Sivut 12–14
Raamatun arkeologia: Tunnetko Jeesuksen varhaislapsuuden kokemuksia?
Jos hämmästelit otsikkoa, voin kertoa sen olevan viron kieltä ja tarkoittavan, että olet aina tervetullut Pelastusarmeijaan. Tässä lehdessä esittelemme Pelastusarmeijan työtä Tallinnassa ja tutustumme myös Viron aluejohtajiin, majureihin Andrejs Konovalovsiin ja Irina Konovalovaan.
Pelastusarmeija ”avasi tulen” Virossa jo vuonna 1927, mutta Neuvostoliiton aikakaudella työ oli keskeytyksissä. Viron itsenäistyttyä toiminta aloitettiin uudelleen, ja nykyään se on toinen tärkeä osa Pelastusarmeijan Suomen ja Viron territoriota.
Saamme lukea henkilökuvan majuri Ave Kalmesta, joka on itsenäistymisen jälkeisen Viron ensimmäinen pelastusupseeri. Ave syntyi ja varttui Neuvostoliitossa, mutta sai elää murroskauden ja kokea maan itsenäistymisen. 2000-luvun alussa Ave tutustui Pelastusarmeijaan ja löysi uskon Jeesukseen. Tällä hetkellä hän palvelee Pelastusarmeijan Oulun osaston johtajana. Lapsi- ja perhetyö on hänelle sydämen asia, sillä hän kertoo itsekin löytäneensä Pelastusarmeijan omien lastensa kautta.
Viron Pelastusarmeijan uusin projekti on Lasnamäen kaupunginosaan perustettu Toivon keskus, joka palvelee alueen asukkaita lapsista vanhuksiin. Keskuksen koordinaattori, sotilas Jüri Põld kertoo, että tärkeä osa keskuksen missiota on yhteys, joka syntyy yhteisissä ruokailuhetkissä, rukoiltaessa ja hengellisiin tilaisuuksiin osallistuttaessa.
Pelastusarmeija toimii Virossa viidellä paikkakunnalla: Tallinnassa, Jõhvissa, Võrussa, Narvassa ja Tartossa. Myöhemmin tänä vuonna kerromme Sotahuudossa lisää Viron Pelastusarmeijan tekemästä työstä.
Õnnistatud lugemise hetki, siunattuja lukuhetkiä
Esa Nenonen majuri
vastaava toimittaja
Olemme kiinnostuneita kuulemaan, mitä mieltä olet lukemastasi lehdestä.
Lähetä meille niin ruusuja kuin risujakin. Voit myös tehdä ehdotuksia aiheista, joista haluaisit tulevaisuudessa lukea.
Lähetä palautteesi osoitteeseen: sotahuuto@ pelastusarmeija.fi
LÖYDÄ LÄHIN MYYMÄLÄSI: PELASTUSARMEIJA.FI/MYYMALAT
Pelastusarmeijan my ymälä
Eräs mies järjesti suuret päivälliset ja kutsui paljon vieraita. Kun päivällisten piti alkaa, hän lähetti palvelijansa sanomaan kutsutuille: ”Tulkaa, kaikki on valmiina.” Silloin kaikki alkoivat kuin yhdestä suusta esittää syitä, jotka estivät heitä tulemasta.
Yksi sanoi: ”Ostin pellon, ja minun on mentävä katsomaan sitä. Pahoittelen, etten pääse tulemaan.”
Toinen sanoi: ”Ostin viisi paria härkiä, ja menen kokeilemaan, mihin ne pystyvät. Pahoittelen, etten pääse tulemaan.”
Kolmas sanoi: ”Olen juuri mennyt naimisiin, enkä siksi voi tulla.”
Palvelija palasi ja kertoi tämän isännälleen. Isäntä suuttui ja sanoi palvelijalle: ”Lähde heti kaupungille! Kierrä kaduilla ja kujilla ja tuo tänne köyhät, sokeat ja rammat.”
Kun palvelija taas palasi, hän sanoi: ”Herra, tein niin kuin käskit, mutta tilaa on vieläkin.”
Isäntä sanoi palvelijalle: ”Lähde tien päälle ja etsi vaikka tien vierestäkin. Pakota kaikki tulemaan, jotta taloni täyttyisi.”
Luuk. 14:16–23
Miksi Jeesus kertoi tämän tarinan? Miten se liittyy meihin? Ehkä Jeesus halusi meidän ymmärtävän jotain tärkeää kutsusta, jonka hänen Isänsä, meidän Luojamme, on antanut jokaiselle ihmiselle, sinulle ja minulle.
Mistä kutsussa sitten on kyse? Siitä, että Jumalaa tarjoaa meille uutta elämää! Miten se on mahdollista? Koska Hän lähetti Jeesuksen maailmaan. Jeesus kasvoi aikuiseksi ja Jumalan palvelijaksi maan päällä, palvelijaksi, joka tuli kertomaan, että kaikki on valmiina. Rikkaat ja köyhät, terveet ja sairaat, työntekijät ja työttömät, uskovat ja ei-uskovat. Mikä tahansa tiemme on ollut, mikä tahansa tilanteemme onkaan, kutsu kuuluu kaikille!
Jumalan sana ihmisille on usein ollut kutsu – hänen rakkautensa, toisin sanoen hänen armonsa, kutsu. Kun kutsuun vastaa myöntävästi, saa varmasti kokea jotain uutta: saa syödäkseen ”taivaan leipää”! Aivan samoin kuin tarvitsemme päivittäin ravitsevan aamiaisen, lounaan ja päivällisen, Jeesus muistuttaa tämän kertomuksen kautta, että meidän tulee ravita myös henkeämme ja sieluamme taivaan leivällä. Muuten henki ja sielu kuihtuu ja kuolee.
Eräänä toisena päivänä, kun ihmiset olivat kerääntyneet Jeesuksen ympärille, hän lainasi kirjoituksia: ”Ei ihminen elä vain leivästä vaan jokaisesta sanasta, jonka Jumala lausuu.” Matt. 4:4
Myöhemmin evankeliumeissa Jeesuksen kerrotaan sanoneen: ”Minä olen elävä leipä, olen tullut taivaasta. Se, joka syö tätä leipää, saa elää ikuisesti.” Joh. 6:51
Jeesuksen sanat tarkoittavat, että ymmärrämme sydämessämme rakkauden asenteen, jota Jeesuksen elämä ja myötätunto
ilmensivät. Monet ihmiset tapasivat Jeesuksen, kun hän oli maan päällä. Kun he kuulivat hänen puhuvan, monet ymmärsivät, etteivät voineet jatkaa elämäänsä sydän täynnä itsekkyyttä, ilkeyttä, ylpeyttä ja muita pahoja asioita. Yhtäkkiä he ymmärsivät olevansa erossa Jumalasta! Nöyränä he tunnustivat, että heidän piti muuttua ja aloittaa alusta Jumalan Hengen läsnäolo sydämessään.
Eräänä päivänä Nikodemos-niminen mies kysyi Jeesukselta: ”Miten kukaan vanha voisi syntyä? Miten kukaan voisi palata äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?” (Joh. 3:4) Jeesus vastasi hyvin lyhyesti ja selkeästi: ”Minä vakuutan sinulle: Jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. Lihasta syntynyt on lihaa, mutta Hengestä syntynyt on henkeä. Älä ihmettele, vaikka sanoin: ’Teidän täytyy syntyä uudelleen.’”
Joh. 3:5–7
Jeesus sanoo, että meidän täytyy vapautua kaikesta, mikä voisi tuhota tai vahingoittaa elämäämme ja kaikesta, mikä ei kuulu Jumalan antamaan todelliseen luontoomme. Elämä on Jumalan lahja. Elämämme on arvokas. Eikä meillä ole kuin yksi elämä! Siitä syystä Jumala kutsuu meidät vapautumaan kaikesta, mistä meidät voitaisiin ”tuomita”.
Kun Jeesus teki palvelutyötään maan päällä, kaikki eivät häntä kuunnelleet. Jotkut torjuivat hänet siitä yksinkertaisesta syystä, etteivät voineet hyväksyä hänen uskomatonta rakkauttaan ja myötätuntoaan oman ylpeytensä, pahuuden, himon tai ahneuden vuoksi.
Jeesus tiesi alusta alkaen, että hän olisi maan päällä vain hetken aikaa. Hän tuli osoittamaan suunnan Jumalan luo. Hän oli alusta asti matkalla taivaaseen. Ennen lähtöään hän kuitenkin maksoi
meidän tuomiostamme. Hän antoi elämänsä maksaakseen syntimme ja antaakseen meille mahdollisuuden syntyä uudesti. Kutsu on tänäänkin voimassa meille jokaiselle!
Jokainen maailman ihminen on kutsuttu Jumalan taloon! Eikä tarjolla ole ainoastaan herkullinen ateria. Jumalan talossa jokainen voi tuntea olevansa hyväksytty ja tervetullut. Siellä on kunnioitusta, jakamista, arvostusta ja huolenpitoa.
”Ei ihminen elä vain leivästä vaan jokaisesta sanasta, jonka Jumala lausuu.” Matt. 4:4
Tämä on kutsu yhteyteen ja aterialle, mutta ennen kaikkea se on kutsu kohdata Jumala ja syödä ”elämän leipää”, kuunnella Raamatun sanaa ja kertomuksia, rukoilla... Se on kutsu syntyä uudesti! Se on kutsu elää Jumalan läsnäolossa.
”Ei ihminen elä vain leivästä vaan jokaisesta sanasta, jonka Jumala lausuu.”
Matt. 4:4
Majurit Andrejs Konovalovs ja Irina Konovalova ovat toimineet noin kaksi vuotta Viron Pelastusarmeijan aluejohtajina. Millaiset nuo vuodet ovat olleetkaan! Haasteet, joita kukaan ei osannut ennakoida, ovat värittäneet tätä aikaa. He aloittivat tehtävässä koronapandemian jyllätessä, ja sen jälkeen on alkanut Ukrainan sota sekä talouden taantuma – inflaatio on ollut Virossa Euroopan korkeinta. Kaikella tällä on ollut suuria vaikutuksia Viroon ja Pelastusarmeijan työhön siellä. Miten aluejohtajat ovat navigoineet
näinä haastavina aikoina?
Majurit Andrejs Konovalovs ja Irina Konovalova aloittivat Pelastusarmeijan Viron aluejohtajina alkusyksyllä 2020. Määräys oli heidän ensimmäinen laajempi johtajuuspestinsä. Edellinen määräys oli Riikan II osaston johtajina.
– Siihen asti olimme palvelleet ainoastaan osastoupseereina, Irina kertoo. –Hallinnollinen työ on niin erilaista osastotyöhön verrattuna. Meillä oli paljon opeteltavaa, mutta meillä on ollut käytössä erinomaiset apuvoimat, aluetoimiston Evelin Aavik ja Svetlana Jevsejeva. On tärkeää, että ympärillä on hyvä työtiimi, Irina sanoo ja vilkaisee Eveliniä, joka toimii tulkkina. Evelin vastaa katseeseen hymyillen.
Viro oli majureille tuttu aiempien vierailujen pohjalta, joten kulttuurisokkia ei uuteen maahan muutosta seurannut.
– Virolaiset eivät ole kovin erilaisia latvialaisiin verrattuna. Se, mikä alussa kenties jännitti tai pelotti, muuttuikin mielenkiinnoksi, toteaa Andrejs.
Uudet aluejohtajat saapuivat Viroon haastavana aikana. Keväällä alkaneen koronapandemian takia maa oli ollut pitkään suljettu, ja voimassa olleet rajoitukset vaikuttivat myös Pelastusarmeijan toimintaan.
