2€ n
Helmikuu 2022 n
Sotahuuto
Sivut 20–25
Mieskaveritoiminta & Mummila:
Turvallinen kaveri lapselle
Sivut 6–11
ystävyys & yhteenkuuluvuus SOTAHUUTO
1
2
SOTAHUUTO
Sotahuuto
n
Krigsropet
n
Pelastusarmeijan lehti
Tässä
n
Helmikuu 2022
n
2€
numerossa
04
Toimitukselta
05
Tässä kuussa
06
Gunnel Halonen & Terttu Nieminen: Ystävyys & yhteenkuuluvuus
12 16
Anneli Franken korttiasetelmissa Jumalan sana lohduttaa, neuvoo ja rauhoittaa 16 Raamatun naiset
18
Ajatuksia elämästä
19
Minä & Pelastusarmeija
20
Mieskaveritoiminta & Mummila: Turvallinen kaveri lapselle
26
En vän är förstående, empatisk och godhjärtad & vän med dem som saknar en vän
28
Armeijassa tapahtuu
30
Viimeinen sana
20
Sotahuuto on mukana juhlistamassa Pelastusarmeijan naistyön 100 vuotta Suomessa SOTAHUUTO
3
toimitukselta
Mistä kirjoitamme tässä kuussa?
Kuva ystävyydestä Helmikuussa sosiaalinen media täyttyy jälleen sydämistä, kun ihmiset lähettelevät toisilleen ystävänpäivän tervehdyksiä. Monet muistavat ystäviään myös perinteisesti postikortilla. Internet antaa nykyään rajattomat mahdollisuudet vuorovaikutukseen ja uusien ystävyyssuhteiden luomiseen. Itse kukin voi löytää internetin kautta ryhmän, jolla on samat kiinnostuksen kohteet kuin itsellä. Kaiken tämän keskellä useat ihmiset kokevat kuitenkin yksinäisyyttä. Ihmisellä voi olla tuhat ystävää Facebookissa mutta ei ketään, jonka kanssa jakaa arjen iloja ja suruja. Yksi pitkittyneen koronapandemian seurauksista on ihmisten kokema kaipaus päästä tapaamaan toisia ihmisiä kasvotusten. Tässä Sotahuudon numerossa lähestymme ystävyyttä monesta eri näkökulmasta. Lehdessä kerrotaan muun muassa Gunnelista ja Tertusta, joiden ystävyys on kestänyt vuosikymmeniä ja jatkuu edelleen, vaikka molemmat ovat jo liki 100-vuotiaita. Yhdessä he ovat palvelleet lapsia sekä Pelastusarmeijan pyhäkoulussa että partiossa. Miten kauniin esikuvan ystävyydestä he ovatkaan antaneet monen lapsen ja nuoren elämään! Pienperheyhdistyksen mieskaveritoiminta juhlii 30-vuotista toimintaansa vuonna 2022. Toiminnan tavoitteena on antaa turvallinen miehen malli pojille, joiden yhteys isään on heikko tai sitä ei ole ollenkaan. Yhdessä mieskaverin kanssa voi puuhastella erilaisia asioita, esimerkiksi urheilla tai vain viettää yhteistä arkea. Moni ryhtyy mieskaveriksi siinä vaiheessa, kun omat lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Raamattu puhuu paljon sekä ihmisten välisestä ystävyydestä että Jumalan ja ihmisten välisestä ystävyydestä. Jumala ja ihminen ajautuivat välirikkoon, kun ihminen päätti olla välittämättä Jumalan antamasta ohjeistuksesta paratiisissa. Jumala tarjosi kuitenkin sovintoa lähettämällä Jeesuksen. Jos otamme vastaan uskon Jeesukseen, meistä tulee jälleen Jumalan ystäviä. Hyvää ystävänpäivää!
Esa Nenonen kapteeni vastaava toimittaja
Miten olemme onnistuneet? Olemme kiinnostuneita kuulemaan, mitä mieltä olet lukemastasi lehdestä. Lähetä meille niin ruusuja kuin risujakin. Voit myös tehdä ehdotuksia aiheista, joista haluaisit tulevaisuudessa lukea. Lähetä palautteesi osoitteeseen: sotahuuto@ pelastusarmeija.fi 4
SOTAHUUTO
tässä kuussa
Pelastusarmeijan johtajat nostavat tärkeitä ja ajankohtaisia asioita valokeilaan
Vierellä kulkien Kun vanhempani muuttivat Pariisiin ja aloin asua tuossa ranskalaisessa miljoonakaupungissa, tapasin monia nuoria ihmisiä. Yhdestä heistä tuli paras ystäväni. Olimme hyvin erilaisia, mutta ymmärsimme toisiamme. Pidimme shakin pelaamisesta, nauramisesta, kävelystä Seinen varrella ja – koska olimme nuoria kristittyjä – osallistuimme mielellämme Pelastusarmeija-yhteisömme toimintaan. Myöhemmin opiskelijoina ystävyytemme jatkui: hän aloitti lääketieteen opinnot ja minä opiskelin yliopistossa toisessa kaupungissa. Pelasimme edelleen shakkia puhelimitse ja kerroimme usein toisillemme elämästämme ja mielenkiinnon kohteistamme. Silloin ymmärsimme, kuinka ystävyys voi auttaa meitä käymään läpi joskus vaikeitakin koettelemuksia. Se on rikkauden lähde. Tämä ystävyys ei koskaan päättynyt. Myöhemmin kun menin naimisiin ja lapsemme syntyivät, hän tuli kylään ja vietti aikaa kanssamme: ne olivat hienoja päiviä! Mutta joitain kuukausia myöhemmin hän sairastui. Erinomaisesta hoidosta huolimatta ystäväni oli yhä vaikeampi hengittää. Rohkaisin häntä ja – aina kuin pystyin – kirjoitin hänelle, soitin ja kävin hänen luonaan. Hänellä oli todella vaikeaa, kunnes eräänä päivänä sain hänen perheeltään puhelun, jolla he ilmoittivat hänen kuolemastaan. Se oli minulle todella raskasta. Ajatellessani poikkeuksellista ja erittäin älykästä ystävääni, sanoin itselleni, että todelliset ystävät ovat usein pitkäaikaisia ystäviä, joita yhdistävät vahvat siteet ja tarinat, anekdootit, haasteet, vastoinkäymiset ja suuret ilot. Itse asiassa vil-
pitön ystävyys perustuu sitoutumiseen, luottamukseen, aitouteen, vilpittömyyteen ja rehellisyyteen. Todelliset ystävät eivät syytä toisiaan eivätkä tuomitse toisiaan. Ystävyys koostuu rakkaudesta ja lempeydestä, kunnioituksesta ja kärsivällisyydestä, hienotunteisuudesta, armosta, läsnäolosta. Koskaan ei tiedä, mitä elämässä tapahtuu. Yllättävän tapahtuman seuraukset voivat laukaista ketjureaktion, joka voi muuttaa tai rikkoa elämän. Jos ystävyys on elintärkeää, niin silloin ihmiset, jotka erilaisten ongelmien tai haasteiden vuoksi jäävät ilman perhettä tai ystävää, kärsivät yksinäisyydestä. Tällaisissa tilanteissa tarvitaan yhä enemmän kuuntelevaa korvaa, neuvontaa ja palveluja yksinäisyyden ja masennuksen estämiseksi, asianmukaista tukea syrjäytymisen välttämiseksi, taloudellista apua hätätilanteen korjaamiseksi. Pelastusarmeijassa mukana olevana kristittynä olen iloinen tietäessäni, että tarjoamme ystävyyttä kokonaisvaltaisesti välittömän avun muodossa, kuten ruokaa, ratkaisujen työstämistä ja sopivan palvelun löytämistä tarvittaessa. Kristillinen tavoitteemme on, että ketään ei jätetä yksin hädän keskelle. Jos haluat tukea Pelastusarmeijan sosiaalisen työn johtajien ja työntekijöiden tehtävää, tiedäthän, että joka vuosi järjestetään Auta ihmistä -keräys apua tarvitsevien auttamiseksi. Tämä keräys on saanut vuosien varrella eri muotoja. Kaikki alkoi lipaskeräyksestä, mutta myöhemmin vakiintuneeksi tavaksi on tullut kirjekeräys. Aluksi tuki oli pääasiassa
Patrick Naud eversti territorion johtaja
ruokaa ja vaatteita, ja myöhemmin siihen lisättiin myös suoraa taloudellista tukea. Yleisin avun muoto on ostokortit, joiden avulla kotitaloudet voivat ostaa ruokaa tai muita tarvitsemiaan tuotteita. Ensisijaisia tukimuotoja ovat keskustelu, palveluohjaus ja yhteistyö muiden toimijoiden kanssa. Meitä tapaamaan tulevat saavat myös henkistä tukea, ja Pelastusarmeija, upseerit, sotilaat, jäsenet ja kristilliset ystävät ovat tottuneet auttamaan erilaisissa esirukous- ja rukousryhmissä, osastoissa – yhteisöissä – ja myös yksinäisiä kotona. Taloudellisen tuen avulla vähävaraisen perheen lapsi voi mennä kesäleirille. Asunnoton voi löytää taas asunnon. Yksinäinen vanhus voi osallistua senioreiden toimintaan. Pelastusarmeijan apu voi olla taloudellista apua vaikeina aikoina tai tukea elämisen välttämättömyyksien saamiseksi. On hyvä tietää, että jotkut työyksiköt jakavat myös heille ystävällisesti lahjoitettua ruokaa: kiitos ystävillemme ja kaikille, jotka auttavat meitä ojentamaan käden haavoittuvassa asemassa oleville ihmisille, apua tarvitseville! On aina tärkeää kävellä vierellä, auttaa ihmisiä kohtaamaan toisensa ja mahdollisesti luomaan ihana uusi ystävyys Jumalan kanssa! SOTAHUUTO
5
Ystävyys & yhteenkuuluvuus Gunnel & Terttu on käsite. Gunnel Halosta ja Terttu Niemistä on kuvattu Helsingin V:n osaston peruskallioksi. Ilman heitä Helsingin osastoa ei kenties olisi sellaisena kuin se tänä päivänä on. He molemmat lähestyvät sataa vuotta, he ovat olleet taaperoikäisestä mukana Pelastusarmeijassa ja ovat olleet toisensa sydänystäviä jo seitsemän vuosikymmenen ajan. Mitä heidän elämäntarinansa pitää sisällään ja mikä on heidän pitkän ja sydämellisen ystävyyssuhteensa salaisuus?
Tapaan Pelastusarmeijan virkeät eläkeläiset Gunnel Halosen ja Terttu Niemisen Gunnelin kotona Helsingin Kalliossa. Aurinko paistaa sisälle ikkunasta luoden lämpimän tunnelman viihtyisään asuntoon. Gunnel (96) istuu nojatuoliin ja Terttu (97) sohvalle. Tertun vointi on ollut hiukan heikko, joten viime aikoina ystävykset ovat käytännössä asuneet yhdessä. Terttu on viettänyt lukuisiä öitä tällä sohvalla. – Minulla on asunto seitsemännessä kerroksessa, mutten viihdy siellä. En halua olla yksin, sillä yhdessä on turvallisempaa, Terttu toteaa ja Gunnel nyökkää myöntävästi. Ystävykset ovat lupautuneet avaamaan lukijoille elämäntarinaansa. Molemmat kuitenkin myöntävät, että sataa lähestyessä muisti alkaa tehdä tepposia. – Kerromme, mitä muistamme, Gunnel sanoo hymyillen. Terttu myös paljastaa, että kaikki ei ole iän tuomaa, vaan hän loukkasi päänsä 14-vuotiaana jäällä kaatuessaan. – Muistini ei ole koskaan ollut aukoton. Näin ollen haastattelumme varhaisien vuosien osa painottuu enemmän Gunne6
SOTAHUUTO
lin tarinaan – mutta voin luvata, että siitä ei tule käänteitä ja tapahtumia puuttumaan.
