Sotahuuto 2024/02

Sivut 20–24

Kitaravirtuoosi ja oman taivastien kulkija Jukka Tolonen

Sivut 14–19

Teatterin taikaa Tampereella

Tässä numerossa

14

04 Toimitukselta

05 Tässä kuussa

06 Temppelin torvisoittokunta: Sukupolvia ylittävää soitantaa

12 Aamunavaus

14 Teatterin taikaa Tampereella

20 Kitaravirtuoosi ja oman taivastien kulkija

Jukka Tolonen

25 Minä & Pelastusarmeija

26 Musik kan riva murar

28 Armeijassa tapahtuu

29 Pelastusarmeijan termit tutuksi

30 Viimeinen sana

”Missä muualla tällainen sukupolvien ja ikäluokkien ylittävä yhteys olisi mahdollista?”

merkiTyksellisiä yhteisöjä vasTineeksi yksinäisyydelle

Helmikuussa vietetään ystävänpäivää. Samanaikaisesti Suomessa melkein puolessa talouksista asuu vain yksi henkilö. Perheet ovat usein pieniä, ja merkityksellisiä yhteisöjä etsitään muualta. Usein yhdistävä tekijä on yhteinen kiinnostuksen kohde tai harrastus. Moneen ryhmään on helppo päästä mukaan. Toisinaan taas vasta tullut huomaa jääneensä ulkopuolelle. Seurakunnat tarjoavat omalta osaltaan mahdollisuutta yhteisöllisyyden kokemukseen. Tarvitsemme toisiamme.

Uudessa sarjassa Tampereen osaston johtaja Kaisu Leino kuvaa lämpimästi ja elämänmakuisesti osastonsa arkea ja yhteisöä. Kaikille on paikka, ja monet erilaiset taidot tulevat näkyviin.

Tampereen osaston sotilas Lasse Mattssonin erityinen kiinnostuksen kohde on jo lapsesta saakka ollut teatteri. Hän kirjoittaa kristillisiä näytelmiä, joita osastoon kokoontunut teatterista kiinnostuneiden ryhmä esittää.

Temppelin osastossa on jo melkein 130 vuoden ajan toiminut torvisoittokunta. Soittajien joukossa on mukana monen ikäisiä ja monen tasoisia soittajia. Jokaiselle löytyy sopiva stemma. ”Tule ja tööttää”, kutsuu eräs soittajista asiasta kiinnostuneita mukaan.

Rock- ja jazzkitaristi Jukka Tolosen elämässä musiikki on pysynyt mukana, vaikka päihteet veivät hänet pohjalle saakka. Yhteyden löytäminen Jumalaan oli ratkaiseva käänne hänen elämässään.

Johanneksen evankeliumissa Jeesus muistuttaa: ”Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois.” (Joh. 6:37) Älä jää yksin!

Kati Kivestö

kapteeni

vastaava toimittaja

miten olemme onnisTuneet?

Olemme kiinnostuneita kuulemaan, mitä mieltä olet lukemastasi lehdestä.

Lähetä meille niin ruusuja kuin risujakin. Voit myös tehdä ehdotuksia aiheista, joista haluaisit tulevaisuudessa lukea.

Lähetä palautteesi osoitteeseen: sotahuuto@ pelastusarmeija.fi

tässä kuussa

Pelastusarmeijan johtajat nostavat tärkeitä ja ajankohtaisia asioita valokeilaan

laula sydämelläsi!

Olen syntynyt ja kasvanut Georgiassa. Georgialaiset rakastavat musiikkia ja laulamista, se kuuluu olennaisesti georgialaiseen kulttuuriin ja arkielämään. Kristittyinä meidän tulee muistaa musiikilla olevan tärkeä osa elämässämme Jumalan kanssa. Raamatun mukaan sekä yksilöt että kansat ovat aina käyttäneet musiikkia Jumalan ylistämiseen.

2. aikakirjasta 5:13–14 luemme, kuinka Herraa ylistettiin laulamalla ja soittamalla monenlaisia soittimia temppelin vihkiäisissä, ja Jumala siunasi ihmisiä läsnäolollaan.

Uudessa testamentissa sanotaan, että kristityt opettivat ja neuvoivat toisiaan ja lauloivat psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja (Kol. 3:15–16). Kautta vuosisatojen kristillisen kirkon ”pilarit”

ovat uskoneet musiikin voimaan. Martti Luther vakuutti, että musiikkia kuunnellessa ”unohtuu kaikki viha, haureus, ylpeys ja muut paheet”. Hän esitti myös, ”ettei teologian jälkeen ole mitään musiikkiin verrattavaa, sitä korkeampaa taidetta”.

Ylistysvirsien tekstit auttoivat kristittyjä ilmaisemaan tunteitaan ja uskoaan. Usein sanat olivat uskontunnustuksia. Charles Wesley kirjoitti yli 6 000 hymniä. Niissä on vahva opillinen sisältö, ne muistuttavat uskosta ja armosta, Pyhän Hengen työstä elämässämme. Nykyäänkin nämä virret ovat suurena apuna jumalanpalveluksissa.

Meillä Pelastusarmeijassa on myös rikas musiikillinen perintö. William Booth näki musiikin välineenä. Hänen suhteen-

sa musiikkiin oli suora, yksinkertainen ja käytännöllinen. Musiikista tuli merkittävä evankelioinnin työkalu, jonka avulla kasvatettiin pyhiä ja palveltiin kärsivää ihmiskuntaa.

