Point INSPIRAATION L ÄHDE HARTWALL ILTA
1 |2020
”ONNI SYNTYY YKSINKERTAISISTA ASIOISTA” HAPPY JOE -SIIDERIN TARINA
3
TULEVAISUUDEN TRENDIÄ, JOITA SEURATA KORONAN JÄLKEEN
Mikä muuttui kaupassa ja onko muutos pysyvää?
Ravintoloiden paluu
POINT-LEHTI ILMESTYY tänä keväänä poikkeusolojen vuoksi normaalia myöhemmin. Keskityimme tässä lehdessä nykytilanteeseen ja toivon, että siitä saa ideoita tulevaan. Harva osasi ennustaa, kuinka dramaattisia muutoksia koronapandemia tuo tullessaan. Koko yhteiskunta mullistui ja erityisesti ravintolapuolella asiakkaidemme liiketoiminta vaikeutui. Kriisi on kuitenkin tuonut mukanaan hyviäkin asioita. On ollut hienoa nähdä vahvaa yhteishenkeä ja liiketoiminnan kehittämistä yhdessä. Poikkeusoloissa on tehty myös paljon uusia, nopeita ja ennakkoluulottomia kokeiluja. Toivottavasti yhteishenki ja monet kokeilusta jäävät elämään pitkäksi aikaa. Pelottomia kokeiluja tarvitaan alallamme paljon, sillä muuttuvassa markkinassa vaaditaan kekseliäisyyttä ja rohkeutta epäonnistua. Vaikka moni testi ei lähde lentoon, osasta seuraa mittavaa menestystä. Parhaimmillaan kokeilut saavat meidät katsomaan toimintaamme uudesta vinkkelistä. Yksi suuri mahdollisuus on juomien myynti verkkokaupan kautta. Miten voimme yhdessä
varmistaa, että juomilla tulee olemaan jatkossa vähintään yhtä suuri markkina kuin nykyisissä toiminta malleissa? Lainsäädännöllä tulee olemaan tässä merkittävä rooli, koska epävarmaa on, miten saamme suomalaisille toimijoille samat oikeudet mietojen alkoholijuomien kotiin toimituksiin kuin ulkomaiset jo saavat. Kehitetään siis markkinointia ja tarjontaa yhdessä. Näin löydämme kuluttajia kiinnostavat tarinat ja tuotteet! Tulevat kuukaudet ovat haastavia sekä ravintolapuolella että kaupan alalla. On varmaa, että poikkeuksellinen epävarmuus tulee jatkumaan vielä pitkään. Toimintaa rajoitetaan ja kuluttajakysyntää on hankala ennakoida. Uskon, että selviämme vaikeista ajoista – tehdään töitä yhdessä ja reagoidaan muutoksiin nopeasti. Tsemppiä kaikille tuleviin kuukausiin! Kertokaa meille empimättä, miten voimme olla teille parhaiten avuksi muuttuvassa tilanteessa. Kalle Järvinen
Poimintoja
Tervehdys
Yhdessä uuden äärellä
PALVELUKSESSANNE!
Suomen virkistävin laitepalvelu löytyy nyt verkosta. Hartwallin laitepalvelun sivuilta saat tietoa palveluistamme ja laitteistamme kahvikoneista kylmäkaappeihin. Tarjolla asiantuntemusta ja apua asennuksesta huoltoon. laitepalvelu.fi
2
EI OO LAHDEN VOITTANUTTA
Lahden Erikois -olut viettää juhlavuotta, sillä toukokuussa mittariin tuli 90 vuotta. Lue juttu oluen värikkäästä historiasta ja juhlaoluen kehityksestä: hartwall.fi/inspiroidu
JUHANNUSJUOMAT Kippistä keskikesälle takuu varmoilla juomaresepteillämme. Maistuisiko vaikkapa juhannus taika-mocktail? Katso vinkit: hartwall.fi/inspiroidu
Sisällys 1| 20 20
02 Tervehdys
04 Ravintoloiden uusi alku Korona sulki ravintolat. Miten tästä noustaan?
10 Pinnalla
Aivotkin kaipaavat vitamiineja
13 Makupari
Kuohujuoman herkulliset kumppanit
14 Tulevaisuuden ostoksilla Mitä poikkeusolot muuttivat päivittäistavarakaupassa?
18
Trendien uudet tuulet
04
Ravintola-alalla tarvitaan nyt uskoa tulevaisuuteen Ammattilaiset uskovat ihmisten kaipaavan ravintolaelämyksiä myös jatkossa.
Tärppilista nouseviin trendeihin
20 Alkoholiton myy nyt hyvin Kaupassa kannattaa antaa tilaa alkoholittomille
22 Onnellinen siideri
22
Happy Joe -siiderin suosion salaisuudet
25 Mehukas kuin mikä
Jaffa Juicyssa on 30 % vähemmän sokeria ja rutkasti hedelmämehua.
POINT
Oy Hartwall Ab:n asiakaslehti, www.hartwall.fi
PÄÄTOIMITTAJA Elina Lehmusto TOIMITUSNEUVOSTO Elina Kurttio,
Hanna Ruuhonen, Hanna Sivenius, Maija Ankkuri, Petra Tuulos, Seppo Salkoharju, Marko Airamaa. JULKAISIJA Oy Hartwall Ab, PL 200, 00371 Helsinki TAITTO Otavamedia OMA PAINO PunaMusta SEURAAVA LEHTI ilmestyy syksyllä 2020
4041-0619 Painotuote
PEFC/02-31-151
“Happiness comes from simple things”
Hartwall kunnioittaa ympä ristöä kaikessa toiminnassaan. Point painetaan Suomessa painossa, joka on sitoutunut ympäristökuormituksen minimoimiseen.
3
Ravintoloiden
uusi alku 4
Koronapandemia sulki ravintolat. Miten tästä noustaan? Ammattilaiset ovat yhtä mieltä siitä, että ihmisten sosiaalisuuden kaipuu ajaa heidät takaisin ravintoloihin, ja tulevaisuus tarjoaa uudenlaisia mahdollisuuksia. TEKSTI HAN NA RUUHONEN KUVAT S O UP STER FAMILY, KOT IPI Z Z A JA HART WALL
5
Ihmisten sosiaalisuus ja jano uusia elämyksiä kohtaan eivät ole kadonneet.
A
lkuvuosi on ollut poik keuksellinen ja etenkin ravintolat kamppailevat kriisin keskellä. Ravin tolat joutuivat sulkemaan ovensa viruksen iskiessä Suomeen. Tämä on johtanut syvään talousahdinkoon alalla. Hartwallin ravintolakanavan myyntijohtaja Seppo Salkoharju uskoo vahvasti ravintoloiden selviytymiseen vaikeasta tilanteesta. ”Tälläkin kriisillä on alku ja loppu, eli joskus tämäkin poikkeustila loppuu ja päästään jatkamaan.”
