Kadettimme Pasi & Ruth Marttinen:
Ihmisten kohtaamista oikealla tavalla Marraskuussa saimme juhlistaa Ari ja Eija Kulmalan upseerivihkimystä ja näin ollen iloita viimeisimmistä upseereistamme. Hengen puutarhassa on jo uudet taimet alulla, ja upseerikoulutuksessa on tällä hetkellä neljä kadettia, ensimmäisen vuoden kadetit Pasi ja Ruth Marttinen sekä Kimmo Nordblom ja toisen vuoden kadetti Benjamin Hursti. Tämän kevään aikana tutustumme heihin paremmin. Ensimmäisenä vuorossa Kuopiossa palvelevat Pasi ja Ruth Marttinen.
Kuopiossa on kaunis syyspäivä. Aurinko kurkistaa pilvien takaa, mutta ilmassa on jo kirpeyttä, lupausta tulevasta talvesta. Sään kuitenkin vielä salliessa päätämme nauttia näistä arvokkaista kesän viime henkäisyistä ulkosalla ja teemme haastattelun Sankaripuistossa, joka sijaitsee vain korttelin päässä Pelastusarmeijan Kuopion osastosta. Kadettien tervetulokokouksesta on haastatteluhetkellä pari viikkoa, ja on aika kysellä uusien kadettien, Pasi ja Ruth Marttisen, tuntemuksia ja kuulumisia. Istahdamme puistonpenkille ja pyydän parin vuoden päästä viisikymppisiään juhlivia Pasia ja Ruthia palaamaan lapsuuteen. – Sanon aina, etten ole mistään kotoisin, Ruth kertoo hymyillen. – Olen elämässäni muuttanut niin monesti. Kymenlaaksossa synnyin. Välillä asuimme taajamissa, välillä maalla... meillä oli lehmiäkin. Olimme iso perhe, meitä oli viisi tyttöä ja kaksi poikaa. Minä olin sisaruksista vanhin. Perheemme oli uskova, ja pienestä pitäen olen käynyt pyhäkoulussa, lastenleireillä ja kerhoissa. Pasi: – Minä puolestani synnyin Hirvensalmella, Mikkelin kupeessa. Syn18
SOTAHUUTO
nyin maalaistaloon, ja minulla oli viisi vuotta nuorempi sisko. Vanhempani tulivat uskoon 70-luvun lopulla ja liittyivät helluntaiseurakuntaan. Koska Pasin ja Ruthin perheet olivat uskovia, hengellisyys tuli luontevasti osaksi heidänkin elämäänsä. – Kahdeksanvuotiaana tein oman henkilökohtaisen uskonratkaisun, Ruth paljastaa, ja Pasi jatkaa: – Koin neljätoistavuotiaana helluntaikonferenssissa voimakkaan kokemuksellisen uskoontulon. Aiemminkin minulla oli lapsenusko, mutta sitä seurasi sellainen nuoren pojan kapinointivaihe. Ruth muutti Hirvensalmelle yläasteikäisenä. Siitä alkoi nyt jo kolmekymmentä vuotta kestänyt rakkaustarina! – Olin 13, kun aloimme seurustella. Ihastuimme luokkaretkellä Helsingissä, Ruth naurahtaa, ja Pasi komppaa: – Minä olin jo 14. Voisin kertoa paljonkin siitä luokkaretkestä, mutten taida, Pasi nauraa ja iskee silmää. Nuori pari jatkoi seurustelua, 17-vuotiaina he menivät kihloihin ja 18-vuotiaina naimisiin. 19-vuotiaina perheeseen syntyi ensimmäinen lapsi.
– Sitten Ruthilla olikin kaksi lasta kaitsettavanaan, Pasi nauraa. Nyt pariskunnan neljä lasta ovat aikuistuneet ja lentäneet pesästä. Heillä on yksi lapsenlapsi, ja toinen on tuloillaan juuri näinä päivinä... – Emme malta odottaa, että pääsemme tervehtimään pikku kääröä!
Pullaa ja päihdetyötä Ruth kiinnostui sosiaalialasta ja Pasi löysi kutsumuksen keittiöstä. – Minusta tuli leipuri. Olin tehnyt hanttihommia jonkin aikaa, kun Ruth löysi paikallisen marketin ilmoitustaululta mainoksen, jossa paikallinen leipomo etsi oppisopimuksella leipuria. Ruth ehdotti, että hae tuonne. Sanoin ensin, etten varmasti. Edellinen kokemus leipomisesta oli sämpylät, joilla olisi voinut pelata tennistä. Hain kuitenkin, sain paikan, ja aika riensi leipomishommissa vuosituhannen vaihteeseen asti. Silloin sain jauhopölyallergian. Leipoisin varmaan työkseni vieläkin, jos terveys antaisi periksi. Viimeisimpänä olin Primulalla suunnittelemassa reseptejä. Pidin siitä valtavasti. 8
