Kontakti 2/2013 by Kontakti Lehti

KONTAKTI

Kodittomana vieraalla maalla s. 6

Jussi Per채l채 s.12

2/13

Tuutorit 2013 s. 22

Pääkirjoitus

esä lähenee loppuaan ja monella nuorella on edessä muutto uudelle paikkakunnalle opintojen perässä. Kämpän löytäminen etenkään pääkaupungista ei ole kuitenkaan helppoa: opiskelijoille tarkoitetut hätämajoituspaikat täyttyvät hetkessä. Nuorten asunnottomuutta on vaikea tilastoida, mutta joidenkin arvioiden mukaan heitä on satoja, ellei tuhansia, etenkin syksyisin. Asunnottomuus on myös yksi Kontakti-lehden toisen numeron teemoista. Tapaamme kodittoman maahanmuuttajanuoren ja testaamme opiskelijan vaihtoehtoiset yöpymispaikat. Haastattelussa on myös huumetutkija Jussi Perälä, joka hänkin tutkii ihmisiä yhteiskunnan laidalla. Syksy on asuntopulmista huolimatta myös jännittävää aikaa, etenkin uusille fukseille! Tästä numerosta löydätkin Kontaktin tuutorit sekä vinkkejä fuksisyksystä selviytymiseen. Kontakti-lehti haluaa toivottaa kaikki tulevat fuksit lämpimästi tervetulleiksi yliopistoon! Jännittävää syksynodotusta!

Elina ja Reetta, päätoimittajat

KONTAKTI 1/2013 Julkaisija Sosiologian opiskelijain yhdistys Kontakti ry Päätoimittajat Elina Hiltunen Reetta Mikkola Kirjoittajat Elina Hiltunen Reetta Mikkola Raimo Tengvall Taika Tuunanen Juhana Virkki Maija Kantola Kannen kuva Reetta Mikkola Taitto Elina Hiltunen Reetta Mikkola Paino Picaset Oy Painos 150 kpl blogs.helsinki.fi/ kontakti-ry Kontakti saa HYY:n järjestölehtitukea

SISÄLTÖ 3 Pääkirjoitus 5 Kontaktilaisen kalenteri 6 Kodittomana vieraalla maalla 10 Kontakti testaa: Opiskelijan tilapäiset majapaikat 12 Lain tuolla puolen 14 Fuksivuoden 5 kultaista sääntöä 16 Terveisiä erämaasta 18 P.J.:n P.S. 19 Tasa-arvoasiaa 20 Alumni 22 Esittelyssä: Kontaktin tuutorit 2013

KONTAKTILAISEN KALENTERI älä missaa näitä! 17.8 Kontaktin kesäjuhlat Tervasaaressa 19.8 Kontaktin fuksien ensitapaaminen Kuppalassa 24.8 KannuGames Suomenlinnassa 2.9. Kannunkaatajaiset 5.9. Kannun Fuksisuunnistus 7.9. Pesispäivä 27. ja 28.9. Fuksisitsit 5.-6.10. Kontaktin mökkireissu 7.10. Peli-ilta StudOrgin kanssa

Kontaktin kevätretki Tallinnaan 13.-14.5.2013 Kontaktin perinteisellä kevätretkellä joukko innokkaita sosiologeja seilasi Suomenlahden yli Tallinnaan katsastamaan etelänaapuriemme kulttuuri- ja opiskelijaelämää. Matkan aikana tarkastimme Tallinnan yliopiston, joka ehkä pienoiseksi yllätyksesi osoittautui modernimmaksi kuin meidän yliopistomme. Yliopiston lisäksi virolaiset sosiologi ys-

tävämme esittelivät meille myös Tallinnan trendikkäimpiä alueita. Mahtavan päivän päätteeksi suuntasimme vielä eriskummalliseen karaoke-baariin. Musiikin ja humputtelun tuoksinassa heräsi myös ajatus vastavierailusta ensi vuoden aikana.

KODITTOMANA vieraalla maalla Teksti ja kuvat: Taika Tuunanen

hmed, 22, saapuu haastatteluun väsyneenä. Hän on nukkunut yönsä huonosti, sillä humalainen huonekaveri on halunnut pitää valoja päällä koko yön. Ahmed itse ei ole koskaan juonut alkoholia. Hän asuu Helsingissä sijaitsevassa asunnottomille tarkoitetussa asuntolassa, ja jakaa pienen huoneen toisen miehen kanssa. Suomessa on arviolta 8000 yksinäistä asunnotonta, joista yli 1500 on maahanmuuttajataustaisia. Ahmed on yksi heistä. Ahmed syntyi Somalian pääkaupungissa Mogadishussa 22 vuotta sitten, juuri samoihin aikoihin kun Somalian verinen sisällissota oli syttynyt ja maa oli pahimman kaaoksen vallassa. Ahmed menetti äitinsä nuorena ja kasvoi yhdessä pikkuveljensä ja isosiskonsa kanssa. Lapset jättivät tuhoutuneen kotinsa sekä sekasorrossa olevan kotimaansa lähteäkseen evakkoon naapurimaahan Keniaan, jossa he saivat turvapaikanhakuprosessinsa käyntiin Suomen suurlähetystössä. Ahmedille kerrottiin kauniita tarinoita turvallisesta Suomesta, ja hänelle kirkastui yksi selkeä haave: hän unelmoi, että voisi käydä koulua ja tehdä oikeita töitä. Suomeen tullessaan Ahmed oli sairas, ja hän vietti kuukausia sairaalassa. Tämän jälkeen hän sai Kansaneläkelaitoksen avittamana asunnon puoleksi vuodeksi. Kun vuokrasopimus päättyi, hän muutti siskonsa luokse väliaikaisesti asumaan. Asumisratkaisu ei kuitenkaan pidemmän päälle toiminut, ja Ahmed jäi ilman kattoa päänsä päälle. Kodittomana hän vietti öitä Helsingin rautatieasemalla ja ”milloin missäkin.” Kesäisin hän saattoi kävellä ulkona läpi yön. Kodittomanakin Ahmed kävi koulua, kunnes joutui lopulta keskeyttämään. ”Kyllä, keskeytin koulun. Sanoin opettajalleni, etten pysty kuuntelemaan tunnilla, vaikka haluaisin oppia. Opettajani ihmetteli, koska olin aina ollut hyvä oppilas ja hyvä poika koulussa. Tiesin kuitenkin, että jos haluan oppia, tarvitsen energiaa. Kerroin opettajalleni, että nukun rautatieasemalla, enkä pysty oppimaan. Kyse ei ollut siitä, etten pitäisi koulusta, sehän oli ollut unelmani” Ahmed kertoo.

