Sotahuuto 21/10 by Sotahuuto

2€ n

Lokakuu 2021

Sivut 14–15

Sotahuuto

Leirimummit

– hyvän ilmapiirin airuet

Sivut 10–13

Isovanhempainvapaa:

Pieni ele, suuri teko SOTAHUUTO

SOTAHUUTO

Sotahuuto

Krigsropet

Pelastusarmeijan lehti

Tässä

Lokakuu 2021

2€

numerossa

Tässä kuussa

Kaukana asuvat isoäidit tietävät: Perheyhteyden vaaliminen on tärkeää!

Isovanhempainvapaa: pieni ele, suuri teko

Leirimummit – hyvän ilmapiirin airuet

Kadettimme Taina Kaikkonen

Ajatuksia elämästä

Lausahduksia lasten suusta

Minä & Pelastusarmeija

Funderingar kring föräldraskap

Armeijassa tapahtuu

Museon aarteet

SOTAHUUTO

Tässä kuussa

Mitä tulen jättämään jälkeeni muistoina lapsilleni ja lapsenlapsilleni

– tuleville sukupolville? ”Isovanhemmat eivät välttämättä ole täällä aina, mutta heidän rakkautensa ja muistonsa jäävät.” – ”Isovanhemmalla on hiuksissa hopeaa ja sydämessä kultaa.” – ”Ole iloinen isovanhemmistasi, kun he vielä ovat täällä. Kuuntele heidän kertomuksiaan, iloitse heidän rakkaudestaan ja vietä heidän kanssaan aikaa. Se on yhtä arvokasta teille molemmille.” Kiinnostavia lainauksia! Läpi historian isovanhemmilla on ollut keskeinen rooli lasten ja lastenlasten elämässä. Isovanhemmistani kolme kuoli jo varhain lapsuudessani varsin nuorina, 50–60-vuotiaina. Lopulta jouduin – sisarieni ja veljieni kanssa – ”jakamaan” ainoan ”jäljellä” olevan isoäidin, mutta sydämessäni hän oli todella ”minun” isoäitini, ja rakastin häntä. Hän asui noin 400 kilometrin päässä, ja olimme aina hyvin iloisia, kun pääsimme tapaamaan häntä tai kun hän tuli tapaamaan meitä. Muistan, että ensimmäisenä halusimme tietää hänen saapuessaan, oliko matkalaukussa meille lahjoja... Vuosia myöhemmin, kun olin mennyt naimisiin ja olimme saaneet ensimmäisen lapsemme, matkustimme Etelä-Ranskasta Saksaan tapaamaan silloin yli 80-vuotiasta ”Omaa” poikavauvamme, hänen lapsenlapsenlapsensa kanssa. Vanhempani iloitsivat myös isovanhemmuudesta ja ottivat lapsemme mielellään kesällä luokseen. Lapsilla on edelleen ihania muistoja pihaleikeistä, isoisästä rakentamassa intiaanitelttaa ja isoäidistä tekemässä naamiaisasuja ja ruokia… Vanhempani olivat hyvin luovia, he tekivät lapsille jopa ritarihaarniskan ja järjestivät taisteluita ja kilpailuja (joihin liittyi suuri määrä vaahtomuovia).

Yllä olen juhlimassa konfirmaatiota isoäitini kanssa melkein viisikymmentä vuotta sitten. Alla ensimmäinen lapsenlapsemme sylissäni vuonna 2017.

SOTAHUUTO

Neljä sukupolvea samassa kuvassa vuonna 2019. Kuvassa isäni, mieheni, tyttäreni, nuorin poikamme ja lapsenlapsemme.

On hienoa ja hyvin erityistä, kun kolme tai jopa neljä sukupolvea voi kokoontua yhteen. Melkein neljä vuotta sitten meillä oli ilo tulla itsekin isovanhemmiksi. Noin kaksi vuotta sitten neljä sukupolveamme pääsi kokoontumaan 80-vuotiaan isäni hoitokodissa. Koimme mittaamatonta iloa ja rauhaa, kun saimme viettää hyvin lämpimän kesäisen iltapäivän yhdessä isoisoisän kanssa. ”Opa” poistui keskuudestamme joitakin kuukausia sitten, mutta meillä on hänestä paljon ihania muistoja. Välillä elämässä on hyvä pysähtyä pohtimaan: mitä tulen jättämään jälkeeni muistoina tai ”perintönä” lapsilleni ja lapsenlapsilleni, tuleville sukupolville? Minkälainen vaikutus elämälläni on? Oma elämäni muuttui noin 40 vuotta sitten, kun löysin pelastuksen ja uskon Jeesukseen. Sitä lähtien Pyhä Henki on

johdattanut ja siunannut minua, ja olen löytänyt Raamatun sanoista lohtua, ohjausta, rohkeutta ja voimaa. Raamatussa kerrotaan, että kaikkein tärkeintä ja hedelmällisintä Jumalan valtakunnan kannalta on hengellinen jatkuminen: siunaus, jota siirrämme eteenpäin tuleville sukupolville, kun rukoilemme heidän puolestaan, vietämme arvokasta aikaa heidän kanssaan, rakastamme heitä ja siirrämme heille ilon, toivon ja uskon Jeesukseen. 2. Timoteuskirjeen jae 1:5 muistuttaa minua äitinä ja isoäitinä, että mikään ei ole yhtä tärkeää kuin uskon perinnön siirtäminen eteenpäin. Meillä on suuri, jumalan antama vastuu kertoa lapsillemme ja lapsenlapsillemme Herran rakkaudesta ja välittää heille tuo mittaamattoman arvokas aarre ja siunaus. Voimme olla mukana heidän elämässään luomassa ihania muistoja ja vaikuttaa heihin myönteisesti.

Saakoon uskosi rohkaistua ja vahvistua! Meidän kaikkien – iästä huolimatta – on hyvä huomioida, kuinka tärkeitä olemme nuoremmille sukupolville ja heidän perheilleen. Olkaamme siunauksia heille! ”Me emme salaa niitä lapsiltamme vaan kerromme tulevillekin polville Herran voimasta, Herran teoista, ihmeistä, joita hän on tehnyt… jotta vastedes syntyvätkin ne oppisivat ja kertoisivat omille lapsilleen. Jumalaan heidän tulee turvautua” (Ps. 78:4, 6-7).

Anne-Dore Naud eversti territorion naistyön presidentti Kuvat: Anne-Dore Naudin kuva-albumi

SOTAHUUTO

Kaukana asuvat isoäidit tietävät:

Perheyhteyden vaaliminen on tärkeää! Asumme kaukana vanhemmistamme ja lastemme isovanhemmista. Usein meillä ikävöidään, ja välimatka tuntuu kurjalta. Varsinkin pandemian aikana on ollut pitkiä jaksoja, jolloin emme ole voineet heitä tavata. Lapsille olen sanonut, että vaikka ikävä on kurja tunne, se kertoo, että meidän elämässämme on paljon rakkautta. Lämmin yhteys isovanhempiin onkin aina säilynyt, ja isovanhemmat ovat rakkaita ja tärkeitä lapsillemme. Olen huomannut, että kun lapset näkevät, kuulevat ja osallistuvat arkiseen yhteydenpitoon ja huomaavat meidän vanhempien puhuvan isovanhemmista usein, käsitys perheyhteydestä vahvistuu silloinkin, kun fyysinen läheisyys ei ole mahdollista. Mitä ajattelevat isoäidit perheestä, isovanhemmuudesta ja läheisyydestä? Kysyin äidiltäni Pirjo Kalpiolta ja anopiltani Ritva Leinolta. 6

SOTAHUUTO

Ritva-famu ja Akseli. Touhukaksikko huilihetkellä.

Käsi kädessä on turvallista.

Millaista on mielestäsi hyvä isovanhemmuus? Pirjo Kalpio (mummi): – Hyvä isovanhemmuus koostuu erilaisuuden hyväksymisestä ja kunnioittamisesta, kannustavasta asenteesta ja ennen kaikkea rakkaudesta, suuresta sylistä ja anteeksiannosta. Isovanhemmuus voi olla konkreettista apua arjessa tai taloudellista tukea mutta myös perspektiivin antamista elämään, apua arvojen etsinnässä ja turvallisuuden tunteen ylläpitämisessä. – Isovanhempana voi mainiosti vahvistaa lapsen tunnetta siitä, että hän on hyväksytty juuri sellaisena kuin on. Meillä isovanhemmilla on erilaiset mahdollisuudet olla lastenlastemme tukena mutta se, mitä aina voimme, on rukoilla heidän puolestaan. Se voikin olla parhainta isovanhemmuutta. Lohdullista on, ettei isovanhempien eikä vanhempien tarvitse olla virheettömiä. Ritva Leino (famu): – Perheyhteys on arvokas asia. Isovanhemman on tärkeää ymmärtää oma paikkansa tässä yhteydessä, johon kuuluminen on ihana etuoikeus. Hyvää isovanhemmuutta on yhteisymmärryksen vaaliminen kaikkien 8 perheenjäsenten välillä.

”Hyvää isovanhemmuutta on yhteisymmärryksen vaaliminen kaikkien perheenjäsenten välillä.”

SOTAHUUTO

Pirjo-mummi ja lastenlapset Anna Leinon lapsivihkimysjuhlassa. Pirjon sylissä Anna. Oiva Annalan sylissä Arvo Annala. Eturivissä vasemmalta Akseli Leino, Väinö Annala ja Niilo Annala.

Mikä isovanhemmuudessa on ollut yllättävää? Pirjo: – Meillä on itsellä vain kaksi lasta ja olemme saaneet kuusi lastenlasta. Se on ollut yllättävää, ja välillä aina ihmettelemme onneamme. Vaikka näemme Oivaa, Niiloa, Väinöä, Arvoa, Akselia ja Annaa harvoin, ovat he päivittäin ajatuksissamme. Jokainen on ainutlaatuinen lahja, jonka olemme saaneet, ja he yllättävät meidät sanomisillaan ja taidoillaan jatkuvasti. Ritva: – Odotin lastenlasten syntymää todella paljon – enemmän kuin muistan odottaneeni mitään muuta. Heidän mukanaan myös sain paljon enemmän kuin koskaan osasin odottaa. Mieleeni on jäänyt erään ystäväni ajatus: ”Isovanhemmuuden ja lastenlasten arvon ymmärtää vasta lasten synnyttyä.” Minulle on käynyt juuri niin. Lapsenlapset ovat minulle tavattoman rakkaita, ja heistä on tullut todella tärkeä osa elämääni. 8

SOTAHUUTO

Miten lapsenlapset ovat vaikuttaneet sinun ja oman lapsesi väliseen suhteeseen? Pirjo: – Kun omista tyttäristä on tullut äitejä, uskon heidän paremmin ymmärtävän minua äitinä ja naisena. Lapsenlapset tuovat eteen asioita ja tilanteita, jotka ovat minulle tuttuja omasta äitiydestäni ja tyttärilleni heidän lapsuudestaan. Minusta näyttää, että vanhemmuus on tänä päivänä paljon vaativampaa kuin ennen, ja pandemia on vielä tuonut omat haasteensa. Kunnioitan ja ihailen tyttärieni taitoja ja voimia kasvattajina. Ritva: – Lasten syntymä on lähentänyt minua ja poikaani. Lasten paras ja heidän hyvinvointinsa on meille molemmille tärkeää. Usein puhelimessa puhumme lasten kuulumisista. Poikani kertoo siitä, mitä lapset ovat oppineet ja millaisia hauskoja tilanteita heidän kanssaan on sattunut. Nauramme ja ihmettelemme yhdessä heidän taitojaan, kasvuaan ja kommelluksiaan.

