Pelaaja #229, tammikuu 2022 by Pop Media

229 // Tammikuu 2022 // 8,90 €

VUODEN PARHAAT PELIT2021 Arvostelussa Battleﬁeld 2042 Sodankäynnin puuroinen tulevaisuus

Final Fantasy XIV: Endwalker Nyt meni tunteisiin

Sotasuosikki uusilla rintamilla Ennakossa Company of Heroes 3

HALO A

U S

GRID Legends // Chorus // Shin Megami Tensei V // Pokémon-uusioversiot // Babylon’s Fall Ruined King // Jurassic World Evolution 2 // Dragon Ball: The Breakers // Solar Ash // Icarus

PELAAJA-LEHTI PL 1378, 00101 HELSINKI toimitus@pelaaja.fi pelaaja.fi TOIMITUS Päätoimittaja Johanna Puustinen Toimituspäällikkö Panu Saarenoja Kulttuuritoimittaja Janne Pyykkönen Editoija Otto Ruokonen Pelaaja.fi Ville Arvekari AVUSTAJAT Miikka Huttunen, Eemeli Rekunen, Jaakko Herranen, Jukka Moilanen, Aake Kinnunen, Miikka Lehtonen, Petri Pohjonen, Jukka O. Kauppinen, Jason Ward, Aki Parhamaa ja Markus Heino ULKOASU Art Director Lasse Erkola Graafikko Minna Erkola ASIAKASPALVELU, TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET Puhelin: 03-42465361 asiakaspalvelu@pelaaja.fi HUOM! Muistathan ilmoittaa asiakaspalveluun osoitteenmuutoksestasi. Väestörekisteriin ilmoitettu uusi osoitteesi ei päivity automaattisesti asiakasrekisteriimme. ILMOITUKSET JA MYYNTI Petteri Moisio petteri.moisio@h-town.fi KUSTANTAJA H-Town Oy PL 1378, 00101 HELSINKI Toimitusjohtaja Petteri Moisio COO Panu Saarenoja Art Director Lasse Erkola Tuottaja Johanna Puustinen PAINO Printall Lehteen liittyvät tekijänoikeudet ja muut oikeudet kuuluvat H-Town Oy:lle tai muille oikeudenhaltijoille. Kirjoituksia ja kuvia saa lainata lehdestä vain toimituksen luvalla. H-Town Oy ei takaa lehdessä julkaistun aineiston virheettömyyttä eikä vastaa esiintyneistä virheistä.

Kärsivällisyydellä yli keskeneräisyydestä

eskeneräisinä julkaistut pelit ovat vitsaus, joka jaksaa puhuttaa vuodesta toiseen. Pelkästään viimeisten kahden kuukauden aikana on puhistu uudelleenjulkaistun Grand Theft Auto -trilogian surkuhupaisasta kunnosta ja Battleﬁeld 2042:n lukuisista puutteista, eivätkä ne todellakaan olleet viime vuoden ainoita ontuvia julkaisuja. Syitä kiusalliseen ilmiöön on käsitelty tämän lehden sivuilla monesti ennenkin, ja niiden voisikin kuvitella jo olevan melko selvää kauraa pelialaa alkuunkaan seuraaville harrastajille. Kerrataan kuitenkin: suurin yksittäinen tiukkoihin julkaisuaikatauluihin sitouttava tekijä on tietenkin raha. Pelistudiot ja -julkaisijat ovat voittoa tavoittelevia yhtiöitä, ja moni asia kassavirrasta pörssikursseihin riippuu suunniteltujen julkaisujen toteutumisesta. Paine pitää markkinaosuus hyppysissä ja pysyä kilpailijoita askeleen edellä on myös valtava eritoten vuosittain uusiutuvien nimikkeiden kohdalla. Moni syyttää ongelmista myös verkkoyhteyksien kehittymistä ja pelikaupan digitalisoitumista. Pelien päivittäminen lennosta vaikka kerran päivässä on ollut mahdollista jo useamman konsolisukupolven ajan, joten suuremmatkin rypyt koodissa voidaan korjailla jälkikäteen. Ymmärrän toki, miksi tämän ja heikkojen julkaisujen välille vedetään syy-seurausyhteyksiä, mutta itse pidän paikkailukulttuuria silti ennen kaikkea positiivisena asiana. Moni viimeistelemättömänä julkaistu moderni peli olisi jäänyt kuntonsa puolesta kauppojen hyllyille homehtu-

maan vielä 20 vuotta sitten, mikäli olisi edes päässyt sinne asti. Nykyään tekniset ongelmat eivät kuitenkaan ole enää kuolemantuomio, vaikka ne nostavatkin pelaajien karvat pystyyn. Sen sijaan nykypäivän teknologia antaa kehittäjille mahdollisuuden korjata tilanteen. Pari viikkoa voi merkitä jo tuntuvaa eroa monien hieman nuhraantuneiden tapausten kohdalla, ja parhaassa tapauksessa teknistä ja sisällöllistä tukea tarjotaan vielä pitkään julkaisun jälkeen. No Man’s Skyn kaltaiset tuhkimotarinatkaan eivät olisi mahdollisia, jos levylle painettu data olisi kiveen kirjoitettua. Jopa rosoisen Cyberpunk 2077:n julkaisseen CD Projektin toimitusjohtaja Adam Kici ski uskoo, että sitä tullaan päivitysten ansiosta muistelemaan ennen pitkää hyvällä, ja se on jo jotain. Siksipä yritän laskea hitaasti kymmeneen ja hengitellä rauhallisesti, kun julkaisupäivän kiirepäivityksiä vailla oleva arvostelupeli kaatuu kolmatta kertaa saman illan aikana. Bugien olemassaolo ei aina ole puhtaasti kehittäjän vika, ja mitä todennäköisimmin joku studiolla painaa ympäripyöreää päivää niiden listimiseksi jo siinä vaiheessa, kun möröt omalle kohdalleni osuvat. Kärsivällisyys on hyve, ja sitä harjoittamalla voi löytää mielenrauhan – ainakin tällaisten ensimmäisen maailman ongelmien edessä.

Aineiston lähettäjä vastaa siitä, että aineisto on lain ja hyvän tavan mukaista eikä sen julkaiseminen loukkaa kolmansia osapuolia tai näiden tekijänoikeuksia tai muita oikeuksia. H-Town Oy:llä on korvauksetta oikeus toimituksellisesti käsitellä ja jakelutavasta riippumatta osin tai kokonaan julkaista lehteen lähetettyä aineistoa. HTown Oy ei vastaa tilaamattoman aineiston säilyttämisestä eikä palauttamisesta. All rights reserved. All trademarks and copyrights recognized. Vuonna 2022 ilmestyy 12 numeroa, joista 2 digitaalisia. ISSN 1459-2096

Johanna Puustinen // päätoimittaja

pelaaja.fi // 3

Pelaajan maailma // Toimituksen kuulumiset johannapuusti

AvreGary

jannepyy

Johanna Puustinen päätoimittaja

Ville Arvekari erikoistoimittaja

Janne Pyykkönen kulttuuritoimittaja

arempi puoliskoni innostui loppuvuodesta Gundam-muovirobottien rakentelusta, ja olen katsonut touhua kateellisena vierestä. Taistelurobot itsessään eivät ole omaa sydäntäni lähellä, mutta kaipaisin elämääni samantyyppistä pikkutarkkaa näpertelyä. Robotimen nukketalot on jo kokeiltu, mutta niiden väsääminen alkaa toistaa itseään nopeasti. Ehdotuksia otetaan vastaan!

ahtava Metroid Dread, mainio Returnal ja muikea The Ace Attorney Chronicles tuottivat vuoden mittaan sen verran mieluisia tuntemuksia, että voin julistaa ne omalta osaltani vuoden 2021 kärkikolmikoksi ja juuri samassa järjestyksessä. Seuraavat suuret odotuksenkohteet lienevätkin sitten The Legend of Zelda: Breath of the Wildin jatko-osa ja toivon mukaan täysin puun takaa iskevä yllätysnimi.

untuu kummalliselta palata toimituksen palstalle pitkän tauon jälkeen, mutta pelitoimittajuutta ei saa poistettua ihmisestä mitenkään. Ainakin paluu tuli tehtyä näyttävästi uudella pelikokemuksella eli Pelaajacastin bonusjaksolla, jossa vedän virtuaalisen pöytäroolipelisession toimituksen nyyppäropettajille. Toivottavasti muilla oli yhtä hauskaa kuin minulla.

Kolme parasta nyt:

Kolme parasta nyt

1. Call of Cthulhu -roolipelidebyytti (bonusjakso) 2. Kena: Bridge of Spirits (Välipalapeli) 3. Antin Palautepalvelu (julkiset nauruntyrskähdykset)

1. Joululoma ja kävelylenkit (nollaus) 2. The Book of Boba Fett (hype) 3. Martti Servo ja Napander (kuunnelluin)

1. Arcane (sarjat) 2. Evelynin seitsemän kuolemaa (kirjat) 3. Stellaris (ikuisuuspelit)

meuhkis

laserkola

RiepuP

sappitatti

Panu Saarenoja toimituspäällikkö

Lasse Erkola art director

Minna Erkola graaﬁkko

uosi valahti ohi taas silmänräpäyksessä. Ajankulua korosti se, ettei oikein mikään peli onnistunut jättämään niin lähtemätöntä vaikutusta kuin edellisvuoden Hades tai parin vuoden takainen megakolmikko Outer Wilds, Disco Elysium ja Resident Evil 2. Kirjoittelen tätä tekstiä toki ennen joulurauhan julistusta, joten kaikki toivo ei ole vielä kadonnut. Esimerkiksi The Forgotten City odottaa vielä oikeaa hetkeä.

len erittäin herkkä spoilereille, joten en ole uskaltanut katsoa uuden Matrix-leffan traileria. Sen sijaan uskaltauduin lataamaan hienon Matrixin Unreal Engine 5 -tekniikkademon, joka osoittautui sekä spoilerittomaksi että erittäin vakuuttavaksi. Onkohan missään aiemmassa pelissä ennen nähty 3D-mallinnettua verkkoaitaa?

Sappitattiart

aappasin alennusmyynneistä Shadowrun: Dragonfallin, The Outer Worldsin ja Wasteland 3:n. En kuitenkaan käy niiden kimppuun saman tien, vaan annan roolipelihimojen palautua hieman ja pyrin sillä välin elvyttämään sarjakuvaprojektini henkiin. Piirtämiskättä lepuuttaessa voisin etsiä käsiini jonkun hyvän kauhu- tai fantasiakirjan. Näiden lisäksi hiusväri meni vaihtoon keskitalven piristykseksi.

Kolme parasta nyt: Kolme parasta nyt:

1. Cleveland Cavaliers (NBA) 2. The Matrix Awakens: An Unreal Engine 5 Experience (tekniikkademo) 3. Lone: Always Inside Your Head (musiikki)

1. Succession-fanivideot 2. Pokémon-kortit 3. Muumi-teejoulukalenteri

Miika Huttunen Merimies on erimies! Vai onko se nykyään merihenkilö ja erihenkilö? Joka tapauksessa tankit ovat nyt vaihtuneet taistelulaivoihin, kun kapteeni Huttunen seilaa seitsemää merta World of Warships Legendsissa. Laivoista löytyy yllättäen taktista syvyyttä panssarivaunuja enemmän.

4 // pelaaja.fi

Aake Kinnunen Crusader Kings III:n moninpeli opetti, että pieni printti kannattaa lukea kiireestä huolimatta. Radikaaliuskontoon kääntyminen on huono stressinhallintakeino, jos naapurivaltiot eivät suostu enää morjenstamaan ja omatkin perustavat erilaisia valtaryhmittymiä.

Miikka Lehtonen Endwalker tuli, Endwalker vei mukanaan. Kun en pariin viikkoon tehnyt vapaa-ajallani muuta kuin pelasin Final Fantasy XIV:n uusinta lisälevyä, voidaan puhua aikamoisesta onnistumisesta. Yhdeksän vuoden tarina päättyi uskomattomissa ja todella koskettavissa tunnelmissa.

Jukka Moilanen On aika paketoida pelivuosi 2021. Tasapaksusta vuodesta päällimmäisenä jäi mieleen peliteollisuuden hyppääminen täysillä NFTkelkkaan, vaikka kukaan ei osaa kertoa, mitä lisäarvoa se peleihin tuo. Toivoa sopii, että uusi vuosi tuo mukanaan parempia trendejä.

Kolme parasta nyt: 1. Uudet hiukset (ruusukulta) 2. Uudet vaatteet (hiuksiin sopivat) 3. Uudet kujeet (latteudet)

Markus Heino Vuodenvaihteen harmaus pani etsimään iloa levyistä. Lautasella pyörivät klassiset jouluvinyylit ja välillä Led Zeppelin. Liian monen konvehtirasian jälkeen närästystä lievittävät Guardians of the Galaxy ja Kena: Bridge of Spirits. Näillä eväillä parempaa vuotta 2022!

Jason Ward Vaikka aikakautemme riippakiveksi ripustautunut kulkutauti kasvaa ja voimistuu yhä kuin animesarjan pahis, hopeareunuksena alkaneen vuoden julkaisulista näyttää lupaavalta. Emme ehkä vieläkään pääse näkemään toisiamme, mutta vailla viihdykkeitä emme eristyksissä kärvistele.

Sisältö 3_Pääkirjoitus 4_Toimituksen kuulumiset 6_Sisällysluettelo 8_Uutiset 10_Tulipa sanottua 11_Hyvät, pahat ja rumat

12_Hetkessä 14_Tarpeellista tavaraa 16_GRID Legends 18_Company of Heroes 3 20_Dragon Ball: The Breakers 22_Babylon’s Fall

24_Pelaaja.fissä tapahtuu 26_Pintaraapaisut 27_Kalenteri ja listat 28_Vuoden pelit 2021 40_Kolumni: Lataustauko 60_Pikselipölyä

// Pelaaja 229 // Tammikuu

62_Retrokelaaja 64_Kilpailu 65_1000 sanaa 66_Ensi kuussa

Halo Infinite oli kinkkinen arvosteltava, mutta numeroita annettiin lopulta jopa kaksin kappalein.

Arvostelut 42_Halo Infinite 45_Shin Megami Tensei V 46_Battlefield 2042 48_Hextech Mayhem: A League of Legends Story 6 // pelaaja.fi

Verkkorintama 49_Ruined King: A League of Legends Story 50_Icarus 51_Pokémon Brilliant Diamond/ Shining Pearl

52_Chorus 53_Jurassic World Evolution 2 54_Shovel Knight Pocket Dungeon 55_Solar Ash 56_Monster Rancher 1 & 2 DX

58_Final Fantasy XIV: Endwalker

FFXIV:n Endwalker-laajennus on samaan aikaan päätepiste ja uuden alku.

Ennakossa PlatinumGamesin maaliskuussa ilmestyvä yhteistyöräime Babylon’s Fall.

The Creative Gene -esseekokoelma perehtyy Hideo Kojiman inspiraation lähteisiin.

Vanha kunnon Company of Heroes valmistelee paluutaan eturintamaan.

On tullut jälleen aika muistella päättyneen vuoden vaikuttavimpia videopelejä.

Koeajossa GRID Legends, joka lupaa aiempaa enemmän aivan kaikkea.

Hektinen The Breakers saattaa olla kaikkien aikojen omituisin Dragon Ball -sovitus.

Battlefield 2042 julkaistiin raakileena, ja keskeneräisyyttä on vaikea sivuuttaa.

pelaaja.fi // 7

Pelaajan maailma // The Game Awards

Game Awards 2021 -voittajat

The Game Awardsin ennakkoshow’n juonsi tänäkin vuonna Sydnee Goodman.

Pelivuosi päättyi The Game Awardsin juhlahumussa YLEISÖN ETEEN PALANNEEN PELIGAALAN SUURIMMAKSI VOITTAJAKSI NOUSI HAZELIGHT STUDIOSIN YHTEISTYÖSEIKKAILU IT TAKES TWO. Uutinen

äättynyttä pelivuotta juhlistettiin tavan mukaisesti joulukuun mittavalla The Game Awards -gaalalla, jossa pelijulkistusten, julkkisvierailujen ja musiikkiesitysten lomassa muistettiin myös palkita kuluneen vuoden parhaita pelejä. Tällä kertaa reilusti päälle kolmituntiseksi venähtänyt juhlatapahtuma kokosi edeltäneen etävuoden jälkeen pelialan kermaa paikan päälle Los Angelesin Microsoft Theatreen, joskin pandemiatilanteen takia tutuin varotoimenpitein. Rajoitetun yleisömäärän lisäksi osallistujilta edellytettiin rokotuksia ja kasvomaskeja. Tapahtumaa pyörittävä toimittaja-juontaja Geoff Keighley lupaili tapahtumaan lukuisia uusia pelijulkistuksia, joita lopulta nähtiin varsin maltillinen määrä. Niistä keskeisimpiin lukeutui kotimaisen Remedy Entertainmentin torimaininnan arvoinen ja hartaasti vuosien mittaan odotettu Alan Wake II. Lisäksi Lucasfilm Games vahvisti, että ranskalaisstudio Quantic Dream on kehittämässä Star Wars Eclipse -seikkailua, mikä on mahdollista nyt, kun EA:n yksinoikeuslisenssi Tähtien sotaan on rauennut. Palkintojen osalta The Game Awards 2021 oli Josef Faresin Hazelight Studiosin voittokulkua. Ruotsalaisstudion kahden pelaajan yhteistyöhön nojaava It Takes Two -seikkailu nappasi ennen kaikkea vuoden peli -palkinnon, mutta voitto kolahti Tukholmaan myös parhaasta monin- ja perhepelistä. Muita huomattavia voit-

Wonder Woman Alustat: Vahvistamatta Julkaisu: Vahvistamatta

Ihmenainen on saamassa oman avoimen maailman seikkailunsa, jota kehittää Keski-Maahan sijoittuvista Shadow of Mordor- ja Shadow of War -peleistä tuttu Monolith Productions. Yksityiskohdat ovat toistaiseksi melko pimennossa, mutta Diana pääsee paikkailemaan amatsonikansansa ja muun ihmiskunnan välejä persoonallisuutta pelihahmoihin tuovan Nemesis-järjestelmän voimin.

8 // pelaaja.fi

tajia olivat Playground Gamesin kolme pystiä napannut Forza Horizon 5 -kaahailu sekä myös useamman palkinnon napanneet Kena: Bridge of Spirits ja Deathloop. Palkintolavalla nähtiin myös kotimaista väriä, kun helsinkiläisen Housemarquen PlayStation 5 -tieteisrymistely Returnal palkittiin vuoden toimintapelinä. Palkintoa olivat vastaanottamassa Housemarquen tuottaja Pedro Sousa ja tarinankerronnallinen ohjaaja Gregory Louden. Pelaajan toimitus oli jo kolmatta kertaa mukana ehdokkaita ja voittajia äänestäneessä kansainvälisessä tuomaristossa. Täysin omaan näkemykseemme päättyneen vuoden peliparhaimmistosta voit perehtyä sivulta 28 alkaen.

Vuoden peli: It Takes Two Paras ohjaus: Deathloop Paras tarina: Marvel’s Guardians of the Galaxy Paras taide: Deathloop Paras musiikki: NieR Replicant ver.1.22474487139… Paras äänimaailma: Forza Horizon Paras näyttelijä: Maggie Robertson / Resident Evil Village Paras indiepeli: Kena: Bridge of Spirits Paras VR/AR-peli: Resident Evil 4 Paras toimintapeli: Returnal Paras toimintaseikkailupeli: Metroid Dread Paras roolipeli: Tales of Arise Paras taistelupeli: Guilty Gear Strive Paras perhepeli: It Takes Two Paras simulaatio/strategiapeli: Age of Empires IV Paras urheilu/ajopeli: Forza Horizon 5 Paras moninpeli: It Takes Two Paras jatkuvasti kehittyvä peli: Final Fantasy XIV Paras yhteisötuki: Final Fantasy XIV Paras debyyttipeli: Kena: Bridge of Spirits Paras mobiilipeli: Genshin Impact Helppokäyttöisyyden edistäjä: Forza Horizon 5 Games for Impact (vakavat pelit): Life is Strange: True Colors Vuoden sisällöntuottaja: ”Dream”

Kilpapelaamisen voittajat Paras kilpapeli: League of Legends Paras pelaaja: Oleksandr ”s1mple” Kostyliev Paras joukkue: Natus Vincere Paras valmentaja: Kim ”kkOma” Jeong-gyun Paras tapahtuma: League of Legends World Championship 2021

Star Wars Eclipse Alustat: Vahvistamatta Julkaisu: Vahvistamatta

Tähtien sota -kirjoissa ja -sarjakuvissa mielipiteitä jakanut High Republic -aikakausi saapuu peleihin Heavy Rain -kehittäjä Quantic Dreamin toimintaseikkailussa. Jedien ja tasavallan kulta-aikaan sijoittuva peli sisältää lukuisia pelattavia hahmoja, joiden kyvyillä ja tarinaan vaikuttavilla valinnoilla muovataan galaksin ulkokehän kohtaloa parisensataa vuotta ennen Pimeän uhan tapahtumia.

Alan Wake II

Forspoken

Alustat: PS5, XSX/S, Win Julkaisu: 2023

Alustat: PS5, Win Julkaisu: 25.5.

Alan Wake on heräämässä 11 vuoden horroksestaan, sillä Remedyn Sami Järvi vahvisti Alan Wake II:n olevan viimein työn alla. Erittäin lyhyt kiusoitteluvideo vahvistaa kirjailijahahmon lainavaan yhä kasvonsa näyttelijä Ilkka Villiltä ja äänensä Matthew Porrettalta. Vuonna 2023 saapuva peli on tällä kertaa täysiveristä selviytymiskauhua, ja sen julkaisijana toimii Epic Games. Samalla vahvistui, että Remedynkin työstämä CrossfireX-räiskintä on ilmestymässä Xbox-konsoleille 10. helmikuuta.

Palkintojen osalta The Game Awards 2021 oli Josef Faresin Hazelight Studiosin voittokulkua. Ruotsalaisstudion kahden pelaajan yhteistyöhön nojaava It Takes Two -seikkailu nappasi ennen kaikkea vuoden peli -palkinnon, mutta voitto kolahti Tukholmaan myös parhaasta monin- ja perhepelistä.”

Square Enixin Final Fantasy XV:n kehittäjistä koostuvan Luminous Productions -studion jo jokusia kertoja esitelty Forspoken Forspoken-roolipelieepos -roolipelieepos sai The Game Awardsissa viimein julkaisupäivän. Newyorkilainen Frey Holland pääsee koluamaan Athian avointa ja turmeltunutta fantasiamaailmaa 25. toukokuuta samanaikaisesti pc:llä ja PS5:llä.

Warhammer 40,000: Space Marine II Alustat: PS5, XSX/S, Win Julkaisu: Vahvistamatta

Kapteeni Titus ja avaruusmerijalkaväen sotilaat tekevät paluun hamassa tulevaisuudessa Space Marine II:ssa, II:ssa, jota työstää Relic Entertainmentin sijaan Saber Interactive yhdessä julkaisija Focus Entertainmentin kanssa. Vuosikymmenen takaisen edeltäjänsä tapaan luvassa on kolmannen persoonan toimintapeli, jossa taistellaan ainakin hyönteismäistä tyranid-uhkaa vastaan.

Dune: Spice Wars Alustat: Win Julkaisu: 2022 (varhaisjulkaisu)

Dyyni-universumi Dyyni -universumi on viimein palaamassa myös pelien puolelle. Tänä vuonna varhaisjulkaisunsa saa Dune: Spice Wars,, jossa valtataistelua Arrakis-planeetan maustevaWars roista käydään 4X-strategian muodossa. Funcomin ja ranskalaisen Shiro Gamesin uutukaisessa mausteherruudesta voidaankin kamppailla sotatoimien lisäksi niin salamurhilla, sabotaasilla kuin poliittisillakin keinoilla.

Nightingale Alustat: Win Julkaisu: 2022

Sonic Frontiers

Slitterhead

Alustat: PS5, XSX/S, PS4, XOne, Switch, Win

Alustat: Vahvistamatta Julkaisu: Vahvistamatta

Julkaisu: Joulu 2022

Sonicin alkaneelle vuodelle luvattu 30-vuotisjuhlapeli on saanut nimekseen Sonic Frontiers. Ensimmäinen konseptivideo vahvistaa Segan vauhtisiilin pistävän vauhtia töppösiinsä Starfall-saariston astetta avoimemmassa ja vapaammassa pelimaailmassa, jonka uumenissa piilee vaarallisten vihollisten lisäksi lukuisia mystisiä raunioita.

Alkuperäisen Silent Hill -ohjaajan Keiichiro Toyaman ja tämän Sony-veteraaneistakin koostuvan Bokeh-pelistudion seuraava peli kulkee nimellä Slitterhead. Varsin rujoja ihmishirviöitä sisältävä Slitterhead vaikuttaa letkeältä ja vauhdikkaalta b-kauhutoiminnalta, jota ensivideolla säestetään Silent Hill -säveltäjä Akira Yamaokan rokkivetoisilla sävelillä.

Tuoreeltaan julkistettu Nightingale on BioWaren entisistä Mass EffectEffect- ja Dragon Age -veteraaneista koostuvan Inflexion Gamesin ensipeli. Viktoriaaniseksi kaasulamppufantasiaksi kuvailtu verkkopohjainen selviytymispeli pistää pelaajat vastakkain mielikuvituksellisten vihollisten kanssa. Niiltä suojaudutaan esimerkiksi rakentamalla omia tukikohtia.

The Matrix Awakens Alustat: PS5, XSX/S Julkaisu: Nyt

Mikäli uuden sukupolven peliteknologia kiinnostaa, PS5:n ja Xbox Seriesin verkkokaupoista voi käydä nappaamassa The Game Awardsissa esitellyn The Matrix Awakens -teknologiademon. Unreal Engine 5 -pelimoottorin teknisiä ja graafisia henkseleitä paukutteleva elokuvamainen kokemus tarjoilee interaktiivista ajo- ja räiskintätoimintaa varsin näyttävissä kulisseissa. Demossa päästään myös kävelemään ja ajelemaan vapaasti.

pelaaja.fi // 9

Pelaajan maailma // Uutiset

Activision Blizzardin pomo yhdistettiin ahdisteluskandaaliin Uutinen PELIJULKAISIJAN KRIISI SYVENI PALJASTUKSISTA, JOIDEN MUKAAN BOBBY KOTICK ON PEITELLYT AHDISTELUA VUOSIEN AJAN. TOIMINNAN TUOMITSEVAT SEKÄ NINTENDO, SONY ETTÄ MICROSOFT.

aliforniassa työntekijöiden oikeuksia valvova viranomainen haastoi Activision Blizzardin oikeuteen heinäkuussa 2021, koska yhtiön naispuolisia työntekijöitä oli ahdisteltu seksuaalisesti laajalti ja vuosien ajan ilman minkäänlaisia toimenpiteitä yhtiön suunnalta. Silloin julkistetussa raportissa selvisi, että esimerkiksi senior creative director -roolissa työskennellyt Alex Afrabiasi piinasi yhtiön naisia vapaasti vuosien ajan. Tilannetta pahoittelivat tuolloin julkisesti muun muassa entinen Blizzard-pomo Mike Morhaime ja entinen varatoimitusjohtaja Chris Metzen. Samaan aikaan yhtiön sisäinen tarkastaja Fran Townsend lähetti kuitenkin työntekijöille viestin, jossa kerrottiin lakijutun

olevan täysin valheellinen. Yli tuhat entistä ja nykyistä työntekijää allekirjoitti reaktiona lausunnon, jossa Townsendin viestiä kuvattiin kammottavaksi ja loukkaavaksi.

Viimeisin käänne tuli marraskuussa, kun sanomalehti Wall Street Journal julkaisi uuden raportin, joka yhdisti Activision Blizzardin johtajan Bobby Kotickin suoraan tapaukseen. Lehden mukaan Activisionin omistaman Treyachin varajohtaja Dan Bunting ahdisteli naispuolista työntekijää vuonna 2017. Wall Street Journalin tietojen mukaan Kotick puuttui itse tapauksen tutkintaan ja piti Buntingin työssään, vaikka henkilöstöosasto esitti hänen irtisanomistaan. Lehden mukaan Kotick tiesi

Vuonna 2006 Kotick itse oli lähettänyt tappouhkauksen naispuoliselle avustajalleen, ja vuotta myöhemmin hänet haastoi oikeuteen Kotickin yksityiskoneessa työskennellyt lentoemäntä.”

myös muista syytöksistä Blizzardilla ja Activisionin tytäryhtiö Sledgehammer Gamesilla. Raportti toi päivänvaloon myös muita syytöksiä yhtiöpomoa kohtaan. Vuonna 2006 Kotick itse oli lähettänyt tappouhkauksen naispuoliselle avustajalleen, ja vuotta myöhemmin hänet haastoi oikeuteen Kotickin yksityiskoneessa työskennellyt lentoemäntä, jonka mukaan mies oli antanut hänelle potkut, kun hän oli valittanut lentäjän ahdistelleen häntä. Molemmat tapaukset soviteltiin korvauksin oikeuden ulkopuolella. Activision Blizzardin hallitus on antanut Kotickille täyden tukensa hänen toimistaan huolimatta, mutta ryhmä pitkäaikaisia osakkeenomistajia on nyt vaatinut miehen eroa. Työntekijäjärjestö ABK Workers Alliance on myös ilmoittanut jatkavansa toimia, kunnes Kotick eroaa, ja yli 1 300 työntekijää allekirjoitti loppuvuodesta vetoomuksen Kotickin lähdön puolesta. Myös kaikki kolme suurta konsolivalmistajaa ovat kommentoineet tapausta. Sonyn Jim Ryanin mukaan Activisionin edustajien kommentit eivät ole tyydyttävä vastaus, eikä yhtiö ole hänen mielestään tehnyt tarpeeksi ”syvään juurtuneelle eriarvoisuuden ja ahdistelun kulttuurille”. Ryanin mukaan PlayStation on ottanut yhteyttä Activisioniin kuullakseen, mitä se aikoo tehdä asialle. Xboxin Phil Spencer lähetti työntekijöilleen sähköpostin, jossa hän kertoi Microsoftin olevan syvästi järkyttynyt Activisionin karmeasta toiminnasta. Spencerin mukaan Microsoft arvioi uudestaan suhdettaan Activisioniin. Nintendon Doug Bowser puolestaan lähetti samanlaisen viestin Nintendo American työntekijöille ja totesi Activisionin toiminnan sotivan sekä hänen omiaan että kaikkia Nintendon arvoja vastaan. Blizzard ja Kotick ovat vannoneet kääntävänsä kurssin, mutta tähän mennessä toiminta ei ole ollut kovin uskottavaa, sillä ongelmat vaikuttavat tulevan huipulta asti. Jen Oneal, joka palkattiin korjaamaan Blizzardin tilannetta jaetulla johtajan paikalla alkuperäisten syytösten jälkeen, erosi vuoden lopussa vain kolmen kuukauden kuluttua. Myös Oneal oli todennut Blizzardin lakiosastolle, että häntä oli ahdisteltu, syrjitty ja marginalisoitu yhtiössä. Onealille oli myös maksettu jaetussa johtajaroolissaan vähemmän palkkaa kuin miespuoliselle vastineelleen Mike Ybarralle.

