14 minute read
Sosiaalityössä tarvitaan vauvatyön osaamista ja yhteistyötä
Hanna Sellergren
Sosiaalityö koskettaa monesta suunnasta Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten vauvatyötä. Artikkelissa pohditaan jäsenyhdistyksissä tehtävän vauvatyön yhteyttä sosiaalityöhön – laajemmin sosiaalialaan – kolmesta eri suunnasta: Ensinnäkin vauvatyön jäsenyhdistykset ovat sosiaalialan yksityisiä palveluntuottajia, joissa on sosiaalialaan liittyvää osaamista. Toiseksi jäsenyhdistykset tekevät perheiden monenlaisten ongelmien vuoksi paljon yhteistyötä lastensuojelun sosiaalityötekijöiden ja myös moniammatillisesti muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Kolmanneksi pohditaan, tulisiko lastensuojelun sosiaalityössä näkyä vahvemmin vauvoihin ja vauvaperheisiin liittyvä osaaminen.
117
Sosiaaliala on yleiskäsite, jonka alla on sekä sosiaalityöntekijöiden tekemä sosiaalityö että sosionomien tekemä sosiaaliohjaus. Sosiaalityön erityisyys on sen keskittyminen ihmiselämän monisyiseen kokonaisuuteen. Tärkeää on osallisuuden vahvistuminen ja ihmisten kiinnittyminen yhteiskuntaan, itsenäisinä ja kriittisesti ajattelevina kansalaisina. Sosiaalityössä tulee myös tunnistaa yhteiskunnallisten rakenteiden demokratiaa heikentävät seikat (Puurunen, 2019). Sosiaalityössä työskennellään siis ihmisten ja rakenteiden parissa elämän ongelmatilanteiden ratkaisemiseksi ja hyvinvoinnin lisäämiseksi. Sosiaalityö kiinnittyy sosiaalityön teorian lisäksi yhteiskuntatieteiden ja humanististen tieteiden teorioihin.
Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistyksissä on vankkaa sosiaalialan ja sosiaalityön osaamista, ja yhdistyksissä työskentelee sekä sosiaalityöntekijöitä että sosionomeja. Sosiaalityöhön saa pätevyyden suorittamalla yliopistossa ylemmän, sosiaalityön pääaineopinnot sisältävän korkeakoulututkinnon. Sosiaalialan ohjaustehtäviin saa pätevyyden suorittamalla sosionomin ammattikorkeakoulututkinnon. Yliopisto-opinnoissa tieteellisyys korostuu ammattikorkeakoulututkintoa enemmän, ja sosionomikoulutuksessa painottuu käytännönläheisyys sekä ihmisten kanssa toiminen.
Yksiköiden ohjaajista valtaosalla on sosionomin tutkinto. Lisäksi yhdistyksissä toimii sosiaalityön koulutuksen saaneita henkilöitä sekä sosiaalityöntekijöinä että palvelupäällikköinä ja toiminnanjohtajina. Tiimeissä on myös mm. terveydenhuollon ammattilaisia, kuten kätilöitä, terveydenhoitajia ja psykiatrisia sairaanhoitajia. Vauvatyön osaamisen perustana on varsinaisen peruskoulutuksen lisäksi odotus- ja vauvaaikaan liittyviä lisäkoulutuksia, jonka aiheina ovat mm. varhainen vuorovaikutus ja sen tukeminen sekä kiintymyssuhde-, mentalisaatio- ja traumateoriat. Näin rakentuu vahva vauvatyön erityisosaaminen, jota pitäisi olla tarjolla kaikissa palveluissa, joissa kohdataan vauvaperheitä.
Sosiaalialan osaaminen on kaiken yhdistyksissä tehtävän työn perustana ja pohjana, mutta se voi jäädä kuitenkin osittain työntekijöiltä itseltäänkin rekisteröimättä. Sosiaalialan monitieteisyys ja moninäkökulmaisuus auttavat työntekijöitä ymmärtämään niitä todellisuuksia, joissa vauvaperheet elävät. Vauvojen hyvinvointiin ei vaikuta vain se, mitä tapahtuu kodin seinien sisäpuolella, vaan myös mm. se, miten yhteiskunta suhtautuu vauvaperheisiin, tukee heitä ja mahdollistaa vanhempien ja vauvojen osallisuuden yhteiskunnan jäseninä. Sosiaalityön ja -alan koulutukset opettavat myös ymmärtämään asiakasperheiden kohtaamaa eriarvoisuutta ja sitä ylläpitäviä yhteiskunnallisia rakenteita.
