3 minute read
Keräilijän tunnustuksia: Bill Hoest
Hoestin linna
uieraillessani Sy Barryn kanssa Long Islandin alueen piirtäjien kokoontumisessa vanhojen setien joukosta erottui pirteä vanha täti. Kyseessä oli Bunny Hoest (s. 1932), piirtäjä Bill Hoestin leski. Bunny järjestää joka kesä seutukunnan piirtäjille kesäjuhlat. Hän sanoi, että minun on ehdottomasti tultava mukaan. Vastasin, että valitettavasti en olisi silloin enää maassa.
– No sitten sinun on ainakin tultava katsomaan meidän taloa! hän totesi päättäväisesti. Joten mitäpä siinä muutakaan; piirtäjien lounastapaamisen jälkeen seurasin Bunnyn perässä.
Tie vei kaupungista ulos, meren rantaan ja sillan yli metsäiseen saareen.
– Tämä oli vielä aika syrjäistä seutua, kun muutimme tänne 1982, Bunny kertoo. – Tuttavamme kaupungissa pitivät meitä hulluina, kun halusimme tänne. Mutta tämän talon rakentaminen oli Billin unelma. Köynnöskasvien peittämä aita rajaa näkymää parkkipaikalla, mutta aidassa oleva pieni portti johdattaa pihapiiriin ja eteen avautuu vaikuttava näky: veteen viettävän metsäisen rinteen laella on hulppea, linnamainen kivitalo. Siinä on rannan puolella pyöreä torni.
– Kun ostimme paikan, koko tämä alue oli ollut Colgaten hammastahnasuvun omistuksessa, Bunny kertoo. Nyt tilanne on toinen: seutu on pilkottu tonteiksi ja niitä asuttavat yhä vain rikkaammat ihmiset. Osa heistä kulkee Manhattanilta tiluksilleen helikopterilla. Erään naapurin huhutaan kuuluvan saudien kuningashuoneeseen.
– Helikoptereista alkoi tulla niin paljon äänihaittaa, että nyt on rajattu niin, että niillä saa lentää vain jos omistaa maata enemmän kuin 22 hehtaaria. Mutta osa tonteista on edelleen niin isoja.
Kun Hoestit rakensivat talonsa, ei tarvinnut olBill Hoestin työtä jatkoi leski Bunny. teksti Jyrki Vainio
la vielä aivan helikopteririkas muuttaakseen alueelle. Vaikka talo on siis vasta reilut kolmekymmentä vuotta vanha, siihen sisältyy samalla myös paljon vanhempaa historiaa. – Rakennusaineena on käytetty New Yorkin vanhoja katukiviä. Kun rakensimme taloa, kaupungin katuja asfaltoitiin ja vanhoja kiviä sai poisviennin hinnalla.
Talon yläkerrassa on avara työhuone, ja pyöreä torni toimii erkkerinä sen nurkassa. Torniin Bill Hoest sijoitti työpöytänsä. Hän halusi nähdä ikkunoista moneen suuntaan.
Bill Hoest (1926–1988) sai siis toteutettua unelmansa, mutta se jäi lyhytikäiseksi: hän kuoli vain muutamaa vuotta talon valmistumisen jälkeen. Kuusi sarjaa vailla tekijää • Bill Hoest oli piirtänyt vuodesta 1968 yksiruutuista sanomalehtisarjaa nimeltä The Lockhorns. Suomessa se ilmestyi 70-luvulla Ilta-Sanomissa nimellä Pulmuset. Sitä voisi kuvailla yhdistelmäksi Lätsää ja Vihtoria ja Klaaraa. Aiheena on riitelevä aviopari. Herra on viinaan menevä nuorten naisten vokottelija, rouva perinteinen pirttihirmu.
