4 minute read
Pikselipölyä: Sly Raccoon – pesukarhun kestävää viihdettä
Sly Raccoon – pesukarhun kestävää viihdettä
Tekijä: Sucker Punch, Sanzaru Games | Julkaisija: Sony | Julkaisu: 2002–2013 | Alusta: PS2, PS3, PS Vita
Kesällä ilmestyvää Ghost of Tsushimaa parhaillaan viimeistelevä Sucker Punch ei ollut kovinkaan suuri nimi pelialalla vielä vuosituhannen vaihteessa. Nuoren jenkkiyrityksen perustajat olivat entisiä Microsoftin työntekijöitä, jotka kyllästyivät teknologiajättiin ja halusivat lähteä kokeilemaan jotain uutta.
Studion perustajilla ei varsinaisesti ollut kokemusta videopelialalta, ja bisnesverkoston puutteessa heidän ensimmäinen pelinsä Rocket: Robot on Wheels tuotettiin studion omilla rahoilla. Julkaisija pelille hankittiin vasta sen ollessa käytännössä kokonaan valmis. Lähestymistapa oli pelialalle hyvin epätyypillinen, sillä julkaisijat haluavat ja tarvitsevat yleensä reilusti aikaa markkinointikampanjan suunnittelemiseen.
Vaikka Sucker Punchin strategia ensimmäisen pelin kohdalla oli poikkeuksellinen, se löysi lopulta julkaisijan ranskalaisyritys Ubisoftista. Peli ei osoittautunut myyntimenestykseksi mutta sai hyviä arvosteluja. Kehuista motivoituneena ja alalta kokemusta kartuttaneena Sucker Punchin kehitystiimi päätti aloittaa seuraavan pelinsä kehittämisen.
Sly Raccoon.
Robotit vaihtuivat uudessa projektissa maanläheisempään kuvastoon. Pelin päähahmoksi valikoitui pesukarhu, jollainen oli toimittanut studion edellisessä teoksessa pääantagonistin virkaa. Osittain valintaa perusteltiin myös huumorilla, sillä uusi peli kertoi ihmismäisten eläinten rosvojengistä – ja onhan se hauskaa, kun pesukarhu laittaa naamion päähänsä.
Tällä kertaa peliä lähdettiin kehittämään suorassa yhteistyössä julkaisijan kanssa, joksi valikoitui Sony. Tämä myös tarkoitti sitä, että peli tulisi saataville yksinoikeudella PlayStation 2 -alustalle. Kuten arvata saattaa, kyseinen peli tultiin lopulta tuntemaan nimellä Sly Raccoon.
Pelin piirroselokuvamainen taidetyyli erosi suuresti muista 2000-luvun alkupuolen tasohyppelyistä, ja se saikin rutkasti kiitoksia juuri omaperäisen ulkoasunsa ansiosta. Myös pelimekaniikkoja ja ohjausta kehuttiin. Suurin valituksen aihe oli pelin kesto, sillä Sly Raccoon oli kuuden tunnin mitassaan varsin lyhyt peli.
Sly Raccoon ei myynyt valtavasti, mikä voidaan laskea osittain samana vuonna julkaistujen Ratchet & Clank- ja Jak and Dexter -pelien syyksi. Tästä huolimatta sarja katsottiin silti jatkokehityksen arvoiseksi, ja pelille julkaistiin vuonna 2004 jatko-osa Sly 2: Konnakopla. Konnakopla teki korjausliikkeen edeltäjäänsä nähden tuplaamalla pelinautinnon keston.
Konnakoplan mukanaan tuomat päivitykset eivät kuitenkaan jääneet pelkkiin peliminuutteihin. Monipuolisen mekaniikkapäivittelyn tuloksena sitä on jopa vaikea uskoa suoraksi jatko-osaksi Sly Raccoonille. Konnakopla päästää pelaajan Slyn jengin muiden jäsenten saappaisiin, ja lisämaustetta haasteisiin tuovat kunkin hahmon omat vahvuudet ja heikkoudet. Kyse ei siis ollut vain kosmeettisista muutoksista, vaan hahmoilla täytyi aidosti pelata eri tyyleillä.
Kolmesta hahmosta hauskin pelattava oli jengin hakkerikilpikonna Bentley, joka tuotti iloa jo pelkällä söpöllä juoksutyylillään. Lisäksi hahmon pääasiallisesti teknologiaa hyödyntävät lisävarusteet ja erityiskyvyt olivat huvittavia. Kukapa nyt ei pitäisi C4-räjähteistä?
Sly 2: Konnakopla.
Sly 2: Konnakopla panosti myös tarinakerrontaan aivan uudella tavalla. Pelissä oli nyt oikeita välinäytöksiä, jotka kuljettivat melko geneeristä mutta siitä huolimatta kiintoisaa juonta eteenpäin. Tarinaan oli paketoitu täydellinen määrä draamaa ja juonenkäänteitä, jotka varmasti saivat monet nuoremman kohdeyleisön edustajat yllättymään.
Pelin vaikeustaso oli myös siedettävä, sillä aiemmassa osassa meininkiä kahlinnut elämäjärjestelmä uusittiin modernimmaksi ja pelaajaystävällisemmäksi. Lisäksi kenttien keskelle lisättiin tallennuspisteitä, joten vaikka kuolema korjaisi, ei tehtävää tarvitsisi aloittaa kokonaan alusta.
