1 minute read

Vaikuttavia hankkeita

LYHYESTI

Vaikuttavia hankkeita

Advertisement

Peruskouluissa ja lukioissa ympäri Suomen on otettu askelia kohti innovatiivisia oppimisympäristöjä.

Opetushallitus on rahoittanut viimeisten vuosien aikana useita kymmeniä perusopetuksen ja lukiokoulutuksen kehittämishankkeita ympäri maata, isoilla ja pienillä paikkakunnilla. Muutamia hankkeita on koottu esimerkeiksi tähän julkaisuun, mutta yhtä hienoa ja vaikuttavaa työtä on tehty muissakin hankkeissa.

Savitaipaleella on haettu mallia perusopetuksen digitalisaation kokonaisvaltaiseen kehittämiseen. Hankkeen puitteissa on pyritty sujuvoittamaan digitaalisten välineitten käyttökokemusta ja kohentamaan niiden käyttötaitoja ensimmäiseltä luokalta lähtien. Tieto- ja viestintäteknologiaa on tuotu luonnolliseksi osaksi opetusta tvt-strategian mukaisesti. Oppilaita on kannustettu käyttämään digilaitteita oman oppimisensa tukena ja myös arvioimaan omaa oppimistaan.

STEAMing Experiences -hanke on hämeenlinnalaisen Kaurialan lukion ja Salon lukion yhteishanke. Siinä on tutkittu, miten tiedettä, teknologiaa, taidetta, muotoilua, suunnittelua ja matematiikkaa voidaan yhdistää niin, että kokonaisuus tukee oppimista kaikissa aineissa. Lukiot ovat kehittäneet myös Makerspace-tiloja ja STEAM-ajatteluun pohjautuvia työpajamalleja.

Otavan nettilukion Santra 2 -hankkeessa on kehitetty chattibotteja tukemaan lukiolaisten ohjausta ja oppimista. Chatbottien avulla on pyritty edistämään opiskelijoiden oppimisvalmiuksia ja oman osaamisen arvioinnin taitoja sekä madallettu kynnystä ottaa yhteyttä opettajiin ja ohjaajiin. Hanke on jatkoa Santra 1 -hankkeelle, jonka aikana toteutettiin muun muassa botteja opiskelun suunnittelun tueksi.

Arviointia ja analytiikkaa -hankkeen tavoitteena on ollut kehittää arviointikulttuuria Lappeenrannan lukioissa. Hankkeessa on pyritty syventämään opettajien arviointiosaamista sekä vahvistamaan opiskelijoiden valmiuksia itse- ja vertaisarviointiin. Lisäksi hankkeessa on selvitetty, miten oppimisen analytiikkaa on mahdollista hyödyntää opiskelijan hyvinvoinnin ja oppimisen tukena.

Opetushallituksen rahoittamissa hankkeissa keskeinen ehto on avoin viestintä. Useimmat hankkeet kertovat toiminnastaan ja kokemuksistaan omilla nettisivuillaan. Lisäksi on järjestetty webinaareja ja ennen koronaa myös livekohtaamisia kiinnostuneille. ■

This article is from: