Sarjakuva goes koulutus by Suomen sarjakuvaseura ry

Sarjakuva

goes koulutus

Sarjakuvakeskuksen julkaisuja 8 Päätoimittaja Verna Kuutti Toimitus Janne Vainio Anssi Ylirönni Kuvatoimittaja Ville Manninen Taitto Annika Tenho Kannen kuva Joonas Rinta-Kanto ISBN 978-952-5972-07-8 Kustantaja Suomen Sarjakuvaseura ry

Päätoimittajalta

Ruudun arvoinen ihminen Verna Kuutti

Käsissäsi oleva julkaisu johdattelee sarjakuvaan oppimisen välineenä. Jotta voisin vielä yhdennentoista kerran vakuuttaa epäilijät sarjakuvan voimasta, minun olisi varmaan suotavaa luetella tässä kaikki ne mitattavissa olevat hyödyt, joita sarjakuvasta olen saanut. Miten olen oppinut lukemaan Aku Ankasta ja laskemaan Roope-Sedästä. Kuinka Tintti näytti, miten kuuraketin fysiikka toimii. Valehtelisin rankasti. Opin Aku Ankasta ulkoa Ankkojen skottilaissävytteisen sukupuun, joka roikkui huoneessani vuosia. Tintin avaruusseikkailuista muistan lähinnä Dupondin ja Dupontin veljeksien psykedeelisen parrankasvun ja juopuneen Haddockin, joka uhkaili lähteä viskipullonsa kanssa asteroidin kiertolaiseksi. Nämä muistot lämmittävät sielua, mutta eivät juuri auttaneet ylioppilaskirjoituksissa tai työnsaannissa. Tärkeimmän opetuksen ovat antaneet aivan toisenlaiset sarjakuvat: kanadalaisen Julie Doucet’n absurdit kertomukset ja suomalaisten Kaija Papun ja Aino Louhen yhteissarjakuvat. Nuoret naiset kertovat omaelämäkerrallisissa sarjakuvissaan hyvin arkisista asioista, mutta lisäävät tarinoihin reippaasti räävitöntä huumoria ja sopivan annoksen fantasiaa. Kiitos Julien, Kaijan ja Ainon opin, että kuvaamalla tarkasti joskus tylsältäkin tuntuvaa arkielämää voi saada yhteyden siihen, mikä on yhteistä ja merkityksellistä kaikille. Naurun ja mielikuvituksen avulla arkeaan voi katsella etäisyydeltä – ja oppia pitämään näkemästään. Sarjakuvan terapeuttinen vaikutus korostuu monessa tämän julkaisun tekstissä. Maailmassa, jossa ihminen runtataan helposti liian ahtaaseen lokeroon, on vahvistava kokemus piirtää itsensä ruutuun. Jokaisen kynänjälki on ainutlaatuinen ja jokaisen ihmisen tarina on sarjakuvan arvoinen.

Tämä sarjakuvalehti on syntynyt pääosin Helsingin kirjamessuilla, kahden päivän aikana. Lehti on oiva osoitus sarjakuvayhteisön kasvatuksellisesta roolista: lehteä on tehty vapaaehtoisten ja harjoittelijoiden voimin. Sarjakuvakeskus ja Sarjakuvaseura tarjoavat joka vuosi lukuisille nuorille mahdollisuuden kokeilla taitojaan tiedottamisessa, graafisessa suunnittelussa ja muussa järjestötyössä. Pienessä organisaatiossa vastuuta saa halutessaan paljon. Sarjakuva voi olla reitti oppia valokuvausta, kirjoittamista, tapahtumajärjestämistä, projektijohtamista, koodamista – unohtamatta kahvilan pyörittämistä tai vessan lattioiden luuttuamista. Tervetuloa mukaan toimintaamme!

Sisällys

Ruudun arvoinen ihminen.......................................................................3 Miksi hyödyntää sarjakuvaa opetuksessa?...............................................6 Lissu lehtimajan sarjakuva......................................................................8 Sarjakuva ei aina naurata.......................................................................10 Sarjakuva taiteen perusopetuksen piiriin..............................................12 Viisi tarinaa sarjakuvaopetuksesta Sarjakuvaa erilaisille kohderyhmille......................................................14 Vanhusten kurssilla opettaja muuttuu oppilaaksi........................14 Näkövammaisten sarjakuva voi syntyä kuplamuovista................15 Aivovammautuneiden pajoissa kukkii roisi huumori...................17 Sarjakuva toi uuden kielen päiväkotiin........................................18 Hahmopaja opettaa aikuisen nauramaan itselleen.......................20 4

Animaatio opettaa elämään kuvavirrassa..............................................22 Alussa oli kynä ja paperi - Sarjakuvan alkeita lapsille............................24 Jyrki Vainion sarjakuva.........................................................................32 Töherrys vai sarjakuvahahmo?..............................................................34 Sarjakuva reportaasissa ja matkakertomuksessa...................................36 Mitä on reportaasisarjakuva?................................................................38 Kuva ja sana kohtasivat Runoajelulla.....................................................40 Sarjakuvaa Vinkkaamassa......................................................................42 Oma budjettimomentti on vasta alkua sarjakuvalle..............................46 Ensimmäinen sarjakuvamuistosi, Veltto Virtanen?...............................48 Sarjakuvakeskus....................................................................................54 Tekijät....................................................................................................55 5

Miksi hyödyntää sarjakuvaa opetuksessa? Usean kerronnan elementin – teksti, kuva, rytmi – käyttö antaa valtavasti onnistumisen mahdollisuuksia. Ruutuihin jäsentäminen tuo puolestaan riittävästi rajoituksia, joilla työskentelyä ja tarinaa lykitään eteenpäin. Vaikka ammattilaiset korostavat hyvän sarjakuvan luomisen ja työstämisen olevan vaikeaa ja aikaa vievää, kokevat lapset ja nuoret sarjakuvanteon helpoksi. Kun läsnä on kuvaa ja tekstiä, se antaa puutteet toisessa näistä anteeksi. Tarinan synnyttämiseen tuo riemullisuutta ja revittelyä se, että kukin tekijä voi nojata omaan vahvempaan ilmaisumuotoonsa. Sarjakuvanteko kehittää lähestulkoon kaikkea ihmisessä (paitsi ehkä murtomaahiihdon taitoa): luovuutta, piirustus- ja kirjoitustaitoa, tarinankerrontaa, päätöksentekoa, olennaisen poimimista massasta ja muista elämänvalinnoista suoriutumista. Sarjakuvan tekeminen sisältää hahmonkehittelyä, graafista suunnittelua, tyylittelyä ja pelkistämistä unohtamatta. Tiedon välittäminen -tyyppisessä opetuksessa sarjakuvalle olisi käyttöä nykyistä enemmänkin. Aivoissammehan on eri väylät ja myllyt tekstille ja kuville, ja niiden rinnakkainen ja samanaikainen käyttö pistää monia rattaita pyörimään. Yksi omaksuu paremmin kuvaa ja toinen tekstiä. Voidaan ajatella, että kaikenlainen erityisyys ihmisessä (esimerkiksi tarkkaavaisuuden, hahmotuksen ja vuorovaikutuksen erityisyydet) vaatii hänelle opetettavalta tiedoltakin erityistä jäsennystä, luettavuutta ja selkeyttä. Sarjakuva voisi taipua nykyistä enemmän palvelemaan myös näitä tarkoitusperiä. 6

KOLUMNI: Jenny Eräsaari

Sarjakuvalla on imago kunnossa: se on hauskaa, sallivaa ja katuuskottavaa. Kerrontamuotona se on alle viisikymppisille tuttu, tai ainakin tutun tuntuinen. Opetuksessa voidaan hyödyntää niin sarjakuvan lukemista kuin tekemistäkin.

Petteri Tikkanen

Lissu Lehtimaja

Sarjakuva ei aina naurata

Lissu Lehtimaja

Sarjakuvataiteilija ja -opettaja Lissu Lehtimaja on tehnyt molemmat opinnäytetyönsä Taideteolliseen korkeakouluun sarjakuvina. Kirjamessuilla hän kertoi opettajille, mihin kaikkeen sarjakuvakerronta taipuu. Tässä muutamia esimerkkejä.

