Vauvatyön tuella vertaisauttajaksi ja vaikuttajaksi

132 Vauvatyö

Kokemusasiantuntija kertoo: Vauvatyön tuella vertaisauttajaksi ja vaikuttajaksi

Taina Ruottinen ja Usva Kivikko

Olen monesti kohdannut ensikotitoiminnassa toisen vertaiseni, jolla on ollut jostain asiasta samanlaista kokemusta kuin minulla. En halua avata niitä sen enempää, mutta haluan tässä kiittää niistä kaikista.

Vertaisen kohtaaminen on arvokas kokemus, sillä vertainen – saman kokenut – voi tavoittaa syvyyksiä, joiden ymmärtämiseen tarvitaan omakohtainen kokemus. Kiitollisuus vertaisista ja avun saaminen ensikodista ja sen päiväryhmästä ovat ohjanneet Usva Kivikon toimimaan itsekin vertaisena, kokemusasiantuntijana ja vaikuttajana Ensi- ja turvakotien liitossa ja Helsingin ensikodissa.

133

Mielenrauhaa ensikodista

Ensikodin merkitys tuli Usvalle omakohtaisesti tutuksi kymmenkunta vuotta sitten, kun hän asui vajaan vuoden verran esikoisensa kanssa Helsingin ensikodissa. Ennen ensikotiin lähtöä tilanne oli ollut hankala: läheisiä ei ollut ympärillä, mieli ei ollut tasapainossa, taloushuolet uuvuttivat ja esikoisvauva oli syntymässä muutaman viikon päästä. Kaukaa menneisyydestä kihoavaa masennusta oli hoidettu jo pitkään viikoittaisessa psykoterapiassa, mutta se ei riittänyt, kun kehossa mylläsi raskaus ja mielessä kysymykset menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Lopulta, kun Usva tiedosti toden ja epätoden sekoittuvan mielessään, hän säikähti ja päätti hakeutua ensikotiin.

Ensikodissa olivat vastassa ohjaajat, vertaiset ja säännöllinen arki. Ensikodista oli hyvä lähteä synnyttämään ja palata takaisin vauvan kanssa – oli tärkeää tietää, että vauva on turvassa, tapahtuipa omassa mielessä mitä tahansa. Alkoi ensikodin arki päivärytmeineen ja leikkituokioineen. Samalla alkoi vapautua energiaa arjen elämiseen, toipumiseen ja

Samalla alkoi vapautua energiaa arjen elämiseen, toipumiseen ja avun vastaanottamiseen.

avun vastaanottamiseen. Mielenmyllerrys rauhoittui, ja masennus alkoi asteittain väistyä ja elämä järjestyä.

Ensikodin muut vanhemmat, vertaiset, olivat tärkeämpiä kuin alkuun olisi voinut kuvitella. Ensinnäkin heiltä oppi, että maailmassa on muitakin, joilla on ongelmia, monilla paljon suurempiakin solmuja kuin itsellä. Se vahvisti itsetuntoa ja antoi uskoa siihen, että ongelmat ovat voitettavissa. Toiseksi oli tärkeää, että sai keskustella samassa tilanteessa olevien kanssa. Toisten äitien ja isien kanssa puhuttiin vakavia ja pidettiin hauskaa: oli huumoria ja mustaa huumoria, joka auttoi itse kutakin kohtaamaan asiat sellaisina kuin ne olivat. Oli ystäviä ja elämää ympärillä.

Ensikodeissa uusille äideille ja isille opetetaan vauvanhoidon perusasiat sekä autetaan järjestämään elämää ja ajatuksia niin, että vauva on aina vanhemman mielessä ja hyvässä hoidossa. Siinä Usva ei tuntenut tarvitsevansa erityisempää ohjausta, sillä vauvan hoitaminen oli jo ennestään tuttua. Vauvasta tuli itsestään selvästi hänen elämänsä keskipiste. Sen sijaan vauvan kanssa vuorovaikutuksessa olemista oli Usvan mielestä tärkeää ja hyödyllistä harjoitella ohjaajien neuvojen mukaisesti ja säännöllisissä leikkituokioissa. Hän tiesi, että vaikka masentunut muutoin hoitaisikin vauvansa hyvin, hänellä voi olla liian vähän voimia vastavuoroiseen ja iloiseen yhdessäoloon vauvan kanssa. Ensikoti oli suureksi avuksi siinäkin, että Usva pääsi edelleen kerran viikossa jatkamaan psykoterapiaansa, sillä vauvan sai jättää ohjaajille sen ajaksi hoitoon.

