3 minute read

DIGI yhdistää ja osallistaa

DIGI yhdistää ja osallistaa

Digitaalinen toimintakulttuuri Imatralle (UDTI)

Advertisement

Imatralla heitettiin hyvästit passiiviselle tietokoneen takana istumiselle ja ryhdyttiin kehittämään uutta digitaalista toimintakulttuuria perusopetukseen. Hankekauden loppupuolella on lupa hymyillä: oppilaat osallistuvat aktiivisesti opetukseen ja tekevät paljon yhdessä.

Imatralla ollaan viemässä läpi opetuspalveluiden palveluverkoston uudistusta. Yhdeksästä koulusta tulee isompia kokonaisuuksia, joihin yhdistyy esiopetuksesta toiselle asteelle kulkeva oppilaan polku.

– Meillä on kolme koulukeskusta, joihin tasavertaisuuden ja yhdenvertaisuuden ajatuksella lähdettiin rakentamaan pedagogisia polkuja. Digitaalisen toimintakulttuurin kehittäminen on yksi niistä, kertoo Imatran kaupungin opetuspalveluiden päällikkö Minna Rovio.

Palveluverkoston kehittäminen alkoi vuonna 2016. Palveluverkon konkretisoituessa tuli tarve myös uudistaa laitekantaa ja TVT-tuen mallia sekä pohtia, kuinka digimaailma voisi entistä paremmin palvella oppimista.

Matkan varrella avautui Opetushallituksen hankerahoituksen haku. Imatran kaupunki haki ja sai UDTI-hankkeeseen eli perusopetuksen digitaalisen toimintamallin kehittämiseen rahoitusta vuosille 2019–2021. Uusien tieto- ja viestintäteknisten laitteiden liisauskustannukset tulevat kaupungin omasta digibudjetista.

Kehitystyö on edennyt koulukeskus kerrallaan. Ensimmäisenä valmistui Vuoksenniskan koulukeskus, joka aloitti toimintansa syksyllä 2019. Mansikkalan koulukeskuksen toiminta pyörähti käyntiin vuotta myöhemmin. Kosken koulukeskuksen vuoro on syksyllä 2021.

Imatran opetuspalveluiden päällikkö Minna Rovio

DIGITALKKARI TUKENA JA TURVANA

Tieto- ja digipalvelupäällikkö Marko Hyvönen kertoo, että laitekantaa lähdettiin uudistamaan koulukeskus kerrallaan. Aikaisemmin laitteita oli uusittu ikäryhmittäin. Samalla kouluissa siirryttiin Chrome-ympäristöön.

Kukin koulukeskus muodostaa noin tuhannen läppärin ja kymmenien älytaulujen ympäristön. Käynnistysvaiheeseen liittyy näin isossa ympäristössä aina jonkinlaisia yllätyksiä. Oman haasteensa on tuonut sekin, että opettajat ja oppilaat ovat samaan aikaan tehneet tuttavuutta paitsi uusien laitteiden myös uuden koulurakennuksen kanssa.

Imatralla päätettiin rekrytoida digitalkkari loiventamaan alkuvaiheen kompastuskiviä.

– Digitalkkari työskentelee jokaisessa koulukeskuksessa ensimmäisen vuoden ajan. Hän auttaa, neuvoo, korjaa ja sparraa opettajia ja oppilaita alkuvaiheessa, että homma saadaan pyörimään. Ensi syksynä hän siirtyy vielä Kosken koulukeskukseen, selostaa Hyvönen.

Digitalkkari on kuin entisajan talonmies – tosin sillä erotuksella, että luuta on vaihtunut läppäriin ja avainnippu älykännykkään. Hänen tehtävänsä on huolehtia siitä, että laitteet ja ympäristö toimivat eli opetukseen ja oppimiseen varattua aikaa ei mene turhaan säätöön.

– Oli tavallaan palkinto huomata, että työ kantoi hedelmää ja etäopetukseen siirtyminen sujui hyvin. Digitalkkari siirtyi myös etätöihin ja muun muassa koulutti opettajia kevään aikana, Hyvönen toteaa.