Ohjeistavat kuvat Yksi maailman tunnetuimmista sarjakuvista on lentokoneista löytyvä läpyskä pelastusohjeista. Kuvasarjojen – siis sarjakuvien – avulla voidaan havainnollistaa usein helpommin ja nopeammin teknisiä ohjeita. Ikea-sarjakuvien helppoudesta voi tosin olla montaa mieltä.

Valistavat kuvat Intiassa on perinteisesti käytetty sarjakuvantyyppistä kerronta opetettaessa esimerkiksi moraalisääntöjä lapsille. Koska kerrontamuoto on intialaisille tuttu, on kehitysyhteistyössä käytetty sarjakuvaa, kun on haluttu valistaa ihmisiä esimerkiksi sairauksien ehkäisystä.

Käännyttävät kuvat Vaikka sarjakuvaa on pidetty joskus moraalittomanakin taidemuotona, käytetään sarjakuvaa monesti uskonnollisten liikkeiden tiedotemateriaalissa. Helsingin keskustassa jaettavista kristillisistä ”sarjakuvista” ei usein mainita tekijää, mutta levikki lienee huomattava.

Kantaaottavat kuvat Amerikkalainen sarjakuvantekijä Joe Sacco on nostanut sarjakuvareportaasin maailmankartalle Palestiina-aiheisilla albumeillaan. Kun sarjakuva kertoo todellisista yhteiskunnallisista epäkohdista, tekijän näkökulma on konkreettisesti läsnä. Sarjakuvareportaasi ei peittele tekijänsä kynänjälkeä, toisin kuin perinteinen journalismi, joka yrittää häivyttää subjektiivisuuden.

Oman elämän kuvat Omaelämäkerrallinen sarjakuva on ollut yksi suurimpia nykysarjakuvan trendejä 90-luvulta alkaen. Moni tekee sarjakuvapäiväkirjaa, ja omaelämäkerrallisuus on suosittua myös verkossa, jossa sarjakuvablogit ovat nousseet ilmiöksi. 11

Sarjakuva taiteen perusopetuksen piiriin

Sarjakuvan menestyksestä huolimatta sarjakuvaa ei ole vielä hyväksytty taiteen perusopetuksen piiriin. Taiteen perusopetuksen piirissä oleva opetus on opetus- ja kulttuuriministeriön tukemaa, ja sille on määritelty omat opetussuunnitelman perusteet. Tällä hetkellä Suomessa voi opiskella sarjakuvaa kuvataiteen perusopetuksen piirissä, mutta siihen keskittyminen ja tasolta toiselle etenevä opiskelu on mahdotonta. Kuvataide ja sarjakuva eroavat toisistaan taiteenlajeina, ja sarjakuva tarvitseekin oman perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet, jotka turvaavat mahdollisuuden jatkuvalle ja pitkäjänteiselle sarjakuvaopetukselle. Toivottavasti tämä seuraava merkkipaalu suomalaiselle sarjakuvalle tullaan näkemään pian.

KOLUMNI: Antti Hintsa

Suomalainen sarjakuva on edennyt tasaista nousukiitoa lähivuosien aikana. Se on ravistellut lapsille suunnatun median ja huumoriviihteen leiman harteiltaan. Sarjakuvan arvostus on kohentunut, ja kotimaisessa mediassa sarjakuva on ollut viime aikoina näkyvästi esillä johtuen erityisesti sarjakuvan satavuotisjuhlavuodesta 2011. Suomalaisen sarjakuvan menestys ei jää pelkästään Suomen rajojen sisäpuolelle, vaan sen omaperäisyys ja omintakeinen ilmaisukirjo on myös poikinut kansainvälistä tunnustusta. Yksi huomattava merkkipaalu saavutettiin tänä vuonna, kun sarjakuvalle myönnettiin oma momentti valtion kulttuurituesta, mikä helpottaa alan pitkäjänteistä kehitystä.

Verna Kuutti

Viisi tarinaa sarjakuva opetuksesta - Sarjakuvaa erilaisille kohderyhmille Vanhusten kurssilla opettaja muuttuu oppilaaksi Karri Lehtonen

Pidin Sarjakuvakeskuksen Pihlajamäki-projektin yhteydessä vanhusten sarjakuvakurssin Pihlajamäen lähiöasemalla syksyllä 2011. Kurssi koostui seitsemästä opetuskerrasta, joilla tutustuttiin sarjakuvan perusteisiin ja tehtiin sarjakuvia, jotka jotenkin liittyivät Pihlajamäkeen. Oppilaita oli viisi, joista vanhin oli 81-vuotias. Pyrin pitämään kurssilla kiireetöntä ilmapiiriä yllä. Tunnit alkoivat aina pullakahveilla, joiden lomassa käytiin läpi viikon kuulumisia. Huomasin, että vanhuksille oli todella tärkeää päästä jakamaan asioita minun ja muiden oppilaiden kanssa. Vanhusten kanssa työskennellessäni huomasin, että opettajan rooli on erilainen kuin lasten ja nuorten kursseilla. Tunneilla minun ei tarvinnut keskittyä lainkaan kurin pitämiseen, eikä työskentelyaikaa tarvinnut käyttää oppilaiden innostamiseen itse aiheeseen. Vanhukset olivat hyvin motivoituneita ja he tekivät töitään pitkäjänteisesti. Oppilaat seurasivat kiinnostuneena esimerkkipiirroksiani, ja niistä syntyi yleensä hyviä keskusteluja. Jos jollekin tuli ongelma oman sarjakuvan kanssa, kävimme yhteisesti läpi, miten tilanteessa voisi edetä.

Tehtävä: Sadutussarjakuva Tehtävän aluksi oppilaat valitsevat parin. He kertovat toiselleen jonkin tapauksen, joka on tapahtunut joko heille itselleen 14

tai kuultu joltain muulta. Teema sovitaan etukäteen. Tarinan voi esimerkiksi aloittaa lauseella: ”Kerran kävi tällainen juttu…” Pari joka kirjoittaa tarinaa ylös, ei pyri korjaamaan kielioppivirheitä, vaan kirjoittamaan kaiken sanatarkasti niin kuin toinen tarinan kertoo. Sadutettua tarinaa käytetään sarjakuvan kertojaäänenä. Sen pohjalta tehdään kuvakäsikirjoitus ja hahmotellaan, miten monta ruutua tarina tarvitsee. Koko sadutusta ei tarvitse tarinassa käyttää, vaan jos oppilas kokee jonkin osion tarpeettomaksi, se voidaan poistaa. Opettaja käy kuvakäsikirjoituksen läpi oppilaan kanssa ennen kuin hän aloittaa piirtämisen. Lopullinen sarjakuva piirretään A3-paperille lyijykynällä. Kun piirros on valmis, se tussataan ja lyijykynä kumitetaan tussin alta pois. Tämän jälkeen kumituksessa haalistuneet kohdat vielä viimeistellään. Jokaisesta ruudusta väritetään mustaksi joitakin yksityiskohtia. Tämä yleensä selkeyttää sarjakuvaa ja parantaa luettavuutta. Hyvää esimerkkimateriaalia tehtävän pohjustamiseen ovat mm. Ville Pirisen Yhesti yhes paikas -albumit. Materiaalit: Lyijykynä, kumi, 0,5 huopakynä, paksu musta tussi ja A3-paperi.

