Vauvatyössä tarvitaan herkkää otetta ja vankkaan ammattitaitoa

Tanja Henttonen Hanna Sellergren

Ensimmäiset elinvuodet vaikuttavat merkittävällä tavalla lapsen kasvuun ja kehitykseen, ja vaikutukset ulottuvat aina aikuisuuteen saakka. Tiedämme, että jo kohdussa alkaa huima aivojen kehitys, joka jatkuu muutaman ensimmäisen elinvuoden ajan kiihkeämpänä kuin koskaan myöhemmin, ja että vanhemman hyvinvoinnilla – kuten myös pahoinvoinnilla – on suora vaikutus kehittyvään sikiöön ja syntyneeseen lapseen. Jokainen kohtuvauva ja lapsi ansaitsee mahdollisimman turvalliset olosuhteet elämänsä alkuun.

Kädessäsi oleva käsikirja tarkastelee tätä merkityksellistä ajanjaksoa, odotusaikaa ja ensimmäisiä elinvuosia, niiden perheiden näkökulmasta, jotka tarvitsevat erityistä tukea. Käsikirja on suunnattu sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisille ja opiskelijoille, jotka kohtaavat työssään haastavissa ja kuormittavissa oloissa eläviä vauvaperheitä. Perheillä on usein moninaisia, kasaantuneita

Lapsuudenperheen haitalliset kokemukset voivat toistua, jos vanhempi ei ole saanut mahdollisuutta työstää niitä osaksi omaa elämänhistoriaansa. Lapsuuden traumaattiset kokemukset voivat tuoda tähän hetkeen turvattomuutta ja kaoottisuutta ja näin heijastua kykyyn olla turvallinen vanhempi omalle lapselle. Turvattoman lapsuuden eläneen vanhemman vanhemmuus voi näyttäytyä epäjohdonmukaisena tai arvaamattomana käytöksenä, vuorovaikutuksen ja parisuhteen haasteina, vaikeutena tunnistaa omia ja vauvan tunteita, vauvan tarpeiden riittämättömänä kohtaamisena sekä arjen kaoottisuutena ja rutiinien puutteena, epäluottamuksena auttaviin tahoihin ja taloudenhallinnan haasteina. Edellä mainitut arkeen ja omaan elämänhallintaan liittyvät vaikeudet voivat aiheuttaa vanhemmalle voimakasta ja pitkittynyttä stressiä. Stressi jo sinällään vaikeuttaa vanhemman kykyä hoivata vauvaansa sensitiivisesti.

Käsikirjan lähtökohtana on tarjota moninäkökulmainen katsaus vaativaan vauvatyöhön. Toivomme, että käsikirja auttaa vauvaperheitä kohtaavia ammattilaisia tunnistamaan varhaisessa vaiheessa perheet, jotka tarvitsevat erityistä tukea odotus- tai vauvavaiheessa. Tavoitteena on lisätä ymmärrystä varhaisen tuen merkityksestä ja tätä kautta mahdollistaa perheiden avunsaanti aikaisemmin ja pitkäkestoisemmin.

Työskentely aloitetaan jo vauvaa odotettaessa

vauvasta ja auttaa häntä valmistautumaan vanhemmuuteen ja luomaan turvallista kiintymyssuhdetta vauvan ja itsensä välille. Työskentely odotusvaiheessa suojaa kohdussa olevan vauvan aivoja, jotka kehittyvät sikiöajasta alkaen kahteen ikävuoteen asti erityisen nopeassa tahdissa. Odotusaika on lähtökohtaisesti hyvä hetki myös vanhemman omaa elämää koskeville muutoksille. Vauva motivoi vanhempaa tarvittavaan elämänmuutokseen ja itsestä huolehtimiseen.

