Teksti: Amina Bechqito
Kolumni
Paperisella ylioppilaslehdellä on paikkansa digimaailmassa
P
äätöksenteossa asiat on laitettava aina tärkeysjärjestyksen. Jostain syystä ylioppilaslehdet eivät kipua kärkisijoille, kun kyseessä on ylioppilaskuntien leikkaussuunnitelmat – lehtien budjettileikkaukset ovat näissä vakiopuheenaihe. Perusteena leikkauksille on esimerkiksi se, etteivät lehdet tuota yhtä paljon hyötyä, kuin mitä niihin satsataan. Rahalle ei saada vastinetta. Perinteisen printtilehden arvosta kinastellaan; niitä siirretään verkkoon tai pahimmassa tapauksessa koko lehti lakkautetaan. Täydellisen lakkautuksen kohteeksi vuonna 2018 joutui Itä-Suomen ylioppilaslehti Uljas. Myöhemmin samana vuonna jäädytettiin Tampereen Aviisi. Vuonna 2020 Tampereella käynnistyi uusi ylioppilaslehti, joka nimettiin Visiiriksi. Kaikkia lehtiä ei suinkaan lakkauteta, ne vain muuttavat muotoaan. Näin kävi hiljattain Suomen lukiolaisten liiton Improbatur -lehdelle, joka muuttui marraskuussa kokonaan verkkomediaksi. Viime vuosien ylioppilaslehtiä koskeneen keskustelun perusteella niiden tulevaisuus ei näytä elinvoimaiselta, ainakaan paperisessa muodossa. Mikäli ylioppilaslehtien budjetista leikataan, ei ole resursseja tuottaa painettua lehteä. Yhtenä vaihtoehtona onkin tuottaa pelkkää verkkolehteä tai -mediaa, joka ei vie painokuluja. Digitaalista vaihtoehtoa perustellaan usein paremmaksi, koska sen ajatellaan olevan ympäristöystävällisempi vaihtoehto paperiselle julkaisulle. Viestintäluotsin Ylioppilaslehdet 2020 -selvityksessä väitteen todetaan kuitenkin olevan ajateltua monimutkaisempi, koska tutkimusnäytöt eivät anna pitäviä perusteita kummankaan vaihtoehdon tueksi. Paperisia lehtiä ei siis suinkaan kannata tuomita ympäristösyistä – Suomessa niitä puolustavat 90%:n kierrätysaste sekä paperiteollisuuden energiatehokkuuden parantuminen. Printtilehdet ovat myös mainostajan etu. Paperista lehteä luettaessa sisältöön paneudutaan usein paremmin kuin netissä. Suosittelenkin yrityksiä tarttumaan mainospaikasta paperisesta ylioppilaslehdestä, etenkin, jos opiskelijat ovat tavoiteltu kohdeyleisö. Verkkolehti puolestaan tavoittaa lukijoita yliopiston ulkopuoleltakin, mutta netissä lukevilla saattaa olla
laitteessaan mainosten esto-ohjelma. Lisäksi verkossa käyttäytyminen on usein hektisempää ja jutut saatetaan vilkuilla nopeammin kuin paperilta luettaessa. Printtilehteä lukiessa lukija saa hetken rauhoittua, ja lehden voi lukea rauhassa kannesta kanteen. Digitaalisella aikakaudella on pidetään ehkä helppona vaihtoehtona printtilehtien siirtämistä verkkoon, koska suuri osa lukijakunnasta edustaa sukupolvea, joka verkkosisältöä kovasti kuluttaa. Voisin kuitenkin väittää, ettei kaikkea silti haluta lukea verkosta – päin vastoin. Paperista sisältöä luetaan mielellään opintojen, työelämän ja vapaa-ajan sosiaalisen median kulutuksen keskittyessä verkkoalustoille. Ehkä juuri minunlaiseni ajatellaan olevan osa sitä porukkaa, joka suodattaa kaiken datan mielellään digitaalisessa muodossa. Voin kuitenkin omalta osaltani kumota kyseisen oletuksen: en halua pelkkiä verkkolehtiä, taikka lukea kaikkea verkosta. Haluan tarttua fyysiseen lehteen, jonka paperiset sivut kahisevat sormissani. Koko lehden lakkauttaminen on luonnollisesti surkein lopputulos budjettipohdinnoille. Ylioppilaslehdet ovat merkityksellisiä erityisesti yhteisölleen. Lehti on opiskelijoiden leikkikenttä ja harjoittelupaikka, joka mahdollistaa kirjoittamisen kokeilevalla otteella. Mielestäni on hienoa, että sellainen mahdollisuus opiskelijoille opintojen aikana suodaan. Ylioppilaslehdet antavat opiskelijoille hirmuisesti sellaista kokemusta, joka näyttäytyy arvokkaana tulevaisuuden työelämässä. Yhteiskuntahistorijoitsija Jukka Kortti kirjoittaa Ylen artikkelissa (2018), että Suomen älymystön kirkkain kärki on jossain vaiheessa kirjoittanut Ylioppilaslehdessä päätoimittajana, toimitussihteerinä tai avustajana. Vaikka ylioppilaslehdet tulee nähdä vakavasti otettavana journalistisena alustana, on niissä myös sellaista vapautta, jota ei aina työelämässä pääse toteuttamaan. Lehdet eivät ole vain uutisalustoja, vaan tuottavat vaihtelevaa sisältöä ja tuovat esille opiskelijoiden näkemyksiä ja kannanottoja ajankohtaisiin aiheisiin. Lehti on ennen kaikkea aikansa kuva ja tuote, joka tuo iloa tekijöilleen vielä kauan julkaisemisen jälkeenkin. Siksi toivon, että nykyisten elinvoimaisten ylioppilaslehtien vireä toiminta jatkuu vielä pitkään, myös paperisena.
