In memoriam

Käsintehty puuruuvi muoviosien maailmassa

teksti Kivi Larmola ja Ville Hänninen

Sarjakuvantekijä Jukka Murtosaari kuoli elokuun viimeisinä päivinä äkilliseen sairaskohtaukseen. Vuonna 1963 syntyneen Murtosaaren, “Murtsin”, ura alkoi sarjakuvilla seurojen lehtiin, kuten Kannukseen 1980-luvun alussa. Pian nuori piirtäjä avusti jo Pahkasikaa ja ennen kaikkea Suomen MADia, jossa Murtosaaren kyky sarjakuva- ja elokuvaparodioihin ja eri taiteilijoiden tyylin imitointiin saavutti nopeasti huippunsa.

Murtosaaresta kehkeytyi luotettu ammattilainen, joka pystyi taipumaan moneen tyyliin, huumorista realismiin. Hän piirsi Kari Vaijärven käsikirjoituksiin realistista ja värillistä seikkailusarjakuvaa Jakea, jota ilmestyi Kustannus-Mäkelältä kaksi albumia (Tituksen profiili 1987 ja Valhallan portti 1988). Murtosaari teki myös runsaasti kirjankansia ja oli mukana parissakin isossa animaatiohankkeessa, kuten 1980-luvun kansainvälisessä Sindbad-elokuvassa, joka ei koskaan valmistunut. Myöhempinä vuosikymmeninä hän kuului harvalukuiseen suomalaisten Disney-piirtäjien joukkoon ja piirsi myös paljon Muumi-sarjakuvia.

Murtosaari oli ennen kaikkea käsityöläinen. Hän uskoi siihen, että kun kaikki työvaiheet tekee kunnolla ja oikein, lopputulos on hyvä. Murtosaari oli kisällintyönsä tehnyt, mestarinkirjansa ansainnut, ja oli ehkä sisimmässään varma, että teknokraattien ja muotiilmiöiden aika joskus vielä väistyy.

Jukka tiedosti roolinsa tilatun työn toteuttajana, ja oli työstään ansaitusti ylpeä.

Oman roolinsa ulkopuolella, esimerkiksi käsikirjoittajana, hänellä oli vaikeampaa. 2000-luvun alussa Jouko Nuora

Portugaliin muuttanut Murtosaari kirjoitti koko elämänsä ajan Amazon-tarinaa, joka kasvoi lähdekirjoina hyllyssä, mutta jokainen uusi tieto teki kokonaisuuden valmistumisesta aina vain vaikeampaa. Silti hän ei sortunut väittämään, että entisajan seikkailusarjakuva olisi ainoa oikea laji.

Perinteiden vaaliminen oli vain hänelle henkilökohtainen vastuu, joka oli kannettava. Kauniisti sarjakuvatekstauksella käsinkirjoitetut pitkät kirjeet lähtivät säännöllisesti maapostin kautta ystäville ja yhteistyökumppaneille.

Helpolla Murtsi ei itseään päästänyt. Sarjainfon kanteen hän piirsi itsensä Don Quijotena, valmiina taistelemaan tuulimyllyjä vastaan, eivätkä tietokoneet ja digitaaliset piirtopöydät päässeet hänen elämäänsä. Jos piirros piti värittää eikä käsillä ollut valopöytää, Murtosaari teippasi paperit ikkunaan ja jäljensi kuvan akvarellipaperille päivänvaloa apuna käyttäen – hankalassa asennossa mutta tietoisena siitä, että lopputulos oli oikein tehty, kunnolla värieroteltavissa.

Vaatimaton viivataituri on poissa

teksti Jyrki Vainio

EC-kustantamon ja MAD-lehden tunnetuimpiin taiteilijoihin kuulunut Jack Davis on kuollut 91-vuotiaana. Sarjakuvalehtenä vuonna 1951 aloittaneen MADin ensimmäisen numeron ensimmäinen tarina oli Davisin piirtämä “Hoohah!”, parodia EC-kustantamon aiemmin julkaisemista kauhusarjakuvista. Davis oli EC:n tuotteliaimpia piirtäjiä, keskittyen lähinnä kauhu- ja sotasarjakuviin sellaisissa lehdissä kuin Tales from the Crypt, Vault of Horror ja Frontline Combat.

Kun MADin perustaja Harvey Kurtzman jätti lehden vuonna 1957 riitauduttuaan kustantaja Bill Gainesin kanssa, Davis lähti tämän mukana. Mutta kun Kurtzmanin uudet lehtiyritelmät Trump, Humbug ja Help osoittautuivat lyhytikäisiksi, Davis palasi MADin avustajaksi vuonna 1965.

MADin ohella Jack Davis teki laajan uran aikakauslehti- ja mainoskuvittajana. Hänen energistä ja yksityiskohtaista tyyliään suosittiin etenkin urheiluaiheissa ja suuria joukkokohtauksia vaativissa kuvissa.