Vauvatyö on aina varhaisen vaiheen tukea vauvan näkökulmasta. Työskentely aloitetaan mielellään jo odotusvaiheessa, silloin kun vauva on vielä kohdussa. Tässä vaiheessa on mahdollista vahvistaa vanhemman mielikuvia syntyvästä

Kun perheen taustalla on pitkittyneitä, ylisukupolvisiakin haasteita, tulee myös tuen olla riittävän pitkäkestoista, intensiivistä sekä arjessa tapahtuvaa. Pitkään jatkuneita ylisukupolvisia ongelmia ei ole mahdollista korjata kuukaudessa tai kahdessa. Varhaisessa vaiheessa on hyvä tarjota intensiivistä tukea useiden kuukausien ajan, vauvavaiheen erityisyys ja vaativuus huomioiden. Erityisesti silloin, jos vauva on kovin itkuinen, huonosti nukkuva tai sairas ja jos perheessä on vauvan syntymän aikaan myös muita kuormittavia tekijöitä, kuten kriisiytynyt elämäntilanne, tulee tukea tarjota heti. Vauvavaiheen jälkeen tuen määrää voidaan vähitellen vähentää perheen toimintakyvyn mukaisesti.

Osa perheistä selviää alussa saadun intensiivisen tuen jälkeen hyvin, mutta osa voi tarvita tukea jopa lapsen aikuisuuteen saakka. Esimerkiksi kehitysvammaiset ja vakavista mielenterveyden ongelmista kärsivät vanhemmat tarvitsevat tukea vanhemmuuteen pitkäkestoisesti, mutta tuen avulla he selviytyvät vanhempina riittävän hyvin. Pitkäkestoisen tuen avulla voidaan välttyä huostaanotoilta ja lasten vakavalta oirehdinnalta.

Liian lyhyillä kuntoutusjaksoilla ja ylimitoitetuilla tavoitteilla perhe asetetaan pahimmillaan toistuvien pettymysten äärelle. Usko omaan vanhemmuuteen ja itsenäiseen selviytymiseen on sitä heikompaa, mitä useammin vanhempi joutuu kohtaamaan pettymyksiä apua hakiessaan tai jäämään vaille tarvitsemaansa apua. Lyhyellä tähtäimellä lyhyiden kuntoutusjaksojen voidaan ajatella olevan taloudellisesti järkeviä, mutta käytännössä niihin liittyy riski, että kuntoutus ei tue perhettä riittävästi – tällainen panostus ei siis ole inhimillisesti eikä taloudellisestikaan kannattavaa. Lisäksi kuntoutuksen aloittaminen uudelleen on työläämpää, kun takana on jo kesken jäänyt hoito.

Taustalla vahva ammattitaito ja paljon erityisosaamista

Vauvaperheitä kohtaavilla ammattilaisilla on sosiaali- ja/tai terveydenhuollon tutkinnon lisäksi paljon erityisosaamista ja tietoa varhaisesta vuorovaikutuksesta, vauvan normaalista kehityksestä, turvallisista kiintymyssuhteista, vanhemmuuden tukemisesta sekä traumojen vaikutuksista vanhemmuuteen. Työ edellyttää jatkuvaa kouluttautumista sekä jatkuvasti kertyvän uuden tiedon soveltamista käytäntöön.

Asiakasperheiden erilaiset elämäntilanteet ja tarpeet haastavat osaamisen jatkuvaan kehittämiseen. Jos perhe on maahanmuuttajataustainen, asiakkaalla ja työntekijällä ei välttämättä ole yhteistä kieltä. Tämä haastaa vuorovaikutustilanteet uudella tavalla ja edellyttää rohkeutta luovien kommunikointitapojen käyttöön. Perheissä voi olla myös esimerkiksi neuropsykiatrisia haasteita tai oppimisvaikeuksia, jolloin työntekijän on varattava työskentelyyn reilusti aikaa, jotta asioita voidaan toistaa useaan kertaan ja harjoitella kädestä pitäen. Vanhemman traumaattiset kokemukset edellyttävät työntekijältä traumatietoista ja sensitiivistä työotetta, jotta luottamus voi syntyä ja yhteinen työskentelyä käynnistyä.

Työntekijältä odotetaan kykyä ja halua oman toiminnan arvioimiseen ja työn edelleen kehittämiseen sekä herkkyyttä ja taitoa kuunnella asiakasperheen ja yhteistyökumppanin näkemyksiä, tarpeita ja toiveita. Vauvaperheitä kohtaavan ammattilaisen työkalupakista löytyykin rikas valikoima menetelmiä mm. vuorovaikutuksen, vanhemmuuden ja mentalisaation vahvistamiseen sekä leikin ja ilon löytämiseen vauvan ja vanhemman välille. Työkalupakista löytyy myös ryhmänohjaamistaitoja sekä toiminnallisia, luovia ja kehollisia menetelmiä.

