Sotahuuto 2021/01 by Sotahuuto

2€

Sivut 18–22

kadetit pasi & Ruth Marttinen:

Sotahuuto

Tammikuu 2021

ihmisten kohtaamista oikealla tavalla

Sivut 12–17

iCare – hyväntekeväisyyden uusi raikas ilme

Sivut 6–11

Castréninkadun yksikkö

asunnottomuuden ensiapuna SOTAHUUTO

iCare Espoo, Kauppakeskus Entresse Siltakatu 11 , ma–pe 10–18, la 10–15 iCare Helsinki, Kauppakeskus Columbus Vuotie 45, ma–pe 9–19, la 10–18 iCare Helsinki, Myllypuro Kivensilmänkuja 1 , ma–pe 9–19, la 10–16 iCare Hyvinkää, Kauppakeskus Willa Hämeenkatu 9, ma–pe 10–19, la 10–16 iCare Hämeenlinna, Kauppakeskus Tavastila Eteläkatu 14, ma–pe 10–18, la 10–16 iCare Jämsä, Koskentie 3 ma–pe 9.30–17, la 9.30–15 iCare Parkano, Parkanontie 57 ma–pe 9–17, la 9–15 iCare Tampere, Hervanta Lindforsinkatu 4, ma-pe 10–18, la 10–16 iCare Tampere, Lielahti Sellukatu 15, ma-pe 10–18, la 10–16 iCare Turku, Humalistonkatu 9 ma–pe 10–18, la 10–15

icare-secondhand.fi Pelastusarmeijan myymälät pelastusarmeijanmyymalat

icare secondhand hyväntekeväisyysmyymälät 2

SOTAHUUTO

Sotahuuto

Krigsropet

Pelastusarmeijan lehti

Tässä

Tammikuu 2021

2€

numerossa

Tässä kuussa

Upseerivihkimys Vaasassa

06 Castréninkadun yksikkö asunnottomuuden ensiapuna 12 iCare: hyväntekeväisyyden uusi raikas ilme 18

Kadettimme Pasi & Ruth Marttinen: Ihmisten kohtaamista oikealla tavalla

Minä & Pelastusarmeija

Ajatuksia elämästä

Nuoret riveissämme

Guds rikes budbärare

Armeijassa tapahtuu

Museon aarteet

12 SOTAHUUTO

Tässä kuussa

Uudet alut!

Patrick Naud eversti territorion johtaja

Pelastusarmeijan alkua luonnehti, ja sen tehtävän ja todistuksen ytimessä säilyy yksi ilmaus: ”Uudet alut!” Ensimmäiset pelastusarmeijalaiset muistuttivat kirjoissaan ja sanomalehtien artikkeleissaan, kuinka heidän ensimmäisissä herätyskampanjoissaan oli olennaista kohdata ihmiset ”Jumalan silmin”: myötätunto, anteeksiannon kokemus, huolenpito ja uudet alut olivat jatkuvia. Tämä tarkoittaa, että toivoa on aina! Toivoa, että elämä voi muuttua ja alkaa uudelleen. Juuri tästä syystä William Booth on kirjoittanut: ”Tahdon taistella!” Toukokuun yhdeksäs päivä vuonna 1912 Pelastusarmeijan perustaja kenraali William Booth piti lopullisen, ansioituneimman puheensa 7 000 pelastusarmeijalaisen joukolle täpötäydessä Lontoon Royal Albert Hallissa. Boothin loppusanat kiteyttävät sekä Pelastusarmeijan tehtävän ja näkemyksen että hänen oman 60-vuotisen palvelutyönsä ytimen: ”Niin kauan kuin naiset itkevät kuten nyt, tahdon taistella. Niin kauan kuin lapset kulkevat nälkäisinä kuten nyt, tahdon taistella. Niin kauan kuin miehet menevät vankilaan yhä uudestaan ja uudestaan kuten nyt, tahdon taistella. Niin kauan kuin on yksikin juomari jäljellä; niin kauan kuin on yksikin eksynyt tyttöraukka kadulla; niin kauan kuin on yksikin sielu pimeydessä vailla Jumalan valoa, 4

SOTAHUUTO

tahdon taistella. Tahdon taistella loppuun asti.” Pelastusarmeija ei taistele ihmisiä vastaan vaan syntiä vastaan. Synti on sitä, että paha voima, joka ei ole Jumalan luoma, hyväksikäyttää ihmisiä – sekä naisia, miehiä että lapsia. Taistellakseen tätä ja sen aiheuttamaa häpeää vastaan, Jumala lähetti poikansa Jeesuksen maailmaan yhtä tehtävää varten: vapauttamaan tästä kauheasta voimasta, joka kiusaa, vie pahoille teille ja tuhoaa ihmiskunnan ilon. Itse asiassa tämä voima voitaisiin tunnistaa virukseksi, joka tartutti koko ihmiskunnan ja tuottaa nykyään valtavasti vaikeuksia ja ongelmia maailmassa. William ja hänen vaimonsa Catherine Booth saivat idean luoda rauhan armeija, joka on aina valmis reagoimaan nopeasti synnin kurjuuden edessä. Yhdessä varhaisten pelastusarmeijalaisten kanssa he kehittivät vahvan sosiaalisen sitoutumisen vallankumouksellisten yhteiskunnallisten yksiköiden luomiseen tarvittaessa. Pelastusarmeijan sanoman taustalla on Jeesuksen esimerkki: hänen viestinsä ihmisarvosta ja rakkaudesta ihmisille, joita hän tapasi toimiessaan maan päällä. Jeesuksessa löydän Jumalan mittaamattoman rakkauden ihmiskuntaa kohtaan: se tarkoittaa jokaista naista, miestä ja lasta. Lukemalla Jeesuksen elämästä evan-

keliumeista jokainen pystyy ymmärtämään, kuinka tärkeää on uudestisyntyä Jeesuksen elävän Hengen kautta. Tämä on se ainutlaatuinen uusi alku, jonka monet ihmiset kokevat vastaanottaessaan Jeesuksen elämäänsä. Pelastusarmeijan tehtävä menee kuitenkin pidemmälle, se kannustaa elämään pyhyydessä. Ei riitä, että syntyy uudelleen. On tarpeen pitää usko tuoreena ja säilyttää se uutena joka päivä! Jeesuksen Pelastusarmeijan upseerit ja sotilaat pitävät rukouselämästä ja Raamatun tutkimisesta. He haluavat tietää yhä enemmän Jumalan liitosta ihmiskunnan kanssa, oppia Jeesuksesta, ja saada lisää tietoa apostoleista ja kirkon synnystä. Yksi Pelastusarmeijan kenraaleista, Paul Rader, kirjoitti: ”Se, mitä pelastusarmeijalaiset uskovat, ei ole koskaan ollut sivuseikka sen suhteen, miten me elämme elämämme Kristuksessa yksilöinä tai maailmanlaajuisena hengellisenä liikkeenä. Uskomme, joka perustuu Raamattuun ja saa voimansa henkilökohtaisesta kokemuksesta, on aina ollut tehtävää kohtaan osoittamamme kuuliaisuuden liikkeelle paneva voima.” Uudet alut pysyvät Pelastusarmeijan tehtävän ytimessä. Olkoon tämä uusi alku sinun!

Upseerivihkimys vaasassa Jumalan valtakunnan lähetit -kadettirenkaan Ari ja Eija Kulmala vihittiin Suomen ja Viron territorion tuoreimmiksi luutnanteiksi.

Edessä uudet upseerit, luutnantit Ari ja Eija Kulmala. Takana vasemmalta oikealle territorion johtajat, everstit Anne-Dore ja Patrick Naud, opintoja koulutusupseeri, kapteeni Kati Kivestö, upseerikoulun johtaja, majuri Gerry Lindholm, ylisihteeri, majuri Satu Lippo ja kapteeni Esa Nenonen.

Kuvat: Patrick Naudin kuva-albumi Vaasan osaston sali on yksi kauneimmista Pelastusarmeijan tiloista Suomessa.

Pelastusarmeijan Suomen ja Viron territorio sai lauantaina 7.11. kaksi uutta upseeria, kun Ari ja Eija Kulmala vihittiin upseeriksi Vaasan osastossa pidetyssä juhlatilaisuudessa. Upseerivihkimyksen suorittivat territorion johtajat, everstit Patrick ja Anne-Dore Naud. Jumalan valtakunnan lähettien upseerivihkimys järjestettiin pandemiatilanteesta johtuen suljettuna tilaisuutena, jota pystyi seuraamaan striimin kautta. Ensimmäinen virallinen määräys upseereina ei tuottanut yllätystä, vaan Ari ja Eija saivat määräyksen Vaasan osastoon, jota he ovat jo johtaneet useamman vuoden ajan.

Majuri Toni Penttinen ja pelastussotilas Torbjörn Bildo mahdollistivat upseerivihkimyksen seuraamisen netissä.

Vastavalmistuneet luutnantit Ari ja Eija Kulmala.

Eija ja Ari Kulmala perheineen erityisellä ateriointihetkellä eversti Anne-Dore Naudin ja kapteeni Kati Kivestön kanssa viime syyskuussa.

SOTAHUUTO

Castréninkadun yksikkö asunnottomuuden ensiapuna Olemme aiemmin esitelleet asunnottomien parissa tekemäämme Asunto ensin -työtä. Korvaamaton osa palveluketjua on Castréninkadun yksikön tarjoama tilapäisasuminen Helsingin Kalliossa. Tämä ainutlaatuinen työmuoto toimii ensiapuna ihmisten jonottaessa pysyvämpiin asumisratkaisuihin. Jonot ovat kasvaneet pitkiksi, ja tarve tilapäisasumiselle on suuri.

Helsingin Kalliossa Pelastusarmeijan keskustalossa toimii Castréninkadun yksikkö, joka tarjoaa tilapäistä asumista asunnottomaksi jääneille tuen tarpeessa oleville helsinkiläisille. Yksikön moniammatillinen tiimi tarjoaa asukkaille yksilöllistä palveluohjausta sekä arvioi asukkaiden asumisvalmiuksia yksilöllisin ja yhteisöllisin menetelmin. Pyrkimyksenä on mahdollisimman lyhyt asumisaika ennen ohjausta kohti pysyvämpää asumismuotoa. Asukkaat Castréninkadulle ohjataan Helsingin kaupungin Hietaniemen palvelukeskuksesta. Tilapäisasumisen tarjoajana yksikkö on uniikki, paljastaa Pelastusarmeijan sosiaalisen työn johtaja Jari Karppinen: – Monelle asunnottomalle Helsingin kaupungin sosiaalityö tai nuorten etsivä työ on ensikontakti. Ensimmäinen asia, jonka kaupunki pystyy tarjoamaan, on yösija Hietaniemen palvelukeskuksessa. Majoittua saa yön kerrallaan. Kaupungilla on myös jonkin verran hätä- ja kriisimajoitusta. Seuraava askel on tilapäisasuminen. Castréninkadun yksikkömme lisäksi kaupungilla on tarjolla tilapäisasumista rajoitetusti muun muassa palvelukeskuksessa sekä kesällä avatussa arviointiyksikössä. Castréninkadun yksikön asema on siis hyvin erityinen. Jari Karppinen kertoo, että koronaviruspandemia on tehnyt asunnottomien tilanteen entistä hankalammaksi. Asunnottomia kohtaavien työntekijöiden tunne on, että asunnottomien määrä on tällä hetkellä kasvussa: – Monet asunnottomat viettävät öitä ystävien ja tuttavien luona, ja koronatilanne on tehnyt tästä ymmärrettävästi haastavampaa. Asunnottomuus on pitkään ollut laskussa, mutta nyt on suuri riski sille, että luvut ovat kasvamassa. 6

SOTAHUUTO

Tämän hetken suurin haaste on Asunto ensin -mallin mukaisten tukiasumispaikkojen pitkä jono. – Tilanne on kaukana ideaalista. Ihmiset saattavat joutua odottamaan pääsyä pysyvimpiin asumisratkaisuihin vuoden tai kaksikin. Niin pitkä odottaminen on kohtuutonta. Tilanne on kaksiosainen pullonkaula, sillä myös asukkailla asumispalveluyksiköissämme on haasteita päästä normaalin vuokra-asumisen piiriin. Tuolloin myöskään asuntoja yksiköissämme ei vapaudu toivottuun tahtiin. Ihmiset eivät pääse asumisratkaisuihin, jotka olisivat heille sopivimpia. Tähän tarpeeseen tilapäisasuminen toimii ensiapuna. – Tilapäisasuminen on parempi ratkaisu kuin olla kadulla, sillä voimme tukea asukkaitamme, tehdä arviointia heidän valmiuksistaan ja tarpeistaan ja opetella yhdessä asumisen taitoja. Parhaimmillaan odottelujakso on kuntouttava ja valmentava. Tämän allekirjoittaa myös Mari Pyyhkälä, Castréninkadun yksikön johtaja. Mari on johtanut yksikköä neljän vuoden ajan, ja Armeijassa hänellä on tulossa juuri kymmenen vuotta täyteen. – Aika menee niin nopeasti! Mari tiivistää tehtävänsä asiakkaiden ja tiimin palvelijaksi: – Johtajana haluan, että työryhmäni sekä asukkaat voivat hyvin. Meillä on yhteenkuuluva, luottamuksellinen työilmapiiri ja hyvä keskinäinen huumori. Emme myöskään ohjaa asiakkaita ylhäältä käsin, vaan työskentelemme siinä rajapinnassa – asiakkaita kunnioittaen, heidän tasollaan. Asiakkaiden elämässä tapahtuvat pienet muutokset lämmittävät sydäntä.