Lomautuksia ja vaikeuksia, mutta myös menestystarinoita
Soupster Familyn toimitusjohtaja Kim Heiniö kertoo koronakriisin pistäneen kaiken uusiksi. Ravintola perheen liikevaihto on sulanut lähes
6
kokonaan pois ja 300 henkilöstä ainoastaan 17 henkilöä on töissä. Valoa tunnelin päässä alkaa kuitenkin vihdoin näkyä, kun ravintolat avasi vat kesäkuun alussa. Kaikki eivät ole kärsineet yhtä pahasti. Esimerkiksi Kotipizza on pärjännyt kriisin aikana hyvin, ja ketjun kokonaismyynti on noussut. Se ei Kotipizzan operatiivinen johtaja Heidi Stirkkisen mukaan ole lainkaan yleinen tilanne alalla. ”Myynnillisesti meillä on mennyt hyvin: kasvua on tullut koronasta huolimatta. Asiakasvirrat ovat kuiten kin muuttuneet. Meillä on ravintoloi ta, kuten kauppakeskuksissa olevat ravintolat, joilla on ollut vaikeampaa normaalin asiakasvirran puuttuessa. Samalla olemme kuitenkin saaneet verkkoon yli 50 000 uutta asiakasta ja kuljetusravintoloiden määrä onkin nyt tuplattu.”
Pitää uskoa tulevaisuuteen, valoa näkyy tunnelin päässä. Nyt meitä koetellaan mutta tulevaisuudessa tulee varmasti bisnestä.
Take away muuttuu selviytymiskeinosta uudeksi toimintatavaksi
Ravintola-ala kärsii nyt pahasti, mutta selviytymiskeinoja on haettu verkosta, kuljetuspalveluista ja noutoruokapalveluista. Kotipizzalla verkkokaupan kasvu ja kotiinkuljetus ovat koronan aikana kasvaneet harppauksin: vielä vuoden vaihteessa verkkokaupan osuus oli viidennes ja nyt jo noin puolet. Kasvu näkyi selkeästi jo koronakriisin kol men ensimmäisen viikon aikana. Yri tyksen kuljetuskonsepti oli onneksi jo kunnossa ennen koronapandemiaa. ”Kotipizzalla olemme viime vuosina kehittäneet vahvasti kahta asiaa: verkkokauppaa ja kotiinkuljetusta. Se on osoittautunut hyväksi strategiaksi ja toiminut erityisen hyvin nyt poikkeus-
ajassa. Elementit olivat jo valmiina ja pystyimme kiihdyttämään vauhtia, kun monet vasta alkoivat pystyttämään verkkokauppoja”, kertoo Heidi Stirkkinen. Myös Heiniö on huomannut verkkokaupan ja kotiinkuljetusten kasvun ja uskoo niiden myös vahvistuvan jatkossa. Monien ravintoloiden annoksia saa myös lisääntyvissä määrin ostettua kaupoista. Osa kuluttajista tykkää naputella ruuan kotiin ja nauttia sen kotona – tässä mennään amerikkalaiseen suuntaan. Samoilla linjoilla on myös Salkoharju. ”Uskon, että ruuan take away -myynti kiihtyy, se tulee kasvamaan ja häivyttämään rajoja päivittäistavarakaupan ja ravintolan välillä. Moni kauppa on nyt myynyt ruoka-
annoksia kotiin ja tämä tulee muuttamaan ihmisten kauppaostoksia niin, että kaupasta ostetaan jauhelihapaketin sijaan valmis ateria ja salaatti. Päivittäistavarakaupoissakin siirrytään enemmän raaka-aineiden sijaan valmiiden ateriakokonaisuuksien myyntiin.”
Paikallinen ja tuttu toimii
Verkkokaupan ja kotiinkuljetuksen lisäksi korona-aikana on korostunut paikallisuus ja tutut tuotteet. Paikallisia toimijoita halutaan tukea entistä enemmän ja sosiaalinen media onkin täyttynyt erilaisista support your local -tempauksista, joilla tuetaan lähialueen ravintolayrittäjiä. Myös Heiniö on huomannut ihmisten sympatian pienempiä yrittäjiä kohtaan.
Persoonalliset yrittäjät herättävät sympatiaa: sosiaalinen media on täyttynyt erilaisista support your local -tempauksista.
7
Take away -myynnin kasvu häivyttää rajoja päivittäistavarakaupan ja ravintolan välillä. ”Korona-aikana menestyvät persoonalliset yrittäjät, jotka pyörittävät yhtä tai kahta ravintolaa. Ihmiset kokevat sympatiaa ja ihannointia pieniä yrittäjiä kohtaan, jotka tuovat selkeästi omat kasvonsa yritykselle. Paikallisuus on nyt entistä enemmän hip”. Pienyrittäjien lisäksi myös isompia, tuttuja toimijoita halutaan tukea ja ne koetaan turvalliseksi muun kaaoksen keskellä. Kotipizzalla on takanaan jo yli 30 vuotta historiaa ja vahva brändi, jonka kaikki suomalaiset tuntevat. Stirkkinen kertoo, että Kotipizzan asiakkaat ovat uskollisia pizzanystäviä, joiden rakkaus Kotipizzan ei horju edes korona-aikana.
Sosiaalisuuden kaipuu ajaa ihmiset ravintoloihin
Kriisistä huolimatta luottamus ravintola-alan tulevaisuuteen ei horju. Ravintolat ovat osa kulttuuria ja kaikki ammattilaiset ovat samaa mieltä siitä, että tästä noustaan, yhdessä. ”Pitkällä tähtäimellä elämä jatkuu! Ravintoloita on aina ollut ja niitä tulee aina olemaan. Korona saattaa muuttaa markkinoita: uusia ravintoloita tulee ja markkina kutistuu. Ravintolat eivät katoa mihinkään. Ihmiset ovat niin sosiaalisia ja kanssakäyminen tärkeää, ettei take away -kulttuuri korvaa sitä”, pohtii Heiniö. Myös Salkoharju uskoo, että ihmisten kaipuu toisten seuraan ja jano uusia elämyksiä kohtaan tukevat ravintoloiden uutta alkua. Tarpeet saattavat muuttaa muotoaan koronapandemian seurauksena, ainakin hetkellisesti. ”Historiaa katsoessa isoimmat mullistukset ja kriisit ovat jättäneet jälkensä ja tehneet hetkellisen kuopan, mutta sen jälkeen on palattu takaisin pitkäaikaisiin trendeihin ja homma jatkuu. Nyt siirrytään varmasti enemmän tavaroiden kulutuksesta elämysten ja kokemusten kuluttamiseen, mihin liittyy kiinteästi sosiaalisuus. Sosiaalisuus voi saada erilaisia muotoja mutta ei se mihinkään katoa”, selkeyttää Salkoharju.
8
Elämän normalisoituessa siirrytään taas tavaroiden kulutuksesta elämysten ja kokemusten kuluttamiseen.
Salkoharju uskoo myös, että pitkällä tähtäimellä Tinderillä on ollut isompi vaikutus ravintolabisnekseen kuin koronalla tulee olemaan. ”Tinder on siirtänyt uusien ihmisten tapaamista ravintoloista mobiiliin ja aiheuttanut näin enemmän muutosta kuin korona tulee aiheuttamaan”, pohtii Salko harju.
Miten tästä selvitään?
Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että nyt pitää uskoa tulevaisuuteen ja keskittyä voivottelun sijaan positiivisiin tulevaisuuden suunnitelmiin. ”Pitää uskoa tulevaisuuteen, valoa näkyy tunnelin päässä. Nyt meitä koetellaan mutta tulevaisuudessa tulee varmasti bisnestä. Kiukuttelu ei nyt auta, vaan pitää katsoa positiivisesti eteenpäin”, muotoilee Heiniö. Myös Salkoharju muistuttaa, että
fokus kannattaa nyt keskittää lamaantumisen sijaan siihen, miten mennään tästä eteenpäin. Kannattaa keskittyä niihin asioihin, mihin itse pystyy vaikuttamaan, kuten uuteen avaamiseen fiksulla tavalla. Stirkkinen on huomannut myös jatkuvan kehitystyön tärkeyden. Vaikka yhtiössä on aina tehty kehitystyötä, niin korona-aikana on havahduttu sen tärkeyteen. Vaikeana aikana voi silloin keskittyä arjen pyörittämiseen ja kriisin johtamiseen sen sijaan, että joutuisi miettimään toiminnan kehittämistä laajemmin. ”Tällaisena aikana ei kannata alkaa kikkailemaan liikaa. Tärkeintä on oman konseptin pitäminen vahvana sekä relevanttiin asiakaskokemukseen panostaminen. Omalla vahvalla brändillä, hyvällä asiakaskokemuksella ja jatkuvalla kehitystyöllä pääsee jo pitkälle”, neuvoo Stirkkinen.