Rakastan musiikkia ja laulamista. Ikävä kyllä minulla ei ole hyvää ääntä. Kerran minulle sanottiin, että olen hyvä laulamaan ”sydämellä”. En tiedä, rakastatko musiikkia ja onko sinulla hyvä ääni. Tiedän kuitenkin varmasti jotakin: ”Minun suuni julistaa sinun uskollisuuttasi, ylistää sinua päivästä päivään.” (Ps. 35:28). Antakaamme siis Jumalan siunata meitä läsnäolollaan.

David Kotrikadze majuri, ylisihteeri

Kuvitus: PlacidPlace

Temppelin torvisoitTokunta sukupolveT yliTtävää soiTantaa

Temppelin torvisoittokunta lähenee jo 130 vuoden ikää! Soittokunnalla on arvokas ja värikäs historia, mutta sillä on oma tärkeä paikkansa myös nykyisyydessä ja tulevaisuudessa – siksi toive uusista, nuorista soittajista on soittokuntalaisille yhteinen.

– Tämä on yksi hienoimmista harrastuksista, mitä voi olla. Meillä on ollut soittajilla ikähaitaria alle kymmenvuotiaasta yli yhdeksäänkymmeneen. Missä muualla tällainen sukupolvien ja ikäluokkien ylittävä yhteys olisi mahdollista? tiedustelee soittokunnan vastuuhenkilö Jukka Salmi.

Kurkistetaanpa ensin menneisyyteen. Pelastusarmeija oli aloittanut Suomessa 1889, ja Temppeli oli sen ensimmäinen osasto. Temppelin torvisoittokunta sai virallisen alkunsa suuressa juhlassa maanantai-iltana 2.11.1896. Tosin soittokunta oli aikaisemminkin ollut jo olemassa, sillä Temppelin arkistosta löytyy käsin kirjoitettu nuottikirja vuodelta 1893.

”Musiikkia kuin valtavien vesien pauhua” Mitä soittokunnan ensimmäisessä kokoontumisessa tapahtui? Musiikkijuhlaa mainostettiin sanoin ”Musiikkia kuin valtavien vesien pauhua”. Tämä saavutettaisiin torvilla, rummuilla, kitaroilla, viululla, huilulla, symbaaleilla, tamburiinilla ja pianolla. Juhla tarjoaisi ”uusia musiikkikappaleita, uusia lauluja ja uusia kuoroja”.

”Se kuulosti niin ylimaailmalta, ja epäilemättä se antoi monille kadonneille pojalle ja tyttärelle halun kääntyä...”, Temppelin soittokunnan esitystä kuvataan Sotahuudossa marraskuussa 1896. Kirjoittaja kuvaa, että juhla oli ”paras ja suurin” tähänastisista!

Sotahuudon kirjoittaja luo kuvaa ikimuistoisesta maanantai-illasta Temppelissä. Sali on täynnä ja öljylamput levittävät himmeää hehkua. Iltakahdeksalta

lava täyttyi eri soittimista. Tiedämme, että juhlassa käytettiin yhteensä 65 soitinta. Suomen Pelastusarmeijan perustaja Hedvig von Haartman piti juhlassa

Temppelin soittokunnan jäseniä vuosisadan vaihteesta. Edessä vasemmalla Pelastusarmeijan kenraali Jarl Wahlströmin täti Amalia Wahlström.

saarnan. Ensimmäistä soittokuntaa johti pelastusupseeri Alfred Henriksson, joka oli määrätty kouluttamaan joukko nuoria torvensoittotaitoon. Suomen ensimmäinen miespuolinen pelastussotilas Johan Sandborg soitti bassorumpua.

Ensimmäiseen torvisoittokuntaan kuului sekä miehiä että naisia. Tämä oli edistyksellistä, sillä myöhemmillä vuosikymmenillä puhallinsoittimet oli varattu miehille – naisilla ja tytöillä oli mahdollisuus liittyä kitarakuoroon. Kitarakuoro oli riikinruotsalaista alkuperää, ne olivat tulleet siellä suosituksi. Viimeiset kuutisenkymmentä vuotta molemmilla sukupuolilla on ollut yhtäläiset mahdollisuudet tulla soittokunnan jäseniksi.

Sukupolvet ylittävää soittoa

Soittokunnan alkuvuosikymmeninä se osallistui sunnuntaisin kolmeen kokoukseen 12–15 soittajan voimin. Joulukautena soittokunnalla oli parhaimmillaan 24 joulujuhlaa, esimerkiksi kuuroille, sokeille, eläkeläisille, partiolaisille, lapsille, vangeille ja osastolle oli omat juhlansa.

Temppelin soittokuntaa on myös kuultu ja nähty kaukana kotikaupungin ulkopuolella. Vuosien saatossa se on tehnyt matkoja Suomessa ja Pohjoismaissa. Pääsiäisenä 1912 soittokunta vieraili Pietarissa. Ennen Neuvostoliiton hajoamista soittokunnan jäsenet ehtivät vierailla myös Tallinnassa ja Riiassa. Paikalla olleet muistavat, että tuntui erityiseltä marssia Pelastusarmeijan virkapuvuissa univormupukuisten neuvostosotilaiden edessä.

Ainoa pidempi ajallinen keskeytys soittokunnan toimintaan tuli sota-aikana 1939–1944, jolloin soittajat olivat puolustamassa maata. Viisi Temppelin soittokunnan jäsentä kaatui sodassa.

Nyt on alkanut Temppelin soittokunnan 128. toimintavuosi. Vuosien mittaan soittokunta on juhlinut isommin 50-, 70ja 100-vuotisjuhlia. Voidaan laskea, että kaikkiaan pari kolme sataa soittajaa on soittanut sen riveissä. Soittokuntalaisuus on usein siirtynyt verenperintönä, monella nykysoittajalla on sukupolvien yli kantava yhteys ensimmäiseen soittokuntaan. Territorion soittokunnasta löytyy jo viides sukupolvi. Temppelin sotilas ja soittokunnan jäsen Kaj Silander edustaa kolmatta polvea, ja territorion soittokunnassa ovat mukana myös hänen tyttärensä ja lapsenlapsensa.