Suomessa asunnottomuus on keskittynyt selvästi pääkaupunkiin, ja jopa yli puolet Suomen asunnottomista on Helsingissä. Kansainvälisesti on varsin yleistä, että asunnottomuus ilmenee etenkin suurkaupungeissa ja metropolialueilla. Asunnottomuudessa onkin todettu tiivistyvän yhteiskunnan, ja etenkin kaupunkien, ongelmat. Tätä voidaan selittää suurkaupunkien luontaisella vetovoimalla: ihmiset muuttavat suurkaupunkeihin työllistymään, kouluttautumaan ja rakastumaan. Suurten kaupunkien asuntotarjonta kuitenkin harvoin pystyy vastaamaan kysynnän synnyttämiin tarpeisiin, jolloin ilmenee asunnottomuutta. Suomessa pitkäaikaisasunnottomuus on saatu kuriin, mutta vastaavasti asunnottomuus on lisääntynyt maahanmuuttajien, nuorten sekä naisten keskuudessa. Näiden ryhmien asunnottomuusluvut ovat nousseet huomattavasti viimeisen vuosikymmenen aikana. Puhutaan uusista asunnottomista, sillä perinteisesti asunnottomuus on kohdistunut etenkin yksinäisiin päihdeongelmaisiin miehiin. “Menin kriisimajoituspaikkaan yöksi, mutta en nukkunut siellä. Katselin vain ympärilleni. Joka puolella ihmiset vain juovat alkoholia, ja jos et itse juo niin se ei todellakaan ole kivaa. Se oli niin vaikeaa, mietin vain, että nämä ihmiset Suomessa, miksi he juovat niin paljon? Mietin vain, että hei, ainakin minulla on energiaa olla ilman alkoholia…” Ahmed kertoo kokemuksestaan helsinkiläisessä kriisimajoituspaikassa.

Uusia asunnottomia ovat yhteiskunnassa aina ne, joihin kaupunkiköyhyys kulloinkin kohdistuu kovimmin. Se, ketkä ovat asunnottomia, ei siis kerro mistään tietystä väestöryhmästä, tai ryhmän ominaisuuksista, vaan siitä, millainen ympäröivä yhteiskunta on. Asunnottomuus ei ole kenenkään ihmisen tai ihmisryhmän luonteenpiirre tai ominaisuus, vaan kyse on dynaamisesta prosessista ja yksilön elämäntilanteesta, joka voi muuttua. Asuntomarkkinoiden kiristyessä ja kilpailun kovetessa saattaa asunnottomuutta kohdata kuka tahansa. Selviytymisen kannalta olennaista on henkilön turvaverkostot ja muut resurssit. Ahmedin tilanteesta vaikean tekee se, että hän on kielitaidoton vieraassa maassa, eikä hänellä ole asunnonsaannin tai arkisen selviytymisen kannalta hyödyllisiä kontakteja. Ahmedin veli on myös asunnoton, eikä Ahmedilla ole ystäviä pääkaupunkiseudulla. Ahmedin sisko asuu pienessä vuokrahuoneistossa suuren lapsikatraan kanssa, joten siskokaan ei pysty veljiään auttamaan. Ahmed on asunnon löytymisen suhteen täysin sosiaalitoimen ja kunnallisten vuokra-asuntojen armoilla, sillä yksityisen sektorin vuokra-asunnot ovat liian kalliita ja kilpailu sellaisen saamiseksi liian kovaa. Ahmed on huomannut pakolaistaustansa ja etnisyytensä heikentäneen hänen mahdollisuuksiaan päästä edes asuntonäyttöihin. “Niin, en näe, että olisi mitään syytä, miksi en voisi saada asuntoa. En ole ikinä tapellut kenenkään kanssa, eikä minusta ole merkintöjä ulosotossa. Mitään ikäviä merkintöjä ei ole. Nimeni on puhdas, ja kaikki on puhdasta. En juo, en polta, enkä käy baareissa tai klubeilla. Käyn

Asunnottomuuden määrittely vaihtelee valtiosta ja lähteestä riippuen, mutta yleisesti ottaen asunnottomaksi määritellään kadulla, tilapäissuojissa, asuntoloissa ja ystävien tai sukulaisten nurkissa asuvat ihmiset. Virallisemmissa yhteyksissä puhutaan asunnottomuudesta kodittomuuden sijaan. Asunnottomuus on käsitteenä selvärajaisempi, sillä se viittaa konkreettisesti asuttavan fyysisen asunnon puuttumiseen. Kodittomuus on käsitteenä kaunokirjallisempi ja eksistentialistisempi, sekä enemmän mielikuvia että tunteita herättävä. Ahmedin tilanteesta vaikean tekee se, että hän on sekä koditon vieraassa maassa että vailla fyysistä asuntoa. Ahmed on jonottanut kaksi vuotta kunnallista vuokra-asuntoa, ja hakenut lisäksi muun muassa Nuorisoasuntosäätiön, VVO:n sekä Nuorisoasuntoliiton asuntoja. Ahmed käy säännöllisesti tapaamassa sosiaalityöntekijäänsä, mutta kaikkialla käsketään vain odottamaan.

vain kuntosalilla töiden jälkeen ja maksan veroja.” Vuonna 2011 yksinäisten asunnottomien maahanmuuttajien määrä ylitti ensimmäisen kerran 1 000 hengen rajan. Vuonna 2012 määrä oli noussut jo yli 1 500 asunnottomaan. Samalla maahanmuuttajien osuus kaikista asunnottomista nousi lähes 20 prosenttiin. Asunnottomista perheistä, joita on Suomessa noin 450, lähes puolet ovat maahanmuuttajaperheitä. Koska luvut ovat huomattavan suuria, on tärkeää tehdä vertailua maahanmuuttajien ja kantaväestön asunnottomuuden välillä, jotta ymmärtäisimme paremmin ilmiön kehittymistä. Maahanmuuttajien asunnottomuus pääpiirteittäin poikkeaa kantaväestön asunnottomuudesta monestakin syystä. Ensinnäkin asunnottomuuden taustalta löytyvät syyt ovat usein erityyppisiä maahanmuuttajilla, kuin kantaväestöön kuuluvilla. Kun kantaväestön asunnottomuutta on perinteisesti aiheuttaneet päihdeongelmat ja avioerot, liittyy maahanmuuttajien asunnottomuuteen yleisesti ottaen työttömyyttä, epäonnistunutta kotoutumista, kieliongelmia, kouluttamattomuutta, sekä myös avioeroja ja muita ongelmia. Myös maansisäinen muuttoliike pääkaupunkiseudulle on usein asunnottomaksi jäämisen taustalla. Etenkin suurperheet kohtaavat usein ongelmia kerrostaloasumisessa naapureiden kanssa, jolloin tilanne saattaa päätyä perheen häätöön. Asunnottomuuden taustalta löytyviin yksilöllisiin syihin vaikuttavat monet seikat, kuten Suomeen tulon syy, Suomessa vietetty aika, sosiaalisten verkostojen laajuus, resurssirikkaus, lähtömaan kulttuuri ja henkilön yksilölliset ominaisuudet. On selvää, että eri kulttuuriryhmillä ja yksilöillä on hyvin erilaisia kokemuksia asunnottomuudesta, joita on kaikkia täysin mahdoton listata, tai ilman kattavaa tutkimusta edes tiedostaa. Asunnottomuuden taustalta löytyvien syiden lisäksi myös arkinen selviytyminen asunnottomana on maahanmuuttajataustaisilla usein erilaista verrattuna kantaväestöön kuuluviin. Ystävän tai sukulaisen luona asuminen saattaa maahanmuuttajien keskuudessa olla yleisempää, sillä monissa kulttuureissa monen sukupolven ja sukulaisten yhteisasuminen on kulttuurinen normi. Myös vierailukulttuuria ja yhteisöllisyyttä painotetaan esimerkiksi somalikulttuurissa aivan eri tavalla kuin Suomessa. Huomattava eroavaisuus liittyy myös päihteiden käyttöön, sillä kantaväestön arkista selviytymistä asunnottomana leimaa usein runsas päihteidenkäyttö, kun taas etenkin muslimien keskuudessa on alkoholin- tai huumeiden käyttö harvinaista.