Perheitä kohtaavien ammattilaisten on hyvä ymmärtää oman käyttöteoriansa merkitys asiakasperheiden kohtaamisessa. Käyttöteoria on sisäinen malli, joka ohjaa ammattilaisen toimintaa, päättelyä ja valintoja. Se syntyy henkilökohtaisten ominaisuuksien, eletyn elämän, koulutusten ja työkokemuksen pohjalta. Omasta käyttöteoriasta on hyvä tulla tietoiseksi esimerkiksi silloin, jos isän mukaan ottaminen työskentelyyn ei tunnu luontevalta, jos toisesta kulttuurista tulleen vanhemman tavat aiheuttavat ristiriitaisia tunteita tai jos asiakasperheen vanhempi käyttää päihteitä ja hänen kohtaamisensa tuntuu sen vuoksi vaikealta. Mitä omia kokemuksia ja asenteita silloin aktivoituu, ja miten ne vaikuttavat perheiden kohtaamiseen?

Kun perheen aikuisilla on monenlaisia haasteita, voi helposti käydä niin, että työssä keskitytään aikuisten kriiseihin ja asioiden hoitamiseen ja vauvan tarpeet jäävät liian vähälle huomiolle. Työntekijän ammattitaitoon kuuluu, että näissäkin tilanteissa vauvan etu on ensisijainen ja se otetaan kaikessa huomioon. Aikuisten asioita ei voida hoitaa vauvan hyvinvoinnin kustannuksella. Vauvan näkökulmasta voidaan huolehtia esimerkiksi niin, että verkostokokoukset aloitetaan kysymällä aina ensin, miten vauva voi ja miten vauvalle asetetuissa tavoitteissa on edistytty. Tapaamisissa vauvaa tervehditään aina siinä missä aikuisiakin ja kysytään myös vauvan kuulumiset. Kun työntekijä ja vanhempi tekevät yhdessä vauvasta kokonaisvaltaisia havaintoja, vauvan hyvinvointi sekä vauvan ja vanhemman välinen suhde tulevat nähdyiksi ja kuulluiksi ja myös sanoitetuiksi vanhemmalle. Näin vauvan asiat eivät jää aikuisten elämänkaaosten ja niiden käsittelyn jalkoihin.

Kohtaamisessa on työn ydin

Vanhemmat, jotka ovat saaneet osakseen mitätöintiä viranomaisten taholta, aistivat helposti työntekijän asennoitumisen. Työssä koko perhe tulee kohdata tasa-arvoisesti. Ajatuksena on: ”Me – työntekijät ja vanhemmat – teemme tässä yhdessä työtä sen hyväksi, että teidän perheenne

voisi paremmin.” Vaikka vauvatyössä vauva on kaikkein tärkein ja hänen turvallisuutensa ja hyvinvointinsa ovat aina työn keskiössä, on tärkeää kohdata myös vanhemmat arvostavasti ja kunnioittavasti. Erityisesti mikäli vanhemmilla on jo lapsuudestaan turvattomuuden ja vaille jäämisen kokemuksia, on tärkeää, että he saavat uusia korjaavia kokemuksia hyvästä huolenpidosta ja välittämisestä sekä omasta arvostaan ja merkityksestään ihmisinä ja vanhempina. Vanhemman on vaikea antaa vauvalleen sellaista, mitä vaille itse on jäänyt.

Arvostaminen tarkoittaa aika yksinkertaisia asioita: inhimillisen elämän, kokemuksen ja tunteiden kunnioittamista sekä käsitystä ihmisarvosta, joka ei ole kiinni saavutuksista, onnistumisista tai epäonnistumisista. Työntekijän ammattitaito on tärkeää, mutta ilman inhimillistä kohtaamisen taitoa ei monista erityiskoulutuksistakaan ole hyötyä. Kohtaaminen ei perustu oppeihin eikä teorioihin, se on pysähtymistä, läsnäoloa ja yhdessä kulkemista. Ilman läsnäoloa ei myöskään synny välittämisen ja luottamuksen ilmapiiriä, jota tarvitaan kaikessa ihmissuhdetyössä. Omaa toimintaansa voi arvioida myös kysymällä itseltään: ”Olisinko minä voinut hyvin, jos minun kanssani olisi toimittu noin”? (Mattila, 2008.)

