Kuulumisia Kemistä Teksti: Hannu Pirkola Kuva: Asko Pietarila Kemin Pohjola-Norden -yhdistyksen taival on yli seitsemänkymmenen vuoden mittainen (yhdistys on 9.1.1947 rekisteröity yhdistysrekisteriin). Vuosikymmeniin on sisältynyt monenlaisia tapahtumia ja yhdistysaktiiveja on ollut mukana toiminnassa kymmeniä, jollei satoja. Tiettävästi kuitenkin ensimmäistä kertaa vuosikokous ei vuonna 2019 pystynyt valitsemaan yhdistyksen hallitukseen sääntöjen edellyttämää 10 jäsentä, koska riittävästi halukkaita jäseniä ei löytynyt. Toki tiedämme, että emme ole ainoa yhdistys, jonka toimintaa uhkaa pula aktiivisista jäsenistä. Pitkin vuotta mietimme kokoontuessamme huolestuneina tilannetta, lisäsimme tiedottamista ja kuulutimme jäsentiedotteissamme jäseniä mukaan, jotta toiminta ei kokonaan hiipuisi, mutta toistaiseksi emme ole löytäneet ratkaisua, jolla saisimme väen liikkeelle, ei pelkästään tapahtumiin vaan myös niitä järjestämään. Totaalisesti emme kuitenkaan masentuneet ja tässä pari esimerkkiä tapahtumistamme vuoden 2019 aikana.
Pohjoismainen kirjallisuusviikko
saamme iloita Norrbottenin alueen nordistitien kanssa. Erityisen lämmintä yhteistyö on vuosien ajan ollut Haaparannan paikallisyhdistyksen kanssa, eikä vähiten yhdistyksen puheenjohtaja Ola Backen ansiosta. Hän on myös tarvittaessa ”potkinut” meitä vuorollaan liikkeelle järjestämään tapahtumia, joihin he ovat aina innokkaita osallistumaan, niin kuluneenakin vuonna. Joulujuhla pidettiin 23.11.2019 Kemissä, Vähämaan leirikeskuksen Savotta-ravintolassa. Aluksi nautittiin perinteinen ja todella maistuva jouluateria suomalaiseen tapaan, sitten kuultiin Lauri Myllymäen musiikkiesitys, laulettiin yhdessä joululauluja sekä suomeksi että ruotsiksi, saatiin seurata Kalixista saapuneen tanssiryhmän hieno kansantanssiesitys. Myös osallistujille annettiin oppia tanssin saloihin. Eikä joulujuhla ole mikään oikea juhla, ellei tilasuuteen saada vierailemaan myös joulupukki. Väki oli ollut kilttinä pitkin vuotta, koska lahjoja saivat kaikki osallistujat, jotka kiittivät pukkia lahjoista useamman laulun kera. •
Useiden vuosien ajan olemme yhdessä Kemin kaupunginkirjaston kanssa järjestäneet syksyisin kirjailijatapahtuman kirjaston tiloissa. Vuoden 2019 tapahtuma 12.11. liittyi samalla osaksi Kemin kaupungin 150-vuotisjuhlintaa ja vieraaksemme saimme kirjailija Virpi Hämeen-Anttilan, jota haastatteli illassa rehtori Heli Veijola. Kirjasto järjesti vierailun yhteyteen myös kahvitarjoilun. Tyytyväisinä kirjasimme ylös tapahtuman osallistujamäärän: 72 innokasta kuulijaa.
Joulujuhla
Meidän kemiläisten ei tarvitse etsiä pohjoismaista yhteistyötä kovin kaukaa, sillä Ruotsin rajalle on matkaa vain noin 25 kilometriä. Se ei ole matka eikä mikään ja henkisesti matkaa lyhentää vielä se mutkaton ja aktiivinen yhteistyö, josta
Virpi Hämeen-Anttilan vierailu Kemin kirjastossa pohjoismaisen kirjallisuusviikon aikana.
22
Kemin Pohjola-Norden ry (2019) Puheenjohtaja Rita Rantamo-Mikkola Varapuheenjohtaja ja aluetoimikunnan jäsen Riitta Vallin Muut hallituksen jäsenet: Anja Holpainen, rahastonhoitaja Marja Ketola Marja Kynsijärvi Mervi Matinlauri, jäsenvastaava ja aluetoimikunnan varajäsen Jari Myllymäki Hannu Pirkola, sihteeri