7 minute read
Vauvavaiheen tukeminen on kansallinen investointi
Sixten Korkman
Suomi pärjää kansainvälisissä vertailuissa yleensä hyvin. Tämä koskee myös perhe- ja lapsipolitiikkaa. Ongelmista kärsiville perheille ei kuitenkaan nykyisellään ole tarjolla riittävästi tukea, etenkään varhaisessa vaiheessa. Lapsipolitiikkaa ja erityisesti vauvavaiheen tukemista on aiheellista tarkastella laajemmin kolmesta näkökulmasta, joista ensimmäinen on moraalinen: haluamme kunnioittaa YK:n lapsen oikeuksien sopimusta ja sen arvoja. Toinen ja tässä kirjoituksessa keskeisin näkökulma on taloudellinen: panostaminen pienten lasten hyvinvointiin on kansantaloudellisesti kannattava investointi. Kolmannen näkökulman lähtökohtana on sosiaaliturvan perustana oleva sukupolvien välinen (hiljainen) sopimus: kutistuvien lapsimäärien maassa tuo sopimus on vino ikääntyneen ikäluokan eduksi ja nuoren ikäluokan haitaksi.
127
Moraalisesti hyvä yhteiskunta kantaa huolta lapsistaan
Suomi pyrkii olemaan monellakin tapaa tasaarvoinen maa. Erityisen laaja yhteisymmärrys on siitä, että meillä tulisi vallita mahdollisuuksien tasa-arvo. Tämä edellyttää, että Suomi käytännössä noudattaa YK:n lapsen oikeuksien sopimusta. Jokaisella Suomeen syntyvällä lapsella tulisi olla yhtäläiset mahdollisuudet kehittyä, pysyä terveenä ja kouluttautua. Kaikki emme kuitenkaan synny koteihin, joissa edellytykset turvalliseen lapsuuteen ja kehitykseen olisivat yhtä suotuisia. Siksi on tärkeää, että eri syistä apua tarvitsevat perheet saavat jo odotusajasta lähtien tukea, joka auttaa ongelmatilanteissa ja tasoittaa heidän lastensa tietä.
Suomi on tunnetusti hyvä maa synnyttää lapsia. Perhepolitiikka sekä varhaiskasvatuksemme ja koulumme kestävät kansainvälistä vertailua. Tästä huolimatta meillä on paljon lapsiköyhyyttä ja muita ongelmia. On ymmärrettävää, että mahdollisuuksien tasa-arvoa ei todellisuudessa voida kokonaan saavuttaa. Mutta on syytä tehdä voitava niiden vaikeuksien torjumiseksi, jotka aiheuttavat merkittävää nuorten syrjäytymistä ja usein ongelmia yli koko elinkaaren. Tämä on ensisijaisesti moraalinen kannanotto, mutta kyse on myös koko kansantalouden suorituskyvystä. Panostamista perhe- ja lapsipolitiikkaan voidaan perustellusti pitää kansantaloudellisesti hyvin kannattavana investointina.
Sikiöaika ja vauvavaihe, ihmisen pari ensimmäistä vuotta, ovat herkkiä ja merkitykseltään kauaskantoisia yksilön myöhemmän kehityksen kannalta. Ensimmäiset vuodet muovaavat lapsen kognitiivisia taitoja, luonnetta, keskittymiskykyä, motivaatiota ja sosiaalisia taitoja. Erilaiset perheen piirissä ongelmia aiheuttavat asiat voivat tuolloin vaikuttaa hyvin haitallisesti lapsen kehitykseen. Ongelmien taustalla voi olla esimerkiksi perheväkivaltaa, mielenterveysongelmia tai päihteidenkäyttöä. Usein taustalla yhtenä tekijänä on köyhyyttä. Aivotutkijoiden lukuisat tutkimukset (mm. Johnson, Riis & Noble 2018) ovat osoittaneet, että lapsiköyhyys voi tuottaa syntymän jälkeen sellaista stressiä (”toksista stressiä”), joka häiritsee merkittävästi aivojen normaalia kehitystä ja jopa kasvua.
Lapsuudenaikainen köyhyys on seurauksiltaan sitä vakavampaa, mitä nuorempana lapsi on sen kokenut ja mitä pidempään köyhyysjakso perheessä on kestänyt. Köyhyyttä kokeneet lapset menestyvät muita huonommin koulussa, ja heillä on enemmän käyttäytymisongelmia. Nuorena heillä on useammin mielenterveysongelmia ja teiniraskauksia tai he ajautuvat rikoksen poluille. Lasten huostaanotot ja mielenterveysongelmat ovat vahvasti yhteydessä vanhempien toimeentulovaikeuksiin.
Tukemalla vaikeissa elämäntilanteissa eläviä perheitä lapsen kehityksen kannalta kriittisessä vauvavaiheessa voidaan merkittävästi edistää lapsen kehitystä. Talousnobelisti James Heckman osoitti jo vuosikymmeniä sitten, että panostukset niin sanottujen ongelmaperheiden ja varhaiskasvatuksen tukemiseen voidaan nähdä investointina, jolla on kansantaloudellisesti erittäin korkea tuotto. Näin siksi, että varhaislapsuudessa annettu tuki parantaa todennäköisyyttä, että lapsi aikuiseksi kasvettuaan kouluttautuu ja työllistyy. Investoinnin kannattavuus on suuri, se maksaa ajan myötä itsensä takaisin ja jopa vahvistaa julkista taloutta pienempien sosiaalikulujen ja lisääntyvän vero-
128 Vauvatyö
kertymän kautta. Heckman päätyi arvioihin, merkitystä. Kuvion on alun perin piirtänyt että yhden dollarin investointi saattoi tuottaa James Heckman, ja sen sanoma on, että pajopa seitsemän dollarin tuoton. nostaminen lapsen kehityksen edistämiseen
Yhdysvalloissa tehtyjen tutkimusten tu- antaa sitä korkeamman yhteiskunnallisen lokset eivät välttämättä päde sellaisinaan tuoton, mitä varhaisemmin panostaminen toSuomessa, jossa köyhien perheiden asema teutuu. Kuvion sanoma on selkeä, mutta toki on hyvinvointivaltion toiminnan ansiosta pa- on otettava huomioon, että eri toimien vaikurempi kuin Yhdysvalloissa. Kuitenkin myös tukset riippuvat mm. perheiden olosuhteista Pohjoismaissa tehdyissä tutkimuksissa on ja toimenpiteiden laadusta. huomattu, että lasten tukeminen perheen ongelmatilanteissa ja etenkin vauvavaiheessa on varsin kannattavaa. Yksilön pärjääminen on mitä suurimmassa määrin myös yhteiskunnan etu. Lapsen
Usein käytetty kuvio havainnollistaa var- varhaisvuosien haiskasvatuksen ja varhaisten interventioiden (1v–5v) tukeminen on kannattava
sijoitus.
Sijoitus on sitä parempi, mitä aikaisemmin se kohdentuu.
Sijoitetun pääoman tuotto, inmihillinen pääoma
0 Odotusaika odotusajan tuet
varhaislapsuuden tuet
varhaiskasvatuksen tuet
yleissivistävä koulutus
ammatillinen pätevöityminen
0–3 4–5 koulu työelämä
129
Tanskassa on todettu, että vanhempien tukeminen käytöshäiriöisen lapsen perheessä vähentää eriarvoisuutta ja yhteiskunnan nettokustannuksia. Normaalisti yksilö on yhteiskunnalle kustannuserä lapsena ja nuorena (lapsilisät, päivähoito, koulu), mutta sen jälkeen nettomaksaja (verot), kunnes siirtyy eläkkeelle. Käytöshäiriöinen lapsi, jonka perhe jää vaille tukea, saattaa olla kustannuserä yhteiskunnalle läpi koko elämänsä. Riittävän tiivistä tukea saanut käytöshäiriöinen lapsi menestyy sen sijaan elämässä lähes yhtä hyvin kuin muut lapset. Jos lapset ovat saaneet tarvitsemaansa tukea, heillä on myöhemmin muita vähemmän liikalihavuutta, terveysongelmia, heikkoa koulumenestystä, rikollisuutta ja työttömyyttä. Myös muissa Pohjoismaissa on todettu, että perheiden oikea-aikainen auttaminen ja panostaminen varhaiskasvatukseen tukevat lapsen kehittymistä ja menestystä elämässä.