– Johtajuuden opettelun lisäksi meidän piti oppia, miten johtaa työtä pandemian aikana, Irina sanoo vakavana.
– Vasta viime keväänä pystyimme aloittamaan täysivaltaisen, aktiivisen työskentelyn. Tuolloin ihmiset alkoivat palata osastoihin. Moni suunnitelmamme siirtyi vuodesta 2020 vuodelle 2022. Tästä syystä 2022 oli hyvin aktiivinen ja täysi vuosi. Monet mielenkiintoiset asiat lähtivät etenemään, Andrejs lisää tyytyväisenä. Pelastusarmeijan työ ei missään vaiheessa keskeytynyt, mutta se oli hyvin rajoitettua. Esimerkiksi ruuanjako oli tehtävä ulkosalla.
– Ihmiset saivat edelleen tarvitsemansa avun, mutta kadotimme kontak-
tin moniin riskiryhmään kuuluviin ihmisiin – vanhuksiin ja sairaisiin. Saimme heihin yhteyttä vain puhelimitse. Rajoitusten ollessa vahvimmillaan emme voineet järjestää kokouksia ja kokoontumisia. Heti kun se oli mahdollista, kokoonnuimme uudelleen turvavälein ja -toimin. Osa osastoista järjesti myös etäkokouksia. Etänä toteuttamamme raamattutunnit olivat oikein suosittuja, Andrejs paljastaa.
Ymmärrettävästi monet tapahtumat peruuntuivat, niistä suurimpana Pelastusarmeijan Viron työn 25-vuotisjuhlat.
– Meillä oli ohjelma valmiina, paikka varattuna ja tarjoilut hankittuna, mutta emme voineet asialle mitään, Irina huokaa. – Työssämme olemme jatkuvasti joutuneet joustamaan muuttuvien tilanteiden mukaan. Naistyön johtajana olin suunnitellut myös alueellisia naisten päiviä. Päivämäärät vain siirtyivät siirtymistään. Heti rajoitusten helpotut-
tua järjestimme ne. Nyt meillä on ollut alueelliset naisten päivät ja kahdet naisten leirit, ja lisää on luvassa pian. Viime kesänä meillä oli mahdollisuus järjestää eri ryhmille kuudet kesäleirit, siitä olen hyvin iloinen.
Vaikka pandemia ei ole kokonaan ohi, sen muuttuneen luonteen vuoksi sillä ei ole enää suurta vaikutusta työhön, mistä majurit iloitsevat.
– Aina silloin tällöin joku osastomme jäsen tai työntekijämme sairastuu, mutta oireet näyttävät olevan nyt lievempiä. Kun ihmiset sairastuvat, he pysyvät kotona ja palaavat keskuuteemme tervehdyttyään. Osa riskiryhmäläisistä arastelee vielä paluuta, mutta iloksemme olemme saaneet joukkoomme myös uusia ihmisiä. Huomaamme, että koronan jäljiltä ihmisillä on kaipuu toistensa luo, sillä sitä moni oli vailla pandemian aikana.
He näkevät pandemialla olleen myös pienen hopeareunuksen.
– Pandemian myötä ihmiset oppivat välittämään toisistaan aivan uudella tavalla.
Sodasta kärsivät sydämellä
Seuraava suuri haaste majureilla oli kohdattavana, kun Venäjän ja Ukrainan välinen sota syttyi. Sillä on ollut vaikutus virolaiseen yhteiskuntaan, erityisesti maahan tulleiden pakolaisten muodossa.
– Tämä konflikti on vaikuttanut koko maailmaan, Andrejs sanoo vakavana. – Viroon on saapunut yli 120 000 pakolaista, joista yli 60 000 on jäänyt tänne. Näin pieneen maahan sillä on valtava vaikutus.
Andrejs kertoo, että monet kristilliset toimijat alkoivat työskennellä nopeasti pakolaisten kanssa, auttoivat esimerkiksi heitä löytämään asuinpaikkoja.
– Virossa yhteiskunta tarjoaa pakolaisille runsaasti apua alkuvaiheessa, mutta vähemmässä määrin myöhemmin. Jos löytää töitä, se riittää – mutta apu ei ole riittävää niille, jotka eivät saa töitä.
8 Pelastusarmeija on jatkuvasti valmiina auttamaan Ukrainan pakolaisia. Suomen Pelastusarmeijan avustuksella on autettu suurimmassa hädässä olevia.
– Kiitos Suomen Pelastusarmeijan olemme pystyneet aloittamaan apuohjelman akuutin avun tarpeessa oleville Ukrainasta paenneille. Olemme tunnistaneet ja oppineet tuntemaan heitä ja auttaneet hankkimaan perustarvikkeita, kuten jääkaappeja, pesukoneita ja kannettavia tietokoneita lapsille, jotta he pystyvät jatkamaan koulunkäyntiä etänä. Tarjoamme myös lämmityspuita, joita Toivon talo tuottaa. Tämä työmme jatkuu. Resurssimme ovat tosin hyvin rajalliset, ja siksi tarjoamme apua niille, jotka tarvitsevat sitä kaikkein eniten.
Viro on kaksikielinen, niin myös Viron Pelastusarmeija. Tiedustelen, näkyykö konflikti minkäänlaisina erimielisyyksinä Armeijassa.
– Emme ole kokeneet kitkaa vironja venäjänkielisten jäseniemme välillä,
emmekä itse venäjänkielisinä ole kokeneet mitään negatiivista. Esimerkiksi kaupoissa kaikki saavat yhteneväistä, ystävällistä palvelua, puhuu mitä kieltä tahansa. Todella rakastan virolaisia, he ovat hyvin kohteliaita ja avuliaita, Irina kommentoi, ja Andrejs täydentää: –Koska emme hae apua, vaan annamme sitä, niin sekin vaikuttaa positiivisesti. Ihmiset näkevät, että haluamme auttaa.
Jumalan rakkaudesta
vaikeina aikoina
Sotatilalla on seurauksensa. Energiakriisi on moninkertaistanut sähkön ja kaasun hinnan, ja elintarvikkeiden hintojen nousu on ollut hurjaa – Virossa inflaatio on ollut Euroopan korkeinta.
– Erityisesti vähävaraiset perheet kärsivät tilanteesta suuresti. Ihmisillä ei ole varaa valita, haluavatko he maksaa sähkölaskunsa, lämmityksensä vai vuokransa – ainoat asiat, joista voi tinkiä, ovat ruoka ja vaatteet. Ymmärrämme tä-
män, ja siksi Tallinnassa meillä on kolme pistettä, joissa toimii soppakeittiö: Koplin osasto, Toivon talo ja Lasnamäen Toivon keskus. Ruoka on sitä, mitä ihmiset tarvitsevat. Nyt etsimme tapoja, joilla saisimme lisää vaatteita jaettavaksi tarvitseville.
Aluejohtajat kertovat, että soppakeittiöt ovat myös tilaisuus tuoda ihmisiä Herran eteen.
– Elämme aikaa, jossa monet varmana pidetyt asiat ovat romahtaneet. Ihmiset ovat pettyneitä, ja meidän tehtävämme on kertoa heille Jumalan rakkaudesta näinä vaikeinakin aikoina.
Uusia innostavia asioita
Kaikista edellä mainitusta huolista huolimatta Viron Pelastusarmeija on kuluneen kahden vuoden aikana saanut uusia siviilijäseniä, alokkaita ja sotilaita, ja yhden uuden kadetin.
– Herralle kiitos Toivon talosta, sillä enemmistö uusista sotilaista on miehiä
Toivon talon päihdekuntoutusohjelmasta. Työ elää, ja uskomme vahvasti, että uusia sotilaita on tulossa.
Kadetti Renno Rannamäe on upseerikoulussa, ja jos kaikki menee hyvin, hän valmistuu tulevaisuudessa upseeriksi. Kadetti Rennosta sekä Toivon talon kuntoutuskeskuksesta tulemme kertomaan tämän vuoden aikana lisää.
– Renno on virolainen, ja se antaa toivoa siitä, että tulevaisuudessa voimme nähdä lisää virolaisia upseereita. Koulutimme aktiivisesti viime vuonna tulevaisuuden johtajia. Opetimme, miten saarnataan, johdetaan kokouksia ja kohdataan ihmisiä. Uusi kadetti on ensimmäisiä tämän työmme hedelmiä. Toivomme tämän olevan hedelmällistä jatkossakin. Viron Pelastusarmeija tarvitsee kipeästi uusia upseereita.
Viime vuoteen on mahtunut kaksi hienoa projektia: Tallinnan suurimman kaupunginosan Lasnamäen Toivon keskus sekä Pelastusarmeijan Loksan leirikeskuksen uudet rakennukset. Toivon keskuksesta voit lukea tämän lehden sivulta 16, Loksasta tulemme kertomaan kesällä.
– Toivon talon ja Toivon keskuksen tekemä työ on hyvin lähellä sydäntäni, sanoo Irina. – Se muistuttaa minua osastotyöstämme Riikassa, joka pohjautui vahvasti sosiaaliselle työlle. Lasnamäestä meillä on visio, että työmme seurauksena saamme jonain päivänä avata sinne Tallinnan II osaston.
Loksan uudistukset ovat seurausta kahdesta rakennusprojektista.
– Ensimmäiseksi päätimme rakennuttaa sinne kokoussalin, koska aiemmin kokoontumiset tapahtuivat teltassa tai ulkosalla. Se oli hyvin säästä riippuvaista ja häiritsi myös naapureitamme, Andrejs toteaa hymyillen. – Viime kesänä saimme salin käyttöömme. Lisäksi meillä on ollut kaksi käyttämätöntä, hylättyä ulkorakennusta. Tällä hetkellä näitä rakennuksia kunnostetaan. Niihin valmistuu majoitusja varastointitilaa, mikä tekee leiritoiminnastamme tehokkaampaa.
Edellä mainittujen projektien lisäksi Koplin osastossa on kunnostettu lasten tiloja, jotka ovat nyt entistä lapsiystävällisemmät.
– Lapset ovat palanneet osastolle, majurit sanovat hymyillen.
Kaksi maata, yksi Armeija
Kysyn lopuksi, onko aluejohtajilla muita tulevaisuudensuunnitelmia.
– Kyllä! Meillä on aina suunnitelmia, Andrejs naurahtaa. – Olemme Irinan kanssa jatkuvasti synnyttämässä uusia ajatuksia.
Ennen nykyistä tehtäväänsä Andrejs ja Irina eivät olleet vierailleet Suomessa. Nyt he ovat käyneet kahdesti ja pitäneet näkemästään kovasti. Irina osallistui Pelastusarmeijan naistyön 100-vuotisjuhlaviikonlopun tapahtumiin.
– Kaikki oli toteutettu hienosti, ja kokemani yhteisöllisyys oli todella kaunista.
Pelastusarmeijan Suomen ja Viron välinen yhteistyö saa majureilta runsaasti kiitosta.
– Näen suurena rikkautena, miten tiiviisti Suomen ja Viron Pelastusarmeija työskentelee yhdessä. Koemme ymmärrystä ja tukea, Suomessa ymmärretään visiomme. Aina kun tarvitsemme apua, saamme sitä ajallaan. Tunnemme vahvasti, että olemme yhtä Armeijaa.
– Ennen pandemiaa suomalaiset ja virolaiset vierailivat kuulemma toistensa luona tiuhaan. Haluamme muistuttaa, että ovemme ovat auki, ja toivotamme teidät kaikki lämpimästi tervetulleeksi. Haluamme myös kiittää kaikkia suomalaisia Armeija-ystäviämme ja lahjoittajia, jotka ovat tarjonneet niin rahallista, materiaalista kuin hengellistä apua työhömme. Suurimmat kiitoksemme!