Näkövammaisten sarjakuva voi syntyä kuplamuovista Karri Lehtonen

Vedin Kiasman Päin näköä -näyttelyn yhteydessä sarjakuvapajan näkövammaisille. Paja koostui näyttelykierroksesta ja sarjakuvapajasta. Oppilaita oli yhteensä seitsemän ja jokaisella oli oma avustaja mukana. Osallistujien näkövammaisuus oli eriasteista: joku näki vähän, toinen ei ollenkaan. Kokonaisuudessaan paja kesti kaksi ja puoli tuntia, josta puoli tuntia kului näyttelyssä ja kaksi tuntia tehtävän tekemisessä. Kiersimme aluksi näyttelyn. Tavallisesta opastuksesta poiketen kuvailin oppilaille millaisia työt olivat. Kuvailun jälkeen 15

keskustelimme siitä, mitä mielikuvia ja ajatuksia työt herättivät. Oppilaiden avustajat auttoivat keskustelun aikaansaannissa. Olin etukäteen valinnut jonkin sarjakuvan tekemiseen liittyvän asian, josta kerroin kunkin työn kohdalla. Kierroksen jälkeen siirryimme työpajatilaan tekemään tehtävää. Erityisryhmien kanssa toimiessa on tärkeää, että opettaja puhuu hitaasti ja selvästi. Tehtävää antaessa ei pidä kiirehtiä ja ohjeiden tulee olla hyvin selkeitä. Tehtävänannosta ja sen tavoitteista ei myöskään tule pitää liikaa kiinni. Mikäli jokin tehtävän osa-alue on liian vaikea oppilaalle, sitä on syytä yksinkertaistaa. Tärkeintä on, että jokainen oppilas saisi jotain tehtyä ja kokisi onnistumisen tunteen. Erityisryhmän oppilaista tulee ottaa etukäteen selvää esimerkiksi soittamalla heidän kouluunsa. Heidän oma opettajansa tai ryhmäohjaajansa kertoo mielellään oppilaista ja antaa ehdotuksia, miten suunnittelemaasi tehtävää voisi muokata kyseiselle ryhmälle sopivaksi. Tunnin aikana oppilaiden avustajia kannattaa käyttää mahdollisimman paljon apuna, sillä he tietävät, mitkä ovat kunkin oppilaan heikkoudet ja vahvuudet. Tämä auttaa opettajaa palautteen antamisessa.

Tehtävä: Haptinen sarjakuva Tehtävän aluksi oppilaiden kanssa päätetään yhteinen teema. Tavoitteena on tehdä neljän ruudun sarjakuva. Sarjakuvat raaputetaan (piirretään) lyijykynällä Pressprintlevylle. Tarinan ei tarvitse olla lineaarinen, vaan siinä voi olla esimerkiksi neljä eri kuvaa, jotka jotenkin liittyvät valittuun teemaan. Kun raaputus/piirros on valmis, siihen liimataan erituntuisia kankaita. Tavoitteena on, että jokainen tarinassa mukana oleva elementti olisi eri tuntuista kangasta tai materiaalia. Minulla oli käytössä mm. kankaita, kartonkeja, pahveja, nahkaa ja kuplamuovia. Materiaalit: Pressprint-levy, lyijykynä, liimapuikko ja paljon erituntuisia kankaita/materiaaleja. 16

Aivovammautuneiden pajoissa kukkii roisi huumori Jenny Eräsaari

Suunnittelen ja vedän kymmenen kerran sarjakuvatyöpajaa yksityisen neuropsykologikeskuksen asiakkaille. Työskentelen yhdessä neuropsykologian erikoispsykologin kanssa, jolla on pitkä kokemus aivovamman saaneiden ryhmäkuntoutuksesta. Tavoitteena onkin ammattilaisen mukana ollessa paitsi ryhmäytyminen ja vertaistuen löytäminen myös terapeuttinen vaikutus. Sarjakuvalla koitetaan tarinallisuuden ja tarinan etäännyttämisellä rakentaa elämäntarinaan ”siltaa” vammautumisen aiheuttaman puolituksen yli: on elämä ennen ja jälkeen vammautumisen. Vertaisryhmässä kukkii roisikin huumori. Tarinoissa aivovammayhdistykseen haetaan uusia jäseniä kalauttelemalla ihmisiä paistinpannulla päähän, ja kumppani valitaan auton invaparkkeerausoikeuden perusteella. Omaelämäkerrallisuus aloitettiin nykyhetken ja aivovamma-arjen kuvauksilla, mistä siirryttiin vähitellen menneisyyteen. Työpajat aloitettiin valmiilla kolmen ruudun pohjilla. Jokainen piirsi, millä halusi. Jokaisen sarjakuva haki nopeasti oman muotonsa. Tehtiin hahmoja ilmeharjoituksia, ja yhteissarjakuvaa. Aiheita menneisyydestä haettiin ensin nopeiden yksiruutuisten piirrosten avulla, joista valikoitui aiheita kullekin piirrettäväksi. Käytettiin muistelumateriaalia: kuvia, esineitä, haastatteluja. Aivovamma tuo monelle mukanaan motorisia hankaluuksia, minkä vuoksi teknisiä seikkoja – kynien valintaa, ruutujen ja sivun asettelua – käytiin läpi vasta sitten, kun osallistujat alkoivat olla sinut sarjakuviensa sisällön ja piirustusjäljen kanssa.

Sarjakuva toi uuden kielen päiväkotiin Kirsti Hakkola

Lapsilla on paljon kertomuksia. Jotta ne voisi kertoa muille, tarvitaan erilaisia keinoja niiden ilmaisemiseen. Yhteistyö Sarjakuvakeskuksen kanssa on tuonut meille uuden kielen. Olemme useaan kertaan vierailleet työpajoissa, jotka on räätälöity meille sen mukaan, millaisia kiinnostuksen kohteita lapsillamme on. Viime vuonna tutkimme lähiympäristöä teemalla ”lasten kaupunki”. Päiväkoti sijaitsee ihan kaupungin keskustassa, ja teemme paljon retkiä lähiympäristöön. Eskarit vierailivat neljä kertaa Sarjakuvakeskuksella tekemässä havainnoista kuvia ja yhdistämällä niitä kertomuksiksi. Kokeilimme erilaisia tapoja kuvata liikettä, tunteita ja ilmeitä. Sarjatyöpajan tuloksena syntyi sarjakuvavihko ”Tarinoita kaupungista”. Jokainen lapsi on tehnyt siitä yhden sivun. Monistimme sarjakuvia myös hieman suurempaan kokoon. Ajatuksena oli tuoda lapset ja lasten ajatukset lähiympäristössä näkyviin. Lapset kiersivät aikuisten kanssa lähiympäristössä kauppoja, työpaikkoja, kahviloita, vanhainkoteja ja julkisia paikkoja tarjoten sarjakuviaan seinille tai ikkunoihin, jotta kaikki voisivat tutustua kaupungin tarinoihin. Sarjakuvakeskus oli mukana levittämässä tarinoita. Tarinat levisivät ympäristöön ja lapset tunsivat ylpeyttä nähdessään omia töitään julkisuudessa.

Hahmopaja opettaa aikuisen nauramaan itselleen Joonas Lehtimäki

Hyvän sarjakuvan peruspilari on kiinnostava hahmo. Lähtökohdaksi sarjakuvan tekemiseen ei välttämättä muuta tarvitakaan. Vaikka yleensä sarjakuvan tekeminen aloitetaankin tarinasta, hyvän hahmon tai hahmojen avulla tarina usein syntyy kuin itsestään. Strippisarjakuvan kohdalla hahmot ovat oikeastaan jopa tarinaa tärkeämpiä, sillä juuri hahmoihin lukija samaistuu. Siksi strippisarjakuva on usein myös nimetty päähenkilönsä tai -henkilöidensä mukaan: Lassi ja Leevi, Viivi ja Wagner sekä Harald Hirmuinen. Lapsille ominaista sarjakuvahahmojen luomisessa on vahva visuaalisuus: ne luodaan suoraan piirtämällä ajattelematta hahmojen sisäistä maailmaa. Aikuisten kohdalla piirtäminen voi joskus olla tahmeaa. Silloin liikkeelle kannattaa lähteä ominaisuuksista. Hyvä lähtökohta hahmon luomiseen on tekijä itse. Tätä lähestymistapaa olen käyttänyt monesti aikuisten sarjakuvakursseilla ja -pajoissa. Etenkin voimauttavilla sarjakuvakursseilla se on toiminut hyvin: itsestään ja toimintatavoistaan voi oppia paljonkin, kun asettuu sarjakuvahahmona vaikkapa vaikeisiin tilanteisiin. Ongelmat voi sarjakuvassa ratkaista liioittelemalla omia hyviä ominaisuuksiaan aina supersankarimittoihin asti, tai käyttää huumoria apuvälineenä ja kuvata itsensä koomisena hahmona. Sarjakuvahahmon rakentamiseen tarvitaan vain kolme ominaisuutta, joilla pystyy luomaan jo täysin omintakeisen hahmon. Tärkeää hahmon ominaisuuksille on se, että ne on viety liioittelemalla ääripäähän asti – stereotyypit ovat sarjakuvahahmon voimavara. Visuaalinen puoli syntyy useimmiten omalla painollaan, kunhan sopiva kolmen ominaisuuden yhdistelmä on löytynyt. Vaikka hahmon pohjana onkin käyttänyt itseään, ei sen tarvitse ulkoisesti näyttää tekijältä. Hahmo voi olla vaikka lelutiikeri, sika tai juopotteleva viikinki.

