Sotahuuto 2023/11

2€ n

Marraskuu 2023 n

Sotahuuto

Sivut 16–20

Suru kulkee osana elämää

Sivut 8–13

”Naisvankilan pomo” Kaisa Tammi:

Olemme kaikki vain ihmisiä Sivut 6–7

Vankina vankien joukossa

SOTAHUUTO

1

2

SOTAHUUTO

Sotahuuto

n

Krigsropet

n

Pelastusarmeijan lehti

Tässä

n

Marraskuu 2023

n

2€

numerossa

04

Toimitukselta

05

Tässä kuussa

06

Vankina vankien joukossa

08

”Naisvankilan pomo” Kaisa Tammi: Olemme kaikki vain ihmisiä

14

Kutsuttu sotilaaksi

16

Suru kulkee osana elämää

21

Raamatun arkeologia

24

Ison Omenan kauppakeskukseen avautui iCare-myymälä

26

Stjärnor och fulpluppar eller kanske en post-it lapp

28

Minä & Pelastusarmeija

29

Pelastusarmeijan termit tutuksi

30

Viimeinen sana 08

SOTAHUUTO

3

toimitukselta

Elämän käännekohtia Aika on siitä merkillinen, että joskus se tuntuu kiitävän eteenpäin, mutta toisinaan taas pysähtyvän täysin. Ainoa varma asia on, että vaikka maailmankaikkeuden Luojan silmissä aika jatkuu jatkumistaan, ihmiselämässä ajalla maan päällä on päätepiste. Pyhäinpäivä muistuttaa meitä siitä.

Vankilaan päätyminen edustaa joidenkin ihmisten elämässä pysähtymisen hetkeä. Everstiluutnantti Saga Lippo kertoo Pelastusarmeijan vankien parissa tekemän työn historiasta ja tästä päivästä. Vankilanjohtaja Kaisa Tammi on tehnyt pitkän uran naisvankien parissa. Hän kertoo elämästään ja työstään.

Kun maanpäällinen elämä tulee päätökseensä, se herättää monenlaisia kysymyksiä ja tuntemuksia sekä läheisissä että tilanteita työssään kohtaavissa ammattilaisissa. Surevan kohtaaminen -sivuston asiantuntija Sirpa Mynttinen ja kokemusasiantuntija Marja Väisänen tarjoavat tähän apua.

Ruotsinkielisessä kolumnissa Kati Nordström muistuttaa, kuinka suuri merkitys on sillä, että saamme tuntea olevamme arvokkaita juuri sellaisina kuin olemme riippumatta siitä, mitä elämässämme tapahtuu ja on tapahtunut.

Kristilliseen uskoon sisältyy aina toivo. Kaikki ei ole vielä tässä, vaan tämän elämän jälkeen on luvassa jotain vielä parempaa. Raamatussa Jeesus lohduttaa opetuslapsiaan: ”Älköön teidän sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan.” (Johannes 14:1–2).

Siunauksen valoa pimeän keskelle!

Kati Kivestö kapteeni vastaava toimittaja

Miten olemme onnistuneet?

Olemme kiinnostuneita kuulemaan, mitä mieltä olet lukemastasi lehdestä.

Lähetä meille niin ruusuja kuin risujakin. Voit myös tehdä ehdotuksia aiheista, joista haluaisit tulevaisuudessa lukea.

Lähetä palautteesi osoitteeseen: sotahuuto@ pelastusarmeija.fi 4

SOTAHUUTO

tässä kuussa

Pelastusarmeijan johtajat nostavat tärkeitä ja ajankohtaisia asioita valokeilaan

KUOLEMAN VARJOSTA ELÄMÄÄN Tiesitkö, että ”marras” on vanha sana, joka tarkoittaa kuolemaa? Mitä sinulle tulee mieleen, kun ajattelet marraskuuta? Ehkä pimeys, väsymys, jatkuvat sateet, lahoavat lehdet, hiljalleen jäätyvät vedet, kuoleva luonto... En muista kenenkään koskaan sanoneen, että marraskuu olisi hänen lempikuukautensa.

Moni varmaan kokee, että se on ylimääräinen ei-mikään-kuukausi, jonka yli voisi ihan hyvin hypätä. Takana on syksyn upea ruska ja edessäpäin loistavat jo joulun valot, mutta mitä tekee marraskuulla!

Marraskuun alussa, vuoden pimeimpään aikaan, vietetään niin meillä kuin muuallakin pyhäinpäivää. Monessa maassa se tunnetaan halloween-juhlana, jolloin pukeudutaan naamiaisasuihin ja kuljetaan ovilla pyytämässä makeisia. Perinteinen suomalainen pyhäinpäivä on sen sijaan hiljainen ja harras päivä, jolloin monet vievät kynttilöitä läheistensä haudoille.

Tapa yleistyi sotien jälkeen, kun koko Suomen yllä leijui kollektiivinen suru ja kaipaus.

Pyhäinpäivä saattaa olla monelle – etenkin hiljattain läheisensä menettäneelle – raskas päivä, mutta se on samalla päivä, jona voidaan iloita toivosta. Sinä päivänä meitä rohkaistaan kiittämään paitsi eletystä elämästä myös siitä iankaikkisen

elämän toivosta, joka Kristukseen uskovilla on.

Profeetta Jesaja vertaa ihmisen elämää ”kuoleman varjon laaksossa” kulkemiseen. Maanpäällisessä elämässämme kuolema on tavalla tai toisella koko ajan läsnä. Harva välttyy surulta elämänsä aikana. Moni joutuu pelkäämään omaa tai läheistensä ennenaikaista kuolemaa, ja mikä on varmaa: jokainen kohtaa oman kuolemansa ennemmin tai myöhemmin.

Tiedämme, että syksyisin luonto kuolee vain herätäkseen talven jälkeen uuteen elämään. Samalla tavalla kristityn elämä ei pääty kuolemaan, vaan päinvastoin. Se, mitä me kutsumme kuolemaksi onkin loppujen lopuksi siirtymistä kuolemasta elämään, aikaan ja paikkaan, jossa kuolemaa ei enää ole, eikä sitä tarvitse enää edes mainita.

Lohduttakoon meitä syksyn pimeydessä seuraava Ilmestyskirjan teksti: ”Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.”

Saga Lippo

everstiluutnantti territorion komentaja

”Pyhäinpäivä saattaa olla monelle – etenkin hiljattain läheisensä menettäneelle – raskas päivä, mutta se on samalla päivä, jona voidaan iloita toivosta.

Sinä päivänä meitä rohkaistaan kiittämään paitsi eletystä elämästä myös siitä iankaikkisen elämän toivosta, joka Kristukseen uskovilla on. ”

SOTAHUUTO

5

VANKINA VANKIEN JOUKOSSA Kun Pelastusarmeija tuli Suomeen 1800-luvun lopulla, kaikki eivät katsoneet sitä hyvällä.

Pelastusarmeijan tapa julistaa kristinuskoa poikkesi totutusta, mikä herätti monissa hämmennystä.

Joitakin viranomaisia huolestutti myös liikkeen kansainvälinen luonne ja sen armeijamaisuus.

Tämän takia monella paikkakunnalla asetettiin Pelastusarmeijalle kokoontumiskieltoja, ja sen jäseniä kiellettiin käyttämästä merkkejä virkapuvussaan.

Pelastusarmeijalaiset kuitenkin uhmasivat näitä kieltoja, jotka eivät perustuneet lakiin, vaan sen mielivaltaiseen tulkintaan. Tästä seurasi, että jotkut pelastusarmeijalaiset joutuivat vangituiksi.

Erityistä huomiota herätti vuonna 1890 Porin maistraatin toimesta tapahtunut kahden miesluutnantin kuljettaminen vankijunalla Turkuun ja sieltä edelleen Helsinkiin.

Samaa oli tapahtunut Ruotsissa, missä vankiloista puhuttiin jopa ”Pelastusarmeijan teologisena korkeakouluna”.

Suomessakin monet upseerit kieltäytyivät maksamasta sakkoja ja valitsivat niiden sijaan mieluummin vankilatuomion.

Sen lisäksi, että pidätykset herättivät tiedotusvälineiden huomion, ne avasivat myös pääsyn vankiloihin kertomaan evankeliumia sinne joutuneille rikollisille.

Vankilaan kutsuttuna Vuonna 1917 julkaistiin Sotahuuto-lehden yleisöpalstalla kirje eräältä Kakolan vangilta, joka kirjoitti näin: ”Turun II osaston sotilaat! Me Kakolan vangit pyydämme saada lausua teille sydämelliset kiitokset vierailunne johdosta. Teidän soittonne ja laulunne tenhovoima loihti silmäimme eteen lapsuuden onnellisen ajan...” Kirjoittaja jatkaa kertomalla, kuinka vangit olivat pitkän aikaa toivoneet, että pelastusarmeija saisivat vierailla heidän luonaan. Viranomaiset olivat sen kuitenkin ankarasti kieltäneet kunnes Kakola sai nuoren uudistusmielisen johtajan Erik Mandelinin, joka kuunteli vankien toivomuksia ja salli Pelastusarmeijan vierailut. Pelastusarmeijan ensimmäinen jumalanpalvelus Kakolas6

SOTAHUUTO

Lounas Nro 3 /1

891 uutisoi ka

hden miesluut

nantin vangits

emisesta.

Kuvitus: Estherpoon

sa pidettiin 22.4.1917, ja kirkon kerrotaan tuolloin olleen täynnä harmaapukuisia vankeja.

Kirjeessään tämä tuntematon vanki kiitti tuosta vierailusta ja vakuutti, että vangit odottavat Pelastusarmeijan tulevan pian uudestaan. Kirje päättyy voimakkaaseen vetoomukseen: ”Te olette voittaneet etuvarustukset, alkakaa nyt yleinen rynnistys itse linnoitusta vastaan, jota perkele joukkoineen puolustaa.”

Kakolan tapahtumista kului kuitenkin vielä vuosia ennen kuin Pelastusarmeijan sallittiin virallisesti aloittaa työ vankiloissa. Jalka oli kuitenkin jo saatu oven väliin. Satunnaisia vierailuja tehtiin silloin tällöin, mutta pelastusarmeijalaiset saivat vain laulaa ja soittaa vangeille, saarnata ei ollut lupa. Mutta luultavasti juuri Pelastusarmeijan kansanomainen tapa esittää lauluja puhutteli vankeja. Sanoma välittyi niistä kielellä, johon kuulijat olivat tottuneet.

Myös Sotahuuto-lehdet olivat vankien keskuudessa suosittuja.

Kansalaissodan jälkeen vankilat olivat täynnä poliittisia vankeja. Viranomaiset tarvitsivat ja pyysivät apua Pelastusarmeijalta, vaikka virallista lupaa yhteistyöhön ei vielä ollutkaan. Pelastusarmeijalaiset saivat muun muassa käydä pitämässä kokouksia ja kirjoittaa joulukirjeitä yksinäisille vangeille, joilla ei ollut omaisia. Vuonna 1923 sosiaalisen työn johtaja brigadööri Hilma Randelin kirjoitti omin käsin 70 kirjettä. Seuraavana vuonna Pelastusarmeija lähetti vangeille ym-

päri Suomen yhteensä noin 6 000 kirjettä.

Vuonna 1932 Pelastusarmeija vihdoin sai virallisen luvan tehdä vankilatyötä – tosin aluksi lupa myönnettiin vain muutamalle nimetylle henkilölle. Pelastusarmeijan tekemä vankilatyö on jatkunut katkeamatta tuosta ajasta tähän päivään asti.

Pelastusarmeija on nykyään osa Kristillistä vankila- ja kriminaalityön yhteistyöverkostoa, joka tunnetaan nimellä Prison Fellowship Finland eli PFF. Vuosien mittaan monet Pelastusarmeijan upseerit, sotilaat ja vapaaehtoiset ovat osallistuneet PFF:n järjestämiin koulutuksiin ja vierailevat säännöllisesti Suomen eri vankiloissa pitämässä jumalanpalveluksia. Vangeilla ja heidän perheillään on myös mahdollisuus hakea taloudellista tukea Pelastusarmeijasta.

