VIRHEET JA ARMOLLISUUS TYÖELÄMÄSSÄ TEKSTI Christina Ahola
J
okainen meistä on tehnyt virheitä ja jokainen, joka yrittää väittää toisin, tekee virheen valehdellessaan itselleen. Virheitä ei pidä pelätä, päinvastoin ne pitäisi nähdä loistavana tilaisuutena oppia ja kehittyä. Keväällä aloin kuitenkin miettiä armollisuutta ja anteeksiantoa työelämässä sekä koulumaailmassa. Keväällä paljon julkisuutta saanut Katri Kulmunin ero valtionvarainministerin tehtävistä viestintäkoulutukseen liittyvän kohun seurauksena herätti minussa paljon ristiriitaisia tunteita. Yhtäkkiä aloin löytää mediasta ja yleisesti yhteiskunnastamme paljon esimerkkejä virheiden tekemisestä työelämässä ja niiden seurauksia. Kulmunin kohussa eniten jäin pohtimaan sitä, miten nopeasti kaikki tapahtui. Tiedot viestintäkoulutusten hinnoista tulivat ilmi medialle kesäkuun ensimmäisen viikon tiistaina ja jo saman viikon perjantaina oli selvää, ettei Kulmuni jatka tehtävissään. Ottamatta sen suuremmin kantaa oliko päätös oikea vai ei, ajattelin miten armottomalta voi tuntua tehdä virheitä työelämässä ja miten hätiköidyt päätökset niiden korjaamiseksi voivat tuntua hetkessä hyvältä mutta kaduttaa jälkeen päin. Jokainen meistä varmasti voi samaistua häpeän ja ahdistuksen tunteisiin virheitä tehdessä. Yleensä ensimmäinen impulssi on kuitenkin pyytää anteeksi tahoilta, jotka ovat virheestä saattaneet kärsiä ja luottaa siihen, että anteeksi myös saadaan. Mielenkiintoisena vastapainona Kulmunin kohulle on toinen kotimaan politiikkaa puhuttanut Pekka Haavistoa ja al-Holin leiriä koskeva kiista. Tässäkin media on jo miltei tuominnut Haaviston ennen virallisten syytteiden asettamista, mutta Haavisto ei kuitenkaan ole vielä luopunut tehtävistään ja on kertonut medialle rauhallisin elkein jatkavansa tehtävissään normaalisti. Kaksi todella erilaista suhtautumista virheiden tekemiseen, mutta ehkä meillä on yhteiskuntana paikka oppia molemmista.
34