Pyhäkoulu toi Armeijaan Gunnel on syntyjään Viipurista ja Terttu Hämeenlinnasta. – Ajattele, tässä on karjalainen ja hämäläinen, ja hyvin ollaan kuitenkin tultu toimeen, molemmat naurahtavat. Pelastusarmeija on aina ollut molemmille rakas, ja se tuli aikaisin osaksi heidän elämäänsä pyhäkoulun kautta. Gunnel tuli pyhäkouluun neljävuotiaana. – Äitini kasvatti yksinhuoltajana minut ja siskoni. Hän sanoi, ettei osaa opettaa näitä asioita, joten menette pyhäkouluun. – Tulin myös jo pienenä mukaan. Oli päiviä, jolloin en olisi halunnut mennä. Isäni sanoi, että silloin et pääse pihallekaan. Se tehosi, Terttu nauraa. Gunnel jakaa myös hauskan muiston päivistä, kun jokin tuntui pyhäkoulua tärkeämmältä. – Menimme siskon kanssa salaa katsomaan Shirley Templen elokuvia. Sieltä juoksimme vauhdilla pyhäkouluun, ettemme myöhästyisi ja jäisi kiinni.
Tuohon maailmanaikaan pyhäkoulut olivat isoja. Terttu muistaa lapsia olleen Hämeenlinnassa useita luokallisia, ja Gunnel kertoo Viipurin I osaston pyhäkoulussa olleen yli sata lasta. Gunnel toi myös toisia lapsia mukanaan. – Asuimme poliisilaitoksen läheisyydessä. Siellä oli paljon pieniä lapsia, ja toin heitä pyhäkouluun. Olin pyhäkoulussa hiekkalaatikkotädin apulainen. Yhtenä kertana täti sairastui. Tarinat olivat minulle tuttuja ja tiesin, missä tavarat olivat, niin yhdeksänvuotiaana pidin neljäkymmentäpäiselle hiekkalaatikkoryhmälle pyhäkoulutunnin. Jumalanpalveluksen loputtua osastonjohtajat menivät sotilashuoneen läpi asuntoonsa, niin olin aivan hiljaa. Kun he olivat menneet, jatkoin pikkuisille hiekkalaatikkotuntia, Gunnel muistelee hymyillen.
Partio sydämen asiana Pyhäkoulun lisäksi partio on ollut myös Gunnelin ja Tertun sydämellä. Lapsena Hämeenlinnassa Terttu kävi partiota ja oli hetken lippukunnanjohtajanakin. Helsinkiin muuton jälkeen partiotoiminta jäi. 8
Terttu Nieminen ja Gunnel Halonen ovat olleet taaperoiästä asti mukana Pelastusarmeijassa ja ovat olleet toistensa sydänystäviä jo seitsemän vuosikymmenen ajan.
SOTAHUUTO
7
Kuvia Gunnelin partiotaipaleen alkupuolelta. Oikeanpuoleisessa kuvassa Gunnel Helsingin V osaston partiolaisten vartionjohtajana. Terttu johtamassa hiekkalaatikkoryhmää Helsingin V osaston pyhäkoulussa.
8 Gunnel puolestaan pysyi partiopolulla vuosikymmeniä. – Menin Viipurissa partioon yhdeksänvuotiaana, seurasin kahta vuotta vanhempaa siskoani. Kun hän suoritti kokeita, niin minä suoritin myös. Yhden partionjohtajan mielestä olin liian nuori liittyäkseni, mutta partion kappalainen puhui hänet ympäri, Gunnel muistelee hymyillen ja kertoo, miten hän saa edelleen kokea rakkautta partiolaisten taholta: – Kun täytin 90 vuotta, minua oli tervehtimässä ja onnittelemassa 14 vanhaa partiotyttöäni. Ja on kaksi tyttöä, jotka käyvät onnittelukäynnillä luonani joka vuosi. Partio oli – ja on – minulle erittäin rakas asia.
Sota-ajan seikkailut Suomeen syttyi sota, ja Viipuri ei ollut enää turvallinen paikka nuorelle tytölle. 8
SOTAHUUTO
Gunnelin äiti ja sisko jäivät vielä Viipuriin, mutta Gunnel lähti naapurinrouvan mukana maaseudulle Keski-Suomeen. – Naapurinrouvalla oli kaksi lasta, ja minä kun pidin kovin lapsista, rouva tiedusteli äidiltäni, voisinko lähteä heidän mukanaan. Kaksi päivää matkustimme junavaunussa Keski-Suomeen lavereilla maaten. Jyväskylän seudulla jäimme pois, ja asuimme siellä yhdellä koululla. Siskoni seurasi perässä. Gunnelin äiti haavoittui ja päätyi Pietarsaareen sotasairaalaan. – Pietarsaaressa menin tyttökouluun, ja sain sieltä ystäviä. Kun äitini palasi Viipuriin, jäimme siskoni kanssa sinne. Hän oli löytänyt työpaikan kaupasta, ja minä jäin alakerran naapurin kolmea lasta hoitamaan. Kun lähdin takaisin Viipuriin, viisi tyttöystävääni tuli saattamaan minua juna-asemalle, Gunnel muistelee hymyillen.
Viipuriin palattuaan Gunnelin oli mentävä töihin. – Äitini sanoi, etten pysty teitä molempia kouluttamaan, joten toinen teistä saa mennä kouluun ja toinen töihin. Siskoni tahtoi kouluun. Menin Viipurin sotasairaalan liinavaateosastolle. Sen myötä olen sotaveteraani, siitä on ollut minulle paljon etua ja iloa. Viipurin Pelastusarmeija elävöityi taas ja kokoukset jatkuivat. Myös tuleva kenraali, Jarl Wahlström, kävi siellä usein johtamassa kokouksia. – Muistan, miten Jalle kerran laittoi käden olalleni ja sanoi: ”Tällaisia tyttöjä Jeesus tarvitsee.” Onhan hän tarvinnutkin, toteaa Gunnel lämpöä äänessään. Gunnel vihittiin sotilaaksi vuonna 1944, ja osaston sotilaat patistivat häntä pitämään pyhäkoulua. – Sotasairaalasta otin puisen saippualaatikon ja täytin sen rannassa hiekalla. Se sai toimia minun hiekkalaatikkonani. Rauhan aika saapui, ja aluemyönnytyksissä Karjala luovutettiin Neuvostoliitolle. Oli aika muuttaa, tällä kertaa Helsinkiin.
Nuorisotyön rakkaat vuodet Gunnel löysi tiensä Kalliossa sijaitsevan Helsingin V osaston yhteyteen. Osastonjohtajana toimi tuolloin Eeva Piiroinen, joka oli vihkinyt Gunnelin sotilaaksi Viipurissa. – Kuinka ollakaan, sain taas vastuun pyhäkoulusta, Gunnel naurahtaa.
Helsingin V osaston pyhäkoulun retki Särkijärvelle.
Helsingin V osaston partiolaisia.
Helsingin V osaston nuorisotyöntekijät ja osaston upseerit. Terttu eturivissä oikealla, Gunnel hänen vierellään.
Terttu saapui noihin aikoihin myös Helsinkiin, hän tuli työskentelemään Pelastusarmeijan ompelimoon. – Minulle oli kerrottu, että Terttu on erinomainen hiekkalaatikkotäti. Pyysin häntä avukseni, mutta hän kieltäytyi, koska siskonmiehelle oli käynyt onnettomuus. Muutamaa pyhää myöhemmin hän liittyi mukaan ja otti hiekkalaatikkoryhmän vetääkseen. Hän piti sitä vuosikausia, kunnes eräs porvoolainen tyttö tuli avuksemme. Terttu sai silloin keskittyä isompien ryhmiin. Tämä 13-vuotias tyttö oli innostunut pyhäkoulusta. Kun opettaja oli kysynyt, mitä läksyjä minun pitäisi antaa, niin tyttö oli vastannut: ”Älä anna meille mitään, sillä minä lähden Helsinkiin pitämään pyhäkoulua!” Gunnel muistelee. – Hiekkalaatikkoryhmän jälkeen pidin isommille lapsille flanellotauluryhmää. Siinä opetukset olivat syvällisempiä, Terttu täydentää. Molemmat tekivät vuosikymmenien pituisen työn osaston nuorisotyössä. Gunnel on toiminut muun muassa osaston nuorisokersanttimajurina ja kersanttimajuri-
Aikoinaan punaharmaissa partioasuissa palvelleet yhteiskuvassa vuonna 1986. Gunnel kuvassa oikealla.
na. Tiedustelen, millaista nuorisotyö oli noina vuosina. Gunnel muistelee: – Lapsia oli paljon. Meillä oli kilpailu, että milloin saamme sata pyhäkoululasta yhteen. Lupasimme jäätelöä sinä pyhänä, kun sata tulee täyteen. Terttu osti itselleen pakastimenkin, että saisimme jäätelöt sinne. Eräänä sunnuntaina meitä oli 99 ja olin nähnyt, miten eräs pyhäkoulupojistamme oli ulkona kävelemässä. Käskin lasten hakea hänet sisälle. Kun he saapuivat, lapset huusivat kilpaa, sillä nyt kaikki saisivat jäätelöä! Gunnel ja Terttu muistelevat lasten olleen melko hyvin käyttäytyviä, ja osaston aikuistenkin kesken tultiin toimeen. – Harvoin riitelimme, vaikka meillä oli vahvojakin mielipiteitä. Jarl Wahlströmistä nousee yksi muisto. Kerran paiskasin oven hänen edestään kiinni, kun minua raivostutti. Meillä oli nuorisokitarakuoro, johon lasten ei ollut aina helppo päästä mukaan, ja Jalle järjesti meille esiintymisiä vieraisiin paikkoihin. Kävin kuumana, sillä kuoromme tarkoitus oli esiintyä vain osastossa ja pyhä-
koulussa, ei muualla. Kaikki olivat tosin tottuneet, että osaan olla tarvittaessa kiukkuinen, Gunnel naurahtaa. Rakkaus lapsiin on ollut pysyvää. – Omia meille ei ole siunaantunut, mutta vieraille lapsille on rakkautta aina riittänyt, Terttu tiivistää. Gunnel kertoo hyvästä suhteestaan siskonlapsiin: – Siskollani on kaksi poikaa. Aikoinaan hoidin siskonpoikaani, kun siskoni lähti miehensä kanssa paremman elämän toivossa Kanadaan sodan jälkeen. He olivat siellä yhdeksän kuukautta. Hän on kuin oma poikani. Edelleen saan häneltä ajoittain äitienpäiväkukkia, vaikka hän on jo hyvän matkaa eläkeiässä itsekin.
Yhteenkuuluvuutta partiosta Kuten aiemmin mainittu, Gunnel jatkoi partiossa Helsingissä. Vuosina 1950–56 Gunnel toimi lippukunnanjohtajana. Osaston lippukunta sai vuonna 1952 nimekseen Kallion Kaiut, ja vuonna 1954 siirryttiin Partiotyttöjärjestön punaharmaista partiopuvuista Suomen Partiotyttöjärjestön siniseen partiopukuun. 8 SOTAHUUTO
9
Vasemmalla kuva Gunnelin ja Tertun läksiäisistä. Oikealla Tertun ottama kuva Gunnelista ystävysten matkalta Viipurista. Nuorena tyttönä Gunnel työskenteli taustalla näkyvässä sairaalassa.
olin antanut tytöille pääsiäismunat, Gunnel naurahtaa.