TULIPA SANOTTUA ”Jokaisen alalla olevan yhtiön täytyy luoda ympäristö, jossa kaikkia kunnioitetaan ja kohdellaan tasavertaisesti ja jossa kaikki ymmärtävät vääränlaisen toiminnan seuraukset.” – Nintendon johtaja Doug Bowser vaatii USA:n pelialan etujärjestö ESA:ta tekemään enemmän ja vaatimaan jäseniltään parempaa käytöstä.

10 // pelaaja.fi

Hyvät, pahat ja rumat – äärimmäisen vakavia uutisia // Pelaajan maailma

Säilytys Skalpit

HYVÄT

Kun suuret peliﬁrmat tuovat esiin vanhojen pelien

Yhdysvalloissa on saatu tarpeekseen siitä, että

tai konsolien emuloinnin, normaalisti voi odottaa uhkauksia tai puheita oikeudenkäynneistä. Xbox-pomo Phil Spencer lähti kuitenkin täysin päinvastaiseen suuntaan Axios-sivuston haastattelussa vuoden lopulla. Spencerin mukaan vanhoja pelejä tulisi arvostaa kuin vanhaa musiikkia tai vanhoja elokuvia. Mies väläytteli jopa unelmaa maailmasta, jossa kuka tahansa voisi milloin tahansa ostaa minkä tahansa vanhan pelin pelattavakseen. Sellaisesta ollaan vielä todella kaukana, mutta on mukava nähdä, että luutuneet asenteet saattavat olla murtumassa.

Palkittu

keinottelijoiden bottiohjelmat kaappaavat kaiken viihdeelektroniikan kuluttajien nenän edestä mikrosekunnissa vain myydäkseen kaman uudestaan järjettömään ylihintaan. Sekä PlayStation 5, Switch ja uudemmat Xboxit ovat kaikki joutuneet bottien uhreiksi, ja nyt ongelman ratkaisemiseksi yritetään säätää lakia. Kun lainsäädäntö alkaa vihdoin saavuttaa moderneja ongelmia, voisikohan rikolliseksi tehdä myös näytönohjainten hamstraamisen DogeCoin-farmeille? Pc-pelaajillakin on tarpeita.

Pelikasvattajien verkosto Suomessa on valin-

nut vuoden pelikasvattajaksi nuorisohankkeen nimeltä Non-toxic – syrjimätön pelikulttuuri. Kunnianhimoinen hanke tähtää kaikenlaisen peeloilun vähentämiseen, mutta miettikääpä vielä tätä. Se, että tällaisia hankkeita tehdään ja palkitaan, tarkoittaa sitä, että pelimaailman haisevat lieveilmiöt otetaan vihdoin vakavasti, eikä niitä enää hyväksytä ”väistämättöminä”.

PAHAT

Kakkonen

Rölli

RUMAT

Tiedättekö kivan kaksinpelin nimeltä It Takes Two, Two, joka komeilee meidänkin vuoden pelit -listauksessamme? Hazelight-studio joutui luopumaan oikeuksista pelin nimeen USA:ssa, koska sitä vaati julkaisija Take-Two. Tämä saattaa tuntua aluksi tilanteelta, jossa iso polkee pienempäänsä kiusallaan, mutta aina väitetään, että USA:ssa oikeuksia pitää järjestelmän erikoisuuksien takia puolustaa apinan raivolla. Toiselta kantilta katsottuna se on oikeasti palvelus It Takes Twolle. Twolle. Olisihan ikävää, jos sympaattinen peli sekoittuisi kuluttajan aivoissa vain lievästi Weyland-Yutania sympaattisempaan megakorporaatioon, joka tunnetaan kammottavista mikromaksukäytännöistä ja GTA GTA-pelien -pelien uusintajulkaisun sössimisestä.

Kun pelistudio poistaa pelistään

Pervo

epätoivotun henkilön, ei usein odota kuulevansa tarinalle jatkoa. Lapsukaisten suosiossa oleva peli ja luomisalusta Roblox on kuitenkin haastanut oikeuteen nimimerkillä Ruben Sim tunnetun Robert Simonin eli tubettajan, joka tunnetaan Robloxin moderointitiimin trollaamisesta. Roblox Roblox-yhtiö vaatii 1,6 miljoonan taalan korvauksia ja sanoo Simonin harrastaneen muun muassa työntekijöiden kyberkiusaamista ja terroriuhkailuja. Kanteessa listataan myös seksuaaliset keskustelut, rasistiset ja homofobiset solvaukset ja bännien ohittelu. Simonin mukaan hänen näkemyksensä asiasta kuullaan oikeudessa. Roblox tuntuu vetävän puoleensa tätä porukkaa, sillä sitä on käytetty alustana myös fasistisille minivaltioille ja kyberseksiklubeille. Simonilta tekisi mieli kysyä, miksi tyyppi on ylipäänsä ottanut elämäntehtäväkseen digitaalisen legoleikin terrorisoinnin.

#Metoo-henkisiä uutisia kantautuu pelistudioistakin harva se päi-

vä, mutta useimmiten kuullaan perustason ahdistelijoista. Vuoden 2021 päätti kuitenkin todella ruma tapaus, kun PlayStation-johtaja Geroge Cacioppo sai potkut pedoﬁliasyytösten takia. Lasten ahdistelijoita ansaan houkutteleva tubekanava People v. Preds sai narautettua PlayStation Networkin senior vice president of engineeringin esittämällä kuvitteellista 15-vuotiasta poikaa, jonka mies toivoi tapaavansa seksitrefﬁen merkeissä. Muutama päivä videon julkaisun jälkeen Sony kertoi CNET-saitille miehen saaneen välittömästi kenkää. Niin kovasti kuin tekeekin mieli tuulettaa, täytyy kuitenkin muistuttaa, että amatöörien Batman-puuhat eivät aina pääty hyvin ja että heinähankoja heiluttavien laumojen uhriksi voi joutua sivullisiakin.

pelaaja.fi // 11

12 // pelaaja.fi

HETKE SSÄ ––––––––––––––

Mega Man 2 (1988)

ankaikkisen rauhan puolesta vankkumattomasti taisteleva Mega Man on vuosikymmenten aikana kohdannut urhoollisesti lukemattomia mekaanisia vaaroja, kuten robottimestareita, keltaisia paholaisia, kaiken alleen murskaavia jättisilmiä ja – auta armias – parvittain mekaanisia linnunpoikasia. Mutta niin kuin aina, kenttiin pirullisesti sijoiteltujen painajaisten joukossa on yksi karmeus ylitse muiden. Kaikki Albert W. Wilyn robottiarmeijat kohdanneet tietävät syvällä sisimmissään, ettei kulmakarvojaan villisti tanssittavan tohtorin vaarallisin ja mielipuolisin keksintö suinkaan ole yksikään kenttien lopussa odottavista robottimestareista tai tuomionpäivän koneista – ehei, ei edes se laulun arvoinen Air Man. Tarkoitan sitä vääjäämättömästi kohti syöksyvää kuolemantuojaa, jonka jokainen Mega Man 2:ssa varpaitaan uittanut on oppinut kantapään kautta tunnistamaan. Pelätyn Quick Manin yhtä pahamaineinen lymypaikka ei vaikuta alkuun lainkaan muista kentistä poikkeavalta. Tyhjissä huoneissa kaikuvat tyylikkäät ja haikean mekaaniset sävelet, kunnes salamannopeat kuolemansäteet räjäyttävät sinisen pommittajamme ennen kuin ehtii Tangoa sanoa. Mikäli ennakoidessa sormi lipsahtaa näppäimeltä tai kohtalon edessä empii sekunnin murto-osan, on jo myöhäistä. Sankarimme niskaan on kaadettu ruudun täydeltä silkkaa kuolemaa. Säteiden välissä puikkelehtiminen onkin jättänyt kokonaiseen pelaajapolveen niin syvät arvet, että silmät sulkiessaan säteiden kuumottavan singahduksen voi tuntea mielensä syvimmissä sopukoissa. Tämän huomioiden budjetti lienee ainoa looginen syy, miksei arvon tohtori juuri turvautunut kuolettavimpaan aseeseensa sen koommin. Ehkä hyvä niin, sillä näihin traumaattisiin hetkiin päättyi monen megamiehen sankariura ja iankaikkinen rauha jäi saavuttamatta – ainakin siihen asti, kunnes tajusi pysäyttää ajankulun Flash Manilta voitetulla erikoisaseella. Ville Arvekari

pelaaja.fi // 13

Pelaajan maailma // Tarpeellista tavaraa

Kojima meemejään levittämässä Tavaraa

THE CREATIVE GENE -ESSEEKOKOELMASSA METAL GEAR -LUOJA PUREUTUU INNOITUSTENSA LÄHTEISIIN.

The Creative Gene

––––––––––––––––––––––––––

Kirjoittaja: Hideo Kojima Kääntäjä: Nathan A. Collins Kustantaja: Viz Media Pituus: 256 sivua Julkaistu: Lokakuu 2021 Hinta: Noin 20–25 euroa (kovakantinen) Alkuperäisteos: Sousakusuru Idenshi: Boku ga Aishita Meme Tachi (2013)

ienee oikeutettua sanoa, että Hideo Kojima on yksi pelialan tunnetuimmista nimistä. Miehen Metal Gear -jännäreitä ei pidetä ainoastaan hiiviskelypelien uranuurtajina, vaan ne myös puskivat Solid-sarjalla elokuvamaista tarinankerrontaa peleihin ennennäkemättömällä tavalla. Eriskummallisten hahmojen ja monivivahteisten teemojen ohella Kojima tunnetaankin omaleimaisesta tavasta hyödyntää interaktiivista viihdemuotoa tarinoidensa ja ideoidensa välittämisessä. Vuosien varrella pelaajien mieleen ovat jääneet esimerkiksi ikoniset hetket, joissa hahmot kannustavat pelaajaa lopettamaan pelaamisen kesken kaiken tai liikuttavat peliohjainta psykokineettisillä voimillaan. Myös Kojiman värikkäät anekdootit ja suorastaan lapsenomainen innostus elokuvia, kirjoja ja musiikkia kohtaan ovat nousseet keskiöön lukuisissa haastatteluissa ja esiintymisissä. Siksi ei ole järin yllättävää, että kehittäjäveteraani tunnetaan kotimaassaan omista innoituksistaan melko aktiivisesti kirjoittavana blogistina ja esseistinä. Loppuvuodesta englanniksi käännetty The Creative Gene -esseekokoelma kokoaa samoihin kansiin miehen omia suosikkikirjoituksia, jotka on julkaistu japanilaisissa Da Vinci- ja Papyrus-julkaisussa vuosina 2007–2013. Mukaan on saatu myös vuonna 2019 kirjoitetut esi- ja jälkipuheet, joissa itsenäisen pelistudionsa kehittäjäksi siirtynyt Kojima heijastelee lyhyesti tuoreimpia haasteitaan ja visioitaan.

Vaikka käsittelyyn päätyvät myös Martin Scorsesen Taksikuskin, Stanley Kubrickin Avaruusseikkailu 2001:n ja Ridley Scottin Blade Runnerin kaltaiset suurelokuvat, The Creative Genen keskeisin anti on pino kirjasuosituksia, joista useimmat ovat japanilaisia.”

The Creative Genen ydinajatuksena on välittää lukijoille ne keskeisimmät tarinat ja ideat – tai meemit, kuten hän itse niitä kuvailee evoluutiobiologi Richard Dawkinsin käsitteen mukaisesti –, jotka ovat muovanneet häntä ihmisenä ja kehittäjänä. Vaikka käsittelyyn päätyvät myös Martin Scorsesen Taksikuskin, Stanley Kubrickin Avaruusseikkailu 2001:n ja Ridley Scottin Blade Runnerin kaltaiset suurelokuvat, The Creative Genen keskeisin anti on pino kirjasuosituksia, joista useimmat ovat japanilaisia. Varsinaisia suosituksia ja toisinaan melko puuduttavia juoniyhteenvetoja kiintoisampia ovatkin juuri tarinoiden hetkittäiset heijastumiset Kojiman omiin töihin. Niistä osan voi havaita omalla Metal Gear -tuntemuksellaan ja muutamissa tapauksissa myös Kojiman itsensä teroittamana. Sitäkin useammin hän kuvaa kirjoituksissaan, kuinka tarinat ovat vaikuttaneet hänen henkilökohtaiseen maailmankuvaansa ja auttaneet monissa elämän kasvu-

14 // pelaaja.fi

kivuissa. Kirjoitukset saavat ajoittain elämäkertamaisia vivahteita Kojiman maalatessa itsestään kuvaa isänsä varhain menettäneenä avainkaulalapsena, joka hakee elokuvista, kirjoista ja musiikista vastauksia elämän suuriin kysymyksiin ja vastoinkäymisiin. Niiden kertomien tarinoiden kautta hän käsittelee isänsä kuoleman ohella omaa vanhemmuuttaan, nuoruusvuosien yksinäisyyttä ja itsetuhoisia ajatuksia – sekä hakee vertaistukea kirjoitusten aikaan tapahtuneeseen T hokun maanjäristykseen ja sitä seuranneeseen Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuteen.

Raskaiden aiheiden ja tarinoiden innokkaan hehkutuksen lisäksi The Creative Genen sivuilta paljastuu toisinaan faninäkökulmastakin kiinnostavia nippelitietoja. Saamme esimerkiksi kiittää Peter Falkin tähdittämän

Columbo-televisiojakson kirjasovitusta siitä, että aiemmin kirjoista piittaamaton viidesluokkalainen Kojima innostui lukemisesta ja kirjoittamisesta. Myöhemmällä iällään hän tuntui kaavailevan tieteiskirjailija Satoshi ”Project Itoh” It sta Metal Gear -sarjan ja -meemien seuraavaa soihdunkantajaa, mutta tämä menehtyi syöpään vuonna 2009 vasta 34-vuotiaana. Esseissä hetkittäin korostuu, että The Creative Genen suurin heikkous on sen koko tyylilaji. Kokoelman muutamien sivujen mittaisissa kirjoituksissa syvennytään asioihin rajatussa merkkimäärässä, joten oikeasti kiinnostava tieto jää lopulta harmillisen silppumaiseksi. Kojiman omaa arviointimallia soveltaen The Creative Gene ei ole se yksi voittajakirja kymmenen joukossa, mutta silti ajan ja vaivan arvoinen lukupaketti kaikkein kovimmille Kojima-faneille. Ville Arvekari

SPREADSHIRT

PELAAJA.MYSPREADSHOP.FI

UUSI TUOTE!

Pelaajan maailma // GRID Legends

GRID Legends Ennakko CODEMASTERS JATKAA AUTOPELIOSAAMISENSA HYÖDYNTÄMISTÄ KAIKIN PUOLIN EDELTÄJÄÄNSÄ MUHKEAMMASSA UUDESSA OSASSA.

lectronic Artsin päätöksen hankkia Codemasters talliinsa ymmärtää hyvin, kun katsoo autopeleistä tunnetun studion nimikevalikoimaa. Nyt vuorossa on GRID Legends, jonka tarkoituksena on jatkaa siitä, mihin rakastetun pelisarjan uusi tuleminen jäi vuoden 2019 hiukan haaleassa GRIDissä. GRID Legends lupaa ennen kaikkea enemmän kaikkea. Fiktiivisestä mestaruussarjasta kertova peli kattaa nyt hengästyttävät yhdeksän eri autokategoriaa, 48 autoluokkaa, yhdeksän pelitilaa, yli 130 autoa ja 22 rataa. Lisäksi hengästyttävä joukko muita ajopaikkoja tarkoittaa, että GRID Legends on valtavasti monipuolisempi kuin edeltäjänsä. Uusista kilpaluokista mielenkiintoisimpia ovat hypyistään tunnetut stadium truck -muskelimaasturit ja boostitoiminnolla varustettu sähköluokka. Uusina pelimuotoina ovat driftaus ja Elimination, jossa tuloslistan kaksi viimeistä autoa putoaa pois, kunnes vain voittaja on jäljellä. Multiclass puolestaan tuo eri autoluokat samaan kilpailuun, joten pienillä ratakilpureilla voi pujotella raskaiden mörssäreiden välissä. Sääolosuhteet voi valita, joten lumessa voi ajaa vaikkapa Barcelonassa. Uusi Moskovan katurata puolestaan on sarjan suurin. Kilpailijamäärän nostaminen 22:een tarkoittaa, että

GRID Legends lupaa ennen kaikkea enemmän kaikkea.” 16 // pelaaja.fi

seuraa on selkeästi enemmän. Tekoäly puolestaan suosii ryhmäkäyttäytymistä, jossa jonoajelun sijaan kone yrittää ajattaa kuskeja pienryhmissä sijoituksista kamppaillen. Tekoälylle on myös haettu enemmän erilaisia luonteenpiirteitä, eli osa kuljettajista ajaa ärsytettyinä törmäillen ja niin edelleen.

Yksinpelaajan kannalta merkittävin uutuus on F1 2021:n tapaan rakennettu Driven to Glory -juonitila. Myös GRID-tiimissä on katsottu Netﬂixin F1-dramatisointia Taistelu paalupaikasta ja haluttu tuoda samaa draamaa GRID-mestaruuden ratkaisemiseen. Pelikisojen välillä tarinaa kuljetetaan näytellyillä välinäytöksillä, joissa erilaiset kuljettajapersoonat kalistelevat sapeleita kauden tapahtumissa. Uusi tuotantotekniikka mahdollisti näyttävän jäljen koronarajoituksista huolimatta. – Ja pakko myöntää, että olen katsonut paljon The Mandaloriania, naurahtaa GRID Legendsin luova ohjaaja Chris Smith päätöstä toteuttaa välinäytökset näyteltyinä virtuaalilavasteissa. Driven to Gloryssa päähahmona on mystinen Kuljettaja 22, joka ei puhua pukahda näytöksissä. Kaikkiaan juonitilan kestoksi on arvioitu 8–10 tuntia, eli kyseessä on viikonlopun viihdepaketti. Käsikirjoittajana on Ghost of Tsushimassa työskennellyt Brad Kane ja ohjaajana Allen Leitch Call of Duty: Black Ops Cold Warista. Moninpelissä on haluttu panostaa sosiaalisuuteen ja monipuolisuuteen. GRID Legendsin lupaillaankin tukevan heti alusta asti täydellistä ristiinpelaamista, eli PlayStation-, Xbox- ja pc-pelaajat saavat ajaa yhdessä alus-

toihin katsomatta. Omia kisoja voi myös avata kavereiden osallistuttaviksi, joten yksinpelikisoihin voi osallistua ulkopuolisena. Codemasters kertoi pohtivansa vielä, miten osallistuminen keskelle kilpailua toteutetaan yksityiskohtien tasolla. Ohjaamiseen soveltuu tavallinen peliohjain mainiosti, mutta myös rattituki kuuluu Smithin mukaan ehdottomasti asiaan Codemastersin pelissä. Pelisarjan tuttu takaisinkelausmekaniikka on jälleen mukana, mutta kelauskertojen määrää edelleen on rajoitettu toisin kuin esimerkiksi Forzassa. GRID Legendsiin on suunniteltu myös kattava joukko lisäsisältöä sen jälkeen, kun varsinainen peli julkaistaan 25. helmikuuta. Lisäsisällön kerrotaan tuovan uusia palasia myös yksinpeli- ja juonisisältöihin, joten ainakin tekemistä riittää pelitavasta riippumatta. Aake Kinnunen

SUOMEN KUUMIN PELI AI HEI NEN PODCAST

Uusi kausi alkaa 20.1. Tukipaketit jo myynnissä Pelaaja Shopissa!

BIT.LY/PELAAJACAST

Pelaajan maailma // Company of Heroes 3

Yksinpelikampanjassa päästään tekemään myös strategisen tason päätöksiä dynaamisella kampanjakartalla.

Sota on raakaa, kypsytellään vielä Ensitesti COMPANY OF HEROES 3 VIE RELIC ENTERTAINMENTIN ARVOSTETUN STRATEGIASARJAN UUSILLE RINTAMILLE, JOISTA ENNAKKOVERSIO TARJOSI ERITTÄIN VARHAISEN MUTTA LUPAAVAN SILMÄYKSEN.

osiaikaisiin strategiapeleihin erikoistuneen Relic Entertainmentin Company of Heroes -pelisarjalla on kaksijakoinen maine. 15-vuotias sarja kuuluu lajityypin ehdottomaan parhaimmistoon, mutta siihen suunniteltu ilmaiseksi pelattava verkkopeli päätyi hyllylle kesken betatestin, eikä kakkososa onnistunut saavuttamaan alkuperäisen menestystä. Ehkäpä tämän vuoksi Company of Heroes 3:n kehityksessä peliyhteisöä on osallistettu jo alkumetreiltä saakka. Se tuli ensimmäisen kerran pelaajien testattavaksi todella keskeneräisessä muodossa melkein heti

18 // pelaaja.fi

julkistuksen yhteydessä, ja myös tuorein alfaa edeltävä versio on kaukana valmiin tuntuisesta. Raakileisuudesta huolimatta Company of Heroes 3:ssa tuntuu olevan kasassa aineksia menestykseen.

Pelisarjasta tuttuun tapaan kolmannen osan kartoilla taistellaan resurssipisteiden ja voittopisteiden hallinnasta. Kolme eri resurssityyppiä mahdollistavat uusien yksiköiden värväämisen ja varustuksen kehittämisen. Pelaajan on pidettävä tarkkaan huolta, että omiin valintoihin soveltuvia resursseja on riittävästi. Löpö ei paljon auta, jos strategia rakentuu jalkaväkirynnäköille. Testiversiossa tarjolla olivat Yhdysvaltain ja Wehrmachtin joukot kahdella eri taisteluosastorakenteella. Rakenteet olivat vielä niin keskeneräisiä, ettei lopullisesta tasapainosta pysty sanomaan mitään, mutta peli vaikuttaisi tarjoavan joukon erilaisia painopisteitä maahanlaskujoukoista panssariosastoihin. Taisteluosaston valinta avaa käyttöön kehityspuun, josta voi avata uusia erikoiskykyjä taistelukokemuksen kartuttua. Esimerkiksi jenkkien panssariosasto saa käyttöönsä M4-tankin tavallista tehokkaamman Easy Eight -version, saksalaiset taas legendaarisen Tigerin. Tapahtumapaikoiksi on valikoitu Italia ja Pohjois-Afrikka, mikä lupaa piristävää vaihtelua tutuksi käyneille

taistelukentille. Yhdysvaltain ja Saksan armeijoiden rinnalle saapuvat lisäksi italialaisjoukot, jotka ovat kuitenkin vasta kehitysasteella.

Company of Heroes 3 tuntuu etenkin aluksi todella hektiseltä. Pelaajan on lähdettävä heti valtaamaan resurssipisteitä ja varmistettava samalla, että joukkoja riittää myös puolustautumiseen. Taisteluosaston kehityksen myötä on huolehdittava kokemuspisteiden käytön ohella myös uusien rakennusten rakentamisesta ja erikoiskykyjen mahdollisimman tehokkaasta hyödyntämisestä. Tämä kaikki on vielä sovitettava vastapuolen toimiin ja joukkoihin. Taktinen tauko tulee tekoälyn kanssa pelattaessa tarpeeseen, mutta verkkopelaajien kohtaaminen vaatii jo melkoista huomiokykyä. Kun sisäänajo on suoritettu, on taktikointi hauskaa puuhaa. Joukkojen sijoittaminen ja oikeiden kokoonpanojen löytäminen edellyttää taktista pelisilmää ja valmiuksia luopua saavutetuista asemista. Vaikka taistelut eivät ratkea yksittäisissä yhteenotoissa, pienemmät kohtaamiset ovat palkitsevia haasteita ratkottaviksi. Peli ei tosin tunnu tarjoavan hirveästi vaihtoehtoja kääntää laivan kurssia, mikäli taistelun vaakakuppi kallistuu liiaksi puolelle tai toiselle. Näin ollen taistelut ratkeavat yleensä jo hyvissä ajoin ennen varsinaista loppua. Keskeneräinen versio tarjosi tietysti vain rajallisen siivun koko pelin annista. Iso osa perustoiminnoista oli vielä kesken, ja osa mekanismeista oli paikallaan nähtävästi lähinnä suuntaa antavasti, eikä yksinpelikampanjaan päässyt vielä käsiksi ollenkaan. Kokemuksesta jäi silti hyvä maku, joten odotukset valmista versiota kohtaan ovat kohtalaisen korkealla. Jukka Moilanen

Taistelut keskittyvät tuttuun tapaan voittopisteiden ja resurssipisteiden ympärille. Kaikkea ei voi puolustaa, joten taistelut on valittava viisaasti.

Kun sisäänajo on suoritettu, on taktikointi hauskaa puuhaa. Joukkojen sijoittaminen ja oikeiden kokoonpanojen löytäminen edellyttää taktista pelisilmää ja valmiuksia luopua saavutetuista asemista.”

pelaaja.fi // 19

Pelaajan maailma // Dragon Ball: The Breakers Useimmat betatestin pelaajat tekivät hahmoistaan Goku-klooneja, joiden elinaika näin lähellä Celliä oli arviolta 8 sekuntia.

Kun Goku on lomalla – Dragon Ball: The Breakers Ennakko SANKARIEN PUUTTEESSA RIVIKANSALAISET SAAVAT TURPAANSA UNIVERSUMIN PAHIMMILTA KONNILTA DRAGON BALL -HISTORIAN OUDOIMMASSA PELISSÄ.

oetapa arvata, mistä tunnetusta lisenssistä Dragon Ball -pelit hakevat seuraavaksi mallia ja inspiraatiota. Onko se Marvel vai kenties Star Wars? Ei toki. Se on Friday the 13th eli kauhuleffojen sarja, jossa Jason Voorhees murhaa teinejä! Vuoden 2017 Friday the 13th -pelissä seitsemän pelaajaa yrittää selviytyä yhden ottaessa murhaajan roolin, ja kaava on kopioitu lähes sellaisenaan betavaiheessa olevaan Dragon Ball: The Breakersiin. Tällä kertaa pelaajat ovat kaduntallaajia, jotka joutuvat Gokun laiskotellessa pahimpien Dragon Ball -konnien terrorisoimiksi. Suljettuun betatestiin osallistuminen paljasti, että peleillä on jopa samat heikkoudet ja vahvuudet. Aluksi pelaaja luo oman normikansalaisen, jonka ulkonäön voi määrittää riittävän vapaasti lukuun ottamatta vaatekertaa, jonka osat hankitaan pelaamalla. Sen jälkeen mennään odottelemaan matsia aikavartijoiden tukikohtaan, josta aikapyörre imaisee onnettomat yhä uusiin selviämismatseihin. Joka pelissä on seitsemän selviytyjää ja yksi tappaja. Roolit arvotaan, mutta omaa lempiroolia voi painottaa. Tappajia eli raidereita on valmiissa pelissä useampia, mutta betassa terroria harjoitti vain ahnas ötökkäjannu Cell. Toisin kuin kaikissa maailman muissa Dragon Ball -peleissä, Breakersissa ei ole tarkoitus hankkiutua taisteluihin. Sen sijaan selviytyjien on käynnistettävä aikakone, joka avaa portin takaisin aikapartion tiloihin. Jos hommat eivät mene putkeen ja kone ei käynnisty tai se hajoaa, on pakko yrittää hivuttautua pienempiin yksittäisiin pakokapseleihin. Teoriassa pahiksen voi myös kukistaa. Selviytyjät voivat kerätä kentistä muodonmuutosenergiaa, jolla voi hetkeksi muuntua tunnetuksi sankariksi. Jos tarpeeksi

20 // pelaaja.fi

monta pelaajaa käynnistää muutoksensa samaan aikaan, väliaikaisten Gokujen, Krillinien ja Vegetojen jengi voi periaatteessa mukiloida pahiksen. Painotan sanaa teoriassa, sillä betaviikonlopun matsit eivät menneet tällä tavalla.

Breakers ei ole vain oudoin Dragon Ball -peli vaan myös vaikeaselkoisin. Selviytyjillä on iso läjä erikoiskykyjä, joilla on tarkoitus pääasiassa siirtyä paikasta toiseen nopeasti tai huomaamatta. Kentissä on valtavasti korkeuseroja, luolia, kanjoneja ja rakennuksia, joista etsitään aikakoneen avaimia. Siinä auttavat kiipeilyhaat, leijuskootterit, lentokuulat ja savupommit. Pelaajat voivat jopa muuntua väliaikaisesti huonekaluiksi ja toivoa, että raivoava Cell luovuttaa ja etsii toisen uhrin. Jos pahin tapahtuu, kavereilla on hieman aikaa elvyttää maassa makaava uhri. Näitä lisäelämiä on vain yksi, eikä Cellillä ole vaikeuksia lanata pelastuspartiota. Selviytyjänä pelaaminen on ennen kaikkea sekaista ja vaikeaa, eivätkä pelin lyhyet ohjetekstit auta siinä juuri lainkaan. Ensimmäisissä matseissa ei tajua mistään mitään, ja kun oma peli alkaa sujua, kaikkien muidenkin pitäisi hanskata hommansa. Yhteistyö oli betassa lähes tuntematon käsite. Oliko se pelaajien vika, vai eikö peli osannut tarjota hyviä ohjeita tai riittäviä työkaluja viestintään? Sanoisin, että vika oli molemmissa päissä. Tyypillisessä matsissa yritin etsiä otsa hiessä avaimia ja

rukoilin, että Cell ei sattuisi kulkemaan lähistöllä. Kuolema tuli yleensä nopeasti ja armottomasti, ja sen jälkeen katsojan roolissa sai nähdä saman toistuvan yhä uudestaan. Pisimpään selvisivät pelaajat, jotka hivuttivat ympäriinsä piiloutumiskykyjen avulla, eivätkä siksi saaneet paljoa aikaan. Cellinä pelaamisen kokemus oli täysin päinvastainen, sillä se oli sekä helppoa että selkeästi tajuttavaa. Aluksi se aloittaa toukkamuodossa ja metsästää taloissa tutisevia tekoälyhahmoja, joita pelastamalla voisi teoriassa hidastaa ensimmäistä evoluutiota. Sitten käydään läpi tyypin eri voima-asteet, jotka päättyvät naurettavan vahvaan Perfect Cell -muotoon. Jokaisella olomuodolla on omat erikoishyökkäyksensä, joita riittää perustason energiasäteistä bullet hell -tyylisiin pommituksiin ja Kamehameha-räiskeeseen. Jokaisella tasolla voi käyttää kerran myös superhyökkäystä, joka tuhoaa pienen keskittymisen jälkeen yhden kokonaisen kartta-alueen. Dragon Ball -voimafantasia on lähempänä kuin koskaan, kun katselee alhaalla kipittävien itikkojen kärventyvän harmageddonissa, joka muuntaa useamman korttelin punahehkuiseksi kraatteriksi.

