5 minute read

Työtarinoita Wärtsilältä

Ympyrä sulkeutuu, paluu juurille Wärtsilään

Katja T. Business Control Center, Team Leader

Advertisement

”Parasta työssäni on kansainvälinen organisaatio ja yhteinen halu kehittyä ja parantaa toimintaa.”

Katja Töylin ura Wärtsilässä starttasi vuonna 2006 yliopisto-opintojen puolivälissä, kun hänen tähtäimessään oli kesätyöt omaan alaan soveltuvissa tehtävissä. Perinteisen kesätyöhakemuksen lisäksi hänen yhteydenottonsa yritykseen poiki haastattelun ja työpaikan Wärtsilän Shared Service Centeristä. Katjalle yritykseen hakeutuminen tuntui luonnolliselta: ”Isäni on tehnyt pitkän uran Wärtsilässä. Olemme pikkuveljen kanssa lapsena muun muassa rakentaneet legopalikoista Järvikadun tehtaan ja leikkineet käyvämme siellä töissä.”

Ensimmäisenä kesänä Katja hoiti matkalaskujen tarkastusta ja kirjausta, ja kesän jälkeen jatkoi tiimissä osa-aikaisena apurina. Toisena Wärtsilä kesänään hän hakeutui harjoittelijaksi reskontraan, ja pääsi hoitamaan maksuliikennettä. Katjan mielestä molemmat kesät toivat arvokasta perustyökokemusta: ”Pääsin hyödyntämään monilta laskentatoimen kursseilta tuttuja asioita ja myös opiskeluun sai uutta puhtia, kun pääsi käytännössä näkemään kirjanpidon ja laskentatoimen perustehtäviä.” Yliopiston nykyisellä alumnilla on myös lämpimiä muistoja ollessaan jäsen Warrantin hallituksessa vuonna 2007. Katjan urahaaveet veivät uusille urille Wärtsilän ulkopuolelle, mutta nyt 12 vuoden jälkeen ympyrä sulkeutui ja Katja palasi Wärtsilälle. Verkostojen kanssa vuosien aikana käydyt monet keskustelut yrityksen kuulumisista on pitänyt Katjan ajan tasalla vanhasta työnantajastaan. ”Paluumuuttamiseen houkutteli muun muassa tilaisuus tulla kehittämään controlling-prosesseja, johtamaan kansainvälistä tiimiä sekä tieto siitä, että taloushallinnon digitalisaatioon ja raportointijärjestelmiin on täällä panostettu ja panostetaan jatkossakin. Houkutteli myös mahdollisuus päästä mukaan kehittämään organisaatiota ja tilaisuus kokeilla osaamistaan kansainvälisen, virtuaalisen tiimin johtamisessa.”

Poissa ollessaan Katja kokee saaneensa hurjasti nykyisessä työssä hyödyttävää kokemusta. ”On ollut mukavaa päästä tuomaan omaa osaamista alusta saakka moniin prosesseihin ja kiva pystyä tekemään ehdotuksia aikaisempien kokemusten pohjalta. Voinee sanoa, että ympyrä sulkeutui, kun kierroksen jälkeen urani jatkuu nyt Wärtsilässä”. Katjan mukaan uudessa roolissa motivoi yksinkertaistettuna kansainvälisyys sekä työyhteisön halu kehittyä ja parantaa toimintaa.

Erkka P. Project Controller, Wärtsilä

Peltosen törmätessä opiskeluaikoinaan Wärtsilän työpaikkailmoitukseen osa-aikaisesta harjoittelijasta, päätös hakemisesta tapahtui nopeasti. Projektiin työllistyi muitakin yliopistolaisia: ”Opiskelijaryhmämme tehtävä oli validoida siirtyvää dataa ja tutkia mahdollisia virheitä. Intensiivistä hommaa ja paljon manuaalista työtä, mutta samalla saimme hyvän perehdytyksen siihen, miksi tehtävä oli tärkeä, ja mitä organisaatio hyötyy hyvin tehdystä työstä. Työn kautta pääsi lisäksi tutustumaan laajasti organisaation eri ihmisiin”.

Yliopiston opeista oli työssä selkeää hyötyä: ”Yliopistolla järjestetyllä SAP-kurssilla oli jopa ratkaiseva vaikutus työn saamisessa ja alkuun pääsemisessä, sillä perusteet oli heti helppo ymmärtää. Vastaavasti opiskeluni saivat lisäboostia, sillä tiesin kyllä pärjääväni ja minulla oli selkeämpi kuva siitä, miten opiskellut asiat liittyivät isompiin kokonaisuuksiin.” Erkka toteaa työn helpottaneen tiedon käsittelyä ja oppimista erityisesti, kun opittuja asioita pystyi kiinnittämään käytäntöön ja muistijälki oli suurempi: ”Tuntui vapauttavalta

Erkan työnhakuvinkki opiskelijoille: ”Onhan tämä klisee, mutta on ollut hämmentävää havaita miten kaikki erilaiset kokemukset niin työelämästä kuin vapaa-ajalta kasvattavat ja saattavat osoittautua myöhemmin hyödyllisiksi. Kehottaisin taustasta ja työhistoriasta huolimatta hakemaan rohkeasti myös niihin paikkoihin, joihin saattaa tuntua olevan jopa lähes mahdotonta päästä. Ei mikään ole mahdotonta ja kaikesta voi oppia. Kun uskaltaa olla rohkeasti oma itsensä myös rekrytointitilanteissa ja jaksaa hakea sietäen myös pettymyksiä oppien koko ajan uutta, niin aivan varmasti se oma, sopiva paikka löytyy.”