Sosiaalialan osaamista tarvitaan, sillä yhdistysten palveluita ja tukimuotoja käyttävillä vauvaperheillä on monenlaisia toisiinsa limittyviä psykososiaalisia ongelmia. Ensikotien asiakasprofiileissa nämä kasautuneet ongelmat nousevat näkyviin.
Lähes kaikilla asiakasperheillä on kontakti lastensuojeluun (75 %) tai muuhun sosiaalitoimeen (15 %). Lähes puolesta (43 %) vauvoista on tehty ennakollinen lastensuojeluilmoitus, ja noin neljäsosasta on tehty lastensuojeluilmoitus vauvan syntymän jälkeen. Vauvoista 71 prosenttia on ensikodissa lastensuojelun avohuollon tukitoimena tai kiireellisesti sijoitettuna ja vain vajaa prosentti on huostaanotettuna.
118 Vauvatyö
Yleisimpiä ensikotiin tulemisen syitä ovat vanhempien psyykkinen huono vointi (38 %) sekä tarve saada tukea vauvan hoitoon (38 %) ja varhaiseen vuorovaikutukseen (19 %). Kolmasosa vanhemmista on käynyt vain peruskoulun, ja monella oli huolena taloudellinen tilanteensa. Neljäsosassa perheistä on ongelmallista päihteidenkäyttöä tai lähisuhdeväkivaltaa. (Sofiaasiakastietojärjestelmä, ensikotien asiakastilastot, 2019.)
Asiakastiedot vahvistavat, että yhdistyksissä kohdataan vauvaperheitä, joilla on mielenterveyteen, päihteisiin ja väkivaltaan liittyviä ongelmia ja myös muita sosiaalisia ongelmia, kuten taloudellisia huolia ja matala koulutusaste. Vauvatyössä työntekijöiden moninäkökulmainen, erilaisista koulutuksista koostuva osaaminen on siis erityisen tärkeää. Osaamista voidaan kutsua myös työntekijän sisällä olevaksi moniammatillisuudeksi, joka koostuu sosiaali- tai terveysalan tutkinnosta, sen päälle rakentuvista lisäkoulutuksista ja työelämän – ja elämän muutenkin – tuomasta kokemuksesta.
Yhdessä tekemisen tärkeä merkitys
Yhdistysten moniammatillisten tiimien ja työntekijöiden monenlaisen osaamisen lisäksi haavoittuvissa oloissa elävien vauvaperheiden tukemiseen tarvitaan verkostoissa tehtävää monialaista yhteistyötä. Mitä monimutkaisemmista ongelmista on kysymys, sitä useampia tahoja tarvitaan mukaan tukemaan perhettä.
Samalla on toisaalta tärkeä arvioida, keitä kaikkia todella tarvitaan mukaan esimerkiksi verkostokokoukseen; yksinhuoltajavanhempi, eritoten jos perheen omaa lähiverkostoa ei ole kokouksessa mukana, voi kokea olonsa vaikeaksi, jos paikalla on iso liuta ammattilai-
sia perheen asioita ja ongelmia pohtimassa. Sekä perhettä että yhteistyökumppaneita arvostavaa on, että kokoukseen saavutaan valmistautuneina ja jo etukäteen omaa roolia miettien. Lisäksi vanhempi ja vauva tarvitsevat kokemuksen, että työntekijät ovat heidän rinnallaan, vanhempaa ja vauvaa auttamassa. Parhaimmillaan verkosto tukee vauvaperheen hyvinvointia ja vauvan parasta – juuri siksi se on olemassa.
On hyvä myös muistaa, että yhteinen työskentely on paljon muutakin kuin yhteisissä kokouksissa istumista. Suurin osa verkostotyöstä tehdään ottamalla omassa toiminnassa huomioon, että sen enempää asiakkaat kuin työntekijätkään eivät ole irrallisia toimijoita. Ajatukset suuntautuvat verkostosuhteisiin jo siinä vaiheessa, kun pohditaan, keitä muita kuin asiakas–työntekijä-kaksikko on mukana. (Seikkula & Arnkil, 2005.) Yhteisissä kokouksissa kootaan yhteistä tietoa ja näkemystä, kuullaan toisia, arvioidaan mennyttä ja suunnitellaan tulevaa.
