Rauma-lehti 2/2020

Page 14

UUTISIKKUNA

MAAILMANPERINTÖKOHTEIDEN HOITOAVUSTUKSET

KESKUSTELUPUISTO ON AVATTU

Museoviraston kerran vuodessa myöntämät maailmanperintökohteiden hoitoavustukset ovat haettavissa 1.10.-11.11.2020.

Millaisen puiston haluaisit kotikaupunkiisi? Kysymys esitettiin 30 eri ikäiselle raumalaiselle, jotka osallistuivat taiteilijaduo Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen nykytaideprojektiin Keskustelupuisto - peli yhteisestä maaperästä.

Vanhassa Raumassa avustusta voidaan myöntää tutkimus-, suunnittelu-, hoito- ja korjaustoimenpiteisiin, jotka edesauttavat kohteen säilymistä maailmanperintöstatuksen arvoisena. Vanhassa Raumassa on kunnostettu avustuksella muun muassa julkisivuja, ikkunoita, kattoja ja uuneja. Avustuksen osuus hankkeen hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista voi olla enintään 50 % toteutuneista menoista, viime vuosina se on ollut keskimäärin 28 prosenttia. Avustukset haetaan sähköisen asiointiliittymän kautta. Jos hakija ei voi käyttää sähköistä asiointia, voi hakemuksen tehdä myös vapaamuotoisesti. Korontilanteen salliessa järjestetään info-tilaisuus, josta ilmoitetaan lehdessä. Lisätietoja: museovirasto.fi/fi/avustukset/maailmanperintokohteet tai Rauman kaupunki: kaavoitusarkkitehti Mervi Tammi, p. 044 793 3664 ja kaavoitusarkkitehti Henri Raitio, p. 044 793 3670

Kalliokadulle valmistunut puisto muutettiin pelilaudaksi keväällä 2018. Kahden vuoden aikana pelaajilla oli mahdollisuus vaalia joko omaa puistopalstaansa tai pelata yhteen. Projektin aikana puistossa on käyty lukuisia keskusteluja ja lopputuloksena kaupunkiin on muotoutunut ainutlaatuinen ja persoonallinen puisto, jossa näkyvät sekä yksilöiden visiot että yhteinen ääni. Lönnströmin taidemuseo toteuttaa nykytaideprojekteja yhdessä kuvataiteilijoiden kanssa. Rauman kaupungin Wihertoimi pitää Keskustelupuistoa yllä ainakin vuoteen 2022 asti.

TIELIIKENNELAIN MUUTOKSIA Uusi tieliikennelaki tuli voimaan 1.6.2020. Se toi uusia säännöksiä niin autoiluun, mopoiluun, pyöräilyyn kuin jalankulkuunkin. Myös liikennemerkkejä uudistettiin. Uudistusten tavoitteena on lisätä liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta ja luoda edellytyksiä liikenteen digitalisoitumiselle ja turvalliselle automaatiolle. Lisätietoja: traficom.fi. 14

Auton saa taajamassa pysäköidä tai pysäyttää menosuuntaan katsottuna tien vasemmalle puolelle.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.