Cellillä pelatessa tajuaa myös, miksi selviytyjänä kuolee niin helposti. Oliolla on käytössään telepatiaa, joka paljastaa vastapuolen hehkuvina pisteinä lä-

Aihepiiristä huolimatta ei ole aina pakko tehdä kaikista ilmeisintä mätkintää tai mätkintäroolipeliä. Samanlaista asennetta voisivat kokeilla muidenkin lisenssien omistajat.”

pi kaikkien seinien. Sitten vain valitsee kohteen, lentää paikalle ja nakuttaa hyökkäysnappia. Jos tyypillä ei ole muodonmuutosvoimaa, Cellin hyökkäyksiä saa väistellä tehokkaammin kuin Neo, jos meinaa pysyä hengissä sekunteja pidempään. Jopa Vegetaksi muuttuminen vain pidentää kärsimyksiä ja kuluttaa millin pahiksen elämämittarista. Cellinä pelaaminen on yksinkertaista, helppoa ja suorastaan sadistisen hauskaa. Ei koskaan tuntunut siltä, että muista pelaajista olisi ollut minkäänlaista vastusta, vaikka painelin nappeja melkein satunnaisesti. Iso kysymysmerkki on myös pelin sisäinen markkinapaikka. Pelissä hankitaan kosmeettisia kamoja, uusia muodonmuutoksia ja muuta tilpehööriä sekä suorilla ostoilla että ilmeisesti gacha-tyyliin. Ostovaluutan ansaitseminen tuntui betassa vieläpä todella hitaalta. Se panee arvailemaan, että Bandai Namcolla saattaa olla mielessään mikromaksupöhinä. Toisaalta en haluaisi olla kauhean negatiivinenkaan. Breakers on todella villin oloinen peli, jossa epäonnistuminen ei kyrsinyt lopulta kauheasti. Kuka oikeastaan edes odottaa selviävänsä, kun planeettoja

räjäyttävät superkonnat saapuvat riehumaan? Breakersissa on aineksia myös koheltavaksi huumoripeliksi, ja veikkaisin, että sitä on myös todella viihdyttävä seurata esimerkiksi Twitchissä, kunhan molemmilla puolilla pyörii hyviä pelaajia. Raiderien puolelle erikoiskykyjä ja vaihtelua tuovat valmiissa pelissä muut konnat, kuten Frieza ja Kid Buu.

Tällainen epäsymmetrinen selviäminen on tehty tähän asti ainoastaan kauhua rakastavalle yleisölle, ja Breakers välttää liiallisen mässäilyn. Cell kyllä imuroi ihmisiä hännällään, mutta esimerkiksi siviilien kauheat kohtalot sensuroidaan näyttämällä Cell-pelaajalle vain tyyppien kauhistuneita naamoja. Se on vallan tyylikäs ratkaisu. Ennen kaikkea viehättää kuitenkin se, että Breakers on mahdollisimman kaukana Dragon Ball -sarjan peruspalasista. Se näyttää, että aihepiiristä huolimatta ei ole aina pakko tehdä kaikista ilmeisintä mätkintää tai mätkintäroolipeliä. Samanlaista asennetta voisivat kokeilla muidenkin lisenssien omistajat. En missään nimessä anna Dragon Ball: The Brea-

kersille tässä vaiheessa minkäänlaista arviota. Se ei yksinkertaisesti ole mahdollista, sillä betaviikonloppu oli liian lyhyt aika selviytyjän roolin hallintaan. Sama näkyi esikuvapelissä. Aluksi Friday the 13th -pelaajat valittivat, että Jason on aivan liian vahva ja että selviäminen on mahdotonta. Pian ääniviestintää hyödyntävät kaveritiimit ottivat kuitenkin pelin täydellisesti haltuunsa. Jason väijytettiin yhä uudestaan ja hakattiin pesäpallomailoilla sairaalakuntoon. Juuri tämä on epäsymmetristen moninpelien ongelma. Kun osapuolet ovat epätasaiset ja voimiltaan erilaiset, niiden tasapainotus on valtavan vaikeaa jopa pitkällä aikavälillä. Aina vähintään toisesta osapuolesta tuntuu, että peli on epäreilu, ja joskus sitä hokevat molemmat puolet samaan aikaan. Dragon Ball: The Breakersin piti ilmestyä PlayStation 4:lle ja 5:lle, Xbox Onelle ja Series-laitteille sekä Switchille ja pc:lle joulukuussa, mutta se on nyt lykätty tuntemattomaan kohtaan tätä vuotta. Ehkä lykkäys kertoo juuri tasapainotuksen vaikeudesta, sillä teknisesti peli tuntui jo olevan aivan tarpeeksi pätevässä kuosissa. Janne Pyykkönen

pelaaja.fi // 21

Pelaajan maailma // Babylon’s Fall

Babylon’s Fall Ennakko PLATINUMGAMES HALUAA HYPÄTÄ MUKAAN LIVEPELIEN TUOTTOISAAN KELKKAAN, MUTTA TESTIVIIKONLOPUN PERUSTEELLA BABYLON’S FALL ON VIELÄ KOVIN KAUKANA TIIMIN TYYPILLISESTÄ TASOSTA.

apanilainen PlatinumGames on vuosien varrella kehittänyt useita erinomaisia pelejä, kuten Bayonettat, NieR: Automatan ja Metal Gear Risingin. Niinpä luottoa tiimiin löytyy sen verran, että jokainen sen peli on odottamisen arvoinen tapaus. Samalla pitää kuitenkin muistaa, että pelkkä nimi ei tarkoita mitään ja että parhaatkin kehittäjät ottavat joskus harha-askeleita. Tämä tuntuu valitettavasti käyvän toteen Babylon’s Fallissa, jonka testiviikonloppuun pääsimme osallistumaan.

Babylon’s Fall tuntuu jo ideana hyvin trendikkäältä peliltä, sillä se on jälleen uusi livepeli, joka on tehty vaatimaan pelaajilta jatkuvasti aikaa ja usein myös rahaa esimerkiksi mikromaksujen muodossa. Babylon’s Fall on kuitenkin täyshintainen julkaisu, ja sen tulevista sisältöpäivityksistä on luvattu täysin ilmaisia. Pelin keskipisteessä törröttää Baabelin torni, joka kohoaa pelaajien tukikohtana toimivan pienen kaupungin yläpuolelle. Torni sisältää lukemattoman määrän haasteita, joita pelaajien olisi tarkoitus läpäistä porukalla, sillä kyseessä on puhdas yhteistyöpeli. Tehtäviin ei testiversiossa päässyt edes sisään ilman vähintään yhtä pelikaveria. Tehtäviä suorittamalla kerätään valuuttaa ja parempia varusteita, joiden avulla hahmot kehittyvät voimakkaammiksi ja kohtaavat entistä kovempia haasteita. Samojen toistoa vaativien ideoiden ympärille on rakennettu useita muitakin livepelejä, joten lähtökohdassa ei sinänsä ole mitään vikaa. Uusien tulokkaiden täytyisi kuitenkin olla ominaisuuksiltaan vähintään muiden tasoa ja tarjota

Babylon’s Fallista puuttuu monien modernilta peliltä kaivattujen ominaisuuksien ohella se keskeinen juju, jonka takia sitä olisi hauska pelata uudelleen ja uudelleen.” 22 // pelaaja.fi

vielä jotain uuttakin, jotta pelaajat kiinnostuisivat ja olisivat valmiit vaihtamaan peliä. Siinä Babylon’s Fall mätkähtää kunnolla kuonolleen.

PlatinumGames on vuosien varrella kerännyt mainetta erityisesti sillä, että sen pelit ovat täynnä lennokkaita ja usein suorastaan huuruisia ideoita mutta myös huippuluokan pelattavuutta. Ideat ovat kieltämättä lennokkaita myös Babylon’s Fallissa, sillä jokainen pelaaja ohjastaa sankaria, joka on aseistettu neljällä Gideonin arkkuna tunnetulla aseella. Käytännössä Gideonin arkut ovat erilaisia aseita, jotka määrittävät pelaajan käytössä olevat hyökkäykset ja toiminnot. Kolmannen persoonan toimintapelien perinteiseen tyyliin pelaajilla on heikkoja ja vahvoja hyökkäyksiä sekä pari erikoishyökkäystä. Jokainen näistä toiminnoista on sidottu tiettyyn fyysiseen aseeseen, joten jos haluaa tehdä miekalla sekä heikkoja että vahvoja hyökkäyksiä, on löydettävä itselleen kaksi erillistä miekkaa. Kun kyseessä on peli, jonka peruspelisilmukka on rakennettu aseiden ja varusteiden rohmuamisen ympärille, tämä todennäköisesti herättää kysymyksiä. Entä jos hahmolla on vain yksi todella hyvä miekka ja muut miekat ovat täyttä roskaa? Sitten tehdään muita hyökkäyksiä jousipyssyllä, lekalla tai taikasauvalla – tai grindataan toinen miekka. On mahdollista, että tämän erikoisen idean taakse on rakennettu pino syvällisiä ja monipuolisia pelimekaniikkoja, mutta testiviikonloppu ei niitä paljastanut. Taistelu tuntuu olevan yksinkertaisten kombojen toistamista taistelusta toiseen. Se tuntui tympeältä, kun vihollisillakaan ei ollut mitään sen ihmeellisempää näytettävää kuin letkana pelaajien perässä juoksemista. Taistelun ympärillä ei ole hirveästi mitään sisältöä, joka paikkaisi puutteita. Kaikki tehtävät ovat kiinteästi suunniteltuja kokonaisuuksia, joten jos grindaa haastavinta auki olevaa tehtävää varusteiden toivossa, kohtaa joka kerta samat ansat, viholliset ja taisteluhuoneet. Myös tehtäväsuunnittelu oli testiversiossa todella yksinkertaista ja suoraan sanoen tylsää. Kentät ovat kapeita ja ankean näköisiä rännejä, joiden pienet aukiot tarkoittavat joka kerta taistelua muutamaa vihollisaaltoa vastaan.

Tämähän näyttää tutulta Final Fantasy XIV:n pelaajat löytävät Babylon’s Fallista paljon tuttuja asioita, sillä suuri osa pelin aseista ja varusteista sekä monet pelihahmojen animaatioista on lainattu suoraan Squaren menestyneestä MMO-pelistä. Ratkaisu tuntuu hieman oudolta, mutta grafiikan ja animaatioiden kaltaisten resurssien tekeminen on pelinkehityksessä hyvin kallista ja aikaa vievää puuhaa, joten pienellä lainailulla PlatinumGames on päässyt paljon vähemmällä.

Tyylillä on väliä Babylon’s Fall sisältää PlatinumGamesin peleistä tutun tavoitteen: ei riitä, että läpäisee haasteet, vaan ne pitäisi läpäistä tyylikkäästi. Jokaisen taistelukohtauksen jälkeen kaikki pelaajat saavat itselleen perinteisen arvosanan, joka vaikuttaa suoraan tehtävän jälkeen jaettaviin palkintoihin. Arvosteluasteikko vain tuntuu kovin kummalliselta, sillä en saanut selville, mikä erottaa huipputason suorituksen pelkästä läpäisystä.

Kun tehtävien pelaaminen ei tuntunut edes ensimmäisellä pelikerralla kovin kivalta tai jännittävältä, samojen tehtävien jauhaminen uudelleen ja uudelleen ei tällaisenaan suuresti houkuta.

Babylon’s Fall ei viikonlopun pelailun jälkeen jättänyt innostunutta tunnelmaa, mutta toki tilanne voi vielä muuttua. Pelin on määrä ilmestyä vasta keväällä, joten tiimillä on teoriassa aikaa lisätä puuttuvia ominaisuuksia. En silti löisi vetoa sen puolesta, että Babylon’s Fall kääntää täysin kelkkansa. Babylon’s Fallista puuttuu monien modernilta peliltä kaivattujen ominaisuuksien ohella se keskeinen juju, jonka takia sitä olisi hauska pelata uudelleen ja uudelleen. Tämä on PlatinumGamesin pelissä yllättävä puute, sillä ne ovat perinteisesti loistaneet viimeisen päälle hiotulla pelattavuudella. Ehkä tympeät ja itseään toistavat tehtävät kestäisi paremmin, jos tiukka ja toimiva taistelu saisi hymyn huulille. Toivomme toki, että tiimi onnistuu viimeistelyssä saamaan palaset paikalleen, sillä vahvan uudelleenpeluuarvon ja tiimityön ympärille rakennettu PlatinumGamesin peli voisi olla onnistuessaan erinomaisen kiva ja tervetullut juttu. Nyt siitä ollaan kovin kaukana. Babylon’s Fall julkaistaan PS4:lle, PS5:lle ja Windowsille 3. maaliskuuta. Miikka Lehtonen pelaaja.fi // 23

PELAAJA.FI //

Uutiset, blogit, arvostelut, kyselyt ja pelaajayhteisö. Kaikkea tätä verkossa tapahtui viimeksi.

Kyselyt

Pelaatko autopelejä? VASTAUKSIA: 778

Jatkuvasti 9% Usein 19 % Toisinaan 27 % Harvoin 31 % En koskaan 14 %

Sivustolta poimittua Jes, tätä on odotettu! Erittäin hieno uutinen. Vuonna 2012 ensimmäisen osan tullessa pc:lle juuri ja juuri uskalsin pelata sen läpi. Sittemmin Resident Evilit tahkottuani ja niihin rakastuttuani tämä lupaa parasta, mitä tältä sarjalta voin toivoa! – Parrasvaloihin astelleen Alan Wake II:n selviytymiskauhuloikka innostaa Anazoonia.

Oletko enemmän yksinpelien, moninpelien vai yhteistyöpelien ystävä? VASTAUKSIA: 845

Yksinpelien 81 % Moninpelien 7% Yhteistyöpelien 12 %

Pakko sanoa, että hirvittävän suuri pettymys. Selviytymiskauhu ei kiinnosta juuri tippaakaan. Tuollainen Twin Peaks -hengessä tehty kauhuelementeillä varustettu toimintaseikkailu olisi kyllä kiinnostanut, mutta ei selviytymiskauhu. – Angel of Death vuorostaan ei lämmennyt Alan Wake II:n uudesta suunnasta.

En käytännössä pelaa kauhupelejä ollenkaan, mutta tämä vaikutti ihan mielenkiintoiselta, vaikka onkin liian aikaista mennä sanomaan mitään. – Slitterhead herätti Vaapukkamehuw’n huomion.

En ikinä tule ymmärtämään digitaalisten teosten yksilöimistä. Sen digitaalisuuden idea on juuri se että asioista voi tehdä täysin identtisiä kopioita. Se on yksi syistä miksi kuvat, videot ja muut analogiset asiat digitoidaan, eli että on olemassa tiedosto, josta saadaan tehtyä 1:1-kopio. Ei siksi että säilötään sitä yhtä ainoaa kappaletta. – zappah perusteli NFT-teknologian päättömyyttä.

Synkkä ja aikuismainen ei ole se suunta, johon Star Wars -pelejä pitäisi minun mielestäni viedä. Lisäksi Quantic Dreamilla on pitkä historia ”aikuismaisista” peleistä, jotka nimenomaan vääntää sen aikuismaisuuden rautalangasta kuin itseisarvona. Siinä on vähän sellainen tuplavaarallinen combo. – Haerskilla on pelko puserossa Star Wars Eclipsen suhteen.

Kun olin nuorempi, totuin siihen, että pelit julkaistaan mahdollisimman valmiina. Niiden korjaaminen jälkikäteen olisi ollut hyvin hankalaa ellei jopa mahdotonta. Nykyaikana peli voi olla pelikunnossa vasta kuukausia tai jopa vuosia julkaisun jälkeen. Huokaus. – GTA-trilogian julkaisufarssi masentaa Sundance Kidiä.

Jos saavat tunnelman toimimaan samalla tavalla kuin aiemmissa peleissä ja tarinan kuntoon, niin voi tulla ihan mielenkiintoista settiä. Toivottavasti jopa aiempaa hieman toiminnallisemmalla otteella.

Se mikä Sonic-leffassa ottaa päähän, kuten vaikkapa vuosikymmenten takaisessa He-Man -elokuvassakin, on tarinan pakkoliittäminen meidän maailmaamme. Tämä ei liity mitenkään Sonicpelien tarinaan.

Vaikka olenkin sitä mieltä, että kaikki pelit pitäisi olla pelattavissa kaikilla niihin pystyvillä laitteilla, niin Xbox-pelaajana olen hiljaa sisäisesti tyytyväinen, että saadaan Forzan lisäksi jotain ropetustakin eksluna.

– Izmou puntaroi Quantic Dreamin Star Wars Eclipsea.

– Teräskäsine ei taida lämmetä Sonic 2 -leffalle.

– vesseliä lämmittää, että Elder Scrolls VI valuu omaan Xbox-laariin.

Kuukauden sitaatti

”KYLLÄHÄN TUOSTA TULI VÄHÄN SAMA FIILIS KUIN AIKOINAAN PS1:STÄ SIIRTYI PS2:EEN TAI PS2:STA PS3:EEN. VIDEON PERUSTEELLA AINAKIN ASTETTA ISOMPI HARPPAUS ETEENPÄIN GRAFIIKOISSA.” Mille The Game Awards 2021 -gaalan vuoden peli -ehdokkaalle sinä annoit/ antaisit äänesi? VASTAUKSIA: 623

Deathloop 8% It Takes Two 11 % Metroid Dread 16 % Psychonauts 2 7% Ratchet & Clank: Rift Apart 18 % Resident Evil Village 18 % En osaa sanoa 22 %

24 // pelaaja.fi

– The Matrix Awakens: An Unreal Engine 5 Experience -teknologiademo teki vaikutuksen spurgugrammiin.

facebook.com/pelaaja

twitter.com/pelaaja

instagram.com/pelaajalehti

Pelaajacast

Pelaajacastin kevätkausi alkaa loppukuusta

elaajan toimituksen ikioma Pelaajacast-podcast viettää suurimman osan tammikuusta varsin ansaittua taukoa. Keskinkertaisen läpän ystävien ei silti kannata vaipua epätoivoon, sillä kevätkausi 2022 kajahtaa ääniaalloille taas 20. tammikuuta alkaen. Mikä parasta, vanha konkaritoimittajamme Janne Pyykkönen palaa Villen, Panun ja Johannan seuraan osaksi podcastin vakiokalustoa. Kevätkauden suunnitelmat ovat tätä kirjoittaessa vielä avoinna, mutta talviloman aikana Pelaajacastin päättyneen syyskauden tukijat saivat kuunneltavaksi – ja poikkeuksellisesti myös katsottavaksi – taatusti erilaisen bonusjakson. Pyykkönen nimittäin isännöi muun toimituksen ihka ensimmäistä pöy-

täroolipelikokemusta, jossa nyyppätrio eläytyy Call of Cthulhun maailmaan Fantasy Grounds Unityn avulla. Jos et sattumoisin ehtinyt loikata päättyneen syyskauden tukijaksi, ei hätää! Kuten aina, myös uuden kauden tukijat pääsevät käsiksi kaikkiin aiemmin julkaistuihin tukijajaksoihin. Mikäli mielit tähän Pelaajacastin todellisten ystävien vankkaan joukkoon, suuntaa osoitteeseen bit.ly/pelaajacast ja osta alkaneen kauden tukipaketti. Bonusjaksojen ohella luvassa on myös muita vastikkeita, jotka vahvistuvat tammikuun aikana. Pelaajacast ilmestyy joka toinen torstai Pelaaja.ﬁssä, Spotifyssa, Suplassa, Apple Podcastsissa ja muissa RSSsyötteitä tukevissa podcastpalveluissa.

Tiesitkö?

Näin 8-bittisen Nintendon mahdottomilta tuntuneet kehityshaasteet selätettiin

Näin Minecraft syntyi

oulukuussa ilmoitettiin peliveteraani Masayuki Uemuran kuolemasta. Nintendolta vuonna 2004 eläkkeelle jäänyt ja kuollessaan 78-vuotias Uemura tunnettiin parhaiten Nintendo Entertainment Systemin ja Super Nintendon pääarkkitehtina. Pelaaja.ﬁ pureutuu Tiesitkö?-artikkelissaan siihen, millaisia loikkia tuntemattomaan Uemura ja Nintendo ottivat kasibittistä Nintendoa suunnitellessaan. Osoitteessa pelaaja.ﬁ/artikkelit selviää, kuinka mahdottomilta tuntuneet kehityshaasteet selätettiin.

ankasta suursuosiosta nauttiva ja alati laajeneva palikkaseikkailu Minecraft saavutti joulukuussa rapsakan kymmenen vuoden iän. Tiesitkö, että aivan ensimmäinen versio Minecraftista syntyi vain yhdessä viikonlopussa ja päätyi testaukseen The Independent Games Source -foorumeille toukokuussa 2009? Suuntaa osoitteeseen pelaaja.ﬁ/artikkelit, jossa kertaamme läpikotaisin, miten ja mistä pelin luonut Markus ”Notch” Persson sai ideansa ja inspiraationsa videopelien moderniin jättiläiseen.

Retrostelussa

Dune II osoitti, mikä on hyvän Dyynipelin salainen ainesosa

ehtonen totesi jo Dune-seikkailupelin retrostelussa Dyyni-pelin tekemisen olevan haastavaa puuhaa. Monimutkainen ja eeppinen tarina ei helposti käänny pelimuotoon, joten mikä avuksi? Entä jos unohdettaisiin kirjasta kaikki paitsi aivan perusteet, heitettäisiin mukaan ämpärikaupalla omia ideoita ja pistettäisiin asialle todella lahjakas kehitystiimi? Kuten osoitteesta pelaaja.ﬁ/artikkelit selviää, Dune II: Battle for Arrakisissa moinen temppu onnistui – vieläpä erittäin menestyksekkäin tuloksin.

Penn & Tellerin pilapelistä tuli suunnaton hyväntekeväisyyshitti

elaaja.ﬁn artikkeliosiossa retrostellaan myös Penn & Teller -taikurikaksikon hyllytettyyn Smoke and Mirrors -pelikokoelmaan lukeutuva Desert Bus -minipeli. Täyttä tuubaa oleva aavikkoajelu oli lähinnä pelaajien kustannuksella tehty vitsi, josta oli valmistuessaan tarkoitus vieläpä maksaa itsensä kipeäksi. Kuinka ollakaan, pelin prototyyppi vuoti sittemmin verkkoon ja sen ympärille on muodostunut varsin merkittävä hyväntekeväisyysliike.

pelaaja.fi // 25

Pelaajan maailma // Pintaraapaisut

Texas Chain Saw Massacre

ARC Raiders

Star Trek: Resurgence

Tekijä: Gun Interactive, Sumo Nottingham Julkaisija: Gun Interactive Alusta: Ei tiedossa Julkaisu: Ei tiedossa

Tekijä: Embark Studios Julkaisija: Embark Studios Alusta: PS5, XSX/S, XOne, Win, GeForce Now Julkaisu: 2022

Tekijä: Dramatic Labs Julkaisija: Dramatic Labs Alusta: PS5, PS4, XSX/S, XOne, Win Julkaisu: Kevät 2022

Sumo Nottingham ja Friday the 13th -selviytymiskauhupelin julkaisijana tunnettu Gun Interactive ovat paljastaneet uuden asymmetrisen moninpeliprojektinsa. Lätkämaski-Jason vaihtuu uutuudessa Teksasin moottorisahamurhista tuttuun Leatherfaceen, joka perheineen vainoaa pakoon pyrkiviä pelaajia kuola valuen. Varsinaista pelikuvaa projektista ei vielä ole saatu, mutta sen kerrotaan olevan ilmeeltään ja tunnelmaltaan erityisen uskollinen elokuvasarjan vuonna 1974 startanneelle klassikkorainalle.

Ilmaispelattavista kilparäiskinnöistä on jo ylitarjontaa, joten jotain uutta on keksittävä. Entisen EA- ja DICE-veteraani Patrick Söderlundin perustaman Embark Studiosin debyyttipeli ARC Raidersissa taistellaankin muiden pelaajien sijaan avaruudesta hyökkääviä ARC-robotteja vastaan. Siinä puuhassa ihmispelaajien välinen saumaton yhteistyö on kaiken A ja O. Kehittäjät lupaavat peliltään luovaa ajattelua ja nopeaa muuntautumiskykyä vaativaa toimintaa, jossa muullakin kuin olalle valikoituneella tuliluikulla on väliä.

Uusi tarinavetoinen Star Trek -peli on työn alla entisistä Telltale Games -kehittäjistä koostuvalla Dramatic Labsilla. Resurgence-lisänimeä kantava seikkailu sijoittuu The Next Generation -televisiosarjan välittömään vanaveteen, mutta sen päähenkilöt ovat sarjan faneillekin upouusia tuttavuuksia. Pelaajan valinnat tulevat telltalemaiseen tapaan vaikuttamaan tarinan kulkuun hyvin raskaasti, mutta dramaattisen dialogin vastapainoksi tarjotaan välillä myös vauhdikkaampaa toimintaa.

The Expanse: A Telltale Series

Suicide Squad: Kill the Justice League

Homeworld 3

Tekijä: Telltale Games, Deck Nine Games Julkaisija: Telltale Publishing Alusta: Win, ”johtavat konsolit” Julkaisu: Ei tiedossa

Myös Telltalella itsellään puuhaillaan nimekkään scifiprojektin parissa. Studio työstää nimittäin The Expanse -universumiin sijoittuvaa videopelisovitusta, joka toimii virallisena esiosana Amazon-sarjalle. Tarinaa tähdittää fanisuosikki Camina Drummer (Cara Gee), joka tutkii avaruuden laajoja lakeuksia Artemis-aluksen puikoissa toinen toistaan vaikeampia päätöksiä pureskellen. Kehitysapua Telltalelle antaa myös Life is Strange: Before the Stormin ja True Colorsin kehittäjä Deck Nine Games.

Sons of the Forest Tekijä: Endnight Games Julkaisija: Endnight Games Alusta: Win Julkaisu: 20.5.2022

Jo pari vuotta sitten paljastettu selviytymiskauhupeli Sons of the Forest on saanut toukokuisen julkaisupäivän. Peli on jatkoa Endnight Gamesin kiitellylle The Forestille, jossa kannibaalimutantit metsästivät lento-onnettomuudessa korven keskelle juuttuneita selviytyjiä. Uuden trailerin perusteella jatko-osa tallaa hyvin samanlaisia polkuja, mutta luvassa on ainakin edistyneempiä selviytymistaktiikoita, fiksumpia vihollisia ja esimerkiksi dynaamisten säätilojen kaltaisia uusia haasteita.

26 // pelaaja.fi

Tekijä: Rocksteady Studios Julkaisija: Warner Bros. Games Alusta: PS5, XSX/S, Win Julkaisu: 2022

Arkham-kehittäjän tulevasta Suicide Squad -pelistä on saatu vihdoin konkreettista pelikuvaa. Tuhoisaa toimintaa esitellään uudella trailerilla useamman hahmon näkökulmasta, ja se antaakin hyvän käsityksen eri iskuryhmäläisten kyvyistä. Vauhdin hurmaakin on luvassa, sillä rakettireppujen ja vaijereiden ansiosta antisankareiden tarvitsee taistelun tuoksinassa tuskin edes koskettaa maata. Myös pelin juonta sivutaan vilaukselta, sillä videolla piipahtaa Brainiac-pahiksen turmelema Salama.

Cuphead: The Delicious Last Course Tekijä: Studio MDHR Julkaisija: Studio MDHR Alusta: PS4, XOne, Switch, Win, Mac Julkaisu: 30.6.2022

Pirullisen vaikean Cuphead-tasohyppelyn fanit ovat rukoilleet lisäsisällön perään jo vuosia, mutta huojennusta on luvassa vasta keskikesällä. Näsäviisaasti nimetty D.L.C.-laajennus tuo peliin uuden alueen lisäksi uusia aseita, apuvälineitä ja pomovastuksia. Lisäksi päähahmojen seuraan lyöttäytyy herttainen Ms. Chalice, jolla on uniikit erikoiskykynsä. Julkaisupäivä ilmoitettiin pelin sävylle uskollisesti vanhan ajan tyyliä tihkuvalla lyhytanimaatiolla, joka on taideteos jo itsessään.

Tekijä: Blackbird Interactive Julkaisija: Gearbox Publishing Alusta: Win Julkaisu: Loppuvuosi 2022

Galaktiset yhteenotot kutsuvat jälleen, kun klassinen Homeworld-strategiasarja saa jatkoa vuoden viimeisellä neljänneksellä. Pitkään odotettua Homeworld 3:a hautoo esiosa Deserts of Kharakin kynäillyt kanadalaisstudio Blackbird Interactive, jonka leivissä on myös monia ihka ensimmäisen Homeworldin kehittäjiä. Studion toimitusjohtaja Rob Cunninghamin mukaan nykypäivän teknologia mahdollistaa vihdoin sen kunnianhimoisen vision toteuttamisen, joka kyti sarjan luojien sydämissä jo 90-luvulla.

