3 minute read

Sisäänheitto

KAUDEN LUKU

54

Salesforcen State of the Connected Customer -raportin mukaan peräti 54 prosenttia B2B-ostajista kokee, että tieto ei vaihdu myynnin, markkinoinnin ja asiakaspalvelun välillä. Kyselytutkimukseen vastasi 3 600 B2B-ostajaa eri puolilta maailmaa.

3X

Apua, kehityskeskustelu edessä!

Kehityskeskustelussa luodaan yhteinen näkemys siitä, mihin ollaan menossa ja millaisia tavoitteita ja keinoja matkalle tarvitaan. Vaikka samassa yhteydessä tehdään tilinpäätös menneestä, pääpaino on kuitenkin tulevaisuudessa.

1Mieti etukäteen, mitkä ovat itsellesi tärkeitä asioita, jotka liittyvät työhön, ympäristöön, organisaatioon ja omiin tavoitteisiin. 2 Sovi esihenkilön kanssa etukäteen keskustelun rakenne ja teemat. Liian tarkat kysymykset etukäteen voivat vähentää dialogia.

3Uskalla puhua myös heikkouksista. Kehityskeskustelun arvo syntyy siitä, että löydetään asioita, joissa työntekijä voi kehittyä, ja keinot, joilla esimies voi tukea kehitystä.

KAUDEN TERMI

WOM

Word of Mouth -markkinointi perustuu suosituksiin ja toimii puskaradion tavoin. Yritys voi kuitenkin pyrkiä vaikuttamaan mielikuviin ja keskusteluihin strategisella toiminnallaan: esimerkiksi yllättämällä asiakkaita ja potentiaalisia asiakkaita.

Myyntipuhetta tarvitaan paljon ja ajoissa

Vain yhden myyntipuheen sisältävät asiakastapaamiset ovat taakse jäänyttä aikaa. Myyntipuheet ovat pirstaloituneet vuorovaikutteisiksi, ratkaisuhakuisiksi keskusteluiksi asiakkaan kanssa, ja ne voivat tapahtua eri kanavien kautta. Esimerkiksi sosiaalinen media ja yritysten chat-palvelut ovat yhdenlaisia myyntipuhekanavia muiden joukossa.

B2B-yritys tavoittelee ajatusjohtajuutta

Meltwaterin tekemän State of Social Media -selvityksen mukaan Facebook on B2C-yritysten tärkein sosiaalisen median kanava, Instagram toiseksi tärkein.

B2B-puolella LinkedIn koetaan tärkeimmäksi kanavaksi. Peräti 55 prosenttia B2B-vastaajista pitää sitä yrityksensä tärkeimpänä sosiaalisen median kanavana. Se näkyy myös sosiaaliselle medialle asetetuissa tavoitteissa, sillä brändin tunnettuuden kasvattamisen ja vakiinnuttamisen lisäksi erityisesti B2B-vastaajat tavoittelevat sosiaalisen median kautta myös ajatusjohtajuutta.

Hyvin sanottu!

”Kun tuotemainonnan kärki on hypeä ja jargonia ilman apua, siitä jää päällimmäiseksi sokerikuorrutettu maku, joka ei vahvista luottamusta.”

– Jukka Holopainen Vapa Median blogissa.

”Tunnettuus ei myy. Luotettavuus myy. Ilman luotettavuutta ei ole mitään.”

– Lenita Airisto HS Visiossa.

”Yrityksille kaikenlaiset taitekohdat luovat aina uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Siellä missä on ongelma, on mahdollisuus myydä ratkaisuja.”

– Sijoituskirjailija Merja Mähkä Iltalehden kolumnissaan.

KAUDEN JUOMA

Seedlip-tisle

Juomayhtiö Hartwallin teettämän kuluttajatutkimuksen mukaan lähes joka kolmas suomalainen on vähentänyt alkoholin kulutustaan viimeisen kahden vuoden aikana. Seedlip-tisle on maailman ensimmäinen tislausmenetelmällä valmistettu alkoholiton juoma, ja se vastaa uudenlaiseen kysyntään. Sen avulla voi valmistaa alkoholittomat versiot klassikkodrinkeistä.