moskeijassa ja rukoilemalla, ja hän urheilee säännöllisesti kuntosalilla aina töiden jälkeen. Ahmed pitää erittäin hyvää huolta ulkonäöstään ja siisteydestään. Iltaisin hän koittaa ehtiä laittaa asuntolassa ruokaa, mutta välillä jonot asuntolan keittiöön ovat liian pitkät, jolloin hän useimmiten syö huoneessaan esimerkiksi ruisleipää. Koska arkipäivät ovat hyvin kiireisiä, eikä öisin saa käyttää pesukoneita, pesee Ahmed viikonloppuisin pyykkinsä, ja pitää erittäin tärkeänä sitä, että vaatteet ovat puhtaat ja tuoksuvat hyvälle. Rutinoituneesta arjesta huolimatta, on Ahmedin kasvoilta luettavissa ja tarinoista kuultavissa, kuinka traumaattinen ja vaikea hänen tilanteensa on. Kun juttelen Ahmedin kanssa, on selvää, että ilman kotia elämästä ei tule mitään, ei vaikka asiat muuten olisivatkin kunnossa: ihminen tarvitsee turvapaikan, jossa levätä, olla rauhassa, elää, jota laittaa omannäköiseksi ja kotoisaksi, ja josta käsin pyörittää arkea. Ahmed on asunnottomuuden vuoksi keskeyttänyt koulunsa, menettänyt suomalaisen tyttöystävänsä, ja kadottanut lähes kaiken materiaalisen omaisuutensa tilanpuutteen vuoksi. Hän elää jatkuvan valvonnan alla asuntolan sääntöjen mukaan, vailla minkäänlaista yksityisyyttä. Hän jakaa huoneen tuntemattoman miehen kanssa, eikä hänellä ole omaa ovea, eikä edes omaa avainta. Hänen oma tilansa on sänky, jossa on asuntolan karheat lakanat, ja jossa on nukuttava tiettyjen kellonaikojen mukaan, ja silloinkin useimmiten huonosti. “En tietenkään tykkää olla täällä, mutta on tämä parempi kuin olla ilman mitään paikkaa. Muistan ajat, kun nukuin ulkona ja oli niin kylmä aina…” Ahmed kuvailee tilannettansa kuitenkin kiitollisena.

Ahmedin (ja yhdeksän muun haastattelemani somalitaustaisen asunnottoman) arkielämä on asunnottomuudesta huolimatta hyvin säännöllistä ja ryhdikästä: Ahmed työskentelee päivittäin sairaalassa, jossa hän viihtyy hyvin, sillä “töissä ollessaan voi puhua ihmisille ja unohtaa arkiset huolet”. Hän harjoittaa aktiivisesti uskontoaan käymällä

Haastateltavien nimet on muutettu.

”Tiedätkö, kun sinulla on asunto, sinä olet vapaa.”

Ihmisarvoisessa elämässä ei ole kyse pelkästään seinistä, vaan johonkin kuulumisesta, elämän mielekkyydestä, huolenpidosta, tunteista ja identiteetin luomisesta. Kodittomuus on vahvasti subjektiivinen ja psykososiaalisesti ihmiseen vaikuttava ilmiö. Vaikka kuinka pyrkisimme ymmärtämään asunnottomuutta, on viime kädessä kyse asianomaisen ihmisen omasta kokemuksesta. Pelkät seinät ja katto eivät vielä täytä määritelmää kodista, sillä kotiin liittyy läheisesti ajatukset perheestä, turvasta, yksityisyydestä tai kotimaasta. Kuitenkin asunto on kaiken tämän kodin rakentamisen lähtökohtana, tai kuten Ahmed sanoi: “Tarvitset vain asunnon. Minun ongelma on se, että minulla ei ole asuntoa. Tiedätkö, kun sinulla on asunto, sinä olet vapaa”.

Kontakti testaa:

Opiskelijan tilapäiset majapaikat Teksti ja kuvat: Elina Hiltunen ja Reetta Mikkola Jäitkö vaille omaa soluasuntoa? Eikö hätämajoituksessa ole enää tilaa? Kyllästyivätkö vanhemmat juhlimiseesi? Ei hätää, Kontakti-lehti testasi opiskelijan vaihtoehtoiset, pienen budjetin majapaikat!

Aleksandria + Rauhallinen, siisti ja lämmin; sohviakin löytyy + Lyhyt matka niin suihkuun kuin ruokakauppaankin + Nettiin pääsee katsomaan eläinvideoita, jos uni ei tule - Pakollinen yöavain - Nipottavat graduntekijät, joita kuorsaus ja irtokarkkipussin rapina häiritsee - Yksityisyyttä lähinnä vessassa

Puisto + Mahdollisuus bongata siilejä, citykaneja ja jatkoilevia juhlijoita + Hyvät näkymät ja rajattomasti tilaa + Ei haittaa, jos haluat laittaa bileet pystyyn - Ei talvikunnossapitoa; olet luonnon armoilla - Eli olet myös hyttysten armoilla - Mahdollinen rikoksen uhka

Kaverin HOAS-solu + Jääkaapissa muiden ostamaa murkinaa + Siivousvuorot on jo jaettu + Mahdollisesti kivoja kämppiksiä - Mahdollisesti ikäviä kämppiksiä, jotka raportoivat luvattomasta läsnäolostasi HOAS:lle - Nukkuminen opiskelijasolussa vuosikausia lojuneella sohvalla voi olla vaaraksi terveydelle

”Joskus Kontakti-lehdessä kysyttiin, että kuka sosiologi olisin halunnut olla. Vastasin, että C. Wrigt Mills, olisi ainakin saanut ajaa jenkkiraudalla. No, nyt ainakin kuvassa istun jenkkiraudassa.”

Kuva: Heidi Piiroinen / Helsingin Sanomat

LAIN TUOLLA PUOLEN Sosiologi Jussi Perälä vietti vuosia helsinkiläisissä huumeluukuissa. Tuloksena syntyi väitöskirja ”Miksi lehmät pitää tappaa” ja nyt myös Liken kustantama kirja. Kontakti tapasi tutkijan kohutun tutkimuksen takana.

