Pohjola-Norden Aluelehti Pohjois-Suomi 2020-2021

Page 10

Ruotsinsuomalainen kulttuurilähetystö toimii Oulussa Teksti: Kai Latvalehto

Ruotsissa asuu yli 720 000 ihmistä,

joilla on sukujuuret Suomessa. Meillä Suomessa asuu lisäksi satojatuhansia ihmisiä, jotka ovat asuneet Ruotsissa. Faktisesti ruotsinsuomalaisen taustan omaavia ihmisiä on yli miljoona. On toki huomattava, että ruotsinsuomalaisuus on 2000-luvulla jotain aivan muuta kuin 1970-luvulla, kun Volvojen armadat toivat nuoret (pääosin) työläisperheet synnyinsijoilleen Suomeen kesälomille. Valtaosa Ruotsiin 1960- ja

Ensimmäinen residenssivieras Thella Jonsson

10

Pohjois-Suomen alue | Norra Finlands region

70-luvuilla muuttaneista on nyt eläkeiässä. Aina kun puhutaan näin suurista väestöryhmistä ja historiallisesti pidemmän aikavalin tapahtumista, on varottava yleistämisiä ja tasapäistämisiä, mutta nykyään voidaan toki todeta, että useimmat ruotsinsuomalaisen taustan omaavista yksilöistä ovat asuneet ikänsä Ruotsissa, pääosin ruotsinkielisinä ja suhteet Suomeen ovat useimmiten peräisin lapsuudesta ja oman perheen sisäpiirin parista. Lisäksi juuret ovat usein pohjoisessa tai itäisessä Suomessa. Suhde Suomeen, suomalaisuuteen ja myös ruotsinsuomalaisuuteen on erilaista, jos olet asunut lapsesta saakka Ruotsissa. Omat, henkilökohtaisesti solmitut Suomeen saattavat olla hyvinkin niukkoja. Vahva sisäinen tunneside saattaa silti olla olemassa, Suomi saattaa tuntua kadotetulta mantereelta tai puuttuvalta palapelin palaselta identiteetissä. Tämän tyhjiön täyttämiseksi on perustettu Ouluun Ruotsinsuomalainen kulttuurilähetystö eli Sverigefinska kulturambassaden. Keskiössä on residenssitoiminta Oulussa, jossa ruotsinsuomalaiset kulttuurialan toimijat voivat vierailla, työskennellä ja samalla saada ns. kotisataman Suomeen. Yleisötapahtumilla saadaan myös paikallista näkyvyyttä. Tästä esimerkkeinä kulttuurilähetystön avajaiset loppuvuonna 2019, johon osallistuivat toimittaja/kirjailija Thella Johnson sekä muusikko Love

Antell. Kirjoittamishetkellä kesän ja loppuvuoden 2020 tapahtumat ovat vielä avoinna, mutta residenssivierailut sekä yleisötapahtumat jatkuu ennen pitkää. Suunnitteilla yhteystyössä Oulun kaupungin kanssa on mm. ruotsinsuomalaisen Tony Sjömanin toteuttama muraali eli seinämaalaus erittäin näkyvälle paikalle Oulun keskustaan kesäksi 2021. Toimiessani viimeisen kymmenen vuoden aikana erilaisissa tehtävissä Suomen, Ruotsin ja ruotsinsuomalaisuuden välisissä verkostoissa eräs kysymys on noussut toistuvasti esille: käytännön instanssien ja resurssien puute, joilla tuettaisiin spesifisesti ruotsinsuomalaisuutta. Kulttuuripuolella eräs tekijä on rakenteiden puute, Hanasaaren kulttuurikeskus Espoossa ja Tukholman Suomi-instituutti ovat lähes ainoita toimijoita. Pohjola-Nordenin toiminnan parissa on ilahduttavasti

Vahva sisäinen tunneside saattaa silti olla olemassa, Suomi saattaa tuntua kadotetulta mantereelta tai puuttuvalta palapelin palaselta identiteetissä.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.