Pelaaja #266, helmikuu 2025

266 // Helmikuu 2025 // 12,90 €

Vuoden pelit

2024

Tulevat pelit

2025

Nintendo Switch 2 -ensitiedot // Tekken-juhlahaastattelu // Dynasty Warriors: Origins // Infinity Nikki Kingdom Come: Deliverance II // Donkey Kong Country Returns HD // Assassin's Creed Shadows

E X PL OR E BE YON D L I M I T S

FIGHT FOR HUMANITY © Nintendo / MONOLITHSOFT

20.03.2025

PELAAJA-LEHTI PL 1378, 00101 HELSINKI toimitus@pelaaja.fi pelaaja.fi TOIMITUS Päätoimittaja Ville Arvekari Toimituspäällikkö Anna-Liisa Koskinen AVUSTAJAT Janne Pyykkönen, Panu Saarenoja, Niklas Tirkkonen, Jukka Moilanen, Jason Ward, Lasse Lehtonen ja Jukka O. Kauppinen.

ULKOASU Art Director Lasse Erkola Graafikko Minna Erkola ASIAKASPALVELU, TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET Puhelin: 03-42465361 asiakaspalvelu@pelaaja.fi HUOM! Muistathan ilmoittaa asiakaspalveluun osoitteenmuutoksestasi. Väestörekisteriin ilmoitettu uusi osoitteesi ei päivity automaattisesti asiakasrekisteriimme.

ILMOITUKSET JA MYYNTI Petteri Moisio petteri.moisio@h-town.fi KUSTANTAJA H-Town Oy PL 1378, 00101 HELSINKI Toimitusjohtaja Petteri Moisio Art Director Lasse Erkola PAINO Printall Lehteen liittyvät tekijänoikeudet ja muut oikeudet kuuluvat H-Town Oy:lle tai muille oikeudenhaltijoille. Kirjoituksia ja kuvia saa lainata lehdestä vain toimituksen luvalla.

H-Town Oy ei takaa lehdessä julkaistun aineiston virheettömyyttä eikä vastaa esiintyneistä virheistä.

Uutta vai tutun turvallista?

N

yt se on virallista! Nintendo Switchin seuraaja on hyvin samoilla linjoilla kulkeva Switch 2, jonka kiotolaisjätti esitteli viime kuussa lukemattomien vuotojen ja vuosia kestäneiden spekulaatioiden päätteeksi. Ensimmäiset vahvistetut yksityiskohdat voi lukea tämän lehden uutissivuilta, mutta niitäkin kiintoisempaa on ollut seurata pelaavan kansan reaktioita ensisilmäykseen. Ne muistuttivat jälleen, kuinka helppoa omien näkemysten ja tottumusten kanssa on ajautua kuplaan.

Vaikka useat yksityiskohdat odottavat yhä paljastumistaan, Switch 2 on nykytietojen valossa pitkälti sitä, mitä odotettiin. Se on tutun ja turvallisen oloinen perillinen – vieläpä numeroitu sellainen – äärimmäisen menestyksekkäälle hittikonsolille. Se käy järkeen, onhan alkuperäisen Switchin hybridikonsolimalli yhä erinomainen ja toimiva, mutta 8-vuotiaan koneen tehovaje näkyy jo yhä useammassa Nintendon omassakin yksinoikeuspelissä. Omissa piireissä ja seuraamissani verkkokeskusteluissa on nimenomaan toivottu turvallista tehonlisäystä ja jokusten epäkohtien hiontaa, enkä itsekään välttämättä ole osannut laitteelta muuta kaivata.

On kuitenkin totta, että rajojen rikkominen on ollut jo pidemmän aikaa se Nintendon juttu, josta yhtiö tunnetaan. Me vanhemmat pelaajat toki muistamme elävästi yhtiön konsoleiden astetta suoraviivaisemman kehityskulun 8-bittisestä NESistä aina GameCubeen asti, mutta DS:n tuplanäyttöjen ja viimeistään Wiin liikeohjauksen jälkeen jokaisen Nintendo-konsolin iden-

titeetti on rakentunut kilpailijoista selkeästi erottuvaan ideaan. Aivan jokainen niistä ei ole ollut erityisen onnistunut tai menestynyt, mutta nekin ovat johtaneet isompiin asioihin. Katastrofaalinen Wii U mateli, jotta Switch voisi juosta.

Uudenlaista mullistusta odottaneet ovat luonnollisesti esittäneet pettymyksensä Switch 2:n julkistukseen melko kovaäänisesti, mikä poksautti jo tovin verran kasvaneen kuplani. Kun kaikki ympärillä – ja verkossa vieläpä algoritmien voimistamana – ovat nimenomaan toivoneet tuttua ja turvallista, tuntuu siitä kritisoiminen kieltämättä hetken aikaa kummalliselta. Tässä, kuten elämässä yleensä, on hyvä muistaa ihmisten lähtökohtien olevan aina erilaiset.

Erilaisissa odotuksissa piileekin Switchin seuraajan suurin haaste, jonka kanssa Nintendolla on varmasti painittu tarkasti konsolia suunnitellessa. Molemmissa lähestymistavoissa on omat plussat ja miinuksensa, ja tällä kertaa alkuperäisen Switchin menestys painaa varmasti eniten vaakakupissa. Se kelpaa omaan makuun erinomaisesti, mutta asiaa tarkemmin pohdittuani en toki pistäisi pahitteeksi jokusta yllätystäkin!

Maltetaan siis vielä hetki, ja säästetään tarkemmat analyysit huhtikuun alkuun, jolloin konsoli esitellään laajemmin. Sillä kukapa tietää, ehkä Nintendolla on vielä jokin yllätyskortti hihassaan?

Aineiston lähettäjä vastaa siitä, että aineisto on lain ja hyvän tavan mukaista eikä sen julkaiseminen loukkaa kolmansia osapuolia tai näiden tekijänoikeuksia tai muita oikeuksia. H-Town Oy:llä on korvauksetta oikeus toimituksellisesti käsitellä ja jakelutavasta riippumatta osin tai kokonaan julkaista lehteen lähetettyä aineistoa. H-Town Oy ei vastaa tilaamattoman aineiston säilyttämisestä eikä palauttamisesta.

All rights reserved. All trademarks and copyrights recognized.

Vuonna 2025 ilmestyy 12 numeroa, joista 2 digitaalisia.

ISSN 1459-2096

Ville Arvekari // päätoimittaja

pelaaja.fi // 3

Pelaajan maailma

Tekijöiden kuulumiset Ville Arvekari Päätoimittaja

Janne Pyykkönen Kulttuuritoimittaja

Lasse Erkola Art Director

Minna Erkola Graafikko

T

ässä lehdessä silmäillään alkaneen vuoden kiintoisimpia pelejä. Voi veljet, mitä kaikkea onkaan luvassa! Näillä näkymin pääsemme viimein käsiksi ikuisuuksia odotettuun Grand Theft Auto VI:een, mutta myös Metroid Prime 4:ään, Metal Gear Solid Δ:aan ja jopa Nintendo Switch 2 -konsoliin. En ole pitkään aikaan lähtenyt pelivuoteen näin innolla, enkä malta odottaa, että pääsemme käsittelemään kaikkea!

2

025 näyttää muikealta pelivuodelta, sillä omaan makuuni osuvia teoksia tipahtelee jo helmi- ja maaliskuussa. Lost Records: Bloom & Rage, Split Fiction, Atomfall, ja listaa voisi jatkaa. Jotenkin on vain sellainen hytinä, että Dyyni-fanina hurahdan totaalisesti Dune: Awakeningiin. Tulisipa vihdoin peli, jossa oikeasti tuntee olevansa Arrakisin hiekoilla. Sori, Dune 2.

N

ormaalisti en ole jaksanut oikein innostua Call of Dutyn zombie-pelitilasta, mutta uusimmassa Black Opsissa se on kieltämättä ollut kavereiden kanssa hauskaa puuhaa. Elokuvien puolella Nosferatu on ollut nyt kuumaa kamaa, ja niin minullekin. Kaunis ja melko suoraviivainenkin elokuva on hyvin tyylipuhdas suoritus, ja jälleen uusi sulka teoksen ohjaajan Robert Eggersin hattuun.

N

Panu Saarenoja Avustaja

Jason Ward Avustaja

Niklas Tirkkonen Avustaja

Jukka Moilanen Avustaja

D

V

M

O

ynasty Warriors Origins teki viimein sen, mihin pitkäikäinen toimintapelisarja ei ole aiemmin kyennyt. Romance of the Three Kingdoms on nyt osa omaa kirjahyllyäni ja kiinnostus teoksen käsittelemää oikeaa historiallista ajanjaksoakin kohtaan on herännyt.

Kerrankin haluan nimittäin oikeasti tietää muutakin kuin millaisia vapauksia Omega Force on lennokkailla peleillään ottanut!

4 // pelaaja.fi

aikka haluaisin sanoa, että viikko etätöissä Saariselän tunturimaisemissa olisi tuonut uudenlaisia säveliä sorvin sointiin, niin modernin tietotyöläisen arki on ihan yhtä kuluttavaa ja stressaavaa riippumatta siitä, kuinka idyllisissä postikorttimaisemissa työskentelee.

Onhan tämä näppäimistön kurittaminen lempeän takkatulen loimussa toki omanlaisensa irtiotto, mutta... oispa kaljaa.

inulla on tapana voivotella backlogini kokoa, joten otin itseäni lomilla niskasta kiinni ja runttasin läpi jopa kolme peliä, jotka siellä ovat roikkuneet. Nyt Cult of the Lambin, Dredgen ja Yes, Your Gracen läpäisseenä voin todeta kolmikon olevan melkoisia herkkupaloja, jotka ansaitsevat kaikki keräämänsä kehut. Seuraavaksi pitänee pelata jotain todellista köntsää, että elämän realiteetit palaavat mieleen.

iin hauskaa kuin WoWiin paluu onkin ollut, kestävyyteni ”grindiä” kohtaan ei ole entisellään, ja vierailuni Azerothiin ovat jälleen loppuneet. Kiltakaverini suostutteli minut kokeilemaan Lord of the Rings Onlinea, ja kohtelemaan peliä enemmän Keskimaa-turistisimulaattorina kuin massiivimoninpelinä. Ilman nostalgian apupyöriä vanhan pelin jähmeää ohjausta on vaikea kestää, mutta muuten siellä on ihan leppoisaa.

dotus on ohi, sillä uusi Civilization on viimein täällä.

Maailma ympärillä on muuttunut sitten viime kerran, joten Civinkin on uudistuttava seitsemännessä osassaan sen mukaisesti. Ja kuten maailmallakin, eivät muutokset ole yksinomaan positiivisia. Siitä huolimatta lähitulevaisuuden agenda on selvillä: vielä yksi vuoro. Lue tarkemmin lisää tämän lehden sivuilta!

LUITHAN TAMMIKUUN DIGI-PELAAJAN? Viime kuun Pelaaja-lehti oli ensimmäinen vuoden kahdesta vain digitaalisesti ilmestyvästä numerosta.

Pelaajan jo ilmestyneet numerot saatavilla digitaalisesti osoitteesta: issuu.com/pelaaja

Sisältö 3_Pääkirjoitus 4_Toimituksen kuulumiset 6_Sisällysluettelo 8_Uutiset 9_Tulipa sanottua

10_Hyvät, pahat ja rumat 12_30 vuotta Tekkeniä lännessä – Haastattelussa Katsuhiro Harada 14_Ensitestissä Assassin’s Creed Shadows

16_Roolipelaaja 18_Bittipoppia 20_Pelaajacast 21_Tuhat sanaa 22_Vuoden 2024 parhaat pelit

// Pelaaja 266 // Helmikuu

38_Katsaus pelivuoteen 2025 48_Aiemmin arvosteltua 64_Pikselipölyä 66_Retrokelaaja

Civilization VII oikeaan 50 Uudistuuko suuntaan? Lue arvostelu!

Arvostelut 50_Sid Meier’s Civilization VII 52_Infinity Nikki 54_Dynasty Warriors: Origins 6 // pelaaja.fi

55_Donkey Kong Country Returns HD 56_Kingdom Come: Deliverance II 58_Marvel Rivals

59_Mighty Morphin Power Rangers: Rita’s Rewind 60_I Am Future: Cozy Apocalypse Survival 62_Void Crew

näytti vihdoin 08 Nintendo vilauksen Switch 2:sta.

toimitus valitsi 22 Pelaajan vuoden 2024 parhaat pelit!

Tekken-sarjan 12 Haastattelussa moottori Katsuhiro Harada.

odotettu 14 Ensitestissä Assassin’s Creed: Shadows.

35 kiinnostavaa 38 Listasimme tulokasta pelivuodelle 2025.

KATSAUS PELIVUOTEEN 2025

nity Nikki on muotipelien 52 Infi aurinkoinen uusi kuningatar.

Marvel Rivals voittamaan 58 Onnistuuko esikuvansa Overwatchin?

on todella pimeä Kingdom 56 Keskiaika Come: Deliverance 2:ssa.

pelaaja.fi // 7

Pelaajan maailma // Uutiset

Nintendo paljasti vihdoin Switch 2:n Uutinen 2025 ILMESTYVÄ LAITE NÄYTTÄÄ SUORAVIIVAISELTA JATKAJALTA SWITCH-KONSOLILLE.

V

uoden 2025 pelialan merkittävin laitejulkaisu on Nintendon uusi pelikone, jonka nimi on nyt vahvistettu Switch 2:ksi. Laitteesta nähtiin esittelyvideo, jossa Nintendo tyytyi esittelemään uuden konsolin muotoilua. Switch 2 ei suunnittelultaan ja muotoilultaan eroa paljoa edeltäjästään, vaikka uudistuksiakin toki on. Kyse on taas kannettavasta laiteesta, jonka ruudulla varustetun rungon laidoissa on kaksi irrotettavaa Joy-Con-ohjainta.

Tuttuun tapaan sitä voi pelata kannettavana laitteena tai television kautta telakkaan kytkettynä.

Pelitarjonnassa nähtiin vasta vilaus seuraavasta Mario Kartista, ja esimerkiksi toimituksen kuumeisesti odottamasta Metroid Prime 4: Beyondista ei näkynyt vilaustakaan. Mario Kartista voi kuitenkin näin odottaa Switch 2:n julkaisupeliä, mikä tekee siitä ensimmäisen perinteisen Mario Kart -pääosan yli 10 vuoteen. Edellinen Mario Kart 8:han nähtiin alkujaan jo Wii U:lla ennen kuin se körötteli Switchille päivitetyn Deluxe-version muodossa.

Oleellista Switchin omistajille on se, että Nintendo panostaa tässä tapauksessa taaksepäinyhteensopivuuteen. Switch 2:lla toimivat Switch 2:n omien pelien lisäksi ensimmäisen Switchin digitaaliset ja fyysiset pelit. Nintendo varoitti kuitenkin, että joitakin poikkeuksia saattaa olla. Spekulaatiot veikkailevat, että kyseessä saattaisi olla esimerkiksi Nintendo Labo -pelit ja tietyt minipelikokoelmat, jotka ovat rakennettu nimenomaan alkuperäisten Switch-ohjainten koon ja ominaisuuksien ympärille.

– Tietyt Nintendo Switch -pelit eivät ole välttämättä tuettuja tai täysin yhteensopivia Nintendo Switch 2:n kanssa. Lisätietoa jaetaan Nintendon nettisivuilla myöhemmin, virallinen tiedote muotoilee.

8 // pelaaja.fi

Switch 2 onkin kooltaan edeltäjäänsä suurempi ja sen telakka on suunniteltu uusiksi. Sen Joy-Conit ovat kaarevampia, ja ne napsahtavat näytön reunaan magneettisen oloisesti. Oikeanpuoleisessa Joy-Conissa on yksi nappi enemmän. Lisää kuullaan Nintendo Direct -nettilähetyksessä, jonka Nintendo järjestää 2. huhtikuuta, jolloin mukaan odotetaan myös pelijulkistuksia.

Laite järjestetään sen jälkeen pelikansan käsiin ”maailmankiertueella” eli mainoskampanjassa, jossa ihmiset pääsevät kokemaan Switch 2:n pelaamisen omin käsin eri maissa. Suomeen kiertue ei näillä tiedoin tule, vaan lähimmät paikat ovat Lontoo, Berliini ja Amsterdam.

Virallisesta hinnasta tai tarkasta julkaisupäivästä ei ole edelleenkään tietoa, mutta julkaisua edeltävien vuotojen ja spekulaatioiden perusteella julkaisu

kasvatusta. Vuotojen mukaan koneessa on Nvidian kanssa yhteistyössä tehty piirilevy, ja arvioiden mukaan sen tehot asettuvat PlayStation 4:n tuntumaan.

Alkuperäinen Switch on puolestaan lähempänä Xbox 360:ta tehojen puolesta.

Varmaa on se, että Switch 2 vaikuttaa olevan monella tavalla poikkeus Nintendon kokeilevasta linjasta. Normaalisti jokainen sen laitejulkistus on isompi tai pienempi irtiotto edellisestä koneesta.

Switch 2 on suora jatkaja, ja se on myös ensimmäinen Nintendo-laite koskaan, joka on nimetty numerolla saman laitteen kakkosversioksi.

Turvallisempi linja voi selittyä sillä, että Switchiä edeltävä kokeellinen Wii U oli floppi, mutta Switchiä on myyty yli 146 miljoonaa kappaletta, mikä tekee siitä kaikkien aikojen kolmanneksi myydyimmän pelikonsolin PS2:n ja Nintendo DS:n jälkeen. Nintendo

Switch 2 vaikuttaa olevan monella tavalla poikkeus Nintendon kokeilevasta linjasta.” saattaa olla kesäkuun tienoilla. Japanilaisten analyytikkojen mukaan hinta asettuu ehkä 400 euron tienoille. Ennen julkaisua uutissivustot julkaisivat tietoja, joiden mukaan laitteessa olisi 8 tuuman näyttö ja magneeteilla päärunkoon kiinnittyvät ohjaimet, jotka toimivat myös hiiren tavoin. Virallinen julkistusvideo näyttää tukevan näitä tietoja.

Laite oli esillä suljettujen ovien takana viime vuoden Gamescom-messuilla, ja sen tehoja edelleen spekuloidaan siellä näytetyn perusteella. Tiedossa on, että Switch 2 kykenee pyörittämään Unreal Engine 5:ttä ja käyttämään NVidian DLSS-tarkkuuden-

voi näin kokea löytäneensä parhaan mahdollisen markkinaraon omalle tyylilleen. Lisäksi Nintendoa pitkään johtanut visionääri Satoru Iwata kuoli 2015, ja yhtiö on nyt perinteisempien johtajien käsissä.

Liikaa kokeilua välttävä turvallinen linja saattaakin olla syy, jonka takia osa pelaajista on ollut pettyneitä Switch 2:n paljastukseen. Se näkyi markkinoiden reaktiossa. Paljastuksen jälkeen Nintendon osakekurssi laski viisi prosenttiyksikköä. Hetkellinen lasku ei tosin ole kovin merkittävää, kun sen suhteuttaa yhtiön nykymenestykseen. Kurssi on alkuperäisen Switchin ansiosta pyörinyt historiallisissa huippulukemissa.

Assassin’s Creed Shadows lykkääntyi taas Uutinen UBISOFTIN SAMURAIPELI KOMPASTELEE MAALISKUULLE.

U Ninja Gaidenin paluu ja muut Microsoft-paljastukset Uutinen XBOX DEVELOPER DIRECTISSÄ SAATIIN KAKSI UUTTA NINJAILUA.

M

icrosoftin Developer Direct -tapahtumassa saatiin tammikuun lopussa uusia pelijulkistuksia ja julkaisupäiviä. Yllättävintä oli, kuinka paljon yhtäkkiä panostetaan juuri 30 vuotta täyttävään Ninja Gaiden -sarjaan.

Aiemmin tiedettiin, että tulossa on retrohenkinen Ninja Gaiden: Ragebound, mutta nyt julkistettiin kaksi muuta projektia. Ensimmäinen on Ninja Gaiden 2 Black, eli Ninja Gaiden 2:n paranneltu ja nätinnetty uusintaversio, jossa vuoden 2008 grafiikat vaihtuvat Unreal Engine 5 -malliin. Yllätyspeli ilmestyi välittömästi julkistuksen myötä.

Tulossa on myös varsinainen uusi pääsarjan ninjailu, Ninja Gaiden 4. Sitä kehittää Team Ninjan kanssa yhteistyössä samanhenkisiin toimintapeleihin erikoistunut ja hiljattain osan avainkehittäjiään menettänyt PlatinumGames, ja Mi-

crosoft toimii projektissa studioiden välikätenä.

Kyberpunk-henkistä ninjatoimintaa tarjoava tarina on jatkoa Ninja Gaiden 3:lle, mutta pääosassa on upouusi sankari Yakumo. Onhan välissä kasvanut uusi sukupolvi pelaajia, joille sankari Ryu ei ole välttämättä kovin tuttu. Entinen päähahmo palaa mukaan tietyissä osioissa pelattavana sivuhahmona. Nelososa ilmestyy syksyllä, eikä se ole Xbox-julkistuksesta huolimata yksinoikeuspeli, vaan se saadaan pc-koneiden ja Series-konsoleiden lisäksi myös PS5:lle.

Ohessa saatiin myös useamman pelin viralliset ilmestymispäivät. Clair Obscur: Expedition 33 saapuu 24. huhtikuuta, kun Doom: The Dark Ages taas jytisee kauppoihin 15. toukokuuta.

Syvään etelään sijoittuva South of Midnight -valmistuu puolestaan 8. huhtikuuta.

TULIPA SANOTTUA ”Jotkut pelintekijät toivovat, että GTA VI:n hinta nostetaan 80 dollarista 100 dollariin, mikä rikkoisi 70 dollarin haamurajan ja auttaisi 50 dollarin pelejä nousemaan 60 dollariin ja niin edelleen.”

Pelianalyytikko Matthew Ball kertoi, että pelialalla toivotaan uuden Grand Theft Auton avaavan tien seuraaville hinnannostoille. Pelialan tilaa tutkineessa raportissa huomautettiin, etteivät pelien hinnat ole nousseet hetkeen, vaikka niiden tekeminen on huomattavasti kalliimpaa kuin koskaan ennen.

usin Assassin’s Creed -peli myöhästyy jo toistamiseen lyhyen ajan sisällä. Alun perin sen piti saapua jo viime vuoden marraskuussa, mutta hiomisen nimissä samuraiseikkailu siirrettiin helmikuun 14. päivään. Nyt se lykättiin uudestaan, ja uusi virallinen ilmestymispäivä on 20. maaliskuuta. Lisäaikaa saadaan näin kolme viikkoa.

– Tämä aika antaa tiimin paremmin muokata peliä pelaajilta viimeisen kolmen kuukauden aikana saadun palautteen perusteella, Ubisoft tiedotti.

Pelaajan oman Assassin’s Creed Shadows -ensitestin voi lukea tämä lehden sivulta 14 alkaen. Ranskalaisjulkaisija kertoi myös, että se “tutkii ja hakee erilaisia muuntavia strategioita ja pääomaoptiota saadakseen eniten arvoa osakkeenomistajille”. Tämän voi tulkita niin, että yhtiö on tarkoitus myydä uusille omistajille, jollaiseksi on veikkailtu Ubisoftin osakkeita jo ennakkooon omistavaa Tencentiä.

Sleeping Dogs -leffa peruttiin, Sonyuutuuksia tilalle Uutinen ALOY JA HELLDIVERIT LÄHTEVÄT HOLLYWOODIIN.

S

leeping Dogs -rikospelistä tehty elokuvasovitus on peruttu vuosien työn jälkeen. Tiedon vahvisti pääosaan jo vuodesta 2015 halunnut ja omia rahojaan esituotantoon käyttänyt näyttelijä Donnie Yen. Yhtä perutulta on vaikuttanut vuodesta 2014 asti puuhattu Shadow of the Colossus -filmatisointi, mutta peliä fanittava ohjaaja Andrés Muschietti käväisi juuri podcastissa, jonka aikana hän kertoi projektin saaneen taas uutta tuulta. Team Icon klassikon leffaversioinnilla on siis ainakin vähäistä toivoa.

Sony puolestaan vahvisti kaksi uutta peliensä elokuvasovitusta. Leffat on tarkoitus tehdä Horizon Zero Dawnista sekä Helldiversista. Horizonista oli vielä viime vuonna tarkoitus tehdä tv-sarja, mutta projektin johtoon kaavailtu Steve Blackman ajoi koko homman karille, kun häntä syytettiin työpaikkakiusaamisesta.

Helldivers-elokuvaa kehittää itse Sony Pictures, mutta Aloyn tarina on tarkoitus tehdä Columbia Picturesin tuotantona. Molempia projekteja saadaan odottaa varmasti vielä vuosia.

Samaan aikaan jo kehitteillä olevat pelisovitukset kärsivät Kaliforniassa riehuneiden suurpalojen takia.

Fallout-sarjan toisen kauden tuotanto on tauolla, sillä useita ihmishenkiä vaatineet ja tuhansia rakennuksia tuhonneet palot ovat polttaneet karrelle muun muassa kuuluisan Sunset Boulevardin.

Pelaajan maailma // Hyvät, pahat ja rumat – äärimmäisen vakavia uutisia

kuultiin, että New York Game Awardsissa nähtäisiin torilla tavataan -hetki. Andrew Yoon Legend Award -elämäntyöpalkinto meni nimittäin Sami ”Sam Lake” Järvelle Järvelle.. Palkintogaala pidettiin tammikuun lopulla, ja sen voi katsoa tietysti YouTuben kautta. Parin tunnin kohdalla nähtiin koskettava ja lämminhenkinen tribuuttien sarja, joka huipentui Järven kiitospuheeseen. Remedy ja Järvi ovat kotimaisen kulttuuriviennin todellisia tähtiä maailmalla, vaikka sitä ei täällä noteerata tarpeeksi.

HYVÄT

Palvelu

Sami

Jo vuoden lopulla

Sony lopettaa ainakin kah-

den palvelupelin kehityksen Concord-fl cord -floppauksen jälkimainingeissa.

Miksi se listataan hyvät-osiossa?

No, ainakin niitä kehittäviä Bend- ja Bluepoint-studioita ei suljeta. Näin ikään Days Gone -kehittäjä Bend ja upeat Shadow of the Colossus- ja Demon’s Souls -uusinnat tehnyt Bluepoint Games pääsevät toivottavasti virittelemään järkevämpiä projekteja. Ehkä tämä on myös ennusmerkki siitä, että pelaajien huumemaiseen koukuttamiseen ja päivittäiseen ahdisteluun perustuva ”palvelupelaaminen” alkaa olla vähemmän trendikästä. Todella hurjalta kuulostaa se, että Bluepoint oli tekemässä palveluviritelmää God of War -sarjaan.

Lykkäys

Steamin varhaisjulkaisutestissä oleva

Fortune’s Run -räiski -räiskin ntä lykkääntyy, ja siihen on annettu yksi pelihistorian erikoisemmista syistä. Aluksi peliä teki kahden hengen kehitystiimi, mutta toinen luopui terveyssyistä kuulemma epäonnistuneen leikkauksen jälkeen. Jäljelle jäi Dizzienä tunnettu soolokehittäjä, joka paljasti nyt tiedotteessa joutavansa kolmeksi vuodeksi vankilaan. Devaaminen onnistuu heikosti tiilenpäitä laskiessa, joten Fortune’s Run tuskin poistuu early accessista ihan heti.

PAHAT Sota

TikTok katosi hetkeksi käytöstä USA:ssa vain ilmestyäkseen

hetken päästä takaisin Trump Trump-ylistysviestin -ylistysviestin ja epäilyttävän sisältömuutoksen kera. Samassa rytinässä katosi jenkkilässä hetkeksi Marvel Snap -korttipeli, jonka julkaisija on TikTokin kehittänyt ByteDance. Eikä siinä vielä kaikki! USA nimittäin julisti valtavan määrän pelifirmoja omistavan Tencentin kiinalaiseksi sotilasyhtiöksi, joten kauppasota voi hyvinkin iskeä pian myös peleihin. Mutta onko kauppasota edes tulossa vai ei? Mahtaako sitä tietää edes itse Donald Donald? ?

RUMAT

tarvitsisi huijata videopeleissä itsetunnon pönkittämiseksi, mutta maailmamme on outo paikka.

Elon Musk on kehunut vuosien ajan olevansa pelimestari, ja viimeksi hän näytti yleisneron kykyjään nousemalla Path of Exile 2:n hardcore-pelaajien huipulle. Kun Musk esitteli hahmoaan livestriimissä, useammat PoE-veteraanit tajusivat nanosekunnissa, ettei äijä tajua koko pelistä hölkäsen pöläystä.

Sen sijaan hänen tilillään pelaavat niin niin sanotut boostaajat, jotka jauhavat maksusta loottia vaikka yötä päivää. Diablo Diablo-- ja PoE PoE-huijaamisessa -huijaamisessa ei Muskin mukaan ole mitään anteeksipyydeltävää, mutta ehkä sitten kannattaisi leveillä vähemmän mestaripelaajan taidoilla.

10 // pelaaja.fi

Sana t

Hui jaus

Sitä luulisi, että maailman rikkaimman äijän ei Nintendoa harmittaa Switch 2:n julkaisun vuotami-

nen nettiin, mutta arvaatteko ketä harmittaa vielä enemmän? Hideki Kamiya, Kamiya, Okamin ja monen muun huippupelin suunnittelija, muotoili ajatuksensa niin kuin vain hän osaa: ”Paskamainen vuotaja toimii vain omaksi ilokseen ja tyydytyksekseen. Hän ei toimi kenenkään eduksi, vaan aiheuttaa mahdollisuuksien menetyksiä, eikä hän ole tehnyt mitään ylpeilemisen arvoista. Hän on pahinta saastaa, joten hänet pitäisi valella paskalla päästä varpaisiin ja singota sitten pois ilmakehästä, jotta hän voisi pysähtyä miettimään vaeltaessaan ikuisesti.” Nintendolla olisi tässä hyvä sauma palkata itselleen uusi ja todella tehokas PR-tiedottaja.