”

Varo nyt ettei sinulle käy samalla tavalla, ettet jää kiinni siitä huumekaupasta”, neuvoivat vanhemmat tutkijat seminaarissa. Muut opiskelijat olivat lähinnä huvittuneen epäuskoisia, kun Perälä esitteli graduaihettaan helsinkiläisistä huumeidenkäyttäjistä. Päihdetutkijoihin liittyy paljon mielikuvia, etenkin kun kyse on huumeista. Ryhtyminen päihdetutkijaksi ei aina ollut Perälällekään itsestäänselvyys. Vähemmistöistä hän on ollut kuitenkin kiinnostunut aina. ”Tietenkin sellanen naiivius, idealismi ja maailmanparantaminen oli hyvin suuria vaikuttavia tekijöitä. Että tämä ei ole oikein, ja mä haluan tuoda tähän jotain muutosta”, Perälä kertoo. Huumetutkimus tuli vastaan opiskelujen kautta ja gradunsa Perälä päätyi tekemään huumeista, kanssaopiskelijoiden epäluuloista huolimatta. ”Joku joskus sanoi mulle, että sä oot tollanen perkeleen idealisti, etkä ajattele mitään”. Etnometodologinen tutkimus vaatii pitkiä aikoja kentällä. Tutkimuskohteisiin on saatava luottamus, jotta pääsee sisälle ryhmään. Jotkut kertoivat Perälälle elämästään mielellään, toiset eivät avanneet suutaan koskaan. Osa oli niin syvällä ongelmissaan, ettei Perälä viitsinyt edes yrittää. Usein päihteet helpottivat mukaan pääsemistä porukkaan: ”Kyllähän siinä alkoholia tuli kulutettua ihan sairaasti. Että sellasta ryyppäämistähän se oli, ainakin osan kanssa”, Perälä tunnustaa. Yhdessä kännääminen oli eräänlainen initiaatioriitti. Kenttäelämän jännitys addiktoi: porukka oli välillä ihan sekaisin ja joskus poliisikontrollin pelko sai vainoharhaisia piirteitä. Toisaalta piirit ovat pienet: sekä myyjät että asiakkaat tuntevat toisensa, mikä vähentää todellisen väkivallan uhkaa. Kaikkein pelottavampia olivatkin kohtaamiset ulkomaailman kanssa: tapaamiset ravintolassa, diilaus yleisessä vessassa. Koskaan ei tiennyt huomaisiko joku jotain. Monilla mielikuva tyypillisestä huumeidenkäyttäjästä on huppupäinen ongelmakäyttäjä, ”nisti”, joka rahoittaa käyttönsä varastelulla tai muulla rikollisella toiminnalla. ”Ongelmakäyttäjät on kuitenkin lukumäärällisesti pieni ryhmä, ne jotka näkyy katukuvassa ja kuormittaa hoitojärjestelmää. Mutta sitten on se harmaa alue, opiskelijat ja työssäkäyvät, jotka käyttää aineita”, Perälä kertoo. ”Osaltaan ihmisille tulee ongelmia siksi, että ne jää kiinni siitä [huumeidenkäytöstä]. Jos vaikka opiskelee lähihoitajaksi, niin siinä voi mennä sun tulevaisuus sillä alalla.” Leimautuminen huumeidenkäyttäjäksi voi alkaa

rajoittaa elämää ja ohjata käyttäytymään siihen liittyvän stigman mukaisesti. ”Käyttäjä on joidenkin mielestä samassa kastissa pedofiilien kanssa. Siihen suhtaudutaan paljon tunnepitoisemmin kuin jos tekisi jonkun vastaavanlaisen tai paljon vakavammankin rikoksen. Vieläkin”, Perälä toteaa. Huumeisiin sekaantuminen nähdään rikollisena sen sijaan, että sitä hoidettaisiin alkoholismin tapaan sairautena. Välinpitämättömyys syrjäyttää. ”Yksi valtion virkamieskin sanoi, että ei ne käyttäjät oikeastaan kiinnosta valtiota yhtään”. Toisaalta poliisin toiminta on hyvin tehokasta: ”Ainakin 70 prosenttia koko potista menee poliisille, kontrolliin” Perälä valottaa tilannetta. Kuitenkin paremmalle vieroitushoidollekin olisi tarvetta, sillä varsinkin alkoholin ja huumeiden sekakäyttö on niin kuluttavaa, että useimmat käyttäjät jossain vaiheessa tajuavat, että johonkin sen on loputtava. Huumeista irtautuminen ei kuitenkaan ole helppoa ilman apua. ”Se vaatii ihmiseltä todella paljon, kun sä oot kiinni tollasessa alakulttuurissa. Sun kaikki kaverit ja koko elämä on siellä”, Perälä kuvaa. Lainsäädännöllä myös luodaan uusia huumerikollisia sitä mukaa, kun uusia aineita ilmestyy markkinoille. Idealisti toivoisi kehitystä tapahtuvan: ”Näkisin parempana vaihtoehtona sen, että huumausaineiden käyttörikoksiin sovellettaisiin jo olemassa olevia mahdollisuuksia, esimerkiksi suullisia varoituksia”. Lähitulevaisuudessa tutkija ei kuitenkaan usko muutosta tapahtuvan, vaikka ilmassa onkin viitteitä asennemuutoksesta. Helppoa ei ole päihdetutkijoillakaan. Tutkittavaa riittää, mutta rahoitusta on todella vaikea saada. Perälä itse haluaisi seuraavaksi tehdä esimerkiksi etnometodologista tutkimusta vankilassa. Kukaan ei kuitenkaan halua maksaa tutkijalle palkkaa. ”Meitä [päihde-ja huumetutkijoita] alkaa olemaan niin paljon, että joudumme kilpailemaan keskenämme”, Perälä harmittelee. Hänkin oli väitöskirjan tekemisen jälkeen vuoden työttömänä. ”Kenellekään mä en voi ainakaan suositella, että huumeista lähtee suoraan tekemään gradua, ainakaan jos tää taloustilanne on samanlainen”, Perälä nauraa ja lisää: ”Että älkää nyt missään nimessä ruvetko ainakaan päihdetutkijoiksi!” Näin mielenkiintoisen tapaamisen jälkeen tätä neuvoa tekisi mieli uhmata.

Reetta Mikkola 13

FUKSIVUODEN 5 kultaista sääntöä Teksti: Reetta Mikkola ja Elina Hiltunen Kuva: Reetta Mikkola

Älä turhaan murehdi akateemisesta uskottavuudestasi tai siitä, muistatko pääsykoekirjasta enää mitään. Näillä vinkeillä selviät fuksisyksystäsi kunnialla. Onnea matkaan!

Sosiologit ovat sosiaalista porukkaa. Älä pelkää ottaa kontaktia, vaan tule mukaan meininkeihin heti alussa. Pyri hallitukseen tai fuksitoimikuntaan, tai tule mukaan tekemään Kontakti-lehteä. Tutustut vanhempiin opiskelijoihin ja ennen kuin huomaatkaan, olet jo integroitunut lähtemättömäksi osaksi porukkaa. Etkä varmasti halua missata Paskan musan festareita.