Muista nämä!
VINKIT UUTEEN STARTTIIN:
1 2
LUOTA PAREMPAAN tulevaisuuteen ja keskitä fokus niihin asioihin, joihin voit vaikuttaa.
KRIISITILANTEEN AIKANA viesti sisäisesti aktiivisesti ja jaa informaatiota. Kun kasvokkain tapahtuvat kohtaamiset jäävät, nousee viestintä tärkeään rooliin.
3
HUOMIOI KULUTTAJAT ja tuota relevanttia markkinointisisältöä. Kotipizzalla on esimerkiksi muistutettu asiakkaita, että ravintolat ovat auki poikkeustilanteesta huolimatta.
4
MUISTA JATKUVA KEHITYSTYÖ, jolloin kriisiaikana voi keskittyä enemmän arjen pyörittämiseen.
Kotipizzan myynti on kasvanut poikkeustilan aikana, kiitos verkkokaupan ja kotiinkuljetuksen.
Vinkit antoivat Kotipizzan operatiivinen johtaja Heidi Stirkkinen ja Soupster Familyn toimitusjohtaja Kim Heiniö.
Valtaosa Hartwallin raaka-aineista on peräisin paikallisilta toimijoilta. YLI
90 % 100
OHRASTA KASVAA KILOMETRIN SÄTEELLÄ PANIMOSTA.
Meiltä oluen panemisessa syntynyt mäski matkaa takaisin maatiloille – eläinten rehuksi.
Ratkaise sanaristikko!
Lahden Erikois -olut viettää 90-vuotisjuhliaan. Mikä synttärisankariin liittyvä klassikkovempele löytyy sanaristikon sanojen muodostamasta rivistä? Ratkaise ristikko ja lähetä vastauksesi osoitteeseen point@hartwall.fi. Arvomme vastaajien kesken viisi ristikosta paljastuvaa kätevää klassikkoa.
1.
1.
2. Oluen ainesosa?
2.
3. Lahden Erikoisen valmistaa...
3.
4. Hyppyrimäkien kotikaupunki?
4.
5. Missä olutta pannaan?
5.
6. 1919-1932
6.
7. III-oluen toinen nimitys?
7.
8.
8.
N OIS
E N
JA
APUA, MITÄ TEEN?
FESTARIT PERUTTU, KESÄ EI
1
SUURIMMAT FESTARIT EIVÄT TÄNÄ KESÄNÄ TOTEUDU, mutta pienempiä tapahtumia järjestetään rajoitusten puitteissa. Jättitapahtumien sijaan tänä kesänä voi kokeilla jotain uutta.
10
2
NAUTI KULTTUURIA ETÄNÄ. Virtuaalisten elämysten parissa viihdyt turvallisesti ja mukavasti kotisohvalla. Myöskään baaritiskille tai väliaikakahvioon ei tarvitse jonottaa.
3
JÄRJESTÄ OMAT MINIFESTARIT KAVERIPORUKALLA TAI PERHEEN KESKEN. Jokaiselta löytyy varmasti jokin taito jota esitellä lavalla. Lisää festaritunnelmaa naamioimalla grilli ruokakojuksi.
Trendi maailmalta
Aivotkin kaipaavat vitamiineja YHÄ USEAMPI panostaa koko kehon hyvinvointiin aina lihaksista pääkoppaan. Fyysisen kunnon lisäksi aivojen hyvinvointi kiinnostaa. Tämän kevään uutuus Hartwall Novelle Plus B12 Muistille on täsmätuote aivoille. Myös tulevaisuudessa on tiedossa mielenkiintoisia juomauutuuksia tukemaan mielen hyvinvointia. Lue lisää B12-vitamiinista ja aivojen hyvinvoinnista: hartwall.fi/inspiroidu
11
Arki rullaa poikkeusoloissakin Poikkeustilanne on vaikuttanut monien arkeen ja työhön. Hartwallilla osa töistä on jatkunut melko normaalisti. Juomia on pullotettu ja toimitettu perille, ja asiakkaiden kanssa tehty tiivistä yhteistyötä. TEKST I HANNA RUUHO NEN KUVAT L A S SE HURMAL A INEN
LOGISTIIKASSA PYÖRÄT PYÖRIVÄT NORMAALISTI
MYYNNINEDISTÄJÄ HOITAA HOMMAT TEHOKKAASTI
MIKKO AALTO toimii kauppakanavan myynninedistäjänä Lahden alueella. Poikkeusaikanakin työtä riittää, mutta työtavat ovat muuttuneet. ”Asiakastapaamiset on pidetty mahdollisimman lyhyinä ja kättelyt jätetty pois. Teams-palaverit ja digitaalinen myynti ovat myös lisääntyneet”, kertoo Aalto. Poikkeusoloissa Aalto on oppinut tiivistämään asiakaskäyntejä. Materiaalit hän on lähettänyt asiakkaille sähköisesti etukäteen, jolloin kasvotusten vietetystä ajasta saadaan mahdollisimman paljon irti. ”Asiat käydään läpi ja terve! Ajankäyttö on parantunut ja tämä tapa jää varmasti käyttöön”, hän tuumaa. Vallitsevan tilanteen takia palaverit on muutettu sähköisiksi. Aallon lähin kollega löytyy Kouvolasta, joten normaalitilanteessakaan he eivät tapaa montaa kertaa vuodessa. ”Eniten odotan sitä, että näkee taas työkavereita ja arjen sosiaalinen puoli normalisoituu”, pohtii Aalto.
12
JANI KUJALA työskentelee logistiikassa keräilyssä, trukkikuskina ja varttikoneen käyttäjänä. Heidän tiimissään muutoksia ei ole juurikaan ollut, vaan työ on jatkunut samanlaisena poikkeusoloissakin. ”Meillä kaikki ovat pysyneet positiivisina ja olleet yllättyneitä siitä, miten vähän tilanteella on ollut vaikutusta työhön. Ajattelimme logistiikassa olevan paljon hiljaisempaa, mutta muutokset normaaliin arkeen ovat näkyneet pääosin sesonkeina, kuten vappuna ja pääsiäisenä”, selventää Kujala. Lahden tuotantolaitos on korona-aikana ollut suljettuna vierailijoilta ja hygienian tasoa on nostettu huippuunsa. ”Olen ollut itse aina tarkka hygieniasta perheeni takia. Tänä keväänä tehtaalla hygieniatasoa on nostettu entisestään, se on ollut positiivinen asia”, kommentoi Kujala. Elämän palautuessa normaaliksi Kujala aikoo ensimmäisenä mennä kahville riskiryhmään kuuluvan äitinsä kanssa, jota ei ole tavannut kuin muutaman kerran pihalla etänä koronan aikana. ”Urheilumiehenä pitää tietysti mennä myös katsomaan jalkapallopeliä”, naurahtaa Kujala.