Toisaalta moni asia ensikodissa asumisessa harmittikin. Monesti turhautti, että hoitajat varmistelivat vauvan hoitamista hänenkin kohdallaan, vaikka se sujui hyvin. Moninkertainen varmistelu paitsi ärsytti, myös heikensi

134 Vauvatyö

Voi olla hyväkin, että ensikotiasumisessa on jotain ongelmallista, sillä se patistelee ja valmistaa siirtymään omaan kotiin.

itsevarmuutta vauvan hoidossa: mistä syystä tunnen olevani suurennuslasin alla? Hoitoapuakin Usva olisi kaivannut hitusen enemmän: vauva oli äidin hoidossa niin tiiviisti, että esimerkiksi elokuviin menosta sai vain haaveilla. Hetken tuuletus olisi tehnyt hyvää, ja se olisi myös voinut opettaa tuoreelle äidille, että vauvan lisäksi myös itsestä pitää huolehtia. Lisäksi Usvasta tuntui, että hän oli omaohjaajansa kanssa aika ajoin törmäyskurssilla eikä yhteinen sävel aina löytynyt helposti.

Voi olla hyväkin, että ensikotiasumisessa on jotain ongelmallista, sillä se patistelee ja valmistaa siirtymään omaan kotiin. Usvalla oli kova halu päästä omilleen, ja kun masennus helpotti ja tilanne vakiintui, hän muutti asumaan tukiasuntoon.

Päiväryhmä kannattelee

Toinen tärkeä palvelu tuli Usvalle tutuksi tukiasunnossa asumisen aikana. Hän osallistui vauvansa kanssa ensikodin terapeuttiseen päiväryhmään, joka kokoontui kahdesti viikossa. Sen toiminta tuntui antoisalta ja elämää kannattelevalta: hänet kohdattiin äitinä ja tasavertaisena ihmisenä. Usvalla oli siellä tervetullut olo, eikä esimerkiksi vauvanhoitotaitoja kyseenalaistettu. Tuntui hyvältä, että kykyihin luotettiin.

”Tässä päiväryhmässä olo tuo minulle edelleen valtavan määrän lämpimiä muistoja mieleen. Päiväryhmästä tullut tuki on kannatellut meitä paljon.”

Päiväryhmän tapaaminen alkoi aamuyhdeksältä aamiaisella, jonka jälkeen leikittiin. Yhteisen ruokailun jälkeen lapset menivät päiväunille ja alkoi äitien oma aika. Päivä päättyi kolmen aikaan välipalahetkeen. Vuoden aikana päiväryhmän äidit ehtivät tutustua toisiinsa ja ystävystyä niin, että ystävyys jatkuu edelleen.

Usva pohtii, miksi päiväryhmän ohjaajien antama tuki tuntui arvostavammalta ja reilummalta kuin ensikodissa saatu tuki. Syitä on varmasti työtilanteissa ja ihmisten luonteiden yhteensopivuudessa, mutta on tietysti niinkin, että ensikotiaikana ihminen on monesta syystä heikoilla ja uuden edessä, etenkin jos äitiys on aivan uutta. Päiväryhmässä taas monen tilanne on parempi tai ainakin kohenemassa. Usvan elämässä päiväryhmäkauteen osui masennuksen paraneminen, itsenäisemmän elämän aloittaminen, vauvan kanssa pärjääminen ja uusi parisuhde.

Ja mitä Usvan elämään kuuluu nyt? Hän on kahden lapsen äiti, parisuhteessa ja koulutustaan vastaavassa työssä. Lisäksi hän auttaa muita: hän toimii Ensi- ja turvakotien liiton kokemusasiantuntijana: vertaisena ja vaikuttajana.