Katjan työnhakuvinkki opiskelijoille: ”Hyödynnä opiskelijatapahtumien tarjoamat yrityskontaktit, ole aktiivinen ja pyri tapaamaan rekrytoivia esimiehiä suoraan esimerkiksi messuilla tai yritysvierailuilla. Yritä hahmottaa minkä tyyppisistä tehtävistä olet kiinnostunut, mitkä ovat omat vahvuutesi ja uratavoitteesi. Jokaisesta tehtävästä on mahdollista oppia uutta eli kannustaisin rohkeasti seuraamaan unelmiaan ja katsomaan mitä edestään löytää.”

ymmärtää, ettei opiskelu ja oppiminen lopu työelämässä, kun uusia ratkaisuja joko tulee vastaan tai täytyy hakea koko ajan.” Lisäksi Erkka pitää tärkeänä ennakkoluulottomuutta mahdollisuuksien ja haasteiden suhteen, sillä itsestään selviksikin koettuja rutiineja voi kehittää omassa työssään. Wärtsilässä työskentelyä hän suositteleekin, jos kestävän yhteiskunnan mahdollistaminen kiinnostaa ja on työntekijänä valmis kehittämään ja kehittymään jatkuvasti: ”Wärtsilän osalta mahdollisuudet ovat moninaisia, sillä isosta ja vahvasti tulevaisuuteen satsaavasta yrityksestä löytyy lukuisia vaihtoehtoja.”

Erkkan tie vei välillä organisaation ulkopuolelle, mutta paluu pari vuotta sitten tuntui kuitenkin helpolta: ”Hyvät työmahdollisuudet ja helpompi arki työn ja perhe-elämän yhteensovittamisessa houkuttelivat takaisin.” Sittemmin jo kahdessa eri positiossa työskennellyt Erkka kertoo nauttivansa erityisesti työnsä haastavuudesta, mahdollisuudesta vaikuttaa konkreettisesti suoraan tulokseen sekä toiminnan kehittämisestä. Hän myöntää, että joskus muutosten läpivienti on haastavaa useiden sidosryhmien kanssa, mutta pitää harvaa asiaa yhtä palkitsevana kuin onnistumisia prosessin parantamisessa. ”Tällä hetkellä nautin suuresti kiireisestä, mutta todella mukavasta työyhteisöstäni”, hän summaa.

Pääaine purtavaksi

Koulutusalan valinta on suuri päätös elämässä. Fuksin valinnat eivät kuitenkaan ole vielä ohi. Sopivan pääaineen valinta saattaakin tuntua vielä suuremmalta päätökseltä.

TEKSTI: JONAS VIITANEN KUVA: PIXABAY

Toukokuuhun mennessä jokaisella pitäisi olla haju siitä, minkä aineen kursseilla aikoo pääasiassa tulevat vuodet hikoilla. Osa on varmasti jo tenavasta asti tiennyt aikovansa nimenomaan henkilöstöjohtajaksi tai suuren linjan markkinointimoguliksi. Moni kuitenkin puntaroi ihan viimeiseen päivään asti eri vaihtoehtojen äärellä. Jos olo on kuin karkkikaupassa, kannattaa yrittää poimia se parhaimman makuinen makeinen. Mihin aiheisiin koet sisäistä paloa? Minkä teemojen parissa olet valmis pööpöilemään seuraavat viisikymmentä vuotta? Ensimmäinen vuosi tarjoaa hyvän mahdollisuuden tutustua kaikkiin pääaineisiin ainakin pinnallisesti. Peruskurssit antavat osviittaa siitä, mitkä oppiaineet miellyttävät ja mitkä eivät todellakaan tule kyseeseen. Liian nopeita tuomioita kannattaa kuitenkin välttää, ja saatat vielä löytää piilevän rakkautesi tiliristikoita kohtaan, vaikka debetit ja kreditit eivät heti ensimmäisessä tentissä löytäneet oikeita puoliaan.

Valinnan voi tehdä hyvin tai huonosti. Ja seurauksista joudut kärsimään lähinnä itse. Jos oma pääaine on mielestäsi aivan perseestä, voivat motivaatio ja hyvinvointi sukeltaa varsin syvälle. Siksi valinta kannattaa tehdä itse. Lempi karkkisi ei välttämättä löydy samalta hyllyltä, kuin kavereittesi tai vanhempiesi vastaavat. Muiden ihmisten näkemyksistä ja neuvoista on valtavasti apua päätöksenteossa, mutta omaa pääainevalintaa ei kannata ulkoistaa muille.

Mikään tarjotuista pääaineista ei ole itsessään huono, mutta eri ihmisille toiset ovat toisia sopivampia. Mistä pääaineesta sitten saa eniten rahaa? Palkkatilastojen mukaan keskimäärin parhaiten tienaavat laskentatoimesta ja rahoituksesta valmistuneet. Luultavasti itse löydät tien suurimman menestyksen äärelle sen aineen kautta, jossa voit saavuttaa korkeimman osaamisen tason. Luultavasti se on se aine, johon sinulla on eniten kiinnostusta. Pääainetta on myös mahdollista vaihtaa seuraavan vuoden haussa, mutta valinta kannattaa saada kerralla oikein. Älä siis valitse pääainettasi siksi, että kaveri pyysi, äiti pakotti, haluat sinne, minne on vaikeinta päästä, haluat olla härkä, et halua olla make, haluat olla make, et halua olla härkä, haluat päästä helpoimmalla tai annat arvan ratkaista valinnan.

This article is from: