Pohjolan hauskat onnelat Suomi on maailman onnellisin maa, sen saimme tänä keväänä kuulla jo kolmannen kerran peräkkäin. Toisena oli Tanska, joka muutama vuosi sitten oli onnellisin. Huonoiten sijoittunut Pohjoismaa oli listalla seitsemäs. Teksti: Larserik Häggman Olemme siis onnellisia, mutta myös kaiken maailman muilla mittareilla aina tilastojen kärjessä. Olemme siis hyviä, mutta hyvälle on myös hyvä nauraa. Tanskassa vuosia asunut ja kaikissa Pohjoismaissa kiertänyt britti Michael Booth, julkaisi muutama vuosi sitten mainion kirjan ”The almost nearly perfect people, Behind the myth of the scandinavian utopia”, joka ylistää Pohjolaa ja Pohjoismaita tavalla, joka panee miettimään, itkeäkö vai nauraa. Tanskalaisista saamme tietää, että he maksoivat eniten veroja maailmassa ollessaan maailman onnellisimmat. Puolueeton Ruotsi puolestaan omaa maailman suurimpiin kuuluvan asetehtaan. Suomalaisilla on Yhdysvaltojen ja Jemenin jälkeen eniten aseita maailmassa ja islantilaisten enemmistö uskoo haltijoihin. Norja taas on maailman rikkain maa. Kirja on melkoinen sekoitus faktatietoa ja pohjoismaalaisille hyvin tunnettuja ennakkoluuloja, mutta ote on täynnä sekä huumoria että kateutta. Boothin mielestä Pohjoismaiden välinen tasa-arvo on viikinkiyhteiskuntien perua ja sukupuolten välinen tasa-arvo ainutlaatuista ja aitoa. Hän kiinnittää myös huomiota pohjoismaalaisten häveliäisyyteen ja tiettyyn ujouteen ja vaatimattomuuteen, jota pidetään hyveenä ei heikkoutena, kuten muualla. Koko Pohjolaa leimaa Boothin mukaan vahva usko Janten lakiin, jon6
Etelä-Suomen alue | Södra Finlands region
ka mukaan on tyypillistä väittää ettei kenekään pidä luulla olevansa muita kummenpi tai ainakaan parempi. Näitten yhteisten piirteiden lisäksi Booth on matkannut kaikkiin Pohjoismaihin ja yllättynyt monesta erosta maitten välillä. Tanskan kohdalla Booth uhraa paljon tilaa veroille, joita hän pitää maailman korkeimpina, eikä sen takia jaksa oikein ymmärtää miten Tanska sijoittuu niin hyvin onnellisuustilastoissa. Hänen laskelmiensa mukaan tanskalainen päättää itse vain kolmanneksesta omista tuloistaan ja kuitenkin tuloerot Tanskassa ovat Pohjolan suurimmat. Norjan vierailujen tuloksena Booth pitää norjalaisia Pohjolan nationalisteina ja ihmettelee suuresti kansallispukujen käyttöä ja kansallispäivän viettoa, jota hän vertaa esimerkiksi suomalaisten hillittyyn tapaan. Norjalaisten suhdetta luontoon hän pitää merkityksellisenä, mutta asettaa maan öljytuonnon toiseen vaakakuppiin ja jää ihmettelemään. Islantilaisilla on Boothin mielestä viikinkisydän, joka on kova. Kerrottuaan pitkään talousseikkailuista ja holtittomasta lainanotosta hän päätyy
havaintoon, että islantilaisten pohjoismaisuuteen kuuluu amerikkalainen unelma. Suomi ja suomalaiset ovat selvästi Boothin suosiossa niin erikoisuutensa, rehellisyytensä kuin merkillisen ristiriitaisen historiansa puolesta. Suomalaisilla on taistelijan geeni ja he edustavat hyperpohjoista skandinavismia. Tähän hän päätyy kerrottuaan ensin joulupukista, historiasta ja maailman parhaasta koulujärjestelmästä. Ruotsiin Booth suhtautuu kaksijakoisesti. Kansankodin rakentaminen on toisaalta upeaa, mutta samalla se voi olla totalitaarista. Esimerkkinä hän mainitsee siirtymisen oikeanpuoliseen liikenteeseen kansan tahdon vastaisesti. Luurankoina Ruotsin kaapissa on pitkään kestänyt rotuoppi ja Saksan kanssa käyty kauppa maailmansodan aikana. Kaiken kaikkiaan Bothin kirja tarjoaa hauskaa luettavaa, kunhan ei suhtaudu siihen liian vakavasti eikä ota kaikkia väittämiä tosiasioina. •
Ricky John Molloy / norden.org
