4 minute read
Mellunkylän linnoitteet lenkki suurvallan ketjussa
Maailmanhistorian jäljet näkyvät yhä Mellunkylässä. Ensimmäisen maailmansodan aikana suuri joukko työläisiä ja sotilaita rakensi Helsingin ympärille linnoitusketjua Venäjän laivaston suojaksi. Mellunkylän linnoitteet olivat tärkeä osa saksalaisten maihinnousun varalle rakennettua linnoituskokonaisuutta.
Advertisement
Venäläisten rakennuttamien linnoitteiden etumaastoa Espoon Leppävaarassa 1914. Linnoitusketju näytti rannikolta poispäin samalta myös Mellunkylässä. Kuvan otti kenraalikuvernöörin adjutantti Ivan Timiriasew, jolla oli yhtenä harvoista lupa kuvata
sotilaskohteita. Kuva: Ivan Timiriasew / Helsingin kaupunginmuseo.
linnoitusKetju raKennettiin Venäjän Itämeren laivaston sotasataman suojaksi, kertoo aihetta perusteellisesti tutkinut arkeologi John Lagerstedt. Lagerstedt kiinnostui linnoituksista 16-vuotiaana. Kiinnostus on jatkunut ja syventynyt kolmen vuosikymmenen ajan. Lagerstedt on perehtynyt aiheeseen mm. Museoviraston tutkijana.
Venäjän vallan loppuvuosina Katajanokalla sijaitsi laivastoasema ja merkittävä osa keisarikunnan Itämeren laivaston sotalaivoista oli ankkurissa Kruunuvuorenselällä. Meririntamalla Helsinkiä suojeli tykistö. Venäläiset pelkäsivät kuitenkin saksalaisten maihinnousua laivaston selustaan. Linnoitusketjun rakentaminen alkoi heti ensimmäisen maailmansodan sytyttyä. Aluksi valmistui keveitä linnoituksia Ruskeasuon–Herttoniemen linjalle.
Sodan pitkittyessä Helsingin linnoitusketjun suunnitelmat täsmentyivät. Ne liittyivät laajempaan Suomen linnoittamiseen. Eri puolille maata rakennettujen varustusten tarkoituksena oli suojata myös Pietaria. Helsinkiä ympäröivän linnoituksenketjun tarkoituksena oli pysäyttää hyökkääjä tykinkantaman ulkopuolelle laivastosta.
Kun pelätty maihinnousu ei toteutunut heti, niin venäläiset ryhtyivät perusteellisem-
paan työhön. Keisarikunta rakennutti linnoiteketjun Westend–Laajalahti–Leppävaara–Pakila–Malmi–Kivikko–Vuosaari. Helsingin suojaksi oli tarkoitus rakentaa vielä linnoitteita Hakunilaan ja Keimolaan, mutta Venäjän imperiumin voimavarat loppuivat, kun koko valtakunta ajautui kaaokseen vuonna 1917.
Helsingin suojaksi rakennettujen linnoitteiden lisäksi Suomeen valmistui linnoitteita Pohjanlahdesta Suomenlahdelle. Ne olivat osa suunnitelmaa, jonka tarkoituksena oli suojata eri puolilla imperiumia sijainneet laivastotukikohdat ja merkittävät liikenteen solmukohdat. Venäjän laivastolla oli tärkeitä satamia muun muassa Vladivostokissa, Sevastopolissa, Liepajassa ja Tallinnassa.
Linnoituksia rakensi eri puolella maata jopa 100 000 suomalaista. Helsinkiä ympäröivien linnoitteiden rakentaminen työllisti noin 10 000 rakentajaa. Eksoottiseksi koetusta kiinalaisesta vankityövoimasta on puhuttu paljon. Mellunkylässä Kivikon nimistöön kuuluu muistona tästä ajasta Kiinalaispuisto. Kiinalaisia vankeja tuotiin Suomeen noin 2 000. He tekivät metsätöitä Venäjän valtion työmailla Epoossa ja Sipoossa. Linnoitteiden rakentamiseen he eivät osallistuneet.
Lagerstedtin mukaan Suomen linnoitustyöt olivat kokonaisuudessaan yksi Suomen historian suurimmista rakennushankkeista. Maassa ei ollut aikaisemmin nähty yhtä paljon ulkomaalaisia venäläisen sotaväen lisäksi.
Suomalaisille linnoitustyöt olivat haluttu työpaikka, sillä työntekijät saivat hyvää palkkaa. Työmaalle pääsivät 15 vuotta täyttäneet. Nuorukaiset ja naiset raivasivat maastoa. Lapio- ja hevosmiehiä tarvittiin paljon. Arvostetuimpiin työntekijöihin kuuluivat kivi- ja räjäytystöitä tehneet ammattilaiset. Ansiomahdollisuuksia oli tarjolla myös kahvin- ja ruuanmyyjille.
Vielä harvaanasuttuun Mellunkylään linnoittaminen toi ennennäkemättömän paljon väkeä. Venäläisupseereita varten valmistui kerhorakennus, joka
Katettu taisteluhauta Kivikossa. Kuva: John Lagerstedt
Piirros katetusta taisteluhaudasta. Kuvalähde: Kansallisarkisto
muutettiin sittemmin suomenkieliseksi kansakouluksi. Osa työväestä asui parakeissa, osa kävi töissä kotoaan lähiseudulta. Linnoittajia asui parakeissa Mellunmäen metroaseman lähistöllä. Sijoituspaikan valintaan vaikutti vedensaanti Mellunkylänpurosta. Suuri työmaa aiheutti levottomuutta ja houkutteli rikollisia sekä prostituoituja.