Yhteisten palaverien merkitys ei ole vain siinä, että eri tahojen työntekijät tutustuvat perheeseen ja perheen tilanteeseen. Heidän on tutustuttava myös yhteistyökumppaneihin
Pohdi etukäteen omaa rooliasi kokouksessa:
Miksi juuri minä olen mukana tässä palaverissa?
Mitä annettavaa minulla on?
Kokouksiin valmistautuminen
Mitä kysyttävää tai tarkennettavaa minulla on? Miten voin tuoda rakentavasti esiin huoleni siitä, ettei nykyinen tukimuoto ole ehkä vauvan edun mukainen?
Mitä kannustavaa ja vanhempien voimavaroja vahvistavaa voin tuoda esiin?
Miten voisin parantaa ammattilaisten välistä yhteistyötä: voinko tuoda esiin myös yhteistyökumppanin hyvää toimintaa?
Jos on vaikea ymmärtää toisen toimintatapaa, mieti, miten voisit kysyä asiasta mitätöimättä hänen ammattitaitoaan.
Aina ei ole rakentavaa nostaa asioita esiin kesken kokouksen. Ota yhteistyökumppaniin yhteyttä vaikka puhelimella ja keskustele asiasta kahden kesken.
119
Kokouksen keskiössä vauva
Perehdy perheen tilanteeseen etukäteen. Muista vauva: ota vauva huomioon, kysy hänestä, ihaile häntä! Muista molemmat vanhemmat ja muut mahdolliset vauvan tärkeät ihmissuhteet.
Jos tilanne ja kokouksessa eteneminen tuntuvat vaikeilta, ehdota pientä taukoa. Voitte työkaverin kanssa sopia, että toinen tuo esiin asioita vauvan näkökulmasta ja toinen vanhemman.
Voitte kokouksessa välillä myös toisten kuunnellessa keskustella keskenänne: ”Mitä ajattelet, Maija, eikö Matti-vauvan olisi hyvä päästä päivittäin ulos vaunukävelylle?” – ”Se on hyvä ajatus, mutta ymmärrän, että Tiina-äiti on todella uupunut.
Kokeiltaisiinko aluksi vaikka kahta kävelylenkkiä viikossa? Haluaisitko, Tiina, kokeilla sitä?”
120 Vauvatyö
ja heidän tapaansa työskennellä: sekä organisaation perustehtävään ja toiminta-alueeseen että yksittäisen työntekijän työtapaan. Mitä paremmin työntekijät tuntevat toisensa ja toisen organisaation työkäytännöt, sitä sujuvampaa on yhteistyö. (Sellergren, 2007.) Läheisverkostojen ja työntekijäverkostojen dialogeissa muodostuu eräänlaista jaettua asiantuntemusta, eikä kenelläkään yksittäisellä työntekijällä ole ratkaisun avainta. Eri osapuolten asiantuntemuksen tulisi kehittyä sellaiseksi, että se saadaan yhteisen ymmärryksen ja yhteistoiminnallisten ratkaisujen käyttöön. (Seikkula & Arnkil, 2005.)
Lastensuojelu on vauvatyön yleisin ja usein myös tärkein yhteistyökumppani. Lastensuojelun sosiaalityöntekijällä on viranomaisvastuu siitä, että vauva elää turvallisessa ympäristössä eikä hänen hyvinvointinsa vaarannu. Lastensuojelu on jo itsessään eri tahoja verkostoivaa, ja se toimii moniammatillisissa yhteyksissä, joissa asiantuntijuuden rajat ovat jatkuvien ylitysten ja neuvotteluiden kohteena (Karvinen-Niinikoski & Satka, 2006).
Yhdistyksen vauvatyöryhmä, lastensuojelu ja asiakasperhe muodostavat usein tiiviin yhteistyökumppanuuden, ja yhteiset kokoontumiset ovat säännöllisiä. Yhteistyöhön voi liittyä myös jännitteitä. Lastensuojelu on usein palvelun maksava taho, ja lastensuojelussa tehdään päätökset esimerkiksi ensikotijakson pituudesta. Näkemykset siitä, kuinka pitkiä kuntoutusjaksoja tarvitaan, voivat poiketa toisistaan. Näkemykset voivat poiketa monissa muissakin kysymyksissä: kuinka intensiivistä tukea perhe tarvitsee, riittääkö esimerkiksi avopalvelu vai tarvitaanko ympärivuorokautista kuntoutusta tai onko niin, että vauva ei ole riittävän turvassa ensikodissakaan.