Kokemusasiantuntija vaikuttaa monella tasolla

Usvaa pyydettiin kokemusasiantuntijaksi viisi vuotta sen jälkeen, kun hän oli alun alkaen

135

Ja mitä Usvan elämään kuuluu nyt? Hän on kahden lapsen äiti, parisuhteessa ja koulutustaan vastaavassa työssä. Lisäksi hän auttaa muita: hän toimii Ensi- ja turvakotien liiton kokemusasiantuntijana: vertaisena ja vaikuttajana.

mennyt ensikotiin asumaan. Hänelle oli tuossa vaiheessa ehtinyt kertyä kokemusta päiväryhmänkin toiminnasta. Terapeuttisen päiväryhmän ohjaaja otti häneen yhteyttä ja kertoi, että Ensi- ja turvakotien liitossa aloitetaan kokemusasiantuntijoiden koulutus. Ohjaaja oli pannut merkille Usvan tavan sanoittaa kokemuksiaan ja tunteitaan ja halusi kutsua hänet koulutukseen ja toimintaan. Usva lähti mielellään mukaan – työ tuntui omalta ja tärkeältä.

Koulutukseen kuului etätehtäviä ja muutama viikonlopputapaaminen liiton koulutuskeskuksessa Sopukassa. Siellä työstettiin omia tarinoita toisille esitettäväksi ja tehtiin vuorovaikutusharjoituksia. Jo pidempään työskennellyt kokemusasiantuntija kertoi tarinansa, ja lisäksi saatiin oppia esiintymisestä sekä itsensä suojaamisesta.

Muutamassa vuodessa Usvan kokemusasiantuntijan tehtäväkenttä on jo kertynyt monipuoliseksi ja runsaaksi. Hän on kertonut elämästään ja näkemyksistään lehtijutuissa, lapsen oikeuksien foorumissa, ensikodin auditoinnissa ja terapeuttisessa päiväryhmässä.

Usva lähti Ensi- ja turvakotien liiton edustajana mukaan lapsi- ja perhejärjestöjen yhteiseen Ääni18 – lapsen oikeuksien foorumiin. Paneelikeskustelussa hän nosti esiin omakohtaisen aiheen, avun saamisen mielenterveysongelmiin: avun hakeminen voi epäonnistua monessa kohtaa. Joku haluaa piilottaa ongelmansa neuvolassa ja täyttelee ”masennuslapun” yhtä huolettomasti kuin muutkin lomakkeet – mutta terveydenhoitaja ei välttämättä huomaa piilossa olevaa masennusta lomakkeen perusteella, vaan sitä varten hänen olisi kysyttävä ja keskusteltava asiasta rohkeasti ja inhimillisesti. Toinen taas haluaa apua, mutta joutuu ottamaan yhteyttä ensin terveydenhoitajaan, sitten lääkäriin, sitten sinne ja tänne; tämä ketju katkeaa liian helposti väsymykseen ja kenties epätoivoon siitä, onko apua koskaan saatavissa. – Kokemusasiantuntijan ääni ei hukkunut muiden asiantuntijoiden äänen alle, vaan Usvan viestistä tuli osa foorumin julkilausumaa:

Haavoittuvassa asemassa olevien perheiden tilanne on huomioitava

Perheet tarvitsevat tukea pitkäjänteisesti aina raskaudesta lähtien. Ammattilaisten pitää tunnistaa mielenterveysongelmista kärsivät perheet jo odotusaikana ja heille on turvattava riittävät resurssit ilman, että perheen pitää taistella saadakseen apua.

Toinen merkittävä kokemusasiantuntijan tehtävä oli osallistuminen Helsingin ensikodin auditointiin, jonka tavoitteena oli tarkastella ja kehittää ensikodin työtä. Ensikodin oman väen lisäksi paikalla oli vertaisarvioija sekä kolme kokemusasiantuntijaa. Tehokkaan palaverin aikana Usva halusi kiinnittää huomion

136 Vauvatyö

arvostavaan kohtaamiseen: on aina muistettava, että heikossakin tilanteessa olevalla ihmisellä on tietoja, taitoja ja toiveita, joita ei tule sivuuttaa. Päinvastoin niiden varaan voidaan rakentaa paljon. Myöskään mielenterveyden ongelmat eivät tarkoita sitä, etteikö moni asia onnistuisi ja olisi kunnossa. On punnittava, milloin kannattaa käyttää totuttua, hyväksikin havaittua toimintatapaa ja milloin on lähdettävä liikkeelle vanhemman voimavaroista ja rakennettava työtä niiden varaan. Jälleen Usva sai tuntea, että kokemusasiantuntijan viesti kuunneltiin ja otettiin huomioon.

