Enkeleitä vieraana

Haluan jakaa kokemukseni ollessani osastonjohtajana Tammisaaressa ja Karjaalla vuosina 1976–1978, ensimmäisessä johtajamääräyksessäni.

Nuorena Pelastusarmeijan luutnanttina olin juuri aloittelemassa uutta päivää. Olin kylpyhuoneessa ja kampasin hiuksiani peilin ääressä. Hiljattain olin lukenut Raamatustani, miten Herra vieraili Aabrahamin luona kolmen miehen hahmossa (1 Moos. 18:1–15). Kyselin Jumalalta: ”Mitähän se tarkoittaisi tänä päivänä? Miten voisi saada enkeleitä vieraiksi?”

Illansuussa alkoi tapahtua. Asuntoni ovikello soi ja menin avaamaan oven. Sain yllätysvieraita. Oven takana oli kaksi ikäistäni nuorta naista. Toinen esittäytyi Helleviksi, ja toinen kertoi nimekseen Leena. Hellevi kertoi olleensa nuori sotilas Oulun osastossa samanaikaisesti kanssani. Nämä kesälomalle ja samalla kyläilemään lähteneet nuoret neidit olivat nähneet minut Helsingissä kongressissa ja tiesivät, mistä minut löytäisivät. He olivatkin päättäneet lähteä kesälo - mallaan käymään Tammisaaressa, joka on osa nykyistä Raaseporia.

Tytöt olivat lähteneet matkaan Kauniaisten Raamattukoululta, jossa he toimivat koulun keittiössä kesäapulaisina. Siinä sitten istuttiin iltaa, kunnes oli aika mennä levolle. Vieraani sanoivat: ”Me menemme johonkin matkustajakotiin yöksi.” Tyrmäsin heti tuon ajatuksen ja sanoin heille: ”Te voitte olla täälläkin yötä.” Näin heistä tuli yövieraitani koko viikonlopun yli, aina tiistaihin asti.

Lauantai-iltana meillä ei ollut kokousta osastolla, mutta sunnuntaina olisi jäähyväiskokous, sillä olin jokin aika sitten saanut jäähyväiset Tammisaaresta aloittaakseni Pietarsaaren osaston johtajana. Osastossa kävi siihen aikaan hyvä joukko nuoria ihmisiä. Lauantai-iltana päätimmekin koko nuorten joukolla lähteä uimaan, olihan vielä meneillään lämmin elokuu. Vieraani olivat mukana uimas- sa osaston nuorten kanssa. Viikonloppu eteni, ja tuli sunnuntai ja jäähyväiskokouksen aika. Siellä olivat mukana myös Hellevi ja Leena.

Maanantaiaamu koitti, ja lähdin kaupungille osaston asioita hoitamaan. Mietin, että milloinhan ehdin pakata ja siivota, sillä henkilökohtaiset tavarat piti saada pakattua ja asunto siivottua. Kotiin palattuani olin iloisesti yllättynyt, sillä matka-arkkuni oli pakattu ja upseeriasuntoni siivottu. Uudet ystäväni olivat olleet asialla. Mikäpä minun oli siinä ollessa. Sillä kertaa sain rauhassa valmistautua niin sanottuun viimeiseen koitokseen. Se koski jäähyväistilaisuutta, joka tulisi olemaan Karjaalla yksityiskodissa, olin nimittäin vastuussa Pelastusarmeijan toiminnasta myös siellä.

Tuli vielä se viimeinen päivä, jonka sain viettää yhdessä näiden auttavaisten, työtä pelkäämättömien nuorten seurassa. Minut oli kutsuttu tuohon kotiin ruokailemaan hyvissä ajoissa ennen illan tilaisuutta. Nyt tulikin pieni ongelma. Mitä teen vieraitteni kanssa? Aikani asiaa pohdittuani ajattelin, että kyllä siellä kodissa on pari ylimääräistä perunaa myös tytöille. Niin rohkenin kutsua heidät mukaani Karjaalle.

Tytöt olivat enemmän kuin tervetulleita tuohon karjaalaiseen kotiin. Heille riitti ruokaa siinä kuin meille muillekin. Talon rouva kertoi jotain hyvin mielenkiintoista omasta kauppareissustaan: ”Kaupassa ollessani ajattelin, että ostan yhden tomaatin Teijalle, yhden puolisolleni, yhden itselleni.” Hän sanoi kokeneensa, että Jumalan Henki kehotti häntä ostamaan vielä yhden ylimääräisen tomaatin, jossa kaksi tomaattia oli kasvanut yhteen. Hän sanoi tytöille: ”Tämä oli tarkoitettu teille.” Siinä iltapäivän aika- na me nuoret katoimme tarjoilupöydän ja järjestelimme paikkoja illan tilaisuutta ajatellen. Tytöistä oli iso apu tuossakin tilanteessa.

Hyvän ”seuraillan” jälkeen tapahtui vielä yksi asia, joka oli Jumalan kädellä mitoitettu niin fyysisen paikan kuin aikataulunkin osalta.

Tyttöjen oli aika palata Kauniaisiin. Mitenkä ollakaan, linja-autopysäkki oli hyvin lyhyen kävelymatkan päässä tuosta kodista, jossa olimme tulleet ravituiksi niin fyysisesti kuin hengellisestikin. Lisäksi Helsingin suuntaan menevä linja-auto lähti juuri oikeaan aikaan, niin tytöt pystyivät olemaan mukana jäähyväistilaisuudessa loppuun asti. Tästä jäi minulle, silloiselle luutnantille ikimuistoinen kokemus, josta olen omilleni usein kertonut. Sain kokea, että Jumala ihmeellisellä tavalla puuttui asioitten kulkuun ja kertoi käytännönläheisesti, miten voi saada enkelivieraita. Eräänä kertana tapasin samat tytöt Helsingin Temppelin osaston parvella. Sanoin heille: ”Mitäs ne minun enkelityttöni?” Siihen he vastasivat hyvin vaatimattomasti. ”Ei me olla mitään enkeleitä.” Minulle he kuitenkin sitä olivat, kuin enkelivieraita. Näin ihmeellinen Herra meillä on. Hän on kykenevä vastaamaan niin meidän rukouksiimme kuin kysymyksiimmekin. Haluan päättää Hepr. 13:2 sanoin: ”Älkää unohtako osoittaa vieraanvaraisuutta, sillä jotkut ovat yösijan antaessaan tulleet majoittaneeksi enkeleitä.”

Teija Heikinheimo
kapteeni, eläkeupseeri

Kuvitus: ArtsyBee