Yhteistyöstä voi jäädä puolin tai toisin kokemus, että oma ammattitaito ja asiantuntemus eivät ole tulleet kuulluiksi tai huomioon otetuiksi. Asiakasvanhemmat voivat puolestaan olla huolissaan siitä, että lastensuojelulla on valta niin arvioidessaan laittaa vireille huostaanottoprosessi. Vanhemmilla voi olla kokemuksia siitä, että heidän näkökulmaansa ei ole kuultu tai otettu huomioon. Parhaimmillaan yhteistyö on luontevaa ja kaikkia osapuolia kuulevaa. Lastensuojelun sosiaalityöntekijällä on merkittävä rooli vauvaperheen tukijana myös sen jälkeen, kun ensikotijakso tai yhdistyksen avopalvelujakso on päättynyt.
Vauvatyön yhdistysten osaaminen vauvavaiheen erityiskysymyksissä tunnistetaan lastensuojelussa, mutta siitä ei välttämättä seuraa, että vauvaperheitä ohjattaisiin riittävän varhain riittävän intensiivisille ja riittävän pitkille tukijaksoille. Maksusitoumuksista ja tukijaksojen pituudesta saatetaan päättää kunnan hierarkiassa ylempänä, eivätkä lastensuojelun sosiaalityöntekijät pysty aina vaikuttamaan niihin, vaikka haluaisivatkin (Hipp & Manelius, 2020).
Lastensuojelun rooli ei ole helppo, sillä lastensuojelulla on viimesijainen vastuu asiakasperheistään. Se mutkistaa myös verkostoissa tapahtuvaa yhteistyötä (Karjalainen, 1996). Sosiaalityö on omalaatuisessa asemassa hyvinvointipalveluissa. Jos ensisijaiset palvelut katsovat tietyn asiakkaan ongelmat liian epäselviksi tai monimutkaisiksi, ne voivat ohjata (tai jättää) asiakkaan sosiaalityön asiakkaaksi. Sosiaalityö saa siis hoitaakseen ongelmat, jotka ovat liian epäselviä erikoistuneille yksiköille. (Arnkil, 1991.)
Pystyäkseen toimimaan – suojelemaan lapsia – lastensuojelu tarvitsee yhteistyökumppaneitaan. Lastensuojelutyötä tehdään yhdessä. Iso osa lastensuojelun avohuollon tukitoimis-
121
ta järjestetään muualla kuin lastensuojelussa: esimerkiksi vauvaperhe ohjataan ensikotiin ja huonosti voiva nuori nuorisopoliklinikalle. Lait edellyttävät muita toimijoita sekä ilmoittamaan lapseen liittyvästä huolesta että antamaan lastensuojelulle sen tarvitsemat tiedot salassapitosääntöjen estämättä. (Lastensuojelulaki 14 §, 15 §, 25 §; Sosiaalihuoltolaki 41 §; Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 20 §.)
Yhteistyö haasteellisissa oloissa elävien vauvaperheiden tukemisessa voi olla vaativaa ja monimutkaista. Ongelmat voivat olla hankalia, kasautuneita ja monisäikeisiä. Huonosti voiva vanhempi ja hänen hoidossaan oleva pieni vauva voivat myös herättää työntekijöissä vaikeitakin tunteita. Yhteisessä kokouksessa saattaa olla yhtä monta näkemystä perheen tilanteesta kuin on osallistujaakin: vauvaperheen, vauvatyön yhdistyksen työntekijän ja yhteistyökumppaneiden. Eteenpäin pääsemiseksi ja vaikeiden asioiden esiin nostamiseksi tarvitaan rakentavaa työotetta ja toisten näkökulmien ja asiantuntemuksen, niin perheen kuin työntekijöidenkin, arvostamista ja kunnioittamista. Tarvitaan myös epävarmuuden ja keskeneräisyyden sietämistä itsessä ja toisessa. Aina ei ole varmuutta siitä, mikä ratkaisu olisi oikea.