Makupari
Helppoja herkkuja! COCKTAILPALAT toimivat loistavasti kuohuviinin parina. Nautiskele perheen kesken tai toivota kesäjuhlien vieraat maukkaasti tervetulleeksi. Cocktailpaljon syömiseen ei tarvita ateri mia, joten ne ovat helppoja tarjottavia juhlissa tai piknikillä. Tee pari suolaista alkupalaa, kuten herne bruschettoja ja kurkku-lohirullia. Makeat pikkupalat sopivat varsinaisen tarjoilun jälki ruoaksi. Vinkkimme makeiksi suupaloiksi: täytetyt mansikat ja vaahtokarkki rocky road. Reseptit löydät: hartwall.fi/inspiroidu
13
Tulevaisuuden ostoksilla - ei paluuta entiseen
14
Mikä muuttui päivittäistavarakaupoissa ja onko muutos pysyvää? Selvää on ainakin, että koronavirus myllersi ostoskorin sisällön hetkeksi ja verkkokauppa räjähti. TEKSTI EL INA LEH MU STO KUVAT KESKO, S-RYH MÄ JA ISTO CK
15
Poikkeusolot nostivat kotimaisen ruuan ja ruokaketjun esille.
R
uokakaupat ovat pärjänneet poikkeusaikana hyvin. Vaikka aluksi nähtiin ostoryntäyksiä ja suuri osa kulutuksesta siirtyi ravintoloista kauppaan, kaupat ovat sopeutuneet tilanteeseen nopeilla digitaalisilla avauksilla ja täysillä hyllyillä kivijalkakaupassa. Millaisia kulutusvalinnat ovat jatkossa? ”Korona pysäytti trendit. Vielä on aikaista sanoa miten pandemia vaikuttaa kulutuskäyttäytymiseen tarkemmin, mutta varmaa on, että Suomi ei palaa siihen mistä lähdettiin,” selventää SOK:n hankintajohtaja Jari Simolin. Myös Hartwallin kauppakanavan myyntijohtaja Marko Airamaa on samaa mieltä. ”Korona vaikutti suomalaisten valintoihin valtavasti – sekä ostoskorin sisältöön että kauppareissujen tiheyteen. Kaupassa käytiin aiempaa harvemmin, suosittiin isoja kauppoja ja ostettiin reilusti kerralla. Kun tilanne normalisoituu, tulee kulutuskäyttäytymiseen jäämään pysyviä jälkiä.”
tavarakaupan johtaja Harri Hovi sanoo. Hovi kertoo, että jo nyt K-ryhmän kauppojen ruokavalikoimasta miltei 80 % on kotimaista, ja määrä kasvaa jatkuvasti. Samalla kiinnostus lähellä tuotettua ja pientuottajien antimia kohtaan kasvaa. Lähiruokatreffejä järjestetään ja Tuottajalle kiitos -sarja kasvattaa laajuuttaan ja suosiotaan. Myös ravintolat ovat rantautuneet ruokakauppoihin. ”Ravintoloiden tulo ruokakaup poihin on trendi, joka vahvistui koronan myötä. Yhteistyö ravintoloiden kanssa ja halu auttaa paikallisia toimijoita korostui valikoimissa. Uskon, että yhteistyö ei katoa edes ravintoloiden avauduttua, vaan siitä
saadaan molemminpuolista hyötyä ja uusia elämyksiä kuluttajille”, Hovi summaa. Myös SOK:n Simolinin mukaan kotimaisuus on kovassa nousussa, ja lisäksi heikko taloustilanne ohjaa valintoja sekä meillä että muualla Euroopassa. ”Ihmiset ovat nyt täyttäneet koti varastoja perustuotteilla. Meillä on seurattu kuluttajakäyttäytymistä Euroopan tasolla, ja on kiinnostavaa, kuinka harmonisesti Suomessa kuljetaan samoja ratoja muiden maiden kanssa. Meillä tilanne on sama kuin esimerkiksi Ranskassa, Italiassa ja Englannissa: hinnalla on yhä enemmän väliä, tutut brändit ovat tärkeitä ja vahvat kotimaiset brändit nousevat”.
Kotimaisuus valokeilassa – vahvat brändit pärjäävät
Yksi selkeä nousija on kotimainen ruoka. Kun elämä muuttui epävarmaksi, ostoskärryyn valittiin paljon tuttua ja turvallista. ”Pandemia nosti kotimaisen ruuan ja ruokaketjun esille. Se näkyy myös kaupassa kasvavana kiinnostuksena Suomessa tuotettua ruokaa kohtaan. Kotimaisen ruuan arvostaminen näkyy ostoskorissa koko ajan enemmän, ja uskomme sen kasvavan entisestään. Pandemian myötä palattiin perusasioiden äärelle: monessa kodissa on leivottu. Meillä esimerkiksi jauhojen myynti oli huhtikuussa 70 % normaalia suurempaa”, Keskon
16
Verkossa otettiin useamman vuoden loikka tulevaisuuteen.
Terveellinen, kotimainen ja lähellä tuotettu kiinnostaa nyt entistä enemmän.
Varmaa on, että Suomi ei palaa siihen mistä lähdettiin. pitkäjänteisesti tehokkaammaksi, myös toimitusten ja keräilyn osalta”, Simolin toteaa.
Silmät auki uuteen normaaliin
Loikka tulevaisuuteen – verkkokauppa kasvaa
Yksi selkeistä nousijoista on ruuan verkkokauppa. Vaikka sen osuus kokonaismyynnistä on yhä muutaman prosentin luokkaa, pandemian aikana verkossa otettiin valtava pyrähdys. ”Otimme useamman vuoden loikan tulevaisuuteen muutamassa viikossa. Avasimme 10–15 kauppaa viikossa ja tarjonta laajentui samalla. Verkkokauppa toi koronan keskellä odottamatonta apua, kun kauppaan ei päässyt itse: meidän verkkokauppa-asiakkaistamme 23 % on eläkeikäisiä”, Hovi kertoo. Keskolla ruuan verkkokauppa kasvoi joinain viikkoina ällistyttävät 800 %. Keskolla on jo vuosia tehty yhteistyötä kiinalaisen Alibaban kanssa, ja sieltä on saatu arvokkaita
oppeja digikauppaan. Seuraavaksi aletaan hiomaan verkkokaupan inspiroivuutta ja laatua. ”Verkkokaupan kehittämisessä on paljon mahdollisuuksia. Jatkossa aiomme tuoda sinne samanlaista elämyksellisyyttä, jota kivijalkakaupoista jo löytyy. Tätä työtä teemme yhdessä kumppaneidemme, kuten Hartwallin kanssa”, Hovi valottaa. Myös SOK:lla otettiin koronan aikaan digiloikka, jota kukaan ei olisi voinut kuvitella. ”Olen varma, että kehitys tulee jatkumaan ja verkkokauppa kasvaa edelleen. Pandemia toi verkkokaupan lähemmäs ihmisiä. Sitä käyttää nyt kaikenlaiset kuluttajat eli se ei ole vain pienen porukan valinta. Kun tarve kasvoi, kehitimme kauppaa ja laajensimme palveluita ennätysvauhdilla. Jatkossa kanavaa kehitetään
Digi kuuluu kaikille: Keskon verkkokauppa-asiakkaista 23 % on eläkeikäisiä.
