Sarjainfo #162, 1/2014 by Suomen sarjakuvaseura ry

N:O 162

1/2014

7â&#x201A;¬

terhi ekebom RUTU MODAN KRIITIKON VALINTA 2013 CHARLES BERBERIANIN HELSINKI

kuulumisia SARJAKUVAKESKUS Hämeentie 150, 00560 Helsinki kursseja – galleria – kahvio – sarjakuvakauppa AVOINNA ma-pe 10–18, la 12-16 info@sarjakuvakeskus.fi www.sarjakuvakeskus.fi www.facebook.com/ sarjakuvakeskus UUTISKIRJE Tilaa Sarjakuvakeskuksen uutiskirje (n. kerran kuussa) sähköpostiisi kirjoittamalla meille osoitteeseen info@sarjakuvakeskus.fi

VUOSAAREN SARJAKUVAPISTE ALOITTI TOIMINTANSA Sarjakuvakeskuksen pyörittämä Vuosaaren sarjakuvapiste aloitti toimintansa Kallahden nuorisotalon tiloissa Helsingissä 3.3.14. Opetusta on tarjolla kaikenikäisille ja kurssit ja työpajat sopivat hyvin myös aloittelijoille. Kursseilla on helppo unohtaa mahdolliset piirtämiseen liittyvät epävarmuudet. Sekä lasten että aikuisten sarjakuvakurssilla käydään kaikki sarjakuvan tekovaiheet alusta asti läpi. Meneillään olevan lasten sarjakuvakurssin osallistujien mielestä kurssilla on tosi kivaa ja jotkut innostuvat suorastaan ylistämään piirtämisen tärkeyttä: se helpottaa tylsyyteen ja auttaa ajattelemaan. Monet kertovat sen olevan tärkein ja rakkain harrastus. Myös aikuisten ryhmästä löytyy sekä innokkaita sarjakuvan lukijoita että piirtäjiä. Osa on tullut paikalle ihan vain huvin vuoksi tai kokeilemaan miltä sarjakuvan piirtäminen tuntuu. Nuorten avoin piirustuspaja on ilmainen, eikä siihen tarvitse ilmoittautua etukäteen. 15–25-vuotiaat voivat tulla sinne ihan vaan hengailemaan ja piirtelemään muiden samanhenkisten kanssa. Pajalla voi vapaasti kysyä opettajalta vinkkejä omien sarjakuvien kehittämiseen ja saada palautetta.

Viikonloppuintensiivit on suunnattu aikuisille ja viikon mittaiset lomakurssit lapsille. Jos jokin kurssi on täynnä, voit hakea varasijalle. Alennetut hinnat Suomen sarjakuvaseuran jäsenille, opiskelijoille ja työttömille, lisäksi lapsille sisarusalennus. KESÄN KUVITUSKURSSI 2.–5.6. Kurssilla tarkastellaan tekstin ja kuvan yhdistämisen mahdollisuuksia ja perehdytään kirjankuvituksen koko prosessiin. Etsitään materiaalia ja inspiraatiota oman työn tueksi, suunnitellaan hahmoja ja kokeillaan erilaisia tekniikoita. 100/120 € KESÄN MONOTYPIAVIIKONLOPPU 7.–8.6. Kuva maalataan tasaiselle laatalle ja vedostetaan joko käsin tai painoprässiä käyttämällä. Monotypia on taidegrafiikan menetelmäksi hyvin lähellä piirustusta ja maalausta. 90/100 €

Vuosaaren sarjakuvapiste, Kallahden nuorisotalo, Pohjavedenkatu 5, 00980 Helsinki. © Tiitu Takalo

SARJAKUVAKESKUKSEN

KESÄKUUN LYHYTKURSSIT AIKUISILLE JA LAPSILLE

Lasten ja aikuisten kurssit ja nuorten avoimet työpajat torstaisin. Koulut voivat myös tilata teemoitettuja sarjakuvapajoja. Yhteistyössä mukana Sarjakuvakeskus, Nuorisoasiainkeskus, Lähiöprojekti ja Vuosaari-blogi. © Aino Sutinen

BLOGISSA MM. • Pop-up Sarjakuvakeskus @ Fumetto • Sarjakuvan iloa Leipzigissa • Maura Manninen: Trespasses – Nuorten fantasiatarina puolituisten ja ihmisten kohtaamisesta • Marcel Ruijters – Keskiajan maalaukset ovatkin sarjakuvia • Robotteja, keksintöjä ja animaatiota hiihtoloman keksijäkurssilla Edustimme myös Millionaires Club festivaalilla Leipzigissa.

sarjakuvakeskus.fi/blogi

KESÄINEN TIITU TAKALON AKVARELLIKURSSI 9.–10.6. Monella saattaa olla kouluajoilta lannistavia muistoja vesivärimaalauksesta. Mutta akvarellimaalaus voi olla hauskaa ja inspiroivaa kun välineet ovat hyvät ja asenne kohdallaan. 90/100 € SARJAKUVAN ERIKOISKURSSI LAPSILLE 2.–6.6. Kurssilla kokeillaan suurten, pienten ja luonnonmateriaalisarjakuvien lisäksi mm. numero- ja kirjainsarjakuvaa, valokuvasarjakuvaa, sapluunasarjakuvaa ja katuliitusarjakuvaa. 90 € LUONTOSARJAKUVAKURSSI LAPSILLE 9.–13.6. Rakennetaan hahmoja ja sarjakuvia kivistä, kepeistä ja luonnonmateriaaleista. Lisäksi suunnitellaan oma ympäristöteos, piirretään aarrekarttoja sekä käydään havainnoimassa luontoa, kesveja ja eläimiä. 90 € sarjakuvakeskus.fi/kurssit

sisällys

Kansi: Terhi Ekebom Sarjainfo – lehti sarjakuvista Vuoden 2013 numerot ilmestyvät huhtikuussa, heinäkuussa, lokakuussa ja tammikuussa (2014) ISSN 0356-4967

Toimitussihteeri: Aino Sutinen aino.sutinen@sarjakuvaseura.fi

8 34

Kuvatoimitus: Ville Manninen ville.manninen@sarjakuvaseura.fi Arvostelut: Ville Hänninen ville.hanninen@sarjakuvaseura.fi Uutiset: Sarjainfon toimitus sarjainfo@sarjakuvaseura.fi Taitto: Heidi Salminen heidi.salminen@sarjakuvaseura.fi Paino: Waasa Graphics, Vaasa Paperi: Edixion

Avustajat: Harri Filppa, Minna-Karoliina Heino, Ville Hänninen, Kaltsu Kallio, Pauli Kallio, Matleena Kantola, Saara Kartimo, Vesa Kataisto, Verna Kuutti, Karri Laitinen, Merja Lundén, Juri Nummelin, Petteri Oja, Hannele Richert, Timo Ronkainen, Ville Salervo, Jaakko Seppänen, Sakari Sivonen, Tea Tauriainen, Tuomas Tiainen, Jyrki Vainio, Reijo Valta, Emmi Valve, Miia Vistilä. Ilmoitushinnat: 1/1 s 600 e, 1/2 s 360 e, 1/3 s 240 e, 1/4 s 240 e, banneri 180 e, pienlehtimainokset 20 e. Kaikki ilmoitukset sisältävät 100 000 näyttökertaa valitussa verkkomediassa. Materiaalitoimitukset: sarjainfo@sarjakuvaseura.fi Julkaisija: Suomen sarjakuvaseura ry Hämeentie 150, 00560 Helsinki Puh: (09) 685 6100. Tilaukset, osoitteenmuutokset ym: www.sarjakuvaseura.fi info@sarjakuvaseura.fi

Se rinne oli jyrkkä, uskokaa pois! Jos oli käynyt mäsis ja päästy läpi piikkilangoista, piti yrittää kiivetä. Paiskottiin kranaatteja, ja ne kierivät takaisin alas suoraan nuppiin. Saatiin painua lähtöasemiin ja nopeasti. Mutta uudestaan piti lähteä saman tien.

Kaikki Sarjainfossa julkaistavaksi tarkoitettu materiaali on lähetettävä Sarjainfon sähköpostiosoitteeseen. Sarjainfon kirjoittajat vastaavat itse mielipiteistään – ne eivät välttämättä edusta Suomen sarjakuvaseuran tai toimituskunnan kantaa.

Päätoimittaja: Reetta Laitinen reetta.laitinen@sarjakuvaseura.fi

2 Sarjakuvakeskuksen kuulumisia 4 pääkirjoitus 5 uutisruutu 13 kysy! 25 vieraskynä HARRI FILPPA

30 Kaksintaistelu

AAPO RAPI & KARI SIHVONEN

Ajan vangit

Keräilijän tunnustuksia

HJALMAR LÖFVING

WILL EISNER

42 Arviot 48 Pienet lehdet 50 Vinjetisti TEA TAURIAINEN

50 luonnoskirja 51 Dear Kaltsu

Terhi Ekebom

14 16

Kriitikon valinta Angouleme 2014:

Hattu pitää luottamuksen lämpimänä

Vihaisia lintuja ja äkäisiä äijiä

18 Rutu Modan 21 Toni Tirri 1980–2014 22 Ladydrawers 26 Kesäkurssista sarjakuvapajaksi 27 Charles Berberian: Hiljainen Helsinki

Tarinoita takomassa

Jacques Tardi:

Sarjakuvan typografiaa, osa 2:

NUORET KYVYT ESIIN

SARJAKUVAA JUOKSUHAUDOISTA

typografian tasot

sarjainfo 1/2014 3

pääkirjoitus

Belle Époque Vuosi 2013 oli monin tavoin yksi parhaista vuosista suomalaisen sarjakuvan kannalta. Albumeja julkaistiin jälleen suuri määrä. Monet albumeista olivat hyvin kunnianhimoisesti toteutettuja pitkiä tarinoita. Myös kustantamot olivat panostaneet ulkoasuihin. Kovat kannet alkavat olla jo sääntö eivätkä poikkeus. Taitto ja painojälki ovat huoliteltuja, eikä käännösalbumeihinkaan lätkitä mitä vaan fonttia yli puhekuplien rajojen. Useat 1970-luvulla syntyneet tekijät ovat nyt urallaan kypsän tuotteliaassa vaiheessa. Tehdään huolellisesti käsikirjoitettuja, hiottuja ja taiteellisesti korkeatasoisia sarjakuvia, mutta vielä ei ole täysin vakiinnuttu yhteen tyyliin ja ilmaisutapaan. Vuoden 2014 Puupäähattupalkitun Terhi Ekebomin jokainen projekti on ollut erilainen ja yllättävä, vaikka Ekebomin oma kädenjälki ja sielu onkin kaikista tunnistettavissa. Jokainen nykypäivän kiitetty ja palkittu tekijä on joskus ollut urallaan alkuvaiheessa. Juuret löytyvät usein omakustannesarjakuvasta, pienlehdistä, kantapään kautta opettelusta ja nyrkkipajatoiminnasta. Varsinaista sarjakuvakoulutusta on harvemmalla. Koulutusta on 4 sarjainfo 1/2014

noukittu sieltä täältä, kursseilta ja opistoista. Yleissivistävä taide- tai humanistinen koulutus ei mene koskaan hukkaan sarjakuvapiirtäjällä. Tulevien vuosien sarjakuvapiirtäjillä saattaa monilla olla takanaan jo sarjakuvakoulutusta esimerkiksi kansanopistosta tai Taideteollisen korkeakoulun syventävistä sarjakuvaopinnoista. Harva kuitenkaan valmistuu sarjakuvataiteilijaksi suoraan koulunpenkiltä. Oma tekeminen, vertaistuki ja verkostot ovat edelleen korvaamattomia. Tänä keväänä ilmestyi nuorten, nousevien sarjakuvataiteilijoiden Niskatuki-antologia, joka on syntynyt Ville Hännisen ja Harri Römpötin vetämän hankkeen tuloksena. Projektissa mukana olleet sarjakuvataiteilijat ovat saaneet paitsi opetusta myös arvokasta kokemusta ja vertaistukea. Nuorimmat antologian taiteilijat ovat syntyneet 1980- ja 90-lukujen taitteessa. 2020- ja 2030-luvut ovat heidän kulta-aikaansa. Useita nimiä kannattaa pitää silmällä jo nyt. Antologioiden lisäksi heitä löytyy pienlehdistä, blogeista ja koulujen penkeiltä. Reetta Laitinen

iai

r tau tea

uutisruutu

Ekebom, Schwanck ja Vaalio palkittiin Vasemmalta oikealle: Harri Vaalio, Terhi Ekebom ja Iris Schwanck.

uomen sarjakuvaseura jakoi 13.2.2014 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasalissa Puupäähattu-palkinnon sarjakuvataiteilija Terhi Ekebomille. Sarjakuvaneuvoksen arvonimi myönnettiin Iris Schwanckille ja Harri ”Wallu” Vaaliolle.

Herkkä ja vivahteikas kokeilija Naarassarjat-lehdessä 1990-luvun alussa sarjakuvataiteilijan uransa aloittaneen Terhi Ekebomin (s. 1971) esikoisalbumi oli A Cow’s Dream (Napa, 2001). Mustalle paperille hiilellä piirretty tarina kertoi ihmisten välisen kohtaamisen ongelmista. Ekebomin sarjakuvien kerronta on levollista. Vivahteet ja tapahtumat löytyvät rivien ja kuvien välistä. Taiteilijana Ekebom on monipuolinen. Hän on kokeillut urallaan monia tekniikoita ja työtapoja rasvaliiduista kartongille raapimiseen, mustepiirroksiin ja vahaliituihin. Vuonna 2013 ilmestynyt Kummituslapsi (Asema) on Ekebomin tähän asti laajin ja ehein teos. Kummituslapsi on vivahteikas ja tulkinnanvarainenkin teos menettämisestä ja surutyön jälkeisestä uudelleen eheytymisestä.

Suomalaisen sarjakuvan lähettiläs Tuore sarjakuvaneuvos, FILIn johtaja Iris Schwanck palkittiin ennen kaikkea suomalaisen sarjakuvan edistämisestä ympäri maailmaa. Schwanck järjesti jo Suomen Pariisin kulttuuri-instituutin johtajana suomalaisen sarjakuvan näyttelyitä instituutin tiloihin. Vuonna 2008 Ranskassa järjestettiin Suomen kulttuurikevät -tapahtuma, johon Schwanck halusi sarjakuvan mukaan. Sen ansiosta syntyi yksi laajimmista Ranskassa nähdyistä suomalaisen sarjakuvan näyttelyistä, joka esiteltiin sekä Aixen-Provencen että Amiensin sarjakuvafestivaaleilla. Iris Schwanckin ansiota on suomalaisen sarjakuvan vakiintunut paikka Angoulêmen sarjakuvafestivaalilla. Suomella on ollut tapahtumassa oma näyttelyosasto vuodesta 2011, ja se kuuluu vastakin olennaisena osana FILIn vuotuiseen messuohjelmaan. Schwanck on myös vaikuttanut sarjakuvakuvakustantajien FILIltä saamaan käännöstukeen ja painokustannusten tukemiseen.

Graafisen alan moniottelija

lyt ahkerasti sarjakuvantekijän ammatillisen aseman kohentamiseksi Suomessa. Vaalio toimi pitkään Sarjakuvantekijät ry:n puheenjohtajana. Hän on puhunut ja toiminut ahkerasti muun muassa sarjakuvan saamien Kopiosto-apurahojen ja lajin kulttuuripoliittisen aseman puolesta. Sarjakuvataiteilijana Vaalio viettää parhaillaan uransa 40-vuotisjuhlaa. Hänen ensimmäinen julkaistu sarjakuvansa ”Lumimies” ilmestyi Sarjislehdessä 1/1974. Hän oli mukana 1980-luvun alun pienlehtiaallossa innokkaana omakustantajana. Vaalio voitti myös kaksi ensimmäistä Kemin sarjakuvakilpailua, vuosina 1981 ja 1982. Vuodesta 1985 lähtien Wallu on ollut omien sanojensa mukaan ”kohtuullisen vapaa taiteilija”, joka tuottaa ”naurettavia sarjoja”. Näistä tunnetuimpia ovat Lämsänperäläiset, Punaniska, Mikrokivikausi ja KyöPelit. Vaalio kuuluu myös kotimaisten lastensarjakuvantekijöiden harvalukuiseen joukkoon muun muassa Hessu-kissa-sarjansa ansiosta. Siviiliammatiltaan Vaalio on luokanopettaja. Kokemusta onkin kertynyt lukuisista sarjakuvan opetus- ja luottamustehtävistä.

Sarjakuvaneuvos Harri ”Wallu” Vaalio on työskennel-

sarjainfo 1/2014 5

uutisruutu Kyllä eikä ei sai Sarjakuva-Finlandian Tampere kuplii -festivaalin yhteydessä jaettiin perjantaina 28.3. seitsemättä kertaa Sarjakuva-Finlandia -palkinto. 5000 euron arvoisen palkinnon sai Ville Rannan albumi Kyllä eikä ei (WSOY). Valinnan tehnyt ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali perusteli päätöstään muun muassa aiheen omaperäisyydellä. 1800-luvun Ouluun sijoittuva tarina tarjoaa yhtymäkohtia myös nykypäivään – niin politiikkaan kuin musiikkiinkin. – Minua kiinnosti erikoisesti tämä tarina Paavo Ruotsalaisesta. Kytkös musiikkiin löytyy niin oopperasta kun Juha Vainionkin laulusta “Baritooni Tuppurainen huutaa rohdinpaidassaan: “Mie oon Paavo Ruotsalainen, panen aina paikoiltaan.” – Ville Rannan kirja on taideteos itsessään. Voisin ottaa minkä tahansa kuvan seinälleni taulun sijasta, niin upeasti piirrettyjä kuvia ne ovat. Nelihenkinen valintalautakunta valitsi vuoden 2013 sarjakuvatarjonnasta 71 ehdokkaan joukosta 10 finalistia. Muut vuoden 2014 finalistit olivat JP Ahosen ja KP Alaren Perkeros (WSOY), Terhi Ekebomin Kummituslapsi (Asema Kustannus), Roope Erosen Advanced Offices & Humans: Menestyksen avain (Huuda Huuda), Petri Hiltusen Anabasis 2: Tuhanten miesten marssi (Arktinen Banaani), Pertti Jarlan Kapteeni Tserep (Arktinen Banaani), Pauli Kallion ja Christer Nuutisen Kramppeja ja nyrjähdyksiä – Viidakon vaarat (Arktinen Banaani), Jarno Latva-Nikkolan Ukkometsola (Huuda Huuda), Hanneriina Moisseisen Isä (Huuda Huuda) ja Tommi Musturin Viimeinen Toivon kirja (Huuda Huuda).

Isä ja tytär Tietäväinen voitokkaina Ville ja Aino Tietäväinen voittivat maaliskuussa Aamulehden ja Tulenkantajatkulttuurikeskuksen jakaman 5000 euron arvoisen Tulenkantaja-palkinnon teoksellaan Vain pahaa unta. Toista kertaa jaetun palkinnon tavoitteena on etsiä käännettäväksi sopivia suomalaisia kirjoja. Aino-tyttären (s. 2005) painajaisten pohjalta yhteistyönä syntynyt teos miellytti raatia, joka kävi läpi kaikki suomeksi vuonna 2013 ilmestyneet kaunokirjalliset teokset. Raati luonnehti kirjan graafista ulkoasua ”häikäisevän hienoksi”. Ainon piirrokset ja Ville-isän kuvitukset ovat tasaveroisia, toisiaan kommentoivia. Raskaalta tuntuvaa aihetta keventää lämmin huumori. Ville Tietäväinen (s. 1970) on kuvittaja ja sarjakuvataiteilija, jonka edellinen teos Näkymättömät kädet (2011) voitti vuoden 2012 Sarjakuva-Finlandia -palkinnon. Näkymättömät kädet ilmestyi hiljattain saksaksi ja myös ranskankielinen painos on tekeillä. Vain pahaa unta on ehdolla myös Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Sarjakuvan tutkimustietokanta netissä Elokuussa 2013 alkaneen Sarjakuvan tutkimuskirjasto ja -tietokantaprojektin tuloksena Suomen sarjakuvaseuran kokoelman tietokannasta löytyy nyt 493 sarjakuvaa käsittelevän tutkimusjulkaisun viitetiedot. Listatuista julkaisuista pro gradu -tutkielmia on 320, väitöskirjoja 8 ja lisensiaatintöitä 7. Lista täydentyy jatkuvasti uusilla nimekkeillä. Avainsanojen avulla teoksia voi hakea mm. oppilaitoksen, tiedekunnan, oppiaineen, aiheen, kohdehenkilöiden, -hahmojen ja -teosten mukaan. Verkossa julkaistuihin töihin on lisätty linkki kuvailutietoihin. Osa tutkimustietokantaan merkityistä teoksista löytyy selailukappaleina kirjastokeskus Araliksen yhteydessä sijaitsevasta sarjakuvaseuran kirjastokokoelmasta. Sarjakuvan tutkimustietokanta löytyy Suomen sarjakuvaseuran kokoelman tietokannan yhteydestä osoitteesta: www.sarjakuvaseura.fi/ kokoelma.

Sarjakuvalle pieniä kohdeapurahoja   Media-, sarjakuva- ja kuvitustaiteen toimikunta jakoi sarjakuvataiteen kohdeapurahoja 82 000 euroa ja kuvitustaiteen kohdeapurahoja 66 000 euroa. Apurahan saivat 25 sarjakuvataiteilijaa tai työryhmää ja 24 kuvittajaa. Suurimmat apurahat olivat 5 000 euroa. Apurahan saivat Mari Ahokoivu (3 000 €, sarjakuvaromaaniin), Maria Björklund (3 000 €, tarinoiden käsikirjoittamiseen ja piirtämiseen), Terhi Ekebom (5 000 €, albumin käsikirjoittamiseen ja piirtämiseen), Roope Eronen (1 000 €, albumin painokuluihin), Kalle Hakkola ja Mari Ahokoivu (4 000 €, lasten albumin käsikirjoittamiseen), Ville Hänninen ja Harri Römpötti (5 000 €, näyttelyjen kuluihin), Pauli Kallio ja Ville Pirinen (5 000 €, albumin käsikirjoittamiseen ja piirtämiseen), Timo Kokkila (1 500 €, albumin julkaisemiseen), Ilpo Koskela (3 000 €, albumiin), Reetta Laitinen (2 000 €, albumiin), Mika Lietzén (4 000 €, sarjakuvakertomuksiin), Hannu Lukkarinen (4 000 €, albumiin), Timo Mäkelä (4 000 €, sarjakuvan kehittelyyn), Jouko Nuora (3 000 €, albumiin), Kati Närhi (3 000 €, albumiin), Antti Ollikainen (2 500 €, sarjakuvan painokuluihin ja digitaalisen version julkaisuun), Ville Pirinen (2 000 €, albumin käsikirjoittamiseen ja piirtämiseen), Anssi Rauhala (4 000 €, albumiin), Hannele Richert ja työryhmä (4 000 €, antologian palkkioihin), Jii Roikonen (3 000 €, näyttelyn kuluihin), Mikko Saarainen (3 000 €, sarjakuvan piirtämiseen), Kasper Strömman (3 000 €, albumiin), Tea Tauriainen (2 000 €, albumin painokuluihin), Anu Välitalo ja Sami Myllyniemi (3 000 €, albumiin).

Liberon sarjakuvakilpailussa Sarjakuvia kaamoksesta aiheena vapaus Vasemmistonuoret ry sekä mielipide- ja kulttuurilehti Libero järjestävät poliittisen sarjakuvan kilpailun, jonka teemana on vapaus. Teeman mukaisesti myös tulkinta on vapaa. Kilpailussa on kaksi sarjaa: strippisarja ja vapaa sarja. Palkintona jaetaan rahaa 200–800 euroa kuudelle osallistujalle. Palkinnot jakaa raati, johon kuuluvat sarjakuvataiteilijat Joonas Rinta-Kanto ja Aino Sutinen sekä Vasemmistonuorten edustajana Juuso Aromaa. Kilpailusta kootaan myös sarjakuvajulkaisu. Kilpailuaika on 10.3.–31.7.2014 ja voittajat julkistetaan lokakuussa.