Yhteistyön tekemisessä toimivat samat lainalaisuudet kuin ihmissuhteissa muutoinkin: tarve tulla kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi. Voimme lähtökohtaisesti nähdä yhteistyökumppaneissa puutteita ja kummallisuuksia ja kokouksen jälkeen ihmetellä niitä työkavereiden kesken. Todennäköisesti seuraus on se, että seuraavalla kerralla yhdessä on entistä vaikeampaa työskennellä. Vaihtoehtoisesti voimme korostaa ja vahvistaa niitä kohtia, jotka toimivat ja joissa huomaamme olevamme samalla aaltopituudella.
Vauvaperheiden kanssa työskentelevien tahojen tärkein periaate ei liity kuitenkaan verkostossa oleviin aikuisiin vaan vauvaan. Työtä ei voi tehdä vauvan parhaan kustannuksella. Vauvan etu on ensisijainen niin vauvatyötä tekevässä yhdistyksessä kuin lastensuojelussakin.
Sosiaalityössä tarvitaan erityistä vauvaosaamista
Sosiaalityössä ja lastensuojelussa tarvitaan vauvaperheisiin ja vauvavaiheeseen liittyvää osaamista. Päätöksiä tekevien lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden tulee työssään tunnistaa vauvavaiheen erityisyys ja vauvan erityinen riippuvuus aikuisten huolenpidosta. Kuitenkaan sosiaalityön opinnoissa tai käytännön työssä eivät vauvaperheet näy omana, erityistä osaamista edellyttävänä osaamisen kokonaisuutena (Pösö, 2020).
Lastensuojelun asiantuntemus nähdään omana erityisalanaan jopa sosiaalityön sisällä (Pösö, 2020). Lastensuojelussa kohdataan tukea tarvitsevia perheitä, joissa on kaikenikäisiä lapsia vastasyntyneistä nuoruusikäisiin. Nuorisososiaalityöstä puhutaankin omana kokonaisuutenaan, mutta käsitettä vauvasosiaalityö ei ole olemassa. Esimerkiksi Suomen lastensuojelulaissa ei ole erityisiä vauvojen huostaanottoja koskevia ikäspesifejä kritee-
122 Vauvatyö
reitä, kuten mm. Norjassa (Flykt, Punamäki & Pösö, 2020). On myös tärkeä muistaa, että huostaanotto on lastensuojelun viimesijaisin toimintamuoto ja liian usein ihmiset – jopa ammattilaiset – ymmärtävät lastensuojelun tarkoittavan samaa kuin huostaanotto.
Huostaanoton pelko johtaa siihen, että lastensuojelun tukea ei välttämättä uskalleta pyytää, vaikka lapsi ja perhe siitä hyötyisivätkin. Tämä koskee erityisesti vauvoja. Kun vanhemmilla on huoli oireilevasta isommasta lapsesta tai nuoresta, myös vanhemmat lähtevät herkemmin hakemaan apua lapselleen ja itselleen. Esimerkiksi oireileva nuori voi herättää vanhemmissaan voimakkaitakin keinottomuuden tunteita, ja siksi apua lähdetään hakemaan. Entä silloin kun vauvavanhemmuus uuvuttaa eikä vauvaa ehkä jakseta hoitaa hänen tarpeidensa mukaisesti? Tällöin vanhemmat saattavat mieltää avun tarpeen ilmaisemisen lisäävän riskiä, että vauva otetaan huostaan, vaikka tarjolla olisi monenlaisia ensisijaisia keinoja auttaa ja tukea vauvaa ja vanhempia yhdessä.
Yhteiskunnallisen tuen ja ohjauksen ulottaminen perheenjäsenten välisiin suhteisiin ei ole uusi asia (Sihvonen 2020). Siitä huolimatta vauvaperheaika saatetaan edelleenkin nähdä vaiheena, johon ulkopuoliset eivät oikein saisi puuttua. Edelleen ammattilaisten voi olla vaikea puuttua vauvan hätään, ja asioita tarkastellaan perheen aikuisten näkökulmasta. Huonosti voivaa vauvaa ei välttämättä tunnisteta, sillä vauvan oireilua ei ole aina helppo huomata. Vauvaperhe-elämää eletään usein myös kotikeskeisesti, eikä huomaamisen paikkoja ole samalla lailla kuin siinä vaiheessa, kun lapsi on päiväkodissa tai koulussa.
