Savonian Sanomat 2/2021

Page 18

Kohti inklusiivisuutta TEKSTI HANNA TURUNEN JA TERHI RISSANEN | KUVA TERHI RISSANEN

Savonialainen taidepedagoginen koulutus pyrkii tiedon ja taidon soveltamiseen käytännössä, monialaisesti ja vuorovaikutteisesti.

E

rasmus+ -hanke ALIISA starttasi syksyllä 2020. Kansainvälinen yhteistyö on jo tuottanut koulutuskokonaisuuden, jonka tavoitteena on antaa täydennyskoulutusopiskelijoille uutta rohkeutta ja työkaluja inklusiivisen

sessa ja se on ollut lähtökohtana ALIISA-hankkeen koulutusten suunnittelussa ja inklusiivisen pedagogiikan kehittämisessä. Asiantuntijoiden ainutlaatuisen osaamisen jakaminen ja ideoiden kehittely yhdessä tuo koulutukseen moni-

Suomalainen opiskelijaryhmä suuntaa opinnoissaan seuraavaksi harjoittelujaksolle vieden workshop-viikon opit työelämäympäristöihinsä inklusiivinen ajattelu edellä. Yhteistyössä toimivat mm. Kuopiossa Pirtin koulu ja Kuopion

taidepedagogiikan toteuttamineen. Moninaisuuden huomioiminen on lähtökohtana laadukkaaseen opetukseen ja tulevaisuuden osaavaan työvoimaan.

kulttuurisuutta ja erilaisia lähestymistapoja.

kaupunginorkesteri sekä Helsingissä Lyhty ry.

Kuopiossa syyskuussa 2021 järjestetty ensimmäinen workshop-viikko toteutettiin hybridinä. Käytännössä toteutustapa tarkoitti sitä, että paikan päällä Kuopiossa oli asiantuntijoita kaikista kumppanimaista, minkä lisäksi osa kouluttajista toimi etäyhteyksin Itävallasta, Liettuasta ja Saksasta käsin.

Musiikin ja tanssin lehtorit Hanna Turunen, Paula Niemi ja Eeri Pihlajakari vievät puolestaan Savonialaista taidepedagogiikan asiantuntijuutta joulukuussa workshop-viikolle Itävaltaan ja helmikuussa Liettuaan.

ALIISA-projektin taustalla on Savonian Musiikin ja tanssin yksikön ja Kuopion konservatorion pitkäjänteinen yhteistyö musiikin ja tanssin perusopetuksen sekä inklusiivisen taidepedagogiikan opetusmenetelmien, koulutuksen ja yhteistyön kehittämisessä. ALIISAN kansainvälisessä yhteistyössä on Savonian ja Kuopion konservatorion lisäksi mukana Universität für Musik und Darstellende Kunst Itävallasta, Vilnius University Šiauliai Academy

Hybriditoteutukset antoivat kouluttajille ja opiskelijoille mahdollisuuden seurata opetusta ja olla vuorovaikutuksessa sekä paikan päällä että etänä. Luonnollisesti paikan päällä olevilla kouluttajilla oli suurempi pedagoginen vastuu opiskelijaryhmän vuorovaikutuk-

Liettuasta sekä kulttuuriyhdistys Ich Bin Ok Itävallasta.

sen, ilmapiirin ja ryhmäytymisen ohjaamisessa.

Hankkeen täydennyskoulutusmallia pilotoidaan Suomessa, Itävallassa ja Liettuassa paikallisille taidepedagogeille ja opettajatiimit koostuvat näiden oppilaitosten asiantuntijoista.

TIIMIOPETTAJUUS Tiimiopettajuudella on merkittävä rooli inklusiivisuuden toteutumi-

1 8  2 /   2 0 2 1  Savonian Sanomat

MONIKULTTUURINEN KESKUSTELU Kuopion workshop-viikon aikana täydennyskoulutukseen osallistuneille tarjoutui mahdollisuus monialaiseen ja monikulttuuriseen keskusteluun sekä oman ammattitaidon syventämiseen, ja heistä muodostuikin tiivis ja luottamuksella toimiva ryhmä.

– Tulevien koulutusten toteutustapoihin vaikuttaa kunkin maan vallitseva koronatilanne, mutta tulemme saamaan arvokasta kokemusta erilaisista järjestelyistä ja niiden vaikutuksesta inklusiivisuuden toteutumiseen, toteaa hankkeen projektipäällikkö Hanna Turunen.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.