Millaiset asiat luovat läheisyyttä sinun ja lastenlastesi välille? Pirjo: – Kun välimatkojen ja elämäntilanteen takia en ole fyysisesti voinut paljon olla lähellä, niin ne lyhyetkin läheiset hetket nousevat arvoonsa. Sanat ja kosketukset pysyvät ainakin mummin mielessä unohtumattomasti. Minusta on myös tärkeää jokaisella tapaamisella kohdata jokainen lapsenlapsi erikseen. – Onneksi meillä on myös nykyaikaisten viestintävälineiden mahdollisuudet yhteydenpitoon. Kiitollisena olen huomannut, ettei tämä erikoinen aika ole pahasti vaikuttanut läheisyyden tunteeseen. Lapsenlapseni ovat avoimia ja ujostelemattomia, ja läheisyys pitkien erojenkin jälkeen on tuntunut luontevalta ja itsestään selvältä. Ritva: – Kaikkein tärkeintä on tietenkin yhteydenpito ja yhdessä tekeminen. Välimatkan vuoksi emme kuitenkaan voi tavata usein. Lasten kuvat kodissani ja heidän askartelemansa kortit ja pii-

Pirjo-mummin ja Akselin ensikohtaaminen

Ritva-famu ja pikku Anna

rustukset pitävät heidät läsnä arkipäivässäni. Kaksivuotiaan Annan piirtämä äitienpäiväkortti saa minut helposti hymyilemään. Siinä on kuva famusta, eli kaksi silmää, kaksi jalkaa ja maata jalkojen alla. – Myös lapset ymmärtävät välimatkan tuomat haasteet ja pyrkivät omalla toiminnallaan pitämään yhteyttä yllä. Jäähyväiset ovat heille aina tunteellisia paikkoja. Kerran, kun he olivat isänsä kanssa olleet luonani monta päivää ja koitti kotiinlähdön hetki, viisivuotias Akseli asetti vierekkäin kolme pehmolelua ja sanoi: ”Tässä on minä, isä ja Anna. Halaa näitä, jos sinun tulee ikävä, kun me lähdemme.”

Mikä isovanhemmuudessa on parasta? Pirjo: – Isovanhemmuudessa on paljon hyvää mutta luulen, että parasta on se, että lapsenlapset antavat tarkoitusta ja toivoa elämälle. On ihana saada seurata lasten kasvua ja kehitystä ja löytää heistä suvussa kulkeneita piirteitä ja taipumuksia. Oma elämä saa merkitystä lasten ja lastenlasten kautta. Olen kiitollinen lapsistani ja lapsenlapsistani. Ritva: – Lapset ja koko perhe ovat parasta! Yhteydenpito, yhdessä tekeminen ja monet hauskat tilanteet tuovat iloa, väriä ja merkitystä elämään. Olin kerran mukana, kun lapsia haettiin päiväkodista. Akseli halusi esitellä parhaan kaverinsa. Kun kaveria kuitenkin ujostutti, kuulin Akselin sanovan: ”Tule vain, se on ihan kiltti, se tuo joskus tuliaisiakin.”

Kaisu Leino luutnantti Kuvat: Leinojen perhealbumi

SOTAHUUTO

Isovanhempainvapaa:

Pieni ele, suuri teko Isovanhempainvapaa on Suomen Pelastusarmeijan Säätiön uusi, arvoihimme hyvin istuva tapa huomioida työntekijöitämme, jotka ovat saaneet iloisen perheuutisen. Tutustumme ideaan tämän työsuhde-edun takana ja tapaamme Castréninkadun yksiköstämme kaksi tuoretta isoäitiä, jotka ovat viettäneet tätä erityistä päivää.

Suomen Pelastusarmeijan Säätiöllä on käytössä työntekijöiden kannustinjärjestelmä, jonka tavoitteena on tukea Pelastusarmeijan arvojen mukaista vaikuttamista, lisätä läpinäkyvyyttä palkitsemiskäytännöissä sekä kiittää ja innostaa työntekijöitä. Kannustinjärjestelmä käsittää laajasti eri tapoja palkita ja kannustaa henkilökuntaa hyvään työsuoritukseen. Uutena työsuhde-etuna Pelastusarmeijalla on isovanhempainvapaa. Isovanhempainvapaa on lapsenlapsen syntymän jälkeen pidettävä palkallinen vapaapäivä. Työntekijä ilmoittaa omalle esihenkilölleen lapsenlapsen syntymästä, ja sen jälkeen he sopivat yhdessä vapaapäivän ajankohdan. – Tämä on pieni ele, jolla voi olla iso merkitys. Vapaapäivän saajalle se saattaa tuntua hyvinkin merkitykselliseltä ja tärkeältä. Lapsenlapsen syntyminen on ainutlaatuinen hetki, toteaa Pelastusarmei10

SOTAHUUTO

jan henkilöstöjohtaja Marja-Liisa Mäkelä hymyillen. – Olemme perhemyönteinen työpaikka, tämä sopii hyvin arvoihimme ja tavoitteisiimme. Tavoitteissamme todetaan, että annetaan aikaa perheille ja osoitetaan kiinnostusta. Sillä tosin viitataan tekemäämme työhön perheiden kanssa, mutta se pätee myös työntekijöitämme kohtaan. Isovanhemmuus on ajankohtainen aihe. Pelastusarmeija on usein kulkenut etulinjassa perhe-elämään liittyvissä uudistuksissa. Pelastusarmeija oli esimerkiksi yksi ensimmäisistä tahoista, joka toi äitienpäivän vieton Suomeen. Marja-Liisa Mäkelä kertoo, että myös nyt on tavoitteena olla suunnannäyttäjä. – Mediassa puhutaan paljon isovanhemmuudesta ja sen merkityksestä yhteiskunnassa. Eduskunnassakin on esitetty, että isovanhempainvapaa olisi kirjattava ja taattava lailla. Eräs tietoliikennekonser-

ni on tarjonnut viikon mittaista vapaata isovanhemmille. Muillakin organisaatioilla on vastaavia kokeiluja, muttei monia. Meillä on tahtotila, että haluamme osoittaa arvostusta isovanhemmuutta kohtaan. Se on perhemyönteisyyttä, ja myös viestiä ulospäin yhteiskuntaan, että jokainen syntyvä vauva on tärkeä. Marja-Liisa muistuttaa, että vaikka tässä puhutaan lapsi- ja perhemyönteisyydestä, niin muunlaisissa elämänvalinnoissa ei ole mitään pahaa. Marja-Liisa on itse äiti, mutta isoäitiys ei ole vielä akuutti asia. – Itse asiassa juuri keskustelin 19-vuotiaan tyttäreni kanssa 30 vuoden ikäerostamme. Jos hän saa lapsen 30-vuotiaana, olen isoäiti täyttäessäni kuusikymmentä. Ja jos lapsenlapseni puolestaan saa lapsen jälleen 30-vuotiaana, niin yhdeksänkymppisenä olen isoisoäiti, MarjaLiisa naurahtaa. – Tällä hetkellä nämä

Pelastusarmeijan Castréninkadun yksikön johtaja Mari Pyyhkälä (kuvassa oikealla) on ollut iloinen ohjaaja Pirjo Koskelta saamastaan vertaistuesta. – Se on ollut hienoa jakamista puolin ja toisin, Pirjo toteaa.

asiat siintävät kaukana tulevaisuudessa. En halua millään lailla painostaa lapsiani mihinkään suuntaan. Suunnitelmat muuttuvat, ja elämä kuljettaa. Vaikka vanhemmuus ja lapset ovat tärkeitä asioita, niin kaikille niin ei tapahdu. Toivottavasti elämän merkitys ja sisältö löytyvät tuolloin muualta. Kaikki elämä on tärkeää ja merkityksellistä.

Elämän lahja Pelastusarmeijan Castréninkadun yksikkö tarjoaa tilapäistä asumista asunnottomaksi jääneille tuen tarpeessa oleville helsinkiläisille. Tästä asunnottomuuden ensiapuna toimivasta yksiköstä kerroimme viime tammikuun lehdessä. Kyseisestä artikkelista ehkä muistat yksikön johtajan Mari Pyyhkälän. Hän sai iloisen uutisen marraskuussa, kun hänestä tuli isoäiti. – Tämä on ollut aivan ihanaa! Kun Emma syntyi, hän oli kuin suuri lahja.

En koskaan suunnitellut tai edes osannut toivoa tulevani isoäidiksi, sillä koskaan ei voi tietää, miten elämä menee. Siksi tämä on tuntunut suurelta lahjalta. Myös Castréninkadun ohjaaja Pirjo Kosken perheeseen syntyi pieni prinsessa. Hän on Pirjon neljäs lapsenlapsi, entuudestaan hän oli mummo kahdeksan-, kuusi- ja viisivuotiaille pojille. – Jokainen lapsi on tullut odotettuna yllätyksenä, ja jokainen on ihanasti omanlaisensa. Omien lapsieni isovanhemmat ovat aina asuneet kaukana. He ovat olleet ”kesämökkimummoja”, ja mummolaan meneminen on ollut iso juhla. Koska itse asun lasteni tavoin täällä Helsingissä, on ollut todella ihanaa saada olla osa lastenlasten tavallista arkea. Olen saanut olla mukana hoidossa. Joskus se voi olla kuluttavaakin, mutta en koskaan ole palannut väsyneenä.