Vauvan voinnin, tarpeiden ja viestien ymmärtäminen edellyttää myös ammattilaisilta herkkää vauvan äärelle asettumista ja pysähtymistä. Vauvavaihe on tärkeä elämänvaihe, sillä silloin lyhyessä ajassa tapahtuu nopeasti kasvua ja kehitystä. Vauva on myös erityisen haavoittuva ja täysin riippuvainen siitä, että häntä lähellä olevat aikuiset pitävät hänestä hyvää huolta – näin ollen hän on riippuvainen myös siitä, että joku huomaa, mikäli kaikki ei ole hyvin ja apua tarvitaan.
Vauvoihin ja vauvaperheisiin liittyvästä sosiaalityöstä löytyy vain vähän alan kirjallisuutta, eikä aiheesta juurikaan keskustella. Opiskelija saa niin sosiaalityön yleisopetuksessa kuin lastensuojeluun liittyvissä opintokokonaisuuksissa niukasti, jos ollenkaan, tietoa vauvavaiheesta ja sen merkityksestä myöhemmälle elämälle (Pösö, 2020). Samansuuntainen tilanne on lastensuojelussa työtehtäviin perehdytettäessä (Manelius & Hipp, 2020).
Sosiaalityöntekijät ja myös sosionomit kaipaavat koulutusta vauvaperheiden kanssa työskentelyyn. Vauvavaiheen erityisyyteen sosiaalityön näkökulmasta on kuitenkin alettu kiinnittää huomiota, ja tuoreessa Flyktin, Punamäen ja Pösön (2020) artikkelissa on tarkasteltu vauvojen huostaanottoja: Suomessa ei ole käytössä jaettua ja testattua ohjeistusta ja normistoa siitä, miten huostaanoton edellytyksiä ja tarkoituksenmukaisuutta tulee tulkita vauvojen tarpeiden ja oikeuksien kannalta. Artikkelissa ensikodit mainitaan vaihtoehtona tilanteessa, jossa vauvaa ja vanhempaa tuetaan yhdessä.
Sosiaalitieteissä pikkulapsiaika nähdään helposti vanhempien työnjaollisena kysymyksenä (Saurama, 2017). Esimerkiksi tästä näkökulmasta pohditaan juuri nyt ajankohtaista perhevapaauudistusta. Sosiaalityössä saatetaan myös vierastaa vauvatyössä melko yksipuolisesti korostuvia varhaiseen vuorovai-
123
kutukseen ja kiintymyssuhteeseen perustuvia työskentelyorientaatioita, ja samanaikaisesti vauvatyössä taas otetaan melko kapeasti huomioon sosiaalityölle ominaista laajempaa, monitieteistä ja yhteiskunnan rakenteita huomioivaa näkökulmaa (Pösö, 2020; Saurama, 2017). Sosiaalityö tuo kuitenkin vauvatyöhön tärkeää lisäarvoa laajentamalla näkökulmaa perheen sisäisiä asioita laajemmalle. Sosiaalityössä lähtökohtana on vastavuoroinen ja osallistava asiakaslähtöisyys, jossa ihminen nähdään ja kohdataan tasa-arvoisena ja holistisena (biopsykososiaalisena). Sosiaalityö on suhdeperustaista: näistä suhteista vauvan kiintymyssuhde häntä hoivaavaan aikuiseen on ensimmäinen, omaan kasvuun ja kehitykseen vaikuttava sosiaalinen suhde. (Saurama, 2017.)
Laajempi näkökulma vauvoihin ja vauvaperheisiin
Kuten vauvatyössäkin, myös vanhemmuuden tukimuodoissa näkyy edelleen keskittyminen ensisijaisesti vuorovaikutussuhteisiin ja vanhemmuuteen. Tukimuodoissa korostuvat kaksi asiaa: vanhemman ja lapsen vuorovaikutuksen tukeminen sekä vertaistuen merkitys vanhemmuuden vahvistamisen keinona. Perheiden hyvinvointiin vaikuttavat taloudelliset ja rakenteelliset ongelmat jäävät interventioissa huomiotta. Kun näkökulma on vahvasti vanhemman toiminnassa tai toimimatta jättämisessä, vanhemmuus näyttäytyy vaikeana tehtävänä, josta selviytyminen ilman asiantuntijatietoa ja -apua on lähes mahdotonta. Vaikka vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tukeminen on hyvä keino lasten ja perheen hyvinvoinnin lisäämisessä, se ei ole pikalääke yhteiskunnan rakenteista kumpuaviin ongelmiin. (Sihvonen 2020.)