Usvan työn vahvana motiivina on halu auttaa, eritoten niitä, jotka eivät osaa tai uskalla hakea apua kohdatessaan masennusta. Usva ehti aloittaa vertaisvierailut päiväryhmässä, mutta koronakevät 2020 jätti alkaneen vertaistoiminnan tauolle. Päiväryhmässä ehdittiin kuitenkin tehdä muun muassa Veikkauksen videokuvaus, jossa tuotiin esille, kuinka merkityksellistä varhainen tuki on vauvaperheille.

Kehittämissuuntia

On arvokasta, että ensikodissa ja päiväryhmässä ollut jää toimintaan mukaan vertaiseksi. Hän osaa hälventää toimintaan mukaan tulevien pelkoja, vahvistaa uskoa parempaan ja kertoa omasta näkökulmastaan, missä asioissa ensikodissa ja päiväryhmässä oleminen auttaa. Hän voi myös korjata käsityksiä, joiden pohjana ovat vaikkapa äkäiset nettikirjoitukset.

Ensikodin ja päiväryhmien tapaamisten pitää Usvan mielestä olla rauhallisia, tasavertaisia kohtaamisia. Sinne tulevien äitien ja isien on tärkeä vakuuttua siitä, että apua saa – oikeanlaista apua ja oikeaan aikaan – ja että hyvinkin solmussa olevat elämäntilanteet saadaan auki. Moni kaipaa konkreettisen avun ja senhetkisten ongelmien ratkomisen lisäksi nimenomaan uskoa ja luottamusta siihen, että hän pärjää lapsensa kanssa myös ensikotiajan jälkeen. Tähän vertainen voi vastata jo omalla esimerkillään.

Jos Usva olisi päättämässä, miten ensikotitoimintaa kehitetään, hän selkeyttäisi omaohjaajien roolia, niin että vain yksi opettaisi ja auttaisi yhtä asukasta. Toiseksi hän ottaisi ensikotien ohjelmaan äitien ja isien oman ajan, vaikka parituntisen miniloman kerran viikossa. Se opettaisi, että vanhempien pitää huolehtia myös itsestään. Päiväryhmiin hän ehdottaa laajempaa ja säännöllisempää vertaistukiverkostoa. Ajatuksissa siintää jopa sellainen vertaisten verkosto, josta uusi avun tarvitsija voisi valita ihmisen, joka on kokenut jotain samanlaista kuin hän itse. Tuolla ihmisellä voisi olla eniten kykyä vertaisena ymmärtää, millaisia ajatuksia hän käy

On punnittava, milloin kannattaa käyttää totuttua, hyväksikin havaittua toimintatapaa ja milloin on lähdettävä liikkeelle vanhemman voimavaroista ja rakennettava työtä niiden varaan.

läpi, ja tämänkaltainen tuki voisi ammattilaisten avun lisänä olla merkittävä.

Usva näkee, että tällä hetkellä avun tarvitsijoita on paljon enemmän kuin paikkoja.

”Toivoisin tähän tärkeään ensi- ja turvakotityöhön lisää rahallista tukea. Ilman sitä ei tule uusia ensi- ja turvakoteja eikä niihin ohjaajia.”

Entä miten Usvan elämä olisi sujunut ilman ensikotia? Olisiko jokin toisin? Hän uskoo, että olisi hallinnut vauvan perushoidon muutenkin, mutta on helpottunut siitä, että vuorovaikutusta vauvan kanssa opeteltiin ja harjoiteltiin yhdessä. Näin vauva sai masennuksenkin aikana sen, mitä tarvitsi – vauvaa kun ei oikein voi pyytää odottamaan. Mutta Usva epäilee, että jos hän olisi ollut vauvan syntymän aikoihin ajatustensa kanssa yksin, hän olisi saattanut käydä syvällä, niin syvällä, että huostaanotto olisi kenties ollut tarpeen. Siinä vaiheessa, kun ajatuksiaan ei voi täysin hallita, tarvitaan ympärille turvaa ja tukea, ja sen ensikotitoiminta antaa.

