Pelaaja #231, maaliskuu 2022 by Pop Media

231 // Maaliskuu 2022 // 8,90 €

ELDEN RING VUODEN ODOTETUIN ARVOSTELU

Ihanan raikas Pokémon Legends: Arceus Villit ja vapaat taskuhirviöt

Harrastuksena ajosimulaatiot Vauhtia ja virtuaalisia tilanteita

Arvostelussa Dying Light 2 Verta ja ultraviolettivaloa

UUSI PLAY S TAT I O N -MES TA R I T EO S

HORIZON F O R B I D D E N

W E S T

PELAAJA-LEHTI PL 1378, 00101 HELSINKI toimitus@pelaaja.fi pelaaja.fi TOIMITUS Päätoimittaja Johanna Puustinen Toimituspäällikkö Panu Saarenoja Kulttuuritoimittaja Janne Pyykkönen Editoija Otto Ruokonen Pelaaja.fi Ville Arvekari AVUSTAJAT Aake Kinnunen, Markus Heino, Jukka O. Kauppinen, Jukka Moilanen, Jason Ward, Miikka Lehtonen ja Eemeli Rekunen ULKOASU Art Director Lasse Erkola Graafikko Minna Erkola ASIAKASPALVELU, TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET Puhelin: 03-42465361 asiakaspalvelu@pelaaja.fi HUOM! Muistathan ilmoittaa asiakaspalveluun osoitteenmuutoksestasi. Väestörekisteriin ilmoitettu uusi osoitteesi ei päivity automaattisesti asiakasrekisteriimme. ILMOITUKSET JA MYYNTI Petteri Moisio petteri.moisio@h-town.fi KUSTANTAJA H-Town Oy PL 1378, 00101 HELSINKI Toimitusjohtaja Petteri Moisio COO Panu Saarenoja Art Director Lasse Erkola Tuottaja Johanna Puustinen PAINO Printall

Ennakoiva raivo on paras raivo

ideopelien, sarjakuvien ja kirjojen elokuva- ja tv-sovitukset ovat aihe, joka jaksaa kiehuttaa kansaa tasaisella liekillä vuodesta toiseen. Reaktiot niihin ovat poikkeuksetta rajuja, ja negatiiviset mielipiteet muodostetaan tietenkin jo hyvissä ajoin ennen tuotoksen varsinaista julkaisua. Tälläkin hetkellä nettifoorumeilla kohkataan Paramountin Halo-sarjan amatöörimäisistä erikoistehosteista ja Amazonin uuden Taru sormusten herrasta -tulkinnan näyttelijöiden ihonväristä, vaikka kumpikaan kohusovituksista ei ole vielä ehtinyt olohuoneisiin asti. Terve epäluulo on ymmärrettävää, koska huteja on mahtunut pelisovitusten joukkoon vuosien varrella myönnettävästi enemmän kuin hittejä. Tämä johtuu siitä, että interaktiivista mediaa on yksinkertaisesti todella vaikea taivuttaa Hollywood-muottiin tavalla, joka miellyttäisi sekä yleisöä että sijoittajia. Mutkia vedetään suoriksi ja juonen kanssa sävelletään kummia, jotta 80-tuntinen pelikokemus saataisiin tiivistettyä hittielokuvan mittaan. Lisäksi etulinjan näyttelijät harvoin vastaavat pelistudioiden tulkintoja sankareistaan aivan yksi yhteen, mikä on jo itsessään vaikeaa niellä. Vapaampi tulkinta voi toisaalta olla juuri se salainen ainesosa, jota sovitus tarvitsee ollakseen katsomisen arvoinen. Pelaajassakin tuhdisti hehkutettu League of Legends -animaatiosarja Arcane laajentaa pelin maailmaa tuntuvasti ja esittää hahmokaartinsa aivan uudenlaisessa valossa. Netﬂixin pehmeä teini-idoliversio The Witcherin

Jaskierista herättää naispuolisissa faneissaan suorastaan mielenvikaista hysteriaa, vaikka ei näytä esikuvaltaan juurikaan. Muutaman vuoden takaista Rampagea harva tuskin edes tunnisti videopelielokuvaksi, mutta tyystin aivottomana hirviömättönä sekin teki tehtävänsä. Suhteellisen tuoreita esimerkkejä tällaisista iloisista yllätyksistä riittää, vaikka kaikki tuntuvat jostain syystä muistavan vain 90-luvun kammottavan Super Mario Bros. -elokuvan. Fanien ennakkokiukkuilussa on ehkä pohjimmiltaan kyse siitä, että monet odottavat ja vaativat sovitusprojekteilta sellaista orjallista uskollisuuden tasoa, jota ei realistisesti ole edes mahdollista saavuttaa. Tv-sarja tai elokuva ei tule koskaan näyttämään yksi yhteen videopeliltä, eivätkä kerronnan keinot ole niissä samoja, joten yhdenkään sovituksen laadusta ei voi siksi vetää luotettavia johtopäätöksiä pelkän pinnallisen vertailun pohjalta. Tärkeämpää on pohtia sitä, tekeekö sovitus lähdemateriaalillaan jotain arvokasta. Kasvattaako se sarjan universumia tai tuoko se sitä sellaisen yleisön tietoisuuteen, joka ei peliin normaalisti syystä tai toisesta koskisi? Kertooko se kiinnostavia tarinoita tavalla, joka sopii formaattiin? Näihin kysymyksiin vastatakseen olisi toki katsottava itse teos, mikä vaikuttaa olevan monesti liikaa pyydetty. Ehkä herneen nenään vetäminen kolmen minuutin trailerin pohjalta onkin someraivoajille ajankäyttökysymys?

Lehteen liittyvät tekijänoikeudet ja muut oikeudet kuuluvat H-Town Oy:lle tai muille oikeudenhaltijoille. Kirjoituksia ja kuvia saa lainata lehdestä vain toimituksen luvalla. H-Town Oy ei takaa lehdessä julkaistun aineiston virheettömyyttä eikä vastaa esiintyneistä virheistä. Aineiston lähettäjä vastaa siitä, että aineisto on lain ja hyvän tavan mukaista eikä sen julkaiseminen loukkaa kolmansia osapuolia tai näiden tekijänoikeuksia tai muita oikeuksia. H-Town Oy:llä on korvauksetta oikeus toimituksellisesti käsitellä ja jakelutavasta riippumatta osin tai kokonaan julkaista lehteen lähetettyä aineistoa. HTown Oy ei vastaa tilaamattoman aineiston säilyttämisestä eikä palauttamisesta. All rights reserved. All trademarks and copyrights recognized. Vuonna 2022 ilmestyy 12 numeroa, joista 2 digitaalisia. ISSN 1459-2096

Johanna Puustinen // päätoimittaja

pelaaja.fi // 3

Pelaajan maailma // Toimituksen kuulumiset johannapuusti

Johanna Puustinen päätoimittaja

AvreGary

Ville Arvekari erikoistoimittaja

Janne Pyykkönen kulttuuritoimittaja

len kutonut viimeisen kuukauden aikana niin paljon, että sormeni ovat kangistuneet pysyvästi puikkojenpitelyasentoon. Pipoja pakertaessa tv-sarjoja kuluu tuntikaupalla, ja olenkin ottanut muutamassa viikossa kiinni vuoden edestä passiivista viihdettä. Yellowjackets teki suurimman vaikutuksen, ja And Just Like Thatin taas kruunaisin vuoden pettymykseksi.

iin vaikea kuin onkaan uskoa korona-ajan kestäneen jo kaksi vuotta, sitä vaikeampaa on käsittää Metal Gear Solid 2:n Euroopan-julkaisusta olevan 20 vuotta! Se oli yksinkertaisempaa aikaa, jolloin PS2 ostettiin puhtaasti tätä peliä varten ja kouluvihkot olivat täynnä julkaisuun laskevia TJ-ruudukoita. Tuskinpa olisin näissä piireissä ilman MGS2:ta.

Kolme parasta nyt:

Kolme parasta nyt

1. Muodon vuoksi (klassikot) 2. Seinfeld (kevyet) 3. The Woman in the House Across the Street from the Girl in the Window (nimihirviöt)

1. Metal Gear Solid 2: Sons of Liberty (20 vuotta julkaisusta!) 2. Horizon Forbidden West 3. The King of Fighters XV

meuhkis

itä luulisi, että odotettuun peliin käsiksi pääseminen ennen julkaisua olisi jotenkin hienoa. Tämän numeron Horizon-jatko todistaa kuitenkin jälleen päinvastaista. Mitä isompi peli, sitä ennemmin haluaisi vain ottaa rauhallisesti ja nauttia kiirehtimisen sijasta. Se on kuin elokuva-arvostelija joutuisi katsomaan rainat puolitoistakertaisella vauhdilla.

Kolme parasta nyt: 1. Horizon Forbidden West (PS5) 2. Crusader Kings III: Royal Court (Win) 2. Peacemaker, kausi 1 (HBO)

laserkola

RiepuP

Panu Saarenoja toimituspäällikkö

jannepyy

sappitatti

Sappitattiart

Lasse Erkola art director

Minna Erkola graaﬁkko

inulla ei ole meneillään mitään kovin suurta, joten tässä siis kaikkea pientä. En jaksaisi liikkua, mutta on pakko. Yritän aloittaa bodycombatin. Seurauksena kipeä selkä. Sain Lasselta ihastuttavan hajuveden. Hyvästä kauhusta puutetta. Katson Dr. Hollowed -kanavaa. The Complete Elfquest Volume 5 oli hyvä. Tarvitsen lisää. Pathﬁnder: WOTR:n ensimmäinen lisäsisältö paljastettu. Hyvä. Tarvitsen lisää.

Kolme parasta nyt:

1. Mielenrauha 2. Elden Ring 3. Pokémon Legends: Arceus

1. Dying Light 2 (zombihommia) 2. Call of Duty Vanquard (Season 2) 3. xxxxxxxxxxxxxxx (xxxxxxxxxxx)

1. Escada: Cherry in Japan (tuoksut) 2. Bodycombat (harrastukset) 3. The Backrooms – Found Footage (YouTube-videot)

arraskuussa tuli kuluneeksi kymmenen vuotta ensimmäisestä Pelaajalle kirjoittamastani jutusta. Kyseessä oli verkkouutinen, joita on sittemmin kertynyt kasaan noin 15 000. Tietysti ajauduin ajan myötä myös muiden juttujen pariin ja osaksi toimitusta, mutta nyt maaliskuun myötä on aika siirtää keskittymistä muihinkin mahdollisuuksiin. Peleistä en toki hiljene, vaikka tulevaisuus vielä varsin avoin onkin.

n jaa täysin Markuksen hieman penseää mielipidettä Dying Light 2:sta. On kyllä totta, että pelin tarina ja hahmot ovat heikkoja ja levelöinti on hidasta, mutta suuren ja hyvin rakennetun maailman tutkiminen on hauskaa ja liikkuminen pääosin toimivaa. Kaikenmaailman salaisuudet ja jopa hauskat bugit tekevät pelistä kiinnostavan. Nostaisin oman arvosanani Markuksen seitsemästä pisteestä kahdeksaan pisteeseen.

Eemeli Rekunen Gran Turismo 7 näyttää saapuvan juuri, kun Forza Horizon 5 alkaa olla taputeltu. Ennen GT7:ää on kuitenkin aika astua Horizon Forbidden Westin maailmaan, jonka toivon näyttävän PS5:n muskeleita kunnolla.

4 // pelaaja.fi

Aake Kinnunen XCOM 2 on vihdoin läpi, juuri sopivasti ennen kakkosjoulua eli Gran Turismo 7:ää. Lisäksi oli älyttömän hienoa keskustella suomalaisten sim racing -tahojen kanssa, sillä ala on kehittynyt muutamassa vuodessa merkittävästi. Maailman parhaita juttuja – Suomesta.

Miikka Lehtonen Kun Lost Ark osoittautui pettymykseksi, alkoi hirmuinen ARPG:n etsintä. Lopulta nuoli osoitti kehnon vastaanoton saaneen Wolcenin suuntaan, joka yllättäen oli juuri sitä, mitä toimintanaksuttelun nälkään kaivattiinkin. Muita hyviä vinkkejä otetaan myös vastaan!

Jukka Moilanen Alkuvuoteen 2022 on mahtunut isoja asioita, joista henkilökohtaisesti isoimmaksi nousee väkisinkin toisen lapsen syntymä. Aikaa saattaa jäädä vähemmän videopeleille ainakin hetkellisesti, mutta eikö isyys itsessään ole peleistä parhain? Elämä on aika hyvää.

Markus Heino Helmikuu oli kunnon lähtölaukaus kuluvalle pelivuodelle. Horizon Forbidden West ja Elden Ring sekä pitkään odotettu Cyberpunkin next gen -päivitys takaavat, ettei tekemisen puute iske lähitulevaisuudessakaan. Pitkästä aikaa telkkusuositus: Peacemaker HBO Maxilta. Huikea!

Jason Ward Somerähinät, ruokien valokuvaus ja klikkiuutiset ovat niin eilistä päivää. Tätä nykyä paras ja kaunein tapa haaskata aikaa nenä kiinni puhelimen ruudussa on pähkäillä Wordle-sanapelin ja sen kotimaisen Sanuli-version päivittäisiä pulmapähkinöitä. Suosittelen!

SUOMEN KUUMIN PELI AI HEI NEN PODCAST

Ryhdy Pelaajacastin ystäväksi, niin saat mahtavaa bonussisältöä!

Postikortti

Avaimenperä

BIT.LY/PELAAJACAST

Sisältö 3_Pääkirjoitus 4_Toimituksen kuulumiset 6_Sisällysluettelo 8_Uutiset 9_Tulipa sanottua 10_Hyvät, pahat ja rumat

12_Hetkessä 14_Tarpeellista tavaraa 18_The Legend of Vox Machina 19_Crossﬁre: Legion 20_Ghostwire: Tokyo 22_Pelaaja.ﬁssä tapahtuu

// Pelaaja 231 // Maaliskuu

24_Pintaraapaisut 25_Kalenteri ja listat 26_Gran Turismo 7 30_Sim racing – ajopeleistä todellisuuden jatkeeksi 38_Kolumni: Lataustauko

60_Pikselipölyä 62_Kolumni: Retrokelaaja 64_Kilpailu 65_Ensi kuussa 66_1000 sanaa

Horizon Forbidden West jatkaa Sonyn hittipelin tarinaa isompana ja parempana.

Arvostelut 40_Elden Ring 42_Horizon Forbidden West 45_Sifu

6 // pelaaja.fi

46_Pokémon Legends: Arceus 48_Total War: Warhammer III 50_Dying Light 2 Stay Human

52_Dysmantle 53_Gnosia 54_Not For Broadcast

55_OlliOlli World 56_Uncharted: Legacy of Thieves Collection

57_The King of Fighters XV 58_CrossﬁreX

Gran Turismon luoja Kazunori Yamauchi kertoo mietteitään sarjan uudesta osasta.

Critical Role -ilmiöön pohjaava piirrossarja vie D&D-seikkailut televisioon.

Arvostelussa kehityslimbosta vihdoin ulos selvinnyt Dying Light 2 Stay Human.

Perehdyimme nousujohteessa olevaan ajosimuharrastukseen.

Osoittautuiko Elden Ring lopulta tuskaisen odotuksen arvoiseksi?

Testissä OneXPlayer 1S, joka naamioi tehokkaan peli-pc:n käsikonsolin vaatteisiin.

Total War: Warhammer III saa tutun kaavan tuntumaan taas tuoreelta.

Pokémon Legends: Arceus on vapauttavinta taskuhirviöhippaa pitkään aikaan.

pelaaja.fi // 7

Pelaajan maailma // Uutiset

Sonyn mukaan Bungieta ei valjasteta ainoastaan yksinoikeuspelien tekoon, vaan se jatkaa monialustastudiona, jolla on mahdollisuus julkaista pelejään itse ja tavoittaa pelaajat millä tahansa alustalla.”

Destiny 2: The Witch Queen

Valtavat studiokaupat jatkuvat – Sony osti Bungien Uutinen PLAYSTATION SEURASI MICROSOFTIN JALANJÄLJISSÄ HANKKIMALLA TALLIINSA DESTINYSTA JA HALOSTA TUTUN STUDION. SONYLLE KAUPPA TUO OSAAMISTA PALVELUPELIEN ALALLA, JA BUNGIELLE SE VOI TARKOITTAA PELIMAAILMOJEN LAAJENEMISTA ELOKUVIIN.

elistudioiden keskittyminen isojen yhtiöiden omistukseen kiihtyy ennennäkemättömällä vauhdilla, sillä alkuvuonna on nähty jo kolmet suuret kaupat. Ensin Rockstarin omistava julkaisija Take-Two osti mobiilijätti Zyngan noin 11,2 miljardilla eurolla. Sitten Microsoft ilmoitti ostavansa Activision Blizzardin 60,5 miljardilla eurolla. Viimeisin yllätys tulee Sonylta, joka ilmoitti helmikuun alussa ostavansa muun muassa Destiny-sarjasta tutun Bungie-studion 3,2 miljardilla eurolla. – Meillä on ollut vahva kumppanuus Bungien kanssa Destiny-sarjan alusta asti, ja olemme riemuissamme, kun saamme toivottaa sen tervetulleeksi PlayStation-perheeseen, toteaa Sony-pomo Jim Ryan.

Bungiesta tulee kaupan jälkeen Sony Interactive Entertainmentin itsenäinen tytäryhtiö, jonka johdossa jatkavat samat ihmiset kuin aiemmin. Sonyn mukaan Bungieta ei valjasteta ainoastaan yksinoikeuspelien tekoon, vaan se jatkaa monialustastudiona, jolla on mahdollisuus julkaista pelejään itse ja tavoittaa pelaajat millä tahansa alustalla. Se tarkoittaa, ettei esimerkiksi Destiny 2:n ylei-

8 // pelaaja.fi

söä haluta pienentää tekemällä Bungien tuotteista yksinoikeuspelejä. Sonyn mukaan kauppa on osa suunnitelmaa, jossa PlayStation-brändiä tarjotaan yhä laajemmalle yleisölle. Bungielle kokemus ei ole uusi, sillä Microsoft osti studion itselleen vuonna 2000. Bungien yksinoikeuspeli Halosta tuli silloin alkuperäisen Xboxin tunnetuin peli ja tärkeä osa Xbox-brändiä. Studio irtautui Microsoftista vuonna 2007 ja teki Activisionin kanssa kymmenvuotisen diilin Destiny-pelisarjan luomiseksi. Bungien johtajan Pete Parsonsin mukaan PlayStation-diili laajentaa studion mahdollisuuksia tuoda sen omat luomukset isommalle yleisölle, eikä välttämättä vain pelien muodossa. Parsons ei paljastanut yksityiskohtia, vaikka studio alkoi jo viime vuonna hakea ihmistä, joka voisi ohjata Destinyn laajenemista televisioon, elokuviin, sarjakuviin ja kirjoihin. – Meidän maailmoillamme on valtavasti mahdollisuuksia, ja SIE:n tuella teemme Bungiesta maailmanlaajuisen multimediayhtiön, Parsons sanoo. Mutta mikä on sitten PlayStationin tavoite diilissä,

jos kyse ei ole PlayStation-yksinoikeuspelien haalimisesta? Jim Ryanin mukaan Sonylla on suuret suunnitelmat Destinyn kaltaisille ”palvelupeleille”, ja Bungiella on tältä alalta valtavasti kokemusta, joka voidaan näin valjastaa myös muiden Sony-studioiden avuksi. Sonylle on tärkeää säilyttää tuo asiantuntemus, joten iso siivu kauppahinnasta käytetään varmistamaan, että Bungien veteraanit jäävät studion palkkalistoille. Sony kertoikin pian kaupan jälkeen, että se aikoo julkaista kymmenen kehittyvää palvelupeliä neljän vuoden aikana. Se olisi iso muutos PlayStationille, joka on keskittynyt pitkään isoihin yksinpeleihin.

Jatkuvia suuria yrityskauppoja voi kuitenkin pitää huolestuttavana kehityssuuntana alalle. Jos meno jatkuu, yhä suurempi valta pelialalla keskittyy vain muutaman yhtiön käsiin. Sellainen kehityskulku on harvoin hyvä asia kuluttajien näkökulmasta tarkasteltuna. Kaupoille tuskin kuitenkaan tulee loppua, sillä Sonyn Jim Ryan sanoo jo, että yhtiön täytyy tehdä vielä lisää vastaavia liikkeitä.

Pelien ruutusovituksille ei näy loppua Uutinen

THE LAST OF US JA HALO SAAVAT SEURAA BIOSHOCKISTA JA JAK AND DAXTERISTA.

iime vuoden lopulla ilmestynyt League of Legends -sarja Arcane todisti, että pelien televisio- ja elokuvasovituksilla on sittenkin toivoa. Uusin yrittäjä apajilla on Take-Two, joka aikoo sovittaa BioShockin elokuvaksi. Samaa on yritetty ennenkin, sillä Take-Two halusi Gore Verbinskin ohjaamaan elokuvan aiheesta jo vuonna 2008. Projekti kaatui riitelyyn budjetista ja ikärajasta. Nyt Take-Two haluaa elvytellä BioShock-brändiä, koska sillä on tekeillä sarjan seuraava peli, jota on kehittänyt vuodesta 2019 asti projektia varten perustettu Cloud Chamber -studio. Pelielokuvien voimaan uskoo myös Sony, jonka Uncharted-elokuva on vasta päässyt teattereihin ongelmaisen luomisprosessin päätteeksi. Sen ohjaaja Ruben Fleischer kertoi juuri kehittelevänsä seuraavaksi Jak and Daxter -elokuvaa. Jo vuoden ajan on tiedetty myös, että John Wick -ohjaaja Chad Stahelski työskentelee Ghost of Tsushima -samuraipelin leffasovituksen parissa. Sonylla on kehitteillä myös tv-sovitus Twisted Metal -peleistä ja tuotantoputkessa jo pidemmällä oleva The Last of Us -televisiosarja. Chernobyl-sarjan tehneen Craig Mazinin vetämästä The Last of Usista saatiin juuri tietää, että sen kuvaukset jatkuvat edelleen Kanadan metsissä, eikä se valmistu ennen ensi vuotta. Vuonna 2023 nähdään myös edellä mainitun Arcanen toinen tuotantokausi. Samaan aikaan Paramount antoi luottamuslauseen Halo-televisiosarjalle, joka ilmestyy Paramount Plus -palveluun 24. maaliskuuta. Yhtiö ilmoitti, että vaikka sarjasta on nähty vasta traileri, siitä tehdään ainakin toinen tuotantokausi.

BioShock 2

TULIPA SANOTTUA ”Tällä hetkellä pelaajat todella uskovat, että NFT:t tuhoavat planeetan ja ovat työkalu keinottelijoille. Mutta me Ubisoftilla katsomme pidemmälle, loppupeliin.”

”Ilmiö on saanut nostetta keskittymällä vain yhtiöiden tuottoihin tarjoamatta mitään positiivista tekijöille tai pelaajille. Siksi se turhauttaa.”

”NFT:t ovat huijausta. Jos uskot, että niistä on mihinkään muuhun kuin luovien ihmisten hyväksikäyttöön, taloushuijauksiin ja planeetan tuhoamiseen, niin ehdotamme, että haet uutta suuntaa elämällesi.”

– Ubisoftin Strategic Innovations Labin Nicolas Pouard uskoo, että pelaajat vastustavat NFT:itä peleissä vain siksi, etteivät he ymmärrä niitä.

– PlatinumGamesin johtaja Atsushi Inaba ei halua tarttua NFT-ilmiöön niin kauan kuin siitä puhutaan vain rahanluomiskeinona.

– Pelikauppa ja -alusta itch.io kommentoi NFT-ilmiötä suoraviivaisimmin.

pelaaja.fi // 9

Pelaajan maailma // Hyvät, pahat ja rumat – äärimmäisen vakavia uutisia

Acti-Blizz

puoli vuotta ikävien uutisten runsaudensarvi, kun puhe on työntekijöiden kohtelusta. Nyt näyttää siltä, että asiaan voi tulla muutos. Koko yhtiön ostaneen Microsoftin toimitusjohtaja Satya Nadella on todennut, että Activisionin työkulttuuri muuttuu, vaikka se vaatii kovaa työtä. Sehän on tietysti vasta puhetta, mutta sentään jotain. Samaan aikaan Activisionin omistamassa Raven Software -studiossa työntekijät ovat äänestäneet perustavansa ammattiliiton, sanoi omistaja siihen mitä tahansa. Työntekijöiden kohtelu jenkkilässä on tunnetusti kurjaa alalla kuin alalla, joten liiton kaltaisia työkaluja on kuulutettu pelibisnekseenkin jo parinkymmenen vuoden ajan. Ehkä ajat ovat todella muuttumassa.

HYVÄT

Brittistudio Team17:llä on

ollut todella kurja kuukausi. Ensin perinteikäs lafka ilmoitti rientävänsä trendikkäille NFT-apajille projektilla nimeltä MetaWorms MetaWorms.. Kuten arvata saattaa, se perui suunnitelmansa vain päivää myöhemmin pelaajakunnan ja studion kanssa yhteistyötä tehneiden yhtiöiden nostatettua kakkamyrskyn. Sen jälkeen työntekijät avautuivat brittisivusto Eurogamerille ja kertoivat järkyttyneensä tavasta, jolla johto veti studion nimen lokaan NFT-vedollaan vastalauseista huolimatta. Samat työntekijät avautuivat ohessa myös huonoista työoloista, matalista palkoista ja pitkistä työtunneista. Ehkä tapaus on jonkinlainen herätys yhtiön johdolle.

Legot

Madot

PAHAT

Activision Blizzard on ollut viimeiset

Studio-ongelmista puheen

ollen Team17-henkisiä uutisia kantautuu myös TT Gamesilta, joka tunnetaan muun muassa Star Warsin ja Harry Potterin lisenssejä hyödyntäneistä Lego-peleistä. Yli 30 studion työntekijää kertoi Polygon-sivustolle kauheista työoloista, joita aiheuttavat esimerkiksi jatkuvat sadan tunnin työviikot ja työntekijöitä kiusaavat pomot. Kuten näissä tapauksissa aina, studion naisille on maksettu keskimäärin melkein neljänneksen vähemmän palkkaa kuin miehille. Studion vastineessa todettiin, että ”TT Games on sitoutunut luomaan kunnioittavan, reilun ja inklusiivisen työpaikan kaikille työntekijöille”. Kuinkas muutenkaan.

Haloo

Halo-televisiosarjasta julkaistiin hiljattain

ensimmäinen traileri, mutta koko projektia vainoaa nyt uhka menneisyydestä. Se on tietysti alkuperäinen Halo Halo-säveltäjä -säveltäjä Marty O’Donnell, O’Donnell, joka on haastanut yhdessä kollegansa Mike Salvatorin kanssa Microsoftin oikeuteen. Osana käräjöintiä kaksikko vaatii, ettei sarjaa saa esittää ennen kuin riita on ratkottu. Kiistakapulana ovat maksamattomat rojaltit Halon ikonisesta tunnusmusiikista. O’Donnellilla on vahvaa kokemusta tällä saralla, sillä hän haastoi Halon luoneen Bungie-studion oikeuteen vuonna 2014 maksamattomien palkkojen takia ja sen jälkeen studion osakkeiden vuoksi – ja sai korvaukset kummassakin tapauksessa. Pelaajat tuskin olisivat mielissään, jos sarjassa ei kuultaisi tuttua ”dö dö dö döö” -töräytystä.

10 // pelaaja.fi

Unelmahäät

RUMAT

The Sims 4 sai juuri Häätarinoita -lisäosan,

jossa simulit pääsevät nauttimaan unelmiensa hääjuhlista. Pelissä on aina ollut mahdollista naittaa keskenään minkä tahansa sukupuolen simejä, mikä on ristiriidassa Venäjän homovashomovastaisten lakien kanssa. Alun perin EA ilmoitti tekevänsä vahvan kannanoton ja jättävänsä koko lisäosan julkaisematta Venäjällä, koska yhtiö on ”sitoutunut vapauteen rakastaa” eikä halua tehdä ”kompromisseja arvojensa suhteen”. Vautsi vau, onkin todella vahva kannanotto sensuroida oma luomuksensa etukäteen jättämällä se julkaisematta, jolloin sensuuria harrastavan tahon ei tarvitse vaivautua tekemään yhtään mitään. Tämän tajusivat kaikki muut paitsi EA, joten yhtiö pyörsi päätöksensä vastalausemyrskyn jälkeen, ja nyt se sanoo voivansa ”tehdä enemmän”. Odotamme jännityksellä.

NELJÄ DIGILEHTEÄ + 3KK PS PLUS

+ PELAAJASHOP.FI

YHTEISHINTAAN

(ARVO 44,80 €)

HET K ES S Ä ––––––––––––––

Disney’s Aladdin (1993)

i oo kaveria parempaa kuin Capcom – varsinkin jos olit 1990-luvulla laadukkaiden Disney-pelien ystävä. Niistä rakkaimpien joukkoon lukeutuu Super Nintendolle kehitetty Aladdin, jonka uumeniin mahtuu lukuisia upeita tasoloikkahetkiä piirroselokuvan ystäville. Siksi saattaa ollakin hieman yllättävää, ettei pelin ehdotonta kohokohtaa löydy varsinaisesti itse animaatioklassikosta. Jokainen varmasti muistaa, kuinka katurottamme kohtaa elokuvan vetonaulan, kahjoakin kahjomman lampunhengen. Piirretystä poiketen henki ei kajauta ilmoille Vesku Loirin elämää suurempaa musiikkinumeroa vaan kutsuu uuden herransa tutkimaan taikalampun syövereitä. Tutut sävelet raikuvat toki taustalla, kun ilmeikäs pilvimaailma heittää Aladdinin eteen tähän mennessä pelin haastavimmat ja hauskimmat tasoloikkahaasteet. Henki on loihtinut kolmivaiheiseen kenttäänsä lähes kaikkea mahdollista: liikkuvia tasanteita, nousevia palloja, putoavia laatikoita, joustavia pelikortteja, vietereitä ja jopa vetäytyviä kieliä. Mikä hauskinta, niistä useimpia koristavat sinisen isännän virnistävät naamataulut, jotka ilveilevät hilpeästi päällä tamppaavalle Alille. Kauhistuneet pallot irvistävät poksahtaessaan, ja laatikot panikoivat vajotessaan vääjäämättömästi kohti ruudun alalaitaa. Se jos mikä toi hymyn suupielille! Toivoa sopii, että nauru pidensi vähintäänkin henkistä ikää tasoloikkahaasteissa epäonnistuessa. Taikalampun henkimaailma on erinomainen esimerkki siitä, kuinka yksinkertaisempina aikoina pienissä yksityiskohdissa nähty vaivannäkö sai pelimaailman tuntumaan suorastaan elävältä. Myös mukavan vaihteleva kenttäsuunnittelu ja napakka pelattavuus pitävät huolen, että taikamaailman ohella koko SNES-seikkailu tuntuu yhä toimivalta lähes 30 vuotta myöhemmin. Eikä siihen tarvita edes miekanheiluttelua! Ville Arvekari

12 // pelaaja.fi

pelaaja.fi // 13

Pelaajan maailma // Tarpeellista tavaraa

OneXPlayer 1S

Pelitietokoneen tehoa kämmenkoossa? Tavaraa MODERNIN KÄSIKONSOLIN MUOTTIIN VALETTU ONEXPLAYER LUPAA MARKKINOIDEN PARASTA SUORITUSKYKYÄ VARSIN KORKEASSA HINTALUOKASSA.

elien kuljettaminen mukana on tällä hetkellä helpompaa kuin koskaan. Nautinnollisen pelaamisen perusasiat ovat yhä useampien saatavilla – olipa sitten hurahtanut retropelailuun huippuunsa asti modatuilla klassikkokäsikonsoleilla tai sukeltanut kannettavan pelaamisen maailmaan tuoreella OLED-näyttöisellä Switchillä. Verraten uusien kämmenmallisten pc-laitteiden esiinmarssi on osoittanut, että tehokkaammallekin raudalle on kysyntää, kunhan kokonaisuus on näppärä ja toimiva. OneXPlayer 1S on hongkongilaisen One Netbookin tuottama kämmenmallinen pelikonsoli, joka ampaisi markkinoille jo viime vuoden syksyllä ja hyvissä ajoin ennen Valven odotettuja Steam Deckejä, joista ensimmäiset saapuvat ennakkotilaajien käsiin vasta nyt alkuvuodesta. Indiegogon kautta rahoitettu OneXPlayer-projekti lupaa kuluttajille moderneja pelilaitteita, joilla on tehon puolesta runsaasti potentiaalia aina uusimpien AAA-julkaisujen kannettavaan pelaamiseen saakka. Testiin saamamme Intelin 11. sukupolven Tiger Lake -suoritinarkkitehtuuriin perustuva i7 1195G7 -malli on OneXPlayer 1S:n Intel-malliston kärkipäästä, mutta myös AMD:n prosessoreilla varustettuja versioita on tarjolla.

