METSÄHOMMISSA BOORILANNOITUS
Parempaa kasvua Boorinpuutosta esiintyy koko maassa, etenkin vanhoilla kaskimailla ja metsitetyillä pelloilla. Ravinnepuutos kannattaa korjata terveyslannoituksella. TEKST I J A K UVAT M A R K K U P U L K K IN E N
1
Havaitse puutos Boorinpuutoksen tunnistaa parhaiten puiden latvojen pensastumisesta. Kun latvakasvain kuolee tai vaurioituu, puuhun muodostuu useita latvoja tai latvaan syntyy kasvainten tupsu. Latvan haaroittuminen heikentää puun laatua. Boorinpuutosta esiintyy kaikilla puulajeilla mutta etenkin kuusikoissa. Jos epäilet puutosta, pyydä asiantuntija varmistamaan kasvuhäiriöiden syy.
2
Tilaa tai tee boorilannoitus Terveyslannoitus kannattaa tehdä aina, kun puut kärsivät ravinnehäiriöstä. Näin metsä pysyy tuottavana. Lannoitus toteutetaan yleensä yhteishankkeena, jolloin usean metsänomistajan metsät lannoitetaan terveyslannoitteeksi luettavalla, booria sisältävällä tuhkalannoitteella tai kasvatuslannoitteella. Yhteishankkeet toteutetaan usein helikopterilevityksenä. Jos lannoitettava ala on pieni, lannoitus onnistuu myös metsurityönä moottoriruiskulla. Metsänlannoituksen voi tilata UPM Metsän metsäasiakasvastaavalta. Metsänomistaja voi tehdä boorilannoituksen nestemäisellä lannoitteella ja reppuruiskulla myös itse. Lannoite levitetään tasaisesti koko maa-alalle välttäen levitystä suoraan puihin.
3
Hae tukea Metsien terveyslannoitusta tuetaan kestävän metsätalouden Kemera-tuella. Tuen osuus kokonaiskustannuksista on 30 prosenttia. Metsänomistajan osuudeksi boorilannoituksesta jää noin 200 euroa hehtaarilta. Metsäasiakasvastaavasi auttaa sinua tekemään hakemuksen ehdot täyttävälle kohteelle. 18 – METSÄN HENKI 3/21
Metsäasiantuntija Maarit Hämäläinen kertoo, että boorinpuutos on tyypillistä metsitetyillä pelloilla. Enossa sijaitseva, vuonna 2015 istutettu taimikko sai boorilannoituksen keväällä 2021. Vaikutukset voi nähdä jo ensi kasvukautena 2022.