Rauma-lehti 2/2020

Page 28

Pitsiviikosta kertova artikkelisarja muistelee 50 vuotta täyttävän kaupunkifestivaalin värikkäitä vaiheita ja virstanpylväitä. Artikkelisarjan päättää 2000-luku.

Rauman Pitsiviikko muuttaa asenteita Teksti: Saana Jaakkola

Uudet ohjelmanumerot olivat nostaneet Pitsiviikon 90-luvulla koko Suomen tietoisuuteen. Kasvukivuilta ei kuitenkaan vältytty, vaan Pitsiviikon tulevaisuus puhutti myös uudella vuosituhannella. Pitsiviikon täyttäessä 30 vuotta Mustan pitsin yö oli selvinnyt ylä- ja alamäistään 11 vuoden ikään. Parpansaliin levinneet Kanalinrannan markkinat olivat kaupungin liike-elämälle niin merkittävä tulonlähde, että markkinatapahtuma venyi pitsiyöstä lauantaille asti. Mustan pitsin yön ohjelma keskittyi yhä kauppatorille. Kaupungintalon piha oli pyhitetty päiväsaikaan lapsille ja illalla tanssikansalle. Nuorison kohtauspaikka oli Keskuspuisto, jonka Rojohoppe-lavalla esiintyi pitsiperjantaina useita yhtyeitä. Vuoden 2000 lopussa Mustan pitsin yön tulevaisuus oli jälleen vaakalaudalla. Kirjasto-kulttuurilautakunnan mielestä Pitsiviikon tarjonnan olisi keskityttävä pitsiin ja taidekäsityöhön, ja Mustan pit-

2000 Mustan pitsin yön markkinat kaksipäiväisiksi.

2000 2001 Kaupunkijuna kulkee Pitsiviikolla ensimmäisen kerran.

28

sin yö pitäisi järjestää eri ajankohtana ja irrallaan Pitsiviikosta.

Nypläyksestä nopeuslaji Seuraavan Pitsiviikon koittaessa puheet Mustan pitsin yön siirtämisestä olivat unohtuneet, mistä kiittivät sekä kauppiaat että juhlijat. Mustan pitsin yön markkinat vetivät kauppapaikoille toistasataa myyjää, ja pääesiintyjä Laura Voutilainen houkutteli torille tuhansia kuulijoita. Seuraavat vuodet Pitsiviikko sai kehittyä rauhassa ja uusia perinteitäkin syn-

2002 Nopein nyplääjä -kisa mukaan Pitsiviikon ohjelmaan.

”Jos nykynuoret istutettaisiin nypläystyynyn ääreen, Suomi hukkuisi pitseihin. Samanlaista näpläystähän se on älylaitteiden kanssa ja hyvää aivojumppaa.” – Vuoden nyplääjä 2018 Pirjo Vänni Länsi-Suomen haastattelussa –

2007 Kauppatorin remontti siirtää Pitsiviikon tapahtumia Helsingintorille ja Savinlanpuistoon.

2005

2006 Ensimmäinen Avoimet pihat ja pihakirppikset -tapahtuma.

tyi. Vuonna 2002 miteltiin ensi kertaa nopeimman nyplääjän tittelistä. Pitsikeskus Emelian ideoima kilpailu juontaa Rauman historiasta, ajalta, jolloin lapset pääsivät koulun jälkeen leikkimään vasta nyplättyään kyynärän pitsiä. Alussa osallistujien tehtävä olikin nyplätä kyynärä eli 52 senttiä kuuden parin uttia. Haaste paljastui pian niin työlääksi, että nykyisin kisan voittaa puolessa tunnissa eniten pitsiä nyplännyt.

Pitsiviikko keski-iän kriisissä Vuoden 2005 tienoilla Pitsiviikon ympärillä velloi jälleen. Samalla kun kansa vaati uudistuksia, lautakunnalta oli loppua aika, taidot ja kädet. Lehdet kertoivat Pitsiviikon kärvistelevän keski-iän kriisin kourissa. Mustan pitsin yön ohjelma kattoi jo viisi esiintymislavaa, eikä yllättäviltä tilanteilta voitu välttyä. Sellainen tuli vastaan myös 35. Pitsiviikolla, kun Muska joutui perumaan esiintymisensä sairastumisen vuoksi. Pitsikansa selvisi säikähdyksellä, kun Kirka esiintyi siskonsa puolesta.

2012 Pitsinnypäys tulee tutuksi uusille kohderyhmille pub-näyttelyn ja Lastentalon myötä.

2010 2010 40-vuotias Pitsiviikko kohahduttaa nyplättyjen penisten näyttelyllä.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.