Hartwallin tuotepäällikkö Henri Peltomäen mukaan Seedlipin missio ei ole syrjäyttää alkoholijuomia tai käännyttää ihmisiä pois perinteisten cocktailien ääreltä, mutta se tuo markkinoille mielenkiintoisen vaihtoehdon. Seedlipin ja muidenkin alkoholittomien tisleiden tulevaisuus näyttää valoisalta. – Monissa tuotteissa funktionaalisuus on nostanut selvästi päätään, ja siihen Seedlip tarjoaa toimivan ratkaisun: oikeita tuotteita oikeaan tarkoitukseen ja hetkeen. Alkoholittomien tisleiden avulla voidaan tarjota samanarvoisia kokemuksia ja makuelämyksiä, joita on aikaisemmin totuttu saamaan vain alkoholipohjaisista juomasekoituksista.

#faktaakoronasta-kampanjalle kansainvälistä tunnustusta

Suomalainen #faktaakoronastakampanja palkittiin vuoden parhaana Pro Bono -vaikuttajakampanjana kansainvälisessä vaikuttajamarkkinoinnin Influencer Marketing Awards 2021 -kilpailussa.

Valtioneuvoston kanslian ja Mediapoolin yhteisen Kampanjan tavoitteena oli tarjota keväällä 2020 sosiaalisen median vaikuttajille luotettavaa koronatietoa suoraan viranomaisilta ja kannustaa heitä jakamaan tietoa eteenpäin seuraajilleen. Ping Helsinki toteutti kampanjan yhdessä satojen somevaikuttajien kanssa Instagramissa, TikTokissa ja Facebookissa.

Tuomaristo kiitteli, että valtiollinen toimija on tunnistanut somevaikuttajien voiman ja nostanut heidät kriisitilanteessa merkittävään rooliin.

Onko sivustosi saavutettava?

Kaikki julkiset palvelut ovat olleet saavutettavuusdirektiiviin piirissä syyskuusta 2020 alkaen. Direktiivi ei toistaiseksi koske yksityisen sektorin toimijoita, mutta asia kannattaa ottaa huomioon jo nyt. – Saavutettavuus ei tarkoita vain sitä, että näkövammainen pystyy käyttämään sivua, vaan saavutettavuutta kaikissa käyttötilanteissa. Tämä liittyy myös yrityksen arvoihin, eli halutaanko todella palvella kaikkia, Tuuli Aalto Ambientialta sanoo.

Saavutettavuuden parantaminen edellyttää jonkin verran vaivannäköä, mutta kovin kalliista ratkaisuista ei välttämättä ole kyse. Olemassa olevan sivuston osalta liikkeelle voi lähteä saavutettavuustarkistuksen avulla. – Automaattiset tarkistukset ovat hyviä löytämään ongelmia. Toisaalta ne voivat tulkita pienenkin ongelman paljon todellista suuremmaksi, jos se toistuu sivustolla usein. Paras tulos syntyy ihmisen ja automaattisten työkalujen yhteistyönä, palvelumuotoilija Hanna Kulmala Ambientialta sanoo. – Kannattaa myös muistaa, että saavutettavuus on yksi ohje lisää, mutta se ei estä tekemästä modernia sivustoa, Kulmala huomauttaa.

Markku Vierula

LÖYDÄ KILPAILUETUSI – KÄSIKIRJA STRATEGIAN JA BRÄNDIN KEHITTÄMISEEN Kauppakamari, 2021 276 sivua

Kirja osoittaa käytännönläheisesti, miten kovan kilpailun markkinassa löydetään se elementti, joka auttaa kotiuttamaan kauppoja. Teos tarjoaa työkalun, jonka avulla jokainen voi avartaa ajatteluaan ja etsiä omaa kilpailuetuaan.

Kim Väisänen

HUIPPUMYYJÄT Alma Talent, 2021 200 sivua

Myynnin kentällä piilee monta rautaista ammattilaista, jotka kuitenkin vain pieni piiri tuntee. Huippumyyjät esittelee 16 myyjää, jotka ovat oman alansa ehdottomia kärkinimiä. Uratarinoiden lisäksi kirja tarjoaa käytännön vinkkejä muun muassa liidien löytämiseen.

Luettavaa syysiltoihin!

Liisa Holma, Kirsti Laasio, Minna Ruusuvuori, Salla Seppä & Riikka Tanner

MENESTYS SYNTYY ASIAKASKOKEMUKSESTA – B2B-JOHTAJAN OPAS Alma Talent, 2021 332 sivua

Älä anna kirjan nimen johtaa harhaan, tämä ei ole vain johtajien opas. Asiakaskokemus on jokaisen asia myös myynnissä ja markkinoinnissa, ja teos antaa hyvät eväät sen kehittämiseen. Case-esimerkkien ja syvällisen analyysin lisäksi teoksen lopussa on pikaopas, joka auttaa kehitystyössä alkuun.

This article is from: