1 minute read
Same but different Verkkokoulutuksen eroja ja yhtäläisyyksiä eurooppalaisessa verkostossa
Poikkeuksellisten tapahtumien ja teknologisen kehityksen myötä opettajien digitaalinen osaaminen on noussut keskeiseen rooliin. Ammatillisen opetuksen kehittämiseksi tarvitaan uusia innovatiivisia ratkaisuja. GENUINE Digi -projektissa kehitettiin Suomen, Hollannin ja Slovenian neljän oppilaitoksen yhteistyönä digipedagoginen malli ja verkkokurssi, joiden tavoitteena on parantaa ammatillisten opettajien digiosaamista.
Advertisement
Projektin lähtökohtana oli kansainvälisen asiantuntemuksen ja kokemusten yhdistäminen toimivan digitaalisen opetuksen mallin luomiseksi. Vaikka eri mailla oli omat erityispiirteensä ja tarpeensa, yhteistyön avulla opittiin toisilta ja hyödynnettiin yhteisiä kokemuksia. Esimerkiksi Suomessa korostettiin opiskelijan itsenäistä työskentelyä, kun taas partnerimaissa suosittiin enemmän synkronista verkkoluennointia. Keskeisenä tavoitteena oli edistää vuorovaikutuksellista digipedagogiikkaa ammatillisessa koulutuksessa, jotta opettajat osaavat hyödyntää tehokkaasti digitaalisia työkaluja ja menetelmiä oppimisprosessien tukemiseksi. Yhteisöllisyys ja vertaisoppiminen korostuivat projektin aikana, kun osallistujat jakoivat kokemuksia ja parhaita käytäntöjä.
Digipedagoginen malli tarjoaa viitekehyksen digitaalisen opetuksen suunnittelulle ja toteuttamiselle. Se huomioi niin oppimisympäristöt, oppijoiden tarpeet kuin pedagogiset tavoitteet kannustaen monipuoliseen digitaalisten työkalujen ja resurssien käyttöön. Malli painottaa oppijakeskeistä lähestymistapaa, jossa digitaaliset työkalut ja menetelmät räätälöidään. Lisäksi malli korostaa opettajan jatkuvaa oppimista ja kehittymistä, sillä digitaalisen maailman muutokset edellyttävät taitojen päivitystä. GENUINE Digi -projektissa onkin kehitetty kurssi, joka tarjoaa ammatillisille opettajille mahdollisuuden syventää digitaalista osaamistaan: itsenäinen verkkokurssi, joka ohjaa opettajaa tekemään vuorovaikutuksellisen verkkokurssin.