Kingdoms of Amalur: Fatesworn Tekijä: KAIKO, Big Huge Games Julkaisija: THQ Nordic Alusta: PS4, XOne, Switch, Win Julkaisu: Nyt

Cuphead-fanien tuska ei ole kuitenkaan mitään verrattuna Kingdoms of Amalurin pelaajiin, jotka joutuivat odottamaan roolipelin tuoreinta lisäosaa lähes vuosikymmenen verran. Tarkalleen ottaen Fatesworn laajentaa syyskuista Re-Reckoning-uusintajulkaisua, eli pölyisiä konsoleita ei kannata sen vuoksi tonkia kaapeista, mutta se on joka tapauksessa jatkoa alkuperäiselle tarinalle. Kaaoksen jumalan maille sijoittuvan laajennuksen kerrotaan tarjoavan noin viiden tunnin edestä uutta tutkittavaa ja hutkittavaa.

Kalenteri // listat

Ma 3.1.

Ti 4.1.

Ke 5.1.

To 6.1.

La 1.1.

Su 2.1.

La 8.1.

Su 9.1.

La 15.1.

Su 16.1.

Pe 21.1.

La 22.1.

Su 23.1.

La 29.1.

Su 30.1.

Pe 7.1.

Tammikuun avaa indiekauhupeli Madison, jossa nappaillaan polaroidkuvia tuonpuoleisen pahansuovista asukeista.

Ma 10.1.

Ti 11.1.

Ke 12.1.

To 13.1. 13.1.

Pe 14.1.

Dishonored- ja Preyveteraanien kehittämä Weird West yhdistelee länkkärigenreä ja fantasiaa kiehtovalla tavalla.

Perässä seuraa vuoden 2018 God of War, joka saapuu täydentämään Sonyn pc-tarjontaa.

Monster Hunter Rise loikkaa Switchiltä Steamiin vajaan vuoden vartomisen jälkeen.

Ma 17.1.

Ti 18.1.

Ke 19.1.

To 20.1. 20.1. Toimitus palaa pitkältä joululomalta mikrofonien ääreen. Tänään ilmestyvässä Rainbow Six Extractionissa puolustetaan ihmiskuntaa ennennäkemättömältä uhalta.

Ma 24.1.

Ti 25.1.

Ke 26.1.

To 27.1.

Pe 28.1.

Käsin piirretty kauhuräiskintä Kingdom of the Dead saattaa hyvinkin olla kuukauden näyttävin pelijulkaisu.

Nopeatempoinen kyberpunk-toimintapeli Ghostrunner saa mittavan Project_Hellaajennuksen.

Tänään ilmestyvässä Pokémon Legends: Arceuksessa suunnataan avoimeen maailmaan. Elokuvateattereissa Marvelin vampyyriraina Morbius.

*Ennakkomyynti

Pelaaja Shop 1. Game & Watch: The Legend of Zelda 2. Pokémon Legends: Arceus* 3. Farming Simulator 22 4. Pokémon Brilliant Diamond 5. Pokémon Shining Pearl 6. Elden Ring* 7. Grand Theft Auto: The Trilogy – The Definitive Edition 8. Pokémon: Let’s Go, Eevee! 9. Madden NFL 22 10. Vampyr

Iso-Britannia 1. FIFA 22 2. Mario Kart 8 Deluxe 3. Call of Duty: Vanguard 4. Pokémon Brilliant Diamond 5. Just Dance 2022 6. Animal Crossing: New Horizons 7. Minecraft 8. Marvel’s Guardians of the Galaxy 9. Mario Party Superstars 10. Pokémon Shining Pearl

Yhdysvallat 1. Call of Duty: Vanguard 2. Battlefield 2042 3. Pokémon Brilliant Diamond & Shining Pearl 4. Forza Horizon 5 5. Madden NFL 22 6. Mario Party Superstars 7. Marvel’s Guardians of the Galaxy 8. FIFA 22 9. Far Cry 6 10. NBA 2K22

Japani 1. Pokémon Brilliant Diamond & Shining Pearl (Switch) 2. Mario Party Superstars (Switch) 3. Big Brain Academy: Brain vs. Brain (Switch) 4. Animal Crossing: New... (Switch) 5. Minecraft (Switch) 6. Mario Kart 8 Deluxe (Switch) 7. Super Smash Bros. Ultimate (Switch) 8. Disney Magical World 2: Enchanted Edition (Switch) 9. Ring Fit Adventure (Switch) 10. Pokémon Sword... (Switch) pelaaja.fi // 27

VUODEN PARHAAT PELIT 2021 On tullut jälleen aika valita vuoden ikimuistoisimmat pelijulkaisut, mutta jokin on muuttunut. Viime vuosina käytetty tapa järjestää suosikit tiukkaan paremmuusjärjestykseen tuntui tänä vuonna tunkkaiselta, joten päätimme uudistaa metodejamme. Tällä kertaa emme siis kruunaa yhtä ylivoimaista voittajaa, vaan esille on nostettu reippaan suitsutuksen arvoisia teoksia toimituksen ja avustajien pelihyllyistä sijoituksia sen kummemmin pohtimatta. Loistava peli on loistava peli, oli se listan ensimmäinen tai kolmaskymmenes! Teksti: Toimitus ja avustajat

28 // pelaaja.fi

VUODEN KAKSIJAKOISIN

It Takes Two Tekijä: Hazelight Studios Julkaisija: Electronic Arts Alustat: PS5, PS4, XSX/S, XOne, Win The Game Awards -gaalassa vuoden peliksi kruunattu It Takes Two ei ole vain viime vuoden ylivoimaisesti kekseliäimpiä pelitapauksia vaan yksi kaikkien aikojen parhaista yhteistyöpeleistä. Seikkailun maltillisesta kestosta huolimatta perustoimivan tasoloikan kaveriksi on saatu ahdettua aivan uskomaton määrä ikimuistoisia jippoja, joiden myötä kokemus saattaa muuttua lennosta vaikkapa Street Fighter -tyyliseksi sivulta kuvatuksi mätkinnäksi tai diablomaiseksi toimintaroolipeliksi. Pelaaja pysyy varpaillaan alusta loppuun, eikä leveiltä hymyiltä yksinkertaisesti voi välttyä. Kaiken ilon ja riemun vastapainoksi tarjoillaan aika ajoin kuitenkin niin synkkiä sävyjä, että heikompaa käy suorastaan hirvittämään. Mollisointuja sopii rakkauden hiipumisen ja perheen hajoamisen kaltaisia teemoja käsittelevältä peliltä toki odottaakin, mutta juonipaljastuksia välttäen todettakoon vain, että meno äityy parhaimmillaan suorastaan makaaberiksi. Studio ei lopulta aivan onnistu naittamaan kolikon kahta puolta tyydyttävällä tavalla yhteen, mutta pelaajia hurjasti riepotteleva tunteiden vuoristorata on silti omalla tavallaan osa It Takes Twon vastustamatonta vetovoimaa.

VUODEN TUHKIMOTARINA

VUODEN KORJAUSLIIKE

VUODEN PARHAAT SILMUKAT

Tales of Arise

Loop Hero

Tekijä: Modern Storyteller Julkaisija: Dear Villagers Alustat: PS5, PS4, XSX/S, XOne, Switch (pilvi), Win

Tekijä: Bandai Namco Studios Julkaisija: Bandai Namco Entertainment Alustat: PS5, PS4, XSX/S, XOne, Win

Kehittäjä: Four Quarters Julkaisija: Devolver Digital Alustat: Switch, Win, Mac, Linux

Moni pelintekijän urasta haaveileva on varmasti kuvitellut mielessään saman menestystarinan, jossa harrastaja tekee hyvän modin, nousee maailmankartalle ja lunastaa näin paikkansa pelistudiossa. Nick Pearce toteutti tuon haaveen todella näyttävästi. Miehen Skyrim-modi The Forgotten City oli niin suosittu, että hän perusti rohkeasti oman studionsa ja laajensi Unreal Enginellä modistaan kokonaisen pelin, jota rakastavat sekä pelaajat että kriitikot. Antiikin Rooman aikaan sijoittuva älykäs ja hurmaava mysteeriseikkailu on täynnä sellaisia paljastuksia ja käänteitä, että se kannattaa kokea täysin kylmiltään, ilman ennakkotietoja. Enempää emme siis sanokaan.

Pitkään ehti näyttää pahasti siltä, että aika oli ajanut pysyvästi ohi Tales of -sarjasta. Ikä painoi sen kankeaa pelimoottoria, ja tuoreimpien osien suunnitteluratkaisut tuntuivat tunkkaisilta jo syntyessään. Sarjan kehittäjätkin näyttävät sisäistäneen tarpeen muutokselle, sillä epätavallisen pitkään pakerrettu Tales of Arise laittaa reliikin täysremonttiin niin sisältä kuin ulkoakin. Häkellyttävän kaunis ja mekaniikoiltaan onnistuneesti virtaviivaistettu uutuus tuo roolipelivanhuksen kertaheitolla tähän päivään, mutta se tuntuu silti ehdalta Talesilta parhaalla mahdollisella tavalla. Nyt kun kokka on käännetty, sarjan tulevaisuuskin näyttää ihmeen kirkkaalta.

The Forgotten City

Loop Hero on erinomaista pelisuunnittelua äärimmilleen tiivistetyssä muodossa – niin äärimmilleen, että koko idean ei pitäisi edes toimia. Kuka muka jaksaisi pelata roolipeliä, jossa sankari kulkee automaattisesti samaa kehää kierros toisensa jälkeen ja taistelee itsekseen hirviöitä vastaan? Ja hups, yhtäkkiä kello onkin kolme aamulla. Yksinkertainen mutta samalla todella syvällinen pelattavuus on vetovoimaisen pelikokemuksen salaisuus. Loop Hero onkin parhaimmillaan, kun sen kokee itse mitään spoilereita tai vinkkilistoja lukematta. Se on hyvä todiste siitä, kuinka pienikin kehittäjä voi tehdä erinomaisen pelin, kunhan taidot ja ideat ovat vaaditulla tasolla.

pelaaja.fi // 29

VUODEN MÖKKIREISSU

Valheim Tekijä: Iron Gate Julkaisija: Coffee Stain Publishing Alustat: Win, Linux Latauskaupat ovat täynnä selviytymistä ja rakentamista yhdistäviä pelejä, joissa pelaajat kyhäävät omia tukikohtiaan ja yrittävät selviytyä vihollisten ja luonnon armoilla. Valheim on periaatteessa sitä samaa, mutta se ei tunnu lainkaan samalta. Ruotsalaisen Iron Gaten peli ei ole genrelle ominaisesti mudassa jurnuttavaa kurjuutta ja paikallaan junnaamista vaan sielua lämmittävää auringonpaistetta. Pelaajat ovat viikinkejä, jotka heräävät kesyttämistä kaipaavassa kuolemanjälkeisessä maailmassa. Koko pelimaailma on ylistyslaulu pohjoismaiselle luonnolle. Aloitusalue, johon tekee aina mieli palata, on kuin unelma kesäkuisesta mökkireissusta. Aallot liplattavat, koivut suhisevat tuulessa ja seesteinen musiikki hivelee korvia. Jopa vaarallisemmat alueet muistuttavat Suomen luonnosta parhaimmillaan, olivat ne sitten hyisiä lumikukkuloita tai sateisia soita. Valheimissa on samaa charmia kuin Minecraftissa, mutta se sekoittaa mukaan purjehdusretkiä, rautakautista rakentamista ja loputonta yhteispelin ja löytämisen riemua. Puolivalmiina varhaisjulkaisupelinäkin Valheim kyykyttää lähes kaikki kilpailevat selviämisgenren edustajat ystävällisenä ja aina tasaisesti etenevänä moninpelikokemuksena.

VUODEN TRIBUUTTI

NEO: The World Ends with You Kehittäjä: h.a.n.d., Square Enix Julkaisija: Square Enix Alustat: PS4, Switch, Win Nintendo DS:llä nähty The World Ends with You oli uniikki ja yllättävä rooliseikkailu, jonka jatkaminen uudella pelillä ei ole ollut mikään yksinkertainen tehtävä. Alkuperäinen teos oli niin merkittävästi DS:n erikoisten ominaisuuksien varaan rakennettu kokemus, että seuraajan luominen vähänkään perinteisemmille pelilaitteille kuulosti aluksi jopa pyhäinhäväistykseltä. Kehittäjät onnistuivat kuitenkin mahdottomassa ja saivat aikaan kokemuksen, jossa edeltäjän tyylikkyys ja henki pääsivät jatkamaan eloaan uuden pelin omilla ehdoilla. Tarina nuorten aikuisten muodikkaasta kiirastulesta on vieläpä näin koronapandemian alla relevantimpi kuin helposti olettaisi.

30 // pelaaja.fi

VUODEN SIVISTÄVIN

Age of Empires IV Tekijä: Relic Entertainment, World’s Edge Julkaisija: Xbox Game Studios Alustat: Win Uutta Age of Empiresia jouduttiin vartomaan pyörryttävät kuusitoista vuotta, mutta odotus vaikuttaa olleen sen arvoista. Legendaarista Age of Empires II:ta mukaileva pelillinen ydin on fanille kuin fanille läpikotaisin tuttu, ja peliin tarttuminen tuntuu kotiin palaamiselta. Näin vahvaa nostalgia-arvoon nojaamista voisi jossakin toisessa teoksessa pitää riskiratkaisuna, mutta Age of Empires onnistuu vankkumattomuudessaan vaikuttamaan lähinnä ikinuorelta. Sodat syttyvät ja imperiumit kaatuvat, mutta AoE on ja pysyy. Neljännen osan kiehtovin uutuus on sen tapa käsitellä historiallisia tapahtumia. Sarjan kampanjaskenaariot ovat perinteisesti pohjautuneet aitoihin konﬂikteihin, mutta tällä kertaa kerrontaa elävöitetään huikein visuaalisin keinoin. Kopterikuvaa ja tietokonegraﬁikkaa sekoittelemalla virtuaalisotilaat voidaan laittaa marssimaan vaikkapa modernin Yorkin kaduille, ja vaikuttavat välipätkät auttavat havainnollistamaan taistelujen mittakaavaa. Pelaajaa palkitaan jatkuvasti myös ilahduttavilla minidokumenteilla, jotka valistavat esimerkiksi linnanrakennustekniikoista tai keskiaikaisista jousityypeistä. Olisipa kaikki historianopetus näin kiinnostavaa!

VUODEN MURHAAVIN

VUODEN SILMÄNILO

VUODEN KASVOJENKOHOTUS

Overboard!

The Ascent

Alan Wake Remastered

Tekijä: Inkle Julkaisija: Inkle Alustat: PS5, PS4, Switch, Win, Mac, iOS, Android

Tekijä: Neon Giant Julkaisija: Curve Games Alustat: XSX/S, XOne, Win

Tekijä: Remedy Entertainment Julkaisija: Epic Games Publishing Alustat: PS5, PS4, XSX/S, XOne, Win

Overboard! on sähäkkä, lyhyt ja tiivis käänteinen murhamysteeri Inkleltä, joka on erikoistunut upeasti kirjoitettuihin mobiilipeleihin. Pelaaja on tulisieluinen Veronica, joka heivaa aviomiehensä risteilyalukselta Ahdin valtakuntaan. Sitten on kahdeksan tuntia aikaa muuntaa sotkuinen intohimomurha täydelliseksi rikokseksi. Pelaaja oppii kaikkien muiden matkustajien liikkeet minuutin tarkkuudella yrityksen ja erehdyksen kautta, joten peli toimii eräänlaisena toistettavana aikasilmukkana. Overboardin annin näkee tunneissa, mutta se tekee paljon vähällä, ja Veronica ansaitsee todellakin paikkansa pelattavien pahisten eliittikerhossa.

Aina pitäisi muistuttaa, ettei graﬁikka ole kaikki kaikessa ja että pelattavuus on tärkeintä. Välillä ilmestyy kuitenkin teoksia, jotka voivat tukeutua täysin taiteeseensa. Sellainen on The Ascent, ruotsalainen kahden sauvan kyberpunkräiskintä. Se vie pelaajan tulevaisuuden maailmaan, joka tavoittaa genren visuaalisen tyylin paremmin kuin mikään muu peli ikuisuuksiin. Kliseisen pimeän kaupunkikuvan sijaan se tarjoaa väreillä, valoilla ja yksityiskohdilla kyllästetyn näkymän, joka on kuin laadukkaasta eurooppalaisesta tieteissarjakuvasta. Yksin pelatessa The Ascent ei aivan vakuuta, mutta hyvällä porukalla se pääsee lähemmäs taiteensa tasoa.

Alkuperäinen Alan Wake on Xboxin kotimainen kulttiklassikko, joka nousi jälleen ajankohtaiseksi, kun Remedy-studio yhdisti sen ja uudemman Control-pelinsä samaan yliluonnolliseen universumiin. Remasteroidulle versiolle oli tilausta, vaikka peliä on uusittu hillitysti ja erot näkyvät lähinnä sankarin kasvoissa ja yleensäkin paljon tarkemmissa tekstuureissa. Merkittävintä on huomata yhdentoista vuoden jälkeen, ettei Alan oikeastaan tarvinnutkaan tämän radikaalimpaa kasvojenkohotusta. Aikanaan pelin tarinankerronta oli aikaansa edellä, joten se tuntuu yhä nykyaikaiselta. Tämä on peli, joka ansaitsee löytää aivan uuden yleisön nyt myös PlayStation-pelaajien joukosta.

pelaaja.fi // 31

VUODEN KAAMOSPAKO

Forza Horizon 5 Tekijä: Playground Games Julkaisija: Xbox Games Studios Alustat: XSX/S, XOne, Win Microsoft on Forza-kaahailusarjansa myötä nauttinut autopelien suvereenista kuninkuudesta jo vuosikausia, eikä viime vuosi ollut poikkeus. Rata-autoiluun keskittyvästä Motorsport-sarjasta pidettiin vielä taukoa, mutta talven kaamokseen piristystä kaipaavat pääsivät nauttimaan Meksikon aurinkoon suunnanneesta avoimen maailman Horizon-kaahailusta. Forza Horizon 5 on mainioiden edeltäjiensä tapaan täydellinen hyvän olon kaahausﬁilistely, jossa eksoottiset maisemat vilisevät silmissä, vetävä musiikki raikaa ja kaikilla on kivaa. Helposti lähestyttävä ohjaustuntuma, säätömahdollisuudet ja sopivan kattava autovalikoima pitävät huolen, että matka Meksikoon maistuu sekä autopelien ystäville, satunnaisemmille sunnuntaikuskeille että tunnelmointia kaipaaville pelaajille. Pelillisesti uudellekin sukupolvelle harpannut Horizon 5 saattaa kulkea tutuilla linjoilla, mutta se tekee sen jälleen tinkimättömällä ammattitaidolla – ja sen huomaa. Rakkaudella hiotussa ajopelikokemuksessa mieli lepää ja hurmos nousee nopeusmittarin mukaisesti.

VUODEN KULTTUURITEKO

The Great Ace Attorney Chronicles Tekijä: Capcom Julkaisija: Capcom Alustat: PS4, Switch, Win Japanilaiset Ace Attorney -oikeussalihurvittelut nauttivat lännessä lähinnä kulttisuosiota, minkä takia fanit odottavat hengitystä pidätellen kunkin osan lokalisointipäätöstä. Meiji-kauden Japaniin ja viktoriaaniseen Lontooseen sijoittuvien sekä vahvasti kulttuurisidonnaisten The Great Ace Attorney -esiosien osalta toivo alkoi kuuden vuoden jälkeen hiipua, kunnes Capcom yllätti todellisella kulttuuriteolla. Sarjan parhaimmistoon lukeutuva The Great Ace Attorney Chronicles -kokoelma saatiin ehostettuna myös länteen, ja kuinka ollakaan, sen tarinalliset vahvuudet kumpuavatkin juuri haasteellisena pidetystä kulttuurisidonnaisuudesta.

32 // pelaaja.fi

VUODEN GENRENKOHOTTAJA

Returnal Tekijä: Housemarque Julkaisija: Sony Interactive Entertainment Alustat: PS5 PS5-spektaakkeli Returnal on jättimäinen kehitysaskel upeista arcadetyylisistä 2D-peleistä tutulle Housemarquelle. Helsinkiläisstudion ensimmäisestä suuren budjetin räiskinnästä erityisen kiintoisan tekee indiepeleistä tuttu roguelite-henkinen rakenne, johon ei ole juuri tartuttu tämän kokoluokan peleissä. Atropos-planeetan alueet, tarvikkeet ja aseet muuttuvat satunnaisesti kuoleman korjatessa, mikä tuo etenemiseen aina uudenlaista otetta ja pakottaa sopeutumaan lukuisiin erilaisiin aseisiin. Vaikka vaikeustaso ja satunnaisuus saattavat huolestuttaa, niiden vetovoiman huomaa nopeasti räiskinnän tiimellyksessä. Housemarquen timanttisen 2D-toimintapeliosaamisen opit kukoistavat sen verran tyylikkäästi kolmannessakin ulottuvuudessa, että uusiin pelikierroksiin tarttuu usein vain nauttiakseen äärimmilleen hiotusta tuntumasta. Kynnys sukeltaa Returnalin haasteisiin on muutoinkin madaltunut julkaisusta, sillä mukaan on päivitetty pitkiksi venähtäviltä pelikierroksilta puuttunut tallennusmahdollisuus. Sonyn lipun alla julkaistu Returnal onkin varmasti suuremmalle yleisölle uudenlainen ja tuoreelta tuntuva pelituttavuus, joka toivon mukaan lisää kiinnostusta roguelite-peleihin ja niiden ideoihin.

VUODEN LISÄHERKKU

VUODEN SULAVOITTAJA

VUODEN SILMIÄ AVAAVIN

Super Mario 3D World + Bowser’s Fury

Metroid Dread

Before Your Eyes

Tekijä: Nintendo Julkaisija: Nintendo Alustat: Switch

Tekijä: MercurySteam, Nintendo Julkaisija: Nintendo Alustat: Switch

Tekijä: GoodByeWorld Games Julkaisija: Skybound Games Alustat: Win, Mac

Nintendolla on toisinaan tapana tehdä pöhköjä ja mielenkiintoisia kokeiluja. Wii U:lta tutun Super Mario 3D Worldin Switch-käännös itsessään ei ole sellainen mutta kylkeen pakattu uusi Bowser’s Fury -miniseikkailu senkin edestä. Yhteistä emopelin kanssa on lähinnä ohjausmekaniikka, sillä suoraviivaisempien kenttien sijaan Bowser’s Fury on avoimempi maailma, joka pitää sisällään kenttämäisiä rakenteita. Jo tämä tekee kokemuksesta tuoreen, mutta pakkaa sekoitetaan myös tasaisin väliajoin ilmaantuvalla jättiBowserilla, joka ei pelkästään kylvä tuhoa ja tuo lisähaastetta vaan saattaa paljastaa myös kätkettyjä salaisuuksia. Tätä lisää, kiitos!

Metroid-sarjaan lukeutuu kiistatta pelihistorian parhaita ja merkittävimpiä pelejä. Tämän huomioiden on suorastaan upeaa, kuinka huomattavalta harppaukselta Metroid Dreadin pelattavuus tuntuu heti ensikosketuksesta lähtien. Siinä missä klassikko-osat viehättävät vapaammalla etenemisellä, Dread nojaa sitäkin enemmän puhtaaseen pelaamisen iloon. Samus Aran ei ole koskaan aiemmin noudattanut ohjainkomentoja samankaltaisella tarkkuudella ja sulavuudella, vaikka kykyvalikoima monipuolistuu jatkuvasti pelin edetessä. Sen ansiosta vihollisia täynnä olevien avaruusluolastojen ja tutkimuslaitosten koluamisesta muovautuu aina vain nautinnollisempaa.

Lapsen viattomuus, aikuistumisen kipuilut ja vanhemmuuden haasteet ovat teemoja, jotka koskettavat monia, mutta joita kovin harva ilmaisumuoto osaa kuvata yhtä täydellisesti kuin Before Your Eyes. Sen tarina asettaa pelaajan hyvin inhimillisen tarinan yleisöksi erittäin ainutlaatuisella tavalla. Verkkokameran avulla pelaajan oman katseen kautta tapahtuva eteneminen on ajoittain miltei maagisen soljuvaa. Tiiviin kokemuksen aikana koetaan iloa, surua ja vihaakin virkistävästä näkövinkkelistä. Before Your Eyesia voi suositella yleisesti kaikille mutta erityisesti niille, joille herkistyminen videopelien parissa on harvinainen kokemus.

pelaaja.fi // 33

VUODEN PALAPELI

Deathloop Kehittäjä: Arkane Studios Julkaisija: Bethesda Alustat: PS5, Win Tappohommat ovat peleissä arkipäivää, joten on aina tervetullutta, kun ne onnistutaan pukemaan erikoiseen asuun. Aikasilmukoita nähtiin viime vuonna muissakin peleissä, mutta esimerkillisen rakenteen ansiosta Deathloopista kuoriutui viehättävä ja lähestyttävä immersiosimulaatio. Ajatustasolla Deathloopin idea kahdeksan pomokohteen tappamisesta tiukan aikarajan sisällä kuulostaa stressaavalta ja rajoittavalta, mutta kokonaisuus saadaan toimimaan luontevasti. Peli tukeutuu toistoon mutta ohjaa pelaajaa kerronnallisilla ja mekaanisilla yksityiskohdilla näkemään kokemuksen yhä kokonaisvaltaisemmin. Tottumuksen kautta pelimaailma alkaa taipua vähitellen pelaajan leikkikaluksi, kun alun vaarat rupeavatkin näkymään uusina mahdollisuuksina ja ympäristöjen vivahteet paljastavat toiminnallisen potentiaalinsa. Kun koitos on vihdoin määrä saattaa loppuun, on olo kuin mestarivarkaalla, kun täydellisen suunnitelman kaikki palaset loksahtavat kohdalleen.

VUODEN PERINTEIKKÄIN

Kena: Bridge of Spirits Tekijä: Ember Lab Julkaisija: Ember Lab Alustat: PS5, PS4, Win Värikkäiden toimintaloikkien kasvateista saattaa tuntua, ettei edellispolvilla kukoistaneella lajityypillä ole tätä nykyä riittävän kattavaa edustusta. Tällä saralla vuoden valonpilkahdukseksi nousi Ember Lab -studion ensipeli Kena: Bridge of Spirits, Spirits, jonka lumoavassa maailmassa leikitellään lajityypin keskeisimmillä piirteillä ilahduttavin tavoin. Henkiopas Kenan matka on upea, suoraviivainen ja perinteikkäältä tuntuva sekoitus yllättävänkin vaikeita taisteluja, pikkuruisten henkiolentojen ympärille rakennettua pulmanratkontaa ja kevyttä kiipeilyloikintaa. Niitä kaipaaville Kena tarjoaa useita nokkelia ja hymyn suupielille tuovia seikkailuhetkiä.

34 // pelaaja.fi

VUODEN ELÄMÄNMAKUISIN

Unpacking Tekijä: Witch Beam Julkaisija: Humble Games Alustat: XOne, Switch, Win, Mac, Linux Harva kuvailisi muuttolaatikoiden purkamista erityisen hauskaksi askareeksi, mutta Unpackingin kehittäjät ovat silti uskaltautuneet rakentamaan touhun varaan kokonaisen pelin. Vaikka muuttoja lähestytään kevyen pulmailun näkökulmasta, teoksen varsinainen fokus ei ole niinkään rojujen järjestelyssä vaan siinä, mitä laatikoiden sisältö kertoo omistajastaan. Muutamassa tunnissa myötäeletään kokonainen ihmiselämä ylä- ja alamäkineen, ja lopussa voi kokea tuntevansa päähahmon paremmin kuin omat taskunsa, vaikka pelissä ei ole riviäkään dialogia. Näin vaikuttavaan tarinankerrontaan harvoin törmää.

VUODEN LUONTOHETKI

New Pokémon Snap Kehittäjä: Bandai Namco Studios Julkaisija: Nintendo Alustat: Switch Pokémon-pelit pyörivät helposti vain taskuhirviöiden taisteluttamisen ympärillä, mutta New Pokémon Snap muistuttaa, että otuksiin ja niiden elinympäristöihin voi tutustua muistakin näkökulmista. Rennossa valokuvauspelissä on tarkoitus napata mahdollisimman komeita kuvia, mikä onnistuu parhaiten tutustumalla kaikessa rauhassa villien pokémonien elämään ja käyttäytymiseen. Snap onkin Pokémon-sarjan vastine kevyelle luontokävelylle, joka tuo kokijansa lähemmäksi taskuhirviöitä ja niiden monimuotoista maailmaa.

VUODEN SATANISTI

Shin Megami Tensei V Kehittäjä: Atlus Julkaisija: Nintendo Alustat: Switch Pitkäikäinen japanilaisroolipelisarja keksittiin osin uudelleen pitkään odotetussa osassa, mutta erilaisista jumalallisista ja demonisista taruhahmoista pelinappuloita tekevä ydin on yhä paikoillaan. Maailmanlopun keskellä oman yliluonnollisen iskutiimin rakentaminen ja jatkuva viilaaminen haastavissa olosuhteissa onkin edelleen mitä antoisinta puuhaa. Se toimiikin tehokkaana osoituksena siitä, kuinka henkiä puolelleen vasemmalta ja oikealta taivutteleva pelaaja on lopulta se ainut todellinen jumalhahmo.