Mari Pyyhkälä on Castréninkadun yksikön johtaja: – Haluan, että työryhmäni sekä asukkaat voivat hyvin. Emme ohjaa asiakkaita ylhäältä käsin, vaan työskentelemme siinä rajapinnassa – asiakkaita kunnioittaen, heidän tasollaan.

Castréninkadulla on 53 asukaspaikkaa. Asukkailla on omat huoneet, ja yhteisistä tiloista löytyvät keittiöt, vessat ja kylpyhuoneet. Asukkaista vastaa kymmenen työntekijää. Työyhteisöön kuuluu sosiaaliohjaaja ja kahdeksan ohjaajaa. Ohjaajat tekevät kolmivuorotyötä ja vastaavat yksikön turvallisuudesta. – Meillä on Oma ohjaaja -järjestelmä, jossa kullekin asukkaalle on nimetty ohjaaja. Jokaisella ohjaajalla on kuudesta seitsemään asukasta, joiden arjen ohjauksesta ja palveluohjauksesta he vastaavat. He osallistuvat asukkaiden

kanssa myös yhteisiin kokouksiin. Toimintamme taustalla on ajatus yhteisöllisyydestä, ja haluamme kuunnella asiakkaita ja heidän toiveitaan. Toiminta pyörii pienillä resursseilla. – Siksi kaikki muut palvelut, kuten mielenterveys- ja päihdepalvelut, ovat talon ulkopuolella. Olemme pieni tiimi, joten hahmotamme rajallisuutemme ja sen, miten paljon pystymme tukemaan.

Uusi mahdollisuus Castréninkadun asukaspaikat ovat pää8 sääntöisesti täynnä. SOTAHUUTO

Pertti Hietanen toimii Castréninkadun yksikössä ohjaajana ja päivystysvastaavana. Asukkaiden ja henkilökunnan turvallisuus on Pertille ykkösasia. – Se on sydämen asiana, erityisesti nyt korona-aikana. Asukkaita on hyvä muistuttaa turvaväleistä ja käsihygieniasta. Työntekijät käyttävät aina kasvomaskia kohdatessaan asukkaita. Turvallisuus on yhteinen huolemme.

8 – Hietaniemen palvelukeskus ohjaa asukkaat yksikköömme. Huoneita voi olla tyhjänä päivän tai kaksi kunnostuksen ja siivouksen ajan, mutta muutoin meillä on täysmajoitus. Usein jos asukas muuttaa aamulla pois, iltapäivällä huoneessa on jo uusi asukas. Haluamme ihmiset kadulta lämpimään ja turvaan. Keskustelen Mari Pyyhkälän kanssa myös vallitsevasta tukiasumismuotojen jonotustilanteesta. Mari kertoo, että keskimääräinen asumisaika yksikössä on 3–4 kuukautta, mutta hajontaa on parista päivästä kuukausiin ja vuosiin. Yksi asukas odottaa sopivaa paikkaa jo neljättä vuotta. – Meiltä asukkaat siirtyvät erilaisiin paikkoihin perustuen Helsingin kaupungin kartoittamaan tuen tarpeeseen. Se on myös meidän työtämme, teemme arviointia asukkaidemme asumisvalmiuksista. Mutta on myönnettävä, että tilanne on hankala ja ahdistava asukkaille. Jonot ovat kasvaneet pitkiksi, ja asukkaiden on mahdotonta suunnitella elämäänsä. 8

SOTAHUUTO

– Asukkaat saavat asua täällä, kunnes tuetun asumisen paikka löytyy sillä edellytyksellä, että he pystyvät elämään sääntöjemme mukaan, jotka kieltävät muun muassa fyysisen ja henkisen väkivallan. Olemme näitä sääntöjä myös yhdessä asukkaiden kanssa pohtineet. Asukkaillamme on moninaisia ongelmia, kuten hoitamattomia mielenterveysongelmia ja päihteiden käyttöä, niin sääntöihin sitoutuminen voi olla joskus asukkaalle ylitsepääsemättömän vaikeaa. Periaatteemme kuitenkin on, että vaikka ihminen tekisi virheitä, niin hän on aina tervetullut takaisin. Vanhoja ei muistella, eikä se näy työotteessamme. Uusi mahdollisuus annetaan aina. – Koen myös tärkeäksi, että asukkaista puhutaan kunnioittavasti. Kunnioittava ihmiskäsitys luo oikeanlaisen ilmapiirin. En halua maalata liian ruusuista kuvaa, sillä onhan tässä haasteita, kun asukkailla ei aina ole asumisvalmiuksia. Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu. Puhun asukkaista murusina, mutta he eivät aina käyttäydy murusesti, Mari naurahtaa.

– Tämä on elämänmakuista ja -hajuista. Armeijan arvopohja tulee siinä esiin, että yritämme nähdä kaikissa ihmisissä jotain hyvää.

Pelkkä kiitos riittää Pertti Hietanen toimii Castréninkadun yksikössä ohjaajana. Pertti on ”pitkän linjan armeijalainen”. – Vanhempani olivat upseereita, ja olen ollut Pelastusarmeijassa aivan pikkupojasta. Se johdatti minut siviilityöntekijäksi. Nyt on tullut 40 vuotta täyteen! Aloitin vuonna 81 huoltotyössä ja vuonna 90 siirryin asumispalveluihin, ensin vanhaan asuntolaan ”Rälläkkään”, sitten Inarintielle, ja nyt tänne. Kovasti olen näistä vuosista nauttinut. Saa olla hengessä mukana. Pertin vastuut ohjaajana ja päivystysvastaavana ovat monilukuisia, tärkeimpänä asukkaiden ja henkilökunnan työturvallisuus. – Se on sydämen asiana, erityisesti nyt korona-aikana. Asukkaita on hyvä muistuttaa turvaväleistä ja käsihygieniasta.

István on mukana työtoiminnassa, tällä kertaa hän on siivoamassa poismuuttaneen asukkaan huonetta. Unkarilaissukuisella Istvánilla on melkoinen elämäntarina. – Olen taistelija ja enkä luovuta.

Työntekijät käyttävät aina kasvomaskia kohdatessaan asukkaita. Turvallisuus on yhteinen huolemme. Haastetta työhön luovat asukkaiden mielenterveysongelmat ja päihteiden käyttö. Erityisesti, jos nämä kaksi asiaa kohtaavat. – Voisi sanoa, että päihteenkäyttäjän kanssa on helpompi toimia kuin mielenterveysongelmien kanssa kamppailevan, sillä siihen on selkeämmät suuntaviivat, miten toimia. Tässä tiimi nousee tärkeäksi, pystymme tukemaan toinen toisiamme. Palkitsevaa puolestaan on se, kun asukas sanoo kiitos. Pelkkä kiitos riittää. Tiedustelen lopuksi, millaisia kehityskohteita Pertti näkee: – Kehityskohteita on aina. Talo on vanha ja sokkeloinen, eikä se ole tasavertainen kaikille asukkaille. Toisilla on isompi huone, toisilla on vesipiste. Olisi hienoa, jos tilaa saisi tulevina vuosina saneerattua niin, että kaikilla olisi ainakin oma vesipiste ja että yhteiset tilat olisivat kerrosten kesken yhteneväiset. – Kaipaan myös AA-kerhoa, joka toimi ennen keskustalon tiloissa. Se oli hyvä tuki asukkaillemme. Yhteistyö AAkerhojen ja mielenterveystoimijoiden kanssa olisi arvokasta.

Kolme elämäntarinaa Lopuksi pääsen tapaamaan heitä, jotka tekevät yksiköstä sen, mikä se on, eli asukkaita. Näillä kolmella miehellä, Istvánilla, Jaakolla ja Janilla, on kullakin ollut omanlainen polkunsa, joka on johdattanut asunnottomuuteen ja Castréninkadulle. Heille on yhteistä toive pysyvämmästä asumismuodosta ja normaalimmasta elämästä. Ensimmäisenä tapaan unkarilaissukuisen Istvánin, joka on elänyt valtaosan elämästään Yhdysvalloissa. Jutellessam-

me István on työtoiminnassa siivoamassa poismuuttaneen asukkaan huonetta. Harjan varressa on mies, jolla on melkoinen elämäntarina. – Unkarin kansannousun myötä vanhempani hakivat turvapaikkaa Yhdysvalloista, jonne muutimme vuonna 56. Vartuttuani liityin Yhdysvaltojen armeijaan. Se antoi minulle paljon, se oli minun yliopistoni ja toimeentuloni. Myöhemmin István työskenteli Las Vegasissa suuren hotelliravintolan keit-

tiöpäällikkönä. Hänen voisi kuvata eläneen amerikkalaista unelmaa: oli iso talo, kallis lava-auto, kolme moottoripyörää ja hienoimmat pelit ja vehkeet. István korjaa, että se ei ollut unelmaa, vaan todellisuutta: – Sitä ihmisten on täällä vaikea ymmärtää, millainen elintaso Yhdysvalloissa on normaalia. Täällä ajatellaan Pohjoismaiden olevan hyvinvointivaltioita, mutta näkisitpä vain. Amerikassa me8 nestyjät menestyvät. SOTAHUUTO

Jaakko on asunut Castréninkadulla puolitoista vuotta. Hänellä on toiveissa oma koti ja oma rauha. – On tämäkin jo taivas Hietaniemen yksittäisiin öihin verrattuna. Toiveeni on oma asunto, josta saa itse pitää huolta, ja se saisi olla juuri niin siisti kuin sen itse haluaisin olevan.

Elämä lähti sivuraiteille perheen muutettua Suomeen Istvánin suomalaisen vaimon vanhempien houkuttelemana. Todellisuus ei vastannut toiveita, mutta perhe ei halunnut enää palata lasten jo totuttua uuteen maahan ja kieleen. Seurasi avioero, ja István menetti myös ravintola-alan työpaikkansa. – Siellä tapahtui melkoista kieroilua, ja halusin paljastaa heidät. Sitä ei katsottu hyvällä. Surkeiden sattumusten sarja vei kodin alta. Nyt István on Castréninkadulla toistamiseen. Ensimmäisellä kerralla hän joutui lähtemään puututtuaan erääseen kiistaan liiallisella voimalla. Nyt hänen tavoitteenaan on keskittyä omaan elämäänsä ja selviytyä. – Olen kovin pettynyt suomalaiseen yhteiskuntaan. Puhutte tästä hyvinvointivaltiona, joka pitää kaikista huolta. Se ei päde, jos et ole suomalainen. Mutta olen taistelija enkä luovuta. Kerrosta ylempää löytyy pieni, mutta yllättävän kodikas huone. Seinällä on Jaakon ruuveista itse kokoama vaateteli-

SOTAHUUTO

ne ja lattialla pellillinen hyvältä tuoksuvaa pannukakkua. – Olen pannarimestari, 56-vuotias Jaakko naurahtaa. Jaakolla on asunnottomuutta pari vuotta takana, ja viimeiset puolitoista vuotta hän on asunut Castréninkadulla. Jaakko on jonossa Sällikodin asumisyksikköön. – Ihan hyvä täällä on olla. Toivoisin vaan, että jengi siivoaisi omat jälkensä. On ärsyttävää mennä duunaamaan safkaa, kun kaikki on ihan sotkussa. Mutta ei tässä uskalla toisia niskastakaan ottaa, Jaakko naurahtaa. Jaakolla viina ja sen aiheuttama onnettomuus johdatti elämän sivuraiteille. – Kuusi vuotta sitten ajoin mökillä kännissä mönkijällä ja kaaduin. Se meni ympäri ja ylitseni. Onneksi poika oli paikalla ja kutsui Medihelin. Olin seitsemän päivää koomassa, ja onnettomuudesta seurasi aivovamma. Aloin harmistukseen dokaamaan enemmän, ja avovaimoni heitti minut pihalle. Tuohon aikaan minulla oli vielä duuni,

asunto ja kesämökki, mutta kaikki meni neljässä vuodessa. Nyt tässä on kaikki, mitä omistan, Jaakko näyttää kädellään huoneessaan olevia tavaroita. Jaakko teki pitkän uran Helsingin Puhelinyhdistyksessä, hän aloitti siellä vuonna 85. Viimeiset vuodet hän asensi valvontakameroita. – En ole enää työkykyinen, mutta ei minua eläkkeellekään päästetä. Se tuntuu kovin epäreilulta, kun monet terveemmät ja nuoremmat jannut ovat päässeet eläkkeelle heppoisemmin perustein. Magneettikuvaukset ja muut testit ovat todistaneet, ettei minusta enää tekijää saa... Jaakko tekee työtoiminnassa arkipäivisin siivoustyötä Kallion kirkon puistossa ja läheisellä leikkipaikalla. – Olen tehnyt työstäni mahdollisimman helppoa ja ergonomista. Olen tuunannut harjan ja kihvelin, jotta ne sopivat omaan tapaani työskennellä. Osaan olla tahtoessani älykäskin, Jaakko naurahtaa. Hänellä on toiveissa oma koti ja oma rauha.

