TEEMA
Kirkko ja konflikti Teksti: Miro Leporanta On hyvin vasemmistolainen tapa ajatella, että ihmisluontoon kuuluisi perimmäisesti konfliktien etsiminen – niiden tarkoituksena on vahvistaa identiteettiä, luoda sitä aina vastauksena johonkin muuhun. Alun perin Hegeliltä Marxille kulkeutunut ajatusrakennelma herran ja rengin, teesin ja antiteesin suhteesta, joissa nämä kaksi toisilleen lähes aina vastakkaista voimaa kohtaavat ja luovat jotain uutta – synteesin. Ihmisen olemus syntyy siis uudestaan aina, kun se kohtaa itselleen vastakkaisen voiman. Kokonaiset kulttuurit ja erilaiset historiat voivat myös kohdata samalla tavalla, ja luoda jotain uutta. Valitettavasti tämä hegeliläis-marxilainen ideaali ei toteutunut niissä maissa, joissa näiden kahden herrasmiehen perintöön perustuva sosialistinen yhteiskuntajärjestys otti vallan. Valtioiden edellinen kansankulttuuri kaikkine instituutioineen pyrittiin hautaamaan uuden ideologian alle – mitään synteesejä ei pyritty tässä tilanteessa luomaan. Pitkälti tämä johtui siitä, että sosialismin (ja myöhemmin kommunismin) ajateltiin olevan se jo synteesi – mitään välivaihetta ei tarvinnut. Tämä ajatusmaailma ei kuitenkaan soveltunut hyvin yhteen joidenkin sosialististen valtioiden kansakulttuurin osa-alueiden kanssa. Yksi vahvimmista näistä oli uskonto – Euroopan tapauksessa kristilliset kirkot. Teesin ja antiteesin välinen kamppailu tapahtui näin kahden väkevän maailmankatsomuksen välillä. Sekä kirkoilla että sosialismilla oli tavoitteena jonkinlaisen ihanteellisen yhteiskunnan saavuttaminen,
23
ja nämä kaksi näkemystä eivät olleet sovitettavissa yhteen, ainakaan millään realistisella mittapuulla. Mielestäni mikään ei toimi parempana esimerkkinä tällaisten ideaalien yhteentörmäyksestä, kuin Jugoslavia. Kysymyksessä oli monen etnisen ryhmän asuttama osavaltio, jossa toimi pääsääntöisesti myös kaksi kristillistä kirkkoa – katolinen sekä ortodoksinen (pienemmässä määrin myös protestanttiset). Tämänkaltainen ideaalimaailmojen moninaisuus näkyi erityisesti siinä, että sosialistinen yhteiskuntajärjestys ei joutunut törmäyksiin vain monoliittisen kristinuskon kanssa, vaan kohtasi erilaisia eläviä uskomusjärjestelmiä. Eri maailmat, historiat ja uskomukset kohtasivat Jugoslaviassa, missä ne olivat eläneet rinnakkain vuosisatoja. Katoliset kroaatit ja sloveenit, joiden kulttuuri oli saanut vivahteita erityisesti Italiasta ja saksankielisestä Keski-Euroopasta sekä Habsburgien monarkiasta, asuttivat Jugoslavian läntisiä osia. Katolinen kirkko oli Jugoslavian sosialistiselle hallinnolle vaikea pala: sen lonkerot ulottuvat kaikkialle, sillä oli valtavasti valtaa yksittäisiin ihmisiin sekä suuriin massoihin ja mikä pelottavinta, sillä oli vuosituhansien ajan hioutunut, vaarallinen ja ylikansallinen poliittinen koneisto. Vatikaanista käsin sitä johti ehdottomasti maailman vaikuttavin poliittinen johtaja, joka piiloutui kristinuskon taakse, väittäen, että kaikki suuret poliittiset tai sosiaaliset edistysaskeleet mitä kirkko tuki olivat perusteltavissa uskolla kristukseen.
