Ystävyys & yhteenkuuluvuus Gunnel & Terttu on käsite. Gunnel Halosta ja Terttu Niemistä on kuvattu Helsingin V:n osaston peruskallioksi. Ilman heitä Helsingin osastoa ei kenties olisi sellaisena kuin se tänä päivänä on. He molemmat lähestyvät sataa vuotta, he ovat olleet taaperoikäisestä mukana Pelastusarmeijassa ja ovat olleet toisensa sydänystäviä jo seitsemän vuosikymmenen ajan. Mitä heidän elämäntarinansa pitää sisällään ja mikä on heidän pitkän ja sydämellisen ystävyyssuhteensa salaisuus?
Tapaan Pelastusarmeijan virkeät eläkeläiset Gunnel Halosen ja Terttu Niemisen Gunnelin kotona Helsingin Kalliossa. Aurinko paistaa sisälle ikkunasta luoden lämpimän tunnelman viihtyisään asuntoon. Gunnel (96) istuu nojatuoliin ja Terttu (97) sohvalle. Tertun vointi on ollut hiukan heikko, joten viime aikoina ystävykset ovat käytännössä asuneet yhdessä. Terttu on viettänyt lukuisiä öitä tällä sohvalla. – Minulla on asunto seitsemännessä kerroksessa, mutten viihdy siellä. En halua olla yksin, sillä yhdessä on turvallisempaa, Terttu toteaa ja Gunnel nyökkää myöntävästi. Ystävykset ovat lupautuneet avaamaan lukijoille elämäntarinaansa. Molemmat kuitenkin myöntävät, että sataa lähestyessä muisti alkaa tehdä tepposia. – Kerromme, mitä muistamme, Gunnel sanoo hymyillen. Terttu myös paljastaa, että kaikki ei ole iän tuomaa, vaan hän loukkasi päänsä 14-vuotiaana jäällä kaatuessaan. – Muistini ei ole koskaan ollut aukoton. Näin ollen haastattelumme varhaisien vuosien osa painottuu enemmän Gunne6
SOTAHUUTO
lin tarinaan – mutta voin luvata, että siitä ei tule käänteitä ja tapahtumia puuttumaan.
Pyhäkoulu toi Armeijaan Gunnel on syntyjään Viipurista ja Terttu Hämeenlinnasta. – Ajattele, tässä on karjalainen ja hämäläinen, ja hyvin ollaan kuitenkin tultu toimeen, molemmat naurahtavat. Pelastusarmeija on aina ollut molemmille rakas, ja se tuli aikaisin osaksi heidän elämäänsä pyhäkoulun kautta. Gunnel tuli pyhäkouluun neljävuotiaana. – Äitini kasvatti yksinhuoltajana minut ja siskoni. Hän sanoi, ettei osaa opettaa näitä asioita, joten menette pyhäkouluun. – Tulin myös jo pienenä mukaan. Oli päiviä, jolloin en olisi halunnut mennä. Isäni sanoi, että silloin et pääse pihallekaan. Se tehosi, Terttu nauraa. Gunnel jakaa myös hauskan muiston päivistä, kun jokin tuntui pyhäkoulua tärkeämmältä. – Menimme siskon kanssa salaa katsomaan Shirley Templen elokuvia. Sieltä juoksimme vauhdilla pyhäkouluun, ettemme myöhästyisi ja jäisi kiinni.
Tuohon maailmanaikaan pyhäkoulut olivat isoja. Terttu muistaa lapsia olleen Hämeenlinnassa useita luokallisia, ja Gunnel kertoo Viipurin I osaston pyhäkoulussa olleen yli sata lasta. Gunnel toi myös toisia lapsia mukanaan. – Asuimme poliisilaitoksen läheisyydessä. Siellä oli paljon pieniä lapsia, ja toin heitä pyhäkouluun. Olin pyhäkoulussa hiekkalaatikkotädin apulainen. Yhtenä kertana täti sairastui. Tarinat olivat minulle tuttuja ja tiesin, missä tavarat olivat, niin yhdeksänvuotiaana pidin neljäkymmentäpäiselle hiekkalaatikkoryhmälle pyhäkoulutunnin. Jumalanpalveluksen loputtua osastonjohtajat menivät sotilashuoneen läpi asuntoonsa, niin olin aivan hiljaa. Kun he olivat menneet, jatkoin pikkuisille hiekkalaatikkotuntia, Gunnel muistelee hymyillen.
Partio sydämen asiana Pyhäkoulun lisäksi partio on ollut myös Gunnelin ja Tertun sydämellä. Lapsena Hämeenlinnassa Terttu kävi partiota ja oli hetken lippukunnanjohtajanakin. Helsinkiin muuton jälkeen partiotoiminta jäi. 8