Ura ompelimossa ja puhelinvaihteessa
”Meillä reppu täynnä muistojamme on!” Gunnelin kodin seinällä on Kallion Kaikujen partiolaisten tekemä kuvataulu hänen partiourastaan. Se on hyvin rakas muistoesine.
8 – Lippukuntamme oli ensimmäinen sininen. Kävimme suorittamassa tarvittavat kokeet partiokonttorilla, jotta voisimme toimia virallisesti Suomen Partiotyttöjärjestössä lippukunnanjohtajina. Se oli jännittävää ja innostavaa aikaa. Vuonna 1956 Gunnel siirtyi apulaislippukunnanjohtajaksi, ja vuosina 1958–63, 1975–78 ja 1980 hän toimi lippukunnan kappalaisena. – Kappalaisena vastasin partion hengellisistä kokouksista kerran kuussa. Suoritin myös partiolaisvihkimisiä. Gunnel muistelee näitä Kallion partiovuosia lämmöllä. – Tyttöjä oli paljon, ja teimme lukuisia retkiä. Yksi ikimuistettavimpia partioretkiä oli Hangelbyn leiri vuodelta 1946. Pa10
SOTAHUUTO
luu leiriltä sai dramaattisen lopun, kun partiolaisia kuljettanut Ahti-laiva törmäsi kariin ja upposi rannan läheisyyteen. – Olimme partiolaisia puvut päällä, joten meidän oli odotettava, että kaikki muut pääsisivät laivalta pois ensin. Kiviä pitkin pääsimme rantaan. Pyydän Gunnelia kuvailemaan partioaikojen parhaita puolia. – Se on ystävyys ja yhteenkuuluvuus. Tunsin, että tytöt pitivät minusta. Olin sen verran kiltti heille. Tosin kyllä tytöt muistavat, että jos he olivat tehneet jotain tyhmää, niin otin heidät puhutteluun. Eija Ulvi jakoi tässä menneenä päivänä muiston, miten hän oli osastokadettina nähnyt minun moittivan tyttöjä. Kun olin saanut moitesaarnani loppuun,
Pyhäkoulun ja partion ohella Gunnelilla ja Tertulla oli täysmittaiset urat työelämässä. Gunnelin siviilityöpaikka oli Auroran sairaalan puhelinvaihteessa. – Minulla oli mukavat työtoverit. Tosin oli huvittavaa, että ensimmäiseksi minulle tarjottiin tupakkaa. Kun kerroin, etten polta ja kuulun Pelastusarmeijaan, niin he katsoivat silmät suurina, että minkälaisen työkaverin he ovat nyt saaneet, Gunnel naurahtaa. Menneinä aikoina Pelastusarmeijalla oli oma ompelimo, jossa virkapuvut valmistettiin. Terttu teki pitkän uran siellä ensin ompelijana, sitten ompelimon johtajana. – Esimieheni lähtiessä eläkkeelle päätin, etten itsekään jatka. Menin Uudenmaankadulle erääseen juutalaiseen ompelimoon töihin. Per-Erik Wahlström tuli kuitenkin pyytämään, että palaisin ja tulisin johtamaan ompelimoa. Tunsin sen verran huonoa omaatuntoa, että näin tein, Terttu muistelee hymyillen. – Olin välillä auttamassa Terttua ompelemalla takkien vuoreja ja hameiden helmoja. Muistan erään kerran, kun jokin kongressi oli tuloillaan ja moni oli tilannut uuden puvun. Silloin oli kiirettä! Tertun laadukas kädenjälki oli niin tunnettua, että eräskin Tanskaan muuttanut suomalainen upseeri tilasi edelleen pukunsa Tertulta. Hänen maineensa oli kiirinyt yli rajojen, Gunnel sanoo ylpeänä ystävästään. Eläkeikään tultuaan molemmat jäivät eläkkeelle, mutta eivät malttaneet kui-
Mikä on Tertun ja Gunnelin vuosikymmenten mittaisen ystävyyden salaisuus? – Meillä on samanlaisia ajatuksia. Toki riitelemmekin joskus, Gunnel aloittaa, ja Terttu jatkaa: – Kaikille tulee erimielisyyksiä, muttemme ole pitkävihaisia. Olemme molemmat syyskuun lapsia, vain päivän erolla, joten olemme aina kokeneet samanmielisyyttä ja sielujen sympatiaa.
tenkaan lopettaa työskentelyä. Gunnel sijaisti itseään vuosikaudet. – Menin sitten itseni sijaiseksi, Gunnel naurahtaa. – Kuuden vuoden jälkeen sairaalalta tuli päätös, ettei eläkeläisiä enää pidettäisi palkkalistoilla.
Ikuista ystävyyttä Armeijan tilaisuuksissa käyntiä ystävykset jatkoivat ahkerasti – aivan koronapandemian alkuun saakka. – Ei tämä ole mukavaa ollut, pääasiassa olemme olleet kotona, Gunnel huokaisee. – Ennen koronaa otimme ahkerasti osaa jumalanpalveluksiin ja tiistaikerhoon. Nythän sitä taas saisi mennä, mutta jalkani on sen verran huonossa kunnossa, että olen arastellut lähteä, Terttu kertoo. – Nyt tekisi kyllä mieli. Ei se matka niin pitkä ole, tule sinäkin Terttu, Gunnel rohkaisee. – Ei se matka, vaan se istuminen, mikä tekee kipeää. Mene sinä vain, sillä välin minä voin heittää vaikka pitkäkseni, Terttu vastaa ja katsoo lämpimästi ystäväänsä silmiin. Gunnel ja Terttu asuvat molemmat osaston yhteydessä Keskustalossa. He
pitävät siellä asumisesta, on rauhallista ja kaikki tutut ovat lähellä. Kuten alussa kerroin, Tertun terveydentilan vuoksi ystävykset asuvat suurelta osin yhdessä. – Olen luvannut pitää hänestä huolta niin kauan kuin minulla on elinaikaa. Tosin sitähän ei tiedä, kumpi tästä ensinnä lähtee, Gunnel sanoo. He ovat ystävystyneet myös Kallion kirkon kappalaisen Eeva-Liisa Hurmerinnan kanssa. – Kun näin hänet ensi kertaa, luulin hänen kiipeävän mäkeä Pelastusarmeijaan ja toivottelin kovin tervetulleeksi. Hän lähettää meille aina Päivän tunnussana -kirjasen henkilökohtaisen tervehdyksen kera. Se on oikein kauniisti tehty, Terttu kertoo, ja Gunnel paljastaa yksityisen toiveen: – Meillä on toiveena, että hän olisi se henkilö, joka aikanaan siunaa meidät haudan lepoon. Jottei haastattelu päättyisi niin haudanvakavasti, pyydän Gunnelia ja Terttua kuvaamaan tätä tiivistä ja rakasta ystävyyttä. Mikä on heidän ystävyytensä salaisuus? – Meillä on samanlaisia ajatuksia. Toki riitelemmekin joskus, Gunnel aloittaa,
ja Terttu jatkaa: – Kaikille tulee erimielisyyksiä, muttemme ole pitkävihaisia. Olemme molemmat syyskuun lapsia, vain päivän erolla, joten olemme aina kokeneet samanmielisyyttä ja sielujen sympatiaa. Tiedustelen vielä lopuksi, mikä heidän mielestään on toisessa parasta. – Terttu on niin kiltti! Gunnel sanoo lämpimästi. Terttu istuu sohvalla pitkään hiljaa. Gunnel kääntyy Tertun puoleen: – Etkö löydä mitään hyvää minusta? – No en minä sinua ala näin kuullessasi kehumaan, Terttu heittää takaisin, ja molemmat nauravat sydämellisesti. – Kyllä ainakin tekemäni ruoat hyvin kelpaavat, Gunnel naurahtaa. – Ruoissani on aina paljon voita ja kermaa. Näillä eväin kohti sataa mennään! Lähden Gunnelin ja Tertun luota sydämessäni toive, että kaikilla meillä olisi mahdollisuus kokea näin syvää ystävyyttä ja yhteenkuuluvuutta.
Toni Kaarttinen Kuvat: Toni Kaarttinen & Gunnel Halosen kuva-albumi
SOTAHUUTO
11
Anneli Franken korttiasetelmissa
Jumalan Sana lohduttaa, neuvoo ja rauhoittaa Vietämme pian ystävänpäivää. Majuri Anneli Frankella on ollut jo vuosien ajan tapana ilostuttaa perhettään ja ystäviään sosiaalisen median kautta kuvilla, jossa kuhunkin päivään sopiva raamatunlause, kaunis postikortti ja siihen sointuva tausta muodostavat eheän kokonaisuuden. – Jumalan sana on täynnä lupauksia ja se ei tule tyhjänä takaisin. Toivon, että kuvien katselijat voivat tuntea Hänen siunauksensa, majuri Anneli Franke toteaa.
Olen jälleen Kalliossa, melkein Gunnelin ja Tertun naapurissa. Tapaan majuri Anneli Franken (73) äitinsä, everstiluutnantti Martta Hämäläisen luona. Martta on pirteä 98-vuotias ”ikinuori”, jonka elämälle löytyi uusi suunta hänen ja miehensä Daavid Elias Hämäläisen vastatessa lähetystyön kutsuun vuonna 1953. Tuolloin he astuivat laivaan ja suuntasivat kolmen lapsensa kanssa Brasiliaan. Yksi lapsista oli pieni Anneli. – Olen syntynyt Uudessakaupungissa. Olin viisivuotias, kun vanhempani lähtivät lähetystyöhön. Ennen Brasiliaan muuttoa olin jo ehtinyt asua Uudenkaupungin lisäksi Kemissä, Jyväskylässä ja Tampereella. Tuohon aikaan upseerit saivat määräyksiä tiuhaan tahtiin, Anneli toteaa ja vilkaisee äitiään, joka nyökkää: – Ne olivat erilaisia aikoja. Annelilta on jäänyt Tampereelta pari pientä muistikuvaa. – Muistan, miten nelivuotiaana usein kävelin yksin puis12
SOTAHUUTO
ton läpi lastentarhaan. Olin jo silloin itsenäinen, Anneli naurahtaa ja jatkaa: – Tarhassa kerroin, että lähden Brasiliaan. He eivät uskoneet minua, luulivat vain minun keksivän juttuja. Brasiliassa Anneli asui useassa paikassa, sillä hänen vanhempansa saivat monenlaisia määräyksiä. Välillä he johtivat lastenkotia, välillä osastoa, välillä heillä oli piiripäämajamääräys. – Ei tuntunut lainkaan oudolta asua Brasiliassa. Lapsena sitä sopeutui niin helposti. Kielenkin opin nopeasti. Hetken päästä puhuin portugalia paremmin kuin suomea, Anneli muistelee. Kymmenen vuotta kului, ja noiden vuosien aikana hän kävi kahdesti lomalla Suomessa. – Siihen aikaan ulkomailla palvelevat upseerit saivat viiden vuoden välein viiden kuukauden mittaisen kotimaanloman. Noina kahtena vuonna en ehtinyt käydä koulua, koska jo laivamatkatkin kestivät melkein kuukauden.
Lähdettyään Brasiliasta Anneli matkusti ensin vuodeksi Isoon-Britanniaan oppimaan englantia. Sieltä hän palasi hetkeksi Suomeen, mutta jatkoi jo pian matkaa Ison-Britannian kautta Yhdysvaltoihin. – En todellakaan tiedä, miltä tuntuu asua koko elämänsä yhdessä ja samassa paikassa, Anneli toteaa hymyillen.