Pandemia on ollut monella tapaa alan voimannäyte, ja se muovaa myös kaupan lähitulevaisuutta. Testiin pääsi myös toimitusketju, kun kysyntä nousi kertarysäyksellä monissa tuotekategorioissa. ”Lähiaikoina nousevia teemoja ovat kotimaisuus sekä ravintoloiden ja kauppojen yhteistyö. Ostoksia tehdään yhä enemmän verkossa. Jo pitkään vallinnut hyvinvointitrendi voi saada lisää vauhtia, kun oma terveys kiinnostaa yhä enemmän. Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ohella jatkossa keskitytään täsmätrendeihin, joita varten kehitetään yhä uusia terveysvaikutteisia elin tarvikkeita”, Harri Hovi summaa. Poikkeustilanne vaati paljon nopeaa toimintaa ja ratkaisuja. Hartwallin Airamaan mukaan alalla on nähty kiinnostavia avauksia ja yhteistöitä – Hartwallin juomia on saatu myyntiin uusiin verkkokauppoihin ja esimerkiksi uutuuksien esille tuomista on jo kehitetty myös digipuolella. Moni oppi ja kumppanuus jääkin elämään. SOK:n Simolinin mukaan poikkeustilanteesta on ehditty ottaa myös oppia. ”Korona toi meille useita oppeja. Yksi tärkeimmistä on, että kannattaa suhtautua nöyrästi siihen, mitä maailmassa voi tapahtua. Kaikkeen ei voi varautua, mutta ketteryydellä pärjää pitkälle. Taloudellinen taantuma tuo näköpiiriin haasteita, mutta on siellä paljon mahdollisuuksiakin,” Simolin kiteyttää.
17
Tulevat trendit - muista nämä!
1.
Hyvinvoinnin merkitys korostuu HYVINVOINTITRENDI ON ollut
pinnalla jo pidempään, eikä pandemia ainakaan heikennä sen tenhoa. ”Ihmiset eivät ole koskaan olleet näin kiinnostuneita terveydestään. Vastustuskyvyn boostaaminen ja terveydestä huolehtiminen voivat kuulua keinoihimme hallita epävarmuutta”, analysoi Hartwallin tutkimus- ja kehityspäällikkö Maija Ankkuri. Ruoka- ja juomavalinnoilla on merkittävä vaikutus hyvinvointiimme. Nyt kaupoissa ja ravintoloissa kannattaakin satsata terveellisempien valintojen esillä pitämiseen.
2. Nettishoppailu ja kotielämykset kuuluvat uuteen normaaliin
18
Maailma on muuttunut ja muutos tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia. Ennustamme, mitä tapahtuu kulutusta ohjaaville trendeille ja mitä ravintolan tai kaupan ammattilaisen pitäisi niistä tietää. TEKSTI EL INA KURT T IO KUVITUS AM IR TAHVONEN
KUN LIIKKUMISTA rajoitetaan, ajanvietto ja kulutus
s iirtyvät verkkoon. Ruuan kotiinkuljetus ja erilaiset take away -palvelut kokivat huiman kysynnän nousun niin kaupoissa kuin ravintoloissakin. ”Fyysisen kohtaamisen merkitys ei tule katoamaan, mutta aiempaa suurempi kysyntä erilaisille virtuaalisille elämyksille on realismia myös poikkeustilan jälkeen. Kun verkkopalvelujen käyttöön on nyt totuttu, jatkossa kynnys käyttöön on matalampi”, ennustaa Ankkuri. Lisäksi take away -elämykset mahdollistavat arjesta irtautumisen myös silloin kun ravintolaan lähtö vaatisi järjestelyjä. Esimerkiksi lapsiperhearjessa ylellinen ravintolaelämys kotona voi jatkossa olla yhä useammalle varteenotettava vaihtoehto.
Tutkimme, miten ostokäyttäytyminen muuttuu Suomessa! Lue tuloksista hartwall.fistä!
3.
Paikallinen ja tuttu on pop
MISTÄ RUOKANI on peräisin? Onko se varmasti turvallista?
Suurten muutosten edessä kaipaamme kuluttajina tuttua ja turvallista. ”Paikallisuus, craft ja alkuperän jäljitettävyys eivät ole uusia trendejä elintarvikealalla, mutta poikkeustila vahvistaa entisestään esimerkiksi lähi- ja luomuruuan suosiota. Samalla kotimaisen ruokatuotannon merkitys korostuu myös huoltovarmuuden kannalta”, Ankkuri summaa. Samaan trendiin liittyvät myös erilaiset support your local -tempaukset, joissa kuluttamalla halutaan tukea lähikulmien yrittäjiä. Myös matkailu muuttuu vääjäämättä. Mitä piilotettuja helmiä lähiympäristö tarjoaakaan? Niistä kannattaa nyt pitää ääntä, sillä kysyntää on varmasti tulevana kesänä.
19
Alkoholiton myy nyt hyvin – jatkossa vielä paremmin Suomalaiset ostavat yhä enemmän alkoholittomia juomia oluista siidereihin, ja korona-aika on vain vahvistanut ihmisten kiinnostusta terveellisiä valintoja kohtaan. K-Supermarket Hertan kauppias Markus Ranne kertookin, että alkoholittomien juomien myynti kasvaa samaa vauhtia niiden saaman tilan ja valikoiman laajentamisen kanssa. TEKST I HANNA RUUH ONEN KUVAT L A S S E HURMAL A INEN
T
erveys ja hyvinvointi ovat globaali trendi, eivätkä etenkään nuoret sukupolvet kuluta alkoholia enää samaan tapaan kuin vanhempansa. Alkoholittomien juomien kysyntä kasvaa nyt nopeaa tahtia, joten myös panimoiden ja kauppojen täytyy vastata kasvavaan kysyntään. Koronakriisi jättää jälkensä arkeemme, ja terveellisyyden povataan nousevan entistä suurempaan arvoon*. ”Alkoholittomien juomien myynnissä on tapahtunut selkeä käänne viime vuosien aikana. Terveys- ja hyvinvointitrendien lisäksi tässä vaikuttaa koko olutkulttuurin muu tos. Olut on juomana siirtynyt enemmän peruslagerin kulutuksesta erikoisoluisiin, jolla on oma osansa myös alkoholittomien juomien kehityksessä”, muotoilee Hartwallin Head of Customer Marketing Petra Tuulos.
Zero Zone tuo alkoholittomat yhteen, ja se kannattaa
K-Supermarket Hertan kauppias Markus Ranne huomasi alkoholittomien juomien trendin alkavan jo muutama vuosikymmen sitten,
20
”Zero Zone erottuu myymälässä ja on sen verran näyttävän näköinen, että kaappia pitää täyttää pari kertaa päivässä, kun se vetää asiakkaita puoleensa niin hyvin.” mutta suurin kasvu on näkynyt viime vuosina. Vaikka Helsingin Herttoniemessä sijaitsevaa myymälää on uusittu ja tilaa alkoholittomille juomille annettu koko ajan lisää, tila käy nopeasti taas liian pieneksi. Hartwallin tutkimuksen** mukaan 61 % alkoholittomien oluiden ystävistä sanoo, että alkoholittomia tuotteita on hankala löytää kaupasta. Uusi Zero Zone -alue ohjaakin kuluttajia kaupassa selkeästi alkoholittomien juomien luokse. Zero Zone -kylmä kalustetta on kokeiltu jo K-Supermarket Hertassa ja muutamissa muissa kaupoissa hyvällä menestyksellä: kalusteen avulla on päästy jopa kaksinkertaiseen alkoholittomien juomien kasvuvauhtiin.
