Anneli & Evelin Aavik:
Oikeassa paikassa Anneli ja Evelin Aavik ovat kaksossiskokset, joiden elämänlangat ovat kietoutuneet yhteen Pelastusarmeijan kanssa. Anneli on kapteeni ja Koplin osaston johtaja ja Evelin puolestaan työskentelee Viron aluetoimistossa ohjelmatoiminnan avustajana. Kumpikaan heistä ei osannut arvata, mihin vierailu tämän ”oudon”, mutta lämpimän yhteisön lastenkerhossa johdatti.
Anneli ja Evelin Aavik ovat 32-vuotiaat kaksossisarukset. Perheeseen kuuluu myös vanhempi sisar Kristiina sekä vanhemmat. Lapsuutensa he viettivät Maardun pikkukaupungissa, joka sijaitsee Tallinnan läheisyydessä jonkin matkaa Tallinnan TV-tornilta itään. Lapsuus oli aktiivinen ja seikkailullinen. – Olimme aina ulkona. Saimme tehdä kaikkea sellaista, mikä on lapsilta nykyisin kielletty. Kahdeksanvuotiaina juoksentelimme pitkin metsiä ja soita ja sytytimme nuotioita, he muistelevat. Kaksosuudessa oli etunsa: – Koskaan ei tarvinnut huolehtia, lähtevätkö kaverit ulos leikkimään. Meillä oli aina toisemme. Monet kaksoset kehittelevät oman salakielen. Kysyn Annelilta ja Eveliniltä, oliko heillä näin. – Ei suoranaisesti kieltä, mutta meillä on aina ollut omia sanoja, ilmaisuja ja sisäpiirivitsejä, joita vain me ymmärrämme, siskokset naurahtavat. – Se tapahtuu luonnollisesti ja ajattelematta meidän keskinäisissä keskusteluissamme. He eivät myönnä huijanneensa kavereita tai opettajia: – Emme koskaan olleet niin ilkeitä! Emmekä näyttäneet niin identtisiltä, jo14
SOTAHUUTO
ten suurin osa kavereistamme ja opettajistamme pystyi kyllä erottamaan meidät toisistamme, he toteavat hymyillen. Anneli ja Evelin syntyivät vuonna 1988, joten neuvostoajasta heillä ei ole muistoja. Mutta ne nousevat esiin vanhempien kertomissa kokemuksissa: – Muistamme äidin kertoneen, että Virolla kesti oma aikansa päästä jaloilleen. Hän kertoo seisoneensa kaupassa pitkän aikaa jonossa saadakseen banaaneja. Anneli ja Evelin muistelevat lapsuuden vuosia lämmöllä. – Olemme tyytyväisiä, ettemme syntyneet rikkaaseen hienostoperheeseen, sillä silloin tuskin olisimme saaneet tehdä asioita niin vapaasti. Kaipaamme niitä aikoja! Kun seuraamme siskonlapsia, niin heidän lapsuutensa on aivan erilainen. Meidän oli käytettävä mielikuvitustamme, sillä meillä ei ollut isoa määrää leluja. Meidän oli keksittävä itse kaikkea jännää… ”Tuo metsä on täynnä pahoja hirviöitä.” Ne olivat hauskoja aikoja! Tytöt pitivät koulunkäynnistä Maardussa, mutta kun perhe muutti Tallinnaan, uuden koulun ilmapiiri ei ollut heille mieleen.
Anneli: – Lapset Tallinnassa olivat niin erilaisia… Miten sanoisin sen nätisti… Evelin: – He olivat hyvin hemmoteltuja ja etuoikeutettuja. Kaikki olivat niin keskittyneitä siihen, mitä omistat ja mitä et ja millaisissa vaatteissa kuljet. Tunsimme itsemme ulkopuolisiksi. Peruskoulun jälkeen oli aika pohtia jatko-opintoja. Luonnollisesti siskokset valitsivat saman polun: – Menimme kahteen ammattikouluun. Ensimmäisessä opiskelimme sosiaalityötä, mutta sitten vaihdoimme toiseen opiskellaksemme IT-alaa. Olisi tuntunut oudolta opiskella eri paikoissa. Tänäkin päivänä todennäköisesti tekisimme sen yhdessä.
Lastenkerhosta elämänpoluksi Ensikosketuksen Pelastusarmeijaan Anneli ja Evelin saivat lastenkerhon kautta. Naapurissa asuva ystävä kutsui Annelin mukaan. – Minua hiukan epäilytti, koska en tiennyt mistä on kyse, joten en heti kutsunut Eveliniä seurakseni. Ajatukseni oli, että tarkkailen pari viikkoa, ja sitten jos totean paikan turvalliseksi, otan Evelinin mukaan. 8