INTOHIMONA

MUSIIKKI soundi.fi

SEURAA:

Pelaajan maailma // Katsuhiro Harada -juhlahaastattelu

30 vuotta Tekkeniä lännessä Haastattelu TAPASIMME TEKKEN-SARJAN VETÄJÄN JA PITKÄAIKAISEN KEHITTÄJÄN KATSUHIRO HARADAN. TAISTELUPELIJÄTIN PITKÄN TAIPALEEN KUNNIAKSI JUTTELIMME NIIN PELIALAN MUUTOKSISTA KUIN SARJAN VARHAISISTA ONNISTUMISISTA.

T

ekken sai alkunsa japanilaisissa kolikkopelihalleissa loppuvuodesta 1994 jatkaen siitä vähitellen myös länsimaisten pelaajien ulottuville ja ensimmäiselle PlayStationille. 30 vuotta myöhemmin pelisarja on yksi harvoista edelleen aktiivisesti kehitetyistä 3d-taistelupelinimikkeistä ja ylipäätänsä menestyksekkäimmistä mätkintäteoksista yleisesti. Pelaaja-lehti sai mahdollisuuden jututtaa pitkäaikaista Tekken-kehittäjää ja -vetäjää Katsuhiro Haradaa menneistä vuosista niin haasteiden kuin onnistumistenkin osalta.

Mikä on varhaisin muisto, joka sinulle tulee mieleen Tekken-sarjaan liittyen näin äkkiseltään ajateltuna?

– Toimistolla oleminen parisen kuukautta kerrallaan ilman kotiin menemistä. Niin asiat vain olivat noina aikoina.

Miten paljon päädyt miettimään edelleen varhaisempia Tekken-sarjan osia? Näetkö, että ensimmäiset pelit ovat jättäneet jälkeensä jonkinlaisen perinnön, jota täytyy edelleen vaalia, vai onko niiden merkitys vähentynyt vuosien varrella?

– On tiettyjä liikkeitä ja niihin liittyviä asioita, jotka tekevät Tekkenistä erityisen juuri Tekkenin tavoin, kuten tiettyjen hyökkäyksien tapa tehdä vahinkoa ja kuinka ne voivat singota vastustajasi ilmaan. On olemassa siis edelleen oleellisia sääntöjä, joiden voisi sanoa säilyneen melkein muuttumattomina.

Tekkeniä varten on vuosien myötä tehty kymmeniä erilaisia hahmoja. Miten uusien taistelijoiden luominen on prosessina muuttunut tänä aikana?

– Alkuaikoina tapanamme oli enimmäkseen katsella tunnettuja kamppailulajeja ja löytää sitten keino edustaa niitä peleissämme. Sittemmin mietimme paljon, millaisia mekaniikkoja olisi mielenkiintoista esitellä pelaajille koettavaksi tai mistä hahmomme on peräisin. Edustaako se esimerkiksi jotain aluetta, jolla on kasvava Tekken-yhteisö?

Kuka kaikista tähänastisista taistelijoista on ollut hankalin toteuttaa Tekken-peliä varten?

– Se on ehdottomasti Tekken 3:ssa esitelty Eddy [Gordo] useammastakin syystä. Ensinnäkin liikkeenkaappausnäyttelijän löytäminen oli oma haasteensa, ja vaikka käytössämme tuolloin ollut liikkeenkaappausteknologia oli aikansa huippua, silläkin oli hankaluuksia pysyä sulavien capoeira-liikkeiden perässä.

Hahmon varsinainen toteutus peliin oli sekin oma haasteensa. Hahmon parissa työskenteli keskeisesti kaksi suunnittelijaa. Minä vastasin pääosin Eddyn toimintojen tasapainotuksesta, kun taas vanhempi kollegani [Masahiro] Kimoto teki varsinaisen suunnittelun ohella yhä ohjelmointia ja tässä tapauksessa

12 // pelaaja.fi

siis skriptausta, joka määritteli hahmon liikehdintää ja liikkeiden ominaisuuksia. Jopa hänen kaltaiselleen taitavalle ohjelmoille oli haastavaa saada Eddyn toiminnot sulavaksi. Minä taas kamppailin tasapainotuksen kanssa hahmon matalien asentojen kanssa, sillä niistä oli hankalaa hioa reilua kokonaisuutta.

Kolikkopelit ovat olleet iso osa Tekkenin historiaa ja ymmärtääkseni myös sinä työskentelit urasi alussa juurikin kolikkopelihallissa. Millaista se on ollut sinulle henkilökohtaisesti nähdä, että niiden merkitys pelialalla on supistunut melkein olemattomiin?

– Työskentelin kolikkopelihallissa itse vajaan vuoden, joten suurin osa hallikokemuksistani on tullut puhtaasti asiakkaana, jollaisena nautin niistä suuresti.

Namcon riveihin liityttyäni oli kuitenkin varsin selvää, että kotikonsolit ja pc:t ottaisivat nopeastikin valtaa kolikkopeleiltä. Yllätyin ehkä jopa, miten pitkään kolikkopelit ovat onnistuneet sinnittelemään niiden rinnalla. On harmi silti nähdä, ettei niistä voi nauttia enää vastaavalla tavalla kuin ennen.

Pitkään jatkuneena pelisarjana Tekkenin on täytynyt kehittyä pelialan mukana ja mukautua näin tukemaan esimerkiksi nettipelaamisen ja lisäsisällön kaltaisia asioita. Miten stressaavana näet sen haasteen, että Tekkeninkin täytyy pysyä jatkuvasti ajankohtaisena ja relevanttina?

– Varsinainen ajatus ajan mukana pysymisestä ei paina niinkään mieltäni. Haastavinta tänä päivänä on enemmänkin se, että kaikki vaatii nykyään enemmän. Aikoinaan pystyimme kokeilemaan jotain ideaa ja näkemään muutamassa kuukaudessa, josko se oikeasti toimisi. Jos haluamme esimerkiksi tehdä nyt jotain vähänkään nettipelaamiseen liittyvää ja testata sitä, meidän täytyy olla tekemisissä useiden ihmisten ja yhtiön eri osastojen kanssa sekä käyttää tietysti paljon rahaa. Kun tuloksia lopulta saadaan, idea saattaakin olla jo vanhentunut. Resoluutioiden kasvettua ihan perusasioidenkin tekeminen vaatii aina vain enemmän esimerkiksi taiteilijoilta ennen kuin aikaansaannoksia voidaan nähdä kunnolla osana pelikokonaisuutta.

tyneet viimeistelemään sitä haluamallamme tavalla pisteytyksineen ja opastuksineen. Päädyimme näin ollen tarjoamaan ihan vain rantalentopalloteemaisen minipelin. Ideana minulla on ollut aiemmin myös Tekkenin pohjalta rakennettu jonkinlainen flipperitila.

En tiennyt kuitenkaan paljoa flippereistä, joten nelisivuiseksi äitynyt ehdotuksenikaan ei lopulta johtanut mihinkään.

Tekkenin taistelumekaniikkojen tietynlainen rytmikkyys on aina kiehtonut minua. Huomaan sen ansiosta pystyväni pelaamaan kohtalaisen vaivatta kaikilla pelin hahmoilla näiden eri taistelutyyleistä riippumatta, mitä ei tapahdu hirveästi muissa taistelupeleissä. Miten tarkoituksellisesti olette tähdänneet tähän sarjaa kehittäessänne?

– Et ole ainoa, joka on maininnut asiasta, ja se saattaa hyvinkin olla nimenomaan Tekkenin ja Virtua Fighterin kaltaisille 3d-taistelupeleille ominainen asia. Vaikka et välttämättä tiedä tietyn hahmon yksittäisiä erikoisuuksia liittyen esimerkiksi näiden animaatioon ja freimikeskeisiin yksityiskohtiin, pystyt tuntemaan ja olettamaan, miten asioiden tulisi toimia 3d-ympäristössä. Tätä tavoiteltiin tarkoituksellisesti enemmän juuri sarjan alkuvaiheilla sillä ajatuksella, että kun hallitsee yhden hahmon, on siirtyminen toisiin helpompaa.

PlayStationin parissa käytännössä sen alkuvuosista asti työskennellyt Shuhei Yoshida ilmoitti jättävänsä Sonyn tammikuussa. Tekkenillä ja PlayStationilla on ollut aina läheinen suhde keskenään, joten päädyitkö missä kapasiteetissa vaikuttamaan vuosien varrella myös Yoshidan kanssa?

– Tekken-projektiryhmä oli alkuun enemmän tekemisissä silloisen PlayStation-vetäjä Ken Kutaragin kanssa. Yoshida kyllä työskenteli hänen alaisuudessaan ja oli hänen luottomiehiään, vaikkei säästynytkään aina Kutaragin antamilta moitteilta! Vuorovaikutuksemme Yoshidan kanssa kasvoi Kutaragin lähdettyä hänen välitettyä meille tietoa esimerkiksi Sonyn suunnitelmista ja sisäisistä ajatusmaailmoista. Tekkenin itsensä suhteen hän ei ollut niinkään läheisesti tekemisissä, mutta olemme käyneet usein Panu Saarenoja istumassa iltaa keskenämme!

Perinteisen taistelun ohella Tekken on rakentanut mainetta paljon myös keilaamisen ja rantapallopelaamisen kaltaisilla minipeleillä. Millaisia kokeiluja päädytte tekemään erikoisempia peli-ideoita pohtiessanne ja millaisia mahdollisia ideoita olette päätyneet jättämään leikkuupöydälle?

– Emme yleensä pohdi ideoita suuremmin paperilla, vaan saatamme vain rakentaa prototyyppejä kokeillaksemme asioiden toimivuutta ja ne saattavat päätyä peliin. Tekken Ballin kohdalla tapahtui oma käänteensä, sillä ideana oli alkujaan tarjota harjoitustila ilmakombojen harjoittelemiselle, mutta emme pys-

Eddy Tekken 3:ssa.

Kuva: Frans Fagerlund

Emme yleensä pohdi ideoita suuremmin paperilla, vaan saatamme vain rakentaa prototyyppejä kokeillaksemme asioiden toimivuutta ja ne saattavat päätyä peliin.” – Katsuhiro Harada pelaaja.fi // 13

Pelaajan maailma // Assassin’s Creed Shadows Yasuke on taistelua suosivien pelaajien ykkösvalinta. Isokokoinen mies pystyy jopa tuhoamaan seiniä niihin juoksemalla.

Assassin’s Creed Shadows – suursarjan näytön paikka Ensitesti UBISOFTIN JÄTTISARJA MATKAA VIIMEIN JAPANIIN. ONKO KÄSILLÄ SARJAN VIRSTANPYLVÄS VAI AIVAN TÄYSI SUSHI?

V

uonna 2007 käynnistyneeseen Assassin’s Creed -pelisarjaan on toivottu Japaniin sijoittuvaa peliä jo heti sen alkumetreiltä lähtien, eli odotus on ollut varsin pitkä. Pelikenttä on kuitenkin muuttunut rajusti vuosien varrella, ja elämme nyt muun muassa Ghost of Tsushiman jälkeisessä ajassa. Se on asettanut salamurhaajien Japani-debyytille kovat odotukset ja rajapyykit, joiden ylittäminen on eittämättä vaikeaa. Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että niistä saatetaan mennä jopa yli. Olen pelannut Assassin’s Creed Shadowsia nyt kolmisen tunnin ajan ja olen aivan täpinöissäni. Tunnustan toki olevani kovan luokan Assassin’s Creed -fani ja pitäväni erityisen paljon sarjan roolipelimäisemmistä osista, eli pelin kuuluukin upota minuun kuin kuuma veitsi voihin. Ja niin se todella tekee.

Assassin’s Creed Shadows kertoo tarinan kahdesta päähahmosta, Yasukesta ja Naoesta. Yasuke on tumma mies, jonka eurooppalaiset tuovat orjana mukanaan Japaniin, jossa paikallinen lordi kuitenkin vapauttaa miehen värvätäkseen tämän soturikseen.

Naoe on japanilainen nainen, joka kulkee isänsä ja-

14 // pelaaja.fi

lanjäljissä salamurhaajien polulla etsien suvultaan ryöstettyjä aarteita, eli oman veikkaukseni mukaan Eden-palasia. Aarteiden perässä juokseminen toimii kaiken alkusysäyksenä ja mitä ilmeisemmin myös pelin päätarinan keskeisenä piirteenä.

Molemmilla hahmoilla on täysin toisistaan poikkeavat peli- ja taistelutyylit. Naoe on hiippailuvetoisempi ja perinteikkäämpi Assassin’s Creed -salamurhaaja, kun taas Yasuke luottaa raakaan voimaan ja suoraviivaisempaan taisteluun Assassin’s Creed Valhallan hengessä. Naoen hiiviskelyjä vauhdittaa sarjaan kymmenen vuoden tauon jälkeen palaava heittokoukku, joka helpottaa mukavissa määrin hitusen verran muutettua kiipeilymekaniikkaa.

Aivan kaikessa ei voi enää kiipeillä, vaan kapuaminen vaatii tietynlaisia tarttumapintoja sarjan vanhoja pelejä mukaillen. The Legend of Zelda: Breath of the Wild -henkisestä suunnasta on siis päästetty irti, joka on testin perusteella varsin passeli päätös. Vaikka kiipeily vaatiikin nyt enemmän mietintää kuin sarjan viimeisimmässä suurpelissä,

Valhallassa, on muita yhtymäkohtia pelien välillä paljon. Pelien rakenteet tuntuvat yllättävän yhteneviltä, sillä ainakin testisession perusteella Shadows harrastaa samaa pienistä tarinoista rakentuvaa isompaa tarinankerrontaa. Siitä ja kartan massiivisuudesta voi vetää aika selkeitä johtopäätöksiä pelin pituudesta.

En yllättyisi, jos edessä olisi jälleen uusi satatuntinen, sillä jo pelkästään yhden pienemmän pelialueen koluamiseen kului pari tuntia.

En ole mikään hirmuinen Ghost of Tsushiman fani, mutta pelin meriitit ovat selkeitä. Shadows on ottanut siitä selkeästi oppia, mutta tuntuu silti miellyttävän erilaiselta pelattavalta. Molemmat käyttävät tuulta opastaakseen pelaajia, mutta siinä missä Tsushimassa se oli iso osa kokemusta, Shadowsissa se on enemmänkin vain lisämaustetta tuova valinnainen ominaisuus. Yrittääpä uutukainen välttää joitain perinteisiä Ubisoft-helmasyntejä aika kovinkin ottein, sillä esimerkiksi kartan tutkimista ja tehtävien löytämistä on muutettu.

Nyt kartta ei paljastakaan aivan kaikkea, vaan asioita pitää tutkia ja mietiskellä, ellei sitten halua ostaa paikalle tiedustelijoita. Lähtökohtaisesti muutos tuntuu kivalta, sillä vaikka tutkimista painottavat ominaisuudet ovat olleet olemassa myös muutamassa viime pelissä, ei niihin ole nojattu aiemmin näin vahvasti. Tutkimiseen ja seikkailemiseen panostaminen tuntuu olevan pelitalon uusi suunta, sillä

Uutena ominaisuutena pelin voi pelata ”kaanonitilassa”, jolloin kaikki dialogivaihtoehdot poistuvat ja pelin tarina kulkee raiteilla.”

Sivupuuhasteluun on panostettu antaumuksella ja esimerkiksi rakentelua on viety entistäkin pidemmälle.

mieleen nousee hetkittäin Avatar: Frontiers of Pandora, joka niin ikään painotti pelaajan vastuuta kohteiden metsästäjänä.

Muitakin uudistuksia on tarjolla, sillä esimerkiksi yhtenä uutena ominaisuutena pelin voi pelata ”kaanonitilassa”, jolloin kaikki dialogivaihtoehdot poistuvat ja pelin tarina kulkee raiteilla. Tämä tuntuu selkeältä vastaukselta ininään, jota oli ilmassa Assassin’s Creed Odysseyn hahmojen ympärillä, mutta toisaalta myös hyvältä tavalta yhtenäistää sarjan fanien käsitystä kaanonisista tapahtumista, joita jättisarja todella tarvitsee pitkässä juoksussa.

Toinen ja ehkä jopa yksi merkittävimmistä uudistuksista on jo pitkään työn ollut Animus Hub, eli projekti, joka ennen tunnettiin nimellä Infinity. Mistään kovin suuresta mullistuksesta ei silti näyttäisi olevan kyse, vaan pikemminkin sarjan tuoreemmat pelit yhteen kutovasta launcherista. Ilmassa on myös viitteitä siitä, että sarjan nykypäivän kerronta tapahtuisi jatkossa hubin kautta, eikä niinkään oman erillisen protagonistin voimin. Pääsin selailemaan hubin valikkoja hieman, mutta monet niistä olivat palvelimiin sidottuja, eikä siten vielä toiminnassa. Itse päävalikossa pelejä tai ”muistoja” oli Shadowsin lisäksi muutamia aikaisempia. Jää nähtäväksi, kuinka Animus Hub integroidaan niihin, jos ollenkaan.

joista pahantekijöiden on vaikeampi havaita liikkeitä.

Käytännössä ominaisuus tuntuu enemmänkin vain hifistelyltä, sillä hiippailu onnistuu hyvin valoisammissakin olosuhteissa, mutta arvostan yksityiskohtiin panostamista.

Hahmojen vaihto onnistuu lähes lennosta ja linkittyy suoraan pelin etsintäkuulutusmekaniikkaan, sillä törttöilevät sankarit saavat nopeasti peräänsä vihollisarmadan. Hahmoa vaihtamalla tilanteen saan rauhoittumaan. Loottia ja erilaisia aseitakin on tarjolla jälleen mukavissa määrin. Varusteille on varattu tilaa kolmen ruudun verran ja aseille kahden. Lisäksi valikoista löytyy ruutu hevosen mukauttamiseen, eli kyse ei ole mistään turhan katastrofaalisesta valikkorumbasta. Esineillä on jälleen omat statistiikkansa

ja harvinaisuutensa, jota tuodaan ilmi väreillä. Meininki on siis monelle hyvin tuttua.

Shadows tuntuu myös kuhisevan pomotaisteluita, jotka laittavat pelaajan aidosti miettimään seuraavaa liikettään. Taistelu on huomattavasti aikaisempaa taktisempaa ja painavamman tuntuista, eikä esimerkiksi Naoella ole mitään asiaa nyrkkihippasille. Yasukella taisteleminen on miellyttävää, mutta sopivan haastavaa. Aivoton mätkiminen jääkin ainakin pelin alkumetreillä täysin unholaan.

Graafisesti peli on huippuluokkaa. Kaikki kimaltelee ja säteilee valoa juuri oikealla tavalla, minkä lisäksi animaatiojälki on upeaa ja hahmomallinnuksessakin on otettu melkoisia harppauksia. Ympäristöt ovat henkeäsalpaavia ja kartta on kutsuva kaikkine salaisuuksineen. Autenttisuuden ystävät voivat muuten pelata pelin myös japaniksi puhuttuna.

Sarjan perinteitä kunnioittaen pelin keskiössä vaikuttaisi olevan jälleen temppeliherrojen jahtaaminen sekä lahtaaminen. Se tuntuu entistä mielenkiintoisemmalta konseptilta Japanin kunniaa painottavassa kulttuurissa, josta riittää muutenkin ammennettavaa. Kuten pelin ohjaajakin sanoi, tavoitteena on ollut luoda ultimaattinen Assassin’s Creed -kokemus, ja kaiken näkemäni perusteella sellainen on toden Niklas Tirkkonen teolla luvassa maaliskuussa.

Palataan vielä kuitenkin takaisin Japaniin ja käännetään katse hiippailuun, jota on viety merkittävästi eteenpäin. Pelihahmoilla on nyt kyky rehelliseen ryömimiseen, jonka myötä lyhyemmissäkin ruohikoissa voi piilotella. Tilaa ja mahdollisuuksia on tietysti myös perinteiselle kyykkimiselle, eli aivan uusiin suuntiin ei olla lähdetty. Myös valon määrä tällä kertaa vaikuttaa siihen, kuinka helposti viholliset voivat havaita pelaajan. Sisätiloissa tulia sammuttamalla voi siis luoda itselleen varjoisempia kohtia,

pelaaja.fi // 15

ROOLIPELAAJA //

Katsauksia pöytäroolipelien moderniin tilanteeseen

Kaikki Dyynistä – arviossa Dune: Adventures in the Imperium DYYNI-PÖYTÄROOLIPELI ON KUNNIANHIMOINEN JA HAASTAVA TAPAUS TOSIFANEILLE. JYKEVÄ SÄÄNTÖKIRJA ON SAMALLA KAIKENKATTAVA TIETOTEOS DYYNI-VERSUMISTA.

F

rank Herbertin Dyyni-kirjat ovat ikivihreitä klassikoita hyvästä syystä. Niissä on kiehtovaa tieteispohdintaa esimerkiksi ekologiasta ja yhteiskunnasta, Game of Thronesia kierompaa juonittelua ja vakavia varoituksia sankarien ja messiaiden vaaroista. Dyyni on Villeneuven elokuvien ansiosta suositumpi kuin koskaan valtavirrassa, ja pian aiheesta on tulossa moninpeli Dune: Awakening, johon tutustutaan itse asiassa Pelaajan lähitulevaisuuden numerossa. Ja onhan Dyynistä tehty tietysti virallinen pöytäroolipelikin.

Sen toteuttaja on Modiphius-yhtiö, joka käyttää pelissä omaa 2d20-järjestelmäänsä. Samalla systeemillä on tehty lisensoidut roolipelit myös Star Trekistä, Falloutista ja Dishonoredista, joten yhtiön tuotantoon tulisi selkeästi tutustua enemmänkin. Dyyni-peli ilmestyi 2021 nimellä Dune: Adventures in the Imperium. Peli ehti kahmia jo useamman palkinnon, ja lisäkirjojakin on ilmestynyt, mutta keskitytään nyt itse pääteokseen, joka on muhkea 330 sivun jötkäle. Sen luettuaan alkaa jo ihmetellä, että mitä ihmeen tavaraa on edes säästelty lisäkirjoihin!

Adventures in the Imperium sijoittuu aikaan juuri ennen alkuperäisten Dyyni-kirjojen alkua. Ajanlaskuahan mitataan Dyynissä avaruuskillan perustamisvuodesta, ja vuonna 10 181 Paul Atreides on vasta reipas 6-vuotias pojannaskali. Pelaajilla on päälle kymmenen vuotta aikaa rellestää, ennen kuin galaktinen jihad tuhoaa tässä kirjassa kuvatun Imperiumin.

Dyyni-maailmassa olisi rajoittavaa pelata satunnaisilla seikkailijoilla, sillä kaikkea säätelee tiukka faufreluches-kastijärjestelmä. Aateliset tekevät ja kansalaiset inisevät. Valta on Landsraadin neuvostolla, CHOAM-yhtiön osakkeenomistajilla, Bene Gesseritin ja Tleilaxin kaltaisilla kouluilla, keisarilla itsellään ja tietysti eri kokoisilla aatelissuvuilla. Niinpä tässä pelissä tehdään ensiksi oma suku!

Suvun luominen on sääntökirjan parasta materiaalia. Pelaajilla on paljon yhteistä pohdittavaa heti alkuun. Onko suku iso, pieni vai jopa upouusi ja melkein voimaton? Onko suvulla omistuksessaan planeettoja tai rikkauksia? Hallitseeko se erityisen hyvin taiteen, teollisuuden tai vaikkapa salamurhailun kaltaisia aloja? Millaisia ovat sen kotiplaneetta, tunnukset, värit ja liput? Tärkein on viimeisenä: millaisia ovat veriviholliset, joka tulevat määrittämän tarinan kulkua?

Kun suuret linjat ovat kohdillaan, pelaajat valitsevat hahmoilleen sekä NPC-sivuhahmoille

16 // pelaaja.fi

Dyyni-maailmassa olisi rajoittavaa pelata satunnaisilla seikkailijoilla, sillä kaikkea säätelee tiukka faufreluches-kastijärjestelmä.”

tärkeitä rooleja. Hallitsijan, neuvonantajien, perillisten ja sodanjohtajien roolit voivat antaa hyvin erilaista pelattavuutta. Jos hallussa on vaikkapa Bene Gesseritin Prana-bindua, hahmo voi hallita omaa ruumistaan täydellisesti. Hahmoja määrittävät taitojen ja erikoiskykyjen lisäksi drivet eli motivaatiot, joita ovat velvollisuus, usko, oikeus, valta ja totuus. Joka hahmolla on myös erityinen kunnianhimon kohde, joten Dyyni-sankarit eivät ole mitään päämäärättömiä haahui-

lijoita. Tarkoitus on selkeästi tuottaa hahmoja, jotka sopisivat aidosti kirjatyyppien sekaan.

Isoin haaste Dyynin sovittamisessa on toiminnan tasojen sekoittaminen. Kirjassa Atreidesit saattavat olla yhtenä hetkenä puukkotappelussa, kun seuraavana pitäisi käskyttää alaisia ja komentaa armeijoita. Dyyni-rope tajuaa tämän, ja tässä vaiheessa homma käy haastavaksi pelaajien ja pelinjohtajan kannalta. Peli luo ensin yleissäännöt konfliktitilanteisiin. Niissä käytetään voimavaroja, jotka voivat olla poliittista valtaa,

valvontajärjestelmiä, aseita tai kokonaisia joukko-osastoja.

Peli jakaa sitten konfliktit eri tyyppisiksi aina kaksintaisteluista lähtien. Siitä kasvatetaan panoksia pikkutaisteluihin, vakoiluun ja suuren luokan sodankäyntiin. Kaikilla on omat erityiset järjestelmänsä. Kaksintaisteluissa seurataan taistelijoiden asentoja, kun sodassa mietitään maastoja ja linnoituksia. Erityisesti pelinjohtaja saa päntätä sääntöjä otsa kurtussa. Haastavaa kamaa siis, mutta uskottavuus on kohdillaan. Tämä ei ole mikään kevytpeli, mutta eihän Dyynikään ole

Paulin aika koittaa Onko pelinjohtajana vaikea keksiä, miten Dyynistä saisi pelattavan kampanjan? 2024 ilmestyi ongelman ratkaiseva seikkailukirja nimeltä Fall of the Imperium. Siinä yritetään selviytyä Dyyni-ydintrilogian tapahtumista sivullisina, jotka uhkaavat jäädä suursodan jalkoihin. Seikkailu alkaa, kun Atreidesit saavat Arrakisin hallintaansa. Viimeisessä osiossa Muad’dibin kuolemankommandot aloittavat suuren jihadinsa imperiumissa. Pelaajat saavat miettiä, olisiko syytä asettua kiltisti polvilleen uunituoreen keisarin edessä. Virallinen ropemateriaali kattaa siis ajan juuri ennen klassista trilogiaa ja nyt myös tapahtumat sen aikana. Mahtaakohan tulossa olla vielä pelattavaa Herbertin myöhemmistä kirjoista, joissa meno käy lievästi sanottuna kummalliseksi?

Ehkä matokeisari ja seksinunnat olisivat liikaa pelaajille!

kevyttä kioskipokkaria. Kirja suhtautuu kaikkeen ihailtavan ryppyotsaisesti. Jos pelaajat rikkovat Imperiumin lakia ja onnistuvat aiheuttamaan ydinreaktion ampumalla laserilla suojakenttään, muiden sukujen kosto on välitön. ”Pelaajien hahmoille ja suvuille tämä tarkoittaa, että peli on ohi.

Ei varoituksia, ei selityksiä, ei anteeksipyyntöjä, ei armoa.”

Vaikka tätä ei ikinä pääsisi pelaamaan, Adventures in the Imperiumilla on kuitenkin muutakin virkaa. Ikään kuin ohessa se on todella kattava tietosanakirja, historiankirja ja ensyklopedia kaikesta Dyyniin liittyvästä. Oletko koskaan halunnut lukea aukeaman mittaista pohdintaa CHOAM-yhtiön osakkeenomistajan velvollisuuksista? Millainen on eläväksi tietokoneeksi ihmisen muuntava mentaattikoulu? Planeetat, suvut, teknolgia, poliittiset juonet ja Imperiumissa elämisen arki käydään kirjassa läpi niin kattavasti, että ummikkokin tietää tämän jälkeen Dyynistä kaiken mahdollisen. Sisällön puolesta ollaan viiden tähden haarukassa, vaikka välillä kama on lajiteltu sekavaan järjestykseen.

Kattavuuden huonona puolena voi pitää sitä, että roolipeli pitää kaanonina aivan kaikkea Dyyni-kirjallisuutta. Tähän lukeutuvat yli tusina kirjaa, jotka Frankin poika Brian Herbert kirjoitti täydentämään isänsä maailmaa yhdessä Kevin J. Andersonin kanssa. Valitettavasti kyseiset opukset ovat kaltaiseni Dyyni-fanaatikon silmissä kuin huonoa fanifiktiota. Isä-Herbert itse vain vihjaili butlerilaisesta jihadista, jossa ihmiskunta tuhosi ajattelevat koneet. Poikakullan visioissa kuullaan höpinää pahasta Omnius-tekoälystä, joten samat juustoiset jorinat joutuu kärsimään tässäkin sääntökirjassa.

Dyyni-sovituksena Adventures in the Imperium onkin vahva, uskottava tapaus. Pelaajien ja pelinjohtajan on vain varauduttava siihen, että aloituskynnys on korkea. Jos Herbertin luomaan universumiin haluaa tutustua ennen kolmatta Dyyni-leffa tai Dune: Awakeningin julkaisua, tämä opus toimii pelaamattakin syvälle sukeltavana tietokirjana. Kannattaa siis katsella, löytyisikö Janne Pyykkönen sitä lähikirjastosta.

pelaaja.fi // 17

BITTIPOPPIA //

Lasse Lehtonen sukeltaa pelimusiikkiin ja sen kehittymiseen.

Pelin uudelleen elämistä sovituksen sävelin J

oskus lempikappaleensa kuuleminen uudenlaisena versiona voi tuntua lähes tajunnanräjäyttävältä. Miten joku voikin ymmärtää kappaleen tällä tavalla! On makuasia, onko tämä reaktio ihasteleva vai vetääkö se raivon partaalle, mutta yhtä kaikki: tällaisen kokemuksen äärellä tuntee, miten sovitus voi tuoda tuttuunkin musiikkiin jotain aivan uutta.