Yksi merkittävä soittokuntasuku on Wahlströmit.

Temppelin käsin kirjoitettu nuottikirja vuodelta 1893.

Temppelin torvisoittokunta musisoimassa upseerivihkimysviikonloppuna syyskuussa 2023.

Sotahuudossa mainostettiin lokakuun lopussa 1896 toinen marraskuuta tapahtuvaa suurta musiikkijuhlaa.

8

Ensimmäisessä soittokunnassa soitti nuori Aina Dahlberg, jonka myöhempi aviomies Rafael Wahlström johti soittokuntaa vuosia. Wahlströmin jälkeläiset ovat sittemmin olleet hyvin edustettuina soittokunnan riveissä. Kaksi parin pojista, Per-Erik ja Jarl, sekä pojanpoika Erik johtivat myös myöhemmin soittokuntaa. Rafaelin sisar Malin soitti käyrätorvea, ja kaksi hänen lapsenlapsenlapsistaan ovat olleet mukana soittokunnassa. Jäsenlistassa esiintyy muitakin toistuvia nimiä, kuten Saari, Seliverstov, Silander, Toft, Ahlbom, Falk, Munck, Borg, Gisselberg, Polsa, Winberg ja Bildo.

Soittokunnassa on kasvanut vuosien varrella myös ammattimuusikkoja. Näistä esimerkkeinä Veikko Gisselberg, joka johti muun muassa Karelia-soittokuntaa, ja Tom Bildo, joka soitti pasuunaa Helsingin kaupunginorkesterissa äänenjohtajana.

Vuosikymmenten kokemuksella

Olemme kokoontuneet Temppelin sotilashuoneeseen yhdessä kolmen pelas-

tussotilaan kanssa: soittokunnan sihteerin, Viljo Seliverstov in, soittokunnassa tuubaa soittavan Christina Långströmin ja territorion soittokunnan vastuuhenkilön, Jukka Salmen. He kertovat omasta polustaan soittokunnan riveihin ja soittokunnan nykyisyydestä ja tulevaisuudesta.

Ennen kuin mennään kolmikon omiin tarinoihin, tiedustelen heiltä, miksi soittokuntamusiikilla on niin tärkeä sija Pelastusarmeijassa.

– Se lähti jo siitä, kun Booth järjesti ensimmäisiä kokouksia Lontoossa. Armeijan piti kuulua. Booth lainasi tuttuja maallisia, ikivihreitä sävelmiä ja teki niihin hengelliset tekstit, Viljo kertoo.

”Miksi pirulla olisi yksinoikeus parhaisiin sävelmiin”, Boothin tiedetään todenneen.

– Pelastusarmeijalla on hyvin rikas musiikkituotanto ja lahjakkaita ihmisiä ympäri maailman. Musiikkia tuotetaan niin torvisoittokunnalle, kuoroille kuin laulajillekin. Monet muutkin soit-

tokunnat lainaavat mielellään Armeijamusiikkia.

Voitteko kertoa omasta soittokuntahistoriastanne. Miten tulitte mukaan?

Viljo: – Perheemme oli kreikkalaisortodoksinen ja asuimme Karjalassa. Kun muutimme Helsinkiin, siirryin luterilaiseen kirkkoon. Temppelin löysin, koska asuimme tässä vastapäätä Uudenmaankadulla. Pikkuveljeni oli liittynyt Armeijan partioon ja hän kertoi, että täällä vedetään köyttä. Tulin mukaan partioon ja aloitin myös torvisoittokunnassa. Otin osaa nuorisokokoukseen. Polvistuin alttarille, ja silloin alkoi henkilökohtainen kristitty elämäni.

– Jo samana kesänä 1946 olin mukana kongressin marssilla lautastensoittajana. Sitten aloitin soittamaan venttiilipasuunaa. Jarl Wahlström toi 40-luvun lopussa ensimmäiset vetopasuunat soittokunnalle, ja hän opetti minut soittamaan sitä. Sitä olen soittanut siitä asti, muutamien muiden torvien ohella. Kuu-

Pelastussotilaat Christina Långström ja Viljo Seliverstov instrumenttihuoneessa.

Pelastussotilas Jukka Salmi (etualalla) toimii territorion soittokunnan vastuuhenkilönä.

sikymmentäluvulla toimin soittomestarina. Työt veivät minut Nokialle ja Tampereelle vuosiksi 1966–1981, ja siellä muodostimme uuden nuorisosoittokunnan. Muutamat, jotka ovat tänä päivänä täällä mukana, ovat aloittaneet siellä. Vuonna 81 palasin tänne, ja olen siitä asti toiminut soittokunnan sihteerinä.

Viljo muistelee menneitä vuosikymmeniä:

– Olimme vuosittain avaamassa Aleksanterin joulukadun, soitimme lumituiskussa Kolmen sepän patsaalla. Joka kesä oli puolestaan isot kongressit, niihin kuuluivat pitkät marssit Temppelistä Espan kautta Kaivopuistoon ja takaisin. Joka sunnuntai marssimme myös Vuorimiehenpuistoon. Silloin Armeija näkyi ja kuului.

– Mieleenpainuvia olivat myös joulunaikaan tehdyt vankilakäynnit. Pidimme jouluhartauksia. Oli ikimuistettavaa, miten vangit lauloivat tuttujen joululaulujen mukana. ”Maa on niin kaunis…”

– Ihmisillä on vahva tunneside joululauluihin. Ne ovat meidän sielujen syövereissä, Christina täydentää.