Jan on ollut laajasti mukana Castréninkadun työtoiminnassa, ja hän on saanut lisävastuuta. Hän toimii mentorina uusille työtoiminnan siivoustyöhön tuleville. – Eivät he halua menettää tällaista hyvää työmiestä, Jan väläyttää hymyn.

– On tämäkin jo taivas Hietaniemen yksittäisiin öihin verrattuna. Toiveeni on oma asunto, josta saa itse pitää huolta, ja se saisi olla juuri niin siisti kuin sen itse haluaisin olevan. Viimeisenä tapaan Janin, jonka sukujuuret ovat Kuusamossa. Omat tyhmät päätökset johdattivat väärille poluille. – Kun viisi vuotta sitten pääsin vankilasta, päätin, etten tee enää tyhmyyksiä. Nyt on tullut järkeä päähän. Jan on asunut yksikössä pari vuotta, ja kertoo viihtyvänsä. – Varsinkin kun pääsin muuttamaan viidenteen kerrokseen, siellä on rauhallisempaa. Olen nyt jonossa Alppikadun parempiin kämppiin ja samoin pariin muuhun paikkaan. Janista paistaa päättäväisyys: – Olen päättänyt olla kunnolla ja saada oman kämpän. On ikävä nähdä kavereita, jotka eivät saa kierrettä katkaistua. Minä haluan kerralla maaliin. Jan on ollut laajasti mukana työtoiminnassa, ja hän on saanut lisävastuuta. Hän toimii mentorina uusille työtoiminnan siivoustyöhön tuleville. – He huomasivat potentiaalini. Ovat nähneet, etten karta töitä. Työtoiminnassa meillä on neljän kundin ryhmä, jonka kanssa teemme myös isompia töitä, kuten tyhjennetään kämppiä. Ja autettiin osaston rempassa. Muut kundit ovat Alppikadun puolelta, ja minä täältä. – Eivät he halua menettää tällaista hyvää työmiestä, Jan väläyttää hymyn. Jan on pohjoisen poika, ja hän rakastaa metsää ja luontoa. – Rakastan telttailua. Mulla on ystäväni kanssa suunnitelma, että menisimme ensi kesänä Lappiin vaeltamaan. Isä opetti, että metsä on turvapaikka. Haa-

veenani on, että vanhana pääsisin muuttamaan takaisin pohjoiseen. Mutsini on sanonut, että minusta tulee vanhana metsässä asuva erakko. Se ei kuulostaisi yhtään pahalta.

Osallistavaa työtoimintaa Asukkaiden kanssa jutellessa esille nousee vahvasti työtoiminta. Työtoiminta on terapiamuoto, jossa asukkailla on mahdollisuus työskennellä arkipäivisin kahdesta kuuteen tuntia esimerkiksi siivous-, remontti-, keittiö-, puisto- tai alihankintatöiden parissa kahden euron tuntikorvausta vastaan. Keskustalossa Alppikadun asumispalveluyksikkö ja Castréninkadun yksikkö toteuttavat työtoiminnan yhdessä. Kyselen vielä Castréninkadun johtajalta Mari Pyyhkälältä hänen näkemystään työtoiminnasta.

– Sillä on valtava vaikutus. Työtoiminta tuo asukkaillemme rytmiä päivään, ja se on rajoittanut heidän päihteidenkäyttöään. Työtoiminnassa oppii tärkeitä vuorovaikutustaitoja, kuten antamaan ja vastaanottamaan palautetta. Se on hyvin osallistavaa. – Työtoiminta on myös yksiköllemme ja koko keskustalolle merkityksellistä. Nyt pandemia-aikana asukkaat ovat ottaneet vastuun talon siivouksesta, ja meillä ei ole ollut lainkaan ulkopuolisia siivoojia. Asukkaamme ovat ottaneet pandemiatilanteen vakavasti. He ovat monesti ilmaisseet, että nyt hoidetaan asiat niin, ettei se korona tule tänne!

Toni Kaarttinen Kuvat: Toni Kaarttinen

SOTAHUUTO

– hyväntekeväisyyden uusi raikas ilme Vuoden 2020 aikana Pelastusarmeijan kirpputoritoiminta sai uutta ilmettä iCare-hyväntekeväisyysmyymälöiden myötä. Sotahuuto vieraili syyskuussa iCare-myymälöissä Hyvinkäällä, Jämsässä ja Turussa selvittämässä henkilökunnan ja asiakkaiden tunnelmia uudistuksesta. Pelastusarmeijan kirpputorit ovat olleet osa katukuvaa jo 60 vuoden ajan – ja secondhand-ketjumme on yksi Suomen laajimmalle levinneistä. Viime vuosina termien ”kirpputori” ja ”kierrätys” luonne on kovasti muuttunut, ja siksi kirpputorimme siirtyvät iCare secondhand -hyväntekeväisyysmyymälöiden aikakauteen. Ensimmäinen valoisa ja moderni myymälä avautui marraskuussa 2019 Kauppakeskus Willaan Hyvinkäälle, ja sen jälkeen liikkeitä on avattu pääkaupunkiseudulle, Turkuun, Tampereelle, Hämeenlinnaan, Jämsään ja Parkanoon. Nyt liikkeitä on kaikkiaan kymmenen. Lisää myymälöitä on avautumassa, joten tilannetta kannattaa seurata kotisivuillamme: pelastusarmeija.fi/myymalat ja icaresecondhand.fi. Sivujen kautta voi myös liittyä kanta-asiakkaaksi, jolloin uutiskirjeemme pitää sinut ajan tasalla. Pelastusarmeijan myymälätoiminnan päällikkö Harri Lehti muistuttaa, mistä iCare-konseptissa on kysymys ja miten se näkyy myymälöissä: – Hyväntekeväisyys on kaiken sydämessä. Sitä kuvastavat myös iCaren 12

SOTAHUUTO

nimi ja logo – välittämistä ja lähellä oloa. iCare secondhand -hyväntekeväisyysmyymälät kuuluvat Pelastusarmeijan varainkeruuhankkeisiin samalla tavoin kuin Joulupata, Auta ihmistä ja muut kampanjamme. Haluamme tuoda selvemmin esille olevamme osa Pelastusarmeijan hyväntekeväisyystarjontaa. Kun asiakas ostaa tai lahjoittaa meille tuotteen, tuotto menee hyväntekeväisyystyöhömme, jonka avulla pystymme auttamaan Suomen vähävaraisia. – Myymälöidemme ulkoasu on raikastunut ja tuotevalikoima selkeytynyt – keskitymme vaatteisiin, asusteisiin ja kodin pientavaroihin. Tätä ohjaa filosofia selkeydestä ja siitä, että pystymme ohjaamaan maksimaalisen avun hyväntekeväisyyteen.

Hyvinkää edelläkävijänä Annetaan puheenvuoro niille, jotka ovat toteuttamassa uudistusta ”eturintamassa”. Hyvinkään Kauppakeskus Willan myymälä oli ensimmäinen iCare-hyväntekeväisyysmyymälämme. Vastuumyyjä

Susanna Ojansivu on ollut mukana alusta alkaen. Työkokemusta Pelastusarmeijan kirpputoreista oli kertynyt yhdeksän vuoden ajalta Tampereen myymälästä. Koska Hyvinkään myymälä oli ensimmäinen laatuaan, Susannalla oli iso vastuu konseptin toteuttamisessa: – Korostettiin valoisuutta ja siisteyttä, kaunista esillepanoa – sitä, ettei paikkoja laiteta liian täyteen. Hyvä asiakaspalvelu on toki myös itsestäänselvyys, Susanna toteaa hymyillen. Hyvinkääläiset ovat löytäneet myymälän, tosin kevään koronatilanne ja sitä seurannut ovien sulkeminen pariksi kuukaudeksi aiheutti harmia. – Avattuamme asiakkaat ovat pikkuhiljaa taas löytäneet meidät. Nuoria opiskelijoita on alkanut käydä enemmän. Katselen toiveikkaasti tulevaisuuteen. Susannan kuvailema asiakkaan malliesimerkki on Tarkasa. Hän asuu Hyvinkäällä ja opiskelee. – Olen ensi kertaa vierailemassa myymälässä. Paikka näyttää hienolta, ja tulin mielenkiinnolla katselemaan.

iCare-hyväntekeväisyysmyymälät löytyvät myös Helsingin Vuosaaren Columbus-kauppakeskuksesta (kuvat yllä) ja Tampereen Lielahdesta (oik.)

Myös Katja on ensi kertaa liikkeessä. Hän on päivämatkalla, ja päätti piipahtaa liikkeeseen: – Tämä vaikuttaa viihtyisältä. Minua kiinnostaa sisustustuotteet… nyt olen iskenyt silmäni tähän päiväpeittoon, Katja naurahtaa. Susanna ja Teija ovat puolestaan vakioasiakkaita. Korona-aikana he ovat olleet vähemmän ostoksilla, mutta iCare-myymälä on osa heidän arkeaan. – Käyn kerran viikossa. Olen pari kertaa tehnyt oikein hyviä elokuva- ja kirjalöytöjä. Leluja ja vaatteita silmäilen myös. On täältä joskus kengätkin lähteneet 8 mukaan, Susanna paljastaa. SOTAHUUTO

Hyvinkään Kauppakeskus Willan myymälä oli ensimmäinen iCare-hyväntekeväisyysmyymälämme. Hyvinkään myymälän vastuumyyjä Susanna Ojansivu ja kanta-asiakas Teija. (kuva ylh.oik.) – Hyvä asiakaspalvelu on itsestäänselvyys, Susanna toteaa hymyillen. Valoisuus ja siisteys ovat iCare-myymälöiden tärkeitä arvoja.

8 – Minulla oli vähän luppoaikaa, niin päätin pyörähtää. Tällä kertaa etsin lastenjuttuja siskonlapsille. Nuo mielenkiintoiset lamput tosin huomasin, voisin ottaa kumman tahansa, Teija naurahtaa osoittaen design-valaisimia.

Jämsä – eloa katukuvaan Jämsän hyväntekeväisyysmyymälän myyjillä on vankka ammattitaito. Hanna Salmi on ollut tehtävässä nelisen vuotta ja Ludmila Nuija jo yli 14 vuotta. Jämsässä toimi aiemminkin Pelastusarmeijan kirpputori, mutta uudistuksen myötä myymälä siirtyi kellaritilasta valoisalle kadunvarsipaikalle aivan Jämsän keskustaan. Hanna ja Ludmila iloitsevat tästä muutoksesta. – Nämä tilat ovat niin paljon suuremmat ja valoisammat, ja tämä on keskeisemmällä paikalla. Nyt kun olemme katutasossa, myös liikuntarajoitteisten on mahdollista päästä myymälään ostoksille. 14

SOTAHUUTO

– Asiakkaita on ollut ainakin kaksi kertaa enemmän kuin ennen! Ludmila riemuitsee. – Ja paljon enemmän nuoria, uudistuksen myötä he ovat löytäneet meidät, Hanna täydentää. Asiakkailta on tullut positiivista palautetta siisteydestä. – He kehuvat raikkautta, ei ole tyypillistä kirpputorien tunkkaisuutta. Välillä asiakkaat ovat ihmetelleet, että ovatko he eksyneet johonkin hienompaan putiikkiin, Hanna ja Ludmila naurahtavat. Korona sulki myymälän, mutta sulun jälkeen asiakkaat palasivat. – Kun ensimmäisenä päivänä avasimme ovet koronasulun jäljiltä, asiakkaita oli odottamassa jonossa oven takana. He kiittelivät, että jälleen avaudumme. Myös lahjoituksia on saapunut runsaasti. – Välillä niin paljon, ettemme päivän aikana oikein muuta ehdikään kuin purkaa niitä, Hanna naurahtaa.