Tällä palstalla on aiemminkin sivuttu esimerkiksi ensimmäistä pelimusiikkilevyä, pelimusiikkikonserttien syntyä ja pelimusiikin sovittamista lauluiksi 1980-luvun Japanissa. Kaikkia näitä yhdisti sama tavoite: siirtää sovitusversion avulla pelimusiikki uuteen yhteyteen ja antaa sille uudenlainen elämä myös pelien ulkopuolella.

Tosin jos tuolloin sovituksia puuhanneilta kysyttiin, monet halusivat lähinnä osoittaa, mitä kaikkea pelimusiikki voi olla ”oikeana musiikkina” eikä ”pelien piipityksenä”. Nykyään on kyllä helppo tunnistaa, miten väheksyvä tämä väite on. Silti voisi väittää, että tavallaan sama pätee nykyäänkin – vain aivan eri näkökulmasta kuin aikanaan.

säestyksellä, minkä lisäksi mukaan on ehkä lisätty pieniä uusia osuuksia, jotka korostavat sovituksen itsenäistä luonnetta. Jotkin näistä sovituksista voivat uudistaa alkuperäistä kappaletta ja sen tyyliä radikaalimmin kuin toiset, mutta yleensä toteutus on melko lähellä alkuperäistä.

Tosin paljon tässäkin ratkaisussa on pelivaraa. Jos sovitusalbumin tavoitteena on vaikka toteuttaa kaikki kappaleet irkkuyhtyeellä tai jazzbändillä, mukana on väistämättä kappaleita, jotka eivät ihan luonnostaan taivu tälle kokoonpanolle. Tällöin niiden sovittaminen vaatii jo enemmän kekseliäisyyttä. Tässä mielessä tavanomaisemmat kokoonpanot kuten rockbändi, orkesteri tai soolopiano ovat turvallisempia ja ehkä juuri siksi niin käytettyjä.

Aloitetaan kuitenkin perusasiasta eli siitä, mitä sovitukset oikeastaan ovat ja miksi niitä ylipäänsä tehdään. Nykyään YouTubessa, suoratoistopalveluissa ja muilla sivustoilla jaettavat fanisovitukset ovat yhtä lailla tärkeä osa sovituskulttuuria kuin peliyhtiöiden ja musiikintekijöiden viralliset sovituslevytkin. Pitkälle 2000-lukua asti viralliset levyt olivat kuitenkin selvästi yleisin tapa päästä kiinni pelimusiikkiin muussa kuin alkuperäisessä muodossa.

Sovituslevyt tarkoittavat albumia, jolla alun perin pelissä esiintynyt musiikki on sovitettu itsenäisiksi kappaleiksi. Pelitilanteessahan musiikki yleensä luuppaa uudestaan ja uudestaan samanlaisena, kun taas sovituslevyillä kappaleille luotu itsenäisempi rooli. Ne on sovitettu uudelle kokoonpanolle – joko syntetisaattorille tai eläville muusikoille – ja sisältävät yleensä selvästi alun ja lopun.

Nämä raamit antavat tietysti loputtoman määrän erilaisia tapoja toteuttaa tavoitteet. Perinteisin, ja ehkäpä yleisin, toteutustapa on tiiviisti kiinni alkuperäisbiisissä. Kappaleen melodia esiintyy useita kertoja hieman varioivalla

18 // pelaaja.fi

”Sovituslevyt tarkoittavat albumia, jolla alun perin pelissä esiintynyt musiikki on sovitettu itsenäisiksi kappaleiksi.”

Varsinkin vanhempien äänipiirien kohdalla ratkaisu korosti sovituksen roolia ”parempilaatuisena” versiona alkuperäisestä. Parhaimmillaan oli suorastaan vavisuttava kokemus kuulla alun perin NES-äänipiirillä toteutettu kappale kokonaisen sinfoniaorkesterin soittamana.

Mutta entä nykyään? Pelien musiikki on jo pitkään ollut usein jo valmiiksi orkesterin tai muun livekokoonpanon esittämää, ettei sovitusta voi perustella ”paremmalla äänenlaadulla”.

Tosin ei sovituksia aina ole muutenkaan tällä perusteltu. Aina on nimittäin ollut radikaaleja kokeilijoita, jotka eivät ole epäilleet lähteä laittamaan alkuperäiskappaleita aivan uuteen uskoon.

Heidän käsissään pelin kappale on purettu pieniin osiin, jotka sitten on rakennettu uudeksi kokonaisuudeksi. Tässä tapauksessa alkuperäinen kappale pysyy vielä tunnistettavissa – joskus tosin vain juuri ja juuri – mutta etääntyy jo selvästi alkuperäisestä täysin omille musiikillisille raiteilleen.

Tämä ilmiö on yllättävän varhainen. Esimerkiksi shoot’em’up-klassikko Gradiusin (1985) sovituslevyllä Suite Gradius Fantasia (1988) kappale Gradius Sonata noudattaa Haydnin ja Mozartin aikana vakiintunutta sonaattimuodon periaatetta. Kappale on aikamoinen venytys alkuperäisestä, mutta ennen kaikkea se osoittaa, miten monipuolisiin mittoihin pelimusiikkikin voi venyä.

Samasta on esimerkkejä Suomessakin. Esimerkiksi Final Symphony -sovituksistaan tunnettu säveltäjä Jonne Valtonen on kuvaillut, kuinka hän on pyrkinyt löytämään sovituksillaan kappaleista jotain aivan uutta – vaikka sitten kappaleiden rajoja kokeillen. Kuuntele vaikka Symphonic Odysseys -konsertista Chrono Triggeristä (1995) sovitettu kuorokappale Silent Night ja vertaa sitä alkuperäiseen. Lähtökohtaa voi pitää sikäli menestyksenä, että esimerkiksi alkuperäinen säveltäjä Nobuo Uematsu itse on ollut Valtosen työhön tyytyväinen.

Tällaisissa sovituksissa on aina riskinsä, sillä kaikkia yleisöjä ne eivät ehkä miellytä. Mutta entä sitten? Eivät kaikki pidä perinteisemmistäkään sovituksista. Eikä tarvitsekaan. Piti lähtökohdasta tai ei, innovatiiviset sovitukset osoittavat, miten valtavan moniin, erilaisiin ja yllättäviin

Gradius (1985)

suuntiin pelimusiikki voi venyä. Ja toisaalta monia sovituksia oppii arvostamaan vasta, kun ne on päässyt makustelemaan läpi monta kertaa.

Aivan kuten kaikessa hyvässä musiikissa.

Silti voisi ehkä ajatella, ettei nykyaika ole erityisen otollinen pelimusiikkisovituksille. Kun jo alkuperäinen musiikki on riittävän laadukasta, tarvitaanko sovituksia mihinkään – paitsi ehkä konserteissa livenä kuultavaksi? Sitä paitsi saatavilla olevien fanisovituksienkin määrä on niin valtava, ettei varsinkaan virallisilla sovitusalbumeilla ole enää samanlaista arvovaltaa kuin aiemmin.

Väittäisin kuitenkin, että sovituksille ja niiden jatkuvalle ahkeralle kuuntelulle ja tekemiselle löytyy toisenlainenkin tarkoitus. Asian kiteytti osuvasti Dragon Quest -pelien säveltäjä Koichi Sugiyama, joka kutsui aikoinaan pelimusiikkikonsertteja ”muistojen aikakoneeksi”. Tällä hän tarkoitti sitä vaikutusta, jonka musiikki saa ai-

kaan tullessaan esitetyksi uudella tavalla. Sovitus herättää elävästi henkiin muistot pelistä, joskus paljon voimakkaammin kuin alkuperäinen musiikki, johon pelaaja on saattanut jo tottua lukuisten pelituntiensa aikana. Konsertissa näitä muistoja pääsee jakamaan koko yleisön kanssa, mutta pääsee niiden äärelle myös sovituksia kuuntelemalla, ja miksei myös itse tekemällä. Ja tässä palataan myös koko sovitusten alkuperäiseen merkitykseen.

Vaikka Japanissa alun perin esitetty ajatus pelimusiikin tuomisesta lähemmäs ”oikeaa” musiikkia sisälsikin väheksyntää alkuperäisiä syntikkasoundeja kohtaan, tavallaan ajatus itsessään oli silti oikeassa sikäli, että ”pelimusiikki” on paljon enemmän kuin vain musiikkia pelitilanteissa. Se kasvaa, elää ja muuntautuu kuulijoidensa mielissä ja muistoissa, ja verkostoituu samalla kaiken muun musiikin kanssa. Sanalla sanoen se elää arjessamme, osana meitä.

Koichi Sugiyama

pelaaja.fi // 19

www.pelaaja.fi/pelaajacast/

Pelaajacast

P

elaajacastin vuoden 2025 kevätkausi on käynnistynyt. Luvassa on kiireinen pelivuosi, johon mahtuu rutkasti uutuuspelejä ja epäilemättä myös merkittäviä uutisaiheita, joita tuttu kööri Ville Arvekari, Arvekari, Panu Saarenoja, Saarenoja, Janne Pyykkönen ja Niklas Tirkkonen käy läpi joka toinen viikko totuttuun tapaansa.

Pelaajacast Bonus

P

elaajacastin tukijoiden ikioman podcastin, Pelaajacast Bonuksen, vuosi startattiin hiljattain mielenkiintoisen erikoisjakson merkeissä. Siinä tutustuimme nimittäin alkaneena vuonna ilmestyviin peleihin, joiden laajasta valikoimasta löytyi jokaiselle castilaisellekin jotakin.

Pelaajacast: In the Movies

T

ukijoiden lisäcasteihin lukeutuvan In The Movies -podcastin alkuvuoden ensimmäisessä jaksossa seikkailtiin vastikään kahden miehen voimin, kun Janne ja Niklas lyöttäytyivät yhteen läpikäymään tammikuussa vilkuiltuja elokuvia. Jakso sisältää voimakkaita mielipiteitä muun muassa kauhun markkinoinnista ja Longlegsistä!

20 // pelaaja.fi

Tulevat jaksot

14.2. Pelaajacast 21.2. In the Movies 28.2. Pelaajacast 7.3. Bonus Pidätämme oikeuden aikataulullisiin ja sisällöllisiin muutoksiin.

1000 SANAA // Kingdom Come: Deliverance II

V

uoden 2023 lopulla juhlittiin yhtä koko 2000-luvun parhaista pelivuosista. Kun pandemian viivyttämiä huipputapauksia saatiin putkessa, pelkona oli, että 2024 olisi näin huomattavasti köyhempi ajanjakso. Teemaksi vuonna 2024 tuntui nousevan perinteisten suurpelien puute. Nimekkäitä megaluokan AAA-julkaisuja ei ollut kuin kourallinen, mutta vajetta paikkasi tyylillä astetta pienempien ja usein siksi omaperäisempien pelien joukko. Hyvistä peleistä ei toki ollut pulaa, sillä kaikki 40 listallemme päässyttä peliä ovat todellakin pelaamisen arvoisia.

Tätä listaa kootessaan toimitus otti käyttöön aiempaa tarkemman ja suorastaan tieteellisemmän valintatavan. Lopulliseen sijoitukseen vaikuttivat

toimituksen jäsenten ja avustajien koostamat suosikkilistat sekä pelien lehdessä saamat arvosanat.

Kun isoja ja kaikkien pelaamia pelejä oli vähemmän, olikin tärkeää, että valintamme kuvastaisivat tarkkaan lehden monien tekijöiden makua ja suosikkeja.

Pelien laajennukset ja uusintajulkaisut olivat 2024 kovin trendikkäitä, joten niille annettiin ikiomat palkinnot. Ja koska tällä kertaa meitä masensivat myös ennennäkemättömän pahat flopit, listaamme myös vuoden pelipettymykset, joilla onkin paljon yhteistä. Lähdetään pelivuoteen 2025 silti optimismin siivillä. Kuten lista todistaa, edelleen on todella hyvä aika olla videopelaaja.

Teksti: Toimitus ja avustajat

22 // pelaaja.fi

40. Nuuskamuikkunen: Muumilaakson melodia Tekijä: Hyper Games Julkaisija: Raw Fury Muumeja rakastetaan tietenkin aina Suomessa, mutta Tove Janssonin hienoja hahmoja osataan arvostaa ympäri maailmaa. On siis pakko ihmetellä sitä, kuinka aiheeseen ei ole koskaan juuri panostettu pelipuolella muinaisia lastenpelejä lukuunottamatta. Onneksi on norjalainen Hyper Games, jonka peli Nuuskamuikkusen seikkailuista näyttää muumien mahdollisuudet videopeleissä. Kepeä, kaunis, lämminhenkinen ja tunnelmallinen peli näyttää muumikirjalta ja kehottaa kunnioittamaan luonnon kauneutta. Toivottavasti tästä alkaa oikea muumipelien renessanssi.

39. The Rise of the Golden Idol Tekijä: Color Gray Games Julkaisija: Playstack Color Gray Gamesin The Case of the Golden Idol oli uskomaton debyyttipeli, joka kohosi välittömästi parhaiden etsiväpelien kaanoniin. Viime vuonna saapunut jatko-osa on sekin aivoja kutkuttava mysteeritapaus, jota voi kritisoida oikeastaan vain siitä, ettei se yllä aivan yhtä huikealle tasolle kuin edeltäjänsä. Pelaajan aivot käryävät kuumeisesti, kun kirottu patsas aiheuttaa absurdin kuolemantapausten ketjun 1970-luvulla. Golden Idol -pelit ovat verrattomia aiheuttaessaan tyydyttäviä ahaa-elämyksiä, joiden aikana täysin satunnaiselta vaikuttavat tapahtumat paljastuvat kätketyiksi yhteyksiksi.

38. Rise of the Ronin Tekijä: Team Ninja Julkaisija: Sony Interactive Entertainment Team Ninja on tehnyt kovin monenlaisia pelejä Japanin kiehtovasta historiasta. Rise of the Roninissa se hylkäsi Ninja Gaiden- ja Nioh-sarjojen mytologisemman otteen ja teki avoimen maailman seikkailun ajasta, jolloin Japani avasi rajansa ja kehittyi shogunien hallitsemasta valtakunnasta modernimmaksi keisarikunnaksi. Roninissa näkyy samaan aikaan vaikutteita Ubisoftin avoimen maailman Assassins’s Creed -peleistä ja henkilökemiaan keskittyvistä Yakuzaseikkailuista, ja siinä on lopulta ihmeen maanläheinen ote. Samuraitarinoiden ystäville näin autenttiselta tuntuva suurpeli on harvinaista herkkua.

pelaaja.fi // 23

37. Frostpunk 2 Tekijä: 11 Bit Studios Julkaisija: 11 Bit Studios Frostpunk-peleistä ei puutu omaperäisyyttä. Ne ovat synkän viktoriaanisia selviämistarinoita jäisen maailmanlopun kokeneessa Englannissa, joissa strategiapelaaminen yhdistyy vahvaan tunnelmaan ja ainutlaatuisiin selviämisjärjestelmiin. Osassa kaksi rakennetaan entistäkin suurempaa kaupunkia lumen keskellä, ja talojen sijasta pelaajan käskystä kohoaa kokonaisia kaupunginosia. Se ei tee poliittisesta tarinasta yhtään vähemmän inhimillistä tai iskevää, kun pelaajan päätökset ratkaisevat sen, kuka elää ja kuka kuolee. Upea grafiikka viimeistelee unohtumattoman strategiakokemuksen.

36. 1000xResist Tekijä: Sunset Visitor Julkaisija: Fellow Traveler Täysin puskista ilmestyi tämä koskettava ja elämää suurempi scifi-tarina, jossa ihmiskunta on tuhoutunut jo kauan sitten muukalaisviruksen takia. Bunkkerissa värjöttelee pieni joukko klooneja viimeisestä ihmisestä, jota kutsutaan nimellä Allmother. Pelin tarina kohoaa mestariteoksen tasolle, ja se on hurjaa vuoristorataa, jossa koetaan iloa, surua ja todella päräyttäviä yllätyskäänteitä. Jos verrokkeja on pakko etsiä, tarinassa voi nähdä kaikuja Persona Persona-sarjasta -sarjasta ja NieR: Automatasta.. Pelaamisen jälkeen tuntuu kuitenmatasta kin todennäköisesti siltä, ettei koskaan ole tullut koettua aivan mitään vastaavaa.

35. S.T.A.L.K.E.R. 2: Heart of Chornobyl Tekijä: GSC Game World Julkaisija: GSC Game World Ukrainan merkittävin pelisarja S.T.A.L.K.E.R. kukoisti välillä 2007-2009, ja se katosi sitten pelihistorian hämäriin rakastettuna kulttitapauksena. Sodan ja sabotaasin keskellä tehtiin Heart of Chornobyl, Chornobyl, joka alkoi jo pelottavasti vaikuttaa vaporwarelta. Selviämisräiskintä ilmestyi kuin ihmeen kautta loppuvuodesta ja se on monin tavoin juuri sitä, mitä pelisarjalta kaivataan: haastavaa, stressaavaa, synkeän uskottavaa ja teknisesti karheaa tarpomista pelottavassa paikassa. Pelin kantava voima on ympäristö eli Vyöhyke, jossa fysiikan lait rikkoutuvat, mutta ihmisluonnon synkemmät puolet eivät katoa mihinkään.

24 // pelaaja.fi

34. Senua’s Saga: Hellblade II Tekijä: Ninja Theory Julkaisija: Xbox Game Studios Vaikka maut vaihtelevat, useimmat pelit ovat joko laajalti tykättyjä tai vähemmän tykättyjä. Ja sitten on tapauksia, joita ainoastaan rakastetaan tai vihataan. Sellainen on Ninja Theoryn Hellblade-sarja, jonka pelit yhdistävät käsittämättömän edistynyttä grafiikkaa ja toimintataistelua synkeään tarinaan psykoosissa vaeltavasta soturinaisesta. Vihaajien mielestä Hellblade II panostaa liikaa visuaaliseen spektaakkeliin ja liian vähän pelaamiseen, kun fanit näkevät samaan aikaan tiiviin ja lujaa iskevän kokemuksen. Oli miten oli, Senuan tarina ei taatusti jätä ketään välinpitämättömäksi.

31. An English Haunting

33. Neva

32. Indika

Tekijä: Nomada Studio Julkaisija: Devolver Digital

Tekijä: Odd Meter Julkaisija: 11 Bit Studios

Tekijä: Postmodern Adventures Julkaisija: Postmodern Adventures, enComplot

Nomadan toimintahyppelyssä yhdistyvät taiteellinen kunnianhimo ja sulava pelattavuus. Se on vuodenaikojen halki kulkeva tarina, jossa nuori nainen ottaa hoitaakseen satumaisen eläimenpennun nimeltä Neva. Parivaljakon side kasvaa sekä tarinan että pelattavuuden kautta samaan tapaan kuin Team Icon The Last Guardianissa. Grafiikka on silkkaa taidetta, jonka värit hivelevät silmiä. Säädeltävien vaikeustasojen kautta tämä on yhtä lailla peli niin tarinakokemusta kuin hyppelyhaastetta etsiville. Pelinä se on miellyttävän minimalistinen, suoraviivainen ja temppuilematon, eikä se kaipaa mitään enempää.

Kaikki eivät tiedä kaipaavansa elämäänsä peliä, joka kertoo venäläisen ortodoksinunnan uskonkriisistä. Tähän tarpeeseen on kuitenkin Odd Meterin seikkailu, jossa Indika-parka näkee näkyjä ja kuulee paholaisen äänen. Hölmöilevä nunna lähetetään luostarista kirjeenvientireissulle, joka leviää absurdiksi ja yllätyksiä pursuavaksi odysseiaksi. Todella kummallisten kulissien takana on kolmannen persoonan seikkailu kevyillä pulmilla, mutta se kuulostaa liian vähättelevältä. Tätä peliä ei usko ennen kuin sen näkee omin silmin, sillä videopelien taidetyylit ja mekaniikat valjastetaan taitavasti pohtimaan uskon luonnetta.

Osoita ja klikkaa -peleiksi kutsuttujen seikkailujen valta-aika on kaukana 90-luvun puolella, mutta klassisten LucasArts- ja Sierra-seikkailujen innoittama tyyli ei kuole koskaan. Vahva todiste siitä on An English Haunting, jossa 1900-luvun alun tutkijan on pakko löytää todisteet aaveiden olemassaolosta. Peli pureutuu goottilaisen kauhukirjallisuuden ja viktoriaanisen meediohuuman kaltaisiin ilmiöihin, ja siinä tavataan ajan julkkiksia, kuten Sherlock-kirjailija Arthur Conan Doyle. Pikseligrafiikka on läpeensä viehättävää ja pulmat miellyttävän loogisia, joten peli voisi hyvin olla suoraan LucasArtsin kultakaudelta.

pelaaja.fi // 25

30. Unicorn Overlord Tekijä: Vanillaware Julkaisija: Atlus, Sega

29. Super Monkey Ball: Banana Rumble Tekijä: Sega Julkaisija: Sega

Taktinen fantasiaroolipelaaminen kuulostaa hyvin rajalliselta genreltä, mutta siinä yhdistyvät roolipelien ja strategian vahvuudet. Lajityypissä on nähty Final Fantasy Tacticsin ja Fire Emblem -sarjan kaltaisia helmiä, ja valiojoukkoon liittyy Vanillawaren Unicorn Overlord, jossa pelaaja auttaa prinssiä kokoamaan armeijan torjumaan ahnaan keisarikunnan hyökkäystä. Peli ei ole ehkä kaikkein omaperäisin, mutta kaikki sen osat ovat huippulaatua. Valtava kartta, monipuolinen taistelu ja upeasti piirretty grafiikka tekevät kaikki vaikutuksen, ja pelaajan mahdollisuudet armeijan kasaamiseen ja kouluttamiseen ovat hurjan monipuoliset.

27. Persona 3 Reload Tekijä: Atlus Julkaisija: Sega Jotenkin järkyttää ajatella, että teinien yliluonnollisista ongelmista kertovan Persona-sarjan kolmososa on jo itsekin täysi-ikäinen teini kypsässä 18 vuoden iässä. Sen Reload-versio uusii lähes kaikkea niin ronskilla otteella, että se tuntuu melkein jo aivan uudelta peliltä. Toisaalta alla on tarina, jonka teemat tuntuvat aivan tuoreilta vielä tänäkin päivänä. Pelissä on läsnä myös kahtiajako, joka ajaa Persona-sarjaa edelleen, eli koulupäivien hölmöilyn ero yöllisten retkien synkeään fantasiaan. Tietyt klassikot ansaitsevat juuri tällaisen paluun, jossa niistä pääsee nauttimaan aivan uusi yleisö.

26 // pelaaja.fi

28. Outlast Trials Tekijä: Red Barrels Julkaisija: Red Barrels

Super Monkey Ballin ihastuttava taival alkoi kotikonsoleilla jo GameCube-aikoina, mutta pelisarja on aina tuntunut ihmeen aliarvostetulta. Sarjan edellinen kunnon peli ilmestyi jo 2012, joten faneilla ei ole ollut helppoa viime vuosikymmenen aikana. Nyt Switchille saatiin kuitenkin kunnon jatko-osa, jossa palloihin suljetut kädelliset yrittävät taas rullata maaliin ensimmäisenä. Pelattavuus on suorastaan klassista, mutta mukana on myös täysin uusi syöksähdysliike.

Apinameno on jälleen aivan parasta, kun siitä nautitaan rennosti hyvässä seurassa, ja loistava tasosuunnittelu takaa riemun.

Kauhussa on aste-eroja peleissä samalla tavalla kuin elokuvissa. Normipelottelu on sekä peleissä että leffoissa lievästi hillittyä ja siistittyä. Ja sitten on Terrifier-sarjan kaltaisia rainoja, joissa koetellaan rajoja. Peleissä vastine on ahdistavan brutaali Outlast-sarja, jota kokeillaan nyt yksinpelin sijasta moninpelinä. Pelaajat joutuvat korporaation sairaisiin ihmiskokeisiin, joissa sukelletaan kylmän sodan aikaisten Yhdysvaltojen sysipimeään puoleen. Moninpeli ei ehkä maita kaikille Outlast-kokemuksena, mutta peli on edelleen vaikuttavan järkkyä extreme-kauhua.

LAAJENNUKSET TOP3 1

2

Elden Ring: Shadow of the Erdtree

Destiny 2: The Final Shape

Tekijä: FromSoftware Julkaisija: Bandai Namco

Tekijä: Bungie Julkaisija: Bungie

Erd-puun jättimäinen varjo lankesi 2024 kaikenlaisten pelipalkintojen päälle. Elden Ringin lisuri kamppaili monessa tapauksessa vuoden parhaan julkaisun palkinnosta, vaikka se on “vain” laajennus.

Onko sen vähättely reilua? Shadow of the Erdtree on valtava ja upean näköinen avoimen maailman fantasiaseikkailu, jossa on kiehtova tarina ja haastavaa pelattavaa kymmeniksi tunneiksi. Se täydentää upeasti Elden Ringin, joka oli kiistämättä vuoden 2022 paras peli. Erillisenä julkaisuna Erdtree se kamppailisi tällä listalla vuoden muiden huippupelien parissa. Melkoinen laajennus!

Destiny ei ole vain menestynyt ja suoranaisen kulttiyleisön kerännyt räiskintä. Se on jo vuodesta 2014 jatkunut ja kasvanut avaruusooppera, jonka tarinassa on nähty monenlaisia käänteitä. Kahdesta eri pelistä koostuvan suur-Destinyn taival on vain ollut välillä niin kuoppainen, että kirkasotsaisten fanienkin usko alkoi rakoilla. Voisiko tämän suuren tarinakaaren päättävä The Final Shape -laajennus ratkaista valon ja pimeyden välisen taistelun pelaajia todella tyydyttävällä tavalla? Onneksi vastaus oli kyllä, sillä The Final Shape on laatua sekä tarinan että pelattavuuden osalta.

3

World of Warcraft: The War Within Tekijä: Blizzard Entertainment Julkaisija: Blizzard Entertainment MMO-pelit aikanaan mullistanut World of Warcraft täyttää jo uskomattomat 20 vuotta, ja jotenkin se porskuttaa edelleen eteenpäin. Väsymyksen merkkejä oli tosin todellakin havaittavissa jo vuosien ajan, mutta The War Within -laajennuksen kautta peli sai kunnon adrenaliinipistoksen. Siinä nähdään peliä sitkeästi jauhaneiden veteraanien pitkään kaipaamia uudistuksia, mutta samalla War Within tekee pelistä paljon ystävällisemmän ja helpomman upouusille pelaajille. On suorastaan ihmeellistä, miten vanha kunnon WoW voi tuntua yhtäkkiä aivan tuoreelta.

VUODEN UUSINTA Paper Mario: The Thousand-Year Door Tekijä: Intelligent Systems Julkaisija: Nintendo Kaikkien uusintojen ei tarvitse tuntua siltä, että ne olisivat aivan kuin uusia pelejä. Joskus on tarpeeksi luoda uudestaan uskollisesti ja melko suoraviivaisesti klassikko, joka ansaitsee uuden elämän ja yleisön. Tällainen tapaus on parikymmentä vuotta vanhan Mario-roolipelin uusinta, joka tekee pelistä vain paljon nätimmän ja uusii pelattavuutta hyvin hienovaraisesti. Itse peli ei tarvitse muuta, sillä se on hersyvä ja loistavasti käsikirjoitettu peli, jonka tapa kuvata tuttuja ja rakastettuja hahmoja voi tulla järkytyksenä turvallisempiin nykypeleihin tottuneille Mario-faneille.

pelaaja.fi // 27

26. Dragon Age: The Veilguard Tekijä: BioWare Julkaisija: EA Pitkään ja vaikeasti kehitettyä roolipeliä ehdittiin jo veikata täydeksi epäonnistumiseksi, kun se vaihtoi nimensäkin Dreadwolfista paljon tylsemmäksi Veilguardiksi. Sitten saatiin peli, joka onkin jakanut mielipiteitä vahvasti. Toisten mielestä se on miellyttävä, näyttävä ja vauhdikas toimintaroolipeli, jossa ystävystytään hurmaavien kaverihahmojen kanssa. Eräille Dragon Age -veteraaneille se on liian kova irtiotto menneestä, sillä erityisesti alkupuolella tarina vetelee mutkia suoriksi ja kosiskelee uutta yleisöä. Loppupuoliskolla Veilguard paljastaa olevansa tarina, jossa on paljon hyvää sarjan aiemmilta ajoilta.

25. Microsoft Flight Simulator 2024

24. Thank Goodness You’re Here!

Tekijä: Asobo Julkaisija: Xbox Game Studios

Tekijä: Coal Supper Julkaisija: Panic

Tekijä: Ironwood Studios Julkaisija: Kepler Interactive

Microsoftin lentosimulaattori aloitti 2020 loputtoman nousukiidon, joka ei ole päättynyt. Pelistä tehtiin satelliittikuvien avulla käytännössä koko maailmaa mallintava jättiteos, jossa pystyi lentämään kuuluisien maisemien lisäksi vaikka oman kotitalon yli. Vuoden 2024 versio kasaa kaiken tuon päälle enemmän haastetta ja järkevää tekemistä. Graafisesti realismin taso alkaa olla jo aivan lyömätön, ja tekijöillä on selkeästi kunnianhimoa pelin jatkuvaan kehittämiseen. Pelin isoin ongelma oli se, että julkaisussa lentämistä himoava yleisö kaatoi palvelimet, joten suosiokin alkaa olla kohdillaan.

Brittihuumori on tunnetusti aivan oma taiteenlajinsa, ja siihen nojaa tämä äärikummallinen seikkailu Barnsleyn kaupungissa. Pelaaja on heppu, joka voi vain hypellä ja läimiä kaikkea vastaan tulevaa, mutta yksinkertainen työkalupakki ei rajoita tätä peliä. Vastaan tulee jatkuvasti kummallisemmiksi äityviä tilanteita, ja pelin koukkuna on se, että hilpeästi piirretyt maisemat ja ihmiset reagoivat monilla tavoilla avokämmenen heilutteluun. Tämä on kuin interaktiivinen vitsikirja tai piirretty kreisikomedia. Ja kuten tiedetään, huumori on vaikea laji peleissä. Kun se onnistuu näin hyvin, ei voi kuin nostaa hattua.

Ironwood-studion debyytissä nähdään yksi videopelien historian parhaista autoista koskaan.