Toni Kaarttinen
Kuvat:
Toni Kaarttinen
Viron Pelastusarmeijalla on Facebook-sivu, kannattaa tutustua: Päästearmee Eestis
”Pandemian myötä ihmiset oppivat välittämään toisistaan aivan uudella tavalla. ”
Minna ja Kenneth Silver ovat arkeologeja ja historioitsijoita, jotka ovat erikoistuneet Raamatun arkeologiaan. Sarjassa kaivaudumme Raamatun aikaan, sanomaan ja erilaisiin näkökulmiin, jota se meille tarjoaa.
”Ja hän synnytti pojan, kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa” (Luuk. 2:7; 1930-luvun käännös). Ovi majataloon sulkeutui Marian ja Joosefin edessä, vaikka Jeesus-lapsen synnyttämisen aika oli tullut. Pariskunta oli Rooman valtakunnan verotuksen vuoksi matkustanut kotiseudultaan Galilean Nasaretista Daavidin suvun kaupunkiin Betlehemiin, koska Joosef kuului kuningas Daavidin sukuun. Silti he joutuivat majoittumaan karjasuojaan tai talliin.
Loppiaisena muistelemme itämaan tietäjien käyntiä kuninkaallisine lahjoineen Jeesus-lapsen luona. Tähti oli johdattanut heidät Juudean Betlehemiin. He kantoivat mukanaan symbolisia lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Kulta viesti kuninkuudesta, suitsuke rukouksista sekä papillisuudesta, ja mirha tuotiin kuninkaan kuoleman varalle.
Jeesuksen syntymähetkeä ei kuitenkaan leimannut kuninkaallinen loisto, vaan vaatimattomuus ja majapaikan puute. Pian hän joutui myös perheineen lähtemään vainottuna pakomatkalle vieraaseen maahan. Oletko havainnut, että Jeesus syntyi vailla majapaikkaa ja eli ensimmäisiä vuosiaan vainottuna pakolaisena?
Jeesuksen varhaislapsuuden kokemukset vaikuttivat hänen toimintaansa. Hän aikuisena ikään kuin viittasi omakohtaiseen majapaikan puuttumisen kokemukseen: Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi (Matt. 8:20).
Asuessani mieheni kanssa Turkissa naapureinamme Mardinin vanhassa kaupungissa oli Syyriasta saapuneita pakolaisia, joille oli avautunut majapaikka entisestä karjasuojasta. Se muistutti minulle Jeesuksen varhaislapsuudesta. Luemmehan jouluevankeliumista, kuinka Maria ja Joosef saapuivat verotusasioissa Betlehemiin, mutta heille ei löytynyt majapaikkaa, vaikka Maria oli raskaana ja hänen synnyttämisensä aika oli käsillä. Pariskunta joutui majoittumaan talliin tai eläinsuojaan, koska kapalolapsi laitettiin kertomuksen mukaan suoraan seimeen tai eläinkaukaloon nukkumaan.
Pian itämaan tietäjien käynnin jälkeen Joosef joutui kuitenkin kokoamaan nuoren perheensä ja lähtemään Betlehemistä edelleen liikkeelle. Sillä kuningas Herodeksen huomattua, että Betlehemissä olisi itämaan tietäjien mukaan syntyvä merkittävä hallitsija, Herodes oli antanut käskyn Betlehemin poikalasten surmaamisesta. Kukaan ei saanut uhmata hänen kuninkuutensa valtasuuruutta. Joosef suuntasi perheineen Juudeasta Egyptiin, ja on mahdollista, että itämaiden tietäjien lahjoitukset mahdollistivat pakomatkan ja oleskelun toisessa maassa.
Pako Herodeksen vainojen
alta Egyptiin
Runsas vuosi sitten kävin mieheni kanssa Egyptissä, ja minua havahdutti erityisesti ajatus, että Jeesus olisi ollut pakolaisena Egyptissä. Asia oli minulta jäänyt paljolti perinteisesti painotetussa joulukertomuksessa katveeseen. Kairon laitakaupungilla näin kirkon, jonka seinään oli kiinnitetty suuri ja vaikuttava värillinen maalaus tai mosaiikki Mariasta, Joosefista ja Jeesus-lapsesta matkalla aasilla ratsastaen Egyptiin. Havahduin, kuinka katveeseen jäänyt kertomus pakomatkasta Egyptiin konkretisoitui näin maassa, johon Jeesus perheineen oli saapunut. Kertomus pakomatkasta selvästi kosketti paikallisia kristittyjä.
Jeesus joutui varhaislapsuudessaan vanhempiensa kanssa pakenemaan Herodeksen vainoja Juudeasta Egyptiin, jossa perhe oleskeli pakolaisena pari vuotta. Matka Egyptiin kulki osittain autiomaiden halki ja kulkuneuvoista edullisin oli aasi, jonka sai hankittua eri puolilta mm. toreilta. Egyptissä Gizan pyramidit olivat tuolloin olleet pystyssä jo noin kaksi ja puoli vuosituhatta, ja meillä ei ole tietoa, näkikö perhe pyramideja, jotka olivat jo tuolloin tunnettuja nähtävyyksiä. Ne ovat ainoat antiikin maailman seitsemästä ihmeestä, jotka ovat edelleen pystyssä.
Perhe oli ylittänyt vaikeakulkuisen autiomaareitin, joka on erityisesti paimentolaisten asuma-aluetta. Aasi oli varattomille mahdollinen kantojuhta, kameli varakkaammille.
Jeesus siis muutti sylilapsena perheineen Juudeasta Egyptiin. Egypti oli antiikin maailman vilja-aitta, ja siellä varmasti oli mahdollisuus ravinnonsaantiin. Joosef halusi näin pelastautua kuningas Herodeksen vainoilta kotimaansa kunin-
gaskunnan ulkopuolella. Monet pakolaiset tänään ovat vainottuja ja etsivät ulkomailta turvapaikkaa.
Sekä Juudea että Egypti kuuluivat keisari Augustuksen laajaan Rooman valtakuntaan, mutta Herodes ei ilmeisesti ulottanut vainojaan Juudean rajojen ulkopuolelle. Samankaltainen poikalasten vaino oli tapahtunut kuitenkin Mooseksen kirjoissa kuvatuissa faaraon toimissa runsaat tuhat vuotta aikaisemmin Egyptissä. 8
Silloin heprealaiset joutuivat kokemaan vieraskansana vainoja.
Faarao nimittäin halusi surmauttaa Egyptissä heprealaiset poikalapset. Heprealaiset pakenivat Mooseksen johdolla Egyptistä kohti luvattua maata, joka vastasi myöhempää Juudean aluetta. Raamatun mukaan kansa oli elänyt orjuudessa. Mutta Jeesuksen perheelle Egyptistä oli tullut uudessa historian tilanteessa turvapaikka. Perhe vietti noin kaksi vuotta Egyptissä odottaen, kunnes Herodes oli kuollut.
Israel-museossa Jerusalemissa säilytettävä kivinen sarkofagi, joka on löytynyt Herodeksen hautapaikalta Herodiumista ja saattoi kuulua Herodekselle tai jollekin hänen sukunsa jäsenelle. Sarkofagi löytyi kappaleisiin pirstottuna, mikä viittaisi jälkeenpäin tapahtuneeseen Herodeksen ja hänen sukunsa kiroamiseen. Syynä saattaa olla Roomaa vastaan nousseiden juutalaistaistelijoiden viha roomalaisten kanssa veljeillyttä Herodesta kohtaan.
Herodeksen kuolema tapahtui neljä vuotta ennen ajanlaskua, joten Jeesuksen syntymä on ajoitettu aikaan kuusi seitsemän vuotta ennen ajanlaskua. Emme tiedä, luuliko Herodes tappaneensa etsimänsä poikalapsen. Merkillisenä arkeologisena monumenttina Betlehemin kupeessa hiekasta kohoaa edelleen ihmiskäsin rakennettu kraatterimainen kukkula, jonka Herodes rakennutti hautamonumentikseen.
Miksi Herodes halusi tulla haudatuksi juuri Betlehemin läheisyyteen? Monumentti ikään kuin julistaa, että hän halusi todistaa olevansa se itämaiden tietäjien etsimä ja ennustuksissa odotettu juutalaisten messiaskuningas. Malliksi hautamonumenttiin oli otettu keisari Augustuksen itselleen Roomaan rakennuttama hauta. Herodes halusi rakennustoimillaan ilmaista suuruuttaan.
Todellinen messiaskuningas
Jeesus perheineen palasi Herodeksen kuoleman jälkeen Juudeaan ja asettui siellä Galileaan Nasaretin kaupunkiin. Herodes oli erehtynyt uskoessaan olevansa odotettu juutalaisten messiaskuningas. Hän oli etsinyt ja vainonnut tuloksetta todellista messiasta, joka oli syntynyt ilman majapaikkaa ja päätynyt pakolaisena Egyptiin. Pakolaisuus oli pelastanut Jeesuksen.
Todellinen messiaskuningas ei kuitenkaan koskaan lapsuudessaan eikä aikuisenakaan asunut palatsissa. Tiedämme kuitenkin, että aikuisena Jeesuksella oli oma koti Galileassa Kapernaumissa Genesaretinjärven rannalla. Silti hän jatkoi kulkua talosta taloon julistaen Jumalan valtakuntaa Juudeassa ja sen ulkopuolella Dekapoliksen eli kymmenen kaupungin alueella nykyisessä Jordaniassa sekä muinaisessa Foinikiassa nykyisen Libanonin Tyroksessa ja Sidonissa. Kaikki mainitut alueet, Juudean kuningaskunta mukaan lukien, kuuluivat tuolloin Rooman alaiseen Syyrian provinssiin.
Jeesus katsoi, etteivät maalliset rikkaudet välttämättä johtaneet ihmisen onnellisuuteen ja hyvinvointiin. Vaikka Jeesus syntyi kuninkaaksi, hän näki, etteivät rikkaudet saaneet nousta ihmismielen päällimmäiseksi tavoitteeksi. Todellinen messiaskuningas arvosti elämää Jumalan näkymättömässä valtakunnassa ja piti lähimmäisenrakkauden sanomaa tavoittelemisen arvoisena. Hän oli omakohtaisesti varhaislapsuudessaan kokenut asunnottomuutta ja pakolaisuutta eikä kaihtanut kulkea köyhien sekä apua tarvitsevien joukossa.
Minna Silver
dosentti, arkelogi, filosofian tohtori
Kuvat: Minna & Kenneth Silverin kuva-albumi, Asaf T. & אפי אליאן
Kirjoittajamme pohtivat elämää, uskoa ja sydämellään olevia asioita.
Olen viime aikoina kohdannut saman ilmiön monissa paikoissa. Kävelinpä sitten Mannerheimintiellä tai Bulevardilla, ylitin Vanhan kirkkopuiston tai odotin vuoroani postissa, olen usein nähnyt siellä täällä unohtuneita käsineitä. Joku huomaavainen ihminen on yleensä nostanut sen pysäkille, ikkunalaudalle tai ovenkahvalle. Käsineet ovat arvokkaita, etenkin Suomessa. Minäkin olen joskus kadottanut käsineeni...
Ensimmäisellä kerralla pudotin käsineen mereen, kun olin ylittämässä siltaa. Jouduin pyytämään apua rouvalta, joka oli sauvakävelyllä. Sauvan avulla onnistuin kalastamaan sen merestä.
Toisella kerralla olin kiirehtimässä joulupadalle, ja käsineeni putosi päämajan läheiselle jalkakäytävälle. En huomannut sen putoamista, vasta joulupadalla näin, että käsine oli pudonnut. Juoksin takaisin etsimään käsinettä, mutta turhaan. En halunnut myöhästyä padalta, joten soitin vaimolleni ja pyysin, että hän jatkaisi etsintöjä. Siispä vaimoni lähti etsimään käsinettäni, ja hän löysi sen. Se löytyi päämajan läheltä, niin kuin sanoin. Käsineelläni on nyt tarina, ja siksi se on minulle tärkeä.
Kadonnut käsine on aina valitettava asia. Käsineen omistaja, nuori tai vanha, tulee aina suremaan sen katoamista. Se on kuin ”tekokäsi”, joka on yhtäkkiä tuomittu jää-
mään ikuisesti elottomaksi. Käsineellä on tärkeä tehtävä, sillä on tarkoitus. Monia se suojaa kylmältä. Mutta monet muut käsineet – hienostuneet sellaiset – antavat suojan muita uhkia vastaan.
Sama asia pätee tavallaan meidän elämässämme. Elämällämme on tehtävä: kunnioittaa Luojaamme ja rakastaa ihmisiä ympärillämme. Se on tärkeää! Raamatussa muistutetaan, että kaikki elämä pyörii sen rakkauden ympärillä, josta Jeesus tuli meitä opettamaan. Maailma tarvitsee kipeästi rakkautta. On tuskallista katsoa, miten monet menettävät elämänsä ensisijaisen tarkoituksen, koska he unohtavat, mikä tekee elämästä arvokkaan.
Häkeltyessään Jeesuksen rakkaudesta apostoli Paavali sanoo: ”Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kär-
simäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa; kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii. Rakkaus ei koskaan häviä.” 1. Kor. 13:4–8.
Asia on selvä. Tämä on tehtävämme elämässä! Jeesus, Jumalan poika, tuli ihmisen poikana kertomaan sen meille. Hänen tehtävänsä oli muistuttaa maailmaa rakkauden, solidaarisuuden ja arvokkuuden sanomasta.
Saakoon Jeesuksen rakkaus syntyä, syntyä uudelleen tai jatkaa oloaan elämässänne. Se on avain henkilökohtaiseen menestykseen, ja monet hyötyisivät sen löytämisestä.
Patrick Naud everstiKuva: Robson Machado
Lasnamäen Toivo avasi ovensa virallisesti 5. joulukuuta, mutta se vastaanotti ensimmäiset asiakkaansa jo lokakuun viimeisellä viikolla. Ihmisiä on ollut hyvin alusta asti mukana, esimerkiksi marraskuun alussa soppajonossa vierailijoita oli vajaat neljäkymmentä, ja määrä on talven myötä ollut vain kasvussa.
– Olen seurannut monien avustuskeskusten toimintaa, mutten ole koskaan nähnyt yhtä laajaa vastaanottoa ja nopeaa kasvua kuin täällä, sanoo keskuksen koordinaattori, pelastussotilas Jüri Põld.
– On ollut myös koskettavaa nähdä ihmisten kiitollisuus avusta, jonka ovat saaneet, aluejohtajat, majurit Andrejs Konovalovs ja Irina Konovalova toteavat.
Näky
tulevasta
Lasnamäellä sijaitsevalla komean näköisellä rakennuksella on värikäs historia. Siinä on toiminut niin ravintola, huonekalukauppa, tietotekniikkafirma kuin tatuointiliikekin. Nyt tilat ovat Pelastusarmeijalla vuokralla.
– Lasnamäen Toivo oli ensimmäisiä asioita, joita Jumala näytti meille koronarajoitusten höllennyttyä, Irina sanoo hymyillen.
Toivon keskus on kahden vuoden rahoitettu projekti, mutta sen on tarkoitus jatkua sen jälkeenkin.
– Toivomme, että työmme herättää lahjoittajien ja sponsoreiden kiinnostuksen. Jos näin tapahtuisi, työmme voisi jatkua ja parhaimmillaan sopanjako muuttua päivittäiseksi, Andrejs sanoo, ja Irina jatkaa: – Iloitsemme, että kaupunki ja media ovat olleet kiinnostuneita. Luonamme on jo vieraillut kaksi tv-ryhmää tekemässä uutislähetystä, ja samoin radiokanava teki meistä jutun. Se on työllemme erittäin hyvää mainosta.
Jo projektin suunnitteluvaiheessa aluejohtajilla on ollut vahva näky tulevaisuudesta.
– Jos tämä projekti on menestyksekäs – johon vahvasti uskomme – toivomme, että tulevaisuudessa tästä voisi tulla Tallinnan II osasto. Viron asukkaista puolet asuu Tallinnassa, ja heistä va-
jaat 130 000 Lasnamäen alueella. Lasnamäellä on hyvin vähän kirkkoja ja vain kaksi soppakeittiötä – puhumme kuitenkin Tallinnan väkirikkaimmasta lähiöstä. Meille olisi täällä tarvetta ja kysyntää. – Parasta mainosta on kuitenkin se, että valmistamme ja jaamme Tallinnan parasta ja ravitsevinta keittoa, Andrejs ja Irina naurahtavat. – Siksi haluamme osoittaa suuret kiitokset kokillemme Olga Aavikille, joka valmistaa keittomme suurella rakkaudella.
Aktiivista ohjelmaa, aina tavoitettavissa
Millainen paikka on Toivon keskus? Siistissä keltaisessa rakennuksessa sijaitsevat kokoussali, keittiö ja ruokailutila, sekä kaksi huonetta, jotka ovat ryhmien ja lasten ohjelmien käytössä. Keskustelemme Andrejn, Irinan ja Jürin kanssa juuri tässä tilassa, suuren pöydän ympärillä.
Pyydän kolmikkoa avaamaan keskuksen viikoittaista ohjelmaa.
– Tiistai- ja torstai-iltapäivisin meillä on soppakeittiö avoinna. Tiistai-iltaisin
Lasnamäen Toivo – Toivon keskus – on muutaman kuukauden ajan levittänyt uskoa, toivoa ja rakkautta
Tallinnan väkirikkaimmassa lähiössä. Tapaamme siellä Viron Pelastusarmeijan aluejohtajat, majurit Andrejs Konovalovsin ja Irina Konovalovan, Toivon keskuksen koordinaattorin Jüri Põldin ja vapaaehtoiset Vitalin ja Eduardin.
kokoontuu miestenkerho, jonka tavoitteena on herättää kiinnostusta Raamatun ja elämän eri aiheisiin. Torstai-iltaisin kokoontuu päihteidenkäyttäjien 12 askeleen kuntoutusohjelma. Se on nyt kaikille päihteidenkäyttäjille, mutta jos näemme, että on tarpeeksi ihmisiä, jotka haluavat taistella alkoholiongelmaansa vastaan, niin harkitsemme myös erillistä ryhmää heille, sanoo keskuksen koordinaattori Jüri Põld. – Perjantaisin nuoriso-ohjaajamme vetää lasten ohjelmaa. Lauantaiaamuisin ihmiset ovat tervetulleita tulemaan teelle, kahville ja voileiville. Sitten on pieni jumalanpalvelus, joka on pisimmillään tunnin pituinen. Sen yhteydessä on lyhyt saarna, laulamme pari laulua ja miehiämme Toivon talon kuntoutuskeskuksesta todistaa siitä, miten Jumala on muuttanut heidän elämäänsä. Jumalanpalveluksen jälkeen on tarjolla keittoa.
Se yhteisöllisyys ja rukouksen ilmapiiri, jota ihmiset kokevat yhteisellä aterialla jumalanpalveluksen jälkeen, on erittäin arvokasta.
– Noiden keskustelujen aikana todella opimme tuntemaan asiakkaamme ja heidän kohtaamansa ongelmat, sanoo Irina. – Sunnuntai-iltapäivisin näytämme kristillisiä perhe-elokuvia. Elokuvan yhteydessä saa myös pientä purtavaa ja mahdollisuuden keskustella toisten kanssa.
Kolmikko kertoo, että tavoitteena on pitää keskus aktiivisena seitsemänä päivänä viikossa ja ajan myötä tuottaa lisää ohjelmaa.
– Kaikkein tärkeintä on kuitenkin varmistaa, että meillä on täällä aina henkilökuntaa valmiudessa. Vaikka ovet oli-
sivat lukossa, niin ovikelloa voi soittaa, ja täällä on joku kohtaamassa ihmisen ja vastaamassa kysymyksiin, Jüri sanoo.
Tiimin voimalla
Aluejohtajat kertovat, että Toivon keskuksen palkkalistoilla on kaksi henkilöä,
Ennen tilojen käyttöönottoa talossa tehtiin perusteellinen remontti. Myös Andrejs ja Jüri olivat remonttihommissa mukana.
yksi täys- ja yksi puolipäiväinen. Vahvaa taustatukea antaa Tallinnan tiimi.
– Tiimiin kuuluu aluetoimisto, Koplin osasto ja nämä kaksi keskusta: Lasnamäen Toivo ja Toivon talon kuntoutuskeskus. Meillä ei ole tällä hetkellä palvelevaa upseeria minun ja Irinan lisäksi. Kaikki työmme tehdään yhden kadetin ja pelastussotilaittemme voimalla, Andrejs selventää.
Toivon talon päihdekuntoutuksessa olevia miehiä on apuna: – Tällä tavalla päihdekuntoutusohjelman sopeutumisvaiheessa olevia miehiä voidaan sitouttaa mukaan palvelemaan ja auttamaan toisia. Sillä on iso kuntouttava vaikutus, ja se istuu hyvin työmme pääperiaatteisiin. Ensinnäkin kaikki hen-
gellinen sanomamme pitää olla käytännön hengellisyyttä. Tiedon saaminen on hyvästä, mutta taitojen oppiminen siinä ohella vielä parempaa. Toiseksi emme pelkää kutsua tavallisia ihmisiä tiimiimme. Uskomme, ettei Jumala tarvitse erityisiä ihmisiä – hän tekee meistä kaikista erityisiä. Hän tarvitsee tavallisia ihmisiä, jotka voivat tehdä erityisiä tekoja Pyhän Hengen voimalla. Kolmanneksi yritämme kasvattaa tulevaisuuden johtajia. Emme pelkää, että joku veisi paikkamme.
Monilukuinen joukko
monenlaisia asiakkaita
Kuten aiemmin mainittiin, soppakeittiössä on riittänyt asiakkaita alusta lähti-
en. Marraskuussa puhuttiin noin neljästäkymmenestä kävijästä. Tällä hetkellä projektin budjetti mahdollistaa sopan jaon 150 hengelle per kerta.
– Toivomme, että työmme tavoittaa mahdollisimman monia. Jos olemme jonain kertana varanneet liikaa keittoa, niin hävikkiä ei synny, vaan annamme loput jaettavaksi Koplin osastossa.
Tällä hetkellä Tallinnassa on 18 000 työtöntä, ja tässä luvussa ovat mukana vain ne, jotka ovat virallisesti ilmoittautuneet työttömiksi. Todellinen luku on vielä suurempi. Lisäksi Ukrainan pakolaisia on Tallinnassa parhaillaan 25 000, ja koko Virossa 61 000. Monet heistä etsivät työtä
Energian ja elintarvikkeiden hintojen kallistuminen tekee myös avuntarpeesta entistä akuutimpaa.
– Avuntarve on ollut jo niin suurta, että esimerkiksi Toivon talossa ennen kaksipäiväinen soppakeittiö on nyt avoinna neljä viisi kertaa viikossa. Jos saamme herätettyä lahjoittajien ja sponsoreiden kiinnostuksen, laajentaisimme sopan jakoa päivittäiseksi täälläkin, majuri Andrejs sanoo.