VUODEN KIERREPALLO

Knockout City Kehittäjä: Velan Studios Julkaisija: Electronic Arts Alustat: PS5, PS4, XSX/S, XOne, Switch, Win Knockout City lukeutuu vuoden positiivisimpiin yllätyksiin. Polttopallon vauhdikkaaseen verkkotoimintapelin muotoon sovittavan pelin oppiminen on helppoa mutta hallitseminen haastavaa. Vaikka Knockout Cityn perusidea on yksinkertainen, pallon nakkaamiseen on saatu paljon syvyyttä taitoa ja taktiikkaa vaativilla toiminnoilla. Nopeat reﬂeksit ovat tarpeen kaksintaisteluissa, mutta polttopallokenttiä hallitaan yhteen hiileen puhaltamalla. Knockout City on erinomainen yhdistelmä nopeatempoista toimintaa, tiimipelaamista ja kekseliästä sovitusta kaikille tutusta konseptista.

pelaaja.fi // 35

VUODEN REHELLISIN

Marvel’s Guardians of the Galaxy Tekijä: Eidos-Montréal Julkaisija: Square Enix Alustat: PS5, PS4, XSX/S, XOne, Switch (pilvi), Win Pelimaailmassa isompi mielletään usein paremmaksi, mutta näin ei aina ole. Avoimen maailman väsymys on pelaajien keskuudessa jo yleisesti tunnettu termi, ja pidempien maratonien päätteeksi sitä huomaakin usein haikailevansa yksinkertaisempien aikojen perään. Squaren mainio Marvel’s Guardians of the Galaxy onkin erityisen valloittava juuri siitä syystä, ettei se maailmanluokan lisenssistään huolimatta edes yritä lähteä haastamaan nykypäivän pelimarkkinoiden suurimpia kolosseja. Se on vilpittömän rehellisesti jotain aivan muuta. Guardiansin putkimaiset kentät ja simppeli pelattavuus ovat kenties mielipiteitä jakava tuulahdus vuosituhannen taitteesta, mutta pelin varsinainen vahvuus ei olekaan toiminnallinen anti vaan sen tapa soveltaa lähdemateriaaliaan. Galaksin vartijat heräävät ruudulla ihastuttavasti eloon, ja sydämellinen tarina kurkistaa sankarien sielujen syövereihin tavalla, johon Marvelin hittielokuvat eivät pysty. Vauhdikkaasti etenevä seikkailu tempaa mukaansa niin tehokkaasti, että pienet puutteet katoavat mielestä. Harmillista on oikeastaan vain se, kuinka moni kuivakkaaseen Marvel’s Avengersiin pettynyt sarjisfani jätti pelin väliin pelkkien ennakkoluulojen pohjalta.

VUODEN SUKUPOLVILOIKKA

Ratchet & Clank: Rift Apart Tekijä: Insomniac Games Julkaisija: Sony Interactive Entertainment Alustat: PS5 Uuden konsolisukupolven alku on ollut hidas, eikä aidosti mullistavalta tuntuvaa pelattavaa ole ollut vielä tarjolla liiaksi asti. Uusi Ratchet & Clank oli viime vuonna monille kuitenkin juuri se maaginen peli, joka viimein toi tulevaisuuden tavallisiin olohuoneisiin. Aivot nyrjäyttävän herkullisen näköinen peli tihkuu teknistä taikaa, ja se käyttää myös PlayStation 5:n virtuaalista tilaääntä ja DualSenseohjaimen hauskoja erikoisominaisuuksia tavalla, joka jo yksinään saa vanhan tutun kaksikon seikkailut tuntumaan aavistuksen tuoreemmilta.

36 // pelaaja.fi

VUODEN MARATON

Pathﬁnder: Wrath of the Righteous Tekijä: Owlcat Games Julkaisija: Owlcat Games, Koch Media Alustat: Win, Mac (tulossa PS4, XOne) Siinä missä yhdet uupuvat liian laajoihin peleihin, toisilla harrastajilla on tapana romantisoida menneitä aikoja täysin vastakkaisesta lähestymiskulmasta. Aiemmin pelit olivat aidosti vaikeita ja kestivät 200 tuntia, ja pelaajatkin olivat epäilemättä rautaa, eikö vain? Mutta ilmestyy sellaisia pelejä nykyäänkin. Owlcat-studion massiivinen Pathﬁnder: Wrath of the Righteous on roolipeli suoraan näistä muistikuvista. Siinä on helposti kolmenumeroinen tuntimäärä pelattavaa, valtavasti uudelleenpeluuarvoa, haastava ja monipuolinen taistelujärjestelmä sekä eeppinen tarina. Hahmoluokkiakin on niin monta, että jos pelissä olisi paperimanuska, se olisi puhelinluettelon paksuinen. On virkistävää nähdä vielä suureepos, joka uskaltaa vaatia pelaajalta paneutumista ja opettelunhalua ensihetkistä alkaen. Jopa tarina on elämää suurempi, sillä pelaaja kasvaa tuntemattomuudesta helvetin armeijat kukistavaksi puolijumalaksi. Hintana on tietysti armoton monimutkaisuus ja bugisuus, jotka tekevät Wrathista todella vaikeasti lähestyttävän. Mutta eikö juuri todettu, että tällaisiin suurpeleihin tarttuvilta pelaajilta vaadittiin entisaikoinakin rautaisuutta? Palkintona on kokemus, joka tuntuu siltä kuin pelaisi kuukausia kestävän kampanjan aidossa pöytäroolipelissä.

VUODEN 4D-SHAKKI

VUODEN PARAS TRIPPI

Lemnis Gate

Psychonauts 2

Kehittäjä: Ratloop Games Canada Julkaisija: Frontier Foundry Alustat: PS5, PS4, XSX/S, XOne, Win

Kehittäjä: Double Fine Productions Julkaisija: Xbox Game Studios Alustat: XSX/S, XOne, PS4, Win

Harmillisen vähälle huomiolle jäänyt Lemnis Gate oli yksi menneen vuoden kiinnostavimmista peleistä. Aikasilmukkamekanismia vuoropohjaiseen Unreal Tournament -henkiseen verkkoräiskintään soveltava Lemnis Gate on kuitenkin vähemmän toimintaa ja enemmän vuoropohjaista taktikointia. Räiskintätaidot ovat avuksi, mutta todellisuudessa taisteluissa pärjää ajattelemalla vuoroa tai kahta pidemmälle kuin vastustaja. Omaan nokkeluuteen kaatuminen lähinnä naurattaa, jos sattuukin vahingossa juoksemaan itse ampumansa raketin tai tarkkuuskiväärin luodin tielle. Oivaltava Lemnis Gate on aivonystyrät koetukselle laittavaa 4D-shakkia.

Psychonauts 2 on hyvä osoitus siitä, että pitkä odotus ei aina tuota pettymyksiä. Tim Schaferin kulttiklassikon jatko-osa on kuin parinkymmenen tunnin psykedeelinen trippi, jossa luodataan ihmismielen syvimpiäkin syövereitä. Kuten Double Finen peliltä sopii odottaa, Psychonauts 2 ratsastaa tähtiin uskomattoman lennokkaalla taidetyylillä, rempseällä ja oikeasti huvittavalla huumorilla sekä tietenkin myös toimivalla ja paikoin yllättävän syvällisellä tarinankerronnalla. Perinteisesti tiimin pelejä on suositeltu pienin varauksin, mutta Psychonauts 2:n tapauksessa ne voi unohtaa, sillä se on Double Finen pitkän historian paras peli.

pelaaja.fi // 37

VUODEN KEHOTRAUMA

Resident Evil Village Kehittäjä: Capcom Julkaisija: Capcom Alustat: PS5, PS4, XSX/S, XOne, Win, Stadia Capcomin selviytymiskauhusarja on elänyt uutta kukoistuskautta Resident Evil 7:n ja Resident Evil 2 -uusioversion myötä. Niinpä Resident Evil Village tuntui jo ajatuksena vähintään hauskalta lisäykseltä joukkoon, mutta ennen kaikkea Capcom osoittaa, miten rautainen tyylillinen ote sillä on kuuluisasta sarjastaan. Resident Evil Village on uskomattoman pöhkö peli mutta huonon sijaan kauniin hallitulla tavalla. Päähenkilö Ethan Wintersin koko pelin ajan läpikäymät asiat – erityisesti fyysiset – ovat siinä määrin järkyttäviä ja häkellyttäviä, että niistä on hankala olla viihtymättä. Yhdessä vaikuttavien ja persoonallisten pelihahmojen kanssa pelaajaa pidetään alati varpaillaan siitä, mitä tuleman pitää. Jopa pelolle on oikeasti aihetta, kun peli näin päättää. Voimaa tälle kaikelle antaa nerokas pelisuunnittelu. Pelaajalle luodaan jatkuvasti illuusiota altavastaajan asemassa olevasta pienestä ihmisestä, mikä saa runsaat toimintaosuudet tuntumaan painostavammilta kuin mitä ne oikeasti ovat. Se saa katsomaan pelimaailmaa kunnioituksella ja arvostamaan jokaista uutta löytöä, joita risteävä kenttäsuunnittelu pitää sisällään.

VUODEN LEGENDA

Wildermyth Tekijä: Worldwalker Games Julkaisija: WhisperGames Alustat: Win, Linux, Mac Fantasiatarinoissa on aina elämää suurempia sankareita, jotka kukistivat pahuuden vuosisatoja sitten ja kasvoivat legendoiksi. Täysin ainutlaatuinen taktiikkaroolipeli Wildermyth antaa pelaajansa rakentaa nämä tarinat itse sukupolvesta toiseen. Se on kuin satumainen XCOM, jossa paperihahmoiksi piirretyt sankarit käyvät haastaviin vuoropohjaisiin taisteluihin, välillä eläen ja välillä kuollen. Toinen puoli pelistä on taidokkaasti tehtyä narratiivia myyteistä ja tarinoista sekä niiden merkityksestä. Tarinakokonaisuudet ja niiden välissä kulkevat satunnaistapahtumat ovat täynnä nokkelaa dialogia, mystiikkaa, nasevaa huumoria ja aitoja oivalluksia. Pelaajan luomat sankarit saattavat aloittaa hupsuina maajusseina ja eläköityä naavapartaisina veteraaneina, joiden vammat estävät enemmät seikkailut. Kävi miten kävi, heidän legendansa jäävät peliin, ja taistelua jatkavat ystävät ja jälkeläiset. Wildermyth ja pelaajat luovat yhdessä kokonaisia sukukronikoita, joiden myyttisiä hahmoja on helppo rakastaa jopa enemmän kuin ison budjetin seikkailujen ennalta purkitettuja heeroksia. Se on uskomaton saavutus pelille, jonka takana on kuuden hengen ministudio.

38 // pelaaja.fi

VUODEN PARASTA KOTITERAPIAA

Final Fantasy XIV: Endwalker Kehittäjä: Square Enix Julkaisija: Square Enix Alustat: PS5, PS4, Win, Mac Siinä missä monet muut MMO-pelit haastavat pelaajansa taistelemaan muinaisia hirviöitä vastaan, Endwalker haastaa heidät pohtimaan, mitä ihmisyys oikeastaan tarkoittaakaan. Onko elämän salaisuus tavoitella vain onnellisuutta, vai kuuluuko jokaiseen elämään väistämättä myös kipua ja tuskaa? Ja jos kuuluu, onko se edes huono asia? Tämä ei toki tarkoita, etteikö mukana olisi myös eeppistä taistelua pimeyden jumalia vastaan kuun ytimessä, mutta pohjimmiltaan Endwalker uskaltaa kysyä suuria kysymyksiä ja myös antaa niihin tyydyttäviä vastauksia. Final Fantasy XIV:n tähänastinen tarina päättyy huikeissa tunnelmissa.

VUODEN LUURANKO

Dungeon Encounters Kehittäjä: Square Enix Julkaisija: Square Enix Alustat: PS4, Switch, Win Joskus luusto on niin vahva, että se ei tarvitse sitä kuuluisaa lihaa ympärilleen. Tämän osoittaa erityisen näppärästi Final Fantasy -veteraani Hiroyuki Iton ensimmäinen uusi ohjaustyö pitkään aikaan. Dungeon Encountersilla on visuaalisesti enemmän yhteistä sanaristikoiden kuin luolastoseikkailujen kanssa, mutta tehokkaiden järjestelmien ansiosta se on antoisa roolipelikokemus, jolle ei löydy helposti vertaista. Satakerroksisen labyrintin tutkiminen on tehty yksinkertaiseksi ja helppolukuiseksi, jolloin pelaajan edistyminen välittyy vahvana ja merkityksellisenä asiana. Se jos mikä ajaa tutkimaan maailmaa alati syvemmälle ja syvemmälle.

VUODEN KERROSKAKKU

Inscryption Kehittäjä: Daniel Mullins Games Julkaisija: Devolver Digital Alustat: Win Mitä tahansa voi tapahtua, kun löydät itsesi metsän keskellä asuvan mökkihöperön pelifanaatikon ansasta. Aluksi voi tuntua, että olet ajautunut jälleen yhteen korttipohjaiseen roguelike-onkaloon, mikä tavallaan pitääkin paikkansa – mutta vain melkein. Varmaa on, että mihin koitos viekään, luvassa on mekaanisesti tyydyttävä kokemus, joka tekee johdonmukaisuudesta ja säännöllisyydestä mukaansatempaavaa taidetta ilman tylsiä ilmiselvyyksiä. Inscryption on tyydyttävä pelillinen kokonaisuus, jonka jokaisella osaalueella on oma herkullinen syynsä olla olemassa.

pelaaja.fi // 39

LATAUSTAUKO //

Toimituksen jäsenet ja avustajat pohtivat kolumnissa pelimaailman tapahtumia ja ilmiöitä

Ei ole sinulta pois P

elaajina olemme tottuneet ylittämään korkeitakin kynnyksiä, sietämään epämukavuutta ja kohtaamaan vastoinkäymisiä. Yksi videopelien selkärangan kantavin nikama on peliohjaimen jatkeen haastaminen esimerkiksi reaktionopeuden, pulmanratkonnan ja hienomotoriikan lainalaisuuksien puitteissa. Se on meille aktiivipelaajille arkipäivää. Siksi huomaan toistuvasti yllättyväni siitä, kuinka vahvoja ja suppeakantaisia reaktioita pelaajissa usein herättää se, kun pelissä esiintyy esimerkiksi seksuaalivähemmistöä edustava hahmo tai käsikirjoitus uskaltautuu totuttua syvempiin sosiopoliittisiin vesiin – kun haaste ja epämukavuusalue ulottuvat ideologiaan ja ihmisyyden ydinkysymyksiin. Siksi kerronnallinen uskaliaisuus lienee niin harvinainen ilmiö AAA-laatuluokan peleissä. Kun iso raha puhuu, ilmaisun terävin kärki yleensä tylpistetään kaupallisten päämäärien ja mahdollisimman laaja-alaisen miellyttävyyden takia. Poikkeuksiakin on, mutta harvassa.

Toista se on indiepuolella, mistä hyvä esimerkki on hiljattain läpipelaamani The Medium. Kummitustarinana alkava käsikirjoitus uskaltautuu sellaisille leveyksille, joita mittaillessa jopa allekirjoittanut, pelien

rohkeamman tarinoinnin puolesta barrikadeilla alati viihtyvä idealisti, joutui nieleskelemään. Juonta pilaamatta kerrottakoon, että yksi pelin käsittelemistä aiheista kuuluu niihin yhteiskunnallisiin tabuihin, joihin usein suhtaudutaan kääntämällä katse toisaalle. Asia on niin kamala ja puistattava, että pelkäämme jo siitä puhumisen tahraavan kielenkantamme. Valitettavasti tabut pesivät hiljaisuuden ja etääntyneiden katseiden tyhjiöön. Ne ammentavat valtaa varjoista samaan tapaan kuin yhteiskunnalliset epäja kipukohdat, joita ylläpidämme sulkemalla suumme niiden olemassaolosta. Varsinkin identiteettiä käsittelevissä keskusteluissa nykyinen poliittiseksi läpivärjäytynyt ilmapiiri pitää huolen siitä, että yksilöllisetkin mielipiteet ja näkemykset luetaan jonkin aatesuunnan piiriin. Mitä pienempään karsinaan maailmansa saa mahdutettua, sitä selkeämmältä sen saa näyttämään. Sitä helpommin pilttuusta löytää itselleen ja muille sopivat paikat. Valitettavasti karsina on myös keinotekoinen ja kuvitteellinen, ja oman mielenmaiseman sullominen niin ahtaan näköalan mitalle on kamala karhunpalvelus ihmiselle itselleen. Minua eivät kiinnosta politiikka tai hierarkkiset aatesuunnat pätkääkään. Ainoa ohjesääntö, josta

tunnistan itseni ja jota yritän päivittäisessä kanssakäynnissä ylläpitää, on ”älä ole mulkero”. Yritän kohdata ihmiset ihmisinä ja asiat asioina. Ei sen enempää tai vähempää.

Tylsän tavallisena suomalaisirlantilaisena cis-miehenä olen nähnyt itseni edustettuna kaikilla viihteen osa-alueilla niin kauan kuin olen ollut elossa. Se ei ole minulta pois, kun peliä(kin) tähdittää aivan toisenlainen ihmiskuva kuin minä itse. Se ei ole minulta pois, mutta se voi olla mittaamattoman suuri asia sellaiselle, joka on joutunut toistuvasti vastakkain ennakkoluulojen ja vallitsevien normien kanssa yksinkertaisesti olemalla sellainen kuin on, sellainen joksi on syntynyt. Toivon ehtiväni elää edes hetken sellaisessa maailmassa, jossa me kaikki olemme päässeet näkemään ihannoidun digiversion itsestämme tähdittämässä parhaan laatuluokan videopeliä, jonka tarina ei pelkää käsitellä kipeitäkin asioita. Eihän se ole liikaa pyydetty?

Jason Ward on kirjoittanut peleistä 90-luvulta asti, aina fiilispohjalta ponnistaen.

”Varsinkin identiteettiä käsittelevissä keskusteluissa nykyinen poliittiseksi läpivärjäytynyt ilmapiiri pitää huolen siitä, että yksilöllisetkin mielipiteet ja näkemykset luetaan jonkin aatesuunnan piiriin.”

40 // pelaaja.fi

Arvostelut Arvostelut

Verkkorintama

42_Halo Infinite 45_Shin Megami Tensei V 46_Battlefield 2042 48_Hextech Mayhem: A League of Legends Story

49_Ruined King: A League of Legends Story 50_Icarus 51_Pokémon Brilliant Diamond/ Shining Pearl

52_Chorus 53_Jurassic World Evolution 2 54_Shovel Knight Pocket Dungeon 55_Solar Ash 56_Monster Rancher 1 & 2 DX

58_Final Fantasy XIV: Endwalker

Jurassic World Evolution 2

Ei edes naurata

Pölyyntyy pelihyllyyn

Keskinkertainen

Takuuvarmaa viihdettä

Arki ja tunnit katoavat

Kelvoton

Paremman puutteessa

Pelaamisen arvoinen

Tästä pitäisi ottaa mallia

Pelien virstanpylväs

Pelaajan

valinta

Huomionarvoiset pelit saavat arvostetun Pelaajan valinta -leiman.

Lue aikaisemmat arvostelut pelaaja.fistä!

Varo tätä peliä! Huonojen pelien paljastaja Pac-Man nielee pommit puolestasi.

pelaaja.fi // 41

Arvostelut Tällä kertaa perusrynkkyjä ei ole tarjolla aivan joka tilanteeseen, joten asevalikoiman kanssa täytyy venkslailla aavistuksen totuttua enemmän.

HALO INFINITE Keskiverto kampanja ja timanttinen moninpeli

Tekijä: 343 Industries Julkaisija: Xbox Game Studios Alusta: Win, XOne, XSX/S (testattu X) Julkaisu: Nyt Ikäraja: 16

boxin lippulaivasarja on 343 Industriesille aina vaikea urakka. Takana on jo pari Halo-peliä, jotka ovat onnistuneet tavoitteissaan vaihtelevasti mutta herättäneet pelaajissa kenties liiankin ristiriitaisia fiiliksiä. Täsmälleen samalla kaavalla ei voi oikein jatkaa, joten pitkään ja hartaasti työstetyn ja muutamaankin otteeseen viivästyneen Halo Infiniten pitäisi onnistua ja uudistua toden teolla. Aivan napakymppiin ei osuta tälläkään kertaa – ainakaan yksinpelissä. Kampanja käynnistyy varsin mielenkiintoisella tavalla. Pahan rökityksen Banished-pomolta saanut Master Chief noukitaan sirpaloituneen Zeta Halo -rinkulamaailman tienoilla väijyvän Pelican-aluksen kyytiin. Tarinapuolta tuodaan heti kättelyssä aiempaa lähemmäs ihmistä, sillä perhettään ikävöivän UNSC-pilotin ja jäyhän Master Chiefin suhde nostetaan juonessa vahvasti tapetille. Mukana hääräilee lisäksi elinaikansa ylittäneen ja sen myötä villiintyneen Cortanan aisoihin saanut tekoäly Weapon. Sen vekkulilta vaikuttavaa persoonaa hyödynnetään loppupeleissä valitettavasti lähinnä vipujen vääntelijänä ja ovien aukojana. Ongelma on sama, joka on

”Taistelutilanteet tuntuvat uudistusten myötä aiempaa dynaamisemmilta ajautumatta kuitenkaan liian kauas siitä vanhasta ja tutusta Halosta.” 42 // pelaaja.fi

vaivannut sarjan kampanjoita aivan alusta saakka. Pääpahiksen rooliin loikkaavat geneeriset Banished-mörököllit, joiden tyhjänpäiväistä uhoamista ei voi oikein ottaa vakavissaan. Kokonaisuutena tarina ei lupaavista lähtökohdistaan huolimatta saa matkan varrella oikein tuulta purjeisiinsa. Viimeistään pahasti lässähtävä loppukliimaksi vetää maton hämilleen jäävän pelaajan jalkojen alta Halo 2:n klassisen lopetuksen tavoin – kyllähän te sen muistatte.

Halo Infiniten suurin ja eniten pöhinää herättänyt uudistus on aiempaa ratkaisevasti avoimempi pelimaailma, joka myös toimii. Inspiraatiota on haettu selkeästi aina Combat Evolveldin ikimuistoisimmista kentistä saakka, mitä kukaan sarjan fani tuskin panee pahakseen. 343 Industriesin luoma hiekkalaatikko on näyttävä ja puuhasteltavaa täynnä oleva temmellyskenttä, jonka jokainen luola ja notkelma kutsuu auliisti nuohoajaansa. Tarjolla ei ole ainakaan paperilla järin mielikuvituksekkaalta tuntuvaa tekemistä. FOB-tukikohtien puhdistus, Spartan Core -kokemuspisteiden, haarniskaosien ja erilaisten ääninauhoitteiden etsiskely sekä kinkkisiin tilanteisiin ajautuneiden UNSC-solttujen avittaminen hoitavat tästä huolimatta hommansa oikein mainiosti. Tästä käy kiittäminen Halon kivijalkana toimivia räiskintämekaniikkoja, jotka on saatu modernisoitua Infiniteen esimerkillisellä tavalla. Master Chiefin sotisopaan ei edelleenkään mahdu kahta tuliluikkua enempää, mutta uudet apuvälineet piristävät tästä huolimatta taistelutilanteita veikeällä tavalla. Vaikka tavallista tehokkaampi vihollistutka, suorilta osumilta suojaava seinä ja nopea ryntäys ovatkin tiukoissa tilanteissa oikein kelpoja avustuksia, titanfallmainen tarttumakoukku on ylivoimaisesti kiehtovin vimpain sekä taistelujen tiimellyksessä että pelimaailmaa vapaasti tutkiessa. Toinen toistaan näyttävämpiä tilanteita luova koukku mahdollistaa sukkelan singahtelun nyrkki ojossa suoraan

päin vihollisia, minkä lisäksi apuvälineellä voi kiskaista luokse aseita tai siellä täällä lojuvia fuusiotynnyreitä. Aina yhtä muodikasta hahmonkehitystäkin on varovaisesti tarjolla, joskaan se ei vaikuta ratkaisevasti itse pelaamiseen, onhan Master Chief heti alkumetreiltä saakka kohtuullisen kaikkivoipa tappokone. Taistelutilanteet tuntuvat uudistusten myötä aiempaa dynaamisemmilta ajautumatta kuitenkaan liian kauas siitä vanhasta ja tutusta Halosta – ja hyvä niin.

Avoin maailma ja sinne ripotellut tehtävät eivät onneksi saa aikaan esimerkiksi Ubisoft-tuotoksista tuttua puuhasteluähkyä, vaan tekemistä on jotakuinkin passeli määrä. Se myös tuntuu kyllin merkitykselliseltä kautta linjan. Kokonaisuus toimii periaatteessa hyvin, mutta jokin itse tarinapuolessa ja sen rytmityksessä tuntuu pitkästä kehitysajasta huolimatta jääneen harmittavasti puolitiehen. Siinä missä Zeta Halo on tapahtumapaikkana erit-

Maksuton ja toimiva moninpeli Halo Infinite heittää suositut moninpelikahinansa poikkeuksellisen suuren yleisön ulottuville, sillä täysin ilmaispelattava verkkopuoli on ihastuttanut pelaajia marraskuisesta yllätysjulkaisusta lähtien. Pääsääntöisesti homma toimiikin mainiosti sekä yhdistelee vanhaa ja astetta modernimpaa halottelua ensiluokkaiseen kenttäsuunnitteluun ja mainiosti rullaavaan tekniseen

toteutukseen. Nähtäväksi jää, kuinka 343 Industries onnistuu täydentämään moninpeliä uudella sisällöllä helposti kyllästyvän pelaajakansan viihdykkeeksi – sukkelamman Battle Pass -etenemisen suhteen yhteisön parannusehdotuksia jo kuunneltiin. Huomionarvoista on myös mahdollisuus saman sohvan moninpeliin, minkä pitäisi olla mukana jokaisessa räiskinnässä.

pelaaja.fi // 43

Arvostelut

Vaihtopelaaja

Ehkäpä oli jo aikakin panna Halo-pelisarja uu-

teen uskoon. Ainakin minusta parin viimeisen pelin kampanjat alkoivat maistua jo vähän puulta, vaikka pelit olivatkin erittäin laadukkaita. On kuitenkin varmasti Halo-faneja, joita uudistukset epäilyttävät – Halon pitää kuitenkin olla Halo. Ja sitähän Infinite onkin kaikista uudistuksista huolimatta. Sen pelaaminen tuntuu Halolta ja sen juoni tuntuu Halolta. Yksinpelikampanjan parasta antia ovat aina olleet kiihkeät ja massiiviset taistelut, joissa saa sotia sydämensä kyllyydestä. Vihollisjoukot painavat armotta päälle ja taistelevat tavalla, joka laittaa pelaajan miettimään omaa strategiaansa. Pelaaja pakotetaan käyttämään asearsenaalia laajasti, sillä monilukuisiin vihollisiin uppoaa luoteja ja plasmaa sellaista tahtia, että säiliöt ja lippaat huutavat tyhjyyttään hyvin nopeasti ja aseita on otettava sieltä, mistä niitä vain saa. Taistelun tuntu on juuri sitä ominaisinta Haloa. Ilmassa on todellista selviytymistaistelun tuntua, kun luotettavan BR:n panokset on ammuttu vihollisten päähän, vedät Grappleshotilla räjähtävän laatikon luoksesi ja heität sen hätäpäissäsi vihollisarmeijaa päin. Tällaista hurmosta ei tarjoa kovin moni muu toimintapeli. Myös moninpeli on laadukasta, tappiin asti hiottua ja säädettyä nettisotaa. Aseiden tasapaino, hyvät kartat ja perinteiset pelimuodot, kuten tappomatsi, lipunryöstö sekä alueiden ja pallon hallinta, ovat mukana. Ehkä ilahduttavinta on, että Ranked-matseissa on otettu tutka pois käytöstä ja aloitusaseeksi annetaan heti enemmän taitoa vaativa BR. Halo Infinitessa halutaan selvästi painottaa taitopelaamista. Halo Infinite on loistava paketti, joka sisältää timanttisen yksinpelin ja loistavan moninpelin. Silti tuntuu siltä, että kehitysaikaa olisi tarvittu vielä enemmän. Yksi pelisarjan tavaramerkkejä on ollut aina loistava yhteistyöpelitila, joka loistaa toistaiseksi poissaolollaan. Moninpelissäkään ei pysty etsimään esimerkiksi pelkkiä lipunryöstömatseja, vaan pelinhakusysteemi päättää, mitä sieltä tulee. Uskon, että nämä puutteet korjataan lähikuukausina, mutta niidenkin kanssa Halo Infinite on kova paketti, joka kantaa Xboxin lippua ylväästi. Eemeli Rekunen

Kaikki tutut ajoneuvot ovat jälleen Master Chiefin ulottuvilla vieläpä aiempaa vaivattomammin.

täin hyvin rakennettu temmellyskenttä, juonta kuljettavat tarinatehtävät ottavat takapakkia pakottamalla pelaajan aivan liian usein itseään toistavien Forerunner-kompleksien käytäville. Lisäksi tylsiä putkijuoksuja pitkitetään keinotekoisesti kuljettamalla pelaajaa napin ääreltä toiselle ja vieläpä etsiskelemään energiaparistoja lähiympäristöistä. Siitä eivät tee hauskaa edes Weaponin itseironiset kommentit. Useimmiten tunneleiden päässä väijyy vieläpä se kliseinen pomotaistelu, joissa ei kuitenkaan vaadita paljon peruskähinöitä enempää strategiaa, kunhan panoksia riittää. Erityisesti Bungien kehittämistä osista tuttuja suuremman mittaluokan kohtaamisia tulee matkan varrella ikävä. Ulkoilmoihin sijoittuvat hetket toimivat toki valonpilkahduksina viitisentoista tuntia kestävän juonen lomassa, mutta hetkittäin tarinan äärelle ei tee mieli edes palata kaiken sivupuuhastelun tuntuessa juonta tähdellisemmältä tekemiseltä. Tässä mielessä ei myöskään jää suuremmin harmittamaan, ettei tarinatehtäviä voi pelata uudestaan suoraan päävalikosta valitsemalla.

Vuosi sitten Halo Infiniten kampanjan esittely herätti jonkinmoisen nettiraivon. Peliä pidettiin tuolloin graafisesti vanhentuneena ja visuaalisesti edellisen sukupolven tuotoksena, hassunhauskaksi meemiksi kohonnutta Craigia unohtamatta. 343 Industries on kuitenkin vuodessa saanut yllättävän paljon aikaiseksi, sillä Master Chiefin paluu ei lopulta näytä lainkaan pöllömmältä. Mennyttä kunnioittava taidesuunnittelu on kautta linjan tyylikästä, ja testilaitteena toimineen Xbox Series X:n teho näkyy erityisesti sulavassa ruudunpäivityksessä ja 44 // pelaaja.fi

yksityiskohtaisissa tekstuureissa, kuten kiiltävissä metallipinnoissa ja Chiefin kovia kokeneen haarniskan kolhuissa. Mellevät räjähdykset ja aseiden jytisevät äänet ovat niin ikään varsin tyydyttäviä. Ori and the Blind Forestin säveltäjä Gareth Cokerin ja kumppaneiden sävelmät taas seurailevat Marty O’Donnellin jalanjäljissä ja uudistavat samalla ikonisia melodioita miellyttävällä tavalla. Ei siis syytä huoleen, sillä audiovisuaalisena pakettina Halo Infinite ansaitsee ehdottomasti puhtaat paperit. Reilun viikon testisession aikana Halo Infinite osoittautui yllättävän kinkkiseksi arvostelukohteeksi. Siinä missä kampanja jättää suuhun aavistuksen karvaan maun, houkuttelee jo aiemmin ilmestynyt moninpeli äärellensä tehokkaammin kuin mikään muu verkkoräiskintä vuosiin. Tästä on hyvä jatkaa. Jaakko Herranen Halo Infinite pääsee lähelle erinomaisuutta, mutta pienen pettymyksen tuottava kampanjakokemus ei aivan nouse Bungien klassikoiden tasolle.