Aiemmin Kemin kansainvälisten sarjakuvapäivien yhteydessä järjestetty pohjoismainen sarjakuvakilpailu siirtyy tänä vuonna Ouluun. Kilpailussa etsitään uusia sarjakuvia kaamos-teemalla, ja se on avoin kaikille pohjoismaisille ja baltialaisille piirtäjille ja käsikirjoittajille. Kilpailutöistä koottava albumi julkaistaan Oulun sarjakuvafestivaaleilla 8.11.2014. Kolme parasta työtä palkitaan rahapalkinnoilla. Sarjakuvien aihe on kisateeman sisällä vapaa. Kilpailuun voi osallistua joko novelli- tai strippisarjakuvilla. Töiden tulee olla ennen julkaisemattomia, myös internetissä. Kilpailuun saa osallistua usealla työllä. Kilpailun deadline on 15.8.2014.

Lisätietoja: liberolehti.fi/sarjakuvakilpailu

Lisätietoja: www.oulucomics.com/kilpailu

6 sarjainfo 1/2014

Pensseli Jokiselle

Sarjakuvantekijät jakoi apurahoja

● Sarjakuvantekijät

Sarjakuvantekijöiden Pätkä-apurahoja saivat Tampere Kuplii -festivaalin yhteydessä Maria Björklund (2 000, Planeetta Z -tarinoihin), Harri Filppa (500 €, näyttelyyn), Ossi Hiekkala (3 000 €, albumiin), Esa Holopainen (500 €, 24 Hour Comics Day -tapahtumaan), Kristian Huitula (3 000 €, albumiin), Sanna Hukkanen (1 500 €, albumiin), Mikko Jylhä (2 500 €, albumiin), Kaltsu Kallio (3 000 €, albumiin), Jussi Karjalainen (1 000 €, tietokirjaan), Natalia Kekkonen (500 €, näyttelyyn), Kati Kovács (3 000 €, albumiin), Jarno Latva-Nikkola (1 000 €, albumin käsikirjoittamiseen), Marko Latva-Nikkola (1 000 €, albumin käsikirjoittamiseen), Hanna-Piritta Lehkonen ja työryhmä (500 €, antologiaan), Annukka Leppänen (1 000 €, albumin käsikirjoittamiseen), Mika Lietzén (3 000 €, albumiin), Jouko Nuora (2 500 €, albumiin), Tea Tauriainen (3 000 €, albumiin), Petteri Tikkanen (3 000 €, albumiin), Juhani Tolvanen ja Kari Poutasuo (1 000 €, tietokirjaan), Harri ja Anssi Vaalio (3 000 €, sarjakuvaan), Emmi Valve ja työryhmä (1 000 €, tutkimukseen ja tilastointiin suomalaisesta nykysarjakuvasta).

Pohjoiseurooppalaista residenssitoimintaa

Lisätietoa: cunecomics.net

Turun sarjakuvakerho juhlistaa pyöreitä vuosia antologialla ● Turun

Sarjakuvakerho täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Juhlan kunniaksi julkaistaan antologia, johon kutsutaan mukaan piirtäjiä ympäri Suomen. Antologian vapaasti tulkittavana aiheena on ”Vuosi 1974”, ja se julkaistaan syksyllä Helsingin sarjakuvafestivaaleilla. Osallistuvien töiden deadline on 1.7. Lisätiedot löytyvät osoitteesta www.turunsarjakuvakerho.net/?page_id=15

Selvitys sarjakuvan matkailullisesta tuotteistamisesta

CUNE Comics-in-Residence -sarjakuvaresidenssiohjelman vuoden 2014 taiteilijat on valittu. Hakemuksia tuli eri maista yli 100. Uusia residenssikaupunkeja vuonna 2014 ovat Leipzig ja Kiel Saksassa. Ensimmäiset taiteilijat aloittivat residensseissään jo maaliskuussa. Vierailut ovat kuukauden mittaisia. Seuraava haku aukeaa syksyllä. © aino sutinen

Helsinki: Bue Bredsdorff & Allan Christian Hansen (Tanska), Marijpol (Saksa), Julia Thorell (Ruotsi) ja Julie Delporte (Ranska/Kanada) Riika: Berliac (Norja/Argentiina) Tallinna: Kivi Larmola (Suomi) ja Sally Jane Thompson (Iso-Britannia) Malmö: Jouko Ruokosenmäki & Jaana Suorsa (Suomi) ja Anna Sailamaa (Suomi) Leipzig: Ella Eiranto (Suomi) Kiel: Albo Helm (Hollanti)

ry jakoi Tampere Kuplii -tapahtuman yhteydessä Vuoden sarjakuvateko -tunnustuspalkinnon, jättikokoisen siveltimen, toimittaja Heikki Jokiselle. Palkinto myönnettiin kiitoksena pitkäaikaisesta työstä sarjakuvan hyväksi erityisesti viime vuosien tekijänoikeuskysymyksissä.

● Suomen

sarjakuvaseuran selvitys Sarjakuvan matkailullinen tuotteistaminen on nyt luettavissa verkossa. Selvityksen tekemistä on tukenut Opetus- ja kulttuuriministeriö. Sen on toteuttanut FM Jenni Kallionsivu. Selvitys on suunnattu sekä sarjakuva- että matkailualan toimijoille, jotka ovat kiinnostuneita kehittämään alojen välistä yhteistyötä. Sarjakuvan ja matkailun yhdistämisestä ei juuri ole tutkittua tietoa, ja suomalaisen sarjakuvan tilanne eroaa esimerkiksi sarjakuvamatkailun pioneerimaan Belgian tilanteesta. Selvityksen antia tullaan myös hyödyntämään erilaisissa jatkohankkeissa.

Vuoden 2013 kauneimmat sarjakuvat ● Suomen kirjataiteen komitea on valinnut vuoden 2013 kauneimmat kirjat. Sarjakuvista palkinto myönnettiin kahdelle albumille: Tiina Pystysen Jos ei lintu laula sinulle, laula sinä linnulle ja Ville Rannan Kyllä eikä ei. Kummatkin teokset ilmestyivät WSOY:n kustantamina.

Sarjakuvalle isoja kohdeapurahoja   ● Taiteen edistämiskeskuksen PohjoisPohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunta on myöntänyt Ville Rannalle puolivuotisen apurahan. Pirkanmaan taidetoimikunta puolestaan myönsi apurahat Ville Piriselle (6 600 €, monitaide) ja Ville Makkoselle (6 600 €). Suomen Kulttuurirahastolta apurahan saivat sarjakuvataiteilijoista Ilpo Koskela (22 000 €, albumiin), JukkaPetteri Eronen (11 000 €, albumiin) ja Viljami Vaskonen (4 000 €, käsikirjoittamiseen).

Juntunen ulos Soundista ● Puupäähatulla palkittu sarjakuvataiteilija ja toimittaja Juho Juntunen (s. 1953) irtisanottiin maaliskuussa Soundilehdestä. Rumba-lehteäkin julkaiseva Pop Media osti voittoa tuottaneen Soundin A-lehdiltä syksyllä 2013. Irtisanominen liittyy lehdessä tehtyihin yt-neuvotteluihin ja leikkauksiin. Lehden vakituiset toimittajat on päätoimittajaa ja toimitussihteeriä lukuun ottamatta siirretty osa-aikaisiksi avustajiksi. – Täytyy toivoa, että löydän piirroksilleni uuden kodin, Juntunen totesi Helsingin Sanomien haastattelussa.

issuu.com/sarjakuvakeskus/docs/ sarjakuvanmatkailullinentuotteistam

Ella Eiranto oli CUNE CiR -residenssissä Leipzigissa maaliskuussa 2014.

Kemin lastenkulttuurikeskus ja Kemin sarjakuvakeskus järjestävät 15. valtakunnallisen lasten ja nuorten sarjakuvakilpailun. Aiheena on tänä vuonna sammakon seikkailu. Kilpailusarjoja on kaksi: 12-vuotiaat ja nuoremmat sekä 13–18-vuotiaat. Molemmissa sarjoissa palkitaan kolme parasta rahapalkinnoin. Työt toimitetaan 16.5. mennessä Kemin lastenkulttuurikeskukseen, Valtakatu 22, 94100 Kemi. Kilpailun tulokset julkistetaan Elohiiri-lastentapahtumassa kesäkuussa. Lisätietoja lasten.kulttuurikeskus@kemi.fi tai 0400-442 787.

Sammakko seikkailee Kemin lasten ja nuorten sarjakuvakilpailussa

sarjainfo 1/2014 7

Hattu pitää luottamuksen lämpimänä Terhi Ekebom palkittiin helmikuussa 2014 ansioituneesta urastaan Sarjakuvaseuran Puupäähatulla. Herttaista kuvaa, merkitysten kerroksia ja hienovaraista huumoria yhdistävä kerronnan taituri antoi Sarjainfolle hyväntuulisen haastattelun hatutusta seuranneella viikolla. Teksti hannele richert valokuvat jaakko seppänen

8 sarjainfo 1/2014

arjakuvataiteilijana ja kuvittajana tunnettu Terhi Ekebom (s.1971) asuu Helsingissä abiturienttityttärensä ja kihlattunsa kanssa. Kansainvälisyys on ollut itsestään selvä osa Ekebomin uraa alusta lähtien: seinämaalauksia ja installatioita on syntynyt tiloihin ja gallerioihin useassa eri maassa ja teoksia on käännetty eri kielille. Kuvien herttaisuus on vain mauste niiden pinnalla: lyhyimmänkin sarjakuvan sisältö on aina oivaltava ja käsittelee usein rohkeita aiheita. Ekebom antaa levollisen ja viisaan vaikutelman, mutta on myös välitön ja hauska. Hän tuntuu saavan paljon aikaan vähällä vaivalla, vaikka viime vuosiin on kuulunut menestyksen lisäksi rankkoja asioita. Häneltä tekee melkein mieli kysyä elämänohjeita – ja niinhän onkin tapana, kun joku on ansioitunut, kerännyt kokemusta ja saanut tunnustusta.

HETI, ei saakaan nukuttua koko yönä eikä saa tehtyä listalta juuri mitään. Mieluummin laitan kalenteriin vain yhden asian päivää kohti. Sen lisäksi voi ikään kuin ohimennen tehdä muita asioita, mutta niiden ehtimisestä juuri sinä päivänä ei voi ottaa paineita. – Mottoni on “Köyhyys on rumaa” – se paitsi näyttää rumalta on sitä myös henkisessä mielessä. Suurin osa köyhyydestä on rakenteellista ja henkistä. Silloin, kun on vapaa ja onnellinen, elämä on rikasta eikä ihminen ole köyhä vaikkei hänellä olisi rahaa. Jos on vapaus luoda oma rytmi, niin kaikki onnistuu paljon helpommin. Saa nukkua jos nukuttaa, saa olla sosiaalinen jos haluaa, saa ahkeroida jos haluaa. Rajoitteita on erilaisia. On ehkä helpompi hyväksyä jos taidetta jää tekemättä siksi, että joutuu esimerkiksi huolehtimaan toisista… – Lapsesta huolehtiminen on helppo hyväksyä, sillä siitä saa niin paljon rakkautta, yhdessäoloa ja läheisyyttä. Kyllähän siinä suhteessa molemmat antavat ja saavat. Lapselle pitää vain antaa se aika. Kyse on ajasta, ja sehän on meillä kaikilla rajallinen. Silti ei saa hätäillä, vaan päinvastoin pitää rauhoittua hengittämään omaan tahtiin. Koska jokainen hengenveto on arvokas. – Olen kehottanut tytärtäni menemään heti unelmiaan kohti. Elämä voi olla lyhyt ja valinnat kannattaa tehdä sen mukaisesti. Tyttäreni haaveilee taiteilijan urasta ja harkitsee muuttamista Vantaan Matariin, missä vanhemmillani on rivitalo. Sen toinen pääty oli lukioikäisenä ja tuoreena opiskelijana minunkin ensimmäinen oma kotini.

”Tahdon pitää olla niin voimakas, että se voittaa mahdollisen pelon. Pitää uskaltaa tehdä, vaikka pelkäisi epäonnistuvansa.”

Minkälaista teillä oli kotona kun olit lapsi? – Ihan kaikkea en halua kertoa... mutta oli siinä paljon hyviäkin puolia. Asuimme melkein metsän keskellä. Minulla oli hirveästi vapaata aikaa käytössäni. Ennen kuin sinne muutti muitakin lapsia, piti keksiä keinot viihdyttää itseään. Mielikuvitusta sai käyttää paljon. Kun sitten alueelle alkoi muuttaa muitakin ikäisiäni ja sain seuraa, meillä oli kymmenien lasten isoja leikkejä. Isäni oli esimerkiksi rakentanut meille leikkimökkiveneen, jolla seilasimme. Rakensimme lauttoja takapihan isoon puroon ja majoja, leikimme hirveästi ulkoleikkejä ja käytimme mielikuvitusta, se oli aivan mahtavaa. Se oli aikaa ennen kiisteltyjä tablettitietokoneita, mutta kyllä silloinkin piti tehdä valinta TV:n katselun ja ulkoleikkien välillä... – Telkkaria en juuri saanut katsoa, koska isä oli todella tiukka sen suhteen, ettei katsottu hömppää tai väkivaltaa. En saanut katsoa Riemukuplaa enkä Ritari Ässää. Olin ihan hulluna animaatioihin, mutta niitäkin tuli katsottua hyvin vähän.

Uskonpuutteen lisäksi rajoitteita voivat asettaa myös terveys ja palkkatyön kaltaiset välttämättömät asiat. Miten rajoitteiden ja tavoitteiden kanssa pysyy tasapainossa? – Taiteilijana työskentelyyn tarvitaan lahjoja, harjoitusta ja tahtoa. Tahdon pitää olla niin voimakas, että se voittaa mahdollisen pelon. Pitää uskaltaa tehdä, vaikka pelkäisi epäonnistuvansa. – Myös hyvä rytmi on tärkeä. Olen pyrkinyt tekemään asioita pakottamatta. Jos tekee hirveän listan asioita, jotka pitää hoitaa

Oletko koskaan halunnut tehdä tai teetkö itse animaatioita? – Viimeksi tänään katsoin Muurlan opiston tarjontaa, siellä voisi opiskella animaatiota. Opiskeluaikana olisin jo ollut kiinnostunut animaation opiskelusta Taideakatemiassa, mutta sitten olisi pitänyt muuttaa Turkuun. Tyttäreni oli silloin vielä pieni ja muualla opiskelu olisi ollut siksi hankalaa. Nythän sellaiseen olisikin aikaa, mutta toisaalta en halua viettää talvea jossain kaukana kotoa. Oma koti on tullut niin tärkeäksi.

▼

Miltä Puupäähattu tuntuu? – Ihanalta! Se on lämmin ja siinä on tilaa ajatella isosti. Puupäähattu on lupa tehdä juuri sellaista taidetta kuin haluan, siinä on uskoa ja toivoa omaan työhön. – Niin täydellinen kuin hattu onkin, Suomen olosuhteissa siihen voisi lisätä iskunkestävyyttä siltä varalta, että joku yrittää tasapäistää, Ekebom nauraa.

sarjainfo 1/2014 9

Lapsi joka melkein aineellistui Viimeisimmässä albumissasi Kummituslapsi (Asema, 2013) päähenkilö erakoituu sellaisen metsän viereen, jonne henget ovat jääneet vangeiksi. Kirja alkaa japanilaisen Kokinshūn lainauksella, jossa mainitaan “Tädinhylkäysvuori”. Mihin sillä viitataan? – Lainaus on kirjasta Keisarinnan hovineidon päiväkirja (Sugawara Takasuen tytär, Basam Books 2005), jota luin samalla kun piirsin albumia. Metsän esikuvana taas on Fuji-vuoren tyvessä sijaitseva Jukain metsä Japanissa. Siellä teh-

kin tärkeää, että on “pikkulintusia”, hyviä asioita joihin keskittyä. Päähenkilöllä on kuitenkin melko ratkaisukeskeinen lähestymistapa henkiin? – Nainen ei pelkää henkien pitämää meteliä, se vain ärsyttää häntä. Ei hän aktiivisesti etsi ratkaisua tilanteeseen, vaan ryhtyy toimeen kun mahdollisuus siihen avautuu. Ehkä nainen pystyi samastumaan henkiin, joilla ei ole poispääsyä pahasta olostaan, ja halusi auttaa niitä, koska löysi siihen keinon. Nainen oli valmis antamaan kallisarvoiset lapsenkengät kummituslapselle, vaikkei tämä ole “oikea lapsi”. – Niin, hän ei valanut niitä pronssiin, ei jäänyt vaalimaan kenkiä muistoesineenä. Jos kummituslapsi pystyy tuntemaan olonsa kokonaisemmaksi ja ehjemmäksi kenkien ansiosta, onhan se naisellekin hyvä asia antaa ne eteenpäin. Surevalle voi olla eteenpäin vievä hetki antaa muistoesine toisen käyttöön, jos se tuntuu sillä hetkellä oikealta. Käyttämättömät lapsenkengät ovat surun symboli, mutta ne pääsivät käyttöön ja muuttuivat joksikin muuksi.

Millainen on tyypillinen työpäiväsi? – Haluan jättää omille projekteilleni entistä enemmän aikaa. Olen pyytänyt kuvitusagentuurilta hieman pienempiä keikkoja ja teen vähän lyhyempää päivää kuin aiemmin. Sairastan välilevyrappeumatautia, jonka takia pystyn tekemään piirtelyä ja suunnittelua 4–6 tuntia päivässä. Osan töistä teen sohvalla maaten, osan tietokoneella seisten, tai istun jumppapallon päällä tai polvillani. Välillä venyttelen. Jos saan valita, teen hommia mieluiten kello 20–02 välillä. Alan olla työskentelyvireessä vasta kuuden aikoihin illalla. Yritän käydä joka päivä kävelyllä ja aloitin hiljattain myös pilateksen. Aion kasvaa sen avulla pituutta!

Sekä kirjan alku että loppu ovat avoimia tulkinnalle. Etkö koe houkutusta selittää enemmän, ohjata lukijaa?

”Kun aloin piirtää albumia, olin sairastunut syöpään ja kävin läpi rankkoja hoitoja. Koin olevani kuoleman rajalla. Samastuin henkilöihin, joiden tarinaa aloin kertoa.” dään enemmän itsemurhia vuosittain kuin missään muualla koko maassa, ja aiemmin köyhät perheet hylkäsivät metsään lapsia ja vanhuksia, joista ei pystytty huolehtimaan. Kun aloin piirtää albumia, olin sairastunut syöpään ja kävin läpi rankkoja hoitoja. Koin olevani kuoleman rajalla. Samastuin henkilöihin, joiden tarinaa aloin kertoa: sekä lapsensa menettäneeseen naiseen että niihin hylättyihin henkiin. – Naisen hahmo eristäytyy, muttei ole lähtenyt metsään suremaan itseään. Jos voi tarpeeksi huonosti, ei jaksa olla yhteydessä muihin ihmisiin. Shokkivaiheessa syöpää en itsekään jaksanut juuri mitään, olin todella väsynyt ja halusin vain olla rauhassa niiden voimien kanssa mitä minulla oli. En osannut jutella seuraavan kesän suunnitelmista, koska en tiennyt, näkisinkö sitä kesää. Kummituslapsen päähenkilö ei myöskään pelkää metsän henkiä, koska on jo ehkä kohdannut pahimmat pelkonsa. Kun joutuu tarpeeksi kauheaan tilanteeseen, sen jälkeen ei pelkää enää. Siinä vaiheessa on kuiten10 sarjainfo 1/2014

– En varsinaisesti. En tiedä kaikkea itsekään. Kirjastahan saa sellaisen vaikutelman, että kummituslapsi on hyvä, mutta mistä sen tietää! Voihan se olla hirveä räyhähenkikin. En haluaisi niin, mutta onhan silläkin varmasti salaisuutensa. Olen kyllä miettinyt, haluaisinko ehkä kertoa, mitä kummituslapselle kävi… Olen luonnostellut tulevaan Kutikutin sarjakuva-aapiseen sellaista pätkää, jossa tuo lapsi on koulussa. Jos kummitus pystyy pitämään kynää kädessä ja kirjoittamaan, niin voisiko se muuttua oikeaksi lapseksi? Onpa helpottavaa! – Ehkä muutkin koululaiset olisivat kummituksia, tai sitten tavallisia lapsia. Tai ehkä luokassa olisi molempia… Ei me tiedetä! En ehkä halua paljastaa luokan olosuhteita. – Kummituslapsen toiveet ja halut ovat niin vahvat, että se pystyy tekemään asioita, joihin sen ei pitäisi kyetä. Eivät ne metsän muut, pahoinvoivat henget varmaan edes muista, mitä ne ovat aikaisemmin olleet. Päähenkilö virittää kum-

mituksille poispääsyn metsästä pelkäämättä kostohenkiä, ja päästessään vapauteen henget häviävät, sulautuvat valoon. Tämä kummituslapsi varmaan osaisikin mennä entiseen kotiinsa, mutta eihän siellä ehkä ole enää ketään, jos lapsi on viettänyt pari sataa vuotta metsässä. Se haluaa olla lapsi, jonkun toisen olennon lapsi jota hoidetaan. Sen päämäärän se ainakin saavuttaa.

Maria miettii, Martta toimii Kummituslapsessa hengillä on merkittävä rooli. Ovatko henget sinulle todella olemassa vai ovatko ne symbolisia tarinan elementtejä? – En voi varmuudella tietää, onko henkiä olemassa. Olen kristitty, mikä merkitsee minulle rukoilemista ja tietoisuutta siitä, etten ole kaikkivoipa. Se merkitsee myös tavoitteita ihmisenä, esimerkiksi pyrkimistä kaksoiskäskyn toteuttamiseen. Pyrin ajattelemaan hyvää ja olemaan hyvä, myös itselleni. Toistuvasti ääneen lausutut asiat muuttuvat todeksi, joten on mietittävä, mitä sanoo. Kun pyrkii hyvyyteen, on myös määriteltävä sekä hyvyyden että pahuuden käsitteet, jotta tietää mitä ne itselle merkitsevät. – Olen pohdiskellut paljon Martan ja Marian problematiikkaa. Luterilaisuu-

dessa painotetaan tekemistä ja työntekoa, mutta toisaalta Luther sanoi, että pelastus on mahdollinen “yksin uskosta”. Tekeminen ei siis voi olla kaiken perusta, yksistään arvokas asia. Martta on käytännöllinen tekijä, Maria taas enemmän kuuntelee eikä aina suorita. Maria olisi saattanut hyvin vaikka maalata tauluja. Molempia tarvitaan taiteen tekemiseen. Maria kuuntelee, ymmärtää ja tuottaa sisällön, Martta tekee puurtamista vaativan työn ja esimerkiksi apurahahakemukset!'

kuvattu maailma on. Myös Puupäähatun palkintoraati painotti perusteluissaan tekijän monipuolisuutta. Ekebom kokeilee välineitä ennakkoluulottomasti ja saa yllättävillä valinnoilla aikaan mieleenpainuvaa jälkeä. Taiteilijan omien sanojen mukaan eri välineiden suvereeniin käyttöön rohkaistiin jo kuvataideopinnoissa. Eräänlaista Martta ja Maria -asetelmaa kuvaa myös Ekebomin esikoisalbumi A Cow’s Dream (Napa 2001). Siinä toinen sisaruksista päätyy vastuunkantajaksi, kun toinen “toteuttaa itseään”.