Jämsä on ollut otsikoissa UPM:n Kaipolan tehtaan sulku-uhan johdosta. Vuoden 2020 aikana tehdas on tarkoitus ajaa täysin alas, mikä aiheuttaa pienessä taajamassa runsaasti huolta. Tiedustelen Hannalta ja Ludmilalta, miten he näkevät tilanteen. – On vaikea sanoa, vaikuttaako se myymälämme toimintaan. Mutta jos vaikuttaa, niin ei vielä vähään aikaan. Toki toivomme, että asiakkaat löytävät silloinkin meidät. Meillä on paljon hyvää ja edullista tavaraa. Myymälässä on vierailemassa vakioasiakas Maria. Hän on viereisen liikkeen, Kukkaverstaan, yrittäjä. Hän on ottanut ilolla uuden naapurin vastaan. – Myymälän saapumisella tähän on ollut suuri merkitys Jämsän katukuvan elävöittämisessä. Tyhjät liiketilat näivettävät koko kaupunkia. Täyttyvät liiketilat tuovat positiivista kierrettä, ja se on tärkeää näin koronaepidemian vaiku-

iCare-myymälän saapuminen on elävöittänyt Jämsän katukuvaa. Myymälän kanta-asiakas Maria: – Täyttyvät liiketilat tuovat positiivista kierrettä, ja se on tärkeää näin korona-epidemian vaikutusten heijastuessa ja tehtaan lakkautusuhan alla. Tarvitsemme positiivisia asioita.

Syksyllä koronatilanne oli hetkellisesti helpompi, ja asiakkaat palasivat ostoksille. – Kun ensimmäisenä päivänä avasimme ovet, asiakkaita oli jonoksi asti, Jämsän hyväntekeväisyysmyymälän myyjät Ludmila Nuija ja Hanna Salmi muistelevat ilolla.

tusten heijastuessa ja tehtaan lakkautusuhan alla. Tarvitsemme positiivisia asioita.

Turku – valoa ja iloa Turun myymälään sisälle astuessa silmiinpistävää on paikan valoisuus ja seesteisyys. Tämän allekirjoittaa myös vastuumyyjä Heidi Gustafsson-Iivonen. – Liiketila on hyvin avara. Isot ikkunat päästävät ihanasti valoa sisälle ja mahdollistavat ikkunashoppailun, mitä monet asiakkaat ovat tehneetkin. Myös itse aiemmin kurkistelin ikkunasta sisälle, että mitä ihanaa sieltä löytyy. Heidi on haastatteluhetkellä tuore työntekijä, tämä on hänen neljäs työviikkonsa. Mutta kokemusta myyntityöstä hänellä on runsaasti, ja myös Pelastusarmeijan myymälät ovat tulleet asiakkaana tutuksi. – Vaikka tämä on uusi työ, niin työhistoria ja kokemus antaa tukea siihen, miten tätä kokonaisuutta rakennetaan ja miten ollaan edustavia, Heidi sanoo hymyillen. Heidi mainitsee koronan vaikutuksesta ihmisten ostokäyttäytymiseen. Ih-

miset liikkuvat varovaisemmin. Monet asiakkaat käyttävät maskeja, ja myös käsidesiä kuluu paljon. Asiakkaita on kuitenkin riittänyt kiitettävästi. – Ihanasti kaikenlaisia ja -ikäisiä asiakkaita. On sekä kanta-asiakkaita että ensi kertaa piipahtavia, laidasta laitaan. On paljon keräilijöitä, jotka kiertävät liikkeissä ja tuntevat tuotteet ja niiden hinnat. Ovat hyvin perillä. Sen on huomannut myös liikkeen myyjä Mia Viis:

– Vitriinituotteet kiinnostavat. Päivittäin avaamme vitriinejä, kun ihmiset haluavat tutkia esillä olevia tuotteitamme. Ihmiset ovat hyvin tietoisia. Tästä syystä tuotteiden hinnoittelu onkin mielenkiintoista. Välillä saamme leikkiä salapoliisia, sillä asiakkaamme kyllä huomaisivat, jos tuotteita ei olisi hinnoiteltu oikein, Mia toteaa hymyillen. Myös Turussa kierrättäminen ja lahjoittaminen on suosittua, ja myymälään 8 tulee päivittäin lahjoituksia. SOTAHUUTO

Hilma, Jenny ja Nordin kiittelevät Turun iCare-myymälän valikoimia ja siisteyttä. Turun myymälän valoisuus ja seesteisyys on käsinkosketeltavaa.

8 – Joinakin päivinä runsaastikin. Tulevat päivän

askeleet täyteen, kun käymme viemässä tuotteet alakerran varastoon, Heidi naurahtaa. – Iloitsemme myös siitä, että suurin osa lahjoitetusta tavarasta on ollut puhdasta ja laadukasta, mikä on tärkeää, jotta voimme välttää hävikkiä ja tehdä hyvää. Monet ovat kertoneet, että koronan myötä lisääntyneen kotonaolon johdosta on ollut aikaa käydä kaappeja läpi. Kierrätys on tullut jäädäkseen. Tavaraa ja vaatetta on niin paljon, että ihmiset hukkuvat siihen – joten miksi sitä ei lahjoittaisi eteenpäin, Heidi päättää hymyillen. On aurinkoinen iltapäivä, ja kaunis sää on houkutellut ihmisiä kaupungille. Rekkien ja hyllyjen välillä kiertelee useita asiakkaita. Parikymppiset Suvi-Tuulia ja Venla ovat käymässä myymälässä ensi kertaa: – Etsitään löytöjä! tytöt naurahtavat puserorekkien välistä. Samoilla rekeillä on myös raumalainen Aija, hän esittelee kädellään lepääviä urheiluvaatteita. – Tällaisia tulin etsimään ja löysinkin. Pidän tämän myymälän selkeydestä, on helppo löytää etsimänsä tuotteet. Asiakkaita on käymässä myös Raumaa kauempaa. Hattuja ovat katselemassa Virosta matkustaneet rouvat. – Olemme ensimmäistä kertaa Turussa. Kiertelemme kaupunkia. Näimme ikkunasta, miten kivalta täällä näytti, joten tulimme katselemaan.

SOTAHUUTO

Pienetkin yksityiskohdat ovat tärkeitä. iCare-ostokset pakataan tyylikkääseen ja ekologiseen paperikassiin.

Turun liikkeen vastuumyyjä Heidi Gustafsson-Iivonen: – Meillä on ihanasti kaikenlaisia ja -ikäisiä asiakkaita. Niin kanta-asiakkaita kuin ensi kertaa piipahtaviakin.

iCare Espoo, Kauppakeskus Entresse Siltakatu 11 , ma–pe 10–18, la 10–15 Hilma (18) ja Jenny (23) ovat kumpikin juuri muuttaneet omilleen, joten vaatteiden lisäksi kodin tavarat, astiat ja kalusteet kiinnostavat. – Tätä ei välttämättä uskoisi kirpputoriksi, näyttää niin siistiltä, Hilma kommentoi. – Täällä vaikuttaa olevan kivasti kaikkea muutakin vaatteiden lisäksi. Olen silmäilemässä astioita, Jenny kertoo. Ennen myymälästä lähtöäni tapaan vielä Nordinin, nuoren iloisen miehen, joka on tullut Turkuun opiskelemaan suomea. – Olen asunut Turussa kolme kuukautta. Olen täällä myymälässä nyt toistamiseen, tämä on kiva ja edullinen paikka. Löysin täältä sanakirjan opiskeluja varten. Kirpputorishoppailua rakastava ystäväni oli nähnyt sen täällä. En ollut koskaan aiemmin käynyt kirpputorilla, tämä on mielenkiintoinen konsepti. Kierrättäminen on järkevää ja hyvää.

Toni Kaarttinen Kuvat: Toni Kaarttinen

Huom. Artikkelin haastattelut ja kuvaukset on tehty syksyllä, jolloin koronarajoitukset olivat kevyemmät. Korona-aikana myymälöissä kiinnitetään erityistä huomiota siisteyteen, myyjillä on käytössään suojavarusteet ja turvavälejä ja asiakasmääriä valvotaan.

iCare Helsinki, Kauppakeskus Columbus Vuotie 45, ma–pe 9–19, la 10–18 iCare Helsinki, Myllypuro Kivensilmänkuja 1 , ma–pe 9–19, la 10–16 iCare Hyvinkää, Kauppakeskus Willa Hämeenkatu 9, ma–pe 10–19, la 10–16 iCare Hämeenlinna, Kauppakeskus Tavastila Eteläkatu 14, ma–pe 10–18, la 10–16 iCare Jämsä, Koskentie 3 ma–pe 9.30–17, la 9.30–15 iCare Parkano, Parkanontie 57 ma–pe 9–17, la 9–15 iCare Tampere, Hervanta Lindforsinkatu 4, ma-pe 10–18, la 10–16 iCare Tampere, Lielahti Sellukatu 15, ma-pe 10–18, la 10–16 iCare Turku, Humalistonkatu 9 ma–pe 10–18, la 10–15

icare-secondhand.fi SOTAHUUTO

Kadettimme Pasi & Ruth Marttinen:

Ihmisten kohtaamista oikealla tavalla Marraskuussa saimme juhlistaa Ari ja Eija Kulmalan upseerivihkimystä ja näin ollen iloita viimeisimmistä upseereistamme. Hengen puutarhassa on jo uudet taimet alulla, ja upseerikoulutuksessa on tällä hetkellä neljä kadettia, ensimmäisen vuoden kadetit Pasi ja Ruth Marttinen sekä Kimmo Nordblom ja toisen vuoden kadetti Benjamin Hursti. Tämän kevään aikana tutustumme heihin paremmin. Ensimmäisenä vuorossa Kuopiossa palvelevat Pasi ja Ruth Marttinen.

Kuopiossa on kaunis syyspäivä. Aurinko kurkistaa pilvien takaa, mutta ilmassa on jo kirpeyttä, lupausta tulevasta talvesta. Sään kuitenkin vielä salliessa päätämme nauttia näistä arvokkaista kesän viime henkäisyistä ulkosalla ja teemme haastattelun Sankaripuistossa, joka sijaitsee vain korttelin päässä Pelastusarmeijan Kuopion osastosta. Kadettien tervetulokokouksesta on haastatteluhetkellä pari viikkoa, ja on aika kysellä uusien kadettien, Pasi ja Ruth Marttisen, tuntemuksia ja kuulumisia. Istahdamme puistonpenkille ja pyydän parin vuoden päästä viisikymppisiään juhlivia Pasia ja Ruthia palaamaan lapsuuteen. – Sanon aina, etten ole mistään kotoisin, Ruth kertoo hymyillen. – Olen elämässäni muuttanut niin monesti. Kymenlaaksossa synnyin. Välillä asuimme taajamissa, välillä maalla... meillä oli lehmiäkin. Olimme iso perhe, meitä oli viisi tyttöä ja kaksi poikaa. Minä olin sisaruksista vanhin. Perheemme oli uskova, ja pienestä pitäen olen käynyt pyhäkoulussa, lastenleireillä ja kerhoissa. Pasi: – Minä puolestani synnyin Hirvensalmella, Mikkelin kupeessa. Syn18

SOTAHUUTO

nyin maalaistaloon, ja minulla oli viisi vuotta nuorempi sisko. Vanhempani tulivat uskoon 70-luvun lopulla ja liittyivät helluntaiseurakuntaan. Koska Pasin ja Ruthin perheet olivat uskovia, hengellisyys tuli luontevasti osaksi heidänkin elämäänsä. – Kahdeksanvuotiaana tein oman henkilökohtaisen uskonratkaisun, Ruth paljastaa, ja Pasi jatkaa: – Koin neljätoistavuotiaana helluntaikonferenssissa voimakkaan kokemuksellisen uskoontulon. Aiemminkin minulla oli lapsenusko, mutta sitä seurasi sellainen nuoren pojan kapinointivaihe. Ruth muutti Hirvensalmelle yläasteikäisenä. Siitä alkoi nyt jo kolmekymmentä vuotta kestänyt rakkaustarina! – Olin 13, kun aloimme seurustella. Ihastuimme luokkaretkellä Helsingissä, Ruth naurahtaa, ja Pasi komppaa: – Minä olin jo 14. Voisin kertoa paljonkin siitä luokkaretkestä, mutten taida, Pasi nauraa ja iskee silmää. Nuori pari jatkoi seurustelua, 17-vuotiaina he menivät kihloihin ja 18-vuotiaina naimisiin. 19-vuotiaina perheeseen syntyi ensimmäinen lapsi.

– Sitten Ruthilla olikin kaksi lasta kaitsettavanaan, Pasi nauraa. Nyt pariskunnan neljä lasta ovat aikuistuneet ja lentäneet pesästä. Heillä on yksi lapsenlapsi, ja toinen on tuloillaan juuri näinä päivinä... – Emme malta odottaa, että pääsemme tervehtimään pikku kääröä!