”Hetkittäin tarinan äärelle ei tee mieli edes palata kaiken sivupuuhastelun tuntuessa juonta tähdellisemmältä tekemiseltä.” Puutteellinen julkaisu Vaikka kehittäjät lopulta saivat runsaasti lisäaikaa Infiniten viilaamiseen, jäi paketista silti uupumaan keskeisiä ominaisuuksia. Erityisesti yhteistyönä tahkottavan kampanjan puute jäi harmittamaan, sillä se on ollut sarjan suola lähestulkoon alusta lähtien. Myös yhteisön mielikuvitukseen luottava Forge-rakentelumoodi on edelleen kehityksen alla, joten moninpelin puolella on toistaiseksi tyytyminen 343 Industriesin omaan kenttävalikoimaan. Hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen, sillä kumpaistakin ominaisuutta on lupailtu saapuvaksi alkaneena vuonna.

Pelaajan

valinta

SHIN MEGAMI TENSEI V Maailmanlopun jumalat Tekijä: Atlus Julkaisija: Nintendo Alusta: Switch Julkaisu: Nyt Ikäraja: 16

apanilaiskehittäjä Atlusin Persona-pelit ovat onnistuneet löytämään vakaan jalansijan länsimaista, mutta sen poikinut emosarja Shin Megami Tensei on yhä hämärämpi tapaus monille. Tovin aikaa odotetun Shin Megami Tensei V:n myötä tilanne on onneksi muuttumaan päin, eikä pelkästään Personan menestyksen siivellä. Switch-roolipeli on saanut mukavasti hehkutusta – ja aivan syystä. Yhteisestä perimästä huolimatta Shin Megami Tensei V on varsin erilainen peli kuin tuoreimmat Personat. Lukuisten keskustelujen ja normaalin arkielämän kanssa tasapainottelun sijaan Shin Megami Tensei -pääpelit painottavat suoraviivaista luolastoseikkailua. Viidennessä osassa luolastoseikkailun perusteet määritetään uusiksi, sillä tiukasti rajatut putkimaiset kentät ovat enää melkein muisto vain ja tilalla ovat vapaaseen tutkiskeluun kutsuvat avarat pelialueet.

Avoimen maailman peliksi uutukaista ei voi kutsua, mutta hengeltään postapokalyptinen ja demonien täyttämä Tokio ei ole kaukana siitä. Uusi tyyli antaa enemmän valinnanvaraa lähestyä viholliskohtaamisia, jotka eivät ole enää satunnaisia vaan näkyvät suoraan pelikentällä. Tämä tekee maailman tutkimisesta rennompaa, sillä paikasta toiseen voi matkata oman maun mukaan. Alueet eivät ole genressään kaikkein eloisimpia tai monipuolisimpia aktiviteeteillaan, mutta niitä koluaa silti läpi ilolla pelihahmon ripeän liikkumisen ja korkeuseroja hyödyntävän kenttäsuunnittelun ansiosta. Keskitetympiä luolastoja tulee silti välillä ikävä, eivätkä pelialueet juuri hurmaa visuaalisella vaihtelulla. Teknisellä puolella peli kärsii lisäksi sumeudesta ja laahaavasta

ja vahvempien yksilöiden takia. Demoneista on ylipäänsä saatu yksilöllisempiä tuoreilla erikoishyökkäyksillä. Myös sivuaktiviteettien tekoon rohkaisevat Miracle-taidot antavat paremmat työkalut muovata taistelujen kulkua omien mieltymysten mukaan. Monipuolisempi ja mukautuvampi lähestymistapa ei tarkoita, että peli olisi helppo. Erityisesti pomotaistelut ajavat toistuvasti miettimään uusiksi omaa taistelukokoonpanoa, sillä aiemmin toimivaksi osoittautunut iskujoukko saattaa olla helisemässä jo seuraavassa suuressa kohtaamisessa. Olisikin jopa harmi, jos oman ryhmän jatkuvaan paranteluun ei rohkaistaisi, sillä se on jännittävää ja antoisaa puuhaa.

Shin Megami Tensei V ei toki ole täysin vailla tarinaa, vaan tarjolla on jälleen järjestyksen ja kaaoksen välisen olemassaolon pohdiskelua harmageddonin keskelle ajautuneessa Japanissa. Juoni ei kuitenkaan nouse pelaamisen edelle, vaan se toimii ison osan ajasta pikemminkin kiehtovana tunnelmanrakentajana kuin ensisijaisena houkuttimena etenemiselle. Shin Megami Tensei V on noin 30 vuotta vanhalle roolipelisarjalle merkittävä uusi askel, joka on tunnistettavissa silti ennen kaikkea juuri sarjansa peliksi. Siinä ei kurotella Persona-sisarpelien yltämiin korkeuksiin omalaatuisuudessa ja kunnianhimossa, vaan keskitytään omiin ja tuttuihin vahvuuksiin pääasiallisesti toimivin tavoin. Panu Saarenoja Demonien käskytys on vetovoimaista puuhaa aavikkoisessa ja postapokalyptisessa Tokiossa.

”Monipuolisempi ja mukautuvampi lähestymistapa ei tarkoita, että peli olisi helppo.” ruudunpäivityksestä, jotka vaativat alkuun totuttelua. Shin Megami Tensei V ei kuitenkaan kaadu ongelmiin, sillä niitä paikataan mukaansatempaavalla taistelujärjestelmällä. Vuoropohjainen kamppaileminen nojaa vahvasti sarjan perinteisiin, eli merkittävässä osassa ovat hahmojen heikkoudet ja tarjolla olevien vuoromäärien manipulointi. Oma taistelujoukko rakennetaan edelleen vastaan tulevia demoneja ja muita henkiotuksia värväämällä. Liittolaisten erikoisominaisuuksien hienosäätäminen on entistä monipuolisempaa, jolloin suosikkidemoniensa käyttämisestä ei tarvitse luopua enää niin helposti uusien

pelaaja.fi // 45

Arvostelut Battlefield 2042 ei sisällä edellisten osien tavoin yksinpelikampanjaa, joten sarja palaa siis puhtaille moninpelijuurilleen.

BATTLEFIELD 2042 Suuri sotasirkus hajoaa

Tekijä: DICE Julkaisija: Electronic Arts Alusta: PS4, PS5 (testattu), XSX/S, XOne, Win Julkaisu: Nyt Ikäraja: 16

uten Lassi Kurkijärvi kirjoitti ensimmäisen Pelaajan Battlefield 1942 -arvostelussa lähes parikymmentä vuotta sitten, Battlefield on yhtä suurta sotasirkusta. Tämä on ollut siitä lähtien pelisarjan kantava voima ja erottanut sen edukseen muista sotaräiskinnöistä. Pitkäikäiset pelisarjat eivät voi kuitenkaan polkea paikallaan, mutta uudistuksissa ei saa rikkoa toimivia elementtejä ja fanit on pidettävä sarjan parissa jatko-osasta toiseen. Myös Battlefield-sarja on vuosien varrella nähnyt monenlaisia muutoksia ja uudistuksia, joista osa on otettu vastaan hyvin ja osa huonommin. Battlefield 2042:ssa kehittäjä DICE kuitenkin ajaa muutoksillaan täysillä päin betoniseinää. Ongelmat voi tiivistää parhaiten uuteen skaalaan. Kartat tukevat nyt 128 pelaajan taisteluita tietokoneilla ja uuden sukupolven konsoleilla, myös ristiin alustojen välillä. Lisäksi kartat ovat entistä valtavampia, ja siihen ongelma kiteytyykin, sillä Battlefieldin suuri sotasirkus on

46 // pelaaja.fi

aina toiminut hyvän kenttäsuunnittelun ansiosta. Se on taannut, että taisteluissa on ollut painopisteitä ja etenemisen tunnetta, mutta tilaa on aina ollut myös kaikenlaiselle hölmöilylle etenkin ajoneuvoilla. Battlefield 2042:ssa pelaaja kuitenkin tuntee olevansa jatkuvasti hukassa, vaikka ympärillä tapahtuu koko ajan. Uudet kartat ovat laajoja mutta tyhjiä, ja varsinaisia tapahtumapaikkoja on vähän ja kaukana toisistaan. Etenkin Conquest-pelitilassa hallintapisteiden väliset etäisyydet ovat pitkiä, ja pelaaja saattaa yhtäkkiä havaita olevansa yksin kaukana toiminnasta. Toisaalta tapahtumapisteissä oleminen on hirveää sekoilua ajoneuvojen, ympäriinsä säntäilevien pelaajien ja räjähdysten sekamelskassa. Tämä kaaos ei myöskään ole sitä vanhaa hyvää Battlefield-sotasirkusta vaan turhauttavaa häröilyä, jossa yhden sotilaan suorituksella ei ole enää mitään väliä. Asiaa ei helpota karttojen tylsä visuaalinen ilme. Ympäristöt ja taistelukentät tuhoutuvat periaatteessa samoin kuin ennen, mutta se tuntuu köyhemmältä, sillä sitä tapahtuu nyt vain valikoidussa paikoissa, eikä esimerkiksi suuria rakennuksia, kuten pilvenpiirtäjiä, voi tuhota.

Karttojen koko ja ongelmat korostuvat Portal-pelitilassa, joka antaa mahdollisuuden luoda omia sessioita muokkaamalla pelin sääntöjä ja ominaisuuksia. Se sisältää myös siivuja vanhoista sarjan peleistä, kuten Battlefield 1942:sta, Bad Company 2:sta ja Battlefield

3:sta. Jokaisesta on mukana pari vanhaa karttaa ja yksi tuttu pelitila omine aseineen ja varusteineen. Näiden pelaajamäärä on 32 tai 64, minkä vuoksi ne toimivat yhtä hyvin kuten ennenkin. Battlefield 2042:sta kertonee jotain se, että käytin siinä itse suurimman osan ajasta pelaamalla Bad Company 2:n Rush-pelitilaa, jossa taika on edelleen tallella. Portalin ja peruspelitilojen eli Conquestin ja Breakthrough’n lisäksi mukana on kolmaskin pelitila nimeltä Hazard Zone. Se on battle royale -henkinen tila, jossa pelaajien ryhmät yrittävät suorittaa tavoitteita pelikartalla kilpaillen toisiaan vastaan. Tarkoituksena on löytää salaisia tiedostoja ja pysyä elossa evakuointiin saakka. Suorituksesta palkitaan valuutalla, jota voi käyttää seuraavissa sessioissa parempien varusteiden hankkimiseen. Hazard Zone on aika pitkälti Battlefieldin versio Escape from Tarkovista ja sinänsä ihan toimivaa viihdettä, mutta se ei silti korvaa perinteisiä pelitiloja. Battlefield 2042:ssa on kerrottu panostettavan tiimityöhön, mitä on kuitenkin vaikea uskoa monien suunnitteluratkaisujen vuoksi. Esimerkiksi ryhmäänsä ei voi valita tai vaihtaa, eikä niillä ole johtajia. Ryhmätyölle on myös aika vähän syytä, sillä perinteiset hahmoluokat on korvattu vapaammalla aseiden ja varusteiden valinnalla sekä kymmenellä erilaisella operaattorilla. Käytännössä pelaajat voivat valita mitä tahansa aseita ja varusteita, ja eroja syntyy vain operaattoreiden omien erikoisuuksien kautta. Ne eivät kuitenkaan ole erityisen merkittäviä, ja loppupeleissä hahmoista voi muokata jokapaikanhöyliä, joilla pärjää hyvin useimmissa tilanteissa. Hazard Zone -pelitilaa lukuun ottamatta ryhmän koostumuksella tai varusteilla ei siis ole käytännössä mitään väliä. Maininnan arvoista on myös se, että aseita ja varusteita on merkittävästi aiempaa vähemmän. Aseiden osia voi vaihtaa lennosta vaikka kesken taistelun, mutta kömpelön käyttöliittymän vuoksi se on hankalaa. Sarjaa ei muutenkaan tunneta sulavasta käyttöliittymästä, mutta senkin osalta Battlefield 2042 tuntuu ottavan takapakkia entisestään valikoiden vaikeaselkoisuuden ja huonon luettavuuden ansiosta.

Portal-pelitila (Bad Company 2)

Hazard Zone -pelitila

Battlefield 2042 ei yllättäen ole herättänyt erityisen positiivisia tunteita pelaajissa. Julkaisun jälkeen bugisuutta, ajoneuvojen tasapainoa ja aseiden yleistä epätarkkuutta on jo ehditty korjata, mutta osa ongelmista on syvemmällä pelisuunnittelussa. Ihmetystä on herättänyt muun muassa henkilökohtaisen pistetaulukon ja tilastojen puuttuminen. Ne on korvattu puhtaalla tiimitilastolla, joka kertoo vain, kuinka hyvin pelaajan ryhmä pärjäsi. Siitäkään ei näe yksilösuorituksia, jotka tällaisissa peleissä yleensä kiinnostavat. Tällä hetkellä pelissä ei myöskään ole jatkuvia peliauloja, joissa voi jatkaa pelistä toiseen, vaan pelaaja joutuu joka ottelun jälkeen takaisin pelivalikkoihin. Eikä pelihakuja voi entiseen tapaan tehdä palvelinlistauksen kautta, sillä sitä ei enää ole olemassa. Listaa pienistä puutteista ja epäsuosituista muutoksista voisi jatkaa entisestään, mutta kaikkiaan Battlefield 2042:n voi sanoa julkaisussaan olevan pääsarjan heikoin esitys koskaan. Ongelmat ja viat saavat vahvasti epäilemään, että peli julkaistiin aivan liian aikaisin, eikä riittävää loppuhiontaa tai muokkauksia ehditty tekemään. DICEn kunniaksi on kuitenkin sanottava, että studiolla on tapana saada ongelmalliset julkaisut korjattua ajan kanssa. Ensimmäinen suuri päivitys onkin jo korjannut muun muassa ajoneuvojen tasapainostusta ja aseiden yleistä epätarkkuutta. On siis mahdollista, että Battlefield 2042:sta saadaan vielä varteenotettava kokonaisuus, sillä kaiken alla on silti toimiva runko. Pelkään kuitenkin, että mittakaavan kasvattaminen liian suureksi on rikkonut pelattavuutta niin paljon, että sitä on vaikea korjata. Miika Huttunen

”Kaikkiaan Battlefield 2042:n voi sanoa julkaisussaan olevan pääsarjan heikoin esitys koskaan. Ongelmat ja viat saavat vahvasti epäilemään, että peli julkaistiin aivan liian aikaisin, eikä riittävää loppuhiontaa tai muokkauksia ehditty tekemään.” Pelin maailmassa ilmastokatastrofit ovat ajaneet USA:n ja Venäjän sotaan. Pelaajat ovat maattomia palkkasotilaita kummankin osapuolen riveissä.

Liian suuri mittakaava ja epäsuositut muutokset tekevät Battlefield 2042:sta yhden sarjan heikoimmista osista.

pelaaja.fi // 47

Arvostelut

Hextech Mayhem on monipuolisempaa viihdettä sivustakatsojille, sillä rytmin seuraamiseen keskittyvä pelaaja ei juuri ehdi nautiskella visuaalisesta ilotulituksesta.

HEXTECH MAYHEM: A LEAGUE OF LEGENDS STORY Se on jatsii Tekijä: Choice Provisions Julkaisija: Riot Forge Alusta: Win (testattu), Switch Julkaisu: Nyt Ikäraja: 7

aineikkaan League of Legends -nettipelin ympärille hiljalleen rakentuva laaja-alaisempi viihdeimperiumi täydentyi hiljattain Netflixin kehuja niittäneellä Arcane-sarjalla. Nyt perässä seuraa Hextech Mayhem, joka on varsin ketterä yhdistelmä mobiilipelien maailmasta tuttua automaattijuoksua ja vauhdikkaan simppeliä rytmipeliä. Hextech Mayhem, liikanimeltään A League of Legends Story, on kevyt, humoristinen ja suoraviivainen tasoloikan ja musiikkipelin yhdistelmä, jossa pelaajan ohjastama pommihullu kissankaltainen antisankari Ziggs aiheuttaa pahennusta ja päänvaivaa kylvämällä räjähteitä ympäri lääniä. League of Legendsin maailmasta autuaan tietämättömänä en osaa kertoa hahmosta sen enempää,

eikä pelikään väkerrä kummempaa juonikudelmaa päähenkilönsä ympärille. Kyseessä on mielenvikainen kissaeläin, joka tykkää räjähteistä. Kysyttävää? Itse pelattavuus koostuu vain kolmen painikkeen nakuttamisesta, kun Ziggs lanaa läpi lyhyehköjen kenttien, jotka on sidottu tyylin, tempon ja tahdin osalta vinhasti vaihteleviin musiikkikappaleisiin. Autorunner-lajityypin mukaisesti Ziggs liikkuu automaattisesti eteenpäin, ja pelaajan kontolle jää hyppiminen ylös- ja alaspäin sekä pommien kylväminen musiikkiraidan ja ruudulle ilmestyvien komentojen mukaisesti. Pelin perusmekaniikan sisäistämiseen menee noin minuutti, mutta kuten arvata saattaa, kunkin kentän täydellinen läpäisy vaatii tarkkaa silmää ja korvaa sekä hellittämätöntä reaktiokykyä. Ruudulle piirtyvien kuvakkeiden seuraamisen ohella pelaaja voi pomputtaa Ziggsiä vapaasti ja viskoa pommeja pitkin pitäjää niin paljon kuin sielu sietää, mutta nuottiviivastolta poikkeaminen on aina riskialtis edesottamus. Esteeseen tai viholliseen törmäämisestä ei onneksi sa-

koteta ankarasti, ja vetovoimaisen musiikin kruunaamia kenttiä haravoi mieluusti uudestaan. Peruskenttien ohella mukana on myös muutama riehakas pomotaistelu.

Itsetarkoituksellista treenaamista inhoavana muusikkona jaksan yhä pelata Rocksmith-sarjan pelejä lähinnä siksi, että kitarakaraoke on moninkertaisesti tabulatuurien tapailua inspiroivampi tapa ylläpitää soittotaitoa ja terävöittää tekniikkaa. Yllättävää kyllä, myös Hextech Mayhem tarjoaa paikoin poikkeuksellisen tehokasta harjoitusvastusta hienomotoriikan ja tahtilajien saralla. Toimintapainallukset on suurelta osin rytmitetty nokkelasti musiikin lomaan, ja pelin tiheäksi nivottu visuaalinen ilotulittelu pakottaa aistit tiukkaan putkinäkötilaan. Uskokaa tai älkää, mutta kyllä tämä peli kevyestä soittotreenistä käy. Ikävä kyllä Hextech Mayhem alkaa kompastella omaan näppäryyteensä osapuilleen puolivälin tietämillä. Synkopoidut eli tahtilajin painotusten väliin ajoitettavat iskut sekä pitemmät painallukset on tuskallisen vaikea saada osumaan kohdilleen, sillä hienostuneempaa otetta vaativat ohjausmuunnelmat on istutettu ruudun kaoottisiin tapahtumiin paikoin rikollisen vaikeaselkoisesti. Tämä tekee muutoin lennokkaan ja nopeatempoisen pelin myöhemmistä kentistä uuvuttavia yrityksen, erehdyksen ja nuottiviivaston nuohoamisen koitoksia. Erittäin yksinkertainen ja nopeasti puhkikulutettu peli kun on, Hextech Mayhem olisi helppo sivuuttaa olankohautuksella ohuehkon pelillisen antinsa johdosta. En lähtökohtaisesti tohtisi sitä aivan varauksetta suositella edes pc-digikaupan alta kympin sukeltavalla hintalapulla muille kuin rytmipelien suurkuluttajille. Viheliäisen tarttuvat kappaleet, kaunis ulkoasu ja viekkaasti hienosäädetty pelattavuus tarjoavat kuitenkin sen verran viihdyttävän kokonaisuuden, että pelille kannattaa antaa mahdollisuus. Jos ei muuten, niin edes rokkitreenin nimissä. Jason Ward Rämäpäinen rytmipeli on parhaimmillaan silloin, kun se ei kompastele omaan näppäryyteensä.

48 // pelaaja.fi

League of Legends -fanille monet käsitteet ja nimet ovat tutumpia kuin meille muille, mutta tarina toimii hyvin ulkopuolisellekin.

”Tuntuu siltä, että kehitystiimin huomio on ollut nimenomaan taistelusysteemissä, ja hyvä niin, sillä sen parissa tulee vietettyä runsaasti aikaa.”

THE RUINED KING: A LEAGUE OF LEGENDS STORY MOBA-hitti toimii erinomaisesti myös roolipelinä Tekijä: Airship Syndicate Julkaisija: Riot Games Alusta: PS4 (testattu), XOne, Switch, Win, PS5 (tulossa), XSX/S (tulossa) Julkaisu: Nyt Ikäraja: 16

lämä on joskus hassua. Harva olisi vielä pari vuotta sitten osannut arvata, että League of Legends olisi loppuvuoden 2021 suuria puheenaiheita erinomaisen televisiosarjan ansiosta tai että sen ympärille rakennettaisiin perinteinen vuoropohjainen roolipeli. Tämä ei ole suinkaan sattumaa vaan julkaisija Riot Gamesin pitkäjänteistä maailmanrakennusta, jolla se pyrkii alustamaan pelikenttää tulevaa MMO-peliään varten. Jää nähtäväksi, onko siitä lopulta mihinkään, mutta jos sen varjolla saamme Arcane-sarjan ja The Ruined King -pelin tasoista viihdettä, en valita. The Ruined King on useilta osiltaan perinteinen roolipeli, jossa League of Legendsista tutut sankarit yrittävät selvittää, miksi elävät kuolleet puskevat esiin omilta

asuinalueiltaan ja hyökkäävät Bilgewaterin merirosvokaupunkiin. Tarina pyörii enimmäkseen kaupunkia hallitsevan merirosvokuningatar Miss Fortunen ja kaupunkia kummituksilta suojelevaan pyhään järjestöön kuuluvan papitar Illaoin ympärillä. Tosin sen edetessä mukaan liittyy neljä muutakin tuttua sankaria. Hahmoihin on saatu yllättävän paljon persoonallisuutta, jota tuodaan päätarinan ohella esiin leiripaikoilla käytävien keskustelujen muodossa. Veikeät hahmot ovat hyvin tervetulleita ja kantavat peliä eteenpäin, sillä varsinainen tarina on perustasoa. En menisi sitä huonoksi haukkumaan, mutta ei The Ruined King toisaalta myöskään nouse esimerkiksi Shadowbringersin kastiin. Tämä ei lopulta ole suunnaton ongelma, sillä tarina täyttää minimivaatimukset kuljettamalla peliä eteenpäin sujuvasti ja ripeästi.

Pelattavuudesta puhuttaessa The Ruined King tuntuu suuren osan ajasta tutulta ja turvalliselta. Sankarit ramppaavat pitkin isometrisiä luolastoja ja kaupunkeja, ostelevat aseita kaupoista, hyväksyvät tehtäviä ja sivutehtäviä sekä tietenkin taistelevat hirviöitä vastaan.

Tuntuu siltä, että kehitystiimin huomio on ollut nimenomaan taistelusysteemissä, ja hyvä niin, sillä sen parissa tulee vietettyä runsaasti aikaa. Taistelu on vuoropohjaista mutta ei mitenkään sementtiin valettua, sillä taustalla tikittää aikajana, jonka manipulointi on oleellinen osa peliä. Kaikilla hyökkäyksillä ja toiminnoilla on omat palautumisaikansa, jotka määrittävät, miten pitkään niiden käyttämisen jälkeen joutuu odottelemaan seuraavaa vuoroa. Hyökkäyksiä voi nopeuttaa tai hidastaa tarpeen mukaan, jotta voi joko yrittää väistää aikajanaan paukahtelevia ansoja tai kerätä siellä olevia pieniä hyödykkeitä. Vihollisilla on omia pelin pysäyttäviä erikoishyökkäyksiä, jotka voi tehdä tyhjäksi tuikkaamalla vihua esimerkiksi nopealla hyökkäyksellä. Onkin todella hauskaa, että kehitystiimi on onnistunut rakentamaan taistelun päälle tällaisen uuden metakerroksen, jonka ansiosta pelaaminen ei ole pelkkää tehokkaimpien hyökkäysten toistamista. Käytössä olevat hahmot on suunniteltu hyvin toimimaan omissa rooleissaan, joten pelaaminen tuntuu melkein kuin vuoropohjaiselta MOBA-taistelulta. The Ruined King on erinomaisen iloinen yllätys. Ajatus League of Legends -roolipelistä tuntui ennakkoon oudolta, mutta Airship Syndicate on onnistunut projektissa mainiosti. Tämä ei toki ole varsinainen ihme, tekihän tiimi aiemmin mainion Battle Chasers: Nightwarin. Sen ystävät löytävätkin heti kotoisan pelikokemuksen ja muut pelaajat taas runsaasti oivaltavaa pelisuunnittelua ja hauskaa tekemistä. Miikka Lehtonen Sujuva, oivaltava ja viihdyttävä roolipeli, joka syventää mainiosti League of Legendsin maailmaa.

pelaaja.fi // 49

Arvostelut

ICARUS

Aidonnäköinen luonto on pelin parasta antia, mutta pelikone käy kuumana korkeilla detaljitasoilla. Ehkä suorituskykyäkin optimoidaan tulevaisuudessa.

Katajaan kapsahtaa

Tekijä: Rocketwerkz Julkaisija: Rocketwerkz Alusta: Win Julkaisu: Nyt Ikäraja: –

un peli ei miellytä, pelaaja alkaa nopeasti kyseenalaistaa sen todellisuuden. Icarus-selviytymisseikkailussa nähdään epäonnistuneesti maankaltaistettu planeetta, jota pelaaja tutkii astronauttina ja uudisraivaajana. Koko ajan on pidettävä päässä avaruuskypärää, ja nälkä- sekä janomittarien seurana on happi. Silti metsässä kirmaa karhuja ja hirviä, joille ei ilmeisesti maistu ookakkonen. Tekosyy on varmaan geenimuuntelu tai nanobotit, mutta oikeasti näyttää siltä, että scifiteema on jätetty miettimättä loppuun asti. Icarusin kyrsivän luonteen selvitys vaatii pidemmän selityksen. Se on uusi julkaisu Rockerwerkziltä eli DayZ:sta tunnetun Dean Hallin studiolta. Useimmat selviytymispelit elävät ennakkojulkaisuvaiheessa vuosia, mutta Icarus julkaistiin virallisesti melko nopealla aikataululla.

Periaatteessa Icarus on kiehtova yritys antaa selviytymiskaavalle uudenlaista imua. Ensinnäkin se on tehtäväpohjainen peli, jota pelataan yksin tai kaverilistoilla olevien pelaajien seurassa, eikä tarjolla ole perinteisiä avoimia moninpelipalvelimia. Avaruudesta laskeudutaan retkille, joilla on oikean maailman ajassa tikittävä takaraja. Tehtävänä voi olla esimerkiksi asettaa tutkimuslaitteita vaikeaan maastoon. Sitten lennetään takaisin ja aloitetaan alusta saman kartan eri kohdasta. Vain kokemustasot säilyvät tehtävien välissä. Tasoille onkin käyttöä, sillä Icarusin uudisraivaajat eivät osaa alussa mitään. Kaikki elintärkeät osat ja työkalut on avattava tuskaisen hitaasti. Kolme selviytymismittaria tarkoittaa sitä, että ruokaa, juomaa ja happea pitää tasapainotella jatkuvasti. Maastossa vaeltaminen on hidasta ja matkat pitkiä. Ympärillä on maapallon tuttuja eläimiä, joita metsästetään ampumalla jousella väijystä Skyrim-hengessä tai seisomalla kivien päällä ja nauttimalla elikoiden kiipeilylahjojen puutteesta. Pelin imu on hienossa maasto- ja luontografiikassa sekä säätiloissa. Myrskyt, lumimyrskyt ja navakat tuulet näyttävät hienoilta, ja ne ovat selviytymisen pahin este. Valitettavasti peli kohtelee pelaajaa muutenkin vihollisena. Soolopelaaminen on superhidasta ja turhauttavaa. Kuolemisesta rangaistaan armottomasti hidastamalla kokemuksen saantia. Moninpeleissä kaverin voi elvyttää hetkessä ja pahimmat eläimet on sata kertaa helpompi tappaa joukolla. Ilman ystäviä pelaavien ei kannata edes harkita tähän kärsimykseen lähtemistä.

Icarusin pahin vika on sen itseääntoistavuus. Joka tehtävän alussa saa kyhätä yhä uudestaan samat perustarvikkeet ja rakennelmat. Tukikohtiin ei kiinny, koska ne katoavat taivaan tuuliin kotiin palatessa. Olen itse käyttänyt tsiljoona tuntia rakenteluun Valheimissa ja Conanissa, jotka yhdistävät estetiikan ja selviämisen. Icarusissa perustaloni on komeron kokoinen kuutio, jossa voi odottaa

50 // pelaaja.fi

Muista menopaluu! Tehtävien aikarajat ovat yleensä viikon mittaisia ja ne ratkoo parissa päivässä, joten järjestelmä ei tuo kiireen tuntua. Entä miten käy, kun unohtaa nousta paluurakettiin ajoissa? Peli ilmoittaa kylmästi, että hahmosi kuoli, joten hidas levelöinti alkaa alusta. Se on rohkeasti haistateltu peliltä, johon palaaminen tässä vaiheessa on muutenkin kuin tervan juontia.

myrskytuulen loppuvan. Se on sääli, sillä rakennusjärjestelmä on oikeasti näyttävä ja toimiva. Tuntuu kuumottavalta istua mörskässä ja toivoa, ettei tuuli vie kattoa tai salama sytytä sitä tuleen. Hienoja pysyviä rakennelmia voi tehdä vaarattomassa Outpost-tilassa, mutta siellä ne tuntuvat koristeilta ilman funktiota. Viimeinen niitti on teknisessä toteutuksessa. Icarus on teoriassa täysjulkaisu, mutta käytännössä se on yhtä hutera ennakkotestipeli kuin kaikki kilpailijansa. Rocketwerkz on julkaissut kiitettävästi korjauksia julkaisupäivän jälkeen, mutta peli ei tunnu edelleenkään valmiilta. Niinpä julkaisu haiskahtaa valheelliselta markkinoinnilta. Suosittelen uteliaita odottamaan puolisen vuotta – niin kuin aina tämän genren peleissä. Ehkä studion olisi nimeämisvaiheessa pitänyt tarkistaa myyttikirjasta alkuperäisen Ikaroksen kohtalo. Janne Pyykkönen Nätti grafiikka ja säätehosteet nostavat Icarusin lentoon, mutta bugit, toistavuus ja rasittava eteneminen paiskaavat sen maahan.