Terhi Ekebom kävi Torkkelin kuvataidelukion Helsingin Kalliossa ja opiskeli sen jälkeen Taideteollisessa korkeakoulussa kuvataideopettajaksi 1990-luvun alussa. Hän kuuluu sukupolveen, jolle sarjakuva on itsestään selvästi taidetta. Hänellä on myös graafisen suunnittelijan tutkinto EVTEK:istä. Painotuotteiden lisäksi hän on tehnyt muun muassa seinämaalauksia ja veistoksia. Ekebomin sarjakuvateoksissa tekniikka määrittyy aina sen mukaan, minkälainen kirjassa

Teoksessa käsitellyt teemat pulpahtavat pintaan läpi Ekebomin koko tuotannon: vanhemmuus, identiteetti, rakkaus ja vastuu. Mustavalkoisin, pääosin äänettömin kuvin etenevä kertomus on tekijälle sikäli tyypillinen, ettei se välttämättä aukea heti ensi vilkaisulla. Vaikka Ekebomin teokset vaativat lukijalta tarkkaavaisuutta, ne eivät missään nimessä ole kryptisiä vaan kuvien asettelulla on kerronnallinen merkitys. Läpimurtoteos, Timo Teräsahjon novelleihin perustuva Uusissa maisemissa (Asema 2005) kertoo nuoren pojan näkökulmasta

tämän vanhempien synkistä puuhista. Pojan sulkeutuminen omaan maailmaansa, hetkellinen kaveruus ja pahat aavistukset on kuvattu kevein, tiukasti rajatuin liitupiirroksin. Päähenkilössä on tiettyä sukulaisuutta Kummituslapsen päähenkilön kanssa: molemmat pyrkivät rakentamaan itselleen siedettävät olosuhteet ympäristön ahdistavista tekijöistä huolimatta. Uusissa maisemissa on kuitenkin sikäli synkempi, ettei lapsipäähenkilöllä ole valtaa muuttaa ympärillä tapahtuvia vääryyksiä vaan hän joutuu jäämään niiden vangiksi. Novellipituisia tarinoita sisältävä Honeymoon Island ja kuvitteelliseen sademetsään sijoittuva Voyage (Napa Books 2007 ja 2010) on raaputettu itsetehdylle raapepohjalle. Tarinoiden tragikoomiset sävyt toistuvat kuvissa, kun mustan pinnan alta paljastuu raapaisu kerrallaan sen pohjalla oleva väri-ilottelu. Samat värit toistuivat Terhi Ekebomin näyttelyssä Puutarhassa, joka oli esillä Sarjakuvakeskuksella maalis-huhtikuussa 2014. Tällä kertaa musta oli pohjana liitutaulumaalilla tehdyissä seinämaalauksissa ja kirkkaat värit niiden päällä pastelliliitupiirroksina. Kasvillisuusteema yhdistää tavalla tai toisella kaik-

▼

Maisemat vaihtuvat, kädenjälki pysyy

”Pyrin ajattelemaan hyvää ja olemaan hyvä, myös itselleni.”

sarjainfo 1/2014 11

©t

erh

i eke

bom

kia Ekebomin kirjoja. Eri teosten ruuduista oli koottu installaatioon uusiksi rajattuja “ikkunoita”, joissa valokeila olikin siirtynyt sivulla oleviin kasveihin. Uusimmassa teoksessa (Kummituslapsi, Asema 2013) jokainen sivu on yksi ruutu. Väriskaala on kutistunut viiteen harmaasävyyn ja yleisvaikutelma on rauhallinen, jopa staattinen. Päähenkilön hahmossa on nukkemaisuutta, kuin sen asennot olisi varta vasten lavastettu ja liike pysäytetty. Ääriviivaton harmaa tussi taas sopii kuvaamaan kummituslapsen ja henkien hehkuvaa, aineetonta olemusta. Mitä kynää käytit piirtäessäsi Kummituslasta? – Teini-ikäisten suosimia mangatusseja. Olen käyttänyt eri merkkisiä sävysarjoja. Ostin ensimmäisen sarjan itselleni piristykseksi Kiasma-kaupasta ja ajattelin testata niitä. Piirtelin niillä kopiopaperille, vaikkei sellaista ole noille tusseille suositeltu. Valitsin viitisen eri väriä ja olen täyttänyt kyniä täyttöpulloista, muutenhan näin mittava piirrosurakka ei olisi ollut mahdollinen. Aloin piirtää kaikista vaaleimmilla sävyillä, sitten tummensin vähitellen ja lopuksi piirsin ääriviivat lyijytäytekynällä. Paperin läpi sen toiselle puolelle muodostui aika erilainen kuva. – Piirsin tarinaa kompaktiin kokoon. Halusin, että voisin piirtää albumia eri paikoissa ja kuljetella sivuja mukanani. Niitä piirrettiinkin monessa maassa; 12 sarjainfo 1/2014

Kasvillisuusteema yhdistää tavalla tai toisella kaikkia Ekebomin kirjoja. ainakin Sveitsissä, Ranskassa, Italiassa ja Virossa. Kahviloissa, lentokoneessa… suurelta osin myös kotisohvalla. Joskus yksityiskohdat muuttuivat, koska en pystynyt vertaamaan aiemmin piirrettyyn, ja jouduin piirtämään jotakin uudestaan. – Päähenkilön vyötärö on erittäin korkealla (korkeus vähän vaihtelee edellä mainitusta originaalien reissaamisesta johtuen), koska olen ihastunut 1800luvun siluettiin. Alun perin hahmolla oli tarkoitus olla vielä suurempi alaosa, sellainen “synnyttäjän lantio” ja hentoinen ylävartalo. Naisen kengätkin muuttavat hieman muotoaan tarinan edetessä. Omistin samantyyliset “luistinkengät” jokunen vuosi sitten, mutta jouduin luopumaan niistä, kun ne painoivat. Jostain syystä parinsadan vuoden takainen muoti viehättää minua, vaikken itse osaa käyttää sellaisia vaatteita. Kaappeja kaivellessani huomasin ostaneeni kasapäin röyhelövaatteita, vaikken pidä niitä koskaan… herää kysymys, kenellehän niitä oikein ostan? Ehkä minulla on alitajuinen 1800-luvun sivupersoona! – Yritin tehdä Kummituslapsen originaalit mahdollisimman valmiiksi, jotta niitä ei tarvitsisi koneella korjata. Hyvin

vähän jouduinkin niitä korjaamaan. Kuvitustöitä tehdessä lopputulos muodostuu koneella ja käteen jää vain silppua. Käsin piirtäminen aktivoi eri aivojen alueita kuin koneella työskentely. – Niin, toisaalta kauniisiin originaaleihin pyrkiminen pitää jossain vaiheessa osata lopettaa, ettei siitä tule ulkotaiteellinen tavoite. Valmis sarjakuva on se painotuote, originaaleja pääsee näkemään harvoin… – Kuvien täytyy palvella tarinaa. Olin kuitenkin tosi iloinen Honeymoon Islandin ja Voyagen kauniista originaaleista. Riippuu sekä tekniikasta että aihepiiristä millainen jälki on valmista. Seuraavan tarinan teen varmaan vielä samalla tekniikalla kuin Kummituslapsen, mutta joskus haluaisin tehdä teoksen, jossa näkyvät sekä hyvät että huonot työskentelypäivät. Sellainen toteutus sopisi parhaiten omaelämäkerralliseen sarjakuvaan. Olisikin outoa, jos päiväkirjasarjakuvaa yrittäisi piirtää puhtaaksi. Jokin sirpaleinen fiktiivinen tarina voisi myös toimia siten toteutettuna, että tyyli vaihtelee kirjan sisällä. ●

kysy!

KYSYMYS: Turun kaupunginkirjaston Stoorin sarjakuvatapaamisen osallistuja Iiris (10 v.) ● VASTAUS: Karri Laitinen – www.robotinpoikanen.com

Kysy sarjakuvalla mitä tahansa – me vastaamme mitä vastaamme! Piirrä kysymyksesi kokoon 21 x 6 cm ja lähetä se osoitteeseen sarjainfo@sarjakuvaseura.fi. Mustavalkoiset kuvat 600 dpi (bitmap), värilliset 300 dpi. sarjainfo 1/2014 13

Kriitikon valinta Sarjainfon raati pisti pinoon vuoden 2013 parhaat albumit. Teksti pauli kallio

ämänkertaiseen kyselyyn vastasi mukavat tasan 20 kriitikkoa tai muuta sarjakuvan tuntijaa. Heistä useimmat listasivat viisi mielestään parasta kotimaista albumia ja viisi ansiokkainta käännösteosta. Muutamilla käännöslista jäi lyhyemmäksi. Pistelaskennassa listan ykköselle tipahti viisi pojoa, kakkoselle neljä ja niin edespäin. Kotimaisten albumien sarjasta muodostui kahden kauppa, jonka Hanneriina Moisseisen Isä lopulta vei viiden pisteen erolla JP Ahosen ja KP Alaren Perkerokseen. Kumpikin saalisti ykköspaikan

kuuden äänestäjän papereissa. Neljänneksi sijoittuneelle Jarno Latva-Nikkolan Ukkometsolalle kertyi kolme ykkössijaa. Yhden saivat Terhi Ekebomin Kummituslapsi, Timo Mäkelän Romeo ja Julia, Ville Pirisen Yhesti yhes seitsemännes paikas, Petri Hiltusen Anabasis 2 sekä Ojareksen ja Salmelan Absinth 2. Kahden kärki irtaantui käännösalbumien puolella yhtä selvästi kuin kotoperäisessä sarjassa, sillä Ulli Lustin Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä ja David B:n Epileptikko repivät muihin yli kahdenkymmenen pisteen kaulan. Seitsemän sar-

jakuvatietäjää piti Lustin teosta vuoden ykkösjulkaisuna ja kuusi arvosti eniten Epileptikkoa. Loput ykköstilat jakautuivat kaikki eri albumeille. Äänestykseen osallistuivat Kalle Hakkola, Kari Heikonen, Antti Hintsa, Jouni Hokkanen, Ville Hänninen, Jyrki Jantunen, Heikki Jokinen, Solja Järvenpää, Matti Karjalainen, Kyösti Koskela, Verna Kuutti, Reetta Laitinen, Tero Mielonen, Juha Mäkinen, Timo Ronkainen, Jokke Saharinen, Tuomas Tiainen, Jani Turku, Reijo Valta ja Miia Vistilä. Sarjainfo kiittää! ●

Kriitikkojen listoja VILLE HÄNNINEN Moisseinen: Isä Ekebom: Kummituslapsi Ranta: Kyllä eikä ei Musturi: Viimeinen Toivon kirja Ville ja Aino Tietäväinen: Vain pahaa unta David B: Epileptikko Lust: Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä Vanderbroucke: White Cube Baitinger: Heimdall Gipi: Merkintöjä sotatarinaa varten

14 sarjainfo 1/2014

JOKKE SAHARINEN Ekebom: Kummituslapsi Musturi: Viimeinen Toivon kirja Eronen: Advanced Offices – Menestyksen avain Latva-Nikkola: Ukkometsola Jarla: Kapteeni Tserep David B: Epileptikko Larcenet: Blast 3 – Päätä pahkaa Emerson & Jackson: Danten Inferno Loeb, Sale & Wright: Batman – Pitkä pyhäinpäivä Talbot: Grandville

REETTA LAITINEN Moisseinen: Isä Ekebom: Kummituslapsi Latva-Nikkola: Ukkometsola Ranta: Kyllä eikä ei Ahonen & Alare: Perkeros Lust: Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä David B: Epileptikko Gipi: Merkintöjä sotatarinaa varten Lanzac & Blain: Ulkoministeriö 2 – Diplomaattisia merkintöjä Emerson & Jackson: Danten Inferno

JYRKI JANTUNEN Ahonen & Alare: Perkeros Moisseinen: Isä Aino & Ville Tietäväinen: Vain pahaa unta Kallio & Nuutinen: Kramppeja ja nyrjähdyksiä – Viidakon vaarat Ranta: Kyllä eikä ei Talbot: Grandville Lust: Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä Lanzac & Blain: Ulkoministeriö 2 – Diplomaattisia merkintöjä David B: Epileptikko Christin & Hubinon: Punaparta – Karibian demoni

HEIKKI JOKINEN Mäkelä: Romeo ja Julia Turunen: Marko Turusen elämä Ekebom: Kummituslapsi Ranta: Kyllä eikä ei Niemensivu: Saniainen kukkii juhannuksena Pratt: Somalian mies Gipi: Merkintöjä sotatarinaa varten Emerson & Jackson: Danten Inferno Franquin: Zorbul-tarinat Lanzac & Blain: Ulkomisteriö 2 – Diplomaattisia merkintöjä

TUOMAS TIAINEN Moisseinen: Isä Niemensivu: Saniainen kukkii juhannuksena Ekebom: Kummituslapsi Latva-Nikkola: Ukkometsola Nissinen: Kehittymättömät ufot Lust: Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä Vandenbroucke: White Cube David B: Epileptikko Baitinger: Heimdall Gipi: Merkintöjä sotatarinaa varten

KOTIMAISET ALBUMIT

Hanneriina Moisseinen: Isä (50) "Riipivän henkilökohtainen Isä on eräs kaikkien aikojen koskettavimpia suomalaisia sarjakuvia." –TUOMAS TIAINEN "Moisseinen kertoo tummasävyistä tarinaa kiinnostavasti. Osa on toteutettu sarjakuvalle täysin poikkeuksellisella tekniikalla: ompelemalla. Käspaikoiksi tehdyt sivut rytmittävät teoksen rakennetta ja luovat voimakkaan, intiimin tunnelman."

–VERNA KUUTTI

–VILLE HÄNNINEN

"Isä on paljas, rohkea ja rehellinen kertomus." –REETTA LAITINEN

2 3

JP Ahonen & Alare: Perkeros (45) "Pitkään prosessoitu ja kypsytetty sarjakuvaromaani okkulttis-avantgardistisesta taidemetallibändistä. Graafinen huippuosaaminen yhdistettynä taitavaan kuvakerrontaan ja jäntevään ja hauskaan tarinaan tuottaa mitä kiehtovimman lukuelämyksen." –TIMO RONKAINEN Terhi Ekebom: Kummituslapsi (33) "Eheä, hiottu kokonaisuus. Kaunis ja koskettava tarina monipuoliselta sarjakuvataiteilijalta." –REETTA LAITINEN

Jarno Latva-Nikkola: Ukkometsola (29) "Ainutlaatuinen ja omalaatuinen teos, jota lukee kaikilla aisteilla. Välillä ällöttää ja hirvittää, mutta eipähän jätä kylmäksi." Ville Ranta: Kyllä eikä ei (20) "1800-luvun kulttuurisesti heräävä Suomi on hyvä miljöö tapahtumille, jotka eivät tunnu nykyajassakaan vierailta." –VILLE HÄNNINEN

Petri Hiltunen: Anabasis 2 – Tuhanten miesten marssi (15) "Pieteetillä tehty historiallinen seikkailusarjakuva. Tällaista näkee liian harvoin." –TERO MIELONEN

7 8

Tommi Musturi: Viimeinen toivon kirja (13) "Hillitty ja hallittu kotimaisen sarjakuvan helmi. Musturi uskaltaa luottaa kuvan ilmaisuvoimaan eikä raskauta tarinoitaan tekstipaljoudella." –JOKKE SAHARINEN Reetta Niemensivu: Saniainen kukkii juhannuksena (11) "Niemensivun korkea taso pysyy ja antaa odottaa tulevilta julkaisuilta paljon."

9 10

Jyrki Nissinen: Kehittymättömät ufot (9) "Upea teos niin visuaalisesti kuin musiikillisestikin." –SOLJA JÄRVENPÄÄ Aino & Ville Tietäväinen: Vain pahaa unta (8) "Monet taiteilijat hyödyntävät unimaailmaa sarjakuvissaan. Tietäväisen kaltaista lapsen ja aikuisen näkökulman yhteensovitusta ei kuitenkaan ole usein nähty." –VILLE HÄNNINEN

Pauli Kallio & Christer Nuutinen: Kramppeja ja nyrjähdyksiä – Viidakon vaarat (7) "Taattua laatua ammattimiehiltä. Ihmissuhdesarjakuvan aatelia." –TERO MIELONEN

12 12

Ville Pirinen: Yhesti yhes Seitsemännes paikas (6)

Timo Mäkelä: Romeo ja Julia (6)

–KALLE HAKKOLA

KÄÄNNÖSALBUMIT

Ulli Lust: Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä (51) "Omaelämäkerrallinen Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä on pohjimmiltaan road movie sarjakuvana. Ullille matka edustaa sisäistä kehitystä, hänen ystävälleen Edille maailman tarjoamiin nautintoihin ripustautumista." –VILLE HÄNNINEN

3 4

"Lust kertoo hienosti vapaudesta ja itsemääräämisoikeudesta." –TUOMAS TIAINEN

Gipi: Merkintöjä sotatarinaa varten (27) "Gipi onnistuu luomaan uutta näkökulmaa puhki kaluttuun genreen." –TERO MIELONEN

Christophe Blain & Abel Lanzac: Ulkoministeriö 2 – Diplomaattisia merkintöjä (21) "Tämän ainoa huono puoli on se, että Blainin vielä mainiompi Maalari ja merirosvo -sarja odottaa edelleen jatkoaan."

Bryan Talbot: Grandville (11) "Eläinhahmoilla kerrottu, kovaksi keitetty, tarantinomainen steampunk-dekkari antaa uutta tuulta perinteikkään seikkailusarjakuvan purjeisiin." –JOKKE SAHARINEN

Max Baitinger: Heimdall (11) "Sarjakuvaseuran CUNE-residenssissä vieraillut Baitinger on huippulahjakkuus. Heimdall yhdistää Edda-tekstien mytologisen maailman raikkaaseen visuaaliseen kerrontaan." –VILLE HÄNNINEN

Manu Larcenet: Blast 3 – Päätä pahkaa (8) "Vapautunutta ja taitavaa kerrontaa, jossa tekstiä on vähän, mutta luettavaa paljon."

–JUHA MÄKINEN

"Tapahtumat ovat vuosien aikana kypsyneet kertomuksen muotoon ja tekijä on saanut niihin etäisyyttä, mikä näkyy kerronnan sujuvuutena." –REETTA LAITINEN

David B.: Epileptikko (49) "Jos alun perin 1993–2003 ilmestynyt teos olisi käännetty kymmenisen vuotta sitten, omaelämäkerrallinen sarjakuva olisi saattanut kääntyä uuteen suuntaan Suomessa." –VILLE HÄNNINEN

5 6

Brecht Vandenroucke: White Cube (15) "Vandenbroucke käsittelee yksi- ja kaksisivuisissa sarjakuvissaan nykytaidetta. Etenkin sen suhde esittävyyteen ja ulkomaailmaan on nokkelan visuaalisen vitsailun kohteena." –VILLE HÄNNINEN Juan Diaz Canales: Blacksad – Amarillo (12) "Viiva on elävää, kuvat hienoja ja tarina parantaa juoksuaan." –JANI TURKU

–JOKKE SAHARINEN

Hunt Emerson & Kevin Jackson: Danten Inferno (7) "Emersonin Inferno on hillittömän hauska versio Danten merkkiteoksesta. " –JOKKE SAHARINEN

Jean Michael Charlier & Victor Hubinon: Punaparta – Karibian Demoni (6)

sarjainfo 1/2014 15

Vihaisia lintuja ja äkäisiä äijiä Angry Birds nousi Angoulêmen 41. sarjakuvafestivaalien yllätyshitiksi. Teksti ja kuvat verna kuutti

ngoulêmen sarjakuvafestivaalien ensimmäiset post-nelikymppiset vietettiin ranskalaiseen tapaan skandaalihöyryissä. Erinäisten protestien jälkeen festivaalin Grand Prix’sta ja seuraavasta presidentistä päättivät ensimmäistä kertaa arvovaltaisen raadin sijaan festivaaleilla läsnä olevat sarjakuvataiteilijat. Se kirpaisi juryn jäsenistä muun muassa Enki Bilalia ja José Munozia niin, että he päättivät neljäntoista muun ex-tuomarin ohella vetäytyä äänestyksestä kokonaan. Äänestyksen avaamista perusteltiin muun muassa juryn taipumuksella valita vain ranskalaisia tai ranskankielisiä voittajia – ja kas, vuoden 2014 Grand Prix’n pokkasi Lassin ja Leevin isä Bill Watterson.

Korealainen taiteilijaryhmä ja festivaaliryhmä päätyivät pehmentelemään sarjakuvien dokumentaarista luonnetta ja kielsivät niiden olevan minkäänlaisia historiallisia todisteita korealaisten prostituutiosta. Kansainvälinen politiikka sotkeutui Angoulêmeen myös Jacques Tardin revittyä pelihousunsa festivaalin pääsponsorista, israelilaisesta SodaStreamista. Juomien hiilihapotukseen erikoistuneella SodaStreamilla on tehdas Israelin laittomasti miehittämällä siirtokunta-alueella. Tardin maailmansota-aiheinen näyttely oli yksi tämän vuoden vetonauloista, mutta taiteilija itse päätyi katumaan osallistumistaan. – Jos olisin tiennyt SodaStreamin rahoittavan festivaalia, en olisi koskaan antanut

Otsikoita revittiin festivaalinäyttelystä, jossa käsiteltiin sarjakuvan keinoin korealaisnaisten pakottamista Japanin armeijan prostituoiduiksi II maailmansodassa. Kohusta kohuun Ennen festivaalia ranskalaisissa medioissa puitiin jälleen lukuisia eripuria festivaalijärjestäjien, paikallispoliitikkojen ja Angoulêmen sarjakuvakeskuksen väen välillä. Festivaalien aikana taustaorganisaatiot pysyivät sopuisina ainakin julkisuudessa. Sen sijaan otsikoita revittiin festivaalinäyttelystä, jossa käsiteltiin sarjakuvan keinoin korealaisnaisten pakottamista Japanin armeijan prostituoiduiksi II maailmansodassa. Koska Japani on pysytellyt asiasta edelleen vaitonaisena, oli diplomaattinen selkkaus lähellä. Muun muassa Japanin suurlähettiläs ilmoitti Libération-lehden mukaan ”olevansa syvästi pahoillaan, että näyttely järjestettiin.” 16 sarjainfo 1/2014

lupaa sarjakuvieni esittämiseen Angoulêmessa, Tardi totesi Le Monde -lehdelle. Tardin lisäksi yli 80 sarjakuvataiteilijaa allekirjoitti vetoomuksen, jossa festivaalijärjestäjiä arvosteltiin sponsorisomuksesta.

Suomalaistarjonnassa lintuja ja lohikäärmeitä Suomalaiset edustivat Angoulêmessa vailla kohuja. Suosituin suomalainen oli heittämällä vihainen punainen lintu, jonka joka toinen festivaaleilla vieraileva koululainen oli valinnut asusteekseen. Lintunaamareilla koululaisia ilostutti Rovio, joka markkinoi Angoulêmessa Angry Birds -sarjakuvaa. Suomalaista sarjakuvaa edustivat festivaaleilla myös FILI:n kutsuvieraat Anna Sai-

lamaa ja Roope Eronen, joiden molempien teokset ovat ilmestyneet vuoden sisällä ranskaksi – Sailamaan l’Associationin ja Erosen Misman kustantamana. Erosen lohikäärmehupailu Offices & Humans oli selvästi FILI:n myyntipöydän hittejä. Suomalaiset tekijät kiinnostivat tyylilajista toiseen, mutta kyselyistä päätellen nuoret sarjakuvanlukijat ja -tekijät tuntuivat ottaneen Erosen lisäksi omakseen etenkin Amanda Vähämäen, Tommi Musturin ja Marko Turusen. ●

Angoulêmessa palkittuja 2014 PARAS ALBUMI: Alfred: Come Prima (Delcourt) JURYN ERIKOISPALKINTO: Rutu Modan: La propriété / The Property (Actes Sud BD) PARAS SARJAKUVASARJA: Ted Stearn: Fuzz & Pluck 2 (Cornélius) YLLÄTTÄJÄ: Peter Blegvad: Le Livre de Léviathan (L’Apocalypse) Derf Backderf: Mon ami Dahmer / My Friend Dahmer (Çà et là) KULTTUURIPERINTÖ-PALKINTO: Herr Seele & Kamagurka: Cowboy Henk (Fremok) YLEISÖN SUOSIKKI: Chloé Cruchaudet: Mauvais genre (Delcourt) DEKKARIPALKINTO: Rodguen & Wilfrid Lupano: Ma révérence (Delcourt) PARAS VAIHTOEHTOSARJAKUVA: Un fanzine carré (Hécatombe)

Vuoden 2014 Grand Prix’n pokkasi Lassin ja Leevin isä Bill Watterson.

sarjainfo 1/2014 17

Rutu Modan Angoulêmen 2014 juryn erikoispalkinnon voittaja rakentaa sarjakuvaa kuin teatteriesitystä. Teksti ja kuva verna kuutti

18 sarjainfo 1/2014

utu Modania huolestuttaa, kun viimeinen nimikirjoitussessio on saatu päätökseen kustantajan ständillä. Angoulêmen sarjakuvafestivaali on loppusuoralla, ja israelilaisen Modanin pitäisi ehtiä Pariisista iltakoneella kotiin. Viime hetkellä kustantaja Actes Sud on kuitenkin antanut ymmärtää, että Modanin ehkä kannattaisi lykätä junaansa Pariisiin ja jäädä palkintojenjakoseremoniaan. Modanin seurassa matkustava teini-ikäinen tytär Michal ei näytä innostuvan yksinäisestä paluumatkasta – eikä siitä, että äidin pitäisi jaksaa jutella vielä yhden ulkomaalaisen toimittajan kanssa. Ennen haastattelua hotellin baarissa käydään tiukkaa perheneuvottelua hepreaksi. – Olen matkustanut viimeisen vuoden aikana jatkuvasti – ja pidän kyllä siitä! Nyt minun on pakko yrittää vähentää, minulla on kuitenkin työni ja perheeni, Modan toteaa, kun tytär on saatu rauhoitettua ja kahvit on katettu hotellin baarin pöytään. Matkojen syynä on Modanin viime vuonna ilmestynyt toinen pitkä albumi The Property, joka on käännetty englannin lisäksi jo saksaksi, ranskaksi ja puolaksi. Modan laskee kiertäneensä esittelemässä teostaan kahdeksassa maassa. Puolanjuutalaisten omaisuuden palauttamista käsittelevä, humoristinen perhedraama on noussut monessa listauksessa yhdeksi vuoden 2013 parhaista sarjakuvista. Muuttuisiko Modanin, 47, elämä tästä vielä jotenkin, jos The Property saisi juryn erikoispalkinnon Angoulêmessa? – Ei, Modan nauraa. – Palkinto voi ehkä vaikuttaa myyntilukuihin, mutta tämä on minun työni, ja teen sitä kuten aina ennenkin.

