Seepranainen

Ensi-ilta 8.9.2016 Musiikkiteatteri Kapsäkki, Helsinki M ikä tämä juttu on? Onko se rankka? Voinko katsoa? Tuleeko oma menneisyys liian paljon iholle? Ei se varmaan hyvä ole. Kuka nyt tekee esityksen omasta epävarmuudestaan, tuskastaan, arvistaan, ryyppäämisestä, hulluudestaan? Selviytymisestä, vai selvisikö se? Veera Railio selvisi ja teki. Tähän voisi tulla väliotsikko Tähän voisi tulla väliotsikko Tähän voisi tulla väliotsikko Tähän voisi tulla väliotsikko Meitä lähti Salosta kahdeksan epäilevää, mutta positiivisella odotuksella ladattua katsojaa Kapsäkin ensi-iltaan. Mielenkiintoista olisi nähdä millainen on Musiikkiteatteri Kapsäkki ja millainen on näytöksen ensi-ilta. Mielenkiintoista olisi nähdä tämä Veera, joka on julkisuudessa puhunut nuorten viiltelystä ja itsetuhoisesta käyttäytymisestä. Veera, joka on kokemusasiantuntija. Ja kyllä me näimmekin! Pääsimme istumaan eturiviin, Veera pisti itsensä 110%:sesti peliin ilman suojamuureja, raadollisena ihmisenä meidän edessämme. Olisimmeko itse uskaltaneet tuoda tarinamme toisten eteen? Emme. Me elimme Veeran tarinaa ja samalla oman pienen ihmisen tarinaa sisällämme. Ja tähän Ja tähän Ja tähän Ja tähän Näytöksestä meitä poistui kahdeksan totista kasvoa. Varovasti aloitimme keskustelun. ”Se oli tosi hyvä.” ”Se Veera oli aito.” ” Mun elämä on ollut joskus tollasta, mutta en mä siitä puhu, liian kipeää” ”Hyvä, että tää esitettiin, ei nää asiat ole vain yhden ihmisen asioita.” ”Se Veera on rohkee nainen.” ”Mä en muuten siinä kohtaa meinannut kehdata nauraa, mutta ei sitä muutakaan voinut..” Ja me nauroimme. Nauroimme kyyneleet silmissä, riehakkaina, mutta nöyränä elämälle. Seepranainen tarjosi meille hetken oman pienen Veeramme kanssa kipuinemme, se antoi tarinan selviytymiseen, meidän sisäinen Veeramme selviytyy. Se antoi perspektiiviä ammatillisesti. Miltä tuntuu kun näitä Veeroja jatkuvasti vaan tulee tikattavaksi fyysisesti ja henkisesti.

Veeran tarina on suuri. Esitys oli upea. Rankka, elämälle nöyrä, elämänmakuinen tarina. Kipeimmillekin asioille pystyi nauramaan, vaikka kyyneleet silloin tällöin puskivat alta. Koska silloin kun pohjalla ja on kaivanut vielä lisää maata polviensa alta, ei ole muuta mahdollisuutta kuin taistella takaisin elämään tai kuolla. Taistelu tekee kipeää, mutta jos pystyy nauramaan edes joskus itselleen ja virheilleen, se on ajoittain helpompaa. Kun siivet ovat pahasti ryvettyneet, niistä ei saa koskaan puhtaanvalkoisia, mutta niistä saa vahvat ja toimivat ja ajan myötä niitä voi rakastaa ja niistä voi olla ylpeä. Edit 16.9.2016 : Saimme sähköpostia taiteilija Veera Railiolta. Hän kiitti meitä käynnistämme esityksessä ja koki antamamme palautteen itselleen merkityksellisenä ja tärkeänä. Toivotimme Seepranainen-produktiolle jatkuvuutta esitysten muodossa ympäri Suomea. Veera Railio antoi äänen syrjäytyneille, haavoitetuille, koulukiusatuille, elämän repimille nuorille. Seepranainen oli mielestämme vuoden tärkein mielenterveysalan puheenavaus Suomessa.

Kun kaikkea on liikaa: töitä ja läskiä

Veera Railio kertoo käsiohj e l m a s s a S e e p r a n a i n e n näytelmästä näin: ” R a u ni Paalasen satuihin perustuvissa runoissa Peukalo-Liisa on vajonnut masennukseen eikä asiaa helpota ahdas yhteiselämä ja pakkoavioliitto vääränlaisen kumppanin, Mustan Myyrän kanssa. Lumikki sykkii puhkeamassa olevaa verevää eroottista kiihkoaan lasiarkussaan ja odottaa elämänmakuun herättävää prinssiä itseään pelastamaan. Makeassa talossa taas vedetään ähkyt. Toiset viiltää, toiset dokaa, toiset lyö, toiset pettää, toiset ei enää syö mitään tai ovat muuttuneet ravintopuritaa neiksi. Kun kaikkea on liikaa tässä maailmassa: töitä, ruokaa, lasten harrastuksia, reisiläskiä, viinan, ruuan ja kunnian himoa. Kun on helvetillinen näyttämisen halu ja kuitenkin voimat vähissä. Kun on menneisyyden asiat käsittelemättä. Ja ohjekirjoistakin pitää lukea, mitä on ” h yvä elämä ” . Lisää soppaan heikko impulssikontrolli ja muiden arvioivat katseet. Häpeä ja halu päästä siitä irti. Kyvyttömyys suojella itseään itsetuhoiselta käytökseltä. ”