Toisena ongelmana vanhemmuuden tukimuodoissa on, että vertaistukiryhmät soveltuvat erityisesti perheille, joilla on hyvät sosioekonomiset, terveydelliset ja koulutukseen liittyvät resurssit, toisin sanoen keskiluokkaisille perheille. Näin ollen ryhmät, jotka on tarkoitettu kaikille vanhemmille, eivät käytännössä ole tasavertaisesti kaikkien käytössä. Marginaalissa olevat vanhemmat eivät ole jakamassa osaamistaan ja ajatuksiaan vanhemmuudesta (Sihvonen, 2020) eivätkä siis myöskään saamassa vertaistukea. Haavoittuvissa oloissa elävät vanhemmat voivat tuntea näissä ryhmissä itsensä vieraiksi ja ulkopuolisiksi, mikä ei lisää luottamusta itseen vanhempana ja lisäksi vahvistaa aiempiakin ulkopuolisuuden kokemuksia. Esimerkkinä hyvinkin matalan kynnyksen vertaisryhmästä on hiekkalaatikko, jolle kuka tahansa vanhempi voi istahtaa. Jos vanhemmalla on mielenterveys- tai päihdeongelmia, hänen voi kuitenkin olla vaikeaa mennä edes hiekkalaatikolle, koska oma kokemus erilaisuudesta on liian vahva – silloinkin kun omat ongelmat eivät näy ulospäin.
Viime aikoina vauvatyöhön ja vauvaperheiden hyvinvointiin liittyvä keskustelu ja tutkimus ovat ilahduttavasti laajentuneet. Sosiaalisten ongelmien kasautumiseen ja yli-
124 Vauvatyö
sukupolvisuuteen sekä vauvavaiheen lapsiperheköyhyyteen on ryhdytty kiinnittämään enemmän huomiota niin asiakastyössä kuin tutkimuksissakin. Tuoreet aivotutkimukset (esim. FinnBrain) ovat tuoneet keskusteluun oman merkityksellisen lisänsä ja vahvistaneet ymmärrystä odotus- ja vauvavaiheen tärkeästä merkityksestä myöhemmälle elämälle. Kaiken kaikkiaan erilaiset vauvavaiheeseen liittyvät psyykkiset, fyysiset ja sosiaaliset tekijät ja niiden yhteydet toisiinsa tunnistetaan aiempaa paremmin ja monipuolisemmin.
Psykologisissa tutkimuksissa kiinnostus sosiaalisten ongelmien kasautumiseen on lisääntynyt laajemminkin kuin vain vauvatyön kohdalla. Niin tutkijat kuin ammattiauttajatkin ovat aiemmin keskittyneet tutkimaan tai hoitamaan vain jotain tiettyä ongelmaa, kuten alkoholiongelmaa, rikollisuutta tai työttömyyttä. Syyn ja seurauksen tarkastelusta on siirrytty monimutkaisempien kehitysprosessien tutkimiseen. On todettu, että ongelmakäyttäytymiseen liittyy usein vaikeuksia monella elämänalueella ja että ongelmat alkavat kasautua jo lapsuudessa. Myös syrjäytymistutkijoiden piirissä on todettu, että syrjäytymisen vakavimmissa muodoissa on usein kysymys pitkäaikaisista, jopa yli sukupolvien ulottuvista prosesseista. (Rönkä, 1999.) Sosiaalinen tilanne, hyvinvointi, terveys, toimintakyky, oppiminen ja ihmissuhdetaitojen kehittyminen kietoutuvat toisiinsa.