Ulkomuodoltaan OneXPlayer on muhkea tapaus. Isokouraisen pelaajan käsittelyssä laite löytää paikkansa tukevasti, ja ohjaimet lähentelevät tuntumaltaan kahtia halkaistua Xbox Series -ohjainta. Olkanäppäimet ovat isot ja mukavat käyttää. Myös analogisauvat vakuuttavat laadullaan, mutta integroitu suuntaohjain on harmittavan pehmeä ja tunnoton. Laitteessa on myös varsin voimakas värinäefekti. OneXPlayer on kookas olematta väsyttävän painava, sillä painoa koko komeudelle tulee noin 820 grammaa. Näyttö on sekin hulppean kokoinen, peräti 8,4-tuumainen IPS-kosketuspaneeli 2 560 × 1 600 pikselin resoluutiolla. 2,5K-resoluution toteuttaminen näin kompaktin laitteen tapauksessa on jo valmiiksi aikamoinen temppu, mutta näyttö on kaiken lisäksi varsin pätevä laadultaan. Uusimmatkaan kuluttajaluokan nestekidenäytöt eivät omaan silmääni vedä likimainkaan vertoja OLED-teknologialle, mutta kannettavaan pelikäyttöön OneXPlayerin näyttö on kaikin puolin riittävä. Värit ovat runsaat, ja valotehoa piisaa hieman liian valoisassakin tilassa pelaamiseen. Käyttöönotto on yhtä helppoa kuin uuden Windows-kannettavan asentaminen. OneXPlayeriin on asennettu vakiona Windows 10, joten ohjelmistokattaus on saman tien massiivinen. Navigoimisessa auttavat nopeasti totteleva kosketusnäyttö ja oman mekaanisen nappinsa taakse asemoitu näppäimistö, joka ponkaisee ruudulle auttamaan haku- ja salasanojen kirjoittamisessa. Suosittelen hermojen säästämiseksi kuitenkin erillisen näppäimistön ja hiiren käyttöä, etenkin laitteen asennusvaiheessa. Asensin testilaitteeseen oitis Steamin ja Game Passin, enkä kohdannut minkäänlaisia ongelmia kummankaan käytössä. Intelin Iris Xe -grafiikkateknologian ajuriongelmat on nähtävästi saatu suurimmaksi osak-

14 // pelaaja.fi

porttiensa kautta. Lataamiseen käytettäviä USB-C 4.0 -portteja on kaksi laitteen yläreunassa, ja trion täydentää yksittäinen USB 3.0 -portti tyyppiä A. Lisää tallennustilaa voi asentaa näppärästi myös miniSD-korttipaikkaa hyödyntämällä.

si korjattua, sillä niin uudet kuin vanhatkin pelit pyörivät laitteella mallikkaasti. OneXPlayerin selkämyksessä sijaitseva virtanäppäin on kätevästi myös sormenjälkiskanneri, joten pelailun aloittaminen ja laitteen herättely on parhaimmillaan vain muutaman sekunnin prosessi.

Testasin eri pelejä varsin kattavasti aina kevyistä indiepeleistä, kuten Hollow Knightista, aina uutuuspeli Dying Light 2:een. On sanomattakin selvää, että pöytäkonetehoihin ei OneXPlayerilla päästä, ja etenkin raskaimpien pelien parissa resoluutiota pitää tiputtaa selvästi ja visuaaliset herkut laskea minimiin. Kevyempi pelailu ja pelien striimaaminen pöytäkoneelta sujuu ilman lisäkompromisseja niin kuin kuuluukin. Cyberpunk 2077:n ja Dying Light 2:n tapauksessa asetukset piti ruuvata melko lailla minimiin ja resoluutio useita pykäliä näytön natiiviasetusta pienemmälle, jotta saavutin 30 ruudun päivitysnopeuden myös toimintakohtauksissa. Doom Eternalin, Destiny 2:n ja Witcher III:n kaltaiset vanhemmat pelit tyytyvät pienempään silmäkarkin karsimiseen sopivan pelituntuman säilyttämiseksi ja näyttävät vielä erittäin hyvältä tämä jälkeenkin. Indiepelien kulutuksessa ja emulaattorikäytössä OneXPlayer on täysin omassa elementissään, kun raudan tehokkuus ja näytön loistokkuus pääsevät parhaiten esiin. Rasituksessa OneXPlayerin mittava jäähdytysjärjestelmä käy äkkiä hyvin äänekkääksi. Laitteen selkämyksessä näkyy kaksi ilmanottoaukkoa, joiden alla pauhaava tuulettimisto herää eloon varsin pian tehovaatimusten noustessa. Laitteen eteenpäin suunnatut stereokaiuttimet yrittävät kovasti, mutta ne ovat muiden pienten laitteiden äänentoistojärjestelmien tavoin fysiikan lakien vankeja. Kovin iskevää äänimaailmaa niistä ei saa irti, mutta pelailu vähän syliä pidemmältäkin etäisyydeltä sujuu kelvollisesti. Kunnon kuulokkeet ovat tarpeellinen varuste, jos pelailusta tahtoo saada kaiken irti – myös äänekkäiden tuulettimien vuoksi. Laajennettavuus on turvattu, sillä OneXPlayer tukee useimpia tietokoneiden langattomia lisävarusteita Bluetooth 5.0:n ansiosta ja langallisia tykötarpeita USB-

Läppärimäisyyttä OneXPlayer tarjoaa laitteen selkämyksen keskeltä avautuvan tukijalan ansiosta. Se ei ole koko näytön levyinen, kuten Nintendon tuoreessa Switch OLED -mallissa, mutta varsin tukeva kuitenkin. OneXPlayeriin on saatavilla myös virallinen näppäimistölaajennus, joka kiinnittyy suoraan laitteen pohjassa olevaan liitäntään. Akkutehoa riittää pari tuntia tehopelailuun tai nelisen tuntia, jos selailee verkkoa tai tekee muuta vähemmän intensiivistä. Pelitehoa voi vielä lisätä Turbo-asetuksella, joka ylikellottaa i7-prosessorin äärimmilleen viiteen gigahertsiin ja pakottaa akun antamaan maksimaalisen 65 watin tehonsa järjestelmän käyttöön. Tällöin akku tyhjenee täydestä nollaan noin puolessatoista tunnissa, joten latauskaapeli kannattaa pitää valmiudessa. Kaikkea muuta kuin tieteellisessä Cyberpunk 2077 -testissäni ruudunpäivitys nousi turboahtauksen turvin 10–15 prosenttia, mutta saavutettu ero saattaa merkitä loikkaa kelvolliseen pelattavuuteen, etenkin tehoja vaativissa näyttävämmissä julkaisuissa. Turbon saa päälle ja pois näppärästi omasta napistaan näytön oikean alareunan tuntumasta. OneXPlayerin suositteleminen on tällä hetkellä hankalaa, sillä laitetta ei tätä kirjoittaessani myy ainutkaan suomalainen tai edes pohjoismainen jälleenmyyjä. Toimituksen ja tuontitullien maksaminen Isosta-Britanniasta tai Hongkongista nostaa reilun 1 400 Yhdysvaltain dollarin lähtöhintaa melkoisesti. Nopealla laskutoimituksella tullatun laitteen hinta hätyyttelisi vähintään 1 500 euron tietämiä. Näin erikoislaatuisella laitteella on kuitenkin selvästi oma yleisönsä. OneXPlayer on selvästi valmistettu niille pelaajille, joille matkalla pelaamisen tulee olla mahdollista pienimmillä mahdollisilla kompromisseilla. OneXPlayer on ehdottomasti yksi varteenotettava vaihtoehto, jos budjetti kestää, tykkäät pelata kevyitä pelejä matkoilla tai tahdot jatkaa lempipelisi vaatimaa grindausta myös pöytäkoneesi ulottumattomissa. Markus Heino

Asensin testilaitteeseen oitis Steamin ja Game Passin, enkä kohdannut minkäänlaisia ongelmia kummankaan käytössä.”

OneXPlayer 1S 1195G7

––––––––––––––––––––––––––––––––

Suoritin: Intel Core i7-1195G7 -neliydinsuoritin, 2,9–5 GHz Näytönohjain: Integroitu Intel Iris Xe 96EU -grafiikkateknologia, 1,4 GHz RAM: 16 Gt:n LPDDR4x, 4 266 MHz SSD: 512 Gt:n NVMe 3.0 M.2 2280 Liitännät: 3,5 mm:n stereo, miniSD-korttipaikka, 2 × USB-C 4.0, USB 3.0 Yhteydet: Wi-Fi 6 ja Bluetooth 5.0 Akku: 15 300 mAh Ulkomitat: 288 × 130 × 32 mm Paino: 820 g Hinta: 1 419 $

pelaaja.fi // 15

Pelaajan maailma // Tarpeellista tavaraa

Kauneusbrändit uutta kohderyhmää etsimässä Tavaraa VIDEOPELIT VAIKUTTAVAT KIINNOSTAVAN KOSMETIIKKA- JA MUOTIBRÄNDEJÄ MARKKINOINTIKANAVANA NYT KIIHKEÄSTI. PELAAVIEN NAISTEN OSUUS KASVAA JATKUVASTI, EIKÄ KAUNEUDENHOITOA TAI MUOTIA TOISAALTA PIDETÄ ENÄÄ PELKÄSTÄÄN HAMEVÄEN TOUHUNA. PELAAJAT NÄHDÄÄN UUTENA, HEDELMÄLLISENÄ KOHDEYLEISÖNÄ ALAN YRITYKSILLE – MUTTA OVATKO YHTEISTYÖT MISTÄÄN KOTOISIN?

Kosmetiikkaa kahdella tapaa

yös muut kosmetiikkabrändit ovat hiljattain tehtailleet videopelien inspiroimia tuotteita, mutta yhteistyökumppanit ovat olleet Haloa huomattavasti ennalta-arvattavampia. MAC toi The Sims 4:ään jo vuonna 2020 valikoiman nimeään kantavia virtuaalisia meikkejä, ja viime vuonna perässä seurasi teemaan sopiva tosimaailman luomiväripaletti. Fanit pettyivät siihen kuitenkin syvästi, sillä se paljastui laiskasti uudelleenbrändätyksi toisinnoksi vuoden 2017 tylsänruskeasta Solar Glow -paletista. The Sims -logon puolihuolimaton lätkiminen vanhoihin tuotteisiin ei varsi-

Hehkua kynsiin Xbox-henkeen

ämä katsaus peliteemaisen kauneudenhoidon maailmaan sai innoituksensa kynsilakkamerkki OPIn Xbox-aiheisesta mallistosta, joka ilmestyi Suomessa kauppoihin helmikuun puolessavälissä. Herkullisen kirkkailla lakoilla on lopulta hyvin vähän tekemistä pelaamisen kanssa, mutta teemaa pyritään tuomaan esiin esimerkiksi hupsujen sävynimien ja menevien tuotekuvauksien kautta. Valikoimaan lukeutuvat muun muassa galaktisen sininen You Had Me at Halo ja karmiininpunainen Heart and Con-soul. Kotimaassa Sokoksella ja Stockmannilla tehdyt kynsilakkaostokset avaavat myös kosmeettista lisäsisältöä Forza Horizon 5:ssä ja Halo Inﬁnitessä.

16 // pelaaja.fi

naisesti kieli syvästä sitoutumisesta markkinointiyhteistyöhön kummankaan osapuolen taholta. Paremmaksi on sittemmin pannut muun muassa Colourpop, joka julkaisi pian Sims-farssin jälkeen kokonaisen sarjan Animal Crossingin inspiroimaa kosmetiikkaa. Valikoimaan kuului pitkä liuta erilaisia meikkituotteita, joiden pakkaukset olivat syötävän söpöjä pastelliväreineen ja eläinprintteineen. Mallisto sai paljon kiitosta osakseen, mutta tietyllä tapaa tämä oli odotettavissakin – Nintendo kun on tätä nykyä harvinaisen tarkka brändiensä lainaamisesta muiden yritysten käyttöön.

Fanipaitoja lähiostarilta

aailmojen sekoittuminen ei rajoitu pelkästään kosmetiikkaan, vaan pelaaminen kiinnostaa myös muotialalla. Esimerkiksi pikamuotiketju H&M on viime vuosina luottanut yhä näkyvämmin isojen viihdebrändien nimiarvoon, ja sen valikoimista löytyykin tätä nykyä monenlaisia fanituotteita. Peliaiheet toistuvat erityisesti lastenosastolla, ja tarjolla onkin muun muassa Pokémon- ja Sonic-printtejä. H&M:lläkin kuitenkin tiedetään, ettei pelaaminen ole vain lasten harrastus, joten myös aikuisten miesten mallistossa on tällä hetkellä Fortnite- ja PlayStationvaatteita. Naisten puolella peliteemaista tarjontaa ei harmillisesti liiaksi ole.

Mainoskanava siinä missä muutkin

nnen kaikkea yrityksille tuntuu pikkuhiljaa valkenevan, että pelaava yleisö on helpoin tavoittaa sille tuttuja kanavia pitkin. Jopa luksusbrändit Guccista Balenciagaan ovat viimeisten parin vuoden sisään pyrkineet ratsastamaan Robloxin ja Fortniten kaltaisten maailmanlaajuisten peli-ilmiöiden aallonharjalla, vaikka oikeanlaisia tapoja herätellä pelaajien kiinnostusta silmiävetistävän tyyriiseen muotiin vielä hieman haetaan. Yllättävin luksusyhteistyö nähtiin vuoden 2019 League of Legends -maailmanmestaruuskisoissa, joiden palkintopystiä säilytettiin tarkoitukseen erikseen suunnitellussa Louis Vuittonin laukussa. Saiko tempaus LoL-fanit syöksymään rahatukot ojossa Vuittonin myy-

mälöihin? Tuskinpa, mutta pelilehtien sivuille brändi selkeästi onnistui itsensä tempauksella ujuttamaan. Myös pelipiireissä tunnettujen vaikuttajahahmojen voima on noteerattu kauneuskuvioissa. Tuorein esimerkki tästä on meikkimerkki Anastasia Beverly Hills, joka värväsi hiljattain liudan Twitch-pelistriimaajia leikittelemään kanavillaan uudella, kyberpunkteemaisella Norvina Pro Pigment Palette Vol.5 -luomiväripaletillaan. Twitchissä ja Instagramissa tulee yhä useammin vastaan vaikuttajia, jotka sekoittelevat pelaamista ja lifestylesisältöä keskenään hyvin luontevasti, joten vastaavia yhteistöitä tullaan epäilemättä näkemään tulevaisuudessa enemmänkin.

pelaaja.fi // 17

Pelaajan maailma // The Legend of Vox Machina

The Legend of Vox Machina – Ääninäyttelijöiden roolipelailuista syntyi piirrossarja Arvostelu YLLÄTTÄVÄN TOIMIVA SARJA NOJAA VERISEEN TAISTELUUN, TÖRKEÄÄN HUUMORIIN JA NÄYTTELIJÖIDEN KARISMAAN, EIKÄ SE PELKÄÄ EDETÄ PELIEN LOGIIKALLA.

ritical Role on todella ihmeellinen ilmiö. Joukko roolipelaavia ääninäyttelijöitä päätti pelinjohtaja Matt Mercerin johdolla striimata viikoittaiset pelisessionsa kaikelle kansalle. Draamavetoinen Dungeons & Dragons -pelailu ei jäänyt kulttihitiksi vaan löysi pöytäroolipeleille uuden valtavan yleisön, ja Critical Rolesta tuli fanien rakastama mediayhtiö. Joukkorahoituksen kautta saatiin 11 miljoonaa dollaria piirrossarjaan nimeltä The Legend of Vox Machina,, jonka nappasi yksinoikeuslevitykseen Amazon Prime. Se on tuhkimotarina, joka on vienyt D&D:n kellareista parrasvaloihin. Videopelaajia Vox Machina -soturiryhmän seikkailut saattavat kiinnostaa jo näyttelijöiden takia. Ydinryhmässä ovat esimerkiksi Laura Bailey (The Last of Usin Ab-

Videopelaajia Vox Machina -soturiryhmän seikkailut saattavat kiinnostaa jo näyttelijöiden takia.”

18 // pelaaja.fi

by, Gearsin Kait, World of Warcraftin Jaina Proudmoore, Unchartedin Nadine), Ashley Johnson (The Last of Usin Ellie) ja Liam O’Brien (World of Warcraftin Illidan ja Shadow of Mordorin Klonkku). Mercerin ja hänen pelaajiensa roolilistaus peleissä ja animaatiosarjoissa on niin valtava, että se vaatisi kokonaisuudessaan aukeaman tekstiä. Niinpä Vox Machinan jäsenet saattavat tuntua heti tutuilta, vaikka Critical Role itsessään olisi aivan uusi tuttavuus.

Ryhmän julkinen roolipelaus on tällä hetkellä jo kolmannen seikkailijaryhmän tarinassa, mutta piirrossarja palaa samaan Exandrian maailmaan tarinan alkulähteille. Sarja on vahvistetusti saamassa jo toisen kauden, ja ensimmäisellä nähdään parin jakson mittaisen ryhmäesittelyn jälkeen niin kutsuttua Briarwood-tarinaa, jossa ryhmän soturi Percy (Taliesin Jaffe) muuttuu etäisestä snobista synkäksi kostajaksi. Se on tarina, jonka aikana useimmat fanit rakastuivat ensi kertaa Critical Roleen toden teolla. Erikoisinta juonikuviossa on se, ettei sitä ole alun perin käsikirjoitettu, vaan tarinat syntyivät improvisoinnin ja

roolipelaamisen kautta. Titmouse-animaatiostudio on sovittanut tapahtumat sarjamuotoon ihmeellisen uskollisesti, ja sivurooleihin on saatu jopa David Tennantin (Doctor Who) kaltaisia tähtiä. Animaatio on hyvää muttei huikeaa, ja tuotantoarvot ovat paremmat kuin voisi olettaa. Pelinörtille hauskinta sarjassa on se, ettei se pelkää näyttää pelijuuriaan. Vox Machina on rahanahne palkkasoturiporukka, joka voisi seikkailla kenen tahansa D&D-sessioissa. Sen hahmot, kuten druidi Keyleth (Marisha Ray) tai barbaari Grog (Travis Willingham), ovat klassisten hahmoluokkien klassisia edustajia. Niitä kiinnostaa majataloissa kännääminen ja seuraava rahasaalis. Välillä sankariteot hyytyvät suljettuun oveen, kun kukaan ei saa pyöräytettyä nopalla tarpeeksi hyvää tiirikointiheittoa.

Critical Role ei ole koskaan esittänyt olevansa korkealentoista taideropetusta. Sarja nojaakin vahvasti todella veriseen väkivaltaan, jossa hirviöt, sivulliset ja välillä sankaritkin jyrätään jauhelihaksi. Sankarit kiroilevat kuin kolmen päivän kännissä heiluvat merimiehet, ja ryhmän himokas maahisbardi Scanlan (Sam Riegel), joka luulee olevansa fantasian Prince, käyttää 90 prosenttia ruutuajastaan pervoiluun. Katsojalle suurin kynnyskysymys onkin suhtautuminen sarjan sävyyn ja huumoriin. Jos verinen rellestys ja taukit seksivitsit eivät miellytä, sarja kannattaa jättää suosiolla väliin. Silloin jää kuitenkin näkemättä syy siihen, miksi Critical Role ylipäänsä on suosittu. Näyttelijöillä on loputtomasti karismaa ja saumaton keskinäinen kemia, joten Vox Machina tuntuu oikealta perheeltä. Kun onnettomat antisankarit rämpivät läpi vaikeuksien ja yrittävät kasvaa oikeiksi sankareiksi, on todella vaikea olla kiintymättä tähän porukkaan. Jos sarja menestyy ja Critical Role löytää entistä isomman yleisön, ryhmän seikkailuja onkin odottamassa sovitusta kymmenen kauden edestä. Janne Pyykkönen

Crossfire Legion // Pelaajan maailma

Crossfire Legion – naksusotaa rts-puutostautisille Ensitesti REAALIAIKASTRATEGIA ON HIIPUNUT KAUAS MUINAISISTA KUNNIAN PÄIVISTÄÄN, MUTTA CROSSFIRE LEGION TÄHTÄÄ SEN NOSTAMISEEN TAKAISIN ETULINJAAN. PANOKSET OVAT KOVAT, SILLÄ ASIALLA ON KOKO LIUTA GENREN TODELLISIA ASIANTUNTIJOITA.

lackbird Interactiven mielestä rts-naksugenrestä puuttuu jotain olennaista. Vaikka taistelukenttien liekkeihin on palannut monta klassista rts-sarjaa, kuten WarCraft ja Company of Heroes, ne eivät Blackbirdin pelisuunnittelija Maurice Grelan mielestä huomioi pelaajaa riittävän hyvin. – Mepä huomioimme. Se onnistuu suoraviivaistamalla pelikokemusta, jotta pelaajat voivat keskittyä varsinaiseen sotimiseen kaikenlaisten rakentelujonojen optimoinnin ja näpertelyn sijaan. Olkoon toiminta ytimessä!

Toiminnannälkäisiä Crossfire-faneja maailmalla riittää, sillä sarjan edellisellä pelillä on uskomattoman paljon pelaajia, kaikkiaan 690 miljoona. Parhaimmillaan nettiräiskintää on takonut yhtä aikaa hurjat kahdeksan miljoonaa pelaajaa. Kiinassa siitä on tehty jopa tv-sarja. Ei siis ihme, että julkaisija Smilegate halusi uudistaa

hittinsä. Crossfiren ympärille päätettiin leipoa reaaliaikastrategia, mutta kuka sen tekisi? Alkoi hyvän tiimin etsintä, ja sellainen löytyikin. Blackbird Interactiven riveissä on kasa todella pitkän linjan naksusotatekijöitä, joiden suurimpiin hitteihin lukeutuvat muun muassa eeppinen avaruusseikkailu Homeworld, useita Warhammer 40,000 -pelejä, Company of Heroes ja Ages of Empires IV. – He olivat täydellinen löytö Legionin tekijöiksi. Kannattaa myös muistaa, että Crossfirekin sai aikoinaan inspiraationsa rts-peleistä ja oli siten tavallista monipuolisempi räiskintä. Nyt Legion puolestaan hakee inspiraatiota Crossfiresta, kertoo tiedottaja Robert Wozinski. Tähtäimessä on äärimmäisen nopeatempoinen ja ketterästi liikehtivä toimintanaksusota. Tekijät kertovat haluavansa uudistaa rts-genreä – ainakin vähän. – Tuomme genreen myös moderneja strategiamekaniikkoja, jotta yhdistäisimme klassisten strategiapelien

kaikki parhaat ominaisuudet nykyajan pelitekniikkaan ja toiminnallisuuteen, Grela kertoo.

Vaikka edellinen Crossfire olikin puhdas verkkopeli, Legionissa on tarjolla kattavien moninpelitilojen lisäksi myös yksinpeli ja yhteistyötila tekoälyvastustajia vastaan. Painopiste on silti verkkopelissä, kuten jo ennakkoversioista pystyi helposti päättelemään. Sen globaalissa sodassa kolmen osapuolen armeijat koukkivat ja noukkivat toisiaan taukoamattomassa tanssin pyörteessä. Pelimekaniikka ja sujuva pelattavuus on rakennettu tukemaan nopeita liikkeitä taistelukentällä hämäyksineen, pikaisine iskuineen ja vastahyökkäyksineen. Mekaniikka tukee tietysti myös valtavia joukkojenkeskityksiä ja turpiinveto-orgioita. Osapuolten erilaisuus vaikuttaisi tuovan sotaan myös selvästi erilaisia armeijakokoisuuksia ja taktiikoita, sillä pelin ytimessä on kehittynyttä teknologiaa käyttävän palkkasoturi-rauhanturvaaja-armeijan sota korruptiota ja globalisaatiota vastustavaa terroristi-vapaustaistelijaryhmittymää vastaan. Pakkaa sekoitetaan kolmannella, kirjoitushetkellä vielä paljastamattomalla osapuolella. Legionille ei ole vielä määritelty lopullista julkaisupäivää, mutta se saapuu keväällä varhaisjulkaisuun, jonka aikana siihen lisätään muun muassa yksinpelikampanja ja kenttäeditori. Kanadalaisen Blackbirdin lisäksi Smilegaten leivissä työskenteli tovin kotimainen Remedy Entertainment oman, tavallista tarinallisemman CrossfireX-räiskintänsä parissa. Sen arvostelu on sivulla 58. Jukka O. Kauppinen

pelaaja.fi // 19

Pelaajan maailma // Ghostwire: Tokyo

Kummitusjahtia itäisessä pääkaupungissa Ennakko THE EVIL WITHIN -KEHITTÄJIEN UUTUUSTEOS GHOSTWIRE: TOKYO VAIHTAA SELVIYTYMISKAUHUN ENSIMMÄISEN PERSOONAN TOIMINTASEIKKAILUUN, MUTTA TUTTU PERIMÄ JYLLÄÄ EDELLEEN.

apanilaisstudio Tango Gameworks on ottanut aikansa seuraavan pelinsä kanssa. Ghostwire: Tokyo on 12-vuotiaan pelitalon kolmas luomus ja samalla selvästi silmiinpistävin tähän asti. Siinä missä The Evil Within -pelit ratsastivat kaikessa laadukkuudessaankin perustaja Shinji Mikamin Resident Evil -maineella, Ghostwire huokuu erityisempää energiaa, jollaista Mikamin kaltaisen kehittäjälegendan suojateilta kuuluisikin odottaa.

Pelin näkeminen liikkeessä saa heti ymmärtämään, että mitään tavanomaista paukuttelua ei ole luvassa.” 20 // pelaaja.fi

Asetelma tekee Ghostwirelle jo paljon. Mystinen sumu on täyttänyt Tokion tavanomaisesti elämää vilisevän metropolialueen ja huuhtonut kadut tyhjilleen ihmisistä. Tilalle värikkäiden katuvalojen loisteeseen ovat tulleet jylhät henkiotukset, jotka vain päähenkilö Akito voi pysäyttää salaperäisen kummitusmetsästäjä KK:n olemuksen siirtyessä tämän kehoon.

Peliä voisi kärjistäen kuvailla ensimmäisen persoonan räiskinnäksi, mutta sen näkeminen liikkeessä saa heti ymmärtämään, että mitään tavanomaista paukuttelua ei ole luvassa. Oma erikoisuutensa on se, ettei Akito luota toiminnan tuoksinassa juuri maallisiin aseisiin vaan kurmottaa uhkia käsistään viskattavilla loitsuilla. Loitsut lentävät sankarin sormista erilaisin efektein, ja oma hypnoottinen lisänsä ovat käsien liikkeet, jotka tekevät taistelemisesta lumoavaa seurattavaa. Näyttävä tyylittely sopii yhteen toiminnan teknisten

elementtien kanssa. Oikeilla ajoituksilla Akito voi kimmottaa vihollisten hyökkäyksiä takaisin tulosuuntaan, joten valppaus on oleellista loitsimisen lomassa. Tarjolla on myös satunnaisia apuvälineitä, kuten viholliset väliaikaisesti paikalleen pysäyttävät talismaanit. Henkiotusten tehokas joukkoviimeistely on sekin mahdollista, jos vastustajat onnistuu tainnuttamaan tarpeeksi järjestelmällisesti. Hiippailuakin pääsee kokeilemaan aika ajoin. Osa vastaan tulevista hengistä on hoideltavissa kerralla selkään tehtävillä yllätysiskuilla, ja myös jousipyssylle löytyy käyttöä. Ainakin alkumetreillä nuolet vaikuttaisivat olevan astetta rajatumpi resurssi, mikä tuntuu perustellulta, sillä tarkoilla osumilla osa vastustajista näyttäisi kaatuvan kerrasta.

Henkiväkivallan ulkopuolella aikaa vietetään kummitus-Tokiota tutkien. Ennakkomateriaalin perusteella pelialue on tiivisrakenteinen mutta avautuu hiljalleen,

Hahmosuunnittelu ammentaa paljon kauhugenren puolelta, mutta myös ystävällisiä yookai-otuksia on odotettavissa.

kun kaupunkia ympäröivää sumua saa hälvennettyä saastuneita torii-portteja puhdistamalla. Päätavoitteiden ohella tehdään sivutehtäviä ja kerrytetään valuutta- ja kykypistevaroja muun muassa maailmaan piilotettuja ihmissieluja pelastamalla. Pelkästään katutasolla Tokiota ei tarvitse ihastella. Akito voi ilmassa liitävien tengujen avulla tempaista itsensä rakennusten katoille, ja välillä siirrytään myös sisätiloihin. Ennakkomateriaalissa päädyttiin tutkailemaan ahtaanpuoleista asuntorakennusta, jonka sisusta sai uusia lennokkaita muotoja kummitusmaisten vääristymien kautta. Vihollissuunnittelun ohella kummitustalohetket ovatkin Ghostwiressa eniten kauhupeliä muistuttavia osa-alueita. Silti vauhdikkaan toiminnan ja siihen sopivan musiikin takia meno vaikuttaisi olevan pelatessa pääasiallisesti enemmän voimaannuttavaa kuin painostavaa. Mikami on saattanut siirtyä jo sivummalle ohjaajan hommista, mutta Ghostwire: Tokyossa on aistittavissa tämän luomuksista tuttua irrotteluhenkeä. Tuntumasta on vielä mahdoton sanoa mitään, sillä ennakkoesittely tapahtui puhtaasti videon muodossa. Tyylillään ja ideoillaan se antaa kuitenkin jo lupaavan ensivaikutelman kummitusjahdista, jossa kauhu antaa tilaa puhtaalle peli-ilolle. Ghostwire: Tokyo julkaistaan PlayStation 5:lle ja pc:lle 25. maaliskuuta. Panu Saarenoja

pelaaja.fi // 21

PELAAJA.FI //

Uutiset, blogit, arvostelut, kyselyt ja pelaajayhteisö. Kaikkea tätä verkossa tapahtui viimeksi.