S.T.A.L.K.E.R. -henkinen automatka vie pelaajan salaperäisten ilmiöiden täyttämälle vyöhykkeelle Yhdysvaltain koillisnurkan metsissä, ja kotiin voi päästä ainoastaan 1970-lukulaisella pystyperällä. Rakkaalta tuntuvaa kärryä huolletaan jatkuvasti vaarojen keskellä, ja pelin edetessä siihen pultataan suurella vaivalla hankittavaa ihmeteknologiaa. Kun taivas lyö tulta ja kuolo lähestyy, on paras toivoa, ettei rengas puhkea pusikossa. Ilmiömäisen tunnelmallista ajomatkaa siivittää loistava musiikki.

28 // pelaaja.fi

23. Pacific Drive

22. UFO 50

21. Call of Duty: Black Ops 6

Tekijä: Mossmouth, useita muita Julkaisija: Mossmouth

Tekijä: Treyarch, Raven Software Julkaisija: Activision

Miksi hankkisimme vain yhden pelin, kun samaan hintaan niitä voi saada kymmeniä? UFO 50 on pelikokoelma, jossa on 50 erityisesti vain tätä pakettia varten tehtyä peliä. Ulkoisesti kaikki projektit näyttävät vanhanaikaisilta ja nojaavat retrotyyliin, joten tämä tuntuu aikamatkalta pelien historiaan. Samalla pelattavuudessa nähdään monenlaisia kiehtovia kokeiluja. Kuulutko niihin ihmisiin, jotka jo tuskastuvat nykypelien liioiteltuun kokoon? Kokeile kokoelmaa ja etsi sieltä juuri omaan makuusi sopivia helmiä. Jo pelkät nimet herättävät mielenkiinnon. Bushido Ball! Cyber Owls! Planet Zoldath!

Kyllästyvätkö pelaajat ikinä tasaisin väliajoin ilmestyvään CoD:iin CoD:iin? ? Ilmeisesti eivät, sillä Black Ops 6 komeili ylllättävän korkealla monen Pelaajan kirjoittajan listalla. Minkäs teet, kun yksinpelitarina on hyvä, moninpeli on loistava ja vihdoinkin nähdään taas todella hyvä Zombies-moodi.

Tuntuukin siltä, ettei Call of Duty ole ollut näin virkeä ja laadukas pitkään aikaan. Mukavin uudistus nähtiin pelaajahahmojen liikkuvuudessa, ja dramaattisesti syöksyilevän liikkumisen mahdollistava Omnimove-järjestelmä antaa valtavasti hupia moninpeliin. Täältä ei välttämättä löydä innovaatiota, mutta laatua piisaa senkin edestä.

20. Stellar Blade Tekijä: Shift Up Julkaisija: Sony Interactive Entertainment Shift Upin tieteisseikkailusta ei povattu välttämättä mitään laatuhittiä, sillä pelaajien huomio tuntui ennakkoon kiinnittyvän ainoastaan siihen, että pelin sankaritar pukeutuu ihonmyötäisiin asuihin. Yllättäen ruudun keskellä heiluvan pyllyn takana onkin ihan oikea peli ja pätevä toimintaseikkailu, jossa kyberneettinen supersolttu Eve pätkii synkän tulevaisuuden mutantteja. Inspiraationa ovat selkeästi modernien toimintapelien ohella NieR-sarja ja Battle Angel Alita -manga. Runsas taistelu on miellyttävän soljuvaa ja erittäin näyttävää. Musiikkikin yllättää energisyydellään.

19. Tekken 8 Tekijä: Bandai Namco Julkaisija: Bandai Namco Jo 1994 alkanut Tekken on Street Fighterin ja Mortal Kombatin ohella mätkintäsarja, jota ilman genreä ei voi edes kuvitella. Pelien välillä on kuitenin melkoisesti

odottelua, ja Tekken 7 ilmestyi jo 2015. Kahdeksas osa ei kompuroi lainkaan, ja se palauttaa syvällisen ja haastavan Tekkenin paikalleen tappelupelien keihäänkärkeen. Se ei miellytä vain sarjan jo tuntevia veteraaneja vaan panostaa myös uuden pelaajan kokemukseen, jotta nyt voisi kasvaa jälleen uusi Tekken-taistelijoiden sukupolvi. Sisältö on timanttista, puhuttiin sitten yksintai moninpelistä tai harjoittelutilasta.

pelaaja.fi // 29

18. Black Myth: Wukong

17. Warhammer 40,000: Space Marine 2

Tekijä: Game Science Julkaisija: Game Science

Tekijä: Saber Interactive Julkaisija: Focus Entertainment

Kiina on edelleen nouseva pelimaa, jonka teollisuuden kärkinimeksi ja keulakuvaksi on nostettu tämä suuren luokan toimintaseikkailu. Kiinan mytologian suosikkihahmoihin kuuluva apinakuningas Sun Wukong lähtee siinä matkalle, jonka aikana nähdään kauniita ja monipuolisia maisemia sekä taistellaan niin jumalia kuin demonejakin vastaan. Pelattavuuden osalta sitä voi kuvata vanhojen God of Warien kaltaiseksi peliksi tai helpommaksi versioksi Souls-seikkailuista. Vetonauloja ovat todella hienosti suunnitellut ja animoidut pomoviholliset, jotka haastetaan apinan taikavoimilla.

Warhammerin 40K-maailman synkkä tulevaisuus on elämää suurempi näyttämö sodalle, joka ei lopu koskaan. Pelit eivät vain ole tähän asti olleet erityisen hyviä näyttämään mittavaa mittakaavaa. Kaikki muuttuu Space Marine 2:ssa, jossa tyranidien loputtomat laumat vyöryvät avaruusmariinien niskaan kuin valtameren aallot. Peli on yrmeän äijämeiningin, isojen pyssyjen ja testosteroninkatkuisen machoilun juhlaa, joka toimii mainiosti niin yksin- kuin moninpelinäkin. Tämä peli on epäilemättä porttihuumetta, jonka avulla upouusia pelaajia houkutellaan Warhammerin pariin.

16. Kunitsu-Gami: The Path of the Goddess Tekijä: Capcom Julkaisija: Capcom Capcomin strategiapeli sukeltaa Japanin mytologiaan yhtä hurmaavasti ja innovatiivisesti kuin legendaarinen Okami aikoinaan. Se on hieno muistutus, että suurjulkaisija saattaa välillä tipautella markkinoille pelejä, joissa on yhtä paljon uusia ideoita ja yllätyksiä kuin parhaimmissa indiehelmissä. Pelaaja on tällä kertaa soturi, jonka on suojeltava vuorella vaeltavaa neitoa pimeyden voimilta. Sankarin on puhdistettava vuorta ja organisoitava kyläläisiä, jotta öisin voisi taistella verenhimoisia demoneja vastaan. Taistelut ovat todella intensiivisiä, ja pelissä on liikaa omaperäisiä ideoita tässä listattavaksi.

15. Like a Dragon: Infinite Wealth Tekijä: Ryu ga Gotoku Studio Julkaisija: Sega Yakuza-nimellä aiemmin tunnettu Like a Dragon -sarja on noussut pelaamisen marginaalista aina yhtä vaikuttavien hittipelien putkeksi. Sarjan karismaattinen konnakaarti suuntaa nyt Havaijille, ja meno käy entistä villimmäksi. Nämä pelit aloittivat tappelutoimintana, mutta Infinite Wealth on sarjan toinen roolipeli, ja sen vuoropohjaiset taistelut ovat nyt paljon, paljon parempia. Tämä olisi jo yksinään tarpeeksi viihdyttävää, mutta Yakuza-hengessä pelissä on tietenkin loputtomalta tuntuva määrä erilaisia minipelejä, sivuhaaroja ja aktiviteetteja. Tämä on oikea viihteen runsaudensarvi!

30 // pelaaja.fi

14. Lorelei and the Laser Eyes Tekijä: Simogo Julkaisija: Annapurna Interactive Taiteilija astuu salaperäiseen hotelliin pelissä, josta kannattaa tietää mahdollisimman vähän ennen sen aloittamista.

Esoteerinen ja mystinen pulmapeli on mustavalkopunainen salaisuuksien verkko, jossa ratkotaan todella kutkuttavia aivopähkinöitä. Jos pulmapelien ystävien pitäisi valita vuodelta 2024 vain yksi peli, Lorelai and the Laser Eyes olisi todella vahva vaihtoehto. Tarinaa avaavat vihjailut ja pulmien ratkaisut jäävät kummittelemaan pääkoppaan pelitauoillakin. Genren kärkeen nouseva peli palkitsee ne, jotka uskaltavat todella luottaa omaan älliinsä.

13. V Rising Tekijä: Stunlock Studios Julkaisija: Stunlock Studios Ruotsalaisessa vampyyripelissä kohtaa monta eri lajityyppiä. Se on ylhäältä kuvattu toimintaroolipeli, tukikohdan rakentamista vaativa selviämispeli ja täydellinen fantasia vampyyrina olemisesta. Pelaaja herää arkustaan fantasiamaailmaan, jossa on noustava Draculaksi Draculan paikalle, mutta uhkia ovat pyhät soturit ja hengiltä paistava aurinko.

Todella nättien linnojen rakentelu hemmottelee sisustuspeleistä tykkääviä, ja seikkailu onnistuu niin yksin kuin kaverienkin kanssa tai toisia vampyyreja vastaan taistellen. V Rising antaa pelaajan löytää ja säätää oman pelityylinsä, kunhan verenimijät vain innostavat.

12. Animal Well Tekijä: Billy Basso Julkaisija: Bigmode Metroidvania on lajityyppi, jossa sivulta kuvattu pelihahmo harhailee ympäri hiljalleen avautuvaa karttaa.

Koko ajan löytyy uusia keinoja päästä eteenpäin jo nähdyistä paikoista.

Entä jos tämän ajattelun veisi äärimmilleen? Silloin syntyy mystinen ja kutkuttava Animal Well, Well, jossa pelaaja hortoilee ympäri eläinten ja kummallisten näkyjen täyttämää maanalaista labyrinttia. Perinteistä taistelua ei ole, vaan pääpaino on pulmilla ja salaisuuksien löytämisellä. Tekijä uhkaili, että kaikkien niiden löytäminen vie pelaajilta 10 vuotta. Animal Well on retrohenkinen peli heille, jotka haluavat menettää yöunensakin kätkettyjä salaisuuksia pohtiessaan.

pelaaja.fi // 31

11. Prince of Persia: The Lost Crown Tekijä: Ubisoft Julkaisija: Ubisoft Ubisoftin paras peli vuonna 2024 oli klassisen Prince of Persia -sarjan hyppy metroidvanioihin. Siinä nähdään upeaa grafiikkaa, haastavaa loikintaa, kieroja pulmia ja hienoja pomotaistoja, eli kaikkia klassisen metroidvanian osatekijöitä. Ja jos pelaaja tahtoo enemmän tai vähemmän haastetta, tarjolla on todella esimerkilliset mahdollisuudet kokemuksen yksilöimiseksi oman pelimaun tai -taidon mukaan. Mutta koska maailmamme on kovin epäreilu paikka, The Lost Crown ei myynyt Ubisoftin mielestä tarpeeksi, joten pelin tekijätiimi hajotettiin jo, eikä jatko-osaa ole tulossa.

Kiittämättömyys on maailman palkka.

10. Silent Hill 2 Tekijä: Bloober Team Julkaisija: Konami Eikö toisen Silent Hillin uusinnan pitäisi olla parhaiden uusioversioiden listalla? Ei suinkaan. Bloober Teamin ennakkoon parjattu uusiointi kauhuklassikosta on nimittäin niin taitava ja oleellisilta osin parannettu kokemus, että vanhan faninkin mielestä tämä tuntuu välillä kuin uudelta peliltä. Peli kunnioittaa alkuperäistä, mutta se on silti muunnettu taitavasti nykymakuun ja moderneihin standardeihin sopivaksi kokemukseksi. Jopa kovimman linjan Silent Hill -puristit ovat todenneet Blooberin pelin hienoksi kunnianosoitukseksi yhdelle kaikkein aikojen parhaista kauhupeleistä. Jos on pakko entisöidä klassikoita, tehdään se näin.

9. Satisfactory Tekijä: Coffee Stain Studios Julkaisija: Coffee Stain Publishing Ruotsalaisen Coffee Stainin Satisfactory on peli automatisoinnin hienoudesta. Pelaaja on työläinen, joka viskataan vieraalle planeetalle tarkoituksenaan rakentaa massiivinen tehdasverkosto. Liukuhihnojen, tuotantolinjojen, sähköverkkojen, autokuljetuksien ja junaratojen ketjuja suunnittellessa vaipuu ihanaan zen-tilaan. Samalla kelpaa ihailla planeetan tunnelmallisia maisemia ja yksityiskohtaisesti suunniteltujen tehdaslaitteiden sulavia animaatioita. Tarinassa revitään mustaa huumoria kapitalismin ja tuotantotehokkuuden ihanuudesta Portalin hengessä. Ja kaikki on vielä parempaa moninpelinä.

32 // pelaaja.fi

MASENTAVIMMAT TOP3 1

2

3

Suicide Squad: Kill the Justice League

Concord

Skull and Bones

Tekijä: Firewalk Studios Julkaisija: Sony

Tekijä: Ubisoft Singapore Julkaisija: Ubisoft

Tekijä: Rocksteady Studios Julkaisija: Warner Bros.

Kahdeksan vuoden ajan kehitetystä scifiräiskintä Concordista piti tulla Sonyn palvelupelien lippulaiva.

Eikä ole sattumaa, että palvelupelaaminen mainitaan masennuslistan joka kohdassa. Concord ei ollut oikeastaan edes perinteisessä mielessä huono peli.

Se oli vain täysin hajuton, mauton ja mitäänsanomaton korporaatiotuote, joka ei tehnyt mitään paremmin kuin ilmaiset kilpailijansa. Näin kävi jotain, mitä harvemmin uskotaan mahdolliseksi ison bujdetin tuotannoissa: tasan ketään ei kiinnostanut pelata sitä. Concordin floppaus on legendaarinen katastrofi, joka päätyy alan historiankirjoihin.

Vuoden 2013 Assassin’s Creed IV: Black Flagin pelaajat huomasivat, että piraattipelin seilauksestahan olisi saanut ihan oman pelin. Ubisoft päätti iskeä siihen saumaan, mutta tästä virinneen Skull and Bonesin kehitys vei uskomattomat 11 vuotta. Ubisoftin Singaporen haarastudion viimeistelemässä pelissä kehitysaika ei toki näy millään tavalla positiivisesti. Lopulta piraattipökäle heitettiin kauppoihin “tulipahan tehtyä” -hengessä ja tietenkin palvelupelinä, jonka ainoa funktio on rahastus. Samoissa huuruissa Ubisoft julkaisi viime vuonna myös kovalla pöhinällä tulleen XDefiant-räiskinnän, ant-räiskinnän, joka sekin ehti jo kuolla pois.

Arkham-sarjan Arkham -sarjan äkillinen notkahdus on järkyttävä.

Alan rakastetuimmista supersankaripeleistä siirryttiin trendikkäiden palvelupelien maailmaan, sillä mikäänhän ei ole sen innostavampaa kuin stereotyyppinen ja mitäänsanomaton räiskintä supersankaroinnin valeasussa. Ihme ja kumma, mutta pelikansa ei mennyt lankaan. Niinpä Batman-floppina “nimi on enne” -henkinen Suicide Squad on samaa luokkaa kuin Joel Schumacherin Batman ja Robin -leffa kuminänneineen. Pelillä oli menestyksen kaatamiseen vielä lisää fanikryptoniittia: rahastuksen siivellä tapettiin itse Bättis ja muita DC:n rakastettuja sankareita.

LUKIJOIDEN TULOKSET Totuttuun tapaan myös Pelaaja.fin lukijat äänestivät omat valintansa vuoden peleiksi vuodenvaihteen tietämillä. Äänestyksen ehdokkaat valittiin ennakkoon Pelaaja-lehden arvosteluiden perusteella, mutta myös täysin omia valintoja pääsi ehdottamaan. Äänestystuloksen voittaja oli pirtsakka Astro Bot, joka on hurmannut pelikansaa perinteitä kunnioittavalla ja peli-iloa pursuavalla otteellaan.

1. Astro Bot 2. Silent Hill 2 3. Helldivers 2 4. Black Myth: Wukong 5. Final Fantasy VII Rebirth 6. Balatro 7. Warhammer 40,000: Space Marine 2 8. Call of Duty: Black Ops 6 9. Dragon Age: The Veilguard 10. Stellar Blade

pelaaja.fi // 33

8. The Legend of Zelda: Echoes of Wisdom Tekijä: Grezzo Julkaisija: Nintendo Ensimmäinen The Legend of Zelda julkaistiin jo 1986, ja sarjan pelit tuntuvat aina nousevan julkaisuvuosiensa parhaimmistoon. Harmi siis, että aina tähän päivään asti sarjalle nimen antanut Zelda on saanut olla tylysti sivuosassa sankari Linkin seikkailuissa. Echoes of Wisdom korjaa tämän puutteen ja tekee Zeldasta vihdoin päähenkilön. Pelin nimi viittaa taikavoimiin, joiden avulla Zelda voi monistaa pelistä löytyviä esineitä ja olentoja. Kopioilla voi ratkoa pulmia, ja Zelda voi usuttaa kloonihirviöt vihollisten kimppuun. Jälleen kerran nähdään, kuinka Zelda-sarja puhkuu iloista innovaatiota vuodesta toiseen.

7. Metaphor: ReFantazio Tekijä: Atlus Julkaisija: Sega Atlus on Persona Persona-sarjan -sarjan myötä saanut valtavasti osaamista suurien roolipelien tekemisestä.

Ne ovat vain olleet modernin maailman seikkailuja, mutta Metaphor: ReFantaziossa Atlus käyttää taitojaan oikean korkeafantasian luomiseen.

Uskomattoman kunnianhimoinen ja laaja saaga on kuin modernin japanilaisen roolipelaamisen huipentuma. Eikä se tarinassakaan tyydy vähään, sillä pelissä nähdään usein avoimen poliittisia kannanottoja. Tässä sekoittuvat vaivattomasti genren perinteet ja moderni suunnittelu, ja japanilaisten roolipelien tai eeppisten fantasiatarinoiden ystäville Metaphor on pakkohankinta.

6. Dragon’s Dogma 2 Tekijä: Capcom Julkaisija: Capcom Koolla on väliä fantasiassa. Dragon’s Dogma 2:n viehätys perustuu siihen, kuinka pelaaja tarpoo suuressa maailmassa ja kohtaa maata järisyttäviä jättejä ja lohikäärmeitä. Skyrim-henkisen tutkimusmatkailun ja toimintaroolipelien yhdistelmänä se tarjoilee myös kummallista, persoonallista kerrontaa. Pelin suorituskyvyssä oli julkaisun aikaan vielä rosoreunoja, mutta nekin on korjattu pitkälti. Peliä on kritisoitu siitä, että se tuntuu välillä enemmän Dragon’s Dogman uusinnalta kuin jatko-osalta. Ilmeisesti ohjaaja Hideaki Itsunon alkuperäisen vision toteutuminen vain vaati pari yritystä.

34 // pelaaja.fi

5. Final Fantasy VII Rebirth Tekijä: Square Enix Julkaisija: Square Enix Miten voi tehdä uudestaan klassikon, jos se on jo ennestään yksi kaikkien aikojen rakastetuimmista peleistä? Square otti valtavan riskin lähtiessään uusimaan vuoden 1997 FFVII:tä, sillä se on alkuperäisen PlayStationin valtakauden määrittävin peli. Se koukutti ja kasvatti kokonaisen sukupolven pelaajia, joille Cloud, Aerith, Sephiroth ja kumppanit ovat pelitaivaan muuttumattomia kiintotähtiä. Vielä hullummalta tuntuu jakaa ennestään mammuttimainen peli kolmeen osaan ja paisuttaa joka siivua entisestään. Rebirth on kakkosluku, ja voiko edes ikivihreän pelin irrotetuista keskivaiheista saada vetoavaa kokonaisuutta?

Kaikki on kuitenkin mahdollista Final Fantasyssa, ja Square Enixin tiimi on tasapainoillut veitsenterällä uskollisuuden ja uudistamisen välissä. Suuret linjat pysyvät entisellään, mutta niidenkin kanssa otetaan riskejä.

Isolla kädellä on säädetty yksityiskohtia ja luotu uutta.

Pelkkänä piskuisena sivutehtävänä nähty alue saattaa muuttua Rebirthissä aivan uudeksi peliosioksi, joten alkuperäisen kymmenen kertaa jauhaneet saavat nähdä uusia ja ihmeellisiä näkyjä.

Final Fantasy VII Rebirth on valtava, teatraalinen ja ihastuttava suurseikkailu, jonka tenho on yhtä lailla elämää suuremmassa alkuperäispelissä kuin uuden version ylitsepursuavan mahtipontisessa ja leikkisässä toteutuksessa. Se on peli, joka voi tasapainotella toimintaa ja rentoa vitkuttelua sekä emo-draamaa ja komediakohellusta, eikä mikään tunnu irrallisellta. Final Fantasy VII:stä ei voi näemmä saada koskaan tarpeekseen.

4. Helldivers II Tekijä: Arrowhead Game Studios Julkaisija: Sony Interactive Entertainment Ruotsalainen Helldivers oli toimituksen suosikkeja 2015, mutta ei pelisarjalle olisi koskaan osannut povata näin hienoa tulevaisuutta. Sen ylhäältä kuvatussa tiimiräiskinnässä tykinruoaksi heitetyt sotilaat “puolustivat” ihmiskunnan ylivaltaa fasistisen maailmanhallituksen nimissä muukalaisia vastaan, ja Verhoevenin Starship Troopers -elokuvaa mallintanut peli oli liioitellun tulivoiman, kaaoksen ja hikeä pintaan tuovan haasteen ilotulitusta.

Pitkään tehty Helldivers II on samaa modernilla kolmannen persoonan grafiikalla ja entistä naurettavammilla räjähdyksillä. Se koukuttaa monella eri tavalla samaan aikaan. On upeita tieteismaisemia, jotka täyttyvät napalmista ja taivaita halkovista lasereista. On tiivistä ja taidon palkitsevaa räiskintää, jonka asetuntuma on loistava. On fysiikkapohjaista kohellusta, jossa Helldiver-parat sinkoilevat tykityksen ja jättilonkeroiden voimasta. On mechoja, ajoneuvoja ja aseita kolmen räiskinnän edestä. Ja kaiken yllä kaikuvat loisteliaat patrioottiset fanfaarit. Takana etenee suurempi sotatarina, joka on sitonut pelaajat tiiviiksi yhteisöksi.

Sony ja Arrowhead meinasivat jo vieroittaa pelin palavahenkisen fanikunnan ikävillä törttöilyillä, joihin kuului Sony-tilin pakottamista pc-pelaajille ja pelin asetasapainon sekavaa rukkausta.

Mutta Helldivers II löysi kuin löysikin tiensä takaisin huipulle, ja aivan vuoden 2024 lopulla ilmestynyt suurpäivitys teki siitä paremman kuin koskaan. Helldiverit uskovat taas johtajiinsa. Kauan eläköön Supermaa ja hallittu demokratia!

pelaaja.fi // 35

3. Balatro Tekijä: LocalThunk Julkaisija: Playstack Kun vuoden 2024 parhaimmistoa on koottu tällaisille listoille, mikään peli ei ole herättänyt sellaista närkästystä ja hämmästystä kuin Balatro. Sitä pelaamattomat ovat huudahdelleet, että mitä kälyinen pokeripeli tekee oikeasti hyvien julkaisujen keskellä. On se oikeastaan täysin ymmärrettävää. Ruutukuvien perusteella Balatro näyttää yhtä innostavalta kuin Windows-pasianssi. Jos vuoden peli -valinnoissa vai-

kuttaisivat puhtaasti vain suunnittelupuolelta nousevat vahvuudet, kuten pelattavuus, tasapainotus ja koukuttavuus, jokeripokeri saattaisi olla kuitenkin vielä pari sijaa ylempänä!

Balatro ei edes ole mikään oikea pokeripeli, vaikka siinä kasataan perinteisiä pokerikäsiä pelikorteilla. Ennemminkin kyse on pasianssimaisesta roguelike-pakanrakennuksesta, jossa tavoitellaan joka pelikierros mahdollisimman isoa pistemäärää.

Pokerikädet ja kortit ovat tässä yhtälössä enemmänkin helposti sisäistettävä viitekehys tulokkaalle, ja se tekee Balatrosta mahdollisimman ymmärrettävän ensihetkistä lähtien. Kierroksen edetessä pelaaja ostaa

pakkaansa yhä kummallisempia kortteja ja supervoimaisia jokereita. Se tekee pelaamisesta jatkuvasti monimutkaistuvaa taktikointia, joka huipentuu pomotaisteluihin.

Pelin taika on lopulta uskomattomien ja naurettavan tehokkaiden korttiyhdistelmien kasaamisessa samaan tapaan kuin vaikkapa Magic the Gatheringissa. Balatron suosittelemisen sijaan siitä pitääkin melkein varoitella. Tämä on sataprosenttisen puhdasta digitaalista heroiinia, joka koukuttaa pelaamaan kierroksen toisensa perään. Ajattoman ja koruttoman ulkonäkönsä takia Balatro saattaakin olla vuoden 2024 peleistä se, jota tullaan muistelemaan pisimpään.

2. Indiana Jones and the Great Circle Tekijä: MachineGames Julkaisija: Bethesda Softworks Tohtori Henry Walton “Indiana” Jones Jr. ja Xbox ovat kumpikin kaivanneet palsamia tuskien täyttämälle tielle. Harrison Fordin karisma on venytetty katkeamispisteeseen ja sen tuolle puolen uudemmissa leffoissa, joista puuttuvat sielu ja vanhojen rainojen pölyinen uskottavuus. Edellinen hyvä Indy-peli kelpaa jo museoon, sillä The Fate of Atlantis saapui 1992.

Microsoft sen sijaan on viimeiset pari vuotta rukoillut Xboxille edes yhtä vetoavaa AAA-luokan yksinoikeushittiä. The Great Circle heilauttaa ruoskaansa ja pelastaa vaivattoman näköisesti molemmat kärsijät.

Indy-uutuus on yllättäen kevyehkö hyppy immersive sim -lajityyppiin, jossa pelaajalle tarjotaan leikkikenttä ja tekemisen vapautta. Pelimaailma pursuaa vaihtoehtoisia etenemistapoja ja arkeologisia salaisuuksia, joita ei tyrkytetä pelaajalle, jos niitä ei huomaa puolessa minuutissa. Siinä on iskevää taistelua, jossa on tilaa improvisaatiolle ja käsikähmälle. Taistelu ei ole edes pakollista, sillä mukana on Hitman Hitman-henkistä -henkistä hiiviskelyä ja valepukuja.

Indy-huumorin täyttämä kässäri on täyttä timanttia ja Troy Baker kuulostaa Harrison Fordilta enemmän kuin Ford itse.

The Great Circle ei ole pelättyyn tapaan laimea Tomb Raider- tai Uncharted-klooni. charted -klooni. Se on peli, josta seuraavat arkeologiseikkailut katsovat mallia. Eikä se ole valmiiksi pureskeltu ja haasteeton spektaakkeli tai interaktiivinen Indy-leffa, vaan hyvin suunniteltu ja laadukasta pelattavuutta tarjoileva pelaajien peli, joka ei aliarvioi pelaajan hoksottimia tai vaivannäköä. Näin se nousee helposti parhaiden lisenssipelien kaanoniin.

36 // pelaaja.fi

1. Astro Bot Tekijä: Team Asobi Julkaisija: Sony Interactive Entertainment Vaikka PlayStation 5 on uskomattoman menestynyt hittikonsoli, parin viime vuoden aikana on yhä useammin kuiskailtu, että Sony on pelijulkaisijana hukkaamassa teränsä ja oman kiehtovan historiansa. Sen julkaisukatalogissa on saatu putkeen satoja miljoonia maksavia kolmannen persoonan spektaakkeliseikkailuja, jotka alkavat laadusta huolimatta muistuttaa yhä enemmän toisiaan. Mainettaan Sony rakensi kuitenkin kummallisemmilla ja pienemmillä peleillä, joihin kuuluvat vaikkapa Parappa the Rapper, MediEvil ja Crash Bandicoot. Sony on tässä tasapäistymisen suossa jopa sulkenut legendaarisen Japanin studionsa.

Perintöä vaalitaan kuitenkin Tokiossa toimivassa Team Asobissa, joka itsenäistyi samaisesta Japan Studiosista vuonna 2021. Aluksi se julkaisi peleiksi hädin tuskin kutsuttuja sovelluksia, kuten PlayStation Cameraa ja DualShock 4 -ohjainta mainostaneen PlayRoomin sekä ensimmäistä PlayStation VR -settiä esitelleen PlayRoom VR:n. Astro Bot -robotin ensi kertaa esitelleet Astro Bot Rescue Mission ja Astro’s PlayRoom olivat nekin oikeastaan samanlaisia demoja, mutta Asobin taituruus nosti ne paljon korkeammalle. Yhtäkkiä alettiin huomata, että höpsössä pikku robotissa ja sen luoneessa studiossa olisi aineksia paljon suurempaankin.

Näin saatiin Astro Bot, joka on ensinnäkin loistava ja riemukas 3d-tasohyppely. Sen pelattavuus ja ohjattavuus on hiottu huippukuntoon, eikä se säästele ideoissa ja kokeilunhalussa. Jokainen taso sisältää käänteitä ja yllätyksiä, jotka pitävät pelaajan varpaillaan ja ihastuneessa virneessä. Kun Astro saa haltuunsa jonkin uuden kyvyn, peli onnistuu opettamaan sen käytön parissa hetkessä. Grafiikka hivelee silmiä ja hämmästyttää laadullaan, ja maisemiin on kätketty nokkelaa visuaalista kerrontaa. Suunnittelun nerokkuus ja pilkulleen viilattu laatu on katsottu 3d-hyppelyissä nykyaikana Nintendon ja Marion yksityisomaisuudeksi, mutta sehän ei hidasta Astroa, joka haastaa putkimiehen ja nousee tuolle korkealle tasolle horjumatta.