Fuksisyksy on kiireistä aikaa, josta kannattaa ottaa kaikki irti. Valmistaudu selviytymään ensimmäinen yliopistosyksysi univelkaa Unicafen kahvilla paikaten (kaiken lisäksi se kahvi muuten on pahaa). Fuksikavereihin tutustuu toki luennolla, mutta mikään ei yhdistä niin kuin uimareissu Havis Amandassa. Älä stressaa opinnoista liikaa, vaan keskity fuksina saamastasi huomiosta nauttimiseen.

Suorita kuitenkin TVT-ajokortti ekana syksynä, kun vielä jaksat. Kontaktin toimitus voi kokemuksen syvällä rintaäänellä todeta, että lykkääminen kaduttaa myöhemmin.

4 Totuttele Unicafen ruokaan heti alkuun, sillä tulet elämään sillä vähintään seuraavat 5-10 vuotta. Kyllästyttyäsi seitifileisiin pistäydy ruokailemassa Musiikkitalolla tai Kauppiksella.

5 Uskaltaudu pois mukavuusalueeltasi. Valtsikassa on (tietysti) yliopiston parhaat bileet, mutta kannattaa rohkeasti tutustua ihmisiin myös muista tiedekunnista. Lääkisläisten bileissä on yliopiston parhaat sponsorit ja tulevan asianajajan tuntemisesta on tuskin ainakaan haittaa… Ja kuka kieltää, etteivät teekkaribileet olisi ikimuistoinen kokemus?

Terveisiä erämaasta

Ihmisyhteisön todellisesta periferiasta, kulttuurillisesta tyhjiöstä, maanpäällisestä ulkoavaruudesta. Vai kuinka? Teksti ja kuva Juhana Virkki

omaksi kutsutaan hetkeä joka on jotain muuta kuin opiskelua tai työtä. Nykyopiskelija on usein kuullut vain puhuttavan tuosta olemisen sietämättömästä keveydestä ja siksipä ajatukselle ei juuri ole uhrattu aikaa. Loma parhaimmillaan luo vastapainon arjelle ja vaihtoehdoiksi sen viettämiseen on nähty esimerkiksi palmu-sangria tai ystävä-festarit tapaisia yhdistelmiä. Väittäisin erämaan olevan todellinen alternative choice sillä se on käytännön irtiotto kaikesta mahdollisesta yhteiskuntaelämästä. Se on täsmälääkitys ylikuormittuneille ihmistieteiden opiskelijoille. Erämaassa ei välttämättäkään löydy kulttuureita ala- ja yläkerroksineen reflektoitavaksi ja tästä syystä ruiskeella huumaavaa ainetta urbaanin sykinnän suonille on ilman muuta lamaannuttava vaikutus keskushermostoon (vrt. mielellään myös: sääsket, paarmat, hyttyset). Erämaa on erilainen, omanlainen tapa viettää siunaantunutta vapaa-aikaa. Erämaa vie sinne päätyvän vaeltajan väistämättä perusasioiden äärelle joista biologiset perustarpeet ruoka, juoma, suoja ovat päivittäisen toiminnan päällimmäisiä ajatuksia. Myös sosiaaliset kysymykset ovat ensisijaisia, olipa retkellä sitten yksin, yhdessä tai ryhmäs-

sä. Tällä tavoin ihmistieteilijä pääsee mahdollisimman pitkälle yhteiskunnallisuudesta vaikka turhan yleinen harha lienee että erämaa olisi yhteiskunnan vastapooli. Pikemminkin päinvastoin. Suomen kaksitoista erämaata, jotka kaikki sijaitsevat Lapissa, muodostettiin lain nojalla 1990-luvun alussa. Alueet ovat olleet retkeilijöiden ja elinkeinonharjoittajien alustana jo toki pitkään ennen tätäkin. Erilaiset saamelaiskulttuurit ja pienet pyyntiyhteisöt ovat löytäneet elinkeinonsa noilta sijoilta jo vuosisatoja. Poronhoito tapahtuu nykyäänkin erämaista käsin. Monelta paikalta pitkin poikin Lappia on löydetty myös kivikautisia asuinsijoja, joten ihan uusista ihmisen aluevaltauksista ei ole kyse. Erämaahan menevä vaeltaja on monella tavalla mielenkiintoinen tarkastelukohde yhteiskunnallisen habituksen takia, vaikka useat pyrkivät häivyttämään tuota itsestään. Moderni nykyvaeltaja pitää muutamia kymmeniä kiloja painavassa rinkassaan kaikkea tarpeelliseksi kokemaansa GPS-laitteesta, desinfiointiaineen ja digikameran varapattereiden kautta aina Fjällrävenin uusimpiin vettä hylkivään sesonkimallistoihin asti. Polulta tavattavat ihmiset muistuttavat usein suoritusyhteiskunnan eri muotoja piirtäes-

sään Excel-taulukoihin omaa metsäjuoksuaan mittaavia etäisyys-, aika- ja korkeuskäyriä, huiputtaessaan ainoastaan korkeita vuoria tai laskiessaan huimasti extreme-koskissa ja talvisten vuorten rinteitä, tietysti ennätysajoissa. Luonnontilainen erämaa onkin monella tavalla ihmisen toiminnan peili vähän samaan tapaan kuin taide. Populaarikulttuurissa on viime vuosien aikana nähty muutamia kiinnostavia äärimmilleen virittyneitä tositarinoita yksilötoiminnan ja erämaan suhteesta kuten Kontaktin leffaillassa viime syksynäkin nähty dokumenttielokuva Werner Herzogin Grizzly Man, jonka päähenkilön varsin antropomorfistisesta suhtautumisesta harmaakarhuihin suorastaan pursuaa ihmiskulttuurin läpitunkevuus. Toinen esimerkki voisi olla Jon Krakauerin kirjoittama tositarinaan perustuva romaani Into the Wild, josta on myöhemmin tehty myös samanniminen elokuva. Siinä päähenkilö pojan varsin anti-kapitalistinen asenne vie hänet kirjaimellisesti erämaan armoille pakoon poroporvalliseksi kokemastaan yhteiskunnasta. Kumpienkin tositarinoiden kohtalot ovat varsin lohduttomia. Narratiiveina ne kuitenkin paljastavat meille monia näkökulmia yhteiskuntaan tai pikemmin yhteiskunnattomuuden mahdottomuuteen.