Kyselyt

Rockstar varmisti GTA 6:n kehityksen. Kuinka suuret ovat odotuksesi? VASTAUKSIA: 717

Ei minkäänlaiset 22 % Lähinnä huolestuneet 12 % Vähäiset 14 % Kohtalaiset 20 % Suuret 18 % Jättimäiset 14 %

Sivustolta poimittua Elikkäs pelaajille kerrottiin se, mitä he halusivat kuulla. Vaikka ei luulisi kenellekään tulevan yllätyksenä että seuraavaa GTA:ta on kehitetty jo pitkään. Kyllä tällä tiedolla jo GTA V:n ostaa neljännen kerran kokoelmaan. – KreisaPlayer puntaroi Rockstarin GTA6-varmistusta.

Ilahduttava uutinen vallan, sillä vaikka Wii Sports oli niitä ”epäpelejä”, ei sovi kiistää etteikö se olisi todella nostalginen ja iloinen kokemus. – Teräskäsine ilahtui Wii Sportsin seuraajasta Switch Sportsista.

Jatkuva, skaalautuva, kehittyvä, suuri, osallistuminen. Sellainen sanabingo, että vaihdan mieluummin yksinkertaiseen parin idean indiepeliin. – Joku Sankari tietää, mitä ei halua peleiltään.

Hankitko vanhempien pelien remasteroituja versioita? VASTAUKSIA: 632

Hankin, milloin mitäkin 36 % Hankin, jos en ole pelannut alkuperäistä aiemmin 17 % Hankin, jos ehostukset ovat riittävän hyviä 38 % En 9%

Minkä laitteen miellät tällä hetkellä ensisijaiseksi pelikoneeksesi? VASTAUKSIA: 1 225

Pc 39 % PS4 / PS4 Pro 13 % PS5 27 % Switch / Switch Lite / Switch OLED 7% Xbox One / Xbox One X 3% Xbox Series X / Series S 9% Jokin muu 2%

22 // pelaaja.fi

Kyllä, jos on joku vanhempi peli, jota haluaa pelata uudelleen tai joku ns. klassikko, joka jäänyt pelaamatta aikoinaan. Tosin ainoastaan siinä tapauksessa, että remasteria ei ole ryssitty, niin kuin iso osa nykyremastereista tuntuu nykyään olevan. Ja näyttävät tai pyörivät huonommin kuin alkuperäinen peli. – Izmou vastasi Pelaaja.ﬁn viikon kysymykseen remasterointien hankkimisesta.

Muistan, kun ensimmäistä kertaa näin Switchin tulevia pelejä. En ollut kokenut samanlaista innostusta sitten Nintendo 64:n. Wii oli myös hieno konsoli, mutta Switch vielä paljon enemmän. Nykyään pelaan sitä lähes yksinomaan kannettavassa muodossa. – Sundance Kid tunnustaa punaista väriä.

Tämä on niin minulle tehty. Rakastan pikkutarkkojen häiden pakertamista ja itse häätapahtuma on peruspelissä aivan liian lyhyt! Toivottavasti tämän myötä hääjuhla kestää koko päivän, kuten traileri viittaa! Argh, nyt alkoi intohimoinen odotus! – The Sims 4: Häätarinoita -traileri hurmasi Nelia19:n.

Lemmings on nimittäin helposti yksi lapsuuden pikselimössöpelien helmistä. Sen pariin tuli palailtua aina vaan uudelleen, vaikka muistan kyllä senkin, että välillä hermo meni. Eteneminen kun tuppasi tyssäämään aina samoihin kenttiin. Vaikeimpien kenttien selättäminen tuntui sitten sitäkin palkitsevammalta, kun viimeinkin onnistui saamaan vaadittavan määrän sopulilaumasta turvaan. Vanhemmat ei oikein tahtoneet katsoa hyvällä mitään ammuskelupelejä, joten tämä oli yksi harvoista peleistä, joka sai heiltäkin hiljaisen hyväksynnän. Joutui poika käyttämään aivojaan... kerrankin.

Horizon: Forbidden Westiä on jo nyt kilvan kehuttu arvosteluissa, ja niiden myötä peli onkin alkanut kiinnostamaan enemmän. Ensimmäinen osa kun kuitenkin jäi kesken pitkälti pelimekaanisista ja osittain myös tarinallisista syistä: hiippaillessa ei voinut piilottaa robottien ruhoja, kiipeily onnistui vain tietyissä paikoissa ja sivutehtävätkin tuntuivat vähän tylsiltä ja sitä rataa. – Aloyn paluu herättää varovaista kiinnostusta Bubledublessa.

No olipahan Direct, jumalauta! Tässä joutuu varmaan alkaa tekemään jotain exceliä pelaamisista, että tietää mitä, milloin, millä budjetilla ja aikataululla. Alkaa menemään jo hahmotuskyvyn yli. – Megaman taisi olla hyvinkin tyytyväinen Nintendon julkistusantiin.

Huolestuttava trendi, että nyt ostetaan kilpaa studioita isoimmille pelijäteille, jotka omistavat isoimmat alustat (konsolit). Toki nyt sanotaan, että omat pelistudiot julkaisevat pelejä myös kilpurialustoille mutta mikä takaa sen kestävän jatkossa? Miten käy indie-studioille kun kohta isoimmilla pelijäteillä on niin paljon valtaa ja omia studioita, ettei kauppapaikalla riitä mainostilaa pikkupeleille. Saa nähdä onko pc kohta ainoa paikka pienille studioille. – Sonyn Bungie-hankinta ja muut studiokaupat huolestuttavat MarkedMania.

– Scion intoutui muistelemaan 30-vuotiasta Lemmingsiä.

Kuukauden sitaatti ”TÄMÄN PELIN HYLLYTTÄMINEN SATTUU EDELLEEN. PELAAN ITSE ENNEMMIN HYVIN RYTMITETTYÄ LINEAARISTA PELIÄ KUIN SUURINTA OSAA OPEN WORLD -MEUHKASTA. NYKYISIN TÄYSIN LINEAARINEN PELI ILMAN RPG-OMINAISUUKSIA JA HYVILLÄ TUOTANTOARVOILLA TEHTYNÄ ON HARVINAISUUS. TOSIN PELKÄSTÄÄN JO YKSINPELIT ALKAVAT OLLA HARVINAISIA NYKYMARKKINOILLA.”

– Vuosia sitten peruttu Boba Fett -peli Star Wars 1313 olisi kelvannut Corsolle.

facebook.com/pelaaja

twitter.com/pelaaja

instagram.com/pelaajalehti

Pelaaja.ﬁ/artikkelit

Katsasta Horizon Forbidden Westin opas ja tarinakertaus!

elaaja.ﬁn artikkeliosiossa on julkaistu viime kuun aikana lukuisia erikoisartikkeleita, jotka pureutuvat tuoreeltaan julkaistuun Horizon Forbidden Westiin kaupallisessa yhteistyössä PlayStationin kanssa. Koostimme muun muassa tarinallisen tiivistelmän, joka käy läpi kaikki ensimmäisen Horizon-pelin olennaisimmat juonenkäänteet ja taustatarinan esittelemät käsitteet jatko-osaa varten. Tavoitteena on, että Forbidden Westin kyytiin pääsevät halutessaan hyppäämään nekin pelaajat, joiden muistikuvat Zero Dawnista ovat hataria tai jotka ohittivat sarjan ensiosan aikanaan syystä tai toisesta. Laadimme Forbidden Westin pariin loikanneille pelaajille myös erillisen aloittelijan oppaan, joka pureutuu jatko-osan varusteisiin, apuvälineisiin, aseisiin, haarniskoihin ja kykyihin. Opas on tarjolla niin artikkeli- kuin videomuodossakin. Parhaisiin Horizonin pelivinkkeihin ja tunnelmointeihin pääset käsiksi osoitteessa pelaaja.ﬁ/artikkelit!

Pelaajacast

Huttunen ja Puha avasivat Pelaajacast-vierashanat

idelkää kiinni kuulokkeistanne, sillä Pelaajacastin vuoden 2022 vierashanat avattiin helmikuun aikana kahdella edellisellä päätoimittajallamme eli Miika Huttusella jaksossa 290 ja Thomas Puhalla jaksossa 291. Molemmat kertoivat kuulumisiaan niin töiden kuin pelailujenkin osalta, minkä lisäksi jaksoissa vastaillaan myös aikataulujen sallimissa määrissä runsaslukuisiin lukijakysymyksiin. Jaksoissa kuullaan mukana myös kulttuuritoimittajaamme Janne Pyykköstä, joka on liittynyt osaksi podcastin vakiokokoonpanoa parin vuoden tauon jälkeen. Keskinkertaisen läpän ja jaarittelun ehtymättömänä aarreaittana Pelaajacast pyrkii haalimaan ääniaalloille muita toivottuja vieraita myös maaliskuun jaksoihin, joten pysykää kuulolla! Muistutuksen arvoista lienee sekin, että Pelaajacastin

kevään 2022 tukipaketit ovat saapuneet ostettavaksi Pelaaja Shop -verkkokauppaamme. Jokaiseen tukipakettiin lukeutuu kaksi kevään aikana äänitettävää bonusjaksoa, joiden ohella tukijat pääsevät käsiksi myös aikaisempien kausien tukijajaksoihin. Kattavampaan Sydänystävä-pakettiin vuorostaan sisältyy lisäksi nimikirjoituksilla varustettu postikortti ja puinen Pelaajacast-avaimenperä. Liity osaksi Pelaajacastin tekemisen mahdollistavaa ja ohjelman todellisten ystävien joukkoa osoitteessa bit.ly/pelaajacast. Pelaajacastin perusjaksot ilmestyvät joka toinen torstai Pelaaja.ﬁssä, Spotifyssa, Suplassa, Apple Podcastsissa ja muissa RSS-syötteitä tukevissa podcast-palveluissa. Videotaltioinnit pyritään julkaisemaan YouTuben PelaajaHDkanavalla aina vuorokautta myöhemmin.

Erikoisartikkelit

Tiesitkö? Pelaaja.ﬁssä on uusia artikkeleita!

ikäli janoat viikonloppuihisi todellista pelisivistystä, Ida Suominen avaa tiedon aarreaitat Pelaaja.ﬁn sunnuntaisissa Tiesitkö?-erikoisartikkeleissa myös maaliskuun ajan. Kuten tavaksi on muodostunut, artikkelisarja taustoittaa pelien ja pelialan mitä mielenkiintoisimpia ilmiöitä, taustoja, legendoja ja salaisuuksia. Tiesitkö esimerkiksi, miten pelien välianimaatiot saivat alkunsa? Tai kuinka GTA III oli vähällä päätyä Xbox-yksinoikeuspeliksi?

Vanhat pelit retrostelussa

iikka Lehtonen jatkaa urhoollisesti Pelaaja.ﬁn artikkeliosion täydentämistä joka lauantai ilmestyvillä retrokatsauksilla. Retrosteluissa tunnelmoidaan pölyisten peliarkistojen enemmän tai vähemmän klassisia aarteita, yleensä joko Lehtosen tuoreiden kokeilujen tai puhtaan nostalgian voimalla. Helmikuun aikana käsittelyssä ovat olleet muun muassa Unreal, The Typing of the Dead, pc:n Mega Man ja klassisen huono The Town with No Name.

pelaaja.fi // 23

Pelaajan maailma // Pintaraapaisut

Fire Emblem Warriors: Three Hopes

Mario Strikers: Battle League Football

Tekijä: Omega Force, Koei Tecmo Julkaisija: Nintendo Alusta: Switch Julkaisu: 24.6.

Tekijä: Next Level Games Julkaisija: Nintendo Alusta: Switch Julkaisu: 10.6.

Omega Force on sovittamassa ylilyövään toimintaan nojaavaa Warriors-kaavaansa jälleen Fire Emblemin maailmaan. Kesällä julkaisunsa saa Switchille tietään raivaava Fire Emblem Warriors: Three Hopes, jossa tuhatpäisiä vihollisjoukkoja kurmotetaan Three Housesista tutuissa kulisseissa. Nähdyn perusteella vihollispesäkkeitä pannaan poikki ja pinoon täysin uudessa tarinassa, jossa vauhtiin pääsee todennäköisesti jokainen vähänkään keskeisempi hahmo, kuten Dimitri, Claude ja Edelgard.

Viimeisimmät Luigi’s Mansionit ja Punch-Outin tehnyt Next Level Games jatkaa seuraavaksi GameCubelta ja Wiiltä tuttuja Mario Strikers -jalkapalloilotteluja. Battle League Football -lisänimeä kantava Switch-osa painottaa vastapelurien taklaamisessa erikoisesineitä, -liikkeitä ja -varusteita, mikä varmistaa riemun moninpelikentillä. Kahdeksan pelaajan paikallisessa moninpelissä ja verkkopelissä otetaan mittaa vastustajista viisihenkisillä joukkueilla.

Ensimmäisen persoonan ryöstelytaidoille on taas käyttöä keväällä, kun Abermore-kaupungin portit avautuvat. Siellä voroja odottaa 18 päivän päästä tapahtuva suurkeikka, johon valmistautuminen pitää sisällään erilaisten apuvälineiden ja tukijoukkojen haalimista. Kokemus on joka pelikerralla hieman erilainen proseduraalisesti luotavien kenttien myötä, ja mystisten tarotkorttien ansiosta yliluonnollisuus on osa kokemusta taianomaisten erikoiskykyjen avittaessa hiippailua.

Chrono Cross: The Radical Dreamers Edition

Live A Live

Front Mission 1st: Remake

Tekijä: Historia Inc. Julkaisija: Nintendo Alusta: Switch Julkaisu: 22.7.

Tekijä: Forever Entertainment Julkaisija: Square Enix Alusta: Switch Julkaisu: Kesä

Squaresoftin yli 20-vuotias PlayStation-klassikko on seuraavana remasterointijonossa ja sen myötä tulossa vihdoin Eurooppaan. Chrono Triggerin eräänlainen seuraaja elpyy niin graafisin kuin musikaalisin viilauksin, ja onpa mukaan heitetty myös muutamia sujuvoituksia esimerkiksi taistelemiseen. Paketista löytyy lisäksi pelin pohjana aikoinaan toiminut tekstiseikkailu Radical Dreamers, joka on aiemmin julkaistu vain Japanissa Super Famicomin Satellaview-lisälaitteelle.

Kahdeksan sankarin tarinan kahdeksalla eri aikakaudella kertova kulttiroolipeli Live A Live jättää vanhan Super Famicom -kuosinsa taakseen Switchuusioversiossa. Ensimmäistä kertaa länteen saatava peli modernisoidaan Octopath Travelerista tutulla HD-2D-tyylillä, jossa retrohenkinen ulkoasu ja pelattavuus saavat modernin silauksen nykyteknologian mahdollistamana. Tarkoituksena on säilyttää kaikki pelin rakastetut elementit, mutta tehdä siitä lähestyttävä uusille pelaajille.

Square Enixin klassikkoelvytyksien sankkaan joukkoon mahtuu myös mechastrategia Front Mission. Kesäksi Switchille kaavailtu Front Mission 1st: Remake on taktikoinnin hienovaraisempi 3D-uusionti, jonka takaa tosin löytyy suorastaan karmaisevalla Panzer Dragoon: Remakella pahamaineisuutta niittänyt Forever Entertainment. Toivoa sopii, että lopputulos vakuuttaisi, sillä myös Front Mission 2 saa samaisen käsittelyn myöhempänä ajankohtana. Se merkitsee jatko-osan ensimmäistä virallista julkaisua lännessä.

Xenoblade Chronicles 3

Nintendo Switch Sports

KartKraft

Tekijä: Monolith Soft Julkaisija: Nintendo Alusta: Switch Julkaisu: Syyskuu

Tekijä: Nintendo EPD Julkaisija: Nintendo Alusta: Switch Julkaisu: 29.4.

Tekijä: Motorsport Games Julkaisija: Motorsport Games Alusta: Win Julkaisu: Nyt

Monolith Softin pidetty Xenoblade Chronicles -roolipelisarja jatkuu jälleen syksyllä. Julkistustrailerilla nähtiin Aionioksen fantasiamaailma, jossa kahden valtiovallan käymä loputon sota on tehnyt tavallisten ihmisten elosta jatkuvaa selviytymistaistelua. Peli sijoittuu aiempiin Chronicleseihin verrattuna kauas tulevaisuuteen, mutta sen on silti tarkoitus jollain tapaa linkittää sarjan aiemmat tapahtumat yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Tarinan keskeisen teeman kerrotaan olevan elämä itsessään.

Legendaarinen Wii Sports saattaa saada arvoisensa seuraajan keväämmällä, kun Switchin oma Sportskokoelma ilmestyy. Wiiltä tuttujen keilailun, chambara-miekkailun ja tenniksen lisäksi Joy-Coneja päästään heiluttelemaan myös sulka-, lento- ja jalkapallon parissa, ja syksyllä valikoimaan liittyy golf. Ihanan kamalat Mii-hahmot tekevät paluun uudessa osassa, mutta vaihtoehtona tarjotaan myös graafisesti sliipattuja Sportsmate-avatareja. Mikä parasta, urheilu onnistuu myös verkossa.

Moni yhdistää mikroautoilun lähinnä Mario Kartiin, mutta hiljattain varhaisjulkaisujaksonsa päättänyt KartKraft osoittaa, että lajiin voi suhtautua myös vakavasti. Pelin julistetaan olevan kaikkien aikojen realistisin kartingkokemus, mistä pitävät huolen huippuunsa viilattu fysiikka, laserskannausten pohjalta mallinnetut aidot radat ja ajoneuvojen tekninen kustomointimahdollisuus. Virallinen julkaisu toi mukanaan tuen jopa 25 kuskin moninpelikisoille ja uuden Monster Kart -autotyypin.

Tekijä: Square Enix, D4 Enterprise Julkaisija: Square Enix Alusta: PS4, XOne, Switch, Win Julkaisu: 7.4.

24 // pelaaja.fi

Abermore Tekijä: Four Circle Interactive Julkaisija: Sold Out Alusta: Win Julkaisu: 29.3.

Kalenteri // listat Ti 1.3.

Ke 2. 2.3. 3.

Kuun avaavat tieteisroolipeli ELEX II ja purjelaivaseikkailu FAR: Changing Tides.

Ma 7.3.

Ti 8.3.

Ma 14.3.

Ke 9. 9.3. 3.

To 3.3.

Pe 4.3.

PlatinumGamesin tänään ilmestyvässä Babylon’s Fallissa laitetaan vihollista nippuun maksimissaan neljän pelaajan tiimeissä.

Kaupoissa Gran Turismo 7 ja Square Enixin uusi taktinen roolipeli Triangle Strategy. Robert Pattinsonin tähdittämä The Batman rantautuu elokuvateattereihin.

To 10.3. 10.3.

Pe 11.3.

Chocobo GP:ssä Final Fantasy -hahmot ottavat toisistaan mittaa miniautoilussa. Assassin’s Creed Valhalla saa miltei 40-tuntisen Dawn of Ragnarök -laajennuksen.

Läski tummuu taas teatraalisesti, kun WWE 2K22 ilmestyy kauppojen hyllyille.

Ti 15.3.

Ke 16.3.

To 17.3.

Pe 18.3.

Grand Theft Auto V:stä ja GTA Onlinesta päästään nauttimaan tästä päivästä lähtien myös uuden sukupolven konsoleilla.

Myynnissä zeldamainen indieseikkailu Tunic, jonka päähenkilö on vuoden söpöimpiä ilmestyksiä.

Vanha Persona-tappelupeli Persona 4 Arena Ultimax ilmestyy yllättäen PlayStation 4:lle, Switchille ja Windowsille.

Kaaoksen päivät ovat luetut, kun Stranger of Paradise: Final Fantasy Origin näkee päivänvalon. Ulkona myös Syberia-seikkailusarjan neljäs osa The World Before.

Ma 21.3.

Ti 22.3.

Ke 23.3.

To 24.3.

Pelinkehittäjien viisipäiväinen jättikokoontuminen Game Developers Conference eli tuttavallisemmin GDC pyörähtää käyntiin San Franciscossa.

Rune Factory 5:ssä möyhitään maata, mätkitään mörköjä ja metsästetään morsioita.

Ma 28.3.

Ti 29.3.

Pe 25.3.

La 5.3.

Su 6.3.

La 12.3.

Su 13.3.

La 19.3.

Su 20.3.

La 26.3.

Su 27.3.

Markkinoille rynnivät samaan aikaan Kirby and the Forgotten Land, Tiny Tina’s Wonderlands ja Ghostwire: Tokyo.

Ke 30.3.

To 31.3.

Death Strandingin monipuolinen Director’s Cut saapuu PlayStationeilta pc-pelaajien saataville.

Dishonored- ja Preykehittäjien kertaalleen myöhästynyt fantasialänkkäri Weird West ilmestyy vihdoin.

Crusader Kings III:n kunnianhimoiset strategiakuviot tuodaan PlayStation 5:lle ja Xbox Series -koneille.

*Ennakkomyynti

Pelaaja Shop 1. Elden Ring 2. Pokémon Legends: Arceus 3. Tiny Tina’s Wonderlands* 4. GRID Legends 5. Dying Light 2 Stay Human 6. Vampyr 7. For Honor 8. Pokémon Shining Pearl 9. Anthem 10. Tom Clancy’s The Division 2

Iso-Britannia 1. Pokémon Legends: Arceus 2. Dying Light 2 Stay Human 3. FIFA 22 4. Mario Kart 8 Deluxe 5. Animal Crossing: New Horizons 6. Minecraft 7. Mario Party Superstars 8. The Legend of Zelda: Breath of the Wild 9. Grand Theft Auto V 10. Call of Duty: Vanguard

Yhdysvallat 1. Pokémon Legends: Arceus 2. Call of Duty: Vanguard 3. Monster Hunter Rise 4. Madden NFL 22 5. God of War 6. Marvel’s Spider-Man: Miles Morales 7. FIFA 22 8. Mario Kart 8 Deluxe 9. Tom Clancy’s Rainbow Six Extraction 10. Battleﬁeld 2042

Japani 1. Pokémon Legends: Arceus (Switch) 2. Dying Light 2 Stay Human (PS4) 3. Mario Party Superstars (Switch) 4. Mario Kart 8 Deluxe (Switch) 5. Super Smash Bros. Ultimate (Switch) 6. Dying Light 2 Stay Human (PS5) 7. Pokémon Brilliant Diamond & Shining Pearl (Switch) 8. Minecraft (Switch) 9. Animal Crossing: New... (Switch) 10. Ring Fit Adventure (Switch) pelaaja.fi // 25

GRAN TU RAKKAUDESTA LAJIIN

26 // pelaaja.fi

URISMO 7 Gran Turismo 7 palauttaa autopelien suosikkinimen takaisin tuttuun muottiin yli kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Samalla se kertoo omalta osaltaan autoalan murroksesta.

5-vuotista taivaltaan juhlistava Gran Turismo on kulkenut omaa polkuaan autopelien ja -simulaattoreiden keskuudessa. Sarjan tekijät ovat aina olleet kiinnostuneet nimenomaan autoalasta. Yhteistyötä on tehty autojen lisensoinnin, uutuusmallien esittelyn, Vision Gran Turismo -konseptiautojen ja erilaisten teknisten kumppanuuksien saralla. Gran Turismo Sport vaihtoi tutun pelirakenteen yhtä tärkeään kumppanuuteen moottoriurheilun kattojärjestö FIAn kanssa. Näinä hetkinä ilmestyvän Gran Turismo 7:n teemana onkin tuoda autokulttuuri jälleen entistä useampien ulottuville. Pelisarjan luojan, tuottajan ja ohjaajan Kazunori Yamauchin puheessa on häivähdys jopa surumielisyyttä, kun hän kertoo autojen vetävän aiempaa vähemmän innokkaita faneja. Hän ei mene analyysissaan sen pidemmälle, mutta julkinen keskustelu autoista, polttomoottoreista ja päästöistä tarkoittaa, että autofa-

Teksti: Aake Kinnunen

nitus on murroksessa. Lisäksi muu viihdetarjonta kasvaa jatkuvasti. Monia meistä Yamauchin sanat koskettavat erityisesti, sillä Gran Turismoilla on ollut suuri vaikutus autoharrastajiin jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Ennen Hurjapäät-elokuvia pelit olivat tuoneet Nissan Skylinen ja Mitsubishi Lancer Evolutionin kaltaiset automallit harrastajien tietoisuuteen. Oudot kei-autot, Japanin automarkkinoiden erikoisversiot ja mystiset konseptit ovat kaikki tulleet tutuiksi useimmille juuri Gran Turismon vilpittömän ja kokonaisvaltaisen autorakkauden takia. Kertoopa moni nykyharrastaja ja autoalan vaikuttajakin inspiraatiokseen Polyphonyn autopelisarjan.

Millä keinoilla autoilun ilosanomaa sitten levitetään uudessa Gran Turismossa? Resepti saattaa kuulostaa tutulta, sillä Gran Turismo 7:n perusrakenne on tuttu esimerkiksi Gran Turismo 4:stä. Fiktiivinen autokaupunki kerää eri autovalmistajat, virityspajat ja muut kohteet sa-

pelaaja.fi // 27

”SARJAN FANIEN TOIVEESEEN ON VASTATTU, SILLÄ MYÖS KÄYTETYT AUTOT TULEVAT TAKAISIN OMAAN MYYMÄLÄÄNSÄ.”

maan karttatyyliseen näkymään. Gran Turismo 5 Prologuesta asti vallinnut valikkopohjainen näkymä jäsenteli pelien alati kasvavat sisällöt selkeästi, mutta moni sarjan pitkäaikainen fani on kaivannut kaupunkinäkymän tuomaa päänsisäistä roolipelielementtiä. Pelin tarkoituksena on Yamauchin mukaan olla ”autoelämäsimulaattori”, eikä siinä ole varsinaista loppupistettä. Studio on ollut tyytyväinen tapaan, jolla Gran Turismo Sportissa on ollut pelattavaa vielä vuosia julkaisun jälkeenkin. Sarja ei olisi mitään ilman laajaa autovalikoimaa, ja Gran Turismo 7:n virallinen luku julkaisuvaiheessa on yli 400 autoa. Yli tuhannen auton GT5:n ja GT6:n jälkeen määrä saattaa tuntua pieneltä, mutta toisaalta GT7 on jättämässä jo lukuisien päivitysten Gran Turismo Sportin jälkeensä. Vuoden 2001 jälkeen valmistetut autot löytyvät uudesta autoliikkeiden ostoskeskuksesta, johon on keskitetty yli 50 eri merkin ja noin 300 auton valikoima. Eri puolilta maailmaa olevat automerkit esitellään tässä yhteydessä myös museoiden ja kanavien avulla. Sarjan fanien toiveeseen on vastattu, sillä myös käytetyt autot tulevat takaisin omaan myymäläänsä. Perinteiseen tapaan pelin alussa pelaajalla on taskussaan rahaa vain käytettyyn kauppakassiin, kuten Honda Jazziin tai Toyota Aquaan (Yarikseen). Päivittäin vaihtuva valikoima sisältää myös malleja, joiden hinnoittelu heijastelee kyseisten autojen hintoja oikeassa maailmassa. Halpojen Skylinejen aika on ohi myös Gran Turismossa. Kolmas autoliike on Legend Cars -klassikkomyymälä, jonka tunnelma on tuttu oikean maailman autohuutokauppojen kuninkuusluokasta. Kaikki klassikot eivät onneksi ole kymmenienmiljoonien krediittien arvoisia, mutta ikonisia ne kylläkin ovat. Esimerkiksi alkuperäinen Willys MB -jeeppi on suorastaan sisäänheittotuote 180 kertaa kalliimman Porsche 917K:n rinnalla. Vanhimpien klassikoiden kohdalla puhutaan jälleen tietyistä peliin mallinnetuista autoyksilöistä.

Autojen virittäminen on palannut vanhaan malliin, jossa viritysosilla voi paikkailla autonsa puutteita tai ylikorostaa tiettyjä ominaisuuksia. Kylän suurin turboahdin on edelleen varteenotettava vaihtoehto, mutta viritysvaihtoehtoja on aiempaa laajempi valikoima. Gran Turismo 7:n vahvistamattomiin ominaisuuksiin kuuluvat moottorivaihdot, jotka ovat pääteltävissä muun muassa pelin State of Play -videoesittelystä. Autojen keskinäistä nokkimisjärjestystä arvioiva Performance Points -pistejärjestelmä on tuotu takaisin

28 // pelaaja.fi

uudistettuna. Aikaisemmin yksinkertaista laskentakaavaa noudattanut pisteindeksi on muutettu laajempien säätöja viritysmahdollisuuksien nimissä aidoksi simulaatioksi. Peli suorittaa autolla taustalla yhden kierroksen testirataa ja laskee uuden pistemäärän silmänräpäyksessä. Ainakin paperilla laskentatehon hyödyntäminen kuulostaa lupaavalta. Erilaisten kilpaliigojen lisäksi Gran Turismo 7 jatkaa sarjan perinteitä ajokorttikokeiden muodossa. Lisäksi Mission-erityiskilpailut tarjoavat tarkasti rakennettuja haasteita ja opettavat tällä kertaa esimerkiksi kiihdytyskisojen perusteita. Myös driftauskisat ovat jälleen mukana. Moninpelitarjonnasta vastaavat jaetun ruudun sohvapeli ja Sportista tutut nettipelitilat. Rennompaa hengailua varten tarjolla on uusi kokoontumispaikkajärjestelmä, jossa parikymmentä innostunutta voi kerääntyä juttelemaan ja ajamaan porukalla.

Maailmankartalta löytyvät radat koostuvat tosielämän moottoriradoista ja pelisarjaan vuosien varrella luoduista fiktiivisistä kisapaikoista. Yhteensä 34 radasta on tarjolla reilusti yli 90 versiota. Gran Turismon sisäisistä klassikoista esimerkiksi Trial Mountain, Deep Forest Raceway ja High Speed Ring tekevät paluun hiukan uudistettuina. Kestävyyskilpailuista tunnetuille Span, Daytonan ja Nürburgringin tyyppisille radoille on luvassa kunnollinen yön ja päivän vaihtelu. Samoin vaihtuvat sääolot saadaan osaan ratoja, ja sää voi vaihdella laajojen ratojen tapauksessa myös eri puolilla rataa. Ajaessa on mahdollisuus tuijotella sadetutkaa oletettavasti varikkopysähdyksien suunnittelua ajatellen. Peli huomioi myös lätäkköjen muodostumisen ja kuivumisen, ajouran ja jopa ilmankosteuden. Renkaan ja tien välisen kitkan lisäksi säätietoja hyödynnetään moottorin suorituskyvyn hienosäätämiseen. Polyphonyn mukaan Gran Turismo 7 huomioi radan maantieteellisen sijainnin jopa laskiessaan pilvien muodostumista ja sitä, miltä taivaat näyttävät alueella. Gran Turismo 6:sta tuttu tähtitaivaan simulointi on kokenut päivityksen. Kirkkaimmat tähdet näkyvät ajaessa, mutta valokuvatila paljastaa vielä enemmän. Tähtien lisäksi yötaivaalla nähdään kuu ja yleisimmät planeetat. Yksi suurimmista uudistuksista on kaupunkikartalta löytyvä kahvila, sillä jopa Jerry Seinfeld tietää, että autot ja kahvi kuuluvat yhteen. Kahvilan tarkoituksena on tarjota erilaisia tarjoiluehdotuksia pelin sisällöstä. Esimerkkinä voisi olla kolmen Porsche 911 -mallin keräämi-

nen. Kahvila on eräänlainen reaktio siihen, että erityisesti ensikertalaiselle valtava sisältömäärä ja etenemisen vapaus voivat tuntua vaikeasti lähestyttäviltä. Kahvilassa kerrotaan automallien historiasta ja esitellään erilaisia autoilmiöitä, joten se toimii myös merkkien omia museoita laajentavana osiona. Joidenkin automallien kohdalla paikalle saattaa saapua auton suunnittelija tai muotoilija kertomaan enemmän kyseisen mallin taustasta. Ajatuksena on, että Gran Turismo 7 kertoo entistä enemmän myös autojen takana olevista ihmisistä.

Gran Turismossa on aina ollut kyse myös upeasta grafiikasta. PlayStation 5:n myötä valikoimaan on tullut säteenseuranta erityisesti uusinta- ja valokuvaustiloissa. Yamauchi mainitsee, että säteenseurannan avulla valokuvatilan ja muiden autopornotilojen heijastukset näyttävät vihdoin aidommilta. Säteenseuranta on tarjolla PS5:llä myös pelissä, minkä lisäksi valittavana on erikseen ruudunpäivitystä painottava tila ilman säteenseurantaa. PlayStation 5:llä käytössä on myös kolmiulotteinen ääni, ja Polyphony on nähnyt vaivaa nauhoittaakseen autojen äänet eri tilanteissa. Esimerkkivideoissa useimmat automallit kuulostavatkin upealta. Lisäksi peli laskee äänien heijastumista eri materiaaleista, joten sopivalla äänentoistolla maailmaan pitäisi voida uppoutua kunnolla. Käytännössä äänimaailmaa luonnehdittiin 16-kanavaiseksi. PlayStation 5 -kuljettajille on tarjolla myös tuki DualSense-ohjaimen toiminnoille. Yamauchi on ollut selvästi tyytyväinen tapaan, jolla ohjaimen värinätoiminnolla voidaan viestiä tiettyjä taajuuksia ääniä paremmin. Käytännössä värinä kertoo jatkossa etuakselin luistosta eli aliohjaamisesta. Mukautuvia liipaisimia hyödynnetään erityisesti jarrutuksessa ABS-toiminnon kanssa ja oikean elämän jarrutuntuman simuloinnissa.

Pelin lisäsisältösuunnitelmista ei kerrottu vielä tässä vaiheessa, mutta ratoja ja autoja nähdään julkaisun jälkeen lisää. Yamauchi esimerkiksi mainitsee, että rallikisoja tulee GT7:ään muutamia – ja ehkä lumikilpailuita kenties päivityksenä. Vuosien varrella Gran Turismoissa on nähty erilaisia piilovitsejä Loch Nessin hirviöstä autojen pohjissa oleviin viesteihin ja pelinkehittäjän kissaan. Onko niitä myös Gran Turismo 7:ssä? – Kyllä, mutta en voi puhua niistä, Yamauchi sanoo ja hymyilee ensimmäistä kertaa haastattelun aikana. Rakkauttaan autoharrastamiseen voi tunnustaa PS4:llä ja PS5:llä 4. maaliskuuta alkaen.

Musarallia lallallaa! Autokauppajazz on käsite, joka syntyi Gran Turismon myötä. Myös Kazunori Yamauchi on sitä mieltä, että musiikki ja ajaminen kuuluvat tiiviisti yhteen ja että musiikilla on merkittävä rooli GT7:ssä. Pelissä on yhteensä 300 musiikkikappaletta 75 artistilta, mikä on pelisarjan ennätys. Brittibändi Bring Me the Horizon on saanut vastuulleen versioida Gran Turismon ikonisen Moon Over the Castle -tunnuskappaleen. Musiikkia hyödynnetään myös katselutilassa uuden Music Replay -toiminnon avulla. Tuolloin peli yrittää ohjata musiikkivideon taustakappaleen tahtiin, ja lopputulos on joka kerralla erilainen. Music Rally puolestaan on musiikkipohjainen aikakisa, jolla yritetään ajaa mahdollisimman pitkälle, ennen kuin kappale loppuu. Yamauchin mukaan leppoisaa kruisailua varten suunnitellussa tilassa on palkintotasot, koska osa pelaajista haluaa kilpailullisen elementin.

pelaaja.fi // 29

AJOPELEISTÄ TODELLISUUDEN JATKEEKSI Teksti: Aake Kinnunen

30 // pelaaja.fi

Sim racing eli ajosimulaattoriharrastus oli voimakkaassa kasvussa jo ennen koronapandemiaa. Simuharrastamisesta löytyy erilaisia puolia erilaisiin tarpeisiin.

o 2019 oli sim racingille merkittävä vuosi, sillä lajissa oli voimakas noste pelien, laitteiden, harrastajien ja striimaamisen saralla. Kun alkuvuodesta 2020 kaikki tekeminen peruttiin, lähtivät kasvukäyrät vielä jyrkempään nousuun, mutta toisaalta tuolloin törmättiin erilaisiin saatavuusongelmiin. Lajina sim racing kuitenkin otti suuren askeleen pandemian myötä, sillä virallisten kilpasarjojen kehitys ja lajin arvostus nousivat uudelle tasolle. Esimerkiksi Cristiano Ronaldo ei voi hyödyntää kykyjään elektronisessa jalkapallossa, mutta simulaattoreita harrastetaan tekemällä samaa asiaa kotona. Max Verstappen, Charles Leclerc ja Lando Norris esimerkiksi ryntäsivät ajamaan kisaa lukemattomissa eri peleissä. Ympärivuotinen ajokausi, mahdollisuus ajaa kisa tai pari iltapuhteiksi ja muu yleinen vaivattomuus tosielämän autoharrastamiseen verrattuna pitänevät sim racingin kuumana perunana vielä usean vuoden ajan. Kun muistetaan vielä, että ajosimulaattoreita voi harrastaa yksin kruisailemalla, ajelemalla kavereiden kanssa ja kisaamalla kansallisella tasolla rahapalkinnoista, löytyy lajista syvyyttä ja annettavaa jokaiselle kiinnostuneelle.

Digitaalisen autourheilun lajipäällikkö Henri Karjalainen, AKK-Motorsport ”Haluamme, että AKK:lla on edustus myös huipputasolla.” Suomalaisen autourheilun lajiliittona AKK-Motorsport on ottanut vuosien varrella askelia tuodakseen myös digitaalisen autourheilun osaksi lajivalikoimaa. Lajipäällikkö Henri Karjalainen kertoo, että erityisesti viime vuosina on tehty töitä sääntörungon luomisessa, ja digitaalinen autourheilu on saanut myös oman lajiryhmän.

Suomessa AKK-Motorsport ja FISRA järjestävät yhteistyössä SM-tason sarjoja rata-autoilussa ja rallicrossissa. Molemmissa lajeissa alustana on iRacing. Osallistujamäärissä on nähty voimakasta kasvua jo ennen koronapandemiaa, mutta lähes 200 osallistujaa on Suomen mittakaavalla hyvällä tasolla. Karjalainen kertoo, että tähtäimessä on myös toiminnan laajentaminen kevyempiin sarjoihin ja uusiin lajeihin. Assetto Corsat ovat jatkuvasti tähtäimessä, ja kansainvälisen edustuksen ja F1-tiimien huomion vuoksi myös F1 2021 kiinnostaa kansallisella tasolla. – Toki me haluamme, että AKK:lla on edustus myös huipputasolla. SM-sarjoissa jaettavista rahapalkinnoista Karjalainen kertoo, että piirre on peräisin sukulaisuudesta muun elektronisen urheilun kanssa. Kilpapelipuolen palkitsemiskäytännöt ovat saapuneet myös digitaaliseen autourheiluun. Eräs suomalaisia kiinnostava lajilisäys on ralli, joka on suunnitteluvaiheessa ja josta keskustelut ovat käynnissä järjestäjien kanssa. Alustavaihtoehtoina ovat tällä hetkellä uusi ja näyttävä Dirt Rally 2.0 ja ikivihreäksi ehostettu Richard Burns Rally. Karjalainen mainitsee, että vastakkainasettelu perinteisen autourheilun ja simulaattoriajamisen välillä on vähentynyt viime vuosina. Moni tosielämän kuljettaja tajuaa, että simulaattoriharjoittelu on elinehto, jos haluaa pärjätä. Pandemian myötä näitä kuljettajia nähtiin myös digikilpailuissa. – Simulaattoriajaminen on entistä enemmän osa autourheilua, ja se kulkee yhä enemmän perinteisen ”reaaliajamisen” rinnalla, Karjalainen kiteyttää. AKK tekee yhteistyötä myös suomalaisen rigival-

mistaja OverPowerin kanssa Flying Finn DigiRigi -projektin kautta. Hankkeessa AKK:n jäsenyhdistyksille tarjotaan helppo mahdollisuus hankkia simulaattoririgi toiminnan laajentamiseksi. Samalla se houkuttelee uusia jäseniä moottoriurheilun yhdistystoimintaan.

Perustaja ja teknologiajohtaja Urho Konttori, Varjo ”Myynti on ollut kaksinkertaista odotuksiimme nähden.” Tuskin kukaan nimeäisi VR-yhtiötä Varjoksi ilman suomalaistaustaa. Zoom-keskustelu yhdistyykin Helsinkiin, jossa kysymyksiin vastaa teknologiajohtaja Urho Konttori. Varjon matka virtuaalitodellisuuden ykköstasolle lähtee vuodesta 2016. Perustajien taustalta löytyy kokemusta Microsoftin yhdistetyn todellisuuden HoloLens-projektista, jonka pelimaailma muistaa parhaiten makeasta Minecraft-demosta. Varjo keskittyi ensimmäisinä vuosina ammattikäyttöön ja teknologiaan. Nyt yhtiö on rakentanut VR-3- ja XR-3-laseillaan raudanlujan maineen teollisuudessa. Kotisivulla komeilevat KIAn, Boeingin ja Volvon asiakasesimerkit. Kuluttaja- ja kotisimulaattorikäyttöön kehitetyt Varjo Aero -lasit syntyivät joidenkin simulaattoriharrastajien VR3-kokeiluista, joiden tuloksena he toivoivat, että samaa teknologiaa saataisiin lähestyttävämpään muotoon. – Ajattelimme, että seuraavaksi haemme skaalattavuutta kuluttajasektorilta, Konttori kertoo Aeron synnystä. Kevyemmät, kestävämmät, kirkkaammat ja yksinkertaisemmin asennettavat Varjo Aero -lasit ovat olleet suomalaisyhtiölle hitti yli odotusten, vaikka verottomana alle 2 000 euron lasit eivät ole markkinoiden halvimmasta päästä. – Myynti on ollut kaksinkertaista odotuksiimme nähden, Konttori sanoo hymyillen.

pelaaja.fi // 31

TÄRKEITÄ TAHOJA Sim racingin tekijätahoja ja harrastajia on internet väärällään, mutta tässä on kourallinen aloituspisteitä omaan tiedonjanoon.

AKK-Motorsport: Suomalainen autourheilun lajiliitto, joka on panostanut voimakkaasti digitaaliseen autourheiluun. www.autourheilu.fi FISRA: Vuonna 2015 perustettu yhdistys, joka ajaa kansallisen ja kansainvälisen ajosimulaattoriharrastuksen asiaa. simracing.fi SEUL: Suomen elektronisen urheilun keskusjärjestö, joka toimii myös ajopelien asialla. seul.fi Boosted Media: Hyväntuulinen YouTube-kanava täynnä asetuksia, arvosteluita ja kisaamista. Boosted Medialla on myös aktiivinen Discord, jossa voi kysyä kaikkea maan ja taivaan väliltä. boostedmedia.net

Sim Racing Garage: Barry Rowlandin YouTube-kanava vie suoraan simuvälineiden syvään päähän. simracinggarage.com

32 // pelaaja.fi

Markkinointipäällikkö Pekka Mäki-Kuutti, Simucube ”Tämänkin vuoden aikana julkistamme kaikkea siistiä.” Varjon tapaan Simucuben matka kuluttajamarkkinoille alkaa teollisuudesta, josta harrastusprojektien ja ideoiden kautta on saavuttu nykyiseen tuotteeseen. Vuonna 2019 ilmestynyt Simucube 2 -rattirunko nosti yhtiön maailmanmaineeseen niin harrastajien kuin ammattikäyttäjienkin keskuudessa. Simucube 2:n suunnittelussa näkyy panostus pitkäikäisyyteen, ja myös valmistuspaikka ja -materiaalit on valittu kestävän kehityksen kärjellä. Markkinointipäällikkö Pekka Mäki-Kuutti kertoo, että ala oli murroksessa jo vuonna 2019, jolloin monet harrastajat etsivät seuraavaa tasoa. Myös kilpailujen ja vaikuttajien valikoima kasvoi. Koronapandemia näkyi

kasvupyrähdyksenä alkuvaiheessa. – Autopelaajista ikään kuin kasvetaan sim racingiin, Mäki-Kuutti kiteyttää. Simucuben päämarkkina-alueet ovat vanhoja autonvalmistusmaita, kuten Saksa ja Yhdysvallat, mutta nyt vuorossa on kotimaisuuden korostaminen. Asiakkaiden lisäksi sijainti on tullut yllätyksenä rekrytoitaville, sillä brändin koti on Tampereella. – Meitä on nyt 21, ja vuonna 2024 odotamme, että työntekijöitä on yli 80, joten kasvu on voimakasta. Nykyinen, ohjauspyörän kanssa yli 1 500 euron menevä hinta sopii Simucubelle mainiosti, ja yhtiö kokee, että muut valmistajat tekevät hienoa työtä edullisemmissa segmenteissä. Seuraavaksi luvassa on panostusta ekosysteemiin, jotta Simucube 2:sta saa jatkossa enemmän irti. – Meillä on maailman parhaat jutut, joita muut kopioivat, Mäki-Kuutti naurahtaa kysyttäessä lähivuosien suunnitelmista.

SIMUPELIEN LYHYT RUOKALISTA Sim racingin pelilistalla on tällä hetkellä yllättävän suuri joukko erilaisia autopelejä. Osa peleistä keskittyy enemmän simulointiin ja osa kilpailuun. Useimmat harrastajat rakentavatkin peleistä eräänlaisen soittolistan, jossa kourallinen pelejä vastaa simuloinnin, nettikisaamisen ja rallin tarpeisiin.

IRACING Julkaistu: 2008 Alusta: Windows

Kilpailutoiminta: Niin paljon kuin jaksat

Sim racingista ei voi keskustella kauaa, ennen kuin puhe kääntyy iRacingiin. Nettikisaamiseen alusta asti rakennettu iRacing on muodostunut yhdeksi alan kulmakivistä, sillä tarpeeksi realistinen ajettavuus ja oikeaa moottoriurheilua mukaileva kilpailuetiketti kuljettajaluokituksineen on houkutellut pelaajien lisäksi myös erilaisia yhteistyökumppaneita. Uudet kilpa-autot, viralliset kisaliigat ja kattava laitetuki ovat kaikki osa iRacingia.

Toisaalta napinaa syntyy varsinkin hinnoittelumallista, jossa kuukausimaksun lisäksi täytyy erikseen ostaa radat ja autot. Ilmaista pelattavaa on aloittelijalle rajallisesti, eikä peli ole kovin hyvä kertomaan vasta-alkajille, mitä kannattaa tehdä seuraavaksi. Ikä näkyy myös käyttöliittymässä, joka on kauniisti sanottuna kankea, ja grafiikka näyttää kymmenen vuotta vanhalta. iRacing on kuitenkin tällä hetkellä kiistatta sim racingin polttopiste, joka kerää laajalti harrastajia, tukea ja tapahtumia painovoimansa piiriin.

LISTA JATKUU >>>

pelaaja.fi // 33

Gran Turismo Sport

GRAN TURISMO SPORT Julkaistu: 2017 Alusta: PS4 Kilpailutoiminta: Höntsälähtöjä vartin välein

Gran Turismo Sport on FIA-yhteistyönsä takia panostanut voimakkaasti nettipelaamiseen ja virallisiin kilpailuihin, jotka ovat pakottaneet Polyphony Digitalin miettimään jatkuvasti rangaistusten jakamista ja suorittamista. Pari kertaa viikossa ajettavien virallisten sarjojen lisäksi tarjolla on 10–20 minuutin välein erilaisia höntsäkisoja. Kevyt simulaattorikulma ja suoraviivainen kilpailutoiminta pitivät Gran Turismo Sportin helppona arki-iltojen suosikkina. Gran Turismo 7 näyttäisi jatkavan perintöä näiltä osin.

RFACTOR 2 Julkaistu: 2012 Alusta: Windows

rFactor 2

Kilpailutoiminta: Korkeatasoista ja virallista

Tasaisesti päivittyvä rFactor 2 on pitänyt pintansa korkeahkosta iästään huolimatta. Pelin taustalla oleva fysiikkamoottori taipuu tunnetusti jopa oikeiden F1- ja NASCAR-tallien käyttöön, joten kannukset ovat kunnossa. Realismi ja panostaminen kilpailuiden järjestämiseen ovat houkutelleet virallisia järjestäjiä tuomaan omia kilpapeliliigojaan rFactor 2:n pariin. Assetto Corsa

ASSETTO CORSA

F1 2021

Julkaistu: 2014 Alusta: Windows (ilman modeja myös PS4, XOne) Kilpailutoiminta: Laidasta laitaan Assetto Corsa Competizione

Italialaisen Kunos Simulazionin alkuperäinen Assetto Corsa on pitänyt pintansa erinomaisen modituen ja toimivan peruskoodin avulla. Se taipuukin monenlaiseen ajeluun aina yksinäisistä maisemakruisailuista kaveriporukan ratahöntsäilyihin vaikkapa ostoskärryillä.

ASSETTO CORSA COMPETIZIONE Julkaistu: 2019 Alusta: Windows, PS4, PS5, Xbox One/Series Kilpailutoiminta: Kyllä

Kunos Simulazionin seuraava julkaisu keräsi kritiikkiä ilmestyessään, sillä se jätti aluksi monessa suhteessa toivomisen varaa. Keskittyminen pelkkiin GT3-autoihin ja raskaat laitevaatimukset tuntuivat askeleelta taaksepäin. Päivitysten ja sisältöpakettien myötä ACC on kuitenkin osoittautunut huippuhyväksi simulaattoriksi ja kilpailualustaksi, joskin edelleen melko kapealla sektorilla.

34 // pelaaja.fi

Richard Burns Rally

WRC 10

Euro Truck Simulator 2

Automobilista 2

Dirt Rally 2.0

BeamNG.drive

AUTOMOBILISTA 2

DIRT RALLY 2.0

BEAMNG.DRIVE

Julkaistu: 2020 Alusta: Windows

Julkaistu: 2019 Alusta: Windows, PS4, Xbox One

Julkaistu: 2015 (varhaisjulkaisu)

Kilpailutoiminta: Joitain virallisia

Kilpailutoiminta: Kaikkea höntsäliigoista

Alusta: Windows Kilpailutoiminta: Ei

Automobilista 2 jatkaa pohjakoodin osalta siihen, mihin Project CARS 2 jäi sarjan lähdettyä huomattavasti kevyempään suuntaan. Se on jäänyt alkukankeuksien jälkeen hiukan piiloon, mutta mielenkiintoinen sisältövalikoima ja esimerkiksi voimavasteeseen tehdyt päivitykset voivat tarjota sopivan simulaattorin omaan ajamiseen.

RACEROOM

järjestäytyneempiin

Codemastersin uudempi Dirt Rally on onnistunut yhdistelmä, sillä riittävän realistinen peli näyttää ja kuulostaa hyvältä, ja se myös toimii eri alustoilla mainiosti. Esimerkiksi kaveriporukalla järjestetyt viikkokisat ovat erinomaista hupia, ja oman suorituksensa voi ajaa sisään milloin vain viikon aikana.

BeamNG.drive ei ole varsinaisesti merkittävä ajosimulaattori, mutta autojen fysiikkamallinnuksessa se on omaa luokkaansa. Pehmeän kappaleen fysiikalla toteutettu pelimoottori on alan paras mallintamaan erityisesti törmäyksiä, joten jokainen voi päästää sisäisen viisivuotiaansa irti törmäyttelemällä autoja epätavallisissa tilanteissa.

Julkaistu: 2013 Alusta: Windows

WRC 10

EURO TRUCK SIMULATOR 2

Kilpailutoiminta: Kyllä

Julkaistu: 2021 Alusta: Windows, Switch, PS4, PS5,

Julkaistu: 2012 Alusta: Windows, Mac, Linux

Xbox One/Series Kilpailutoiminta: Joitain virallisia

Kilpailutoiminta: Ei

RaceRoom on pinnan alla sukua rFactor 2:lle. Monien muiden tällä listalla olevien simulaattoripelien tapaan pitkällinen päivittäminen on pitänyt pelin tuoreena ja sisältövalikoiman kasvavana.

F1 2021 Julkaistu: 2021 Alusta: Windows, PS4, PS5, Xbox

WRC 10 ei ehkä ole paras rallipeli edes tällä listalla, mutta moderni rallikalusto ja asema virallisena WRC-sarjan pelinä tarkoittavat, että myös sen ympärillä on jonkin verran järjestettyjä kilpailuja.

Euro Truck Simulator 2:lla on oma harrastajakuntansa. Ei rahtia ajetaan niinkään kilpailujen takia, mutta modi- ja moninpelituen avulla vain taivas on rajana siinä, miten pitkälle simulaatiohulluuden kaninkoloon haluaa vajota.

RaceRoom

One/Series Kilpailutoiminta: Kyllä

Virallisena F1-sarjan pelinä F1 2021 saa huomattavan määrän huomiota virallisten kilpapelisarjojen muodossa, jotka puolestaan houkuttavat oikeiden F1-tallien huomiota. Tämä voi olla se helpompi tapa päästä F1-maailmanmestariksi, eikä sovi unohtaa kevyempiä kisaliigojakaan.

RICHARD BURNS RALLY Julkaistu: 2004 Alusta: Windows Kilpailutoiminta: Löytyy

Listan todellinen ikänestori Richard Burns Rally on pärjännyt pian 20 vuoden ajan raivoisalla päivittämisellä ja modituella. Rallin simuloinnissa RBR on edelleen huipputasolla ja kilpailee tasaväkisesti Dirt Rally 2.0:n kanssa asemasta rallipelien ykkösenä.

pelaaja.fi // 35

ELEKTRONISTA VÄLINEURHEILUA

Sim racingissa on monelta osin kyse välineurheilusta ja tietysti myös välineharrastamisesta. Osa harrastajista saa kiksit kotiriginsä säätämisestä ja uusista hankinnoista, osalle rattisäädöt ovat välttämätön paha matkalla radalle. Vaikka vain taivas on rajana budjeteille, sim racingissa pääsee vähälläkin alkuun.

ALOITTELIJALLE Aivan ensimmäinen simulaitteisto toimii hyvänä testialustana sille, tuleeko harrastettua jokseenkin säännöllisesti. Melko matalan aloituskynnyksen lisäksi maltillisista investoinneista saa niin sanotusti omansa pois, jos harrastus ei maitakaan tai kun päättää päivittää seuraavalle tasolle.

Ratti ja polkimet: Esimerkiksi noin 260 euron Logitech G29/G920 tai Thrustmaster T150/TMX riittävät. Toimeliaimmat etsivät omansa myyntiryhmistä ja ilmoitussivuilta, jos joku on päättänyt jo vaihtaa harrastusta tai päivittää. Myös uudemmat Logitech G923 tai Thrustmaster T248 ovat hyviä vaihtoehtoja hinnan osuessa kohdalleen. Tällä tasolla polkimet kuuluvat yleensä ratin kanssa samaan pakettiin, mutta joissain tapauksissa polkimet voi päivittää erikseen tai niitä voi ainakin muokata.

Pelikone: Lähes mikä tahansa pc ja joidenkin pelien osalta myös PlayStation 4 tai Xbox One ovat riittäviä vaihtoehtoja. Graafista loistoa on turha odottaa edes yhdellä ruudulla, mutta vauhdin hurma ja ensimmäisten kilpailujen riemut ovat koettavissa jo tällä tasolla.

Rigi: Jos onni on myötä, vanha pelipöytä käy ratille sellaisenaan, mutta esimerkiksi Wheel Stand Pro -rattiteline (n. 135 euroa) tai kokoontaitettava Playseat Challenge (250 euroa) soveltuvat kotikäyttöön myös nopean kasattavuutensa ansiosta.

Logitech G29

HARRASTAJALLE

Fanatec CSL Pedal

Jos aloitustason laitteet jäävät pieniksi, on aika katsella seuraavaa vaihetta. Sim racingin luonteeseen kuuluu varusteiden päivittäminen pala kerrallaan. Tavaksi muodostuneen pelaamisen lisäksi mahdollinen striimaustarve vaikuttaa myös simukamojen päivittämisen mielekkyyteen.

Pelikone: Konsolien rajattu pelitarjonta ja suljetumpi ekosysteemi on vaihtunut jo pc-maailman monipuolisuuteen. Esimerkkikoneita ovat noin 1 500 euron Lenovo Legion T5 ja HP Omen 25L GT12-1868no. Rakentelijat sovittelevat koneeseen vaikkapa GeForce 3070:n tai Radeon 6700 XT:n. Jos tavoitteena on käyttää aktiivisesti VR-laseja tai triplanäyttöjä, kannattaa tarve kartoittaa samalla. Ratti ja polkimet: Ohjausvälineiltä kaipaa tällä tasolla jo enemmän. Esimerkiksi Pelaajan numerossa 226 esitelty Fanatec CSL DD -suoravetoratti (480 euroa + ohjauspyörä) nostaa ratin voimavasteen uudelle tasolle määrässä (8 Nm) ja laadussa. Samalla se vähentää ratas- ja hihnarateista tuttua ohjauksen epämääräisyyttä. Load cell -jarrupolkimella päivitetyt CSL Pedals -polkimet (200 euroa) avaavat puolestaan mahdollisuuden käyttää lihasmuistia jarrupaikkojen opettelussa. Rigi: Sekä suoravetoratti että load cell -jarrupoljin merkitsevät suurempia voimia, joten kiinnityksen ja kehikon on oltava kunnossa. Rattitelineitä löytyy vielä tällä tasolla, mutta mikäli tilasta ei ole älytön pula, kannattaa valita penkillä varustettu rigi. Esimerkkejä ovat Next Level Racing F-GT (520 euroa), Playseat Revolution (499 euroa) tai suomalaisen OverPowerin rigit (399–899 euroa). 36 // pelaaja.fi

Next Level Racing F-GT

Fanatec CSL DD

KAIKILLA MAUSTEILLA Esimerkkikokoonpanojen lisäksi tarjolla on erilaisia lisävälineitä, jotka eivät kuitenkaan ole pakollisia.

JUNIORILLE AVAIMET KÄTEEN OverPower esitteli OP Child -nimisen avaimet käteen -rigin, joka on tarkoitettu perheen junioreiden helppoon harrastamiseen. 120 euroa kuukaudessa maksava paketti on valmiiksi koottu ja sisältää kaiken Logitechin ratista lapsimitoitettuun rigiin ja peli-pc:hen. Tuote on tarkoitettu valmistajan mukaan 3–10-vuotiaille ja tarjoaa ratkaisun peliharrastamiseen taistelupelien ulkopuolella.

VÄRINÄÄ PYLLYYN – Buttkicker Gaming2 (300 €) Buttkicker on simulaattorimaailmassa ehkä tuetuin matalien taajuuksien efektilaite (LFE), joka tuo todella matalat äänitaajuudet värinäksi istuimen pohjaan. Laajan tukensa ja helpon asennettavuuden takia Buttkicker on vallannut markkinat lähes täysin.

KILPAILIJALLE NUMERO 7 Oman elämänsä rattivelhoille edessä on vielä seuraava taso. Se on ajankohtainen erityisesti silloin, jos erilaiset tosissaan ajettavat kilpasarjat kuuluvat viikko-ohjelmaan tai sponsorit soittelevat onnistuneen striimaajauran merkiksi. Tässä esiteltyjen välineiden lisäksi on olemassa vielä eksoottisempia versioita ammattisimulaattorikäyttöön.

Pelikone: Jokaisella ruudulla on merkitystä, ja lisäksi koneella on ajettavana useampia korkearesoluutioisia monitoreita parhailla asetuksilla. Mahdollinen striimaus asettaa lisävaatimuksia, ja lisäksi käytössä on useita erilaisia lisälaitteita liikealustasta ja buttonboxeista alkaen. Esimerkkikoneena hulppea 4 200 euron Asus ROG Strix GA35. Ratti: Tällä tasolla ratti ja polkimet tulevat eri lähteistä. Ratiksi soveltuu esimerkiksi suomalaisen Simucube 2 -malliston keskimmäinen versio eli Pro (25 Nm), jossa pelkkä runko maksaa 1 500 euroa. Mallistosta löytyy myös Ultimate-versio (32 Nm), jonka hinta on yli 3 200 euroa. Simucuben oma rattivalikoima koostuu tällä hetkellä yhdestä perusratista, joka sekin kustantaa 850 euroa.

Simucube 2

Polkimet: Kokonaan teräksestä valmistetut polkimet ovat jo sangen teolliset, sillä kytkin ja kaasu on varustettu jämäköillä jousilla, eivätkä edes poljinpinnat ole muovia. Tärkein polkimista on jarru, joka on jäykkä ja laadukkaasti tehty toistettavan jarruvasteen saavuttamiseksi. Alankomaalaisen Heusinkveldin Ultimate+-polkimissa jarrun hydraulivaimennin ja poljin on suunniteltu kestämään jopa 140 kilon jarruvoima. Kolme poljinta maksaa yhteensä noin 1 200 euroa, minkä lisäksi tarvitaan jotain, mihin ne ruuvataan kiinni. Rigi: Monipuoliset vaatimukset tarkoittavat, että rigin täytyy olla jämäkkä ja muokattavissa – mikä on tietysti vaikea yhdistelmä. Lähes kaikki rigit on toteutettu 80/20-alumiiniprofiilista, joka mahdollistaa erilaisten apupöytien ja käsijarrujen kiinnittämisen. Sim-Labin P1-X on eräs yleisimmistä aloitusvaihtoehdoista (899 euroa ennen lisäpaloja), mutta erilaisten liikeominaisuuksien, näyttökokoonpanojen ja avaimet käteen -mahdollisuuksien myötä rigiin saa halutessaan palamaan kymppitonnin tai enemmän.

KESKELLE TAPAHTUMIA – Varjo Aero (2 470 €) VR-laseja löytyy lukuisiin hintaluokkiin, mutta miksi tyytyä toiseksi parhaaseen? Simulaattoripiireissä on pitkään toivottu, että suomalainen Varjo tekisi kuluttajahintaiset virtuaalitodellisuuslasit, ja Aero on yhtiön vastaus toiveeseen. Myös lentosimulaattoriharrastajat ovat ottaneet Varjo Aeron omakseen. KATSEEN SUUNTAAN – TrackIR 5 (180 €) Jos VR-lasit eivät sovellu omaan käyttöön, mutta katseenseuranta kiinnostaa, on TrackIR muodostunut alan vakionimeksi. Toimeliaat voivat tosin säästää rakentamalla oman versionsa verrattain yksinkertaisesta päänseurannasta.

Sim-Lab P1-X

PUKEUDU OIKEIN – Sparco KG3 ja Sparco Hyperdrive (100 €) Kotona kruisaillessa ei ole pakko pitää edes housuja jalassa, mutta ajohanskat ja -kengät ovat silti mahdollinen sijoituskohde vakavammille kuljettajille ja pitkiin ajosessioihin. Osa pitää hanskojen tuomasta lisäkitkasta ohjauspyörän kanssa, ja toiset kaipaavat kengän antamaa tukea erityisesti jäykkien jarrupoljinten käyttämisessä.

pelaaja.fi // 37

LATAUSTAUKO //

Toimituksen jäsenet ja avustajat pohtivat kolumnissa pelimaailman tapahtumia ja ilmiöitä

Pitkäaikainen PlayStation-yksinoikeus MLB The Show 22 nähdään nyt myös Switchillä (kuvassa) ja Xboxeilla.

Pelaajan parasta aikaa P

eliala on käytännössä syntymästään saakka jakautunut leireihin. 90-luvun konsolisotia leimasi Segan ja Nintendon välinen valtataistelu, joka muistetaan esimerkiksi mainoslauseesta ”Sega does what Nintendon’t”. Nykyisin kovin kornin tuntuinen vastakkainasettelu jatkui uudella vuosituhannella Xboxin, PlayStationin ja Nintendon väliin piirretyillä rintamalinjoilla, joiden reunoilta taistelua seurattiin pc-norsunluutorneista. Perinteikkäät muurit ovat onneksi aikojen saatossa alkaneet rapistua. Xboxin Phil Spencerin, PlayStationin Jim Ryanin ja Nintendon Doug Bowserin kaltaiset pomot eivät lietso vastakkainasettelua, vaan he suhtautuvat ainakin julkisuudessa kilpailijoihinsa kunnioituksella. Ja vaikka kilpailu sisällöstä käy edelleen kuumana, kuten esimerkiksi äskettäin julkistetut Activision Blizzard- ja Bungie-kaupat osoittavat, eletään pelialalla poikkeuksellisen harmonista aikaa. Yksi perinteisten alustarajojen rikkoutumisen merkeistä on pelitarjonnan monipuolistuminen niin pc:llä kuin konsoleillakin. Konsolipelaajat pääsevät käsiksi lentosimulaattoreihin ja suuren mittakaavan strategiapeleihin, joita olisi vielä edellisen konsolisukupolven alussa pidetty järkevinä pelkästään tietokoneella. Crusader Kings III:n ja Microsoft Flight Simulatorin kaltaiset julkaisut eivät ole vielä täysin kotonaan konsoleilla, mutta ne ovat askeleita oikeaan suuntaan pelitarjonnan rikastamisessa. Muinoin 8- ja 16-bittisten laitteiden aikakaudella erot monialusta-

38 // pelaaja.fi

julkaisujen välillä saattoivat toisinaan olla niin valtavia, että kyseessä oli pikemminkin eri peli kuin erilainen versio samasta pelistä.

Ovet ovat auenneet myös toiseen suuntaan. Sony on tuonut Horizon Zero Dawnin ja God of Warin kaltaiset isot PlayStation 4 -pelit pc:lle, vaikkakin vuosia alkuperäisen julkaisun jälkeen. Microsoft taas on sitoutunut julkaisemaan Xbox-pelinsä samanaikaisesti pc:lle, mikä palvelee yhtiön Game Pass -vetoista pelistrategiaa. Xbox Game Passin myötä pelejä voi pelata vaivatta niin konsoleilla, pc:llä kuin

Vielä muutama vuosi sitten pelkkä alustojen välinen verkkopeli tuntui olevan tabu markkinajohtaja Sonyn leirissä, mutta tänä vuonna sen kehittämiä ja julkaisemia pelejä pelataan myös kilpailijoiden alustoilla. Vaikka MLB The Show 22:n monialustajulkaisu lienee enemmän MLB-liigan kuin Sonyn aikaansaannosta, oli sydäntä lämmittävää lukea PlayStationin blogista Sonyn kiitokset yhteistyökumppaneilleen Microsoftilla ja Nintendolla. Vaikka verkkokeskusteluissa on edelleen ajoittain aistittavissa konsolisotahenkinen pohjavire, pahimmat taistelut ovat onneksi kaukana peräpeilissä.

”Vaikka verkkokeskusteluissa on edelleen ajoittain aistittavissa konsolisotahenkinen pohjavire, pahimmat taistelut ovat onneksi kaukana peräpeilissä.” mobiililaitteillakin pilvestä suoratoistettuna. On mielenkiintoista nähdä, miten Sony vastaa Game Passin haasteeseen konsolinsa ulkopuolella. Nykypäivän joviaali henki oli hienosti esillä viime kuussa, kun Sony paljasti perinteikkään PlayStation-pelisarja MLB The Show’n uusimman osan. Baseballsarjan edellinen osa rikkoi viime vuonna 16 vuoden yksinoikeusputken saapumalla Xboxeille. Tänä keväänä MLB The Show 22 rikkoo alustarajoja entistä rajummin tuomalla alustojen välisen moninpelin ja jaetut tallennukset PlayStationeille, Xboxeille ja Switchille.

Alustoilla on tietenkin yksinoikeusjulkaisunsa, joiden määrä saattaa jatkossa kasvaa entisestään Microsoftin ja Sonyn studiohankintojen myötä. Jollain tavallahan konsolien on erotuttava kilpakumppaneistaan. Tänä vuonna on kuitenkin entistä vähemmän merkitystä sillä, millä alustalla pelaa, ja entistä enemmän merkitystä sillä, mitä haluaa pelata.

Jukka Moilanen on konsolisotaveteraani 80-luvulta.

Arvostelut Arvostelut 40_Elden Ring 42_Horizon Forbidden West 45_Sifu

46_Pokémon Legends: Arceus 48_Total War: Warhammer III 50_Dying Light 2 Stay Human

55_OlliOlli World 56_Uncharted: Legacy of Thieves Collection

52_Dysmantle 53_Gnosia 54_Not For Broadcast

57_The King of Fighters XV 58_CrossfireX

OlliOlli World

Ei edes naurata

Pölyyntyy pelihyllyyn

Keskinkertainen

Takuuvarmaa viihdettä

Arki ja tunnit katoavat

Kelvoton

Paremman puutteessa

Pelaamisen arvoinen

Tästä pitäisi ottaa mallia

Pelien virstanpylväs

Pelaajan

valinta

Huomionarvoiset pelit saavat arvostetun Pelaajan valinta -leiman.

Lue aikaisemmat arvostelut pelaaja.fistä!

Varo tätä peliä! Huonojen pelien paljastaja Pac-Man nielee pommit puolestasi.

pelaaja.fi // 39

Arvostelut

Kuolen, siis olen Tekijä: FromSoftware Julkaisija: Bandai Namco Entertainment Alusta: PS5 (testattu), PS4, XSX/S, XOne, Win Julkaisu: Nyt Ikäraja: 16

uloinen pupuhyppely Kuri Kuri Mix oli ensimmäinen peli, johon muistan tutustuneeni japanilaiskehittäjä FromSoftwarelta. Se oli omalaatuinen ja pieni yhteistyöseikkailu, joka sai PlayStation 2:lle ilmestyttyään kelvollisen vastaanoton mutta vaipui unohduksiin nopeasti ja ymmärrettävästi. 80-luvulla tuottavuusohjelmistojen kehittäjänä alkunsa saanut pelitalo on aina ollut eräänlainen oman tiensä kulkija, joka ei ole edes kosiskellut suurta yleisöä luomuksillaan. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan. FromSoftwaren uusin teos Elden Ring on ollut yksi lähihistorian odotetuimpia pelejä, kiitos Demon’s Soulsin ja sen seuraajien tasaisesti keräämien kehujen. Pientä apua on toki saatu Tulen ja jään laulu -kirjailija George R. R. Martinin maailmansuunnittelusta, mutta selvää on, että peliä on odotettu ennen kaikkea FromSoftwaren itsensä takia. Innokkuus palkitaan, sillä kyseessä on jälleen kiehtova toimintaroolipeli.

Elden Ring on peittelemättä jälleen yksi jatkaja Demon’s Soulsin aloittamalle sukuhaaralle. Sekiro: Shadows Die Twicen astetta omintakeisemmasta ninjailutoiminnasta on palattu moniin Dark Souls III:sta tuttuihin perusteisiin jopa siinä määrin, että ensimetrit ovat pelillisesti melkein identtisiä vuoden 2016 pelin kanssa. Näkyvimpiä muutoksia edustavat hyppynappi ja hiippailumahdollisuus, jotka jäävät opetusalueilla vielä lähinnä kuriositeetiksi. Pian astuu kuitenkin näyttämölle Elden Ringin suurin erikoisuus, sillä kyseessä on avoimen maailman peli 40 // pelaaja.fi

– ja vielä varsin omintakeinen sellainen. Kaiken keskiössä on edelleen Soulseille tyypillinen raskas mutta tarkka toiminta, mutta nyt se on saanut rinnalleen erikoisuuksia, joita avarampi ympäristösuunnittelu tuo mukanaan. Uudentasoinen vapaus korostuu heti kättelyssä. The Lands Betweeniksi kutsutun maailman avautuessa pelaajaa viitotaan hienovaraisesti kohti ensimmäistä isompaa pääkohdetta, mutta matka sen luokse on käytännössä matkailijasta itsestään kiinni. Suuri lohko pelin koko kartasta on jo alusta alkaen auki, ja se houkuttelee tutustumaan antimiinsa tarjoamalla monia vapaaehtoisia luolastoja ja sivutehtäviä sekä niihin liittyviä pomotaistoja ja aarteita. Vapauden ansiosta yleisluonne on edeltäjiin verrattuna rento ja kannustava. Tuttu kuoleman uhka ei kuitenkaan ole kadonnut minnekään, sillä jo alusta alkaen Elden Ring tykkää pitää pelaajansa varpaillaan milloin milläkin yllätyskohtaamisilla. Hankalan tilanteen edessä myyttisen Elden Ringin voimaa tavoittelevat seikkailijat voivat kääntyä vaihtoehtoisten tavoitteiden puoleen ja löytää niiden kautta uutta vauhtia haastavampien hetkien ylittämiseen. Ylipäänsä The Lands Betweenin tutkiminen on puoleensavetävää puuhaa. FromSoftwaren peleille tut-

tu melankolia ja yksinäisyys ovat edelleen läsnä mutta hieman eri tavalla kuin aiemmin. Aava ja yksityiskohtainen pelialue yhdistettynä Souls-peleistä tuttuun maanläheiseen pelattavuuteen alleviivaa tunnetta siitä, miten mitätön otus pelaaja on tätä ympäröivässä maailmassa. Se tuo merkitystä horisontissa siintävien linnojen ja muiden maamerkkien valloittamiseen, sillä jo pelkkä läsnäolemisen tunnelma on vahva pelin vaihtelevissa ympäristöissä.

Toiminnan osalta yhdeksi keskeisimmistä uudistuksista osoittautuu Sekirolta peritty hiippailumahdollisuus. Mistään monimutkaisesta lisäyksestä ei ole kyse, sillä pelihahmo painuu kyyryyn sauvaa painamalla ja on hankalammin vihollisten havaittavissa varsinkin puskiin kätkeytyessään. Se tekee vihollisten väijyttämisestä toimivan selviytymiskeinon varsinkin avoimilla alueilla ja vie Souls-tyylin taistelemista monipuolisempaan ja lähestyttävämpään suuntaan. Taisteluissa ovat apuna myös kutsuttavissa olevat henkihahmot ja Ashes of War -järjestelmä. Jälkimmäinen toimii jatkeena Dark Souls III:n asekohtaisille taidoille, sillä perusaseita voi mukauttaa nyt oman maun mukaisiksi asentamalla niihin mieltymyksiään vastaavia kykyjä. Henkiolennot ovat vuorostaan manaa syöviä tekoälyapureita, jotka erikoisuuksistaan riippuen voivat toimia esimerkiksi vahinkoa tekevinä taistelutovereina tai vihollisia harhauttavina hämääjinä. Oma erityinen lukunsa on vielä aaveratsu Torrent. Tovin pelaamisen jälkeen avautuva kumppani toimii en-

Monia taisteluissa auttavia kertakäyttöesineitä ei osteta enää kauppiailta, vaan ne tehdään itse maailmasta löytyvillä resursseilla. Käyttöä löytyy niin kasveille kuin viattomille pieneläimillekin.

nen kaikkea keinona matkustaa juohevasti paikasta toiseen ja hallita maailman korkeuseroja. Ratsailla pääsee taistelemaankin, mutta ennen kaikkea Torrent auttaa ymmärtämään, että taistelujen valikoiminen ja vaarojen ajoittainen pakeneminen on usein täysin hyväksyttyä. The Lands Between ei ole paikka, jossa kaikkea tarvitsisi tai kuuluisikaan tehdä järjestelmällisesti heti kerralla. Innostavinta on säilyttää uteliaisuutensa sitä kohtaan, millaisia löytöjä on piilotettu seuraavan nurkan taakse. Viime kädessä toiminnan kulkua määrittelevät pelaajan asetyyppivalinnat ja se, kuinka kotonaan tämä on väistelyn, taikomisen ja kilpien käytön kanssa. Taistelun perusteiden hallitseminen on vieläkin oleellisin avain menestykseen, sillä joustavammasta yleisrakenteesta huolimatta myös Elden Ring koettelee pelaajiensa kykyjä ja kärsivällisyyttä. Esimerkiksi tarinan kannalta oleelliset pääluolastot muistuttavat Souls-peleistä tuttuja tiivisrakenteisia alueita, jotka pakottavat ylittämään itsensä rajatummissa olosuhteissa. Kuolema on yleinen näky, mutta siksi vaikeuksien selättäminen on yhä niin maukasta.

FromSoftwaren hyppäys avoimeen maailmaan ei ole sujunut aivan rönsyilemättä. Elden Ringin sisältömäärä hurmaa, mutta sivutehtävien rinnalla tarjottavat pienemmät ekstraluolastot eivät jaksa vetää puoleensa koko seikkailun pituudelta. Niissä on paikoin luoviakin pulmatilanteita, mutta ne maistuvat lattealta lisätäytteeltä muuten kiehtovassa kokonaisuudessa palkintojen ja nopeasti lässähtävien kepeiden pomotaistelujen takia. Elden Ring on monin paikoin tuttu teos uuteen kuosiin sovitettuna. Vanhoilla Souls-opeilla miekka heiluu jo alkumetreillä kuin ammattilaisella ikään, mutta toisaalta maailman tuoreen rakenteen ansiosta kokemukseen eläytyy erilaisella tavalla. Kyseessä on juostavin, rohkaisevin ja lähestyttävin FromSoftwaren toimintaroolipeli tähän asti, mutta omien rajojensa kohtaaminen on edelleen keskeinen osa kokemusta. Panu Saarenoja Mukaansatempaava ja rohkaiseva tulkinta avoimen maailman seikkailusta, vaikka kuolema seuraa edelleen kaikkialle.

”Aava ja yksityiskohtainen pelialue yhdistettynä Souls-peleistä tuttuun maanläheiseen pelattavuuteen alleviivaa tunnetta siitä, miten mitätön otus pelaaja on tätä ympäröivässä maailmassa.”

Karttanäkymä auttaa pitämään kirjaa vierailluista kohteista. Maailmasta löydettävät karttapalat auttavat myös matkojen suunnittelussa, sillä ne nostavat esiin eri alueiden yksityiskohtia.

pelaaja.fi // 41

Arvostelut Peli kertoo uniikkia taustatarinaansa tekstin ja puheen lisäksi visuaalisesti, joten maisemia koristavat muinaiset rauniot ja ruohon peittämät sotakoneet.

HORIZON FORBIDDEN WEST Suuri seikkailu suurella sydämellä

Tekijä: Guerrilla Games Julkaisija: SIE Alusta: PS5 (testattu), PS4 Julkaisu: Nyt Ikäraja: 16

orizon Zero Dawnissa oli runsaasti parantamisen varaa, vai mitä? Älkää käsittäkö väärin – kun Guerrilla Games vuonna 2017 antoi meille robosauruksilla täytetyn rauniomaailmansa ja sen Aloy-sankarin, peli oli uniikki ja raikas tuulahdus kaavoihinsa kangistuneiden AAA-toimintapelien joukossa. Nyt siitä on kulunut jo viisi vuotta ja jatko-osan pitäisi parantaa entisestä, joten haluan silti tuijotella Zero Dawnia hetken vikoja etsien. Rosoisemmat osat on helppo nähdä useamman läpipeluun jälkeen. Tarina ja päähahmo olivat hyviä, mutta juoni lepäsi täysin Aloyn hartioilla. Sivutehtävät olivat pääjuoneen verrattuna kuivia ja sivuhahmot unohdettavia. Niistä ei edes palkittu kunnolla. Avoin maailma oli kuvankaunis mutta turhan tyhjä. Parhaat varusteet sai liian helposti, ja viholliset saattoi kukistaa tietyillä taktiikoilla turhan vaivattomasti. Onnistuuko Forbidden West korjaamaan edes osan näistä ongelmista?

Kun uusi seikkailu alkaa, on kulunut puoli vuotta edellisen pelin tapahtumista. Kaiken elollisen kuolemaa vaatinut HADES-tekoäly ja tämän Eclipse-kultti on kukistettu. Aloy ei kuitenkaan osaa levätä, sillä hän tietää totuuden maailman rappiotilasta. Sivilisaatio ja elämä maapallolla on jo tuhottu kertaalleen tuhat vuotta sitten. Uudelleenkäynnistettyä luontoa piti hengissä GAIA-tekoäly, joka joutui kuitenkin tuhoamaan itse itsensä HADESin sekoitta-

42 // pelaaja.fi

”Käsikirjoitus on humaani ja aikuinen tavalla, jota odottaisi näkevänsä ennemmin indietuotannoissa.”

neen virushyökkäyksen seurauksena. Ilman maaäitiä biosfääri on syöksykierteessä. Myrkyllinen home- ja leväkasvusto täyttää metsät ja joet, ja samaan aikaan Aloyn pettänyt tiedemies Sylens pakenee länteen HADESin jäänteet mukanaan. Aloy vaeltaa perässä läpi Utahin, Nevadan ja Kalifornian kohti uponnutta San Franciscoa. Matkalla hän kohtaa uusia kulttuureja, kuten sotaisan tenakth-heimon ja henkevät utaru-viljelijät. Sodan runtelemassa lännessä hänelle alkaa valjeta paljon, paljon pahempi uhka. Edelliseen peliin verrattuna ensimmäinen suuri korjausliike nähdään tarinassa. Aloy itse on edelleen yksi aikamme parhaista pelihahmoista. Hän on kyynisten ja nihilististen antisankarien vastakohta, loputtoman myötätuntoinen ihmisten ystävä ja peräänantamaton soturi. Tällä kertaa maailman pelastamisen paineet ovat silti liian kovat yhdelle ihmiselle, eikä Forbidden West ole enää yksin Aloyn tarina. Hän kerää ympärilleen joukon opetuslapsia, ja tämä uusperhe saa oman kodin, jossa voi käydä rentoutumassa ja jutustelemassa tehtävien välillä. Vertailut Mass Effectien avaruusmiehistöön ovat aivan päteviä, ja apurit kulkevat mukana myös monilla tehtävillä. Sympaattisten kavereiden kautta pelaaja saa tuntuvamman kosketuksen pelimaailmaan.

Käsikirjoitus on muutenkin eri tasolla verrattuna ykkösosaan, joka loisti kirkkaimmin taustatarinassa ja maailmanrakennuksessa. Nyt sivutehtävätkin ovat kiinnostavia, ja ne esittelevät sivuhahmoja, jotka jäävät mieleen. Teemat ovat AAA-budjetin toimintapelille ihmeen inhimillisiä, ja tarinallisesti ne pyörivät kulttuurin, ihmissuhteiden ja perheiden ympärillä, vaikka niissä mätettäisiin kuinka paljon.

Shieldwing-liitovarjon ansiosta vuortenhuipuilta ei enää tarvitse kavuta alas tuskaisen hitaasti.

sensa taistelutyylin rakentamalla juuri haluamansa arsenaalin – jo perusjousesta on tusina päivitettävää mallia. Itse rakastuin erityisesti Vindicator Spike Throweriin, jolla voi singota panssarien läpi kaivautuvia poranteriä.

Forbidden West hakkaa useimmat toimintapelit

Pelaajan

valinta

Käsikirjoitus on humaani ja aikuinen tavalla, jota odottaisi näkevänsä ennemmin indietuotannoissa. Hyvä esimerkki on pikkutehtävä, jossa Aloy kohtaa dementiaan sairastuneen vanhan soturin. Tämän heimo ei ymmärrä vanhuuden ongelmia, koska vihanpito on tappanut useimmat sen jäsenet keski-ikään mennessä. Sivutehtävissä Aloy asettuu muutenkin tahtomattaan usein parantajan, terapeutin tai opettajan rooliin. Ei tämä ole kuitenkaan pelkkää nuotiokitaraa ja fiilistelyä, vaan pelissä on myös kiehtova scifitarina. Päätehtävissä lähdetään syvälle pelimaailman historiaan ja nähdään aiempaa eeppisempiä käänteitä. Ilmasto- ja ympäristökysymysten kaltaisia asioita ruotiva peli sanoo selvästi, ettei pitäisi antaa apatian, vihan ja kyynisyyden päästä voitolle. Aloylla on yllättäen aiempaa vähemmän valintoja dialogissa, mutta se ei ole ongelma. Aloy tekee mitä Aloy tekee, ja hahmon vahva persoonallisuus on vain plussaa. Viimeiset tehtävät ovat yllätyksineen sellaista nostatusta, että kolmannen osan tuskainen odotus alkaa jo nyt.

huipputeknisiä jousia, heittimiä ja ansoja. Yhdeksästä asetyypistä kolme on täysin uusia, kun esimerkiksi Rattlerin kaltaisella turhakkeella on heitetty vesilintua. Uudet aseet eli keihäsvipu Spike Thrower, bumerangisirkkeleitä sinkoava Shredder Gauntlet sekä raskas varsijousi Boltblaster ovat kaikki voittajia. Koko asejärjestelmä on muutenkin täysin uusittu, ja jokaisesta vehkeestä on nyt saatavilla läjä muunnelmia, joita voi kustomoida monipuolisesti. Arsenaalin ja eri bonuksia antavien haarniskojen keräily tuo sivutehtäviin palkitsevuutta, sillä monista tehtävistä saa uniikkeja mörssäreitä. Pelaaja voi entistä paremmin kehittää omanlai-

myös mekaanisesti erilaisten vihollisten määrässä. Robottityyppejä oli ensimmäisessä pelissä 24, mutta nyt niitä on yhteensä 43, eikä pääluvussa ole mukana samojen koneiden turboahdettuja versioita. Lähes kaikki ensimmäisen pelin koneet ja Frozen Wilds -laajennuksen möröt ovat palanneet, mutta vahvistuksia ne saavat muun muassa plesiosaurusta, mammuttia, lentoliskoa ja spinosaurusta muistuttavista koneista. Horizonin entistä suurempi vahvuus on se, että joka koneella on omat taistelutyylinsä, vahvuutensa ja heikkoutensa. Aivottomasti sohimalla ei saa mitään aikaan, vaan pitää tähdätä oikeaan kohtaan ja käyttää oikeita ammuksia. Tyypillisesti pelaaja keittää panssarilevyt irti hapolla ja sytyttelee polttoainekennot elementtiammuksilla. Juustoisin taktiikka eli isojen koneiden tykkien nyysiminen ei onnistu enää yhtä helposti kuin ennen, sillä kanuunat on pultattu kiinni tiukemmin. Lisäksi tehokkaimmat komponenttien irrotteluun käytettävät ammukset, kuten Tearblast-nuolet, vaativat valtavasti enemmän askarteluaineksia. Pelissä on varsinaisia pomotaisteluja, mutta pelkästään useimmat isot rivirobotit tuntuvat normipelien vihollisten pomoilta, ja niiden kaataminen on joka kerta yhtä tyydyttävää. Parempi ollakin, sillä aseiden kustomointi vaatii Forbidden Westissä valtavan määrän harvinaisia komponentteja eri koneilta. Lähitaistelu keihäällä ja ihmisten kepittäminen olivat ykkösosan heikkouksien joukossa, joten nekin on toki uusittu. Aloy voi opetella puolentusinaa lyöntikomboa, joilla voi esimerkiksi rikkoa vihollisen suojauksen. Osa pidemmistä komboista on turhia, sillä niitä on vaikea laukoa kaoottisissa joukkotappeluissa. Aloy voi kuitenkin syöksähdellä tehokkaasti paikasta toiseen ja käyttää vihuja ponnahduslautoina hyppyhyökkäyksiin. Keihäässä on lisäksi resonaattori, joka kerää energiaa perusiskujen kautta. Kun keppi alkaa väristä, latauksen voi purkaa viholliseen energiakuulana, joka räjähtää ammuttaessa. Ei tämä Soulsia ole, mutta keppijumppa viihdyttää aivan eri tavalla kuin ennen. Keihästaistelulle on jopa oma tehtäväketju tenakthien areenoilla.

Taistelun joka rintamalla auttaa roolipelipuoli eli Aloyn kykypuiden laajennus. Nyt sankari kehittyy kuudessa kategoriassa, jotka avaavat passiivisia bonuksia ja erikoiskykyjä. Niin kutsutut asetekniikat avaavat asetyyppeihin sidottuja erikoishyökkäyksiä. Valor Surge -kyvyt ovat puolestaan erikoiskykyjä, joita voi laukaista

Forbidden West on edeltäjäänsä verrattuna iso ja jopa massiivinen avoimen maailman peli. Pelialue ei ole valtavasti suurempi, mutta se on monipuolisempi ja täydempi. Sisällön määrän puolesta lähin verrokki avoimen maailman peleissä on The Witcher III. Pelasin arvostelua varten läpi pääjuonen ja sivutehtävät, ja urakkaan hurahti kevyesti 70 tuntia. Keräiltävää jäi silti sen verran, ettei pelin oma läpäisymittari kivunnut kuin 65 prosenttiin. Keräilijähenkiset pelaajat voivat naarailla muinaissodassa pudonneiden lentokoneiden mustia laatikoita, etsiä uponneita luolia tai keräillä raunioiden reliikkejä, joita kartta on väärällään. Pelin sydän on edelleen erinomainen taistelu robosauruksia ja -eläimiä vastaan, ja tälläkin alueella nähdään aimo harppaus. Perusmekaniikka toimii edelleen tuttuun tapaan. Aloy on metsästäjä, jolla on käytössään erilaisia

pelaaja.fi // 43

Arvostelut spesiaalimittarin täytyttyä keskellä taistelua. Ne vaihtelevat aluehyökkäyksestä suojakenttiin ja supertehokkaisiin parannusjuomiin, ja niillä on paljon vaikutusta taistelun kulkuun. Taitojen keruussa kyse ei ole niinkään erikoistumisesta kuin hahmon tasaisesta voimaantumisesta. Sivutehtäviäkin on niin paljon, että Aloyn saa kevyesti maksimitasolle pääjuonen loppuun mennessä. Jos hakkaus alkaa silti kyllästyttää, ei hätää. Forbidden West nostaa tasoa myös tutkimusmatkailun ja pulmien osalta. Kiipeily ei ensinnäkään ole enää kiinni selkeästi merkityissä pisteissä. Kallioissa ja seinissä on sen sijaan tarttumalinjoja, jotka ilmestyvät Focus-näkymään napinpainalluksella. Ensimmäisten pelituntien jälkeen käyttöön tulevat myös kiipeilykoukku ja liitovarjo, joita käytetään sekä pää- että sivutehtävissä koko ajan. Pulmailu tuo mieleen Uncharted-sarjan erityisesti valinnaisissa Relic Ruins -raunioissa. Aloy avaa uusia kiipeilyreittejä nykimällä palkkeja ja ritilöitä koukullaan sekä siirtelemällä laatikoita. Vaikeimmat rauniot ovat oikeasti monimutkaisia pulmaverkostoja. Tietyt erikoistyökalut myös avaavat esteitä metroidvania-hengessä, mutta turhan yksinkertaisesti. Puolivälin jälkeen avautuu kolmas tärkeä liikkumisväline eli Aloyn sukelluslaite. Sen avulla pääsee tutkimaan järviä, merta ja uponneita raunioita. Vedenalainen maailma on tutkiskelun iloa ja kevyttä hiiviskelyä, sillä aseet eivät toimi pulikoidessa. Kaikki kulkemisvälineet avaavat uusia reittejä avoimessa maailmassa, eikä peli aina väännä kaikkea rautalangasta. Kun päätehtävä on läpäisty, pelaajaa hellitään antamalla käyttöön uusi matkailutapa, jolla pääsee nauttimaan avoimen maailman kauneudesta helpommin. Maailma on kiinnostavampi myös monipuolisemman tehtäväsuunnittelun ansiosta. Ykkösosan luolastot eli koneita valmistavat Cauldronit olivat kaikki melko samanlaisia, ja sama päti Tallneck-koneisiin eli Horizonin versioon Assassin’s Creedin maisematorneista. Nyt jokainen Cauldron on aivan uudenlainen kokemus. Roboluolasto voi olla hajonnut tai uponnut, ja se saattaa tarjota myös minitarinan yllätyskäänteineen. Myös jokainen Tallneck valloitetaan eri tavalla. Yksi on rakennettava ja toinen otetaan haltuun punapuiden latvoihin rakennetun kylän kautta. Guerrillan panostus on kaukana Ubisoft-tyylistä, jossa pelimaailma hukutetaan sieluttomaan täytepuuhailuun. Kovaa haastetta etsiville on tarjolla areenatila, jossa jahdataan huippupisteitä tiukan aikarajan ja rajoitetun arsenaalin puitteissa.

Matka päättyy kauas kotoa, mutta peli vie Aloyn aluksi takaisin ykkösosan lopun maisemiin ja antaa aikaa totutella muutoksiin.

Pelataanko kone-Gwentiä? The Witcher III houkutteli pelaajansa unohtamaan varsinaisen noituroinnin koukuttavalla Gwent-korttipelillä. Horizon yrittää samaa Machine Strike -lautapelillä, jossa eri koneita kuvastavat palikat yrittävät hakata toisiaan. Koneilla on omat erikoissiirtonsa, ja kukin pelaaja saa siirtää vain kahta palikkaa vuorossa. Strike tuskin yltää aivan Gwentin suosioon, sillä se on haastavampi ja siinä on yksi iso heikkous. Palikoita on vaikea erottaa toisistaan silmäyksellä, ja pelilaudan maastonmuodot tekevät kokemuksesta vaikeasti hahmotettavan. Voi myös olla, että olen vain huono straikkaaja.