Christinan ensikosketus Armeijaan oli jo lapsena, mutta vasta eläkeläisenä hänestä tuli Pelastusarmeijan ja soittokunnan jäsen:

– Oma isäni sai myös musiikki-innostuksen Pelastusarmeijasta. Hän oppi soittamaan viulua ja trumpettia. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen hän toimi tanssimuusikkona. Valitettavasti myöhemmin hän sortui alkoholiin, mielenterveys ei kestänyt toista maailmansotaa. Minä kävin Pelastusarmeijan pyhäkoulua 50-luvulla. Olin vielä teininäkin mukana, mutta isän alkoholismin myötä perheemme hajosi, jouduimme muuttamaan ja Armeija-yhteys katkesi. Uskoa en kuitenkaan koskaan hukannut.

– Ollessani jo eläkeläinen pääsin puhallinleirille. Minulla oli vain nokkahuilu, niin kyselin ystäviltäni, olisiko kenelläkään lainata vaskisoitinta. Ystävälläni oli tuuba. Opettelin sen alkeet ja lähdin leirille. Leirin jälkeen minut nakitettiin Apollo-orkesteriin, kun heillä oli tarvetta tuubistille. Kävin kristillisissä kokouksissa ja esiinnyin siellä osana trioa. Kristillisestä musiikista oli kuitenkin puutetta, niin Temppelin torvisoittokunta oli tilattu esiintymään. Menin soittokuntalaisilta tiedustelemaan, mistä tällaisia hengellisiä nuotteja saisi. Kaikki osoittivat Viljoa. Tutustuimme, ja Viljo kutsui minut mukaan. Pari vuotta myöhemmin, vuonna 2016, minusta tuli myös sotilas.

Jukka on 63-vuotias, mutta hänelläkin on jo 55 vuoden kokemus soittokunnasta:

– Vanhempani olivat upseereita. Se oli vain totuus, että upseerin lapsena sinulle pantiin torvi tai kitara käteen, Jukka naurahtaa. – Se tuntui maailman luonnollisemmalta asialta. Tuli aikoja, jolloin vanhempani olivat muualle määrättyjä, ja soittaminen oli vähäisempää… mutta aina se kulki mukana. Kun muutimme takaisin Helsinkiin, menin konservatorioon opiskelemaan ja sotilassoittokunnan kautta vielä Sibelius-Akatemiaan. Viattomasta harrastuksesta tuli lähestulkoon ammatti. Olen ollut jatkuvasti jossain määrin mukana soittokunnan toiminnassa. Välillä Armeija on ollut lähempänä, välillä kauempana.

Mitä soittokunnassa mukana olo teille merkitsee?

Christina: – Se on kivaa ja palkitsevaa, ja koen olevani juuri siinä paikassa, missä minun pitääkin.

– Niin, minullahan on vain tällainen pieni 77 vuoden kokemus. On tämä ollut todella antoisaa. On tunne, että meitä jokaista tarvitaan, Viljo toteaa hymyillen.

Jukka: – Se on merkinnyt aina paljon. Sibelius-Akatemian jälkeen minua on pyydetty esiintymään erilaisissa kokoonpanoissa, mutta olen kieltäytynyt, sillä Temppelin soittokunta on minun paikkani. Pelkkä musiikki ei riitä, siinä pitää olla myös sanomaa. Tämä on yhteisöllisyyttä parhaimmillaan.

On kuuluttava ja näyttävä

Nykyisin Temppelin torvisoittokunnassa on noin 15 soittajaa, joista sunnuntain kokouksissa on mukana noin 6–10 soittajaa. Kokoukset ovat ruotsinkielisiä, joten ruotsinkieliset soittajat ovat silloin paikalla. Temppelin torvisoittokunta esiintyy myös laajennettuna ulkoisissa tapahtumissa.

Temppelin nuoria soittajia ja pyhäkoululaisia vuosien takaa.

Viljo Seliverstov oli mukana 1946 kongressimarssilla lautastensoittajana.

Suuremmissa maanlaajuisissa Pelastusarmeijan tapahtumissa kokoontuu territorion soittokunta, johon kuuluu kolmisenkymmentä jäsentä. Territorion soittokunnassa on jäseniä pääkaupunkiseudun lisäksi myös Pohjanmaalta, Jyväskylästä ja Virosta.

– Olemme kaikki osa 37 500 Pelastusarmeijan kansainvälisen torvensoittajien joukkoa, Viljo hymyilee tyytyväisenä.

– Meillä on ollut myös vierailevia kapellimestareita. Itse haluan katsoa asioita ulkoapäin ja olla painottamatta tätä jaottelua. Olemme yksi soittokunta, joka eri kokoisina kokoontuu eri yhteyksissä, Jukka täsmentää.

Viime aikoina Temppelin torvisoittokunta on esiintynyt kadulla ja rautatieasemalla keräten varoja Ukrainan hyväksi. Näin on tehty jo puolen tusinaa kertaa, ja tempaukset ovat keränneet hyvin lahjoituksia.

Jukka: – Nämä ovat erittäin motivoivia hetkiä myös meille soittajille. Olemme näistä mahdollisuuksista soittaa kadulla aivan innoissamme. On satoja tai

tuhansia, jotka näkevät meidät ohi kävellessään. He arvostavat näkemäänsä ja ovat kosketettuja. Tämä on sitä, mihin Armeija on synnytetty ja missä se on parhaimmillaan.

– Olemme saaneet hyvää palautetta. Myös tuubanopettajaltani... Hän juoksi kerran ohi ja laittoi myöhemmin viestiä, että ”Hyvältä kuulosti!”, Christina naurahtaa.

Viljo: – Meillä on myös Ukrainan kansallislaulun nuotit, ja soitamme sen pariin kertaan. Aika monesti on myös ukrainalaisia ollut kuuntelemassa. Se on koskettavaa.