Astro Bot on samaan aikaan nostalgialla täytetty kunnianosoitus PlayStationin kirjavalle ja sittemmin hukatulle historialle. Vanhat PlayStation-fanit loikkivat ilon kyyneleet poskillaan, sillä Astro kunnioittaa kaikkia mahdollisia Sony-suuruuksia pienemmillä tai isommilla viittailuilla. Gran Turismo? Tomb Raider? Journey? Viittauksia on satoja. Pelaamalla ja kenttien salaisuuksia penkomalla pelaaja voi myös avata menneistä suuruuksista muistuttavia dioraamoja ja jopa kätkettyjä erikoiskenttiä, eikä kaiken kerääminen tunnu silti mahdottomalta haasteelta.

Team Asobi nousee näin arvostetuimpien Sony-studioiden joukkoon ja tekee kaiken pelillä, joka ei tarvitse lainkaan vakiintunutta suuruudenhullua spektaakkelityyliä tai venytettyä kestoa. Astro Bot on paluu perusasioihin eli hyvään, luovaan ja tuoreeseen pelattavuuteen sekä pelaamisen iloon ilman mitään turhia silmänkääntötemppuja. Tätä on kaivattu! Humoristisena pelaamisen museona Astro Bot tuntuu myös olevan enemmän kuin peli. Se on viesti ja lupaus, jonka mukaan Sony muistaa edelleen, mistä se on tullut. Pieni ja vaatimaton Astro-maskotti onkin juuri oikea olento muistuttamaan tästä. Toivottavasti viesti kulkeutuu kirkkaana pelaajien lisäksi myös konsolijätin johtoportaalle.

pelaaja.fi // 37

KATSAUS PELIVUOTEEN 2025 U

usi pelivuosi lähtee käyntiin räjähtävästi, sillä jo helmikuu on täynnä isoja julkaisuja lähtien itse seitsemännestä Civilizationista. Vaikka tarjonta ja joidenkin pelien tarkat julkaisupäivät selviävät tyypillisesti vastaan kevään aikana, voimme kuitenkin sukeltaa jo liki täysin varmasti tänä vuonna ilmestyvien pelien sekaan. Lista on väkisinkin pc-, PlayStation- ja Xbox-painotteinen, sillä Nintendo ei ole vielä jakanut juuri tietoa Switch 2:n peliaikatauluista.

Ennen olisimme voineet kasata tähän vuoden jokaisen merkittävän pelijulkaisun, mutta jo pelkästään pc-kauppapaikka Steamissä ilmestyi viime vuonna yli 15 000 peliä. Niinpä voimme nykyään suorittaa vain katselmuksen, jossa poimimme päältä suurimmat julkaisut ja juuri meitä kiehtovat pienemmät erikoisuudet. Tässä siis 35 peliä, jotka ovat herättäneet juuri Pelaajan toimituksen mielenkiinnon.

Teksti: Janne Pyykkönen

38 // pelaaja.fi

Avowed Tekijä: Obsidian Entertainment Julkaisija: Xbox Game Studios Alustat: XSX/S, Win Julkaisu: 13.2.

Vuoden aloittajiin kuuluva Obsidian-roolipeli ei ehtinyt aivan arvosteluun. Tämä ensimmäisen persoonan seikkailu heittää pelaajan Pillars of Eternity -roolipeleistä tuttuun Eoran maailmaan, jossa ruuti ja musketit ovat tulleet magian rinnalle. Pelaaja on lähettiläs, joka selvittää salaperäisen ruton alkuperää koskemattomalla viidakkosaarella. Ensimmäisen persoonan toimintaroolipeli sekoittaa miekkaa, magiaa ja pyssyjä, ja peliä voisi luonnehtia Obsidianin scifipeli Outer Worldsin fantasiaversioksi. Jollain ihmeellä Outer Worlds 2 on myös luvattu täksi vuodeksi, mutta veikataan sitä vasta jouluksi.

Lost Records: Bloom & Rage Tekijä: Don’t Nod Julkaisija: Don’t Nod Alustat: PS5, XSX/S, Win Julkaisu: 18.2.

Life is Strange jäi julkaisija Square Enixin omistukseen, mutta tekijä Don’t Nod jatkaa itsenäisenä samalla linjalla eli teinitrauman ja yliluonnolisen yhdistämisellä. Seikkailu etenee kahdessa eri ajassa. Aluksi neljä tyttöä kokee selittämättömiä asioita metsässä vuonna 1997, ja mysteerit päätyvät videonauhalle. Sitten aikuiset naiset puivat rajuja kokemuksia 27 vuotta myöhemmin. Luvassa on kauniita maisemia ja todella nättiä grafiikkaa, draamavetoista dialogia, ystävyyssuhteiden kehittelyä, armotonta ysärinostalgiaa ja selkeitä Stranger Things -viboja. Toinen episodi saapuu kuukautta myöhemmin.

Like a Dragon: Pirate Yakuza in Hawaii Tekijä: Ryu Ga Gotoku Studio Julkaisija: Sega Alustat: PS4, PS5, XOne, XSX/S, Win Julkaisu: 20.2.

Tokiossa toimiva Yakuza-studio Ryu Ga Gotoku on kasvattanut itsestään väsymättömän pelitehtaan, joka puskee uutuuksia pelottavalla vauhdilla. Niinpä turbovauhdilla saadaan myös Pirate Yakuza, jossa kahjo Goro Majima pääsee toteuttamaan unelmiaan modernina merirosvona elämisestä. Edellinen Yakuza oli vuoropohjaista taistelua, mutta tämä tapaus näyttää Yakuzan ja Assassin’s Creed IV: Black Flagin hybridiltä. Laivoja vallataan lennokkaan näköisellä ja erikoistehosteiden siivittämällä lähitaistelulla, joka näyttää melkein supersankaritouhulta.

Monster Hunter Wilds Tekijä: Capcom Julkaisija: Capcom Alustat: PS5, XSX/S, Win Julkaisu: 28.2

Jättimäisten hirviöiden metsästyksestä on tullut superhitti Japanin lisäksi länsimaissa, joten Capcom panostaa siihen ennennäkemättömän paljon. Niinpä ei ole syytä epäillä, ettei Wilds olisi genren seuraava edistysaskel ja yksi vuoden suurimmista peleistä. Metsästäjät matkustavat kiellettyyn maahan, jonka ilmasto, vaihtuvat säätilat sekä realistinen luonto nostattavat tunnelmaa, ja hirviöt elävät siellä uskottavammin kuin aiemmissa peleissä. Apuna on raptor-tyylinen apuhirviö, minkä lisäksi pc-, PlayStation- ja Xbox-pelaajat pääsevät heti samoille metsästysretkille täyden crossplay-tuen ansiosta.

pelaaja.fi // 39

Clair Obscur: Expedition 33 Tekijä: Sandfall Interactive Julkaisija: Kepler Interactive Alustat: PS5, XSX/S, Win Julkaisu: 24.4.

Joukko entisiä Ubisoft-devaajia perusti 2020 Ranskan Montpellieriin studion nimeltä Sandfall Interactive. Tänä vuonna saadaan sen debyyttipeli Expedition 33, jossa yhdistyvät ranskalainen taidetyyli, JRPG-tyylin suunnittelu ja melkoinen kunnianhimo. Pelajaa johtaa siinä sankariryhmää, joka metsästää ihmisiä maalauksilla massamurhaavaa taiteilijaa. Grafiikka näyttää uskomattoman hyvältä, ja kaikkien ennakkotietojen valossa Sandfall haluaa selkeästi tehdä pelitaidetta eikä pelituotetta. Eurotaiteen yhdistäminen japanilaiseen roolipelaamiseen saattaa tuottaa hurjia tuloksia.

Atomfall Tekijä: Rebellion Developments Julkaisija: Rebellion Developments Alustat: PS4, PS5, XOne, XSX/S, Win Julkaisu: 27.3.

Yhdysvalloilla on Fallout, Ukrainalla on S.T.A.L.K.E.R. ja Englannilla on pian Atomfall. Rebellionin uutuus on selviämistaistoa ja ammuskelua vaarallisella vyöhykkeellä. Esikuvana on Windscalen ydinvoimalan palo Luoteis-Englannin Sellafieldissä vuonna 1957. Luvassa on varusteiden etsintää ja kasaa-

mista, kaupankäyntiä ja tietenkin veristä taistelua. Tyylillisesti haetaan kylmän sodan tuulia ja vanhan ajan brittiläisen maalaiskauhun viboja klassisen Wicker Manin tapaan. Idea on mainio, ja Rebellion on hionut räiskintätaitonsa kohdilleen Sniper Elite -peleissä, joten tässä on todellakin lupausta.

InZOI Tekijä: Krafton Julkaisija: Krafton Alustat: Win, myöhemmin PS5, XSX/S Julkaisu: 28.3.

Tuntuuko Sims polkevan paikallaan vuosi toisensa jälkeen? Korealainen Krafton haastaa simit isosti huipputekniikkaan nojaamalla. Sen InZOI-pelissä hyysätään arjessa zoi-tekoihmisiä, mutta takana hyrrää Unreal 5 -pelimoottori, ja sekä maisemat että ihmiset ovat kuin tosielämästä repäistyjä. Pc-puolella pe-

li lähtee ennakkotestiin maaliskuun lopussa, jolloin nähdään, ovatko puheet tekoälyn avustamasta käyttäytymisestä pelkkää hypeä. Sims-studio Maxista lyödään kahdelta suunnalta, sillä vuodelle 2025 on luvattu myös indietason Sims-haastaja, paljon pienemmän tiimin tekemä Paralives.

Bionic Bay Tekijä: Mureena, Psychoflow Julkaisija: Mureena, Kepler Interactive Alustat: PS5, Win Julkaisu: 13.3.

Bionic Bayn luova moottori on suomalainen Juhana Myllys, jolla on kokemusta sekä pelien suunnittelusta että niiden taiteesta, ja kansainvälisenä yhteistyönä syntyneen projektin tekniikkapuolella on kaksi taiwanilaista ohjelmoijaa. Tämä on nätisti piirrettyyn pikseligrafiikkaan ja fysiikkasimulaatioon pe-

40 // pelaaja.fi

rustuva haastehyppely, jossa tutkija yrittää paeta painajaismaisesta tieteismaailmasta. Apuna on ihmeteknologiaa, jolla onnistuvat vaikkapa esineiden kaukosiirto ja ajanhidastus. Ihastuttavan kunnianhimoisen Bayn julkaisijaksi löytyi Kepler, joka tunnetusti levittää vain laatutavaraa.

Split Fiction Tekijä: Hazelight Studios Julkaisija: Electronic Arts Alustat: PS5, XSX/S, Win Julkaisu: 6.3.

Hazelightin kahden pelaajan yhteispeli It Takes Two ihastutti vuonna 2021 loistavalla pelattavuudella ja loputtomalla luovien ideoiden vyöryllä, sillä joka kentässä nähtiin läjä uusia kikkoja. Sama jatkuu studion uutuspelissä Split Fictionissa, jossa fantasia- ja scifikirjailijat lukitaan ideoita varastavaan virtuaalitodellisuuteen. Mio ja Zoe joutuvat löytämään yhteisen sävelen, jotta satuhirviöt ja tieteisuhat eivät koidu heidän kuolemakseen. It Takes Twon tuntien ei tulisi yllätyksenä, jos Split Fiction päätyisi vuoden 2025 parhaiden pelien kärkisijoille.

Värvää pelikaveri ajoissa!

Death Stranding 2: On The Beach Tekijä: Kojima Productions Julkaisija: Sony Interactive Entertainment Alustat: PS5 Julkaisu: 2025

Hideo Kojima on yksi harvoista ihmisistä, joiden maine peliteollisuuden auteur-tekijöinä saa ihmiset pelaamaan lähes mitä tahansa. Niinpä hänen ei enää tarvitse hillitä peliensä outouksia, vaan jo ennestään kumman Death Strandingin jatko-osa kurvaa kaiken logiikan ulottumattomiin. Vuoden tärkempiin PS5-peleihin kuuluvassa On the Beachissä palataan maailmaan, jossa ajan kulku sekä elämän ja kuoleman rajat ovat aivan hajalla, ja kuriiri Sam Porter Bridges (Norman Reedus) vaeltaa eristyneiden kaupunkien välillä. Kojima tiputtelee pelistään leukoja loksauttavia teasereitä sosiaalisessa mediassa.

Grand Theft Auto VI Tekijä: Rockstar Games Julkaisija: Rockstar Games Alustat: PS5, XSX/S Julkaisu: 2025

Rockstar Games ja sen omistaja Take-Two ovat vannoneet, että GTA VI ilmestyy tänä vuonna. Muiden julkaisupäivää vartovien pelien tulopäivät riippuvat tästä, sillä kukaan ei halua kauppoihin samaan aikaan kuin tämä mammutti. Peli sijoittuu moderniin versioon Vice Cityn Miamista, ja luvassa on Florida-mausteinen sekä tietysti Amerikan menoa satirisoiva tarina kimpassa rötöstelevistä Luciasta ja Jasonista. Kohupeli on sellainen huhujen ja vuotojen törkymylly, että ennen sen julkaisua on vain parempi ottaa iisisti. Se tulee kun tulee ja on epäilemättä vuoden isoin peli.

Ghost of Yōtei Tekijä: Sucker Punch Productions Julkaisija: Sony Interactive Entertainment Alustat: PS5 Julkaisu: 2025

Sucker Punch -studio hurahti Japanin samurai-aikaan täysin Ghost of Tsushiman myötä, ja se jatkaa Kurosawa-vaikutteista seikkailemista erillisen oloisessa jatko-osassa. Tapahtumapaikkana on Tsushiman saaren sijasta Hokkaidon Yōtei-vuoren ympäristö, ja aikaa on vierähtänyt yli 300 vuotta. Teemana on silti kosto, ja terävää oikeutta jakaa Erika Ishiin esittämä Atsu. Asetekniikan kehityksen myötä katanan ohessa heilutetaan kusarigama-ketjusirppiä ja väkeä poksautellaan japanilaisella musketin vastineella. Tunnelmaan voi virittäytyä huikealla tv-sarjalla Shogun, joka sijoittuu Japanin samaan aikakauteen.

Doom: The Dark Ages Tekijä: Id Software Julkaisija: Bethesda Softworks Alustat: PS5, XSX/S, Win Julkaisu: 15.5.

Oletko koskaan miettinyt, mitä Doom-pelien joviaali sankari Doom Slayer teki nuoruudessaan? No, tappoi demoneja keskiajalla tietenkin. Dark Ages on modernin Doom-sarjan alkuperätarina, jossa nykypislarit ja scifimörssärit vaihtuvat alkukantaisempiin tuhon instrumentteihin. Koska moottorisaha on pakko olla fantasiateemasta huolimatta, Slayer katkoo demoneja sahalaitaisella kilvellä. Ehkä puolustuksella on siis aiempaa enemmän väliä, eikä aina voi turvautua puhtaaseen tulivoimaan. Aiemmin pelättiin, että Doomista saattaisi tulla Xbox-yksinoikeus, mutta Slayer jyrää vielä pleikkarillakin.

pelaaja.fi // 41

Dune: Awakening Tekijä: Funcom Julkaisija: Funcom Alustat: PS5, XSX/S, Win, Linux Julkaisu: 2025

Norjalainen Funcom tekee moninpeliä Dyynin vaihtoehtoisessa historiassa, jossa Paul ei koskaan syntynyt. Atreidesien ja Harkonnenien sota raivoaa täysillä Arrakisin hiekoilla, ja pelaajat sotivat resursseista, perustavat tukikohtia, opettelevat aavikolla selviämisen keinot ja välttelevät tietysti hiekkamatoja. MMO-henkisessä pelissä on kirjoista tuttuja hahmoluokkia, kuten miekkamestareita, mentaatteja, planetologeja ja Bene Gesseritin siskoja. Ornitopterillakin pääsee lentämään! Tutustumme peliin laajemmin lähitulevaisuudessa laajan ennakkokatsauksen merkeissä.

Metal Gear Solid ∆: Snake Eater Tekijä: Konami Julkaisija: Konami Alustat: PS5, XSX/S, Win Julkaisu: 2025

Klassinen Metal Gear -sarja on viettänyt masentavan pitkää hiljaiseloa, mihin on vaikuttanut sarjan luoneen Hideo Kojiman lähtö Konamilta. Nyt saadaan uusintaversio vuoden 2004 Snake Eaterista, mutta pelihän on ehdottomasti paluun arvoinen. Vietnamin sodasta vaikutteita saanut Snake Eater on edelleen hiiviskelysaagan ylistetyimpiä pelejä, ja nyt jo ennestään kiehtovaan pelattavuuteen lisätään moderneja ideoita sarjan myöhemmistä peleistä. Teknisellä puolella häärää porttauksiin erikoistunut Virtuos-studio, ja Konamin puolelta mukana on ihmisiä, jotka ovat olleet Metal Gear -tiimissä jo 1990-luvulla.

Mafia: The Old Country Tekijä: Hangar 13 Julkaisija: 2K Alustat: PS5, XSX/S, Win Julkaisu: Syksy 2025

Mafia-sarja tarjoilee avoimen maailman rikospeliä niille, jotka kaipaavat uskottavuutta GTA-hölmöilyn sijasta. Pääosassa on kaivostyöläinen Enzo Favara, joka haluaa parantaa kurjaa elämäänsä ja joutuu järjestäytyneen rikollisen kurimukseen mafian kotimaassa Sisiliassa 1900-luvun alkupuolella. Peli sukeltaa näin järjestön alkujuurille, mutta tekijöiden mukaan tämä on myös tarinan ja tyylin puolesta paluu sarjan aloittaneen pelin synkkiin tunnelmiin. Tulossa on todella upea vuosi rötöspelien saralla, vaikka Mafia-sarjan peleissä rikos ei aina todellakaan kannata.

42 // pelaaja.fi

Judas Tekijä: Ghost Story Games Julkaisija: Ghost Story Games Alustat: PS5, XSX/S, Win Julkaisu: Maaliskuu

Ken Levine lunasti paikkansa pelisuunnittelun jättien joukossa System Shock 2:lla ja sen jälkeen BioShock-sarjalla. Shockien tuotanto oli ilmeisesti melkoisen rankkaa, sillä mies katosi niiden jälkeen levolle ja sitten 2017 omaan Ghost Story Games -studioonsa. Sieltä on kantautunut tietoa, että debyyttiprojekti on ollut vaikea, ja Levinen johtamistapaa on kritisoitu julkisesti. Nyt tulossa on kuitenkin Judas, joka vaikuttaa olevan käytännössä ”BioShock mutta avaruudessa”. Levinen meriitit ja ongelmainen tuotanto ovat vaakakupissa, joten uunista voi tulla pian joko parasta tai pahinta.

Marvel 1943: Rise of Hydra Tekijä: Skydance New Media Julkaisija: Plaion Alustat: – Julkaisu: 2025

Amy Hennig tunnetaan parhaiten Uncharted-sarjan luojana ja Nathan Draken kolmen ensimmäisen seikkailun kirjoittajana. Hennig perusti 2019 Skydance-mediayhtiön laskuun uuden pelistudion, jonka ensimmäinen peli on toisen maailmansodan taistoihin sijoittuva Marvel-seikkailu. Steve ”Kapu” Rogers lyöttäytyy siinä yhteen aikakauden Mustan Pantterin kanssa ja leipoo Hydra-natsien naamat ruvelle valloitetussa Pariisissa. Sivuroolissa nähdään myös Rautamiehen isukki Howard Stark. Marvel-tuotos onkin uudelle studiolle oikea näytön paikka.

The Dark Pictures Anthology: Directive 8020 Tekijä: Supermassive Games Julkaisija: Supermassive Games Alustat: PS2, XSX/S, Win Julkaisu: 2025

Kauhuelokuvia imitoiva Dark Pictures -sarja etenee viidenteen osaansa, ja nyt lähdetään Event Horizonin ja John Carpenterin The Thing -elokuvan iloisiin tunnelmiin. Ihmiskunta lähettää siirtokunta-aluksen tähtiin etsimään uutta kotia Maapallon hajoillessa käsiin, mutta Tau Ceti -aurinkokunnasta löytyykin jotain ikävämpää. Astronautit saavat hikoilla vainoharhaisina, kun tuntematon organismi alkaa imitoida ja metsästää ihmisiä. Tämä on Supermassive-studion ensimmäinen scifiseikkailu, joten pelisarja saa vähän tuoreutta.

FBC: Firebreak Tekijä: Remedy Entertainment Julkaisija: Remedy Entertainment Alustat: PS5, XSX/S, Win Julkaisu: 2025

Yliluonnollisia uhkia kahlitsevassa FBC-virastossa tasan eivät käy onnen lahjat.

Johtaja Jesse Faden juhlii supervoimiensa kanssa, mutta Firebreak-tiimin erikoisjoukoilla on vain suojapuvut ja läjä kummallisia pyssyjä. Jesse ei ehdi kaikkialle, joten pelaajat torjuvat kauhuja kolmen hengen räis-

kintätiimeissä. Vaikka luvassa on moninpeli, Remedyn mukaan tekeillä ei ole trendikästä palvelupelikokemusta, jossa linjoille pitäisi raahautua joka päivä kuin työkseen.

Firebreak on Remedyn ensimmäinen nettimoninpeli, ja studio julkaisee sen itse, joten tämä on suomalaisfirmalle tärkeä askel.

Ninja Gaiden: Ragebound Tekijä: The Game Kitchen Julkaisija: DotEmu Alustat: PS4, PS5, XOne, XSX/S, Win Julkaisu: 2025

Espanjalainen Game Kitchen on tehnyt kaksi kappaletta erittäin tykättyjä Blasphemous-seikkailuja, joissa yhdistyvät metroidvanian perinteet ja armottomampi souls-tyyli. Nyt yhtiö palauttaa 2d-juurille Ninja Gaiden -sarjan, jonka kokonainen sukupolvi pelaajia tuntee vain Team Ninjan 3d-toimintapelien kautta. Luvassa on paluuta sarjan ensimmäiseen osaan eli arcadeja NES-juurille, mutta todella paljon nätimmällä pikseligrafiikalla ja modernisoidulla pelattavuudella. Ninja Gaiden- ja Blasphemous-pelit tuntien luvassa on peli armottoman kovia haasteita kaipaavalle ninjalle.

Pokémon Legends: Z-A Tekijä: Game Freak Julkaisija: Nintendo Alustat: Switch Julkaisu: 2025

Pokémon on aina ollut hitaasti kehittyvä ja turvallisen konservatiivinen pelisarja, mutta vuoden 2022 Pokémon Legends: Arceus uudisti kaavaa modernimpaan suuntaan ja virkisti näin monia vanhoja Poké-faneja. Toinen Legends-peli Z-A vie meidät takaisin Pokémon X- ja Y -peleistä tuttuun Lumiose-suurkaupunkiin, eli taskuhirviöiden Pariisiin, ja viime vierailusta onkin jo 12 vuotta. Nintendo panttaa kaikkea tietoa pelistä tuttuun tapaansa, joten fanien tuskainen spekulointi käy kuumeisena. Mahtaako peli ilmestyä Switch 2:n siivellä?

GreedFall 2: The Dying World Tekijä: Spiders Julkaisija: Nacon Alustat: PS5, XSX/S, Win Julkaisu: 2025

Aliarvostettu GreedFall (2019) oli kuin eurooppalainen pienemmän budjetin versio Mass Effectin ja Dragon Agen kaltaisista BioWare-roolipeleistä.

Peli koettiin mystiselle saarelle saapuneen siirtokuntalaisen näkökulmasta, ja tässä esiosassa näkökulma kääntyy ylösalaisin: sankari on saaren alkupe-

räisasukas, joka vierailee tahtomattaan imperialistien kotikonnuilla. Ykköspelin perusteella tässä olisi paljonkin aineksia, mutta varhaustestivaiheen aikana pelaajat eivät ole lämmenneet uudelle taistelujärjestelmälle. Toivotaan, että Spiders ehtii tehdä tarvittavat korjausliikkeet ennen virallista julkaisua.

pelaaja.fi // 43

Bellwright Tekijä: Donkey Crew Julkaisija: Donkey Crew Alustat: Win, XSX/S Julkaisu: 2025

Synkkään keskiaikaan sijoittuvia puolalaisia pelejä on jo niin rutkasti, että ne ovat melkein kuin oma genrensä. Yksi vuoden 2025 lupaavimmista tulokkaista on Bellwright, jossa pelaaja perustaa oman kylänsä Karvenian valtakunnan maaseudulle. Paketissa on selviämispelien

mekaniikkaa, Witcher-henkistä tarinointia ja Mount & Blade -henkistä massataistelua sekä kylänjohtamisesta syntyvä strategiataso. Peli on myös kehittynyt ja parantunut hyvää vauhtia varhaisjulkaisuvaiheessaan, joten virallinen 1.0-julkaisu on luvattu tälle vuodelle.

Elden Ring Nightreign Tekijä: FromSoftware Julkaisija: Bandai Namco Alustat: PS4, PS5, XOne, XSX/S, Win Julkaisu: 2025

Souls-maestro Hidetaka Miyazaki ei ole ohjaksissa Elden Ringin sivujuonteessa, vaan ohjaajana on Dark Soulsien tasosuunnittelija ja Eldenin taistelujohtaja Junya Ishizaki. Pelimuotoja on kaksi: yksinpeli ja kolmen pelaajan nettiseikkailu. Pelaajat valitsevat hahmonsa kahdeksasta sankarista ja

lähtevät Limgraven maisemiin haastamaan pikkuvihollisia ja vaikeutuvia pomoja aikarajallisissa tehtävähaasteissa. Tarkoitus on tehdä tiivistetty versio Eldenin taistelusta, ja pääpaino on pelattavuudella tarinan sijasta. Hirviöiden ohessa henkeä uhkaavat meteorisateiden kaltaiset satunnaisvaarat.

Metroid Prime 4: Beyond Tekijä: Nintendo, Retro Studios Julkaisija: Nintendo Alustat: Switch Julkaisu: 2025

Kun amerikkalainen Retro Studios siirsi Metroid-sarjan 2d:stä ensimmäisen persoonan seikkailuksi vuonna 2002, syntyi ikivihreä klassikko. Jostain käsittämättömästä syystä Metroid Prime -sarja hyytyi kuitenkin vuoden Metroid Prime 3:een. Tiettävästi Bandai Namco on yrittänyt tehdä nelos-

osaa vuodesta 2017 asti, mutta Retro palasi projektin puikkoihin kehitysvaikeuksien jälkeen 2019. Nyt Retro on siis viilannut viiden vuoden ajan jatko-osaa, josta tulee varmasti Nintendon vuoden merkkitapaus. Mutta miten mahtaa Switch 2 näkyä näissä suunnitelmissa?

Usual June Tekijä: Finji Julkaisija: Finji Alustat: Win, Mac Julkaisu: 2025

Finji on melko jänskä indiepelitalo, joka on ansioitunut Tunicin, Chicoryn ja Night in the Woodsin kaltaisten helmien julkaisijana, ja se on kehittänyt itse jopa postapokalyptisen Overland-seikkailun.

Sen seuraava peli on Psychonautsista esikuvansa saanut Usual June, jossa June-sankari ratkoo kotikaupunkinsa kummallisia mysteerejä ja salaliittoja kesäloman aikana. Genrenä on toiminnallinen 3d-tasohyppely, ja Junen erikoisvoimana on kyky nähdä aaveita ja keskustella niiden kanssa. Klassinen 3d-loikinta on hiipunut genrenä, joten sen on kiva nähdä osoittavan elonmerkkejä.

44 // pelaaja.fi

The Alters Tekijä: 11 bit Studios Julkaisija: 11 bit Studios Alustat: PS5, XSX/S, Win Julkaisu: Alkuvuosi 2025

Vuoden erikoisimpiin tapauksiin lukeutuu ehdottomasti The Alters, jossa yhdistyvät selviäminen, aivoja räjäyttävät juonenkäänteet ja aikamatkailu. Pelaaja on tappavan säteilevälle planeetalle juuttunut avaruusmainari, jonka on luotava aikateknologialla vaihtoehtoisia versioita itsestään. Pelaaja rakentaa

tukikohtaa ja täyttää sitä eri elämänvalintoja tehneillä ”altereilla”, joilla on omat taitonsa ja persoonallisuutensa. Näin selviämismekaniikat yhdistyvät outoon psykologiseen trilleriin ja tieteishäröilyyn. Asialla on Frostpunkin ja This War of Minen tehnyt 11 bit Studios, joka tunnetusti taitaa persoonalliset pelit.

Vampire: The Masquerade – Bloodlines 2 Tekijä: The Chinese Room Julkaisija: Paradox Interactive Alustat: PS5, XSX/S, Win Julkaisu: 2025

Vuoden 2004 Bloodlines on floppauksestaan huolimatta vampyyri- ja roolipelien ikuinen kuningatar, mutta jatko-osa on näemmä kirottu. Hardsuit Labs kehitti jatkoa vanhojen tekijöiden kera ainakin vuodesta 2016 asti, mutta 2021 julkaisija Paradox siirsi karikolla pyörineen projektin

The Chinese Roomille (Dear Esther, Still Wakes the Deep). Nyt voi käydä huonosti, joten rukoillaan, että brittistudio onnistuu pelastamaan verenimijät. Pelaajan hahmona on ikiunilta heräävä supervoimainen muinaisvampyyri, joka päätyy pelaamaan valtapelejä talvisessa Seattlessa.

The Sinking City 2 Tekijä: Frogwares Julkaisija: Frogwares Alustat: Win, PS5, XSX/S Julkaisu: 2025

Ukrainalainen Frogwares teki 2019 The Sinking Cityn, jossa etsivä selvitti murhia ja mahdollista maailmanloppua uppoavassa rantakaupungissa. Etsiväntyötä ja alkeellista tomintaa sekoittava peli siirtyy kakkososassa kohti selviämiskauhua, jolloin tutkimustyö jää ilmeisesti enemmän sivuosaan. Te-

kijöiden mukaan peli on myös paljon isompi ja monimutkaisempi.

H.P. Lovecraftin visioita kanavoinut ja mukavan persoonallinen Sinking City oli aikanaan ongelmissa, kun julkaisija Nacon ja Frogwares joutuivat ilmiriitaan. Ei ihme, että studio julkaisee jatko-osan tällä kertaa ihan itse.