Asiakaskunta vaihtelee päivästä toiseen.
– Jonain päivänä on enemmän kodittomia, toisena vanhuksia ja kolmantena perheitä. Yritämme suunnitella ohjelmamme niin, että ne sopivat kaikille. Myös saarnat ja puheet suunnitellaan helposti ymmärrettäväksi, jotta kaikki pystyvät vastaanottamaan sanoman, Jüri kertoo, ja Irina jatkaa: – Meillä on ollut hyviä keskusteluja asiakkaidemme kanssa, ja opimme paljon heidän elämäntilanteistaan. Monet ovat yksinäisiä, eikä heillä ole ketään kenen kanssa jutella.
Aluejohtajat paljastivat jo, että heidän unelmissaan Lasnamäestä tulee jonain päivänä osasto.
– Toivomme, että täällä käyvät ihmiset tutustuvat toisiinsa ja alkavat kokea yhteisöllisyyttä. Jos huomaamme, että jollakin on syttynyt liekki sydämeen, kutsumme heidät mukaan auttamaan.
Tiedustelen vielä, miten voisimme Suomesta käsin olla avuksi:
– Rukoustuki kuin myös rahallinen ja materiaalinen apu on aina tervetullutta. Esimerkiksi käytetyille miesten vaatteille meillä on aina tarvetta. Myös jos joku Suomen osastoista haluaisi tulla ystävyysosastoksemme, se olisi hieno ele, aluejohtajat päättävät.
Lasnamäen Toivon koordinaattori ja Toivon talon kuntoutuskeskuksen johtaja Jüri Põld ohjaa minut vielä juttelemaan kahden vapaaehtoisen kanssa, jotka ovat Toivon talon päihdekuntoutusohjelmasta. Samalla hän avaa hiukan omaa taustaansa:
– Koordinaattorina teen täällä vähän kaikkea. En välttämättä ole kaikkina työpäivinä täällä, mutta olen aina tavoitettavissa ja valmiina auttamaan ja ratkaisemaan ongelmia. On ollut ilo, että aluejohtajat ovat olleet apunamme. Hyvässä tiimissä on helppoa työskennellä, Jüri heittää hymyillen.
Jüri tuli pelastussotilaaksi vajaat kymmenen vuotta sitten.
– Kohtasin upseerin, joka meni Tallinnassa paikkoihin, joihin kukaan muu ei halunnut mennä. Siksi myös tänä päivänä koen kohtaamisen ja keskustelemisen ensisijaisen tärkeäksi. Eniten iloa saan työstäni, kun saan kuulla ihmisiltä,
miten Jumala on vaikuttanut ja muuttanut heidän elämäänsä, Jüri toteaa ja esittelee minut Eduardille ja Vitalille.
Eduardille ja Vitalille on käynyt juuri näin – Jumala on saanut heidän elämässään aikaan isoja muutoksia. He ovat molemmat Toivon talon päihdekuntoutusohjelman sopeutumisvaiheessa ja ovat päässeet palvelemaan Lasnamäelle.
– Jüri tarjosi minulle mahdollisuutta työskennellä täällä. Tapaan ihmiset ovella ja autan heidät paikoilleen. Jos heillä on liikkumisvaikeuksia, voin tarjoilla heille ruoan pöytään. Pidän huolta myös paikan siisteydestä, Eduard kertoo. – Olen onnellinen siitä, että voin auttaa muita. Näen, miten Pelastusarmeija palvelee ihmisiä. Tämä tuo iloa ihmisille –ja varmaankin myös Jumalalle.
Vitali nyökkää ja sanoo, että tämä pitää paikkansa myös hänen tapaukses -
saan. Hän on osoittanut kiinnostuksensa vihkiytyä pelastussotilaaksi ja on haastatteluhetkellä alokasvaiheessa.
– Viime kuukausien ajan minulla on ollut mahdollisuus palvella ihmisiä ja Jumalaa. Täällä Lasnamäellä tapaan ihmisiä ja vastaan heidän kysymyksiinsä työstämme – siitä mitä täällä teemme ja tarjoamme. Pidän myös järjestystä yllä, sillä täällä on monenlaista kävijää. Jotkut voivat olla päihteiden vaikutuksen alaisina, toisilla voi olla esimerkiksi vihanhallintahaasteita, Vitali kertoo ja päättää:
– Tunnen suurta tyytyväisyyttä – minusta tuntuu, että olen oikeassa paikassa.
Toni Kaarttinen
Kuvat: Toni Kaarttinen & Päästearmee Eduard ja Vitali kertovat, että Jumala on saanut heidän elämässään aikaan isoja muutoksia. Eduard keittiövuorossa.Tässä kirjoitussarjassa Pelastusarmeijan sotilaat eri puolelta Suomea pohtivat omaa kutsumustaan ja kertovat, mitä ajatuksia heille on herännyt Kutsuttu sotilaaksi -kirjan äärellä. Tässä kuussa puheenvuoro on Christina Långströmillä Helsingin Temppelin osastosta.
Olen Christina Långström, syntynyt ja kasvanut Helsingissä. Erilaisten vaiheiden jälkeen valmistuin fysioterapeutiksi, ja jäin siitä ammatista eläkkeelle 2003 täysin palvelleena.
Kun aloitin kansakoulun seitsemänvuotiaana, tuolloin tapoihin kuului, että käytiin myös pyhäkoulua. Isäni vei minut Pelastusarmeijan Temppeliin, koska oli ollut itsekin siellä pyhäkoulussa. Kun muutimme, yhteys Pelastusarmeijaan katkesi, mutta lapsenusko säilyi kuitenkin.
Myöhemmin liityin kirkkokuoroon, ja sitä kautta päädyin myös aikuisopiskelijaksi musiikkiopistoon. Seurakunnassa tutustuin pariin muuhun soittajaan, joiden kanssa perustimme puhallintrion.
Eräässä yhteiskristillisessä tilaisuudessa esiintyi Pelastusarmeijan soittokunta. Menin kysymään, olisiko heillä tiettyjä nuotteja, joita kaipasin. Soittokunnan johtaja Viljo Seliverstov sanoi, että ei heillä ole niitä, mutta tule soittamaan meidän kanssamme.
Muistin silloin, että minullahan on edelleen voimassa ”musikantin valtakirja”, jonka oli allekirjoittanut vuonna 1953 Temppelin silloinen johtaja Tor Wahlström. Valtakirjassa luki: toistaiseksi voimassa.
Olin löytänyt takaisin lapsuuteni hengelliseen kotiin. Pelastusarmeijan sotilaaksi minut vihittiin loppiaisena vuonna 2016.
Raamattu ja minä
Raamattu on minulle Jumalan sana. Uskon sen olevan Jumalan inspiroima. Tulkitsen, että Vanha testamentti kertoo enemmän siitä ympäristöstä, jossa Jeesus eli, sen aikaisesta kulttuurista, tavoista ja uskomuksista. Uusi Testamentti on minulle kertomus Jeesuksesta, Pelastajasta. Jeesus kuoli ristillä puolestamme, jotta koko maailma pelastuisi ja olisimme kaikki Jumalan omia.
Luen Raamattua säännöllisesti. Varjelen tarkoin kulunutta Raamattuani, jossa on vanhempi käännös. Uusikin käännös on varmasti hyvä, mutta se tuntuu minusta vieraammalta. Ymmärrän sen, että raamatunkäännöksiä joudutaan uudistamaan sitä mukaa kuin kieli kehittyy. Jotkut sanat ovat niin vanhoja, ettei moderni ihminen niitä ymmärrä.
Lohduttava Raamattu
Minulle Psalmien kirja on aina ollut tärkeä. Saan siitä lohtua, ja se muistuttaa minua Jumalan varjeluksesta. Kun olin partiossa, sain hihamerkin, kun osasin ulkoa Psalmin 23. Se on edelleen tär-
keä taito, koska Raamattua ei ole aina heti käsillä, kun sitä tarvitsee.
Tänä vuonna sain erikoisen rohkaisun Raamatun tekstin kautta. Kun Ukrainan sota alkoi 24.2.2022, oli pari päivää myöhemmin Päivän tunnuslauseessa Efesolaiskirjeen kuudennen luvun jakeet 10–17, jotka kertovat vanhuskauden haarniskasta. Minun vuoroni oli pitää hartaushetki eräässä ryhmässä, ja aloitin rukoukseni näistä Raamatun jakeista. En muista, mitä sanoin, koska en ajatellut ollenkaan – sanat tulivat automaattisesti. Kiitos Pyhä Henki!
Raamatun vaikeus
Joskus minua vaivaa Raamattua lukiessani oma tietämättömyyteni etenkin Vanhan testamentin tavoista ja sen symboliikasta. Olen myös pohtinut sitä, miten eri raamatunkäännökset toimivat eri kulttuureissa. Miten selität lumen valkoisuuden niille, jotka eivät ole koskaan nähneet lunta tai puhut hetkistä tai tunneista heille, jotka eivät käytä kelloa, vaan elävät luonnon vuorokausirytmin mukaan?
Pelastusarmeijan oppi ja Raamattu
Kutsuttu sotilaaksi -kirjassa sanotaan, että ”Raamattu tarjoaa kristilliselle opille perustan ja normit sen arvioimiselle”.
Minulle on tärkeää huomata, että Pelastusarmeijan opinkappaleet perustuvat Raamattuun. Meitä muun muassa rohkaistaan olemaan anteliaita ja elämään yksinkertaista elämää. On hyvä muistaa, että kaikki, mitä meillä on, on ylhäältä annettua. Meidän on tarkoitus hoitaa oma osamme vastuullisesti ja parhaamme mukaan. Onneksi nykyään on herätty kantamaan huolta myös luonnosta ja maapallon resursseista.
Mielestäni tärkein Raamatun opetuksista on ”rakasta lähimmäistäsi”! Siihen pyritään. Se on helppoa silloin, kun on rakastavia ja auttavaisia ihmisiä ympärillä. Mutta aina se ei ole helppoa, etenkään jos sinulle jatkuvasti valehdellaan. Silloin kysyn, kuinka paljon oikein pitää sietää. Pitääkö tosiaan antaa anteeksi 70 kertaa 7? Milloin saa, milloin pitää tai
milloin voi suuttua? Minua on auttanut se, että yritän muistaa, että ihmisillä on aina jokin syy käytökseensä. Ei pidä kuitenkaan suostua hyväksikäytettäväksi.
Kunnioita lepopäivää on toinen tärkeä käsky. Sano tarvittaessa ”ei”! Liikuntalääketieteessä urheilijoille painotetaan levon merkitystä. Ei kannata harjoitella yli sietokyvyn, koska siitä saattaa seurata jopa hengenvaarallisia lihasvaurioita. Tämä tulisi muidenkin muistaa. Kukaan ei kiitä sinua, jos olet sairaslomalla ylirasituksen vuoksi.
Pelastusarmeijan sotilas ei polta tupakkaa eikä juo alkoholia. Äitini tupakoi, mutta minä en ollut koskaan kiinnostunut tupakasta. Onneksi olin liian pihi käyttääkseni siihen vähiä rahojani! Isäni oli varoittava esimerkki alkoholin vaaroista. Itselleni ei ole alkoholi koskaan
Kuvissa Christina
Långström pikkutyttönä ja ylioppilaana. Alla Christina vuonna 1999 New Yorkissa pitämässä luentoa kehittämästään menetelmästä parantaa näkövammaisten lasten kävelyä ja joulukuussa 2022 valmiina soittamaan.
maistunut, mutta Roomalaiskirjeen ohje olla tekemättä sellaista, mikä saattaa toiset kiusaukseen, on edelleen ihan hyvä ohje.