NOPEA HAHMOHARJOITUS Tämän harjoituksen tarkoituksena on luoda nopeasti selkeä sarjakuvahahmo. Aloita kirjoittamalla 10–15 adjektiivin lista. Listaa sitten viereen saman verran eri ammatteja. Valitse satunnaisesti (esim. arpakuutiolla) yhden adjektiivin ja ammatin yhdistelmä. Mieti sitten, millainen ilme tai asento kuvastaa adjektiiviasi parhaiten. Esimerkiksi laiska hahmo saattaisi olla hieman kyyryssä, silmäluomet puolitangossa. Seuraavaksi valitse kolme esinettä tai asustetta, jotka sopivat ammattiin. Esimerkiksi palomiehellä voisi kypärä, happipullot ja palokirves. Hahmosi on valmis, piirrä se! Lisätehtävä: Mieti mikä paikka tai tilanne olisi täysin vastakohtainen hahmollesi ja piirrä hahmosi sinne. Laiska palomies voisi olla vaikka etelänavalla. Lisää vielä kuvan alle sopiva teksti, esimerkiksi hahmosi repliikki. Laiska palomies istuu aurinkotuolissa etelänavalla ja toteaa: ”Unelmatyöpaikkani, ei ainuttakaan tulipaloa moneen vuoteen!”

Miira 17 v, Ira hengessä mukana

Petri Koikkalainen

Animaatio opettaa elämään kuvavirrassa

Itse tekemällä lapsi oppii animaation rajattomat mahdollisuukset. Animaatiossa on helppo luoda omaperäisiä hahmoja ja maailmoja. Sen avulla voi konkretisoida mielikuvituksen villeimmätkin ideat. Animaatiotyöpajoissa lapsille ja nuorille tuodaan tutuksi animaation tekoon tarvittavat välineet ja laitteet sekä esitellään eri tekniikoiden eroavaisuudet 3Derikoistehoisteista hiekka-animaatioon. Tämä kehittää analysointitaitoa, medialukutaitoa ja kykyä arvioida kriittisesti ympäröivää kuvavirtaa. Tärkeintä animaatiopajoissa on kuitenkin se, että lapsi pääsee tekemään itse elokuvia ja tuomaan esille ajatuksiaan. Usein ongelmana voi olla se, ettei uskalleta heittäytyä mukaan tai sanoa ääneen hassujakin ideoita, vaan turvaudutaan jo olemassa oleviin hahmoihin ja tarinoihin. Ohjaajat voivat kuitenkin hauskoilla leikeillä ja tehtävillä madaltaa kynnysta omien ideoiden ja luovuuden kehittämiseen. Animaatiopajoissa hiljaisinakin pidetyt lapset osallistuvat ryhmässä työskentelyyn. Keskittymiskykyä vaativassa animoinnissa rauhattomien lasten kärsivällisyys kasvaa. Tarinoiden luominen ryhmässä opettaa ottamaan muiden ideat huomioon ja puhaltamaan yhteen hiileen. Animaatiotyöpajojen tarkoituksena on tukea lasten ja nuorten luovuuden kehittymistä sekä tutustuttaa heidät varhaisessa vaiheessa liikkuvaan kuvaan itseilmaisun välineenä. 22

Elli Vuorinen

Nykypäivän lapset kasvavat television, internetin ja älypuhelimien keskellä. Näissä medioissa liikkuvan kuvan käyttö on erittäin yleistä, ja tekniikan kehityttyä myös tietokoneanimaatiot ovat yhä yleisempiä. Moni 2000-luvulla syntyneistä lapsista ei ole koskaan nähnyt pala- tai nukkeanimaatiota. Toisaalta tekninen kilpajuoksu on mahdollistanut animaatioelokuvan toteuttamisen yllättävän pienillä resursseilla. Jokainen meistä voi tehdä oman animaation.

Sormi piirtää animaation hiekalle Animaattori Reetta Neittaanmäki piti Helsingin kirjamessuilla kaikille avointa hiekka-animaatiopajaa Sarjakuvaseuran osastolla. Yksinkertainen tee-se-itse-animaatiostudio syntyy jalustan päälle viritetystä valokuvakamerasta, joka kuvaa alhaaltapäin valaistun lasilevyn päällä olevaa hiekkaa. Animaation tekijä piirtää hiekalle jotain, näppää tuotoksestaan kuvan, joka siirtyy suoraan tietokoneelle. Piirrosta jatketaan ja jokaisesta vaiheesta otetaan kuva. Kun kuvat soitetaan tietokoneohjelmalla nopeasti peräkkäin, hiekka liikkuu ja animaatio on valmis!

Valmiita animaatiotyöpajapaketteja (tai tilanteeseen räätälöityjä animaatiopajoja) on mahdollista tilata sarjakuvakeskus.fi -sivuilta.

Alussa oli kynä ja paperi Sarjakuvan alkeita lapsille Teksti ja kuvat Petri Koikkalainen

Ajoittain sarjakuva leimataan roskaviihteeksi, eikä sen potentiaalia kasvatus- ja sosiaalityössä ymmärretä hyödyntää. Itse näen sarjakuvaharrastuksen pelastuksena lapsille ja nuorille, jotka elävät (ainakin median kuvissa) passiivisina tv:n tuijottajina, nettisurffaajina ja kuluttajina. Toisin kuin kuvitellaan, sarjakuvaharrastus ei jätä tekijäänsä passiiviseksi. Piirtävä lapsi luo ja muokkaa itse tarinoidensa maailman, heijastelee siinä todellisuutta ja omaa kokemuspohjaansa sekä omia toiveitaan ja pelkojaan. Sarjakuvan avulla voi etäännyttää kummastuttavia asioita ja seurata niitä turvallisesti kauempaa. Myös viihteellinen sarjakuva harjoittaa kuvakerrontaa, syyseuraus-suhteiden ymmärtämistä ja hienomotoriikkaa. Tarinoita luodessaan lapset tutkivat myös motivoituneina historiaa ja erilaisia ilmiöitä, joista saamiaan ajatuksia he voivat hyödyntää sarjakuvissa. Sarjakuva pelastaa passiiviselta ja aivoja turruttavalta elämältä! Ja miten moni suomalainen onkaan oppinut lukemaan sarjakuvan innoittamana?

Ohjaajalle: Sarjakuva on mitä oivin tapa huijata lapset (sekä tytöt että pojat) hiomaan kynätekniikkaa, itseilmaisua, äidinkieltä, kuvanluku- ja ryhmätyöskentelytaitoja ja ihan laajemminkin yleistietoa ja tarinankerrontaa. Sarjakuva on pienemmille lapsille tuttu, ”isompien juttu”, johon on jännittävä päästä mukaan. Huomaa, että sinunkaan ei tarvitse osata ihmeitä voidaksesi motivoida, ohjata ja toteuttaa sarjakuvia lasten kanssa. Sarjakuva on yksinkertaisimmillaan sarja kuvia, jotka luovat yhdessä tarinaa. Kuvat voivat olla myös satunnaisia, jolloin lukija kyllä keksii itse tarinan niiden ympärille. 24

Sarjakuva itsenään ei riitä motivaatioksi ja koukutukseksi kovin pitkälle. Innostuneinkin nuorten ryhmä tarvitsee porkkanaa, kun tehdään sarjakuvaa putkeen neljä tuntia. Se käy työstä.