Temppelin torvisoittokunta on esiintynyt myös useana vuonna joulun alla eduskunnassa.

– Kansanedustaja, pelastussotilas Sari Tanus on eduskunnan raamatturyhmän puheenjohtaja. Se on eduskunnan vanhin verkostoryhmä. Heidän avoimessa joulujuhlassaan olemme esiintymässä. Viime kerralla Teemu Laajasalo piti joulusaarnan. Toissa vuonna oli makea juttu, kun olimme peräkkäisinä päivinä soittamassa joululauluja eduskunnan valtiosalissa ja Kallion osaston jakelu-

juhlassa. Molemmissa juhlissa esitimme ”En etsi valtaa loistoa”. Totesin jakelujuhlan yhteydessä, että tänne tämän laulun sanoma kyllä istuu paremmin, Jukka naurahtaa.

Temppelin perinteisiin kuuluu myös itsenäisyyspäivän juhla. Useana vuonna soittokunta on ollut mukana myös Joulupata-kampanjan avajaisissa.

– Kaikilla tapahtumilla, joissa olemme läsnä, on iso merkitys. Vanhat sukupolvet tuntevat Armeijan, mutta nuoremmat eivät enää samalla tavalla. Joten meidän pitää kuulua ja näkyä, Jukka painottaa.

Kaikki ovat tervetulleita

Soittokunnan todellisuus on, että ikäjakauma on tällä hetkellä melkoisen korkea.

– Kaipaamme ehdottomasti uusia, nuoria soittajia, Viljo toteaa, ja Jukka jatkaa: – Juuri näin. Ilman nuoria olemme vaarassa hukata historiamme ja suuntamme. Meidän pitää löytää uusia tapoja saada soittajia. Suomessa on kuitenkin valtavan hyvää musiikkikasvatusta.

Suuremmissa Pelastusarmeijan tapahtumissa, kuten kuvien130-vuotisjuhlallisuuksissa, kokoontuu laajempi territorion soittokunta.

Kolmikko haluaa painottaa, että kaiken tasoiset soittajat ovat tervetulleita:

Christina: – Tänne on helppo tulla, yhtään ei tarvitse arkailla.

Viljo: – Nuorilla on kovasti kaikenlaisia aktiviteetteja tänä päivänä. Ja torvensoitto voi toki tuntua aluksi hankalalta. Se vaatii harjoittelua ja ymmärrän, että kynnys voi siksi olla korkea.

– Se on hyvin herkkää. Minun soittamisenikin kuulosti aluksi rupiselta, Christina naurahtaa.

Viljo: – Meillä ei kuitenkaan ole sisäänpääsyvaatimuksia, vaan soittokunnassa saa olla kaiken tasoisia soittajia.

Christina: – Kaitsu (eli pelastussotilas Kaj Silander) mielellään opettaa soittamaan, jos on tarvetta tutoroinnille. Hän ottaa huomaansa ja neuvoo.

Viljo: – Vaskimusiikissa on se hyvä puoli, että meillä on eri tasoisia stemmoja. Näillä voidaan tasoittaa tasoeroja.

Christina: – Ja kaikkia stemmoja aidosti tarvitaan!

Jukka: – Toki tavoitteemme on soittaa mahdollisimman hyvin, mutta se ei ole itsetarkoitus. Jokainen saa soittaa tasollaan ja kehittyä oman inspiraation ja kykyjensä mukaan.

Temppelin torvisoittokunta on myös avoin siinä mielessä, ettei se edellytä Pelastusarmeijan jäsenyyttä. Tällä hetkellä mukana on soittajia esimerkiksi helluntaiseurakunnasta.

Christina: – Täällä ei käännytetä. Ne ovat vääriä ennakkoluuloja.

– Olen sanonut, että meiltä on syntimittarit poistettu oven päältä aikoja sitten, Jukka naurahtaa.

Viljo: – Meillä on hyvä yhteishenki ja hyväksymme erilaisuuksia, emme ole kaikki samasta puusta veistettyjä.

Millainen on hyvä soittokuntalainen?

Christina: – Sellainen, joka käy harjoituksissa…

Viljo: – … ja kokouksissa.

Jukka: – Sellainen, jolla on hyvä happi – fyysisesti ja psyykkisesti. Osaa soittaa, mutta omaa myös hyvää yhteishenkeä. Ei ryppyotsaisuutta, vaan soittaa niin hyvin kuin osaa.

Mitä soittokunnassa mukana olo voi antaa?

Viljo: – Yhteenkuuluvuutta positiivisen ryhmän kanssa.

Christina: – Huumoria myös viljellään, se ei ole kiellettyä. Tuemme toinen toisiamme. Musiikki yhdistää meidät.

Temppelin sotilashuoneessa oleva kokoelmataulu muistuttaa Pelastusarmeijan monipuolisesta musiikillisesta perinteestä ja historiasta. Temppelin soittokunta on osa 37 500 Pelastusarmeijan kansainvälisen torvensoittajien joukkoa.

Harjoitukset tapahtuvat kerran viikossa Temppelissä, jossa on hyvät puitteet. Territorion soittokunta kokoontuu kaksi kolme kertaa vuodessa yhteen harjoittelemaan suuremman kokouksen tai tapahtuman yhteydessä. Seuraava tällainen on nyt kevään aikana.

Tietenkin sitoutuminen on toivottavaa, mutta joustoa löytyy.

– Mukana voi olla oman ajan ja elämän mukaan.

Millaiset olisivat viimeiset rohkaisunne asiasta kiinnostuneille?

Viljo: – Aina saa tulla kokeilemaan. Mielellään neuvomme ja opetamme.