Erityistä tukea tarvitsevien vauvaperheiden kanssa työskentely edellyttää moniammatillista työotetta ja yhteistyötä sekä perheen tarpeista lähtevien, realististen tavoitteiden asettamista yhteistyössä perheen, viranomaisten ja verkostojen kanssa. Myös vauvan kanssa työskentelylle asetetaan tavoitteet, jotka ovat selkeitä ja saavutettavissa. Työskentely kirjataan ylös, jotta vauva ei jää myöskään kirjauksissa näkymättömäksi. Tavoitteiden saavuttamista seurataan yhdessä vanhempien ja muun verkoston kanssa.

Vauvatyöllä vaikutetaan pitkälle elämään

Kun riskit tunnistetaan ja niihin puututaan jo odotus- ja vauva-aikana, pystytään ongelmia ehkäisemään jo ennalta. Sikiöaikana aivojen ja elimistön kehitys on nopeampaa kuin missään muussa vaiheessa elämää. Siksi kehitys on myös erityisen herkkä ympäristön vaikutteille, kuten stressialtistukselle. Vauvaperheitä ei tule jättää yksin ongelmien kanssa, eikä ongelmien kasvamista pidä jäädä odottelemaan.

Lapsuudenperheen elinolojen tiedetään olevan yhteydessä myöhempien ikävaiheiden terveyteen, terveyskäyttäytymiseen ja laajemmin hyvinvointiin. Lapsuuden haitalliset kokemukset aiheuttavat kehossa toksisen stressireaktion. Pitkittyessään stressireaktio voi häiritä aivojen ja muiden elinten kehittymistä ja lisätä riskiä saada stressiin liittyviä sairauksia vielä aikuisenakin.

Erityistä tukea tarvitsevien perheiden taustalla on usein tavanomaista enemmän lapsuuden haitallisia kokemuksia eli niin sanottuja ACE-kokemuksia (adverse childhood experiences). Tutkijat Felitti ja Anda huomasivat ACEkokemusten olevan kaiken kaikkiaan yllättävän yleisiä: 67 prosentilla väestöstä on vähintään yksi lapsuuden haitallinen kokemus ja 12,6 prosentilla niitä on neljä tai useampi. Useamman ACE-kokemuksen tiedetään johtavan aikuisiässä useisiin terveysongelmiin: ne aiheuttavat monenlaista pahoinvointia, mm. uniongelmia ja haasteita ihmissuhteissa ja työssä jaksamisessa, lisäävät masennusta ja itsetuhoisuutta, laukaisevat sairauksia kuten kroonisen tulehdustilan, muuttavat hormonitoimintaa ja jopa lisäävät sydänsairauksien, aivohalvauksen, syövän, diabeteksen ja Alzheimerin tautiin sairastumisen riskiä. (Burke Harris, 2019.)

Toisaalta haavoittavatkaan olosuhteet eivät välttämättä väritä negatiivisesti lapsen kehityskulkua, jos rinnalla on riittävästi suojaavia tekijöitä. Tämän vuoksi perheen voimavarojen tunnistaminen ja niiden vahvistaminen on erityisen tärkeää. Ei riitä, että riskitekijät tunnistetaan, vaan on tärkeää tunnistaa myös perheen voimavarat ja vahvistaa olemassa olevaa hyvää. On merkityksellistä sanoa ääneen kaikki se, missä vanhempi toimii hyvin, sillä se, mikä huomataan ja mille annetaan sanat, kasvaa ja voimistuu.

Vauvaperheiden haastavat elämäntilanteet eivät ole kuitenkaan vain yksittäisten perheiden ongelma. Perheiden tilanteisiin vaikuttavat myös laajemmat yhteiskunnalliset asiat. Mahdollisuus saada tukea varhaisessa vaiheessa, toimiva neuvolajärjestelmä, varhaiskasvatus ja kaikille yhtenäinen peruskoulu sekä opiskelu- ja työskentelymahdollisuudet vähentävät eriarvoisuutta. Tasa-arvoinen, samanlaiset mahdollisuudet tarjoava yhteiskunta vahvistaa kaikkien hyvinvointia ja sitä paremmin sen jäsenet – vauvasta vaariin – voivat.