Pullaa ja päihdetyötä Ruth kiinnostui sosiaalialasta ja Pasi löysi kutsumuksen keittiöstä. – Minusta tuli leipuri. Olin tehnyt hanttihommia jonkin aikaa, kun Ruth löysi paikallisen marketin ilmoitustaululta mainoksen, jossa paikallinen leipomo etsi oppisopimuksella leipuria. Ruth ehdotti, että hae tuonne. Sanoin ensin, etten varmasti. Edellinen kokemus leipomisesta oli sämpylät, joilla olisi voinut pelata tennistä. Hain kuitenkin, sain paikan, ja aika riensi leipomishommissa vuosituhannen vaihteeseen asti. Silloin sain jauhopölyallergian. Leipoisin varmaan työkseni vieläkin, jos terveys antaisi periksi. Viimeisimpänä olin Primulalla suunnittelemassa reseptejä. Pidin siitä valtavasti. 8

Kadetit Pasi ja Ruth Marttinen ovat toimineet vuoden verran Kuopion osaston johtajina. Vaikka määräys oli ”sukellus syvään päähän” ja vuosi 2020 toi mukanaan aivan omat haasteensa, on se ollut hyvä ja antoisa kokemus.

SOTAHUUTO

” Meillä on näky ja intohimo kohdata ihmisiä – erottelematta ja tasa-arvoisesti.”

Ruthilla meni vuosikymmen kotiäitinä. Sitten opinnot alkoivat innostaa uudelleen. – Neljä lapsen myötä kädet olivat täynnä, Ruth toteaa hymyillen. – Sitten jatkoin sosiaalialan opintoja sosionomiksi. Maalla ei vain ollut alan töitä tarjolla. Muistan hakiessani kunnan kodinhoitajan paikkaa siihen olleen 60 muutakin hakijaa. Työkokemattomalla nuorella ei ollut mahdollisuuksia. Kun muutimme pääkaupunkiseudulle, löysin töitä. Olin 12 vuotta Sininauhasäätiöllä asunnottomien ja päihdekuntoutujien parissa. Työskentelin asumisyksiköissä sekä erinäisissä projekteissa. Viimeiset vuodet toimin Kellarikirkolla Pasin työparina. Kellarikirkko oli Sininauhasäätiön matalan kynnyksen seurakuntayhteys Helsingin Töölössä. – Tein myös kristillistä päihdetyötä Sininauhasäätiön asumisyksiköissä. Olin yökkönä viisi vuotta. En kyllä suosittele jatkuvaa yötyötä kenellekään. Viimeiset pari vuotta toimin Kellarikirkossa pastorina. Kutsuimme kaikenlaisia ihmisiä yhteen Sanan, kohtaamisen ja musiikin äärelle.

Armeijan aika Kutsu Sanan, kohtaamisen ja musiikin äärelle määrittää Pasin ja Ruthin tehtävää tänäkin päivänä, mutta nyt Pelastusarmeijan piirissä. Mikä johdatti Marttiset Armeijan riveihin? – Armeija tuli tutuksi 90-luvun puolessavälissä, kun kiersin Suomea yhden gospel-bändin riveissä ja esiinnyimme myös Armeijan tilaisuuksissa. Helsingin osaston johtaja, kapteeni Esa Nenonen on vanha bändikaverini, ja hänen kauttaan Armeija tuli tutuksi. Vankilatyön koulutuksissa puolestaan tutustuin Rauman osaston johtajaan, kersantti Vesa Rohilaan, Pasi paljastaa. 20 SOTAHUUTO

Ruth: – Minä puolestani tutustuin ylisihteeri, majuri Saga Lippoon. Haastattelin häntä opiskellessani sosionomiksi. – Rohilan Vesa on itse asiassa suurin syyllinen siihen, että päädyimme Armeijaan. Näin kerran unta, jossa olin kutsunnoissa ja kuka määrättiin mihinkin aselajiin. Unessa minut määrättiin Pelastusarmeijaan, ja minulle annettiin jäätävän iso univormun hattu. Kerroin tätä juttua Vesalle. Vesa hämmensi kahvia kupissaan nostamatta katsettaan ja totesi: ”Kyllä meiltä sinulle sopiva hattu löytyy...”, Pasi muistelee hymyillen. Pelastusarmeijan 130-vuotisjuhlissa Marttisia ympäröi varmuus, että tämä on se polku, minkä he haluavat kulkea. – Meidän oli aika jatkaa kohti uusia haasteita, ja Pelastusarmeija olisi se kohde. Tunsimme selkeän kutsun.

Syvään päähän Pasi ja Ruth sukelsivat saman tien Pasin sanoin ”syvään päähän”. Sotilasvihkimyksen jälkeen heiltä tiedusteltiin kiinnostusta ottaa vastuu Kuopion osastosta, ja he päättivät ottaa haasteen vastaan. – Työmme Kellarikirkossa oli hyvin samankaltaista, joten se antoi meille varmuutta ja kokemusta. Työ Kuopiossa alkoi vuosi sitten tammikuussa. Kotiutuminen kävi ilman suurempia kipuiluja. – Kävimme Kuopiossa kesällä 2019 Vapaakirkon kesäjuhlissa. Tuolloin eräs ystävämme sanoi: ”Että tokkopas joskus tänne muuttaisitte?” Naureskelin: ”Ei nyt varmasti Helsingistä minnekään Kuopioon muuteta.” Muutamaa kuukautta myöhemmin täällä sitten oltiin, Pasi naurahtaa. Perhetilanne teki muutosta kivuttoman.

– Oli sinänsä myös helppo muuttaa, kun lapsemme ovat aikuisia. Nuorimmainen täyttää jo kaksikymmentä, ja lasten on hyvä kasvaa aikuisiksi ja ottaa vastuu omasta elämästään. Tekee myös meille hyvää elää omaa elämäämme, eikä vain lasten kautta. Tämä muutto on ollut positiivinen muutos tässä mielessä.

Kasvua ja koronavaikeuksia Vieno viileä tuuli puhaltaa ja puistonpenkillä on aika napittaa ulkotakkeja kiinni. Ohitsemme kulkee muutamia kuopiolaisia maskit kasvoillaan. Se vie ajatuksemme viime kevääseen, jolloin odottamaton pandemia piirsi monet suunnitelmat uusiksi. – Vuoden alku meni tosi hyvin ja seurakunta kasvoi, Ruth toteaa ja huokaa: – Sitten tuli korona, ja kaikki piti vähän kuin aloittaa alusta. Toiminta piti kehittää uusiksi. Omaksuimme tavan, että sunnuntaisin soitimme kaikki seurakuntalaisemme läpi. Meitä on sen verran vähän. Mutta kyllä siinä aina useampi tunti vierähti, ihmisillä oli asiaa ja paljon sydämellään. – Teimme myös sosiaalityötä turvajärjestelyin. Teimme kauppaostoksia ja välitimme turvavälineitä riskiryhmäläisille. Kesän myötä koronatilanne parani, ja kokoontumiset tulivat jälleen mahdollisiksi. Haastatteluhetkellä Kuopion osaston viikko-ohjelma koostuu tiistain katukahvilasta ja heprean kielen opintopiiristä, keskiviikon raamattupiiristä, torstain käsityökahvilasta ja huipentuu sunnuntain rukouskokoukseen ja jumalanpalvelukseen. Ihmiset ovat löytäneet hyvin tiistain katukahvilan.

Mitä odotuksia Ruthilla ja Pasilla on tulevia kuukausia kohtaan? – Toivon, että saisimme pysyä terveinä ja jatkaa toimintaa, Ruth aloittaa. – Niin, ja ettei tämä upseerikoulu hirveästi sekoittaisi normaalia elämää. Eli ei liikaa läksyjä! Pasi toteaa, ja saa meidät kaikki nauramaan.

– Sinne saa tulla matalalla kynnyksellä juttelemaan, kahville ja pullalle ja lukemaan vaikka päivän lehden. Siitä on tullut hyvä kohtaamispaikka. Kuopion diakoniatalo, jolla oli vastaavaa toimintaa, sulkeutui koronapandemian takia, joten olemme tällä hetkellä ainoa, joka tekee tällaista matalan kynnyksen diakoniatyötä, Ruth kertoo. Syksyllä uutena toimintana alkoi käsityökahvila. Kahvilassa valmistettiin muun muassa amppeleita ja kamerahihnoja. Kuukausittain osastolla kokoontuu myös naisten brunssi. – Minulla on terapeuttisen sielunhoitajan koulutus, niin olen hyödyntänyt niitä taitoja naisten kokoontumisissa ja olen ottanut jonkin verran myös sielunhoidollisia asiakkaita, Ruth kertoo, ja Pasi täydentää: – Olemme huomanneet, että tällaiselle pitkäkestoisemmalle sielunhoitotyölle on ollut tarvetta.

Tulevaisuudessa on suunnitteilla myös lapsiparkki-tyylistä toimintaa. – Vanhemmat voisivat tuoda lapsensa hoitoon ja levätä hetken. Tällä tavalla haluaisimme edistää lapsi- ja perhetyön visiotamme.

Koulunpenkillä jälleen Pasille ja Ruthille upseerikoulutus oli selviö. – Kyllä se ajatus nousi meille pintaan siellä 130-vuotisjuhlissa. Oulun osaston johtajan, luutnantti Jessica BryantRönnqvistin upseerivihkimys teki meihin suuren vaikutuksen. Tuli tunne, että tämä on se meidän juttu. Sivarista sotilaaksi ja upseeriksi, Pasi naurahtaa. – Olisihan toki ollut mahdollisuus tehdä tätä työtä kersanttina, mutta meillä oli tunne, että haluamme sitoutua täysillä. Haluamme koulutuksen, se on peruja sosiaalialan kokemuksistamme.

Tahdomme toteuttaa asiat oikein ja ammatillisesti – kohdata ihmiset oikealla tavalla. Ensimmäiset oppitunnit ovat jo takana: – Meillä on hyvä ryhmä! Säälin vain opettajiamme, koulutus- ja opintoupseeri, kapteeni Kati Kivestöä ja upseerikoulun johtajaa, majuri Gerry Lindholmia, kun joutuvat kaitsemaan meidän villiä ryhmää, Pasi naurahtaa. Kysyn, mitä he toivovat koulutuksella saavutettavan. – Punaiset poletit, Pasi naurahtaa ja jatkaa: – Teologia ja teologinen historia kiinnostaa minua kovasti. Koska tulen eri kirkkokunnasta, on mielenkiintoista verrata keskinäisiä painotuksia. Opissa on paljon samaa, mutta myös painotuseroja. Asioita sanoitetaan toisin. Upseerin uraan kuuluvat myös määräykset. Marttisille se on enemmän mahdollisuus kuin uhka. 8 SOTAHUUTO

Pasi Marttinen on koostanut kuvistaan valokuvanäyttelyn, joka kertoo tarinan toivottomuudesta toivoon. – Kuvan mies oli narkomaani. Hän oli vankilakierteessä ja asui kadulla. Hän tuli uskoon ja raitistui. Nyt hänellä on elämä raiteillaan: on löytynyt koti Vantaalta, hänellä on vaimo ja he ovat juuri saaneet ensimmäisen lapsensa. Siinä on se toivon huipentuma – kukaan meistä ei ole toivoton.

8 – Kuten alussa sanoin, olen muuttamiseen tottunut! Ruth naurahtaa. – Ajattelen tätä seikkailuna, jonka määränpäätä ei voi tietää. Jumalan johdattama seikkailu. – Se on tämän työn rikkaus. Se pitää hereillä. Toki seurakunnan kasvattaminen ja istuttaminen on pitkäjänteistä työtä. Siksi osastoa on rakennettava niin, että toiminta jatkuu meistä huolimatta. Osallistaminen on tärkeää, Pasi toteaa, ja Ruth täydentää: – Osasto on paikkakunnan ihmisten omiin tarpeisiin. Nykyiset toiminnot perustuvat siihen, mitä paikkakuntalaiset ovat itse toivoneet, sitten on löytynyt myös vapaaehtoisia vastaamaan niistä. Olemme saaneet myös uusia vapaaehtoisia, ja se tuntuu oikein hienolta.

Toivottomuudesta toivoon Työn vastapainona harrastukset pitävät mielen virkeänä. Musiikki on pariskunnan yhteinen intohimo. Ruth kertoo saavansa voimaa myös käsitöistä, lenkkeilystä ja veneilystä. Pasi puolestaan pitää 22

SOTAHUUTO

kirjoittamisesta ja valokuvaamisesta. Valokuvaus onkin taitavalle kuvaajalle suuri intohimo tällä hetkellä. Ennen kuin tulimme Sankapuistoon tekemään haastattelua, Pasi ja Ruth esittelivät osastolla rakenteilla olevaa valokuvanäyttelyä. Annetaan Pasin kertoa, mistä näyttelyssä on kysymys: – Idea lähti siitä, miten koronapandemia on lyönyt leimansa ja monin paikoin näkyy toivottomuutta. Haluan kuvata sitä, miten kaiken toivottomuuden keskellä on kuitenkin toivoa. Kuvat kertovat tarinan toivottomuudesta toivoon. – Valokuvanäyttelyajatus lähti siitä, että se olisi hyvä matalan kynnyksen keino kutsua ihmisiä osastolle. Ihmiset voivat tulla paikalle vailla pelkoa, että heitä lyödään Raamatulla päähän, Pasi toteaa iskien silmää. Ruth vilkaisee miestään ja hymyilee: – Toki toivomme on, että joku vierailijoista innostuisi myös hengellisestä sanomastamme ja toiminnastamme. Suunnitelmissa on myös jatkoa näyttelylle.

– Haaveena on, että näyttely lähtisi kiertämään muitakin osastoja. Ja kun kuvat ovat tarpeeksi kiertäneet, sen jälkeen ne huutokaupattaisiin, ja niistä kertyvät voitot menisivät Auta ihmistä tai Joulupata-kampanjaan. Näin voisimme tukea vähävaraisia vielä niinkin. Hiukan alkaa jo tulla vilu haastateltaville ja toimittajalle, ja on aika päättää tämä mukava keskusteluhetki. Tiedustelen lopuksi, mitä odotuksia heillä on tuleville kuukausille. – Toivon, että saisimme pysyä terveinä ja jatkaa toimintaa, Ruth aloittaa. – Niin, ja ettei tämä upseerikoulu hirveästi sekoittaisi normaalia elämää. Eli ei liikaa läksyjä! Pasi toteaa, ja saa meidät kaikki nauramaan. – Meillä on näky ja intohimo kohdata ihmisiä – erottelematta ja tasa-arvoisesti.

Toni Kaarttinen Kuvat: Toni Kaarttinen

Minä & Pelastusarmeija Työntekijöitä, ystäviä, upseereita, sotilaita, siviilijäseniä, vapaaehtoisia – olemme kaikki osa Armeijaa! Sarjassa esitämme enemmän tai vähemmän kiperiä kysymyksiä. Tässä kuussa niihin vastaa:

Kirsi Huldén

Sopan (sosiaalipalvelukeskuksen) johtaja Kuvat: Toni Kaarttinen & WSOY

Miten tulit Armeijan yhteyteen? – Tulin vuonna 2016 Helsingin sosiaalipalvelukeskukseen töihin.

Mikä on ensimmäinen levy, jonka ostit? – Stray Catsin albumi ”Stray Cats”.

Mikä on tehtäväsi? – Olen sosiaalipalvelukeskuksen johtaja.

Jos voisit poistaa maailmasta yhden asian, mikä se olisi? – Köyhyyden.

Mikä on työssäsi mielenkiintoisinta? – Erilaisten ihmisten kohtaaminen.

Mitä pelkäät? – Korkeita paikkoja.

Entä turhauttavinta? – Epäselvät asiat ja tilanteet.

Sinut on lukittu huoneeseen yhdeksi päiväksi. Kenen kanssa haluaisit viettää sen? – Sinuhe egyptiläisen kanssa. Saisin sen viimein luettua loppuun.

Kun olit lapsi, miksi halusit tulla isona? – Halusin lääkäriksi. Mikä on lempitapasi lomailla? – Matkustaa jonnekin missä on paljon historiaa ja mielenkiintoisia, kauniita paikkoja. Jos voisit näytellä elokuvassa, mikä roolihahmo olisit? – Miss Marple. Kuka on sankarisi? – Isoäitini. Mikä on elämäsi tunnuslause? – Asioilla on tapana järjestyä. Mitä teet vapaa-ajalla? – Olen perheen kanssa ja tapaan ystäviä mahdollisuuksien mukaan.

Minkä kirjan ottaisit autiolle saarelle? – Monitoimilinkkuveitsen käyttöohjeet. Kuvittele, että sinulla on tunnusbiisi, joka lähtee soimaan, kun astut huoneeseen. Mikä tämä biisi on? – Jake Hamilton: The Anthem Mikä on paras neuvo, mikä sinulle on koskaan annettu? – Älä hätäile. Mitä rakastat itsessäsi eniten? – Sisäistä lasta, joka minussa asuu. Mikä on ollut elämäsi paras hetki? – Lasten syntymät. Mikä on tärkeintä elämässäsi? – Se, että saan elää Jumalan suunnitelmassa. Kerro jotain mielenkiintoista, mitä muut eivät ehkä tiedä sinusta: – Minulla oli lapsena lemmikkivuohi, jota kävelytin talutushihnassa lähimetsissä ja rantakallioilla. SOTAHUUTO 23

Ajatuksia elämästä Kirjoittajamme pohtivat elämää, uskoa ja sydämellään olevia asioita.

Kulje hetki kanssani Yksinäinen, mutta yhä kaunis, merenvihreä juomalasi on edessäni pöydällä. Muistan ja muistelen ystävää, joka osti minulle niitä kaksi. Lähes aina, kun vuosien varrella tapasimme, lasit olivat käytössä. Yhteiset päivät osuivatkin usein juuri vuodenkiertoon liittyviin juhla-aikoihin, joten lasit olivat esillä silloin. Viime vuosi oli monessa suhteessa poikkeus, jota tottumukset ja tavat eivät pystyneet muuttamaan. Monet meidän laillamme joutuivat jäämään yksin kotiinsa ja kattamaan juhlapöydän vain itselleen. Outo tunne, outo kokemus! Jossakin vaiheessa tuota tuoreessa muistissa olevaa vuotta olen kirjoittanut pienelle lapulle sanoja – hyvin minun tapaistani. Tällaisia muistilappuja löytyy milloin mistäkin, almanakan välistä useimmiten. Sanat, jotka äskettäin löysin, eivät tuoneet mieleen mitään muistijälkiä. Nettihaku tuli avuksi. Olin kirjoittanut ”Ollaan yhdessä, ainakin yhtä sydämessä”. Asiayhteys selvisi. Olin ilmeisesti katsellut tvohjelmaa, jossa Toivon kärki -niminen ryhmä lauloi noita sanoja. Lauri Tähkä 24

SOTAHUUTO

on säveltänyt ja Timo Kiiskinen sanoittanut popkappaleen, jonka he nostivat hyväntekeväisyysesitykseksi huhtikuussa viime vuonna. He lähettivät yli sadalleviidellekymmenelle soittajalle, tuottajalle ja laulajalle yksinkertaisen demon, jonka päälle jokainen teki vapaamuotoisen soitto- tai laulusuorituksen. Jokaiselta vain yksi raita! Kappaleen tuotto ohjattiin Punaisen Ristin kautta koronaepidemiasta kärsivien auttamiseen Suomessa. Ollaan yhdessä, ainakin yhtä sydämessä! Näin kuuluu laulun kerto. Säkeistöjä on paljon, paljon sanoja moneen lähtöön. Yksi ajatus sopii minulle juuri nyt: Päivien pidentyessä jonkin uuden edessä / Kevään lehdillä on tänäkin vuonna elämää... Pieniin muistilappuihin mahtuu yllättävän paljon asiaa. Olen kirjoittanut yhden Risto Rasan runoista samaan lappuun. Mietin tuon hetkistä mielentilaani. Etsinkö ehkä vahvistusta sisimmässäni asuvaan toivoon, edessä olevaan elämään? Runo saa kertoa sen.

Tuulisella oksalla perhonen lukee kymmenen sivua, kääntää kaksi takaisin. Selaa villisti aivan loppuun katsoakseen esiintyykö sen nimi vielä viimeisellä sivulla, jolla kerrotaan keväästä. Risto Rasa: Rantatiellä Luulenpa, että meille itse kullekin on syntynyt erilaisia keinoja helpottamaan painostavia mielentiloja. Rohkaisevat raamatunpaikat, hiljentävä musiikki ja rukous tulevat avuksi. Itselläni on myös tapana palata muistiin jääneisiin kohtaamisiin tuttujen, mutta myös tuntemattomien, ihmisten kanssa. Joskus ne saavat minut nauraa hekottamaan, joskus taas puhkean kyyneliin. Ehkä haluat jakaa niistä muutaman kanssani! Olen aikanaan tallentanut suositun Tenavat-sarjakuvan tarinoita. Tenavien luoja, Charles M. Schulz, oli kristitty mies. Hän piirsi oman kutsumuksensa kuviin ja sanoihin. Tässä eräs niistä: Yksi sarjan pienimmistä, Eppu, joutui sisarensa Tel-

lun kiusan kohteeksi. Tyttö oli piilottanut hänen rakkaimman aarteensa eli rievun, joka piti olla aina mukana. Eikä Tellu kertonut mihin. Seuraava kuvasarja näyttää Ressu-koiran, joka kaivaa maata, juoksee sitten Epun luo, joka huutaa: Riepuni, minun riepuni. Voi Ressu, sä löysit sen, sä löysit sen. Sitten pikkupoika rutistaa Ressun syliinsä. Seuraavassa kuvassa Ressu makaa lempiasennossaan eli selällään koppinsa katolla ja sanoo: Hetkittäin tunnen, että olemassaoloni on oikeutettu! Kätkettyä evankeliumin ydintä! Tämä kohtaaminen on lyhimmistä lyhin. Olin menossa Postitalon lääkäriasemalle. Hissin ovi oli juuri sulkeutumassa, kun jostakin ilmestyi nuori mies, joka halusi mukaan. Hän ehti. Kohteliaasti hän pyysi anteeksi, että oli viivyttänyt minun lähtöäni. Seuraavaksi hän ojensi minulle kiekkolätkän mallisen lakritsijäätelön ja kysyi: Haluatko? Totta kai, lempimakuni, mutta kun olen juuri menossa lääkäriin. Hankala ottaa sinne mukaan. Yhteytemme kesti noin minuutin. Poika jatkoi matkaa kolmanteen kerrokseen jäätelö kummassakin kädessä, ja minä jäin pois toisessa. Lääkä-

ri kutsui minut sisälle heti, joten hyvä, etten ollut jätski suussa. Vasta kun tulin ulos ja kävelin Elielinaukion ohi asemaa kohti, tajusin mistä siinä jäätelöjutussa oli kysymys. Eräs jäätelöfirma oli juuri tempaissut uusien jäätelöiden puolesta ”Let’s fall in love” eli rakastukaamme, ja kevään uudet rakkaudet ovat täällä! Voit aivan vapaasti päätellä, mistä nuoren miehen jäätelötarjouksessa oli kyse. Ainakin minä tulin hyvälle tuulelle silloin – ja tänäänkin!

kädessä sen illan. Hän koki turvallisuutta, ja minä tunsin olevani tarpeellinen.

Vielä yksi mieleeni palautunut muisto. Olin mukana lasten kuoroharjoituksissa. Tuona iltana oli Armeijassa tosi levotonta. Loma oli alkamassa, ja kaikki halusivat kertoa suunnitelmistaan. Porukan nuorin tuli viereeni ja kuiskasi jotakin, mutta en kuullut hänen asiaansa. Vähän kärsimättömänä hän sanoi: Anna, kun mä kuiskaan sun korvaan. Kädet töttöröllä ja suu tiukasti korvallani hän kuiskasi: Saanks mä pitää sua kädestä? Ihmettelin vähän, miksi hän kysyi. Olihan hänellä siihen aina lupa. Mahtoiko melu olla liikaa vai mistä oli kysymys. Eikö hänellä ollut mitään kerrottavaa tulevasta kesästä. En tiedä. Olimme käsi

Elämä on monista luopumisista huolimatta saamista ja antamista. Olen oppinut vuosien varrella yhä paremmin ymmärtämään, että saan turvallisesti tarttua Jumalan käteen ja avata sydämeni hänen rikkaille lahjoilleen. Ne, jos mitkä, ovat täsmälahjoja: sopiva aika, sopiva koko, sopiva sisältö. Ja niistä riittää myös annettavaksi!

Käsi toisen ihmisen kädessä kertoo minulle voimakkaasta ja tärkeästä yhteydestä. Tulipa vastaani kaksi lasta, nuorta, aikuista tai vanhusta, näky puhuttelee. Huomaan olevani iloinen heidän puolestaan. Pelastusarmeijaa kuvataan joskus sanoilla Sydän Jumalalle, käsi ihmiselle. Siinä on toteutuessaan ihmisenä olemisen tarkoitus.

Jumalan siunausta sinulle tänään!

Raija Lähteinen majuri Kuva: patpitchaya

SOTAHUUTO 25

Nuoret riveissämme

Sarjassa tutustumme Pelastusarmeijan toiminnassa mukana oleviin lapsiin ja nuoriin ja heitä koskettaviin teemoihin.

Olla apuna ja läsnä Anneli Krüger Vargas • 17 vuotta, asuu Porvoossa

• Syntyisin Brasiliasta, Novo Hamburgosta • Opiskelee Linnankosken lukiossa Porvoossa. Mahdollisena ammattihaaveena hammaslääkäri. • Harrastaa pianonsoittoa. On aikaisemmin harrastanut myös sirkusakrobatiaa.

Annelilla on hetki lukiotuntien välissä, ja juttelemme Whatsappin välityksellä. Puhelimen ruudussa loistavat iloisen ja pirteän nuoren naisen kasvot. Juttelemme koulusta. Näinä kuukausina on ollut vaikeaa välttää puhumista koronasta, joten kyselen, miten se vaikutti viime keväällä lukiossa. – Meillä oli etäopiskelua yhden jakson lopussa sekä seuraava jakso kokonaisuudessaan. En pitänyt siitä. Minusta tuntuu, että opin paljon helpommin, jos joku opettaa luokassa. Etäopiskelu sopii 26

SOTAHUUTO

niille, jotka pitävät itsenäisestä opiskelusta. Mutta se ei ollut mun juttuni. Pelastusarmeijan voisi sanoa olevan Annelin juttu, sillä vanhempien myötä sen ”välttäminen” on ollut mahdotonta. Annelin vanhemmat, Eliel ja Ana Vargas, ovat luutnantteja ja toimivat Porvoon osaston johtajina. – Ollessani aivan pieni muutimme Brasiliasta Suomeen. Ensimmäinen yhteisö, johon tutustuimme, oli Pelastusarmeija, joten se on ollut aina mukana. Muistan pienenä, kun isä ja äiti olivat osastossa työs-

kentelemässä, olin pyhäkouluhuoneessa leikkimässä, Anneli kertoo hymyillen. Anneli auttaa vanhempiaan osaston toimissa. Lisäksi hän on osallistunut Pelastusarmeijan lasten ja nuorten leireille. Pari kesää sitten hän kävi myös Lasten lomakodin apparikoulutuksen. Apparit ovat 12–16-vuotiaita nuoria, jotka toimivat Lomakodilla leiriavustajina. Anneli viihtyi siellä ja mielellään suosittelee sitä muillekin kiinnostuneille. Lisätietoa apparikoulutuksesta löytyy sivulta: pelastusarmeija.fi/lomakoti.

Anneli auttaa Porvoon osaton toiminnoissa. Annelin vanhemmat, luutnantit Eliel (kuvassa) ja Ana Vargsa toimivat osaston johtajina.

Joulupatavahtina toimiminen on Annelille jo perinne.

Tulevana syksynä järjestetään Euroopan laajuinen EYE-leiri (European Youth Event). Anneli on mielellään mukana: – Olisi hienoa tutustua muihin nuoriin armeijalaisiin Euroopan eri maista.

Anneli vapaaehtoisena ulkoilmatapahtumassa.

Anneli on Pelastusarmeijan sotilas. Mitä hänen mielestään siihen kuuluu? – Se, että ollaan avuksi ja läsnä. Ennen jumalanpalvelusta on mukava jutella muiden kanssa. Tuntuu hyvältä olla myös avuksi esimerkiksi raamatunluvussa, tai missä milloinkin tarvitaan. Autoin ja olin mukana jo aiemminkin, joten tuntui luontevalta tulla sotilaaksi. Kiusoittelen, ettei häntä kiinnostaisi seurata vanhempiensa jalanjälkiä upseeriksi? – Katsotaan tulevaisuudessa, miten käy, Anneli suo hymyn. – Katsotaan, mitä Jumala on minun elämälleni suunnitellut. Koska olen elänyt kristityssä perheessä, niin usko on tuntunut minusta aina luontevalta. Kun pienenä menin nukkumaan, iltasatuni olivat raamatunkerto-

muksia. Yläasteella kyseenalaistin uskoani, mutta se oli vain vaihe. Nyt jälleen rukoilen ja luen Raamattua. Pelastusarmeijalla on välillä vaikeuksia houkutella nuoria, ja Anneli näkee sen johtuvan siitä, että nuoret eivät koe hengellisiä asioita tärkeiksi. – Se on sääli. Esimerkiksi nuorille suunnatut leirit, joissa olen ollut mukana, ovat olleet tosi mukavia. Moni varmasti viihtyisi, jos osaisi tulla mukaan. Yksi tällainen leiri oli elokuussa järjestetty EYE-viikonloppu, jossa yhteen kokoontui toistakymmentä nuorta. – Se oli lyhyt, mutta todella kiva leiri. Saarnat ja puheet tuntuivat oikeasti meille nuorille tarkoitetuilta. Tuntui myös hyvältä olla muiden samanikäisten seurassa. Usein sitä on ainoana nuo-

rena osastossa. Kun näkee muitakin uskovia nuoria, se on tosi piristävää ja kivaa. Jos koronatilanne sallii, tulevana syksynä järjestetään Euroopan laajuinen EYE-leiri (European Youth Event). Anneli on mielellään mukana: – Olisi hienoa tutustua muihin nuoriin armeijalaisiin Euroopan eri maista. Whatsapp-jutustelun lopuksi kysyn, mitä toiveita Annelilla on. – Toivon, että kokisin henkistä kasvua. Toivon myös, että Armeijakin kasvaisi ja useampi nuori löytäisi sen. Tämä on rukouksissani.

Toni Kaarttinen Kuvat: Anneli & Eliel Vargas

SOTAHUUTO

Krigsropet Frälsningsarmén har svenskspråkiga aktiviteter i Finland, t.ex i Helsingfors, Borgå och Vasa. På de här sidorna har vi material på svenska från Frälsningsarmén i Finland, Sverige och andra delar av världen.

Guds rikes budbärare En intensiv studietid i officersskolan är nu förbi, och här står jag nu. Vilket passande namn vår kadettring har: Guds rikes budbärare! Vi får förkunna Guds underbara rike och be: ”...tillkomme ditt rike, ske din vilja såsom i himlen så och på jorden.” Vi har nu inlett vår officerstjänstgöring här i Vasa. Tämä todistus julkaistaan kotisivuillamme suomeksi tammikuun aikana. Vad är då Guds rike – med tanke på att vi är detta rikes budbärare? I Bibeln beskriver Jesus Guds rike på många olika sätt. Han säger att det är en skatt som är gömd i en åker, eller en dyrbar pärla som får upphittaren att sälja allt han äger för att kunna skaffa sig detta unika fynd. Jesus talar om de fem kloka och de fem oförståndiga unga flickorna. De förra var förutseende, de höll sina lampor brinnande och fick komma med på festen. De senare blev lämnade utanför salen för deras lampor hade slocknat. Han berättar också om kungasonens bröllop dit de inbjudna inte kom, och hur kungen befallde sina tjänare att bjuda in alla som de mötte vid vägskälen. Bröllopssalen blev full, men en av gästerna var inte klädd i bröllopskläder. Han blev bunden till händer och fötter och kastad ut ur salen. Jag skulle ännu kunna tala om nätet och alla fiskarna av vilka de dåliga slängdes, eller om vingårdens husbonde och hans arbetare vilka alla fick samma lön oberoende av när de hade börjat arbeta. Detta rike är öppet för alla, för Jesus har betalat inträdet för oss och Herren önskar att alla skulle ta emot inbjudan i tro. Det är någonting så dyrbart att man därför gärna avstår från allt sitt eget, ja, till och med från sig själv. Det är också en 28

SOTAHUUTO

helig plats, och det försätter oss budbärare i allvarlig position inför Gud. In i Guds rike kommer vi bara om vi är klädda i bröllopskläder, dvs. renade i Kristi blod och om vi håller fast vid helgelsen, så att alla våra lampor brinner och det finns olja för en lång tid framöver, tills han kommer tillbaka för att hämta oss hem. Hur kan vi nu leva ut vår kallelse och verka som Guds rikes budbärare då coronasituationen kräver särskilda åtgärder och sätter upp många begränsningar. Denna fråga har stått fordrande och uppmanande framför oss. Naturligtvis kan vi hålla möten på nätet, och vi kan till och med ge ekonomisk hjälp på distans, vilket vi också gör. Men det känns som om någonting skulle fattas; ett äkta möte med en människa. Denna tanke får mig på knä och ropa till Gud. Jag vill se människor bli frälsta, uppleva Jesu underbara kärlek och befriande nåd och helande. Jag har nog inte den vishet som behövs idag. Ingen av oss har upplevt någonting liknande förr. Jag kan bara lämna mig själv och min bristfällighet till honom och be: ”Led mig du, verka i mig vilja och gärning.” Är det då möjligt att Jesu liknelse om säden som växte av sig själv (Mark 4:26–

28) kunde bli oss till tröst? När vi troget sår ut Guds Ord, om än på distans, så kommer skörden av sig själv. Det är ändå alltid Herren som verkar tro i oss, och för att vi ska kunna ta emot den måste Herren själv dra oss till sig. Vilken är då vår andel i detta som budbärare, som officerare? Det är att visa kärlek till alla i ord och gärning. Det är att visa vägen till Kristi kors, genom vilket varje ångerfylld människa finner en evig nåd, frälsning och inträde i himmelriket. Denna värld har fallit i synd, den kan inte erbjuda annat än högst en kortlivad glädje och därefter tomhet och ångest. Denna tidens ångest slutar antingen hos vår Herre i en evig glädje, eller borta från honom i en evig ångest. Jag vill fästa blicken på Jesus Kristus och honom som korsfäst. Han är grunden för mitt officersskap, Jesu Kristi kärlek för oss var och en. Denna kärlek kostade honom döden på korset då han köpte oss fria från synden. En kärlek som drar oss till bättring och helgelse. En kärlek som jag får visa alla som jag möter.

Eija Kulmala Löjtnant Ledare för Vasa kår Foto: Toni Kaarttinen

SOTAHUUTO 29

a l a m u J o k u u s t u K

a u n si

i s k i r e upse ? n a a j i e m r a s u t Pelas Ota yhteyttä kokelassihteeriin: kokelas.osasto@pelastusarmeija.fi

30 SOTAHUUTO

Uskomme rukouksen voimaan! Rukoilemme jokaisena arkipäivänä aamuhartauksissamme. Lähetä esirukouspyyntösi meille: pelastusarmeija.fi/esirukous, sähköpostitse rukous@pelastusarmeija.fi tai kirjeitse Pelastusarmeija, PL 161, 00121 Helsinki, kuoreen merkintä ”Esirukous”

Tänä vuonna Sielunlämmittäjät-projekti lahjoittaa villasukkia Pelastusarmeijan päiväkotien lapsille. Sukat voi toimittaa Pelastusarmeijan osastoihin, merkitse lähetykseen ”Sielunlämmittäjät”. Lisätietoja: aikuis.perhetyo@pelastusarmeija.fi

Sielunlämmittäjät Kaikkia osapuolia lämmittävä projekti

Opin käsikirja Miten uskomme? Kirjassa on 362 sivua hyvää luettavaa kristillisestä uskostamme. Kannattava hankinta jokaiselle sotilaalle, siviilijäsenelle ja muuten Pelastusarmeijan kristillisistä arvoista kiinnostuneelle. Hinta: 8 € ja postikulut Tilaukset: kauppaosasto@pelastusarmeija.fi ja (09) 681 2300 / kauppaosasto

Ei ole yhtä ainoaa oikeaa valmista kaavaa, jonka mukaan ihminen tulee uskoon. Monet ovat kuitenkin kokeneet, että tämä rukous on ollut hyvä ensimmäinen askel henkilökohtaiseen suhteeseen Jumalan kanssa. Herra Jeesus Kristus, Olen todella pahoillani niistä asioista, joissa olen tehnyt väärin elämässäni. Anna minulle anteeksi. Luovun nyt kaikesta, minkä tiedän vääräksi. Kiitos siitä, että kuolit puolestani ristillä, jotta voin saada anteeksi ja tulla vapaaksi.

Käännetty Alfa-materiaalista Alfa Suomen luvalla.

Nyt neulotaan yhdessä villasukkia lapsille

Kuinka tulla uskoon?

Kiitos siitä, että tarjoat minulle anteeksiantamuksen ja Pyhän Hengen lahjaksi. Tule elämääni Pyhän Henkesi kautta ja ole kanssani ikuisesti. Kiitos, Herra Jeesus. Amen. SOTAHUUTO

ylennetty kirkkauteen vuonna 2020

Aino Pentti majuri 11.2.2020

Anja Lehtonen majuri 13.8.2020

Maija Halttunen-Kihlström kapteeni 28.10.2020

Eläkeupseeritoverimme, majuri Aino Pentti ylennettiin kirkkauteen 11. 2.2020 88-vuotiaana. Aino syntyi 8. heinäkuuta 1931 Haukiputaalla. Upseeriksi hänet vihittiin vuonna 1962. Hän palveli osastotyössä, lähetystyössä Indonesiassa ja äiti- ja lapsikodissa Helsingissä. Eläkkeelle aktiivipalveluksesta hän siirtyi 1.8.1994. Kunnioitamme uskollisen toverimme muistoa. Jumala siunatkoon ja lohduttakoon surevia.