137

138 Vauvatyö

Kirjoittajat

Henttonen Tanja on kasvatustieteiden maisteri, sosionomi (AMK) ja tanssi- ja liiketerapeutti. Hän toimii Ensi- ja turvakotien liitossa vaativan vauvatyön asiantuntijana.

Isosävi Sanna on psykologi (PsT) ja varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeutti. Hän työskentelee Helsingin Traumaterapiakeskuksessa kouluttajana, psykoterapeuttina ja työnohjaajana. Hän on tutkimus- ja asiantuntijatyössään erikoistunut turvattomien ja traumaattisten kokemusten huomioimiseen raskaana olevien ja vauvaperheiden arvioinnissa ja hoidossa.

Jussila Heidi on psykiatrian ja lastenpsykiatrian erikoislääkäri, ja hänellä on päihdelääketieteen erityispätevyys. Hän työskentelee Profiam Sosiaalipalvelut Oy:ssä asiantuntijalääkärinä sekä Turun yliopistossa väitöskirjatutkijana ja tekee konsultaatiotyötä A-klinikkasäätiölle ja perheneuvolaan. Hän kuuluu Suomen perinataalimielenterveys ry:n hallitukseen. Kivikko Usva toimii kokemusasiantuntijana mm. Ensi- ja turvakotien liitossa. Hän on koulutukseltaan lähihoitaja ja työskentelee päiväkodissa.

Karlsson Hasse on psykoterapeutti ja integratiivisen neurotieteen ja psykiatrian professori. Hän johtaa FinnBrain-syntymäkohorttitutkimusta Turun yliopistossa. Hän toimii myös ylilääkärinä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin Psykiatrian klinikassa ja on Turku Brain and Mind Centerin johtaja.

Karlsson Linnea on lasten- ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri ja nuorisopsykiatrian apulaisprofessori Turun yliopistossa. Hän toimii ylilääkärinä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin Nuorisopsykiatrian klinikassa ja on FinnBrain-syntymäkohortin ja Väestötutkimuskeskuksen varajohtaja.

Kataja Eeva-Leena on psykologi (PsT) ja perheterapeutti ja pätevöityy parhaillaan varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiaan. Hän toimii tutkijatohtorina Turun yliopistossa (FinnBraintutkimus), osa-aikaisena yliopiston lehtorina sekä perheneuvolapsykologina.

Korja Riikka (PsT) on psykoterapeutti ja toimii psykologian apulaisprofessorina Turun yliopistossa. Hän on tutkijana FinnBrain-tutkimuksessa.

Korkman Sixten, emeritusprofessori, on taloustieteilijä ja tietokirjailija. Hän on aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija ja vaikuttaja.

Kotkamo Pirjo on koulutukseltaan terveystieteiden maisteri, psykoterapeutti, psykiatrinen erikoissairaanhoitaja ja ammatillinen opettaja. Hän työskentelee vaativan vauvatyön asiantuntijana Ensi- ja turvakotien liitossa.

Lehikoinen Jonna on kätilö-sairaanhoitaja (YAMK), ja hän on täydentänyt osaamistaan sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon maisteriopinnoilla. Hän työskentelee Ensi- ja turvakotien liitossa vauvatyön Stressistä säätelyyn -hankkeen projektipäällikkönä.

139

Leinonen Anu on psykologi (PsM) ja perheterapeutti. Hän työskentelee Helsingin ensikodin avopalvelussa Pesässä vauvaperhepsykologina.

Nolvi Saara on tutkijatohtori ja psykologi (FT, PsM). Hän toimii tutkijana Turun yliopistossa (TIAS-tutkijakollegium, FinnBrain-tutkimus) ja Charité-yliopistossa Berliinissä sekä osa-aikaisena psykologina lasten arvioinnin ja mielenterveyden tukemisen parissa.

Pennola Tiuku on sosionomi (AMK) ja työskentelee monikulttuurisuustyön asiantuntijana Ensi- ja turvakotien liitossa. Lisäksi hän toimii valokuvaajana.