Israelilainen sarjakuvapiirtäjä on outo lintu Sarjakuvan ammattilaiseksi päätyminen oli pieni ihme ympäristössä, jossa sarjakuvan käsite oli käytännössä tuntematon. Lääkärivanhempien työn takia Modan varttui Tel Avivin lähettyvillä sijaitsevan sairaalan asuntolassa. Lapsena hän huvitti perheenjäseniään ja sairaalan työntekijöitä piirretyillä tarinoilla, joissa oli jopa puhekuplia. Vanhemmille taide oli kuitenkin jotakin, jonka parissa puuhasteltiin vapaa-aikana. Rutusta toivottiin perheen seuraavaa lääkäriä. – Isäni mielestä koko ajatus taiteesta ammattina oli outo. Hänen mielestään tein virheen, kun lähdin opiskelemaan taidetta. Monet isäni ennustuksista ovat käyneet toteen, mutta tässä asiassa hän itse erehtyi. Modan opiskeli 80-luvulla Bezalelin taideakatemiassa Jerusalemissa päämääränään kuvittajan ammatti. Sarjakuva oli Israelissa vielä marginaalinen taidemuoto, ja Modanin käsitys sarjakuvista perustui lähinnä hammaslääkärin vastaanoton Tex Willereihin. Palaset loksahtivat kohdalleen, kun akatemian opettaja toi kouluun näytille Art Spiegelmanin toimittamia Raw-lehtiä. – Tiesin heti, että tällaista haluaisin itsekin tehdä. Tarinoiden kertominen oli minun juttuni. Koska Israelin sarjakuvaskene oli laiha, Modan sai suhteellisen helposti ensimmäisen strippinsä läpi sanomalehteen. Modan kuvaa alkuaikojensa tyyliä groteskiksi, olihan makaaberin mestari Edward Gorey hänen suuri suosikkinsa. – Tarinani olivat aluksi kyynisiä ja rajuja, mutta erilaisten kokeilujen jälkeen tyylini alkoi muuttua realistisemmaksi ja hienovaraisemmaksi. Halusin käsitellä isoja ja vaikeita teemoja, joten omaksuin rauhallisemman tavan tehdä sarjakuvaa.

Israelilainen sarjakuvataiteilija sai usein kuulla toiveita Lähi-idän ongelmien ruotimisesta sarjakuvissa, mutta Modanille avoin poliittisuus ei tuntunut omalta. © rutu modan

Tel Avivista Angoulêmeen

▼

Perhesuhteiden kautta Modan päätyi 90-luvun puolivälissä Mad-lehden hepreankielisen version toimittajaksi. Lehden elinkaari jäi lyhyeksi, sillä Mad-fanit eivät juuri arvostaneet Modanin lehteen tilaamia vaihtoehtosarjakuvia. Kokeilu kylvi kuitenkin siemenen Actus Tragicus -sarjakuvakollektiiville, jonka päämääränä oli saattaa israelilaista sarjakuvaa kansainvälisen yleisön tietoisuuteen. Tärkeä kohtaamispaikka ja oppikoulu Actukselle oli Angoulêmen festivaali. – Israelissa sarjakuvamarkkinat olivat pienet, joten oli loogista yrittää saada sarjakuviaan esille ranskan- ja englanninkieliselle yleisölle. Angoulêmessa opin tuntemaan sarjakuva-alan ihmisiä, ja tutustuin sarjakuviin, joita oli mahdotonta saada käsiinsä Israelissa. Israelilainen sarjakuvataiteilija sai usein kuulla Angoulêmessa toiveita Lähi-idän ongelmien ruotimisesta sarjakuvissa, mutta Modanille avoin poliittisuus ei tuntunut omalta. 2000-luvulle tultaessa hän alkoi tavoittaa omaa tapaansa käsitellä kotimaansa tilannetta: kuvaamalla tavallisten israelilaisten arkea ja sen ristiriitoja. Modanin nykypäivän Israeliin sijoittuvat fiktiiviset sarjakuvat ovat kertomuksia ihmissuhteiden hankaluuksista,

sarjainfo 1/2014 19

kauan, noin kaksi vuotta. Matkustin myös paikan päälle Puolaan, tein tutkimusta ja piirsin. Modanin suku tulee sekä äidin että isän puolelta Varsovasta, ja hän myöntää sarjakuvan henkilöhahmojen pohjautuvan todellisiin ihmisiin. Saadakseen The Propertyyn enemmän ilmaisuvoimaa hän kuitenkin palkkasi kokonaisen näyttelijäkaartiin esittämään sarjakuvan hahmoja. Kun Modan oli saanut storyboardin valmiiksi, hän valokuvasi jokaisen ruudun näyttelijöiden roolittamana. – En käytä ajatuskuplia ollenkaan, joten kaikki on pystyttävä kertomaan toiminnalla, eleillä ja ilmeillä. Näyttelijöiden avulla sain ruumiinkielen vivahteet myös kuviini, Modan sanoo ja miettii hetken. – Oikeastaan en tällä hetkellä ole lukijana kiinnostunut niinkään sarjakuvista vaan kirjallisuudesta ja teatterista. The Propertyäkin rakensin hieman kuin teatteriesitystä.

mutta ne ovat myös poliittisia näyttäessään käytännön tasolla, miten yhteiskunta vaikuttaa yksilöiden elämään. – Luonnollisesti ammennan sarjakuviini paljon omasta elämästäni, mutta en ole koskaan halunnut tehdä puhtaasti omaelämäkerrallista sarjakuvaa. Minulle fiktio antaa mahdollisuuden paljastaa paljon syvempiä asioita, Modan pohtii. Resepti toimi – vuonna 2003 kanadalainen Drawn & Quarterly ehdotti Modanille pitkän albumin tekemistä. Syntyi Exit Wounds, tarina telavivilaista taksikuskista Kobysta, joka ryhtyy nuoren naissotilaan johdattelemana selvittämään isänsä kohtaloa. Tuoreeltaan englanniksi, italiaksi ja espanjaksi julkaistu albumi oli arvostelumenestys, ja sai muun muassa Joe Saccon hehkuttamaan Modanin “kymmenen parhaan nykysarjakuvantekijän joukkoon”.

Toisen maailmansodan varjot ovat pitkät Vuonna 2013 ilmestyneen The Propertyn voi hyvin perustein sanoa lunastavan Exit Woundsin petaamat odotukset. Käsittelyssä ovat jälleen mutkikkaat perhesuhteet, jotka sota on nyrjäyttänyt kohdiltaan. Parikymppinen Mica lähtee puolanjuutalaisen isoäitinsä Reginan kanssa Israelista Varsovaan tutkimaan mahdollisuutta lunastaa takaisin II maailmansodassa menetettyä omaisuutta. Regina on tyypillinen “Yiddisher Mama”, itsepäinen, oikutteleva ja pihi viimeiseen saakka. Paikan päällä isoäidin sodanaikainen salaisuus alkaa raottua, mikä muuttaa myös Mican käsitystä juuristaan. Jälleen yksi sarjakuva holokaustista selviämisestä? Ei, The Propertyn fokus on vahvasti nykypäivässä. Menneet tapahtumat sysäävät tarinan liikkeelle, mutta suhde historiaan on yhtä täynnä ristiriitoja kuin päähenkilöiden ihmissuhteet. – Pidän enemmän Madjanekista kuin Auschwitzista, se on pelottavampi, neuvoo luokkansa kanssa Puolaan matkustava opet20 sarjainfo 1/2014

• • •

Jälleen yksi sarjakuva holokaustista selviämisestä? Ei, The Propertyn fokus on vahvasti nykypäivässä. taja Micalle ja Reginalle lentokoneessa. Modan kertoo etsineensä Exit Woundsin jälkeen uutta tarinaa pitkään. Hän oli ehtinyt työstää toista aihetta jo käsikirjoitukseen

asti, kun tarina isoäidin ja lapsenlapsen Puolan-matkasta tuli hänelle välähdyksenomaisesti mieleen. Modan hylkäsi vanhan työnsä saman tien. – Kirjoitin The Propertyä

Tässä vaiheessa Modanin tytär alkaa näyttää niin tympääntyneeltä, että on paras lopetella. – Michal on kyllä matkustanut kanssani ennenkin festivaaleille, sarjakuvat ja piirtäminen kiinnostavat häntä. Mutta en tiedä haluaisiko hän tehdä tätä työkseen, nyt kun on nähnyt kaiken tämän…, Modan empii. The Propertyn teko vei Modanilta yhteensä liki neljä vuotta, jonka aikana työpäivät venyivät helposti 12-tuntisiksi. Nyt hän sanoo pitävänsä ainakin vuoden lomaa. Vielä viimeinen kysymys urheiluhaastattelutyyliin: Veikkaatko, että The Property palkitaan tänä iltana? – En ole onnistunut lukemaan muita ehdokkaita, joten en osaa sanoa kilpailun tasosta mitään. Tiedän kyllä, että The Property on hyvä. Myöhemmin illalla Angoulêmen kaduilla kaikuu kovaäänisistä voittajan haastattelu: – Kun aloitin sarjakuvien piirtämisen, en edes tiennyt, että niitä kutsuttiin sarjakuviksi… ●

Toni Tirri 1980–2014 Sarjakuvantekijän ruudut koottiin sirpaleista. Teksti vesa kataisto & petteri oja

hkera sarjakuvantekijä ja omakustantaja Toni Tirri menehtyi yllättäen 6. huhtikuuta. Artesaaniksi opiskellut Tirri muutti Raumalta Turkuun 2000-luvun alussa, kun pieni paikkakunta kävi ahtaan oloiseksi. Sarjakuvien piirtäminen alkoi kiinnostaa jo yläasteella, ja ensimmäiset Leppiz-stripit julkaistiin Myrkky-lehdessä 1990-luvun lopulla. Kyltymätön leppäkerttu on Tirrin tunnetuin hahmo, jota tekijä itse kommentoi “ponnahduslaudakseen”. Innostus musiikkiin tuotti vuonna 2004 julkaistun Sirpaleina-minialbumin. Tirrin ensimmäinen pitkä sarjakuva kuljettaa tummasävyistä tarinaa niiden tuntojen mukaan, joita mukana olevan soundtracklevyn musiikki tuotti. Kuuden biisin mittaisella levyllä soittavat muun muassa Turun Romantiikka, Callisto, Deep Insight ja Brixton. Vaikka pitikin paljon musiikista ja elokuvista, Tonille rakkain ilmaisukeino oli aina sarjakuva. Tirri oli Turun Sarjakuvakerhon viimeisimmän, kymmenisen vuotta sitten alkaneen tulemisen aktiivisimpia puuhamiehiä. Hän osallistui kaikkiin Turussa järjestettyihin sarjakuvahankkeisiin ja niiden järjestämiseen, kuten näyttelyihin, koulutuksiin sekä Necrocomicon-tapahtumaan. Tirri kiersi aktiivisesti mukana myös Tampereen, Helsingin ja Kemin sarjakuvatilaisuuksissa. Yksi Zum Teufel -merkin ensimmäisistä julkaisuista oli Tonin strippikokoelma Leppiz, Ruohonjuuritason Casanova (2007). Seuraavana vuonna Minerva Kustannus julkaisi himokkaan leppäkertun kolttosista kovakantisen kokoelman Leppiz – ruohikossa suhisee. Niin ikään 2008

ilmestyi omakustanne Tirri, kokoelma erittäin henkilökohtaisia ja suorasanaisia sarjakuvatarinoita Tonin elämän varrelta. Muutenkin hän kertoi mielellään arkensa hetkistä piirtämällä. Tirri oli ahkera blogijulkaisija ja hyvä markkinoimaan omia töitään. Tirrin tuotannon hauskin ja järjettömin julkaisu on Kiikeli (2012), nelivärinen kokoelma kaksimielisten karjaeläinten seikkailuja. Uudempi hahmo, sanankäytön hallitseva Pahapylly perustui vanhan koulukaverin olemukseen. Parin sarjakuvateoksen ohella Tirri käytti Pahapyllyä kommentoimaan Rauman Lukon pelejä seuran Twitter-sivulla.

Vanha kotikaupunki pysyi muutenkin mielessä, Uusi Rauma julkaisi Tonin Pystykaffe-sarjakuvaa, jossa kommentoitiin ajankohtaisuuksia rauman giälel. Kaupunkikin huomioi arvostajansa, ja teetti 2013 Tirrillä Rauman Tarina -sarjakuvavihkon, joka esitteli kaupungin strategisia linjauksia tavallisen kansalaisen näkökulmasta. Viime aikoina Toni opetti lasten sarjakuvakursseilla ja iloitsi niiden onnistumisesta. Toni oli lämmin ja pidetty persoona, joka rakasti hyviä oluita, haielokuvia, jääkiekkoa ja tatuointeja. Tonia jää kaipaamaan laaja joukko ystäviä ja sukulaisia. ●

Ladydrawers paljastaa sarjakuvabisneksen lasikaton Tiesitkö, että sarjakuva-alalla Pohjois-Amerikassa naisen dollari on 27 senttiä? Tai että 54 prosenttia kustantajille lähetetyistä mutta 90 prosenttia julkaistuista töistä on miesten? Teksti matleena kantola kuva sakari sivonen

arjakuvakäsikirjoittaja, toimittaja, mediakriitikko ja yhteiskuntatutkija Anne Elizabeth Mooren Ladydrawers-sarjakuvakollektiivi tutkii tasa-arvon toteutumista sarjakuvateollisuudessa. Ladydrawers ja Moore tutkivat myös vaateteollisuuden tuotantoketjuja kambodžalaisista hikipajoista ruotsalaisiin halpakauppoihin. Tutkimustulokset ja tilastot esitetään sarjakuvan muodossa. Anne Elizabeth Moore vieraili Sarjakuvakeskuksella tammikuussa 2014 pitämässä seminaarin ja kaksipäiväisen työpajan sarjakuvaalan tasa-arvokysymyksistä.

”Voimme muuttaa pojat ovat poikia -mytologiaa.” Chicagolainen Moore törmäsi sarjakuvaalalla työskennellessään syrjiviin asenteisiin ja häirintään, ja päätti tehdä asialle jotain. Hän perusti Ladydrawers-kollektiivin. Tähän mennessä Ladydrawers on tutkinut naisten ja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen näkyvyyttä pohjoisamerikkalaisissa sarjakuvissa. Ladydrawersin tilastojen mukaan sarjakuvia tekevät naiset törmäävät monenlaisiin esteisiin. – Jos naissarjakuvapiirtäjiä ja -lukijoita olisi niin vähän kuin väitetään, tilastojen osoittama jakauma olisi OK. Kuitenkaan näin ei ole, Moore sanoo. Ladydrawers on avoin kollektiivi, johon myös miehet ovat tervetulleita. Ainoa sääntö on, että Ladydrawers-nimi tulee hyväksyä. – Sanalla on kaksi merkitystä, ensinnäkin tietysti naispiirtäjät ja toiseksi naisten alushousut – ne kuvastavat toisaalta naiseutta ja toisaalta naisten esittämistä vähäpukeisina sarjakuvissa. 22 sarjainfo 1/2014

Miessarjakuvataiteilijat saavat kuusi kertaa useammin töitä kuin naiskollegansa. 75 % miehistä kertoi saaneensa työnsä julkaistuksi, kun taas naiskollegat joutuvat turvautumaan omakustanteisiin, salanimiin, zine-julkaisuihin ja lehtisarjakuvien tekemiseen.

Ladydrawersin selvitysten mukaan 60 % sarjakuvantekijänaisista on kokenut tulleensa kyseenalaistetuksi työympäristössä sukupuolensa takia. Moni naissarjakuvataiteilija tai sukupuolivähemmistöön kuuluva tekijä vaihtaakin alaa alle kymmenessä vuodessa.

”Tämä ei ole aktivismia, vaan journalismia” Moore korostaa, ettei Ladydrawers ole aktivistijärjestö. – Toimintamme perusta on, että tiedämme faktamme ja teemme tutkimustyömme kunnolla. Tämä ei ole aktivismia vaan journalismia. Kerromme vain mitä oikeasti tapahtuu ja keräämme nämä tiedot ensimmäistä kertaa. Tiedolla voi sitten tehdä mitä vain. Ladydrawersin tutkimusten mukaan vuonna 2012 pohjoisamerikkalaisista sarjakuvantekijöistä 54 prosenttia oli miehiä ja 39 prosenttia naisia. Kuitenkin pohjois-

amerikkalaisista sarjakuvajulkaisuista vain 8–10 prosenttia on naisten töitä, eli miehet saavat 90 prosenttia töistä. Tuloihin perustuvan kyselytutkimuksen laskujen mukaan sarjakuva-alalla miehen dollari on naisella 27 senttiä. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöillä menee vielä huonommin – sama dollari on kolme senttiä. Ladydrawers aloitti tilastoista tiedottamisen lähestymällä sarjakuvakustantajia postikorteilla. – Lähetimme kustantamoihin postikortteja, joissa oli selvittämiämme tilastotietoja

”Lopulta ihmiset kyllästyivät raiskausja tappouhkailujen lähettämiseen.” sarjakuvakentän sukupuolittuneisuudesta ja naistekijöiden vähästä näkyvyydestä, mutta kustantajat eivät uskoneet numeroita. Ladydrawersin alku oli vaikea. – Ensimmäisenä vuotena meitä vihattiin. Olen tottunut verkkovihapuheeseen aikaisemminkin, mutta en osannut odottaa että nuoret sarjakuvaihmiset alkaisivat väitellä kanssamme. Ladydrawersin taktiikkana on ollut avoin keskustelu ja asiallinen vastaaminen kritiikkiin ja uhkauksiin. – Lopulta ihmiset kyllästyivät raiskausja tappouhkailujen lähettämiseen ja ne vain loppuivat.

Ladydrawersin uusi aluevaltaus, Comics Undressed -dokumentti tutkii etnisten vähemmistöjen näkyvyyttä sarjakuvissa. – Monet etniset vähemmistöt, kuten latinot, arabit ja mustat ovat aliedustettuja sarjakuvien sisällöntuotannossa ja tarinoissa. Nämä vähemmistöt eivät ole tarpeeksi laajasti verkostoituneita eivätkä ole muodostaneet omaa liikettään, joka yrittäisi saada vähemmistösarjakuvaa enemmän esiin. Ladydrawers on tehnyt Chicagossa muun muassa katugallupia, jossa kysytään ihmisiltä onko sarjakuvissa rotukysymystä. Moore kertoo tilanteesta, jossa Ladydrawers haastatteli ihmisiä Teräsmies-elokuvanäy-

▼

Ladydrawers onkin tutkinut sitä, miten naiset esitetään sarjakuvissa – onko naishahmoilla esimerkiksi nimiä ja millaisia rooleja heillä on. Mooren mukaan sarjakuvien huumori on usein maskuliinista. – Ihmiset luulevat usein, että sarjakuvat ovat maskuliinisia, miesten tekemiä ja suunniteltu miehille. Monet sarjakuvaalalla olevat väittävät, että vain miehet ovat sarjakuvafaneja, ja että naiset eivät työskentele sarjakuvan parissa, mutta nämä ovat valheita. Monet sanovat alalla niin typeriä asioita! Voimme kuitenkin muuttaa ”pojat ovat poikia” -mytologiaa. Tätä Ladydrawers tekee ottamalla asioista selvää ja esittämällä faktoja. – Naiset ovat lukeneet sarjakuvia siitä asti kun niitä on ollut, Moore sanoo.

heillä ollut mitään ennakkokäsitystä formaatista. Moore alkoi samalla tutkia Kambodžan vaateteollisuutta ja tekstiilityöläisten vaatimattomia oloja. Moore on kirjoittanut artikkeleita ja kirjoja muodin ja vaateteollisuuden globaalista kierrosta sekä kytköksistä ihmiskauppaan. Koska uupuneet tekstiilityöläiset pyörtyilivät tehtaissa, Moore aloitti opiskelijaryhmän kanssa H&M:n edessä pyörtymismielenosoituksen, jonka idea levisi myöhemmin ympäri maailman. – Vaateteollisuus on Kambodžassa ainoa hyväksytty työ naisille. Tekstiilityöläisten palkat tukevat 20 prosenttia kansasta. Moore on julkaissut aiheesta kirjat Cambodian Grrl (2011) ja New Girl Law: Drafting a Future for Cambodia (2013). Lisäksi Ladydrawers on tehnyt aiheesta infosarjakuvasarjan Our Fashion Year.

Sarjakuva voimauttaa myös Kambodžassa Kiinnostus työvoiman globaaleihin epäkohtiin ja laajempiin tasa-arvokysymyksiin vei Mooren Kambodžaan. – Alunperin minut kutsui Kambodžaan naisryhmä, joka koostui maan ensimmäisistä lukion käyneistä naisista. He kutsuivat minut opettamaan sarjakuvan tekemistä kambodžalaisille naisille. Jotkut heistä eivät olleet koskaan nähneet sarjakuvia. Naiset alkoivat luontevasti piirtää elämästään, ja kuvista tuli sarjakuvia, vaikkei Ladydrawersin tilastojen mukaan valkoiset heterot dominoivat sekä sarjakuvantekijöinä että tarinoiden henkilöinä. © Anne Elizabeth Moore & Justin Hall

sarjainfo 1/2014 23

➜

Keski-ikäisten miesten huumorintaju ratkaisee sarjakuvavalinnat valtakunnallisissa lehdissä.

Kuinka tasa-arvoinen suomalainen sarjakuvakenttä on? Anne Elizabeth Mooren työpajassa puhuimme suomalaisen sarjakuvakentän sukupuolittuneisuudesta. Monen työpajaan osallistuneen mielestä naistaiteilijan on vaikeampaa saada töitään julki kuin miehen. Naisten sarjakuvia ei pidetä tarpeeksi laadukkaina tai hauskoina. Vaikuttaisi siltä, että valtakunnallisiin leh-

tiin pääsevistä sarjakuvista päättävät keski-ikäiset miehet – siis keski-ikäisten miesten huumorintaju ratkaisee. Myöskään naistenlehdet eivät ole kiinnostuneista naisten tekemistä sarjakuvista. Kuitenkin monissa sarjakuvakouluissa Suomessa on jo enemmän naisia kuin miehiä. Keskustelimme myös siitä, että vaikka keskiikäiset miehet saattavat tehdä päätökset päivälehdissä ilmestyvistä sarjakuvista ja niiden huumorista, silti keski-ikäiset naiset kuluttavat eniten monenlaista kulttuuria ja pitävät Suomen kulttuurikenttää pystyssä. He myös lukevat sarjakuvia, mutta aihetta ei ole vielä tutkittu tarpeeksi. Tutkimukset jatkuvat Feministisen sarjakuvaverkoston ryhmässä. ●

töksen jonossa. Ladydrawersin jäsenet kysyivät tummaihoiselta mieheltä, joka oli pukeutunut Teräsmiespaitaan, onko hänen mielestään sarjakuvissa etnisen syrjinnän ongelmia. Miehen mielestä ei, ja hän sanoi fanittavansa Teräsmiestä. Hänen lapsensa puolestaan sanoi haluavansa isona valkoiseksi, jotta hänestä voi tulla Teräsmies.

ladydrawers.wordpress.com

Sarjakuvakeskuksella pidetyn työpajan satoa.

Feministinen sarjakuvaverkosto tarjoaa vaihtoehtoista sarjakuvaa

24 sarjainfo 1/2014

eministinen sarjakuvaverkosto käynnisti toimintansa vuoden 2013 syksynä järjestämällä tapahtumia Feministinen sarjakuvasyksy -nimen alla. Verkostolla oli mm. ohjelmaa Helsingin sarjakuvafestivaaleilla, työpajoja sekä Femidistro Helsingin Kirjamessuilla ja varjokirjamessuilla. – Naiset väittävät usein, etteivät lue sarjakuvia vaikka lukisivatkin, tai etteivät löydä sarjakuvahyllystä mitään. Autoimme heitä Femidistrossa löytämään uusia, kiinnostavia feministisiä sarjakuvia eri kustantajilta. Jaoimme myös liittymislomakkeita ja infoa verkostosta kaikkialla, missä olimme, verkoston perustaja, sarjakuvataiteilija Johanna ”Roju” Rojola sanoo. Verkosto on avoin kaikille feministeiksi ja antirasisteiksi tunnistautuville, myös miehille. Verkostoon ovat tervetulleita niin sarjakuvan aloittelijat kuin ammattilaisetkin. Tavoitteena on, että

verkostoon syntyisi myös pieniä paikallisryhmiä. Roju toimitti pohjoismaisten feminististen sarjakuvataiteilijoiden antologian, Suffragettien city -kirjan vuonna 2011. Hän sai idean kirjaan Tukholmassa vuoden 2009 Small Press Expo -festivaaleilla, nähdessään ruotsalaisten feministien rohkeita ja vaihtoehtoisia sarjakuvia. Feministinen sarjakuvaverkosto onkin tehnyt yhteistyötä ruotsalaisen Dotterbolaget-verkoston kanssa. – Dotterbolaget tunnetaan hyvin Ruotsissa, ja he saavat työtarjouksia eri medioilta. Sarjakuvasyksyn aikaan verkostolla oli myös residenssi kansainvälisille vieraille ja pohjoismainen feministiverkostotapaaminen. Lisäksi pidettiin feministinen ruohonjuurisarjakuvakurssi Naisasialiitto Unionilla. Verkosto aikoo järjestää näyttelyitä Femidistron ohella myös Helsinki Priden

ja Helsingin sarjakuvafestivaalien yhteydessä. Lisäksi feministinen verkosto jatkaa tutkimuksiaan sarjakuva-alan sukupuolittuneisuudesta Ladydrawersin esimerkin viitoittamana. Myös kansainvälisiä verkostotapaamisia ja verkostojen kutsumista Suomeen jatketaan. Feministinen sarjakuvaverkosto toimii blogissa, Facebookissa ja sähköpostilistalla. Joka perjantai verkosto pitää yhdessä Arabian sarjismutsien kanssa Kääntöpaikalla Helsingin Arabiassa avointa ja ilmaista sarjakuvapajaa vaihtuvalla teemalla. Pajassa tehdään sarjakuvia, piirretään tai tehdään omia projekteja vapaamuotoisesti. Tapahtumia on myös Sarjakuvakeskuksella. Jatkossa saatetaan tehdä esimerkiksi pienlehtiä ja vihkosia feminismin perusteista. Uudet jäsenet ovat tervetulleita mukaan toimintaan. ● feministinensarjakuva.sarjakuvablogit.com

➜ vier

as k

ynä

harri filppa

sarjainfo 1/2014 25

Kesäkurssi muuttui toiminta-avustuksella vuoden mittaiseksi sarjakuvapajaksi.

Sarjakuvapaja innostaa vihtiläisiä Teksti ja kuva Minna-Karoliina Heino

Pajalaiset työstävät strippikuvaa sarjakuvan tekemisestä.

Näin toteutettavan pajatoiminnan johtavana periaatteena on maksuttomuus osallistujalle. Maksuttomuudella voidaan taata osallistumismahdollisuus kaikille pajoista kiinnostuneille. Tämä takaa myös tasa-arvoisen harrastusmahdollisuuden lapsille ja nuorille perheen rahatilanteesta riippumatta.

Sarjakuvaa pajalaisittain Vihdin sarjakuvapajaan haettiin ja saatiin aluehallintovirastosta toiminta-avustusta, jonka turvin paja voi toimia vuoden verran. Syksystä 2013 kirkonkylän kirjastolla on kokoontunut kahdeksan ja pääkirjastolla 12 innokasta sarjakuvan tekijää aina maanantaisin. Pajakerta koostuu pienestä informaatiosta, joka saattaa esimerkiksi käsitellä sarjakuvan historiaa, neuvoja sarjakuvan tekemisestä, sarjakuvantekijän taustaa ja tunnistusta tai idean metsästystä. Jokaisella kerralla piirretään myös oma sarjakuva, jonka voi toteuttaa joko strippinä tai pidempänä sarjakuvana. Pajatoiminnan avulla aloittelevan tekijän on

uorten pajatoiminnalle on kova tarve, huokaa kirjastonhoitaja Janika Puolitaival, jonka vastuualueeseen lapset ja nuoret Vihdin kirjastoalueella kuuluvat. Erityisesti nuoret kärsivät pajojen vähyydestä. Juuri heitä varten kirjastotoimi hakee rahoitusta ja ulkopuolisia tekijöitä pajoja toteuttamaan. Kesällä 2012 käynnistetty sarjakuvapaja on yksi esimerkki pajatoiminnasta. Sarjakuvaa piirrettiin sekä Vihdin pääkirjastossa että kirkonkylän kirjastossa kahtena päivänä keskellä helteisintä heinäkuuta. Molempiin pajoihin osallistui yhteensä 53 lasta ja nuorta. Sarjakuvapaja oli menestys, sillä pajoihin odotettiin vain tusinan verran osallistujia. Kirjastotoimi tarjosi tilat, välineet ja markkinoinnin omien kanavien kautta. Muuten paja toteutettiin rahoituksetta. Pajalla syntyi upeita töitä tikku-ukoista mangaan ja omiin seikkaileviin hahmoihin. Innostus ja idearikkaus sekä tarinankuljettamisen taito saivat ilmaisupaikan. Oli ilmiselvää, että pidempään jatkuvalle sarjakuvakerholle on tarvetta. Pidempiaikainen toiminta on rahoituksesta kiinni. Lisäksi se vaatii ohjaajalta sitoutumista projektin läpiviemiseen, johon kuuluvat suunnittelu, toteutus ja loppuraportointi rahoittajalle. – Haettaessa toiminta-avustusta AVI:lta (entinen ELY-keskus) on erittäin tärkeää, että projekti on hyvin perusteltu, asiat etukäteen mietitty ja yhteistyökuviot sovittu, sanoo Puolitaival. Kaikkiin projektihakemuksiin ei myönnetä tukea. Tällöin tekijän on valittava, jättääkö hän projektin sikseen vai toteuttaako jo suunnittelemansa ilman rahoitusta. – Projekti on mahdollista toteuttaa ilman rahoitusta, mutta toki me haluaisimme jokaiselle maksaa palkkaa tehdystä työstä. Tällä hetkellä ajat ovat sellaiset, ettei kunnalla ole varaa ylimääräisiin menoihin, valitettavasti. Siksi rahoitus projektitoimintaan on haettava ulkopuolisilta rahoittajilta.

26 sarjainfo 1/2014

mahdollista kehittyä piirtäjänä ja tarinankertojana sekä löytää oma tapansa tulkita ajatuksiaan sekä ympäristöään. Hän myös oppii tuntemaan sarjakuvakenttää eri näkökulmista, esimerkiksi tutustumaan sarjakuvablogeihin sekä sarjakuvaseuraan. Eivätkä sarjakuvafestaritkaan unohdu – sinnehän voi tulla myymään omia sarjakuvia! Sarjakuva on upea tapa itseilmaisuun, sillä se ei sido tekijää ainoastaan kirjalliseen tai kuvataiteelliseen työskentelyyn, vaan antaa omanlaisensa haasteen mutta myös onnistumisen ilon. Siksi on tärkeää, että pajalaisilla on käytössään laadukkaat työskentelyvälineet, joilla saa haluamansa jäljen aikaiseksi. Jokainen löytää itselleen sopivan tekotavan vain kokeilemalla. Pajalaiset antavat mielellään palautetta toisilleen – joskus myös kateuden pieni pilke siintää silmäkulmassa. Sen kääntäminen tekemisen vahvuudeksi on ohjaajan tehtävä. Tärkeää on kehittää omaperäistä jälkeä. Toisille tekijöille tämä aukeaa helposti, toiset rakentavat jäljittelemisen kautta oman hahmomaailman. Pajalaiset ovat järjestäneet näyttelyn piirtämistään sarjakuvista Vihdin pääkirjastolla ja kirkonkylällä. Lähes kaikille tekijöille näyttely oli ensimmäinen ja toi hyvää harjoitusta niin näyttelyn ripustuksesta, purkamisesta kuin omien töiden julkisesta esittämisestäkin. – Pajat ovat rikkaus kirjastokentässä. Ne lisäävät tarjontaa, uudenlaisia näkökulmia ja kohtaamisia, toteaa Janika Puolitaival. Uusia tekijöitä pajatoimintaan tarvitaan, sillä kysyntä on usein tarjontaa suurempaa.

Charles Berberian kiteytti Helsingin kuviksi, sellaisena kuin hän kaupungin näki. Piirrokset hän teki majapaikassaan Linnunlaulussa tai Pariisissa valo- ja muistikuvien pohjalta.

Hiljainen Helsinki Jeanin elämää -sarjasta parhaiten tunnettu Charles Berberian piirsi puolisonsa kanssa matkakirjan Helsingistä. teksti ville hänninen

Pariskunta vietti yhdessä aikaa Helsingissä kesinä 2010 ja 2011. Lopputuloksena syntyi yli sata piirrosta ja sen ympärille tekstit: kuvia Hakaniemen hallista, Kauppatorilta, Lasipalatsista, Keltainen jäänsärkijä -levykaupasta ja niin edelleen. Berberianin ja Rozenin näkökulma on selkeästi turistin, mutta se ei haittaa – tahdommehan tietää loputtomasti, mitä meistä ajatellaan. Helsinki on Suomen pääkaupunki ja maan selkeä taloudellinen

ja väestöllinen keskus, mutta pariisilaisen näkökulmasta sekin tuntui melkoisen maalaismaiselta, joskin pittoreskilta. – Koko ajan oli sellainen tunne, että ketään ei ole missään. Erityisen erikoinen oli juhannus, jolloin koko kaupunki tyhjeni. Meidät oli kutsuttu bileisiin lähiössä, ja siellä oli mukavaa. Suomalaiset eivät minusta ole erityisen ujoja vaan aika välittömiä ja hauskoja, Berberian muistelee.

▼

arjakuvataiteilija ja kuvittaja Charles Berberian on tehnyt aikaisemmin matkakirjoja lähinnä pitkäaikaisen työparinsa Philippe Dupuyn kanssa. Komeita piirrosteoksia on syntynyt kuusi kappaletta, niin Lissabonista, New Yorkista kuin Barcelonastakin. Kolmikieliseen Helsinki: näkymä kaupungista -kirjaan Berberian ryhtyi kumppaninsa, kirjailija Anna Rozenin kanssa.

sarjainfo 1/2014 27

”Pariisiin verrattuna Helsinki tuntui myös sitten kuitenkin vähän villiltä mutta turvalliselta. Kuin olisi Totoron vatsalla.” Hän syntyi ja asui lapsuutensa Beirutissa ja yltyy yllättävään vertaukseen.  – Kallio on Helsingin Beirut. Siellä minulle tuli kotoisa olo. Helsinki ja Beirut ovat molemmat merellisiä kaupunkeja. Niissä on myös käyty sisällissotaa, kuten toki Pariisissakin. Sellaisten paikkojen tunnelmassa on jotain ainutlaatuista. Sisällissota ja asema kahden suuremman valtion välissä näkyy kaikkialla, pienissä yksityiskohdissa. Sen vastapainoksi oma kulttuuri on vahva, lehtiä ja kirjoja ilmestyy valtavasti.  – Minusta Helsinki oli kuin yhdistelmä New Yorkin Greenwich Willagea ja Pietaria. Selkeys viehätti Pariisin kapeisiin katuihin tottunutta. Ruutukaavaan rakennetuilla kaduilla on tilaa hengittää, Anna Rozen tasoittelee.  – Pariisiin verrattuna Helsinki tuntui myös sitten kuitenkin vähän villiltä mutta turvalliselta. Kuin olisi Totoron vatsalla. Pariisin puistot näyttävät ihmisen tekemiltä.  Ihmisiä enemmän Berberiania taisivat kuitenkin innostaa rakennukset.  – Ne ovat mielestäni kaupungin päähenkilöitä. Etenkin Kallion kuvakulmat kiinnostivat. Kadut olivat ehkä tyhjiä, mutta varjot pitkiä ja jännittäviä. Kokeilin niiden tallentamiseen uutta tussaustapaa: Istanbul-kirja vaati ohutta viivaa, mutta Helsinki kaipasi vahvoja vetoja. Samaan aikaan kun Berberian suunnitteli WSOY:lle Helsinki-kirjaa, hän teki myös Lonely Planetille kirjaa Pariisista. Tekstit olivat toimittaja Olivier Bauerin, mutta piirrokset Berberianin. Oman kotikaupungin taltiointi tuntui jännittävältä mutta haastavalta. – Miten näin ison kaupungin muka voi tiivistää muutamaan kuvaan? Oli keskityttävää pariin itselle mieluiseen aihepiiriin. Tuttuja nurkkia ei yleensä tule kuvattua eikä edes niin paljon piirrettyä. Sitten on vain keskityttävä kokemukseen.   – Kun aloin piirtää matkakirjoja, niitä ei tehnyt oikein kukaan muu sarjakuvataiteilija paitsi (Jacques de) Loustal. Esikuvien puutteessa aloin piirtää kaupunkeja kuten ne koin, sellaisina miltä ne tuntuivat. ● 28 sarjainfo 1/2014

Nuoret kyvyt esiin Tarinoita takomassa -koulutushanke nostaa esiin nuoria sarjakuvataiteilijoita. Sarjakuviin erikoistuneet toimittajat Ville Hänninen ja Harri Römpötti ovat ohjanneet tekijöitä, joilla on jo oma tyyli, mutta jotka eivät vielä ole vakiinnuttaneet asemaansa laajalla tuotannolla. Taiteilijoina mukana ovat Heta Bilaletdin, Aapo Kukko, Eeva Meltio, Emmi Nieminen, Aino Sutinen, Jari Vaara ja Emmi Valve. Projektissa on keskitytty erityisesti käsikirjoittamiseen, ja jokainen mukaan valitusta seitsemästä taiteilijasta on luonut sarjakuvanovellin valitsemansa esineen inspiroimana. Antologia Niskatuki ja muita sarjakuvia (Lempo Kustannus) ilmestyi maaliskuussa 2014. Hankkeen sarjakuvanäyttely on huhtikuussa esillä Fumetto-festivaalilla Sveitsin Luzernissa, josta se jatkaa Napolin Comiconiin Italiaan sekä syyskuun Helsingin sarjakuvafestivaaleille. Hanketta ovat tukeneet Koneen säätiö, Taiteen edistämiskeskus sekä käännöksissä FILI. ●

sarjainfo 1/2014 29

kaksintaistelu

VERTA JA VÄRISTYKSIÄ Kari Sihvosen ja Aapo Rapin taiteellinen yhteistyö ei ole niin epätodennäköinen liitto kuin voisi kuvitella. Ystävyksiä yhdistää intohimo perinteiseen viihdesarjakuvaan. TEKSTI VILLE HÄNNINEN kuva tea tauriainen

Missä te törmäsitte toisiinne ensimmäisen kerran kunnolla? Kari Sihvonen: Me tapasimme, kun olimme 2000-luvun alussa samaan aikaan Aseman taiteilijoita. Paremmin tutustuimme oikeastaan vasta siinä vaiheessa, kun Kutikuti aloitti toimintansa ja olimme samalla työhuoneella samanaikaisesti. Aapo Rapi: Emme kuitenkaan olleet kumpikaan kauhean vahvasti Aseman toiminnassa kiinni. Kirjalaatikoiden kanto siitä on vain jäänyt mieleen. Siinä mielessä mikään ei muuttunut, kun tulin osaksi Kutikuti-työhuonetta, laatikoiden määrä vain kasvoi! Kanssakäymistä oli kuitenkin paljon enemmän. 30 sarjainfo 1/2014

Sihvonen: Tosin Kutikutissakin ydinjoukko on aika itsenäistä porukkaa. Kaikilla on omat vahvat visionsa. Ei niitä voi muuttaa, eikä pidäkään. Rapi: Jarnon (Latva-Nikkola) kanssa mulla on hyvin samanlaiset kelat. Se auttaa, kun voi heittää jonkin idean ja testata, toimiiko se. Hyvä sparraus on sellaista: jos sanoo yhtä, toinen heittää jotain ihan odottamatonta. Jos vain pyörittelisi pään sisällä asioita, ne eivät kehittyisi ihan samalla tavalla. Kun yhdessä tekemänne Kuolleiden urheilijoiden seura -albumi (Arktinen Banaani, 2013) ilmestyi, se oli kai

Aapo Rapin kuvakäsikirjoitukset – ja Kari Sihvosen lopulliset piirrokset niiden pohjalta.

monelle melkoinen yllätys. Teidän tyylinne eroavat voimakkaasti toisistaan, eikä yhteistyön ajatus tule ensimmäisenä mieleen. Miten se on sujunut? Rapi: Se on ollut yllätyksellistä ja monet jutut pysyneet arvoituksena melkein loppuun asti, ihan hyvässä mielessä. Tärkeintä on etenkin alkuvaiheen vuorovaikutus. Käsikirjoitukseni ovat jättäneet Karille paljon pelivaraa, eikä mulla ole muutenkaan tarvetta mestaroida osaavaa piirtäjää. Tarinat ovat muuttuneet matkan varrella paljon, ja koko kuvio on elänyt kuten pitääkin.

”Kun keksii stooria tai piirtää, tuntee tekevänsä jotain jälkeä maailmaan.” Sihvonen: Aapolla oli tosin jo hyvin varhaisessa vaiheessa päässään tarinan kaari, lähinnä yksityiskohdat ovat muuttuneet ja kehittyneet. Meitä on yhdistänyt intohimo vanhoja kauhusarjakuvia ja semmoista hauskaa roskaviihdettä kohtaan. Ennen kaikkea EC:n Tales from the Crypt -lehti on tasoittanut tietä. Molemmat voivat hakea sieltä lapsuuden aarrearkusta jotain itselle sopivaa. Rapi: Saan helposti ideoita tarinoiksi. Koska piirtäminen on niin hidasta, en millään ehdi toteuttaa kaikkia. On vain hauskaa, jos joku muu piirtää ne. Jutut tulevat tehdyksi, ja yllätyksellisyyskin säilyy. Tietysti on sarjakuvia, jotka tuntuvat henkilökohtaisilta ja jotenkin tärkeiltä. Silloin on paras myös piirtää tarinat itse. Kuolleiden urheilijoiden seura ja Hiihtoa kryptasta on alun perinkin suunniteltu Karin kanssa ja Karin tyylille. Piirrän omalla tyylilläni ihan hyvin – mutta ei se kauhua herätä. Sinähän olet tehnyt yhteistyötä enemmän kuin aluksi luulisi...

lisää näitä. Lykätään niitä sitten peräkkäin ja kehitetään väleihin jokin juonentapainen! Siitä se sitten kehkeytyi vähitellen pitkäksi tarinaksi. Samalla lailla Hiihtoa kryptasta -albumin oli tarkoitus olla sivun juttu jossain toisessa albumissa. Tilanteet elävät. Sihvonen: Toki tarina saattaisi olla eheämpi, jos jompikumpi olisi tehnyt sen kokonaan itse. Mutta sitten tulisi tehtyä sitä samaa kuin aina. Sarjakuvien piirtäminen on aika yksinäistä puurtamista. Hankkeisiin sitoutuu älyttömän pitkäksi aikaa ja sitten kärvistelee niiden parissa itseksensä. Aapon kanssa on ollut hemmetin hauskaa pallotella ideoita. Pääsee rutiineista irti. Rapi: Kun tekee yhden kuvituksen, voi saada enemmän rahaa kuin pitkästä albumista. Tämä on siis aika kallis harrastus. Sen takia on parempi olla hauskaa. Piirtäminen on hirmu hidasta, ja se uhkaa viedä spontaaniutta tekoprosessilta. Kun tekee yhdessä, yllätyksellisyys säilyy. Ideoita voi vaihtaa, minkä lisäksi lopulliset piirrokset tuntuvat mukavasti vähän uusilta. Kuvakäsikirjoitukseni ovat aika viitteellisiä, ja niihin jää tilaa tulkinnoille. Sihvonen: Jouduin jättämään albumin takia useita ihan hyvin maksettuja kuvituskeikkoja väliin, joten kyllähän tämä lompakolle käy. Tahdoin kuitenkin pusertaa tarinan määräaikaan valmiiksi. Aikataulussa pysyminen on mulle tärkeää kaikissa töissä. Sitten täytyy vain koettaa pitää sisäistä paloa yllä. Jos sarjakuvien tekeminen kerran on niin rankkaa, miksi kannattaa edes piirtää albumeja? Rapi: Se tuntuu kumminkin hyvältä ja oikealta. Kun keksii stooria tai piirtää, tuntee tekevänsä jotain jälkeä maailmaan. Tulee parempi olo, koska on vaivautunut ja saanut jotain kunnollista valmiiksi: stoorin, jossa tuntuisi olevan jotain järkeä.

Rapi: Joo, Metissä työskentelin Metin kanssa. Naaburgerissa Bema (Benjamin Bergman) keksi paljon läppiä. Mun uudessa omassa albumissani (Kosmista kauhua) on värittäjänä Peppe Koivunen.

Sihvonen: Vaikka miten valittaisi epävarmaa toimeentuloaan, niin ei parempaa vaihtoehtoa oikein ole. Freelancerina ei ole toimistoissa vääntämisen vanki. Jos olisin kuukausipalkalla, en uskaltaisi lähteä mihinkään. Nyt ovat ovet avoinna moneen suuntaan, ja omaa osaamista voi kehittää monipuolisesti.

Mikä teitä sitten sarjakuvallisesti yhdistää? Rapi: Oikeastaan koko Kuolleiden urheilijoiden seura syntyi Karin vaikutuksesta. Hän oli tehnyt Silent Badness -sarjakuvastripin, jossa zombit pelasivat lätkää. Sanoin, että teepä

Rapi: Meillä on kummallakin ollut bändejä, joista ei ole herunut bensarahoja enempää. Se elämä on tuttua. Eikä ole oikeastaan muutakaan työtä, mitä kannattaisi tehdä. Olen tässä parempi kuin missään muussa. ● sarjainfo 1/2014 31

Ajan vangit Palstalla Ville Hänninen esittelee suomalaisia sarjakuva-albumeja.

Täältä tullaan, maailma!