Rakkaudesta, elämästä, ystävyydestä Yhdysvalloissa Anneli suoritti upseerikoulun, ja hänen ensimmäiset määräyksensä olivat New Yorkissa Manhattanilla ja Bronxissa. Sattuma ja rakkaus johdattivat kuitenkin hänet takaisin Brasiliaan. – Kävin vierailemassa vanhempieni luona Brasiliassa ja tapasin tulevan mieheni Paulon. Hän oli tuolloin kadettikoulussa määrättynä, ja tapasimme Pelastusarmeijan puitteissa. Siksi pyysin siirron Brasiliaan. Tapasimme vuonna 1972, vuotta myöhemmin menimme naimisiin. 8
Anneli valmistaa kuvista itselleen valokuvakirjoja, jotta hänelle itselleen jäisi myös konkreettinen muisto. Työn alla on jo seitsemäs kirja.
SOTAHUUTO
13
Viisikymmentäluvun loppupuolella otetussa perhepotretissa Annelin vanhemmat Daavid ja Martta Hämäläinen sekä sisarukset Markku, Lys ja Riitta. Anneli on kuvassa reunimmaisena oikealla. Annelin nuorin sisko Aila syntyi kuvan oton jälkeen vuonna 1959 São Paulossa.
8 Brasiliassa Paulo oli vastuussa paikallisesta Sotahuudosta, upseerilehdestä ja radio-ohjelmista. Anneli avusti Pauloa tehden paljon käännöstöitä. – Suomessa olen myös tehnyt käännöstöitä, eritysesti tulkin tehtäviä kokouksissa ja matkoilla. Siitä olen aina pitänyt. Minulla ei ole erityistä koulutusta, mutta se on aina luonnistunut minulta. Tosin korva osaa aina paremmin kuin suu, Anneli naurahtaa. Suomeen Anneli ja Paulo saapuivat varttuneemmalla iällä, vuosituhannen taitteessa. Suomessa pariskunta ehti palvella Temppelissä, Vaasassa, päämajassa ja Hämeenlinnassa. Päämajassa Anneli toimi silloisen naistyön presidentin Silvia Coxin avustajana. Annelilla ja Paulolla on takana jo pitkä avioliitto. Tiedustelen Annelilta, mikä on ollut toimivan parisuhteen salaisuus. – Olemme Paulon kanssa jakaneet vastuun ja tehtävät. Työnjako on ollut meille aina selkeä, se on pätenyt meillä kotonakin. Meillä molemmilla on vahva luonne, ja pitämällä asiat selkeinä ja avoimina olemme saaneet tämän toimimaan. Pitkään parisuhteeseen ehtii mahtua monenlaisia vaiheita, Anneli sanoo hymyillen. Anneli jäi eläkkeelle seitsemän vuotta sitten. Armeijayhteys on pysynyt käymällä kokouksissa niin asuinpaikalla Hämeenlinnassa kuin Helsingin osastossakin äidin luona vierailemisen yhteydessä. Korona-aika on vaikuttanut myös Annelin arkeen, vaikka hän kertoo rohkeasti liikkuneensa pandemian aikana. – Vuoden 2020 keväällä en päässyt hetkeen tapaamaan äitiäni, kun voimassa oli Uudenmaan sulku. Hämeenlin14
SOTAHUUTO
na jäi ”kupolin” toiselle puolelle, Anneli muistelee. Pandemia-aikana Pelastusarmeijassa on järjestetty myös etätilaisuuksia, mutta niihin Anneli ei ole ottanut osaa. – Tahdon kokea asiat paikan päällä. Kun viime syksyllä oli Sanan päivät ja Benjamin Hurstin upseerivihkimys, minulle oli selvää, että haluan olla läsnä tilaisuudessa. Korona on sekoittanut kaikkien elämän maailmassa, mutta olemme onneksi selvinneet vähällä. Pikkuhiljaa kohti normaalia, Anneli pohtii. Vuosien aikana Anneli on ehtinyt tutustua lukuisiin ihmisiin ja saada ystäviä, mutta hän myöntää, että vaihtelevat asuinpaikat ovat olleet ystävyyssuhteille haaste. – Kun asut pitkään samassa paikassa, on helpompi muodostaa pysyvämpiä ystävyyssuhteita. Olen muuttanut usein, ja kussakin paikassa olen tutustunut uusiin ihmisiin. Monet ovat olleet ystäviä hetken elämänmatkan varrella, mutta on myös niitä, joiden kanssa ystävyydestä on tullut pysyvämpää. Tänä päivänä sosiaalinen media helpottaa yhteydenpitoa.
Korttiasetelmista iloa, neuvoa ja lohdutusta Ystävistä ja sosiaalisesta mediasta voimme taivaltaa aasinsiltaa pitkin jo tämän jutun otsikossa mainittuun aiheeseen. Kyseessä on Annelin hyvän mielen projekti eli sosiaaliseen mediaan jaetut kuvat, joissa on päivään sopiva raamatunlause, kaunis postikortti ja siihen sointuva tausta. Näillä kuvilla Anneli on ilostuttanut perhettään ja ystäviään päivittäin jo seitsemän vuoden ajan.
Inspiraation Anneli sai kirpputorilta. – Näin siellä raameissa kortin, jossa oli raamatunlause. Siitä sain idean. Ajattelin, että Jumalan sana on täynnä lupauksia. Jumalan sana voi lohduttaa, neuvoa ja rauhoittaa. Yhtenä raamatunlauseena se ei olisi myöskään liian pitkä, vaan ihmisillä olisi aikaa syventyä sen äärelle. Jumalan sana ei tule tyhjänä takaisin, Anneli toteaa hymyillen. Anneli on aina valmiudessa sopivan kuvan ottoon. – Kun kuljen, minulla on aina näitä kortteja mukana. Koskaan en tiedä, milloin löydän sopivan paikan ja hetken ottaa kuvan. Kortin ja raamatunlauseen haluan kuvata mielekästä taustaa vasten. Usein se on kukka, muttei aina. Toivon, että raamatunlauseen, kortin ja taustan välille syntyisi yhteys. Aluksi Anneli ajatteli käyttää kortteja, joihin olisi raamatunlause painettu jo valmiiksi. Se osoittautui huomattavan vaikeaksi. – Ennen vanhaan sellaisia kortteja oli paljon. Brasiliassa jopa lehtikioskeista sai niitä. Minun oli pakko alkaa itse askartelemaan näitä, ja nykyisin useimmiten liimaan kunkin raamatunlauseen siihen sopivaan korttiin. Kortteja minulla on runsaasti, olen saanut niitä äidiltäni ja ostanut kirpputoreilta. Ennen koronaa Helsingin osastolla oli myös myyjäiset, ja sieltä sai ilmaiseksi ottaa kortteja. Kuvien taustat ja kortit vaihtuvat, ja niitä ei käytetä kuin kerran – mutta raamatunlauseet kestävät toiston. – Kotona minulla on Raamattu, josta poimin lauseet ja merkitsen siihen sitä mukaa. Merkitsen vihreällä, jos olen käyttänyt kohdan kerran, keltaisella jos käytän sitä toistamiseen. Raamatunlau-
Esimerkkejä Annelin kauniista korttiasetelmista. Näillä kuvilla Anneli on ilostuttanut perhettään ja ystäviään päivittäin jo seitsemän vuoden ajan.
seita kun voi toistaa, sanoma ei siitä kulu. Asetelma ei ole kuitenkaan koskaan samanlainen kortin ja taustan vaihtuessa. Raamatunlauseiksi valikoituvat sellaiset, jotka koskettavat minua. Tosin tarvitsen näitä vuoden jokaiselle päivälle, niin raamatunlauseita on hyvinkin monenlaisia, Anneli kertoo metodistaan. Kuvat Anneli julkaisee päivittäin sivuillaan Facebookissa: facebook.com/anneli. franke ja Instagramissa: instagram.com/ paulo_anneli. Lisäksi hän jakaa sen myös perheen omaan Whatsapp-ryhmään. – Tämä on aina ensimmäinen asia, jonka teen aamulla. Monet ovat kertoneet odottavansa sitä saapuvaksi. Kuvien yhteydessä raamatunlause on kirjoitettuna neljällä kielellä: englanniksi, portugaliksi, suomeksi ja ruotsiksi.
Vuosien saatossa Annelille on muodostunut ystävyyssuhteita kautta maailman. – Olen päättänyt, että nämä neljä kieltä saa riittää, suurin osa tuntemistani ihmisistä osaa kuitenkin englantia, Anneli sanoo. Anneli valmistaa kuvista itselleen myös valokuvakirjan, jotta hänelle itselleen jäisi konkreettinen muisto. Seitsemäs kirja on nyt työn alla. Tiedustelen, toivoisiko hän saavansa jaettua niitä laajemmalle joukolle esimerkiksi omakustannekirjan tai taidenäyttelyn muodossa. – En ole pohtinut asiaa tuolta kantilta, mutta kuulostaa kiinnostavalta. Ei sitä koskaan tiedä! Toivon, että tämä haastattelu saa uusia ihmisiä löytämään nämä asetelmani. Sivuni ovat avoimet,
ja kaikki ovat lämpimästi tervetulleita katsomaan. – Toivon, että katselijat saavat näkemästään Jumalan siunauksen. Olen joskus saanut kommentteja, että kuvat ovat puhutelleet ja auttaneet heitä – olleet juuri sitä, mitä he ovat tarvinneet sillä hetkellä. Se lämmittää sydäntäni.
Toni Kaarttinen Kuvat: Anneli Franke & Toni Kaarttinen
Tutustu Anneli Franken ihastuttaviin korttiasetelmiin: Facebook: facebook.com/anneli.franke Instagram: instagram.com/paulo_anneli SOTAHUUTO
15
Raamatun naiset Tänä vuonna vietetään Pelastusarmeijan naistyön 100-vuotisjuhlaa Suomessa. Juhlistamme tätä sarjalla, jossa kansainvälisen ja kotimaisen naistyön ansiokkaat naiset tutustuttavat meidät Raamatun tärkeimpiin naisiin.
Hulda –
Josian, Juudan kuninkaan hovin profeetta Jos matkaamme ajassa taaksepäin aikaan noin 10–15 vuotta ennen Jerusalemin tuhoa, joka ulkoisten lähteiden mukaan tapahtui 16. maaliskuuta 597 eKr, tapaamme ihmeellisen profeetan. Profeetan nimi on Hulda, ja hän on nainen, mikä jo itsessään on merkittävää, sillä hän on ainoa Kuninkaiden kirjassa ja Aikakirjoissa mainittu naisprofeetta. Hän on hyvin tunnettu ja luotettava, sillä kuningas Josia kääntyy hänen puoleensa kuullakseen, mitä Herralla on sanottavana. Hulda on naimisissa Sallumin, pyhien vaatteiden vartijan kanssa. Ei ole varmaa, oliko Sallum vastuussa kuninkaan vaatevarastosta vai temppelin pappien vaatetuksesta, eli hän on voinut työskennellä joko hoville tai temppelin henkilökunnalle. Se taas tarkoittaa, että Hulda on voinut olla joko hovin tai kirkon profeetta. Toisen kuninkaiden kirjan perusteella hovin profeetta on kuitenkin todennäköisempi. Siinä 16
SOTAHUUTO
tapauksessa sekä Hulda että hänen miehensä olivat hovin työntekijöitä, ja he molemmat työskentelivät kuninkaanlinnassa. He asuivat Jerusalemin uudessa kaupunginosassa.
aikojen uskonnon”. Joidenkin vuosien päästä Josia loukkaantui kuolettavasti taistelussa, ja hänet vietiin kotiinsa Jerusalemiin. Ei aivan rauhallinen kuolema, mutta kuitenkin kotona.
Huldan viesti kuningas Josialle oli kaksiosainen: ensin hän ennusti tuhon Juudan kansalle, koska he olivat kääntäneet selkänsä Herralle ja palvoneet muita jumalia. Tämä toteutui lopulta babylonialaisten hyökkäyksen ja sitä seuranneen Israelin tuhoutumisen muodossa vuonna 597 eKr, niin kuin alussa mainitsin. Profetian toinen osa koski itse kuningas Josiaa. Hän pelastuisi tuholta, joka ei tapahtuisi hänen aikanaan, ja tulisi kokemaan rauhallisen kuoleman ja paluun isiensä luokse, koska oli ollut kuuliainen ja nöyrä Herraan kohtaan. Tämän jälkeen Josia kutsui koolle vanhimmat, aloitti suuren puhdistustyön ja uudisti temppelin palauttaen sinne ”entis-
On kiinnostavaa ajatella Huldaa ja Sallumia pariskuntana. Hulda toimi profeettana ammatissa, joka on koko Vanhan testamentin ajan ollut miesvaltainen, ja hänen miehensä oli vastuussa suunnittelusta ja vaatteista. Kuninkailla oli yleensä upeat puvut ja heidän vaatteensa olivat hyvin korkealaatuista materiaalia, minkä tarkoitus oli osoittaa heidän asemansa valtakunnallisesti ja myös koko maailmalle. Sallumilla täytyi olla lukuisia räätäleitä ja muita, jotka työskentelivät hänelle, sillä hän oli vastuuasemassa, kenties pääsuunnittelija. Kuvittelen, että he useimpien pariskuntien tapaan tunsivat aika hyvin toistensa ammatit ja että Sallumin on täytynyt kuunnella Huldan profetioi-
ta vuosien ajan. Hulda taas tiesi varmasti paljon suunnittelusta ja tekstiileistä ja ehkä käyttikin sen maailman asioita profetioissaan. Me tunnemme kuitenkin vain profetian, jonka hän antoi kuningas Josialle. Luulen, että he molemmat olivat keski-ikäisiä, koska he olivat saavuttaneet tärkeän aseman kuninkaan hovissa. Emme tiedä, oliko heillä lapsia, lapsenlapsia tai suurempaa perhettä, tiedämme vain heidän työnsä ja Huldan tärkeän profetian, joka sai Josian aloitta-
maan suuren uudistuksen, jonka ansiosta Juudan kuningaskunnassa palattiin entisaikojen uskontoon. Mielestäni voimme samaistua Huldaan ja Sallumiin myös tänään, vaikka aikaa on kulunut yli 2 700 vuotta. Suurimmalla osalla pariskunnista on omat ammattinsa, jotka voivat erota suurestikin toisistaan, joillakin voi olla jopa sama työnantaja, mutta eri ammatit. Meillä naisilla on usein tapana määritellä it-
semme ammattimme kautta, niin kuin Huldakin teki, vaikka vain muutama meistä on saanut Jumalalta kutsun yhtä tärkeään tehtävään yhtä merkittävän ajanjakson aikana. Meidät on kutsuttu palvelemaan Jumalaa tiettyjen lahjojemme ansiosta, riippumatta siitä, mitä teemme työksemme. Tämä on todellista palvelua ja ”entisaikojen uskontoa”. Tekstit Huldasta: 2. Kun. 22:13–20, 2. Aik. 34:22–28
Gudrun Maria Lydholm komentaja Minulla ja miehelläni Carlilla oli etuoikeus palvella Suomen ja Viron territorion johtajina kuuden vuoden ajan (1999–2005). Tänä aikana ehdimme rakastua Suomeen, suomalaiseen muotoiluun, kulttuuriin ja musiikkiin ja varsinkin suomalaisiin ihmisiin, etenkin toisiin pelastusarmeijalaisiin. Suomesta lähdön jälkeen palvelimme Norjan, Islannin ja Färsaarten territorion johtajina toiset viisi ja puoli vuotta ennen kuin jäimme eläkkeelle vuoden 2010 lopussa. Olen koulutukseltani teologi ja ryhdyin eläkeiällä kirjoittamaan väitöskirjaa kirkkohistoriasta Oslon yliopistossa. Väitöskirjan jälkeiset vuodet olen tutkinut Pelastusarmeijaa, julkaissut kaksi kirjaa ja kirjoittanut monta artikkelia eri julkaisuihin sekä kaikissa Pohjoismaissa että Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Olen myös koko eläkeaikani työskennellyt Armeijassa opetustehtävissä, mentorina, kappalaisena sekä vanhainkodin johtoryhmän jäsenenä, ja olen myös edustanut Pelastusarmeijaa monien neuvostojen jäsenenä. Meillä on kolme lasta, joilla on puolisot, 11 lapsenlasta ja kolme lapsenlapsenlasta (neljäs on tulossa nyt helmikuussa). Olemme aktiivisia sotilaita ja musiikkiryhmän jäseniä Valbyn osastossa Kööpenhaminassa.
SOTAHUUTO
17
Ajatuksia elämästä Kirjoittajamme pohtivat elämää, uskoa ja sydämellään olevia asioita.
Ystävyys – ihmiselämän rikkaus ”Ystävä on ystävälle aina hyvä ja viisas. Ystävien kesken kaikki sujuu hyvin. ... Mikään taikatemppu ei ole hyvän palveluksen veroinen, ja paras keino ystävyyden saavuttamiseksi on ystävyyden osoittaminen. Enin ja paras mitä meillä on riippuu toisista.” Näin toteaa espanjalainen Baltasar Gracián liki 400 vuotta vanhassa kirjassaan Viisauden käsikirja. Hänen ajatuksensa pätevät edelleen. Kun ajattelen, mikä mahtaisi olla ystävyyden vastakohta, mieleeni tulee yksinäisyys. Ystävyys on hyvää, luottamuksellista yhteyttä toiseen ihmiseen, ja sellainen yksinäiseltä puuttuu. Siksi ystävyys on kaikkia koskeva olennainen tarve. Ystävyys lisää hyvän moninkertaiseksi ja jakaa pahan, sanotaan. Ystävyys voi kestää lapsuudesta, koulun alaluokilta saakka ja olla elämänikäinen. Mutta ystävyyssuhteet voivat myös haalistua, ystävyys katketa. Siksi edellä mainittu ystävyyden osoittaminen eri tavoin pitää yllä hyvää ihmissuhdetta. Ystävyys on osittain tahdon asia. Tänä korona-aikana on ystävyyden arvo ja toisaalta valitettavasti myös yksinäisyys korostunut. Yksineläjät, vanhukset, monet työntekijät, koululaiset ja opiskelijat ovat kokeneet elämänpiirinsä kapenemisen. Tähän on lisäksi liittynyt julkisten palvelujen kuten kirjasto18
SOTAHUUTO
jen, elokuvateattereiden, teattereiden ja taidenäyttelyiden sulkeminen. Sekin on lisännyt yksinäisyyden tuntua. Raamattu puhuu ystävästä monessa kohdin. Vanhan testamentin viisauskirjallisuus kuvaa ystävän piirteitä kertyneen ja siihen kootun elämänkokemuksen myötä. Sananlaskujen kirjan mukaan ystävän rakkaus ei koskaan petä, veli auttaa veljeä hädän hetkellä, ystävän rakkaus on kuin tuoksuva puu. Siinä kehotetaan lisäksi: älä hylkää ystävääsi, älä isäsi ystävää. Uusi testamentti esittää ystävyydelle uuden ulottuvuuden. Ystävyys ei ole enää pelkästään maailmaan kuuluva hyvä asia, vaan ystävyyteen liittyy vielä yhteys ihmisen ja Jumalan välillä. Tämän ystävyyden perusta on Jumalan oma aloite ja rakkaus jokaista ihmistä kohtaan. Johanneksen evankeliumi kertoo, miten Jeesus, maailmaan kaiken synnyttänyt Sana, antoi kaikille, jotka ottivat hänet vastaan ja uskoivat häneen, oikeuden tulla Jumalan lapsiksi. Jeesus on tullut kaikkia varten. Usko häneen on aina ihmisen henkilökohtainen valinta uskon ja epäuskon välillä. Toisaalta se on kokonaan Jumalan ja hänen Henkensä työtä ihmisessä, ja siten lahja.
Uskoa ja epäuskoa on kuvattu näkymättömänä rajana ihmisten välillä. Sen rajan näkee ja määrittää yksin Jumala. Ja sen rajan yli ihminen voi siirtyä. Eräälle uskossaan laimealle seurakunnalle ja sen jäsenille Kristus sanoo Ilmestyskirjan mukaan: Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän. Kristus odottaa ihmisen – ja myös seurakuntien – muuttumista, kääntymistä Jumalan puoleen. Siitä seuraa Raamatun kuvakielellä ilmaisema ateriayhteys Kristuksen, sulhasen ja seurakunnan, morsiamen välillä. Se tarkoittaa yli kuoleman kestävää, ikuisuuteen ulottuvaa yhteyttä. Ihmistä ei Raamatun mukaan ole tarkoitettu elämään vain tässä maailmassa ja elämässä. Ihmiselämällä on iankaikkinen ulottuvuus. Yhteys, ystävyys Kristukseen ylittää kaikki tämän elämänpiirimme ystävyydet. Se rohkaisee myös käymään eteenpäin yksinäisyyden vaivatessa ja luottamaan iankaikkiseen yhteyteen Jumalan kanssa Jeesuksen tähden.
Antero Puotiniemi majuri Kuvitus: Mohamed Hassan
Minä & Pelastusarmeija Työntekijöitä, ystäviä, upseereita, sotilaita, siviilijäseniä, vapaaehtoisia – olemme kaikki osa Armeijaa! Sarjassa esitämme enemmän tai vähemmän kiperiä kysymyksiä. Tässä kuussa niihin vastaa:
Mikael Putkonen lapsi- ja aikuistyön avustaja
Miten tulit Armeijan yhteyteen? – Minut palkattiin Tampereen osastolle STEA-hankkeen kautta lapsi- ja aikuistyön avustajaksi. Mitä kuuluu tehtäviisi? – Olla mukana osaston toiminnassa ja auttamassa muuttuvassa arjessa. Se voi olla kahvinkeittoa, ohjaamista, lastenhoitoa tai vaikka villasukkien lajittelua (kutomisen jätän mummoille). Mikä on tehtävissäsi mielenkiintoisinta? – Yhteisen näyn toteutuminen.
Kuka on sankarisi? – Joku Nasaretilainen. Mikä on elämäsi tunnuslause? – Vältä valtateitä. Mitä teet vapaa-ajalla? – Musiikkia, mutta jos se ei toimi, teen muuta luovaa. Ja ulos menen lähes aina.
Minkä kirjan ottaisit autiolle saarelle? – Tyhjän. Kuvittele, että sinulla on tunnusbiisi, joka lähtee soimaan, kun astut huoneeseen. Mikä tämä biisi on? – Varmaan joku oma biisi, mitä tosin ei ole vielä julkaistu…
Entä turhauttavinta? – En koe pääsääntöisesti turhautumista, mutta välillä riittämättömyyden tunne turhauttaa.
Mikä on ensimmäinen levy, jonka ostit? – En rehellisesti sanottuna muista. Jotain todella huonoa kristillistä musiikkia todennäköisesti.
Kun olit lapsi, miksi halusit tulla isona? – Palomieheksi ja gangsteriksi.
Jos voisit poistaa maailmasta yhden asian, mikä se olisi? – Syntiinlankeemuksen.
Mikä on lempitapasi lomailla? – Vaimon ja lasten kanssa tehdään jotain spontaania.
Mitä pelkäät? – Elämää ilman pelkoa.
Mikä on tärkeintä elämässäsi? – Se, että kulkee oikeaa polkua.
Sinut on lukittu huoneeseen yhdeksi päiväksi. Kenen kanssa haluaisit viettää sen? – Edesmenneen ystäväni.
Kerro jotain mielenkiintoista, mitä muut eivät ehkä tiedä sinusta: – Tykkään rullalautailla pitkin tyhjiä kaupungin katuja ja unelmoida.