Aloittaminen Lapset ovat pelottomia kokeilemaan uusia juttuja ja tätä innostusta kannattaa ruokkia ja ohjailla. Älä aloita tekemistä suoraan tyhjältä paperilta vaan alusta aiheita ja anna raameja. Alustukseksi sopii mikä tahansa yhteinen hetki: musiikkituokio, satu, elokuva, leikki, keskustelu ja niin edelleen. Tärkeintä on saada lapset sisälle tulevan sarjakuvan maailmaan ja tutuiksi hahmojen kanssa. Alustuksen jälkeen lapsilla on luontainen into päästä kertomaan omia ajatuksiaan ja sarjakuvaa syntyy helpommin. Ilman opettajan ohjausta teemaksi valitaan oletettavasti starwars tai muu tämän hetken kuumin lelu tai ilmiö. Pojat luonnollisesti tekevät usein ammuskelua ja räjähtelyä. Tämänkin voi tehdä tyylillä, pohtimalla miksi toista ajetaan takaa. Kun tarinankerrontaan päästään sisälle, myös lopputulokset monipuolistuvat. Lapset saadaan tekemään mielenkiintoisia havaintoja myös ihan arkisista ja tutuista asioista, kuten lähimetsästä, siilin joulusta tai oman takapihan tapahtumista. Parhaat tarinat syntyvät tutuista aiheista.

Sarjakuvan perusteita Tutut tussit, lyijykynät ja perus-A4-paperi ovat hyviä välineitä sarjakuvan tekoon. Nämä välineet lapset saavat yleensä helposti käsiinsä myös kotoa ja voivat jatkaa harrastusta omatoimisestikin. Hyviä perusvinkkejä tekemiseen saa Maailman sarjakuvat ry:n sivuilta: www.worldcomics.fi/downloads. Yhdistyksen sivuilla on hyviä vinkkejä siitä, miten yksinkertaisin askelin saadaan hyvää jälkeä vaikka tikku-ukkoja käyttäen.

Ruudut ja puhekuplat katsotaan vasemmalta oikealle ja ylhäältä alaspäin. Tekstissä ei kannata kertoa sitä, minkä voi kertoa kuvalla. Ei tarvitse kirjoittaa ”metsässä oli iloinen hiiri”, kun meillä on kuvassa puita ja hymyilevä hiiri. Paperilla kannattaa olla jo ruudut valmiina ja joissain tapauksissa ohjaavia kuvia, joita on helppo täydentää. Ruutusommittelussa kannattaa rohkaista lähikuvien ja muiden pikkutehosteiden käyttöön. Tunteita on helppo käsitellä piirtelemällä tunnekarttoja kasvoista ja tutkimalla teatraalisesti omien kasvojen muutoksia tunteita imitoidessa. Tehosteina voi käyttää sydämiä, salamoita ja värejä. On hyvä muistaa, että sarjakuvassa voidaan laittaa kuvaan niin puhetta, liikettä, äänitehosteita (sointuja kuvaamaan musiikkia) kuin tuoksuja (sydämenmuotoinen höyry kakusta tai kärpäsiä roskiksen ympärille). Aikaa voi kuvata kellon ja ”viiden minuutin päästä” -tyylisten selitysten lisäksi näyttämällä kuvissa merkkejä vuorokauden tai vuodenaikojen kierrosta, hahmon parrankasvusta ja muilla selkeillä muutoksilla. Tapahtumia voi hidastaa tekemällä useamman ruudun vaikka lasin kaatumisesta tai puolestaan nopeuttaa piirtämällä päiväkodin opettajalle viisitoista eri kättä, joilla samaan aikaan opetetaan sarjakuvaa, puetaan kurahaalareita, soitetaan kitaraa, napsitaan kuvia ja heristetään sormea.

Hyviä linkkejä

• Sarjakuvakeskus Helsinki: www.sarjakuvakeskus.fi – sisältää tietoa keskuksen tilauspajoista ja antaa ideoita omien toteuttamiseen • Maailman sarjakuvat ry: www.worldcomics.fi – helppoja ohjeita sarjakuvantekoon ja opettamiseen • Sarjakuvablogit.com – hyvin monenlaisia ammattilaisten ja harrastajien blogeja ideoinnin avuksi.

Tuotokset Yksittäisten sarjakuvien askartelun lisäksi voi tähdätä omien pienlehtien tai vaikkapa päiväkodin yhteisen lehden julkaisuun, jonka voi tehdä ihan monistuskoneella tai lähettää sähköpostitse vanhemmille. Lehdenteon kautta lapset tutustuvat myös mediamaailmaan ja mainosten tekemiseen. Lehtiä voi myös vaihtaa vaikka toisten päiväkotien kanssa ja tutustua sitä kautta eri alueiden toimintaan. Tai harrastaa jopa sarjakuvallista kirjeenvaihtoa! Lehtien lisäksi lopputuloksena voi syntyä myös sarjakuvalautapeli, jota voi pelata myöhemminkin. Aiheiksi voi valita kaikkea rallikilpailuista prinsessajuhliin, ja miksi ei vaikka ”täydellisen frontside-ollien” kehittämisen. 28

Tekemistä ja tehtäviä Nopeita: • Ottakaa sanomalehtiä ja tehkää kuviin partoja, puhekuplia jne. Samalla voi tutustua mediaan. • Korvatkaa jo olemassa olevien sarjakuvien tekstejä omilla. • Jokainen piirtää vuorollaan pienen lisän isoon paperiin ja katsotaan mitä syntyy. • Askarrellaan suita, silmiä ja puhekuplia, joilla tehdään kodin esineistä eläviä hahmoja. Mitä sanoisi kukka tai lavuaari? Millä tuulella on kellarin ovi? Hahmoja voi myös valokuvata ja kuvista kokoamalla tehdä tarinaa. Pidempiä kokonaisuuksia: • Valokuvasarjakuvaa: Tämän voi tehdä projektina, jossa mietitään eri päivinä rooliasuja ja tarvittavaa rekvisiittaa, tehdään valmis käsikirjoitus ja valitaan kuvauspaikkoja, otetaan itse valokuvat (mieluiten liikaa) ja viimeisenä päivänä muokataan kuvia. Teemanahan voisi olla vaikka eskarimatka tai mielikuvia koulusta tai erilaisista ammateista. Valokuvaus on helppo tapa saada myös vilkkaampien ja motorisesti vielä harjaantumattomien lasten kanssa hyvin valmiin näköistä ja monipuolista jälkeä. Arkisesta ympäristöstä saa vaikka fantasiatarinan. Aikuinen voi päästä katsomaan, miten lapset hahmottavat maailmaa ja mihin he kiinnittävät huomiota ympärillään. • Omia pelejä: Laskemista voi edistää tekemällä lautapelejä, joissa nopan heittoon pitää lisätä tai vähentää ruudussa oleva luku tai nostetun kortin tulos. Pelipohjia voi katsoa jo olemassaolevista peleistä ja sitten vain itse piirtää pelilaudat ja kortit (suosittelen taas aikuisia tekemään pohjan valmiiksi). Esim. Afrikan tähti on muutettu villiksi länneksi, jossa Lucky Luken kaverina etsitään Daltoneita.

• Tarinallinen sarjakuvapaja: Esimerkkinä toimii vaikka sarjiskeskuksen suosittu salapoliisipaja. Siinä lapset seikkailevat itse ja ratkaisevat ympärilleen lavastettuja mysteerejä. Paja vaatii rekvisiittaa, henkilökuntaa ja kokemusta onnistuakseen, mutta tarjoaa mieleenpainuvan elämyksen. Pajan ensimmäisenä päivänä aloitetaan salapoliisikurssi, tehdään omia passeja ja tutustutaan salapoliisin toimistoon. Toisena päivänä toimistoon onkin murtauduttu! Alue eristetään ja lapset alkavat tutkia johtolankoja siihen perehtyneen agentin kanssa. Kolmantena päivänä luodaan rikollisen profiilia ja tavataan lisää avustavia agentteja, neljäntenä päivänä tehdään valeasuja ja harjoitellaan varjostusta. Viimeisenä päivänä saadaan epäilty kiinni ja päästään kuulusteluihin. Usein kuulustelu joudutaan tekemään sarjakuvien avulla tai ainakaan epäilty ei voi puhua kuin sarjakuvin. Lopuksi tietenkin tulee viralliset todistukset kurssin läpäisystä, joka siis olikin yllättäin muuttunut todelliseksi rikosten ja mysteerien ratkaisemiseksi. Miksi ei vastaavasti voisi järjestää vaikka palomiespajaa, jossa opitaan tärkeitä pelastustaitoja? • Teemallista pajailua: Teemallisesta pajasta esimerkkinä on viidakkopaja, jossa tutustutaan viidakon kasvillisuuteen ja eläimiin ja luodaan uusia lajeja omine erikoisuuksineen. Pajassa mietitään luonnon merkitystä, miten vaikkapa apina pärjäisi kaupungissa ja miten taas ihminen viidakossa. Jostain huoneesta voi somistaa viidakon. Kirjojen avulla voidaan tutustua alkuperäiskansoihin, tehdä omia tatuointeja ja aarteita. Samalla tavalla voidaan syventyä avaruuteen, maalaiselämään tai muiden teemojen salaisuuksiin.