Vuorovaikutus lastenlasten kanssa antaa minulle niin paljon. Palaan kotiin aina voimaantuneena, Pirjo kertoo hymyillen. Marille isoäitiys on tuore asia. Ilon ohella se on nostattanut monenlaisia ajatuksia ja tunteita. – Isovanhemmuuteen on sisältynyt omia päänsisäisiä prosesseja – ajatuksia siitä, minkälainen isoäiti olen ja millainen haluaisin olla. Monesti isovanhemmuudesta puhutaan vain ihanana asiana, mutta kyllä siihen liittyy paljon läpi käytävää, huolia ja omasta elämänhistoriasta kumpuavia asioita. Siinä joutuu pysähtymään oman elämänsä äärelle. Mari on ollut iloinen Pirjolta saamastaan vertaistuesta. – Se on ollut hienoa jakamista puolin ja toisin, Pirjo toteaa Marille. – Muistan kun epäilit, että oletko lapsi-ihminen laisinkaan. 8 SOTAHUUTO

”Isoäitiys on myös pakottanut pohtimaan omaa olemista ja käyttäytymistä, sitä millaisen naisen mallin annan. ”

8 – Lapsenlapsen synnyttyä sanoit, ettei minusta tule sellaista mummua, joka päivittäin esittelee kuvia. No et esittelekään – joka toinen päivä vain! Molemmat nauravat. – Se on niin ihanaa, kun tunteet vievät! Kysyn Pirjolta, muuttuuko moninkertaisena mummona suhtautuminen lapsenlapsen syntymään. – Ensimmäinen on väistämättä erikoisasemassa, koska hän tehnyt minusta mummon. Jokainen lapsenlapsi on kuitenkin oma persoonansa, ja rakastan heitä yhtä lailla. Ensimmäisellä kerralla prosessi oli vain isoin, sillä se pakotti pohtimaan omaa ikääntymistä ja suhdetta omiin vanhempiin ja isovanhempiin. Tiedustelen, miten isoäitiys eroaa äitiyteen liittyvistä tunnoista. – Kyllä ne eroavat. Isovanhemmuudessa vastuu ei ole koko aikaa läsnä. Isoäitiys on myös pakottanut pohtimaan omaa olemista ja käyttäytymistä, sitä millaisen naisen mallin annan. Luullakseni ihan hyvän, Mari naurahtaa. – Huomaan vertaavani lastenlapsia vanhempiinsa: ”Oi, hän on kuin isänsä pienenä.” Aika tosin kultaa muistot, ja ne muistot heijastuvat lastenlapsissa. Väsymykset ja tuskailut unohtuvat. Toivon ja uskon, että lastenlapsilleni on välittynyt tunne, että he ovat olleet hyvin toivottuja ja tervetulleita, Pirjo sanoo. Mari ja Pirjo ovat yhtä mieltä siitä, että isovanhempana on hyvä tietää omat rajansa. – Suhteet miniöihin ja vävyihin voivat olla monenlaisia, mutta olemme olleet onnekkaita siinä, että meillä on erittäin hyvät suhteet. Eihän meidän lapset mitään huonoa valitsisikaan! Pirjo naurahtaa. – Isovanhempana pitää osata olla myös hienotunteinen, kasvatukseen ei saa liiallisesti puuttua. – On tärkeää tiedostaa omat rajansa. Se on asia, mitä olen paljon reflektoinut. Haluan olla apuna ja auttaa, mutten tuputtaa näkemyksiäni. Jokaisen on käytävä oma polkunsa läpi kasvattajana. Kun12

SOTAHUUTO

nioitus puolin ja toisin on tärkeää, Mari täydentää.

Koronakuplia ja puistobileitä Marin ja Pirjon lastenlasten syntymä ajoittui tälle poikkeukselliselle ajalle, jolloin edes lähimmäisten tapaaminen ei ole ollut itsestäänselvyys. He iloitsevat siitä, että ovat saaneet lapsiltaan mahdollisuuden olla mukana pienokaisten elämässä ensikuukausina. – Tämä pandemia on ollut mielenkiintoista aikaa. Pandemian alkaessa olin ulkomailla ja jouduin suoraan karanteeniin. Karanteenin päätyttyä poikani ja miniäni tulivat tapaamaan minua, ja siinä hetkessä he kertoivat tulevasta perheenlisäyksestä. Silloin ajattelin, että voi kauheaa, enhän pääse edes halaamaan poikaani. Emma syntyi viime marraskuussa. Siitä olen ollut aivan loputtoman kiitollinen, että he ovat antaneet minun tavata lapsenlastani. Olemme olleet omassa kuplassa. Työn ohella muita ihmisiä en ole pahemmin tavannut. Olen kiitollinen, että he ovat luottaneet minuun. Perheet, jossa näin ei ole käynyt, ovat olleet mielessäni, Mari kertoo, ja Pirjo myöntää heillä tilanteen olleen samankaltainen: – On ollut ihanaa, kun olen saanut käydä vauvaa katselemassa ja haistelemassa. Se ei todellakaan ole ollut itsestäänselvyys. Onhan tämä pandemia aiheuttanut muutoksia, esimerkiksi synnytyslaitokselle eivät päässeet muut kuin vanhemmat. Kuluneiden kuukausien aikana olemme tavanneet hiukan säännöstellen. Miniälläni on poikkeuksellisen laaja ja läheinen suku, joten esimerkiksi syntymäpäiväjuhlilla vieraita on jaettu pienempiin ryhmiin. Pikkuneitiä lukuun ottamatta lastenlapseni ovat syntyneet keväällä, joten jo pari vuotta on pidetty puistobileitä, Pirjo naurahtaa.

Pieni ele, suuri tunne Palataanpa tämän artikkelin alkuperäiseen aiheeseen eli isovanhempainva-

paaseen. Mari ja Pirjo ovat ensimmäisten joukossa käyttäneet tätä työsuhde-etua. – Viime syksynä säätiöllä työstettiin uutta kannustinjärjestelmää. Suunnitteluvaiheessa se tuli meille yksikönjohtajille kommentoitavaksi. Olin juuri kuullut tulevani mummuksi, niin totta kai bongasin asian heti, Mari naurahtaa. – Tämä on todella ihana ja lämmin työsuhde-etu. Meitä ei kunnioiteta vain työntekijöinä, vaan myös ihmisinä. Erityisesti näin koronavuonna töitä painaessa tällainen huomioiminen on tuntunut hyvältä. Se on pieni ele, mutta arvostan sitä paljon. On hienoa, että ikääntymistä ja isovanhemmuutta arvostetaan. Pirjo jakaa Marin ajatukset. – Olen kaikille mainostanut, miten hieno ele tämä on. Hyvin edistyksellistä. Ystäväni ovat olleet hyvin otettuja kertoessani tästä. Se kuvastaa sitä, että olemme ihmisiä, joilla on myös elämä työn ulkopuolella, ja se on tärkeää. Tämä on perheyhteyden vaalimista. Arvostan saamiamme etuuksia, sillä ne eivät ole itsestäänselvyyksiä. Tänä päivänä edes itse työ ei ole itsestäänselvyys. Mari piti isovanhempainvapaan keväällä naistenpäivänä. Miniä järjesti päivälle erityistä ohjelmaa. – Hän oli sitä mieltä, että minun olisi tuolloin tultava ehdottomasti heille. En saanut nukkua tätä vapaapäivää, Mari nauraa. – Tosin ei se ollut tarkoituskaan. Sain valita vauvalle aamulla vaatteet. Se oli pieni, mutta valtavan lämmin ele. Naistenpäivän kunniaksi meillä oli kukkia, ja joimme pullakahvit. Kävin myös pariin otteeseen Emman kanssa vaunulenkillä. Se oli todellinen isovanhempainpäivä minulle. Mari ja Pirjo kertovat, että koronaaikana isovanhemmuuden merkitys on heidän elämässään vain kasvanut. – Monien arjen ilojen, kuten teatterien, konserttien ja matkustamisen jäätyä pois perheyhteys on tuntunut entistä tärkeämmältä, samoin hyvä työyhteisö ja työilmapiiri. Kun ystäväkontaktit ovat

Emma oli kesällä mummunsa Mari Pyyhkälän, tädin ja äidin kanssa lounaalla hävikkiruokaravintolassa. – Kävimme myös taidenäyttelyssä. Taidekasvatus on mummuhommia, Mari naurahtaa.

minimaalisia, työkaverit ovat olleet entistä tärkeämpiä. Elämme vuoden viimeistä neljännestä, ja joulukin siintää horisontissa. Marille viime joulu oli ensimmäinen mummuna. – Tänä jouluna Emma on jo hiukan isompi, joten se tulee varmasti tuntumaan erityiseltä. Viime vuonna söin jouluruokani pienen käärön levätessä sylissäni, Mari muistelee lämmöllä. Pirjolle joulu on juhlana merkityksellinen, mutta sen ajankohta ei: – Olen tehnyt kaiken ikäni kolmivuorotyötä, joten meillä joulunvieton ajankohta on saattanut vaihdella. Siihen on meillä totuttu. Poikani ja miniäni haluavat myös antaa aikaa tasapuolisesti kaikille isovanhemmille. Miniän isä asuu Kuopiossa, ja äiti täällä Helsingissä. Tavalla tai toisella joulutunnelma kuitenkin koskettaa aina. Kyllähän ne lastenlasten ensimmäiset joulut jäävät kirkkaimpina muistoihin. Kiitän Maria ja Pirjoa haastattelusta. Hyvästellessämme heidän mieleensä muistuu vielä isoäitiyden muuttuminen. – Nykyajan mummous on hyvin erilaista kuin ennen vanhaan, tänä päivänä mummotkin käyvät töissä, Mari toteaa hymyillen. – Ja mummo voi olla väsynytkin töistä! Pirjo naurahtaa ja jakaa lopuksi pienen tarinan: – Lastenlapset olivat päässeet miniän äidin työpaikalle, ja he kovasti pyysivät, että pääsisivät käymään täälläkin. Kerroin, missä työskentelen ja miksi se olisi hiukan hankalaa. Lapsenlapseni totesi: ”Sinulla on sitten erikoinen työpaikka.” Kerran kesäaamuna kun oli hiljainen hetki, he pääsivät piipahtamaan. Miten tärkeältä se heistä tuntui! Nyt he kertovat tietävänsä asunnottomuudesta kaiken, Pirjo päättää hymyillen: – Lasten arvopohja kasvaa jo varhain.

Toni Kaarttinen Kuvat: Toni Kaarttinen & Mari Pyyhkälän kuva-albumi

SOTAHUUTO

Leirimummit

– hyvän ilmapiirin airuet Pelastusarmeijassa on monia tapoja toimia vapaaehtoisena. Näin vuoden loppupuolella ilmeisin on vuoro joulupatavahtina. Kesä kuitenkin taas saapuu ajallaan, ja Nummelan lomakoti tarjoaa mielenkiintoista vapaaehtoistoimintaa. Yksi suloisimmista tavoista on tulla lomakodille leirimummiksi tai -vaariksi! Olisiko tässä ensi kesälle mielekäs idea?

Viime kesänä Nummelan lomakodilla päästiin viettämään kesäleirejä perinteisempään tapaan koronatartuntamäärien laskiessa ja rajoitusten sopivasti helpottaessa. Kesäisessä säässä vietettiin aurinkoisia leiripäiviä, ja jälkeenpäin kotiin palasi iloisia lapsia sekä väsyneitä, mutta tyytyväisiä työntekijöitä, kuten leirinjohtaja Kalle Hemminki. – Olen Nummelan lomakodin monivuotinen kesäratsu, Kalle naurahtaa. – Kahdeksan vuotta sitten aloitin ohjaajana, ja tänä vuonna toimin leirinjohtajana. Kesä 2020 oli hyvin erikoislaatuinen pandemian pakottaessa erikoisratkaisuihin. Poikkeuskesästä voit lukea artikkelista ”Kesäleirit virkistyksenä ja hengähdystaukona”, joka löytyy Sotahuudosta 5/2021 ja kotisivuiltamme. Yhtenä poikkeuksellisena toimena olivat Lomakodin leirijengin YouTubeen tuottamat videot. Kalle oli vetämässä tätä projektia. – Se oli hyvin opettavainen ja nopeasti reagoitava prosessi. Opimme paljon uutta. Lomakodilla ei ole omaa mediatiimiä, vaan me ohjaajat opiskelimme Youtube-tutoriaalien avulla videokuvausta, käsikirjoitusta ja editointia. Meillä oli erinomainen tiimi. Saimme myös lapsia mukaan videoille, mikä oli aivan mahtavaa. Aikaiseksi saamiimme tuotoksiin olen varsin tyytyväinen, Kalle kertoo hymyillen. 14

SOTAHUUTO

Sukupolvet ylittävää huomiota Tässä numerossa puhumme paljon isovanhemmuudesta. Nyt on esittelyssä toisenlainen tapa ”mummoilla”. Miten olisi kiva kesäkokemus leirilasten kanssa? Nummelassa on kautta vuosien ollut vapaaehtoisina avustajina leirimummeja ja -vaareja. – Toiminnalla on pitkät juuret. Leirimummeja on aina löytynyt tiluksilta, Kalle naurahtaa. – Olen kuullut, että 2010-luvun alussa täällä on ollut useampikin aktiivinen leirimummi. Mutta kuten nimestäkin kuuluu, niin jossain vaiheessa ikä tulee vastaan. Mummit ja vaarit voivat olla monessa mukana. Hyvässä fyysisessä kunnossa olevat voivat osallistua lapsiryhmien toimintaan. Leirimummin tai -vaarin omien toiveiden mukaisesti siihen voi sisältyä ohjelmavastuuta, uimavalvontaa, leirin arjessa mukana olemista ja lasten kohtaamista. – Suurelta osin leirimummin tehtävä on mukana istumista, lasten tarinoiden kuuntelemista ja pään silittämistä, Kalle toteaa hymyillen. Jos fyysinen kunto ei riitä lapsiryhmän mukana olemiseen, voi myös avustaa esimerkiksi puutarhassa tai muissa arjen askareissa. – Ymmärtääkseni suurin osa verhoistamme on leirimummojen ompelemia,

Kalle naurahtaa. – He ovat myös osa yhteisöämme, he kohtaavat työntekijöitä ja juttelevat kahvipöydässä. Leirimummius tarjoaa monenmuotoisia mahdollisuuksia.

Kalle Hemminki toimi viime kesänä Lomakodin leirijohtajana. Ohjaajana kesiä on jo takana kahdeksan. – Haluamme Nummelan olevan hyvä paikka niin lapsille, työntekijöille kuin vapaaehtoisillekin.

Mummit ja vaarit voivat olla monessa mukana. Omien toiveiden mukaan räätälöityyn vapaaehtoistyöhön voi sisältyä ohjelmavastuuta, uimavalvontaa, leirin arjessa mukana olemista ja lasten kohtaamista.

Mummien ja vaarien vaikutus lomakodin ilmapiiriin on hyvin positiivinen. Lapset kaipaavat ja arvostavat sukupolvet ylittävää huomiota, ja leirimummot ovat saaneet kuulla lapsilta mitä erilaisimpia tarinoita. – Vaikka meillä on mittava ohjaajaresurssi, niin ohjaaja on vastuussa monista lapsista, joten hän harvoin pystyy pysähtymään yhden lapsen kohdalle kovin pitkäksi aikaa. Tuolloin leirimummo on suureksi avuksi voidessaan jäädä istumaan hiekkalaatikon kulmalle ja olemalla läsnä. Mummeilta itseltään tullut palaute on ollut positiivista, ja moni on palannut vapaaehtoistehtäviin kesä toisensa jälkeen.

Opastus tehtävään Alkoiko leirimummous kiinnostaa? Silloin kannattaa suunnata osoitteeseen

pelastusarmeija.fi/lomakoti ja ilmoittautua vapaaehtoiseksi aikuiseksi. – Olemme kaikkiin ilmoittautuneisiin yhteydessä. Me myös koulutamme kaikki vapaaehtoisemme, joten kenenkään ei tarvitse huolestua, että joutuisi tehtävään kylmiltään. Ensin saa rauhassa tutustua meihin ja yhteisöömme, ja sitten pääsee hommiin, Kalle opastaa. Leirimummouden ja -vaariuden ohella lomakoti tarjoaa myös muita mahdollisuuksia toimia vapaaehtoisena. Leiriapulaiset eli apparit ovat tärkeitä. He ovat nuoria, jotka ovat auttamassa leirillä erilaisissa tehtävissä. Nuoret pääsevät viettämään myös omaa kivaa aikaa leirillä. Heitä luotsaavat vapaaehtoiset appariaikuiset, ja siihen tehtävään on aina tarve ja ilo saada uusia ihmisiä. – Meillä on täällä myös mittavat puutarhatilukset, joiden hoitamisesta innostuneet voivat ottaa yhteyttä. Täällä on

monenlaista tehtävää, kaikenlaista puuhailtavaa löytyy, Kalle vinkkaa. Pyydän Kallea lopuksi tiivistämään, mikä on se Nummelan henki, miksi kannattaisi lahjoittaa aikaansa: – Pyrimme siihen, että jokainen saa olla täällä sellainen kuin on – jokainen tulee hyväksytyksi omana itsenään. Haluamme olla yhteisö, joka päivittäin nostaa toisia ja löytää toisista hyvää. Haluamme tarjota jokaiselle lapselle, työntekijälle ja vapaaehtoiselle paikan, jossa on hyvä olla ja jossa saa kasvaa ihmisenä.

Toni Kaarttinen Kuvat: Nummelan lomakoti

Hae leirimummiksi tai -vaariksi: pelastusarmeija.fi/lomakoti SOTAHUUTO

Kadettimme Taina Kaikkonen

Älä koskaan sano ei koskaan Syyskuussa upseerikoulutuksessa aloitti kolme uutta kadettia: Robert Becker Helsingin osastosta, Taina Kaikkonen Lahden osastosta ja Enni Kulmala Vaasan osastosta. Robertiin tutustuimme kesälehden artikkelissa, jossa silloinen kokelas pohdiskeli upseeriuraa. Nyt tämän ensiaskeleen upseeriksi on ottanut Taina Kaikkonen, joka on ollut Lahden osaston aktiivinen sotilas seitsemän vuoden ajan. Taina toimii avustajana Kouvolan osastossa, ja siellä Sotahuuto pääsi tutustumaan tähän iloiseen, ihmisläheiseen ja uskossa tinkimättömään kadettiin.

Kouvolan maine harmaana betonikaupunkina – Kouvostoliittona, kuten jotkut irvileuat ovat sen nimenneet – tuntuu harvinaisen epäoikeudenmukaiselta matkustaessani haastattelemaan kadetti Taina Kaikkosta. Kaupunki on vehreä, aurinkoinen, täynnä valoa ja iloa – samanlaista iloa, jota pulppuaa puheliaasta Kouvolan osaston avustajasta, kadetti Tainasta. Istuskelemme Tainan ja Kouvolan osaston johtajan, kapteeni Maarit Vuolletin kanssa sotilashuoneessa. Kahvin äärellä rupatellen on mukava tutustua. Lahden osaston ihmisille Taina on jo hyvin tuttu, sillä hän on ollut aktiivinen sotilas siellä viimeiset seitsemän vuotta. Tiedustelenkin hyvien tapojen vastaisesti Tainalta hänen ikäänsä. – Olen syntynyt vuonna 76, joten siitä voi laskea, Taina nauraa. – Täytän vuosia 16

SOTAHUUTO

lokakuussa, niin suurimman osan vuotta voin vastata kuten lapset, että olen kohta niin ja niin paljon. Olen kotoisin Lahdesta ja olen Lahden osaston sotilas. Kun osasto muutti Lahdenkadulle, olin ensimmäinen, joka vihittiin sotilaaksi siellä. Ennen sitä kerkesin vuoden verran olemaan alokkaana, kun puntaroin asiaa. Olen tuntenut oloni Armeijassa hyvin kotoisaksi. Ihmiset otetaan täällä rennosti vastaan, jokainen saa tulla sellaisena kuin on. Pyhäpuvuilla ei koreilla. Toki upseereilla ja sotilailla on syytä olla puku päällä, mutta seurakuntalaisilta sitä ei edellytetä, Taina naurahtaa. Tainan perheeseen kuuluu mies ja kaksi tytärtä. Taina kertoo, että asumisjärjestely on omanlaisensa. – Toinen tyttäristäni on jo aikuinen ja asuu omassa kodissaan. Nuoremman

tytön kanssa asumme kahdestaan Lahdessa, ja mieheni työskentelee ja asuu Jyväskylässä. Tällainen laveampi ratkaisu, Taina toteaa hymyillen. Tämän lehden teemana on ollut isovanhemmuus. Tainassa virtaa ”Armeijaverta” isoisovanhempien kautta. – Lahden osaston sotilaskirjan ensimmäisellä sivulla ovat listattuna isoisoisäni ja -äitini. Kun Lahden osasto juhli 120-vuotisjuhlia viitisen vuotta sitten, keräsimme siihen tarkoitukseen vanhoja kuvia. Moni kuva löytyikin omasta kotiarkistosta. Isoisovanhemmistani on löytynyt ihastuttavia vanhoja otoksia. Esimerkiksi sellainen, jossa isomummini on 20-luvun lopulla Lahdessa piknikillä. – Muutoin suvullani on ollut koske8 tus Armeijaan partion kautta.

Kadetti Taina Kaikkonen ja Kouvolan osaston johtaja, kapteeni Maarit Vuollet kutsumassa osaston väkeä peremmälle iloiseen yhteyteen.

SOTAHUUTO

Tainassa on ”armeijaverta” isoisovanhempien kautta. Kuvassa isomummi ja -vaari piknikillä vuonna 1928. Tainan isomummilla on Armeijan näyttävä bonetti päässä.

– Isoisäni veli oli mukana Pelastusarmeijan partiotoiminnassa, ja myös setäni ovat olleet Lahden nuotiopojissa ja osaston soittokunnassa. Esirukouksissa perheemme jäsenet eivät ole ainakaan joutuneet hukkaan. Olemme varmasti olleet sukuni armeijalaisten rukouksissa. Armeija on pysynyt keskuudessamme perhekunnittain. Mummolassa oli vanha koulupulpetti, ja siellä kasa vanhoja lehtiä. Ihmettelin niitä, ja nehän olivat vanhoja Sotahuutoja, Taina kertoo hymyillen.

Älä koskaan sano ei koskaan Ennen kuin sukellamme uskon ja Armeijan syvään päähän, tiedustelen Tainalta, minkälaista koulu- ja työhistoriaa häneltä löytyy. – Vuonna 95 kirjoitin ylioppilaaksi, menin kauppaoppilaitokseen, ja minusta tuli taloushallinnon merkonomi. Olin Postissa töissä, kunnes jäin kotiin lasten kanssa. Olen kuitenkin sen luontei18

SOTAHUUTO

nen, etten osaa vain olla, joten päädyin opiskelemaan laborantiksi. Sitä seuraavat vuodet tein toimistotöitä. Oltuani jonkin aikaa pelastussotilas koin jo kertaalleen upseerikutsumuksen, mutta jouduin tuolloin perääntymään siitä perhesyistä. Tässä välissä opiskelin nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi. Valmistuin 2019, ja tein kirkon nuorisoohjaajan, leiriohjaajan ja kerhovetäjän tehtäviä viransijaisuutena. Armeija pyöri kuitenkin edelleen mielessäni, ja koin että minun pitää hakea upseerikoulutukseen uudestaan. ”Nyt on aika äidin tehdä omaa juttua”, Taina kertoo. Mutta miten usko tuli osaksi Tainan elämää? Hän kertoo sen tapahtuneen uskovien ystävien kautta: – He pyysivät minua mukaan helluntaiseurakunnan varhaisteinitoimintaan. En kehdannut aina kieltäytyä. Ne illat olivat kuitenkin helppo tapa tulla mukaan, sillä teimme kaikkea oheistoimintaa, kuten pelasimme jalkapalloa. Minut tuotiin turvallisesti siihen läsnäoloon.

Eräällä kerralla Herra sai lopullisen otteen Tainasta. – Minua pyydettiin jälleen yhteen nuorisoiltaan, enkä taaskaan kehdannut kieltäytyä. Ilta päättyi rukoushetkeen, jossa minulta kysyttiin, olisinko valmis antamaan elämäni Jeesukselle. Itku silmässä vastasin ”Joo!”. Olin siis aivan kypsä korjattavaksi, Taina naurahtaa. – Kuulinkin jälkikäteen, miten seurakunnan nuoret olivat tehneet suunnitelman, että rukoillaan tämä iloinen tyttö uskoon. Taina oli mukana helluntaiseurakunnan toiminnassa ja kävi siellä kasteella. Hän toimi leiriohjaajana ja lauloi mukana kuorossa. Elämä vei eteenpäin, Taina meni naimisiin ja lapset syntyivät. Armeijaan Taina löysi ystävän välityksellä. – Tyttöni oli tosin jo siinä vaiheessa Pelastusarmeijan päiväkodissa, joten minulla oli hiukan kosketuspintaa. Ystäväni oli entinen helluntailainen, joka oli päättänyt alkaa käymään Armeijalla, ja hän pyysi minut mukaansa. Harasin perinteisesti vastaan, mutta annoin lopulta periksi, Taina virnistää ja muistelee hymyillen musiikkiin liittyvää ensishokkia: – Olin käynyt välillä myös toisessa, ylistyspainotteisessa seurakunnassa. Täällä minua kauhistutti, että nämähän laulavat vain virsiä! Eihän kukaan nosta edes käsiä ylös! Se tuntui aluksi oudolta, mutta minua kosketti, että miten laulut olivat oikeita verilauluja. Ne kertovat siitä varsinaisesta asiasta. Minulla on erityisiä ”Tainan itkuvirsiä”. Joskus tuntuu, että niitä valitaan tahallaan kun kaikki tietävät, että kohta se taas parkuu, Taina naurahtaa. Parin vuoden pohdinnan jälkeen Taina päätti heittäytyä sotilaaksi. Eräs asia kuitenkin mietitytti. – Olen ihminen, joka ei siedä hameita ja ajattelin, etten tuollaista kolttua päälleni vedä. Älä kuitenkaan koskaan

Laulaminen, luonto ja valokuvaaminen ovat Tainalle tärkeitä asioita. – Olen parhaillaan käymässä läpi vuoden mittaista projektia voimaannuttavasta valokuvauksesta. Se on opettanut katsomaan itseä eri tavalla. Meille naisille varsinkin on usein vaikeaa nähdä itsemme kauniina, siten miten Jumala meidät näkee. Tämä prosessi auttaa katsomaan itseä lempeämmin. Usein näihin kuviin olen yrittänyt linkittää myös raamatullista symboliikkaa. Tavoitteena on oppia näkemään itsessä kauneutta, vaikka se ei tämän maailmanajan perinteistä kauneuskäsitystä vastaisikaan. Olemme Jumalan kuvaksi luotuja. Kun kritisoimme ulkonäköämme, samalla kritisoimme Jumalan työtä. Olemme kaikki Jumalalle rakkaita.

sano ei koskaan. Nyt täällä painetaan leninki päällä, Taina naurahtaa. – Tosin periaatteeni on pitää hametta vain Armeijalla, vaikka olenkin hiukan naisellisemmaksi viime vuosina oppinut. Vapaa-ajalla pukeudun verkkareihin ja huppariin. Pikkulinnut ovat laulaneet, että Taina on ollut hyvin aktiivinen Lahden osaston jäsen. Hän on auttanut toimistotehtävissä, johtanut kokouksia ja soittanut rumpua. Hän on myös myynyt Sotahuutoja torilla ja ostokeskuksessa. – Siinä on saanut aikaiseksi hyviä keskusteluja ihmisten kanssa. Keskustelut usein lähtevät Armeijan armeijamaisuuksista, jatkuvat omiin muistoihin ja kokemuksiin toiminnastamme ja siitä siirtyvät hengellisempiin aiheisiin. Melkein kaikilla on tavalla tai toisella kytkös Armeijaan, Taina toteaa hymyillen.

Jeesuksen ajolupa Taina mainitsi edellä, että hän oli kokenut upseerikutsumusta jo aiemmin. Hän selventää, että kutsu evankelioimi8 seen oli vielä varhaisempaa. SOTAHUUTO

”Haluaisin olla siis upseeri, joka käyttää lahjojaan, mutta pysyy tinkimättömänä Sanassa. ”

8 – Koin jo ennen Armeijaan tuloa, että on minun paikkani puhua ja viedä evankeliumia eteenpäin. Aiemmissa seurakuntayhteyksissäni se ei ollut selkeä valinta naiselle. Pelastusarmeija on hyvinkin naispainotteinen, niin täällä siihen on hyvä mahdollisuus. Näky odotti tulemistansa. Näin esimerkiksi monta vuotta samaa unta, jossa ajoin kortitta autoa ja pelkäsin poliisin pysäyttävän minut. Kun tulin Armeijaan ja pääsin puhumaan kokouksissa, uneni muuttui siten, että minulla olikin ajokortti. Koin tämän merkiksi siitä, että on aikani nousta esiin tekemään sitä, mitä Herra minulta toivoi. Työstöaika oli pitkä, mutta niin se oli Mooseksellakin, kun kahdeksankymppisenä lähti hortoilemaan erämaahan 40 vuodeksi, Taina naurahtaa. Haastatteluhetkellä upseeriopinnot eivät ole ehtineet vielä alkaa, mutta kyselen Tainalta, millaisia odotuksia hänellä on tulevien opintojen suhteen. – Luotan, että Jumala johtaa asiat oikealla tavalla. Huomaan olevani eri ihminen kuin silloin, kun pohdin upseeriopintoja ensimmäisen kerran. Tämän hakuprosessin eri vaiheet ovat olleet kiinnostavia. Psykologin haastattelussa nauroimme hänen kanssaan niin paljon, että poskiani särki. Saimme kokelasajalle paljon tehtäviä, ja ne ovat minulla vielä työn alla. Moniin asioihin on tutustuttava. Tämä pandemia-aika on vain tehnyt siitä hiukan haasteellisempaa. Hienoa, että pikkuhiljaa toimintoja on taas päästy avaamaan ja laajentamaan. 20 SOTAHUUTO

Toukokuun alusta syyskuun alkuun Taina toimi avustajana Lahden ja Kouvolan osastoissa. Upseerikoulun alettua syyskuussa hän on jatkanut Kouvolan osaston avustajana. Hän kertoo, etteivät avustajan tehtävät ole tuntuneet kovin erilaisilta. – Olen aiemminkin puuhaillut kaikkia toimistohommia. Nyt tämä on vain virallisempaa, ja saan siitä palkkaa, Taina naurahtaa. – Toki nyt teen enemmän puheita ja saarnoja. Aiemmin niitä teki kun pyydettiin ja jos huvitti. Kun olin mukana kahden osaston toiminnassa, puheenvuoroja tulikin melko tiiviisti. Tiukka tahti, Taina toteaa hymyillen ja iskee silmää osastonjohtaja Maaritille. Molempia naurattaa. Tainalla on näky vahvasta nuorisotyöstä. – Lahdessa osaston väki on varttuneempaa, täällä Kouvolassa on enemmän nuoria mukana. Armeija usein houkuttaa enemmän oheistoiminnan, kuten partion, kautta kuin suoraan jumalanpalveluksina. Nuoriso- ja vapaaajanohjaajan koulutuksen kautta katselen tiettyjä asioita hiukan eri kantilta. Olisi tärkeää saada lisää lapsia ja nuoria mukaan, sillä heistä kasvaa se tulevaisuus. Siihen haluaisin panostaa.

Ihmisläheinen ja uskossa tinkimätön Pyydän Tainaa tähyämään tulevaisuuteen ja kertomaan, millaisena upseerina hän näkee itsensä. – Haluan olla ihmisläheinen, mutta sellainen, joka puhuu tinkimättömäs-

ti Jumalan Sanaa. Eli en ole kovin liberaaliteologinen, niin että kaikki käy. Ei voi olla yksi jalka täällä ja toinen tuolla. Siinä vaiheessa, kun on puhumassa seurakunnan edessä, ei ole vastuussa vain kuuntelijoille vaan myös Jumalalle. Raamatussa sanotaan, että ne, jotka opettavat, tuomitaan rankemmin. Jos kuuntelijat eivät tunne Raamattua, he eivät voi ottaa kuulemaansa kriittisesti vastaan. Siksi puhujan vastuu on suuri. Sanan pitää olla tinkimättömästi Raamatusta. William Booth oli hyvin tarkka tästä, ja meidän ei tule tinkiä siitä. Jeesus on auktoriteettimme. Jeesus näyttää suunnan Isän luo ja Pyhä Henki kirkastaa Jeesusta. – Jumala puhuu meille ihmisille monin tavoin ja voi tavoittaa niitä, joita me ihmisinä emme kykene. Jumala välittää ja saattaa pelastaa ihmisen viimeiseltä virheeltä. Lauseessa ”Jeesus rakastaa sinua” on suuri voima. Voi kysyä itseltään: Mitä Jeesus tekisi? Tavoitteenamme on tulla enemmän hänen kaltaisekseen. Raamatussakin kehotetaan kannustamaan toisiamme. Kohdellaan toisiamme hyvin. Haluaisin siis olla upseeri, joka käyttää lahjojaan, mutta pysyy tinkimättömänä Sanassa. Pääasia on, että saan olla ihmisten kanssa, niin osastossa kuin vaikkapa sosiaalisessa työpisteessä. Sydän Jumalalle, käsi ihmiselle, näinhän sitä sanotaan.

Toni Kaarttinen Kuvat: Toni Kaarttinen & Tainan perhealbumi

KESKIVIIKON PYHITYSKOKOUKSET Internetissä klo 18–19

”Pyhitys ja missio” everstit Patrick ja Anne-Dore Naud

kapteeni Kati Kivestö Kokoussarja alkoi syyskuun alussa ja jatkuu 8.12. asti. Kokoukset järjestetään Microsoft Teams-ohjelmassa. Osallistuaksesi kirjoita internet-selaimeesi: www.pelastusarmeija.fi/keskiviikonpyhityskokous Tämä osoite ohjaa sinut Teams-sovellukseen. Kaikkia osallistujia pyydetään kirjautumaan kokoukseen 10 min ennen tilaisuuden alkua, jotta pääsemme aloittamaan ajoissa. Pidäthän oman mikrofonisi ja mielellään myös kamerasi suljettuna tilaisuuden aikana. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

”Pyhitys on Jeesuksen kaltaisuutta. Opetuslapseus on toimimista Jeesuksen tavoin. Toinen ei ole mahdollinen ilman toista. Sen lisäksi meidän tulee olla Jeesus toinen toisellemme.” SOTAHUUTO

Ajatuksia elämästä Kirjoittajamme pohtivat elämää, uskoa ja sydämellään olevia asioita.

Uskotko, että minulla oli Nissan? Luuk 15:20, 22–24: ”Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. Mutta isä sanoi palvelijoilleen: ’Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa!’” Jumalan olemassaoloon on aika tavallista suhtautua kuin agnostikko, joka epäilee asiaa, ja koska ei voi olla varma, päätyy olemaan uskomatta. Ehkä joku korkeampi voima tai kohtalo vaikuttaa jossain, ehkä ei. Jumalan olemassaoloon uskominen voi olla vaikeaa senkin vuoksi, että Jumalaa ei voi nähdä tavallisin silmin. Saati sitten siihen, että tällainen korkeampi voima olisi persoonallinen Jumala ja olisi kiinnostunut yhdestä ihmisestä. 22

SOTAHUUTO

Toisaalta aina ei ehkä huomaakaan, kuinka helppoa on uskoa johonkin sellaiseen, mitä ei näe. Jos väitän, että minulla oli ennen Nissan-merkkinen harmaa henkilöauto, uskoisitko? Arvelen, että saattaisit jopa uskoa, vaikka et ole nähnyt sitä. Aika monella ihmisellä itsellään tai läheisellä, jonka sanaan he luottavat, on ollut myös kokemuksia, joita he kuvaavat yliluonnollisiksi. Kokemuksia on mahdoton todistaa, mutta toisaalta omaan kokemukseen ja luotettavan ystävän kertomukseen haluaa silti luottaa ja uskoa. Jos näkymätön maailma on sittenkin totta, voisiko se olla myös persoonallinen? Voisiko Jumala sittenkin olla olemassa ja haluta ihmiselle hyvää?

tulee hänen luokseen. Jumala ei pakota, kuten tuhlaajapojan isäkään ei pakottanut lastaan väkisin jäämään luokseen. Jos vastaavasti ensimmäisen kerran tai uudelleen haluaa palata Isän luokse, syli on aina avoinna. Isä näki, heltyi, juoksi vastaan, sulki syliinsä ja järjesti juhlat! Saakoon tuhlaajapoika-vertauksessa isän suhtautuminen poikaansa muistuttaa meitä siitä, että tänäänkin Hänen luokseen voi tulla. Tänäänkin armo riittää. Vaikka elämässä tekisi virheitä, isä odottaa syli avoinna, että saisi antaa anteeksi ja järjestää juhlat.

Juha Koski talousjohtaja

Tuhlaajakertomuksessa kuvataan, kuinka isä lähestyy poikaansa. Se kuvaa, kuinka Jumala suhtautuu ihmiseen, joka

Kuva: Toby Parsons

? ?

Lausahduksia lasten suusta Lapsilta ja lastenlapsilta kuulee kaikkea hassua. Tästä voit lukea ystäviemme jakamia hauskoja ja fiksuja kommentteja. Kiitämme tarinansa jakaneita.

– Tyttäreni ihasteli pehmeää nukkea, ja kerroimme, että sitä sanotaan mollamaijaksi. Tyttö maisteli sanaa suussaan: ”Molla-Maija... Molla-mamma... Mollapappa!” Hänen mammansa nimi on Maija, ja nuori nainen on tunnettu tasa-arvon kannattamisesta ja ehdottomasta seksismin vastustuksesta. Näköjään sen juuret ovat jo varhaislapsuudessa!

– Lapsemme kävivät aikoinaan innokkaasti erilaisilla leireillä Nummelan lomakodilla. Koska meidän lapsillamme ei ole koskaan ollut mummola-nimistä paikkaa, kuopukseltamme menivät käsitteet sekaisin, ja hän ajatteli mummolan olevan sama paikka kuin Nummela.

– Meidän suvussa lapset muistavat isoäidit jo useammassa sukupolvessa siitä, että he syöttävät lapsille kasapäin jäätelöä. Yhteisessä Viron reissussa mamman ja papan kanssa oli tyttäreni mielestä parasta, kun syötiin jäätelöä joka päivä ja kaikkina aikoina. Minut mummi opetti syömään vaniljajäätelöä hillon kanssa, ja poikani maalasi isomummille lahjaksi lautasen kuvalla ”Jäätelöä isomummilla”. Odottelen innolla omia lapsenlapsia pakastin täynnä eri sortteja.

– Lapsenlapsemme ovat kovia kyselemään. Isoäidiltä on kysytty: ”Olitko sä mamma silloin pieni, kun dinosaurukset eli?” Isoisää on puolestaan pommitettu: ”Asuitteks te luolassa silloin kun sä olit pieni?” – Olimme mummolassa joulupöydässä ja mukana oli myös eno, jota näimme harvoin. Juttelimme joulunvieton syystä ja joku totesi, että nyt vietetään Jeesuksen syntymäjuhlaa. Lapsi siihen enolle: ”Oleks sää Jeesus?”

– Lastenlastemme suusta on kuultu seuraavaa: ”On kiva, että on sellaisia ihmisiä kuin mamma ja pappa, joilla ei ole omia lapsia, niin ne jaksavat olla lasten kanssa.”

SOTAHUUTO 23

a sa. Hän opetta rakennuskoulus an nn . lli le Ta sil ai na ul ettaja sille koul Vesse toimii op peruskouluikäi tä yö ut pu kä ilua aikuisille se onekaluverho

ssen intohimo.

Ve Hiihtäminen on

Vesse o n ollut Sotahu Haastat udon k telussa ansikuv hän ker apoika toi opis numero kelusta ssa 01/2 ja ajasta 016. an Pela stusarm eijalla.

SOTAHUUTO

Minä & Pelastusarmeija Työntekijöitä, ystäviä, upseereita, sotilaita, siviilijäseniä, vapaaehtoisia – olemme kaikki osa Armeijaa! Sarjassa esitämme enemmän tai vähemmän kiperiä kysymyksiä. Tässä kuussa niihin vastaa:

Vesse Jämsä

pelastussotilas ja soittokunnan johtaja, Koplin osasto, Viro

Milloin tutustuit Armeijaan ensi kerran? – Armeijaan tutustuin ensi kerran 6-vuotiaana. Äitini otti meidät mukaansa. Miksi halusit liittyä Armeijaan? – Armeija on hyvä paikka. Kun olin lapsi ja nyt nuorena ympärilläni on ollut monia Jeesusta seuraavia sotilaita. Tällä rakkaudella on ollut minuun hyvä vaikutus. Mitä teet työksesi? – Olen ammattiopettaja Tallinnan rakennuskoulussa. Opetan huonekaluverhoilua aikuisille sekä puutyötä peruskoulun opiskelijoille. Kun olit lapsi, miksi halusit tulla isona? – Pidin lapsena eniten puutöistä. Peruskoulun jälkeen ymmärsin, että haluan puutyön opettajaksi. Jos voisit näytellä elokuvassa, mikä roolihahmo olisit? – Jean-Claude Van Damme. Kuka on sankarisi? – Kaikki, jotka eivät pelkää rakastaa Jeesusta, ovat sankareita. Mikä on elämäsi tunnuslause? – Jeesus on hyvä perusta, jolle rakentaa!

Mitä teet vapaa-ajalla? – Pidän kevyestä urheilusta. Jos lunta riittää, niin pidän kovin hiihtämisestä. Mikä on ensimmäinen levy, jonka ostit? – Andres Jäätma: Kuhugi viib iga tee. Mikä on lempi raamatunpaikkasi? – Paavalin ensimmäinen kirje korinttilaisille 13: 1–13. Jos voisit poistaa maailmasta yhden asian, mikä se olisi? – Pahat henget.