Jos voisit näytellä elokuvassa, mikä roolihahmo olisit? – Tummanpuhuva sankari.
Mikä on paras neuvo, mikä sinulle on koskaan annettu? – Kaikella on tarkoitus. Mitä rakastat itsessäsi eniten? – Monipuolisuutta ja herkkyyttä. Mikä on ollut elämäsi paras hetki? – Elävän Jumalan kohtaaminen.
SOTAHUUTO
19
Mieskaveritoiminta & Mummila:
Turvallinen kaveri lapselle Tämän kuun lehden teemana on ystävyys. Ystävyys ei välttämättä toteudu vain samanikäisten kesken, vaan ystävyys voi olla sukupolvia ylittävää. Tähän tarpeeseen vastaa Pienperheyhdistyksen mieskaveri- ja Mummila-toiminta. Mieskaveritoiminnan ohjaaja Petriina Perkiömäki ja vapaaehtoistoiminta Mummilan ohjaaja Mari Kahri kertovat tästä mielenkiintoisesta ja tärkeästä työstä lasten parissa.
Pienperheyhdistys on valtakunnallinen kansalaisjärjestö perheille, joissa arki sujuu yhden vanhemman voimin. Kaksi yhdistyksen tärkeää vapaaehtoistoiminnan muotoa ovat mieskaveritoiminta ja ”Mummila” kummi-isovanhemmuus, jossa vapaaehtoiset voivat toimia kivana kaverina, luotettavana ystävänä ja aikuisena tukena ja turvana lapselle. – Pienperheyhdistyksessä on paljon vertais-, vapaaehtois- ja vaikuttamistoimintaa. Yhdistys aloitti toimintansa 1968 yksinhuoltajaäitien toimesta. Yhden vanhemman perheiden aseman parantaminen on kaiken toimintamme keskiössä. Työmuodot ovat aikojen saatossa hioutuneet, ja perimmäisenä pyrkimyksenä on aina vastata perheiden tarpeisiin, vapaaehtoistoiminta Mummilan ohjaaja Mari Kahri kertoo. Mieskaveritoiminta sai alkunsa vuonna 1992 pojille suunnatusta projektista. Tänä vuonna vietetään toiminnan 30-vuotisjuhlavuotta. – Siinä huomattiin, miten erityisesti pojat olivat hyvin innostuneita miesohjaa20 SOTAHUUTO
jien läsnäolosta ja halusivat viettää aikaa heidän kanssaan. Äidit tiedustelivat, voisiko olla toimintaa, jossa jokainen lapsi saisi oman mieskaverin, ohjaaja Petriina Perkiömäki valottaa toiminnan ensiaskeleita. Myös Mummilan kummi-isovanhemmuus sai alkunsa samanlaisesta tarpeesta. – Perheet tiedustelivat, voisiko isovanhempia olla myös samalla tavalla tarjolla. Monella isovanhemmat asuivat kaukana, he näkivät harvoin tai yhteyttä ei ollut lainkaan. Tämä olisi luonteva verkosto löytää tällaista yhteyttä. Äidit kokivat, että ilman isovanhempia jotain olennaista on lapsen ja perheen elämästä jäänyt puuttumaan, Mari täydentää.
Moninainen kirjo mieskavereita Petriina Perkiömäki valottaa mieskaveritoiminnan tavoitteita: – Monella lapsella ei ole yhteyttä isäänsä tai se yhteys on hyvin heikko. Myös muut miehet saattavat puuttua kokemuspiiristä. Ajatus on, että lapsi pääsee
tutustumaan aikuiseen, turvalliseen mieheen ja viettämään yhteistä arkea. Sen ei tarvitse olla mitään erityistä, yhdessäolo ja yhdessä tekeminen on toiminnan ytimessä. Jokaisen kaveriparin kaveruus on omanlaisensa. He yleensä tapaavat kahdesta neljään kertaan kuukaudessa. – Mieskaverien näkökulmasta tämä on puolestaan mukavaa toimintaa lasten kanssa. Esimerkiksi niille, joilla ei ole omia lapsia tai omat lapset ovat muuttaneet jo pois kotoa. Se voi olla yhteistä urheilutoimintaa. Kerran eräs mies totesi, että olisi kiva kun olisi joku, jonka kanssa mennä trampoliinipuistoon, kun ei sitä aikuisena yksin kehtaa, Petriina toteaa hy8 myillen. Pienperheyhdistyksen vapaaehtoistoiminnasta kertovat Mieskaveritoiminnan ohjaaja Petriina Perkiömäki ja ruudun välityksellä vapaaehtoistoiminta Mummilan ohjaaja Mari Kahri.
SOTAHUUTO
21
Mieskavereiden ja lasten tapaamiset ovat omannäköisiä, yhteisten mielenkiinnon kohteiden mukaan. Tässä ollaan Mustikkamaalla seikkailupuistossa ja Vanhankaupunginlahdella kalaretkellä.
8
Mieskaveritoiminta oli aluksi suunnattu vain pojille, mutta pian yhdistyksessä havaittiin, että myös tytöt kaipaavat miehistä kaverisuhdetta. Suuri enemmistö on tosin nykyäänkin poikia. – Perheiden monimuotoisuus on vuosien saatossa kasvanut ja eri kulttuuritaustat ovat tulleet enemmän esille. Myös vapaaehtoisissa mieskavereissa kirjo on moninainen. Valtakunnallisesti mieskavereita on noin 250, ja heillä on kavereina vajaat 280 lasta. Mieskaveritoimintaa on tällä hetkellä Uudellamaalla, Kuopiossa, Oulussa, Päijät-Hämeessä, Tampereella, Turussa ja Vaasassa. Toiminnan pääpaino on Uudellamaalla, jossa toiminnan järjestää Pienperheyhdistys. Muilla paikkakunnilla paikalliset toimijat noudattavat Pienperheyhdistyksen mallia. – Mieskavereiden jakauma on hyvin laaja. Nuorimmat ovat kahdenviiden paikkeilla ja vanhemmat jo seitsemissäkymmenissä. Vanhempia mieskavereita 22
SOTAHUUTO
on myös siirtynyt Mummila-toimintaan. Se kertoo ihanasti sitoutumisesta. Mieskavereiden koulutustausta on myös hyvin laaja. On ollut selvästi nähtävillä, miten ihmiset ovat houkutelleet ystäviään, tuttujaan ja työkavereitaan mukaan. Otamme tämän moninaisuuden vastaan ilolla, sillä ei ole yhtä stereotyypistä miehen mallia, jota haemme. Jokainen kelpaa sellaisena kuin on. Tarkoituksena on aina yhdistää samankaltaisia miehiä ja lapsia, jolloin heidän on helppo löytää yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Kiinnostuksen kohteiden lisäksi välimatkan huomioiminen on tärkeää. Pyrimme löytämään kaverit sellaiselta etäisyydeltä, että se on vapaaehtoiselle mielekästä. Miten mieskaveriksi voi ilmoittautua? – Kotisivuiltamme löytyy yhteydenottolomake, ja sen kautta voi olla minuun yhteydessä, Petriina vinkkaa.
Yhteydenottoa seuraa koulutus. Kurssiin kuuluu yksilöhaastattelu, jossa keskustellaan tarkemmin toimintaan liittyvistä asioista. Koska toiminta tapahtuu lasten parissa, kaikilta vapaaehtoisilta selvitetään rikostausta. – Koulutus kestää viisitoista tuntia ja tapahtuu kerran viikossa kuukauden ajan. Koulutuksen aikana mieskaverit voivat miettiä sitä, onko tämä toimintaa, johon he haluavat ottaa osaa ja sitoutua. Useimmiten mieskaverit ovat pohtineet asiaa jo pitkään ja ovat sitoutumishaluisia. Seuraavaksi tapaan äidin ja käymme läpi asiat. Jos kaikki vaikuttaa sopivalta, niin järjestämme äidin ja mieskaverin keskinäisen tapaamisen. Olemme antaneet ohjeita, millaisia asioita keskustelussa tulisi käydä läpi. Suosittelemme esimerkiksi, että jo heti alussa keskustellaan siitä, miten elämäntilanteiden muutos tulisi vaikuttamaan kaverisuhteeseen. Ei ole kenenkään etu, jos kaveruus loppuu esimerkiksi muuttuneeseen parisuhdetilanteeseen. Jos kaikki vaikuttaa hyvältä, äiti ja mieskaveri keskenään sopivat, miten tätä kaveruutta aletaan pitää yllä. Kurssin jälkeen on mahdollisuus aloittaa hyvinkin nopeasti, sillä lapsia on aina enemmän kuin vapaaehtoisia. Yhdistämistahti on kuitenkin tapauskohtaista.
Mummilan vapaaehtoiset toimivat kummi-isovanhempana. Lisäksi toiminnassa mukana olevat voivat olla vapaaehtoisena yhteisöllisissä tapahtumissa. Mummilan kummi-isovanhemmat ovat myös muodostaneet teatteriryhmä Teatteri Tuulahduksen, joka esiintyy lasten tapahtumissa, juhlissa, kouluissa, päiväkodeissa ja vapaaehtoistoiminnan tapahtumissa.
– Liittyen aiemmin mainitsemiini kiinnostuksen kohteisiin ja etäisyyteen, mieskaveri-lapsiparit eivät täyty perinteisessä jonotusjärjestyksessä. Joku on saattanut saada mieskaverin heti, joku toinen on voinut joutua odottamaan kaksikin vuotta sopivan kaverin löytymistä esimerkiksi hankalan etäisyyden vuoksi. Meillä on myös periaate, että yhdelle perheelle ohjataan vain yksi mieskaveri. Jos perheessä on sisaruksia, heidän yhteisten tarpeidensa kohtaaminen voi hankalampaa kuin yksittäisen lapsen tapauksessa. Tavoitteena toki on, ettei kenenkään – niin lapsen kuin mieskaverinkaan – tarvitsisi odottaa liian kauan. Mieskaveritoiminta järjestää myös yhteisiä tapaamisia. – Ne ovat useimmiten hyvinkin toiminnallisia. Menemme esimerkiksi seikkailupuistoon tai ajamaan kartingia. Koska kaveriparien keskinäisissä tapaamisissa painotamme mutkatonta yhdessäoloa, josta ei seuraa kuluja mieskavereille eikä perheelle, niin näissä tapahtumissa haluamme tarjota jotain erityistä. Mieskavereille järjestämme myös erikseen työnohjauksellisia tapaamisia, jossa he voivat vaihtaa kokemuksiaan ja keskustella asioista kanssani, Petriina kertoo.
