Savonian Sanomat 2/2021

Page 5

Savonia one of the Europe’s best workplaces TEKSTI PÄIVI DIOV | KUVA MIKKO LAPPALAINEN

Millainen on yksi Euroopan parhaista työpaikoista? Miten päästä Euroopan parhaiden työpaikkojen listalle? Mitä olette tehneet?

N

äihin kysymyksiin muun muassa olemme saaneet iloksemme vastata tänä syksynä. Arvolupauksemme on olla Suomen paras korkeakoulutyöyhteisö. Olemme määrätietoisesti tehneet kehitystyötä usean vuoden ajan valitsemalla Great Place to Work –viitekehyksen johtamiskulttuurimme tueksi. Tänä vuonna uudistimme Suomen Parhaat Työpaikat –tunnustuksemme sijoittumalla neljänneksi suurten organisaatioiden sarjassa Suomessa. Tällä sijoituksella pääsimme mukaan myös Euroopan parhaiden työpaikkojen listaukseen ja sijoituimme siinä sijalle 33. Suurista organisaatioista tunnustuksen sai 50 parasta työpaikkaa ja suomalaisista organisaatioista Savonian lisäksi ainoastaan kaksi. Eurooppalainen listaus perustuu Great Place to Work –henkilöstötutkimukseen ja siinä on mukana organisaatioita 150 eri maasta ja kaiken kaikkiaan noin puolen miljoonan työntekijäkokemus.

JOHTO PITÄÄ AJAN TASALLA Mikä sitten on ainutlaatuista Euroopan parhaiden työpaikkojen organisaatiokulttuurissa? Yli 90 % työntekijöistä kokee, että johto pitää heidät hyvin ajan tasalla tärkeistä asioista ja muutoksista ja tuo selkeästi esiin odotukset. Tämä auttaa työntekijöitä mukautumaan muutoksiin, jota tarvitaan organisaation menestykseen. Pandemia-ajan hybridityö on haastanut erityisesti johtamista ja esihenkilötyötä. Kuten eräs tunnustuksen saaneen organisaation työntekijä on todennut ”We were all in the same storm, but in very different boats”. Euroopan parhaissa työpaikoissa on vahva luottamus johdon ja työntekijöiden välillä ja sen merkitys on korostunut erityisesti pandemia-aikana. Tunnusomaista näille työpaikoille on myös toiminnan tuloksellisuus ja kasvava tuottavuus poikkeusoloista huolimatta. Parhaissa työpaikoissa työntekijät välittävät

toisistaan ja ovat aidosti ylpeitä tiiminsä saavutuksista. Työntekijät kokevat, että työ on joustavaa, ja jokaisella on mahdollisuus saada tunnustusta hyvästä työstä. Useimmat organisaatiot ottivat huimia kehitysloikkia digitaalisissa toimintatavoissa poikkeusaikana, niin myös me Savoniassa. World Economic Forum kuvailee Covid-pandemia-aikaa ”a double disruption of automation”. Digitaalisuuden hyödyntämisen lisäksi Euroopan parhaissa työpaikoissa korostui avoin ja aktiivinen vuorovaikutus johdon ja henkilöstön välillä sekä avoimuus myös pandemian tuomista haasteista. Hyviä käytäntöjä syntyi erilaisiin vuorovaikutustapoihin ja esihenkilöiden ja työntekijöiden väliseen sekä työntekijöiden keskinäiseen kohtaamiseen. Työn merkityksellisyys ja osaaminen nousivat johtamisessa uuteen merkitykseen ja osaamisen johtaminen vahvistui Euroopan parhaissa työpaikoissa.

Savonian Sanomat 2 /   2 0 2 1 5


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.