”Zero Zone erottuu myymälässä ja on sen verran näyttävän näköinen, että kaappia pitää täyttää pari kertaa päivässä, kun se vetää asiakkaita puoleensa niin hyvin”, Ranne kertoo.
Alkoholittomat erikoisoluet seuraava hittituote
Kysynnän myötä myös tarjonta on kasvanut. Samalla valikoimaan on tullut syvyyttä: erityyppisiä siidereitä, viinijuomia ja erikoisoluita. Tällä hetkellä valikoima kuitenkin painottuu lageroluisiin. Alkoholittomien oluiden kuluttajista 56 % kaipaisi enemmän erilaisia oluttyy lejä alkoholittomiin tuotteisiin. Ranne on samoilla linjoilla vali koimasta ja hän näkisikin tarvetta kasvulle ja kehittämiselle erityisesti erikoisoluiden puolella. Hän uskoo kuitenkin vahvasti, että alkoholittomien tuotteiden osalta trendi on vasta syntynyt, ja valikoima tulee kasvamaan ja monipuolistumaan voimakkaasti jatkossakin. Myös laatu on noussut ryminällä, ja panimoissa panostetaan hyvään makuun. ”Mielikuva vetisestä ja mauttomasta alkoholittomasta oluesta tulee varmasti muuttumaan, kun hyllyssä valikoima ja tuotteiden laatu paranee koko ajan”, uskoo Petra Tuulos.
Lähteet: * Nielsen Covid-19 outbreak, 2020, ** Nonalcoholic Beer Consumer Segmentation, N=937, Kuudes 2019
4
MERKKIÄ MUUTOKSEN TUULISTA
30 % 18–24-vuotiaista ja 37 % 25–34-vuotiaista on
vähentänyt alkoholin kulutustaan viimeisten kahden vuoden aikana (Lähde: Hartwall asennetutkimus 12/2019)
17 % 18–24-vuotiaista ja 16 % 25–34-vuotiaista
ei juo alkoholia lainkaan (Lähde: Hartwall asennetutkimus 12/2019)
Zero Zone siirtyi myös verkkoon! Alkoholittomia juomia on nostettu esille muutamassa kauppiaiden verkkokaupassa ja hyvä näkyvyys onkin nostanut nolla-oluiden myynnin verkossa moninkertaiseksi. 21
Onni syntyy yksinkertaisista asioista
Siideripullo sihahtaa napakasti auki, korkin alta paljastuu hymyn huulille nostattava aforismi. Kulaus huurteista juomaa. Suussa kuplii omenan raikas puraisu. Näistä yksinkertaisista onnen aineksista Happy Joe -siideri on tehty ja siinä on sen valtavan suosion salaisuus. TEKSTI AUL I HO NK AN EN KUVAT HART WALL
S
iiderien tuotepäällikkö Janiina Gustavsson valottaa siiderin nimen alkuperää: ”Siiderin nimi koostuu kahdesta osasta: sanasta Happy, joka tuli halustamme jakaa onnenhetkiä sekä nimestä Joe, joka on perienglantilainen nimitys anonyymille tai ihan tavalliselle henkilölle.” Nimi viestii, että onni on meidän jokaisen saavutettavissa ja usein se saa alkunsa arjen ohikiitävissä, tavallisissakin hetkissä. ”Hymy, yllättävä halaus ystävältä tai raikas siideri kuumana kesäpäivänä. Uskomme, että meidän jokaisen sisällä asustaa pikkuruinen Happy Joe, joka osaa nauttia täysillä pienistäkin hetkistä”, Gustavsson kiteyttää Happy Joe -siideribrändin ihmisläheistä ydintä. Pilke silmäkulmassa kirjoitetut aforismit ovat olleet alusta asti Happy Joen brändin sielua. Ne ovat myös kuluttajien keskuudessa jaetuinta sisältöä. Korkkien lisäksi aforismit ilahduttavat myös muissa brändimateriaaleissa, kuten lasinalusissa ja ravintolahenkilökunnalle painetuissa paidoissa. ”Kuluttajat keräävät pullonkorkkeja ja niistä askarrellaan huoneentauluja, niitä kootaan sohvapöydän lasin alle kokoelmaksi ja niistä väkerretään muita kivoja sisustuselementtejä”, Gustavsson kertoo.
22
Aforismit muistuttavat siitä, että jokainen ihminen voi löytää onnen elämän pienistäkin asioista, ja niillä voi olla voimaannuttava vaikutus.
Aito, omenainen maku puhuttelee
Happy Joen kehittämisessä on aina keskitytty yksinkertaisista, laaduk kaista raaka-aineista tehtyyn omena siideriin. Happy Joessa on korkea omenamehupitoisuus ja aidon omenan maku, jonka takia se luetaankin premium-siidereihin. Marja- tai hedelmäsiideriä tuskin kehitellään, sillä laadukas ja selkeä omenan maku on Happy Joen valtti. ”Inspiraatio Happy Joe -siiderin tuotekehitykseen kumpuaa englantilaistyyppisistä omenasiidereistä, ja maku on Happy Joen tärkein ominaisuus. Siksi testaamme jokaisen uuden juoman kuluttajatesteissä, jotta se varmasti vastaa ihmisten toiveita.” Isossa-Britanniassa omenasiiderin kriteerit ovat tiukemmin määritelty kuin meillä Suomessa. Siellä omenasiideriksi saa kutsua ainoastaan tuotteita, joissa on vähintään 35 % omenamehu-
A cider for your thoughts.
- Happy Joe
pitoisuus. Hartwallin keväällä 2019 lanseeraamat Happy Joe Apple Parade -siiderit täyttävät brittiläisen omenasiiderin kriteerit. Makuja on kolme: vakiovalikoimassa olevat Red Love ja Wild Organic sekä kevään uusi kausituote Apple Blossom.
Omenasta on moneksi
Happy Joen alkuperäinen ja ensimmäinen omenasiideri Cloudy Apple on edelleen kuluttajien suosikki. Se on puolikuiva omenasiideri, jonka valmistuksessa on käytetty suodattamatonta omenamehua. Myös kuiva Dry Apple -omenasiideri maistuu monille. Molemmat näistä mauista on lanseerattu Happy Joen ensimmäisinä makuina, joka kertoo klassikkojen toimivan vielä kahdeksan vuoden jälkeenkin. ”Viime vuonna toimme markkinoille uuden roseesiiderin nimeltään Red Love. Se on valmistettu Red Love -omenalajikkeesta, jonka ulkokuori ja hedelmäliha ovat punaiset. Kun omenan halkaisee, hedelmälihan keskeltä paljastuu valkoinen sydämenmuotoinen siluetti, joka on kuin pieni luonnonihme. Tämä siideri sai heti suuren suosion”, Gustavsson iloitsee. Vaikka Happy Joe -siiderit ovatkin isolta osalta alkoholijuomia, myös alkoholiton Dry Apple 0,0% on lähtenyt kasvuun viime vuosien aikana,
Don’t worry, be merry.
Happiness comes from simple things.
2012 Hartwall kehittää Happy Joe -siiderin.
2015 Happy Joe nousi Suomen kolmanneksi arvostetuimmaksi siideribrändiksi Markkinointi & Mainonta -lehden ja Taloustutkimuksen vuosittaisessa brändien arvostus -kyselyssä.