Davis itse piti kuvittajan uransa huippuna 70-luvulla tekemiään Time-lehden kansia. Niiden ohella hänen näkyvimpiä töitään olivat yli 40 elokuvajulistetta, ensimmäisenä, itseoikeutetusti, elokuvaan Mieletön, mieletön maailma (It’s a Mad, Mad, Mad, Mad World, 1963). Davis teki myös kymmeniä levynkansia, mm. Spike Jonesille. Toteutumattomana haaveena Davisilla oli oman strippisarjan luominen.

Uransa alussa Davis oli ollut apupiirtäjänä sarjoissa Mark Trail ja Pyhimys ja vuosikymmenten mittaan hän hahmotteli omia sarjoja useaan kertaan. Todennäköisesti kuitenkin hänen piirrostyyliään pidettiin liian yksityiskohtaisena sanomalehtisarjalle.

Jack Davisia pidettiin ilmiömäisen nopeana piirtäjänä ja hän tuntui hallitsevan suvereenisti kaikki tyylilajit realistisesta karrikoituun ja kaikki piirtotekniikat yksityiskohtaisesta viivavarjostuksesta miltoncaniffmaisiin mustiin pintoihin ja mainoskuvien akvarelleihin.

Atlantassa vuonna 1924 syntynyt Davis muutti 90-luvun alussa perheineen takaisin Georgiaan. Yhdysvaltain etelävaltiot ja sisällissodan historia olivat toistuvia aiheita myös Davisin piirroksissa.

Henkilönä Davis oli ystävällinen ja äärimmäisen vaatimaton. “En osaa lukea tai kirjoittaa, piirrän kuvia”, oli hänen tyypillinen luonnehdinta itsestään. 1954 E . C. P ubli c ations

Pellonreunalta ikuisuuteen

teksti Vesa Kataisto

Hyviä strippisarjakuvia syntyy harvoin, loistavia enää tuskin koskaan. Richard Thompsonin Cul de Sac eli Pellonreuna oli lujassa nousukiidossa kun kohtalo päätti toisin. Thompson (1957–2016) menehtyi Parkinsonin tautiin heinäkuun lopussa.

Koko elämänsä piirtämiseen keskittynyt Thompson keräsi mainetta Washington Postin julkaisemalla, kerran viikossa ilmestyneellä Richard’s Poor Almanac -pilapiirroksellaan. Erityisesti George W. Bushin puheenparsista koottu, kuvitettu runo ”Make the Pie Higher” (2002) herätti huomiota.

Thompsonilta pyydettiin strippisarjakuvaa, mutta hän antoi ajatuksen hautua hitaasti. Pellonreunan syntyyn meni kaksi vuotta. Nelivuotiaan Alice Otterloopin ja hänen 8-vuotiaan isoveljensä Peteyn tähdittämät tarinat kertovat elämästä esikaupungissa. Alkujaan viikottainen sarja saatiin syndikaattilevitykseen 2007 Universal Uclikin kautta. Omapäisen Alicen oivallukset herättivät ihastusta laajalti.

”Luulin parhaiden sanomalehtisarjakuvien olevan muinaista historiaa. En ole koskaan ollut näin iloinen erehdyksestäni. Richard Thompsonin Cul de Sac:issa on kaikki. Älyä, herkkää huumoria, iloisia sanaleikkejä ja mikä yllättävintä, se on piirretty aivan täydellisen ihanasti”, hehkutti Bill Watterson

Reklaamimies tunsi yleisönsä

teksti Ville Hänninen

Suomalaisen mainonnan historiasta paljon kirjoittanut ja myös sitä itse vuosikymmenien ajan tehnyt Hannu Konttinen kuoli 23. elokuuta. Vuonna 1944 syntynyt Konttinen teki muun työnsä ohessa melkein koko uransa ajan sarja- ja pilakuvia. Markkinointi & Mainonta -lehteen hän piirsi vuosina 1977–2009. Sen lisäksi Konttisen kuvia julkaisivat ensimmäisen Cul de Sac -kokoelman esipuheessa.

Kun Thompsonilla todettiin Parkinsonin tauti 2009, kollegat tulivat tueksi. Vuonna 2012 ilmestyi Team Cul de Sac: Cartoonists Draw the Line at Parkinson’s, kokoelmakirja johon Wattersonkin osallistui ensimmäisellä julkaistulla maalauksellaan sitten Calvin & Hobbesin loppumisen. Tulot lahjoitettiin Parkinsonin tautia tutkivan Michael J. Foxin säätiön hyväksi.

Thompson sai Reuben-palkinnon 2011 vuoden parhaana pilapiirtäjänä. Hänen sarjastaan on ilmestynyt suomeksi yksi kokoelmakirja, Pellonreuna – Umpitien päässä (Egmont 2009).

muun muassa Mainosuutiset, Arvopaperi ja Ilta-Sanomat. Konttisen piirroksia hallitsi voimakas värimaailma ja tavanomaisia ammattilehtisarjakuvia parempi alan tuntemus. Hänen sarjakuvansa eivät olleet tilan täytettä, vaan ammattilaiset lukivat niitä innokkaasti.

Konttisen tuotannosta on julkaistu neljä kokoelmaa: Ketara & Co (Mainosuutiset, 1985), Mainosmies Ketara: Mainosuutisten ja Markkinointi & mainonta -lehden sarjakuvia vuosilta 1985–1997 (Konttisen toimisto, 1997), Seitsemän kuolemansyntiä (Konttisen toimisto, 2002) ja Tämä jumalten ala: Markkinointi & mainonta -lehden sarjakuvia 1998–2006 (Talentum, 2007).

Sarjainfo 3/1986

Muualla sanottua

”Jack Nicholson varastaa show’n jokerina Tim

Burtonin Batman-ohjauksessa vuodelta 1989. Batmania näyttelee Bruce Wayne.”

Helsingin Sanomien Nyt-liite TV-tiedoissa 9.9.2016

Parhaan kotimaisen sarjakuvablogin palkinto Taivaallisin sarjakuvablogi jaettiin kolmannen kerran Helsingin sarjakuvafestivaaleilla 2.9.2016. Voittajablogi on Heta Nääsin Harmaan pupun päiväkirja. Se kertoo suurelta osin omaelämäkerrallisia tarinoita pupuhahmojen kautta. Aiheina ovat mm. ympäristötuho, maailmantuska, lapsuus, ystävyys, rakkaus, ruumiillisuus, häpeä ja nörttikulttuuri.

Pupusarjakuvista on ilmestynyt myös kirja (Harmaan pupun päiväkirja, 2012). Voittaja sai 200 euron lahjakortin, jonka tarjosi taidetarvikeliike Tempera.

”Harmaan pupun tapauksessa esittäytyy tekijänsä ilmiömäinen kehitys bloginsa otsikon alla kaikilla sarjakuvanteon osa-alueilla”, arvioi raadin jäsen, sarjakuvaneuvos Mikko Huusko. “Paljastamalla henkilökohtaisimpia, arimpia salaisuuksiaan voikin paradoksaalisesti puhua yleisimmin”, sanoi sarjakuvaneuvos Johanna Rojola. Tekijä on itse kertonut blogistaan näin vuonna 2011: “En muista miksi juuri kanipupunen tuntui sopivalta eläimeltä. Joka tapauksessa olen huomannut, että kuten yksinkertaisesti piirrettyyn ihmishahmoon, eläinhahmoon on helppo samaistua koska se ei varsinaisesti näytä keneltäkään.”

grimbird.sarjakuvablogit.com

Harmaan pupun päiväkirja, muita blogeja ja blogiesittelyitä osoitteessa sarjakuvablogit.com.

Pienlehtien rakastaja

teksti Aino Sutinen kuva Evan Androutsopoulos

AS: Hei Evangelos Androutsopoulos! Esittele itsesi! EA: Olen sarjakuvapiirtäjä, ja olen asunut Helsingissä, ja sitä ennen Ateenassa ja Lontoossa. Kreikassa aloitin sarjakuvien piirtämisen ja pienlehtien tekemisen. AS: Kuinka tämänkertaiset kuvitukset syntyivät? EA: Kuvitukset piirsin musteella ja vesivärillä. Kuvitukset on yleensä minusta aika paljon vaikeampia kun sarjakuvat, koska ei ole ollut paljon kokemusta. Kuvista yritin saada näköisiä, toivottavasti toimivat. AS: Sarjakuvasi julkaistiin Asema-kustantamon Antologia no. 8:ssa, joka ilmestyi juuri. Tarinassa kerrotaan laiminlyödystä maatilasta ja maastamuuttohaaveista nimeämättömässä maassa. Kuinka tämä tarina syntyi? EA: En ole ihan varma, mistä idea tuli. Tarina koostui eri tapahtumista, joita muistan nähneeni, ja on ollut ajatuksissani jotakin vuosia. Tarinan loppu oli minulle kerrottu kun istuin satamassa, vaikka en ole ihan varma sen totuudesta. Piirsin tarinan ja en ollut alussa ihan varma, mikä loppu olisi, ja olinkin alussa tehnyt eri version koko jutusta. Piirsin sitten viimeiset sivut uudestaan, koska tuntui että tämä oli parempi loppu. AS: Vice-sivusto on myös julkaissut useita sarjakuviasi. Onneksi olkoon! Lyhyissä tarinoissasi on mystistä tunnelmaa, erikoisia käänteitä, scifiäkin.

Onko kansainvälinen nettinäkyvyys tuottanut hedelmää? Samalla sivustolla julkaistaan myös mm. Simon Hanselmannin sekä toisen suomalaisen, Sami Ahon, sarjakuvia. EA: Vicen toimittajalle saa aika vapaasti lähettää ja Nick Gazin vastaa aina, jos tykkää. En vielä tiedä, onko näistä tullut hedelmiä. Tai onko niitä kansainvälisesti paljon luettu, mutta jos lukijoita tulee blogiini tai lukemaan muita sarjakuvia, niin olen tyytyväinen. AS: Olet myös ahkera pienlehteilijä. Entä mitä muita projekteja sinulla on tällä hetkellä? EA: Joo, olen tehnyt paljon pienlehtiä viimeiset kymmenen vuotta. Nyt teen uuden pienlehden taas, noin 32 sivua. Minulla on paljon lyhyitä sarjakuvia, joista voisi tehdä jonkun kokoelman syksyn aikana. Mutta seuraavaksi en tiedä vielä mitä aloitan. Haluan tehdä pidempiä, parempia tarinoita, ja siihen menee sitten paljon enemmän aikaa. Haluan jatkaa pienlehtien tekemistä, vaikka tekisin kirjojakin. AS: Mistä haaveilet tulevaisuudessa? EA: Haaveeni on, että voisi jatkaa tehdä sarjakuvia monta vuotta, ja että on aikaa kehittyä paremmaksi joka kerta.

Lauri Ahtinen ja hiljan valmistunut Napoleon Cocktails.

Ristiretkellä negatiivisuutta vastaan

Lauri Ahtinen etsii omaa tyyliä innokkaan tekemisen kautta.

oululainen opettaja Lauri Ahtinen (s. 1983) on viimeisten seitsemän vuoden aikana julkaissut neljä sarjakuvakirjaa. Tänä syksynä häneltä ilmestyi lastenkirja Itä-Borneo. Yksi kirjan julkistamistilaisuuksista järjestettiin Oulun Taiteiden yössä 18. elokuuta.

Taiteiden yön alkuillasta oli paljon erilaisia ohjelmanumeroita eri puolilla kaupunkia samaan aikaan. Moninainen ja samanaikainen ohjelmisto heijasti kaupunkitilaa ylipäätään; kaupunki eli ja muuttui ihmisten mukana. Matkalla Itä-Borneon julkistamiseen Oulun Suomalaiseen kirjakauppaan havaitsin myös kaupallisen Oulun muuttuneen. Suomalainen kirjakauppa oli muuttanut kivijalasta läheiseen kauppakeskukseen.

Myöhästyin hieman tilaisuuden alusta, vaikka matkaa uuteen sijaintiin oli vain korttelin verran. Liiketilan löytäminen kauppakeskuksesta oli hankalampaa kuin kadun varresta. Kirjailija Essi Kummu oli jo ehtinyt aloittaa Lauri Ahtisen ja Itä-Borneon kuvittaneen Anna Sofia Vuorisen haastattelun. Menetin tekijöiden esittelyn, mutta ehdin kuulemaan varsinaista asiaa. – Itä-Borneo lähti liikkeelle Annan halusta tehdä teksti ja valokuvat Reijo Valta

lastenkirjakuvitus, kertoi Ahtinen. – Anna kertoi haluavansa tehdä lastenkirjakuvituksen ja kyseli tuntisinko kirjailijoita, jotka voisivat haluta tehdä tekstejä. Ehdotin itseäni. Itä-Borneossa kerrotaan, mistä vauvat tulevat ja mitä he tekevät ennen syntymää. Asia selvitetään Karhulan perheen pyöräillessä päiväkodista kotiin. Kesken haastattelun yksi Ahtisen neljästä lapsesta tuli isänsä tueksi.

– Tässä kirjassa on tarina sekä lapsille että aikuisille, kertoi haastattelija Kummu. – Niin kuin jokaisessa hyvässä lastenkirjassa on.

Se kävi hyvin ilmi Kummun valitsemasta lukunäytteestä. Isäkin kävi välillä Itä-Borneossa etuoksalla tervehtimässä tulevaa vauvaa.

Maailman kolmanneksi suurimmalla saarella, Borneolla, on perinteitä suomalaisessa kirjallisuudessa. Esimerkiksi Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelijassa päähenkilö Konsta Pylkkänen tutkii tarkasti maailmankartasta tuota kolkkaa paikannimeä ihmetellen.

Lastenkirjan tekemiseen osallistuvan sarjakuvataiteilijan olettaisi olevan teoksen kuvittaja. Tässä tapauksessa on kuitenkin toisin. Ahtinen ei ole myöskään uraltaan tai taustoiltaan tyypillinen sarjakuvien tekijä.

Taiteiden yössä meillä ei ollut aikaa keskustella. Ahtisen piti kiirehtiä Galleria Koomaan isännöimään Kooma-kollektiivin (Ahtinen, Antti Putkonen, Ilkka Mikkonen) runodiskoa. Ahtinen ehti kuitenkin kertoa, että syyskuun alusta koittaa pitkään odotettu vapaus – toisin sanoen apurahan mahdollistama melkein vuoden työskentelyvapaa.

Kävimme läpi Ahtisen uraa seuraavana maanantaina hänen kotonaan Tuirassa.

Raahesta kotoisin oleva Ahtinen muutti 19-vuotiaana Ouluun opiskelemaan opettajaksi. Työpaikka löytyi valmistumisen jälkeen Rajakylän yläkoulusta, jossa Ahtinen opettaa suomea niille joiden äidinkieli on jokin muu kieli, eli käytännössä maahanmuuttajille. ”Lidlin kassajonossa, pian kotona”, Ahtinen lähetti viestin muutamaa minuuttia ennen sovittua aikaa. Hän oli ehtinyt jo pyöräillä pihaan ennen kuin sinne saavuin. Ahtinen laittoi ostokset jääkaappiin ja istuimme keittiön pöydän ääreen. Satiirinen itsetutkiskelija • Monet sarjakuvataiteilijat ovat piirtäneet koko ikänsä. Moni on julkaissut ensimmäiset työnsä jo murrosiän kynnyksellä. Ahtiseen tämä ei päde.

– Ensimmäiset sarjakuvani tein Opettajankoulutuslaitoksen kuvataideopintojen yhteydessä, aloittaa Ahtinen. – En ollut edes lukenut sarjakuvia ennen oman uran alkamista. Nyttemmin olen lukenut paljonkin, mutta lukeminen on ollut ammatillista. Etsii sellaista, josta voisi ottaa oppia omaan tekemiseen. Sarjakuvat imaisivat Ahtisen mukaansa. Kuvataiteen sivuaineopintojen opinnäyte syntyi sarjakuvamuotoon. Ahtinen kertoo olevansa visuaalinen ihminen, jolle ajatukset tulevat sekä kuvina että sanoina. Niinpä sarjakuvat syntyvät luontevasti. Omaksi iloksi ja oman elämän kommentoinniksi syntyneet sarjakuvat vaikuttivat sopivilta tarjottaviksi jollekin kustantajalle.

– Silloin 23-vuotiaana tapahtui todella paljon. Sain ensimmäisen lapsen, valmistuin ja aloitin päivätyöt opettajana, kertaa Ahtinen. – Kaikelle tuolle sarjakuvan tekeminen oli hyvä vastapaino. Muutenkin tuotannossani olen pysynyt hyvin lähellä omaa elämääni.

Satiirinen itsetutkiskelu on keskeistä Ahtisen kaikissa töissä.

Tuolloin kustannusmaailmaa tuntematon Ahtinen lähetti sarjakuviaan viidelle tai kuudelle suurelle kustantamolle. Ensimmäisenä vastasi WSOY:llä silloin työskennellyt Samuli Knuuti, joka ehdotti julkaisun tekemistä. Pari viikkoa myöhemmin otettiin yhteyttä myös Likeltä, mutta tuolloin kirjasta oli jo sovittu WSOY:n kanssa.

– Itse asiassa ensimmäiset piirtämäni sarjakuvat ovat ensimmäisessä sarjakuvakirjassani, miettii Ahtinen.

Sarjakuvataiteilija syntyi jälkikäteen tarkastellen nopeasti. Ensimmäisten sarjakuvien tekemisestä oli kulunut vuosi kun esikoisteos Melankolian kaksi huonetta ja keittiö ilmestyi vuonna 2009. Sitä seurasivat Viidentoista minuutin yksinäisyys seuraavana vuonna ja Karjala 90210 vuonna 2012. – Suunnittelin ensimmäiset teokset trilogiaksi jo alusta pitäen. Kullekin kirjalle oli oma teema – masennus, yksinäisyys ja suomalainen mieheys –, jota ”tuotannossani olen pysynyt hyvin lähellä omaa elämääni.”

Teoksesta Melankolian kaksi huonetta ja keittiö (2009).

stripit tavalla tai toisella kommentoivat.

Kirjat syntyivät suunnitelman mukaisesti samana jatkumona. Kolmas kirja oli jo valmis yli puoli vuotta ennen kuin se julkaistiin.

Ahtinen ei osaa nimetä sarjakuvilleen esikuvia tai vaikutteen antajia. – Aloin vain tehdä omaa juttuani.

Hetkisen pohdittuaan hän mainitsee Max Cannonin ”tylytykset”, eli Raw Meat -stripit. – Niissä on jotakin samaa kuin omissani.Kun ehdotan, että hänen trilogiansa nojautuu enemmän pilapiirrosten tai kuvitettujen aforismien perinteeseen, Ahtinen riemastuu.

– Joo! Niin voi olla. Runoilija Eero Suvilehto kommentoi kirjojani taannoin kirjailijakiertueella ”kuvitetuiksi alatyylisiksi aforismeiksi”. Heikki Jokinen päätyi samaan Helsingin Sanomissa julkaistussa Melankolian kahden huoneen ja keittiön arviossa. ”Muodoltaan stripit ovat kuvitettuja aforismeja. Suurimman osan voisi lukea täysin ilman kuvaa; kokeilin, ja se toimi. Ahtisen ahdas ja viitteellinen ruutu ei silti ole yhdentekevä, usein kuva tukee lakonista ilmaisua”, hän kirjoittaa. Kvaak.fi:n Jukka Laine ei pitänyt Ahtisen jälkeä kovin sarjakuvamaisena. ”Tekstit toimisivat ihan yhtä hyvin ilman kuviakin, ja eivätkä ne kuvat edes ole mitään iloa silmille”, Laine arvioi kolmatta teosta, jossa Ahtinen käytti paljon Mikael Gyllingin ja Teppo Sillantauksen Naisen kanssa -sarjan kuvastoa. Lainailu oli rinnastava tehokeino.

Eräässä Huutomerkin järjestämässä tilaisuudessa Karjala 90210 -teoksen ilmestymisen jälkeen Ahtinen kertoi, että seuraavaksi hän haluaisi tehdä kirjan, jonka sivuilla olisi vain tekstiä. Ovatko nuo suunnitelmat unohtuneet?

– Eivät! Mutta vielä tunnen olevani keskinkertainen kirjoittaja. Olen kirjoittanut runoja, mutta... Ahtinen vaikenee hetkeksi. Ei niistä sen enempää.

– Keskinkertaisia tekstejä ja keskinkertaisia piirroksia yhdistelemällä saan aikaiseksi jotakin julkaisukynnyksen ylittävää.

Homepäiväkirja • Neljäs sarjakuvakirja ei syntynytkään yhtä helposti kuin aikaisemmat. Ahtinen aloitti kahta uutta teosta, mutta kumpikaan niistä ei lähtenyt menemään. Avuksi tuli oma elämä.

Ahtiset hankkivat Oulusta omakotitalon, joka pian muuton jälkeen paljastui asumiseen sopimattomaksi. Perhe oli joutunut hometaloansaan. Vaikka myyjä oli tiennyt kauppaavansa hometaloa, jäi haksahduksesta Ahtisille suuret velat. Raahelainen kirjailija Pauliina Vanhatalo oli ehdottanut Ahtiselle, että hän tekisi esimerkiksi grafiikan lehden, jota ostamalla ihmiset voisivat auttaa tukalaan taloudelliseen tilanteeseen joutunutta perhettä.

– Tein Vanhatalon ehdottaman grafiikan lehden ja silloin tuntui siltä, että tästä voisi tehdä enemmänkin. Seuraavien kolmen kuukauden aikana syntyi noin viisikymmentä sivua, koko kirjassa meni reippaat puoli vuotta. Tekemäni grafiikan lehti päätyi myös Homepäiväkirjan kanneksi. Kirjaa varten piti etsiä uusi kustantaja, sillä entinen kustannustoimittaja oli siirtynyt freelanceriksi eikä enää voinut ottaa sarjakuvia. Likellä oltiin edelleen kiinnostuneita Ahtisen teoksista.

– Homepäiväkirja sai paljon huomiota. Siitä kirjoitettiin juttuja vaikka mihin, muisteli Ahtinen. – Kohtalotovereita on paljon.

Teoksen arvioissa huomioitiin muun muassa se, että aiheesta ”saisi pateettisiakin asetelmia, mutta Ahtinen ironisoi ja etäännyttää juuri sopivalla skaalalla. Välillä naurattaa ja itkettää yhtä aikaa”, summasi kirjastonhoitaja Jaana Märsynaho. Sarjakuvaromaanin aihe sai monet lukijat ottamaan yhteyttä ja kertomaan omista kokemuksistaan. Myös eräs homekoirafirma otti yhteyttä ja toivoi Ahtisen mainostavan sitä. Sopimusta ei syntynyt.

– Yhteydenottoja tuli kirjan elinkaaren ajan, reilun puolen vuoden ajan, laskeskeli Ahtinen. – Ei minusta tullut pysyvästi Home-Lauri. Onneksi, naurahtaa tekijä.

Homepäiväkirja oli myös vuoden 2015 Sarjakuva-Finlandian finalisti. Valitsijadiktaattori, näyttelijä Heli Sutela nosti kuitenkin tunnustuspalkinnon saajaksi Kati Närhen sarjakuva-albumin Seitsemäs vieras (WSOY). – Käyttämäni päiväkirjamuoto kiehtoo edelleen. Käytän sitä varmaankin jossakin tulevassa teoksessa. Oma tyyli on edelleen haussa.

Suurimman osan sarjakuvistaan Ahtinen on tehnyt suoraan kirjoiksi. Uusi aluevaltaus on tänä vuonna Kaupunni-verkkolehdessä alkanut kuukausittainen ”elämänhallinnallinen self help -palsta” nimeltä ”Kuinka tulla onnelliseksi”. Apurahataiteilija • Alkavan Suomen Kulttuurirahaston, Taiteen edistämiskeskuksen ja Otavan kirjasäätiön mahdollistaman apurahakauden aikana Ahtinen aikoo tehdä sarjakuvaromaanin pakolaiskriisiin ja maahanmuuttajiin liittyen.

