Poleemi 1/2021 - Kulttuuri ja Konflikti

Page 17

TEEMA

Tulevaisuuskuvia Valkokankaalla Teksti: Petriina Matilainen Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Vuosisatojen ajan taide on toiminut vaikuttamisen alustana, varsinkin silloin kun kuuluvat äänet ovat hiljennetty. Taiteella on ollut rooli kätkeä sisälleen debatteja, kuvittaa ne uudelleen. Taide on ollut suojelemassa muureineen niiden sisäpuolella käytävää keskustelua. Taide on kuin torni, jonka kautta pääsee uuteen maailmaan. Puhutaan, että media on vallan vahtikoira — sanoisin, että viihde on tulevaisuuden torninvartija. Dystopiat ja utopiat ovat monelle tuttuja viihdekulttuurista. Kulttuurina nautittuina ne tarjoavat viihdettä ja jotain todellisuuden tuolta puolen. Kuvitteleminen kiehtoo ja antaa pääsyn pois todellisuudesta. Rivien välistä voi kuitenkin lukea myös vaikuttamisen mahdollisuuden — silloin kun epätodellinen muuttuu todelliseksi. Näin pandemian vallitessa ainakin itselle on tullut erilainen suhtautuminen katastrofielokuviin ja kirjallisuuteen. Ennen korona-aikoja olin post-apokalyptisen viihteen suurkuluttaja, mutta sen tullessa lähemmäksi todellisuutta — varsinkin vessapaperin hamstraus-aikoina — suhtautumiseni muuttui. Huomasin, etteivät katastrofielokuvat olleet pelkästään jotain täysin kuviteltua, vaan huomasin niiden sisältävän jotain todella todentuntuista. Kyseessä oli eräänlaiset tulevaisuuskuvat, jotka alkoivat näyttäytymään todellisilta. Erilaisilla tulevaisuuskuvilla on suuri merkitys. Aivan kuten historia vaikuttaa siihen millaisena nykyisyyden koemme, vaikuttavat myös tulevaisuuskuvat siihen, miten

nykyisyyteen suhtaudutaan tällä hetkellä, ja mikä on nykyisyyden vaikutus tulevaisuuteen. Nämä tulevaisuuskuvat auttavat tekemään epätodellisen todentuntuiseksi ja olisikin tärkeää saada tulevaisuuskuvat asiantuntijoiden neuvottelupöydistä myös kaikkien käsien ulottuville. Viihteellä on laajat mahdollisuudet tulevaisuuden kuvitteellistajana: millaisia eri tulevaisuuskuvia luodaan, kuinka todentuntuisia ne ovat ja mikä on sanoma kuvan taustalla. Viihde antaa mahdollisuuden käsitellä näitä uhkakuvia. Kyseessä on nimenomaisesti kuvitelmat. Kukaan ei voi sanoa varman päälle mitä tulevaisuus tuo tuodessaan. Kuvitelmat lähtevät kuitenkin mielikuvituksesta — aivan kuten viihde kumpuaa myös mielikuvituksesta. Toisaalta kyse ei ole pelkistä mielikuvituksesta kumpuavista kuvitelmista, vaan tieteen ja kulttuurin vuorovaikutusen ansiosta kuvitelmista saadaan uskottavia. Tulevaisuuskuvat voivat rakentua eri ilmiöiden ympärille, mutta varmasti yksi suurimmista vallitsevista tulevaisuuskuvista liittyy ilmastokriisin ja ilmastonmuutoksen ympärille kehkeytyvään tulevaisuuteen. Kathryn Yusoff ja Jennifer Gabrys (2011) tarkastelevat teemaa artikkelissaan ”Climate change and the imagination.” He juuri korostavat näkökulmaa siitä, että ilmastokysymykset vaativat laaja-alaisempaa tarkastelua kulttuurin ja politiikan integraatiosta. Kuvitteleminen ja eri skenaarioiden luominen on osa tiedettä, mutta se on ja on ollut myös osa taidetta ja inhimillisyyttä. Ei tulisikaan erottaa tiedettä ja

16


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.