Apua on tarjolla

Ensi- ja turvakotien liitto ja sen jäsenyhdistykset ovat tarjonneet apua vauvaperheille jo 75 vuotta. Työ haastavissa tilanteissa elävien perheiden tukemiseksi on saanut alkunsa ensikodeista, joissa alkuvaiheessa tuettiin yksin vauvaa odottavia äitejä. Nykyään ensikodeissa perheet saavat ympärivuorokautista ja intensiivistä tukea kunkin perheen tarpeiden mukaisesti. Ensikoteja löytyy kymmeneltä eri paikkakunnalta eri puolelta Suomea. Laitospalvelujen lisäksi on tarjolla avopalveluina päiväryhmätoimintaa kahdellatoista eri paikkakunnalla. Päiväryhmissä vahvistetaan vauvaperhearkea, vanhemmuutta ja varhaista vuorovaikutusta. Sekä ensikodeissa että päiväryhmissä ammattilaisten tarjoaman tuen rinnalla on vahvasti läsnä vertaistuki ja sen tuomat mahdollisuudet.

Ensikotien rinnalle on kasvanut päihdeongelmien hoitoon erikoistunut Pidä kiinni -hoitojärjestelmä, johon kuuluu seitsemän ensikotia ja yhdeksän avopalveluyksikköä eri puolella Suomea. Pidä kiinni -yksiköissä tehdään samanaikaisesti päihdekuntoutusta, tuetaan vanhemman ja vauvan välistä varhaista vuorovaikutusta ja harjoitellaan vauvaperheen arkea. Päihdeongelman ja varhaisen vuorovaikutuksen hoitaminen samaan aikaan on tärkeää siksi, että vanhemman päihteettömyys ja toipuminen eivät yksin takaa riittävän hyvää vanhemmuutta (Kokko, 2019).

Erityistä tukea tarvitsevien vauvaperheiden kanssa työskentelyssä on hyvä kiinnittää huomio seuraaviin asioihin:

1. Perheiden ongelmat ovat useimmiten moninaisia, kasaantuneita, pitkään jatkuneita ja monesti ylisukupolvisia.

2. Työskentelyn tulee ajoittua varhaiseen vaiheeseen, mielellään jo odotusaikaan.

3. Työskentelyn on oltava riittävän pitkäkestoista. Pitkällä aikavälillä kehittyneet ongelmat eivät ratkea hetkessä.

4. Työskentelyn on oltava riittävän intensiivistä; sen on tapahduttava arjessa ja lähdettävä perheen tarpeista.

5. Työntekijältä edellytetään monipuolista ammattitaitoa, joka koostuu sosiaali- tai terveydenhuollon tutkinnosta, täydentävistä koulutuksista ja sopivasta työkokemuksesta.

6. Työntekijä hallitsee useita työvälineitä ja osaa soveltaa oppimaansa käytäntöön (mm. Theraplay, HoiLei-ryhmät, videotyöskentely, mentalisaation ja sensitiivisyyden vahvistaminen, ryhmänohjaamistaidot, toiminnalliset menetelmät, traumatietoinen työote).

7. Työskentelyllä on selkeä tavoite vauvan ja vanhemman näkökulmasta. Vauvan havainnointiin ja havaintojen kirjaamiseen kiinnitetään erityistä huomiota, jotta vauva ei jää näkymättömäksi.

8. Työ perustuu teoreettiseen viitekehykseen ja tutkittuun tietoon sekä käytännössä saatuun kokemukseen.

Lisäksi Ensi- ja turvakotien liitolla on vauvaperheille matalan kynnyksen palveluja kuten Baby blues -toiminta, josta vanhempi saa apua, kun mieliala on matala tai vauva ei nuku. Tukea voi saada puhelimitse, mutta tarvittaessa myös perhetapaamisissa.

Toisinaan apu löytyy vieläkin nopeammin. Itkuisen vauvan rauhoittamiseen, vauvan uniongelmiin, vanhempana jaksamiseen sekä päihteisiin, väkivaltaan ja eroon liittyviin kysymyksiin löytyy tietoa ja käytännön vinkkejä vauvaperhe.fi-sivuilta. Lisäksi Ensi- ja turvakotien liiton chateissa voi keskustella ammattilaisen kanssa vauvaperheiden elä- mään liittyvistä kysymyksistä, saada tukea ero- ja väkivaltatilanteissa sekä puhua päihteiden käytöstä ja vanhemmuudesta.