Jukka: – Jokainen on tervetullut! Tämä on yksi hienoimmista harrastuksista, mitä voi olla. Meillä on ollut ikähaitaria alle kymmenvuotiaasta yli yhdeksäänkymmeneen. Missä muualla tällainen sukupolvien ja ikäluokkien ylittävä yhteys olisi mahdollista?

Christina: – Tule ja tööttää!

Toni Kaarttinen

Lähteet: Krigsropet 1996, Julropet 1996, Temppelin ja Viljo Seliverstovin arkistot Kuvat: Toni Kaarttinen, Temppelin torvisoittokunnan arkisto ja Sotahuudon arkisto

Soittajien univormutakit odottavat instrumenttihuoneessa soittajia. Kenties juuri sinua?

Aamunavaus

Tässä juttusarjassa kapteeni Kaisu kutsuu lukijat tuokioksi Tampereen osaston aamukahvipöytään ja osaston työntekijöiden, jäsenten, vapaaehtoisten ja työtoiminnan asiakkaiden värikkääseen arkeen.

Tukkeutuvia röörejä ja avaavia säveliä

Minun teekuppini muistuttaa kooltaan maljakkoa. Useimmat oranssin pöydän ympärillä istujat tuovat mukanaan paljon maltillisemman juoma-astian. Joku jyrsii eväsleipää, toisella on jogurtti. Joku vähentää osaston lähes olematonta ruokahävikkiä ja maistelee monta päivää sitten tarjoilusta yli jäänyttä, arveluttavan näköiseksi muuttunutta pullankänttyä. Kahvi tuoksuu. Pelastusarmeijan Tampereen osaston aamunavaus on alkamassa.

Joka arkiaamu kokoonnumme kahvilaamme aloittamaan päivää yhdessä. Luemme pätkän Raamatusta, rukoilemme ja palaveeraamme päivän akuutit asiat. Kaikki, jotka ovat osastolla aamuyhdeksältä, kutsutaan mukaan – ja yleensä kaikki haluavat tulla. Tänään paikalla on uusi työtoiminnan ankkuritiimiläinen. Hän on selvästi hermostunut, mutta en ole huolissani. Työvalmentajamme on taitava, ja keittiön kehäketut ottavat uudet kyllä siipiensä suojaan. Pitkän linjan vapaaehtoisille on jo kertynyt kokemusta uusien perehdyttämisestä.

Keittiömme on oikeastaan aikamoinen sulatusuuni. Usein siellä työskente-

levät samanlaisissa esiliinoissa työntekijät, vapaaehtoiset ja työtoiminnan asiakkaat. Meille on muutenkin muodostunut tavaksi kutsua erilaisia ihmisryhmiä yhteen. Lapsia pitää joskus suojella aikuisten isoimmilta ongelmilta, mutta yleensä erilaisuuden näkeminen tekee heillekin hyvää. Eri-ikäiset ja eri taustaiset ihmiset juuttuvat maailmassa liian usein omiin lokeroihinsa. Aamukahvipöydässämme ei lokeroida. Vakipaikkoja ei ole. Kaikki vapaat tuolit ovat oikeasti vapaita.

Yksi vakituisista työntekijöistä on sairaana. Perheessä jyllää vatsatauti. Rukoilemme koko perheen puolesta, ja minä muistutan käsienpesun tärkeydestä. Keskustelu siirtyy vessojen helposti tukkeutuviin saippuapumppuihin. Minulla olisi röörien huollon tärkeydestä paljonkin sanottavaa, mutta päätän olla puuttumatta.

Suomalaisissa Pelastusarmeijan osastoissa on harvoin upseerien lisäksi muita palkattuja työntekijöitä. Vapaaehtoisten työpanos on meille elintärkeä. Siitä muodostuu resurssiverkosto, jota upseeri yrittää hoivata, kasvattaa ja hyödyntää. Minäkin olen työurallani ehti -

nyt tottua siihen, että joka ikinen asia pienimmästä käytännön yksityiskohdasta kauaskantoisimpaan työnäkypäätökseen asti lepää tai leimuaa upseerin työpöydällä. Tampereella olemme mieheni Rikun kanssa saaneet opetella johtamaan tiimiä ja jakamaan vastuuta. Se on ollut valtavan innostavaa ja siunaavaa. Silti saan itseni välillä kiinni mikromanageroinnista. Isojen juhlien ja tapahtumien kohdalla en edes yritä sitä välttää, vaikka näen toisten vaihtamat huvittuneet katseet. He antavat minulle anteeksi, että määrään liinan värin jouluna ja juhannuksena, sillä he onneksi tietävät, ettei se johdu luottamuspulasta.

Töitä pitää poissaolijan takia vähän järjestellä, mutta talossa puoli vuotta ollut ankkuritiimiläinen voi jo ottaa itsenäistä vastuuta monista käytännön töistä. Näitä tarinoita olemme saaneet elää monia. Oli kyse sitten yhdyskuntapalvelun suorittajasta, kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvasta, työkokeilijasta tai opiskelijaharjoittelijasta, käy ajan kanssa niin, että epävarmuus ja varauksellisuus vaihtuvat vähitellen sisäiseksi motivaatioksi ja aloitteellisuudeksi.

Joskus olemme saaneet antaa elämän ensimmäisen kokemuksen myönteisestä palautteesta ja onnistumisesta työssä. Joskus edellisestä arvostuksen kokemuksesta on vierähtänyt vuosia. Vielä useammin olemme ensimmäinen kokemus arjessa mukana elävästä hengellisyydestä. Aamukahvipöydässä luetuista Raamatun jakeista syntyy silloin tällöin keskustelua ja kysymyksiä. Usein koen toteuttavani upseerin kutsumustani konkreettisimmin juuri noissa hetkissä.