– En mielelläni kerro sisällöstä vielä, koska suunnitelmat saattavat vielä muuttua paljon, Ahtinen miettii. – Niin on käynyt useiden töiden kanssa. Sen verran voin paljastaa, että tulevassa teoksessa saattaa olla jopa ruutuja.

Uuteen sarjakuvaromaaniin Ahtinen on valmistautunut lukemalla paljon Lähi-itään liittyviä sarjakuvia ja teoksia. Ajattelemisen aihetta ovat antaneet erityisesti Guy Delislen Merkintöjä Jerusalemista (2011) ja alennuslaarista löydetty Lamia Ziadén Bye Bye Babylon (2010). Ziadéen Ahtinen kertoo palanneensa useita kertoja. Hän hyppää hakemaan teosta kirjahyllystä ja esittelee sitä tarkemmin.

– Teokseni tapahtumapaikka tulee olemaan Oulu, josta takaumissa siirrytään eri puolille maailmaa. Näin ainakin nykyisten suunnitelmien mukaan.

Yhteiskunnalliset teemat ovat kiinnostaneet Ahtista. Tuleva kirja on aiheensa vuoksi sellainen.

– Harmittaa vietävästi, että maahanmuuttoon liittyvissä keskusteluissa asiantuntijat on sivuutettu täysin, aloitti Ahtinen. – Uutisissa seurataan ihan liian paljon mielipiteitä.– Nykyisin saa mielipiteensä hyvin helposti esille Twitterin ja sosiaalisen median kautta. Sellaiseen minulla ei ole mielenkiintoa. Kohu jonkun teemuselänteen tviiteistä ei voisi vähempää kiinnostaa.

Kahdeksan vuoden työskentely maahanmuuttajalasten kanssa on tuonut Ahtiselle varmasti mielipidettä laajemman näkemyksen edistää yhteiskunnallista keskustelua.

– Ylipäätään haluan levittää positiivisia asioita. Kaikki ei ole hyvin, mutta kaikki on ok. Olen ristiretkellä negatiivisuutta vastaan, lisää Ahtinen ironisen mahtipontisesti. ”ei minusta tullut pysyvästi home-lauri. onneksi.”

Teoksesta Karjala 90210 (2012).

Taidemaalari ja galleristi • Ahtinen aloitti taulujen maalaamisen samaan aikaan sarjakuvien tekemisen kanssa. Parhaillaan yksi teos on esillä pohjoissuomalaista nykytaidetta esittelevässä, parin vuoden välein järjestettävässä Lumipalloefekti 3 -katselmuksessa Aineen taidemuseossa Torniossa. Ahtinen itse kuvailee teosta ”taidegraafisia elementtejä sisältäväksi sarjakuvamaiseksi kuvakertomusprintiksi”. Ensimmäisen näyttelyn Ahtinen piti pian esikoisteoksen ilmestymisen jälkeen Jii Roikosen ja Ullamaija Talstan Galleria Kaupassa. – Roikonen varmaan pyytäessään ajatteli, että toisin esille sarjakuvia. Mutta päätin ottaa näyttelyn haasteena ja tehdä sitä varten sarjan maalauksia, muistelee Ahtinen.

– Olen yltiöoptimisti ja mielelläni sovin aikatauluja, jotka pakottavat tekemään ja opettelemaan uutta, pohtii Ahtinen. – Oulun Sarjakuvakeskukselle sovin Ihmisen jälkeen -valokuvanäyttelyn ennen kuin olin yhtään valokuvaa ottanut. Nopeasti piti aukot ja valotusajat oppia kuvaamista varten.

Yksityisnäyttelyitä Ahtinen on pitänyt lähinnä Oulussa. Kaksi näyttelyistä on ollut Galleria Koomassa, jonka perustajiin hän kuuluu. Oulun Heinäpäässä sijaitseva galleria on toiminut keväästä 2014. Sen ensimmäinen näyttely oli Ahtisen Lapland Zoo. Ihmisen jälkeen -näyttely oli syyskuussa 2015.

– Galleria on ollut mukava. Siellä voi järjestää kaikenlaisia tilaisuuksia, niin kuin meillä Taiteiden yössä oli, pohtii Ahtinen. – Runodisko oli hyvä!

Ahtisen työhuone on myös gallerian tiloissa.– Eh

kä apurahavapaan aikana on mahdollisuus paneutua Galleria Kooman toimintaan paremmin, miettii Ahtinen.

Tätä kirjoitettaessa Galleria Koomassa oli meneillään Lasten Koomat -niminen lasten disko.

Gallerian lisäksi Ahtinen on ollut Showroom Socialin yksi välitettävä taiteilija. Sen ajatuksena on järjestää taiteen tupperware-kutsuja. Nettisivujen mukaan Showroom Social ”on yhteisö, joka levittää taiteen ilosanomaa. Taidebileissä taidetta esitellään osana kotien sisustusta mukavassa ilmapiirissä.” Taidebileiden aikana ja niiden jälkeen on mahdollisuus ostaa taidetta.