Vauvavaiheen ja varhaiskasvatuksen tuet eivät ole kaikille perheille yhtä tärkeitä. Hyvin pärjäävät perheet eivät ole kovin riippuvaisia yhteiskunnan tuesta, vaikka äitiysneuvolat ja julkinen terveydenhuolto toki ovat kaikille tärkeä turvan lähde. Tuki on sen sijaan tuiki tärkeää heikossa asemassa oleville ja erityisistä ongelmista kärsiville perheille. Tällöinkin on olennaista, että tuen voidaan perustellusti olettaa vaikuttavan tarkoitetulla tavalla. Siksi Sukupolvien välinen sopimus joutuu kuitenkin koetukselle, jos nuoret ikäluokat ovat ikääntyneitä paljon pienempiä.
viranomaiset (THL) ja eri järjestöt, kuten Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö (Itla) ja Suomen Mielenterveysseura, pyrkivät edistämään näyttöön perustuvien psykososiaalisten menetelmien käyttöön ottamista myös lapsiperheiden tukemisessa. Mainitut järjestöt ovat jo vuosia levittäneet ja juurruttaneet vaikuttavia menetelmiä valtakunnallisesti.
Tulonsiirtojen ja tapauskohtaisesti kohdennettujen interventioiden lisäksi tarvitaan perheille eri muodoissa annettavaa matalan kynnyksen tukea. Olennaista olisi, että tämä tapahtuisi sellaisen tukijärjestelmän piirissä, joka huomioi perhetilanteen kokonaisuutena ja jossa on hyvä palvelujen koordinointi.
130 Vauvatyö
Tarve lapsiperheiden tukemiseen alkaa jo ennen lapsen syntymistä, koska lapsen ensimmäiset vuodet ovat erityisen tärkeät. Lukuisat tutkimukset (VATT-päivä 2018) osoittavat, että suurin positiivinen kustannusvaikutus on riskiryhmiin kuuluvien lasten ja heidän perheidensä saamalla hyvin varhaisella tuella. Toimet syrjäytymässä olevan nuoren auttamiseksi ovat jo vaikeampia toteuttaa ja aiheuttavat suurempia kustannuksia – mistä huolimatta nuoria toki tulee pyrkiä auttamaan.
Tehokkaiden, tutkimusnäyttöön pohjautuvien interventioiden käyttöönotto ja ylläpito vaativat resursseja mutta toisaalta tuovat huomattavia säästöjä yhteiskunnalle. Oikein kohdennetun tuen tuotto on moninkertainen panostukseen nähden, koska se vähentää myöhempiä sosiaalimenoja sekä parantaa myöhemmin lapsen kouluttautumista, työllistymistä ja terveenä pysymistä yli koko elinkaaren.
Sukupolvien välinen sopimus on nyt epäreilu nuoria kohtaan
Suomen hyvinvointivaltio ja eritoten sosiaaliturva perustuvat sukupolvien väliselle sopimukselle, jota ei tosin koskaan ole kukaan allekirjoittanut (eli sopimus on ”hiljainen”, implisiittinen). Sen mukaan aktiivi-iässä oleva sukupolvi huolehtii lapsista ja vanhuksista sillä olettamuksella, että seuraava sukupolvi hoitaa heitä vanhuusiän koittaessa. Nyky-yhteiskunnassa tämä tapahtuu siten, että aktiiviväestö maksaa ne verot, joita lapsiperheiden ja vanhusten tulonsiirtojen ja palvelujen rahoittamiseksi tarvitaan. Näin rahoitetaan lapsilisät sekä päivähoidon ja koulun kustannuksia. Näin rahoitetaan myös valtaosa eläkkeistä sekä vanhusten tarvitsemat terveydenhuolto- ja hoivapalvelut. Järjestelmää voi pitää taloudellisesti tehokkaana tapana tuottaa yhteiskunnan jäsenten kaipaamaa turvaa.