Vilkaisen kelloa. Vielä on hetki aikaa. Minun pitäisi harjoitella laulu sunnuntain jumalanpalvelukseen. Olen saanut itsepäisen ajatuksen, että juuri tämä, minulle aika vaikea laulu, kuuluu juuri tänä sunnuntaina laulaa, vaikka ei oikein olisi aikaa harjoitella. Niinpä kuulen itseni sanovan: ”Haluaisin tänään laulaa teille.” Kaikki nyökyttävät ja oikein asettuvat kuuntelemaan. Vakituiselle väelle tällai-

nen käänne aamukahvilla ei ole tavaton, mutta uusi ankkuritiimiläinen näyttää hölmistyneeltä. ”Ei täällä aina ole tällaista”, selitän ja kipaisen hakemaan nuotit toimistostani. Hetken tunnen itseni vähän tyhmäksi.

Kahvilatilassamme on piano ja kitara. Kolmena päivänä viikossa kahvilassa tarjotaan aamupalaa kaikille, yhtenä päivänä viikossa on perhekahvila. Silloin tällöin torstain ja perjantain puuroaamiaisella joku tarttuu kitaraan tai istuu pianon ääreen. Onpa joskus kahvilassa syntynyt spontaani jammailu, kun musisointiin on liittynyt useampia asiakkaita. Musiikilla – varsinkin yhdessä tehdyllä – on hoitava vaikutus. Se on silkkaa lahjaa Jumalalta, ajattelen. Tällä kertaa olen kuitenkin yksin, ja yllättäen minua alkaa jännittää. Painan sormet koskettimille ja tapailen alkusoittoa. Teen pieniä virheitä, mutta jatkan pysähtymättä. Sitten laulu al-

kaa viedä mukanaan. Jossakin vaiheessa melkein unohdan ajan ja paikan.

Kun lopetan, keskittynyt, tiivis tunnelma väreilee kahvilassa vielä hetken. Sitten vapaaehtoiset alkavat liikehtiä. Kello on jo paljon. He kiirehtivät keittiöön. Kohta kahvila avautuu. Minusta tuntuu, että jokin minussakin avautuu. Näen, kuinka joku pyyhkii vaivihkaa liikutuksen kyyneliä. Ravistelen itseni takaisin tähän hetkeen ja kutsun yhden työntekijöistä piipahtamaan toimistossani. On paperiasioita ja haluan kysyä, mitä kuuluu. Tee kupissani on jäähtynyt, mutta sydämessä on lämmin. Päivä voi alkaa.

Kaisu Leino kapteeni

Tampereen osaston johtaja

Kuva:

Kaisu Leino

TeaTterin taikaa

Tampereella

”Taivaallinen verkosto” lavalla ja ”vihasTa rakkauteen – viisi apostolisTa näyTelmää” kirjana

Pelastusarmeijan Tampereen osastolla toimii vireä teatteriryhmä, jota johtaa kersanttimajuri

Lasse Mattsson. Vuodesta 2016 lähtien hän on käsikirjoittanut ja ohjannut kuusi näytelmää, joista viimeisin sai ensi-iltansa marraskuussa. Lassen edelliset viisi näytelmää ovat saaneet myös kirjallisen muodon ”Vihasta rakkauteen – viisi apostolista näytelmää” -kirjassa. Sotahuudolla oli ilo vierailla näytelmän ensi-illassa ja kirjan julkistamistilaisuudessa. Nyt pääsemme tutustumaan maestroon näytelmien takana sekä iloiseen teatteriryhmään.

Tampereen osastolla on jännitystä ilmassa. ”Taivaallinen verkosto” -näytelmän ensi-iltaesitykseen on enää pari tuntia. Näytelmän käsikirjoittaja ja ohjaaja Lasse Mattson on jo täällä, ja ryhmän muut jäsenet hipsivät paikalle moikaten Lassea tullessaan.

Keittiöapulainen ja näytelmän lavastaja Riitta Purola tekee ryhmälle lämpimiä voileipiä. Leipien valmistuessa Lassella on hetki aikaa kertoa, miten teatterin ja Pelastusarmeijan maailmat ovat kohdanneet hänen elämässään.

Herääminen hengellisyyteen ja teatteriin

Teatteri ja Armeija valloittivat Lassen sydämen jo nuorena hänen kotipaikkakunnallaan Uudessakaupungissa.

– Ensi vuonna tulee jo kahdeksankymppiä täyteen! Voitko kuvitella? Lasse nauraa hersyvästi.

– Minulla ei ollut mahdollisuutta käydä koulua kotoa käsin. Perheemme asui

saaressa, ja koulumatka olisi ollut aivan liian pitkä. Asuin seitsemänvuotiaasta lähtien koulukortteerissa, eli vieraan ihmisen luona. Se oli kyllä hyvää kasvatusta, opin tuntemaan monenlaisia ihmisiä. 13-vuotiaana asuin Linda-rouvan ja hänen miehensä luona. Minulla oli tuolloin sellainen hengellisen herätyksen vaihe ja olin käynyt seurakuntia lävitse. Linda-rouva sanoi minulle, että mennään Pelastusarmeijaan. Olin heti myyty!

Samaan aikaan syttyi myös innostus teatteriin.

– En edes ymmärtänyt minkä takia, sillä olin tuolloin niin ujo, etten saanut edes sanaa suustani. Se vain veti puoleensa.

Lasse on kirjailija Volter Kilven sukua. Volterin veli Eero Kilpi oli puolestaan Kansallisteatterin pitkäaikainen näyttelijä. Joten pientä verenperintöä voisi arvailla…

– Teatteriurani alkoi Uudenkaupungin teatterissa, jonne pääsin kahdeksantoistavuotiaana näyttelijäksi.