32 sarjainfo 1/2014

punkilaiset flaneeraajat lentelevät säiden armoilla. Löfvingin tunnetuin sarjakuva oli Olli Pirteä, joka ilmestyi Sirkka-lastenlehdessä vuosina 1926–45. Se on aika tyypillinen ajan kotimainen sarjakuva: tekstit kuvien alla, ei puhekuplia saati onomatopoeettisia ilmaisuja. Vaikka sarjan rakenne oli melko jäykkä, Olli Pirteän vahvuuksiin kuului rento kuvakerronta. Löfving piirsi sujuvasti. Toisin kuin monet aikalaiset, Löf-

ving ei pitänyt tarpeellisena kertoa täsmälleen samaa asiaa sekä kuvin että sanoin. Olli Pirteän seikkailut on ainoa sarjasta koottu kokoelma. Sen lisäksi sarjaa on julkaistu ilmestymisensä jälkeen teoksessa Laikku 05 – kotimaisia kuvasarjoja 1900– 1945 (Asema, 2005). Olli Pirteän seikkailut on täydellisen ääliömäinen ja rakenteeltaan löyhä albumi – eli itse asiassa varsin hauska kuvaus neuvokkaasta sankarista,

arhaisessa suomalaisessa sarjakuvassa pistävät silmään ainakin kaksi piirrettä: nuoren valtion oman identiteetin rakennustyö ja jatkuva kaukokaipuu. Jo Professori Itikaisen tutkimusretkessä (1911) kierrettiin kepeän seikkailun hengessä eksoottisesta maasta ja mannusta toiseen. Lopuksi Kauppatori kajastaa silmissä ja hahmot huutavat: ”Eläköön Suomi!” Suomella on tärkeä rooli myös Hjalmar Löfvingin Olli Pirteän seikkailuissa (1927). Se on päähenkilön kulkuvälineen nimi. Ylösalaisin oleva valtava hattu liikkuu taivaalla hymyilevien ilmapallojen avittamana. Löfving (1896–1968) oli oman aikansa ”Jope” Pitkänen: uransa huipulla miltei joka lehdessä ja usein aika samantapaisilla jutuilla. Löfvingin sarjakuviin ja pilapiirroksiin saattoi törmätä missä tahansa, vasemmistolaisesta pilalehdestä äärioikeistolaiseen sanomalehteen tai levikiltään suuresta Suomen Kuvalehdestä pieniin ammattilehtiin. Angloamerikkalainen sanomalehtisarjakuva ei ollut vielä lyönyt itseään kunnolla läpi, joten hänen kaltaisilleen ahkerille ja idearikkaille piirtäjille riitti töitä. Uskomattoman tuottelias Löfving oli myös suomalaisen animaatioelokuvan pioneereja. Hänen raikasta jälkeään näkyi niin mainoselokuvissa kuin lennokkaassa Muutama metri tuulta ja sadetta -selluloidianimaatiossa (1932), jossa kau-

Hjalmar Löfvingin Olli Pirteä lensi Suomi-aluksellaan halki maailman.

joka pärjää suomalaisena mitä merkillisimpiä kummajaisia vastaan.  Olli Pirteä lähtee ilmamatkalle maailman ympäri. Matkan varrella tulee aika samantyyppisiä vastuksia kuin Oskar Anderssonin (”OA”) tarinoissa. Bröderna Napoleon och Bartolomeus Lund från Grönköpings resa Jorden runt ilmestyi Söndags-Nissessä vuonna 1899 ja

saattoi vaikuttaa aika suoraan myös Ilmari Vainion ja Löfvingin tuotantoon. Ajan henki oli tosin yleisemminkin eksotiikkahakuinen, mikä näkyy esimerkiksi matkakirjallisuudessa ja Jules Vernen teoksissa. Olli Pirteä peittoaa juonikkuudellaan niin neekerit, muhamettilaiset ja Amerikan intiaanitkin. Hän ratsastaa muitta mut-

kitta sarvikuonoilla ja väistää jalopeuroja – ja kohoaa Suomi-aluksellaan yhä uusiin seikkailuihin. Siirtomaavallan aikakaudella esimerkiksi Englannin alusmaiden alkuperäiskansojen rooli viihteessä oli erittäin kapea. Parhaimmillaan he olivat jaloja villejä, yleensä vain persoonattomia vihollisia. Jonkinlaista sarkasmia on tosin näkyvissä ruudussa, jossa Olli lentää aika vauhtia Etelä-Afrikkaan: ”Siellä englantilaiset vahtisotilaat vaativat nähtäväkseen Ollin passin. Eihän Ollilla mitään passia ollut. Mutta kun hän kehui Englantia maailman mahtavimmaksi valtakunnaksi, päästivät sotilaat hänet menemään.” Todellisuudessahan se nimittäin taisi olla Suomi. Olli törmää – ja välillä pelastaakin pinteestä – suomalaisiin mitä erikoisimmissa maissa. Etelä-Afrikassakin hän löytää mieluisan graniittimöhkäleen: ”Se oli buurien puolella taistellessaan kaatuneiden tanskalaisten, norjalaisten, ruotsalaisten ja suomalaisten muistoksi pystytetty muistomerkki.” Löfving vielä korostaa suomalaisia erottamalla sen lauseessa suuremmilla välistyksillä. Eläköön! ●

Sotakiima villitsi eurooppalaiset 1914.

Jacques Tardin 40-vuotinen sota jatkuu Sarjakuvataiteilija rakensi Angoulêmennäyttelynsä juoksuhaudan muotoon. teksti ja kuvat vesa kataisto

ota on ihmiskunnan tapa pikakelata historiaansa eteenpäin. Mitä suurempi sota, sitä nopeammin saadaan aikakausi vaihtumaan. Ihmiskunta kokee tehoharvennuksen, teollisuus tehostuu äärimmilleen, uusia keksintöjä saadaan ennätysvauhdilla, rikkaat rikastuvat ja köyhät kuolevat pois jaloista. Tämän kaiken hinta on tietenkin hirvittävä ihmisen itsensä kannalta. Vuonna 1946 syntyneen Jacques Tardin elämässä sota on kulkenut mukana aina. Hänen isoisänsä joutui sotavangiksi ensimmäisessä maailmansodassa ja isä toisessa. Omalla tavallaan Jacques on sotavanki kolmannessa polvessa, sillä merkittävä osa hänen sarjakuvatuotannostaan käsittelee sotaa. Opiskeltuaan taidetta Lyonissa ja Pariisissa Tardi alkoi työskennellä Pilote-lehdelle vuonna 1969. Työnäytteenään hän tarjosi isoisän kertomukseen perustuvaa sotatarinaa, jota ei kuitenkaan katsottu julkaisukelpoiseksi. Alkuun hän sovitti muun muassa Jean Giraudin ja Pierre Christinin käsikirjoituksia. 34 sarjainfo 1/2014

Kuten tunnettua, Tardi on taitava muokkaamaan romaaneista sarjakuvasovituksia. Aiheet vaihtelevat dekkaritarinoista Ranskan historiaan. Oleellista hänen teoksilleen on, etteivät päähenkilöt ole varsinaisia sankareita, vaan usein oman elämänsä sivuhahmoja. Ennemmin synkähköjen tapahtumien todistajia kuin niihin vaikuttajia.

sen täydennysosan La Fleur au fusil myötä. Historiallinen fantasia ja realistinen sotakuvaus erkanivat. Ensimmäinen jatkui Tardin menestyssarjakuvassa neiti Adele Blanc-secistä, toinen tarinatyyli itsenäistyi albumissa Tuntemattoman sotilaan tositarina (1974, suom. 1993). Innoitus tuli jälleen isoisän sotakertomuksista.

”Kaikki on silkkaa valtavaa, anonyymia tuskanhuutoa.” Tardin piirrostyyli oli alkuvaiheessa vahvasti Hergé-vaikutteista, kehittyen vähitellen irtonaisempaa kohti. Pottunokkahahmotkaan eivät ole hänen teoksissaan harvinaisia. Silti Tardi on hyvin tarkka miljöiden kuvaajana, käyttäen lähdemateriaalina paljon valokuvia sekä historiallisia maalauksia ja piirroksia. Vuonna 1974 hänen tarinatyylinsä jakautui Adieu Brindavoine -albumin ja

Massamurhan masinointi Ensimmäinen maailmansota 1914–1918 oli tuhoisa kymmenille miljoonille. Harva pystyi jatkamaan elämäänsä samanlaisena kuin ennen sotaa, sikäli kun henki oli yleensä säästynyt. Vammautuneet ja pakolaisiksi joutuneet saattoivat hyvässä lykyssä elää toiseen maailmansotaan saakka, joka oli lähes kolminkertaisesti tuhoisampi.

Tardi valitsi kuvaustyylikseen tavallisen ranskalaisen rivimiehen näkökulman, sammakkoperspektiivin, jossa lähdetään soitellen sotaan ja tämän jälkeen yritetään pysyä hengissä päivä kerrallaan mudan, saastan ja kuoleman keskellä. – Tarinoissani ei ole ”sankareita”, ei ”protagonistia” mukana tässä hirvittävässä yhteisessä ”seikkailussa”, jota sota on. Kaikki on silkkaa valtavaa, anonyymia tuskanhuutoa, Tardi kirjoittaa kirjansa C’était la guerre des tranchées (1993) esipuheessa. Isoisän kertomukset suuresta sodasta täydentyivät historioitsija Jean-Pierre Verneyn avulla. Valokuvat, päiväkirjat ja muu lähdeaineisto paljastivat pala palalta, miten ihminen oli jo viime vuosisadan alkupuolella luonut mestarillisia tappokoneistoja käytettäväksi toisia ihmisiä vastaan. – Omat teokseni eivät ole historiankirjoitusta vaan tulkintoja vaihtelevista lähteistä. Sotimisessa minua kiinnostaa ainoastaan ihminen ja hänen kärsimyksensä. Sen ajatteleminen täyttää minut raivolla. Jo cro-magnonit kantoivat raakuutta sisällään. Vain teurastamisen muodot olivat jalostuneet saapuessamme 20. vuosisadalle, teollisen vallankumouksen ja kuoleman vuosisadalle! Tässä mielessä voimme tehdä kunniaa vuosien 1914–1918 sodalle Euroopassa, Venäjän vallankumoukselle 1917, amerikkalaisten saapumiselle… Olemme eläneet vuosikymmeniä näiden tapahtumien seurausten kanssa, Tardi jatkaa esipuheessaan.

Kuolemaa juoksuhaudoissa

▼

Piirrettyään useita albumeita Léo Maletin Nestor Burma -rikosromaaneista sekä Jean Vautrinin Ranskan historiaa käsittelevästä Le cri du peuple -teoksesta Tardi palasi jälleen sotatarinan pariin. Tardi ja Verney laativat alkujaan kaksiosaisena ilmestyneen Putain le guerre -teoksen, joka käy läpi ensimmäisen maailmansodan kronologisessa järjestyksessä lähes kuukauden tarkkuudella. Tämän teoksen sivut olivat näytteillä juoksuhaudan muotoon rakennetussa näyttelyssä Angoulêmen sarjakuvafestivaaleilla tammikuussa 2014. Sata vuotta ei ole lieventänyt sodan tuhovoiman järkyttävyyttä. Suomeksi nimellä Kirottu sota ilmestyvä teos on kauhujen katalogi, jossa sotakuvien ohella listataan kulloisenkin vuoden aiheuttamat tappiot. Teoksen symboli on satunnaisesti propagandakameran eteen napattu ”tuntematon sotilas”, parikymppinen ranskalainen maalaispoika, joka hymyilee niin käskettäessä, kumarassa varusteidensa alla ja täydellisen tietämättömänä millaiseen lihamyllyyn häntä ollaan ohjaamassa. Näyttely päättyi sotilashautausmaata esittävään saliin, jonka katosta roikkuivat sotaan osallistuneiden maiden repaleiset liput.

sarjainfo 1/2014 35

marraskuussa uskoin tunnistavani saksalaiseni – sen metsikön kuorsaajan. oltiin äkkiä silmäkkäin. tähdättiin toisiamme tyhminä, kuin poikaviikarit, ja kun tilanne oli niin absurdi, tehtiin täyskäännös kumpikin, eikä ammuttu. kumpikin palasi leiriinsä. olin huojentunut, kun en tappanut ketään sinä päivänä. senkin takia olin huojentunut, ettei se tappanut minua sinä päivänä. © Tardi / Jalava 2014

Suuri, kirottu sota ei säästänyt ketään.

Seinustalta ristien metsää katseli Tardin muovailema ”muistopatsas”, sotilaspukuinen luurankohahmo. Sarjakuvassa on totuus Tardi itse ei halunnut festivaaleille saapua, vaikka toki osallistuikin näyttelyn suunnitteluun ja pystyttämiseen. Harvakseltaan julkisuudessa näyttäytyvä tekijä kommunikoi mieluiten teostensa kautta. Yhdeksän albumin mittaiseksi kertynyt Adèle Blanc-secin uskomattomat seikkailut säästi päähenkilönsä suuren sodan kauhuilta, mutta ei Luc Bessonin ohjaamalta ja käsikirjoittamalta hömppäkomediaversiolta (2010), joka nähtiin Suomenkin teattereissa. Samaan aikaan Tardi valmisteli vielä yhtä taistelutarinaa, nyt tosin eri sodasta. Vuorossa oli hänen isänsä kertomus Moi, René Tardi, Prisonnier de guerre – stalag IIB (2012). Pitkään työn alla ollut teos perustuu isän muistikirjamerkintöihin. Myöskään 2. maailmansodan kuvaa ei ole kaunisteltu Tardin perheen toimesta. Kun sodan loppuvaiheessa ranskalaiset sotavangit kyllästyivät heitä päämäärättömästi marssittaviin saksalaisiin, vartijat riisuttiin aseista ja viisi heistä hirtettiin. Loput pakenivat. Kim Thompsonin haastattelussa (Comics Journal #302) Tardi kummasteli, miksi nähdä niin paljon vaivaa, miksei saksalaisia vain ammuttu? Hirttäminen oli vahvempi esimerkki, hän päättelee. – Näissä tarinoissa ei ole mitään

hienoa eikä ihailtavaa, mutta ne pitää kertoa. Sotien kauhuja ei ole käsitelty tarpeeksi totuudenmukaisesti. Elokuvissa sorrutaan usein keventämiseen, karrikointiin ja huumorilla värittämiseen, Tardi totesi. Hänen 40-vuotinen sotansa on tuskin vieläkään päättynyt. ●

Jacques Tardin tuotantoa suomeksi:

Sumua Tolbiacin sillalla, sovitus Léo Maletin romaanista. Jalava 1982. Adèle ja hirviö, jatkosarjana Kansan Uutisten Viikkolehdessä 1984 – 1985, albumina Jalava 1988. Eiffel-tornin paholainen, jatkosarjana Kansan Uutisten Viikkolehdessä 1985 – 1986. 120, Rue de la gare, sovitus Léo Maletin romaanista. Jalava 1988. Mitä lentokoneisiin tulee, oli vaihdettu kantaamme. Tuntemattoman sotilaan tositarina, Like 1993. Sama täällä. Käsikirjoitus Jean-Claude Forest. Jalava 1993. 13. kerros. Käsikirjoitus Benjamin Legrand. Jalava 1995. Kirottu sota. Käsikirjoitus Jean-Pierre Verney. Jalava 2014. Kemppinen, Petri – Tolvanen, Juhani: Sarjakuva, rakastettuni. Otava 1992. Sisältää Tardin 14-sivuisen tarinan Sankari vastoin tahtoaan.

Seinustalta ristien metsää katseli Tardin muovailema ”muistopatsas”, sotilaspukuinen luurankohahmo.

36 sarjainfo 1/2014

Saatanan sotaa etulinjassa! Sille ei näkynyt loppua!

keräilijän tunnustuksia

Ikinuori Eisner teksti jyrki vainio

Piirtäjiä ja keräilijöitä Eisner oli aikaansa edellä oleva pioneeri paitsi sarjakuvan taiteellisien mahdollisuuksien ymmärtäjänä niin myös piirtäjien ammatillisissa asioissa. Hän piti huolen siitä, että Spiritin tekijänoikeudet säilyivät hänellä itsellään ja, mikä olennaista piirroskeräilijän kannalta, että sarjakuvien originaalit palautuivat hänelle talteen. Tarkkavaistoisena liikemiehenä Eisner alkoi myydä piirroksiaan, kun alan keräilykulttuuri rupesi Amerikassa kehittymään sarjakuvafestivaalien ympärillä. Kenties hän ehti tässä jopa markkinoiden edelle: Eisner ei myynyt yksittäisiä Spirit-sivuja, vaan kokonaisia tarinoita paketteina. Kertoman mukaan aina, kun hän sai yhden tarinan myytyä, hän korotti seuraavan myyntiin tulevan hintaa – kunnes hinta nousi niin korkealle, että ostajia ei enää löytynyt. Eisnerin sarjakuvaromaanien sivuja ei hänen elinaikanaan ollut

liikkeellä, sillä niissäkin hän halusi säilyttää tarinat ehjinä kokonaisuuksina itsellään. Kirjoitin Eisnerille uudelleen vuosituhannen vaihteessa ja kysyin hänen piirrostensa senhetkisestä myyntitilanteesta. Hän vastasi, että tuolloin hänen piirrostensa myyjänä toimi Mark Cohen. Monet ovat huomauttaneet, että ikääntyneille piirtäjille on muodostunut valitettava tapa menehtyä pian minuun yhteydessä olonsa jälkeen. Joskus, kuten Burne Hogarthin tapauksessa, jopa alle viikossa. Eisner oli kuitenkin melkoinen teräsvaari: edes kahdeksankymppisenä hänen sivellinviivansa ei paljastanut mitään ikääntymisen merkkejä. Niinpä hän oli näköjään immuuni myös minun vaikutukselleni. Merkillisenä variaationa teemasta sen sijaan piirrosagentti Cohen kuoli vain pari kuukautta kirjeessä mainitsemisen jälkeen.

Talteen museoihin Mark Cohen (1942–1999) toimi alkuperäispiirrosten diilerinä monille tunnetuille amerikkalaisille sanomalehtipiirtäjille. Koska valikoima keskittyi lähinnä piirtäjien uusimpaan tuotantoon, menestys tuskin oli alan harrastajien keskuudessa valtaisaa. Vaikea ainakaan kuvitella, että esimerkiksi 1990-luvun Masi- tai Taika-Jim -stripeillä olisi kauppa käynyt kuumana. Merkittävän poikkeuksen muodosti, että Cohenilla oli myynnissä myös Charles Schulzin originaaleja. Viimeisinä aikoinaan Schulz luovutti muutaman kerran vuodessa tusinan strippejä samassa kaupungissa asuvalle Cohenille myyntiin. Hinnat tuntuivat silloin kovilta: ne olivat tuhannen dollarin luokkaa. Nykyään ne olisivat yli kymmenkertaisia. Mark Cohen oli myös keskeisenä aloitteen tekijänä perustamassa Charles M. Schulz Museumia. Cohenin leski toimii edelleen museon johtokunnassa. Cohenin oma sarjakuvakokoelma lahjoitettiin Ohion yliopiston sarjakuvamuseoon (nykyinen Billy Ireland Cartoon Library & Museum). ●

nsikosketukseni sarjakuvafestivaaleihin oli kun 12-vuotiaana, harvinaisella Helsingin käynnillä, huomasin asiaa mainostavan kyltin Vanhan ylioppilastalon ovella. Harmistukseni oli suuri, kun en saanut lupaa poiketa katsomaan, vaan oli käveltävä ohi. Harmi ei lieventynyt kun myöhemmin tajusin, että tapahtumassa olisi tuolloin ollut vieraana Will Eisner. Aikana ennen internetiä piirtäjien yhteystietojen löytäminen oli vaikeaa ja vaati jonkin verran juonikkuutta. Punaniska-lehdessä Rauli Nordberg julkaisi Eisnerin (1917–2005) hänelle piirtämän kuvan ja muisteli olleensa isännöimässä tämän Suomen vierailua. Joten kysyin Eisnerin yhteystietoja häneltä. Kirjoitin Eisnerille 90-luvun puolivälissä ja sain vastaukseksi lyijykynällä tehdyn luonnoksen Spiritistä. Sittemmin sain tavata hänet ohimennen kahdesti festareilla, Angoulêmessa ja San Diegossa. Kaikissa näissä yhteyksissä hän muisteli Suomen käyntiään ja lähetti Nordbergille terveisiä.

sarjainfo 1/2014 37

Tasokasta typografiaa Viime numerossa tutustuttiin sarjakuvan tyyppikirjoitukseen erityispiirteisiin. Tällä kertaa tarkastelun alla ovat typografian tasot. Teksti ja kuva ville salervo

arjakuvan typografia pitää sisällään kaiken sarjakuvateoksen sisältämät kirjoitetun tai piirretyn tekstin ilmenemismuodot. Puhekuplien teksti, ääniefektit, otsikot ja logot aina pienintä copyrightmerkintää myöten muodostavat yhdessä typografisen kokonaisuuden. Näitä ilmenemismuotoja voi kutsua vaikka typografian tasoiksi. Kullakin tasolla on oma merkityksensä sarjakuvateoksen kokonaisuudelle.

1 Leipätekstitaso Sarjakuvan lukijoille tutuin typografinen elementti lienee puhekuplan (speech bubble / balloon) sisältämä teksti. Se muodostaa yhdessä kertojanääntä markkeeraavan kertojatekstin kanssa leipätekstitason. Nimestään huolimatta puhekupla saattaa sisältää ääneen lausutun puheen sijaan myös ajatuksia tai ääniefektejä. Sana “leipäteksti” tarkoittaa kirjoituksen tai julkaisun pääasiallista tekstimassaa, jota tämäkin tekstikappale on.

sisäistä maailmaa ja keskinäistä vuorovaikutusta. Dialogin sävyyn vaikuttaa kirjaintyypin valinnan lisäksi joukko muita seikkoja. Dialogiin on mahdollista luoda vivahteita ja merkityksiä erilaisin korostuksin, kuten lihavoimalla sanoja, värittämällä niitä tai yhdistelemällä eri kirjaintyyppejä lauseen sisällä. Myös puhekuplan muoto vaikuttaa osaltaan viestin sävyyn. Valtavirtasarjakuvassa on vakiintuneita käytäntöjä, jotka suurin osa saman kulttuurillisen alueen lukijoista tunnistaa ja tulkitsee samalla tavalla. Esimerkiksi puhekuplan katkoviivoitettu kehys tarkoittaa länsimaisessa

pitää periaatteessa sisällään myös puhutun dialogitekstin. Monet akustisen tason elementeistä ovat luonteeltaan onomatopoeettisia eli niiden kirjoitusasu jäljittelee kuulokorvalla havaittavaa ääntä. Tällaisia ovat esimerkiksi eläinten äänet, kuten sammakon kurnutus. Supersankarisarjakuva pitää toimintaan painottuvana sarjakuvan lajina sisällään erityisen paljon akustisen tason typografiaa, usein ääniefektejä. Tämänkään genren kerronnassa ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista ilmaista jokaista kuvassa kuviteltavaa ääntä typografisesti. Esimerkiksi sarjakuvapaneelissa näkyvä panssarivaunu ei välttämättä ole äänetön silloin kun sen oheen ei ole piirretty jyrinään viittaavaa akustisen tason elementtiä. Lukija rakentaa mielessään automaattisesti äänimaisemaa myös pelkän kuvallisen sisällön pohjalta. Sarjakuvataiteilija poimii ruudun äänimaailmasta visuaalisessa muodossa esitettäväksi ne äänet, joiden korostaminen on oleellista tarinankerronnan kannalta. Ääniefekti on korostuneesti “sarjakuvallinen” elementti. Taiteilija, joka pyrkii elokuvamaisempaan tai naturalistisempaan kerrontaan saattaa tarkoituksellisesti myös välttää niiden käyttöä.

Sisällöltään sama viesti saattaa ilmaisutavasta riippuen olla esimerkiksi neutraali, suostutteleva tai uhkaava.

Dialogiteksti on sarjakuvan henkilöstä lähtöisin olevaa, puhetta tai ajatuksia sisältävää kirjalliseen muotoon käännettyä ääntä. Ihmisten ja eläinten kommunikaatio perustuu puheen ymmärtämisen lisäksi eri äänensävyjen ja ilmeiden tulkitsemiseen. Sisällöltään sama viesti saattaa ilmaisutavasta riippuen olla esimerkiksi neutraali, suostutteleva tai uhkaava. Koska sarjakuvan dialogi kääntyy ääneksi vasta lukijan mielessä, on sarjakuvan kieleen pitänyt kehittää puheen painotusten ja sävyjen välittymistä tukevat omat visuaaliset työkalunsa. Puhe ilmenee sarjakuvassa dialogitekstinä, jonka pääasiallinen tarkoitus on viestiä henkilöhahmojen 38 sarjainfo 1/2014

1b Kertojateksti Sarjakuvan etenemistä johdattaa toisinaan kertoja, joka saattaa olla sarjakuvan henkilöhahmo tai ulkopuolinen tekijä. Toisinaan sarjakuvan henkilö saattaa myös kesken tarinan ottaa kertojan roolin selittäessään jotain tapahtumaa toiselle henkilöhahmolle tai lukijalle.