Sukupolvien välinen sopimus joutuu kuitenkin koetukselle, jos nuoret ikäluokat ovat ikääntyneitä paljon pienempiä. Suomessa väestön ikärakenteen muutos on johtamassa siihen, että nykyisenlaiset verokertymät yhä heikommin riittävät julkisten menojen kattamiseen. Olennaisia asioita ovat työikäisen väestön väheneminen ja ikääntyneiden lukumäärän nopea kasvu. Väestön ikääntyminen johtuu vielä toistaiseksi osaltaan sodan jälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien vanhenemisesta. Muita, yhä voimakkaammin vaikuttavia syitä ovat eliniän piteneminen ja viime vuosina jyrkästi alentunut syntyvyys. Näillä näkymin tulevat ikäluokat joutuvat hyvinvointivaltion nettomaksajiksi, kun taas nyt ikääntyneet ovat elinkaarensa aikana olleet merkittävässä määrin nettosaajia.
Toki vanhat sukupolvet jättävät lapsille ja nuorille myös paljon pääomaa yhteiskunnan
perusrakenteen (”infran”) ja yksityisten perintöjen muodossa. Toisaalta heille siirtyy julkisen velan ja budjettiongelmien lisäksi myös monelta osin laadullisesti heikompi ympäristö sekä kärjistymässä oleva ilmaston lämpenemisen ongelma. On perusteita väittää, että sukupolvien välinen sopimus on muodostumassa nuorten ikäluokkien kannalta epäreiluksi.
Johtopäätös on, että panostukset vauvavaiheen ja yleensä lapsiperheiden tukemiseksi ovat useastakin syystä vahvasti perusteltuja. Ne ovat sitä moraalisesti ja kansainvälisten sopimusten näkökulmasta (lapsen oikeuksien sopimus). Ne vähentävät sosiaalista eriarvoisuutta. Lapsiperheiden tukeminen edistää kansantalouden tehokkuutta ja on sellaista ennalta ehkäisevää toimintaa, joka voi merkittävästi tukea julkista taloutta pitkällä aikavälillä. Panostaminen lapsiperheiden tukemiseen on perusteltua sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Vaarana on, että lapsiperheet jäävät ääniä kalastavassa politiikassa vähemmälle huomiolle kuin eläkeläisväestö. Hyvä yhteiskunta asettaa kuitenkin lapset etusijalle. Minkään priorisoinnin ei soisi olevan politiikassa tätä tärkeämpi.
Lähteet
Johnson, S., Riis, J. & Noble, K (2018). State of the art review: Poverty and the developing brain. Pediatrics 137, 4.
VATT-päivä 2018. Investoinnit lapsen varhaisvuosiin: tuloksia maailmalta ja meiltä. Helsingissä 25.10.2018.
131
Ydinkohdat
Lapsipolitiikkaa kannattaa tarkastella myös taloudellisesta näkökulmasta: yksilön pärjääminen on mitä suurimmassa määrin myös yhteiskunnan etu. Panostukset varhaiskasvatukseen ja perheiden tukemiseen voidaan nähdä investointina, jolla on sekä kansantaloudellisesti että inhimillisesti katsottuna erittäin korkea tuotto.
Mitä varhaisemmassa vaiheessa vauva ja perhe saavat tukea, sitä suurempi on vaikutus – myös taloudellinen.
Lapsipolitiikassa on otettava huomioon myös sukupolvien välinen reiluus; näillä näkymin tulevat ikäluokat joutuvat hyvinvointivaltion nettomaksajiksi.