Suurin muutos, jonka Konnakopla pelisarjaan toi, oli kuitenkin maailmojen avoimuus. Jokainen kartta oli vapaasti tutkittavissa, ja suuri osa tehtävistä sijoittui avoimeen maailmaan. Poissaolollaan loistivat tehtävät, jotka suoritettiin täysin ahtaissa, suljetuissa tiloissa. Konnakoplaa ei siltikään voi sanoa täysin moderniksi avoimen maailman peliksi, sillä se koostuu useasta kappaleesta, joista jokaisella on oma keskusmaailmansa.
Kun ensimmäisen ja toisen osan välillä tehtiin niin suuri tekninen harppaus, kolmannen osan olisi olettanut olevan samaa puuta. Konnien kunniassa ei kuitenkaan lähdetty muuttelemaan toisessa osassa hyväksi havaittua kaavaa kovinkaan raaoin ottein. Tällä kertaa pelissä matkattiin ympäri maailmaa hyvinkin paljon toisistaan eroavissa maisemissa. Mukana oli Venetsiaa, Australiaa ja Alankomaitakin. Vaikka kentät olivat hienoja, tekemistä puuttui, koska aiempien osien sivupuuhailtavaa tarjonneista vihjepulloista oli luovuttu.
Peli oli muiltakin osin kuitenkin edeltäjiään monipuolisempi ja toi mukaan uudenlaisia minipelimekaniikkoja, kuten baarimikkosimulaattorin sekä lentokonetaistelut. Tarinan lomaan ripoteltujen minipelien lisäksi Konnien kunnia toi pelattavaksi myös niihin pohjaavia moninpelimuotoja, jotka ovat villien legendojen mukaan edelleen kovassa käytössä tiettyjen piirien peli-illoissa.
Sly 3: Konnien kunnia.
Moninpelien ilot jäivät vain Konnien kunniaan, sillä neljäs osa Thieves in Time jatkoi sarjaa täysin yksinpelivetoisesti. Jatkoa saatiin odottaa kahdeksan vuotta, ja tässä vaiheessa vastuu sarjasta siirrettiin kokonaan pois Sucker Punchilta. Slyn tuoreimmasta tulemisesta vastasi sen sijaan alkuperäisen trilogian PlayStation 3:lle vuonna 2011 kääntänyt Sanzaru Games.
Konsolisukupolven vaihdos toi mukanaan luonnollisesti suurta teknistä kehitystä. Suuremman tehon ansiosta esimerkiksi pelin kentät olivat jopa kolme kertaa Konnien kunnian karttoja kookkaampia. Myös mekaanisella puolella esiteltiin uusia keksintöjä, sillä pelissä matkusteltiin ajassa ja tutustuttiin sillä tavoin Slyn esi-isiin. Menneiden aikojen mestarivarkaista kullakin oli omat erikoiskykynsä, joiden käyttö toi jokaiseen karttakokonaisuuteen mukavaa vaihtelua.
Näkyvimmin sukupolvenvaihdos tosin näkyi graafisella puolella. Thieves in Time uudisti sarjan ilmettä tuntuvasti, ja vanhat tutut hahmotkin näyttivät aivan erilaisilta. Realistiseen ulkoasuun totutteleminen vei pelaajilta aikaa, vaikka viime tapaamisesta olikin jo vuosia.
Vaikka hahmojen kasvojenkohotus ei ollutkaan kaikkien mieleen, peli sai julkaisunsa yhteydessä pääosin positiivista palautetta. Useat arvostelijat kehuivat mekaniikkoja, tarinaa ja kenttäsuunnittelua. Eniten kritiikkiä keräsi pelin loppu, joka jättää tarinan kesken hyvin radikaalilla tavalla.
Cliffhanger-lopetus ei varmasti olisi haitannut ketään, jos peli olisi joskus saanut jatkoa. Thieves in Timesta on kuitenkin jo seitsemän vuotta, eikä Sly ole osoittanut merkkejä talviuniltaan heräämisestä. Pitkät tauot eivät toki ole täysin outo konsepti sarjan faneille, mutta brändi viettää nyt selkeää hiljaiseloa, eikä mistään hahmon tähdittämistä projekteista ole kuulunut mitään pitkään aikaan. Pesukarhun oma, vuonna 2014 julkistettu animaatioelokuva peruutettiin useita vuosia kestäneiden epäselvyyksien päätteeksi, ja rosvokoplalle omistetun piirrossarjankin julkaisupäiväksi on yhä merkattu menneen vuoden syksy. Lienee siis turvallista olettaa, ettei tämäkään teos tule koskaan näkemään päivänvaloa.
Slyn nousu ja tuho on ollut kaikin puolin surullista katseltavaa, koska ennen niin valovoimainen seikkailuja hiiviskelypelisarja on pitkälti kadonnut maan päältä. Harva kuluvan sukupolven aikana pelaamisen aloittanut edes tietää hahmosta, joka oli aikoinaan Suomessakin PlayStationin suurimpia myyntitykkejä. Sucker Punch tekee tätä nykyä pelejä aikuisempaan makuun, ja Sanzaru Games, jonka Facebook juuri osti, on siirtynyt virtuaalitodellisuuden pariin. Onko toivoa pesukarhun paluusta vielä jäljellä? Sen tietää vain tekijänoikeudet omistava Sony.