Tuntuu turhalta kertoa, että Forbidden West näyttää ja kuulostaa upealta. Se ei ole audiovisuaalisesti samanlainen yllätys kuin ykkösosa, mutta ei sen sitä tarvitse ollakaan. Maailma on uskottava ja kaunis, ja ihmishahmot ovat elävämpiä liikkeiltään ja kasvoiltaan kuin Zero Dawnin patsastelijat. Testiversiossa PS5:llä tuli vastaan kaksi teknistä ongelmaa. Oikeat lataustauot ovat minimaalisia, mutta peli pysähtyi välillä sekunniksi latailemaan maisemia. Talot saattoivat myös ilmestyä näkyviin liian myöhään ja liian lähellä, ja tämä ruma ponnahteluongelma on syytä korjata pian. Kaipasin myös ensimmäisestä osasta tuttua New Game Plus -tilaa. Forbidden West on täysosuma jatko-osaksi, jonka on määrä panna edeltäjäänsä paremmaksi. Zero Dawn oli hieno peli, ja nyt sen heikkoudet on etsitty ja poistettu. Matka länteen on parempi, suurempi ja monipuolisempi kaikilla pelattavuuden osa-alueilla. Samaan aikaan sen tieteistarina on lämmin, humaani ja mieleenpainuva. Jatko-osana peli tuo jatkuvasti mieleen erään toisen jättiharppauksen ottaneen kakkososan eli Mass Effect 2:n. Zero Dawn lupasi jo paljon, mutta Forbidden West täyttää nämä lupaukset varmistaen Horizonin paikan PlayStationin pelisarjojen keihäänkärjessä. Janne Pyykkönen Massiivinen avoimen maailman tieteisseikkailu selättää hienon edeltäjänsä joka suhteessa.

44 // pelaaja.fi

”Jatko-osana peli tuo jatkuvasti mieleen erään toisen jättiharppauksen ottaneen kakkososan eli Mass Effect 2:n.”

Dramaattinen ja hieman sarjakuvamainen ulkoasu luo upeat puitteet synkän väkivaltaisille tapahtumille.

SIFU Wax on, wax off

Tekijä: Sloclap Julkaisija: Sloclap Alusta: PS5 (testattu), PS4, Win Julkaisu: Nyt Ikäraja: 16

”Sifu on monellakin tavalla lähitaistelulajien harjoittelufilosofiasta syvällä otteella ammentava teos.”

uinka pitkälle olet valmis matkaamaan omien kykyjesi kehittämisen nimissä? Tämän kiperän kysymyksen ääreltä ponnistaa Sifu, kehutun Absolver-toimintapelin tekijöiden uutukainen. Sifun sankari on pienokaisena isänsä ja mestarinsa väkivalloin menettänyt nuori taistelija, joka vuosia myöhemmin lähtee kostoretkelle vaatimaan veriteon takana olevan viisikon päitä vadille. Jokainen arkkivihollinen lymyilee oman pitkän ja polveilevan kenttänsä lopussa, ja matka kunkin kelmin luo on läpeensä täynnä vihamielisiä rivivihollisia. Vaikka viidestä kentästä koostuva peli ei näennäisesti tarjoa ylenmääräisesti pelattavaa, kentästä seuraavaan eteneminen ei todellakaan ole mikään läpihuutojuttu. Sifu on ankara ja armoton lähitaisteluun keskittyvä toimintapeli, joka pakottaa pelaajan jatkuvaan altavastaajan asemaan. Ainoa tapa kahlata tiensä vihollismerien läpi on opiskella pelin kattavaa ja tarkkuutta vaativaa liikekirjoa, sijoitella kykypisteitä uusiin liikkeisiin ja yksinkertaisesti opetella sietämään sitä, että turpaan tulee yhä uudestaan.

Sifun erikoisin ominaisuus on, että epäonnistumisista sakotetaan pelihahmon vanhenemisella. Kun sankari kaatuu taistelukentälle, hahmon ikämittariin isketään jokunen vuosi päälle ja matka jatkuu samasta kohdasta. Hahmon vanhetessa tämän tekemä vahinko

kasvaa, mutta vastavuoroisesti kivunsietokyky hapertuu. Toisin sanoen mitä useamman kerran pelaaja nousee kanveesista, sitä äreämmin iskevä mutta helpommin sirpaloituva lasikanuuna sankari on. 80 ikävuoden kynnyksellä jalka ei enää nouse, jolloin koko kenttä on aloitettava kokonaan alusta. Varsinaista variaatiota esimerkiksi vihollistyyppien ja taistelutilanteiden saralla ei ole valtavasti, mutta Sifun yksityiskohtiin panostava pelattavuus vaatii pelaajaa terävöittämään näkökantansa neulansilmän mitalle. Viholliset eivät odottele vuoroaan tai taistele reilusti, joten pelaajan on upotettava pelin napakka ohjausjärjestelmä syvääkin syvemmälle selkärankaan ja sisäistettävä kunkin taisteluympäristön ja -tilanteen tarjoamat hyödyt ja haitat. Uusien yritysten myötä pelaajan kyvyt sekä karttuvat että terävöityvät, jolloin taistelun nyansseja on helpompi havainnoida ja hallita. Samalla reaktiokyky herkistyy ja paineen alla toimiminen helpottuu.

Sifu ei ole helppo peli missään vaiheessa. Se edellyttää säntillistä, itsetietoista ja nöyrää opettelua, jatkuvien takaiskujen sietämistä ja paikoin loputtomalta kierteeltä tuntuvan pelisilmukan tapailua kerta toisensa jälkeen. Toisin sanoen Sifu on siis monellakin tavalla lähitaistelulajien harjoittelufilosofiasta syvällä otteella ammentava teos. Meille pullamössöstä kasatuille pelaajille ankaran pelattavuuden tarjoama satunnainen onnistumisen euforia ei riitä kattamaan turhautumisen velkoja, mutta toisaalta Sifu ei haluakaan olla kaiken kansan peliviihdettä. Se sopii ennen kaikkea haasteita rakastaville pelaajille ja sellaisille, jotka nauttivat oman pelilukutaitonsa vaiheittaisesta kasvattamisesta. Karaistavana ja omasta identiteetistään tinkimättömänä kokemuksena Sifu on ehdottomasti hatunnoston arvoinen tekele, mutta sellaisenaankin jää takuulla harvojen huviksi. Jason Ward Suoritusmielialaisille pelaajille sopiva armoton taistelupeli.

pelaaja.fi // 45

Arvostelut

POKÉMON LEGENDS: ARCEUS Kahleiden särkijä Tekijä: Game Freak Julkaisija: Nintendo Alusta: Switch Julkaisu: Nyt Ikäraja: 7

ame Freakin kehittämän uuden Pokémon-roolipelin julkaisu on aina suuri juttu, mutta vuosien saatossa taskuhirviöiden virtuaaliseikkailujen taiasta on kadonnut paljon. Pelien kaava ja ideat olivat vielä Switchillekin saapuneissa Pokémon Swordissa ja Shieldissa niin juurtuneita 90-luvulta tuttuihin Pokémon-maneereihin, etteivät ne tuntuneet enää perinteilleen uskollisilta vaan enemmänkin oman historiansa vangeilta. Jo pelkästään tästä syystä Pokémon Legends: Arceus keräsi hurjasti huomiota, kun se julkistettiin ensimmäisen kerran viime vuoden helmikuussa. Ensinnäkään Liikkumismahdollisuudet monipuolistuvat tasaisesti pelin edetessä. Se auttaa virkistämään tuttujen alueiden tutkiskelua ja tehostaa myös sivutehtävätarjontaa.

46 // pelaaja.fi

se ei ole taas kahteen hienoisilla eroilla varustettuihin versioihin jaettu kokonaisuus täynnä kymmenittäin lisää taskuhirviöitä. Tapahtumiltaankin se vie seikkailemisen historialliseen aikaan, jolloin ihmisten ja pokémonien välinen yhteiselo on hakemassa vasta muotoaan. Pokémon-liigat, salihaasteet ja vastaavat perinteiset kilpailulliset teemat ovat saaneet näin väistyä, ja tilalle on tullut tutkimusvetoisempi lähestymistapa ympäröivään maailmaan. Pokémon Legends: Arceuksesta tulee ensimmäisenä mieleen vapautuneisuus. Vähitellen varmistuu, että kyseessä on selvästi raikkain sarjan osa pitkään aikaan ja – mikä tärkeintä – yleisesti ottaen todella hauska Pokémon-peli.

Tapahtumiltaan peli vie pokémon-kouluttajat Hisui-nimiselle alueelle, jonne Diamond- ja Pearl-peleistä tuttu Sinnoh’n seutu tulee lopulta muodostumaan. Erityi-

sesti historiallinen aika tuodaan maailmassa esiin vähäisen ihmiskosketuksen määrässä, sillä pääosa Hisuista koostuu lähinnä pokémonien kansoittamista erämaista. Isoin poikkeus on pelaajan tukikohtana toimiva Jubilife Village, josta käsin uudisasukkaista koostuva Galaxy Expedition Team pyrkii tutkimaan tuoretta kotiseutuaan. Uuden asetelman ansiosta Pokémon Legends on käytännössä avoimen maailman peli. The Legend of Zelda: Breath of Wildin kaltaiseen saumattoman vapauden tyyssijaan se ei toki suoraan vertaudu, sillä Hisui on jaettu viiteen eri osaan, joista kukin on oma kohtalaisen kokoinen hiekkalaatikkonsa. Etenemistä rytmitetään aluksi muun muassa korkeuseroilla ja vesialueilla, mutta uusien liikkumismahdollisuuksien myötä pelaaja voi haravoida alueita ristiin rastiin mieltymystensä ja suunnitelmiensa mukaan.

Ei vaihtopakkoa Vaikka verkkotaistelut puuttuvat Arceuksesta kokonaan, taskuhirviöitä voi yhä vaihdella keskenään kavereiden kanssa. Ominaisuutta tosin tyrkytetään tällä kertaa paljon aiempaa vähemmän. Siinä missä esimerkiksi Alakazamin ja Gengarin kaltaiset suosikkipoksut ovat tavanomaisesti olleet kehitettävissä vain vaihtamisen kautta, niitä on nyt mahdollista sekä löytää luonnosta että kehittää huippuunsa seikkailussa ansaittavilla erikoisesineillä.

”Pokémon-liigat, salihaasteet ja vastaavat perinteiset kilpailulliset teemat ovat saaneet näin väistyä, ja tilalle on tullut tutkimusvetoisempi lähestymistapa ympäröivään maailmaan.” Keskeisesti maailma toimii näyttämönä taskuhirviöiden kanssa vuorovaikuttamiselle, mistä on saatu onneksi viihdyttävää puuhaa. Paljon asian eteen tekee Legendsin toimintapelimäisempi luonne, jonka ansiosta pokémon-jahteihin pääsee eläytymään paremmin kuin koskaan. Hiippailu ja hirviöiden varovainen seuraaminen pusikoiden kätköistä tulee varsinkin tutuksi. On myös erityisen tyydyttävää, että poké-palloja pääsee heittelemään vihdoin manuaalisesti. Hehkutusta täytyy antaa ylipäätänsä pelaamisen sujuvuudelle, sillä pelihahmon rajatusta juoksutaidosta huolimatta erämaissa kirmaaminen on juuri sopivan vaivatonta puuhaa.

Pokedex-tietopankin perusteellinen uudelleenmuovaaminen esittää oleellista roolia pelaamisen hauskuudessa. Siinä missä se on aiemmissa peleissä toiminut lähinnä tarkastuslistana pelaajan näkemille ja pyydystämille pokémoneille, Pokémon Legends usuttaa tutustumaan hirviöihin tarkemmin erilaisilla tutkimushaasteilla. Taistelemisen ja pyydystämisen ohella haasteissa esimerkiksi ruokitaan ja säikytellään vastaantulevia otuksia, millä ansaitaan uusia alueita ja varusteita avaavia tutkimuspisteitä. Tutkiskelut auttavat innostumaan jokaisen uuden hirviöpopulaation löytymisestä ja huomioimaan myös niiden välisiä luonne-eroja. Jotkin otukset saattavat luonnostaan olla niinkin rauhallisia, etteivät ne ole moksiskaan pelaajan läsnäolosta tai naamaan lentävästä poké-pallosta. Toiset taas on mahdollista tainnuttaa vain taistellen, eivätkä ne arasta edes suoraan pelaajan kimppuun hyökkäämistä.

Vaihtelevia tutkimushaasteita ja hirviöluonteita näkisi pelissä mieluusti enemmänkin. Nykyiselläänkin ne auttavat tuomaan Pokémon-roolipelin maailman ensimmäistä kertaa lähemmäs Pokémon Snap -valokuvauspeleistä tuttuja elävämpiä ekosysteemejä, joiden yksityiskohtien fiilistely on jo oma pieni ilonsa.

Uusi tutkimisvetoinen suunta on tarkoittaa, että pokémon-taistelujen roolia on selvästi pienennetty. Vuoropohjaiset kamppailut ovat edelleen läsnä, mutta monet tutut järjestelmät ja kyvyt ovat saaneet lähteä aina moninpelimahdollisuutta myöten. Jopa tekoälykouluttajia kohdataan pelissä harvakseltaan, eli paino on selvästi villien hirviöiden kanssa painimisessa. Tämä ei ole puhtaasti huono asia. Vakavahenkisemmän moninpelin pudottaminen ja monien sen takia ylläpidettyjen ideaverkostojen siivoaminen on iso syy sille, että Legends tuntuu niin vapautuneelta. Tarjolle on tuotu mukavasti varsinkin taisteluja koskevia virtaviivaistuksia ja jopa kokeilullisuutta. Kouluttajaottelut tuntuvat nyt merkittävämmiltä, kun pelaajan ei tarvitse tuhlata aikaa jokaisen pikkulapsen ja tämän sylilemmikin pahoinpitelyyn. Pokémon-liigan kaltaista loppuhuipennusta jää tosin kaipaamaan. Ennen kaikkea Legends rukkaa uusiksi tapaa käsitellä hyökkäysvuoroja. Pokémonit eivät enää välttämättä hyökkää aina toinen toisensa jälkeen, vaan nopeampi hirviö saattaa pikaisemmilla liikkeillään ansaita jopa kaksi iskukertaa ennen vastustajaansa. Vuorojärjestykseen voi vaikuttaa myös uusilla hyökkäystyyleillä, joilla iskujen voimaa voi uhrata nopeuden tieltä ja toisin päin. Lisäys ei

muuta pokémon-taistelujen luonnetta liikaa, mutta se tuo silti uuden ja tervetulleen kerroksen kamppailemiseen. Virtaviivaistuksien saralla taistelut tapahtuvat nyt saumattomasti pelimaailmassa, ja pokémonien aktiivisten hyökkäyksien vaihtaminen on yksinkertaisempaa, sillä hirviöt eivät enää unohda täysin elämänsä varrella oppimiaan kykyjä. Ylipäätään hirviöiden muovaamisesta mieleisekseen on tehty helpompaa, sillä Pokémon-pelien taustalla tavanomaisesti kummittelevat EV-arvot on myllätty uusiksi. Niiden roolia hoitaa nyt yksinkertaisempi effort-taso, jonka myötä hirviöiden perusvahvuuksien nostaminen tasojen keräämisen ulkopuolella tapahtuu vastaan tulevien treeniesineiden avulla.

Eniten kritiikkiä peli on saanut graafisesta annistaan, ja totuus onkin, ettei se vedä vertoja Zeldan tai Xenobladen kaltaisille avoimen maailman Switch-peleille. Itse en kuitenkaan ehtinyt harmitella pelin visuaalista tasoa missään vaiheessa, sillä hirviöiden jahtaaminen vei kaikessa viehättävyydessään niin tehokkaasti mennessään. En olekaan yli vuosikymmeneen tuntenut vastaavanlaista lapsenomaista iloa Pokémon-pelin johdosta kuin nyt. Uudessa kaavassa on ehdottomasti vielä monipuolistamisen varaa, mutta samalla peli on niin raikas ilmestys sarjassaan, että sen tarjontaan sukeltaa nykymuodossakin enemmän kuin mielellään. Panu Saarenoja Uusi Pokémon-seikkailu puhkuu raikkautta ja saa innostumaan uudelleen myös sarjan tulevaisuudesta.

pelaaja.fi // 47

Arvostelut Warhammer-selviytymisohje numero 1: älä päästä kivitalon kokoista demonia lähitaisteluun. Jos näin pääsi käymään, parempaa tuuria seuraavassa elämässä.

TOTAL WAR: WARHAMMER III Koko rahan edestä kaaosteoriaa

moniarmeijoita, ellei joku urhea tunkeudu Kaaoksen valtakuntaan sulkemaan porttia ja murhaamaan kunkin neljän jumalan esitaistelijaa. Vain näiden neljän sielun avulla voi avata oven Ursunin vankilaan ja lopulliseen välienselvittelyyn.

Tekijä: Creative Assembly Julkaisija: Sega Alusta: Linux, Mac, Win (testattu) Julkaisu: Nyt Ikäraja: 16

otal War -pelisarja ja Games Workshopin Warhammer-lisenssi ovat osoittautuneet juuri niin huikeaksi yhdistelmäksi kuin epäilimmekin. Historiallisten pelien 500 erilaista keihäsmiestä ovat tylsiä verrattuna Warhammerin monipuolisiin fantasiayksiköihin, joiden parissa Creative Assemblyn väki on saanut levitellä kunnolla luovia siipiään. Tuloksena on ollut kaksi erinomaisen hyvää ja suosittua strategiapeliä, joissa on ollut yksi ammottava, Kaaoksen muotoinen aukko. Nyt se täytetään tyylikkäästi, sillä Total War: Warhammer III keskittyy puhtaasti maailmanloppua ajavien synkeiden jumalten ympärille.

Niin hölmöltä kuin se ehkä eeppisessä strategiapelissä kuulostaakin, Total War: Warhammereissa on aina ollut mukana tarinaa, joka rytmittää pelin varsinaista pääkampanjaa. Tällä kertaa se keskittyy kislev-kansan karhujumala Ursuniin. Mielettömän voimakas demoniprinssi on miltei tappanut jumalan ja vanginnut tämän sielun rippeet toiseen ulottuvuuteen, Kaaoksen kotikentille. Tämä ajaa kaikki Warhammerin maailman rodut toimintaan, kunkin omista syistään. Kaaoksen joukot haluavat avata portin Ursunin vankilaan ja viimeistellä homman. Ihmisten imperiumi haluaa pelastaa jumalansa, ja Ogre Kingdomsin veikeät kaverit tykkäisivät käydä syömässä tämän äärimmäisenä herkkupalana. Tavoitteet asettavat raamit myös pelaamiselle. Aiempien pelien tavoin Warhammerin maailmassa sota on edelleen arkipäivää, ja kaikki maailman lukuisat rodut ja kansakunnat ovat jatkuvasti toistensa kurkuissa kiinni milloin milläkin verukkeella. Normaalia sotaa piristetään Ursunin tuskanhuudoilla, jotka repivät auki ulottuvuuksien välisiä portteja. Näistä porteista pursuaa ulos de48 // pelaaja.fi

Onko onnekas olo? Total War -fanit voivat kertoa kauhutarinoitaan siitä, millaisessa kunnossa pelisarjan osat yleensä julkaistaan. Ei ole mitenkään yllättävää, että hirveän monimutkaiset pelit sisältävät ilmestyessään kohtalaisen määrän bugeja, joista osa on pieniä ja harmittomia, osa taas suurempia ja ikävämpiä. Creative Assemblyn kunniaksi on todettava, että bugeja kyllä liiskataan ajan myötä, mutta tämä ei toki lohduta nyt. Myös Total War: Warhammer III:n arvostelukappale sisälsi runsaat määrät pienempiä ja suurempia ongelmia, joista pahimmat luvattiin korjata jo julkaisuun mennessä. Kävikö näin oikeasti? Sen voi selvittää jokainen itse ostamalla 69 euron arpalipun tai lukemalla foorumeita.

Kokonaisuus toimii odotusten mukaisesti todella hyvin. Total Warin peruskaava on edelleen erittäin toimiva ja vuosikausien aikana huippuunsa hiottu näkemys eeppisestä valtakunnanrakentelusta ja tosiaikaisesta taistelusta. Uudet elementit tuulettavat kaavaa sopivasti, mutta eivät riko perinteitä. Pelaaja saa komentaa haluamaansa kansakuntaa, joista kaikilla on omat yksikkövalikoimansa ja uniikit pelimekaaniset ideansa. Kolmanteen osaan on lisätty kahdeksan uutta pelattavaa rotua. Jokaisella neljästä kaaosjumalasta on omat demoniarmeijansa, ja hyvisten rivejä kasvatetaan kasakkahenkisellä Kislevin valtakunnalla ja jättimäistä muuria vartioivalla Cathayn aasialaishenkisellä sivilisaatiolla. Kiinnostavimmat lisäykset ovat kuitenkin Chaos Undivided ja Ogre Kingdoms. Chaos Undividedin jippona on, että demoniprinssi ei palvele vain yhtä jumalaa vaan voi omistaa voittonsa niistä mille tahansa. Kun kunnia kilisee vaikkapa Khornen tilille, jumalat antavat käyttöön aina kovempia yksiköitä omista valikoimistaan ja lisäksi palkitsevat demoniprinssin mutaatioilla ja taikaesineillä. Niiden avulla voi kustomoida armeijaansa ja sen komentajaa, jälkimmäistä raajojen tarkkuudella. Jos haluaa luoda epäpyhän lintupäisen sikiön, joka sipsuttelee paikasta toiseen korkkareilla ja murhaa vihollisia tauteja tihkuvalla lekalla, se onnistuu. Ogre Kingdoms taas ei palvele mitään herroja vaan ainoastaan tilipussejaan ja mahalaukkujaan. Tasankojen vaeltajakansojen tunnelmaa tihkuvat jätit voivat valloittaa itselleen kaupunkeja, mutta niiden lisäksi on pystytettävä leirejä, jotka ylläpitävät armeijoita vaikka vihollisen pääkaupungin edessä. Rahan ohella peikot tarvitsevat lihaa, sillä jos armeijoiden vatsa alkaa kurnia, seuraavaksi käänny-

Total War: Warhammer II

Kallis paketti ”Uudet elementit tuulettavat kaavaa sopivasti, mutta eivät riko perinteitä.”

Jotta Total War: Warhammerista saa kaiken irti, pitäisi omistaa myös sarjan aiempia pelejä. Warhammer III on taaksepäin yhteensopiva, joten aiempien pelien pelattavat rodut saa käyttöönsä vain ostamalla ne. Kun jokainen peruspeli kustantaa yhä täyden pelin hinnan ja kaikkiin on useita maksullisia lisäsisältöpaketteja, oikean totaalisen sodan avaaminen maksaa kolmenumeroisen määrän euroja.

tään kannibalismin pariin. Niinpä peikkojen täytyy pysyä jatkuvasti liikkeessä ja etsiä seuraavaa lounastaan, vaikka se tarkoittaisi joskus sodan julistamista sellaista tahoa vastaan, jolle ei tekisi hirveästi mieli ryppyillä. Kaikilla uusilla armeijoilla on samanlaisia uniikkeja ideoita ja pelimekanismeja, jotka ovatkin suuri syy sille, miksi Total War: Warhammerit toimivat niin hyvin. Jokainen pelikerta tuntuu todella erilaiselta, sillä pelattavaa rotua vaihtamalla saa uusia pelimekaniikkoja ja todella lennokkaita yksikkövalikoimia, jotka pakottavat ajattelemaan peliä eri tavoilla.

Yksinpelin ohella Total Waria pelataan myös moninpelinä, ja tälle porukalle Creative Assembly tarjoaa pientä lisäkivaa. Kaikki olemassa olevat rodut ja armeijat saavat toki pientä tuunausta, mikä ravistelee varmasti pelin meta-asetelmia jonkin verran. Merkittävämpänä lisäyksenä uusi osa sisältää kokonaan uuden pelitilan, joka on tarkoitettu pelattavaksi yhden illan mittaisina sessioina. Se helpottanee elämää, sillä kaikilla ei ole aikaa tai resursseja omistaa useita iltoja perinteisemmälle moninpelikampanjalle. Tällaiset uudistukset ovat hyvä esimerkki siitä, miksi sarja on noussut niin suureen suosioon. Kehitystiimi kuuntelee pelaajiaan ja suhtautuu selvästi todella intohimoisesti peliinsä. Tuottajan mukaan suuri syy lyhyemmälle moninpelitilalle oli tiimin oma halu pelata enemmän Total Waria omassa arjessaan. Kokonaisuudeksi muodostuu peli, joka ei tietenkään enää tarjoile mitään suuria yllätyksiä. Total War -peruskaava on löytänyt erinomaisen hyvin oman suuremman muottinsa, jonka puitteissa kussakin pelissä tehdään pieniä muutoksia ja lisäyksiä. Warhammer III tuntuu uusien rotujen ja uuden kampanjan myötä sen verran kiinnostavalta, että itse hurahdin taas siihen täysin. Uskonkin, että jos ei ole aivan totaalisen leipiintynyt sarjaan, näin tulee käymään monille muillekin. Miikka Lehtonen Uudet ja uniikit armeijat sekä uudet ideat saavat tutun kaavan tuntumaan tuoreelta.

pelaaja.fi // 49

Arvostelut Viidakkoveitset ja erilaiset kirveet tekevät selvää jälkeä niin ihmisistä kuin kalmoistakin.

DYING LIGHT 2 STAY HUMAN Parkouriin tuntuvaa toimintaa

Tekijä: Techland Julkaisija: Techland Alusta: Win (testattu), PS4, PS5, XOne, XSX/S, Switch (tulossa) Julkaisu: Nyt Ikäraja: 18

ombimaailmanlopun jälkitilaa kuvaava Dying Light 2 jatkaa edeltäjänsä parkouria ja lähitaistelua sekoittavaa toimintaa. Puolalainen Techland on siirtänyt sarjansa zombiviruksen runtelemasta Harranin kaupungista ulkomaailmaan, jonka virus on sittemmin autioittanut. Pyhiinvaeltajien veljeskuntaan kuuluva päähenkilö Aiden etsii siskoaan, ja viimeisin vihje vie Villedorin suljettuun kaupunkiin jossain päin Etelä-Eurooppaa. Liikkuminen on parkouria markkinoinnissaan toitottavalle pelille avainasemassa. Aiden on jo valmiiksi ketterä ja loppumattomalla keuhkokapasiteetilla siunattu sprintteri, jolle ovat arkipäivää normaalille kuolevaiselle mahdottomat liikeradat. Hahmo saa myös avattua lisää parkourkykyjä, kun kokemus karttuu kauniisti mallinnetun Villedorin sammaleisia kattoja pitkin juostessa. Niiden myötä loikat pitenevät, maahan osuminen ei tunnu enää missään ja liikenopeus kasvaa tiettyjen esteiden ylittämisestä. Parhaimmillaan etappien väliset siirtymät ovat hyvin nopeita, mutta kaupungilla ravaamista on silti liikaa omaan makuuni ainakin pelin ensimmäisellä puoliskolla.

50 // pelaaja.fi

Hieman helpotusta tuovat koukulla varustettu kiipeilyköysi ja kokoon taittuva liitovarjo, jonka avulla uuteen määränpäähän liitää pikavauhtia, kunhan lähtöpaikka on valittu tarpeeksi korkealta. Metroasemat muodostavat myöhemmin pelin pikamatkustusverkon, mutta niitä pääsee hyödyntämään vasta pääjuonen puolivälin paikkeilla. Maisemat tulevat usein liian tutuiksi, varsinkin jos hairahtuu tekemään lukuisia sivutehtäviä. Ne ovat huomattavasti viihdyttävämpiä kuin suurin osa pääjuonesta, mutta ne keskittyvät turhan usein samoihin paikkoihin muiden tehtävien kanssa.

Onnistuakseen matkoillaan pelaaja pakotetaan ajattelemaan kirkkaan kaksijakoisesti. Päivisin tehdään päivätehtäviä ja suoritetaan haasteita auringon turvaamana, kun taas öisin kolutaan kalmojen hylkäämiä kiinteistöjä varusteiden toivossa ja tapetaan erityisen vaikeita mutanttizombeja, jotka eivät auringonvaloon uskaltaudu. Kaikki tästä poikkeava on pään hakkaamista pelin sisäistä logiikkaa vastaan, mikä tuntuu aina vain typerämmältä. Miksen saisi nauttia tutkimisesta kuutamon valossa ilman pelkoa zombilauman ärsyttämisestä? Miksei apteekin aarteiden päällä asuvaa zombilaumaa voi houkutella ulos päivisin, jolloin ryöstöretki onnistuisi siinä samalla, jos nyt sattuu käymään naapurissa muutenkin? Ei

onnistu, sillä superherkät zombit lähtevät jahtiin ennen pitkää, ja mystisesti ilmaantuvat superhirviöt ovat liian uteliaan Aidanin kimpussa jo apteekin eteisessä. Ratkaisu on pysähtyä lähimmässä sängyntapaisessa ja levätä sopiva aika, mutta siihen nähtävä vaiva tuntuu pitemmän päälle hölmöltä rangaistukselta. Taistelu on parhaimmillaan mainiota viihdettä, mutta vasta hyvän aikaa alkukahinoiden jälkeen. Toiminta rikastuu huomattavasti liian hitaasti avautuvien taistelutaitojen avulla. Jopa keskeinen voimahyökkäys on oman taitopisteensä takana, joten alkujaan Aiden on varsin monotonisesti perusmallin iskusarjoja ja torjunnan jälkeisiä vastaiskuja viljelevä kyttääjä. Reilun kymmenen tunnin jälkeen liikkeiden määrä on jo sillä tasolla, että vihollisten kohtaamista odottaa välttelyn sijaan.

Tuliaseita ei tällä kertaa käytännössä ole tarjolla, joten heittoveitset ja matkan varrella mukaan tarttuva jousipyssy ovat harvoja etäältä vaikuttamisen keinoja. Lähitaisteluun keskittyminen on rohkea ratkaisu, joka kannatti tehdä. Verenmakuinen kamppailu tekee selviytymisestä konkreettisempaa kuin aivoton räiskintä, vaikka kauan sitten loppuun kulutettuja ammuksia Aidenin haltuun päätyisikin. Aseita on runsaasti erilaisia, ja niitä voi säätää mieleisekseen erilaisia efektejä lisäämällä. Aseeseen voi

kiinnittää esimerkiksi liekinheittimiä ja sähkötainnuttimia, jotka tekevät huitaisujen tielle sattuneista zombiraukoista palavia ja sätkiviä nyrkkeilysäkkejä. Vaikutus on pitkälti sama myös ihmisvastustajiin, joskin suosin itse myrkkyä levittävää päivitystä eläviä vastaan, sillä myrkky syö torjumisesta tykkäävien rosvojen henkeä myös passiivisesti. Seikkailun aikana mukaan tarttuu myös läjittäin erilaisia varusteita, jotka toimivat käytännössä hahmoluokan valintana. Perinteinen tappelija nostaa nopeiden aseiden tehoa, kun taas panssaroidut tankkivarusteet lisäävät kahden käden hitaiden aseiden tehoa. Virtaviivainen Ranger-varusteluokka parantaa liikkumista ja jousipyssyn tehoa, kun taas harhaanjohtavasti nimetty Medic-luokka kerää kokemusta ja parantaa omia osumapisteitään aavistuksen nopeammin.