2013 Happy Joe Organic -luomuomenasiideri tulee markkinoille.
2018 Happy Joe lanseeraa Suomeen ensimmäisen rosésiiderin, Happy Joe Rosé, joka on kausituote kesäsesongin yli.
KEVÄÄLLÄ 2016 Happy Joe laajentaa valikoimaansa päärynäsiideriin Crispy Pear (4,7 %) sekä täysin alkoholittomaan omenasiideriin Happy Joe Dry Apple 0,0%.
23
sillä etenkin nuoret urbaanit aikuiset ovat entistä kiinnostuneempia alkoholittomista juomista. Tähän trendiin vastauksena Happy Joe toi suositun Red Love -siiderin myös alkoholittomana versiona valikoimiin tänä keväänä.
Aktivismia tasavertaisuuden puolesta Koska onni kuuluu jokaiselle meistä, Hartwall ja Happy Joe ovat olleet mukana seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tukemisessa sateen kaarietiketillä erottuvalla Gay Joe -siiderillä vuodesta 2018 alkaen. ”Saimme valtavan positiivisen palauteryöpyn jo ensimmäisenä kesänä Gay Joe -siiderin ilmestyttyä kaupan hyllyille. Sekä kuluttajat että asiakkaamme olivat iloisia siitä, että uskalsimme tehdä näkyvän ja selkeän kannanoton seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen puolesta”, Gustavsson muistelee. Gay Joe oli ensimmäisenä vuonna myynnissä pelkästään Helsingin alueella, mutta valtavan kysynnän vuoksi saatavuus laajennettiin koko Suomen kattavaksi. Gustavssonin mukaan vastakkaistakin palautetta on tullut: ”Toki negatiivistakin palautetta saimme kourallisen, mutta seisomme vahvasti asian takana, eivätkä muutamat vihaiset palautteet tätä asiaa muuta.”
Onnenhetkiä jokaiseen sesonkiin
Janiina Gustavsson muistuttaa, että Happy Joe -siidereistä on tarjolla myös erilaisia sesonkituotteita. ”Teimme oman versiomme uudenlaisesta joulusiideristä vuonna 2018, jolloin klassikkosiiderimme Cloudy Apple pukeutui jouluvillapaitaan Merry Joe -etiketin muodossa.” Hartwallilla on otettu huomioon kuluttajien halu nauttia myös muita sesonkituotteita eri vuodenaikoina.
KESÄLLÄ 2018 Hartwall tukee seksuaalija sukupuolivähemmistöjä erikoiserällä Gay Joe -pulloja Helsinki Priden kunniaksi. Suuren kysynnän vuoksi seuraavina vuosina tuote laajenee koko Suomeen.
Omenalla on kaksi tärkeää sesonkia, omenapuun kukkimisaika ja omenoiden sadonkorjuuaika. ”Esimerkiksi viime syksynä toimme markkinoille happaman ja kuivan Happy Joe Bittersweet -omenasiiderin. Tämän kevään omenapuiden kukkimissesongin tuote on kuiva ja kukkainen roseesiideri nimeltään Apple Blossom”, Gustavsson kertoo.
Siiderinautintoja arkeen ja juhlaan
Siideri sopii mainiosti sekä juhlavaksi kilistelyjuomaksi, ruuan seuraksi tai raikkaaksi nautiskelujuomaksi. Huolettomampaan juhlimiseen sopii hyvin alkoholiton Dry Apple 0,0% -siiderijuoma. Parhaimmillaan siideri on nautittuna kylmänä, hyvässä seurassa ja pienten suolaisten naposteltavien kanssa.
The shortest distance between two people is a smile. - Happy Joe
”Olen kuullut, että Oakwood Apple -siideriä on tarjottu myös lämpimänä glögin tapaan”, Gustavsson kertoo. Oakwoodissa on runsas ja täyteläinen maku, joka syntyy ripauksesta tammitynnyrin aromeja, joten se varmasti taipuukin hyvin lämpimäksi juomaksi. Monipuolisuutensa ansiosta Happy Joe -siideri sopii elämän moniin hetkiin ja auttaa huomaamaan, miten monista pikkuasioista onni koostuu ja että elämä on parasta tässä ja nyt.
2020 Happy Joe Apple Blossom -siideri tulee markkinoille. Happy Joe tuo markkinoiden ensimmäisen alkoholittoman rosésiiderin, Red Love 0,0%.
2019 Happy Joe tuo markkinoille suuren suosion saaneen rosésiiderin, hieman paranneltuna ja korostaen tuotteessa käytettyä, harvinaista Red Love -omenalajiketta. Lisäksi sesonkisiiderit lanseerataan Bittersweet-kausituotteella.
24
juomamaailma.fi Juomamaailma on uusi verkkokauppa kaupan- ja ravintola-alan ammattilaisille. Palvelussa on tarjolla Hartwallin ja Hartwa-Traden koko tuotevalikoiman
lisäksi paljon arkea helpottavia ominaisuuksia ja liiketoimintaa tukevia sisältöjä. Tunnukset voit tilata osoitteesta juomamaailma.fi/tunnus
JAFFA JUICY on uudenlainen
virvoitusjuoma, joka sisältää roimasti hedelmämehua. Se on täynnä makua, mutta sisältää 30 % vähemmän sokeria kuin virvoitusjuomat yleensä. ”Jaffa Juicy on herkkujuoma, jossa yhdistyy monta hyvää asiaa: luonnolliset raaka-aineet, maltillinen määrä sokeria ja mahtava maku”, hehkuttaa tuotepäällikkö Misme Halonen Hartwallilta.
Uutuus on nappivalinta etenkin heille, jotka haluavat vähentää sokeria ja vältellä makeutusaineita, mutta herkutella hyvällä omallatunnolla. Hartwallin tutkimuksen mukaan jopa 63 prosenttia suomalaisista yrittää vähentää sokerin määrää. Kehitimme Jaffa Juicyn terveellisemmäksi vaihtoehdoksi herkutteluhetkiin. Se tulee saataville vadelma-
sitruksen ja mangon makuisena. Jaffa Juicy -juomat sisältävät vain luontaisia aromeja ja väriaineita. Niissä ei ole säilöntäaineita tai keinotekoisia makeutusaineita. Jaffa Juicy tulee myyntiin 0,33 litran tyylikkäässä tölkissä. Jaffa Juicy Mangossa on 27 kaloria/dl ja Jaffa Juicy Vadelma-Sitruksessa 29 kaloria/dl.
* Hartwall asennetutkimus, N= 1 000, 17.12.-22.12.2019, Bilendi
Jaffa Juicy – enemmän hedelmämehua, vähemmän sokeria
Juomiin räätälöityjä reseptejä löytyy Hartwall.fi’stä!
25
KAUDEN UUTUUDET
juomamaailma.fi
Alkoholiton rosésiideri
Uusi resepti ja uusi ilme
Happy Joe Red Love 0,0%
L apin Kulta 0,0 %
Rosé-buumi jatkuu edelleen, ja tänä keväänä Happy Joe ilahduttaa kuluttajia alkoholittomalla rosé siiderillä. Red Love 0,0 % on alko holiton roséomenasiideri, jossa on käytetty mehua Red Love -omena lajikkeesta. Sekä omenan kuori että sisus ovat punaisia, ja halkaistun omenan sisältä paljastuu sydämen muotoinen siluetti. Happy Joe Red Love 0,0 % on saatavilla 0,275 litran lasipullossa.
