Yrityslinkkeristä apua yrityksille
P
ohjois-Savossa on avattu Yrityslinkkeri-palvelu, joka on internetissä toimiva palvelunohjausjärjestelmä. Yrityslinkkerin avulla asiakkaat eli yritykset ja yrityksen perustamista suunnittelevat voivat etsiä itselleen sopivia julkisia yrityspalveluita. Savonia-ammattikorkeakoulun TKI-asiantuntija Juhamatti Huusko valottaa Yrityslinkkeriä. Yrityslinkkeristä asiakas saa tietoa omiin tarpeisiinsa sopivista yrityspalveluista, ja myös asiantuntijoiden yhteystiedot, joihin voi olla yhteydessä palveluihin liittyen. Vaihtoehtoisesti asiakas voi jättää asiantuntijoille yhteydenottopyynnön. – Yrityslinkkeri palvelee asiakasta esimerkiksi tilanteessa, jossa hän haluaa tietää lisää rahoitukses-
ta yrityksen kehittymiseen liittyen. Tässä tapauksessa asiakas saa lisätietoa muun muassa hänelle sopivasta ELY-keskuksen Yrityksen kehittämisavustuksesta ja asiasta tietävän asiantuntijan yhteystiedot. Huuskon mukaan Yrityslinkkerin kehitystyön aikana toteutettiin yhteensä noin kaksikymmentä haastattelua yrityspalveluiden tarjoajille ja yrityksille taustatiedon keräämiseksi. Näiden lisäksi toteutettiin yrityksille suunnattu kysely, jolla selvitettiin yritysten näkemyksiä kehitettävään palveluun ja alueen julkisten yrityspalveluiden löydettävyyteen liittyen. – Kyselyn kohderyhmänä oli kaksi vuotta vanhat yritykset toimialasta ja koosta riippumatta. Kyselyyn vastasi yhteensä 81 yritystä
TEKSTI JOUNI VORNANEN KUVA JAAKKO LAUKKANEN
Pohjois-Savosta. Merkittävin osa vastaajista oli odotetusti pieniä yrityksiä, mutta mukana oli myös muutama isompi yritys. Kyselyn vastauksista kävi ilmi, että suurin osa hakee tietoa Pohjois-Savon yrityspalvelutarjontaan liittyen Googlesta, Facebookista ja toisilta yrittäjiltä. Vastaajien keskuudessa yrityspalveluista tunnetuimpia olivat Team Finland -toimijat sekä Kuopion seudun Uusyrityskeskus ja Savon Yrittäjät. Alueen paikalliset yrityspalvelut olivat kuitenkin melko heikosti tunnettuja. Kyselyn perusteella Yrityslinkkerille on todellista tarvetta. Parhaillaan Yrityslinkkeriä jatko kehitetään Business Centerissä muun muassa uusia toimijoita ja palveluita lisäämällä.
Projektipäällikkö Juhamatti Huusko korostaa Yrityslinkkerin tarpeellisuutta, etenkin kehittyvät startup- ja pk-yritykset tarvitsevat monipuolisia palveluita.
Savonian Sanomat 2 / 2 0 2 1 2 9