Mikä on paras neuvo, mikä sinulle on koskaan annettu? – Vilpitön, hyväntahtoinen neuvo on paras.

Mitä pelkäät? – Pelkäsin hiihtää alamäkeä nopeudella 55 km tunnissa, mutta nyt rakastan sitä.

Mitä rakastat itsessäsi eniten? – Olen iloinen, että Herra on antanut minulle korvat kuunnella hänen hiljaista ääntänsä.

Sinut on lukittu huoneeseen yhdeksi päiväksi. Kenen kanssa haluaisit viettää sen? – Erittäin mielelläni veljeni kanssa.

Mikä on ollut elämäsi paras hetki? – Pelastuminen Jeesuksen nimessä on ehdottomasti elämäni paras hetki.

Minkä kirjan ottaisit autiolle saarelle? – Tommy Hellsten: Tietäjä. Kuvittele, että sinulla on tunnusbiisi, joka lähtee soimaan, kun astut huoneeseen. Mikä tämä biisi on? Canon in D (katso YouTubesta: bit.ly/brasscanonind).

Mikä on tärkeintä elämässäsi? – Shalom! Kerro jotain mielenkiintoista, mitä muut eivät ehkä tiedä sinusta: – Luulen, että kaikki tärkeä on sanottu. Kuvat: Vessen valokuva-albumi & Sotahuudon arkisto

SOTAHUUTO 25

Krigsropet Frälsningsarmén har svenskspråkiga aktiviteter i Finland, t.ex i Helsingfors, Borgå och Vasa. På de här sidorna har vi material på svenska från Frälsningsarmén i Finland, Sverige och andra delar av världen.

Funderingar kring föräldraskap Ett av livets mest krävande uppdrag är att vara förälder. Det utmanar en och ålägger en ett stort ansvar. Trots allt är det också ett av de uppdrag där du liksom har blivit kastad i vattnet på bassängens djupaste ställe för att lära dig att simma. Hur många guideböcker om föräldraskap du än må ha läst kan ingen av dem svara på alla frågor som du stöter på i din egen situation och med dina egna barn. Tämä kirjoitus julkaistaan suomeksi kotisivuillamme lokakuun aikana. Men det är också ett uppdrag där du får uppleva livets största välsignelser och glädjeämnen. Ingenting ger större behållning än det, när du efter att ha vakat flera timmar nattetid och till sist hör ett mjukt och jämnt snusande bredvid dig. Eller när du efter att ha vakat en hel natt hör fem- och treåringarna vid morgonmålet diskutera huruvida farfar kan gå eller inte (vår farfar sitter i rullstol och kan gå kortare sträckor på sitt eget sätt och vår då treåring beskrev med egna ord att han gick ”som en pingvin” och visade hur det gick till). Eller när din tonåring till sist kommer till dig med sitt livs svåraste problem och med hjärtskärande gråt öppnar sitt hjärta för dig och ni tillsammans kan gråta, söka efter utvägar och be. Föräldraskapet är vackert och uppbyggande, men det kan också riva sönder. Finns det någon annan del i en männis26

SOTAHUUTO

kas liv där hon känner sig mer otillräcklig och oerfaren och samtidigt nyttig och älskad. Ena stunden vill du riva håret av ditt huvud och följande minut dränka din livliga unge med pussar och kramar. Livet tycks färdas från noll till hundra i en berg- och dalbana. Det är åtminstone min erfarenhet. Hur kan vi som kristna föräldrar stötta våra barn i en tid då världen drar bort från Gud med allt större hastighet? Många upplever traditionella kristliga värderingar som frånstötande och gammalmodiga. Ja, när barnen var små var också bekymren ganska små. Men när de växer och blir självständiga blir också bekymren större. Naturligtvis ifrågasätter ungdomarna sig själva och sina känslor och för en inre kamp. Det är en svår tid när man växer

och söker sin egen väg. Men ännu svårare blir det med den nuvarande världens otaliga, ständigt pågående uppmaningar om hurudan man borde vara. För att finna sin identitet borde man fundera på sin sexualitet, sitt kön, all slags medborgaraktivism och allt möjligt annat. Det gäller att hela tiden hänga med i den senaste trenden för att inte hamna på efterkälken. Genom hela mänsklighetens historia har den yngre generationen velat ta ställning i aktuella ärenden, vilket ingalunda är någonting illa i sig., men många av dagens trender slår rakt mot det egna jaget hos en ung människa som ännu växer och är i ett utvecklingsskede, mer än någonsin förr. Om det förr var sociala och samhälleliga ärenden på agendan har man idag dessutom blandat enbart känslomässiga identitetsfrågor i soppan vilka kan ha långtgående följder för resten av livet.

Hur kan vi skydda dem från att göra ödesdigra fel? Ett dåligt svar är att det kan vi egentligen inte. Efter en viss ålder fattar var och en sina egna beslut oberoende av uppfostran. Ibland är det dåliga val och föräldrarna borde inte ha dåligt samvete för det om de har gjort så gott de har kunnat.”En perfekt uppfostran är ingen garanti för att barnen blir perfekta. Se bara på Adam och Eva. De hade en perfekt Fader och växte upp i en perfekt omgivning. Ändå gjorde de uppror! Vad får oss att tro att vi skulle kunna klara det bättre? ”(Dr Christopher Yuan, ’Helig sexualitet och evangelium’) Egen övers. Den goda nyheten är den att Gud har svaret, evangelium! Vi får bära våra barn i bön, be om kärlek och vishet åt oss själva. Jesus var full av nåd och sanning och vi ska dela med oss av båda, också då det är svårt och barnen inte vill ta emot sanningen. Vi kan bara förankra oss i Guds ord så att sanningen inte försvinner hur mycket världen än må vråla. Jesus säger att vi alla måste födas på nytt, annars kan vi inte se Guds rike (Joh.3:3). Då har det alltså ingen betydelse hurudana vi är när vi föds, ingen av oss behöver söka sig själv och sin identitet i

detta livet, för var och en av oss föds till denna syndiga värld i ett syndigt tillstånd. Också våra ljuvliga barn. Syndafallet åstadkommer orättvisor, förvrängningar och sjukdomar i hela världen och i oss alla. Det är orsasken till allt kaos och därför är vår identitet på villovägar, om vi inte blir födda på nytt. När vi har fötts på nytt har vi vår identitet i Kristus, i honom förnyas vi alla så småningom helt och hållet. Och det är den goda nyheten. Som föräldrar stöder vi småttingarna när de börjar gå, redo att lyfta upp dem i famnen när de tar sina första vacklande steg eller försöker klättra uppför trappstegen. Vi står som modell och lär dem att ta fart i gungan och hålla balansen på cykeln. Samma uppgifter men i lite annan skepnad, ligger framför oss när barnen närmar sig vuxenåldern. Vi stöder dem och leder dem på vägen mot ett självständigt liv, och gärna ger vi dem en kärleksfull kram i krävande situationer. Vi undervisar dem om sanningarna i Guds ord och hur man ska leva som Jesu egen i den här världen. Vi ger dem exempel på att

man alltid får komma till Jesu kors på nytt och ta emot hans nåd och eviga kärlek samt kraft att gå vidare mot Kristus. Hur de ska kunna stå emot den onde och finna sin egen plats och identitet i Kristus och Guds rike. Det här är ett alltför krävande uppdrag för oss, som jag har nämnt tidigare, vi kan inte skydda våra barn från allt. Men jag kan med säkerhet säga att Gud hör varenda bön, suck och gråt. Ingen kan lova att allting kommer att gå lätt och fint, Men i Guds ord finns löftet att Allt verkar till deras bästa som älskar Gud (Rom.8:28), även i svåra tider. Vi vill därför sikta på ett föräldraskap fullt av Guds kärlek, och vi vill slösa av den kärleken på våra barn och deras vänner. Vi vill vara trygga fyrar på livets stormiga hav som belyser Guds ords sanningar och visar på Kristus, och som inte flyter med världens åsikter för att bli populära men samtidigt vilseledande.

Eija Kulmala löjtnant Foto: Anastasia Gepp

SOTAHUUTO

a l a m u J o k u u s ut

a u n si

i s k i r e e ups ? n a a j i e m r a s Pelastu Ota yhteyttä kokelassihteeriin: kokelas.osasto@pelastusarmeija.fi

Virallinen tiedonanto Muutoksia määräyksissä Kokelas Taina Kaikkonen aloittaa upseerikoulutuksen 1.9.2021, jolloin hänestä tulee kadetti. Samalla hänen määräyksensä Lahden osaston avustajana päättyy.

Luutnantti Kirill Burunov on nimetty 1.9.2021 alkaen miestyön vastuu-upseeriksi. Tämä on lisämääräys, ja Kirill jatkaa edelleen Kotkan osaston johtajana.

Taina jatkaa edelleen upseeriopintojensa ohella Kouvolan osaston avustajana.

Kapteeni Esa Nenosen määräys miestyön vastuu-upseerina päättyi 31.8.2021 ja hän on vastaanottanut lisämääräyksen vankilatyön vastuu-upseerina 1.9.2021 alkaen.

Kiitos, kun muistatte rukouksin Tainaa ja myös toisia kadetteja sekä heidän perheitään.

Radio & TV Aamuhartaus YLE Radio 1 la 30.10. klo 6.15 ja 7.15 lehtori Jorma Pollari 28

SOTAHUUTO

Seuraavassa numerossa: Helsingin etsivä nuorisotyö – nuoren rinnalla kulkien

2€ n

Lokakuu 2021

Sivut 14–15

leirimummIt

Sotahuuto

muistathan

– hyvän ilmapIirin aIruet

ekologisen vaihtoehdon – sotahuudon digilehden!

Sivut 10–13

IsovanhempaInvapaa:

pIeni ele, suuri teko

SOTAHUUTO

Sotahuudon voi tilata myös digilehtenä paperisen lehden sijasta. Tilaamalla elektronisen version saat tuoreen Sotahuudon aina kuunvaihteessa sähköpostiisi PDF-tiedostona, jonka voit lukea silloin kun sinulle sopii. Lehtitilauksen voit tehdä takasivumme kupongilla tai kotisivullamme: pelastusarmeija.fi/sotahuuto Sotahuudon arkistoon lehdet ilmestyvät kuukauden viipeellä: pelastusarmeija.fi/uutisia/sotahuudon-arkisto

Tilaamalla tuet hyvää työtä.

Uskomme rukouksen voimaan! Rukoilemme jokaisena arkipäivänä aamuhartauksissamme. Lähetä esirukouspyyntösi meille: pelastusarmeija.fi/esirukous, sähköpostitse rukous@pelastusarmeija.fi tai kirjeitse Pelastusarmeija, PL 161, 00121 Helsinki, kuoreen merkintä ”Esirukous”

Kuinka tulla uskoon? Ei ole yhtä ainoaa oikeaa valmista kaavaa, jonka mukaan ihminen tulee uskoon. Monet ovat kuitenkin kokeneet, että tämä rukous on ollut hyvä ensimmäinen askel henkilökohtaiseen suhteeseen Jumalan kanssa.

Komentaja Eva Klemanin hartauskirja-trilogian viimeinen osa. Kuvitettuna jälleen komentaja Christina Kjellgrenin kauniilla akvarellitöillä. Saatavana myös ruotsinkielisenä. 15 € + postikulut. Koko trilogia (myös ruotsinkielisenä): Omin silmin, Nyt aamu tulee useammin ja Tänään elän yhteishintaan 25 € + postikulut Tilaukset: kauppaosasto@pelastusarmeija.fi, (09) 681 2300 / Kauppaosasto

Kiitos siitä, että kuolit puolestani ristillä, jotta voin saada anteeksi ja tulla vapaaksi. Kiitos siitä, että tarjoat minulle anteeksiantamuksen ja Pyhän Hengen lahjaksi. Tule elämääni Pyhän Henkesi kautta ja ole kanssani ikuisesti. Kiitos, Herra Jeesus. Aamen. SOTAHUUTO 29

Käännetty Alfa-materiaalista Alfa Suomen luvalla.

Tänään elän

Herra Jeesus Kristus, Olen todella pahoillani niistä asioista, joissa olen tehnyt väärin elämässäni. Anna minulle anteeksi. Luovun nyt kaikesta, minkä tiedän vääräksi.

Museon aarteet

Museonäyttelyn kiehtovat esineet kertovat Pelastusarmeijan 130-vuotisesta taipaleesta Suomessa.

Anna Sahlsténin (1859–1931) öljyvärimaalaus Tuntematon sotilas on vuodelta 1893. Ei tiedetä, kuka on toiminut maalauksen pelastussotilaan mallina. Anna Sahlstén oli suomalainen taidemaalari ja piirustuksenopettaja. Hän oli yksi nykyisen Kuvataideopettajat ry:n perustajista ja toimi yhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtajana. Sahlstén maalasi savolaisia ja pohjalaisia kansantyyppejä usein tupa- tai kirkkoympäristössä, lisäksi hän maalasi alttaritauluja. Monet suomalaiset muistavat Pauligin kahvipaketeista Sahlsténin maalauksen Kolme kahvia juovaa mummoa. Sahlsténin kansainvälisesti tunnetuimpia teoksia on Turun taidemuseon kokoelmissa oleva Leipähuolia, joka oli näytteillä Pariisissa vuonna 1896. Pelastussotilasaiheista teosta Pelastusarmeija on lainannut moniin näyttelyihin.

Lisää aarteita Pelastusarmeijan museossa Uudenmaankatu 40, Helsinki (sisäänkäynti pihan puolella) Vuonna 2019 uusitussa museonäyttelyssä esitellään Pelastusarmeijan historiaa sekä kansainvälisestä että kansallisesta näkökulmasta. Pääset tutustumaan kiehtovien esineiden kautta järjestön tarinaan ja toimintaan Suomessa aina alkuaikojen hankaluuksista nykypäivään saakka.

Koronarajoitusten takia tarkista museon tämänhetkiset aukioloajat kotisivuiltamme: pelastusarmeija.fi/museo 30 SOTAHUUTO

2€ n

Lokakuu 2021 n

Sotahuuto

pelastusarmeija etsii

lähihoitajia iltalaan

Iltalan hoitokoti sijaitsee Espoon Viherlaaksossa hyvien kulkuyhteyksien varrella. Kotimme on 60-paikkainen asumispalveluyksikkö, joka tarjoaa ympärivuorokautista tehostettua palveluasumista läntisen Uudenmaan ikäihmisille. Jokaisella asukkaalla on oma huone, jonka hän voi kalustaa tutuilla huonekaluilla ja tavaroilla. Työkulttuurissamme korostuvat avoimuus ja positiivisuus sekä elämänmakuinen arki. Haluamme tarjota asukkaillemme turvallisen ja hyvän hoidon rauhallisessa ilmapiirissä huomioimalla heidän fyysiset, psyykkiset, sosiaaliset ja hengelliset perustarpeensa. Pyrimme tukemaan asukkaan omatoimisuutta sekä kunnioitamme heidän yksilöllisyyttään ja itsemääräämisoikeuttaan. Laadukkaan perushoivan lisäksi tarjoamme asukkaillemme monipuolista aktiviteettia sisällä ja ulkona. Lähihoitajien lisäksi Iltalassa työskentelee sairaanhoitajia, keittiötyöntekijöitä, laitoshuoltajia ja pesulatyöntekijä, jolloin lähihoitaja voi keskittyä hoitotyöhön ja kehittämään omia vahvuuksiaan. Työnkuva Lähihoitaja työskentelee osana vastaavan sairaanhoitajan luotsaamaa tiimiä. Hänen työnkuvaansa sisältyy asukkaiden tarvitsemasta perushoivasta huolehtiminen ja osaston mielekkään arjen kehittäminen ja toteuttaminen. Lähihoitaja toimii myös omahoitajana, jonka vastuualueisiin kuuluvat RAI-toimintakykyarvioinneista, palvelu- ja hoitosuunnitelmista sekä läheisyhteistyöstä huolehtiminen. Työsuhde on vakituinen. Mitä odotamme sinulta Hakijalta odotamme valmiuksia itsenäiseen ja tiimityöskentelyyn, kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja aitoa halua työskennellä ikäihmisten parissa.

Lisäksi hakijalla tulee olla hyvä suullinen ja kirjallinen suomen kielen taito. Hakemaasi tehtävää varten sinulla täytyy olla sosiaali- ja terveysalan perustutkinto sekä tartuntatautilain 48 §:n mukainen rokotussuoja. Iltala on savuton työpaikka. Tarjoamme mahdollisuuden tehdä merkityksellistä työtä arvostetussa kansainvälisessä järjestössä. Saat hyvän perehdytyksen sekä esimiehen ja laajan organisaation tuen. Mukavien työkavereiden ja kannustavan työilmapiirin lisäksi tarjoamme sinulle työterveyshuollon sekä liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun ePassin kautta. Kannustinjärjestelmämme sisältää myös muita etuuksia, kuten isovanhempainvapaan. Annamme aikaa kohtaamisille ja panostamme työntekijöidemme osaamiseen ja työhyvinvointiin, hyvään vuorovaikutukseen ja johtamiseen kaikissa toimipisteissämme. Noudatamme yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Hakumenettely Lähetä hakemuksesi ja CV osoitteeseen iltala@pelastusarmeija.fi Lisätietoja tehtävästä antaa Iltalan johtaja Kirsi Hakkarainen 045 657 6776 Tutustu Iltalaan osoitteessa: pelastusarmeija.fi/iltala

PELASTUSARMEIJA on hyväntekeväisyysjärjestö ja kristillinen yhteisö, joka tunnetaan vahvana kotimaan auttajana. Palveluksessa on eri alan asiantuntijoita esim. sosiaalialan, hallinnon, viestinnän, myynnin ja varainhankinnan osa-alueilta. Teemme hengellistä ja sosiaalista työtä 25 paikkakunnalla ympäri Suomen ja olemme tunnettuja mm. vähävaraisten tueksi järjestettävästä Joulupata-keräyksestä ja muusta sosiaalisesta avustustoiminnastamme, Sotahuuto-lehdestä ja hyväntekeväisyysmyymälöistämme. Työntekijöiden määrä on 350 ja vuosittainen liikevaihto on noin 24 miljoonaa.

Sotahuuto on Pelastusarmeijan lehti, joka ilmestyy 11 kertaa vuodessa Se kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

KRIGSROPET

Frälsningsarméns tidning i Finland Tilaukset: puh. (09) 681 2300 sotahuuto@pelastusarmeija.fi pelastusarmeija.fi/sotahuuto Tilaushinnat: Suomeen ja Viroon vuosikerta 25 €, muihin maihin 50 € Pelastusarmeijan virallinen äänenkannattaja Suomessa 131. vuosikerta Kansallinen päämaja ja toimitus: Uudenmaankatu 40, Helsinki Postiosoite: PL 161, 00121 Helsinki Puhelinvaihde: (09) 681 2300 Sähköposti: sotahuuto@pelastusarmeija.fi Kotisivut: pelastusarmeija.fi facebook.com/pelastusarmeija Kansallinen johtaja: Eversti Patrick Naud Vastaava toimittaja: Esa Nenonen Toimitussihteeri ja ulkoasu: Toni Kaarttinen Toimituskunta: Patrick Naud, Esa Nenonen, Toni Kaarttinen, Mira Vuorenpää, Saara Ertamo, Heidi Vuorenoja Perustaja: William Booth Kansainvälinen johtaja: Kenraali Brian Peddle Kansainvälinen päämaja: The Salvation Army, IHQ, 101 Queen Victoria Street, London EC4P 4EP, UK Toimitus ei vastaa pyytämättömistä kirjoituksista Painopaikka: Savion Kirjapaino Oy, Kerava 2021 ISSN 0356-3340 (painettu) ISSN 2489-5814 (verkkojulkaisu)

Kansikuva: Toni Kaarttinen

SOTAHUUTO

Hyvää sanomaa syksyisiin päiviin Haluan tilata Sotahuudon Tilaamalla tuet Pelastusarmeijan työtä kotimaan vähävaraisten hyväksi. Tilaushinnat: Suomi ja Viro, vuosikerta, 25 €, Muut maat, vuosikerta, 50 € Nyt on mahdollista tilata myös digilehti paperisen sijasta! Tilaan itselleni

Tilaan ystävälleni. Ystäväni nimi ja osoite (tai sähköpostiosoite, jos digitilaus):

Tilaan digilehden

Nimeni: Osoitteeni: Sähköpostini: Puhelinnumeroni:

Vastaanottaja maksaa postimaksun

Suomen Pelastusarmeijan Säätiö Tunnus 5007467 00003 Vastauslähetys

Sotahuuto 21/10

Articles inside

Isovanhempainvapaa: pieni ele, suuri teko

Museon aarteet

Tässä kuussa

Leirimummit – hyvän ilmapiirin airuet

Lausahduksia lasten suusta

Kaukana asuvat isoäidit tietävät Perheyhteyden vaaliminen on tärkeää!