The Blood of Dawnwalker Tekijä: Rebel Wolves Julkaisija: Bandai Namco Alustat: PS5, XSX/S, Win Julkaisu: Ehkä 2025

Vuonna 2022 joukko CD Projekt Rediltä lähteneitä devaajia perusti The Witcher 3:n ohjaajan Konrad Tomaszkiewiczin johdolla studion nimeltä Rebel Wolves. Sen ensimmäinen peli on witchermäinen The Blood of Dawnwalker, jossa pelaaja metsästää epäkuolleita Karpaattien vuoristossa 1300-luvulla. Pääosassa on puolivampyyri Coen,

joka yrittää pelastaa perhettään verenimijöiden kiroukselta. Erikoisuutena on aikajärjestelmä, jossa aika etenee armottomasti aina suoritetun tehtävän jälkeen. Niinpä Karpaattien Blade ei ehdi yhden läpipeluun aikana tehdä kaikkea, vaan on tehtävä vaikeita valintoja.

Kello ei kuitenkaan käy vapaan tutkimisen aikana.

pelaaja.fi // 45

Soulframe Tekijä: Digital Extremes Julkaisija: Digital Extremes Alustat: Win Julkaisu: 2025

Warframe-studio Digital Extremes kehittää scifitoimintansa rinnalle fantasiamoninpeliä. Soulframe on seikkailu, jossa pelastetaan kaunista satumaailmaa kulttuuria ja historiaa tuhoavilta valloittajilta. Luvassa on Souls-henkistä taistelua, luolastojen tutkimista ja tarinavetoista seikkailua yksin tai kaverien kanssa.

Preludes-ennakkoversion perusteella taistelutuntumaa saa vielä viilata, mutta peli pursuaa persoonallisuutta, olipa kyse sitten upeasta taiteesta, tarinalle tärkeästä musiikista tai juonenkäänteistä.

Tyyli on niin omintakeinen, että sille on vaikea löytää verrokkia.

Professor Layton and the New World of Steam

Subnautica 2 Tekijä: Unknown Worlds Entertainment Julkaisija: Krafton Alustat: Win, XSX/S Julkaisu: 2025

Vuoden 2018 Subnautica on ehta moderni klassikko sekä scifi- ja selviäispelien helmi, jossa pelaaja haaksirikkoutuu vesiplaneetalla ja sukeltaa yhä syvemmälle salaisuuksien perässä. Indiestudio Unknown Worldsin tukena on nyt suurjulkaisija Kraftonin rahasäiliö, joten luvassa on isompaa, kehittyneempää

Terminator: Survivors Tekijä: Nacon Studio Milan Julkaisija: Nacon Alusta: Win, myöhemmin PS5 ja XSX/S Julkaisu: 2025

Tuoreehko RoboCop: Rogue City todisti, että kasarin toimintaelokuvissa on vielä pelaamisen ainesta. Seuraavaksi apajilla on Nacon, joka tekee Terminatorista enintään kolmen pelaajan selviämistaistoa. Peli sijoittuu Terminatorin sekavalla aikajanalla kahden ensimmäisen elokuvan vanaveteen, ja siinä seurataan selviytyjien tuskia ennen John Connorin voittoja. Genrenä on selviämisräiskintä, joten kerätystä romusta rakennetaan ammunnan ohessa tukikohtaa. Peli lähtee lykkääntyneeseen varhaustestivaiheeseen pc:llä 2025, mutta se saapuu myös konsoleille valmistuessaan.

46 // pelaaja.fi

ja hienompaa polskuttelua upouudella planeetalla. Ensi kertaa mukana on myös yhteistyömoninpeli. Valitettavasti peli lähtee tänä vuonna vastaa varhaisjulkaisutestiin. Toivottavasti isommat resurssit nopeuttavat prosessia, sillä viime kerralla varsinaiseen julkaisuun pääsy kesti karmeat neljä vuotta!

Tekijä: Level-5 Julkaisija: Level-5 Alustat: Switch Julkaisu: 2025

Professori Hershel Laytonin seikkailuista kertova pulmapelisarja oli Nintendon DS- ja 3DS-käsikonsolien kultakauden helmiä. Sen edellinen peli on vuoden 2017 3DS-seikkailu, joka portattiin myöhemmin Switchille. Niinpä New World of Steam on ensimmäinen todellinen Switch-ajan Layton-peli, vaikka Switch 2:n aika on jo alkamassa. Tämä peli on jatkoa 2010 täällä ilmestyneelle Professor Layton and the Lost Futurelle, joten fanien toivotaan selkeästi muistavan matikkaneron professorin apureineen. Jos Laytonit jäivät aikanaan välistä, nyt on aika korjata tilanne.

NAPPAA MANGAUUTUUDET MUKAAN LEHTIPISTEISTÄ, SARJISKAUPOISTA TAI ANIME SHOPISTA, JOSTA LÖYDÄT MYÖS KAIKKI AIEMMAT OSAT.

BODY HORRORIN NYKYKLASSIKKO VIIMEIN SUOMEKSI!

ORANGE 5 NYT KAUPOISSA!

K-ON! 2 NYT KAUPOISSA!

SOUL EATER 1 NYT KAUPOISSA!

ANGOLMOIS: TAISTELU TSUSHIMASTA 5 NYT KAUPOISSA!

VANITAKSEN KIRJA 8 NYT KAUPOISSA!

BIRD IHMEMAASSA 10 14.2.2025

BASILISK 4 14.2.2025

DAA! DAA! DAA! 1 14.2.2025

SOLUT TYÖSSÄ 6 NYT KAUPOISSA!

PARASYTE 1 7.3.2025

TILAA KOKONAISIA SARJOJA JÄRKIHINTAAN! ANIMESHOP.FI

BIT.LY/KOKOSARJA

Aiemmin arvosteltua S.T.A.L.K.E.R. 2: Heart of Chornobyl Indiana Jones and the Great Circle

Aiemmin arvosteltua -listaus koostaa yhteen edellisten numeroiden arvostelusatoa. Näin pysyt kärryillä myös edelliskuukausien mahdollisista arvosteluhiteistä.

Pelaajan jo ilmestyneet numerot saatavilla digitaalisesti osoitteesta issuu.com/pelaaja !

8/10

Warcraft Remastered Battle Chest

8/10

9/10

Dragon Quest III HD-2D Remake

8/10

Slitterhead

5/10

Dragon Age: The Veilguard

7/10

Tetris Forever

7/10

Call of Duty: Black Ops 6

9/10

Lorelei and the Laser Eyes

9/10

Ys X: Nordics

8/10

UFO 50

9/10

Romancing SaGa 2:Revenge of the Seven

7/10

Batman: Arkham Shadow

8/10

Life is Strange: Double Exposure

7/10

Hyperdrive Inn

5/10

Mario & Luigi: Brothership

4/10

Fairy Tail 2

6/10

Lego Horizon Adventures

7/10

Rise of the Golden Idol

7/10

Fear the Spotlight

7/10

Fantasian: Neo Dimension

7/10

Frostpunk 2

8/10

Metro Awakening

6/10

Red Dead Redemption (pc)

8/10

Metal Slug Tactics

6/10

Romance of the Three Kingdoms 8 Remake

6/10

Planet Coaster 2

5/10

Ara: History Untold

7/10

Empire of the Ants

4/10

Unknown 9: Awakening

3/10

Alaloth: Champions of The Four Kingdoms

7/10

Sword Art Online: Fractured Daydream

6/10

Ravenswatch

6/10

Metaphor: ReFantazio

8/10

Farming Simulator 25

6/10

Silent Hill 2

9/10

Microsoft Flight Simulator 2024

8/10

EA Sports FC 25

6/10

Lollipop Chainsaw RePOP

5/10

NHL 25

7/10

Pelaajan

valinta

Poimintoja viime kuukausilta

Indiana Jones and the Great Circle

Lorelei and the Laser Eyes

S.T.A.L.K.E.R. 2: Heart of Chornobyl

Tekijä: MachineGames Julkaisija: Bethesda Softworks Alusta: Win (testattu), XSX/S, PS5 (tulossa) Ikäraja: 16

Tekijä: Simogo Julkaisija: Annapurna Interactive Alusta: Win (testattu), Switch, PS5, PS4 Ikäraja: 12

Tekijä: GSC Game World Julkaisija: GSC Game World Alusta: Win (testattu), XSX/S Ikäraja: 18

V

A

S

iittauksia Indyn menneisiin seikkailuihin, ihmissuhteisiin ja epäonnisiin tapahtumiin viljellään jatkuvalla syötöllä, joten aihepiirin faneja hellitään vasemmalta ja oikealta. Vuoristoratamaisen alun jälkeen ihastellaan tuttua siirtymäruutua, jossa lentokone kiidättää Indyä Yhdysvaltojen itärannikolta Mussolinin aikaiseen Italiaan ja Roomaan, Egyptiin pyramidien juurelle, ekskursiolle Himalajan vuoristoon ja lopulta Thaimaan vehreisiin viidakoihin. Markus Heino

48 // pelaaja.fi

jatella, että vielä jonkin aikaa sitten seikkailupelejä kuvailtiin kuolleeksi genreksi, jota pelattiin enää lähinnä Saksanmaalla. Lorelei and the Laser Eyes on selvä osoitus siitä, että seikkailupelaamisen renessanssi jyllää tällä hetkellä vahvana.

Se on huolellisesti laskelmoitu seikkailuteos ja monikerroksinen pulmalaatikko, jossa hyödynnetään vaikuttavasti vuosikymmenten ajalta kerättyä tietotaitoa seikkailupelien uniikeista mahdollisuuksista.

Panu Saarenoja

.T.A.L.K.E.R. 2 on nykyisessä kunnossaankin viihdyttävä, tunnelmallinen ja ihmeen uskottava kärsimysnäytelmä, jossa pelaajalla on vapautta valita oma ankea tiensä. Kaiken bisneslogiikan mukaan tästä olisi pitänyt tulla nykypelaajille turvalliseksi vesitetty ja paljon kaupallisempi tuote. Heart of Chornobyl onkin kuin Vyöhykkeeltä löytyvä artefakti. Se on pitkään etsitty aarre, jota käsitellessä saa varoa teräviä kulmia ja lievää radioaktiivisuutta. Janne Pyykkönen

Arvostelut Arvostelut 50_Sid Meier’s Civilization VII 52_Infinity Nikki 54_Dynasty Warriors: Origins

55_Donkey Kong Country Returns HD 56_Kingdom Come: Deliverance II 58_Marvel Rivals

59_Mighty Morphin Power Rangers: Rita’s Rewind 60_I Am Future: Cozy Apocalypse Survival 62_Void Crew

Infinity Nikki

Ei edes naurata

Pölyyntyy pelihyllyyn

Keskinkertainen

Takuuvarmaa viihdettä

Arki ja tunnit katoavat

Kelvoton

Paremman puutteessa

Pelaamisen arvoinen

Tästä pitäisi ottaa mallia

Pelien virstanpylväs

Pelaajan

valinta

Huomionarvoiset pelit saavat arvostetun Pelaajan valinta -leiman.

Varo tätä peliä! Huonojen pelien paljastaja Pac-Man nielee pommit puolestasi.

pelaaja.fi // 49

Arvostelut

Kaikkien aikojen paras?

Tekijä: Firaxis Games Julkaisija: 2K Alusta: Win (testattu), PS4, PS5, XOne, XSX/S, Switch Ikäraja: 12

C Aika muuttaa suuntaa Aiempaa tiukempi aikakausijako muovaa myös kansojen tavoitteita pelin edetessä. Pelaajat eivät enää suoraan pyri tiede- tai kulttuurivoittoon, vaan antiikin aikana tavoitellaan seitsemän ihmeen rakentamista tai riittävän merkittävää sotilasmenestystä. Tutkimusmatkailun kaudella fokus siirtyy kaukaisempien alueiden kansoittamiseen. Tehtävien menestyksekäs suorittaminen antaa lisäetuja tulevalle aikakaudelle. Lopulta varsinainen voitto ratkeaa modernissa ajassa esimerkiksi teollisen tuotannon, ideologian levittämisen tai avaruuden valloituksen kautta.

50 // pelaaja.fi

ivilization-pelisarja on todennäköisesti yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista ja suosituimmista strategiapelisarjoista. Niinpä uusien osien julkaisu herättää mielenkiintoa myös peliyleisön kovimman ytimen ulkopuolella. Vuosikymmenten aikana tutuksi tulleeseen rakenteeseensa nojaavan sarjan uudistukset herättävätkin luonnollisesti tunteita fanilaumoissa. Tänä vuonna tunteita on luvassa vielä tavanomaistakin enemmän, sillä Civilization VII on kokenut kenties koko pelisarjan historian isoimmat mullistukset.

Sarjan kehittäjä Firaxis Games on toki säilyttänyt ison osan Civilizationin tunnetuksi tekemistä peruspilareista. Sivilisaatio seisoo tukevasti paalutettuna perusideaansa, jossa seurataan kansakuntien kehitystä, kilvoittelua ja taistelua elintilasta

muinaisista asutuksista avaruusajalle asti. Pelaajien ja usein myös tekoälyn johtamat kansat kasvattavat elinpiiriään uudisasutuksen ja aseistuksen turvin sekä kehittyvät teknologian ja kulttuurin uudistavien voimien kautta.

Kuten aina ennenkin, Civilization-kampanja käynnistyy johtajan valinnalla. Kokeneet pelaajat saavat kuitenkin jo heti kättelyssä ensimmäisen kulttuurishokkinsa Civilization VII:n parissa, sillä johtajat eivät enää edusta omaa tuttua kansaansa. Muinaisista ajoista käynnistyvässä kampanjassa ei nähdä enää Yhdysvaltoja tai Ranskaa, vaan Napoleonit ja Katariina Suuret ottavat hoidettavakseen aluksi esimerkiksi Kreikan tai Mississippin kansojen valtakunnanjohtajan vastuupestin. Kun kansakuntavalinnan jälkeisestä shokista on selviydytty, avautuu varsinainen kampanja onneksi tutulla kaavalla. Kansa aloittaa kasvunsa yhdestä piskuisesta asutuksesta, mutta ruokaa, tuotantoa ja resursseja tarvitaan lisää, joten laajeneminen on väistämätöntä.

”Diplomatiajärjestelmä ottaakin kohtalaisen kokoisen harppauksen merkityksellisempään suuntaan.” misen esimerkiksi kulttuuri- tai tiedeyhteistyön kautta.

Vastaavasti käsirysyä kaipaavat kansat voivat lyödä kapuloita vihollistensa rattaisiin tai huonontaa suhteita valmistellakseen kansaa laajenemissotaa varten. Diplomatian vastinparit taas joutuvat kuluttamaan omaa vaikutusvaltaansa torpatakseen tai tukeakseen kumppanien ehdotuksia. Diplomatiajärjestelmä ottaakin kohtalaisen kokoisen harppauksen merkityksellisempään suuntaan. Sopimukset eivät ole kiinni ainoastaan hyvistä väleistä, vaan vaikutusvallan käyttö mahdollistaa kanssakäymisestä hyötymisen myös kiistakumppanien kanssa.

Järisyttävät muutokset eivät suinkaan pääty

Civilization VII:ssä asutukset jaetaan kaupunkeihin ja kyliin. Kaupungit toimivat kuten perinteisessä Civilizationissa, eli pelaajat hallitsevat niiden tuotantoa yksityiskohtaisesti. Uudet asutukset taas aloittavat matkansa kylinä, joihin voi rakentaa vain osan saatavilla olevista rakennuksista ja ainoastaan kultavarantoja käyttäen. Kylät siis toimivat eräänlaisina kevytkaupunkeina, jotka vähentävät pelin mikromanagerointia, mutta mahdollistavat samalla uusista aluevaltauksista ja niiden tuomista voimavaroista hyötymisen. Tarpeeksi isoiksi kasvettuaan kylät voivat myös erikoistua, jonka jälkeen ne voivat toimia vilja-aittoina tai varallisuuden tuottajina ympäröiville kaupungeille.

Civilization VII:ssä onkin ihan validi strategia keskittyä pyörittämään kansaansa vain muutaman kaupungin ympärillä, mikä sujuvoittaa pelin etenemistä valtavasti, kun sitä samaa kirjastoa ja tehdasta ei tarvitse pystyttää jokaiseen asutuskeskukseensa. Kaupunkien ja kylien kautta kasvaminen johtaa vääjäämättä myös kulttuurien kohtaamiseen. Se, johtaako tämä kukoistavaan kaveruuteen vai konfliktiin, on pelaajien käsissä uuden diplomatiajärjestelmän kautta.

Pelin edetessä tehtyjen valintojen kautta kerätyt vaikutusvaltapisteet mahdollistavat suhteiden paranta-

tähän. Pelin ytimen kannalta olennaisin muutos on vielä pidemmälle viety jako aikakausien välillä. Civilization VII nimittäin vetää jyrkän rajan antiikin, tutkimusmatkailun ajan ja modernin maailman välille.

Rakennukset kyllä säilyvät, mutta modernissa ajassa historialliset pytingit menettävät merkitystään kansantuotannossa.

Aikakauden vaihtuminen merkitsee isoja muutoksia. Yleensä – tai kenties aina, sitä peli ei vaivaudu tarkentamaan – aikakausi päättyy isoon kriisiin. Maailmanlaajuinen pandemia saattaa ajaa kaupungit sekasortoon, ellei pelaaja pysty pitämään tartuntoja kurissa lääkäriensä voimin. Kriisit, kuten kirjoitusvaiheessa monet muutkin Civilization VII:n mekanismit, kaipaavat vielä hiomista, mutta ne ovat ainakin periaatteessa mielenkiintoinen lisämauste kampanjan kulkuun.

Uusi aikakausi myös tasaa pelikenttää. Pääkaupungin sijaintia voi vaihtaa aikakausien välillä, ja sitä lukuun ottamatta kaikki muut kaupungit palautuvat kyliksi. Tämä antaa pelaajille tilaisuuden harkita lähestymistapaansa uudelleen. Välissä kuluvien vuosisatojen aikana myös heikommin edenneet kansat saavat käyttöönsä esimerkiksi uuden kauden minimiyksiköt, joten tankit eivät enää kohtaa auttamattomasti vanhentuneita miekkamiehiä. Samalla maailman asumattomiin rakoihin jäänyttä tilaa täyttävät uudet kaupunkivaltiot, joiden suosiota suuret kansat pääsevät vokottelemaan.

Kyseessä on sellaisen mittakaavan muutos, että puristisimpia civistejä taatusti hirvittää. Samalla uusi rakenne on ehdottomasti parasta, mitä Civili-

zationille on viimeiseen kolmeen osaan tapahtunut.

Vaikka kampanjat kestävät perusnopeudella yhä kymmeniä tunteja, on pelin rytmi uudessa osassa merkittävästi sujuvampi myös lopun lähestyessä.

Vaikka valtaosa Civilization VII:n uudistuksista vie peliä eteenpäin, on mukana myös puutteita ja kyseenalaisia ratkaisuja. Koska kaikki pelit on nykyaikana rakennettava osakkeenomistajille arvoa lypsäviksi palveluiksi, on myös Civilization VII:ssä hahmonkehitysjärjestelmä, jossa pelitiliä ja johtajia kehitetään pitkäjänteisesti kampanjoiden välillä. Ainakaan toistaiseksi mekanismia ei ole monetisoitu, mutta jotain Civilization-hengen vastaista siinä joka tapauksessa on.

Samalla Civilization VII:ssä on ainakin arviohetkellä puutteellisia toimintoja ja puolittaiseksi jääneitä ideoita. Osa pelimekanismeista ei avaudu kunnolla edes pelin sisällä olevaa Civilopediaa pänttäämällä, ja käyttäjäkokemus jättää muutenkin toivomisen varaa. Esimerkiksi uutta suurhenkilöjärjestelmää, jossa erikoisyksiköt kehitetään kansan uniikkien kaupunginosien kautta, ei avata lainkaan pelin tutoriaalissa.

Myös rakennuspaikkavalintojen vaikutukset jäävät puolittaisiksi mysteereiksi, sillä vanhojen rakennusten korvaamisesta aiheutuvia menetyksiä ei kuvata käyttöliittymällä lainkaan.

Onneksi puutteet ovat pääosin pinnallisia. Toivoa sopii, että Firaxis ehtii korjaamaan niistä edes osan julkaisun tietämillä. Kuten edellisten Civilization-pelien tapauksessa, on kuitenkin luontevaa odottaa, että peli pääsee kunnolla oikeuksiinsa vasta julkaisun jälkeen. Ilman laajennuksiakin Civilization VII on kuitenkin monitahoinen strategiapelikokemus.

Civilization VII:n uudistukset ovat kuitenkin sen verran perustavanlaatuisia, että kuudetta osaa on vaikeaa jäädä haikailemaan – mikäli vain sattuu olemaan samaa mieltä pelin suunnasta. Kuohuntaa lienee luvassa, mutta ei sen väliä. Civilization VII:ssä on kuitenkin aineksia kaikkien aikojen parhaaksi Civilization-peliksi. Jukka Moilanen Civilization VII on maailman parhaan strategiapelisarjan vallankumouksellinen uusi osa.

pelaaja.fi // 51

Arvostelut

INFINITY NIKKI Kumartakaa tyylin messiasta

Tekijä: Papergames Julkaisija: Infold PTE Alusta: Win (testattu), PS5, Android, iOS Ikäraja: 12

P

layStation 2 -aikakaudella kuuli jatkuvasti sanailua, jonka perusteella Mattelin Barbie Horse Adventures oli pahinta mahdollista myrkkyä videopeleille. Olihan se nimittäin tehty erityisesti tytöille. Hui! Sen jälkeen tilanne on parantunut, mutta silti on jämähdetty todellisuuteen, jossa iloiseen tyttömenoon nojaavat pelit ovat aina olleet pienempiä, karumpia ja maltillisempien budjettien rajoissa tehtyjä, koska elämää suurempi panostus on säästelty äijämeininkiin. Mutta nyt on tullut peli, jossa äärimmäinen söpöily ja pöyheät prinsessamekot iskevät pc:lle ja PS5:lle ennennäkemättömän hulppeilla AAA-luokan tuotantoarvoilla. Barbie kärsi, jotta Nikki voisi juhlia.

Söpöyden sanantuoja on pinkkitukkainen sankaritar, jolla on jo miljoonia faneja ”vakavan” pelaamisen tuolla puolen. Saaga alkoi 2012 kiinalaisella mobiilipelillä NikkiUP2U: A Dressing Story. Sen pää-

52 // pelaaja.fi

osassa olivat iloinen Nikki-tyttö ja tämän puhuva kissa Momo. En ole sitä koskaan nähnytkään, mutta nuorempi naisyleisö löysi sarjan lähinnä kaukoidässä. Suosio kasvoi ja kasvoi, kunnes mobiili ei enää riittänyt alustaksi. Niinpä sarjan viides peli Infinity Nikki loikkasi joulun alla isommille alustoille rysäyksellä. Pelistä kohistiin ennakkoon, koska uutuuden ohjaaja on Zelda-sarjan pelisuunnittelua Wind Wakerista aina Breath of the Wildiin asti tehnyt Kentaro Tominaga. Hype osuu kerrankin kohdilleen, sillä Infinity Nikki on ihana suuri seikkailu, josta huokuu nintendomaista otetta ja hyvää mieltä.

Genrenä on eeppinen satufantasia, jossa Nikki ja Momo tempautuvat narniamaisesti vaatekaapin kautta toiseen maailmaan. Miralandin ihmemaassa, jossa muinainen taikuus ja jumalhahmot liittyvät kaikki ihmisten hartaiden toiveiden toteutumiseen, kohdataan mystinen Kuraattori. Hän ujuttaa Nikkin rintaan taikasydämen ja käskee etsimään maagisia voimia antavat taikamekot, muutoin Miraland on pian entinen. Sitten matkataan ympäri satumaan eri kolkkia aloittaen Florawishin kaupungista, jo-

ka on ghiblimäinen sekoitus uutta ja vanhaa. Tarina on usein höpsö ja kepeä, mutta välillä outo ja jopa synkkä. Tärkeintä on se, että Nikki pelastaa ihmiset hyvän sydämensä ja pistämättömän tyylitajunsa avulla. Stylistin ammatti on Miralandissa nimittäin perusfantasian velhon vastine.

Kaikki tehdään vaatteiden avulla tai vaatteiden keräämistä varten. Normipelin kykypuita vastaavat kykyasut antavat Nikkin hoitaa itse pelaamisen. Pitäisikö selvitä tasohyppelyhaasteesta? Joka loikalla Nikki vaihtaa salamannopeasti mekkoon, joka mahdollistaa tuplahypyt ja liitelyn. Pitäisikö putsata kummallisia söpöeläimiä, kuten pörrökoiria tai sukkamatoja? Salamana ylle ilmestyy eläintenhoitoasu, johon kuuluu kuurauksen mahdollistava pesusieni. Mutta entä jos pitäisi haastella kaupunkilaisia koomaan kiroavaa pahista? Ommellaan pikaisesti poliisin kuteet, jotta kolmannen asteen kuulustelu voi alkaa! Repertuaariin ilmestyy jatkuvasti lisää asuja, ja ne aukaisevat kalastuksen kaltaisia minipelejä ja muita haasteita.

Tärkeämpää on kuitenkin näyttää äärimmäisen nätiltä, ja sehän onnistuu. Pelissä on valtava kasa todella yksityiskohtaisen näköisiä asuja ja asusteita, jotka vaihtelevat arkikuteista Disney-prinsessat varjoon jättäviin megamekkoihin, käsilaukkuihin tai monenlaisiin koruihin. Kaikkia osia voi yhdistellä vapaasti stylistihaasteissa tarvittaviin kokonaisuuksiin

tai yksinkertaisesti huvikseen. Moninpeliä ei ole, mutta Dark Souls -viestijärjestelmän hengessä maastoon voi jättää löydettäväksi selfiekuvia parhaista asuista ja poseerauksista muiden pelaajien iloksi.

Tarinan sävy heittelehtii. Toki täällä on toivomuskeijuja ja pilvenhattaroita, mutta ne saavat synkät hetket tuntumaan vielä synkemmiltä.

Kun pitäisi kuvailla, mitä Infinity Nikkissä tehdään, tekeekin mieli sanoa ”kaikkea”. On vallan mainion tuntuista helpohkoa tasohyppelyä, kevyttä taistelua ja hilpeää minipeliä minipelin perään. Samalla se on avoimen maailman seikkailu, sillä Miralandia pitkin voi painaltaa salaisuuksien ja asumateriaalien toivossa. Valokuvatila on pelien parhaasta päästä, sillä siinä ovat kaikki mahdolliset mieleen tulevat ominaisuudet. Lisäksi kuvaamiseen on omat haasteensa, kuten nähtävyyskansion rakentelu. Nikkiä voisi kuvata myös yksinpelattavaksi MMO-peliksi, ja se on aina kiinni netissä.

Pelissä on jopa lievän zeldamaisia ”luolastoja”, joissa näyttävyys ja kiinnostavat yllärit pääsevät todella esille. Niissä on omat kätketyt reittinsä, haasteensa ja minitarinansa. Lopullisesti vakuutuin pelin tunnelman hienoudesta, kun jo toisen tällaisen paikan loppuun tuli musiikkivideomainen kohtaus, jossa Nikki liitelee ilmojen halki jättimäisen paperikurjen selässä Frozen-tyylisen nostatusbiisin kajahdellessa taustalla. Jos olet ikinä tahtonut Disney-taikaprinsessaksi tai Sailor Moonin haastajaksi, niin nyt todellakin lähtee. Upea Unreal 5 -grafiikka ja ihanan lämmin tunnelma tukevat toisiaan mainiosti. Edes puhuva kissa Momo ei ole ärsyttävä kuten pelkäsin.

Momo on sen sijaan paras!

Infinity Nikkin kanssa on kuitenkin kohdattava se tosiasia, että vaikka mobiilijuuret eivät ehkä näy tuotantoarvoissa, pelisuunnittelussa niitä ei pääse pakoon. Tämä on niin sanottu gacha-peli, eli ideana on koukuttaa pelaaja paukuttamaan vaatekappaleita sylkevää satunnaispajatsoa. Joka vedolla saa toki jonkun vaatekappaleen, mutta gacha-hengessä normikaman kopioita tulee tusinoittain, kun taas harvinaisia asusteita saa tuurilla parinsadan vedon välein.

Minua hiertääkin vahvasti se, että monenlaiseen ja myös nuorempaan pelaajaan vetoavassa Nikkissä kaikkea pyörittää periaatteessa uhkapeli.

En voi tuomita tätä silti törkeän ilkeäksi tai yliahnaaksi. Mitään ihmevaatetta ei ole pakko saada, ja asusteihin vaadittavia timantteja saa hitaasti vain pelaamalla. Mutta jos hulluus iskee, eeppisimmistä kledjuista saa pulittaa käytännössä 50 euron verran.

Eteneminen onnistuu toki normikuteillakin, ja kärsivällinen pelaaja voi saada teoriassa kaiken haluamansa ilman rahallista panostusta.

Malli perustuu selkeästi siihen, että rikkain ja uhkapelaamiseen alttein kymmenes takoo gachanappia sormenpää vereslihalla, jolloin yhdeksän kymmenestä voi pelata oikeasti ilmaiseksi. Pelin esittelee mielellään nuoremmalle pelaajalle, kunhan tämän opetuksen alleviivaa aivan alkuun. Toisin kuin monissa suosituissa palvelupeleissä, ostoksia ja gachoja tungetaan vain kosmeettisiin juttuihin, eivätkä ne hidasta etenemistä. Se on oikein reilua.

Sarjan mobiilijuuret näkyvät myös siinä, että pelissä on aivan liikaa erilaisia valuuttoja ja palkintoja sekä niitä jakavia valikoita. Aina kun jotain uutta aukeaa, menuihin ilmestyy punainen merkintä, jotta pelaaja painuisi kliksuttelemaan kuin Pavlovin kuuluisa koira. Eivät valikotkaan tunnu tyrkyttävän ostettavaa liikaa, ja olen nähnyt paljon pahempaa monessa länsimaisessa modernissa pelissä. Ongelmana on oikeastaan se, että välillä aivan liian suuri siivu

Nikki osaa mitä tahansa oikeissa kuteissa. Hyönteisten nappailua odotin, sähköasentajan hommia hieman vähemmän!

”Ihana suuri seikkailu, josta huokuu nintendomaista otetta ja hyvää mieltä.”

peliajasta kuluu valikoita toljottaessa, kun mieluummin keskittyisi muotipuuhiin ja ihastelisi maisemia.

Sisältöä tuntuu vastapainoksi ilmestyvän hyvää tahtia. Jo tammikuussa saapui uusi tähtijuhla, johon kuuluu kunnon tukku sivutehtäviä ja kivan tuntuisia tasohyppelyhaasteita. Infinity Nikkissä ei todellakaan tule tekemisen puutetta. Ennemminkin kaikkea ei ehdi edes tehdä, jos haluaa ohessa pelata mitä tahansa muuta.

Infinity Nikki murskaakin nyt ennakkoluuloja rohkeasti tyttömäisten pelien rajoista ja mahdollisuuksista. Tämä on lopulta näyttävä ja innostava avoimen maailman seikkailu ja rento 3d-tasohyppely, jossa on askaretta kolmen normipelin tarpeisiin.

Pelin ydin, eli vaatteet, hiukset ja asusteet, on toteutettu upeammin kuin missään muotipelissä tähän asti. Kaiken kruunaa hyvää tahtoa ja elämänmyönteisyyttä uhkuva Nikki. Läpeensä kivaa peliä hillitsevät vain gacha-pelaamisen kahleet ja uhkapelaamisen kitkerä sivumaku, mutta peli onnistuu onneksi välttämään modernin rahastuksen pahimmat sudenkuopat. Ja tällaisena se on myös ilmaishankinta, joten epäileväisetkin pääsevät moikkaamaan Nikkiä ja Momoa. Janne Pyykkönen Monipuolinen, laadukas, iloinen ja näyttävä tyyliseikkailu, jonka soisi viihtyvän harvemmin valikoissaan.

pelaaja.fi // 53

Arvostelut

Tuttuja kolmen kuningaskunnan sotureita saadaan väliaikaisesti ohjailtavaksi taisteluissa kerrytettävää tukimittaria täyttämällä.

Muuten pelaaminen keskittyy täysin vaeltajahahmolla pelaamiseen.

DYNASTY WARRIORS: ORIGINS Han-dynastia murtuu jälleen Tekijä: Omega Force, Koei Tecmo Games Julkaisija: Koei Tecmo Games Alusta: PS5 (testattu), XSX/S, Win Ikäraja: 16

M

onien pitkään jatkuneiden pelisarjojen tavoin Dynasty Warriorsilla on ollut jo tovin aikaa käynnissä itsetutkiskelun kausi.

Suurten vihollismassojen jyräämistä tarjonnut peli-ilmiö toimi aikoinaan alkupisteenä periaatteessa kokonaan omalle toimintapelaamisen alalajityypille, mutta monien silmissä sen erikoisuus on sittemmin karissut varsin varovaisiksi jääneiden kehitysaskelien myötä. Kehittäjä Omega Force yritti vastata tähän viimeksi sarjan avoimeen maailmaan heittäneellä Dynasty Warriors 9:llä, mutta kyseinen siirtymä vastaanotettiin lähinnä nahkein reaktioin.

Sittemmin Warriors-tyyliä ovat pitäneet vahvimmin yllä hajanaiset lisensoidut sivuosat, kuten Hyrule Warriors: Age of Calamity ja Persona 5 Strikers, jotka ovat tarjonneet Omega Forcelle leikkikentän kokeilla vaihtelevia ideoita vanhan tutun kaavan ympärillä.

Reippaan tauon jälkeen Dynasty Warriors -sarjaa vihdoin jatkava Dynasty Warriors: Origins vaikuttaisikin tavallaan syntyneen juuri sivupelien innoittamana, sillä mukana on sekä hyvin tuttua että nykylaitteillakin mukaansatempaavaksi äityvää soturimättöä.

Dynasty Warriors: Origins on perustellusti ilman järjestysnumeroa jäänyt Dynasty Warriors -peli. Sen tapahtumat sijoittuvat toki edelleen 100- ja 200-lukujen vaihteen Kiinaan, joskin painottaen nimenomaan tapahtumia, jotka vasta johtavat Dynasty Warriorsiin ensisijaisesti liitettyyn kolmen kuningaskunnan

54 // pelaaja.fi

ajanjaksoon. Kymmenien pelattavien hahmojen sijaan tämä kaikki koetaan tällä kertaa keskeisesti vain yhden tietyn hahmon näkökulmasta pelaajan ohjeistaessa muistinsa menettänyttä mysteeristä vaeltajaa.

Keskittyminen yhteen hahmoon tarkoittaa, että pelaamiseen on esitelty mukaan hippusen verran enemmän seikkailullisuutta ja roolipelaamista, mikä auttaa tekemään historialliseen Kiinaan tutustumisesta tuntuvasti henkilökohtaisempaa. Pelaajan mahdollisuus vaikuttaa välipätkien kulkuun on kyllä vähäistä ja tarkasti rajattua, eikä tapahtumien välillä harrastettavasta tyylitellyllä maailmankartalla kul-

”Omega Force on onnistunut valamaan pelisarjalleen mainion modernin pohjan, vaikka sitä ei vielä onnistuta käyttämään täydellä teholla.” jeskelusta oteta missään nimessä kaikkia mahdollisuuksia irti. Eri hahmoihin ja osapuoliin pääsee silti tutustumaan juuri sopivan läheisellä otteella. Jopa siinä määrin, että kun pelaajan on lopulta valittava puolensa eri faktioiden väliltä, vaihtoehtoja on hauska punnita. Lopputekstien jälkeenkin muihin vaihtoehtoihin tutustuu vielä mielellään.

Taistelukentille siirtyessä Dynasty Warriors: Origins on varovainen evoluutio sarjan aiemmin tarjoamasta mäiskeestä. Kamppailu ei ole vieläkään silti vain puhtaan aivotonta hutkintaa, vaan sitä käytetään välineenä esimerkiksi liittolaisten toimintaa tu-

kevien tukikohtien valloittamisessa tai muiden oleellisten avaintapahtumien eteenpäin saattamisessa.

Kaava tukeutuu isosti voimafantasiaan, mitä tehostetaan aina vain massiivisemmiksi saatujen vihollisjoukkojen ohella vahvalla pelillisellä perustalla.

Päähenkilö on miellyttävän reagoivasti hyökkäyksiin, väistöihin ja torjuntoihin taipuva sankari, joka omaa sotilasjoukkuetta komentamalla voi ajoittain vaikuttaa laajemminkin ympäröivien taistelujen kulkuun. Ympäristöt tuntuvat nekin nyt oikeasti siisteiltä taistelutantereilta litteiden areenojen sijaan, sillä korkeuserojen käyttö tekee alueista sekä vaikuttavampia että pelillisesti mielenkiintoisia. Kameratyöskentely on sekin kehittynyt ja tuo taustalla usein raikaavien sähkökitarariffien rinnalla innostavaa energiaa sotimiseen.

Dynasty Warriors: Originsin pelaamisesta tulee siis ennen kaikkea hyvä fiilis. Onkin selvää, että Omega Force on onnistunut valamaan pelisarjalleen mainion modernin pohjan, vaikka sitä ei vielä onnistuta käyttämään täydellä teholla. Sarjan itseään toistava luonne vaivaa edelleen taisteluja, jotka painottavat harmittavan paljon yksittäisten upseerien kaatamista isojen vihollismassojen erilaisen pomputtelun sijaan.

Rajattu asevalikoima käy turhan tutuksi valitettavan nopeasti, eikä tehtäväsuunnittelu heitä kuin harvoin oikeasti merkittävältä tuntuvia erikoistapahtumia taistelutilanteisiin. Eniten puutteet kuitenkin häiritsevät juuri siksi, että Dynasty Warriors -kaavassa on yhä oma terapeuttinen taikansa, jonka vietäväksi haluaa antautua aina vielä sen yhden taistelun ajaksi.

Panu Saarenoja Hauskan sujuva Dynasty Warriors -osa kompastelee edeltäjiensä tavoin toiston kanssa.

DONKEY KONG COUNTRY RETURNS HD Paluu palaa uudelleen Tekijä: Forever Entertainment, Retro Studios Julkaisija: Nintendo Alusta: Switch Ikäraja: 3

M

uistatteko ajat, jolloin tasoloikat toden teolla vaativat kärsivällisyyttä, tarkkaavaisuutta ja pelitilanteiden huolellista seuraamista? Niin paljon kuin rakastankin Super Mario Bros. Wonderia ja Astro Botia, nimekkäät nykyloikat keskittyvät muinaisia aikoja enemmän kivaan fiilikseen ja jouhevasti etenevään hauskanpitoon kuin hyppelytaitojen haastamiseen. Missä ovat pirullisesti sijoitellut viholliset? Ärräpäät ja hampaiden kiristely?

No viidakossapa tietenkin!

Viidakon tasoloikkavaltias Donkey Kong on viettänyt sapattivapaata jo päälle kymmenisen vuotta, mutta työsuhde velvoittaa kravattigorillan tositoimiin sentään vanhojen hyppelyidensä Switchkäännöksillä. Donkey Kong Country Returns HD on varsin suora käännös Retro Studiosin erinomaisesta Wii-pelistä, johon terävämmän ilmeen lisäksi on ympätty myöhemmän 3DS-version lisäkentät sekä uusi vaikeustaso. Uudelleenpelailun myötä sanoisin Returnsin seuraajan Donkey Kong Country: Tropical Freezen olevan heittämällä parempi peli monipuolisuutensa ja vaihtelevuutensa ansiosta, mutta on Returnsillakin syytä takoa nyrkillä ylpeänä rintaa.

Keräilyä riittää erityyppisille pelaajille. Palapelin palasten kohdalla riittää, että ne noukitaan kertaalleen, mutta kentän K-,O-, N- ja G-kirjaimet on napattava uudelleen aina kuolon korjatessa.

Rehellisyyden nimissä, ei Donkey Kong Country Returnskaan tuhottoman vaikea ole – varsinkaan kokeneiden konkareiden silmin. Sen keskeinen suunnittelufilosofia lähinnä on, ettei hosumalla ja turhautumisella saada aikaiseksi kuin tuhoon tuomittuja tuloksia. Leppoisasti tallustavat viholliset itsessään näyttävät usein viattomilta, mutta niiden sijoittelu yllättää turhan innokkaasti rynnistävän pelaajan tuon tuostakin. Asenteessa on jotain kaunista, sillä toisin kuin nykyarki, se kannustaa pysähtymään ja miettimään lähestymistapaa. Jahkailemaan ei silti voi jäädä, jotta viholliset eivät pääsisi yllättämään tai entuudestaan huteralta näyttävä tasanne rapistumaan jalkojen alta!

Vaikka hetkittäin voi tuntua, että jopa peruskenttiä pitäisi opetella melkeinpä ulkoa, totuus on monilta osin armollisempi. Donkey voi esimerkiksi napata tynnyreistä avukseen rakettirepulla liitävän Diddy Kongin, mikä kasvattaa pelaajan kestävyyttä ja muokkaa pelityyliä. Lisäksi leijonanosassa kentissä on erinomainen tasapaino rutiininomaisesti etenevien tilanteiden, isompien haasteiden ja suoranaisten yllätysten välillä. Poikkeuksia toki on, tuntuuhan moni kammoksuvan tarkkaan ajoitukseen rakentuvia kaivosvaunukenttiä sekä näppäinten näpyttelyllä ilmassa pysyvällä rakettitynnyrillä lentelyä.

Onneksi kentissä on runsaasti kertakäyttöisiä ideoita ja lähestymistapoja, mikä samanaikaisesti

tuo vaihtelua haasteisiin, ylläpitää mielenkiintoa ja saa pelaajan pysymään varpaillaan. Haasteisiin voi halutessa tarttua toisen pelaajan kanssa yhteisvoimin, mutta pelin tarkkuutta vaativa luonne ei istu erityisen luontevasti kaksinpeliin.

”Loistava tasoloikka, joka on kestänyt upeasti ajan hammasta.”

Returnsin ehdottomasti tärkein piirre on, että

hankittavia helpotuksia, joilla haasteista saa muovattua hyvinkin aloittelijaystävällisen. Mikäpä siinä!

Donkey Kong Country Returns on loistava tasoloikka, joka on kestänyt upeasti ajan hammasta. Teräväpiirtopäivitys itsessään on perusvarmaa työtä, vaikka sen värimaailma on hieman alkuperäistä tummempi ja jokuset graafiset efektit loistavat poissaolollaan. HD-versio on ehdottomasti pelin paras versio, jonka merkillisin kummallisuus on sen kylkeen lätkäisty hintalappu, veloitetaanhan 15-vuotiaasta hyppelystä täysihintaisen Switchpelin verran. Vain ja ainoastaan sen takia suosittelisin uusille tulokkaille ensisijaisesti sen parempaa jatko-osaa Tropical Freezeä, joka on ollut saatavilla Switchillä jo reilun tovin. Ville Arvekari

haasteiden voittaminen on palkitsevaa. Esimerkiksi alkuun turhauttavat pomotaistot ovat lopulta melko kuviopohjaisia, joten vastustajan eleet paljastavat tämän seuraavan liikkeen. Erinomaisen suunnittelun ansiosta virheistä oppii nopeasti ja voiton avaimet tuntuvat olevan aina käden ulottuvilla, eivätkä ohjaksetkaan tunnu taistelevan pelaajaa vastaan. Alkuperäisversion Wii-ohjaimen heilautteluihin pohjautuvat vierähdysliikkeetkin ovat perinteisin napinpainalluksin paremmin hallinnassa.

Nintendolla on silti selkeästi haluttu, ettei Donkey Kong Countryn maine Marioa haastavampana loikkana karkota kiinnostuneita tulokkaita heti alkuunsa. Mukaan on ujutettu nykyasenteisiin istuva moderni pelitila, jossa sankarit kestävät jo lähtökohtaisesti enemmän iskuja kuin alkuperäistä mukailevassa klassikkotilassa. Modernissa lähestymistavassa on mukana myös enemmän kerättävillä kolikoilla

Donkey Kong on yhä viidakon tasoloikkakuningas, vaikka Returns jääkin jatko-osansa jalkoihin.

pelaaja.fi // 55

Arvostelut

”Vehreät nummet, jokien halkomat metsät ja arjen porun täyttämät kylät muodostavat miljöön, joka kietoo pelaajan sormensa ympärille leikiten.”

KINGDOM COME: DELIVERANCE II Oman polkunsa kulkijoille Tekijä: Warhorse Studios Julkaisija: Deep Silver Alusta: PS5 (testattu), XSX/S, Win Ikäraja: 18

M

istä puhumme, kun puhumme immersiosta? Se on kysymys, johon tšekkiläinen Warhorse-pelistudio vastaa Kingdom Come: Deliverancen odotetussa jatko-osassa entistä vakaammalla äänellä ja otteella. Edeltäjänsä viitoittamalla tiellä jatkava kakkososa on autenttisuuteen tähtäävä avoimen maailman roolipeli, joka sijoittuu 1400-luvun Böömiin.

Peli jatkaa suoraan ensimmäisen osan tapahtumista. Tarinaa tähdittää heikkolahjaisesta sepänpojasta kovien kokemusten karaisemaksi aseenkantajaksi kasvanut Henry, joka toimii edellisestä osasta tutun Sir Hans Caponin henkivartijana. Itse tarinasta en paljasta muuta kuin sen, että väkeviä käänteitä vilisevä kertomus tuntuu aiempaa elokuvamaisemmalta ja suureellisemmalta.

Vauhdikkaan alkuosuuden jälkeen peli avautuu näennäisen tutunoloiseksi avoimen maailman roolipeliksi, jossa Henryä ohjastava pelaaja saa edetä pitkälti oman tahtonsa mukaisesti ympäri linnojen, pikkukylien ja kaupunkien täyttämää maaseutua.

1400-luvun Böömi on luokkaerojen, työlään tarpomisen, oman edun varjelun ja väkivaltaisten välienselvittelyjen tyyssija, mikä myös kiteyttää pelaajaa odottavan kokemuksen.

Henry on messiaanisen sankarin sijaan olosuhteiden pakosta isoihin saappaisiin kasvanut ihminen. Tätä ajatusta tapailee myös pelaajan kokemusta sääntelevä suunnittelufilosofia, joka tuntuu

56 // pelaaja.fi

toteavan, että vuorenhuippua ei voi tavoittaa kuin laittamalla jalkaa toisen eteen ja puremalla hampaita yhteen. Syvällisen, hitaasti avautuvan ja paneutumista vaativan pelillisen kokonaisuuden sisäistäminen tuntuu varsinkin alkuun kovalta koitokselta, mutta se myös viljelee Kingdom Come: Deliverance II:n täyteen harvinaisen suuria saavutuksen tunteita.

Opit ja onnistumiset tuntuvat ansaituilta, koska niiden eteen joutuu tehdä töitä.

Erinomaisena suunnitteluratkaisuna Warhorse on mitä ilmeisimmin lainannut sivun CD Projektin sääntökirjasta: sivutehtävät ja oheispuuhastelu tuntuvat usein yhtä merkittäviltä kuin pääjuonen seuraaminen. Mielikuvaa vahvistaa se, että Henryn taidot

kehittyvät vain tekemällä. Jos haluaa kasvattaa hahmostaan tienoon kovimman varsijousiampujan, joka tekee kuutamokeikkaa alkemian mestarina, se vaatii taitojen kartuttamista tekemällä – eli työtunteja. Kingdom Come: Deliverance II ei ole kärsimättömien peli.

Entistä muhkeamman budjetin ansiosta peli näyttää ja kuulostaa mahdottoman hyvältä, mutta hämmästyttävintä on se, kuinka eletyn oloiselta pelin valtava maailma tuntuu. Vehreät nummet, jokien halkomat metsät ja arjen porun täyttämät kylät muodostavat miljöön, joka kietoo pelaajan sormensa ympärille leikiten. En muista tunteneeni näin vahvaa siellä olemisen tunnetta sitten viidennen Grand Theft Auton.

Pelaajan

valinta

Valtava järjestelmävyyhti kaipaa hienosäätöä Alkuperäinen Kingdom Come: Deliverance julkaistiin teknisenä sekasotkuna, jonka saattaminen sujuvaan kuntoon vaati kehittäjiltä pitkän päivitysrumban. Vaikka jatko-osa on jo arvosteluversiossa moninkertaisesti tasapainoisempi tapaus, myös Kingdom Come: Deliverance II:n konepellin alta on jäänyt jokunen pultti kiristämättä.

Huomattavimmat peli-iloa jäytävät ongelmat liittyvät pelin moninaisiin päällekkäisiin järjestelmiin, jotka vaativat pelaajalta tarkkaavaisuutta ja hallinnoivat pelimaailman sosio-poliittisia kiemuroita. Monet järjestelmistä ovat näkyviä, mutta moni elää omaa mystistä elämäänsä koodirivien syövereissä. Muiden hahmojen asenteeseen vaikuttavat Henryn maineen ohella vaatteiden laatu ja puhtaus, minkä lisäksi liian pitkään mukana kannetut elintarvikkeet mädäntyvät inventaarioon, keskusteluvalintojen onnistumisprosentteja sääntelee lukuisten sosiaalisten osatekijöiden summa. Tie-

Läpinäkyvyyden nimissä kerrottakoon, että vaikka Warhorse toimitti pelin arvosteluun poikkeuksellisen reilulla etukenolla, allekirjoittanut ei ennättänyt aivan lopputeksteihin asti lehden painoonmenoon mennessä. Keskeisiä osatekijöitä olivat toki pelin laajamittaisuus, pitkän kantaman koitoksiin pyrkivä tehtävärakenne ja puurtamista edellyttävät roolipelimekaniikat, mutta perimmäinen syy omassa tapauksessani oli pelin ja pelaajan välille syntyvä suhde.

Tavoitteellinen eteneminen unohtui kerta toisensa jälkeen, kun hairahduin tarinan polulta keräämään yrttejä pellolta, keittelemään samaisista rehuista pullokaupalla voimajuomia tai takomaan hevosenkenkiä Henryn rytmikkään viheltelyn säestämänä. Kun eräänä usvaisena aamuna istahdin pikkukylän laidalla penkin virkaa toimittavalle puunrungon puolikkaalle katselemaan verkkaisesti uuteen päivään heräilevien kyläläisten touhuja, käyttöliittymä ehdotti, että avaan puoliksi luetun kykykirjan inventaariostani.

Silloin tuumin, että olin huomaamattani alkanut tavoittaa sen tahdin, vireen ja mielenmaiseman, jollaista Kingdom Come Deliverance II:n kehittäjät

tavoittelevat. Että antaa itsensä uppoutua digitaaliseen maailmaan, jossa eteneminen ei ole yhtä kuin numeeriset arvot ja tasoluokitukset. Se on mistä puhun, kun puhun immersiosta ja Kingdom Come Deliverance II:sta.

Silloin välähti toinenkin lamppu kirkastamaan mieleni ullakkoa. Peli soittelee tismalleen samoja kieliä kuin yksi kaikkien aikojen lempipelini, The Elder Scrolls III: Morrowind. Ensin se hämmentää esoteriallaan, sitten huolestuttaa vaikeaselkoisuudellaan, alkaa turhauttaa korkealla kynnyksellään ja toisinaan jopa lannistaa näennäisellä läpäisemättömyydellään.

Mutta sitten se tapahtuu – jos on tapahtuakseen. Jokin vaikeasti sanoitettava mukautumista, sisäistämistä ja oman sykkeen tahdittamista pelin rytmiin vaativassa kokonaisuudessa loksahtaa kohdilleen ja upottaa pelaajan syvyyksiinsä. Eikä sieltä halua poistua.

En toki voi vielä väittää, että Kingdom Come Deliverance II:sta jää itselleni yhtä syvä ja arvokas tunnejälki kuin Morrowindista. Sen näyttää aika. Voin vain todeta, että tässä on peli, joka ei myötäile, hän-

tysti sekä varusteista että Henryn inhimillisistä ominaisuuksista täytyy pitää jatkuvaa huolta. Nämä esimerkit ovat vain jäävuoren huippu.

Arvosteluversion saralla järjestelmien nikottelut olivat useimmiten vaatimattomia, mutta niiden vaikutukset kauaskantoisia. Esimerkiksi kerran Henry kärrättiin syyttömänä putkaan ja häpeäpaalussa viruminen toi tuntuvia miinuksia Henryn ominaisuuksiin. Toisella kertaa Henryn sai varkaan maineen napattuaan maantierosvojen piiloleirin padasta lusikallisen ruokaa. Teknisen kuprut ovat päällisesti pieniä, mutta joka osa-alueella tekojen merkitystä painottavan pelin koneistossa niillä on paikoin yllättävänkin paljon painoarvoa.

Kaikki Kingdom Come: Deliverance II:n tekniset ongelmat ovat kuitenkin korjattavissa ja ennustankin, että pienine kömmähdyksineenkin erinomainen peli tulee vain paranemaan tulevaisuudessa. Tuskin maltan odottaa.

nystele tai asettele pelaajaa jalustalle – etenkään sellaista, joka hakee lyhyen tippavälin dopamiiniannostelua. Kingdom Come: Deliverance II on hitaasti ja omilla ehdoillaan avautuva roolipeli, jonka tärkein hahmo on sen pieteetillä rakennettu maailma. Jos sen syvyyksiin malttaa uppoutua, sieltä ei enää halua poistua. Jason Ward Alkuun läpäisemättömältä tuntuva roolipelijärkäle, jonka maailmaan lopulta kadottaa itsensä.

pelaaja.fi // 57

Arvostelut

MARVEL RIVALS Ripulisankarit

Tekijä: NetEase Games Julkaisija: NetEase Games Alusta: Win (testattu), PS5, XSX/S Ikäraja: 12

O

n syvän huokauksen paikka. Kiinalaisen NetEase Gamesin Marvel Rivals nimittäin aiheuttaa lähinnä tylsistynyttä puhinaa apinoidessaan Overwatchia minkä kerkeää. Eroa peleillä on noin kuvakulman ja toiminnan jouhevuuden verran, eli kovin alkuperäisiä ideoita puskevasta pelistä ei voida puhua.

Pelin on kehittänyt syvällä Kiinan valtion taskussa oleva NetEase, joka itse asiassa jopa pyöritti Overwatchia maassa vuoteen 2023 asti. Noilta ajoilta on selkeästi napattu rutkasti oppia, sillä Marvel-brändillä ratsastava uutuuspeli on kirjaimellisesti vain kuivempi Overwatch. Pisteitä Marvel Rivalsille on silti annettava sen ulkoasusta, joka on mukavan särmikäs ja ihanan cel-sheidattu. Hahmojen ulkoasujen suunnitteluun on käytetty aikaa ja se näkyy, mutta harmillisesti pelin muut puolet eivät sitten olekaan aivan yhtä täydellisyyteen hiottuja.

farmaamisen sijaan. Edes tehtävätavoitteen pelaaminen ei onnistu suurelta osalta pelaajista, kun valtaosa keskittyy aivan muuhun.

Tällä hetkellä Marvel Rivalsin jokainen ottelu tuntuu pahemman luokan fiidaamiselta. Vihollistiimit ovat poikkeuksetta äärimmäisen surkeita, joka liittynee pelin väitettyihin tekoälypelaajiin, joiden tarkoituksena on pitää oikeat pelaajat tyytyväisenä, kun tappoja onkin helppo keräillä. Mielestäni mitään peliä ei pitäisi pönkittää ihmisiksi naamioiduilla boteilla, etenkään tässä lajityypissä.

Käyttöliittymältään Marvel Rivals on kuin monet puhelimien pahimmat gacha-pelit aina lukuisine pelinsisäisine valuuttoineen ja hiirellä suorastaan epämiellyttävästi rullaavine valikkoineen. Kaikki huutaa kosketusnäytön perään, enkä pitäisi älylaiteporttausta lainkaan mahdottomana vaihtoehtona tulevai-

suudessa. Siltä peli nimittäin tuntuu, mobiilipeliltä, ja ne markkinat tuntien peliä voisi pitää jopa melko hyvänä. Marvel Rivals ei kuitenkaan ole ainakaan vielä mobiilituote, vaan täysiverinen pc- ja konsolipeli.

Vaikka ruodin peliä aika rajuin sanoin, on silti hienoa, että markkinoille saadaan edelleen kilpailua.

Viime vuosi oli genrelle äärimmäisen rankka ja monet muistavat varmasti, mitä esimerkiksi Concordille kävi. NetEasella on loputtomasti rahaa ja Disneyllä tahtoa lypsää, joten tulevaisuudessa Marvel Rivals voi hyvinkin kehittyä parempaan suuntaan. Tällä hetkellä se kuitenkin tuntuu auttamattoman keskeneräiseltä raakileelta, jonka olisi pitänyt olla uunissa vielä aika paljon pidempään. Niklas Tirkkonen Sankariräiskinnän messiaspeliksikin kuvailtu kokemus on kuin raakaa kanaa söisi.

Ammuskelupeliksi Marvel Rivals on harvinaisen kökkö. Sen pyörii kyllä sulavasti, mutta on tuntumaltaan hakoteillä. Osumat tuntuvat täysin triviaaleilta, kun toiminnasta puuttuu tietynlainen räjähtävyys. Tympeää ammuskelua yritetään paikata lähes täysin tuhoutuvilla ympäristöillä, mutta ne nyt eivät ole sykähdyttäneet ketään enää varmaan kymmenen vuoteen.

Uutta tulokulmaa sankariräiskintään haetaan eri hahmojen välisillä yhteistyöliikkeillä, jotka näyttävät trailereissa todella siisteiltä. Todellisuudessa harva niistäkään on kovin eeppistä koettavaa.

Hahmosynergialla ei muutenkaan ole mitään väliä, kun kaikki hahmotyypit tuntuvat tekevän lähes yhtä merkittävästi vahinkoa ja kaatuvan rintamalla aivan yhtä vaivattomasti.

On päivänselvää, että Marvel Rivals on tehty nuorille pelaajille, sillä se ei vaadi minkään tason ajatuksenjuoksua. Tuntuu melkeinpä loukkaavalta kuinka suuresti se aliarvioi pelaajiensa älykkyyttä ja taitotasoa. Eihän kilpailullisessa luokkapohjaisessa sankariräiskintäpelissä ole mitään ideaa, jos pelaajia ei ohjata toimimaan luokkiensa mukaisesti ja täten haastamaan omaa osaamistaan tappojen

58 // pelaaja.fi

”On päivänselvää, että Marvel Rivals on tehty nuorille pelaajille, sillä se ei vaadi minkään tason ajatuksenjuoksua.”

MIGHTY MORPHIN POWER RANGERS: RITA’S REWIND Halpakaupan nostalgiaa Tekijä: Digital Eclipse Julkaisija: Digital Eclipse Alusta: XSX/S (testattu), XOne, PS5, PS4, Switch, Win Ikäraja: 12

E

n voi väittää uhranneeni juurikaan ajatusta Power Rangerseille sitten päiväkotiaikojeni, mutta huvittavasti se vaikuttaisi tekevän minusta osan Mighty Morphin Power Rangers: Rita’s Rewindille kaavailtua ydinyleisöä. Edelleen uusia osia saavan Power Rangers -televisiosarjan pohjalta luotu peli ei ole pelkästään tehty muistuttamaan hengeltään nimenomaan 90-luvulla kehitettyjä toimintamätkintöjä, vaan sen tapahtumia tähdittävät myös ne aivan alkuperäiset Power Ranger -soturit ja -pahikset sarjan ensimmäisiltä tuotantokausilta.

Pelin innoittajana on selvästi toiminut kesällä 2022 nähty Teenage Mutant Ninja Turtles: Shredder’s Revenge, joka ei ollut pelkästään hatunnosto milleniaalien suosimille varhaisille kilppariversioille, vaan toimi myös mainiona henkisenä seuraajana

”Kaikkien osuuksien pohja on periaatteessa kyllä kunnossa, sillä toiminta on sujuvaa ja ymmärrettävää, mutta minkäänlaista syvyyttä mukaan ei ole saatu.”

Konamin vanhoille Turtles-peleille. Ideatasolla Power Rangersin on helppoa nähdä taipuvan vastaavanlaiseen pelimuottiin, mutta Rita’s Rewindissa on harmittavan selvää, ettei siihen ole saatu pistettyä vastaavalla tavalla paukkuja kuin Turtlesien nostalgiabileisiin.

Rita’s Rewindin onnistunein osa on sen tyylipuoli. Isoimman osan ajasta peli toimii mukiinmenevällä pikseligrafiikalla toteutettuna 2d-mättönä, mutta tasaisin väliajoin mukana on myös pari kevyttä mekaanista ja visuaalista käännettä. Tarjolla on esimerkiksi ajoneuvo-osuuksia, joissa kamera siirtyy seuraamaan toimintaa pelaajien takaa, jolloin ulkoinen ilme kääntyy hyödyntämään myös tarkoituksella rosoisia 3d-piirteitä. Tyylitelty kolmiulotteisuuden käyttö korostuu aina vain isommin jättiläisrobotti Megazordin astuessa kuvioihin, jolloin tarjolle saadaan hieman Nintendon Punch-Out -pelien hengessä toteutettua nyrkkeilytoimintaa, mitä nyt ensimmäisestä persoonasta kuvattuna.

Kaksi- ja kolmiulotteisuuden välisessä kikkailussa välittyy kehittäjä Digital Eclipsen sisällä muhiva

Vaikka Rita’s Rewindissa on erilaisia ja varsin toimiviakin peliosuuksia, useimpiin toivoisi edes muutaman pelillisen lisäkerroksen.

rakkaus retropelaamista kohtaan. Rita’s Rewindin kikat eivät ole olemassa vain tarpeellisena keinona tarjota vaihtelua pelaamiseen, vaan ne ovat oikeasti myös hauskoja viittauksia takavuosien peliviihteessä nähdyille mekaniikoille. Juuri kun niistä alkaa innostua, peli on kuitenkin lyönyt jo kaikki temppunsa tiskiin. En tiedä, miten rajatulla budjetilla ja kehitysajalla Rita’s Rewind on kääritty kasaan, mutta lopputuloksessa suorastaan häiritsee, ettei millään osa-alueella päästä revittelemään kunnolla.

Lisenssipelinä Mighty Morphin Power Rangers: Rita’s Rewind on rakennettu ennen kaikkea nostalgiafiilistelyä varten. Jos Power Rangerseja on sattunut kaipaamaan, eikä peliaika kulu yleensä vastaavien toimintamätkintöjen parissa, voi Rita’s Rewind toimia hauskana pienenä muistutuksena menneestä.

Nimenomaan hyvää retrotoimintaa etsiville se on lähinnä pelimuotoinen tuutulaulu. Panu Saarenoja Pintapuoliseksi jäävä nostalgiatrippi loistaa lähinnä tyyli-

Muutamista vaihtelevista elementeistä huolimatta Rita’s Rewind jääkin pelikokemuksena todella mitäänsanomattomaksi. Kaikkien sen osuuksien pohja on periaatteessa kyllä kunnossa, sillä toiminta on sujuvaa ja ymmärrettävää, mutta minkäänlaista syvyyttä mukaan ei ole saatu. Loppukenttien mätkintä tapahtuu käytännössä siis samalla tavalla ensimmäisten kenttien kohtaamisten kanssa, eikä edes pelattavan hahmon vaihtaminen muuta tätä. Hahmokohtaisia eroja ei ole muita kuin lähinnä pinkin Ranger-taistelijan kyky lentää muutamissa ajoneuvo-osuuksissa.

ratkaisuillaan.

pelaaja.fi // 59

Arvostelut

Mukavan pirteä ja rento ulkoasu kätkee alleen myös syvyyttä ja paikoin puuduttavaa pakertamista.

I AM FUTURE: COZY APOCALYPSE SURVIVAL Sims-nero työlomalla Tekijä: Mandragora Julkaisija: tinyBuild Alusta: Win Ikäraja: –

C

ozy on todella kiva sana, sillä sehän tarkoittaa kodikasta ja mukavaa. Niin sanotuista cozy-peleistä on muovautunut viime vuosina oikea muotigenre, eikä ihme. Kun tosimaailmassa on ankeaa, ainakin virtuaalinen takkatuli tai farmi pitää nupin kunnossa. I Am Futuren alaotsikko lupaakin kolmea juttua, joista pidän: maailmanlopun ankeutta, selviämismekaniikkoja ja ihkumukavuutta.

Armenialainen tekijästudio Mandragora on vieläpä käärinyt pakettinsa The Simsistä muistuttavaan kuvakulmaan, grafiikkatyyliin ja musiikkiin! Liian hyvää ollakseen totta?

Lähtökohdat ovat herkulliset niille, jotka rakastavat myös vanhan ajan lennokasta rakettiscifiä.

Tapahtumapaikkana on vaihtoehtoinen maapallo, jonka hienoin kaupunki Cosmopolis kukoistaa ihmekeksintöjen ja robotiikan voimalla. Tai kukoisti, kunnes ilmastokatastrofi tuhosi kaiken. Mieheksi tai naiseksi kustomoitavan pelaajahahmon herätessä kryokammiosta pilvenpiirtäjän huipulla ympärillä on vain tulvaa ja roskaa. Vihoviimeisenä ihmisenä on karua olla, mutta ehkä tilanne ei ole aivan toivoton.

Onhan meillä kyberkäsi!

Muistinmenetyksestä kärsivä sankarimme on selkeästi keksijä, sillä oikean käsivarren tilalla oleva työkalukäsi on varsin monikäyttöinen. Se nostaa raskaita tavaroita ja taipuu kevyen parantelun jälkeen poraksi, sahaksi, vasaraksi ja ruuvimeisseliksi.

Tällä kertää survival-pelityylin voisikin nimetä kierrätyspeliksi. Pilvenpiirtäjän katto on täynnä kaikenlaista romua ja hajonneita laitteita. Ihmekäden avulla

60 // pelaaja.fi

ne voi purkaa osiin, joista taiotaan sitten jatkuvasti kehittyvää huipputeknologiaa. Aluksi täytyy kalastaa ruokaa, mutta pian siirrytään maanviljelyn kautta biogeneraattoreihin, 3D-printtaukseen ja robokauppoihin kelpaavan kryptovaluutan painamiseen.

Ruudulle ponnahtelee jatkuvasti uusia tavoitteita, kuten robottien ohjaukseen tarvittavan älytornin kunnostusta ja naapuritalon katolle vievän sillan rakentamista. Ensimmäisten pelituntien aikana I Am Futureen onkin todella helppo jäädä koukkuun. Pelaajalle tiputellaan uusien rakennusviritelmien ohessa myös maailman historiaa ja vinkkejä omasta henkilöllisyydestä. Erityisen tyydyttävää on purkaa mikrouunien kaltaisia laitteita, sillä niiden kierrätykseen on oma minipelinsä. Pitää niksutella jokainen ruuvi ja mikropiiri, jotta osat pääsevät uuteen elämäänsä.

Mutta entä se cozy-tekijä? Pelissä on todellakin selviämismekaniikka, ja vaikeustasoa kutsutaan cozy-mittariksi. Normaalitasolla nälkä tulee suhteellisen rivakasti, kun taas yöllä ilmestyvät limamadot lotkahtelevat järsimään vaivalla istutettuja kasveja.

Helpommilla asetuksilla täytyy syödä harvemmin ja madot eivät edes vaivaudu murkinoimaan. Tämä on kuitenkin valheellista vaikeuden säätöä.

I Am Future on nimittäin astetta vähemmän cozy kuin se väittää olevansa. Tunnelma on toki jatkuvasti ihanan lämmin, kun maailma on muuttunut trooppiseksi paratiisiksi. Eteneminen hyytyy kuitenkin keskivaiheilla armottoman hitaaksi, lineaariseksi ja työlääksi jurnutukseksi, jossa jokainen uusi edistysaskel tuntuu vievän ikuisuuden.

Teoriassa sitä voisi helpottaa automaatiolla, sillä leiriin voi pykätä robotteja hoitamaan arjen askareita. Niillä on kuitenkin melko rajoitettu tekoäly, joten turhemmilta tuntuvia askareita joutuu silti tekemään yllättävänkin paljon.

I Am Future on toki siis cozy, koska sen maailmanlopussa ei voi pysyvästi kuolla tai epäonnistua, eikä mikään ole oikeasti vaikeaa. Samalla peli on työläs tavalla, joka ei tunnu sointuvan yhteen miellyttävän värikkään grafiikan ja kivasti pimputtavan sims-musiikin kanssa. Jotain kumman tyydyttävää on kuitenkin peruspelattavuudessa, jossa muutetaan roskaa ja rikkonaista uudeksi ja eheäksi. Sopii hyvin kärsivälliselle kierrättäjälle. Janne Pyykkönen Persoonallinen peli kierrättäjänerosta on välillä rentoa eloa ja välillä raskasta raatamista.

ELÄMÄ ON RASKASTA

inferno.fi SEURAA:

Arvostelut

VOID CREW Kun kaikki tuntuu hajoavan Tekijä: Hutlihut Games Julkaisija: Pullup Entertainment Alusta: Win Ikäraja: –

A

varuusmatkailu on parasta tai ainakin kiinnostavinta, kun tekniikka pettää. Kysykää vaikka Apollo 13 -astronauteilta, tähtilaiva Enterprisen räjähtäviä tietokoneita väistelevältä miehistöltä tai Nostromon avaruusduunareilta. Peleissä tekniikan kokonaisvaltaista hajoamista on soveltanut parhaiten kaikkien aikojen indiesuuruuksiin lukeutuva FTL - Faster Than Light, jossa pelaajan ohjaama miehistö säntäilee ympäriinsä sammuttamassa tulipaloja ja tukkimassa vuotoja. Miltäs tuntuisi sama enintään neljän hengen moninpelinä, jossa ylänäkymä vaihtuu ensimmäisen persoonan vinkkeliin?

Onneksi kyse ei ole ihan suorasta kopiosta, sillä Void Crew erottuu massasta omalaatuisen taustarinansa ansiosta. Pelaajat eivät ole pelkkiä astronautteja tai avaruussotilaita vaan myös pyhiinvaeltajia.

Tulevaisuudessa ihmiskunnan jämät etsivät epätoivoissaan myyttistä paratiisin puutarhaa, mutta matkalla esteenä ovat Remnant-petturit ja Hollow-tekoälyjen laivastot. Metem-uskoon kuuluvien etuna on kuitenkin metempsykoosiksi kutsuttu teknologia, jolla sielun voi sinkauttaa uuteen ruumiiseen. Kun avaruuslaiva vääjäämättä hajoaa, kuolemattomuus on taattu sarkofagissa heräävässä uudessa ruumiissa.

”Onneksi kyse ei ole ihan suorasta kopiosta, sillä Void Crew erottuu massasta omalaatuisen taustarinansa ansiosta.”

Näin tietenkin perustellaan näppärästi roguelike-pelityyli, jossa pelaaja kerää kokemusta yhtenä Metemin rohkelikoista. Jokaisella kerralla lähdetään uudelle pyhiinvaellukselle, jossa kerätään ihmetekniikkaa ja reliikkejä. Palkintona on avaruuspuvun kosmeettista parantelua ja neljässä eri hahmoluokassa tapahtuvaa kehitystä. Pelaaja voi erikoistua pilotiksi, ampujaksi, korjaajaksi ja avaruuskävelyä harrastavaksi romunkerääjäksi. Kaikki voivat tehdä toki kaikkea, mutta hitaasti aukeavat kykypuut helpottavat hommia valtavasti.

Helpotuksille onkin tarvetta, sillä Metem-vaeltajilla on henki höllässä. Yksi pyhiinvaellus koostuu sarjasta hyperhyppyjä, ja jokaisen aikana on suoritettava jonkinlainen tehtävä. Se voi olla muinaisen temppelin tyhjennystä, ystävällisten alusten auttamista tai vihulaisten miinakenttien harvennusta. Optimitilanteessa yksi pelaaja hyppää pilotin pallille, toinen tykittelee sivukanuunoilla, kolmas korjailee runkoa ja säätää moottoreita kuosiin, jolloin yksi rientää keräämään saalista. Todellisuudessa kaikki leviää aina kaaokseksi, jossa kukaan ei ehdi tekemään edes omia hommiaan, kun alus hajoaa käsiin.

Avaruudessa kukaan ei kuule huutoasi, mutta pelikaverien kiroilu kantautuu eloisasti kuulokkeista.

Valitettavasti Void Crew kärsii samasta ongelmasta kuin kaikki miehistötoimintaan perustuvat pelit. Optimikokemus vaatii neljä tyyppiä, joten miten käy, kun kaverit eivät ole linjoilla? Kaikille ei maita satunnaisten pelaajien kanssa pelleily, joten apuna on sooloversio pelin pienemmästä alusluokasta, jossa on irtoaivojen ohjaamia tekoälytykkejä ja korjauslaitteita. Vaikka Void Crew’ta mainostetaan myös yksinpelikokemukseksi, soolovaeltajan pinna kiristyy nopeasti. Yksinpelissä voi toki grindata moninpeleissä auttavia kokemuspisteitä, mutta en sanoisi sitä

62 // pelaaja.fi

mitenkään iloiseksi puuhaksi. Alusmalleja on tällä hetkellä vain kaksi, eli harmittavan vähän. Piskuinen fregatti on varmasti monen valinta, sillä massiivisempi hävittäjä vaatii miehistöltä viisinkertaisesti enemmän käytävillä säntäilyä.

Jos kaveripiirissäsi on edes yksi tai useampi mahdollinen miehistökaveri, homma muuttuu täysin. FTL:n lisäksi peliä voi nimittäin hyvin verrata toiseen kaoottiseen miehistöpeliin nimeltä Sea of Thieves. Isoin ero näiden pelien välillä on se, että roguelike-tyylin takia vaikeustaso on aivan eri luokkaa.

Koheltava miehistö saa nopeasti kuitata asemalta uuden aluksen ja tuoreet ruumiit, joten haastetta kaipaavat saavat pyhiinvaelluksesta eniten irti. Scifin ystävänä arvostan vahvasti myös sitä, että Void Crew välttelee taidetyylissään, taustarinassaan ja termistössään scifipelien peruskliseitä. Metemin suuressa tehtävässä on vaikeasti kuvailtavaa jylhyyttä.

Janne Pyykkönen Tyylikäs avaruusmatka palkitsee sulavan miehistön mutta koettelee yksinpelaajaa ja satunnaisia porukoita.

KAIKKI ELOKUVISTA episodi.fi

SEURAA:

PIKSELIPÖLYÄ //

Tekijä: Bethesda Game Studios Microsoft Windows, Xbox

Löytöjä pelihistorian tomuisista arkistoista

Julkaisija: Ubisoft

Julkaisu: 2.3.2002

THE ELDER SCROLLS III: MORROWIND Pakettimatka Vvardenfelliin!

B

ethesda Game Studiosin panos roolipelien moderniin ilmeeseen on kiistaton. Jo yksin The Elder Scrolls V: Skyrimin eri julkaisualustojen määrä kertoo siitä, että kyseessä alkaa olla perustason vaatimus jokaiselle kynnelle kykenevälle pelejä pyörittävälle laitteelle. Huhut Skyrimin edeltäjän The Elder Scrolls IV: Oblivionin uudelleenjulkaisusta pysyvät vahvoina, mutta pelisarjassa olisi myös toinen ehostuksen kestävä teos.

Kerrataanpa hieman The Elder Scrolls -aikajanan tapahtumia: Ensin tulivat Arena (1994 (1994)) ja Daggerfall (1996), jotka osoittivat suunnan useille tuleville ensimmäisen persoonan fantasiaseikkailuille. Erityisesti Daggerfall hurmasi yleisöä teknisellä toteutuksellaan sekä mykistävän laajalla, vapaasti tutkittavalla ja Ison-Britannian kokoiseksi määritellyllä kartallaan. XnGine-pelimoottori mahdollisti aidot 3d-maisemat ja seikkailu rakennettiin jäljittelemään vuosien kampanjoita harjoittavien roolipeliyhteisöjen tarinoita.

64 // pelaaja.fi

The Elder Scrollsit olivat tyylinsä valinneet, ja menestystä tuli sekä kriitikoiden että myyntilukujen suunnalta. Pelaava yleisökin oli ottanut sarjan omakseen. Odotukset olivat korkealla, kun lopulta tuli aika jatkaa eeppisen Daggerfallin jalanjälkiä. The Elder Scrolls III: Morrowind ei turvonnut samoihin raameihin kuin edeltäjänsä, mutta suuria harppauksia otettiin monilla muilla alueilla. Itse koen ajan ja puitteiden olleen juuri tuolloin otolliset koko pelisarjan ainutlaatuisimmalle ja julkaisuaikanaan immersiivisimmälle seikkailulle.

Käytännössä Morrowind on rytmityksensä osalta jopa yksinkertainen muihin aikalaisiin roolipeleihin verrattuna. Se ei keksinyt pyörää uudelleen tarinankerrontansa ja pelimekaanisten rakenteidensa puolesta, mutta sen tenho kestää erinomaisesti kiitos vahvan tunnelman ja taidokkaasti rakennetun maailman. Monet muistavat pelialueen

sumuiset suot, jättiläismäiset sienet ja pikkuruiset kivimuuriset kylät, mutta biosfääriin kuului kaikkea vulkaanisesta vuoristomaisemasta aavikoihin ja kesäisiin metsiin. Vastaavaa moni nuori videopelaaja ei ollut vielä urallaan kokenut.

Nimestään huolimatta Morrowind ei käsitä läheskään koko nimikkoprovinssiaan mahtavan Imperiumin itäpuolella. Pelaaja seikkailee alueen keski-pohjoisakselilla sijaitsevalla Vvardenfellin saarella, joka on mantereisia lähialueitaan monin tavoin mystisempi ja persoonallisempi paikka. Kyseessä on ikään kuin paikallinen Ahvenanmaa, josta kaikilla on mielikuva, mutta jota harva mantereelta saapuva aidosti tuntee. Sama tuntemattomaan harppaaminen tuntuu pelaajankin punteissa, kun tämä saapuu seikkailun alkajaisiksi piskuiseen Seyda Neenin kylään.

Eri jumaluuksien ja ryhmittymien kamppaillessa alueen herruudesta pelaajan kohtalona on ratkaista Vvardenfellin kohtalo myytisen Nerevarine-hah-

Maisemissa riitti runsaasti vaihtelua, eivätkä puiden kokoiset jättisienet olleet edes pelialueen erikoisimpia ilmestyksiä.

mon inkarnaationa. Pääjuoni on hyvin kirjoitettu ja sivuhahmoineen tarpeeksi mielenkiintoinen, jotta se kantaa tarinan läpi saaren moninaisten alueiden.

Lisäksi Morrowind sai kaksi varsin kattavaa laajennusta, joista erityisesti Tribunal jatkaa pääjuonta yhä syvemmälle alueen valtasuhteiden syövereihin, kun taas Bloodmoon satsaa jäisiin maisemiin ja ihmissusimytologiaan. Molemmat ovat hyviä ja pääjuonen tasoisia kokemuksia, tosin varsinkin Bloodmoon olettaa, että pelaajalla on pinkka kasassa sekä varusteiden että kykyjen osalta.

Kunnia Morrowindin loistavasta tunnelmasta kuuluu kehitystiimin ilmeikkäästi rakennetun maailman ja hahmojen lisäksi taustalla suriseville äänille ja minimalistiselle taustamusiikille. Jeremy Soule sävelsi pelille eeppisen tunnussävelmän, joka soi valitettavasti turhan usein nostatusvälineenä ja parhaimmillaan muutaman minuutin välein, minkä vuoksi sen viehätys kuluu nopeasti. Minimalistiset taustamelodiat ja dramaattiset teemat toimivat paikoin erinomaisesti, mutta kovin kattava pelin musiikkimaailma ei vakiona ole.

Henkilökohtaisesti sekä Xbox- että pc-versiot Morrowindista ovat edelleen korkeimman tason nostalgiatrippejä. Rujon pinnan ja suorituskyvyn nikottelun alla on aidosti toimiva ja melko moderneja määritelmiä täyttävä roolipeli, johon voi upottaa kymmeniä tunteja ihan huomaamattaan. Kiire ei ole mihinkään, kun pelaa itselleen, eivätkä tienoot ole yhtä läpipuhki kulutettuja viimeisen kymmenen vuoden ajalta kuin Skyrimin lumiset maisemat. Itämaiden helteissä on tiettyä charmia, jättiläissienien katveessa tuntee olonsa pieneksi ja hyttysten ininän keskeltä välittyy hieman erilainen, rohkenen sanoa jopa satumainen, fantasiamaisema kuin mihin on sittemmin totuttu.

Morrowind on arvatenkin parhaimmillaan, kun sen ilmeikkääseen maailmaan voi uppoutua ilman Bethesdan peleille ominaisia nikotteluja, jotka voivat olla joko hupaisia, kuten tekoälyhahmojen outoa käytöstä tai immersiota repiviä esteitä etenemiselle.

Taistellessa liian lähellä asutusta kyläläiset saattavat mahdollisesti hyökätä pelaajan kimppuun, jos taikojen tai kykyjen vaikutus osuu tarpeeksi liki viattomia.

Balmoran Dunmer-kaupunki on tunnettu haastavasta geometriastaan, jonka läpi voi pudota mustaakin mustempaan säkkiin, kun sitä vähiten odottaa. Kannattaa siis tallentaa usein – varsinkin, jos on juuri saavuttanut jotain merkittävää.

Konsolikomennot avasivatkin omalta osaltani Pandoran lippaan. Pian pelin pienet oikuttelut ja

Pelattavuutta ja visuaalista ilmettä parantavat modit ovat sen sijaan edenneet pelin fanien keskuudessa harppauksin, eikä Vvardenfell ole koskaan näyttänyt niin hyvältä kuin vuonna 2025. Eikä kaikkea mahdollista tarvitse edelleenkään säätää viimeisen päälle, kunhan vain vähän parsii kiinni 2000-luvun alun ja nykytarjonnan välistä kuilua. Ei yli 20 vuotta vanhaa peliä voi loputtomasti kiristellä, mutta haastan jokaisen peliä aikanaan pelanneen ja siitä tykänneen ainakin kokeilemaan mikä on mahdollista.

Tulos saattaa hyvinkin yllättää.

Lyömäaseilla hutkiminen, jousiammunta ja taikominen olivat aikanaan varsin näyttävää touhua, vaikkakin varsin yksinkertaisia mekaniikoiltaan. Niiden perusilme on tuttua Skyrimin vastaavasta toiminnasta. Samaten tietyt helposti hyväksikäytettävät keinot ovat peräisin Morrowindin ajoilta. Täysin ylivoimaisten taikajuomien, aseiden ja liikesarjojen kokoaminen palkitaan silmänräpäyksessä lakoavilla vihollisilla, olivat ne sitten legendaarisia sotureita eeppisten juonikuvioiden päätöspysäkillä tai myyttisiä jumalia kultaisissa saleissaan.

Matka Morrowindiin oli käänteentekevä kokemus ja se muokkasi valtavasti sitä, miten lähestyn vastaavia vapaan maailman pelejä. Kun kokonaisuus on parhaimmillaan näin hyvin niputettu yhteen, on helppo heittäytyä mukaan, ”kerätä kaikki” ja käydä jokainen sivujuoni loppuun saakka, vaikka siihen menisi satoja tunteja. Jokainen päättäköön itse, kuinka vakavasti keskittyy oman hahmonsa roolipelaamiseen, mutta itse tahdoin tehdä kaiken ja lopputulos oli paperilla vähintäänkin erikoinen.

Olin lopulta soturikillan ylistetty sankari, saaren kaikkien velhojen pomo ja vieläpä alamaailmaa edustavien varkaiden sekä salamurhaajienkin isoin tekijä. Kaiken tämän saavutti pohjoisesta kotoisen

Matka Morrowindiin oli aikanaan käänteentekevä kokemus ja se muokkasi valtavasti sitä, miten lähestyn vastaavia vapaan maailman pelejä.” tehtävien epäloogisuudet hoituivat kuivan tekstikomentosarjan avulla, mikä merkitsi varsin räikeää siirtymistä pois fantasiamaailman lainalaisuuksista.

Maankamaran läpi kadonneita esineitä tai puuttuvia vihollisia oli helppo siirtää takaisin oikeille paikoilleen, mutta jo 2000-luvun alussa varhaisteini-ikäisenä pohdin, että eikö tämä homma olisi pitänyt hoitaa rakentamisvaiheessa.

olevan Teppo-niminen nord-viikinkini noina nuoren pelaajan vapauden ja ihmetyksen täyteisinä kuukausina vuonna 2002, kun Morrowindin salat paljastuivat kuvaputkinäyttöni lempeässä kajossa. Huhut kertovat, että Teppo palasi voitokkaasti kotiinsa Skyrimiin harharetkiensä jälkeen, mutta siitä seikkailusta lisää toisella kertaa. Ehkäpä jo vuonna 2035.

Markus Heino

Jossain vaiheessa modit tulivat mukaan kuvioihin ryminällä. Pelaamista helpottavat lisäykset, kuten kätevämmän karttanäkymän mahdollistaminen, tehtävien järjestely ja tavoitteiden tarkempi paikallistaminen, ovat jo huikea loikka pelinautinnon parantamiseksi. Sen sijaan oman hahmon ilmeen ja aseistuksen päivittäminen vaikkapa Kill Billin nimikkopahiksen tamineisiin teki osaltaan liian kovaa pesäeroa Morrowindin vakionäkymiin. Tämän pelin myötä opin, että modeilla on aikansa ja paikkansa, mutta niiden kanssa urheileminen vie veronsa sekä käyttäjältä että käyttökohteelta.

pelaaja.fi // 65

RETROKELAAJA //

Jukka O. Kauppinen puntarointi videopelien suunnittelua ja tekniikan muuttumista vuosikymmenten mittaan

”ZX Spectrumille löytyi aivan äskettäin kaksi kauan kateissa pysynyttä peliä.”

Kadonneen retroaarteen metsästäjät

P

eliala on raadollista. Jokaista julkaistua peliä kohden on kokonainen läjä keskeneräisiä prototyyppejä ja valmiita pelejä, jotka eivät saaneet koskaan julkaisusopimusta. Vielä enemmän riittää täydellisiäkin konsepteja, suunnitteluja ja toteutumattomia haaveita. Kai se on sama musiikkialalla ja muissakin luovissa taiteissa: vain murto-osa projekteista toteutuu.

Moni toteutumaton projekti on myös kadonnut aikojen saatossa, kun pelikehittäjät ovat tehneet konkursseja, varastot ja varmuuskopiot heivattu roskiin studioiden muuttaessa, levykkeet rapautuneet ja tekijöiden kuolinpesiä on siivottu isolla kädellä. Toteutumattomat pelit muuttuivat menetetyiksi peleiksi.

Tarkkasilmäinen huomaa retropelilistoilla monia MIA-mainintoja. Missing In Action – kadonnut. Ne ovat pelejä, joiden olemassaolosta on tieto, mutta joista ei ole löydetty ainuttakaan kappaletta hypisteltäväksi tai digitoitavaksi. Niistä tiedetään ehkä lehti-ilmoituksen, peliarvostelun, satunnaisen maininnan tai muistitiedon perusteella. Etenkin pienten julkaisijoiden pelejä saatettiin myydä niin vähän, ettei niitä ole säilynyt tähän päivään.

66 // pelaaja.fi

Silti kaikki on aina mahdollista. Esimerkiksi ZX Spectrumille löytyi aivan äskettäin kaksi kauan kateissa pysynyttä peliä. Deep Zone (1988) ja Fishy Dick (1984) eivät ole kaikkein kauneimpia ja hauskimpia luomuksia, mutta harrastajille ja historioitsijoille jokainen pelastettu reliikki on makupala. Siksi meikäläinenkin arvostaa suuresti suomalaisen Kasettilamerit-yhteisön työtä. Heidän väsymätön ahkerointinsa on pelastanut valtavasti muinaista dataa rapautuvilta kaseteilta, nauhoilta ja levykkeiltä tuleville digisukupolville. Siinä sivussa on löytynyt myös kadonneiksi luultuja pelejä ja jopa aiemmin tuntemattomia luomuksia. Lamerit ovat myös digitoineet omasta varastostani löytyneitä vanhoja arvostelu- ja ennakkoversioita peleistä.

Kadonneiden pelien metsästys on omalla tavallaan upeaa seurattavaa. Sitä harrastetaan aktiivisesti eri puolilla maailmaa, mutta globaali suunnannäyttäjä on Games That Weren’t -sivusto. Jo 26 vuotta toiminut yhteisö on kerännyt sivuilleen valtavan määrän tarinoita kadonneista ja keskeneräisistä peleistä, ja sen panostus pelialan historiallisen tietämyksen kerryttämisestä on vähintäänkin kunnioitettavaa. Tiimi, yhteisön jäsenet ja aivan satunnaisetkin ulkopuoliset ovat

olleet myös yhteydessä muinaisiin pelikehittäjiin, minkä myötä on pelastettu monet hukkateillä harhailleet pelikoodit tekijöidensä vinteiltä ja kosteista kellareista paikallisten kasettilamerilaisten avulla.

Kadonneiden reliikkien etsiminen onkin omanlaisensa urheilulaji. Toisinaan muinaisten tekijöiden jäämistöistä tai ihan satunnaisilta kaseteilta ja levyiltä löytyy kuvia, koodijämiä tai jopa eritasoisia demo- ja kehitysversioita. Hienoimmillaan on löytynyt riittävän valmiita kehitysversioita, että niiden pohjalta kadotetuksi luultu teos on voitu viimeistellä ainakin osittain toimivaksi peliksi, parhaimmillaan eheäksi historialliseksi herkkupalaksi.

Suomalaishedelmiäkin löytyy muun muassa Pasi Hytösen Little Knight Arthur -pelin muodossa. Myös Miha Rinteen jo vuonna 1990 aloittama toimintaseikkailu Undead on mainittu, ja senhän muuten pitäisi viimein valmistua tässä muutaman vuoden kuluessa. Mikäli aihepiiri alkoikin kiinnostaa, The Games That Weren’t -ryhmän saavutuksista voi lukea gamesthatwerent. com-sivustolta ja Bitmap Booksin julkaisemasta samannimisestä kirjasta.

ODOTETTU UUTUUSKIRJA

NYT PELAAJA SHOPISSA! P E L A A J A S H O P. F I

PAL.VKO 2025-11

608935-2502

12,90 €

25002

6

414886

089358

28/02/2025 ©CAPCOM “

”, “PlayStation”, “

” and “PS5 logo” are registered trademarks or trademarks of Sony Interactive Entertainment Inc.