Ensi- ja turvakotien liiton ja sen jäsenyhdistysten palveluiden ja tukimuotojen lisäksi haastavissa tilanteissa eläville vauvaperheille on tarjolla apua julkisella puolella, muissa järjestöissä ja sote-alan yrityksissä. Ensiarvoisen tärkeää on myös vauvoihin ja vauvaperheisiin liittyvä tutkimustyö, jonka myötä käytännön työntekijöiden asiantuntemus ja osaaminen kasvavat ja ymmärrys vauvoista ja vauvaperheistä lisääntyy entisestään. Yhteistyö eri tahojen välillä onkin välttämätöntä. Kaikilla tahoilla on oma paikkansa ja tehtävänsä. Yhdessä tekemällä saamme vauvojen ja vauvaperheiden ääntä kuuluviin.

Käsikirja antaa välineitä vauvaperheiden tukemiseen

Käsikirjan artikkeleiden kautta lukija pääsee perehtymään laaja-alaisesti erityistä tukea tarvitsevien perheiden tilanteisiin odotus- ja vauva-aikana. Kirja alkaa odotus- ja vauva-ajan merkityksen perusteluilla. Ensimmäisessä pääluvussa käsitellään aivoja, tunteita ja tunteiden säätelyä uusimman tutkimustiedon pohjalta sekä sitä, miten stressi muuntaa vauvan aivojen kehittymistä. Lukija saa ymmärryksen äidin vakavien traumakokemusten merkityksestä raskaus- ja vauva-aikana sekä tietoa raskaus- ja vauva-ajan mielenterveyshäiriöistä.

Kirjan keskimmäinen pääluku antaa käytännönläheistä tietoa ja työkaluja ammattilaisille vauvaa odottavien ja vauvaperheiden kanssa työskentelyyn. Työskentely kannattaa aloittaa jo odotusaikana. Ensi- ja turvakotien liiton palveluissa, kuten vankilan perheosastolla, ensikodeissa ja päiväryhmissä, työskennellään perheiden kanssa, jotka kaipaavat tiivistä tukea ja vahvaa rakennetta arkeen. Lukija saa myös välineitä vauvojen kaltoinkohtelun tunnistamiseen, monikulttuuristen perheiden kanssa työskentelyyn sekä isien kanssa tehtävään työhön.

Kirjan kolmannessa pääluvussa pohditaan vauvatyön vaikuttavuutta niin inhimillisestä kuin taloudellisestakin näkökulmasta ja perehdytään dokumentoinnin rooliin laadukkaassa työskentelyssä. Kirjassa huomioidaan myös sosiaalityön tärkeä, mutta vähemmän avattu ja tutkittu tehtävä vauvaperheiden kanssa työskentelyssä. Kirja päättyy kokemusasiantuntijan puheenvuoroon. Kiitämme lämpimästi kaikkia käsikirjan tekemiseen osallistuneita työtovereita ja yhteistyökumppaneita arvokkaasta panoksestanne. Erityisesti kiitämme artikkelien kirjoittajia, jotka annoitte aikaanne ja erityisosaamistanne, jotta vaikeissa tilanteissa olevat vauvaperheet tulisivat tunnistetuiksi, kohdatuiksi ja tuetuiksi. Käsikirjan artikkeleissa heijastuu kirjoittajien pitkä kokemus ja syvä ymmärrys vauvaperheiden tilanteiden moninaisuudesta ja haasteiden erityisyydestä.

Lähteet

Burke Harris, N. (2019). Syvälle ulottuvat juuret – Turvattomasta lapsuudesta tasapainoiseen aikuisuuteen. Suomentanut Juha Kuvajainen. Helsinki: Basam Books.

Felitti, V. J., Anda, R. F. ym. (1998). Relationship of childhood abuse and household dysfunction to many of the leading

causes of death in adults. The Adverse Childhood Experiences (ACE) study. American Journal of Preventive Medicine, 14(4), 245–258.

Kokko, N. (2019). Päihteitä käyttävät perheet. Puheenvuoro perhetyön työkokouksessa 20.9.2019.

Mattila, K.-P. (2008). Arvostava kohtaaminen – Arjessa, auttamistyössä ja työyhteisössä (2. painos). Jyväskylä: PSkustannus.