”Viimeinen niitti on teknisessä toteutuksessa. Icarus on teoriassa täysjulkaisu, mutta käytännössä se on yhtä hutera ennakkotestipeli kuin kaikki kilpailijansa.”

Taistelunäkymissä yhdistellään vanhaa ja modernia Pokémon-tyyliä. Swordissa ja Shieldissa hyllytetyt satunnaistaistelut tekevät nekin paluun.

POKÉMON BRILLIANT DIAMOND/SHINING PEARL Kivoja muistoja Tekijä: ILCA Julkaisija: Nintendo Alusta: Switch Julkaisu: Nyt Ikäraja: 7

okémon-sarja suuntaa tammikuussa tuntemattomille vesille Pokémon Legends: Arceus -pelillä, mutta sitä ennen on vielä aika muistella menneitä. Loppuvuodesta Switchin roolipelianti laajeni Pokémon Brilliant Diamondilla ja Shining Pearlilla, jotka ovat uusiksi rakennettuja versioita Nintendo DS:lle aikoinaan luoduista Diamond- ja Pearl-seikkailuista. Uusioversiokaksikko tuo menneiden vuosien taskuhirviökokemukset takaisin uskollisuus edellä. Tämä on selvää heti uudesta kolmiulotteisesta yleisilmeestä, joka säilyttää alkuperäisten pelien yläkuvakulman ja esittää ihmishahmot pääasiallisesti söpön yksinkertaisessa chibi-kuosissa. Tästä voikin nopeasti arvata, että pelialueiden rakenne on sekin pidetty pääosin entisellään, jolloin alkuperäisten pelien perustuksia on hankala olla näkemättä uuden kuoren alta. Toki konkreettisia modernisointejakin on tehty. Tervetullut on varsinkin mahdollisuus hallita pokémonejaan missä tahansa vaiheessa ilman tarvetta Pokémon Center -vierailuille. Pelimaailman tutkimisessa auttavia HM-taitojakaan ei tarvitse muiden uudempien Pokémon-pelien tavoin opettaa enää taskuhirviöilleen, vaan ne ovat yleisesti pelaajan käytössä seikkailun etenemisen näin määrätessä.

Pelkkää plussaa kaikki lisäykset eivät silti ole varsinkaan sarjan veteraaneille. Pidemmän aikaa kiistelty Experience Share -ominaisuus on aina pakotettuna päällä, mikä tarkoittaa, että pelaajan matkassa olevat hirviöt keräävät kaikki automaattisesti kokemuspisteitä, vaikka ne eivät ottaisi osaa taisteluihin. Ominaisuus on ehdotto-

masti mainio kokemattomille ja rentoa otetta kaipaaville pokémon-kouluttajille. Kokeneemmille se tekee kuitenkin yksittäisten pokémonien harjoittamisesta rajatumpaa kuin sen tarvitsisi olla. Ennen kaikkea se johtaa helposti myös tilanteeseen, jossa pelaajan hirviökokoonpanosta muodostuu tarinahaasteiden kannalta niin ylivoimaisen vahva, että pelaaminen tuntuu ison osan ajasta lähinnä hidastetöyssyjen jyräämiseltä. Myös sisällöllisiltä ratkaisuiltaan Brilliant Diamond ja Shining Pearl herättävät paikoin harmitusta. Pelit on haluttu perustaa nimenomaan alkuperäisin Diamond- ja Pearl-kokemuksiin, jolloin niitä seuranneen Platinum-version muutokset jäävät monin paikoin huomioimatta. Esimerkiksi Distortion World -luolasto loistaa seikkailussa poissaolollaan muutamien uudempien pulmien lisäksi. Tarinaseikkailun varrella kohdattava pokémon-tarjonta tuntuu sekin vajaalta ja vähemmän tasapainotetulta. Sentään vaikeammat versiot salipäälliköistä ja Pokémon-liigasta ovat säilyneet haastettavina pääseikkailun läpäisyn jälkeen. Hirviöjahtien kannalta oleellisin kehitysaskel vanhaan on Grand Underground -alue. Pelimaailman alla sijaitseva tunneliverkosto tarjoaa alkuperäisten pelien tavoin mahdollisuuden kaivaa fossiileja, mutta tuoreena lisäyksenä mukaan on ujutettu pokémon-piiloja, joista voi napata hirviöitä, joita ei kohdata maanpäällisessä maailmassa. Ilmestyvien hirviöiden todennäköisyyksiin voi vaikuttaa tuunaamalla maanalaista tukikohtaansa erilaisilla patsailla. Se ei ole mullistava lisä pelikokemukseen, mutta tuo ainakin hieman lisätavoitteellisuutta otuskokoelman kasvattamiseen.

Nimistään huolimatta Brilliant Diamond ja Shining Pearl eivät ole erityisen timanttisia helmiä Pokémon-roolipelien sarjassa. Niiden taustalla pyörii edelleen yllättävän-

”Alkuperäisten pelien perustuksia on hankala olla näkemättä uuden kuoren alta.”

kin syvällisiä vivahteita sisältävä roolipelijärjestelmä, mutta siitä ei oteta juuri iloa irti uusioversioissa. Vahvimmin pelit puhuvat pelaajilleen nimenomaan nostalgian kautta. Loppujen lopuksi kaksikolla on siis eniten tarjottavaa niille, jotka ovat haikailleet paluuta Diamondin ja Pearlin maisemiin tai haluavat muuten vain pelata tyylillisesti vanhempaa Pokémon-seikkailua. Panu Saarenoja Uusimmat Pokémon-uusioversiot ovat turvallisia väännöksiä ja tyydyttävät eniten nostalgiannälkäisiä.

pelaaja.fi // 51

Arvostelut

CHORUS Avaruuden Ritari Ässä

Tekijä: Deep Silver Fishlabs Julkaisija: Deep Silver Alusta: XOne, XSX/S, PS4, PS5 (testattu), Win, Luna, Stadia Julkaisu: Nyt Ikäraja: 12

ehittäjä Deep Silver Fishlabs ei ole ensimmäistä kertaa avaruusrodeon kyydissä. Yhtiö on aiemmin niittänyt mainetta muun muassa Galaxy on Fire -mobiilipelisarjalla, ja paljon samaa henkeä tuntuu olevan uudessa Chorusissa. Scifieeposta voisi parhaiten kuvailla avaruuden Ritari Ässänä, jossa taistelupilotti käy syvällisiksi äityviä keskusteluja tekoälyllä varustetun aluksensa kanssa. Chorusin päähenkilö on karkulaisena elävä taistelulentäjä Nara, jonka menneisyys kuroo kiinni. Pahaa kulttia pakoon juokseminen saa riittää, joten on aika maksaa potut pottuina ja kaivaa esiin haudattu sotakirves sekä hylätty Forsaken-alus, joka on tekoälyllä varustettu huippusaalistaja. Ikävä kyllä juoni on suurilta osin jo paljon nähty ”kapinalliset vastaan paha imperiumi” -viritelmä. Naran ja Forsakenin välinen henkilökemia jaksaa kuitenkin kantaa pahimpien kliseemyrskyjen läpi.

Naralla on ainutlaatuisia telekineettisiä voimia eli niin sanottuja riittejä, joilla alus pystyy esimerkiksi skannaamaan ympäristöä, hyppäämään suoraan vihollisten taakse ja purkamaan suojakenttiä. Lentäminen on helppoa, ja erikoiskyvyt tekevät siitä paikoitellen jopa nautittavaa. Parhaimmillaan pelaaja tuntee olevansa galaksin oma Top Gun -sankari. Pelissä ohjataan vain Forsakenia, eikä muita aluksia voi ostaa, mutta sivutehtävissä pääsee välillä ohjailemaan astetta isompaa paattia. Visuaalisesti peli on näyttävä eeppisine planeettakuvineen ja säteenseurantoineen. Vapaasti tutkittavat tähtijärjestelmät tuntuvat kuitenkin vaisuilta ollakseen niinkin isoja, sillä muuta elämää ja aluksia on yllättävän vähän. Matkan varrella törmää vapaaehtoisten lisätehtävien ohella kerättäviin osiin ja rahakätköihin. On vaikea löytää motivaatiota maailman tai sivutehtävien tarkempaan koluamiseen, sillä niillä ei ole hirveästi vaikutusta mihinkään. Pelissä on muutenkin yleistä hiomattomuuden tuntua, joka luultavasti korjaantuu päivitysten myötä. Esimerkiksi sama dialoginpätkä toistuu moneen kertaan, eivätkä tehtävät aktivoituneet parissa kohtaa, mikä johti niiden turhauttavaan uudelleenaloittamiseen. Kaikuluotainskanneri toimii, mutta välillä tehtävien kannalta oleellisten pikkutavaroiden noukkiminen avaruusromun keskeltä voisi selkeämpää.

”Päähenkilöiden sisäiset matkat ovat ehdottomasti pelin suola. Moniulotteinen Nara on täynnä ristiriitoja, samoin kuin Forsaken. Välillä tahattomat avaruusoopperakliseet ja pieni ylinäyttely naurattavat, mutta kaikesta huolimatta loppu nostattaa kylmiä väreitä.”

Chorus on hyvä lisä niille astronauteille, jotka tykkäävät tutkia galakseja pelkästään lentäen. Tehtäviin olisi tosin kaivannut enemmän vaihtelua, sillä nyt lähinnä siirrytään tiettyyn paikkaan, tuhotaan viholliset ja pujotellaan geometristen monoliittiratojen läpi avaten uusia kykyjä. Päähenkilöiden sisäiset matkat ovat ehdottomasti pelin suola. Moniulotteinen Nara on täynnä ristiriitoja, samoin kuin Forsaken. Välillä tahattomat avaruusoopperakliseet ja pieni ylinäyttely naurattavat, mutta kaikesta huolimatta loppu nostattaa kylmiä väreitä. Erikoismaininta menee voimaannuttavalle tunnusbiisille. Deep Silver Fishlabs on ehdottomasti oikeilla jäljillä. Kaikesta näkyy intohimo scifiä ja syvällisempää tarinankerrontaa kohtaan. Chorus harppaisi heti pari luokkaa ylöspäin, jos mukana olisi enemmän omaperäistä ja monipuolista tekemistä sekä maailmoissa elävyyttä. Nyt mahtava potentiaali jää jossain määrin toteutumatta. Aki Parhamaa Choruksen henkilötarina on priimaa, mutta tähtijärjestelmät tuntuvat kolkoilta.

52 // pelaaja.fi

Eri puolille tähtijärjestelmiä on ripoteltu hangaareja, joissa voi huilia hetken omaa avaruuspurkkiaan tuunaten. Alusta voi viritellä uusilla aseilla ja parannuksilla, joita olisi voinut olla enemmän.

JURASSIC WORLD EVOLUTION 2 optimoida tappiin asti toimivan puiston rakentamiseksi, mutta pelin vetovoiman kannalta on tärkeää, että mahdollisuus siihen tarjotaan. Vieraat eivät myöskään enää virtaa puistoon pelkästään dinojen voimasta, vaan päätään on pakko vaivata erilaisten kohderyhmien mieltymyksillä ja toiveilla. Tärkeää on myös varmistaa, että joka puolelta puistoa on pääsy käymälöiden kaltaisten tärkeiden palveluiden pariin. Kenelle tahansa vastaavia pelejä pelanneelle moinen voi kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta edellisessä osassa väkijoukkosimulaatiossa ei päästy edes tälle tasolle. Talouspuoli jää valitettavasti edelleen pinnalliseksi, ja käyriä onkin miltei mahdoton saada painumaan punaiselle, vaikka tilinpäätöstä ei edes vilkaisisi.

Esimerkki evoluutiosta Tekijä: Frontier Developments Julkaisija: Frontier Developments Alusta: PS5, PS4, XSX, XOne, Win (testattu) Julkaisu: Nyt Ikäraja: 16

urassic Park on vuosikymmenten varrella muuntautunut moneksi, ja kirjasarjan ja kahden elokuvatrilogian lisäksi brändin nimissä on tehtailtu melkoinen määrä peliväännöksiä raideräiskinnöistä Lego-tasohyppelyihin. Harva lajityyppi on sarjalle kuitenkaan yhtä luonteva kumppani kuin simulaatio. Virtuaalisia dinopuistoja rakenneltiin jo vuosituhannen vaihteessa, ja viime vuosina tätä pitkää perinnettä on vaalinut rakentelusimujen kruunaamaton kuningas Frontier Developments. Studion muutaman vuoden takainen lisenssiteos Jurassic World Evolution oli tosin monella tapaa pienoinen pettymys. Se ei tavoittanut yhdenkään varteenotettavan kilpailijansa sisällöllistä saati pelillistä syvyyttä, ja se suorastaan kalpeni niin ikään Frontierin kehittämän ja kaikin puolin mestarillisen Planet Coaster -huvipuistopelin rinnalla. Petrattavaa oli miltei kaikilla osa-alueilla, ja kenties juuri siksi peli on nyt saanut jatko-osan, joka ainakin yrittää paikkailla edeltäjänsä vikoja.

Ensimmäisen Jurassic World Evolutionin tarinatila oli lyhyt ja itseään toistava pyrähdys, ja samoista ongelmista kärsii myös jatko-osa. Alkuasetelma on

”Harva lajityyppi on Jurassic Parkille yhtä luonteva kumppani kuin simulaatio.”

Raivokas mikromanagerointi ei myönnettävästi ole aivan kaikkien pelaajien heiniä, mutta sen totaalinen puute oli silti yltiösimppelin ensiosan suurimpia heikkouksia. Tällä kertaa huomiota pitää onneksi kiinnittää muuhunkin kuin siihen, etteivät häkkeihin sullotut saurukset kuole nälkään. Täydellisyyden tavoittelijat voivatkin vihdoin viilata eläintensä elinympäristöjä ja palkollistensa kykypaletteja todellisella antaumuksella. Kaikkea ei tarvitse

Lupa leikkiä jumalaa Jurassic World Evolution 2 sisältää yli 75 dinolajia, joiden rellestystä on ilo seurata sivusta. Chaos Theory- ja hiekkalaatikkotiloissa suurin osa hirmuliskoista kasvatetaan itse alkiosta asti, mikä tarjoaa otollisen mahdollisuuden leikkiä elämällä leffasarjan hengessä. Dinojen geeniperimää muuntelemalla niistä voi tehdä esi-isiään pitkäikäisempiä tai sosiaalisempia, ja vaikka rukkailu on suuren kokonaisuuden kannalta melko merkityksetöntä, se saa saurukset tuntumaan yksilöllisemmiltä. Henry Wun jalanjäljissä voi toki myös pyrkiä luomaan täydellisen pedon, joka pistelee poskeensa kaikki häkkikaverinsa ja keskimäärin kolme vierasta tunnissa.

sentään kiinnostava, sillä viimeisimmän Jurassic World -rainan tuhoisiin jälkimaininkeihin sijoittuvassa kampanjassa rakennellaan luonnonpuistomaisia turvapaikkoja villiintyneille liskoille. Viiden skenaarion mittainen ja pelillisesti hyvin rajoittunut spurtti tuntuu kuitenkin lähinnä ylipitkältä opetusosiolta, ja sen petaama pahaenteinen juonikin jää tyystin kesken. Ei liene kuitenkaan kohtuutonta olettaa, että jatkoa saadaan ensi kesänä uuden elokuvan muodossa. Suurin osa uusista mekaniikoista avautuu pelaajan käyttöön vasta erillisessä Chaos Theory -tilassa, jossa luodaan uudelleen elokuvista tuttuja puistoja parempaa lopputulosta toivoen. Teoksen ei voi tällöinkään luonnehtia varsinaisesti puhkeavan kukkaan, mutta tila yhdistelee pelin eri ulottuvuudet tyydyttävän eheäksi paketiksi ja kiteyttää Frontierin luovan vision hyvin. Omassa lajityypissään Jurassic World Evolution ei ehkä vieläkään ole kirkkainta kärkikastia, mutta tuottaa silti ainutlaatuista henkistä mielihyvää pärjätä siinä, missä egoistinen miljardööri toisensa jälkeen on valkokankaalla epäonnistunut. Johanna Puustinen Jurassic World Evolution 2 tsemppaa tuntuvasti mutta jättää silti liikaa toivomisen varaa.

pelaaja.fi // 53

Arvostelut

Kartalla liikkuu kaikenlaisia ilkimyksiä nujerrettavana.

SHOVEL KNIGHT POCKET DUNGEON Lapioon ei nojailla Tekijä: Vine/Yacht Club Games Julkaisija: Yacht Club Games Alusta: PS4, Switch, Win (testattu), Mac Julkaisu: Nyt Ikäraja: –

acht Club Games sysää lapiota heiluttelevan sankarinsa pulmapelien maailmaan Shovel Knight Pocket Dungeonissa. Sekaan on heitetty myös vaikutteita roguelike-peleistä, eikä tarinakaan ole aivan kevyimmästä päästä, joten pelkästään eriväristen pallojen poksauttelusta pisteiden toivossa ei ole kyse. Adventure-tila käynnistyy viattomien päiväunien katkeamisella, kun mystinen pulmalaatikko ilmaantuu Shovel Knightin eteen. Utelias urho päättää ottaa selvää esineestä, joka imaiseekin tämän sisuksiinsa muiden tuttujen ritarien joukkoon. Kaikki ovat eriskummallisessa pulmapelimaailmassa vankina vastoin omaa tahtoaan ja jonkin mystisen juonittelijan uhreina. Mysteeri lapioidaan selväksi toiminnallinen pulmapelikenttä kerrallaan.

Toiminta yhdistelee kekseliäästi rivakkaa liikkumista ja taktista ajattelua, sillä ritari pystyy liikkumaan ruudullisella alueella reaaliaikaisesti, kun taas kartalle yläpuolelta valuvat esineet ja viholliset liikkuvat tietyn rytmin mukaisesti. Samanlaisten vihollisten tai esineiden ketjuttaminen tuo mielihyvän lisäksi isoja bonuksia timanttivarastoihin ja nostaa valuutan kertymisen kertoimia. Jarruna päättömälle huitomiselle toimivat ritarin osumapisteet, joita tarvitaan vihollisten kanssa tappelemiseen ja joita taikajuomapullot tai ruoka-annokset täydentävät. Kartalta pääsee eteenpäin vain tietyn vihollismäärän kukistamisen jälkeen, kunhan ehtii poimimaan maalioveen sopivan avaimen mukaansa. Mikäli hahmon osumapisteet loppuvat tai kartta ehtii täyttyä vihollisista, pelaaja palaa vääräleukaisen Puzzle Knightin ylläpitämään leiriin uutta yritystä varten. Maailma ja sen tunnelma ovat suoraan Shovel Knight -universumista lainattuja, joten audiovisuaalisesti seikkailusta on vaikea löytää moitittavaa.

54 // pelaaja.fi

Pelattavissa on kaikkiaan 12 erilaista lisäritaria, jotka muokkaavat pelikokemusta huomattavasti. Propeller Knight tekee lisätuhoa yksittäisille vihollisille mutta menestyy huonosti isoja ketjuja vastaan. Black Knight on taas terveydeltään riskialtis tapaus, jonka lyömäteho on valtaisa, kunhan jalokiviä kertyy nopeaan tahtiin. Osa lisähahmoista pitää kukistaa ensin pomovastuksina, jotka ovat jokainen seikkailun suurimpia kohokohtia. Persoonalliset hahmot ja niiden erikoiskyvyt muokkaavat karttojen rytmiä entistä hektisemmäksi.

Suurimmaksi harvoista ongelmista muodostuu se, että varusteita saadaan roguelike-tapaan satunnaisesti. Periaatteessa yksi läpipeluukerta kestää vain parisenkymmentä minuuttia alusta loppuun, mutta käytännössä peli-ilo on kovasti kiinni siitä, mitä varusteita matkan varrelta löytyy. Hahmokohtaisesti tärkeät bonukset on usein pakko saada kasaan, jos mielii päästä maaliin saakka. Toisin kuin monissa muissa roguelike-tyylisuunnan peleissä, pelitapa valitaan hahmon myötä, eikä sitä voi kuin vahvistaa varusteilla, kun taas väärät poiminnat ovat

yhtä tyhjän kanssa. Mikään ei myöskään kannusta avaamaan leirin kauppiaan avulla kaikkia mahdollisia varusteita, sillä todennäköisyys hyökkäystehoa ja osumapisteitä nostavien tuttujen esineiden löytymiseen on tällöin aina pykälää heikompi. Mukana on kampanjan lisäksi myös Vs.-ottelutila, jossa pääsee pelaamaan joko vieressä istuvaa ihmisvastustajaa tai tietokonetta vastaan. Silloin tarkoitus on siivota oman kartan rojuja pois naapurin eloa vaikeuttamaan. Daily Mode on puolestaan päivittäin vaihtuvan hahmon ja muiden muuttujien ympärille tehty haaste, jossa pitää yrittää selviytyä mahdollisimman kauan. Verkossa toimivan moninpelitilan puuttuminen ihmetyttää, sillä se toisi peliin aivan erilaista kilpailun tuntua loputtoman pistejahdin rinnalle. Yacht Club Games on lupaillut pelille mittavaa julkaisun jälkeistä lisäsisältöä, joten ehkä tämäkin pelitila saadaan kokea tulevaisuudessa. Markus Heino Shovel Knightin oma pulmapeli ei aivan vakuuta, mutta toimintaa ja aivonystyröiden voimistelua yhdistävä konsepti ansaitsee tunnustuksen.

”Periaatteessa yksi läpipeluukerta kestää vain parisenkymmentä minuuttia alusta loppuun, mutta käytännössä peli-ilo on kovasti kiinni siitä, mitä varusteita matkan varrelta löytyy.”

SOLAR ASH Reunalla kaunis on maailma Tekijä: Heart Machine Julkaisija: Annapurna Interactive Alusta: PS4, PS5 (testattu), Win Julkaisu: Nyt Ikäraja: 12

ndiestudio Heart Machine tuli tunnetuksi vuoden 2016 Hyper Light Drifterista, ja nyt kaksiulotteinen värikäs toimintaseikkailu saa kolmiulotteisen seuraajan. Solar Ash sijoittuu tekijöiden mukaan samaan universumiin, mutta kyse ei ole suorasta jatko-osasta. Pelin suunnittelijana on jälleen Aix Preston ja käsikirjoituksesta vastaa Zoë Quinn. Aluksi Solar Ash Kingdomina tunnettu peliprojekti aloitettiin pian HLD:n valmistumisen jälkeen. Solar Ashin päähenkilönä on mystinen kaapuhahmo Rei, joka pyrkii pelastamaan kotiplaneettansa jättimäiseltä mustalta aukolta. Vastaus mustan aukon pysäyttämiseen löytyy tapahtumahorisontin tuntumasta mystisestä maailmasta, jossa on vinksahtanutta arkkitehtuuria, raunioita ja jättimäisiä muinaisia jäänneolioita. Rakennuksista ja pastelliväreistä tulee mieleen mobiilihitti Monument Valley, jättimäisistä välipomoista puolestaan Shadow of the Colossus. Myöskään PlayStation-menestys Journey ei ole kaukana, sillä raunioiden kertomat tarinat ovat hiukan surumielisiä. Rei ei ole erityisen mielenkiintoinen hahmo, mutta pelimaailman välittämät palaset vihjaavat, että Solar Ashin kirjoituksessa on jotain henkilökohtaista. Sieltä täältä löytyy järkensä menettäneitä sivuhahmoja, joiden ahdistuksia voi ratkoa sivutehtävissä.

Lievästä toimintamausteesta huolimatta riviviholliset tuntuvat lähinnä osalta tasohyppelyn ongelmanratkaisua.

Ydinmekaniikaltaan Solar Ash on yksinkertaisen vauhdikas tasohyppely kevein toimintaelementein. Reillä on käytössään pikaluistimet, joilla kerätään vauhtia ja grindataan kaiteita pitkin. Lisäksi käytössä on lyhyt hidastustila ja mahdollisuus lassota kiinni sopiviin kiinto-

”Tyylitelty maailma on värikäs paketti ja kaupunkien raunioissa on hienoja yksityiskohtia menneistä maailmoista.” pisteisiin. Siellä täällä olevat viholliset voi selvitellä perushyökkäyksellä, ja isommat aluepomot hoituvat tasohyppelemällä kelloa vastaan. Ohjaus on perushyvä, mutta vauhti tuntuu ohjauksessa epämääräisenä leijailuna, joka häiritsee tarkkuutta tai nopeutta vaativissa tilanteissa. Näyttävä kenttäsuunnittelu ja tarkastuspisteiden vaihteleva sijoittelu tarkoittavat, että välillä epäonnistunut hyppy vaatii minuuttien hakeutumisen uuden yrityksen luokse. Välipomojen hyppelyreitit vaativat puolestaan yllättävän tiukkaa suorittamista kelloa vastaan. Turha toistaminen sotii muuten mutkattomaksi tehtyä pelikokemusta vastaan. Myös reittien etsiminen voi turhauttaa, sillä peli näyttää vain, minne pitäisi päätyä. Esteettisesti Solar Ash on erottuva kokonaisuus, sillä tyylitelty maailma on värikäs paketti ja kaupunkien raunioissa on hienoja yksityiskohtia menneistä maailmoista. Pelkistetyt hahmomallit sopivat tähän hyvin, ja erilaisia visuaalisia keinoja on käytetty siellä täällä muistuttamaan, että seikkailu tapahtuu mustan aukon mysteerien tuntumassa. Äänissä ja ääninäyttelyssä ei ole moittimista, mutta makea musiikkiraita muistuttaa itsestään aivan liian harvoin. Parhaiten Solar Ash sopii kolmiulotteisten tasohyppelyiden ystäville, joita ei haittaa hetkittäinen turhauttavuus muuten virtaviivaisessa ja vauhdikkaassa väriseikkailussa. Aake Kinnunen

Kaiteet jäsentävät sopivasti vauhdikasta luistelumenoa, mutta enempää temppuja on turha odottaa.

Solar Ash jättää hiukan kylmäksi, sillä mystinen tarina ja makea estetiikka jäävät lievästi turhauttavan pelattavuuden varjoon.

pelaaja.fi // 55

Arvostelut

MONSTER RANCHER 1 & 2 DX Torahampaita ja sirkushuveja

Tekijä: Koei Tecmo Julkaisija: Koei Tecmo Alusta: Switch, Win (testattu) Julkaisu: Nyt Ikäraja: 12

aikki muistavat Pokémonin, Digimonin ja Tamagotchit, mutta mitä kävikään Tecmon Monster Rancherille? Ysärin taskuhirviöbuumin pahnanpohjimmainen myi Japanissa kyllä kohtalaisesti, mutta Eurooppaan asti sarjan ensimmäistä osaa ei edes saatu. Vaikka tilanne korjattiin jatko-osan myötä, mörönkoulutussimulaattori ei saavuttanut täällä koskaan samanlaista suursuosiota kuin kilpailijansa. Sen tuoreimmastakin tulemisesta alkaa olla jo kymmenisen vuotta aikaa. Siksipä tulikin tietynlaisena yllätyksenä, kun sarjan kahden ensimmäisen osan kerrottiin palaavan valokeilaan remontoidussa DX-paketissa. Hyvin kevyellä otteella modernisoitu kokonaisuus sisältää pikakelauksen ja lisätallennuspaikkojen kaltaisia pieniä elämänlaadullisia parannuksia mutta myös uusia hirviöitä ja taistelutiloja. Varsinaiseksi uusioversioksi DX:ää ei kuitenkaan kannata erehtyä luulemaan. Pelien grafiikkaan ei ole juuri koskettu, vaan ne hehkuvat autenttista 90-luvun polygoniglamouria. Esteettiset viat voi sentään kuitata nostalgia-arvolla, mutta suurempi pettymys on alustakäännöksen tekninen taso. Esimerkiksi testiin päätyneen pc-version ohjausjärjestelmä on napattu sen kummempia soveltamatta pelien muutaman vuoden takaisesta mobiiliversiosta, minkä vuoksi hiirellä kliksuttelu on uskomattoman vaivalloista. Kahdelle peukalolle suunnitellut painikkeet eivät yksinkertaisesti toimi tietokoneen ruudulla, ja ratkaisu tuntuu ja näyttää halvalta.

Verkosta voi ladata muiden pelaajien kouluttamia otuksia, joita vastaan omien treenattaviensa voimia voi mittailla.

Aika ei ole ollut turhan armollinen Monster Ranchereille. Ne eivät tosiaankaan ole pokémonmaisia seikkailupelejä, vaan hirviöiden koulutus on puhtaasti valikkopohjaista, moitteetonta ajanhallintaa ja suunnittelukykyä painottavaa tilastojen tuijottelua. Mekaniikkoihin ei perehdytetä millään tavalla, joten järjestelmän hienouksien opettelu tapahtuu joko yrityksen ja erehdyksen kautta tai läpipeluuopas kourassa. Treeniurakan kulminaatiopiste, gladiaattorimaiset hirviöturnaukset, ovat ummikolle opetusosioiden puutteessa niin uskomatonta hepreaa, että peli on aluksi helpompi kytkeä tarjotulle automaattivaihteelle. Jos hankalan alun harmaan kiven läpi malttaa kuitenkin puskea, saattaa koulutuskärpänen puraista. Koska kaiken käyttökelpoisen tiedon eteen joutuu näkemään vaivaa, sitä huomaa itse kasvavansa kouluttajana samaan tahtiin kuin hirviöt ruudulla. Taisteluvoitotkin alkavat tuntua aidosti ansaituilta, kun niihin oppii valmistautumaan huolella. Lisäksi kasvatteihinsa kiintyy aidosti, ja niiden kivun, väsymyksen ja vääjäämättömän menetyksen todella tuntee nahoissaan. Sarjaa täysin tuntemattomalle pelaajalle puolivillaista uusintajulkaisua on silti hankala suositella varauksetta, mutta Monster Ranchereita pari vuosikymmentä sitten tahkonneille DX-kokoelma saattaa tarjota hyvinkin hauskan pikku aikamatkan menneisyyteen. On harmillista, ettei lopputuloksen eteen ole nähty julkaisijan leirissä enempää vaivaa, mutta on kai silti aina hatunnoston arvoinen kulttuuriteko tuoda historian nielemiä pelejä takaisin suuren yleisön saataville. Johanna Puustinen Keskinkertainen käännös ei tee palvelusta ajan hampaan kalvamalle pelisarjalle.