Keväällä digitalkkari pääsi yllättävään testiin, kun korona muutti yht’äkkiä koulujen arkipäivää. Kun joissakin kunnissa lähdettiin hankkimaan laitteita, Imatralla oltiin jo tukevasti tilanteen päällä.

Tieto- ja digipalvelupäällikkö Marko Hyvönen

Opettajat ovat hoksanneet, että laitteet tuovat vähän ekstraa opetukseen mutta eivät ohjaa sitä. Digitaaliset ratkaisut ovat siis väline muiden joukossa ja mahdollistavat opetuksen monipuolistamisen.

PEDAGOGIIKKA ENSIN

Digitalkkarista on tykätty myös kouluissa, koska hän on ollut lähellä ja helposti tavoitettavissa. Minna Rovio näkee, että toimiva ja turvallinen lähituki on luonut opettajille uskallusta käyttää laitteita ja miettiä, miten niitä voi hyödyntää opetuksessa.

Laitteet eivät ole olleet UDTI-hankkeessa itseisarvo, vaan lähtökohta on ollut vahvasti pedagoginen. Tällä saralla Imatralla on syntynyt tosi isoja oivalluksia hankkeen aikana.

Opettajat ovat hoksanneet, että laitteet tuovat vähän ekstraa opetukseen mutta eivät ohjaa sitä. Digitaaliset ratkaisut ovat siis väline muiden joukossa ja mahdollistavat opetuksen monipuolistamisen.

Rovio antaakin ison kiitoksen opettajille, jotka ovat ennakkoluulottomasti lähteneet tutkimaan ja kokeilemaan digin tuomia mahdollisuuksia. Imatralla on hienoja esimerkkejä, miten oppilaita on saatu osallistettua ja miten hyvin vuorovaikutus on toteutunut, vaikka digilaitteiden äärellä on töitä tehtykin.

– Oppiminen ei ole vain passiivista laitteen takana olemista, vaan oppilaat osallistuvat eri keinoin. Esimerkiksi pelillistämällä on saatu toisenlaista intoa oppimiseen ja löydetty uusia yhdessä tekemisen keinoja.

Hankkeen aikana opettajille on järjestetty koulutusta. Kouluille on nimetty myös digitutoreita eli opettajia, jotka sparraavat kollegoitaan laitteiden hyödyntämisessä. Heidän lisäkseen kouluissa on TVT-opettajia, jotka auttavat teknisemmissä pulmissa. Rovio pohtii, että myös oppilaista voisi koota joukon digivelhoja auttamaan koulukavereitaan. ■

Digitaalisuus uudistaa oppimisen polkua ja tekemisen tapoja. Yhdessä tekemisen ja vuorovaikutuksen tavoitteet toteutuvat yhtä hyvin kuin ennenkin.

Hanke vauhditti kehittämistä

Imatralla uutta digitaalista toimintakulttuuria olisi lähdetty kehittämään ilman hankerahaakin, mutta tuki on mahdollistanut laajemman tekemisen. Hankkeessa on löydetty uusia näkökulmia ja pystytty kokeilemaan tukuittain uusia asioita, joista parhaat jäävät käyttöön.

Digitalkkari on yksi näistä toimivista käytänteistä, jota hankkeen aikana on pystytty viemään määrätietoisesti eteenpäin. Digitalkkarin hyödyt on huomattu hankkeessa ja koulukeskuksissa, mutta toimintamallin tulevaisuuden määräävät pitkälti taloudelliset realiteetit.

Hankkeen myötä myös yhteistyö opetuspalveluiden sekä tieto- ja digipalveluiden välillä on syventynyt monella tapaa. Hyvä vuorovaikutus on sujuvoittanut uuden toimintakulttuurin kehittämistä: on puhuttu yhteistä kieltä ja ymmärretty myös toisen näkemykset.

Toimiva yhteistyö lupaa myötätuulta myös tulevaisuuteen. Opetuspalveluiden päällikkö Minna Rovio muistuttaa, että digitaalisen muutoksen keskellä ei voi jäädä paikalleen, vaan katse on pidettävä tulevaisuudessa, vaikka asiat olisivat nyt kuinka hyvällä mallilla tahansa.

This article is from: