SOKKONA SEIKKAILULLE! Yllätä itsesi ja lähde matkalle, jonka päämäärää et tiedä etukäteen. Sokkomatka tuo jännitystä ja uuden odotusta päivämatkailuun kotimaassa. TEKSTI MAIJA TIENSUU
MATKAAN tekisi mieli, mutta matkan määränpään miettiminen tuottaa päänvaivaa. Mitäpä jos antaisit Pohjolan Matkan ryhmämyynnin asiantuntijan yllättää päivämatkalla kotimaahan? Pohjolan Matkan tarjoamat sokkomatkat ovat vuosien varrella kasvattaneet suosiota ryhmämatkojen keskuudessa. Jyväskylän Valmetin eläkeläiset ovat tehneet sokkomatkoja – umpimähkämatkoja, kuten he niitä itse kutsuvat – jo vuodesta 2010 lähtien. Yhteistyö Pohjolan Matkan kanssa vietti viime vuonna kymmenvuotisjuhlaa. – Jäsenemme ovat hyvin aktiivisia toimimaan. Käymme yhteisillä teatterimatkoilla niin Jyväskylässä kuin eri puolella Suomea. Teemme vuosittain yhden ulkomaan matkan ja kesäkuussa järjestämme tämän sokkomatkan, jota me kutsumme umpimähkäksi, kertoo Valmetin eläkeläisten puheenjohtaja Pekka Niemi. Valmetin eläkeläisten keskuudessa sokkomatkat ovat olleet erittäin suosittuja alusta alkaen. Kaksi linja-autollista täyttyy aina innokkaista matkalaisista. Matkat ovat suuntautuneet eri puolille Suomea sen mukaan mihin aamun lähdön ja illan paluun aikana on ehditty.
Jännitystä elämään
Valmetin eläkeläisten hallitusjäsenet Irma Nieminen ja Sirpa Koponen kertovat, että umpimähkämatkalaisille on kerrottu etukäteen vain lähtöaika ja -paikka sekä tieto, että paluu kotiin tapahtuu illalla. Vain matkan vetäjillä ja kuljettajalla on ollut ohjelma ja aikataulut tiedossa.
14 MATKALLE! 1/2021
– Kuljettajat ovat olleet juonessa mukana ja yrittäneet johdattaa matkailijoita harhaan ajamalla hämäysreittejä ja puhumalla omiaan,
jotta määränpää pysyisi mahdollisimman pitkään yllätyksenä. Eräskin kerta kuljettaja ajoi liikenneympyrän useamman kerran ympäri, kun auto ei kuulemma tiennyt mihin mennä, kertoo Sirpa naurahtaen. Matkan alussa on keskustelua ja arvailua siitä, mihin tällä kertaa ollaan menossa. – Kenelläkään ei ole oikeasti aavistusta minne olemme matkalla, vaikka alussa keskustelu käy vilkkaana ja jokainen on tietävinään minne mennään. Harvoin joku on osunut melko lähelle, mutta itse määränpää on jäänyt arvaamatta, Pekka Niemi toteaa. Sokkomatka on yksi Valmetin eläkeläisten odotetuimmista retkistä. Kun yhtenä vuonna eivät kaikki halukkaat mahtuneet mukaan, oli pettymystä ilmassa. Sittemmin matkat on pyritty järjestämään niin, että kaikki halukkaat pääsevät mukaan. – Olen ollut mukana vasta kahdella sokkoeli umpimähkämatkalla ja hauskaa on ollut.