2 Akustinen taso Akustisen tason typografia on sarjakuvassa esitetyn elollisen tai elottoman tahon aikaansaamaa ääntä, joka on käännetty kirjalliseen, typografiseen muotoon. Akustisen tason elementeistä käytetään usein suppeassa merkityksessä nimitystä “ääniefektit”. Akustisen tason määritelmä

3 Omistajataso Omistajataso pitää sisällään kaikki typografiset merkinnät, jotka liittyvät sarjakuvan otsikointiin, sarjakuvan tehneisiin taiteilijoihin ja julkaisijaan. Käytännössä siis kaiken tarinankuljetukseen suoranaisesti liittymättömän tekstin, kuten esipuheet ja muun editoriaalisen sisällön. Tämä typografian taso pitää sisällään muun muassa oikeuksienhaltijan (usein julkaisija tai syndikaatti) copyright-merkinnän, taitei-

▼

1a Dialogiteksti

sarjakuvassa kuiskausta tai hiljaista ääntä, ajatuskupla taas on muodoltaan pilven muotoinen.

sarjainfo 1/2014â&#x20AC;&#x201A; 39

Myös puhekuplan muoto vaikuttaa osaltaan viestin sävyyn. 4 Lavastetaso Lavastetason typografiassa tekstielementti on osa sarjakuvan fyysistä maailmaa. Lavastetason typografia pysyttelee usein sarjakuvan sommittelussa ja kerronnassa omassa karsinassaan, jossa sille suodaan mahdollisuus myös metatason leikittelyyn ilman, että lukija erehtyy luulemaan sen lainalaisuuksien koskevan koko sarjakuvan kerrontaa. Usein tällainen karsina on kirjan kansi tai aloitusruutu, joka sisältää sarjakuvan otsikon ja tekijätiedot. Lavastetason typografia on sattuneesta syystä usein myös omistajatason typografiaa (kuten otsikko “MEAT” oheisessa kuvituksessa).

5 Detaljitaso Detaljitaso pitää sisällään sarjakuvan hahmojen “todellisuudessa” sijaitsevan typografian. Sarjakuvassa sarjakuvahahmon

tilanteesta ja henkilöhahmojen suhteesta heitä ympäröivään todellisuuteen. Ensitarkastelulla vaikuttaa siltä että detaljitaso olisi rinnasteinen lavastetasoon. Detaljitason elementistä tulee kuitenkin lavastetason elementti vasta sillä hetkellä, kun se on interaktiossa sarjakuvan henkilöhahmojen kanssa jollain epätavallisella tavalla. ● Lisää aiheesta: Lataa kirjoittajan maisterin opinnäyte “Sarjakuvan typografiasta” osoitteesta http://tinyurl.com/Sartypo

Sarjakuvataiteilija poimii ruudun äänimaailmasta visuaalisessa muodossa esitettäväksi ne äänet, joiden korostaminen on oleellista tarinankerronnan kannalta.

aina myös

sarjakuva asiaa! -

kuva: olli hihnala

lijan nimen, sarjakuvan nimen ja mahdollisen päiväysmerkinnän.

kädessä olevan sanomalehden otsikon typografia on todellista sarjakuvahahmolle samassa suhteessa kuin kyseisen sarjakuvan otsikko on todellinen sarjakuvan lukijalle. Detaljitason typografia on siis lukijan näkökulmasta eräänlaista toisen asteen todellisuutta. Yksi detaljitason typografian tehtävistä on rikastaa sarjakuvan maailmaa luomalla yhteyksiä (tai vaihtoehtoisesti alleviivaamalla eroja) suhteessa reaalimaailmaan, jossa elämme. Mainonnalliset viestit, opasteet, lehtien kannet, yritysten neonkyltit ja graffitit kertovat paitsi ajankuvasta ja sijainnista myös poliittisesta

www.tahtivaeltaja.com

Sarjainfo

kotiisi

!!!!!!!!

Sarjainfon saat

kätevimmin

kotiisi liittymällä S ar j ak u vase u ran

jäseneksi

nettisivujemme

kautta

w w w. sar jak u vase u ra . f i

tai maksamalla j ä senmaks u n

osoitteesi ja s y n t y m äv u ot es i .

20 €

alle 18 vuotias

18 vuotta tai enemmän 25 €

www.kivilarmola.com

t i l i lle 80001 5-3 51649. Kirjoita v i es t i ken t tä ä n n i mes i ,

www.kumiorava.fi Hoi , sarjaku vantekijä tai pienku stan ta ja! Mainosta tällä sivulla blogiasi, lehteäsi, albumiasi tai mitä mielitkään. Mainos maksaa 20 euroa ja sisältää bannerimainontaa myös verkossa. Tiedustelut: sarjainfo@sarjakuvaseura.fi Pienlehti-ilmoituksen koko: 64 x 51 mm

sarjainfo 1/2014 41

arviot

Nauru pimeässä Aapo Rapi Kosmista kauhua Like Näppärällä viivallaan ja lämminhenkisellä tarinoinnillaan Angoulêmen albumipalkinnon esiraadinkin aikoinaan hurmannut Aapo Rapi sukeltaa uutuussarjakuvassaan kauhukuvastoon ja popkulttuuripöheikköön. Köyryselkäisen Igorin ja nimettömäksi jäävän vampyyrikreivin arkieloa kuvaava velmu tarina sekoittelee reaalimaailman kauhuja yliluonnolliseen ja on kuorrutettu nörttejä hivelevillä viittauksilla. Cthulhunsa ja Yöjuttunsa tuntevat ovat Kosmisen kauhun kanssa saman tien sinut. Rapi tulittaa hersyvässä dialogissaan totuuksia kauhun genrekliseistä ja muista latteuksista. Kreivi ja Igor tuntevat asiansa eivätkä emmi lausua mielipiteitään muun muassa H.P. Lovecraftin kirjailijanlahjoista, DVD-elokuvista ja hirviöiden epäoikeudenmukaisesta kohtelusta. Kasvoton rahvas on tarinan paha, joka tuomitsee syyttömän jalkapuuhun ilman oikeudenkäyntiä. Vihanpurkaukset kohdistuvat normista poikkeaviin. Kun asiat rullaavat, kylään katsovan linnan meininki on varsin lunki. Naukkaillaan, soi42 sarjainfo 1/2014

tellaan urkuja, jaaritellaan yhtä jos toistakin, alituisen sinisen savun keskellä. Rapi rytmittää tarinaa hienosti. Hän annostelee toimintaa säästeliäästi. Sähäkämpää kohtausta seuraa yleensä rauhallinen kessuttelu- ja kelaustauko. Rapin kynänjälkeä ei voi kyllin ihastella. Ohut terä piirtää yksityiskohtaista, rikasta ja ennen kaikkea tunnelmallista kuvaa. Linnan kivikäytävät ja kalseat kryptat, sateenpieksemä kylä elementtitaloineen, Kelan kliiniset käytävät, heijastukset lätäköissä, auringon loiste, tähtien välke... kuviin on mahdollista upota tuntikausiksi.  Tuttuun tapaan kuvia ei ole käsitelty puhtaiksi, mukana on sopivasti rosoa. Ruutuja on rapimaiseen tyyliin runsaanlaisesti. Kuvataiteilija Petriina "Peppe" Koivusen tussiväritys luo tarinaan lämmintä hehkua. Kuvitus on täydellisessä tasapainossa tarinan kanssa. Kosmista kauhua hakeutuu kaulavaltimolle ja puree täysosuman. Se ei kenties nouse Metin tasolle – jo aihevalinta rajaa pois osan lukijoista – mutta popkulttuurinsa tunteville lukijoille kaikki kahdeksankymmentä sivua ovat silkkaa mannaa. Tai, kehtaisiko sanoa, sunnuntaiseksin jälkeisiä kimppasavuja. Tuomas Tiainen

nyt huolimattoman ja kiireessä tehdyn tuntuiseksi. Tarinoissa on ilmeisesti käytetty perimätietoa aivan sellaisenaan, seuraten säilyneen aineiston rytmiä ja kaikkia oikkuja. Siksi kerronta töksähtelee. Jo lähtökohta kolmen täysin erillisen kertomuksen sisällyttämisestä vain 28 sivuun on haastava, mutta lähdemateriaalin paremmalla editoimisella tulosta olisi voitu jouhevoittaa paljon. Panostamalla enemmän kuvakerrontaan olisi saatu lisää syvyyttä. Nyt piirrokset kuvittavat tapahtumia hyvin suoraviivaisesti, mutta eivät tuo lukijalle lisätietoa esimerkiksi aikakauden puvustuksesta tai elinympäristöstä. Esimerkiksi noitaoikeudenkäynti on kuvattu aika pitkälti puhuvilla päillä. Utajärven kunta ansaitsee kuitenkin Vai sillä tavalla. otellahan kunkiitoksen ennakkoluulottomuudestaan sarjakuva-albumin uni voittaa. Sitten tulee tuoni. tilaamisessa. Toivottavasti tämä innostaa informaatiosarjakuvakokeiluihin myös muualla maassa.

Jyrki Vainio

Miia Vistilä

Ilpo Koskela Sankaritekoja Ahmaksella Utajärven kunta Sankaritekoja Ahmaksella on suomalaisittain harvinainen tilaustyöalbumi. Utajärven kunta on kustantanut sarjakuvamuotoisen esityksen kolmesta seudun historiaan liittyvästä kertomuksesta. Teos on tehty osana kunnan kehityshankkeen julkaisusarjaa. Albumin alkuosa kertoo perimätiedon varassa ”Iso-Räisäsestä”, paikallisesta voimamiehestä ja tämän taistelusta vainolaisia vastaan 1500-luvun lopulla. Toisen osion albumista muodostaa kuvaus Lucia Rusintytär Korhosen noitaoikeudenkäynnistä 1600-luvulla, kolmas on lyhyt kertomus Pekka Kukkosen merkityksestä kalevalaisena runonlaulajana 1800-luvun alussa. Ajatus paikallishistorian elävöittämisestä sarjakuvan keinoin on erinomainen ja albumin tarinoiden aiheet kiinnostavia. Sääli vain, että toteutus on jää-

Vielä rauhanteon jälkeenkään ei Iso-Räisästä jätetty rauhaan. Eräänä aamuna saapui rajan takaa vainolaispartio kostamaan Räisäselle.

Jospa tuo jo riittäisi surmatyö. Annukka Leppänen Terapian tarpeessa Omakustanne Kymmenet, jopa sadat tuhannet suomalaiset muuttivat 1960–70-luvuilla Ruotsiin työn ja paremman elämän perässä. Annukka Leppäsen perhe oli yksi muuttajista. 2010-luvulla Leppänen palaa omaelämäkerrallisessa sarjakuvassaan 1970-luvun Jordbrohon, sosialidemokraattisen asutusohjelman maahanmuuttaja- ja duunarilähiöön Tukholman liepeillä. Suomalaisten toisen polven siirtolaisten kasvukokemuksia Ruotsissa on kuvattu toistaiseksi vähän. Susanna Alakosken Sikalat lienee tunnetuimpia romaaneita aiheesta, ahdistava kurjuuden kuvaus. Leppäsen lapsuus ei onneksi täysin rinnastu Alakos-

Rami Ojares ja Yrjänä Salmela Absinth 2: Metaohjelmoija: postromanttinen analyysi   Present Day Fantasy Comics  Rami Ojareksen käsikirjoittaman ja Yrjänä Salmelan kuvittama Absinth-sarja on edennyt toiseen osaansa. Metaohjelmoija kertoo henkimaailmasta, huumeista ja informaation hallinnasta. Päähenkilönä on kolmikymppinen syrjäytynyt nörttimies. Hän kehittää huumekokeilujensa innoittamana aineen, joka antaa tavallisen tripin sijaan paranormaaleja kykyjä. Tarinassa on ainakin kolme tasoa. Inhimillisen antisankaruuden tasolla päähenkilö päätyy onnettomaan rakkaussuhteeseen ja kamppailee lapsensa huoltajuudesta. Maagisen realismin tasolla trippaillaan uskontojen ja myyttien maailmassa. Yhteiskuntakriittisellä tasolla Ojares ja Salmela käsittelevät poliittisten kulissien takaista valtaa ja informaation hallintaa. Maagisen realismin tasolla päähenkilö nousee sankariksi omilla teoillaan. Yhteiskuntakriittisissä asioissa hän taas pääsee eteenpäin varsin epärealistisella tavalla auttajiensa ansiosta. Kerronnan rytmi ja todellisuuden ulottuminen myyttien maailmaan tuovat mieleen Sandmanin ja Promethean kaltaiset angloamerikkalaiset nykyklassikot. Tarina ja kuvitus ovat kuitenkin tarpeeksi omaperäisiä erottuakseen. Albumisarja ei vain toista genreä vaan luo omaa sen sisällä.

Kun tarinaan astuu vähäpukeinen jättitissinen blondi, joka päätyy pian harrastamaan seksiä päähenkilön kanssa, pohdin, parodioidaanko angloamerikkalaisen bulkkisarjakuvan naiskuvaa vai onko hahmon tarkoituksena olla viehättävä. Vai sekä että? Yleisesti ottaen hahmokaartiin kuuluu eri-ikäisiä ja -sukupuolisia ihmisiä. Albumi ei kuitenkaan läpäise ns. Bechdelin testiä. Päähenkilö on mies, eivätkä sivuhahmot juuri puhu toisilleen. Vaikka Metaohjelmoija on osa pidempää sarjaa, toimii se hyvin omana albuminaankin. Kaikkien sarjan albumien ensimmäiset luvut voi lukea sarjakuvan taustamusiikilliselta nettisivulta absinth.fi.

sarjainfo 1/2014 43

keen. Koti on köyhä, mutta vanhemmat ja muu lähipiiri sentään raittiita ja kunnollisia. Onnellisena ei lapsuusaikoja kuitenkaan voi pitää, vaan sitä varjostaa kansankodin kultalusikkasuisten kasvattien suvaitsemattomuus ja ahdasmielisyys. Albumin nimi Terapian tarpeessa tulee aikuiselta Leppäseltä, joka lähtee avaamaan lapsuutensa traumoja puolisonsa vaatimuksesta. Kahdessa aikatasossa liikkuva kuvaus antaa tapahtumille kontekstia ja aikaperspektiiviä. 1980-luvulta asti sarjakuvia julkaissut Leppänen on pysynyt pelkistetylle piirrostyylilleen uskollisena. Tyyli palveleekin erinomaisesti tumman huumorin sävyttämää tarinaa, joka malttaa pysyä aiheessa eikä lähde rönsyilemään. Aineksia pitempäänkin tarinaan olisi kenties ollut, mutta albumi on tällaisena juuri sopivan mittainen tuokiokuva. Se on yksi lukemattoman monista samanlaisista ja erilaisista tarinoista, ja ehdottomasti kertomisen arvoinen. Reetta Laitinen

Strippikokoelman laji-ilotulituksen sijaan tarina keskittyy kahden eri eläinhahmon edesottamuksiin. Maasta versova, välimuodossaan leijumistaitoinen sininen pallero on rauhallinen kasvissyöjä, joka arvostaa ruokaa ja toveruutta. Auvoon kuuluva lisääntyminen sujuu helposti. Makkaramaiset ulokkeet pään päällä irtoavat, ja maahan pudonneet toukat ryömivät matkoihinsa. Oranssi kissamainen peto on toista maata. Erakkona viihtyvä saalistaja vaanii hitaampia suupaloja ja suhtautuu vihamielisesti lajitovereihinsa. Onnettoman sattuman kautta kissapeto siirtyy ulottuvuusportin kautta napajään maahan, mutta onnistuu jäätiköllä ensi töikseen jallittamaan valtavan kalahirviön. Elo Planeetta Z:lla on julmaa, vaikka vahvin ei aina automaattisesti voitakaan. Lastensarjakuvamaisen ilmiasun vuoksi oli yllättävä nähdä Madonreikien sivuilla punaisena roiskuvaa hurmetta. Loukkuun jumahtaneen kalahirviön vuodattama kyynel kertoo tämän ymmärtävän, että paluuta mereen ei ole. Ruutu on kerrassaan liikuttava, siinä ihminen katsoo itseään silmiin. Björklundin animaatiopiirtäjätausta näkyy. Tarina juoksee jouhevasti, ja rikkaassa maailmassa temmeltävät hahmot ovat tarkkaan muotoiltuja. Olisipa upeaa, jos Planeetta Z jatkaisi kulkuaan lyhytanimaatiosarjana. Potentiaalia tuskin voisi enemmän olla. Tuomas Tiainen

Maria Björklund Madonreikiä Like Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä vuonna 2010 debytoinut Planeetta Z on viime vuosien värikkäimpiä kotimaisia strippisarjoja. Maria Björklundin veikeä mykkäsarja kummallisen taivaankappaleen oudoista asukeista hyppäsi sanomalehdestä koviin kansiin toissa vuonna ja on taipunut sittemmin näyttelyiksi ja animaatioksikin. Madonreikiä puolestaan on ensimmäinen pitkä Planeetta Z -tarina. 44 sarjainfo 1/2014

Juan Díaz Canales & Juanjo Guarnido  Blacksad: Amarillo Suom. Kirsi Kinnunen  Egmont  Blacksad-sarjan viidennessä albumissa Amarillo kissaetsivä haluaisi jo viettää rauhallisempaa elämää vailla murhia ja väkivaltaa. Tämä ei tietenkään

toteudu. Vanhat viholliset ovat kintereillä, ja uusienkin tuttavuuksien synkkä menneisyys varjostaa nykyhetkeä. Sarjan jokaisella albumilla on oma teemavärinsä, ja Amarillossa se on keltainen. Tämä näkyy joka kohtauksessa joko oleellisen esineen värinä, lämpimänä hehkulampunvalon sävynä tai pistävän kirkkaana keskipäivän auringonpaisteena. Tarina on aiempia valoisampi myös sisällöltään. Inhimillisille hyveille on annettu painoa enemmän kuin edellisissä osissa. Hyvän ja pahan rajakaan ei ole mustavalkoinen vaan hehkuu kaikissa keltaisen sävyissä. Kun rehellinen lopulta perii, ei maata vaan oikeudenkäynnin, voi lukija jäädä miettimään, toteutuuko oikeus saati oikeudenmukaisuus. Mukana on todella paljon eri eläimiä ja osa (miespuolisista) sivuhahmoista on rakennettu todella herkullisiksi. Kaikilla sarjan mieshahmoilla on, kiitos eri eläimiin liittämiemme stereotypioiden, helposti tulkittavat persoonalliset ulkonäöt ja niiden mukaiset luonteet. Naishahmoja on albumissa kaksi kappaletta, ja molemmat ovat samalla muotilla antropomorfistettuja söpöjä kissoja. Vaikka Amarillo on albumi pitkän sarjan keskeltä, tarinaan pääsee silti mukaan tässäkin vaiheessa. Pahikset tosin jäävät yksiulotteiseksi eivätkä heidän motiivinsa selviä, mutta se voi kannustaa edellisten osien pariin. Myös tulevaa jää odottamaan: tarinaan on ripoteltu arvoituksia, joiden toivoo tulevaisuudessa ratkeavan.  Miia Vistilä

Jari Elsilä Fantastista! Kaleva Vuodesta 1994 Kalevaan pilapiirroksia tehnyt Jari Elsilä, yleensä vain Jari, on hiljentänyt viime vuosina tahtia. Enää piirroksia ei ilmesty joka päivä. Vuoden aikaisista (lokakuu 2012–lokakuu 2013) töistä syntyy silti edelleen helposti 160-sivuinen albumi. Vaikka kansikuvassa ovat valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ja pääministeri Jyrki Katainen ja kokoelman nimi viittaa pääministerin suosikkisanontaan, sisältö käsittelee yllättävän vähän kansihenkilöitä tai muitakaan poliitikkoja. Jotta pilapiirros toimisi, sen on käsiteltävä todellisia vallankäyttäjiä.

jatkoa on tiettävästi luvassa. Pitkää vai lyhyttä, varta vasten käsikirjoitettua vai kirjojen sarjakuvaversioita, jää vielä nähtäväksi. Tätä e-kirjaa lukee vaikeuksitta vähän pienemmältäkin tabletin näytöltä, arvioitava kappale luettiin Acer Iconian seitsentuumaiselta. Timo Ronkainen

Päätösvalta on monin suhtein viimeisten vuosikymmenten aikana siirtynyt talouselämälle, ja sieltä Jarikin hakee aiheitaan. Pilahistorian (SKS 2001) kirjoittanut Marja Ylönen piti kasvottomia markkinavoimia suurena haasteena ja joitakin vuosia myöhemmin Fortumin Mikael Liliusta taivaan lahjana pilapiirtäjille. Lilius poistui nopeasti toimitusjohtajien taivaaseen, joten hänestä ei ollut pitkäaikaiseksi pelastajaksi. Jari kuitenkin on kyennyt luomaan piirroksiinsa uskottavan kasvottoman, bonuksia nielevän toimitusjohtajan. Vaihtuviin valtionyhtiöiden johtajiin on helppo tarttua. Finnairin nimettömät johtoportaan puurtajat ovat usein Jarin hampaissa. Ympäristöä tuhoavan Talvivaaran johto ja kyseenalaisesti verotustaan suunnitteleva Bertel Paulig tunnettuine tuotteineen istuvat hyvin uuden pilapiirroksen aineksiksi. Enää ei aina tarvita kytköstä julkiseen valtaan, jotta yritysmaailman johtajat päätyisivät pilakuviin. Oulussa ja koko Suomessa jalustalle nostetun Nokian Stephen Elop ja Jorma Ollila päätyivät Jarin piirroksiin puhtaasti yksityissektorin toimeliaisuudesta. Se tuo pilapiirroksillekin uskottavuutta. Raimo Sailaksen jäätyä eläkkeelle valtion virkakunta tuntuu katoavan kokonaan pilakuvista, ainakin perinteisessä merkityksessä. Tulevaisuus näyttää olevan poliisiylijohtaja Mikko Paateron kaltaisten, itse itsensä naurunalaiseksi tekevien. Reijo Valta

Tapani Bagge ja Aapo Kukko  Harmaa susi Crime Time/Elisa Kirja Dekkareistaan tunnetun kirjoittajakonkari Tapani Baggen ja nuoren lupaavan sarjakuvantekijän Aapo Kukon yhteistyö julkaistiin suoraan sähkökirjana Elisa-kirja -palvelussa. Harmaa susi pohjautuu Baggen aiempiin lähihistoriaan sijoittuviin dekkareihin. Niiden päähenkilönä on sodassa kätensä menettänyt Valpon etsivä Väinö Mujunen. Heinäkuun loppupuolella 1943 päämajan valvontaosasto on salavihkaa päättänyt valmistautua Saksan jo todennäköiseltä näyttävään tappioon. Mujunen saa salaisen tehtävän, sukellusveneoperaation Viron rannikolle. Fiktiivisen sukellusvene Wellamon päällikkönä toimii kapteeniluutnantti Ulf Larsson, kovaotteisena tunnettu “Harmaa susi”. Sukellusveneet ovat pitkään kiehtoneet molempien tekijöiden mieltä. Kukko teki jo lukioikäisenä kolmiosaiseksi venyneen omakustanteisen sukellusveneseikkailun U-255 – Sukellus pohjoisessa. Tarina etenee tiiviisti, joskin turhia kiirehtimättä. Alkuaan tekstinovellina CrimeTimen Keikka-kokoelmassa ilmestynyt tarina on kääntynyt Aapo Kukon käsissä toimivaksi sarjakuvaksi. Kukon piirrostyyli ammentaa paljolti italialaisen sarjakuvatyylin isoilta nimiltä, Hugo Prattilta ja Ivo Milazzolta. Mustien pintojen ja rennon viivan kanssa tasapainoilussa on välillä pientä haparointia, mutta pääosin Kukko hallitsee hommansa jo hyvin. Kuvakerronta on hanskassa, ja lukija uppoutuu tarinaan. Pitkien Mujus-kirjojen monipolvisia juonenkäänteitä ei tähän mittaan tietenkään mahdu, mutta

Petri Hiltunen Väinämöinen: Tietäjä tien päällä Arktinen Banaani Muutaman vuoden uinuneen Väinämöisen paluun paluu tapahtuu kovakantisen kirjan muodossa. Petri Hiltusen suomalaismytologiaa yhteiskuntakritiikkiin naittava Väinämöinen on naseva ja aika usein maaliinsa osuva sarja. Nykymenoa ihmettelevä vaka vanha partasuu on varmasti yksi sympaattisimmista suomalaisista sarjakuvasankareista. Tietäjä tien päällä -kirja kokoaa tuttuja strippejä ja julkaisematonta Väinämöistä. Kolmannes on nähty Jalavan muutama vuosi takaperin julkaisemissa kokoomissa, loput on julkaistu aiemmin vain sanomalehdissä. Otsikon mukaisesti ollaan reissussa. Matkoilla kohdataan salaliittoteoreetikoita, nautitaan modernista mökkielämästä, neuvotaan parisuhdeongelmaisia ja ihmetellään nykysodan mielettömyyksiä. Parahultaisen kokoinen kirja tuntuu kivalta käsissä. Pystysuuntainen muoto on kuitenkin hieman ongelmallinen alun perin vaakamuotoon tehdyille stripeille. Se saattaisi toimia, mikäli jokainen ruutu olisi tasakokoinen. Vääntämällä ruudut pystyyn on uhrattu sekä luettavuus että perinteisen stripin pragmaattinen kauneus. Mikäli tämän kanssa voi elää, on Tietäjä tien päällä Väinö-fanille pakko-ostos. Tuomas Tiainen