Keskeisistä sivuhenkilöistä vain muutama jää mieleen muusta kuin kivuliaan tylsästä jaarittelusta.

Turhan arkinen pääjuoni on ehdottomasti Dying Light 2:n tahmeinta antia. Pahat tekevät pahojaan, panokset tuntuvat hyvin pieniltä, ja suuret juonenkäänteet haistaa noin paria tehtävää ennen niiden toteutumista. Aiden on hahmona niin puiseva, että hänen lapsuudesta asti ammennettava taustatarinansa jää kovin etäiseksi, eikä sankari pysty vetoamaan missään vaiheessa erityisen samaistuttavana tapauksena. Villedorin kahtia jaettu valtarakenne on sekin tylsän mustavalkoinen. Tietyn pisteen jälkeen kaupungin katuja voi jakaa uudelleen joko sotilaallista kuria ylläpitäville Peacekeeper-joukoille tai anarkistisemmalle selviytyjien ryhmälle, jonka jäsenistöön kuuluvat miltei kaikki rasittavimmat ja vastenmielisimmät sivuhahmot, jotka matkan aikana kohtasin. Kekseliäiden parkour- ja fysiikkapulmien jälkeen kuntoon laitettavan kunnallistekniikan luovuttaminen Peacekeepereille tuo katukuvaan enemmän ansoja ja tulivoimaa zombilaumojen ja rikollisjoukkojen nopeampaa tuhoamista varten. Jos taas haluaa juosta pitkin kattoja ja liikkua vaaran yli, kannattaa tukea selviytyjien puolta. Saattaa tuntua epäintuitiiviselta tukea omaa pelityyliä auttavaa ryhmittymää, jos tarinan myötä kyseinen porukka alkaa tuntua vastenmieliseltä. Verkon yli tapahtuva yhteistyötila on mielenkiintoinen ja hyvin toteutettu tapa tutkia Villedorin katuja. Tekoäly tarjoaa harvoin todellista apua epäkuolleiden kukistamiseen tai mielenkiintoisten paikkojen tutkimiseen, mutta parhaimmillaan nelihenkinen pelaajajoukkio voi selvittää eteen tulevat haasteet hyvinkin nopeasti, jos toiminta on mitenkään koordinoitua. Peli muuttuu radikaalisti varovaisesta tutkimisesta päättömäksi lahtaukseksi, ja tämä vauhti on tervetullut rytminmuutos muuten turhan verkkaiseen etenemiseen. Yhteistyötilaan voi kutsua avoimesti joko tuntemattomia pelaajia tai rajoittaa kutsun omaan kaverilistaansa. Kaikki osallistujat saavat pitää keräämänsä kokemuspisteet, varusteet ja resurssit palatessaan omaan peliinsä session päätteeksi. Pitää kuitenkin muistaa, että vain istunnon isännän tarina etenee, joten samat tehtävät saattaa joutua tekemään uudestaan omassa tallennuksessaan. Toisaalta näin syntyy myös mahdollisuus nähdä erilaisten valintojen tuomat muutokset, mikä osaltaan lisää pelitilan viehätystä. Dying Light 2 on vauhdikkaasta liikkumisjärjestelmästä ja verisestä taistelusta huolimatta usein verkkaista puuhastelua, jossa yksin liikkuvaa sankaria juoksutetaan aivan liikaa. Taitoarsenaali kasvaa niin hitaasti, ettei Aiden tunnu pitkään toviin tehokkaalta taistelijalta tai kuoleman yläpuolella seilaavalta parkoursankariltakaan. Hahmonkehityksen vuoksi tärkeät tarinatehtävät pistepotteineen ovat nekin niin pitkäpiimäistä puurtamista, että uusien kykyjen avaaminen tuntuu työltä hyvin rytmitetyn pelisuunnittelun sijaan. Markus Heino

”Tuliaseita ei tällä kertaa käytännössä ole tarjolla, joten heittoveitset ja matkan varrella mukaan tarttuva jousipyssy ovat harvoja etäältä vaikuttamisen keinoja.”

Puinen päähenkilö, tylsä juoni ja hitaasti avautuvat kyvyt jarruttavat kaikkea sitä, mikä pelissä toimii.

Villedorin kadut ja katot ovat Aidenille kuin kilparata sadan metrin aiturille.

pelaaja.fi // 51

Arvostelut

DYSMANTLE Kuolema kuittaa univelat Tekijä: 10tons Julkaisija: 10tons Alusta: Win, PS4, PS5, Mac, Linux, XOne, XSX/S (testattu) Julkaisu: Nyt Ikäraja: 12

amperelaisen 10tonsin luoma Dysmantle on kevyin roolipelimaustein kuorrutettu selviytymispeli, joka keskittyy lajityypin viitoittamana resurssien keräilyyn, vaarallisen maailman tutkiskeluun ja letkeän sulavalinjaiseen lähitaisteluun. Dysmantlen pelillinen silmukka on simppeli ja selkeä. Päätehtävänä on paeta pelin näyttämönä toimivalta jättimäiseltä saarelta, mutta ennen kuin pelaaja voi ottaa ritolat kohti uusia tuulia, on klaarattava huima määrä erilaisia pää- ja sivutehtäviä. Useimmiten tehtävien läpäisy vaatii joko uusien työkalujen väkerrystä tai jo plakkarista löytyvien tarpeiden tuunausta, mikä vuorostaan edellyttää ympäristöjen tutkimista, resurssien hamstrausta ja pelihahmon kehittämistä. Jälkimmäisenä mainittu on pelin parhaiten realisoitu mekaniikka, sillä oikeastaan kaikki mahdollinen pelaajan tekemä kilauttaa kehityspisteitä plakkariin. Suurin osa ajasta kuluu tutkien hylättyjä lähiöitä ja luonnontaipaleita keräten kaiken irti lähtevän reppuun, ja sankarihahmon osaaminen, erityisominaisuuksien määrä ja rakenteluun keskittyvä kykypaletti kasvavat tasaisen vauhdikasta tahtia. Vaikka Dysmantlen tempo on kenties yllättävänkin rauhallinen, jatkuva etenemisen tuntu pitää motivaation korkealla. Pelaaja ei tallusta maailmassa yksin, sillä maailmanlopun jälkimainingeissa kuningasrodun manttelin ovat perineet hirviöt. Dysmantlen taipaleita kansoittavat elävät kuolleet vaihtelevat tyylin ja kokoluokan suhteen vinhasti, ja vaikka viholliset eivät ole penaalin terävimpiä kyniä, pelaaja ei myöskään ole titaanista kaiverrettu turbomies. Lähitaisteluun keskittyvissä kahinoissa tärkeintä on pysyä liikkeessä ja iskuetäisyyden ulkopuolella. Kuoleman korjatessa pelaajan hahmo herää lähimmältä leirinuotiolta, ja edellisen inkarnaation reppuun jääneet tavarat voi käydä koukkaamassa takaisin kalmolta Dark Souls -tyyliin.

”Moniin verrokkeihin tutustuneena voin todeta kokemuksen syvällä rintaäänellä, että useimmat selviytymispeleistä ovat huomattavasti uuvuttavampia kokemuksia kuin tämä kotimainen indieihme.”

Ilahduttavinta Dysmantlessa on kokonaisuuden selkeälinjaisuus, joka ei todellakaan kuulu pelin edustaman lajityypin ominaispiirteisiin. Monia Dysmantlen modernejakin verrokkeja vaivaa resurssien, toimintojen ja lainalaisuuksien yhteensulaumana syntynyt vaikeaselkoisuus, mutta Dysmantle on upea poikkeus sääntöön. Kaikki pelilliset elementit on koostettu esimerkillisen johdonmukaisesti tukemaan ja korottamaan toisiaan, minkä ansiosta pelaaja voi keskittyä pelaamiseen metatason yksityiskohtien arvuuttelun sijaan. Moniin verrokkeihin tutustuneena voin todeta kokemuksen syvällä rintaäänellä, että useimmat selviytymispeleistä ovat huomattavasti uuvuttavampia kokemuksia kuin tämä kotimainen indieihme. Dysmantle on maailmanlopun miljööstään huolimatta mukavan raukea ja lempeäliikkeinen selviytymispeli, jonka parissa aika kuluu mutkattoman sujuvasti lakipisteeltä seuraavalle edeten. Peli ei yritäkään keksiä lajityyppinsä pyörää uudestaan, mutta se tarjoaa helposti hahmotettavan ja sulavalinjaisen pelillisen silmukan, jonka taustalla on poikkeuksellisen kirkassointiseksi viritetty pelimekaniikka. Dysmantle taantuu ajoittain itseään toistavaksi puurtamiseksi, mutta satunnainen katseen lasittuminen on erottamaton osa selviytymispelien parissa piehtarointia. Jason Ward Lempeästi zenhermoa kutitteleva ja tasapainoinen selviytymispeli.

52 // pelaaja.fi

Pelihahmon työkalut, kyvyt ja ominaisuudet kehittyvät ja laajenevat jatkuvasti pelin edetessä.

GNOSIA Älä luota kehenkään

Tekijä: Petit Depotto Julkaisija: PLAYISM Alusta: Switch, Win (testattu) Julkaisu: Nyt Ikäraja: 12

alehtelussa, kuten kaikessa vähän vaarallisessa ja väärässä, on jotain valtavan kutkuttavaa. Koska kukaan ei kuitenkaan halua saada arkielämässään huijarin leimaa, on korvikkeeksi keksitty Werewolfin ja Among Usin kaltaisia pelejä, joissa saa luvan kanssa toimittaa petturin roolia. Loogiseen päättelyyn ja sosiaaliseen intuitioon pohjaavat pelit ovat hyvällä porukalla todella hauskaa ajanvietettä, mutta kokemus muuttuu helposti turhauttavaksi, jos joukkoon päätyy surkea valehtelija tai huono häviäjä. Pienen japanilaisen indiestudion kehittämä Gnosia tavoittelee samanlaista pelikokemusta ilman toksisten pelitoverien uhkaa. Pelissä 15 matkustajan miehittämään avaruusalukseen on soluttautunut gnosia-avaruusolentoja, joiden päämääränä on eliminoida ihmismatkustajat yksi kerrallaan ja ottaa alus haltuunsa. Otukset ovat vain valitettavan hyviä esittämään ihmistä, joten miehistön on yhteisvoimin selvitettävä mörköjen identiteetti ja upotettava ne syväjääkoomaan ennen satamaan saapumista. Väittelyä käydään siis 14 tekoälyhahmon kanssa, joilla kaikilla on omat roolinsa ja salaiset motivaationsa. Gnosian tai perusmatkustajan lisäksi pelaajakin saattaa olla vuorollaan matkustajien dna-perimää tutkiva insinööri, syväjääpotilaat tarkastava lääkäri, universumia sabotoiva bugi tai jopa avaruusolentoja palvova kultisti. Mekaniikkoja ja muistettavaa on valtavasti, mutta uudet konseptit esitellään pelaajalle niin rauhalliseen tahtiin, että niistä ehtii napata kiinni. Hyvä niin, sillä hengissä selviytymisestä ei tarvitse edes unelmoida, jos ei ole joka käänteessä tilanteen tasalla. Tekoälyhahmot voivat tietenkin kääntyä myös pelaajaa vastaan, ja jotta itseään ei puhuisi päiväunille, pitää kanssamatkustajat tuntea hyvin. Hahmoista kullakin on omat luonteenpiirteensä ja erikoiskykynsä, ja siinä missä yksi on luottavainen ja helppo huijattava, toiselle saattaa jäädä kiinni pienimmästäkin valeesta. Kaikki tämä on konepellin alla pelkkää matematiikkaa, mutta kehittäjät ovat onnistuneet häivyttämään numeroulottuvuuden tehokkaasti kerronnan keinoin avaamalla hahmojen luonnetta pääosin dialogin kautta.

Hahmoista paljastuu pelin edetessä aivan päättömiä ja toisinaan jopa pelottavia yksityiskohtia.

ten juonen kulku hidastuu hidastumistaan loppua kohden. Tarina on kyllä kiinnostava ja hahmojen yksittäiset kohtalot koskettavia, mutta toteutustavan vuoksi viimeiset pelitunnit ovat pitkälti oikeanlaisten olosuhteiden manuaalista hakemista, mikä ei yksinkertaisesti ole hyvää pelisuunnittelua.

”Tekoälyhahmot voivat tietenkin kääntyä myös pelaajaa vastaan, ja jotta itseään ei puhuisi päiväunille, pitää kanssamatkustajat tuntea hyvin.”

Jos kuolema kovasta yrityksestä huolimatta koittaa joko pakastimessa tai avaruusolion kynsissä, ei hätä ole suuri. Gnosia on monien viime aikojen julkaisujen tapaan aikasilmukkapeli, jossa matka alkaa voiton tai tappion jälkeen aina alusta uusin parametrein. Aikamatkustelu kytkeytyy suurempaan mysteerijuoneen, jota kuljettavat tietyissä olosuhteissa aktivoituvat välipätkät. Etenemisen edellytyksiä ei tosin paljasteta pelaajalle, jo-

Pc:llä kokemuksesta tekee raskaan myös alustakäännöksen surkea tila. Keskeisen ohjelmointivirheen vuoksi tekoälyhahmojen kapasiteetti käyttää erikoiskykyjään hyytyy pidempien pelisessioiden aikana, eli keskustelu taantuu juupas–eipäs-tason väännöksi, ellei peliä muista käynnistellä uudelleen muutaman kierroksen välein. Hiiri takkuaa ja jää valikoihin jumiin. Mikä pahinta, onnistuin it-

se poistamaan ensimmäisen tallennukseni noin viiden tunnin kohdalla, koska taustalla pyörivä peli nappasi näppäinkomennot Slack-ikkunassa naputtelemastani viestistä. Tämä on harmillista, sillä Gnosia on muutoin varsin vaikuttava pienen studion tuotokseksi. Sen taide on kaunista ja käsikirjoitus yllättävän sydämellinen siihen nähden, kuinka paljon samoja asetelmia joutuu toistamaan. Taustamusiikki on sydänjuuria riipivää, ja ääntä käytetään tunnelman luomiseen ja tärkeiden käänteiden alleviivaamiseen taidokkaasti.

Kokonaisuutena kokemus on siis todella ristiriitainen. Pc-pelaajana en usko saaneeni pelistä ihanteellista kuvaa, jonka perusteella voisin tehdä oikeutetun johtopäätöksen sen laadusta. Konseptitasolla se on kuitenkin onnistunut, ja on suorastaan ihmeellistä, kuinka hyvin ihmisluontoa voi simuloida ohjelmoinnin keinoin. Suoritusta on helppo arvostaa, vaikka valituksen aihettakin riittää. Johanna Puustinen Petturipelailu onnistuu näemmä mukavasti yksinkin, mutta suunnitteluvirheet verottavat kokemusta.

pelaaja.fi // 53

Arvostelut Pelaajan päänsärkynä ovat muun muassa heikkenevä lähetyssignaali, kiroilevat vieraat, sähköhäiriöt ja romahtelevat lavasteet. National Nightly News -uutisstudiossa sattuu ja tapahtuu!

NOT FOR BROADCAST Perspektiivi määrittää todellisuuden Tekijä: NotGames Julkaisija: tinyBuild Alusta: Win Julkaisu: Nyt Ikäraja: –

letko koskaan haaveillut uutisohjelman studio-ohjaajan työstä? Tuskin monikaan on, mutta nyt on aika tehdä tästä eksoottisesta unelmasta totta. Pitkään betavaiheessa kärvistellyt indiepeli Not For Broadcast on valmis, ja ohjaajan palli on enää pelaajan pehvaa vailla. Not For Broadcastin keskiössä on National Nightly News -uutislähetys, jonka monenkirjavissa ohjelmissa pelin fiktiivisen mutta nykypäivän tapahtumista ammen-

54 // pelaaja.fi

tavan maailman tapahtumia kartoitetaan politiikan, kulttuurin ja urheilun saralla. Pelaaja omaksuu studio-ohjaajan pallille istutetun jokapaikan höylän roolin, jonka vastuulla on suorien lähetysten leikkaus, mainosten ajo, kirosanojen sensurointi, signaalin eheyden varmistaminen ja muu nysväys. Takavasemmalta eteen etsiytyviä ongelmia ja yllätyksiä piisaa siihen malliin, että keskittymisen ei sovi herpaantua hetkeksikään.

”Omalaatuinen ja maukas hallinnointipeli, jossa koetukselle joutuvat sekä havainnointikyky että pelaajan arvomaailma.”

Usein kaaokseksi taantuvaa uutislähetystä hallinnoidaan muutaman kiinteän ruudun kokoisesta hallintonäkymästä käsin, ja ohjausjärjestelmä on mitoitettu johdonmukaisesti niin, että pelaajan kontolle sälytetyt vivut, kytkimet ja painikkeet on helppo hahmottaa. Ydintehtävänä on sekä pitää lähetyksen visuaalinen rakenne virikkeellisenä katsojille että tilanteen salliessa kehystää uutisointia haluamallaan tavalla. Tämä erottaa Not For Broadcastin hallintopelien lajityypin muista edustajista, sillä yksiselitteisen reaktio- ja rytmirumban ohella pelaajan vastuulla on usein lähetyksen poliittinen ja temaattinen sävytys. Jokainen Not For Broadcastin uutislähetys on jaettu omiin lohkoihinsa, joiden välillä pelaajan suoritus ohjaajana arvostellaan. Osiot voi halutessaan pelata uusiksi, vaikkakaan uusiokierroksen täkynä ei yleensä ole parempaa arvosanaa makeampaa porkkanaa. Sen sijaan kiintoisampi johdannainen ovat pelaajan lähetysten aikana tekemien ratkaisujen seuraukset. Kannattaako sittenkään ajaa mainoskatkolla puffia lelusta, jonka tulipalovaarasta on kuulunut huolestuttavaa jupinaa? Valitaanko uuden hallituksen johtohahmojen promokuvista se, jossa edustajat poseeraavat jämäköinä poliitikkoina, vai se, jossa he hupailevat kevytmielisesti? Not For Broadcast on pelillisiltä puitteiltaan askeettinen, eli visuaalisen briljeerauksen sijaan ulkoasu painottaa toiminnallista selkeyttä. Itse uutislähetykset, mainokset ja muu liikkuva kuva on toteutettu klassiseen fmv-tyyliin aitoja näyttelijöitä ja lavastuksia hyödyntäen. Tällä saralla Not For Broadcast edustaa lajityyppinsä

kirkkainta kärkeä. Puitteet ovat indiejulkaisun tiukat budjettiraamit huomioiden laadukkaat, ja vaikka lavasteissa on tiettyä hellyttävää harrastelijamaisuutta, erinomainen näyttelijäkaarti tekee ihmeitä illuusion säilymisen eteen. Teräväkielinen käsikirjoitus polskii usein syvälläkin yhteiskunnallisten kipukohtien aallokoissa, mutta tarinalla pysyy pilke silmäkulmassa.

Pelin sosiopoliittisissa syvyyksissä matkataan paitsi studio-ohjaajan roolissa myös tavallisena kansalaisena, jonka elämä on kaikkea muuta kuin ruusuilla tanssimista. Studion ulkopuoliset osiot koostuvat tekstitulvana esitetyistä kohtauksista, joiden päätepisteenä pelaaja valitsee omaa moraalipuntariaan puhuttelevimman vaihtoehdon. Paikoin turhan tiuhaan tahtiin viljellyt väliosat ovat esteettisesti kuivahkoja kokemuksia, mutta ne pitkälti myös määrittelevät pelin moraaliset raamit pelaajalle. Not For Broadcast on omalaatuinen ja maukas hallinnointipeli, jossa koetukselle joutuvat sekä havainnointikyky että pelaajan arvomaailma. Raskaista teemoista huolimatta tarina avautuu humoristiseen ja lennokkaaseen sävyyn, ja parhaimmillaan pähkähulluiksi farsseiksi äityvät uutislähetykset ovat hilpeän kaoottisia kokemuksia niin pelaajalle kuin sivustakatsojillekin. Jason Ward Studio-ohjaajan arkeen syöksyvä teos haastaa pelaajaa sekä reaktioiden että moraalin saralla.

OLLIOLLI WORLD Tasoloikan ja skeittauksen pyhä yhdistelmä

Tekijä: Roll7 Julkaisija: Private Division, Take-Two Alusta: PS5, XSX/S, PS4, XOne, Win, Switch Julkaisu: Nyt Ikäraja: 3

lliOlli ihastutti pelaajat yhdistämällä kaksiulotteisen tasoloikinnan ja rullalautailun. Rullalautailun elementit, kuten kova vauhti, hurjat grindit ja wallridet sekä luita murskaavat ilmalennot, sopivat erinomaisesti lajityyppiin. Nyt pelisarja saa kolmannen osansa OlliOlli Worldin. OlliOlli World panee sarjan ilmeen uuteen uskoon. Aiempien osien minimalistinen pikseliretrografiikka on muuttunut upeaksi piirrostyyliksi. Pelattavuus on edelleen kaksiulotteista, mutta uusi grafiikkatyyli tuo maailmoihin uutta eloa.

”Välitön pelattavuus ja rento tunnelma vetävät puoleensa, ja joskus kenttiä huomaa rullailevansa ihan huvikseenkin.”

Peli alkaa perusteiden opettelulla ihan sanan varsinaisessa merkityksessä. Ensimmäisissä kentissä tehtävänä on vain skeitata suoraan ja potkia vauhtia. Uusia temppuja opetetaan tipoittain, ja pikku hiljaa pelaaja oppii hyppäämään, grindaamaan erilaisia kaiteita ja alustoja pitkin, skeittaamaan seinillä ja tekemään temppuja. Kaikkea uutta ja hauskaa opetetaan vielä yllättävän myöhäisessä vaiheessa. Temppuja ja kikkoja oppiessa alkaa ajatella, että näitä täytyy lähteä testaamaan alkupäänkin kenttiin, jolloin ne saavat heti uudelleenpeluuarvoa. Temppuilu on syvällistä ja monipuolista mutta kuitenkin tarpeeksi yksinkertaista, reilua ja anteeksiantavaa. Esimerkiksi pyörivä skeittaaja voi laskeutua vaikka lauta poikittain maahan kaatumatta. Huono laskeutuminen rokottaa vain pistesaalista, mutta se ei kaada lautailijaa. Ilmalentojen jälkeen grindausnappia ei ole pakko ajoittaa juuri kaiteen kohdalle, vaan sen voi pitää pohjassa vaikka koko hypyn ajan. Painalluksen ajoittaminen kohdalleen tuo tosin lisähaasteen lisäksi myös lisäpisteitä. OlliOlli Worldin pelattavuus hipoo täydellisyyttä ja kenttäsuunnittelu on henkeä salpaavaa. Huikeat ja pitkät kaiteet ovat kuin vuoristoratoja skeittilaudalle. Jyrkät alamäet ja niitä seuraavat huimapäiset hyppyrit sinkoavat pelaajan kymmenien metrien ilmalentoon. Pelissä etenemiseen riittää pelkkä alkupisteestä maaliin selviytyminen, mutta tempuista jaetaan pisteitä, joita kieltämättä tekeekin mieli kerätä äärimmäisen rajuissa kentissä. Kivenkova pelattavuus ja hyvä kenttäsuunnittelu pitävät otteessaan tehokkaasti. Vaikka jossain hankalammassa kentässä epäonnistuisikin useita kertoja putkeen, saa OlliOlli World pelaajan koettamaan yhä uudelleen.

Kentissä on tarkistuspisteitä, joista pääsee mokan sattuessa jatkamaan, mutta peli palkitsee kentän läpäisemistä niitä käyttämättä. Tällainen yllyttäminen toimii ainakin allekirjoittaneelle, sillä monesti kentän läpäistyä tulee heti miettineeksi, pääsisikö sen yhdellä yrityksellä läpi. Mukana on kinkkisempiä kenttiä, mutta vaikeimpienkin läpäisy onnistuu muutamalla yrityksellä, jos sallii itselleen tarkistuspisteiden käytön, eikä yritä saada huimaa määrää pisteitä. Peruspelin läpäisy on selkeästi haluttu pitää rentona ja miellyttävänä. Haastekäyrä nouseekin sitten rajusti, jos haluaa suorittaa kaikki kenttien antamat lisähaasteet tai saada itselleen hirvittävän pistesaldon.

Kun lopputekstit pamahtavat ruudulle, OlliOlli Worldista jää erittäin positiivinen mieli – vaikka samalla tiedostaa, että työnsarkaa riittää vielä runsaasti. Välitön pelattavuus ja rento tunnelma vetävät puoleensa, ja joskus kenttiä huomaa rullailevansa ihan huvikseenkin, ilman suurempia yrityksiä suorittaa haasteita. OlliOlli World on mahtava tasoloikkapeli, jota voi suositella kaikille lajityypin ystäville. Eemeli Rekunen Pelaaminen on helppoa ja välitöntä, mutta haastetta löytyy pinnan alta reippaasti.

pelaaja.fi // 55

Arvostelut Lähes olemattomat latausajat ovat mukava lisä, vaikkei niitä olekaan kuin lähinnä tallennuksia ladatessa.

UNCHARTED: LEGACY OF THIEVES COLLECTION Varkaita äidin oomme kaikki Tekijä: Naughty Dog Julkaisija: Sony Alusta: PS5 (testattu), Win (tulossa) Julkaisu: Nyt Ikäraja: 16

ony jatkaa viime sukupolven hittipelien ehostamista nykyraudalle. Tällä erää natiivin PS5-version ovat saaneet Naughty Dogin vallan mainioiksi todetut Uncharted 4: A Thief’s End- ja Uncharted: The Lost Legacy -seikkailut, joita yli viiden vuoden ikä ei paina juuri lainkaan. Vauhdikkaat toimintaseikkailut äärimmilleen puskenut kaksikko on pakattu vieläpä näpsäkkään Legacy of Thieves Collection -pakettiin, josta on tosin poistettu kummallekin pelille yhteinen moninpeli. Kokoelma keskittyy puhtaasti pelien pääantiin eli elokuvamaisiin tarinakampanjoihin. Neljäs Uncharted päätti charmantin veijarivaras Nathan Draken tarinan, kun taas tiiviimpi The Lost Legacy -sivuseikkailu nosti fanisuosikki Chloe Frazerin ensimmäistä kertaa päätähdeksi. Pelillisesti molemmat seikkailut on veistetty hyvin samasta puusta, sillä ne hiovat kiipeilyä, suojapohjaista räiskintää ja kepeää pulmanratkontaa yhdistelevän aarteenmetsästyksen kaavan monin paikoin huippuunsa. Täysin omana piirteenään kaksikko toi kuvioihin ripauksen avonaisempia pelialueita, joita voi tutkia jeepillä ajellen, sekä monipuolisti kiipeilyä naskalilla ja koukulla varustetulla köydellä. Pieneltä tuntuvat lisäykset onnistuivat kasvattamaan erityisesti elokuvamaisten toimintakohtausten skaalaa entistä henkeäsalpaavammaksi.

Siinä missä pelilliseltä anniltaan seikkailut ovat sarjan syvällisimpiä ja monipuolisimpia, niiden tunnelmalliset ja tarinalliset painopisteet ovat jo keskenäänkin hyvin erilaisia. Siinä missä Uncharted 4 yrittää luoda tunteikkaan ja suuren kokoluokan lopetuksen edeltäneelle trilogialle, The Lost Legacya voisi monin paikoin kuvailla sekoitukseksi sarjan parhaita hetkiä uuteen kontekstiin muotoiltuna. Uudesta näkökulmasta huolimatta Chloen tiiviimpi seikkailu onnistuu tavoitteessaan Nathanin koitosta paremmin.

56 // pelaaja.fi

Tästä voineekin aistia, etten muiden tavoin lämmennyt täysin Uncharted 4:n tarinalliselle annille, rytmitykselle tai hahmojen totisemmalle tyypittelylle. Ruoriin tarttuneiden The Last of Us -vetäjien draamantaju poikkeaa sarjan alkuperäisen kipparin Amy Hennigin tyylistä sen verran merkittävästi, ettei Uncharted 4 imaise kunnolla mukaansa ennen kuin tarina ottaa itsensä kiinni mittavan takaumaosion jälkeen. Alkuperäisen trilogian Viimeisestä ristiretkestä ottamien veijarimaisten vaikutteiden tilalla onkin turhan usein arkisempi sävy. Kaikkien aikojen merirosvoaarteen lisäksi panoksena ovat myös Nathanin avioliitto ja tyhjästä kuvioihin pöllähtävän velipoika Samin henki. Makuasiahan tämä toki on, mutta sävyeron takia Samin ja Naten veljesdynamiikka ei mittavasta pohjus-

”Uusille tulokkaille paras tapa kokea kaksi suorastaan upeaa toimintaseikkailua.” tuksesta huolimatta herätä erityisen suurta tunteenpaloa, vaikka sen pitäisi olla koko tarinaa ajava voima. Jopa keskeinen konnakaksikko on sen verran väljähtänyt, että niistä Nadine Ross onnistuu jäämään mieleen vasta Chloen aisaparina Lost Legacyssa. Onneksi kokonaisuus jää molemmissa peleissä silti voiton puolelle.

Jo PlayStation 4:llä naurettavan upealta näyttäneisiin peleihin on luonnollisesti ympätty ne oleellisimmat PS5-versioilta odotetut elämänlaatuparannukset. Siinä missä alkuperäiset PS4-versiot pyörivät alkujaan 1080p-resoluutiolla tasaisesti 30 ruutua sekunnissa, Legacy of Thieves Collection kykenee samaan natiivissa 4K-resoluutiossa. Myös sulavampaa 60 fps:n ruudunpäivitystä pienemmällä resoluutiolla painottava suorituskykytila on mukana. Kolmantena vaihtoehtona on 120 hertsin tila, johon pelikäytössä ollut televisio ei tosin taittunut lainkaan.

Molemmat testatuista asetuksista toimivat juuri lupailemillaan tavoilla, joten kumpaakin tilaa voi suositella varauksetta. Tavoitellussa ruudunpäivityksessä ei ole havaittavissa huomattavia notkahduksia edes hektisimmissä ja näyttävimmissä toimintakohtauksissa. On silti myönnettävä pelikokemuksen itsessään hyötyvän enemmän ruudunpäivitystä kohentavasta suorituskykytilasta, sillä se tuo suojapohjaiseen räiskintään lisänokareen tarkkuutta ja sulavuutta. Etenkin aseilla tähtääminen on sujuvampaa, vaikkei se suoranaisesti epätyydyttävää suuremmallakaan resoluutiolla ole. Myös ruudulle piirtyvissä tekstuureissa ja ylipäätään ympäristöjen yksityiskohdissa on havaittavissa maltillisia kasvojenkohotuksia PS4-versiosta, mikä rehevöittää kokonaisilmettä aavistuksenomaisesti. DualSense-ohjaimen tärinää ja liipaisinten vastetta hyödynnetään hienovaraisesti ja luonnollisen oloisesti. Ei liene siis yllätys, että Uncharted: Legacy of Thieves Collection on etenkin uusille tulokkaille paras tapa kokea kaksi suorastaan upeaa toimintaseikkailua. Sulavampi kokemus tekee uudelleenpeluusta mieluisan myös konkareille – tarinallisista mieltymyksistä huolimatta. Ville Arvekari Perusvarma PS5-ehostus kahdesta viime sukupolven parhaasta toimintaseikkailusta.

THE KING OF FIGHTERS XV Hovikelpoiseksi puleerattu

Tekijä: SNK Julkaisija: SNK Alusta: PS5 (testattu), PS4, XSX/S, XOne, Win Julkaisu: Nyt Ikäraja: 12

atunnaisesti taistelupelejä pelaavana on tunnustettava, että kulttipelitalo SNK:n pitkäikäinen The King of Fighters -sarja on aina ollut yksi aukko omassa mätkintäsivistyksessä. Sille on pitkän historiansa aikana muodostunut vahva identiteetti ja ote, ja se on kerännyt mainetta omille faneilleen tai muiden taistelupelien veteraaneille suunnattuna sarjana. Uunituore The King of Fighters XV osoittaa, etteivät mielikuvat ole täysin tuulesta temmattuja, mutta peli tarjoaa otollisen hetken tarttua härkää sarvista. The King of Fighters XV jatkaa tyylillisesti kuuden vuoden takaisen XIV-osan linjalla, eli luvassa on kaksiulotteista tiimimätkintää modernilla 3D-kuorrutuksella. Ilme on entistä värikkäämpi ja ilmeikkäämpi, mikä tukee sulavaa ja varsin hektiseksi äityvää turpaanvetoa erinomaisesti. Pirtsakasta ilmeestä huolimatta uudelle tulokkaalle käy nopeasti selväksi, että kahinoinnin makuun pääseminen vie aikansa. Pelaajilta nimittäin odotetaan edes jonkinlaista tuntemusta sarjan perusmekaniikoista. Vaikeimpien hyökkäyskombojen ja erikoisliikkeiden sisäistäminen on luonnollisesti erittäin haastavaa, mutta pelin harjoitusosio ei helpota edes ensiaskelia. Se käy pintapuolisesti läpi pelin keskeiset piirteet ja liikkeet, mutta konkreettisten ja syventävien esimerkkien puute hankaloittaa niiden monivivahteisten nyanssien ja hierarkian hahmottamista. Esimerkiksi erilaisten hyppyjen tärkeys ei tule järin selväksi, vaikka niiden ymmärtäminen ja hyödyntäminen hyökkäysyhdistelmissä on pelin keskeisimpiä piirteitä. Moni asia opitaankin parhaiten joko kantapään tai nettihaun kautta, kun taas veteraanipelaajat paukuttelevat henkseleitään edellispelien opeilla jokusista uudistuksista huolimatta.

Lajityypin ystäville The King of Fighters XV on silti siihen upotetun vaivan arvoinen. Pääosin kolmen hahmon tiimipeliin keskittyvässä mätkeessä on mukavan persoonallinen ja aggressiivinen ote, jossa erilaisten hyppyjen ja väistöjen avulla pusketaan nopeasti vastapuolen iholle. Jo perusasioiden sisäistäminen tekee nopeatempoisesta toiminnasta nautinnollista. Siinä avittavat myös helpommin ladottavat Rush-tehohyökkäykset ja uusi Shatter Strike -isku, joka toimii samanaikaisesti puolustuksena ja vastahyökkäyksenä. Syvyyttä löytyy askel askeleelta, vaikka erilaiset liikkumistavat ja hahmojen omat erot tuovat mukanaan myös kaoottisuutta. Kaikki erikoishyökkäykset ja hyökkäyksiä tehostava MAX-tila kuluttavat iskuilla ja torjunnoilla kasvatettavaa supermittaria, joten taktista silmää on oltava. Uutena piirteenä MAX-tilasta on myös kombon aikana käynnistettävä Quick-versio, joka teholisäyksen sijaan voi pitkittää komboa ja jopa rikkoa vastustajan suojan. Silmällä pidettävä supermittari on jaettu kolmen, omalla vuorollaan itsenäisesti taistelevan tiimijäsenen kesken, vaikka kullakin on oma energiamittarinsa. Tämä tuo hahmovalintojen ohella myös taistelijoiden järjestykseen mukavasti painoarvoa.

”Syvyyttä löytyy askel askeleelta, vaikka erilaiset liikkumistavat ja hahmojen omat erot tuovat mukanaan myös kaoottisuutta.” Mortal Kombat -sarjan tuoreita osia kolunneelle suorastaan alkupalamaiselta, mutta sujuva nettikoodi pelastaa paljon. Kun kokonaisuus toimii näinkin mallikkaasti, verkon rankatut, kasuaalit ja huoneissa järjestettävät ottelut toimivat vetonaulana ja kannustimena myös kaltaiselleni verkkoareenoja yleensä karsastavalle pelaajalle. The King of Fighters XV on lopulta kaksijakoinen kokemus. Sen vahvuudet on kaivettava kaivamalla, vaikka niiden sisäistämiseen ehdottomasti kaipaisi ruksilla tai edes selkeämmillä kulkuohjeilla varustettua karttaa. Lapion osuessa kohteeseensa soran alta paljastuu hiljalleen puhdas timantti, joka vielä hioutuu harjoituksen myötä. Verkkopelin hauskuus pitää vieläpä huolen siitä, että taitojen kehittäminen onnistuu myös sujuvasti kanssapelaajilta oppien. On silti päivänselvää, ettei sarjan uusin osa ole tälläkään kertaa aivan kaikille. Mikäli uteliaisuutta tai aiempaa kokemusta kuitenkin löytyy, The King of Fighter XV palkitsee haastajansa. Ville Arvekari King of Fighters XV ei ehkä juhli sisällöllä mutta kiillottaa verkkopuolensa säihkyväksi.

Alkuun 39 hahmoa sisältävän hahmokaartin ohella The King of Fighters XV:n keskeisin ero edeltäjään on verkkopuolen päivittäminen lajityypin ystävien peräänkuuluttaman rollback-nettikoodin varaan. Testattu PlayStation 5 -versio pyöriikin hyvällä verkkoyhteydellä hämmästyttävän viiveettömästi jopa kaukaisempien pelaajien kanssa, mutta erinäiset raportit kertovat pc-version pyörivän verkossa sitäkin juohevammin. Yksinpelattavaa kaipaaville tarjolla on lähinnä perinteisen Arcade-tilan virkaa toimittava tarinatila ja hyökkäyskomboja harjoittava haastetila. Anti tuntuu etenkin pelaaja.fi // 57

Arvostelut

Remedyn kanssa kehitetty yksinpelikampanja muistuttaa suoraviivaisuudessaan B-luokan räiskintäpelejä suoraan Xbox 360 -aikakaudelta. Ja kyseessä on kuitenkin CrossfireX:n parempi puolisko.

CROSSFIREX Remedystä ei ole pelastajaksi Tekijä: Smilegate Entertainment / Remedy Julkaisija: Smilegate Alusta: XSX/S (testattu), Xbox One Julkaisu: Nyt Ikäraja: 16

iesitkö, että korealaisen Smilegaten Crossfire on arvioiden mukaan maailman pelatuin videopeli? Alun perin vuonna 2007 julkaistu ja ilmaiseksi pelattava räiskintäpeli on niittänyt suosiota pääasiassa Aasian markkinoilla, mutta uuden konsoliversion myötä pelillä yritetään napata jalansijaa myös lännessä. CrossfireX on kuitenkin kaamea tekele. Ennen julkaisuaan CrossfireX herätti peliyleisön kiinnostusta julkistamalla yhdessä kotimaisen Remedy Entertainmentin kanssa kehitetyn yksinpelikampanjan. Ilmaiseksi pelattavan verkkopelin rinnalla kahdessa osassa julkaistu yksinpelitarina onkin pelin parasta antia, sillä moninpeli on yksiselitteisesti huono kokemus. CrossfireX:n verkkopeli on geneeristä tiimipohjaista räiskintää. Erilaisia pelimuotoja ja kenttiä on kourallinen, mutta niiden perustana tuntuu olevan tuttujen ideoiden toteuttaminen huonommin. Jokaista pelimuotoa kohti on nähtävästi tarjolla vain yksi kartta, joten mikäli kiinnostava pelimuoto löytyy, on syytä opetella myös nauttimaan samasta kartasta. Kaikki CrossfireX:n moninpelissä tuntuu puolihuolimattomasti toteutetulta. Pelikokemuksen pahin

58 // pelaaja.fi

pilaaja on kuitenkin kelvoton ohjaus, jota edes ensimmäinen hätäpäivitys ei onnistunut korjaamaan kunnolla. Ohjauksen erikoisuudet tuntuvat myös pelin valikoissa, joiden sisäinen logiikka vaihtelee ruudusta toiseen ilman mitään näkyvää syytä. On vaikea ymmärtää, miten CrossfireX on päästetty julkaisukunnossaan markkinoille saakka. Smilegate on sentään luvannut korjauksia pelin räikeimpiin muutoksiin, mutta verkkopeli vaatisi perustavanlaatuisia muutoksia yltääkseen edes keskinkertaisen räiskinnän tasolle.

Vajaan kymmenen euron hintainen Operation Catalyst -yksinpelitarina taas on räiskintäpelikampanja suoraan toissavuosikymmeneltä. Yhdessä iltapäiväs-

”Moninpeli on lähes pelikelvotonta tauhkaa, jossa perusasiatkin ovat pielessä. Yksinpeli on selvästi parempi pelikokemus.” sä nähdyn kampanjan aikana juostaan putkimaisissa kentissä ruudulla näkyvää merkkiä kohti ja ammutaan geneerisiä vihollisia laumoissa. Taisteluiden mielenkiintoisin osuus on pelaajan kyky hidastaa aikaa, mitä voi onneksi käyttää lähes jatkuvasti. Ajan hidastaminen ei tietenkään ole uusi keksintö, mutta se tekee suoraviivaisesta toiminnasta edes vähän viihdyttävämpää. Värikkäillä efekteillä höystetyt hidastukset tarjoavat

myös pienen pelastuksen CrossFireX:n visuaaliseen ilmeeseen. Hidastusten ulkopuolella peli näyttää olevan peräisin jopa parin konsolisukupolven takaa. Sitä suuremmalla syyllä on hämmästeltävä CrossFireX:n suorituskykyhaasteita. Grafiikkatilassa ruudunpäivitys laskee Xbox Series X:lläkin täysin pelikelvottomalle tasolle, vaikka valikon perusteella grafiikkatilan pitäisi pyöriä 30 fps:n ruudunpäivitystahdilla. Ilme saattaa näyttää suorituskykytilassa vielä pykälän verran tunkkaisemmalta, mutta peli sentään pyörii sujuvasti. Moninpelistä poiketen Remedyn omalla pelimoottorilla pyörivä yksinpeli kärsii myös omista ohjausongelmistaan, jotka kuitenkin ovat moninpeliä maltillisempia. Yksinpelikampanjan pelastus on tarinan remedymäisissä vivahteissa. Kahden palkkasoturijärjestön välinen kahnaus ei itsessään ole kiinnostava, mutta todellisuuden rajoja hämärtävät yliluonnolliset elementit kannattelevat kerrontaa. Operation Catalystin mieleenpainuvimmat hetket ovatkin muutamat unijaksot, joissa vihollisia ei ole mailla halmeilla ja Remedy pääsee näyttämään parasta osaamistaan. CrossfireX on yksiselitteisesti huono räiskintäpeli. Moninpeli on lähes pelikelvotonta tauhkaa, jossa perusasiatkin ovat pielessä. Yksinpeli on selvästi parempi pelikokemus, mutta kovin hyväksi sitäkään ei voi kehua. Halpa hinta ei kompensoi huonoa laatua, eikä mikään tuo menetettyä aikaa takaisin. Jukka Moilanen Hämmentävän keskeneräinen ja geneerinen verkkoräiskintäpeli, jonka yksinpelikampanja on vain vähän parempi.

SPREADSHIRT

PELAAJA.MYSPREADSHOP.FI

PIKSELIPÖLYÄ //

Löytöjä pelihistorian tomuisista arkistoista.

Harvest Moon: A Wonderful Life Pieni suuri elämä lypsäminen ja naapurintyttöjen riiaaminen yksinkertaisesti sopinut viitekehykseen. Sarja on sittemmin saanut kaksinumeroisen määrän jatko-osia, joiden joukkoon on mahtunut niin onnistumisia kuin ylilyöntejäkin. Kaavaa on soviteltu vuosien varrella tieteis- ja fantasiamiljöisiin, ja viitisentoista vuotta sitten sarja teki jopa omituisen syrjähypyn pulmapelaamisen maailmaan. Vuonna 2014 sarjan tekijänoikeuksista käytiin kiivas vääntö, jonka tuloksena alkuperäinen japanilainen kehittäjäpoppoo joutui vaihtamaan sen nimen Story of Seasonsiksi. Seasonsiksi. Vanhan brändin omistusoikeus jäi julkaisija Natsumelle, jonka sittemmin itse tehtailemat Harvest Moon -pelit ovat olleet toinen toistaan karmeampaa tauhkaa. Tämä palsta on kuitenkin vanhojen muistelua varten, joten palatkaamme vielä hetkeksi sarjan juurille. Jo alkuperäinen Harvest Moon onnistui kuin ihmeen kautta pysäyttämään toiminnannälkäiset pelaajat hetkeksi yksinkertaisen maalaiselämän äärelle. Jos sitä pidetään onnistuneen maatilapelin mittapuuna, GameCubelle ja PlayStation 2:lle ilmestynyttä Harvest Moon: A Wonderful Lifea tyylipuhtaampaa tapausta saa hakea. Idea käy ilmi jo nimestä. Maata viljellään ja lampaita keritään toki tässäkin pelissä, mutta pelaajan todellisena tavoitteena on työnteon lomassa nauttia siitä ainutlaatuisesta ihmeestä, joka on ihmiselämä kaikkine valoineen ja varjoineen.

nnen kuin maailma oli koskaan kuullutkaan Stardew Valleysta, Valleysta, Slime Rancherista tai edes The Simsistä,, arkisen puuhastelun kruunaamaton Simsistä kuningas oli Harvest Moon. Moon. Jo SNESillä alkunsa saaneessa sarjassa peritään osasta toiseen vanha maatila, jonka ränsistyneet navetat ja kuhmuraiset pellot muunnetaan kovalla työllä vuolaiksi kassavirroiksi. Maajussimiljonääriksi tuleminen ei kuitenkaan ole pelaajan ainoa tavoite, vaan rehkimisen ohessa etsitään muun muassa tosirakkautta. Tänä päivänä elämäsimulaatio on peligenrenä hurjan suosittu, ja Harvest Moonkin on inspiroinut vuosien varrella valtavaa liutaa ihailijoita ja jäljittelijöitä. Toista oli kuitenkin vuonna 1996. Sarjan luonut Yasuhiro Wada joutui kehitysvaiheessa taistelemaan visionsa puolesta kynsin hampain, ja sen erityislaatuisuus näkyi myös pelin saamassa vastaanotossa. Jenkkilehti EGM tituleerasi sitä arvostelussaan kömpelösti maanviljelyroolipeliksi, koska osuvampaa sanastoa sen käsittelyyn ei vielä ollut. Videopelit miellettiin etenkin lännessä hyvin yksioikoisesti tasohyppelyiksi ja räiskinnöiksi, eikä lehmien

Harvest Mooneissa on aina voinut ystävystyä

Tekijä: Marvelous Interactive Julkaisu: 2003 (Eurooppa 2004)

Julkaisija: Natsume Alusta: GameCube, PS2

Suru ja kuolemakin ovat luontainen osa elämää, ja pelin edetessä joutuu toisinaan henkisesti varsin vaikeisiin paikkoihin.” 60 // pelaaja.fi

muiden kyläläisten kanssa, treffailla ja jopa saada perheenlisäystä, mutta A Wonderful Lifeen asti maatilaelämää elettiin tietynlaisessa ajattomassa kuplassa. Farmibisnes kasvoi kyllä kasvamistaan pelituntien karttuessa kelloon ja eläimetkin syntyivät, poikivat ja kuolivat, mutta samanlaista elämän kiertokulkua ei suotu pelaajalle. Maailma maatilan ympärillä pysyi pitkälti muuttumattomana, ja jopa mahdolliset jälkeläiset juuttuivat kasvukäyrällään pysyvästi taaperovaiheeseen. A Wonderful Lifen kohdalla lähdettiin kuitenkin tavoittelemaan kunnianhimoisempaa kokemusta. Se on jaettu kuuteen lukuun, jotka johdattelevat päähahmon nuoruusvuosien huolettomista vaiheista aina elämän katkeransuloiselle ehtoopuolelle asti. Alkutaival tuskin eroaa aikaisemmista Harvest Moon -peleistä. Uneliaaseen Forget-Me-Not Valleyn kylään muuttava pelaaja opettelee maanviljelyn saloja yrityksen ja erehdyksen kautta sekä tutustuu kylän värikkäisiin asukkaisiin. Forget-Me-Not Valley on – täysin liioittelematta – kaikkien aikojen sympaattisimpia peliympäristöjä. Sen maisemissa on mukavasti vaihtelua ja hauskoja yksityiskohtia, ja vaikka kartan koko ei päätä huimaa, se on tarpeeksi iso herättääkseen pelaajan seikkailunhalun. Tietynlaista realismia tavoitellut taidetyyli ei ole enää kovin kaunista katsottavaa, mutta konseptitasolla se on

Pelin PS4-käännös on saatavilla PlayStation Storesta 15 euron hintaan.

edelleen aivan omassa kastissaan sarjan muihin, lapsekkaamman näköisiin peleihin verrattuna. Myös kylän asukkaat itsessään ovat varsin mieleenpainuvia tuttavuuksia. Vanhemmissa Harvest Mooneissa valokeilan omivat pitkälti morsioehdokkaat ja muut hahmot toimittivat korkeintaan kilpakosijoiden tai kauppiaiden virkaa. A Wonderful Lifessa tapahtuu kuitenkin harva se päivä jotain uutta ja erikoista, joka auttaa ymmärtämään kyläläisten luonteita, unelmia ja keskinäisiä suhteita. Kolmisenkymmentä vuotta kattava peli kuljettaa pelaajan tarinan rinnalla myös muutamia pieniä sivujuonia, joiden edistymistä on hauska seurata. Toki pariutuminen oli elintärkeä osa myös A Wonderful Lifea. Lifea. Ilman vaimoa on hankala hankkia perhettä, ja ilman perhettä on erityisen hankala kertoa koskettavaa tarinaa sen merkityksestä. Kosittava on siis ennen ensimmäisen vuoden loppua, tai peli on pelattu. Sinkkunaisia on kylässä poikkeuksellisesti vain vaivaiset kolme, mutta kukin heistä on varsin hyvin rakennettu persoona, ja treffailuun sarjassa oleellisesti kuuluvat välipätkät ovat harvinaisen elämänmakuisia. Ennen suuren kysymyksen kysymistä neitokaisten tuntoja voi vakoilla heidän päiväkirjoistaan, ja vaikka vaimokandidaatin tietäisi olevan lääpällään päähahmoon, ei vatsanpohjan perhosilta voi välttyä.

Monissa Harvest Mooneissa naimisiinmeno on tietyllä tapaa lopun alkua, mutta A Wonderful Lifessa matka on vasta alkamassa. Pienen perheen pääluku kasvaa pian, eikä nappula todellakaan tyydy pelkkään konttailuun. Pelaajan pitää lannoitteiden ja kasvukausi-

en pohtimisen lisäksi alkaa punnita vastuun ja vanhemmuuden kaltaisia suuria kysymyksiä, sillä lapsi kasvaa kohisten. Jälkikasvulla on perimästään riippuen oma, vahva persoonansa, eikä yhteenotoilta voi välttyä varsinkaan teini-iässä. Pelaajan valinnat ja teot vaikuttavat lapsen kiinnostuksenkohteisiin ja lopulta tämän elämän suuntaan. On aidosti tärkeää raivata kiireisestä kalenteristaan aikaa myös perheelle, koska laiminlyödystä lapsesta kasvaa helposti masentunut ja epäsosiaalinen teini. Lapsen luonteen ja suoran vuorovaikutuksen lisäksi esimerkiksi pelaajan lähimmät ystävät voivat vaikuttaa tämän ammatinvalintaan tulevaisuudessa. Ei siis ole ollenkaan itsestään selvää, että maatilansa pääsee testamenttaamaan seuraavalle polvelle. Päähahmon ydinperhe ei kuitenkaan ole ainoa asia, joka vuosien vieriessä kasvaa ja kehittyy. Forget-MeNot Valleyn asukkaat vanhenevat samaa tahtia pelaajan kanssa, ja on suorastaan ilo ja kunnia päästä seuraamaan, kuinka tiivis kyläyhteisö muuttuu ajan kuluessa. Suru ja kuolemakin ovat luontainen osa elämää, ja pelin edetessä joutuu toisinaan henkisesti varsin vaikeisiin paikkoihin. Erityisen hyvin mieleen on jäänyt leppoisa vanha kalastajaukko Galen, joka sulkeutuu täysin kuoreensa vaimonsa Ninan kuoleman jälkeen eikä koskaan toivu menetyksestään. Maatakin toki viljellään jatkuvasti sivussa, mutta se on lopulta toisarvoinen osa kokemusta, vaikka pelattavuudessa ei sinänsä ole mitään vikaa. A Wonderful Lifen ajava voima on alusta loppuun ajankulun ihmettely ja

vuosien varrella solmittavat ihmissuhteet, mikä tuntui vielä 2000-luvun alkupuolella todella ainutlaatuiselta. Kun vanhuuden hämärä laskeutuu vuorollaan päähahmon ylle, voi pelaaja tuntea aidosti eläneensä pienen ihmiselämän. Jotain tarinan voimasta kertoo se, että vaikka allekirjoittaneen edellisestä pelikerrasta on varmasti toistakymmentä vuotta aikaa, on kyynel silti kirvota silmäkulmaan sitä muistellessa. Elämä on kaikessa yksinkertaisuudessaan kovin kaunista, mutta harva pelinkehittäjä koki vielä tuohon aikaan asiakseen käsitellä ylitsevuotavan sentimentaalisia teemoja yhtä rehellisesti. Siksipä A Wonderful Life on niin erityinen helmi paitsi Harvest Moonin historiassa myös aikakautensa pelitarjonnassa yleensäkin. Johanna Puustinen

pelaaja.fi // 61

RETROKELAAJA //

Puntarointia videopelien suunnittelusta ja tekniikan muuttumisesta vuosikymmenten mittaan

Rex Nebular (1992, DOS)

Inklusiivisuuden kynnyksellä

aailma oli joskus yksinkertainen paikka. Oli Kekkonen ja yhtenäiskulttuuri. Kaikki pitkätukkamiehet olivat homoja, pojat eivät meikanneet, ja pelitkin olivat turvallisen normatiivisia. Sitten MicroProse julkaisi seikkailupelin Rex Nebular and the Cosmic Gender Bender. Myös pelimaailma oli konservatiivinen paikka vielä pitkälle 2000-luvulle, eivätkä pelit sitä ennen juuri uskaltaneet koetella stereotypioidensa rajoja. Olihan se ymmärrettävääkin. Kun Night Trapin kaltainen kesy kauhupeli aiheutti kyselyjä Yhdysvaltain senaatissa, millaista ulinaa räväkämpi sukupuolirooleilla leikittely olisikaan synnyttänyt? Onneksi senaattorit eivät tienneet Rocky Horrorista! Seksijuttuja ei juuri peleissä viljelty. Noloimmat rimanalitukset eivät keränneet edes säälipisteitä, ja kohutuimman seksipelin valtikkaa piti pitkään Infocomin Leather Goddesses of Phobos. Olihan se hurjaa, sillä avaruusnaaraat haluavat alistaa maapallon asukkaat seksileluikseen. Pelissä oli kokonaiset viisi eri tuhmuustasoa lapsille sopivasta K18:aan saakka. Tosin pahinkin näistä oli niin kiltti, ettei sillä saanut edes punaa poskille. Graﬁikkaa tekstiseikkailussa ei ollut lainkaan, joten tuhmuus piili ennen kaikkea pelin nimen aiheuttamissa mielikuvissa. Harvoin näin vähillä eväillä on trollattu kokonainen pelaajasukupolvi.

Sitten tulikin Larry. Graﬁikkaa, kondomeita, noloja tilanteita ja jokunen kohtaus, joissa sensuroitu-kyltti jälkipoltti mielikuvitusta. Pikkutuhma vihjailu ja oivallinen komiikka nousivat hitiksi, joka innoitti

62 // pelaaja.fi

MicroProsea tilaamaan Rex Nebularin. Simulaatiopeleistä tunnettu jenkkiyhtiö tähtäsi sciﬁseksikomedialla nuorten ja aikuisten miespelaajien alushousuihin. Ohi kuitenkin meni, vaikka pelin ruorissa oli myöhemmin hyvinkin arvostettu pelisuunnittelija Brian Reynolds (Colonization, Civilization II, Alpha Centauri, Rise of Nations, Age of Empires III). Rexistä ei kasvanut sukupolvikokemusta, vaikka Reynolds oli ottanut vahvasti mallia Larryista,

”Simulaatiopeleistä tunnettu jenkkiyhtiö tähtäsi sciﬁseksikomedialla nuorten ja aikuisten miespelaajien alushousuihin.” Space Questeista ja LucasArtsin seikkailuista. Peli tyytyi pikkutuhmaan ja kilttiin seikkailemiseen planeetalla, jonka pelkästään naisista koostuva väestö himoitsi herrasta yhteistä seksileluaan. Vaikka matkan varrelle mahtui muutama kuva naarasolioista avaruusmekoissaan ja parit avaruusrinnat, seksiseikkailu ei lunastanut lupauksiaan tai premissiään millään tasolla. Komedia ei ollut huonoa, mutta naurunpyrskäykset ja kokonaisen pelaajasukupolven muistiin pinttyneet tilanteet puuttuivat. Jälkikäteen mietittynä pelin suurin idea saattoi myös olla sen suurin ongelma. Naisplaneetan asuk-

kaat näet vaihtoivat sukupuoltaan tarpeen mukaan varmistaakseen rodun jatkumisen, ja Gender Benderiä käytettiin tietenkin myös pelaajaan.

Rexin sukupuolijumppa ei minua järkyttänyt, ja peliin suhtauduttiin ainakin omassa tuttavapiirissäni lähinnä huvittuneesti. Se oli se outo peli, jossa oltiin välillä nainen. Mahtoikohan moisen kohdentaminen valtaosin miespuoliselle asiakaskunnalle olla järkevä ratkaisu? Larry oli sentään luuseri hetero, joka joskus sai, joten ehkä Rexin kohdeyleisö olisi innostunut enemmän, jos peli olisi keskittynyt tisseihin ja seksiorjuudesta pakenemiseen. Nyt siitä ei muisteta kuin sukupuolenvaihtelu, eikä lainkaan sitä, että Rexkin pääsi vällyjen väliin. Rex Nebular ei ollut pelisukupuoliroolien Wolfenstein 3D. Maailma ei muuttunut, mutta peleissä oli nyt nähty sekä naissankareita että sukupuoltaan vaihtava miesnaispäähenkilö. Järkevään seksin kuvaamiseen oli vielä matkaa, mutta ovi trans- ja muunsukupuolisuuden kuvaamiseen jäi raolleen. Tänään ovi on jo avoinna jopa Cyberpunk 2077:n, The Simsin ja Animal Crossingin kaltaisissa valtavirtapeleissä. Se ei ole keneltäkään pois mutta antaa yhä useammille mahdollisuuden tuntea yhtä pelien kanssa tai kokeilla jotain aivan muuta.

Pelitoimittaja Jukka O. Kauppinen on ollut mukana Pelaajassa sen alkunumeroista saakka ja toimii Retro Rewind -retrolehden päätoimittajana. Tuleeko sinulle mieleen aiheita, joita palstalla pitäisi käsitellä? Ota Jukkaan yhteyttä sähköpostilla (jukka@ retrorewind.ﬁ) tai Twitterissä (JukkaOKauppinen).

Kaikki elokuvista episodi.fi

@episodilehti

@episodi_lehti

@Episodilehti

KILPAILU //

Osallistu kilpailuun osoitteessa: pelaaja.ﬁ/kilpailut

Voita

Total War: Warhammer III:n rajoitettu painos!

Maaliskuun Total War: Warhammer III -kilpailu

reative Assemblyn reaaliaikainen strategiasarja Total War on pitäytynyt perinteisesti melko tukevasti aidossa maailmanhistoriassa, mutta poikkeus tunnetusti vahvistaa säännön. Sarjan kovin suosittu Warhammer-sivujuonne hammer -sivujuonne ammentaa Games Workshopin klassisesta miniatyyripelistä, ja hunnien tai samuraiden edesottamuksien sijaan siinä seurataankin peikkojen ja demonien kaltaisten fantasiaolentojen yhteenottoja. Helmikuun loppupuolella ilmestyneessä kolmannessa osassa meno äityy erityisen synkäksi, sillä sodan näyttämönä toimii Kaaoksen pahansuopa valtakunta, joka uhkaa vallata alaa myös ihmisten ulottuvuudesta.

Maaliskuun kisamme palkintona on viisi kappaletta pelin rajoitettuja Day One Edition -painoksia pc:lle. Pelin ohella keräilyversio sisältää kaksipuolisen julisteen, jonka yhdellä puolella on pelin kansitaidetta ja toisella kampanjatilan kartta. Lisäksi mukana on kaaosaiheisia tarroja ja digitaalinen Ogre Kingdoms Race Pack -lisäsisältöpaketti. Viimeksi mainittu tuo taistelukentille mahtavan uuden armeijan, joka lanaa vastustajat tieltään puhtaan massan ja silmittömän verenhimon voimin. Vastaamalla oikein oheiseen kysymykseen pääset mukaan arvontaan, jossa viisi onnekasta voittajaa nappaa pelin itselleen!

Mikä näistä ei ole Kaaoksen jumala Warhammeruniversumissa? A) Slaanesh B) Abholos C) Tzeentch

Palkinnot Palkinto: 5 × Total War: Warhammer III Day One Edition -peliä (pc)

Kilpailun vastausaika päättyy 1.4.2022. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. H-Town Oy:n ja Pelaajan työntekijät tai heidän perheenjäsenensä eivät saa osallistua kilpailuun. Kilpailuun osallistuneiden tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointiin.

64 // pelaaja.fi

NRO

232

ILMESTYY HUHTIKUUN ALUSSA

PELITUTKIMUS

BABYLON’S FALL

ASSASSIN’S CREED VALHALLA: DAWN OF RAGNARÖK Pidätämme oikeudet sisällöllisiin muutoksiin.

pelaaja.fi // 65

1000 SANAA // Horizon Forbidden West

TILAA PELAAJA! BIT.LY/TILAAPELAAJA

PAL.VKO 2022-13

608935-2203

8,90 €

22003

414886

089358

ENNAKKOTILAA NYT! © 2021 Gearbox. Gearbox and the Gearbox Software logos are registered trademarks, and Tiny Tina’s Wonderlands and the Tiny Tina’s Wonderlands logos are trademarks, of Gearbox Enterprises, LLC. 2K and the 2K logo are trademarks of Take-Two Interactive Software, Inc. All rights reserved. All other marks are property of their respective owners.