Kun kerroin kavereille, että olen Pelastusarmeijan sotilas ja tästä lähtien alkoholiton, ei kukaan kummeksunut. Joku huomautti: ”Ethän sä muutenkaan juo!” Soitan sekä kontrabassoa että tuubaa. Isojen soittimien kuljettamiseen tarvitaan autoa. Autoilu on kallista, eikä humalassa voi ajaa. Näin olen säilynyt köyhänä ja raittiina.
Christina Långström pelastussotilas
Temppelin osasto
Kuvat: Christina Långströmin kuva-albumi, Esa Nenonen
Majuri Ave Kalme on Viron Pelastusarmeijan uuden ajan ensimmäinen upseeri. Hän varttui Neuvostoliitossa ja koki itsenäisyyden murroskauden. Pelastusarmeijan hän löysi lastensa kautta, ja vuosituhannen vaiheessa Jumala kutsui hänet omakseen. Nyt Ave toimii Oulun osaston johtajana, ja lapsi- ja perhetyö on hänelle sydämen asia. – Lasten kautta koko perhe voi löytää Armeijan ja Herran, kuten minullekin kävi.
Ave Kalme on varttunut ja elänyt koko Pelastusarmeijaa edeltävän elämänsä Tallinnassa, mutta hän on syntynyt rajan tuntumassa Narvassa.
– Isäni oli sotaväessä ja äitini oli katsomassa häntä Venäjän puolella. Äitini oli aivan viimeisillään, mutta hän odotti niin kauan, että juna saapui takaisin Viroon, ja synnyin Narvassa, Ave kertoo. – Narvan synnytyssairaala oli itse asiassa samassa tilassa, mihin myöhemmin avautui Pelastusarmeijan Narvan osasto. Nyt osasto tosin sijaitsee toisaalla.
Aven perheeseen kuuluu poika vaimonsa ja tytär miehensä kera sekä ”karvavauva”. – Pieni rakas koirani Lola, Ave naurahtaa. – Lapsena perheeseeni
kuuluivat vanhempani ja veli. Veljemme kanssa meillä oli eri isät, ja näin on myös omien lapsieni kanssa. Kasvoin lapsuuteni äitini ja isäpuoleni kanssa. Vanhemmat ovat jo nukkuneet pois, eli olen vähän kuin perheemme matriarkka, Ave sanoo lämpöä ja hieman veikeyttä äänessään.
Ave varttui Neuvostoliitossa. Tiedustelen, miten se nuorelle tytölle näyttäytyi.
– Olihan se hiukan hankalaa aikaa, vaikkemme olleet rikkaita emmekä köyhiä. Meillä oli kelvolliset vaatteet ja pöydässä oli aina ruokaa. Neuvostoliitossa tosin ei kenelläkään mitään ylimääräistä ollut. Mummoni oli hyvä ompelemaan, ja hän teki minulle hameeni.
Monen muun virolaisen tavoin ensikosketus Suomeen tuli television kautta.
– Siitä sanottiin, että mainosten ja ohjelmien tuotteet ja näkymät ovat pelkkää propagandaa, ei sellaista Suomessa ole. Ne vain näyttelevät. Viro oli kuitenkin aina hiukan läntinen maa Neuvostoliiton sisällä – laulujuhlia pidettiin ja vapautta odotettiin. Muistan, että löysin kerran kotoa sinimustavalkoisen Viron lipun ja mummo oli hermona, että laita se pois.
Aven perhe oli uskonnoton, kuten hyvien neuvostokansalaisten kuuluikin. Heillä oli sääntöjenvastaisesti kuitenkin Raamattu kirjahyllyssä.
– Vietimme salaa myös joulua. Vanhempani hankkivat edellisenä iltana kuusen. Jouluna oli vähän parempaa ruokaa pöydässä ja kävimme myös kirkossa. Muistan, miten opettaja kirjasi ylös, ketkä lapsista olivat olleet kirkossa, ja hän kutsui näiden vanhemmat kouluun puhutteluun.
Lapset toivat Armeijaan
Ave kouluttautui kirjanpitäjäksi. Yli 15 vuotta hän työskenteli pääkirjanpitäjänä toimistossa, joka vastaa Virossa kansaneläkelaitosta. Hänen aloittaessaan siellä Viro oli osa Neuvostoliittoa, ja työ jatkui itsenäisyyden aikana.
– Murros kävi suhteellisen helposti, ruplat vain vaihtuivat kruunuihin. Toki Virossa eläkkeet olivat hyvin pienet ja monella oli kovin vaikeaa. Aloittaessa-
ni teimme kaikkia laskelmat käsin, myöhemmin avuksi tulivat tietokoneet.
Ave oli kahden lapsen yksinhuoltaja, ja hän vietti paljon aikaa kotona. Aven tytär oli löytänyt nuorten toimintaa Pelastusarmeijan Tallinnan Koplin osastolta.
– Hän houkutteli minut sinne. Ilahduin toiminnasta ja jäin mukaan.
Kenraali John Larsson vieraili Suomessa kongressissa vuonna 1999, ja siellä Ave päätti antautua Jumalalle. Everstiluutnantti Arja Laukkanen toimi Koplin osaston johtajana, ja hänen opastuksessaan Avesta tuli pelastussotilas.
– Saimme mahdollisuuden lähteä vuonna 2000 Atlantaan kansainväliseen kongressiin. Olimme valtavassa konferenssisalissa ja kenraali kutsui lavalle: ”Jos joku haluaa antaa elämänsä kokonaan Jumalalle ja tulla upseeriksi, niin on aika saapua lavalle.” Arja Laukkanen, joka toimi ryhmänjohtajana, luuli minun lähteneen vessaan. Yhtäkkiä hän näki minun nousevan lavalla alttarille. En osannut sanaakaan englantia. Muistan, että näin sellaisen valkoisen ristin edessäni, ja siinä hetkessä sanoin Jumalalle: ”Annan sinulle koko elämäni.”
– Kun palasimme takaisin, kauhistuin, että mitä olin mennyt tekemään – enhän minä osaa puhua tai laulaa. Voisin laittaa ruokaa ja pitää pyhäkoulua. Kaksi vuotta juoksin karkuun Jumala perässäni. Sitten väsyin ja luovutin, Ave sanoo hymyillen.
– Lopetin päivätyöni ja aloitin upseerikoulun 2002. Suurimman osan opiskeluista tein Viron puolella metodistikirkon koulutuksessa, mutta opiskelin myös Suomessa puoli vuotta.
Upseerikoulun aikaisen harjoittelun Ave teki Tallinnan Koplin osastossa ja Toivon talossa, missä hän piti lapsille päiväkerhoa.
Vuonna 2004 hän valmistui tullen näin Viron uuden ajan ensimmäiseksi virolaiseksi upseeriksi. Se kiinnosti niin mediaa kuin omaakin väkeä.
– Muistan, miten moni paikallinen lehti oli tekemässä juttua upseerivihkimyksestäni. Valmistuttuani kiersimme virolaisia osastoja, ja johtajat sanoivat aina: ”Katsokaa, tässä on ensimmäinen upseerinne.” Se oli minusta hauskaa ja hiukan hämmentävää.
Aven ensimmäinen määräys upseerina oli kuitenkin Suomen puolella Porissa. Hän toimi vuoden majuri Maija Kyntäjän apulaisena.
– Pärjäsin ihan hyvin suomen kielelläni, sillä olin oppinut sitä jo katsomalla lapsuudessani Pikku Kakkosta, Ave sanoo. – Toki kävin myös kielikurssilla. Edelleen teen virheitä, ja jos osaston väki näkee, että taistelen jonkun sanan kanssa, he huikkaavat sen salista. Ei se ole niin vakavaa! Jotkut suomen kielen sanat ovat niin pitkiä, että kun pääsen loppuun, niin en muista mistä aloitin, Ave nauraa.
Porin vuoden jälkeen Ave palasi Viroon ja sai määräyksen työn aloittamiseksi Võrussa.
– Võru on kuin oma lapseni. Kaksi ensimmäistä jumalanpalvelusta pidin omalle pojalleni, ja sen jälkeen paikalle saapuivat ensimmäiset rohkeat ihmi-
Yllä vas. Ave yhdessä vanhempiensa kanssa.
Yllä. Ave Kalmen sotilasvihkimys vuonna 1999.
Vas. Ennen Armeija-uraa Ave työskenteli yli 15 vuotta työskenteli pääkirjanpitäjänä toimistossa, joka vastaa Virossa kansaneläkelaitosta. Hänen aloittaessaan siellä Viro oli osa Neuvostoliittoa, ja työ jatkui itsenäisyyden aikana.
set. Kuljin paljon kadulla ja juttelin ihmisten kanssa. Minulla oli aina päälläni upseerin univormu. Alussa ihmiset kysyivät, olenko paikkakunnan uusi poliisi. Kutsuin heitä mukaani, ja heitä alkoi saapua paikalle. Jonkin ajan päästä muutimme niihin tiloihin, joissa Võrun osasto toimii edelleen.
Kaupungin avustuksella osastolla aloitettiin soppajakelu. Ave oli Võrussa kuusi vuotta, ja sinä aikana osasto sai ensimmäiset sotilaansa. Lapsia oli osastolla paljon, parhaimmillaan yli 30.
– Lapset ovat aina kulkeneet rakkaana mukana, näin myös myöhemmin Tartossa ja Tallinnassa.
Tartossa Ave palveli puolitoista vuotta ja siirtyi sitten Tallinnaan, jossa hänellä oli erilaisia määräyksiä.
– Olin kolme vuotta Tallinnan Koplin osaston johtajana, minkä jälkeen menin avaamaan Mustamäelle työtä. Se oli pai-
kallista evankeliointia, ja vierailin muun muassa päiväkodeissa. Lopuksi työskentelin vielä Toivon talossa. Siellä en oikein löytänyt paikkaani. Minulle ei kirkastunut, mikä oli tehtäväni siellä. Se oli paljolti paperitöitä, enkä tuntenut, että Jumala on kutsunut minua siihen. Samaan aikaan kävin läpi avioeron, joten se oli kaikkiaan vaikeaa aikaa minulle. Johtajat tiedustelivat, olisiko minulla mahdollisuus tulla Suomen puolelle. Keskustelin asiasta lapsieni kanssa, ja heistä se oli hyvä ajatus.
Salosta Ouluun
Salossa Ave palveli reilut kolme vuotta. Siellä hän löysi paikkansa ja tehtävänsä jälleen. Vuodet olivat iloista kasvun aikaa.
– Ihmiset tunsivat paikan kodikseen. Koin myös henkilökohtaista kasvua Salossa. Aiemmin olin hyvin itsenäinen ja halusin tehdä kaiken yksin, mutta siellä ymmärsin, että vastuuta voi ja pitää jakaa toisillekin. Salossa oli hyvä yhdessä tekemisen ilmapiiri.
Salon määräys osui suureksi osaksi pandemia-ajalle, mikä oli haastavaa.
Alla vas. Ave vierailemassa kansainvälisessä päämajassa Lontoossa. Ave istuu kenraali John Larssonin työpöydän ääressä.
– Ihmiset muistelivat, että sota-aikanakin oli kirkot auki, mutta nyt ne laitettiin kiinni. Pandemia lisäsi ihmisten yksinäisyyttä. Kun ovemme avautuivat, ihmiset olivat edelleen varautuneita. Ajan myötä onneksi melkein kaikki palasivat.