– Taidebileet ovat olleet toimiva systeemi. Niiden kautta olen saanut myytyä yhden kalliimman ja isomman työn, kertoi Ahtinen. – Galleria Koomasta se ei varmaankaan olisi löytänyt ostajaa.

Yhteisössä Ahtista harmittaa vain englanninkielinen nimi. Vuosien mittaan maalaaminen ja sarjakuvien tekeminen ovat asettautuneet omille paikoilleen vuodenaikojen mukaan.

– Maalaan mieluiten kesällä, kun on paljon valoa. Talvikuukaudet puolestaan ovat sarjakuvien aikaa.

Titta på Tuira • Viime kesänä Ahtinen oli järjestämässä Tuiran korttelijuhlaa, Titta på Tuiraa. Hän oli Hanna Jakun lisäksi toinen pääjärjestäjistä. Ahtisen viljelemä satiiri näkyi tapahtumassa, esimerkiksi Tuiran tori oli sen ajaksi nimetty Punavihreäksi kuplaksi. Nimitykselle on perusteet: jos tuiralaiset olisivat saaneet päättää, niin nykyinen Suomen tasaval

lan presidentti olisi Pekka Haavisto. Kaleva-lehden haastattelussa Ahtinen totesi, että korttelijuhlassa ”juodaan pienpanimo-oluita ja trimmaillaan partoja” ja ”tavoitteena on mahdollisimman cooli, swägi ja hipsteri meininki”.

– Tahallisesta ärsyttämisestä huolimatta olemme saaneet yksinomaan positiivista palautetta, kehaisee Ahtinen. – Kävijöitä eri tapahtumissa oli kolmen–neljän tuhannen väliltä. Tuirassa liikkui paljon porukoita ja myöhemmin kuulin, että keskusta oli samaan aikaan tyhjä.

Tyytyväisyys korttelijuhlan onnistumisesta paistaa Ahtisen kasvoilta.

– Tapahtuma tullaan järjestämään myös ensi kesänä.Tapahtuman järjestämisestä päällimmäisenä mieleen oli jäänyt byrokratian helppous.

– Aina valitetaan, että Sääntö-Suomi sitä ja Sääntö-Suomi tätä. Eihän tässä tarvinnut täyttää kuin yksi paperi ja kaikki oli sillä selvä. Yhteistyö kaupungin kanssa sujui tosi mutkattomasti.

Kulttuuritoimija • Lauri Ahtinen kirjoineen ja tauluineen on ollut Oulun kulttuurielämässä monessa mukana. Järjestötoimintakin on alkanut kiinnostaa, Ahtinen on ollut Oulun kirjailijaseuran hallituksessa sen perustamisesta. Nykyisin hän on seuran varapuheenjohtaja.

Monena vuonna hän piti Oulun Taiteiden yössä Pimp my Art -taidetuunaamoa. Ihmiset saivat tuoda taideteoksia, joista Ahtinen kumppaneineen tuunasi entistä hienompia teoksia. Tuunaamossa toteutui yksi kansainvälisen situationisti Guy Debordin ajatus taiteen merkityksestä ja tekijyydestä.

Kiinnostava avaus oli Oulun pääkirjastolle joulukuussa 2014 tehty Muuri – Mauer. Jo kaksi vuotta ilmestymisen jälkeen kustantaja uhkasi makuloida Karjala 90210 -teoksen loppupainoksen. Ahtinen osti sen ja rakensi siitä muurin kirjaston portaikkoon. Ajatuksena oli herättää keskustelua kirjan elinkaaresta.

Ahtinen jakoi kirjat kirjaston asiakkaille. Ihmisiä houkuteltiin paikalle lupaamalla kymmenelle ensimmäiselle ämpäri ilmaiseksi.

Haastattelun lopuksi yritän kysyä, miten Ahtinen summaisi uraansa sarjakuvan ja taiteen maailmoissa. Hän ei lähde lainkaan mukaan.

– Minähän olen vasta 32-vuotias... Niin. Ehkä palaamme kysymykseen neljänkymmenen vuoden päästä. •

lauri ahtinen

Syntynyt: 1983, Raahe

Teoksia: Itä-Borneo (kuvitus Anna Sofia Vuorinen, S&S, 2016) Homepäiväkirja (Like, 2015) Karjala 90210 (WSOY, 2012) Viidentoista minuutin yksinäisyys (WSOY, 2010) Melankolian kaksi huonetta ja keittiö (WSOY, 2009)

Suunnittelija, Vimma Company Galleristi, Galleria Kooma Varapuheenjohtaja, Oulun kirjailijaseura Pimp my Art -taidetuunaamo (2011, 2012, 2013) Kolumnisti, kuvittaja