Näkökulma
”Oma vika, maksa itse” -asenteella ikävät seuraukset ELINA PIMIÄ
Kuva: Ella Manninen
Kirjoittaja aloitti Diabetesliiton asiantuntijaylilääkärin tehtävissä vuoden alussa. Hän on sisätautilääkäri ja endokrino logi, jonka työuraan kuuluu diabeteksen hoitoa niin erikois sairaanhoidossa, terveyskeskuksessa kuin perusterveyden huollon erityisosaamisyksikössä. Hän odottaa ilolla yhteistyötä kollegoiden kanssa diabeteksen hoidon ja potilaiden elämän laadun kehittämiseksi. Tässä kirjoituksessa hän nostaa esiin muutamia ajankohtaisia teemoja, joihin toivoo voivansa vaikuttaa uudessa tehtävässään.
Kuva: Shutterstock
Endokrinologian ja sisätautien erikoislääkäri Asiantuntijaylilääkäri Diabetesliitto elina.pimia@diabetes.fi
Vuonna 2017 diabeteksen hoidossa käytettävien lääkkeiden sairaus vakuutuskorvauksia leikattiin korottamalla potilaiden omavastuita lukuun ottamatta insuliinia. Muutos oli osa valtiontalouden säästötoimia ja täysin poikkeuksellinen, koska säästötarve katettiin tuolloin yksittäisen potilasryhmän lääkekorvauksista leikkaamalla. Tähän liittyi selvästi oletetusti itseaiheutetun sairauden stigma ja asenne, että ”oma vika, maksa itse”. Jo päätöstä seuraavana vuonna Lancetissa julkaistiin suomalais-ruotsalainen klusterianalyysi (1), joka nosti esiin diabeteksen eri tyypit ja vahvisti osaltaan tietämystä sitä, että tyypin kaksi diabetes ei ole ainoastaan elämän tapasairaus, vaan siihen vaikuttaa vahvasti perimä. Invest-hanke on julkaissut tuoreen raportin ”Diabeteslääkkeiden korvauksia leikattiin – miten kävi potilaiden?” Raporttiin on koottu pää tulokset viidestä kansainvälisissä tieteellisissä lehdissä julkaistusta vertaisarvioidusta tutkimuksesta. Tyypin 2 diabetesta sairastavat olivat omavastuun korotuksen jälkeen aiempaa tyytymättömämpiä hoitoonsa, ja Pohjois-Karjalassa potilaiden hoitotasapainossa havaittiin heikkenemistä. Lääkkeiden hankintaan liittyviä taloudelliset vaikeudet yleistyivät, ja toimeentulotuen käyttö diabeteslääkkeiden ostamisessa yleistyi. (2) Vaikka lääkkeiden maksukatto täyttyy usein tyypin 2 diabetesta sairastavilla, ei kaikkein vähävaraisimmilla ole varaa lähteä sitä kerryttämään.
Pandemia-ajat ovat asettaneet haasteita hoidon saatavuudelle, eritoten terveydenhoitajien työpanosta on kulunut rokottamisiin. Toisaalta myös potilaamme ovat osin jättäneet käyntejä väliin, ehkäpä tartunnan pelosta, ehkäpä osin ajatellen, etteivät halua kuormittaa terveyspalveluita. Uusien diabetesdiagnoosien määrä on vähentynyt, mikä viittaa diagnoosi vajeeseen. Syntynyttä hoitovelkaa tulemme lähivuodet perkaamaan. Tulevien hyvinvointialueiden ter vey d enhuollon kehittämisessä on tärkeä tehtävä huolehtia diabeteksen hoidon laadusta. Moniammatillinen hoitotiimi diabetesta sairastavien hoidossa tulee taata aiempaa laajemmin. Diabeteshoitajien hoitotyöhön ja ennaltaehkäisevään hoitoon tulee panostaa. 1. Ahlqvist E, Storm P, Käräjämäki A, ym. Novel subgroups of adult-onset diabetes and their association with outcomes: a data-driven cluster analysis of six variables. Lancet Diabetes Endocrinol. 2018. Julkaistu verkossa 1.3.2018. 2. www.diabetes.fi/yhteiso/ajankohtaista/ yhteenveto_tyypin_2_diabeteslaakkeiden_korvausmuutoksella_vuonna_2017_negatiivisia_vaikutuksia.23715. news#4ba48873
Diabetes ja lääkäri helmikuu 2022
19