Mummilassa yhteisöllistä isovanhemmuutta Mummilan vapaaehtoiset toimivat kummi-isovanhempana yhden vanhemman
perheiden lapsille. Lisäksi on mahdollisuus olla vapaaehtoisena toiminnan yhteisöllisissä tapahtumissa. Mummilassa on tällä hetkellä mukana yhdeksänkymmentä isovanhempaa. – Kummisuhteista voi muotoutua hyvinkin erilaisia, kuten monella meistä omien isovanhempiemme tai lastenlastemme kanssa. Mummilaan voi tulla mukaan yksittäisenä mummina tai vaarina tai pariskuntana, Mummilan ohjaaja Mari Kahri kertoo hymyillen. – Isovanhemmissa on valtava voimavara. Ihmiset jäävät entistä toimintakykyisempinä eläkkeelle, ja heillä on niin paljon annettavaa. Mummila-toimintaan kuuluu lyhyt koulutus. Tapaamistiheys isovanhemmilla ja lapsilla on mieskavereiden kaltainen, eli kahdesta neljään kertaan kuukaudessa. – Meillä on isovanhempia, joiden kummilapsi on kasvanut aikuiseksi ja he ovat ottaneet uuden. Parhaimmillaan isovanhemmilla on ollut neljä kummilasta. On monia, jotka ovat olleet tiiviisti mukana yhtämittaisesti Mummilan alusta eli vuodesta 2003 lähtien. Mummila tarjoaa myös lievempää sitoutumista edellyttävää yhteisöllistä isovanhemmuutta. – Järjestämme tapahtumia, ja näissä voi toimia vapaaehtoisena. Monet pohtivat, uskaltaako ikänsä vuoksi ottaa omaa kummilasta. Näin toimintaan voi tulla kevyemmin mukaan. Sitten voi myö-
hemmin ottaa kummilapsen, jos huomaa omien voimavarojen riittävän. Erilaisia perinnejuhlia ja leikkituokioita pidetään säännöllisesti. Isovanhemmille kummilapsineen järjestetään toimintaa ja tapahtumia noin joka toinen kuukausi. – Se on lähtenyt siitä, kun perheet ovat kertoneet, että isovanhempien puutteen myötä monet traditiot puuttuvat ja juhlat jäävät juhlimatta. Olemme vastanneet tähän tarpeeseen, meillä on esimerkiksi kevätjuhlaa ja joulutapahtumaa. Ajatuksena on, että nämä olisivat kuin isoja perhejuhlia, joihin kaikki ovat tervetulleita. Äidit ovat usein kuvailleet, miten ihanalta tuntuu, kun kummit juhlissa ihailevat lapsia. Nämä ovat lämminhenkisiä tapahtumia kaikenikäisille. Elämykselliset tapahtumat vahvistavat olemassa olevia tunnesiteitä. Lisäksi teemme retkiä ja leirejä. Esimerkiksi kesäleirit ovat oiva ja turvallinen tapa olla pidempään yhdessä. Mummilan toiminta keskittyy pääkaupunkiseudulle. Mari kertoo, että yhteydenottoja on tullut kauempaakin. – Perheet kertovat, että heitä etäisyys ei haittaa. He ovat valmiita kuljettamaan lasta pidemmältäkin. Sitä on vain vaikea toteuttaa. Tämä kertoo siitä, että tarvetta olisi enemmän kuin tarjontaa. Toivommekin, että tämänkaltainen toiminta saisi jalansijaa myös 8 muualla Suomessa. SOTAHUUTO 23
8
Korona-ajan haasteita ja uusia tuulia Sekä Mummila että mieskaveritoiminta perustuu yhdessäololle. Korona-aika loi arvattavasti toiminnalle suuria haasteita. – Mummilassa se vaikutti tosi paljon, sillä vapaaehtoisemme ovat eläkeikäisiä. Kun korona alkoi, pysäytimme kaiken toimintamme. Suosittelimme, ettei kummilasta tavattaisi tai tapaamiset olisivat ulkona. Tilanne oli perheille hyvin hankala, sillä he olivat tottuneet tapaamaan kummi-isovanhempia säännöllisesti ja tarvittaessa tukeutumaan heidän apuunsa. Korona-aika loi myös uusia innovaatioita yhteydenpitoon. – Tavat pitää yhteyttä muuttivat muotoaan. Kuulin ihania tarinoita siitä, miten jotkut aloittivat perinteisen kirjeenvaihdon. Lisäksi monet isovanhemmat ottivat haltuun Teamsit ja muut modernit tavat pitää yhteyttä, Mari naurahtaa tietokoneen ruudulta. Tässä ei ole tullutkaan aiemmin kerrottua, että haastattelutilanteemme on hyvin tätä aikaa kuvaava. Petriinan kanssa istumme Pienperheyhdistyksen neuvottelutilassa Marin ollessa etäyhteydessä Teamsin välityksellä mukana.
– Mieskaveritoiminnassa toimimme myös hallituksen ja THL:n ohjeistuksia seuraten. Moni kaverisuhde jatkui kuitenkin aktiivisena koko pandemia-ajan läpi. He ulkoilivat paljon. Tämä on ollut monelle mieskaverille ja lapselle niin iso osa omaa arkea, että on keksitty keinot pitää kaverisuhdetta yllä, Petriina kertoo. Korona-aikaan Mummilaan ei otettu uusia vapaaehtoisia eikä koulutuksia järjestetty. Mieskaveritoiminnassa kursseja järjestettiin satunnaisesti. – Huomasimme nopeasti, etteivät etäyhteydet toimi tämänkaltaisessa koulutuksessa. Tämä vaatii läsnäoloa, sillä kurssi on hyvin keskusteleva ja omia ajatuksia herättävä. Viime syyskuussa järjestimme ensimmäiset perinteiset kurssit. Se oli jännittävää niin osallistujille kuin meillekin. Kävi hyvin ilmi, miten monet olivat kaivanneet toisten ihmisten seuraa, Petriina paljastaa. Korona-ajan perintö voi olla myös mielenkiintoinen. – Monella arki ja ajankäyttö on muuttunut täysin. On mielenkiintoista nähdä, miten se tulee vaikuttamaan toimintaamme.
Toiminta, joka antaa kaikille Lopuksi olen kiinnostunut kuulemaan, mitä mukana olevat ovat kuvanneet saaneensa tältä toiminnalta. – Mummilassa olemme saaneet valtavan hyvää palautetta niin perheiltä kuin isovanhemmiltakin. Joku hienosti kuvaili, miten tärkeää on, että ihmisillä on kaikenikäisiä ystäviä. Täällä ollaan kuin yhtä isoa perhettä, Mari toteaa hymyillen. – Muistan erään äidin kertoneen, ettei voi uskoa, miten heidän elämäänsä tullut vieras ihminen on voinut tulla näin tärkeäksi. Kokemuksen myötä hänen koko elämänkatsomuksensa muuttui. Meillä on myös äitejä, joiden lapset ovat olleet mukana, ja nyt lapsen kasvettua he ovat itse ilmoittautuneet kummi-isovanhemmiksi. Kaikki osapuolet saavat tästä niin paljon. – Samanlaisia kokemuksia meillä on mieskaveritoiminnassa. Usein kuulee siitä, että tämä antaa paljon enemmän kuin osasi odottaa. Perheet ovat puolestaan kiitollisia siitä, miten joku on tullut heidän elämäänsä tällä tavalla, ollut kiinnostunut lapsesta ja hänen hyvinvoinnistaan. Eräs nuori kuvaili, miten hyvältä tuntui, että mieskaveri oli aina
”Jaksan uskoa, että toimintamme voi muuttaa ihmisten maailmankuvaa – tuoda esille sitä, että ihmiset osaavat olla pyyteettömiä ja haluavat toisilleen hyvää.” – Mari Kahri
24
SOTAHUUTO
Mieskaveritoiminta järjestää myös yhteisiä tapaamisia. Toiminnallisissa tapahtumissa on käyty muun muassa ajamassa karting-autoilla, reippailtu seikkailupuistossa ja koettu jännittäviä hetkiä huvipuiston härveleissä.
yhteydenoton päässä ja kulki elämänvaiheissa mukana. Pitää myös muistaa, että vaikka suhde ei aina kestäisi pitkään, se voi silti olla todella merkityksellinen asianomaisille, Petriina kuvailee. – Jaksan uskoa, että toimintamme voi muuttaa ihmisten maailmankuvaa – tuoda esille sitä, että ihmiset osaavat olla pyyteettömiä ja haluavat toisilleen hyvää, Mari toteaa hymyillen.
Entä miten Petriina ja Mari itse kokevat työnsä – mikä työssä on motivoivaa? – En lainkaan pelkää vanhenemista. Olen nähnyt niin paljon ihania ja toimeliaita isovanhempia, että melkein odotan sitä, Mari naurahtaa. – On etuoikeutettua saada tehdä työtä, josta moni saa niin paljon hyvää. – Työn merkityksellisyys koskettaa. Saa olla osa ihmisten elämää. Minua liikuttaa se, millä syillä ja motiiveilla toimin-
taan tullaan mukaan, miten ihmiset haluavat antaa omaa aikaansa. Ihmiset ovat kaiken keskiössä, Petriina muistuttaa. Lopuksi Petriina ja Mari esittävät yhteisen toiveen: – Uudet vapaaehtoiset ovat aina tervetulleita. Lapsilla ei voi olla koskaan liikaa hyviä, luotettavia aikuisia elämässään!
Toni Kaarttinen Kuvat: Toni Kaarttinen & Mieskaveritoiminnan ja Mummilan kuva-albumit
Haluaisitko mieskaveriksi, kummi-isovanhemmaksi tai muuten olla mukana Pienperheyhdistyksen toiminnassa? Lisätietoa näistä linkeistä: mieskaverit.fi pienperhe.fi/vapaaehtoiset/mummila pienperhe.fi SOTAHUUTO 25
Krigsropet Frälsningsarmén har svenskspråkiga aktiviteter i Finland, t.ex i Helsingfors, Borgå och Vasa. På de här sidorna har vi material på svenska från Frälsningsarmén i Finland, Sverige och andra delar av världen.
En vän är förstående, empatisk och godhjärtad & vän med dem som saknar en vän Mitt hjärta fylls av tacksamhet till Gud för alla de människor vilka han har välsignat mig med, som har funnits vid min sida och visat kärlek, gett uppmuntran, stöd och råd i livets olika förhållanden, så att jag inte behöver vandra ensam genom livet. Ändå finns det många i vårt samhälle som lider av ensamhet och svåra människorelationer. Tämä kirjoitus julkaistaan suomeksi kotisivuillamme helmikuun aikana.