Vuoden 2021 syyskuussa Jumala alkoi puhua Avelle pohjoisesta. – Hän näytti minulle Rovaniemen, Lapin maisemia ja poroja. Tuli aika määräyskeskusteluille, ja kerroin näyistäni. Ylisihteerimme, majuri Saga Lippo kertoi, että Oulun osasto tarvitsisi uusia johtajia. Nyt vastaankin näistä molemmista, Oulusta itsenäisesti ja Rovaniemestä yhdessä Kajaanin osastonjohtajan, majuri Pirjo Mikkosen kanssa.
Jumalan tahdosta Oulussa
Haastatteluhetkellä Ave on ehtinyt palvella Oulussa muutaman kuukauden. Kysyn, miten tämä määräys on lähtenyt käyntiin.
– Oikein hyvin! On ollut Jumalan tahto, että saavuin tänne – ei vain mitä itse halusin, sillä olisin mielellään jäänyt Sa-
loonkin. Osastomme oli juuri remontoitu, Ave naurahtaa. – Mutta tunnen, että tämä on juuri sitä, mitä Jumala minulta nyt haluaa. Uusia ihmisiä on tullut osaston yhteyteen ja antanut elämänsä Jumalalle. Erityisen ihanaa on ollut, että lapset ovat saapuneet osastolle aloitettuamme lapsi- ja perhekerhon. Lasten kautta koko perhe voi löytää Armeijan ja Herran, kuten minullekin kävi, Ave toteaa lämpimästi hymyillen.
Kuten mainittiin, myös Rovaniemen osasto kuuluu Aven vastuulle yhdessä Pirjo Mikkosen kanssa.
– Olen käynyt pitämässä raamattupiiriä. Oulussa minulla on ryhmä naisia, jotka ovat kiinnostuneita vierailemaan uskonsisarien ja -veljien luona Rovaniemellä. Rovaniemellä on hyvin mielenkiintoisia ja ihania ihmisiä.
Oulun osastolla on nyt aktiivinen viikko-ohjelma. Ave kertoo siitä lisää: – Tiistaisin meillä toimii taukopaikka, johon ihmiset voivat saapua kahville, siellä voi jutella ja rukoilla halutessaan. Tiistaisin on myös avustuspäivämme. Olen saanut kuulla jäseniltämme, että avustettavien määrä on suurempi kuin ennen.
– Keskiviikkoisin meillä on Pelastusarmeija tutuksi -kurssi. Meillä on useita siitä kiinnostuneita, ja yksi heistä on tulossa sotilaaksi jo vuodenvaihteessa. Hän on oikea palavasydäminen pelastusarmeijalainen – hän ei odottele ihmisiä osastolla, vaan menee sinne missä ihmiset ovat. Keskiviikkoiltaisin meillä on myös Raamattupiiri. Syksyllä kävimme läpi Johanneksen evankeliumia jae jakeelta.
Viikon katkaisee torstainen toimistopäivä, ja loppuviikko onkin tiivis.
– Perjantaisin meillä on käsityöpiiri klo 13 alkaen iltaan asti, näin siihen on mahdollista osallistua niin eläkeläisten kuin työssä käyvienkin. Piirissä voi tehdä käsitöitä, leipoa ja keskustella. Sellaista rentoa yhdessäoloa. Erilaiset käsityöt ovat olleet minulle rakas harrastus jo pidemmän aikaa. Askartelun ohella kudon ja virkkaan. Olen sellainen, etten osaa vain istuskella.
– Lauantaisin meillä on lasten ja perheiden päivä. Lasten kanssa opettelemme Raamattua, leikimme ja askartelemme. Kun vanhemmat tulevat heitä hakemaan, päätämme kokoontumisen yhteiseen lounaaseen. Yleensä mukana on ollut seitsemän kahdeksan lasta äiteineen. Kerran on ollut yksi isäkin mukana, Ave naurahtaa.
Viikko päättyy sunnuntain rukouskokoukseen ja jumalanpalvelukseen. –Maanantaisin minulla on sitten virkistävä vapaapäivä, Ave toteaa.
Kohti voimaannuttavaa herätystä
Kyselen Avelta muista tulevaisuuden suunnitelmista. Hän kertoo, että heillä on pohdinnassa Alfa-kurssi keväälle.
– Toivomme myös, että kesällä voisimme järjestää lapsille kesäleirin, tai ainakin päiväleirejä. Vanhemmat toivoisivat tällaista toimintaa. Meillä oli viime syksyllä myös Pohjoismainen naisten viikonloppu, ja se sai hyvän vastaanoton. Toivottavasti sellaisen voisimme järjestää myös tänä vuonna. Haaparannasta oli mukana neljä naista, ja heidän kanssaan olemme puhuneet mahdollisesta yhteistyöstä. Haaparanta on lähellä meitä, ja rajan tuntumassa puhutaan paljon suomeakin.
Ave kertoo myös, että Oulussa on hyvä ekumeeninen vire.
– Toiset uskonnolliset yhteisöt ovat ottaneet minut lämpimästi vastaan. Syksyn ajan olemme olleet mukana Mediamissio 2022:ssa. Katsotaan, millaiseen yhteisiin asioihin Jumalaa meitä ohjaa.
Oulu on kaupunkina muutenkin tehnyt Aveen vaikutuksen.
– Saloon verrattuna tämä on iso kaupunki, ja paljon on vielä opittavaa ja löydettävää. Tämä on kaunista seutua, ja rakastan vesistöjä – merenrantaa ja jokea. Ihmiset ovat iloisia, ja julkinen liikenne toimii hyvin.
Yksi pieni toive Avella on ”yläkerran” suuntaan.
– Olen niin iloinen siitä, että olen täällä. Esitän vain hennon kuiskauksen Herralle, että tämä määräys olisi hiukan pidempi, jotta ehtisimme tätä osastoa yhdessä rakentaa. Vanhemmiten muuttaminen alkaa myös väsyttää, Ave naurahtaa.
– On ollut ihana kuulla osaston ihmisiltä, että olen ollut rukousvastaus. Se lämmittää suunnattomasti sydäntäni. Tärkeintä on, että ihmiset löytävät Jumalan. Minulla on vakaa usko siihen, että herätystä on luvassa. En usko, että tämä valmistuva sotilas jää ainoaksi, vaan kasvua on tulossa niin Oulussa, Suomessa kuin maailmallakin. Kun näkee, että toiset löytävät Jumalan, niin se tuo itsellekin iloa ja voimaa.
Toni KaarttinenTyöntekijöitä, ystäviä, upseereita, sotilaita, siviilijäseniä, vapaaehtoisia – olemme kaikki osa Armeijaa! Sarjassa esitämme enemmän tai vähemmän kiperiä kysymyksiä.
Tässä kuussa niihin vastaa:
pelastussotilas, Viron aluetoimiston avustaja ja tulkki
Milloin tutustuit Armeijaan ensi kerran?
– Melkein kaksikymmentä vuotta sitten.
Miksi halusit liittyä Armeijaan?
– Pidän siitä ajatuksesta, että olemme
”yhtä isoa perhettä”, ja haluan auttaa muita.
Mitä teet työksesi?
– Toimin Viron aluetoimiston avustajana ja tulkkina.
Mikä on työssäsi mielenkiintoisinta?
– Jokainen päivä on erilainen – eikä ole koskaan tylsää. Saan työskennellä monenlaisten asioiden parissa.
Entä turhauttavinta?
– Liiallinen istuminen.
Kun olit lapsi, miksi halusit tulla isona?
– Kokiksi tai opettajaksi.
Mikä on lempiruokasi?
– Kaikki, missä ei ole kalaa.
Rakkain harrastuksesi? – Laulaminen ja piirtäminen.
Kuka on sankarisi?
– Kaksossiskoni.
Saat yhden supervoiman. Mikä se olisi – ja miksi?
– Teleportaatio, koska haluan matkustaa ja nähdä maailmaa, mutta se on kallista, enkä pidä lentämisestä.
Mikä on lempi raamatunpaikkasi?
– Jaak. 2:14–18: Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, niin turha teidän on sanoa: ”Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin”, jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat. Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut. Ehkä joku nyt sanoo: ”Sinulla on usko, minulla teot.” Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, minä kyllä näytän sinulle uskon teoillani.
Kuvittele, että sinulla on tunnusbiisi, joka lähtee soimaan, kun astut huoneeseen. Mikä tämä biisi on? – Teräsmiehen tunnusmusiikki.
Voisit matkustaa minne vain. Mihin matkustaisit?
– Italiaan.
Mitä pelkäät?
– Ötököitä ja hämähäkkejä.
Mikä lohduttaa sinua, kun olet surullinen?
– Kävelyt kaksossiskoni kanssa.
Jos voisit poistaa maailmasta yhden asian, mikä se olisi?
– Ananas pizzassa.
Mitä teet, kun muut eivät ole näkemässä?
– Lähden kävelylle kuunnellen podcasteja tai dokumentteja. Se rentouttaa.
Mikä on paras neuvo, mikä sinulle on koskaan annettu?
– Älä murehdi siitä, millaisena näyttäydyt muille, koska se ei ole kuitenkaan se, miten muut sinut näkevät.
Mikä on ollut elämäsi paras hetki?
– Kun sain tietää valmistumispäiväni, eikä minun tarvinnut enää opetella.
Mikä on elämäsi tunnuslause?
– Älä murehdi asioista, joihin et voi vaikuttaa. Tee parhaasi ja jätä loput Jumalan käsiin.
Kerro jotain mielenkiintoista, mitä muut eivät ehkä tiedä sinusta:
– Pidän satunnaisesti videopelien pelaamisesta.
Frälsningsarmén har svenskspråkiga aktiviteter i Finland, t.ex i Helsingfors, Borgå och Vasa. På de här sidorna har vi material på svenska från Frälsningsarmén i Finland, Sverige och andra delar av världen.
År 2023 börjar redan rulla på i sin egen fil, när du läser det här. I skrivande stund är det svårt att veta, vad det nya året för med sig.
Tämä kirjoitus julkaistaan suomeksi kotisivuillamme helmikuun aikana.
Vi har fått uppleva, hur livet kan förändras på ett ögonblick och vi har också fått se, att allt inte återvände till det gamla efter coronapandemin. Endel förändringar är bra, andra mindre bra. Mångsidig teknik är en god sak, och t.ex. att hand om andra när de är sjuka. Tråkiga förändringar är rädsla för att bli sjuk, och isolering från andra människor. Många är alltför vana vid att bara vara hemma. Det har minskat deltagande bl.a. i församlingens verksamhet och orsakar mera ensamhet tillsammans med många andra bekymmer.
När detta skrivs pågår kriget i Ukraina fortfarande. Där ändrades människornas liv dramatiskt. Många har varit tvungna att fly till ett nytt land, till en ny kultur, och att lära sig ett nytt språk. Det här är absolut en av de grymmaste förändringarna i en människas liv.
Livet för med sig förändringar, som vi inte kan undgå, om de så är goda eller hemska. Endel av dem är sådana, som vi själva söker och för vidare.
Jag har funderat på dagens kristenhet, inom ungdomsarbetet är man tvungen att hålla sig à jour med sin tid och det är endast en god sak.
De unga konfronteras dagligen med mera nya trender än en i min ålder. Dessa trender och de förändringskrav de för med sig, påverkar alla livets områden, inklusive tro och kristlighet. Naturligtvis möter också vi gråhåriga trender och förändringskrav, men vi har längre erfarenhet av vad som är bra eller dåligt.