Rakennustöissä tarvittua hiekkaa linnoittajat ottivat muun muassa Kontulan ostoskeskuksen paikalla sijainneesta harjanteesta ja Kaarenjalka 4–6:n paikoitusalueen kohdelta.
Konekivääriasema Kurkimäessä. Kuva: John Lagerstedt
Monenlaista keinottelua esiintyi linnoitustöissä. Välistävetoja helpottivat Suomen ja Venäjän erilaiset käytännöt. Mittoja esitettiin välillä tuumina ja jalkoina – ja välillä sentteinä ja metreinä. Rahoja laskettiin ruplina ja markkoina. Lisäksi ruplan arvo suhteessa markkaan heikkeni maailmansodan aikana ja syöksy alkoi keisarin tultua syrjäytetyksi maaliskuussa 1917. Kalentereitakin oli käytössä kaksi – gregoriaaninen ja juliaaninen. Linnoittaminen vauhditti sota-ajan korkeasuhdannetta, joka toi töitä Suomeen, mutta kiihdytti inflaatiota.
Rakentaminen jatkui maaliskuun vallankumouksen ja jopa lokakuun 1917 bolsevikkivallankumouksen jälkeen. Vielä huhtikuussa 1918 venäläinen insinöörikomennuskunta päiväsi suunnitelmat, vaikka saksalaiset olivat jo valtaamassa Suomen pääkaupunkia.
Rakentaminen oli sopeutettava ensimmäisen maailmansodan suurvallan niukkeneviin voimavaroihin. Tuloksena oli kuitenkin valmistumisajankohtanaan nykyaikainen linnoitusketju., jonka etumaastoon oli sijoitettu piikkilankaesteet. Kaupunkia ympäröi 2–3-kertainen piikkilankavyö.
Lagerstedt kertoo, että maarintaman aseistuksena oli kaaritulta 7–13 kilometrin päähän ampuvaa tykistöä. Koko rintamalla oli sijoitettu 55 patteria ja yhteensä 200 tykkiä. Itäisellä osalla oli laskettu tarvittavan 19 patteria ja 73 tykkiä. Pattereita suojasi etupuolella noin kilometrin päähän ryhmitetty jalkaväki, joka olisi liikkunut taisteluhaudoissa. Etumaastoa suojasivat konekivääripesäkkeet. Vihollisen tykistökeskitysten aikana sotilaat olisivat olleet betonisissa suojahuoneissa.
Linnoitteista pieni osa oli käytössä sisällissodan loppuvaiheissa. Noin 1 500 punakaartilaista oli torjumassa saksalaisten hyökkäystä Leppävaarassa, Mäkkylässä ja Ilmalassa. Vastarinta jäi hajanaiseksi, sillä keskitettyä johtoa ei ollut. Mellunkylän linnoitteita ei käytetty missään vaiheessa taisteluissa.
Suomalaiset sotilasasiantuntijat arvioivat sisällissodan jälkeen maarintaman linnoitusketjun tarpeettomaksi. Arvokas romurauta räjäytettiin pois suojahuoneiden katoista. Puurakenteet purettiin ja hyödynnettiin polttopuina. Myös piikkilankaesteiden tolpat kerättiin pois. Kallioon louhittuja tunneleita käytettiin toisen maailmasodan aikana sotatarviketuotannossa. Joitakin suojahuoneita asukkaat muuttivat Mellunkylässäkin kellareiksi.
Osa linnoitteista jäi Mellunkylän rakentamisen alle, kuten Kontulan ostoskeskuksen länsipuolella sijainnut tykkipatteri Kontulankaaren liikennevalojen kohdalla. 1960-luvun lopussa heräsi uusi kiinnostus linnoitteita kohtaan. Toisaalta niistä haluttiin päästä kokonaan eroon. Luoliin kokoontui alkoholisteja oleilemaan, ja niitä käyttivät ryyppypaikkoina myös nuoret. Kaivantoihin ja luoliin kannettiin lisäksi erilaisia jätteitä.
Linnoitteita ei tuhottu, vaikka Kontula-lehdessä esitettiin 1971 vaatimuksia niiden tuhoamiseksi. Samana vuonna linnoitteet muuttuivat muinaismuistolain suojaamiksi kiinteiksi muinaisjäänteiksi. Kaikista pääkaupunkiseudun ensimmäisen maailmansodan aikaisista linnoitteista oli 2010-luvulla säilynyt 40, tuhoutunut 43 ja osittain tuhoutunut 17 prosenttia. Mellunkyläläiset voivat osaltaan auttaa linnoitteiden säilymisessä. Juoksuhautoihin ei saa esimerkiksi heittää roskia tai puutarhajätteitä. Asukkaat voivat myös siivota linnoitteita – ennen toimeen tarttumista on kuitenkin otettava yhteyttä Museovirastoon.
Geokätköilyn harrastajat siivosivat kesällä 2012 Mustikkavuoren luolan. He keräsivät veden vallassa olleesta tunnelista lavallisen roskia. Hyvä kunto lisää linnoitteiden arvostusta ja turvaa säilymisen. Vangit kunnostivat Kivikon pohjoisosan linnoitteita 2010-luvun puolivälissä.
Lagerstedtin mukaan linnoitteiden määrä vähenee, kun kaupunki kasvaa ja luonto valtaa alaa. Parhaiten nykypäivään säilyneet linnoituslaitteet ja laajimmat linnoitekokonaisuudet ovat kuitenkin todennäköisesti olemassa vielä sadan vuoden kuluttua. Hyvän yleiskäsityksen linnoituksista saa Länsimäessä, jossa ne on merkitty maastoon ja tutustumista helpottavat lisäksi havainnolliset opastetaulut. •