Pietikäinen Johanna on lääketieteen lisensiaatti, valmistumassa psykiatrian erikoislääkäriksi ja väittelee syksyllä 2020 raskausajan unettomuuteen, perinataaliajan masennukseen ja lapsen tunne-elämän häiriöihin liittyvistä aiheista. Hän kehittää HUS Psykiatrialla raskaana olevien ja synnyttäneiden äitien mielenterveyshäiriöiden hoitoa. Hän on Suomen perinataalimielenterveys ry:n varapuheenjohtaja.

Ruottinen Taina (FM) työskentee kustannustoimittajana ja kielenhuoltajana yrityksessään Sanataika ky:ssä. Hänen työkentässään painottuvat lapsiin, kouluun sekä kehityksen ja oppimisen vaikeuksiin liittyvät aiheet sekä tutkimus- ja virkakielen selkeyttäminen sujuvaksi suomeksi.

Salo Saara (PsT) on psykologi ja psykoterapeutti (pari- ja perheterapeutti, varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeutti). Hän työskentelee tutkijana, kouluttajana ja työnohjaajana Helsingin yliopiston Families First -tutkimuksessa sekä yksityisenä ammatinharjoittajana.

Sellergren Hanna on erikoissosiaalityöntekijä (VTL) ja psykoterapeutti. Hän työskentelee vaativan vauvatyön kehittämispäällikkönä Ensi- ja turvakotien liitossa. Apua tarvitsevat perheet pitää tunnistaa ajoissa, ja heille on tarjottava apua riittävän varhain ja intensiivisesti perheen tarpeet huomioiden.

Taka-Eilola Tiina on väitellyt äidin raskausajan masennuksen ja lasten mielenterveyshäiriöiden yhteydestä Pohjois-Suomen vuoden 1966 syntymäkohortissa. Hän toimii psykiatriaan erikoistuvana lääkärinä PPKY Kalliossa, kliinisenä tutkijana Oulun yliopistossa sekä Keski-Pohjanmaan keskussairaalan (Soite) vauvatiimin lääkärinä. Hän on Suomen Perintaalimielenterveys ry:n puheenjohtaja.

Takatupa Anna on sairaanhoitaja (ylempi AMK), ja hän työskentelee Turun yliopiston FinnBrain-tutkimuksessa tutkimushoitajana.

Wikgren Jaana on vastaava ohjaaja, kätilö ja varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeutti, ja hän työskentelee Kanta-Hämeen perhetyö ry:ssä, vankilan perheosastolla.

140 Vauvatyö Vauva työn

Vauvatyön käsikirja – Vauvatyötä haastavissa perhetilanteissa on monialainen katsaus vaativaan vauvatyöhön ja sen merkitykseen. Odotusajan ja ensimmäisten elinvuosien vaikutukset ulottuvat aina aikuisuuteen saakka. Käsikirja avaa varhaisen tuen tärkeyttä ja antaa välineitä erityistä tukea tarvitsevien vauvaperheiden kanssa työskentelyyn.

Ensimmäisessä pääluvussa kerrotaan tutkimustiedon kautta odotus- ja vauva-ajan vaikutuksesta aivoihin ja tunteiden säätelyyn sekä perehdytään stressin, äidin traumakokemusten ja mielenterveyshäiriöiden vaikutuksiin.

Toiseen päälukuun on koottu käytännönläheistä tietoa vauvaperheiden kanssa työskentelystä, kaltoinkohtelun tunnistamisesta sekä monikulttuurisesta ja isien kanssa tehtävästä työstä. Luvussa tutustutaan myös Ensi- ja turvakotien liiton palveluissa – ensikodeissa, sen päiväryhmissä sekä vankilan perheosastolla – tehtävään työhön.

Kolmannessa pääluvussa pohditaan vauvatyön inhimillistä ja taloudellista vaikuttavuutta sekä dokumentointia työn laadun varmistamisessa. Esille tulee myös sosiaalityön tärkeä rooli vauvaperhetyössä. Kirja päättyy kokemusasiantuntijan puheenvuoroon.

Käsikirja on suunnattu sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisille ja opiskelijoille, jotka kohtaavat työssään kuormittavissa oloissa eläviä vauvaperheitä. Monipuolinen sisältö auttaa tunnistamaan erityistä tukea tarvitsevat vauvaperheet varhaisessa vaiheessa ja löytämään sopivat toimintatavat, niin että perheet saavat apua riittävän aikaisin ja riittävän pitkäkestoisesti. käsi kirja