Majuri Anja Lehtonen on ylennetty kirkkauteen Turussa 13.8.2020. Hautaan siunaaminen tapahtui Turun Katariinan kirkon kappelissa 4.9.2020. Anja oli syntynyt Turussa 7.12.1931 ja palveli sosiaalisen työn upseerina, pääsääntöisesti päiväkodeissa. Muistamme kiitollisena Anjan uskollista palvelua ja rukoilemme hänen omaistensa puolesta.

Upseeritoverimme kapteeni Maija Halttunen-Kihlström on ylennetty kirkkauteen 28.10.2020. Maija oli syntynyt vuonna 1943 ja upseeriksi hänet vihittiin vuonna 1969. Tapaturman seurauksena Maija jäi eläkkeelle jo vuonna 1975, mutta hän oli loppuun asti Jyväskylän osaston sotilas. Kiitämme Maijan elämästä ja rukoilemme lohdutusta hänen läheisilleen.

Rauno Martikainen majuri 26.2.2020 Eläkeupseeritoverimme, majuri Rauno Wilhelm Martikainen ylennettiin kirkkauteen Ypäjällä 26.2.2020 82-vuotiaana. Rauno syntyi 29.4.1937. Upseeriksi hänet vihittiin 26.5.1971 ja eläkkeelle hän siirtyi 30.4.2002. Rukoilemme, että Raunon puoliso, majuri Paula ja muut läheiset saavat kokea Jumalan lohduttavaa läsnäoloa.

Karin Salminen kapteeni 20.3.2020 Eläkeupseeri, kapteeni Karin Salminen on ylennetty kirkkauteen 20.3.2020 Espoossa. Karin oli syntynyt 21.3.1926 Hämeenlinnassa. Upseerina Karin palveli muun muassa Vaasan ja Turun slummiasemilla, mutta hän joutui jäämään eläkkeelle verrattain varhain. Eläkkeellä ollessaankin hän teki vielä ahkerasti vapaaehtoistyötä Nummelan kesäsiirtolassa ja toimi uskollisena patavahtina usean vuoden ajan. Kunnioitamme uskollisen toverimme muistoa.

Alina Vanninen majuri 6.9.2020

Paulina Valtanen majuri 6.11.2020

Majuri Alina Vanninen ylennettiin kirkkauteen 6.9.2020 kotonaan Helsingissä. Alina oli syntynyt 28.1.1931 Impilahdella. Upseeriksi hänet vihittiin toukokuussa 1955. Kahden vuoden kuluttua siitä Alina matkusti lähetystyöhön ensin Ceylonille ja myöhemmin Pakistaniin. Hän palveli lähetystyössä 22 vuotta, minkä jälkeen hän jatkoi vielä päämajassa kummilapsityö-, lähetystyö- ja etsiskelytyösihteerinä. Eläkkeelle Alina jäi vuonna 1995. Siunaamme Alinan kaunista muistoa ja rukoilemme lohdutusta hänen omaisilleen ja ystävilleen.

Majuri Paulina Valtanen ylennettiin kirkkauteen Porvoossa 6.11.2020. Paulina oli syntynyt vuonna 1924 Sipoossa, ja Porvoo oli hänen kotiosastonsa. Paulina palveli upseerina vuodesta 1947 alkaen eri osastoissa yhdessä puolisonsa Risto Valtasen kanssa. Eläkkeelle he jäivät vuonna 1986. Puolisonsa kuoleman jälkeen Paulina asettui asumaan Porvooseen. Muistamme kiitollisena Paulinan elämää ja palvelutyötä ja rukoilemme lohdutusta hänen omaisilleen.

Kaarina Pohjavirta everstiluutnantti 3.10.2020

Sylvi Juvonen kersantti 19.11.2020

Everstiluutnantti Rauha Kaarina Pohjavirta ylennettiin kirkkauteen 3.10.2020 Espoossa 93 vuoden iässä. Kaarina oli syntynyt vuonna 1927 Harjavallassa. Upseeriksi hänet vihittiin vuonna 1948. Yhdessä puolisonsa Toivo Pohjavirran kanssa Kaarina palveli osastoissa, Oulun ja Tampereen piiripäämajassa sekä Territorion päämajassa. Viimeinen määräyksensä oli upseerikoulussa, josta Kaarina jäi eläkkeelle 1982. Muistamme kiitollisena Kaarinan elämää ja palvelua ja rukoilemme lohdutusta hänen omaisilleen.

Kersantti Sylvi Juvonen ylennettiin kirkkauteen 19.11.2020 Helsingissä. Sylvi oli syntynyt Kangasniemellä vuonna 1933. Upseeriksi hänet vihittiin 1953. Sylvi palveli useassa Pelastusarmeijan päiväkodissa ensin lastenhoitajana ja myöhemmin päiväkodin johtajana. Eläkkeelle Sylvi jäi 1990 Helsingin päiväkodista, mutta hän palveli vielä senkin jälkeen vapaaehtoistyössä Helsingin Avohuoltoasemalla. Muistamme kiitollisena Sylvin elämää ja palvelutyötä.

Jeesus sanoo: ” Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen.” (Joh. 14:3)

SOTAHUUTO

Armeijassa tapahtuu

Ekoteko

Sotahuuto saatavana vaihtoehtoisesti digilehtenä

Sivut 18–22 2€

kadetit pasi & Ruth Marttinen:

Aamuhartaus YLE Radio 1 la 9.1. klo 6.15 ja 7.15 majuri Toni Penttinen

Sotahuuto

Tammikuu 2021

ihmisten kohtaamista oikealla tavalla

Radio & TV

Nyt Sotahuudon voi tilata myös digilehtenä paperisen lehden sijasta. Tilaamalla elektronisen version saat tuoreen Sotahuudon aina kuunvaihteessa sähköpostiisi PDF-tiedostona, jonka voit lukea silloin kun sinulle sopii.

Sivut 6–11 Sivut 12–17

iCare

– hyväntekeväisyyden uusi raikas ilme

Castréninkadun yksikkö

asunnottoMuuden ensiapuna SOTAHUUTO

Lehtitilauksen voit tehdä takasivumme kupongilla tai kotisivullamme: pelastusarmeija.fi/sotahuuto

Sotahuudon arkisto pysyy myös toiminnassa, mutta jatkossa lehdet ilmestyvät arkistoon kuukauden viipeellä: pelastusarmeija.fi/uutisia/sotahuudon-arkisto. Tilaamalla varmistat, että tiedät mistä puhutaan!

Uusia jäseniä

Tänään elän Komentaja Eva Klemanin hartauskirja-trilogian viimeinen osa. Kuvitettuna jälleen komentaja Christina Kjellgrenin kauniilla akvarellitöillä. Saatavana myös ruotsinkielisenä. 15 € + postikulut. Koko trilogia (myös ruotsinkielisenä): Omin silmin, Nyt aamu tulee useammin ja Tänään elän yhteishintaan 25 € + postikulut Rauman osastolla vietettiin iloinen juhlahetki sunnuntaina 1.10.2020, kun osastoon otettiin uusi alokas, Susanne Vainio. Jumalan siunausta uudelle alokkaalle!

Sunnuntaina 18.10. Jyväskylän osastossa vihittiin uusi sotilas Eliisa Laurila. Jumalan siunausta uudelle sotilaalle!

Tilaukset: kauppaosasto@pelastusarmeija.fi, (09) 681 2300 / Kauppaosasto

SOTAHUUTO 33

Museon aarteet

Museonäyttelyn kiehtovat esineet kertovat Pelastusarmeijan 130-vuotisesta taipaleesta Suomessa.

Musiikki on aina ollut tärkeä osa Pelastusarmeijaa. Rummut, kitarat, torvet ja muut soittimet kulkivat soittajien mukana kirkkoon, kaduille, lähetystyöhön, vankileireille ja kotiseutuvierailuille. Rumpu on erityisen tärkeä symboli, koska se on kutsunut ihmisiä jumalanpalvelukseen kirkonkellojen sijaan. Oikealla lähikuvassa oleva rumpu on museon vanhimpia esineitä ja edustaa Suomen Pelastusarmeijan alkuaikoja. Bassorumpu tuotiin vuonna 1889 Lontoosta, ja se oli Temppelin osaston soittokunnan käytössä. Rumpua on käytetty sekä sisällä että ulkona. Rumpu voitiin myös kääntää ympäri, jolloin sitä voitiin käyttää rukousalttarina. Edelleen joskus kuulee sanottavan, että Sanan iso rumpu lyö tahtia työlle.

Nuorisokitarakuoro. Kuvassa näkyy museossa näytteillä oleva rumpu.

Kuva: Harri Tahvanainen

Tervetuloa Pelastusarmeijan museoon! Uusitussa museonäyttelyssä esitellään Pelastusarmeijan historiaa sekä kansainvälisestä että kansallisesta näkökulmasta. Pääset tutustumaan kiehtovien esineiden kautta järjestön tarinaan ja toimintaan Suomessa aina alkuaikojen hankaluuksista nykypäivään saakka.

Museo on avoinna 12.1. alkaen tiistaisin klo 12–17. Vapaa pääsy. Uudenmaankatu 40, Helsinki (sisäänkäynti pihan puolella) Koronaepidemian vuoksi noudatamme erityisjärjestelyjä ja otamme vastaan enintään kolme museovierasta kerrallaan. Pidämme huolta käsihygieniasta ja annamme kaikille kävijöille kertakäyttömaskit. Jos sinulla on hengitystieoireita, siirräthän vierailun myöhemmäksi. Tervetuloa tutustumaan Pelastusarmeijan mielenkiintoiseen historiaan ja nykypäivään!

SOTAHUUTO

2€ n

Tammikuu 2021 n

Sotahuuto

Sotahuuto on Pelastusarmeijan lehti, joka ilmestyy 11 kertaa vuodessa Se kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

KRIGSROPET

Frälsningsarméns tidning i Finland Tilaukset: puh. (09) 681 2300 sotahuuto@pelastusarmeija.fi pelastusarmeija.fi/sotahuuto Tilaushinnat: Suomeen ja Viroon vuosikerta 25 €, muihin maihin 50 € Pelastusarmeijan virallinen äänenkannattaja Suomessa 131. vuosikerta Kansallinen päämaja ja toimitus: Uudenmaankatu 40, Helsinki Postiosoite: PL 161, 00121 Helsinki Puhelinvaihde: (09) 681 2300 Sähköposti: sotahuuto@pelastusarmeija.fi Kotisivut: pelastusarmeija.fi facebook.com/pelastusarmeija

Auta kotimaan vähävaraisia. Jokainen lahjoitus on arvokas. Keräyslupa: RA/2016/881

JOULUPATA Kiittää lämpimästi kaikkia lahjoittajia

Kansallinen johtaja: Eversti Patrick Naud Vastaava toimittaja: Eija Kornilow Toimitussihteeri ja ulkoasu: Toni Kaarttinen Toimituskunta: Patrick Naud, Eija Kornilow, Toni Kaarttinen, Anne Fredriksson, Saara Ertamo, Heidi Vuorenoja Perustaja: William Booth Kansainvälinen johtaja: Kenraali Brian Peddle Kansainvälinen päämaja: The Salvation Army, IHQ, 101 Queen Victoria Street, London EC4P 4EP, UK Toimitus ei vastaa pyytämättömistä kirjoituksista Painopaikka: Savion Kirjapaino Oy, Kerava 2020 ISSN 0356-3340 (painettu) ISSN 2489-5814 (verkkojulkaisu)

Kansikuva: Toni Kaarttinen

SOTAHUUTO 35

aloita vuosi hyvällä päätöksellä

Haluan tilata Sotahuudon Tilaamalla tuet Pelastusarmeijan työtä kotimaan vähävaraisten hyväksi. Tilaushinnat: Suomi ja Viro, vuosikerta, 25 €, Muut maat, vuosikerta, 50 € Nyt on mahdollista tilata myös digilehti paperisen sijasta! Tilaan itselleni

Tilaan ystävälleni. Ystäväni nimi ja osoite (tai sähköpostiosoite, jos digitilaus):

Tilaan digilehden

Nimeni: Osoitteeni: Sähköpostini: Puhelinnumeroni:

Vastaanottaja maksaa postimaksun

Suomen Pelastusarmeijan Säätiö Tunnus 5007467 00003 Vastauslähetys

Sotahuuto 2021/01

Articles inside

Guds rikes budbärare

Nuoret riveissämme

Kadettimme Pasi & Ruth Marttinen: Ihmisten kohtaamista oikealla tavalla

iCare: hyväntekeväisyyden uusi raikas ilme

Tässä kuussa

Castréninkadun yksikkö asunnottomuuden ensiapuna