Anneli Franken korttiasetelmissa
Jumalan Sana lohduttaa, neuvoo ja rauhoittaa Vietämme pian ystävänpäivää. Majuri Anneli Frankella on ollut jo vuosien ajan tapana ilostuttaa perhettään ja ystäviään sosiaalisen median kautta kuvilla, jossa kuhunkin päivään sopiva raamatunlause, kaunis postikortti ja siihen sointuva tausta muodostavat eheän kokonaisuuden. – Jumalan sana on täynnä lupauksia ja se ei tule tyhjänä takaisin. Toivon, että kuvien katselijat voivat tuntea Hänen siunauksensa, majuri Anneli Franke toteaa.
Olen jälleen Kalliossa, melkein Gunnelin ja Tertun naapurissa. Tapaan majuri Anneli Franken (73) äitinsä, everstiluutnantti Martta Hämäläisen luona. Martta on pirteä 98-vuotias ”ikinuori”, jonka elämälle löytyi uusi suunta hänen ja miehensä Daavid Elias Hämäläisen vastatessa lähetystyön kutsuun vuonna 1953. Tuolloin he astuivat laivaan ja suuntasivat kolmen lapsensa kanssa Brasiliaan. Yksi lapsista oli pieni Anneli. – Olen syntynyt Uudessakaupungissa. Olin viisivuotias, kun vanhempani lähtivät lähetystyöhön. Ennen Brasiliaan muuttoa olin jo ehtinyt asua Uudenkaupungin lisäksi Kemissä, Jyväskylässä ja Tampereella. Tuohon aikaan upseerit saivat määräyksiä tiuhaan tahtiin, Anneli toteaa ja vilkaisee äitiään, joka nyökkää: – Ne olivat erilaisia aikoja. Annelilta on jäänyt Tampereelta pari pientä muistikuvaa. – Muistan, miten nelivuotiaana usein kävelin yksin puis12
SOTAHUUTO
ton läpi lastentarhaan. Olin jo silloin itsenäinen, Anneli naurahtaa ja jatkaa: – Tarhassa kerroin, että lähden Brasiliaan. He eivät uskoneet minua, luulivat vain minun keksivän juttuja. Brasiliassa Anneli asui useassa paikassa, sillä hänen vanhempansa saivat monenlaisia määräyksiä. Välillä he johtivat lastenkotia, välillä osastoa, välillä heillä oli piiripäämajamääräys. – Ei tuntunut lainkaan oudolta asua Brasiliassa. Lapsena sitä sopeutui niin helposti. Kielenkin opin nopeasti. Hetken päästä puhuin portugalia paremmin kuin suomea, Anneli muistelee. Kymmenen vuotta kului, ja noiden vuosien aikana hän kävi kahdesti lomalla Suomessa. – Siihen aikaan ulkomailla palvelevat upseerit saivat viiden vuoden välein viiden kuukauden mittaisen kotimaanloman. Noina kahtena vuonna en ehtinyt käydä koulua, koska jo laivamatkatkin kestivät melkein kuukauden.
Lähdettyään Brasiliasta Anneli matkusti ensin vuodeksi Isoon-Britanniaan oppimaan englantia. Sieltä hän palasi hetkeksi Suomeen, mutta jatkoi jo pian matkaa Ison-Britannian kautta Yhdysvaltoihin. – En todellakaan tiedä, miltä tuntuu asua koko elämänsä yhdessä ja samassa paikassa, Anneli toteaa hymyillen.
Rakkaudesta, elämästä, ystävyydestä Yhdysvalloissa Anneli suoritti upseerikoulun, ja hänen ensimmäiset määräyksensä olivat New Yorkissa Manhattanilla ja Bronxissa. Sattuma ja rakkaus johdattivat kuitenkin hänet takaisin Brasiliaan. – Kävin vierailemassa vanhempieni luona Brasiliassa ja tapasin tulevan mieheni Paulon. Hän oli tuolloin kadettikoulussa määrättynä, ja tapasimme Pelastusarmeijan puitteissa. Siksi pyysin siirron Brasiliaan. Tapasimme vuonna 1972, vuotta myöhemmin menimme naimisiin. 8