Vitamiinia vireyteen ja aivojen hyvinvointiin Har t wall Novelle Plus B12 Muistille Novelle Plus B12 Muistille on herkullinen ananaksen ja passionhedelmän makuinen kivennäisvesi, johon on lisätty B12-vitamiinia ja foolihappoa. B12-vitamiini on hermostolle ja etenkin aivoille verraton vitamiini, joka auttaa pysymään virkeänä ja tukee ihmisen normaaleja psykologisia toimintoja, kuten muistia, keskittymistä, uuden oppimista sekä stressin hallintaa. B12- vitamiinia ei voi saada liikaa, eli saantisuosituksen ylittämistä ei tarvitse murehtia. Uutuudessa on 14 kaloria desilitrassa, ja se on saatavilla 0,5 ja 1,5 litran pulloissa.
Trendikkään Rieslingin ja Rivanerin tasapainoinen sekoitus HELLE Rivaner Riesling 2019 HELLE on raikas kesäviini Saksan Rheinhessenin laatuviinialueelta. Pirteä ulkoasu kätkee sisälleen 60 % hedelmäistä makumaailmaa tuovaa Rivaneria ja 40 % hapokkuudesta, rakenteesta ja moniulotteisuudesta vastaavaa Rieslingiä. Nuorena juotava viini soveltuu erinomaisesti sellaisenaan tai kepeiden, aasialaishenkisten kesäruokien kanssa.
26
Alkoholiton Lapin Kulta saapui keväällä kauppoihin uudistuneena pakkausta ja reseptiä myöten. Uusi resepti on loistanut kuluttajatesteissä. ”Teettämämme tutkimuksen mukaan jo 13 % suomalaisista juo alkoholitonta olutta kuukausittain ja sitäkin useampi on kiinnostunut kokeilemaan alkoholittomia vaihtoehtoja. Uudistuksella haluamme palvella nollaoluen kasvavaa kuluttajaryhmää entistä paremmin. Kippistely ilman promilleja ei ole koskaan maistunut näin maukkaalta”, tuotepäällikkö Ville Alanko hehkuttaa. Uudistunut Lapin Kulta 0,0 % löytyy 0,33 litran tölkistä.
Reippaan sitruksinen kesäolut L ahden Erikois Summer Ale 2020 5,0% Lahden Erikois Summer 2020 on hedelmäinen suodattamaton kesäsesongin täysmallaspintahiivaolut. Mausta löytyy APA:lle luontaista sitruksisuutta ja häivähdys kutkuttavaa havua. Kevyen maltaisen ja pirteän katkeroisen loppumaun kruunaa vaalea vaahtokukka. ”Erikoisoluet kasvattavat suosiotaan. Erilaisia olutmakuja kokeillaan entistä rohkeammin, ja Erikoisbrändin kanssa olemme päässeet tuomaan markkinoille säännöllisesti maukkaita uutuuksia”, tuotepäällikkö Ari Nykänen kertoo. Lahden Erikois Summer on aatavilla 0,5 litran tölkeissä s ja 20 l astiassa.
juomamaailma.fi 90-vuotisjuhlan täysmallasolut L ahden Erikois Juhla 5,5% Lahden Erikois Juhla on olutmerkin 90-vuotisen taipaleen kunniaksi pantu suodattamaton lagerolut. Vaalean kullankeltaisen oluen makumaailma on pehmeänpyöreä ja maukkaan vivahteikas. ”Lahden Erikois on tarjonnut erikoisen hyvää olutta suoma laisille jo 90 vuotta. Matkan varrelle on mahtunut monia vaiheita, kuten kieltolaki ja vuoden 2017 komea paluu kauppoihin”, tuotepäällikkö Ari Nykänen kertoo.
sekä
Kesän pirskahtelevin! Freixenet Mía Mojito Friz zante Freixenet Mia Mojito on uusin tulokas Freixenet’n Mia-sarjan aromatisoi tuihin viinijuomiin. Macabeo-rypäleistä valmistettu, pirskah televa mojito on valmis nautittavaksi. Klassikkodrinkin makumaailmaa syleilevä juoma on parhaimmillaan jäillä tarjoiltuna - mukaan voi lisätä tuoreita limeviipaleita ja mintunlehtiä.
Lahden Erikois Juhla on saatavilla 0,5 litran tölkeissä, 0,33 litran tölkki 6-packissa, 0,33 litran pullossa 20 litran astiassa.
Ananaksen makuista energiaa Faxe Kondi Booster Pineapple
Herkullinen Riesling kätevässä muovipullossa Hans Baer Riesling Saksasta matkalle lähtenyt Hans Baer on valloittanut suomalaisten kuluttajien sydämet ympäri maan. Kesäksi valikoima laajenee puolikuivalla Rieslingillä, joka on pakattu litran muovipulloon. Hans Baer on helposti lähestyttävä viini. Se on oiva lisä piknikkoriin tai täydellinen kaveri mausteiselle aasialaiselle ruoalle, sillä puolikuiva Riesling taittaa tulisen ruoan poltetta.
Uutuuslonkeroissa maistuvat lime ja inkivääri Original Long Drink White Label
Original Long Drink -tuoteperhe saa keväällä lisäystä, kun vähä sokeriset Original Long Drink White Label -sarjan lonkerot saapuvat kauppoihin. Uutuudet sisältävät 30 % vähemmän energiaa kuin markkinoilla olevat lonkerot. ”Alkoholijuomista etsitään vähäsokerisia vaihtoehtoja mausta tinkimättä. Uutuusjuomat vastaavat juuri tähän tarpeeseen”, kertoo markkinointipäällikkö Eeva Ignatius. Original Long Drink Gin & Lime 4,5 % -juomassa mehukas lime tuo kuivaan gin-pohjaan sopivasti kirpeyttä ja happamuutta. Se sisältää sokeria 0,7 g/100 ml. Original Long Drink Gin & Ginger 4,5% tuo esiin inkiväärin parhaat puolet. Juoma on mojova yhdistelmä inkivääriä ja aitoa giniä. Se sisältää sokeria vain 0,6 g/100 ml. Original Long Drink Gin & Ginger 4,5% on saatavilla 0,5 litran tölkissä ja Original Long Drink Gin & Lime 4,5% 0,5 litran ja 0,33 litran tölkeissä.
Virvoitusjuomalta maistuva energiajuoma tuo boostia päivään. Viime syksynä kauppoihin saapunut sitruunan makuinen juoma sai vankan fanikunnan. Sen rinnalle ilmestyy ananakselta maistuva Faxe Kondi Booster. ”Sokerilla ja rypälesokerilla makeutettu Booster virkistää kofeiinin ja B-vitamiinien avulla, ilman tauriinia, guaranaa tai keinotekoisia väriaineita. Faxe Kondi Booster Pineapple on loistovalinta oli kyse tärkeästä työtehtävästä tai vaativasta harrastuksesta”, vinkkaa tuotepäällikkö Joonas Eriksson. Faxe Kondi Booster Pineapple on saatavilla 0,33 litran tölkissä. Juomassa on kaloreita 49 kcal/100ml ja siinä on korkea kofeiinipitoisuus (32 mg/100 ml). Juomaa ei suositella lapsille eikä raskaana oleville tai imettäville.
27
L AH
JA K
ORT
TI
Lahjakorttikauppa avuksi poikkeusoloihin. Autetaanravintoloita.fi on Hartwallin perustama kauppapaikka, jonne mikä vain ravintola voi helposti ja maksuttomasti perustaa oman verkkokaupan ja myydä lahjakortteja kuluttajille. Ravintolat saavat lahjakorttimyynnin tulot välittömästi suoraan itselleen.
Tule mukaan auttamaan ravintoloita! autetaanravintoloita.fi