2 minute read
Myyntityö on psykologiaa
Teksti Jaakko Sahimaa Kuva Jussi Rekiaro
Sain muutama vuosi sitten työpsykologina toteuttaa ainutlaatuisen #Koeaika-työprojektin: pääsin 12 kuukauden aikana seuraamaan 12 eri ammatin arkea 12 eri toimialalla. Yksi mielenkiintoisimmista seuraamistani ammateista oli myyntityö.
Myynnin koneistot pyörittävät maailmaa. Myyjä on Suomen yleisin ammattinimike, sillä hieman vajaa viisi prosenttia suomalaisista työskentelee myyjinä. Nämä 100 000 myyjää ovat kuitenkin vain murto-osa niistä lukemattomista eri alojen osaajista, joiden päätyö on myydä – palveluita, tuotteita, ajatuksia ja mitä ikinä myyvätkään.
Myyntityö on melko raastavaa ja jännitteistä. Tunteiden vuoristorata on suurta: onnistumiset nostavat hetkelliseen euforiaan, mutta pitkät kuivat kaudet alkavat nakertaa itsetuntoa, pystyvyyden kokemusta ja toimeentuloa. Äärimmilleen viety tuloshakuisuus ja tavoitekeskeisyys on mukaansatempaavaa, mutta samalla hyvin stressaavaa ja paineistettua.
Myyntityö on myös volyymipeliä ja todennäköisyyslaskentaa: mitä enemmän teet myynnillistä aktiviteettia, sitä todennäköisemmin pääset myös soittamaan kelloja syntyneen kaupan kunniaksi. Tunteiden laaja skaala, tulospaineet ja työn hektinen luonne haastavat myyntityötä tekevien hyvinvointia. Työ valuu helposti vapaa-ajan puolelle ja kuormittaa mieltä. Työstä voi olla vaikeaa irrottautua. Aivoja kun ei saa off-asentoon mistään kytkimestä.
Myyntityö on psykologiaa. Se on oman mielen hallintaa silloin, kun jokainen potentiaalinen asiakas iskee märkää rättiä vasten kasvoja. Se on asiakkaan mielen hallintaa silloin, kun hän on epävarma. Myynti on vaikuttamista, vakuuttamista ja asiakkaan ohjaamista – läpeensä tavoitteellista toimintaa.
Usein tavoitteellista työtä tekevät nauttivat tavoitteiden saavuttamisesta myös vapaa-ajallaan. Mutta joskus mielen hyvinvoinnin kannalta voisi olla hyvä hetkeksi täysin unohtaa tavoitteet ja osata myös vain olla.
Kirjoittaja Jaakko Sahimaa on organisaatiopsykologi, jonka missiona on tehdä suomalaisesta työelämästä merkityksellisempää.