I Kolosserbrevet kapitel 3 uppmanas vi att iklä oss innerlig medkänsla, vänlighet. ödmjukhet, mildhet, tålamod, tacksamhet, att undervisa och vägleda varandra med all vishet, och allt detta fullkomnas av kärleken. Vi uppmanas också att ha fördrag med varandra och ha överseende om vi har någonting att förebrå en annan. Hur vi uppför oss och hur i visar förståelse kan påverka slutresultatet, som i berättelsen om Avigajil och Naval. I 1 Samuelsboken kapitel 25 kan vi läsa om den vackra och förståndiga Avigajil vars man Naval var styvsint och elak. Efter prästen Samuels död flyttade David ut i öknen. Där hörde han talas om en rik man som klippte sina får i Karmel, och han skickade tio unga män till plat26
SOTAHUUTO
sen. Där mötte de herdar som vallade den rike Navals hjordar. David skickade Naval sin hälsning med orden: ”Jag önskar dig all lycka och allt gott för dig och din familj och allt du äger.” Davids män kom på en festdag och frågade om Naval kunde ta emot dem och ge dem vad han kunde. Naval vägrade och skickade bort dem med förolämpningar. ”Vem är David, vem är Isais son? Nuförtiden finns det många slavar som rymmer från sina herrar. Skulle jag ta av mitt bröd och mitt vin och det som jag har slaktat för mina fårklippare och ge det åt folk som kommer från jag vet inte var.” Männen vände tvärt och gick tillbaka till David och berättade vad som hade hänt. ”Spänn på er svärden,” sade David
till dem. Men en ung man kom med bud till Avigajil, Navals hustru, och sade: ”Se, David har skickat budbärare från öknen med hälsningar till vår husbonde men han snäste av dem. De har ändå varit så hyggliga mot oss: aldrig har vi blivit ofredade, och ingenting har kommit bort för oss under den tid vi har hållit till i deras trakter. Nu måste du tänka ut vad du kan göra. Domen är säkert redan fälld över vår herre och allt hans hus. Själv är han en så ondsint människa att man inte ens kan tala med honom.” David hade all orsak att vara förbittrad: ”Det tjänade ingenting till att jag skyddade den mannens egendom ute i öknen, så att ingenting kom bort. Han har lönat gott med ont. Gud må straffa mig nu ooch framgent om jag låter ett enda
manfolk i hans hus vara vid liv när morgonen kommer.” När Naval förolämpade David handlade Avigajil raskt för att få ett slut på den hotfulla situationen. Hon samlade ihop en stor mängd livsmedel och begav sig iväg för att möta David. När Avigajil sedan mötte en ilsken David steg hon genast ner från sin åsna och hälsade honom ödmjukt genom att falla ner inför honom med ansiktet mot marken. Hon tog personligen ansvar för situationen och sin mans dåliga uppförande och sade: ”Herre, skulden är min men låt mig få säga ett ord. Bry dig inte om den eländige Naval. Han har sitt namn med all rätt. Vettlös heter han och vettlös är han. Själv träffade jag aldrig männen som du sände. Så sant Herren lever, han som har hindrat dig från att spilla blod och ta rätten i egna händer, och så sant som du själv lever, herre, må det gå dina fiender och dem som vill dig illa på samma sätt som det går Naval”. ”Ta emot de gåvor som din tjänarinna medför, herre.” Avigajil delade frikostigt med sig av vad de behövde, för att rädda sin familj. Hon ville inte heller att David skulle få någonting ont på sitt samvete. ”Jag ber dig förlåta din tjänarinna vad hon har felat. Herren skall bygga dig ett kungshus som består. Du utkämpar Herrens krig och du skall inte göra dig skyldig till något som är orätt så länge du lever. Om någon skulle förfölja dig och stå dig efter livet skall Herren bevara ditt liv som en dyrbar sten, men dina fienders liv skall han lägga i sin slunga och skjuta bort. När Herren har gett dig allt det goda han har utlovat och satt dig till furste över Israel, så skall du inte behöva förebrå dig eller gräma dig över att du har spillt oskydigt blod och tagit rätten i egna händer. Men när Herren låter det gå dig väl, tänk då på mig, din tjänarinna.” Följande morgon när Naval hade sovit ruset av sig berättade Avigajil allting som hade hänt för sin man. Då drabbades Naval av slag och han låg där som
en sten. Omkring tio dagar därefter släckte Herren hans liv. När David fick höra att Naval var död sade han: ”Prisad vare Herren för att han har straffat Naval för den skymf som jag har lidit. Herren har hindrat mig från att begå en ogärning och låtit Navals ondska gå ut över honom själv.” I sin välmåga och självbelåtenhet tänkte Naval inte på att ta vara på sina människorelationer utan underskattade dem och glömde folks namn. Han blev självisk och misstänksam mot andra och glömde de goda gärningar som de hade välsignat honom med. Han ansåg sig för god för att hjälpa andra och fick sedan lida för sina själviska motiv. Till sist vände sig hans onda gärningar mot honom själv.
”Vi uppmanas också att ha fördrag med varandra och ha överseende om vi har någonting att förebrå en annan. ”
David glömde inte mötet med Avigajil. Han kände igen en Guds kvinna när han såg en, och efter Navals död tog han Avigajil till hustru åt sig. Hennes goda förstånd, problemlösningsförmåga och ödmjukhet samt hennes vishet förberedde henne för uppgiften som Davids hustru och mycket skickliga kvinnliga ledargestalt.
En vän åt någon som inte har en vän General Brian Peddle skriver i de internationella ledarnas invigningshälsning till kadettringen Nådens budbärare: ”I en värld där man samlar politiska poäng, bär på agg i åratal, kommer ihåg oförrätter och misstag, och där man måste göra sig förtjänt av meriter och respekt, kommer ni med budskapet om en annorlunda livsstil och ett annorlunda sätt att förhålla sig till varandra, nämligen nåden.” Enligt Förbundslöftet förbinder sig en frälsningsofficer till att ”ta hand om de fattiga, ge de hungriga mat, klä dem som inte har kläder, älska dem som sällan möter kärlek, bli vän med dem som saknar vänner”.
Christian Karlsson frälsningssoldat Borgå kår
SOTAHUUTO
27
Armeijassa tapahtuu Uusi jäseniä
Hämeenlinnan osastolla oli suuri juhlapäivä sunnuntaina 28.11.2021, kun osasto sai jumalan-palveluksen yhteydessä lukuisia uusia jäseniä. Kuvassa uudet alokkaat Olli ja Marjatta Kari-niemi, uusi sotilas Arja-Leena Aalto ja uudet siviilijäsenet Päivi Karjalainen, Pirkko Ojanen, Tuomo Seppälä, Päivi Bifeldt ja Mirja Leppälä. Kuvan oikealla laidalla Hämeenlinnan osaston johtajat, kapteenit Tuula ja Seppo J. Takala. Jumalan siunausta kaikille uusille jäsenille! naistyö100v_neulontakilpailu_13-1-2022.pdf 1 13/01/2022 9.41.53
C
M
Y
CM
MY
CY
CMY
K
28
SOTAHUUTO
2€ n
Rovaniemen osaston johtaja, majuri Pirjo Mikkonen vastaanottaa määräyksen Kajaanin osaston johtajana 1.2.2022 alkaen. Rovaniemelle ei toistaiseksi määrätä upseeria. Porvoon osaston johtajat, luutnantit Eliel ja Ana Vargas siirtyvät määräaikaiselle toimivapaalle. Määräys Porvoon osaston johtajina päättyy 14.2.2022. Turun osaston avustaja, kadetti Kimmo Nordblom vastaanottaa määräyksen Porvoon osaston johtajana 1.3.2022 alkaen.
Sotahuuto on Pelastusarmeijan lehti, joka ilmestyy 11 kertaa vuodessa Se kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.
KRIGSROPET
Ylennetty kirkkauteen
Frälsningsarméns tidning i Finland
Matti Nevalainen majuri 13.12.2021
Anna-Liisa Setälä majuri 27.12.2021
Matti oli syntynyt 7.12. vuonna 1951 eli hän ehti täyttää juuri 70 vuotta. Upseeriksi hänet vihittiin kesäkuussa 1989. Hän ehti palvella useissa osastoissa ympäri Suomea aluksi yksin ja vuodesta 1996 yhdessä puolisonsa Helenan kanssa. Eläkkeelle Matti jäi Kajaanin osastosta maaliskuussa 2015. Helena ylennettiin kirkkauteen marraskuussa 2017 ja Matti eli siitä asti yksin kotitilallaan Nurmeksessa.
Anna-Liisa oli syntynyt 11.11.1925 Pirkkalassa. Upseeriksi hänet vihittiin vuonna 1947. Upseerina Anna-Liisa palveli aluksi äitikodissa ja sen jälkeen Pelastusarmeijan eri lastenkodeissa. Vuonna 1985 Anna-Liisa sai määräyksen päämajaan, sosiaalisen naistyön keskustoimistoon, mistä hän jäi eläkkeelle 1.10.1990.
Pelastusarmeija muistaa kiitollisena Matin elämää ja palvelutyötä.
Helmikuu 2022
Aamuhartaus YLE Radio 1 la 26.2. klo 6.15 ja 7.15 lehtori Jorma Pollari
n
VIrallinen tiedonanto
Sotahuuto
Radio & TV
Pelastusarmeija muistaa kiitollisena majuri Anna-Liisan Setälän pitkää ja merkittävää palvelua.
Sanan päivät tallinnassa lauantaina 5.2. ”Askel askeleelta!” ”Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani.” Psalmi 119:105
Kokoukset johtavat territorion johtajat, everstit Patrick & Anne-Dore Naud,
Tilaukset: puh. (09) 681 2300 sotahuuto@pelastusarmeija.fi pelastusarmeija.fi/sotahuuto Tilaushinnat: Suomeen ja Viroon vuosikerta 25 €, muihin maihin 50 € Pelastusarmeijan virallinen äänenkannattaja Suomessa 132. vuosikerta Kansallinen päämaja ja toimitus: Uudenmaankatu 40, Helsinki Postiosoite: PL 161, 00121 Helsinki Puhelinvaihde: (09) 681 2300 Sähköposti: sotahuuto@pelastusarmeija.fi Kotisivut: pelastusarmeija.fi facebook.com/pelastusarmeija Kansallinen johtaja: Eversti Patrick Naud Vastaava toimittaja: Esa Nenonen Toimitussihteeri ja ulkoasu: Toni Kaarttinen Toimituskunta: Patrick Naud, Esa Nenonen, Toni Kaarttinen, Mira Vuorenpää, Saara Ertamo, Heidi Vuorenoja Perustaja: William Booth Kansainvälinen johtaja: Kenraali Brian Peddle Kansainvälinen päämaja: The Salvation Army, IHQ, 101 Queen Victoria Street, London EC4P 4EP, UK Toimitus ei vastaa pyytämättömistä kirjoituksista
tulkkina kapteeni Kati Kivestö
Painopaikka: Savion Kirjapaino Oy, Kerava 2022 ISSN 0356-3340 (painettu) ISSN 2489-5814 (verkkojulkaisu)
Pahentuneen koronatilanteen vuoksi tapahtuma järjestetään nettistriimauksena. Katso tarkempi ajankohta ja ohjeet kotisivuiltamme.
Kansikuva: Aleksandar Nakic
SOTAHUUTO 29
30 SOTAHUUTO
Viimeinen Sana Tämä on minun toiveeni, Herra: Että katsoessani ihmisiä, näkisin heidät Sinun laillasi.
Uskomme rukouksen voimaan!
Että sydämessäni ei olisi tuomiota, vaan se olisi täynnä armahtavaisuutta toisia kohtaan.
Rukoilemme jokaisena arkipäivänä aamuhartauksissamme. Lähetä esirukouspyyntösi meille: pelastusarmeija.fi/esirukous, sähköpostitse rukous@pelastusarmeija.fi tai kirjeitse Pelastusarmeija, PL 161, 00121 Helsinki, kuoreen merkintä ”Esirukous”
Että nähdessäni heidät en kiinnittäisi huomiotani virheisiin ja vikoihin, vaan että voisin hyväksyä heidät niin kuin Sinä hyväksyt minut, juuri tällaisena kuin olen.
Kuinka tulla uskoon?
Tämä, Herra, on minun toiveeni.
Ei ole yhtä ainoaa oikeaa valmista kaavaa, jonka mukaan ihminen tulee uskoon. Monet ovat kuitenkin kokeneet, että tämä rukous on ollut hyvä ensimmäinen askel henkilökohtaiseen suhteeseen Jumalan kanssa. Herra Jeesus Kristus, Olen todella pahoillani niistä asioista, joissa olen tehnyt väärin elämässäni. Anna minulle anteeksi. Luovun nyt kaikesta, minkä tiedän vääräksi.
ristillä, jotta voin saada anteeksi ja tulla vapaaksi. Kiitos siitä, että tarjoat minulle anteeksiantamuksen ja Pyhän Hengen lahjaksi. Tule elämääni Pyhän Henkesi kautta ja ole kanssani ikuisesti. Kiitos, Herra Jeesus. Aamen.
Käännetty Alfa-materiaalista Alfa Suomen luvalla.
Kiitos siitä, että kuolit puolestani
Rukous: Metti Saajoranta Kuva: Solovyova SOTAHUUTO
31
Hyvää sanomaa ystävällesi Haluan tilata Sotahuudon Tilaamalla tuet Pelastusarmeijan työtä kotimaan vähävaraisten hyväksi. Tilaushinnat: Suomi ja Viro, vuosikerta, 25 €, Muut maat, vuosikerta, 50 € Nyt on mahdollista tilata myös digilehti paperisen sijasta. Tilaan itselleni
Tilaan ystävälleni. Ystäväni nimi ja osoite (tai sähköpostiosoite, jos digitilaus):
Tilaan digilehden
Nimeni: Osoitteeni: Sähköpostini: Puhelinnumeroni:
Vastaanottaja maksaa postimaksun
Suomen Pelastusarmeijan Säätiö Tunnus 5007467 00003 Vastauslähetys