Kaisa & Christoffer Leka Time After Time Absolute Truth Press Kaisa ja Christoffer Lekan sarjakuva-albumien ulkoasut yllättävät kerta toisensa jälkeen. Tuorein teos on tähänastisista paketeista ehdottomasti järein ja komein. Graafikko-taiteilijapariskunta suunnittelee julkaisunsa pienimpiäkin yksityiskohtia myöten. Time After Timessa silmiin osuvat muun muassa sisäkansien intialaistyyliset kuosit sekä Tuomas Mäkisen käsialaa olevat värit. Lekojen albumit ovat yleensä olleet hyvin suoraan omaelämäkerrallisia. Tälläkin kertaa sivuilla esiintyvät tutut Kaisa-hiiri ja Leka-ankka – mutta lähinnä kertojan roolissa. Pääaiheena kirjassa on hindujen mytologinen tarusto Krishna-jumalan kymmenestä avatarasta. Kummankin tekijän taustat ovat hindusarjainfo 1/2014 45

Välillä välihuomiot ja Kaisan ja Lekan roolit tuntuvat turhan naiiveilta ja kärjistetyiltä, mutta kertojien käyttäminen tarinoiden siteenä toimii silti kokonaisuutta palvelevasti. Myytillä on aina oltava kertojalleen jokin funktio, se ei voi olla pelkkää sanahelinää. Vailla kosketusta nykypäivään Time After Timen tarinat jäisivät vain eksoottisiksi saduiksi.

limalleista nämä kaksi saattavat jopa edustaa sitä kaikkein tervepäisintä lajityyppiä. Reetta Laitinen

Reetta Laitinen

laisuudessa ja bhakti-traditiossa, mutta Kaisa Leka on käyttänyt mytologisia elementtejä aikaisemmin lähinnä Little Fish Big Fish -sarjakuvakirjasessa (2007). Vaikka Lekojen omat taustat ja motiivit ovat uskonnolliset, voi tarinat lukea myös pelkkinä tarinoina. Kirjassa kuvitetut hindumytologian kertomukset sijoittuvat vieraisiin paikkoihin ja myyttisiin aikoihin, mutta eivät tunnu loppujen lopuksi kovinkaan vierailta. Ne ovatkin osa ihmiskunnan ikivanhaa tarinaperinnettä, ja samojen tarinoiden eri versioita kerrotaan eri puolilla maailmaa. Tarinat vedenpaisumuksesta, kuun synnystä ja rikkauksia lypsävästä ihmelehmästä löytyvät yhtä lailla Raamatusta tai Kalevalasta. Ripauksen eksotiikkaa mukaan tuo oikullinen mutta oikeudenmukainen karman laki. Sidekertomuksessa opettaja-Leka ja kyseenalaistaja-Kaisa pohtivat tarinoiden maailmankatsomuksellista viestiä. Viimeinen kertomus esitetään suoraan allegoriana tai tosikertomuksena nykyisestä ja tulevasta ajastamme. Tarinoiden moraaliset opetukset ja Lekojen tulkinnat ovat lopulta melko yleispäteviä: ahneus ei kannata ja toisille kannattaa olla hyvä. © sari luhtanen & tina paju 46 sarjainfo 1/2014

Sari Luhtanen & Tiina Paju Maisa & Kaarina – Kaikki kohdallaan Otava Kaikki kohdallaan on kolmastoista Maisa ja Kaarina -albumi. Sarjakuvakin on ilmestynyt Anna-lehdessä jo 1980-luvulta lähtien. Sankarittaret ovat pysyneet viime vuosikymmenet suunnilleen samanlaisina, vaikka kumpikaan ei taida enää haikailla Mel Gibsonin perään. Maisa on kurvikas ikisinkku ja Kaarina kiireinen perheenäiti. Valkoviini virtaa, ja luottokortti käy. Vaikka asetelmat ja aiheet toistuvat, ei sarjakuva tunnu ummehtuneelta. Siinä on päinvastoin jotain hyvinkin virkistävää. Kumpikin on reilusti aikuinen nainen, vaikka hahmot eivät vuosien varrella ole ”noin nelikymppisestä” ikääntyneetkään. Sankarittaret eivät yritä elää väkisin nuorten naisten tyyliblogi- ja Instagram-maailmassa ulkonäkö- ja urapaineineen, vaan murheetkin ovat raskaimmillaan sotkuista kotia ja kittanoita sukkahousuja. Monien älykkäiden naisten helmasynti on sortuminen liialliseen analysointiin ja täydellisyyden tavoitteluun jokaisella elämän alueella. Kaiken täytyy olla kunnossa kotona, töissä ja parisuhteessa, ja vapaa-ajalla on muistettava treenaamisen ja raakaruokakokkauksen lomassa murehtia talouskriisiä ja Tyynenmeren jätelauttaa. Maisa ja Kaarina ovat vapautuneet näistä paineista, vaikka niillä välillä leikittelevätkin. He eivät ole myöskään tyhjäpäisiä shoppailijoita vaan fiksuja, elämäniloisia naisia. Naistenlehtien tarjoamista roo-

J.A. Mäki Kiskoja Like Radiopuhelimet-yhtyeestä tunnetun Jyrki Mäen toinen sarjakuva-albumi henkii klassisen rehevää Suomi-tunnelmaa. Kiskoja tuoksuu tupakalle, keppanalle, kuselle, seksille ja oksennukselle – sanalla sanoen nopeaan kulutettavalle pohjoisen maan elämälle. Kun yötä myöten Helsinkiä kohti kolistavassa junassa istuvat piruparat viistoavat toistensa kohtaloita, syntyy kitkaa, kommelluksia ja kurjuutta silmiin katsovaa hirtehishuumoria. Mäen edellisestä Hermolomamatka-sarjakuvasta tuttu Valtte Railo on matkalla etelään. Tyystin mykäksi heittäytynyt mies ei saa lepoa edes yöjunassa. Unissa näkyy raateluhampaisia kaneja, vaunussa junan juoppolalli toikkaroi päin. Tunnelma tiivistyy ravintolavaunussa, jossa yömyssyn ääressä paljastuvat elämän kipupisteet. Yksi on ollut katsomassa sairasta äitiään, toinen vetelee itse viimeisiä ja kolmas ei pukahda sanaakaan, kun ei voi olla varma, ettei vastapuoli ole harhakuva. Suljetun paikan tarina kulkee pikajunan varmuudella tehden väliin äkkiloikkia arvaamattomiin suuntiin. Kiskoissa on kosolti elämän makua ja tragikoomista realismia. Päähenkilö Valtte Railon unissa ja kuvitelmissa mennään päistikkaa painajaisiin. Kumpi onkaan lopulta karmivampaa, todellinen elämä alhoineen vai mielen venyminen yön pimeydessä?

Mäki rakentaa kuristavaa, klaustrofobista tunnelmaa. Matka on pitkä ja junasta pääsee pois vasta perillä. Pääteasemalla paistaa aurinko ja taivas on avara, mutta sitä ennen on tyydyttävä niihin puitteisiin, mitä on tarjolla.

Jouko Nuora Nani III + IV: Queen of the Jungle PeneLopez  Jouko Nuora on tullut tunnetuksi perinteisen laadukkaan piirrosjäljen kiihkeänä puolustajana, joka ei sanojaan säästele. Koville sanoille saa ainakin jonkin verran katetta, kun katselee Nuoran huolellista jälkeä Nani-koosteessa Queen of the Jungle. Nani on sukua Voltairen Candidelle ja kaikille muille viattomille naisille, jotka joutuvat hyväksikäyttäjien kohteeksi maailmaan paiskauduttuaan. Nanissa hyväksikäyttäjät eivät kaikki ole miehiä, vaan joukossa on myös muun muassa puita, liaaneja ja Pinokkio, jonka elin jatkaa nenän tavoin kasvamistaan Nanin vastaanottavaisessa suussa. Nani törmää seikkailuillaan myös panda-asuun pukeutuneeseen pornografian vastustajaan, joka yllättäen paljastuu hehkeäksi MILF-tyyppiseksi, konepistoolia heiluttavaksi rouvaksi. Asioita eivät helpota strap-on -dildon kanssa heiluva ja kaikkea liikkuvaa paneva maanalaisen valtakunnan kuningatar eikä Naniin omistushaluisesti rakastuva Kullervo-henkinen idiootti. Mukana kuvioissa on myös Tex Hännisen luomus Pupuankka, joka melkein ainoana sarjakuvan henkilöistä ei saa Nania. Lopussa mennään länkkärimaisemiin, mutta ei sellaisiin, joista Tex Willer tunnetaan. Queen of the Jungle on herkeän eroottinen ja pornografinen sarjakuva, jossa kiihotuksen rinnalla kulkevat ihmetyksen, oudoksunnan ja jopa ällötyksen tunteet. Vaaran tunne on jatkuvasti ilmassa ja Nani huomaa usein olevansa vangittuna ja lopulta pantuna. Maailma on täynnä kaikkea, Ruotsin jääkiekkojoukkueista arabisheikkeihin ja joulupukkiin. Kuvat ovat surrealistisen ahtaita, ja toisinaan pikkutarkka

Tuomas Tiainen

piirrosjälki puuroutuu. Auliit lähikuvat genitaaleista rytmittävät kerrontaa levottomasti, mutta ne eivät suo lepotaukoa lukijalle. Nuora kulkee hiukan 1990-lukuisesti Milo Manaran jäljillä. Eksotiikka, erotiikka ja sekava fantasia muodostavat kirjavan kudelman, joka kiehtoo ja asettuu vahvasti sivuun suomalaisen sarjakuvan perinteistä.  Juri Nummelin

Kai Vaalio Zombailut Vol. 1: Kaakkois-Aasian rinkkarit Kaaliaivo Publishing Reppumatkaajan Aasian-päiväkirja on syntynyt spontaanisti tien päällä. Originaaleja on suojeltu muovipussein trooppiselta sateelta ja ryöstelijöiltä ja julkaistu ensin verkossa ja nyt pokkarina. Pikkuhiljaa parroittuvan nuoren miehen matka kattaa kymmenen maata ja kahdeksan kuukautta. Kai Vaalion hauska matkatarina välttää melko hyvin genren ensimmäiset sudenkuopat: syötyjen ruokalajien, säätilojen ja paikannimien kronologisen luettelemisen. Osa jutuista on hieman sisäänpäin lämpiävää hassuttelua, mutta kerronta on viihdyttävää ja rehellistä. Yksinkertaisesti piirretyt, irvistelevät hahmot toimivat. Sivuhenkilöistä jää mieleen esimerkiksi Kiinan läpi kävelevä rahaton kiinalainen nuorimies, jonka kanssa myydään kukkia kadunnurkassa. Kaikenlaiset henkilökohtaiset ruumiintoiminnot ovat isossa osassa, kuten hikisestä reissusta voikin

odottaa. Piirtäjä ei turhaan häpeile kuvailla erinäisiä eritteitään. Jostain syystä matkakertomuksissa mieleenjäävimpiä seikkoja ovatkin usein pienimmät ja banaaleimmat yksityiskohdat ja tylsintä yleisluontoinen maalailu ja kauniiden säiden kuvailu. Konkretia on kultaa. Lajityypin haasteena on yhdistää yksityinen ja yleinen kokemus jollain mielekkäällä tavalla. Ruumiillisuus meitä ainakin yhdistää. Ei voi välttyä ajatukselta, että nuorten länsimaalaisten traveller-kulttuurissa on paljon “pisteidenkeruuta”, kun kokemuksia kerätään ja vertaillaan. Mutta syvempiäkin oivalluksia jää matkan varrella väkisinkin hellehattuun. Ja hyvän tarinan vuoksi voi vaikka syödä elävän torakan suoraan lattialta. Koska miksipä ei? Kirja on sivuiltaan pienehkö ja osa yksityiskohdista menee hieman tukkoon. Epäilemättä näin on tapahtunut säästösyistä, jotta budjettia jää seuraavaankin reissuun. Jatkoa lupaillaan. Lopussa annetaan vinkkejä matkasarjakuvan tekemiseen haastavissa olosuhteissa: esimerkiksi bussin katolla piirtäminen tuo sopivasti haastetta luonnosteluun. Kulkee näppärästi repun pohjalla, moskiittoverkon ja viidakkoveitsen välissä. Aino Sutinen

sarjainfo 1/2014 47

pienet lehdet

Sukellus pienlehtimereen teksti merja lundén

Katariina Katla Rakastan sinua Optimus Prime www.katariinakatla.com Katariina Katla teki uskaliaan omakohtaisen sarjakuvan aiheesta, jota jotkut voisivat sanoa jopa tabuksi. Piirrosjälki on hienoa ja 8-sivuinen tarina rohkea. Moni meistä varmasti muistaa lapsuutensa ensimmäisen ihastuksen todelliseen tai kuvitteelliseen henkilöön. Rakastan sinua Optimus Prime on kertomus nuoren lapsen ensimmäisestä seksifantasiasta. Sarjakuvaa lukiessaan ei oikein tiedä mihin katsoisi ja mitä ajattelisi, mutta mieleen se ainakin jää.

48 sarjainfo 1/2014

Avi Heikkinen & Juha-Matti Kinnunen Ystäväni Aleksis juhamattikinnunen@gmail.com, avi.heikkinen@netti.fi Kuinka mahtava idea onkaan tehdä sarjakuva kirjekuoren sisälle! Pelkästään jo kirjekuoren avaaminen sai hyvälle tuulelle. Mukana on lisäksi päähenkilön kirjoittama kirje ja valokuva. Itse sarjakuvakaan ei pettänyt vaan oli erittäin positiivinen kokemus suomalaisesta lastensarjakuvasta. Ystäväni Aleksis kertoo yksinäisestä Anni-tytöstä, joka on menettänyt vanhempansa ja asuu nykyään ukin kanssa. Vanhempien kuolema käydään läpi hienosti ja eleettömästi lipaston päällä olevia valokuvia näyttämällä. Anni pukeutuu äitinsä liian isoon paitaan, on tylsistynyt ja yksin, kunnes löytää metsästä murisevan pikkukiven, jonka nimi on Aleksis. Uusi ystävyys muuttaa Annin elämän. Sarjakuvassa yhdistetään hienosti huumoria ja vakavuutta – asia, jota moni ei osaa. Sivuhahmot ja monet yksityiskohdat ovat mainioita, kuten hölmö Jooseppi-vuohi ja Annin ilmeikäs selkäreppu. Tekijäkaksikko on ottanut huomioon myös suomenkieltä osaamattomat lukijat lisäämällä englanninkieliset käännökset loppuun. Tällaista hyvin piirrettyä ja kirjoitettua sarjakuvaa lukisi mielellään enemmänkin! Kirjekuorisarjakuvia voisi olla vaikka kokonainen sarja!

Toni Karonen & Harri Honkala Karim: Saalis ja saalistaja Karim 2: Tarkoitus pyhittää keinot Karim 3: Rikos ja rangaistus karimsarjakuvat.weebly.com Karim Mabare on nuori maahanmuuttajataustainen poika, joka asuu Turun pahamaineisella alueella Varissuolla 1990-luvun alussa. Suomi on muuttunut pahan laman johdosta lähes anarkiaksi. Rikollisuus rehottaa eikä toivoa juuri ole. Karim on oman turvallisuutensa taatakseen liittynyt yhteen kolmesta isosta jengistä, Ulkopuolisiin. Jengielämä ja koti ja perhe raastavat Karimia eri suuntiin. Tarinan edetessä ja albumien vaihtuessa selviää, ettei kukaan ole sitä miltä aluksi vaikuttaa. Varissuo on täynnä pelkoa, väkivaltaa ja surua. Toni Karosella ja Harri Honkalalla on selvästi kunnianhimoa ja tahtoa Karimsarjakuvansa kanssa. Taidot eivät vielä

valitettavasti ole samalla tasolla. Vaikutteita on saatu Robert Kirkmanin Walking Dead -sarjakuvista ja sen huomaa. Se, mikä voitetaan esimerkiksi hienoissa kansikuvissa, hävitään reilusti omaperäisyydessä. Kielioppivirheitä ja kliseisiä keskusteluja on myös aivan liikaa. Suosittelen lämpimästi ainakin oikolukijan hankkimista! Honkala ei ole huono piirtäjä ja Karonen periaatteessa tietää, miten rakentaa tarina ja kuljettaa sitä eteenpäin. Oma tyyli kannattaisi nyt vain löytää. Kaiken tämän jälkeen kuitenkin totean, että haluan tietää mitä Karimille ja salaperäiselle Jarkko Mäkiselle käy seuraavissa osissa.

ervetuloa lukemaan ensimmäisiä pienlehtiarvostelujani Sarjainfossa. Kiitos kaikille, jotka olette antaneet ja lähettäneet minulle sarjakuvianne. Antaa tulla lisää vaan! Lähetä pienlehtesi arvosteltavaksi osoitteeseen

P. Heinonen No, kumpi teistä on se mies sängyssä? Lyhyt ja vähäsanainen tarina ahtaista ja ahdistavista sukupuolirooleistamme. Yksinkertaisesti, mutta paljon puhuvasti piirretty.

Niko-Petteri Niva Time Warp! nniksu.sarjakuvablogit.com

Merja Lundén / Sarjakuvakeskus, Hämeentie 150, 00560 Helsinki, tai ota yhteyttä merja.lunden@sarjakuvaseura.fi

Sanna Ala-Ojala, Hanna Azevedo, Taina Hakala, Sanna Härkönen, Elina Sauvola Mutsit Metsossa mums.sarjakuvablogit.com Viiden sarjakuvapiirtäjän yhteisteos Mutsit Metsossa on kohtuullisen onnistunut pienlehti. Heti ensimmäinen tarina, Elina Sauvolan ”Helppoa”, räjäyttää pankin hulvattomalla keskustelullaan lastenkasvatuksesta. Taina Hakalan ”Ihannemies” ja ”Ihannenainen” ovat myös erittäin hyviä ja oivaltavia, varsinkin ”Ihannemies” kolahtaa vähemmän kliseisellä otteellaan. Sanna Ala-Ojalan kaunista ja lempeätä värienkäyttöä ei voi muuta kuin ihailla ”Jäätelön muisto” -tarinassa. Hanna Azevedon ”Maatuska ja Norsu” ovat hyvännäköistä taidetta, varsinkin seinällä näyttäisivät varmasti komeilta. Sanna Härkösen ”Boxmanin” musta maailma vaatii lukijalta enemmän eikä luultavasti avaudu kovin helpolla. Kaiken kaikkiaan hyvä kokoelma.

Maura Manninen Trespasses 1: Initiation trespasses.smackjeeves.com

Miia Kontinen Pahantekijä 1 ihmissusikello.net

Maura Mannisen englanninkielinen mangatyylinen sarjakuva on ensimmäinen osa fantasiasarjasta ja hyvä osa onkin. Mannisen englanninkieltä on nautinto lukea ja useita herkullisia sanoja makustelee suussaan pitkään. Tarina kertoo suuren katastrofin jälkeisestä maailmasta, jossa ihmiset asuvat maan alla. Puolituinen nimeltään Pele kohtaa henkilökohtaisen tragedian, joka samalla siirtää hänet tulevaisuuteen. Tulevaisuuden arktisessa maailmassa Pele yrittää yhdessä uuden ystävänsä Crinan kanssa ymmärtää, mistä on kyse. Loistavan kielen lisäksi Manninen hallitsee myös piirtämisen. Hahmoissa on traagisuuden lisäksi hauskuutta, ja Crina on virkistävän voimakas nuori nainen. Trespasses-sarjakuvasta nauttivat varmasti sekä mangafanit että mangaa vähän tai ei ollenkaan lukevat. Jatkoa odotellen!

Miia Kontisen Pahantekijä on erinomainen teos. Piirrosjälki on kaunista ja nautinnollista. Kontisen tyylistä tulee kaikessa pyöreydessään ja mustavalkoisuudessaan hieman mieleen Jeff Smithin Luupäät. Pelottava ja ajoittain erittäin väkivaltainen sarjakuva sisältää onnistuneesti myös huumoria. Pappisnoviisi Ausra ja hänen opettajansa kuulevat luostarin asioilla liikkuessaan, että vampyyri on tappanut erään kylän asukkaan. Kyläläiset suhtautuvat asiaan kumman tyynesti, mikä ihmetyttää uteliasta Ausraa suuresti. Opettajansa kehotuksista ja kyläläisten vastustuksesta huolimatta Ausra lopulta sekaantuu asiaan onnettomin seurauksin. Seudulle on tosiaan tullut arkkivampyyri, joka on nyt erittäin vihainen. Tämän albumin luki saman tien innolla läpi ja toivottavasti myös jatkoa tulee kirjana!

Time Warp! on suloinen ja kirjaimellisesti pieni kertomus lapsuuden maisemiin palaavasta pojasta, joka käy mielessään läpi mitä kaikkea olisi silloin joskus pitänyt sanoa. Kukapa ei välillä harrasta jälkiviisautta ja keksi nerokkaita vastauksia, kun on jo liian myöhäistä. Nivan sarjakuva ei ole ihmeellinen tai mullistava, mutta erittäin mukava ja ilmeikäs tarina. sarjainfo 1/2014 49

vinjetisti

Suuria tunteita ja silmiä Teksti aino sutinen

luonnoskirja VILLE PIRINEN

”Minulla ei ole varsinaista luonnoskirjaa, ja aina jos mahdollista, koetan myös piirtää sarjakuvat ns. tuosta vaan vapaalla kädellä. Siinä tulee tietty usein tupeloitua ja joutuu tekemään sitten alusta saakka uusiksi. Kaikenlaisia ideoita tallettelen atktietskarille ja puhelimeen tulevaa käyttöä varten. Erilaisia hirviöitä tulee piirreltyy aikas paljon.” villepirinen.com 50 sarjainfo 1/2014

ei Tea Tauriainen, esittele itsesi! Hei! Olen Tea, 26-vuotias Helsingissä lymyilevä graafinen suunnittelija.

hipoen kuitenkin tarkoittaa, että tarinat ovat tiivistetty, venytetty, kierretty ja maustettu sopivaan sarjakuvamuotoon. Juttujen lähtökohta on yleensä oma arki.

Miten tämänkertaiset kuvitukset syntyivät? Olen työn puolesta saanut tehdä viime aikoina niin paljon talouteen ja politiikkaan liittyviä kuvituksia, joten nyt piti sitten saada piirtää ihan mitä tahansa muuta!

Mitä on tällä hetkellä työn alla? Seuraaville Helsingin sarjakuvafestivaaleille pitäisi ilmestyä ulos Mad Tea Party 2.

Sinut tunnetaan tuotteliaana piirtäjänä ja bloggaajana. Kerran teit 120 postausta kuukauden aikana. Onko vuorokaudessasi enemmän tunteja kuin meillä muilla? Se oli villiä aikaa se. Tai sitten minulla ei vain ollut mitään kunnon tekemistä silloin… Jos ekstratunteja joskus oli, niin ei kyllä ole enää. Sääli! Sinulta on julkaistu mm. hauska Mad Tea Party -albumi (Daada, 2013). Kuvauksena on “sarjakuvia arjesta, totuutta hipoen”. Voiko kenenkään elämä olla oikeasti tällaista? Valitettavasti (?) joo! Totuutta

Mikä on unelmasi sarjakuvataiteilijana? Olisihan se tosi kiva, jos pystyisi ilahduttamaan jutuillaan mahdollisimman monia. Haluaisin kehittyä tarinankertojana ja kuvittajana. Haluaisin myös paremman keskittymiskyvyn, jotta jaksaisin tehdä pitemmän sarjakuvatarinan. Lopuksi anna vielä nettivinkki Sarjainfon lukijoille. Gemma Correll (gemmacorrell. com) piirtää kivoja juttuja. Etenkin mopseja! Ja Animation Domination High-Defistä (foxadhd.com) löytää hienoja animaatioita. madteaparty.sarjakuvablogit.com

ÂŠ kaltsu kallio

Dear Kaltsu

sarjainfo 1/2014â&#x20AC;&#x201A; 51

Suomen sarjakuvaseura HĂ¤meentie 150 00560 Helsinki

Sarjainfo #162, 1/2014

Articles inside

Hattu pitää luottamuksen lämpimänä – Terhi Ekebom