56 // pelaaja.fi

”Esteettiset viat voi sentään kuitata nostalgia-arvolla, mutta suurempi pettymys on alustakäännöksen tekninen taso.”

Levyt pyörimään Monster Rancherit tunnettiin aikanaan erityisesti siitä, että hirviöitä pystyi peleissä luomaan syöttämällä tavallisia cd-levyjä konsoliin. Tänä päivänä harvempi enää kuitenkaan säilyttää äänilevyjään käsivarren ulottuvilla, eikä ratkaisu olisi edes teknisesti toteutettavissa Switchillä, joten manuaalinen ulottuvuus on korvattu digitaalisella levytietokannalla. Kiekkoja voi etsiä esittäjän tai albumin nimellä, ja sopivan löytyessä peli generoi uniikin otuksen siihen liitetyn datan pohjalta. Ilmeisesti hirviönluonnin parametrit ovat kuitenkin erilaiset kuin alkuperäisissä PS-versioissa, joten vihkiytyneinkään veteraani ei voi suorilta käsin käydä kaivamassa kannasta itselleen kaikkein harvinaisimpia olioita.

alk.

29€

P L AY S TAT I O N - K A N S A K U I N K A P L E I K K A R I VA L LO I T T I S U O M E N

PELAAJASHOP.FI

VERKKORINTAMA //

Netistä ladattavaa lisäsisältöä peleihin Pelaajan

Matkan varrella kohdataan monia entuudestaan tuttuja kasvoja.

valinta

Endwalker

(Final Fantasy XIV) PS4, PS5, Win, Mac: 34,99 €

oronapandemia on ollut vaikea kaikille ja vaikuttanut lähes kaikkien tuotannossa olevien pelien aikatauluihin. Tältä kohtalolta ei välttynyt edes normaalisti hyvinkin säntillinen Final Fantasy XIV, jonka uusin lisäosa Endwalker myöhästyi suunnitellusta julkaisusta lähes puolella vuodella. Tekijöiden mukaan lisäaika oli tarpeen, sillä kymmenen vuotta jatkuneen saagan päätösosaa haluttiin hioa niin kauan, että siihen oltiin tyytyväisiä. Onko Endwalker tyydyttävä päätös saagalle? Ehdottomasti! Onko se parempi kuin edeltäjä Shadowbringers? Makuasia. Valon soturi ystävineen on palannut kotiin rinnakkaismaailmasta, mutta rauhaiselon sijaan joukkio joutuu heti kohtaamaan suurimman haasteensa. Salaperäisiä torneja on noussut ympäri Eorzeaa, ja jokainen torneja lähestyvä joutuu niiden aivopesemäksi. Tornien merkitys on epäselvä, mutta ne liittyvät jotenkin hullun Fandanielin ja kruununprinssi Zenosin suunnitelmiin luoda uudestaan tuhansia vuosia sitten tapahtunut apokalypsi. Vastausten etsintä vie Valon soturia ympäri maailmaa aina oppineiden suljetusta kaupungista syvälle Garleanin imperiumin sydämeen ja lopulta kauas kuuhun.

Shadowbringers ja Endwalker on veistetty hyvin eri puista. Siinä missä ensimmäinen oli hahmovetoinen ja tunnelmaltaan synkkä, Endwalker puolestaan on huumoripitoisempi ja juonivetoisempi. On pitkälti omasta mausta kiinni, kumpi lähestymistapa on mieluisempi. Tämä ei toki tarkoita sitä, etteikö Endwalker sisältäisi uusia ja mielenkiintoisia hahmoja tai hiljaisia hetkiä tuttujen hahmojen seurassa. Päinvastoin, pienet hahmot suurten tapahtumien keskellä ovat aina olleet Final Fantasyjen ytimessä, ja Endwalkerissa pelaaja pääsee seuraamaan, miten tutuiksi tulleet hahmot toimivat epätoivoisimmalla 58 // pelaaja.fi

”Niidenkin, jotka pitävät Final Fantasyista tai hyvistä tarinoista mutta karttavat MMO:ita, kannattaa antaa pelille ainakin mahdollisuus.” hetkellään. Kun Endwalker antaa hahmoilleen tilaa, pelin tarina on parhaimmillaan. Vauhtiin vihdoin päästyään tarina on loppuun asti täynnä yllätyksiä. Juonenkäänteitä on runsaasti, eikä kukaan varmasti arvaa ennalta, mitä seuraavaksi tapahtuu. Huumorista huolimatta tunnelma on hyvin synkkä varsinkin lisäosan jälkipuoliskolla. Shadowbringers sisälsi

muutamia koko pelisarjan ikimuistoisimpia hetkiä, mutta Endwalker panee paikoin jopa vielä paremmaksi. Varsinkin viimeiselle alueelle tultaessa raavaan miehenkin on vaikea pidätellä liikutuksen kyyneleitä. Sisällöltään Endwalker on lähes identtinen aiempiin lisäosiin verrattuna. Tasokatto nousee kymmenellä, ja uusia alueita sekä neljän hengen luolastoja on kuusi. Kaikki luolastot ovat tietysti jälleen juostavissa myös tekoälykavereiden kanssa, jos ei halua katsella muita pelaajia. Tasokatossa aukeaa vielä kaksi uutta luolastoa sekä kaksi vaikeampaa versiota juoneen liittyvistä pomotaisteluista. Loppupelin sisällössä lähinnä kerätään viikoittaisia tomestoneja, joilla voi ostaa parempaa kamaa ylläpidettäväkseen. Pari viikkoa julkaisun jälkeen auki tulivat myös pelin kahdeksan hengen raidin Pandaemoniumin neljä ensimmäistä pomoa ja niiden vaikeammat versiot. Kaava on hyvin tuttu mutta toimiva. Mikäli ei ole kiinnostunut saavutuksien jahtaamisesta tai uusien ammattien nostamisesta tasokattoon, tekemistä on loppujen lopuksi hieman vähänlaisesti. Onneksi pelissä on runsain mitoin vanhaa sisältöä, joka ei tarinavetoisuuden ansiosta ole kokonaan vanhentunutta. Ei myöskään pidä unohtaa monipuolisia keräily- ja käsityöammatteja, jotka niin ikään ovat saaneet kymmen uutta tasoa ja uusia tarinatehtäviä. Uutta tasokaton sisältöä on myös luvassa 6.1-päivityksessä, kun 24 osallistujan raidisarja alkaa ja pelaajat saavat omat saariparatiisinsa maanviljelyä varten.

Uusia hahmoluokkia eli ammatteja on tuttuun tapaan kaksi kappaletta: sage ja reaper. Sage on parantaja-ammatti, joka käyttää aseenaan leijuvia noulith-suppiloita ja on erikoistunut suojaamaan ryhmänsä jäseniä kilpiloitsuilla. Sage voi myös asettaa tehosteen, joka parantaa kohdetta sitä mukaa, mitä enemmän sage itse tekee vahinkoa. Reaper puolestaan on isoa viikatetta heiluttava vahingontekijä, joka vihollisia tappamalla ja kykyjään käyttämällä kerää erikoisresurssia, jota voi käyttää oman avatarin komentamiseen. Avatar tekee voimakkai-

Uuden pelaajan kannattaa ensin kokeilla ilmaista testiversiota, sillä lisäosan uutuudet keskittyvät pääasiassa lähelle uutta tasokattoa. Niidenkin, jotka pitävät Final Fantasyista tai hyvistä tarinoista mutta karttavat MMO:ita, kannattaa antaa pelille ainakin mahdollisuus, sillä Final Fantasy XIV:n tarina on yksi pelisarjansa parhaista ja Endwalker erinomainen lopetus sen ensimmäiselle pitkälle saagalle. Vaikka Endwalker onkin saagansa viimeinen osa, se ei silti missään nimessä ole Final Fantasy XIV:n viimeinen lisäosa. Alkuvuodesta ilmestyvässä 6.1-päivityksessä ruvetaan alustamaan kokonaan uutta saagaa, joka pääsee pelin ohjaajan mukaan käyntiin toden teolla seuraavassa lisäosassa. Hydaelyn/Zodiark-tarinankaari on lopussa, mutta Valon soturilla on vielä monia seikkailuja edessään. Petri Pohjonen

ta erikoisiskuja, ja tarpeeksi avatarin voimia käytettyään reaper jopa pystyy hetkeksi yhdistymään tämän kanssa avaten näin entistä tehokkaampia erikoisiskuja. Uudet ammatit tuntuvat varsin sulavilta pelata ja löytävät varmasti oman paikkansa pelin metaskenessä. Sage on tavallista monimutkaisempi ammatti pelata, mutta osaavissa käsissä se on varsin tehokas. Ammatilta puuttuvat kokonaan erilaiset ryhmätehosteet, mutta se kompensoi tätä puutetta puhtaalla parannusvoimalla ja kykyjen monipuolisuudella. Reaper sen sijaan on suoraviivaisempi ammatti, johon on helppo päästä sisään. Reaperit eivät tee yhtä paljon vahinkoa kuin muutamat muut vahinkoon keskittyvät ammatit, mutta sen vastapainona ne ovat hyvin liikkuvaisia ja tarjoavat ryhmälleen voimakkaita vahinkotehosteita. Vanhojakaan ammatteja ei ole unohdettu. Kaikkien vahinkopotensseja on hienosäädelty, ja kaikki saavat ainakin yhden kokonaan uuden taidon käytettäväksi. Ammattien toimintaan ei ole tehty merkittäviä muutoksia paria poikkeusta lukuun ottamatta, joten omia suosikkeja ei tarvitse opetella uudestaan. Poikkeuksina toimivat munkki, jonka resurssisysteemiä on muutettu, ja summoner, joka on uusittu perustuksiaan myöten.

Endwalkerilla oli vaikea tehtävä edessään, mutta se suoriutuu siitä paremmin kuin mitä useimmat odottivat. Tarina saa arvoisensa päätöksen, ja varsinkin lisäosan loppupuoli on kerronnallisesti erittäin onnistunut. Lisäosaa voisi arvostella siitä, että sen sisältö on turhankin kaavamaista eikä täysin yllätyksellistä, mutta jos lopputulos kerran on toimiva, niin mitä sitä suotta. Innovaatioiden sijaan tekijät ovat keskittyneet hiomaan olemassa olevia järjestelmiä ja lisäämään asteittaisia parannuksia. Erityisesti tämä näkyy tarinankerronnassa, joka on ottanut valtavia askeleita jopa edellisestä lisäosasta. Uudet tehtävätyypit ovat virkistävää vaihtelua perinteiselle kaavalle, jossa puhutaan ensin jollekin henkilölle ja katsotaan sitten välinäytös. Endwalker on ehdottomasti hankkimisen arvoinen lisäosa kaikille, jotka ovat seuranneet tarinaa tähän asti.

Uudet alueet ovat jälleen kerran äärimmäisen kauniita.

pelaaja.fi // 59

PIKSELIPÖLYÄ //

Tekijä: EA CE lkaisija: DI

06 Julkaisu: 20 dows

Alusta: Win

V I E L Ä K Ö M U I S TAT T U L E VA I S U U D E N ?

sot verkkoräiskintäpelit ovat vuonna 2022 erikoisessa tilanteessa. Call of Duty: Vanguard ei tunnu maistuvan pelaajille, yllätysjulkaistu Halo Infinite vakuuttaa pelattavuudellaan muttei puitteillaan, ja keskeneräisenä julkaistussa Battlefield 2042:ssa on pääasiassa pelisarjan faneja tyrmistyttäviä ratkaisuja – mutta Battlefieldilla onkin jo pitkä kokemus erikoisessa tilanteessa olemisesta. Vuonna 2006 julkaistu Battlefield 2142 oli isoin irtiotto DICEn parikymmenvuotiaan räiskintäpelisarjan historiassa. Tuolloin nelivuotias sarja oli ihastuttanut verkkopelaajia isoilla taisteluilla toisessa maailmansodassa, Vietnamissa ja kuvitteellisella 2000-luvun modernilla taistelukentällä. Neljäs osa heitti pelaajat kuitenkin puolen-

60 // pelaaja.fi

Löytöjä pelihistorian tomuisista arkistoista

toista vuosisadan päähän uudelle jääkaudelle ja lentävien linnoitusten, kävelevien taistelukoneiden ja leijuvien tankkien maailmaan, jossa Euroopan unioni ja Pan-Aasian koalitio ovat sodassa keskenään.

Futuristisesta asetelmasta huolimatta Battlefield 2142:n sodankäynti rakentuu vahvasti sarjan aiempien pelien ja etenkin Battlefield 2:n puitteille. Neljään hahmoluokkaan tiivistetyt sotilaat taistelevat kuvitteellisilla mutta tutun tuntuisilla aseilla sekä tutuilla korjaussarjoilla ja terveyspaketeilla varustettuna. Onneksi varusteissa on tehty sentään hieman lennokkaampiakin ratkaisuja. Esimerkiksi tiedustelijan lähes näkymättömäksi tekevä aktiivinaamio tai tukisotilaan viholliset paljastava pulssin-

tunnistin tuovat futuristista väriä myös jalkaväkisotilaiden rooliin. Leijuvista menopeleistä huolimatta Battlefield 2142:n tulevaisuudennäkymät ovat kuitenkin varsin maltillisia muutamia ajoneuvopoikkeuksia lukuun ottamatta. Ajoneuvot ovatkin Battlefield 2142:n kohokohta. Molempien osapuolten massiiviset titaanit leijuvat taistelukentällä uhkaavasti tarjoten tulivoimaa taistelukentälle ja sokkeloiset sisätilat lähitaisteluita varten. Titaanit toimivat myös maalitauluina Titan-pelimuodossa, jossa tiimit taistelevat vastapuolen pisteitä vähentävien tukikohtien sijaan ilmapuolustusohjusten hallinnasta. Suojien ehdyttyä pelaajat pystyvät selvittämään tiensä vastustajan aluksen sisätiloihin tuhoamaan titaanin hallintakonsolit ja reaktorin. Sen jälkeen kyydissä olevien

joukkojen tulee poistua aluksesta puolen minuutin kuluessa, mikäli ne mielivät selvitä taistelusta hengissä kunniamerkin arvoisesti. Pelaajien ohjastamista ajoneuvoista erikoisinta osastoa edustavat molempien osapuolten käyttämät taistelukävelijät. EU-joukkojen konekivääreillä varustettu Riesig ja PAK:n plasmatykeillä tuhoa kylvävä Bogatyr ovat tulivoimaisia mutta varsin kömpelöitä jättiläisiä. Osapuolille on annettu kiitettävästi persoonallisuutta myös taistelupanssarivaunuissa. Eurooppalainen A-8 Tiger on perinteisempi telaketjuilla jyräävä raskas tankki. Japanilainen Type 32 Nekomata sen sijaan liikkuu taistelukentän yllä myös sivusuunnassa leijuen, mutta se on vastapuoltaan köykäisempi, eikä sitä ole varustettu kääntyvällä tykkitornilla. Miehistönkuljetusajoneuvoista ja titaaneista yläilmoihin laukaistavat hyökkäyskapselit taas ovat yksi Battlefield 2142:n hauskimmista keksinnöistä.

Leijuvista menopeleistä huolimatta Battlefield 2142:n tulevaisuudennäkymät ovat kuitenkin varsin maltillisia muutamia ajoneuvopoikkeuksia lukuun ottamatta.”

Muutamista irtiotoista huolimatta Battlefield 2142

rätti ärtymystä peliyhteisössä myös pelin sisäisillä mainoksilla. Vaikka tuotesijoittelua ja mainontaa oli nähty peleissä aikaisemminkin, sijoitti Battlefield 2142 mainoksensa ovelasti pelin kartoilta löytyville ilmoitustauluille. Toiminto oli aikaansa edellä mutta ei välttämättä pelkästään positiivisella tavalla.

on varsin maanläheistä räiskintää. Kävelevien robottien ja leijuvien tankkien lomassa räiskiminen ja kapselissa ilman halki liitäminen tuovat hauskan mausteen tuttuun kaavaan, mutta tilaa olisi ollut isommillekin uudistuksille. Ja tokkopa Battlefield Battlefield-pelaajat -pelaajat olisivat kavahtaneet mielikuvituksellisempia sovituksia vaikkapa Battlefield 1942:n laajennuksessa lisätyn rakettirepun rinnalla. Vaikka Battlefield 2142 onkin pitkälti futuristisen sodankäynnin asetelmaan sovitettu muunnelma Battlefield 2:sta,, teki DICE pelissä yhden muutoksen, jonka jäljet 2:sta näkyivät peleissä pitkään. Studio otti jo Battlefield 2:ssa käyttöön kokemuspisteisiin perustuvan sotilasarvojärjestelmän, jossa edetessään pelaajat saivat avata uusia aseita hahmoluokille. Battlefield 2142 laajensi järjestelmää entisestään kasvattamalla sotilasarvojen määrää ja lukitsemalla tasojen taakse myös hahmoluokkakohtaisia varusteita. Niinpä esimerkiksi taistelutoverien henkiin herättämiseen tarvittava defibrillaattori tai tiedustelusotilaan räjähdepakkaus oli avattava kokemusta keräämällä. On vaikea arvioida, millaiseksi esimerkiksi Call of Duty 4: Modern Warfaressa käyttöön otettu tasojärjestelmä olisi muodostunut ilman vuotta aiemmin julkaistua Battlefield 2142:ta,, mutta tietynlaista edelläkävijyyden tuntua järjes2142:ta telmässä on. Battlefield 2142 näyttää nykypäivän mittapuulla ehkä turhankin harmaalta, mutta tuolloin räiskintäpelien värimaailma tapasi koostua harmaasta ja ruskeasta. Ja toisaalta kalpeat sävyt sopivat pelin asetelmaan, jossa taistellaan jääkaudella kärvistelevän maailman viimeisistä sulista paikoista. Maailmaa ravistelevan ilmastokriisin ohella Battlefield 2142:lle ja tuoreelle Battlefield 2042:lle yhteistä ovat pelisarjan helmasynniksi muodostuneet julkaisuongel-

mat. Battlefield 2142 kärsi vielä hyvän tovin julkaisunsa jälkeen bugeista ja yhteysongelmista, jotka tekivät verkkopeleihin liittymisestä ja sotilasarvojen luotettavasta keräämistä vaikeaa. Pelin pyörittäminen vain muutama kuukausi julkaisun jälkeen ilmestyneellä Windows Vista -käyttöjärjestelmällä taas osoittautui epämiellyttäväksi operaatioksi, jos se nyt ei täysin mahdotonta ollutkaan. Ehkäpä Battleversumiin – tai mikä sitten useita pelejä ja studioita yhdistelevän Battlefield Battlefield-universumin -universumin nimeksi tuleekaan – saadaan lopultakin joskus tulevaisuudessa heti julkaisussa toimivan osa? Toivossa on hyvä elää.

Teknisten ongelmien ohella neljäs Battlefield he-

Battlefield 2142:n virallinen taival päättyi kahdeksan vuotta julkaisun jälkeen vuonna 2014, jolloin pelin verkkopalvelut sulkeutuivat Gamespy-moninpelialustan kanssa. Peliyhteisö ei kuitenkaan ole unohtanut Battlefield 2142:ta ihan kokonaan. Sen saa vielä tänäkin päivänä toimimaan kohtuullisella vaivannäöllä BF2142 Reclamation -projektin avustuksella. Palvelimet eivät suoranaisesti pursuile pelaajia, mutta peliseuraa ei ole sentään ihan mahdotonta löytää. Battlefield 2:n legendaarisen maineen huomioiden ei ole ihme, että Battlefield 2142 jäi ilmestyessään edeltäjänsä varjoon. Se erottuu kuitenkin Battlefield Battlefield-pelien -pelien joukosta maltillisen futuristisen asetelmansa ansiosta, mikä on saanut fanit haikailemaan jatko-osan perään. Battlefield 2142:n tunnelmiin palattiin vuonna 2014 Battlefield 4:n viimeiseksi jääneessä Final Stand -laajennuksessa, joka sisältääkin joukon viittauksia esikuvaansa. Ihan oikea jatko-osa voisi kuitenkin olla se piristysruiske, jollaista Battlefield Battlefield-pelisarja -pelisarja kaipaa. Jukka Moilanen

pelaaja.fi // 61

RETROKELAAJA //

Puntarointia videopelien suunnittelusta ja tekniikan muuttumisesta vuosikymmenten mittaan

”Karateka lumosi tarinallisella alulla, rauhallisella tahdilla ja kauniilla animaatioilla.”

Karateka M

uistan elävästi erään pelihetken noin 35 vuoden takaa. Olin kaiketi saanut aimo kasan uusia turbotape-kopiopelejä, joita testailin yksi kerrallaan. Valtaosa oli bulkkimössöä, joka ei aiheuttanut suuria reaktioita. Yksi peleistä kuitenkin hämmästytti. Se oli tyylikäs, kaunis ja erilainen. Merkitsin pelin kasettikotelon pelilistaan plussalla. Karateka oli parempi peli. Olisin voinut laittaa huutomerkin tai kolme, sillä palasin Karatekan pariin yhä uudelleen ja uudelleen. Se oli aikaa, jolloin kungfu- ja karatepelit olivat suurta huumaa: The Way of the Exploding Fist, International Karate, Karate Champ, Yie Ar Kung Fu... Suosittujen ja näyttävien taistelupelien ohuttakin ohuemman kuorrutuksen alla oli rasvattomaksi puristettu mätkintä, usein kaksinpelinä. Niiden rinnalla Karateka soitti omaa viuluaan. Jo alku hämmästytti. Vierivä introteksti vaihtui animaatioon, jossa pelaajalle näytettiin, mikä on homman nimi: ihana prinsessa tyrmässä ja julma vihollinen kätyreineen vahtina. Nyt tarvitaan sankaria!

En tiennyt, kuka oli Jordan Mechner tai mitä on rotoskooppaus, mutta sen tiesin, että tämä oli erilainen peli. Se lumosi tarinallisella alulla, rauhallisella tahdilla ja kauniilla animaatioilla. Vaikka Karateka oli hieman vanhempi kuin esimerkiksi Exploding Fist, se oli jotenkin sulavaliikkeisempi ja luonnollisempi. Hahmot liikkuivat, juoksivat ja siirtyivät liikkeestä ja asennosta toiseen realistisemmin. Taistelut olivat hitaampia ja rauhallisempia – taktisempia – kuin muissa itämaisia taistelulajeja viljelevissä peleissä. Karatekan nerokkuus avautui vasta paljon myö-

62 // pelaaja.fi

hemmin. Se oli Mechnerin ensimmäinen kaupallinen peliprojekti, johon hän ammensi inspiraatiota omista elokuva-alan opinnoistaan, karatetunneistaan, japanilaisesta puutaiteesta ja Akira Kurosawan elokuvista. Mechnerin mukaan niissä kuvailtiin voimallisia tunteita ja ilmapiiriä ilman sanan sanaa. Tämä innoitti häntä luomaan tarinavetoisen toimintapelin, jossa taisteleminen oli tarinankerronnan mekaniikkaa, ei pääasia. Mechner päätyi tekemään elokuvamaista peliä Apple II -kotimikron ehdoilla. Mitä kaikkea pikkukone pystyy pyörittämään ruudulla? Jo pelkkä animaati-

oiden toistaminen ja musiikin soittaminen yhtaikaa oli tekninen haaste. Hahmojen pehmeä ja uskottava animaatio syntyi kuvaamalla karateopettajaa videokameralla ja piirtämällä liikkeet tietokoneelle rotoskooppaus-animaatioiksi. Syntyi upeasti juoksevia ja väkevästi elehtiviä hahmoja – sekä surullinen prinsessa.

Karateka oli elokuvamaisin peli, mitä kukaan oli tehnyt, ja se nousi myyntitilastojen kärkeen. Siitä kelpasi jatkaa. Seuraavat kolme vuotta kuluivat seuraavan pelin parissa, mutta erikoisia ovat maailmanhistorian käänteet. Vielä kauniimmin ja eloisammin animoitu Prince of Persia teki huiman vaikutuksen, mutta pelistä tuli menestys vasta myöhemmin, kun se käännettiin kaikille mahdollisille alustoille. Prinssistä tuli timanttia vasta pc:llä, jonka jälkeen luomus onkin käännetty lähes 30 viralliselle ja tusinalle epäviralliselle alustalle. Mechner on senkin jälkeen tehnyt uraa elokuvien, sarjakuvien, romaanien ja historiantutkimuksen maailmassa. Onkin erittäin osuvaa ja jopa oikeutettua, että videopelimaailman ensimmäinen elokuvamaisten pelien tekijä sai käsikirjoittaa oman luomuksensa valkokankaalle. Prince of Persia: The Sands of Time (2010) onkin yksi niistä paremmista pelielokuvista. Kinemaattinen pyörä pyörähti ja pelimaailmasta tuli paljon rikkaampi ja kauniimpi, kiitos yhden elokuvataidetta opiskelleen nuorukaisen. Pelitoimittaja Jukka O. Kauppinen on ollut mukana Pelaajassa sen alkunumeroista saakka ja toimii Retro Rewind -retrolehden päätoimittajana. Tuleeko sinulle mieleen aiheita, joita palstalla pitäisi käsitellä? Ota Jukkaan yhteyttä sähköpostilla (jukka@ retrorewind.ﬁ) tai Twitterissä (JukkaOKauppinen).

TILAA PELAAJA! BIT.LY/TILAAPELAAJA

KILPAILU //

Osallistu kilpailuun osoitteessa: pelaaja.ﬁ/kilpailut

Voita

Logitechin League of Legends -pelitarvikesetti!

Tammikuun League of Legends -kilpailu

eague of Legends on luonnollisesti valtava ilmiö jo itsessään, mutta MOBA-hitin ympärille on vuosien varrella rakentunut kokonainen pienoisuniversumi, josta nyt ammennetaan inspiraatiota musiikkiin, televisioon ja monenlaisiin muihin peliprojekteihin. Tästä Pelaajan numerosta voi katsastaa toimituksen tuntemuksia Leaguen maailmaan sijoittuvista The Ruined KingKing- ja Hextech Mayhem -peleistä, ja korkealla Netﬂixin listoilla keikkuu yhä maasta taivaisiin ylistetty LoL LoL-animaatio-animaatiosarja Arcane Arcane.. Vaikuttaisi siltä, ettei League of Legends ole enää pelkästään MOBA-pelaajien heiniä, vaan siitä on muodostumassa paljon

laajemman yleisön tavoittava viihdeimperiumi. Tammikuun kisamme ratsastaa League League-kuumeen aallonharjalla. Sen palkintona on Logitechin ja Riot Gamesin yhteistyössä suunnittelema League of Legends -pelitarvikesetti, joka huokuu pelimaailman taianomaista tunnelmaa. Koristeellinen sinikultainen kattaus sisältää Logitech G PRO X -kuulokkeet, mekaanisen Logitech G PRO -näppäimistön, langattoman Logitech G PRO -hiiren sekä jylhällä maisemakuvalla varustetun ja ekstrasuuren Logitech G840 XL -hiirimaton. Vastaamalla oikein oheiseen kysymykseen pääset mukaan arvontaan, jonka onnekas voittaja nappaa paketin itselleen!

Minkä animaatiostudion kädenjälkeä kiitelty Arcane on? A) Fortiche B) Studio Ghibli C) Dreamworks

Palkinnot 1 × Logitechin League of Legends -pelitarvikesetti

Kilpailun vastausaika päättyy 1.2.2022. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. H-Town Oy:n ja Pelaajan työntekijät tai heidän perheenjäsenensä eivät saa osallistua kilpailuun. Kilpailuun osallistuneiden tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointiin.

64 // pelaaja.fi

1000 SANAA // Syberia: The World Before

NRO

230

ILMESTYY HELMIKUUN ALUSSA

ARCANE

MIKÄ ON LOHKOKETJU?

MIELENTERVEYS PELEISSÄ 66 // pelaaja.fi

Pidätämme oikeudet sisällöllisiin muutoksiin.

HELMIKUUN PELAAJA ILMESTYY VAIN DIGITAALISENA Pelaajan vuosikertaan 2022 kuuluu poikkeuksellisesti 12 numeroa, joista kaksi toimitetaan vain digitaalisena. Ensimmäinen kahdesta digitaalisesta numerosta on helmikuun numero 230. Lehti toimitetaan tilaajille ensisijaisesti tekstiviestitse helmikuun alussa. Viestistä löytyvää linkkiä napauttamalla pääset lunastamaan lehden Issuu-digilehtipalvelussa omaan kirjastoosi ja lukemaan sitä tietokoneella tai mobiililaitteilla.

Varmista, että asiakaspalvelullamme on ajantasainen puhelinnumerosi tai sähköpostiosoitteesi digilehden lähettämistä varten: Puh: +358 3 4246 5361 (ma–pe klo 9–16) Sähköposti: asiakaspalvelu@pelaaja.ﬁ

608935-2201

8,90 €

PAL.VKO 2022-09

PLAYSTATION®5 EXCLUSIVE

PELAAJA

8 /10 © 2021 Sony Interactive Entertainment LLC. Created and developed by Insomniac Games, Inc. Ratchet & Clank and Ratchet & Clank: Rift Apart are registered trademarks or trademarks of Sony Interactive Entertainment LLC. Insomniac Games is a trademark of Insomniac Games, Inc. “PlayStation”, “PlayStation Family Mark”, “PS5 logo”, “Play Has No Limits”, and “PlayStation Studios Logo” are registered trademarks or trademarks of Sony Interactive Entertainment Inc.