vaalittu moneen kertaan ihmiskulttuurin eri muotojen kanssa - toinen mahdollisimman vähän. Suurin ero lienee äänimaailmassa, jossa katuporan, automoottorin ja ihmishälinän on korvannut erämaassa lintujen äännähtely, narisevat puut, kohisevat varvikot, kuohuvat järvet ja solisevat purot. Hiljaisuutta ei ole missään. Olemme jo pelkästään tämänlaisten ympäristöiden erilaisuuksien kautta etuoikeutettuja kokemaan ja kokeilemaan asiantiloja. Suomalainen luonto kaikessa ristiriitaisuudessaan irtoaa vielä pitkälle siitä mihin postikorttikuvat sen viitoittavat. Ainoa keino kokea tuo luonnontilainen ihme on pakata muonat reppuun ja lähteä polulle. Sosiologisesti katsoen erämaa opettaa siinä missä yhteiskuntateorian luentokin. Jotain pientä ihmisenä olemisesta, sosiaalisuuden perustavaa laatua olevasta tilasta meissä. Jopa epäsuorasta yhteistyöstä muistuttaa erämaassa vuosien saatossa muodostuneet polut tai tunturien huipuille ihmisten keräämät ritualistiset kivikasat, kuin merkkeinä siitä että olemme olemassa, olemme olleet täällä. Nälän ja vilun tullen on toki ikävä myös äitiä, eikä erämaa tarjoaa tulevalla sosiologille sen enempää töitäkään. Kahdeksankymmenen kilometrin jalkakulun jälkeen ratikkaakin on jo ikävä. Huolimatta siitä interrail voi vaihtua kätevästi myös globaalisti harvinaisiin jokamiehenoikeuksiin ja kesäloman rentoutumisen voi käsittää myös hikoiluna. Erämaissa on kuitenkin jotain hyvinvointiyhteiskunnalle periaatteellista julkista tilaa. Kiitos poliittisten päätösten, lääniä riittää, joka on meidän kaikkien yhteinen. Siitä osaltaan todistaa harvakseltaan erämaassa tavattavat Metsähallituksen autiotuvat, jotka ovat kaikkien eräilijöiden käytössä. Suomalainen vuorovaikutus pääsee kukoistamaan varsin poeettisella tavalla erämökeissä, joissa ei ole väliä mistä maailman kolkasta tulija on tulossa ja minne menossa, eikä sillä mikä hänen yhteiskunnallinen asemansa on. Kaupungissa varsin epäaidolta vaikuttava puhe säästä taipuu erämaassa yhdeksi tärkeimmistä keskustelunaiheista. Kaikki ovat saman maan ja taivaan välissä. Se jos jokin on tervetullut muistutus huomiseen.

”Luonnontilainen erämaa onkin monella tavalla ihmisen toiminnan peili vähän samaan tapaan kuin taide.”

ätä kirjoittaessa olen Hammastunturin erämaassa, jonka lähes kahdentuhannen neliökilometrin kokoinen tunturien, metsien ja lukuisten järvien alue sijaitsee Ivalon länsipuolella. Kesälomamatkani kohde on ollut monien mielestä varsin erikoinen tapa viettää nautinnollisia lomapäiviä. Onhan se kuulemma kaukana Esplanadin varjoisista penkeistä, katutaiteilijoista tai viileistä drinkeistä, seesteisistä etelänmatkoista puhumattakaan. Ero tuon ja tämän maa-ilman välillä ei kuitenkaan ole mielestäni korostamisen arvoinen. Yhtäältä kummassakin on kyseessä luonnossa olemisen tapa, huolimatta siitä että toinen on

PJ:n P.S.

Halvempi kämppä, parempi elämä

esäkuun viimeisenä sunnuntaina jäin ihmettelemään Hesarin asuntoilmoituksia. Leppoisan sunnuntailukukokemuksen viimeistelevät hämmentävät sivut, jotka pursuavat myytäviä ”uniikkeja pieteetillä kunnostettuja koteja”. Merikin pilkottaa. Lopussa on Vuokralle tarjotaan -osio, jossa on muutama kämppä. Rivitalonpätkää pitkäaikaiselle vuokralaiselle ja jotain randomia Vuosaaresta. Perään tulee Vuokralle halutaan -osio, joka on jo kesäkuun lopussa täynnä opiskelijoita, jotka etsivät melkein mitä vaan. Eläinlääkiksen opiskelijatyttö on savuton eikä omista lemmikkejä. Toivottavasti joku mummo vanhainkodissa heltyisi ja vuokraisi tyhjänä olevan kämppänsä. Opiskelijan vuokra-asuminen Helsingissä on kummallisen vaikeaa kikkailua, jossa onnistuminen on ison rahan arvoista. Onnellisia ovat ne, jotka saavat sukulaisten kautta halvan kämpän tai viihtyvät solussa. Vapailta markkinoilta yksiön vuokraaminen vaatiikin sitten käytännössä jo huomattavan määrän töitä opiskelun ohessa. Harvinainen, mutta myös toimiva ratkaisu on omani: ostin asunnon samana päivänä kun ilmoittauduin sosiologian valmennuskurssille. Lainaa sai helposti, kun olin pankin silmissä silloin vielä kokopäivätöissä. Ja näin varmistin halvan asumisen niin

”Opiskelijan on parasta joko tyytyä halpaan soluun tai kikkailla jotakin.”

pitkälle tulevaisuuteen kuin vain haluan. Halvan yksiöni lainanlyhennys, korot ja yhtiövastike ovat kuukaudessa selvästi pienemmät kuin vastaavan asunnon vuokra olisi. Se kertoo kahdesta asiasta. Ensinnäkin euroalueeseen kuuluminen on ihanaa, koska korot ovat aivan minimaaliset, tämän eurokriitikot aina unohtavat. Toisekseen jos asuntovelkaisuus on kuukausittain jopa satoja euroja halvempaa kuin saman kämpän vuokraaminen, vuokrataso on tosiaan älytön. Opiskelijan itsensä kannalta tässä vuokra-asuntotilanteessa parasta on joko tyytyä halpaan soluun tai kikkailla jotakin. Edullinen solukämppä voi hyvällä tuurilla ja positiivisella asenteella olla oikein jees. Kavereiden kanssa hankittu kimppakämppä on monien iloinen suosikkiasumismuoto. Tai sitten voi kikkailla jotain aivan omaa nokkelaa asumiskuviotaan. Tärkeintä on kuitenkin hoitaa homma mahdollisimman halvalla. Opiskeluaikana on parasta, jos voi keskittyä opiskeluun ja elämään. Kaikkea vapaa-aikaansa ei kannata tuhlata töihin eikä kaikkia rahojaan asumiseen. Nuorena aikuisena aktiivisesti eläminen on aivan eeppinen vaihe elämässä. Siksi ei kannata sitoa liikaa rahaa asumiseen, koska siellä neljän seinän sisällä ei kannata nyt viettää liikaa aikaa. Kaikille teille, aivan erityisesti uusille fukseille, henkisen kodin olohuoneena pyrkii toimimaan Kontakti. Olemme pieteetillä kunnostettu uniikki kohde, josta merikin pilkottaa. Tervetuloa esittelyyn!

Raimo Tengvall

puheenjohtaja

Kuva: Nina Eskelinen

Edullinen asumisratkaisu on opiskelijan tärkein hankinta

Tasa-arvoasiaa

Tervehdys Kontaktin tasaarvovastaavalta!

Kontakti ry:n yhdenvartaisuussuunnitelma

yksyn opiskelijarientoja odotellessa toivon, että mahdollisimman moni voisi löytää Kontaktin ohjelmatarjonnasta itseään kiinnostavaa puuhaa ja tuntea olonsa kotoisaksi ainejärjestönsä huomassa. Jotta kaikki viihtyisivät, on tärkeää, että kukaan ei joudu kokemaan syrjintää tai häirintää ainejärjestön, muiden opiskelijoiden tai yliopiston taholta, ja sen takia turhaan jäämään pois yhteisistä tapahtumista. Tätä tarkoitusta vaalimaan on Kontaktin hallitukseen valittu tasa-arvovastaava, joka toimii myös ainejärjestön häirintäyhdyshenkilönä. Niin kuin Kannunvalajissa, myös Kontaktissa on herätty siihen, että tasa-arvoisempi järjestötoiminta vaatii tekoja. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa olemme laatineet Kontaktille yhdenvertaisuussuunnitelman, joka toivon mukaan tekee itsensä tulevaisuudessa tarpeettomaksi. Tämä suunnitelma ja sen päämäärät on hyvä saattaa koko jäsenistön tietoon, minkä takia se on nyt tässä ohessa, olkaa hyvät! Suunnitelman lisäksi on Kontakti, Kannunvalajien tapaan, perustanut kotisivulleen (blogs.helsinki.fi/kontakti-ry) häirintä- ja palautelomakkeen, jolla voi halutessaan nimettömästi tehdä ilmoituksen kokemastaan häirinnästä tai syrjinnästä Kontaktin tapahtumissa. Allekirjoittanut käsittelee ilmoituksen luottamuksellisesti ja tuo asian esille ainejärjestön hallituksessa. Myös yleisluontoista palautetta ainejärjestön toiminnasta voi jättää, otamme sitä mielellämme vastaan! Älä myöskään pelkää olla minuun suoraan yhteydessä sähköpostitse. Peace & love,

Maija Kantola

Kontaktin tasa-arvo-, kulttuuri- ja kv-vastaava maija.kantola@helsinki.fi

ontaktin tarkoituksena on järjestää monipuolista ja jäsenistönsä laajasti tavoittavaa toimintaa, johon kaikkien on helppo osallistua, eikä ketään syrjitä. Huoli pidetään siitä, että matalankynnyksen tapahtumia ja myös alkoholittomia tapahtumia järjestetään riittävästi. Alkoholittomia tapahtumia ovat esimerkiksi peli-illat, kulttuuri- ja liikuntatapahtumat sekä alkoholittomat illanvietot. Osallistumista helpottaa se, että järjestön jäsenyys on maksutonta ja että osallistumismaksut tapahtumiin, myös vuosijuhliin, pysyvät Kontaktilla kohtuullisina. Tapahtumista tiedotetaan laajasti niin, että jäsenistö saa kuulla niistä hyvissä ajoin. Tämä tapahtuu Kontaktin sähköpostilistojen, facebook-ryhmien sekä nettisivujen kautta. Tapahtumista tiedotetaan myös englanniksi, ja englanninkielisissä versioissa kerrotaan, keneltä voi kysyä lisätietoa. Kontaktin kv-vastaava on erityisesti yhteydessä kansainvälisiin opiskelijoihin, ja pyrkii edistämään näiden osallistumisaktiivisuutta sekä tutustuttamaan suomalaiseen opiskelijakulttuuriin, muun muassa jakamalla sitsioppaita. Tapahtumista tiedotettaessa mainitaan, onko tapahtumapaikalle esteetön pääsy. Erityisesti Uudella ylioppilastalolla järjestettävien tapahtumien yhteydessä tämä on tärkeää. Ilmoittautumislomakkeissa on erikseen kohta, jossa kysytään, tarvitseeko osallistuja erityisjärjestelyjä. Myös ruokavaliot ja alkoholittomuus otetaan ilmoittautumisen yhteydessä huomioon, ja tapahtumissa on tarjolla myös laadukkaat kasvis- ja alkoholittomat ruokavaihtoehdot. Kontaktille on tärkeää, ettei ketään syrjitä tai häiritä ikänsä, sukupuolensa, taustansa, vakaumuksensa tai suuntautumisensa perusteella. Kontaktin nettisivuille perustetaan lomake, jolla voi tehdä ilmoituksen opiskeluissa tai opiskelijatapahtumissa kokemastaan syrjinnästä tai häirinnästä.

Alumni

KUKA?

Pauli Komonen • Valmistunut vuonna 2011 pääaineenaan sosiologia • Työskentelee nykyisin tutkimustoimisto 15/30 Researchissa ja freelance-toimittajana Nuorgamissa

Kuva: Elina Hiltunen

Intuitio apuna urapolulla

Teksti: Elina Hiltunen ja Reetta Mikkola

leinen mielikuva sosiologiasta valmistuneen tulevasta työpaikasta on kaavoihin kangistunut valtion virasto tai tomuinen tutkimuslaitos. Pauli Komonen osoittaa tämän mielikuvan vääräksi: työpaikka viiden ihmisen omaehtoisessa tutkimusryhmässä kantakaupungissa on kaukana byrokraattisesta paperinpyörittelystä. Kaiken lisäksi tutkimustoimisto 15/30 Researchiin Pauli rekrytoitui Facebookin kautta. Pauli ryhtyi opiskelemaan sosiologiaa sen yleispätevyyden vuoksi. Sosiologian tutkimusaiheet ja diskurssit kiinnostivat, mutta opetuksen taso oli Paulille pettymys. ”Sosiologinen näkökulma on luonnostaan kriittinen, nähdään ja puretaan valtarakenteita ja eriarvoisuutta”, Pauli sanoo. Kuitenkin hänen mielestään monelle opettajana toimineelle opetus oli selvästi pakkopullaa. Lisäksi Internet-aikakaudella opetuksen merkitys katoaa, kun verkossa on tietoa tarjolla yhä enemmän. Perinteisen akateemisen osaamisen lisäksi Pauli korostaakin tiedonhallintakykyjen merkitystä työelämässä. Myös viestintä- ja vuorovaikutustaidot korostuvat työelämässä, jossa sosiaalisella medialla on yhä suurempi rooli. Lisäksi hän toivoisi enemmän mielikuvitusta sivuainevalintoihin: tiede ja taide voivat hyvin kulkea käsi kädessä.

tuitioonsa. Kiinnostus musiikkiin vei Paulin opiskelujen ohella freelance-toimittajaksi musiikkiin keskittyvään verkkojulkaisuun Nuorgamiin. Hän päätoimitti lisäksi myös Kontakti-lehteä. Gradunsa Pauli teki graffitimaalareista. Nuorisokulttuurit vetivät puoleensa siinä määrin, että Pauli päätyi Nuorisoverkostoon harjoitteluun. Verkosto johdatti lopulta Paulin nykyiselle uralleen. Työ yksityisen sektorin pienyrityksessä on itsenäistä ja vapaata. Viiden henkilön välittömässä työyhteisössä joustavuus korostuu, eikä varsinaiselle esimiestyölle ole aikaa. Pauli kuvailee työnkuvaansa monipuoliseksi ja työympäristöä demokraattiseksi. Itsensä kehittämisen eetos istuu lujassa. Työtä ei tehdä vain rahan vuoksi, vaan sen pitää olla myös mielekästä. 15/30 on kuin suoraan tulevaisuuden työelämää kuvailevasta sosiologikirjasta: varsinaisia titteleitä ei ole ja kaikki työntekijät saavat samaa palkkaa. Työpaikalla rohkaistaan innovatiivisuuteen ja luovuuteen. Vapaa-ajan harrastukset tulevat osaksi työntekoa. Pauli kuvailee suhdettaan työhönsä ”löyhäksi avioliitoksi”. Työsuhde on pysyvä, mutta sisältö muuttuu tilanteen mukaan. Itsenäinen työ ei kuitenkaan sovi kaikille ja se vaatii tietynlaista luonnetta. On oltava valmis heittäytymään uudenlaisiin haasteisiin. Toisille vakaa työnkuva tuo työhön kaivattua jatkuvuutta. Tulevaisuuttaan pohtivia opiskelijoita Pauli kehottaa luottamaan intuitioon. Rationaalisuus saa tehdä tilaa luovuudelle.

Opinto-ohjaajien suosituksista huolimatta Pauli lähti omassa urasuunnittelussaan fiilispohjalta luottaen in-

15/30 Research nuoriin, trendeihin ja tulevaisuuteen erikoistunut viiden hengen tutkimus- ja konsultointitoimisto, joka pyrkii viemään tieteellisen tutkimuksen osaksi arkielämää. http://www.1530.fi/

Esittelyssä:

Kontaktin tuutorit 2013 Kontakti-lehti selvitti uusilta tuutoreilta heidän parhaan fuksimuistonsa

Miika Mäki: Heta Hölttä

Paras fuksimuisto: Hitsin vaikea nimetä yhtä, kaikkiin uusiin ihmisiin tutustuminen oli tietysti ylipäänsä parasta. Yksittäisenä mieleenjääneenä juttuna täytyy kuitenkin mainita Kontaktin ja Manan fuksisuunnistuksen voitto mahtavalla joukkueella. Koko suunnistuksen ajan oli mieletön meininki päällä ja voitto kruunasi illan.

Paras fuksimuisto: Fuksisitsien jälkeiset jatkot, jotka kestivät aamukahdeksaan. Ja moni hyvä muisto senkin jälkeen nimenomaan jatkoilta. Suosittelen!

Linda Runonen

Paras fuksimuisto: Ei ole pelkkää yksittäistä parasta muistoa vaan lähinnä monet tekijät ovat muodostaneet koko fuksivuodesta yhden suuren kokonaisuuden, joka tulee varmasti muistettua aina. Ihmiset, järjestöt, juhlat ja muut tapahtumat sekä itse opiskelu (jopa tentit!) tekivät vuodesta mahtavan.

Niina Sarén

Paras fuksimuisto: lhanat lämpimät ihmiset, jotka otti avosylin vastaan ja sai yliopiston tuntumaan kodilta.

Hannu Lahtinen

Paras fuksimuisto: Muistan sen, ja palaan vieläkin fiilistelemään sitä joskus, tunteen, kun muutin ensi kertaa omilleni ja vieraaseen kaupunkiin. Päivä oli orientoivaa viikkoa edeltävä lauantai elokuussa 2008, olin 19-vuotias heitettynä Hoasin soluun Mellunmäkeen. Purettuani vähäiset muuttolaatikot ja käytyäni kaupassa oli ilta, olin vapaa kaikesta. Panin Miles Davisin levyn soimaan, ja katselin Itä-Helsingin kattoja. Tunne oli mieletön: tästä alkaa itsenäinen elämä uudessa kaupungissa. Olin paitsi vapaa, myös luottavainen yhtä aikaa: viikonloppu on aikaa asettua, sitten alkavat yliopistokuviot. Tulossa on jotain, missä haluan oikeasti olla hyvä, sekä mielettömästi upeita kavereita ja villejä opiskelijabileitä. Oli olo, että olen saapumassa kotiin - ehkei niinkään Hoasin soluun, vaan Helsinkiin ja silloiselle sosiologian laitokselle. Näin viiden vuoden jälkeen tuntuu, että oikeassa taisin olla.

Joonas Hihnala Susanna Vase

Paras fuksimuisto: Kokonaisuudessaan parasta fuksivuonna oli uusiin, mahtaviin tyyppeihin tutustuminen, lämmin yhteishenki sekä lukuisat eri karkelot ja meiningit, esim. fuksisuunnistus.

Paras fuksimuisto: Fuksivuodelta on jäänyt monia hyviä muistoja, joten on vaikeaa nimetä vain yhtä muistoa, mutta jos on jokin arvottava niin se on tämä: KannuGameksen jälkeen, kun palattiin takaisin kaupunkiin, vanhempi opiskelija, muuan Saini huusi jo kaukaa, olenko se Joonas, jonka kanssa olisi pitänyt mennä baariin. Olin vähän hämmentynyt, kuinka joku voi tuntea minut jo. Syy siihen oli se, että meillä oli yhteisiä kavereita. Siinä sitten lähdettiin kauppaan hakemaan juomia ja mieleen on painunut, kun Saini huutaa Isolla Roballa: ”Anna, huora, vauhtia!”

Liina Junna

Paras fuksimuisto: Fuksisyksy meni töiden takia pahasti ohi. Tuntuu, etten muista koko ensimmäisestä jaksosta kuin luentosalin etsimistä ja nukahtelua outoihin paikkoihin. Ensimmäinen muisto jonka osaan sijoittaa tarkkaan paikkaan on Kontaktin pikkujoulut, joissa se yhtäkkiä iski: mukavia ihmisiä ja keskinkertaista musiikkia, toimi aina kello 06:30 snägärille asti. Eihän se opiskelu olekaan pelottavaa.

Annukka Lehtikangas

Paras fuksimuisto: .Fuksivuotena kaikki oli niin uutta ja jännittävää! Vaikea nostaa esille jotain tiettyä parasta muistoa, sillä koko vuosi oli niin tapahtumarikas; muutto uuteen kaupunkiin, opiskelujen aloittaminen yliopistolla, paljon uusia ihania tuttavuuksia ja kaikki mahtavat tapahtumat pitivät mukavan kiireisenä.

Eugenia Lavrinenko

Best memory of freshman year: When I came to Finland I was totally fascinated by the number of people being into outdoor activities. Meanwhile in Russia, where I am originally from, a jogging man still attracts a lot of curious glances. I decided to ride the same wave and find my way to get involved in snowboarding. So I bought a snowboard and after a while I found myself at the foot of a snowboarding hill. My friends from the university ski & snowboard club were both cheering me up and betting on the amount of bruises I would collect after my first couple of tries. I was scared to death by those “forecasts” and decided to stay at the ground for kids and newbies. By contrast, everyone around was insisting that the fastest way to learn would be to overcome the fear and start from a regular hill at once. However I stayed where I had planned to, but after a number of awkward and sensitive falls I was so desperate that I was ready to try the Finnish way. I stood up and went out to look for a Finnish friend of mine to assist me getting to the very top of the hill. Since my subsequent way down was the most torturous but proud experience of my studying year in Finland, I acknowledged the following: You should weigh accurately any statements of your inner voice, but it is always better to believe your Finnish friends straight away. At least when it comes to outdoor activities.

KONTAKTI

Helsingin Yliopiston sosiologian opiskelijoiden lehti