Jyrki Vainio

Töherrys vai sarjakuvahahmo? Anssi Ylirönni 34

Milla Paloniemen ja Anni Nykäsen hahmo-show’ssa yleisöä pyydettiin piirtämään paperille satunnainen sekasotku, mielellään vieläpä silmät kiinni. Epämääräisten kuvioiden pohjalta sarjakuvataiteilijat sitten loivat mielikuvituksensa voimalla erilaisia piirroksia. Kokemus näkyi kaksikon nopeissa ja varmoissa otteissa. Kuvista muodostui poikkeuksetta ilmeikkäitä eläin- ja ihmishahmoja, joista osa täydennettiin tekstillä. Halukkaat saivat alullepanemansa piirroksen mukaan signeerauksella varustettuna. Hahmopajan saattoi nähdä esimerkkinä ihmisen luontaisesta kyvystä hahmottaa sattumanvaraisissa kuvioissa eläviä olentoja.

Jarkko Vehni채inen

Sarjakuva reportaasissa ja matkakertomuksessa Aino Sutinen reportaasisarjis

Kokeile itse: Oppilas kertoo lyhyen tarinan matkastaan. Se voi olla vaikka bussireissu mummolaan. Kerronta voi tapahtua esim: • Sanattomasti • Sisäisen monologin saattelemana • Ulkoista toimintaa liioitellen • Melodramaattisesti • Mahdollisimman tylsästi ja arkisesti

Mitä on reportaasi sarjakuva? Läpimurtonsa nuori nainen sai aikaan matkakertomusalbumilla Taksi Kurdistaniin, jossa liikuttiin Lähi-idässä. Jatkoa seuraa työn alla olevassa albumissa, joka kertoo matkasta Kaukasukselle – Georgian ja Armenian rajamaille sekä Azerbaidžanin kiista-alueelle, armenialaisenemmistön itsenäiseksi julistamalle vuoristoalueelle Nagorno-Karabahille, ”jonne johtaa vain yksi tie” ja jonka itsenäisyyttä ei ole kansainvälisesti tunnustettu. Edelläkävijänä Sutinen ei itseään pidä, vaan ottaa esimerkiksi häntä edeltäneistä suomalaisen reportaasisarjakuvan tekijöistä mm. Johanna Rojalan. ”Roju esimerkikisi teki reportaasia Miss Suomi -kiertueen kanssa.” Toimittajan subjektiivisuus pääsi uudella tavoin oikeuksiinsa, kun kuvanäkökulman sisälle voitiin rakentaa myös kirjoitus. Sutisen mukaan reportaasisarjakuvan vahvuus lajina liittyy siihen, että ”henkilökohtainen, yleinen ja yhteiskunnallinen” voidaan esittää sujuvasti samassa paketissa – ilman mutkikkaampia selityksiä. Tämä mahdollistaisi ajankohtaisten aiheiden laajemman käsittelyn tehokkaammin kuin perinteinen tekstitai kuvajournalismi yksinään. Hän kuitenkin myöntää, ettei ole hyödyntänyt tätä mahdollisuutta riittävästi sarjakuvissaan, jotka ehkä kriitikon silmin muistuttavat vielä perinteisen gonzomaisia yksilökeskeisiä matkakertomuksia. Koko laji on hänenkin mukaansa vielä kehitysasteella, ja sen mahdollisuudet paljolti käyttämättä.

Janne Vainio

Aino Sutinen kertoi dokumentaarisesta sarjakuvasta, joka muistuttaa etäisesti gonzo-journalismin ideaa: reportteri itse maalataan päähenkilöksi matkakertomuksiin, jotka puetaan seikkailutarinan muotoon.

Maria Bjรถrklund

kuva ja sana kohtasivat Runoajelulla

Vuoden 2012 teemana oli lastenrunous, ja mukana olivat runoilijat Jukka Itkonen Suomesta, Leelo Tungal Virosta, Daniel Boyacioglu Ruotsista ja Juris Kronbergs Latviasta. Mukaan uskaltautui myös sarjakuvapiirtäjä Petri Koikkalainen piirtämään runoja livenä vaativan lapsiyleisön edessä. Koikkalainen piirsi reissusta myös matkakertomuksen, jonka pääsee näkemään Runoajelun sivuilla www.runoajelu.com/blog. Piirroksista käy ilmi myös se, kuinka tärkeää yhdessä matkustaminen on runoilijoille: se on epäilemättä yksi tehokkaimmista tavoista tutustua kollegoihin, mikä taas edesauttaa kiertueen tavoitteiden täyttymistä. Runoajelun tavoite on edesauttaa runouden kääntämistä, ja sitä voidaankin pitää jopa kääntämisfestivaalina. Se on johtanut useisiin uusiin runokäännöksiin, joskus hyvinkin suoraan ja joskus ehkä mutkien kautta. Kaikki kiertueen esiintymiset ovat monikielisiä, sillä runot luetaan niin alkuperäiskielellä kuin esiintymispaikan valtakielelle käännettynä. Visuaalinen kieli ylittää helposti kielirajat, ja se voi parhaimmillaan tukea monikielistä runoelämystä. Runouden kuvittaminen on samalla aina 40

Jenni Kallionsivu

Odottamattomat kohtaamiset synnyttävät mielenkiintoisia hedelmiä. Runoajelu, Suomen Vironinstituutin tuottama kansainvälinen runokiertue, on viime vuosina kutsunut muiden taiteenalojen edustajia reissaamaan runoilijaseurassa.

tulkintaa, mikä voi olla ristiriidassa kirjoittajan oman näkemyksen kanssa. Joskus ristiriita voi kuitenkin kutkuttaa esityksen seuraajan mieltä. Moniaistiset elämykset herättävät uusia tuntemuksia ja ajatuksia ja jäävät mieleen pitkäksi aikaa. Sanan ja kuvan yhteistyö vaatii avointa mieltä ja halua tehdä yhdessä. Onnistuessaan se tuottaa jännittäviä tuloksia.

Petri Koikkalain

sarjakuvaa Vinkkaamassa

Sarjakuviin tutustuminen vaatii vinkkaajalta erilaista ajattelua ja sarjakuvan lukutaitoa, joka poikkeaa tavallisesta lukutaidosta. Sarjakuvavinkkausta voi hyvin suunnata niin lapsille, nuorille, opettajille, aikuisille kuin eläkeläisillekin. Opettajille sarjakuvat voivat tuoda hyvän lisäavun opetukseen niin kirjallisuuden opettamisessa kuin eri tietoaineiden apuna. Vinkkauksessa muunnetaan osa albumin juonesta kertomakirjalliseen muotoon - siis kerrotaan tarinasta lyhyesti. Lisäksi voidaan kertoa kirjan synnystä, sen aiheuttamasta keskustelusta ja muista huomioitavista asioista. Sarjakuvaa voidaan käyttää koulussa apuvälineenä monissa aineissa. Monet sarjakuvat ovat poliittisesti kantaa ottavia ja voivat nousta tärkeäksi osaksi poliittista, historiallista ja yhteiskunnallista keskustelua. Vinkkauksessa voidaan myös esitellä albumin hahmot ja kertoa jotain niiden taustoista ja luonteenpiirteistä. Vinkkauksessa käsitellään usein myös sarjakuvan miljöötä: missä albumi maantieteellisesti tai mielikuvituksellisesti tapahtuu. Millaisia ovat tarinan ympäristöt ja mitä ne kertovat lukijalle?