Ei vapaata vangita voi Pelastusarmeijan perustaja, kenraali William Booth julisti viimeisekseen jääneessä kuuluisassa saarnassaan: ”Niin kauan kuin miehet menevät vankilaan yhä uudestaan ja uudestaan kuten nyt, tahdon taistella. Niin kauan kuin on jäljellä yksikin juomari, niin kauan kuin kaduilla on yksikin eksynyt tyttö, niin kauan kuin yksikin sielu on pimeydessä vailla Jumalan valkeutta, tahdon taistella.” Eräässä suositussa Pelastusarmeijan laulussa puolestaan lauletaan: ”Tänään vielä työ ja matka jatkuu, vielä palvelumme kesken on. Monen vangin, vanhuksen ja sairaan mieli maassa on ja lohduton.”

Pelastusarmeija ei ole koskaan kaihtanut ”rynnätä niitäkään linnoituksia vastaan, joita perkele joukkoinen puolustaa” – kuten tuntemattomaksi jäänyt Kakolan vanki vuonna 1917 kirjoitti. Jokaisen ihmisen tulee kuulla sanoma rakastavasta ja anteeksi antavasta Jumalasta. Kukaan ei kulje niin syvällä, ettei Jeesuksen käsi kurottuisi sinnekin.

Aloittaessaan maanpäällisen toimintakautensa Jeesus avasi Jesajan kirjan, josta hän luki oman ohjelmajulistuksensa, joka kuului: ”Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.” (Luuk. 4:18). Ymmärrämme, että Jeesuksen tavoite ei ollut aloittaa vankilakapinaa. Hän julistaa tässä toisenlaista vapautta, jonka vain hän voi ihmiselle antaa. Ihmeellisintä on se, että ihminen voi kokea sydämessään tuon yliluonnollisen vapauden, vaikka olisi edelleen suljettu muurien sisäpuolelle.

Saga Lippo everstiluutnantti

Jos sinulla on kysyttävää Pelastusarmeijan vankilatyöstä, voit lähettää sähköpostia osoitteeseen: vankilatyo@pelastusarmeija.fi SOTAHUUTO

7

Kaisa Tamm en omat elä mänkokem ovat opettan ukset eet, että ihm iset eivät o lähtökohta le isesti paho ja tai hyviä olemme va , in monesti rikkinäisiä.

8

SOTAHUUTO

”Naisvankilan pomo” Kaisa Tammi:

Olemme kaikki vain ihmisiä Hämeenlinnan rikosseuraamuskeskuksen johtaja Kaisa Tammi on koko aikuisikänsä työskennellyt vankien parissa. Myös rosoinen lapsuus alkoholisti-isän pelossa ja nuoruus ongelmalähiössä on opettanut Kaisaa siihen, että kaikki ihmiset eivät ole lähtökohtaisesti pahoja tai hyviä, vaan ainoastaan ihmisiä.

Haastattelussa päästään kurkistamaan Kaisan lapsuuteen ja työuraan, tutustumaan menestyskirjaan ”Naisvankilan pomo” ja syventymään naisvankeuden erityispiirteisiin ja surun tematiikkaan.

Vanajan avovankila on erityinen paikka.

Ulkoa sitä ei tunnistaisi vankilaksi: idyllistä maalaismaisemaa täydentää koulumainen päärakennus ja vankien asuinrakennukset, joista osa on rivitaloja ja osa vanhoja puurakennuksia. Pienen kävelymatkan päässä on Vanajaveden ranta. Vankilasta kertovat vain asiattomasta liikkumisesta varoittavat kieltomerkit.

Hämeenlinnan rikosseuraamuskeskuksen johtajalle Kaisa Tammelle Vanaja on tullut hyvin tutuksi: hän saapui tänne osastonjohtajaksi vuonna 2000.

– Vanaja on ollut kohtaloni. Siinä sinetöityi urani naisvankityön parissa, Kaisa toteaa hymyillen.

Rososta hioutunut Istahdamme vankilan taukotilan nurkkaan.

Kaisa on luvannut kertoa lapsuudestaan ja nuoruudestaan, josta ei puutu säröä ja rosoa. Kaisan isällä oli alkoholiongelma, ja se repi perhettä rikki.

– Hänellä oli hyviäkin kausia, jolloin hän oli välittävä isä ja seurallinen sup-

liikkimies. Kun hän päihtyi, hänen käyttäytymisensä muuttui arvaamattomaksi.

Hänellä oli menneisyyden taakkoja, jotka puskivat tuolloin esiin: hän oli kymmenvuotias talvisodan syttyessä, ja hän joutui perheen lapsista ainoana sotalapseksi Ruotsiin. Tarkoitus oli hyvä, mutta hän koki siitä huonommuutta läpi elämän. Humaltuneena isäni oli pelottava, sai raivokohtauksia ja käyttäytyi perhettä kohtaan inhottavasti, Kaisa muistelee ja huokaa: – Alkoholiongelmaisen vanhemman kanssa eläminen ei ole valitettavasti kovinkaan harvinaista.

Kaisan äiti oli sinnikäs, mutta raskas suhde päättyi eroon Kaisan ollessa seitsenvuotias. Jonkin ajan päästä Kaisa muutti äidin ja siskon kanssa Espoon Matinkylään, raflaavasti ”Rosvolinnana” tunnettuun ongelmalähiöön.

– Kyseiselle alueelle kasaantui runsaasti sosiaalisia ongelmia. Jo nuorena olin silmäkkäin yhteiskunnan uloimman laidan kanssa.

Kaisa asui ”Rosvolinnassa” 25-vuotiaaksi. Noina vuosina hän näki yh-

teiskunnan muutokset ja murrokset.

Ensin alkoholismin ja perheväkivallan, ja myöhemmin myös huumeet ja maahanmuuton vaikutukset näkyivät pihapiirissä.

– Olihan se lapselle hurja paikka asua, mutta on se paljon kasvattanut ja opettanut... Minulle eivät ole olleet vieraita ihmisten moninaiset ongelmat.

Yhteiset kovat kokemukset hioivat yhteen. Kaisan suhde äitiin oli rakas ja huolehtiva äidin elämän loppuun asti.

Hän näkee myös, että nämä haastavat lapsuus- ja nuoruusvuodet ovat muokanneet hänestä ihmisen, joka hän tänään on: – Olen juurilleni rehellinen ja kiitollinenkin. Olisin ihmisenä ja erityisesti työntekijänä hyvin erilainen, ellen olisi kokenut tätä rosoa omassa lapsuudessa. Minulla ei ole koskaan ollut vaikeuksia suhtautua ihmisiin, jotka eivät ole perinteisen keskiluokkaisia. Ihmisten tasa-arvo on ollut aina tärkeää, kuten myös sen hyväksyminen, ettemme kaikki valitettavasti ponnista samalta viivalta.8 SOTAHUUTO

9

Vanajan avovankilaa ei välttämättä tunnistaisi vankilaksi: idyllistä maisemaa täydentää koulumainen päärakennus ja vankien asuinrakennukset, joista osa on rivitaloja ja osa vanhoja puurakennuksia. Pienen kävelymatkan päässä on Vanajaveden ranta. Vankilaksi paikan paljastavat vain asiattomasta liikkumisesta varoittavat kieltomerkit.

8 Kesäpesti Nokalla Kaisa opiskeli psykologiaa. Hän myöntää, että lapsuuden kokemukset toimivat motivaationa, joskaan ei tietoisena sellaisena.

– Psykologian opiskelijat laskevat aina leikkiä toisistaan, että mikä ongelma sulla on? Kaisa kertoo. – On siinä perääkin, sillä psykologian opiskelijaa kiehtoo ihmiselämä ja ihmisten käyttäytyminen.

Minulla se ei ollut tietoinen valinta, että haluaisin ratkaista oman lapsuuteni. Se on tullut vastaan myöhemmin. Lapsena pidin esiintymisestä ja näyttelemisestä, ja päädyinkin Kallion ilmaisutaidon lukioon. Siellä ymmärsin, ettei taiteilijaura ole minua varten... mutta taiteessa ja teatterissa tutkitaan ihmistä, ja lukion psykologian tunneilla havahduin siihen, että tämä on se mitä haluan.

20.5.1991 on Kaisalle käänteentekevä päivä. Silloin hän astui sisälle Katajanokan vankilan portista – ja on edelleen samalla urapolulla.

– Olin varma, että pärjäisin. Ihmisiähän ne vaan ovat! Puhuin itseni väkisin sinne. Olin ainoa naispuolinen vartija, joka otettiin sinne sinä kesänä, Kaisa 10

SOTAHUUTO

naurahtaa, ja vakavoituu sitten: – Olihan se ensimmäinen kesäpesti myös todella vaikea ja järisyttävä. Olin monesti täysin uupunut kaikesta, mitä oli ympärillä. 20-vuotiaana nuorena naisena olin kävelevä huutomerkki siinä sovinistisessa, miehisessä ympäristössä.

Vankilamaailma kuitenkin imaisi Kaisan lopullisesti mukaan.

– Se oli kuin olisi kohdannut toisen kulttuurin... oli aivan erilainen kieli ja käyttäytymisnormisto. Koen, että minulle on ollut suuri siunaus, että tulin vankilauralle vartijana. Sillä on ollut oma merkityksensä kaikelle, mitä urallani on tapahtunut sen jälkeen.

25-vuotiaan Kaisan ensimmäinen virka oli Pelson vankilan psykologina. Pelso sijaitsee Oulun ja Kajaanin välissä.

Pohjoissuomalaisuus ja maaseutu oli pääkaupunkiseudulla koko elämänsä eläneelle kulttuurishokki.

– Eiväthän kollegat ja vangit saaneet edes selvää helsinkiläisestä puhetavastani, Kaisa naurahtaa. – Minulle avautui ihan uusi Suomi. Tuo aika opetti paljon muustakin kuin pelkästään vankilatyöstä. Silloin tulivat vastaan myös kaikki

sen ajan työympäristön lieveilmiöt, mitä ei enää sallittaisi. Onneksi näissä asioissa yhteiskunta on mennyt eteenpäin.

Kaisa huomasi pian, että psykologin työ ei motivoi tarpeeksi: – Tuskastuin, miten vähän pystyin olemaan avuksi.

Samalla näin, että vankilassa oli paljon asioita, joita muuttamalla ja kehittämällä näiden ihmisten ongelmat olisivat pienempiä. Minulla on aina ollut halu vaikuttaa asioihin.

Johtamisen korkeakoulu Pelsossa Kaisa oli psykologin tehtävässä kaksi vuotta, ja sitten toiset kaksi apulaisjohtajana koulutus- ja kuntoutuspuolella. Kaisa ikävöi kuitenkin perhettään ja elämäänsä etelässä. Hän näki ilmoituksen Vanajan avovankilan osastonjohtajan tehtävästä.

– Tiesin, että Vanajan avovankilalla on hyvä maine, ja olin rehellisesti sanottuna suljettujen vankiloiden synkkyyden kanssa ongelmissa. Vanajasta tuli kohtaloni, ja siinä sinetöityi urani naisvankityön parissa. Vanaja oli minulle myös johtamisen korkeakoulu. Pystyin toteuttamaan visioita vankilatyön kuntouttavasta puo-

Hämeenlinnan rikosseuraamuskeskuksen johtaja Kaisa Tammi Vanajan avovankilan rakennuksen edessä, jossa naisvangit voivat tavata lapsiaan ja läheisiään. Yöpyminenkin on vieraille mahdollista.

lesta. Mitään en ole kuitenkaan tehnyt yksin, vaan olen saanut avukseni loistavia kollegoita, Kaisa toteaa kiitollisena.