Vuodesta 1977 Hoest teki myös strippisarjaa Agatha Crumm, vanhasta muorista, joka oli leivonnaisillaan noussut oman bisnesimperiumin johtajaksi. Tätä sarjaa julkaistiin Suomessa ainakin Uudessa Suomessa ja Karisto teki sarjasta vuonna 1980 jopa kovakantisen kokoelmakirjan Markat kotiin, Agatha. Kolmannen päivittäissarjan What a Guy! Hoest aloitti vain vuotta ennen kuolemaansa. Mutta näiden lisäksi hänellä oli myös vielä useita sarjoja viikkolehdissä: Bumper Snickers -autoaiheisia pilakuvia National Enquirer -lehdessä ja kolmen pilakuvan kokonaisuus Parade-lehdessä.
Parade on sunnuntailiite, jota jaetaan Amerikassa satojen eri sanomalehtien mukana. Kokonaislevikki lasketaan useissa kymmenissä miljoonissa.
Laugh Parade -sarjan keskimmäiselle kuvalle muotoutui vakioaihe: sen nimihahmoksi tuli jättikokoinen bernhardinkoira Howard Huge. Bill Hoestin kuollessa siis peräti kuusi sarjaa jäi vaille piirtäjää. Mutta eipä Bunny Hoestkaan ollut mikään pelkkä sivustakatsoja. Hän oli alun perin tullut Billille töihin avustamaan tätä tämän toimiston pyörittämisessä. Liiketoimista alkanut kumppanuus johti sitten avioliittoon. Siitä lähtien Bunny oli Billin mukana myös sarjojen ideoinnissa.
Niinpä Billin kuoltua Bunny kääri hihat ja asettui – Agatha Crummin tavoin? – Hoestin sarjakuvabisneksen johtoon.
Bill oli jo sairastuttuaan palkannut itselleen apupiirtäjän, John Reinerin. Tämä oli aiemmin työskennellyt Mort Druckerin, toisen saman seutukunnan piirtäjän, apuna tämän lyhytkestoisessa yritelmässä tehdä strippisarjaa poliittisilla karikatyyreillä.
Bill Hoestin kuoltua Reiner sai kaikki tämän sarjat piirrettäväkseen. Bunny hoiteli liikeasioita ja johti sarjojen kirjoittamista. Osan hän kirjoitti itse, osaslockhornsia voisi kuvailla yhdistelmäksi lätsää ja vihtoria ja klaaraa: aiheena on riitelevä aviopari.
Markat kotiin, Agatha -kokoelmasta (1980).
sa hän käytti ulkopuolisia vitsinikkareita.
– Kirjoittaminen oli minulle luontevaa, sillä olen taustaltani englannin opettaja. Joten kieliopista pidin ainakin huolen! Bunny nauraa.
Bunny myös muokkasi muilta kirjoittajilta tulleet jutut niin, että sarjan yhtenäisyys säilyi. – Joskus sain meille lähetetyistä ideoista vain aihion, jonka pohjalta tein oman jutun. Joka tapauksessa tiivistin tekstit niin, että ne kuulostivat sarjaan sopivilta. Meidän sarjoissa on käytetty tiivistä, hyvin ytimekästä kieltä.
Agatha Crumm ja What a Guy jatkuivat vuoteen 1996 asti, Howard Huge vuoteen 2007. The Lockhorns jatkuu John Reinerin piirtämänä edelleen.
Niin, ne piirtäjien kesäjuhlat. Ne tunnetaan nimellä Bunny Bash ja järjestetään vuosittain kesäkuun viimeisenä torstaina. Amerikkalaiset piirtäjätapaamiset tuntuvat yleensäkin suosivan tämän tyyppisiä muistisääntöjä: kuun niinjaniin mones sejase viikonpäivä.
– Billin ajatus oli alusta saakka, että hän haluaa jakaa tämän talonsa kollegoiden kanssa ja järjestää juhlia. Ensimmäisellä kerralla talo oli vasta rakenteilla ja tusinan verran alueen piirtäjiä tuli katsomaan työmaata.
Nykyään vieraita on toistasataa ja heitä saapuu paikalle myös muista osavaltioista.
Olen muutaman viikon etuajassa jäädäkseni juhliin, mutta Bunny antaa minulle muistoksi käynnistäni yhden Billin Lockhorns-originaalin. •