Människan är skapad till gemenskap med Gud och vi längtar efter något andligt. Vi är syndiga människor i en syndig värld, och enligt vår natur lever vi i uppror mot Gud. Det är inte naturligt för oss att böja oss för Guds vilja, men om vi under vårt sökande efter svar på vår längtan förlitar oss på Jesu korsfästelse och tar emot frälsningen, börjar Den Helige Ande verka i oss och inom oss växer en längtan att leva efter Guds vilja. Jag vill uppmuntra alla läsare och påstå att detta är det enda som ger den
tillfredsställelese du söker. Läs om det i Bibeln och lyssna till de troendes vittnesbörd.
En av dagens trender hör ihop med tro, särskilt kristen tro. För att vår natur är i uppror mot Gud, vill vi leva efter vår egen vilja. Vi vill kontrollera och bestämma om allt, för vi tänker att vi vet bäst själva vad som är nyttigt, det är ofta det som känns bra. Vi vill följa vårt hjärta i allting, också i vår tro.
Detta har lett till ett nytt sätt att tänka kring tro. De gamla sätten att tänka hamnar i skrothögen och man bygger nytt. Man studerar Bibeln genom att bryta ner ”gammaldags”, traditionella sätt att tolka och tar in nya. På så sätt får man en religion, som inte orsakar samvetskval och passar smidigt in i vår värld. Det är en religion, där man kan tro som det passar en bäst. Med den kan man kombinera olika traditioner och föreställningar varifrån som helst, eftersom Gamla och Nya testamentet efter all nedbrytning inte längre är de enda rättesnörena
för tro och handling. Denna trend kallas bl.a. den nya reformationen, med syfte på Martin Luthers ord ”semper reformanda” eller fortgående förnyelse. Om alla är på gott humör, så är allt bra?
Nej, av detta följer inget gott, det leder inte till frälsning. Även kristna , som under en troskris har kommit in på den här vägen, har till sist gett upp sin tro. Jesus säger: ”Be, och ni ska få. Sök, och ni ska finna. Bulta, och dörren ska öppnas för er. För var och en som ber, han får, och den som söker, han finner, och för den som bultar ska dörren öppnas.”
(Matt.7:7-8)
Detta gäller alla, oberoende av om du känner Jesus från förut eller inte. Vi får fråga och söka, och lita på att vi får svar. Att längta efter förnyelse är bra. Men om vi tänker att det sker genom att splittra traditionella värderingar och om vi tolkar Bibeln på det sättet, är det inte längre frågan om trons förnyelse utan om dess nedbrytande.
Luther förnyade sin tids kyrka, men han gjorde det genom att gå tillbaka till Guds ord, inte genom att splittra sönder Skrif-
ten. Bibelns ord är det oförändrade standard, som vi bör hålla oss till. Det lönar sig att granska sina värderingar och sin livsstil i ljuset av den. Det lönar sig också att studera undervisningen i jämförelse med Bibeln, såsom Beroias judar gjorde, när Paulus och Silas förkunnade evangelium utifrån Skriften.I Apostlagärningarna 17:11 står det : ”De tog emot ordet med stor villighet och forskade varje dag i Skrifterna för att se om det stämde. ”
Om man vill använda uttrycket ”semper reformanda” är det bra att känna till sammanhanget och använda det på rätt sätt. I sin helhet sade Jodocus van Lodenstein (verkade i Danmark inom trosreformationen) såhär: ”Ecclesia reformata, semper reformanda secundum verbi Dei”, vilket betyder att kyrkan är förnyad och den förnyas alltid enligt Guds ord.
I Frälsningsarméns första lärosats står det: ” Vi tror att Gamla och Nya Testamentets skrifter är givna av Gud genom inspiration och att endast de utgör det gudomliga rättesnöret för kristen tro och kristet liv.”
Vi har en unik och alltid aktuell Bibel, som ger svar på frågor. Den är oföränderlig, men kan helt förändra en människas liv. I Hebréerbrevet 4:12 står det: ”Guds ord är levande och verksamt. Det är skarpare än något tveeggat svärd och genomtränger tills det skiljer själ och ande, led och märg, och det dömer över hjärtats uppsåt och tankar.”
Vi kan lita på Bibeln i sin helhet och vi kan lita på Gud. Hans vilja med oss är god och Hans godhet verkar i oss till bättring och förnyelse, för: ”En sorg efter Guds vilja ger en ånger som man inte ångrar och som leder till frälsning. Men världens sorg leder till död. Se vad den här sorgen från Gud har fört med sig hos er: vilken hängivenhet, vilka förklaringar, vilken upprördhet, vilken fruktan, vilken längtan, vilken iver och vilken bestraffning! I allt har ni visat er oskyldiga i den här saken.”(2. Kor. 7:10-11)
Eija Kulmala löjtnant Vasakårens ledare
Foto: Stocksnap
Vaasan osastolla järjestettiin pieni, paikallinen nuorten viikonloppu 18.–20.11. Viikonloppu oli hienosti onnistunut, ja nuoret odottavatkin jo innolla seuraavaa leiriä. Maaliskuulle on suunnitteilla leiri Pietarsaaressa kaikille yli 14-vuotiaille nuorille ympäri Suomea. Lisätietoa on tulossa, seuraa ilmoitteluamme pelastusarmeija.fi
Oleksiy Mariupolista haluaa auttaa — Pelastusarmeijan kautta se onnistuu.
Oleksiy on merimies Mariupolista, ja hän oli merillä sodan syttyessä. Kotikaupunkinsa Mariupolin tuhouduttua hänellä ei ollut mitään, mihin palata.
– Onneksi perheeni onnistui paeta autolla halki miehitettyjen alueiden ja läpi Venäjän Georgiaan. Tapasimme täällä, jossa nyt asumme. Toimin Pelastusarmeijassa vapaaehtoisena. Haluan todellakin auttaa ukrainalaisia. Minulla on aikaa. Olen viimeksi laittanut ruokaa 20-vuotiaana, mutta muistan kuitenkin, miten sitä tehdään, Oleksiy kertoo.
Voit tukea Pelastusarmeijan toimintaa Ukrainan sodasta kärsivien auttamiseksi. Lahjoittaa voit osoitteessa: bit.ly/pelastusukraina
Aamuhartaus
YLE Radio 1, la 4.2. klo 6.50 majuri Saga Lippo
Aamuhartaus
Radio Dei, ma 20.2. klo 7.50, uusinta 16.50
Iltahartaus
YLE Radio 1, ti 28.2. klo 18.50 ja 23.00
Radio YLE 1 hartaudet kuunneltavissa
YLE Areenassa 30 päivän ajan julkaisuajankohdasta.
Toisin kuin useimmissa muissa kristillisissä kirkoissa, Pelastusarmeijassa ei jaeta pyhää ehtoollista jäsenille. Näin toimimalla Pelastusarmeija haluaa muistuttaa siitä, että Jumalan armo on vapaasti kaikkien ihmisten saavutettavissa kaikkina aikoina ja kaikkialla, eikä sitä tule rajoittaa vain tiettyyn hetkeen ja paikkaan. Pelastusarmeijalaiset voivat kuitenkin osallistua vieraina toisten kirkkojen ehtoollispöytään, jos isäntäkirkko sen sallii.
Pelastusarmeijan osastoissa järjestetään joskus niin sanottuja rakkauden aterioita, joita kutsutaan myös yhteysaterioiksi. Kyseessä ei ole sakramentti, eikä näillä tapahtumilla ole tiettyä muotoa tai liturgiaa. Rakkausateriat ovat muistutus siitä, että Kristus on läsnä kaikkialla, missä hänen omansa kokoontuvat yhteen hänen nimessään. Kun kristityt iloitsevat yhteisestä uskostaan ja kiittävät Jeesusta siitä, mitä hän on meidän puolestamme tehnyt, voi arkisestakin ateriasta tulla pyhä hetki.
Toimittanut: majuri Saga Lippo
Sotahuuto on Pelastusarmeijan lehti, joka ilmestyy 11 kertaa vuodessa Se kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.
Frälsningsarméns tidning i Finland
Tilaukset: puh. (09) 681 2300 sotahuuto@pelastusarmeija.fi pelastusarmeija.fi/sotahuuto
Tilaushinnat: Suomeen ja Viroon vuosikerta 25 €, muihin maihin 50 €
Pelastusarmeijan virallinen äänenkannattaja Suomessa 133. vuosikerta
Kansallinen päämaja ja toimitus: Uudenmaankatu 40, Helsinki
Postiosoite: PL 161, 00121 Helsinki
Puhelinvaihde: (09) 681 2300
Sähköposti: sotahuuto@pelastusarmeija.fi
Kotisivut: pelastusarmeija.fi facebook.com/pelastusarmeija
Kansallinen johtaja: eversti Patrick Naud
Vastaava toimittaja: majuri Esa Nenonen
Toimitussihteeri ja ulkoasu: Toni Kaarttinen
Toimituskunta:
Patrick Naud, Esa Nenonen, Toni Kaarttinen, Mira Vuorenpää, Saara Ertamo, Heidi Vuorenoja
Perustaja: William Booth
Kansainvälinen johtaja: kenraali Brian Peddle
Kansainvälinen päämaja: The Salvation Army, IHQ, 101 Queen Victoria Street, London EC4P 4EP, UK
Toimitus ei vastaa
pyytämättömistä kirjoituksista
Painopaikka: Lehtisepät Oy, Lahti 2023
ISSN 0356-3340 (painettu)
ISSN 2489-5814 (verkkojulkaisu)
Kansikuva: Toni Kaarttinen
Rukoilemme jokaisena arkipäivänä aamuhartauksissamme.
Lähetä esirukouspyyntösi meille: pelastusarmeija.fi/esirukous, sähköpostitse rukous@pelastusarmeija.fi tai kirjeitse
Pelastusarmeija, PL 161, 00121 Helsinki, kuoreen merkintä ”Esirukous”
Ei ole yhtä ainoaa oikeaa valmista kaavaa, jonka mukaan ihminen tulee uskoon.
Monet ovat kuitenkin kokeneet, että tämä rukous on ollut hyvä ensimmäinen askel henkilökohtaiseen suhteeseen Jumalan kanssa.
Herra Jeesus Kristus, Olen todella pahoillani niistä asioista, joissa olen tehnyt väärin elämässäni. Anna minulle anteeksi. Luovun nyt kaikesta, minkä tiedän vääräksi.
Kiitos siitä, että kuolit puolestani ristillä, jotta voin saada anteeksi ja tulla vapaaksi.
Kiitos siitä, että tarjoat minulle anteeksiantamuksen ja Pyhän Hengen lahjaksi.
Tule elämääni Pyhän Henkesi kautta ja ole kanssani ikuisesti. Kiitos, Herra Jeesus. Aamen.
Minulla on päivä vain, päivä vain tai puolikas, vain langanohut hetki, vain hetki muuttaa kaikki.
Jumalani on vahva kuin tuli, Jumalani on hellä kuin palsami.
Tiedän, että Jumalani tulee meidät tuomitsemaan ja pelastamaan.
Andrejs Konovalovs
Vapaa käännös Andrejs Konovalovsin sanoittamasta laulusta ”Сильный мой
Kuva: Anywhere
Haluan tilata Sotahuudon
Tilaamalla tuet Pelastusarmeijan työtä kotimaan vähävaraisten hyväksi.
Tilaushinnat: Suomi ja Viro, vuosikerta, 25 €, Muut maat, vuosikerta, 50 € Nyt on mahdollista tilata myös digilehti paperisen sijasta.
Tilaan itselleni Tilaan ystävälleni. Ystäväni nimi ja osoite (tai sähköpostiosoite, jos digitilaus):
Tilaan digilehden
Nimeni:
Osoitteeni:
Sähköpostini:
Puhelinnumeroni:
Vastaanottaja maksaa postimaksun
Suomen
Pelastusarmeijan Säätiö
Tunnus 5007467
00003
Vastauslähetys