Organisaatiomuutosten myötä Kaisan tehtävänkuva laajeni useita kertoja, ensin Vanajan vankilanjohtajaksi, ja myöhemmin tuli lisävastuita yhdyskuntaseuraamistoimistojen organisoimisesta. Vuodesta 2022 Kaisa on toiminut Hämeenlinnan rikosseuraamuskeskuksen johtajana, jonka vastuulle kuuluu Hämeenlinnan suljettu naisvankila, Vanajan avovankila, Hämeen yhdyskuntaseuraamustoimisto ja naisvankityö koko valtakunnan alueella. Uusi tehtävä on aiempia hallinnollisempi.

– Se vastasi siihen huutoon, jota koin sisuksissani. Olen 30 vuotta ollut kentällä. Nyt en ole enää eturintamassa, vaan pääsen luomaan isompia linjoja. Kenttäkokemustani voin nyt käyttää parantaaksemme työntekijöidemme ja vankiemme hyvinvointia.

Kaisa sai viime vuonna arvostetun, kansainvälisen vankeinhuoltoa kehittävän järjestön ICPA:n myöntämän Erinomainen vankeinhoidon työntekijä -palkinnon. – Se tuntui kieltämättä hyvältä!

Kun uskonpuute iskee, niin tällaiset huomioimiset todistavat, että olen pystynyt saavuttamaan jotain, millä on ollut merkitystä, Kaisa sanoo hymyillen.

Yksi kirja avautuu, toinen sulkeutuu Viime vuonna ilmestyi Kaisa Tammen kirjallinen esikoinen: Naisvankilan pomo (WSOY 2022).

– Tämä ei ollut oma ideani! Täysi kiittäminen on WSOY:n Henrikki Timgreniä, joka soitti, kertoi nähneensä haastattelujani ja näki mahdollisuuden kirjaan.

Olin niin impulsiivinen, että vastasin heti myöntävästi pohtimatta millä ajalla ja ajatuksella sen teen, Kaisa nauraa.

– Haluan nostaa yhteiskunnallista keskustelua ja kertoa siitä, mitä me täällä vankilassa nähdään. Näkökulmaksi valikoitui parin viikon tuskailun jälkeen oma elämäni ja omat kokemukseni, sillä en halunnut ryöstökalastaa ihmisten kohtaloita. Kun kerron taustastani, voin tuolloin rehellisesti avata kohtaamiani tarinoita. Kirjasta tuli omannäköiseni – ja se onnistuu kertomaan siitä, että niin vangit kuin työntekijätkin ovat vain ihmisiä.

Kirjoitusprosessi oli myös opettavainen. Kaisa koki, että kirjan tultua julki tietyissä asioissa kirjan kannet sulkeutuivat.

– Luettuani ensimmäiset kuusi kirjoittamaani liuskaa havahduin siihen, että elämässäni toistuvat tietyt asiat. Lapsena koettu turvattomuus on ollut elämäntarinani. Kun asiat laittoi paperille, näki ne ulkoapäin. Nyt tunnen monien asioiden kanssa olevani entistä paremmin sinut.

Kirjasta tulleesta positiivisesta palautteesta Kaisa on ollut suorastaan häkeltynyt.

– Palautteen määrä on yllättänyt täysin, ja ihmiset ovat nähneet valtavasti vaivaa. He ovat löytäneet kirjasta monenlaisia kosketuspintoja. Yksi kauneimmista palautteista oli: ”Kun luin kirjasi läpi, minun teki vuorotellen mieli itkeä, nauraa ja rukoilla.” Olen tästä kaikesta hyvin, hyvin otettu. Kirjalla halusin avartaa ihmisten näkemystä, ettei ole pahoja ja hyviä ihmisiä, vaan olemme kaikki vain ihmisiä, ja siinä olen nähtävästi onnistunut, Kaisa sanoo iloiten. 8 SOTAHUUTO

11

8 Naisrikollisuus ja -vankeus

on erilaista

Vankien asuinrakennuksen edustaa täydentävät lukuisat herukkapuskat.

Tiffany-lasimaalauksen on tehnyt naisvanki, joka oli vanhemmilla päivillään Vanajalla. Hän tuli hyvästä taustasta, mutta väkivaltaisen parisuhteen myötä ajautui tekemään peruuttamattomia tekoja. Vanajalla hän löysi uudelleen rakkauden taiteen tekemiseen. Veistetyn puuenkelin on puolestaan tehnyt pohjalainen mies, joka oli niin vaikuttunut Vanajan vankilassa olevista lapsista ja äideistä tehdystä dokumentista, että halusi tehdä lapsille oman suojelusenkelin.

12

SOTAHUUTO

Naisia päätyy rikoksentekijöiksi ja vankiloihin huomattavasti vähemmän kuin miehiä – vangeista vain 8 % on naisia.

– Tiedetään tilastollisesti ja kokemusperäisesti, että naisten tie rikollisuuteen on erilainen kuin miesten. Naisten tarinoissa korostuvat vaikeat elämänkohtalot, jotka usein alkavat jo lapsuudessa: väkivaltaa, vaikeita ihmissuhteita, mielenterveysongelmaa, usein myös päihdeongelmaa. Näistä tulee vyyhti, jota on vaikea purkaa. Se ei poista naisten vastuuta rikoksistaan, mutta se näyttäytyy elämänhallinnan vaikeutena. Eräs synkkä leimallinen piirre on, että joka kolmas naisvanki on tullut jo lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetyksi. Tällainen repii ihmisen rikki, Kaisa sanoo vakavana.

Naisten vankilassa olossa on myös erityispiirteitä: – Miesten vankiloissa pätevät alamaailman lait. Naiset pysyvät enemmän yksilöinä myös vankilassa. Lähisuhteet näkyvät myös korostetummin, he ovat huolissaan lapsistaan, vanhemmistaan ja kumppaneistaan. Yksi iso asia on myös vahvasti läsnä oleva häpeä. Häpeän kokemus vaikuttaa kaikkeen. Äitiys on myös yksi naisvankeuden leimallinen piirre. Suomessa on 8 000– 10 000 lasta, joiden jompikumpi vanhempi on vankilassa.

– Naisvangeilla kahdella kolmesta on alaikäinen lapsi, useimmiten useampia.

Lapset ovat isossa roolissa naisvankien puheissa ja elämässä. Äitiys pysyy, vaikka olisi vaikeaa. Naisvankilan yksi erityispiirre on perheosasto, jossa voi olla lapsia. Hiljattain tapasin naisen, joka eli ensimmäiset vuotensa täällä Vanajalla.

Hän on elävä todiste siitä, ettei vankilassa eletyn lapsuuden tarvitse olla vain kauhea asia. Olennaista on se, että on saanut huolenpitoa, hoivaa ja turvaa.

Ihmiskauppakaan ei ole tuntematon ilmiö naisvankien keskuudessa.

– Tämän tunnistaminen on tuore ilmiö. Viidessä vuodessa kymmenkunta uhria olen henkilökohtaisesti ilmoittanut ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään. Löytämämme uhrit on ensin pakotettu prostituutioon ja sen jälkeen useimmiten myös rikoksiin. Ihmiskaupan uhrien kanssa työskentely ei ole yksinkertaista, sillä heitä on riistetty, ja uhrien on vaikea luottaa kehenkään.

– Ajattelemme, että maailma on pieni… mutta ihmisten olosuhteet ja mah-

dollisuudet ovat niin aivan erilaisia, Kaisa huokaa.

Tiedustelen Kaisalta, miten yhteiskunta voisi tukea naisvankeja paremmin.

– Muuttamalla asennemaailmaa. On ollut sydäntä särkevää nähdä, miten syrjiviä yhteiskuntamme palvelut voivat olla. Tie apuun katkeaa usein siihen, että ongelmia on liikaa. Yhteiskuntana sanomme pitävämme heikoimmista huolta, mutta onko se näin?

Uuden mahdollisuuden antaminen ei ole helppoa, mutta se olisi tärkeää.

– Monet eivät ole saaneet ensimmäistäkään mahdollisuutta. Toki täällä on myös ihmisiä, joilla on väärä asennemaailma ja he haluavat tieten tahtoen tehdä pahaa. Mutta silmät ovat avautuneet sille, että suurin osa on ihmisiä, jotka katuvat, tarvitsisivat apua ja ansaitsisivat sen ensimmäisen, toisen tai kolmannen mahdollisuuden.

Hyvinvoivat ihmiset eivät tapa Katumisen kautta voisimme hiukan koskettaa aihetta, jota käsittelemme toisaalla tässä lehdessä: läheisen menetystä ja siitä kumpuavaa surua.

– Tämä on yksi isoista kysymyksistä, joita meidän on annettava ihmisille mahdollisuus työstää. Useimmiten nämä ovat olleet vankien yksityisiä keskusteluja pastorin, psykologin tai muun työntekijän kanssa. Vaikeimpia tapauksia ovat he, jotka eivät pysty käsittelemään uhrin lähiomaisille aiheuttamaansa surua.

Heidän mielensä ei pysty muuhun kuin kiistämään. Enemmistö ehdottomasti katuu tekojaan, jopa siihen pisteeseen, että meidän on annettava apua asiasta yli pääsemiseen. Elämän on myös jatkuttava.

Kaisalta on myös kysytty, onko rikoksen tekijöiden olojen parantaminen oikein: – Ajattelen, että tekemällä työtä heidän kanssaan he voivat reflektoida mennyttä elämäänsä, ja näin estämme rikoksien uusiutumisen ja mahdollistamme turvallisemman yhteiskunnan. Hyvinvoivat ihmiset eivät tapa.

Kaisa kertoo, että surullisimpia tapauksia ovat olleet naiset, jotka ovat surmanneet oman lapsensa.

– Useimmiten kyse on laajennetusta itsemurhasta, jossa lapsi on kuollut, mutta äiti jäänyt eloon. Kuitenkin lapsen kuollessa myös äiti kuolee sisältä.

Syyllisyyden käsittelystä tulee mieleen eräs vankimme. Houkuttelin häntä tänne avovankilaan, mutta hän koki, ettei

Kaisa Tammen esikoiskirja Naisvankilan pomo (WSOY 2022) on saatavilla hyvin varustetuista kirjakaupoista.

ansaitse kuin kärsiä tai kuolla. Totesin: ”Kun nyt elät, niin eikö elämässä voisi olla joku merkityskin?” Ne sanat jäivät pyörimään hänen tajuntaansa, hän tuli tänne avovankilaan ja täältä koulutukseen, jonka kohteena oli hänelle tärkeä intohimo. Intohimon toteuttaminen toi merkitystä lapsen menetetylle elämälle luomalla maailmaan jotain hyvää ja kaunista. Hän on löytänyt tietynlaisen rauhan.

Rauhaa ja ilon hetkiä Kaisa esittelee minulle vielä rauhaisaa, luonnonrikasta vankila-aluetta. Kierroksen päätämme kauniin Vanajaveden rantaan, jossa on jotain hyvin rauhoittavaa. Kaisa kertoo, että ympäristön rauhallisuus toimii itsessään yhdenlaisena terapiana.

Kaisa itse saa voimaa omasta rauhasta ja patikoinnista. Pandemia-aikana aloi-

tettu harrastus on tuonut monia elämyksiä.

– Syntini on ollut se, etten ole aina pitänyt palautumisesta huolta. Siviilielämässäkin on ollut haasteita. Olen eronnut, ja esimerkiksi äitiyteni ei ole ollut yksinkertaista. Minulla on 20- ja 14-vuotiaat tyttäret ja heille on tapahtunut asioita, jotka ovat pitäneet äidin tiukalla. Elämä on opettanut, että rakkaat läheiset ihmiset, mahdollisuus keskustella ja oma rauha auttavat jaksamaan. Kirjoittamisesta on tullut myös yksi väylä onnellisuuteen. Kaikkein tärkeintä on nauraa joka viikko – ja muistaa, mistä se ilo kumpusi. Missään vaiheessa en ole luopunut uskosta huomiseen, Kaisa päättää hymyillen.

Toni Kaarttinen Kuvat: Toni Kaarttinen

SOTAHUUTO

13

Kutsuttu sotilaaksi Tässä kirjoitussarjassa eri-ikäiset Pelastusarmeijan sotilaat Suomesta ja Virosta ovat pohtineet omaa sotilaskutsumustaan ja sitä, mitä ajatuksia heille on herännyt heidän lukiessaan hiljattain julkaistua kirjaa ”Kutsuttu sotilaaksi”. Sarjan viimeisessä osassa Iina Kulmala Vaasan osastosta kertoo, mitä hänelle merkitsee sotilaan liittolupauksen kohta, jossa sanotaan: ”Tahdon osallistua aktiivisesti, kykyjeni mukaan osastoni elämään ja toimintaan, jumalanpalveluksiin ja todistamiseen.”

Kiitos, kun olet seurannut sarjaamme. Jos haluat lukea lisää siitä, mitä on olla Pelastusarmeijan sotilas, mutta sinulla ei vielä ole ”Kutsuttu sotilaaksi” -kirjaa, ole yhteydessä oman paikkakuntasi Pelastusarmeijaan sen saadaksesi. Voit tiedustella kirjaa myös Pelastusarmeijan päämajasta.

Haluan kertoa uskosta vaikka jännittäisi Olen Iina Kulmala, ja olen sotilas Vaasan osastossa. Kasvoin uskovassa perheessä, mutta tein uskonratkaisun noin 10-vuotiaana. Isosiskoni tuli yhtenä iltana kertomaan itkuisena, että hän oli tullut uskoon. Heti kun hän lähti, minulla tuli itselle myös iso halu tehdä virallinen uskonratkaisu, vaikka olinkin uskonut Jeesukseen koko elämäni. Rukoilin siinä hetken itsekseni, ja menin alakertaan kertomaan vanhemmilleni. Sanoin heille, että haluan tulla uskoon, ja sitten me rukoilimme yhdessä. Menin sinä iltana nukkumaan suuri rauha sydämessäni.

Minulle uskostani kertominen ei ole erityisen vaikeaa, tietysti aina vähän jännittää, mutta en yleensä jätä kertomatta

14

SOTAHUUTO

sen takia. Kerron yleensä aina uusille ystäville, ja ne ovat olleet ihan hyviä kokemuksia. En koe, että olisin erityisemmin saanut huonoa kohtelua uskoni takia, josta olen tietenkin kiitollinen.

Pelastusarmeijaan tutustuin vasta vuonna 2017, kun päätimme mennä Vaasaan Pelastusarmeijan kokoukseen, jossa äitini oli jo aiemmin tullut sotilaaksi.

Aloimme käydä siellä useimpina sunnuntaina, ja siitä tuli koko perheen seurakunta. Muutimmekin sitten myös myöhemmin Vaasaan. Isosiskostani Ennistä ja isästäni tuli sotilaita aika pian, kun aloimme kulkemaan Pelastusarmeijassa. Muistan että silloin en vielä kokenut itse haluavani sotilaaksi, mutta ei mennyt kauaa, kun se kutsumus tuli mi-

nullekin. Minusta tuli sotilas 15-vuotiaana, syyskuussa 2018.

Olen nyt 20-vuotiaana edelleen palvelemassa sotilaana Vaasan osastossa. Olen lisäksi aloittanut kesäkuussa työt osaston avustajana. Vuosien aikana olen saanut palvella monin tavoin. Olen auttanut kokouksissa esim. kolehdin keräämisessä, joka ei ole minulle mieluisin palvelutehtävä, mutta olen myös saanut tehdä paljon mukavia tehtäviä, kuten kahvituksissa auttaminen tai patavahtina oleminen. Osasta palvelutehtäviä on vasta myöhemmin tullut minulle tärkeitä ja luontevia, kuten Raamatun lukeminen johdannoksi tai laulujen johtamisessa mukana oleminen.

Ylh. vas. Iina Jeesusmarssilla. Ylh. oik. Iina ja Aino Kulmala kokouksessa Helsingin Temppelissä. Alh. vas. Iina joulupadalla ystävän kanssa.

Alh. oik. Iina Kulmala on Vaasan osaston pelastussotilas.

Sotilasvihkimyksessäni minua jännitti todistuspuheenvuoroni todella paljon. Stressasin etukäteen, että mitä jos vaikka en saa puhuttua kunnolla tai unohdan jotain tärkeää. Siinä hetkessä kuitenkin tunsin, että Pyhä Henki auttoi paljon.

Tunsin rauhan siinä tilanteessa, ja todistus meni hyvin. Muutenkin olin aika kova jännittämään puheenvuoroja jumalanpalveluksissa, mutta ne ovat joka kerta sujuneet ihan hyvin. Nykyään en jännitäkään enää yhtä paljon.

Minusta melkein kuka vain halukas voi palvella seurakunnassa. Ei tarvitse olla pastori, upseeri tai muutenkaan teologisesti oppinut. Jos sinulla on halu palvella Jumalaa ja seurakuntaa, saat varmasti jonkin sinulle sopivan tehtävän.

Minusta omassa seurakunnassa palvelu on erittäin tärkeää, se antaa itsellekin hyvän olon, kun saa palvella Jumalaa ja olla hyödyksi. Joskus saattaa joutua mukavuusalueen ulkopuolelle, mutta se on yleensä silti sen arvoista.

Vaikka palvelutehtävät seurakunnassasi ovat tärkeitä, kannattaa pitää myös huolta omasta jaksamisestasi. Pidä lepopäiviä silloin kun tarvitset, ja on tärkeää, ettet stressaa. Joulupata-aika voi varsinkin olla todella hektistä, ja silloin on tärkeää pitää huolta myös siitä, että saat tarpeeksi lepoaikaa kaiken keskellä.

Iina Kulmala pelastussotilas Vaasan osasto

SOTAHUUTO

15

Suru kulkee osana elämää Surevan kohtaaminen -toiminnalla autetaan ammattilaisia kohtaamaan läheisensä menettäneitä ja tiedotetaan sureville saatavilla olevasta tuesta. Toiminnan takana on neljä surujärjestöä: Huoma – Henkirikoksen uhrien läheiset ry, Käpy Lapsikuolemaperheet ry, Nuoret Lesket ry ja Surunauha ry.

Toiminnan puitteissa koulutetaan kokemusasiantuntijoita, jotka pitävät puheenvuoroja ammattilaistahoille, jotka työssään ja toiminnassaan kohtaavat läheisensä menettäneitä. Sivusto surevankohtaaminen.fi tarjoaa lisäksi laajan kattauksen tutkittua tietoa surusta ja sen kohtaamisesta. Tästä on hyötyä niin ammattilaisille kuin läheisensä menettäneille.

Surevan kohtaaminen -toiminnan taustalla on neljän surujärjestön yhteinen Surevan kohtaaminen -hanke (2018–2021).

Vuodesta 2022 alkaen toimintaa on toteutettu kohdennetun toiminta-avustuksen turvin, jonka myöntää sosiaali- ja terveysministeriö. Surevan kohtaaminen -toimin16

SOTAHUUTO

nan asiantuntija Sirpa Mynttinen tiivistää toiminnan tavoitteen: – Parantaa surevien kohtaamista ja tuen saamista. Työmme on suunnattu ammattilaisille, opiskelijoille ja vapaaehtoisille, jotka kohtaavat surevia. Tiedämme kuitenkin, että tietopankkiamme lu-

kevat myös itse läheisensä menetyksen kokeneet. Tietopankki päivittyy ja täydentyy, tänä vuonna tietopankkiin on esimerkiksi tullut lisätietoa päihdesensitiivisestä kohtaamisesta.

Toiminnan asiakkaina onkin toimijoita laajalla skaalalla: sairaaloiden osas-

tot, joilla ihmisiä menehtyy, ensihoito, kriisikeskukset, erilaiset järjestöt, oppilaitoksista esimerkiksi sairaanhoitajia ja lähihoitajia kouluttavat tahot ja seurakunnat. Toiminnasta ovat kiinnostuneita myös tahot, jotka esimerkiksi vastaavat hautausjärjestelyistä, ja vakuutusyhtiöt, jossa hoidetaan henkivakuutusasioita.

– Viime aikoina on tullut lisää näitä, jotka eivät suoranaisesti näyttäydy auttaja- tai tukijatahoina, vaan kohtaavat surevia tilanteissa, joissa hoidetaan erilaisia kuolemaan liittyviä asioita. Se on merkki siitä, että meidät tunnetaan ja löydetään.

Kokemusasiantuntijoidemme puheenvuorojen määrä on ollut kasvussa. Asiantuntijatoimintamme on myös lisääntynyt.

Olemme olleet mukana lukuisissa työryhmissä, joissa kehitetään surevien saamaa tukea.

Kokemusasiantuntijat ovat toiminnan sydän Surevan kohtaaminen -toiminnan keskiössä on kokemusasiantuntijatoiminta.

Toiminnassa koulutetaan kokemusasiantuntijoita ja välitetään kokemuspuheenvuoroja. Kokemusasiantuntijat vierailevat työpaikoilla ja oppilaitoksissa jakamassa kokemuksiaan läheisen menettämisestä.

Omien kokemuksiensa lisäksi he kertovat surujärjestöistä ja surevan tukemisesta. Nykyisin useimmat puheenvuorot toteutetaan etäyhteydellä.

– Kokemusasiantuntijoiltamme edellytetään, että he ovat edellä mainittujen surujärjestöjen jäseniä. Meidän lisäksemme asiantuntijoita kouluttaa moni taho, muun muassa eri sairaanhoitopiirit, Sirpa Mynttinen taustoittaa.

Toiminnalla on kokemusasiantuntijoita noin 120, joista reilut sata on nyt käytettävissä. Määrä jakautuu surujärjestöjen kesken peilaten järjestöjen jäsenmääriä. Kokemusasiantuntijoita on kaikilta järjestöiltä niin, että pyydettyihin kutsuihin on pystytty ongelmitta vastaamaan.

Kokemusasiantuntijat saavat tehtävään koulutuksen: – Siihen kuuluu ensin osuus verkkoalustalla, sitten koulutus etäyhteydellä puheenvuoron pitämisestä, henkilön oman taustajärjestön perehdytys, ja lopuksi on viikonlopun mittainen koulutus kasvotusten. Täydennyskoulutusta on tarjolla kerran vuodessa, ja sen lisäksi on pienempiä työnohjauksia ja lisäkoulutuksia.

Surevan kohtaaminen -toiminnan asiantuntija Sirpa Mynttinen

Työn merkityksellisyys kannustaa Sirpa Mynttinen on toiminut Surevan kohtaaminen -toiminnan asiantuntijana loppuvuodesta 2021. Aiemmin hän toimi Nuoret Lesket ry:n aktiivina ja sittemmin toiminnanjohtajana.

– Olin mukana yhdistyksen perustamisesta asti vuodesta 2009. Ajauduin mukaan oman elämäntilanteeni kautta.

Jäin nuorena leskeksi ja tulin vertaistukitoimintaan.

Sirpan nykyinen tehtävä on moninainen: hän vastaa koulutuksista, välittää yhteydenotot, tukee kokemusasiantuntijoita tehtävässään ja hoitaa toiminnan hallinnollisen puolen. Lisäksi hän on mukana asiantuntijatyöryhmissä.

– Minua motivoi työn merkityksellisyys ja halu kehittää asioita. Surujärjestöjen ihmiset, joita tehtävässäni kohtaan,

ovat upeita ihmisiä. Heidän kanssaan on hienoa tehdä yhteistyötä. Palkitsevaa on, että pääsee vaikuttamaan asioiden kehittymiseen.

Jokainen kokee surun tavallaan Sirpa on kokenut itsekin menetyksen.

Pohdimme surua ja kysyn, miten hän näkee sen kohtaamisen tärkeyden.

– Haluaisin, että jokaisen surua kunnioitettaisiin ja kysyttäisiin surevalta itseltään, millaista tukea hän kaipaisi. Sureva ei saisi jäädä yksin, sillä monesti ystävät ja läheiset eivät oikein tiedä, miten suhtautua surevaan... ja se saattaa aiheuttaa muutoksia sosiaalisissa suhteissa. Toivoisin, että jokaisella surevalla olisi läheisiä ja ystäviä, jotka kestäisivät sen surun ja jaksaisivat toimia kuuntelijoina.

Sirpa muistuttaa myös, että suru ei 8 ole prosessi: SOTAHUUTO

17

Kokemusasiantuntija Marja Väisänen on oppinut, että surun kanssa oppii elämään. Elämä jatkuu.

Marja Kiinan muurilla muutama vuosi sitten.

8

– Siinä ei edetä tiettyjen vaiheiden mukaan, jotta lopulta koittaisi hetki, jolloin se olisi ohi. Suru on sellaista, jonka kanssa opitaan elämään. Siitä tulee osa elämäntarinaa. Elämään tulee hyviä ja iloisia asioita, eikä suru peitä enää kaikkea alleen, Sirpa päättää.

Odottamatta menetyksen edessä Kuopiolainen Marja Väisänen toimii kokemusasiantuntijana Nuoret Lesket ry:ssä.

Hän on ollut kyseisen yhdistyksen jäsen vuodesta 2010, jolloin hän menetti miehensä odottamatta. Vuodesta 2018 asti hän on toiminut kokemusasiantuntijana ja pitänyt lukuisia puheenvuoroja aiheesta.

Pyydän Marjaa kertomaan, mitä hänen miehelleen tapahtui: – Mieheni kuolema tapahtui nopeasti ja odottamatta. Meillä oli viisihenkinen perhe: kolme teini-ikäistä tytärtä, joista vanhin oli lähdössä opiskelemaan ja nuorin rippileirille. Kesällä olimme koko perhe yhdessä interrail-matkalla Euroopassa.

18

SOTAHUUTO

Kaikki oli hyvin, ja vietimme mukavaa lomaa. Kun palasimme kotiin, mieheni ei voinut hyvin. Kaikki varmaan tietävät, miten helppoa on saada suomalainen mies lääkäriin, Marja huokaisee, mutta hiukan hymyillen tälle hyvin tunnetulle haasteelle.

– Siinä meni jonkun aikaa ennen kuin sain hänet suostuteltua. Ensimmäinen lääkärikäynti oli myös yhtä tyhjän kanssa, sillä häntä ei tutkittu kunnolla. Lääkäri totesi ongelman olevan tyrän uusiutuminen, ja mieheni laitettiin leikkausjonoon. Viikko meni, ja mieheni voi entistä huonommin. Kävimme päivystyksessä, ja viikkoa myöhemmin saimme diagnoosin – todettiin, että miehelläni on aggressiivinen, pitkälle edennyt suolistosyöpä.

Oli puhetta hoitojen aloittamisesta, mutta ne siirtyivät päivä kerrallaan eteenpäin. Näin asiat etenivät kolme viikkoa.

– Olin aivan pimennossa. Tämä onkin yksi päällimmäinen syy, miksi kouluttauduin kokemusasiantuntijaksi. Oli

tuskastuttavaa, ettei tietoa tahtonut saada edes kysymällä. Suora tiedonvälitys läheisille oli olematonta. Mieheni viimeisenä iltana lääkäri totesi minulle, että miehenne tulee tähän menehtymään, ja kyse on tunneista tai muutamista päivistä, Marja pudistaa päätään. – Olin ollut yltiöoptimistinen ja pitänyt toivoa yllä, sillä hänellä oli hoitotoimenpiteitä varattuna pitkälle tulevaisuuteen. En ollut tytöillekään maalaillut minkäänlaista menetyksen mahdollisuutta, kun kerran luvattiin, että miestäni hoidetaan. Jouduin sitten viimeisenä päivänä tytöille sanomaan, ettei hoidetakaan. Keskellä yötä olimme hyvästelemässä hänet tyttöjen kanssa.

Kuolemaan liittyvät käytännön tehtävät saivat aikaan sen, että Marja ei päässyt käsittelemään surua tuoreeltaan: – Suomen valtio pitää huolen, että tuoreilla leskillä ei ole tylsää: on perunkirjoitukset, hautajaisjärjestelyt ja kaikki muut lain velvoittamat asiat. Mieheni kuollessa kukaan ei sairaalassa ohjan-

nut siihen, mitä tapahtuu seuraavaksi.

Anoppini ja mieheni sisko olivat onneksi mukana viimeisellä vierailulla. Miehen sisko oli seurakunnalla töissä, niin hän osasi neuvoa, mitä pitäisi tehdä.

Elämä jatkui ympärillä, mutta Marja tunsi olevansa aivan eristäytynyt siitä.

– Olin omassa kuplassa. Ihmiset viestivät kuplan ulkopuolelta, mutta ne välittyivät vaimennettuna. Muistan, että minun oli kovin vaikeaa esimerkiksi ymmärtää, miksi meille tuodaan kukkia. Olin jotenkin irrallaan kaikesta, ja se kesti itse asiassa pitkään, Marja kuvailee noita vaikeita päiviä.

Marjan kolme tytärtä käsittelivät menetystä kukin tavallaan: – Nuorimmainen oli rippikoulussa, ja ne rippikoulukaverit ottivat asian todella hyvin. Hän kertoi, että joskus kun tunteet ottivat vallan ja hän romahti, ystävät tulivat ja sulkivat hänet ryhmähalaukseen. Vanhin tytär ei paljon asiasta puhunut, mutta hän käsitteli asiaa itsenäisesti. Hänellä oli hyvä ystävä, joka tarjosi tukea. Keskimmäinen tytär oli sitten oma lukunsa. Hän oli sairastunut pari vuotta aiemmin vaikeaan anoreksiaan. Hänellä oli siihen hoitotaho olemassa. Se, että olisin saanut viestittyä hoitotaholle, että isän kuolemalla saattaa olla vaikutusta tyttären henkiseen puoleen, ei mennyt lainkaan jakeluun.

Se oli hyvin outoa. Esimerkiksi jouduin keskustelemaan hoitotahon kanssa siitä, voiko hän lähteä hoidosta isän uurnanlaskutilaisuuteen.

hansa – tai olla halutessaan puhumatta.

Jokainen sai purkaa sitä, mitä mielessä pyörii. Tästä syystä lähdin tähän kokemusasiantuntijatoimintaankin mukaan, sillä haluan kertoa näiden vertaistukiryhmien olemassaolosta ja korostaa sitä, että niihin kannattaa mennä.

Marja paljastaa, että vaikka aihe on vakava, yhteinen kokemuspiiri voi tuoda asiaan yllättävää huumoria.

– Nämä vertaistukiryhmät eivät ole sellaisia, joissa aina oltaisiin vakavia ja itkettäisiin. Olin eräällä kurssilla, ja ikinä en ollut nauranut niin paljon. Samassa kurssikeskuksessa oli japanilaisia turisteja, ja he kysyivät oppaaltaan, mikä tuo ryhmä on, kun heillä on noin hauskaa. Opas oli todennut, että he ovat nuoria leskiä. Siinä oli japanilaisilla ihmettelemistä! Marja naurahtaa. – Tällaisessa ryhmässä on aivan omanlainen huumori. Se perustuu siihen, että olemme kaikki kokeneet saman asian. Se on niin suuresti yhdistävä tekijä.

Kokemusasiantuntijana tukena muille Kokemusasiantuntijuus tuli Marjalle mukaan mutkan kautta.

– Syöpäsäätiöltä tuli yhteydenotto, että voisinko tulla kertomaan heille ta-

rinaani. Siitä seurasi positiivista palautetta niin Syöpäsäätiöltä kuin kuulijoiltakin. Kävin pari tällaista puheenvuoroa pitämässä. Sitten tuli Nuorten Leskien kautta tieto tästä Surevan kohtaaminen -yhteisprojektista. Ilmaisin kiinnostukseni saman tien. Näin, että surevien läheisten kohtaamisessa olisi paljon kehitettävää. Tästä olisi hyötyä niin sureville kuin myös heille, jotka ovat asiaan yhteydessä ammatillisesti.

Marja on pitänyt puheenvuoroja esimerkiksi hoitohenkilöstölle ja saattokodin henkilökunnalle. Lääkäriopiskelijat olisivat yksi ryhmä, jolle Marja haluaisi käydä jakamassa kokemuksensa.

– Monelle lääkärille on varmasti vaikeaa myöntää, ettei mitään ole tehtävissä. Oikeanlainen kohtaaminen olisi tuolloin äärimmäisen tärkeää.

Marja pitää vajaat kymmenen puheenvuoroa vuodessa.

– Enempää ei voi ottaa, sillä tämä on emotionaalisesti ja henkisesti rasittavaa.

Ennen päivää asiat alkavat jo pyöriä päässä, ja pyörivät pitkään sen jälkeenkin. Eikä puheenvuoroa voi pitää ilman, että se ainakin hetkittäin menisi tunteisiin. Itseä on osattava suojella.

Tehtävä on kuitenkin palkitseva, eikä 8 hän tekisi toisin.

Oma surutyöskentely alkaa Marja kertoo, että keskittyminen tyttären hoitoon liittyviin asioihin sai aikaan sen, ettei hän ehtinyt käsitellä menetyksestä seurannutta surua tässä vaiheessa.

Kävi kuitenkin niin kuin viisaat sanovat, että se tulee eteen sitten myöhemmin.

– Onneksi siinä vaiheessa pääsin terapeutin kanssa keskustelemaan asioista. Suru tulee väistämättä, vaikka sen kuinka torjuisi.

Marja oli alkanut käydä Nuoret Lesket ry:n vertaistukiryhmässä miltei heti miehensä menehdyttyä. Marja kertoo, että se oli hänelle todellinen pelastus.

– Mieheni kuollessa olin Syömishäiriöihin sairastuneiden läheiset -vertaistukiryhmässä. Siellä olin nähnyt, miten hyvää ja tärkeää vertaistuki on. Ryhmän vetäjältä sain kuulla nuorten leskien vertaistukiryhmästä. Se oli minulle oikea pelastus! Siellä sai puhua aivan mistä ta-

Kokemusasiantuntija Marja Väisänen antaa ymmärrystä surevan ystäville ja läheisille: – On ymmärrettävää, että ihmisten on vaikea keksiä surevalle mitään sanottavaa. Ei ole pakko sanoa mitään, ja koskettaminen ei ole koskaan väärin. Sureva ihminen ei mene rikki.

SOTAHUUTO

19

”Suru ei koskaan täysin häviä, vaan kulkee mukana elämän uusissa käänteissä. ”

8

– Koen tärkeäksi, että saman tilanteen kohtaavat saisivat enemmän tietoja ja asiat menisivät sujuvammin. Haluan saada ymmärretyksi, ettei läheistä saisi laskea sairaalasta pois ilman, että häneen ollaan yhteydessä. Ihmistä ei saa jättää yksin.

Kuten jo aiemmin Sirpan kanssa puhuttiin, surevan kohtaaminen ei ole aina mutkatonta ystäville ja läheisille.

– On ymmärrettävää, että ihmisten on vaikea keksiä surevalle mitään sanottavaa. Ei ole pakko sanoa mitään, ja koskettaminen ei ole koskaan väärin. Sureva ihminen ei mene rikki. ”Otan osaa”

on aina hyvä, ja se ei vaadi lisäselityksiä.

Marja korostaa läsnäolon tärkeyttä: – Se ei ainakaan toimi, että sanotaan: ”Jos tarvitset jotain, ole yhteydessä.” Sureva on omassa kuplassaan, eikä hän aina osaa pyytää apua. Kannattaa olla yhteydessä heti tapahtuneen jälkeen, ja sitten myöhemmin kysellä, miten menee ja onko jotain, mistä haluaisit puhua. Voi tarjoutua esimerkiksi kävelykaveriksi tai tulla vierailulle. Edes puhetta ei tarvita, läsnäololla on suuri merkitys.