Kalle Hakkola & Mari Luolamaa

Vinkkaaminen on nykyään kirjastotyön arkipäivää. Sarjakuvan osalta vinkkaaminen ei kuitenkaan ole lähtenyt käyntiin samaan tyyliin perinteisen kirjan tavoin. Sarjakuvakirjoja ei voikaan perinteisen vinkkauksen tapaan vain lukea, vaan myös kuvallinen informaatio on jotenkin esiteltävä. Tämä tekee vinkkauksesta paljon haastavampaa.

Käsittelyyn joutuu usein myös sarjakuvan graafinen toteutus. Millä tekniikalla, tehokeinoilla jne. albumi on piirretty. Ja tietenkin ohessa esitellään sarjakuvan piirtäjät ja kirjoittajat. Ketkä ovat olleet heidän esikuviaan ja innoittajiaan? Keitä muita samanhenkisiä piirtäjiä tekee sarjakuvia? Mistä kirjoittajat ovat mahdollisesti saaneet innoituksensa ja ketkä ovat heidän kirjalliset esikuvansa?

Esimerkkivinkkaus: ULKOMINISTERIÖ - Diplomaattisia merkintöjä Blain & Lanzac ISBN 978-951-0-38610-1 WSOY 2012 Suomentanut: Saara Pääkkönen 98 s. VINKKAUS: Ranskalaisen Blainin teos perustuu Ranskan ulkoministeriön entisen virkamiehen (salanimeltään Abel Lanzac) kertomiin uskomattomiin tarinoihin. Ministerin esikuvana on Ranskan entinen ulkoministeri Dominique de Villepin, joka toimii vieläkin aktiivisesti politiikassa. Karikatyyrit ovat varsin voimakkaita ja huumori aukeaa parhaiten, jos tuntee edes vähän ranskalaista kulttuuria. Kotimaassaan kirja on ollut suuri hitti ja myynyt suomalaisittain täysin käsittämättömät yli 100000 kappaletta. Kirjaa voi suositella ainakin poliittisesta satiirista kiinnostuneille, mutta myös muillekin. TARINA: Kirja on kertomus nuoresta Arthurista, joka suoraan koulun penkiltä joutuu ministerin puheenkirjoittajaksi. Heti kolmannen sivun ensi tapaamisesta ministerin kanssa lähtien Arthur tempautuu politiikan syövereihin. Suostuttuaan ministerille töihin, alkaa työn todellinen luonne 43

paljastua ja ensimmäisenä työnä onkin tehdä ministerin Afrikka-aiheinen puhe. Ristiveto puheen sisällöstä on kuitenkin ministeriössä täysin hallitsematon. HAHMOISTA: Pääosissa ovat nuori kirjoittaja, ministeri ja ministerin kädet. Muita hahmoja kookkaammaksi piirretty ministeri tuntuu olevan koko ajan vauhdissa ja kädet ovat koko ajan tekemässä jotain. Juuri nämä määrätietoiset kädet tekevät ministeristä voimakkaan, valtaa täynnä olevan hahmon. Kehon kieli näyttää samalta kuin Yhdysvaltojen presidentinvaalien väittelyissä. Suurin osa sivuhahmoista on piirretty aika persoonattomiksi. Ministerin ja avustajan olemusta korostavat vielä Blainille tyypilliset pitkät nenät. MILJÖÖ: Tapahtumapaikkana on Pariisi. Ympäristönä toimivat vallan palatsit, sen käytävineen, toimistoineen ja auloineen. GRAAFINEN: Graafisesti teos muistuttaa paikoittain Blainin aikaisempaa sarjaa Maalari ja merirosvo. Ulkoministeriö on kuitenkin viimeistelemättömämpi ja jopa jollain tavalla yllättäen vauhdikkaampi. Vauhti tulee tapahtumien nopeiden muutoksien takia, eikä niinkään seikkailullisista elementeistä. Keskiössä ovat hahmot ja taustat loitavat monissa ruuduissa poissaolollaan. TEKIJÄSTÄ: Muutamaan otteeseen Suomessakin vieraillut Christophe Blain (s. 1970) on yhdessä muiden samoihin aikoihin syntyneiden taiteilijoiden mukana ollut luomassa ranskalaisen sarjakuvan uutta aaltoa.

Miia Vistil채

oma budjettimomentti on vasta alkua sarjakuvalle

Tämä on merkittävä askel ja aktiivisesti tavoiteltu virstanpylväs alan toimintamahdollisuuksien edistämisessä. Oma budjettimomentti luo alalle pitkäjännitteisyyttä ja vakautta, josta on pakko olla iloinen ja tyytyväinen. Realistina on kuitenkin pakko sanoa, ettei tämä suoraan vielä ratkaise yhtään alan ongelmaa mutta on toki hyvä työkalu asioiden eteenpäin viemiseksi ja rahoituksen kehittymisen seuraamiseksi. Viime vuonna keskustelin kirjamessuilla sarjakuvan asemasta kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluodon kanssa. Hän oli juuri ennen keskustelua jättänyt kulttuuriministerille kirjallisen kysymyksen sarjakuva-alan tukemisesta: Onko opetus- ja kulttuuriministeriössä kiinnitetty huomiota sarjakuva-alan valtiolta saaman tuen vähäisyyteen ja ollaanko ministeriössä valmiita kehittämään sarjakuva-alan tukea niin, että sarja46

KOLUMNI: Kalle Hakkola

Tänä syksynä pitkälle lobbaamiselle ja pohjustustyölle tuli palkintonsa, kun sarjakuva sai juuri julkistetussa valtion vuoden 2013 taloushallintoesityksessä oman budjettimomenttinsa kulttuuritukea saavana taiteenalana. Tämä tarkoittaa, että sarjakuvalle on taiteenlajina korvamerkitty budjetissa oma osansa veikkausvaroista jaetusta potista. Se ei siis suoranaisesti tarkoita lisärahoitusta vaan jo jaossa olevia valtion tukirahoja niin alan järjestöille kuin taiteilijoille. Aiemmin sarjakuvakentän tekijät ovat saaneet tukea muotoilualan osana, nyt raha on siis irrotettu omaksi kokonaisuudekseen.

kuva-taiteilijoiden mahdollisuudet pitkäkestoiseen työskentelyyn paranevat ja alan toimijoiden pitkäjänteinen työskentely sarjakuvan kehittymiseksi itsenäisenä taidemuotona tulee mahdolliseksi? Jonkinlainen vastaus kehittämishaluille saatiin tämän momentin myötä. Kysymys on kuitenkin hyvä esittää uudelleen nyt, kun oma momentti on olemassa. Työkalut ovat nyt olemassa, seuraavaksi pitäisi tulla tuloksia. Rahaa on tietysti aina vaikea jakaa, ja populistisissa mielipiteissä rinnastetaan nopeasti vaikkapa vanhustenhoito ja kulttuuripalvelut. Välillä onkin saanut kuulla aika kovaa kritiikkiä sarjakuvan tukemisesta - tällaisille haihattelijoille on tarjottu menolippua Kreikkaan. Tämä tietysti kuuluu nykypäivän verkkokeskustelun arkipäivään, mutta vie pois asiasta. Sarjakuvan saama tuki on edelleen niin pientä, ettei sillä ole varsinaista vaikutusta valtion ta louteen. Varsinkin rakenteisiin kohdistuva tuki on erittäin pientä, eikä se mahdollista pitkäjänteistä toimintaa. Mutta rakenteiden luomisesta on tässäkin kysymys, ja eteenpäin mennään. Vaalien kunniaksi puetaan ajatus toiseen muotoon. Perusrahoituksen myötä pystymme tarjoamaan parempia kulttuuripalveluita niin lapsille, aikuisille kuin vanhuksillekin ja ohessa tarjoamaan vielä palkkatöitä suomalaisille taiteilijoille. Edelleen jää nähtäväksi, mitä oma momentti varsinaisesti tarkoittaa. Toivottavasti se näkyy yleisissä alan saamissa tukisummissa, perusrahoituksessa ja apurahavuosissa. Asiaa on kuitenkin nyt joka tapauksessa helpompi seurata. Taiteen edistämiskeskuksen toiminnan käynnistyminen vuonna 2013 tuo osaltaan lisää selvyyttä ja muutoksia asiaan. 47