Tänä päivänä ollaan aiempaa tietoisempia lapsuuden haitallisten kokemusten vaikutuksista aikuisiän toimintakykyyn ja hyvinvointiin. Laajassa Adverse Childhood Experiences (ACE) -tutkimuksessa osoitettiin, että lapsuusaikana koetut väkivallan eri muodot, perheen päihde- ja mielenterveysongelmat sekä sosiaaliset ongelmat vaikuttavat myöhempään elämään (mm. Burke Harris, 2019). Kokeneilla sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan työntekijöillä on paljonkin tähän liittyvää kokemuksellista tietoa. On merkityksellistä, että lapsuuden haitallisten kokemusten vaikutukset myöhempään elämään saavat nyt laajempaa huomiota ja että asiasta on myös tieteellistä näyttöä. Toivottavasti ACE-tutkimuksen tulokset vaikuttavat myös siihen, että lapset ja heidän perheensä saavat tarvitsemansa moninäkökulmaisen tuen, joka alkaa riittävän varhain ja on oikein mitoitettua. Parhaimmillaan se antaa mahdollisuudet tasapainoiseen lapsuuteen ja aikuisuuteen, hyvinvointiin ja toimintakykyyn sekä kokemukseen tasa-arvoisesta osallisuudesta yhteiskunnan jäsenenä.
125
Lähteet
Arnkil, E. (1991). Keitä muita tässä on mukana? Viisi artikkelia verkostoista. Raportteja 23/1991. Helsinki: Sosiaali- ja terveyshallitus.
Burke Harris, N. (2019). Syvälle ulottuvat juuret – Turvattomasta lapsuudesta tasapainoiseen aikuisuuteen. Helsinki: Basam Books.
Flykt, M., Punamäki, R.-L. & Pösö, T. (2020). Vauvojen huostaanotto kehityksellisenä ja tutkimusperustaisena kysymyksenä. Yhteiskuntapolitiikka 3/2020.
Hipp, T. & Manelius, M. (2020). Haastattelu ”Miten vauvat ja vauvaperheet näkyvät lastensuojelun sosiaalityössä ja sosiaalityön opetuksessa?” 20.2.2020. Haastateltavat työskentelevät lastensuojelun jälkihuollossa Helsingin kaupungilla. Karjalainen, V. (1996). Verkoston lupaus. Tutkimus aikuisasiakkaan palveluverkoston rakentumisesta. Tutkimuksia 68. Jyväskylä: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus.
Karvinen-Niinikoski, S. & Satka, M. (2006). Sosiaalityön tutkimus – aikamme kuvastin ja ammattikäytäntöjen peili. Teoksessa M. Tapola-Haapala, E. Pekkarinen & S. Hoikkala (toim.) Tutkiva sosiaalityö. Sosiaalityön muuttuva tiedontuotanto. Rovaniemi: Sosiaalityön tutkimuksen seura.
Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista. www.finlex.fi.
Lastensuojelulaki. www.finlex.fi.
Puurunen, P. (2019). Jane Addamsin sosiaalityön käsityksen rakentuminen. Väitöskirja. ItäSuomen yliopisto.
Pösö, T. (2020). Haastattelu ”Miten vauvat ja vauvaperheet näkyvät lastensuojelun sosiaalityössä ja sosiaalityön opetuksessa?” 19.2.2020. Haastateltava on Tampereen yliopiston sosiaalityön professori.
Rönkä, A. (1999). Sosiaalinen selviytyminen lapsuudesta aikuisuuteen – ongelmien kasautumisen kolme väylää. Teoksessa M. Kuorelahti & R. Viitanen (toim.) Holtittomasta hortoilusta hallittuun harhailuun – nuorten syrjäytymisen riskit ja selviytymiskeinot. Nuoran julkaisuja nro 14. Helsinki: Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Nuorisoasiain neuvottelukunta. Saurama, E (2017). Vauva-aika ja sosiaalityö. Puheenvuoro Vauvafoorumissa Helsingissä 9.11.2017.
Seikkula, J. & Arnkil, T. (2005). Dialoginen verkostotyö. Helsinki: Tammi.
Sellergren, H. (2007). Nuorisopsykiatrian poliklinikan asiakas-yhteistyö. Metodina työntekijöiden fokusryhmähaastattelu. Lisensiaatintutkimus. Yhteiskuntapolitiikan laitos. Helsinki: Helsingin yliopisto.
Sihvonen, E. (2020). From family policy to parenting support. Parenting related anxiety in Finnish family support projects. Väitöskirja. Valtiotieteiden tiedekunta. Helsinki: Helsingin yliopisto.
Sofia-asiakastietojärjestelmä, ensikotien asiakastilastot (2019).
Sosiaalihuoltolaki. www.finlex.fi.