Surevalle on tärkeää kokemus siitä, että ympärillä on ihmisiä, jotka välittävät.

Marjakin muistuttaa, että surusta ei kuulu päästä yli, vaan sen kanssa oppii elämään.

– Suru ei koskaan täysin häviä, vaan kulkee mukana elämän uusissa käänteissä. Suru ei myöskään tartu, joten ole rohkeasti läsnä hänelle, joka sinua tarvitsee.

Toni Kaarttinen Kuvat: Sirpa Mynttisen ja Marja Väisäsen kuva-albumit, Tumisu / Pixabay & Tegula / Pixabay

Surujärjestöt Surevan kohtaaminen -toiminnan taustalla:

Käpy Lapsikuolemaperheet ry on vertaistukiyhdistys, joka tarjoaa tukea ensisijaisesti vanhemmille ja perheille, joiden lapsi on kuollut raskauden myöhäisessä vaiheessa, vauvana, lapsuudessa tai nuorena aikuisena. Isovanhemmille ja perheen sureville sisaruksille on myös tarjolla tukea. Yhdistyksen koulutetut vapaaehtoiset eri puolilla Suomea tukevat lapsen kuoleman kokeneita perheitä mm. ryhmänohjaajina ja tukihenkilöinä: kapy.fi

Nuoret Lesket ry on työikäisten leskien ja leskiperheiden vertaistukiyhdistys, joka järjestää vertaistukitoimintaa ja tarjoaa neuvontaa. Toiminta on avointa kaikille työikäisenä leskeytyneille parisuhteen muodosta, perhetilanteesta tai puolison kuolinsyystä riippumatta: nuoretlesket.fi

Huoma – Henkirikoksen uhrien läheiset ry tarjoaa ammatillisesti ohjattua vertaistukea sekä neuvontaa ja palveluohjausta henkirikoksessa läheisen menettäneille.

Tukea ja ohjausta on saatavilla valtakunnallisesti eri-ikäisille perheenjäsenille ja kaikille, jotka ovat olleet läheisessä ihmissuhteessa henkirikoksessa menehtyneen kanssa: huoma.fi

Surunauha ry on valtakunnallinen vertaistukijärjestö, jonka tavoitteena on tukea läheisensä itsemurhan kautta menettäneitä, lisätä avoimuutta puhua itsemurhista ja poistaa itsemurhaan liitettyä stigmaa. Koulutetuilla vertaistukijoilla on oma kokemus läheisen itsemurhasta. Toimintaan voi osallistua riippumatta siitä, kenet on menettänyt tai kuinka kauan menetyksestä on kulunut aikaa: surunauha.net

Oletko kohdannut surua?

Surevan kohtaaminen -sivusto tarjoaa ammattilaisille tietoa surevan kohtaamisesta, mutta siellä on myös paljon käyttökelpoista, tutkittua tietoa sinulle, joka olet kohdannut lähimmäisen menetyksen. Sivustolla käsitellään esimerkiksi seuraavia aiheita: mitä suru on, suruun liittyvät myytit, yleiset suruun liittyvät reaktiot, suruun liittyvät sairaudet, lasten ja nuorten kohtaama suru ja surevan oikeanlainen kohtaaminen. surevankohtaaminen.fi

20 SOTAHUUTO

Raamatun arkeologia Minna ja Kenneth Silver ovat arkeologeja ja historioitsijoita, jotka ovat erikoistuneet Raamatun arkeologiaan. Sarjassa kaivaudumme Raamatun aikaan, sanomaan ja erilaisiin näkökulmiin, jota se meille tarjoaa.

Varhaiskristittyjen hautaamisesta Kristittyjen hautaamistapa periytyy juutalaisesta hautaustavasta. Kristillinen hautausmuoto seuraa Jeesuksen juutalaista hautaustapaa, joka oli ruumishautaus. Juutalaisille yhteys isien maahan on ollut tärkeä.

Patriarkka Jaakob ja hänen poikansa Joosefkin tuotiin Egyptistä isien maahan, rakkaiden yhteyteen.

Idea pyhästä maaperästä ja isien yhteydestä oli tärkeää.

Kristityt ovat haudanneet vuosisatoja vainajansa Jeesuksen esikuvaa seuraten ja ruumiiden ylösnousua odottaen. Jeesuksen hautapaikasta tuli Jerusalemissa jo varhaiskristittyjen aikana pyhiinvaelluskohde. Kristityt vierailevat nykyisin Pyhän haudan kirkossa Jerusalemin vanhassa kaupungissa ja Puutarhahaudalla vanhan kaupungin muurien ulkopuolella.

Varhaiskristillinen perinne tukee Pyhän haudan kohdetta ja siellä tehtyjä kaivauksia, joissa Golgatan paikka ja toisen temppelin aikainen juutalainen hautausmaa on paljastettu. Paikka sijaitsi silloisten muurien ulkopuolella. Niin kutsutulla Puutarhahaudalla voi levätä kaikesta kaupungin hälinästä ja katsella hautamuotoa, jollaiseksi Jeesuksen hauta on ymmärretty. Haudan suulta vieritettiin kivi, jollainen on havaittavissa kyseisessä paikassa.

Pyhän haudan kirkko Kuvat: Kenneth Silver Puutarhahauta. Kuva: Kenneth Silver

Lasaruksen hauta sijaitsee raamatullisessa Betanian kylässä Lasaruksen, Marian ja Martan kodin alueella Jerusalemin Öljymäellä. 8 SOTAHUUTO

21

li. Varhaiskristityt joutuivat monenlaisiin vaaroihin ja vainoihin. Monet halusivat eri puolilla Rooman valtakuntaa tulla haudatuksi marttyyrikuoleman kärsineiden yhteyteen. Italian Milanossa voi päästä Pyhän Ambrosiuksen basilikassa erityisluvalla käymään kryptassa kahden marttyyrikuolleen roomalaissotilaan haudalla, jonka yhteyteen kirkkoisä Ambrosiuskin on haudattu. Vainajien luurangot ovat nähtävissä.

Colosseumin amfiteatterissa Roomassa monet kristityt kokivat marttyyrikuoleman.

Kuva: Kenneth Silver

Ambrosius halusi tulla haudatuksi marttyyrien yhteyteen. Tuolloin eli käytäntö pyhien yhteyteen hautaamisesta. Varhaiskristityt uskoivat pyhimysten voimaan samoin kuin heidän vaatteidensa ja rukousliinojen parantavaan vaikutukseen.

Kun evankeliumeissa nainen kosketti Jeesuksen vaipan tupsua, hän koki parantuneensa. Pyhiinvaelluksia on tehty ja tehdään edelleenkin pyhien hautapaikoille. Heidän esimerkkiään halutaan seurata. Vaellus on myös mahdollisuus syventyä pohtimaan Raamatun sanaa, rukoilemaan, laulamaan hymnejä ja kokemaan kristittyjen vuosituhantista yhteyttä.

Roomassa alettiin roomalaista tapaa seuraten rakentaa katakombeja, joihin kristityt hautasivat rakkaat vainajansa ja harjoittivat myös hartautta aina toiselta vuosisadalta lähtien. Osasyynä olivat vainot ja katakombeissa mahdollisuus hartauden harjoittamiseen. Katakombien rakentaminen oli ollut tunnettua myös juutalaisten ja ei-kristittyjen roomalaisten parissa.

Sisäkuva Pyhän Callixtuksen maanalaisesta katakombista Roomasta.

Kuvassa seinänissejä eli loculus-syvennyksiä, joihin laitettiin vainajan luuarkku eli ossuario tai varakkailla saattoi olla sarkofagi. Kuva: M. Gerard.

8 Vielä tänä päivänä voi käydä katsomassa perimätiedon tukemaa Lasaruksen tyhjää hautaa – miehen, jonka Jeesus herätti kuolleista. Lasaruksen hauta puolestaan muistuttaa ja enteilee Jeesuksen ylösnousemusta. Sen sijainti Öljymäellä muistuttaa kristittyjä myös Jeesuksen toisen tulemisen toivosta, koska hän nousi taivaaseen Öljymäeltä, ja hänen paluunsakin katsotaan tapah22

SOTAHUUTO

tuvan Öljymäelle. Sinne onkin haudattu monia autuaiksi julistettuja.

Kristittyjen vainot Varhaiset juutalaiskristityt pysyivät aluksi Jeesuksen ylösnoustua Jerusalemissa.

Paavali, juutalainen kirjanoppinut, aloitti käännyttyään Damaskon tiellä laajamittaisen lähetystoiminnan Rooman valtakunnassa; hänestä tuli pakanoiden aposto-

Nykyäänkin voi vierailla varhaiskristittyjen katakombien tunneleissa Rooman alla. Katakombit ovat olleet helposti saavutettavissa pääteiden varsilla.

Nykyisin voi poiketa esimerkiksi kahden naisen, Pyhän Domitillan ja Priscillan katakombissa sekä miespuolisten San Sebastianoksen eli Pyhän Sebatianoksen ja Pyhän Callixtuksen katakombissa. Näemme perinteistä juutalaisille tyypillistä toisen temppelin aikaista hautaamismuotoa: puolikaaren muotoisia seinäsyvennyksiä eli arcosoliumeja, joihin vainajat aluksi käärinliinoissa haudattiin. Lisäksi on seinäsyvennyksiin sijoitettuja ossuarioita eli luulippaita tai -arkkuja. Kivestä veistetyt suuremmat sarkofagit olivat varakkaille mahdollisia. Luiden säilyttäminen seurasi ylösnousemusajatusta.

Pyhän Domitillan katakombista Roomasta arcosolium, jossa viimeistä ehtoollista kuvaava varhaiskristillinen maalaus 2. vuosisadalta jKr. Arcosoloumiin saatettiin laittaa vainaja käärinliinoihin kiedottuna. Varhaiskristityt pitivät myös jumalanpalveluksia tai hartauksia katakombeissa. Kuva: Todd Bolen.

Varhaiskristittyjen symboleja voidaan havaita katakombien seinämissä, sarkofageissa ja luulippaissa. On maalauksia, veistoksia ja kaiverruksia. Syntyi yhteisiä kristillisyyttä viestittäviä symboleja. Kreikankielisestä sanasta IKHTYS muodostettu kalakuvio on tunnettu varhaiskristittyjen tunnus. Se on kirjainyhdistelmä sanoista Jeesus Kristus Jumalan Poika Vapahtaja. Varhainen XP- eli Khi-Rho-yhdistelmä puolestaan viittaa Kristus-sanan alkukirjaimiin. Antiikista periytyvä paimenaihe esiintyy myös kristittyjen veistotaiteessa: hyvä paimen kantaa kadonnutta lammasta.

Perinteisesti on uskottu Paavalin ja Pietarin kärsineen marttyyrikuoleman Roomassa. Tämä aiheutti pyhäkköjen ja myöhemmin kirkkojen rakentamisen apostolien hautojen yhteyteen 300-luvulta lähtien, kun Rooman hallitsijat kääntyivät kristityiksi. Roomaan nousivat San Paolo Fuori Le Mura -basilika (eli muurien ulkopuolinen Pyhän Paavalin kirkko) ja Pietarin basilika, aluksi nykyisen Pietarinkirkon alueelle. Kristillinen taide maalauksineen ja mosaiikkeineen alkoi kukoistaa.

Pietarin hauta sijaitsee Pietarinkirkon alla Rooman maanpinnan antiikin roomalaisella hautausmaalla, ja siihen on voinut tutustua, mikäli on etukäteen saanut hankittua lipun tietyksi päiväksi.

Pietarin hautapaikka on vaatimattomuudessaan vaikuttava eikä ole suhteessa prameaan Pietarinkirkkoon. Pietari oli yksinkertainen kalastaja, mutta Jeesus julisti tälle, jonka nimi merkitsi ”kiveä” tai ”kalliota”, että sille kalliolle hän oli rakentava seurakuntansa.

Hautaus Suomessa Kun Suomi vähitellen otti kristinuskon vastaan noin 1000-luvulta lähtien, voimme arkeologisesti havaita hautausmuodon muuttumisen ruumishautaukseksi. Ensimmäinen ristiretki Suomeen

Pietarinkirkko Roomassa. Kirkko sijaitsee perimätiedon mukaisen Pietarin hautapaikan päällä.

Kuva: Kenneth Silver.

tehtiin perinteisen historiankirjoituksen mukaan vuonna 1155, ja silloin Suomi virallisesti liitettiin Ruotsiin ja kristilliseen maailmaan.

Ennen ristiretkiä kristinuskon vaikutus näkyy kuitenkin jo hautauksissa. Arkeologisissa löydöissä havaitsemme hautalahjojen vähenemisen ja ruumishautauksen

yleistymisen. Kristilliset symbolit tulevat mukaan. Myös hautaaminen kasvot itään päin kohti Jerusalemia ja Öljymäkeä omaksuttiin käytännöksi. Toive tulla haudatuksi siunattuun maahan jatkuu edelleen kristittyjen parissa.

Minna Silver dosentti, arkeologi, filosofian tohtori

SOTAHUUTO 23

Heti ovien avauduttua myymälä täyttyi iloisista ja uteliasta asiakkaista.

iCare-myymälässä panostetaan laatuun.

Ison Omenan kauppakeskukseen avautui laadukas iCare-hyväntekeväisyysmyymälä Pelastusarmeijan iCare secondhand -myymälä avattiin 27.9.2023 Ison Omenan ostoskeskukseen Espoon Matinkylässä. Pelastusarmeijalla on nyt 17 myymälää ympäri Suomea. iCare on osa Ison Omenan kiertotalouden eri toimijoista koostuvaa Kieppi-kiertomaailmaa, joka mahdollistaa ostoskeskuksen asiakkaille kestävät hankinnat ja palvelut.

Kieppi-kiertomaailman toimijoita ovat iCare secondhandin lisäksi Fida secondhand, UFF ja myymälänsä piakkoin avaava Kierrätyskeskus. Kokonaisuutta täydentää Ompelimo, jossa asiakas voi korjauttaa vaatteensa ja antaa niille uuden elämän. Isosta Omenasta löytyy myös kodintavaroiden vuokrauspalvelu Lainapin itsepalvelulokerikko, josta asiakas voi vuokrata tai antaa vuokralle kodin tavaroita.

– Osana vastuullisuusstrategiaamme olemme luomassa Isoon Omenaan kiertotalouskeskittymää, jonka kautta pystymme tarjoamaan asiakkaillemme 24

SOTAHUUTO

kestäviä hankintoja ja palveluja, Ison Omenan omistavan Cityconin keskuspäällikkö Mika Mustasilta kertoo.

– Hienoa saada iCare nyt Isoon Omenaan. Tämä on ollut suunnitelmissa jo vuoden päivät, kertoo Pelastusarmeijan myymälätoiminnan päällikkö Harri Lehti.

Kiertomaailma-konseptia Harri Lehti pitää erinomaisena ajatuksena. – Me kaikki tässä mukana olevat toimijat olemme yhtä mieltä siitä, että tämä on kierrätyksen tulevaisuutta. Tämä synnyttää hyvää synergiaa. Uskon, että viiden vuoden sisällä kierrätys ja uusiokäyttö

tulee olemaan vakituinen osa kauppakeskusten palvelutarjontaa. Kiinnostus secondhand-tuotteisiin vain kasvaa.

Millä keinolla iCare-myymälä erottuu edukseen muista toimijoista?

– Hyväntekeväisyys on kaikessa läsnä. Hintamme ovat myös edullisia ja tuotteet laadukkaita. Asiakaspalvelun positiivinen ote on myös luomassa hyviä asiakaskokemuksia, Harri päättää.

Avajaisissa suuri määrä asiakkaita Kello on kymmenen, ja ensimmäiset asiakkaat pääsevät tutustumaan uuteen

iCare-vastaava Heli Suomi, Ison Omenan myymälän vastuumyyjä Anniina ja poikaystävä Ali.

iCare-myymälään. Innostunut ilmapiiri välittyy niin asiakkaista kuin henkilökunnastakin.

Ison Omenan iCare-myymälän vastuumyyjä Anniina on neljättä vuotta töissä hyväntekeväisyysmyymälöissämme.

Ennen Isoa Omenaa hän työskenteli Hämeenlinnan iCaressa.

– Tämä on ihana paikka työskennellä, on niin kaikenlaista, mitä pääsee tekemään. Voi lajitella koruja ja kivoja vintage-vaatteita, tunnistaa ja hinnoitella designtuotteita, suunnitella kaikenlaista visuaalista ja tietenkin kohdata mahtavia asiakkaita. Tervetuloa kurkkimaan tänne uuteen myymälään, meillä on täällä kaikenlaisia aarteita.

Anniinan poikaystävä Ali on tänään auttamassa avajaistohinoissa. – Tämä on todella upean näköinen kauppa. Ei uskoisi, että nämä ovat kaikki secondhand-tuotteita.

Avajaispäivänä liikkeessä kiertävät myös Pelastusarmeijan Helsingin osaston johtaja, kapteeni Maarit Vuollet ja kadetti Taina Kaikkonen. He ovat edustamassa Pelastusarmeijan sosiaalista ja hengellistä puolta. iCare-myymälän tuotot ohjataan Pelastusarmeijan tekemään tärkeään työhön kotimaan vähävaraisten parissa. Maaritilla ja Tainalla on ollut myymälässä mukavia keskusteluja asiakkaiden kanssa.

– Pääsimme kertomaan Armeijasta jo matkalla, kun kyselimme vartijalta ohjeita tänne, Maarit naurahtaa.

Vaaterekkien välissä käy kuhina. Lilja pitää secondhand-tuotteista, erityises-

Petteri on löytänyt pari collegepaitaa.

– Ne on mun go-to juttu!

Kapteeni Maarit Vuolletilla ja kadetti Taina Kaikkosella oli hyviä keskusteluja.

ti farkuista ja koruista. – Täällä on tosi kiva valikoima!

Koruvalikoimaa on tutkimassa myös Leena. Leena harrastaa korujen tekemistä: – Tämä kiertomaailma on hieno idea, kun myymälät ovat rinnakkain. Etsin koruja, joita voin sitten jatkokäsitellä.

Leena paljastaa, että on 80-luvulta lähtien kiertänyt kirppareita. – Olen tällainen secondhand konkari, hän naurahtaa. – Arvostan myös tätä hyväntekeväisyysaspektia, se sopii arvoihini.

Espoolainen Tiia on samaa mieltä: – Hoitoalan ammattilaisena arvostan hyväntekeväisyyttä.

Tiialle iCare on tullut tutuksi Espoon keskuksen Entressen myymälän kautta.

– Tämä Ompun myymälä on vaan paljon suurempi. Hienoa, kun tulee lisää valikoimaa.

Iso osa avajaisten ensimmäisen tunnin asiakkaista on naisia, mutta muka-

na on myös muutamia miehiä. Petterille secondhand-liikkeet ovat tulleet tutuksi kierrätysvaateliikkeitä rakastavan tyttöystävän myötä. – Sitä se pitkä ihmissuhde teettää, Petteri naurahtaa.

Hän etsii liikkeistä erityisesti takkeja ja paitoja. Nyt oli löytynyt jo pari sopivaa collegea. Myös Petteri on hyvillään hyvän tekemisen näkökulmasta. – Mahtavaa, että omalla shoppailulla voi auttaa muita.

Ison Omenan myymälän raikas ilme ja uusiutuva valikoima tulevat varmasti houkuttelemaan jatkossakin monen ikäisiä tutkimaan valikoimaa ja tekemään ostoksia. Tuotevalikoimassa on vaatteita, asusteita ja kodin sisustustavaroita. Tervetuloa hyvän mielen secondhand-ostoksille!

Toni Kaarttinen Kuvat: Toni Kaarttinen

Pelastusarmeijan myymälät ovat olleet osa suomalaista katukuvaa jo 1970-luvulta lähtien, ja se on Suomen suurimpia secondhand-ketjuja. Ostamalla ja lahjoittamalla hyväkuntoisia vaatteita ja tavaroita iCare-myymälöihin olet mukana tukemassa Pelastusarmeijan arvoja ja tärkeää hyväntekeväisyystyötä.

Lisätietoja: pelastusarmeija.fi/myymalat Ison Omenan iCare secondhand, 2. krs. (Finnkinon käytävä), Piispansilta 11, Espoo Myymälä on avoinna ma–pe 10–20, la 10–18 ja su 12–16 SOTAHUUTO 25

Krigsropet Frälsningsarmén har svenskspråkiga aktiviteter i Finland, t.ex i Helsingfors, Borgå och Vasa. På de här sidorna har vi material på svenska från Frälsningsarmén i Finland, Sverige och andra delar av världen.

Stjärnor och fulpluppar eller kanske en post-it lapp Tämä kirjoitus julkaistaan suomeksi kotisivuillamme marraskuun aikana.

Max Lucado har skrivit en fantastisk liten bok som handlar om vedingar. Vedingar är snidade träfigurer som snickaren Eli snickrat. Vedingarna tillbringar dagarna med att sätta stjärnor och fulpluppar på varandra. Ifall du gjort något bra eller är duktig på något så får du en stjärna och ifall du gjort något dåligt eller gjort bort dig får du en fulplupp.

Parvello var en klumpig veding som alltid fick fulpluppar och väldigt många fulpluppar. Han blev mer och mer ledsen och fången i sina nederlag.

Jag har sett så många som samlat på sig många fulpluppar och sådana som gärna samlar på sig stjärnor. Flickan som ligger i sin säng på en barnavdelning, vecka efter vecka och blir slangmatad. Ångesten för att äta och inte nå sin alldeles för låga idealvikt gör att hon sätter fulpluppar på sig själv varje gång hon äter.

26

SOTAHUUTO

Den unga mannen som jobbar så mycket och med så många saker, för han blir så inspirerad av utmaningar, men som till sist leder till panikattacker och utmattning på grund av överansträngning, Han har först samlat på sig stjärnor men dessa ramlar bort och byts ut mot en fulplupp då han misslyckas. Skoleleven som inte kommer sig till skolan utan blir sittande hemma först någon dag nu som då och till sist hela tiden får fulpluppar och ångesten ökar. Lyckas du i ditt jobb får du en stjärna och misslyckas du får du en fulplupp. Idag är vi människor fångade i så mycket som gör oss stressade och gör att vi mår dåligt på ett eller annat sätt. Ångest, depression och utmattning har blivit vanliga diagnoser. Mycket handlar om att inte duga och att inte räcka till.

Vi läser på facebook och andra sociala medier om hur den ena har ett välinrett hem, den andra en vacker trädgård, den tredje väluppfostrade framgångsri-

ka barn, den fjärde en fin yrkeskarriär och så tror vi att vi ska klara av allt som dessa är bra på för att samla stjärnor. Ingen vill ha fulpluppar men ändå kommer de så lätt och de medför skam och ångest. Vi tror vi själva måste skapa vårt värde.

Parvello blev mer och mer ledsen tills han en dag träffade Amanda. Amanda var helt utan stjärnor och fulpluppar. Hon berättade för Parvello att hon varje dag hälsade på Eli, snickaren och därför fastnade inga stjärnor eller fulpluppar på henne. Parvello ville bli som Amanda. Du borde också hälsa på Eli sa hon åt Parvello. Han kan hjälpa dig att bli av med fulplupparna. Så en dag tog Parvello mod till sig och gick upp för berget till Elis hus. Eli lyfte upp Parvello på snickarbänken och förklarade hur fin han var och hur han snickrat Parvello precis så som han ville ha honom.

Illustration: Lexica

Eli hade snickrat alla vedingar utan varken stjärnor eller fulpluppar, dessa var vedingarnas egna påhitt. Eli bad Parvello hälsa på hos honom varje dag, precis som Amanda. Om du kommer till mig varje dag och hör på vad jag har att säga dig istället för att fundera på stjärnor och fulpluppar ska du se att fulplupparna börjar ramla av, sa Eli åt Parvello.

Då Parvello var på väg ut föll den första fulpluppen bort.

I en liten tidningsartikel som jag läste står det att små positiva saker vi gör för varandra kan lindra ångest både för den som gör den positiva saken och den som tar emot. Som exempel nämndes att man t.ex. kan skriva en liten post-it lapp med ett positivt meddelande och sätta

den på sin arbetskamrats tangentbord eller på dörren in till rummet. Enligt artikeln har forskning visat att små positiva handlingar mot varandra minskar ångesten främst hos den som gör handlingen. Är då dessa post-it lappar stjärnor vi delar ut? De kan vara det men om vi först hälsat på hos Eli (Gud) så kan lapparna eller det vänliga vi gör mot varandra vara en hälsning från Gud som gör att en fulplupp ramlar av eller att en stjärna inte känns så viktig. Så låt oss dela ut post-it lappar med budskapet att DU är värdefull, inte det du gör, för du är skapad av Gud och värdefull i Hans ögon.

Katarina Nordström Frälsningssoldat Nykarleby

SOTAHUUTO

27

Minä & Pelastusarmeija Työntekijöitä, ystäviä, upseereita, sotilaita, siviilijäseniä, vapaaehtoisia – olemme kaikki osa Armeijaa! Sarjassa esitämme enemmän tai vähemmän kiperiä kysymyksiä.

Tässä kuussa niihin vastaa:

JArkko Jyräsalo yksikön johtaja

Väinölän asumispalveluyksikkö

Miten tulit Armeijan yhteyteen?

– Toukokuussa 2011 tulin ohjaajaksi Inarintien yksikköön, ja sieltä Alppikadun yksikön kautta Espooseen Väinölään.

Mikä on työssäsi mielenkiintoisinta?

– Ihmisten kanssa työskentely. Nähdä ja kuulla erilaisia elämäntarinoita.

Entä turhauttavinta?

– Asiakkaiden asioiden hoidossa saattaa joskus törmätä melkoisiin byrokratian viidakoihin.

Kun olit lapsi, miksi halusit tulla isona?

– Klassiset palomies ja poliisi.

Mikä on lempiruokasi?

– Kaikki menee, pad thai yksi suosikeista.

Saat yhden supervoiman. Mikä se olisi – ja miksi?

– Supervoima, joka toisi rauhan maailmaan ja pelastaisi luonnon.

Mikä kirja on tehnyt sinuun suurimman vaikutuksen?

– Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli.

Kuvittele, että sinulla on tunnusbiisi, joka lähtee soimaan, kun astut huoneeseen. Mikä tämä biisi on?

– Pelle Hermannin tunnusbiisi tai Sibeliuksen Finlandia. Riippuen huoneesta, mihin olen menossa.

Voisit matkustaa minne vain.

Mihin matkustaisit?

– Sipadanin saarelle Malesiaan.

Rakkain harrastuksesi?

– Husky-koiran kanssa harrastaminen.

Mitä pelkäät?

– Yhteiskunnan ja maailman polarisoitumista.

Kuka on sankarisi?

– Jari Litmanen ja intiaanipäällikkö Seattle.

Mikä lohduttaa sinua, kun olet surullinen?

– Perhe, ystävät, Riemu ja Ilona -koirat.

28

SOTAHUUTO

Jos voisit poistaa maailmasta yhden asian, mikä se olisi?

– Väkivallan ja sodat.

Mitä teet, kun muut eivät ole näkemässä?

– Otan nokoset sohvalla (kotona).

Mikä on paras neuvo, joka sinulle on koskaan annettu?

– Aika parantaa (miltei) kaiken.

Anna kaikelle aikaa.

Mikä on ollut elämäsi paras hetki?

– Jokainen aamu, kun olen herännyt ja avannut silmät.

Mikä on elämäsi tunnuslause?

– ”Mennäänpäs tuon suon yli niin että heilahtaa…”

Kerro jotain mielenkiintoista, mitä muut eivät ehkä tiedä sinusta: – Olen täysin hurahtanut VarsinaisSuomeen ja sen saaristoon!

Aamuhartaus Radio Dei To 16.11. klo 7.50 uusinta 16.50 Radio YLE 1 jumalanpalvelukset kuunneltavissa YLE Areenassa 30 päivän ajan julkaisuajankohdasta.

Martta Hämäläinen everstiluutnantti 20.9.2023

Everstiluutnantti Martta Hämäläinen ylennettiin kirkkauteen Helsingissä 20.9.2023 sadan vuoden iässä.

Martta oli syntynyt 12.7.1923 Räisälässä, Karjalan kannaksella.Upseeriksi hänet vihittiin vuonna 1948 ja siitä muutaman vuoden päästä, vuonna 1953, hän muutti perheineen Brasiliaan. Siellä hän palveli yhdessä puolisonsa Davidin kanssa, kunnes eläkkeelle jäätyään palasi Suomeen.

n

Radiojumalanpalvelus YLE Radio 1 su 5.11. klo 11.00 everstiluutnantti Saga Lippo saarnaa

Ylennetty kirkkauteen

Sotahuuto

Radio & TV

Marraskuu 2023

n

2€

Armeijassa tapahtuu

Sotahuuto on Pelastusarmeijan lehti, joka ilmestyy 11 kertaa vuodessa Se kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

KRIGSROPET

Frälsningsarméns tidning i Finland Tilaukset: puh. (09) 681 2300 sotahuuto@pelastusarmeija.fi pelastusarmeija.fi/sotahuuto

Kiitämme Martan rikkaasta ja merkityksellisestä elämästä ja muistamme rukouksin hänen laajaa perhettään.

Tilaushinnat: Suomeen ja Viroon vuosikerta 25 €, muihin maihin 50 €

Tammikuu 2022

n

2€

Kansallinen päämaja ja toimitus: Uudenmaankatu 40, Helsinki Postiosoite: PL 161, 00121 Helsinki n patas-tiimi Puhelinvaihde: (09) 681 2300 karvaiset työkaverit Sähköposti: sotahuuto@pelastusarmeija.fi Kotisivut: pelastusarmeija.fi facebook.com/pelastusarmeija Sivut 06–10

Sotahuuto

n

Pelastusarmeijan termit tutuksi

Pelastusarmeijan virallinen äänenkannattaja Suomessa 133. vuosikerta

ylennetty kirkkauteen

Kansallinen johtaja: everstiluutnantti Saga Lippo Vastaava toimittaja: kapteeni Kati Kivestö kadettimme enni Kulmala: nuorissa On tOivoja ulkoasu: Toni Kaarttinen Toimitussihteeri Toimituskunta: Saga Lippo, Kati Kivestö, Toni Kaarttinen, Mira Vuorenpää, Saara Ertamo, Krista Nenonen, Heidi Vuorenoja Sivut 11–15

SOTAHUUTO

Pelastusarmeijassa on tapana sanoa, että kun kristitty kuolee, hänet ”ylennetään kirkkauteen”. Termi yhdistetään Pelastusarmeijaan, mutta meillä ei kuitenkaan ole yksinoikeutta siihen. Sanonta on aikoinaan ollut käytössä myös muissa kristillisissä kirkoissa, mutta Pelastusarmeijan kielenkäytössä se on säilynyt.

Kuolemasta on joskus vaikea puhua sen oikealla nimellä, ja siksi siitä käytetään erilaisia kiertoilmaisuja. Sanotaan mieluummin, että joku on edesmennyt tai menehtynyt tai että hän ei ole enää keskuudessamme, koska hän on nukkunut pois. Sairaalamaailmassa puhutaan jopa exituksesta. ”Ylennetty kirkkauteen” ei ole kuitenkaan tarkoitus olla mikään kiertoilmaisu, vaan se kertoo siitä, mihin Pelastusarmeijassa uskotaan. Jeesus sanoo, että joka uskoo häneen, elää vaikka olisikin kuollut. Uskomme, että kun Kristukseen uskova lähtee elämästä, hän ei kuole, vaan itse asiassa hän siirtyy kuolemasta elämään, Jumalan luokse kirkkauteen.

1

Perustaja: William Booth Kansainvälinen johtaja: kenraali Lyndon Buckingham Kansainvälinen päämaja: The Salvation Army, IHQ, 101 Queen Victoria Street, London EC4P 4EP, UK Toimitus ei vastaa pyytämättä lähetetyistä aineistoista.

Painopaikka: Lehtisepät Oy, Lahti 2023 ISSN 0356-3340 (painettu) ISSN 2489-5814 (verkkojulkaisu)

Saga Lippo

Kansikuva:

everstiluutnantti

Toni Kaarttinen

SOTAHUUTO 29

Tahdon taistella

Uskomme rukouksen voi­­maan!

Rukoilemme jokaisena arkipäivänä aamuhartauksissamme.

Lähetä esirukouspyyntösi meille: pelastusarmeija.fi/esirukous, sähköpostitse rukous@pelastusarmeija.fi tai kirjeitse Pelastusarmeija, PL 161, 00121 Helsinki, kuoreen merkintä ”Esirukous”

Niin kauan kuin naiset itkevät kuten nyt, TAHDON TAISTELLA. Niin kauan kuin lapset näkevät nälkää kuten nyt,

Kuinka tulla uskoon?

TAHDON TAISTELLA.

Ei ole yhtä ainoaa oikeaa valmista kaavaa, jonka mukaan ihminen tulee uskoon.

Niin kauan kuin miehet menevät vankilaan uudelleen ja uudelleen kuten nyt,

Monet ovat kuitenkin kokeneet, että tämä rukous on ollut hyvä ensimmäinen askel henkilökohtaiseen suhteeseen Jumalan kanssa.

TAHDON TAISTELLA. Niin kauan kuin on jäljellä yksikin juomari, niin kauan kuin kaduilla on yksikin eksynyt tyttö,

Herra Jeesus Kristus, Olen todella pahoillani niistä asioista, joissa olen tehnyt väärin elämässäni. Anna minulle anteeksi.

Luovun nyt kaikesta, minkä tiedän vääräksi.

niin kauan kuin yksikin sielu on pimeydessä, vailla Jumalan valkeutta, TAHDON TAISTELLA.

ristillä, jotta voin saada anteeksi ja tulla vapaaksi.

Kiitos siitä, että tarjoat minulle anteeksiantamuksen ja Pyhän Hengen lahjaksi.

Tule elämääni Pyhän Henkesi kautta ja ole kanssani ikuisesti.

Kiitos, Herra Jeesus.

Aamen.

30 30 SOTAHUUTO SOTAHUUTO

Käännetty Alfa-materiaalista Alfa Suomen luvalla.

Kiitos siitä, että kuolit puolestani

Tahdon taistella loppuun asti.

William Booth kenraali Pelastusarmeijan perustaja

Viimeinen sana

SOTAHUUTO

31

tulevalle vuodelle hyvää sanomaa Haluan tilata Sotahuudon Tilaamalla tuet Pelastusarmeijan työtä kotimaan vähävaraisten hyväksi.

Tilaushinnat: Suomi ja Viro, vuosikerta, 25 €, Muut maat, vuosikerta, 50 € Nyt on mahdollista tilata myös digilehti paperisen sijasta.

Tilaan itselleni

Tilaan ystävälleni. Ystäväni nimi ja osoite (tai sähköpostiosoite, jos digitilaus):

Tilaan digilehden

Nimeni: Osoitteeni: Sähköpostini: Puhelinnumeroni:

Vastaanottaja maksaa postimaksun

Suomen Pelastusarmeijan Säätiö Tunnus 5007467 00003 Vastauslähetys