ensimmäinen sarjakuvamuistosi, veltto virtanen? Janne Vainio

Veltto Virtasen sarjakuvamuistot palaavat vuoteen 1957, jolloin hän luki pieniä yhden rivin liuskaan taitettuja lännensarjoja. Vihkosissa seikkailivat Tex Willer ja Kit Carson, ajoittain myös Kapteeni Miki sekä Bill-veljekset – 11-vuotiaana piirsin itse Kapteeni Kassisen seikkailuja, esikuvana juuri tuo Kapteeni Miki. Mukana oli tuolloin myös annos parodiaa: – Jutun alussa työtön Kassinen meni työnvälitystoimistoon, jossa hänelle tarjottiin tehtäväksi etsiä mies joka oli kadonnut autiolle saarelle. Työvälineeksi annettiin konepistooli. 50-luvun klassikon muotoiset liuskalehdet ilmestyvät tämän vuoden toukokuusta alkaen nimellä Kalkkaro, nykyään Petri Hiltusen käsialalla. Tyylillisesti kunnioitetaan yhä vanhaa italowesternin perinnettä.

Hanarana

Maijastiina Vilenius

Ville Ornanen

Eläimet piirtävät ja musisoivat Sarjakuvaseuran messupisteessä

Croquis-pajan antia, piirtänyt Maria Björklund

Verna Kuutti

Sarjakuvakeskus Sarjakuvakeskus on keväällä 2008 perustettu, uniikki sarjakuva-alan monitoimikeskus. Paikalla Helsingin Arabianrannassa on opetustilat, galleria, sarjakuvakauppa, kahvio sekä Suomen sarjakuvaseuran toimisto. Arabianrantaan Kalliosta kesällä 2010 muuttanut keskus on vakiintunut suomalaisen sarjakuvakentän tärkeäksi kohtaamispaikaksi. Keskuksella järjestetään muun muassa alan kursseja aikuisille ja lapsille. Sarjakuvaopetusta on aloittelijoista ammattilaistasolle asti. Sarjakuvan tekemistä opitaan eri lähtökohdista, inspiraatiosta käsikirjoituksen ja toteutuksen kautta julkaisukanaviin. Pidempien kurssien rinnalla on lyhyempiä kokonaisuuksia ja avoimia, ilmaisia työpajoja. Kursseja voi myös tilata muualle ja Sarjakuvakeskuksella on hyvä suomalaisten sarjakuvaopettajien kontaktiverkosto. Hämeentie 150, 00560 Helsinki Avoinna ma-pe 10–18, la 12–16 info@sarjakuvakeskus.fi www.sarjakuvakeskus.fi www.facebook.com/sarjakuvakeskus www.sarjakuvaseura.fi www.facebook.com/sarjakuvaseura 54

Tekijät

Kirsti Hakkola on Vironniemen päiväkodin pitkäaikainen johtaja ja varhaiskasvatuksen asiantuntija, joka on kirjoittanut useita aiheeseen liittyviä kirjoja.

Kalle Hakkola on Suomen sarjakuvaseura ry:n toiminnanjohtaja ja Sarjakuvakeskuksen perustaja. Hakkola työskentelee sarjakuvakentällä laajasti tapahtumien, näyttelyiden ja julkaisujen parissa.

Jenny Eräsaari on sarjakuvaopettaja, jolla on pitkä ja leveä kokemus lasten, nuorten ja aikuisten opettamisesta. Hän on kehittänyt ja toteuttanut erityisellä innolla erityisryhmien sarjakuvaopetusta.

Antti Hintsa opettaa sarjakuvaa ja käsikirjoittamista eri puolella suomea ja toimii Sar jakuvakeskuksen opetussuunnittelija.

Jenni Kallionsivu on Suomen Viron-instituutin ohjelmapäällikkö. Hän toimii muun muassa Runoajelufestivaalin tuottajana ja vastaa instituutin sarjakuvaohjelmasta.

Petri Koikkalainen on sarjakuva-alan monitoimimies. Pitkän linjan sarjakuvaopettajan erikoisalaa ovat erityisryhmät ja sarjakuvan käyttö työssä.

Verna Kuutti haahuilee jossain journalismin ja taiteen välimaastossa. Hän on työskennellyt toimittajana mm. Ylioppilaslehdessä , Helsingin Sanomissa ja STT:llä, ja häärinyt vapaa-aikanaan kulttuurimummona hämärissä ja ei-niin-hämärissä taideprojekteissa.

Lissu Lehtimaja on helsinkiläinen kulttuurin moniottelija: sarjakuvataiteilija, kuvataideopettaja sekä Maria Gasolina -yhtyeen laulusolisti.

Joonas Lehtimäki (s. 1981) on sarjakuvataiteilija ja -opettaja, jonka töitä on julkaistu mm. Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä sekä Ilta-Sanomissa. Hän on opettanut lukuisia sarjakuvan tekemiseen liittyviä kursseja ja työpajoja mm. Sarjakuvakeskuksella. Lehtimäki on aiemmalta koulutukseltaan luokanopettaja ja tekee tällä hetkellä maisterin opinnäytetyötä sarjakuvahuumorista Aalto-yliopiston Taiteen laitokselleSarjakuvakeskuksen toimintavastaava

Karri Lehtonen on sarjakuvaopettaja, joka painottaa opetuksessaan laajaa tutustumista sarjakuvan tyylien kirjoon, improvisaatiota sekä tarinankerrontaa. Hän opettaa mm. Helsingin sarjakuvakeskuksella sekä Kauniaisten ja Pohjois-Helsingin kuvataidekouluissa.

Mari Luolamaa on Helsingin kaupungin kirjastossa työskentelevä kirjastonhoitaja, joka on erikoistunut lastenja nuortenkirjastotyöhön. Luolamaa on kirjoittanut Sarjakuvien jatkoalbumiluettelon.

Ville Manninen on sarjakuviin sotkeutunut graafisen alan sekatyömies ja kolmosdivarin käsipallomaalivahti.

Aino Sutinen (s. 1983) on tehnyt mm. matkasarjakuvia sekä Citykanit-sarjaa Sarjainfo- ja Libero-lehtiin. Hän toimii Sarjakuvakeskuksella tiedottajana ja toimitussihteerinä.

Janne Mikael Vainio (s. 1966) on filosofian maisteri ja filosofian jatko-opiskelija. Hän on aikaisemmin toiminut Vapaa ajattelija -lehden päätoimittajana ja Vapaa-ajattelijain liiton järjestösihteerinä.

Miia Vistilä piirsi puolessa tunnissa Vinkkausjutun kuvitussarjakuvan. Annika Tenho on graafinen sunnittelija, joka päivätyönsä ohella sekaantuu kulttuuritoimintaan parhaansa mukaan.

Elli Vuorinen valmistui animaatio-ohjaajaksi Turun Taideakatemiasta vuonna 2011. Animaatiopajoihinsa Elli on Heta Jokisen kanssa kehittänyt tarinankehitysmenetelmiä, joiden tarkoitus on päästää valloilleen lapsien mielikuvitus. Pajoissa korostetaan tarinan tärkeyttä alan ammattilaisten ohjaamina.

Anssi Ylirönni on sar jakuvakeskuksen tiedotusharjoittelija. Hän on valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Itä-Suomen yliopistosta.

n sangatsu i tulee kalen ter taas!

eMään opi tek okaa ista ru a l i n a jap uvan sarjak ! avulla

ELÄINTEN YSTÄVILLE: paraikaa lehtipisteissä:

ana M uk ä

eit veikroja! tar

Sangatsu Mangan ja Punaisen jättiläisen vanhat julkaisut saat kätevästi osoitteesta www.adlibris.com!

Helsingin 28. sarjakuvafestivaalit 6.â&#x20AC;&#x201C;8.9.2013 Teemoina Pohjois-Amerikka ja lasten sarjakuva

2012