Armeijassa teatteriharrastusta ei aina katsottu hyvällä: – Siihen aikaan oli sellainen ilmapiiri, että teatteri ja elokuvat olivat syntiä, mutta minä olen aina ollut tällainen oman tien kulkija, Lasse naurahtaa. – En ole koskaan hirveästi kantanut huolta siitä, mitä muut minusta ajattelevat.

Vakuuttava työura

Elämä vei Lassen 22-vuotiaana Tampereen yliopistoon opiskelemaan sosiaalivakuutusta. Siitä tuli Lassen kolmas elämänmittainen polku, hän eläköityi vuonna 2005 Vakuutusyhtiö Turvasta, jossa toimi pitkään korvauspäällikkönä. Ura oli monipuolinen:

– Ratkaisin henkilövakuutuskorvausasioita, kuten työtapaturmia ja ammattitauteja. Toimin myös tuntiopettajana parikymmentä vuotta Tampereen yliopistolla oman työni ohella, sekä viisi vuotta päätoimisena vakuutustieteen lehtorina. Julkaisin myös kaksi oppikirjaa omalta alaltani tapaturmavakuutuksista.

KersanttimajuriLasseMattssonjohtaaTampereen osastonteatteriryhmää,jonkauusinnäytelmä Taivaallinenverkostoonnytesityksessä. Lassenedellisetviisinäytelmääovatsaaneet kirjallisenmuodonVihastarakkauteen –viisiapostolistanäytelmää-kirjassa.

– Olen tehnyt myös toimittajan tehtäviä, sillä toimin myös Turva-lehden päätoimittajana. Opettaja ja toimittaja olivat nuoruuteni toiveammatteja, joten pääsin työurani aikana molempia toteuttamaan. Yksi unelma oli myös papin virka – sitä olen tavallani saanut tehdä täällä Armeijassa! Lasse sanoo hymy huulilla.

Ei rauhaa Paavalilta

Teatteri kulki aikoinaan Lassen mukana Uudestakaupungista Tampereelle.

– Meidän piti yliopistossa tehdä juhlanäytelmä. Kirjoitin, ohjasin ja näyttelinkin mukana. Se oli pasifistinen näytelmä. Sain siitä ajatuksen puolustusvoimissa. Koin, että sotiminen ja toisten tappaminen on niin mieletöntä. Se sai mainiot arvostelut, ja sitä oli muun muassa silloinen sosiaaliministeri katsomassa, Lasse muistelee tyytyväisenä.

Sitten Lassen elämässä tuli pidempi teatteritauko.

– En näytellyt, mutta kirjoitin kyllä näytelmiä pöytälaatikkoon. Niitä on varmasti kymmeniä, mutten en ole niitä pahemmin julkaissut. Yksi on teatterikirjastossa. Siitä pidettiin, mutta en ole tietoinen, onko sitä koskaan esitetty.

Teatteri-innostus vahvistui jälleen 80-luvun lopussa.

– Se oli eräs helteinen kesäkuinen ilta. Olin suihkussa ja mietin Paavalia… onko hänestä koskaan tehty näytelmää? Kuulin sisäisen, lempeän äänen: ” Etkö sinä voisi sitä tehdä?” Uskon, että Jumala puhui minulle. Vastustin ajatusta ensin, mutta ääni ei jättänyt rauhaan. Siinä meni vuosikausia. Tuli kuitenkin tapauksia vastaan, jotka muistuttivat, että näytelmä on edelleen tekemättä. Jumala ei kovistellut minua, vaan ohjasi lempeästi. Eräänä lauantaina 2010-luvun alussa täällä Tampereella silloin, kun Lasse ja Pirjo Vallinsalo olivat täällä johtajina, Lasse saarnasi kerran Paavalista. Se herätti minut, olin aivan jättänyt näytelmän unholaan! Etsin Paavalista käsiini kaiken mahdollisen tiedon. Tämä koko apostolisten näytelmien sarja juontaa innoituksensa tähän.

Apostolien viemää

Ensimmäinen näytelmä ”Paavali – vihasta rakkauteen” sai ensi-iltansa 2017. – Siinä oli toistakymmentä näyttelijää ja suuria joukkokohtauksia. Ohjasin ja näyttelin itsekin siinä mukana. Se oli vaan niin tavattoman pitkä, että minun oli jaettava se kolmeen tunnin mittaiseen osaan. Aihe sai minut niin valtoihinsa, etten malttanut lopettaa, Lasse nauraa.

Seuraavan ”Johannes”-näytelmän keskiössä olivat apostoli Johannes ja Mozart – Todella rakastan Mozartin musiikkia, Requiem on yksi maailmanhistorian kauneimpia sävellyksiä. Sijoitin näytelmän Wieniin syksyllä 1791. Mozart säveltää vimmatusti tietäen aikansa olevan lopuillaan. Hänelle ilmestyvät Jeesuksen äiti Maria, Johannes Salome-äitinsä kanssa, Pietari sekä Magdalan Maria. Näytelmä on hyvin koskettava, ja se päättyy vaikuttavasti Mozartin kuolemaan. – Minulle on tyypillistä näytelmissäni erilaiset aikakerrostumat. Rikon ajan logiikkaa, mutta nähtävästi onnistuneesti, kun kukaan ei ole kommentoinut, että tarinaa olisi vaikeaa seurata, Lasse iskee silmää. – Tällä tehokeinolla saadaan evankeliumin tapahtumat hyvin eläviksi.

Kolmas apostolinen näytelmä oli ”Pietari – toivon apostoli”

– Tässä näytelmässä tavallinen seurakunta pitää kokousta. Kesken viikkopalaverin seurakunnan tiedottajan kännykkään tulee viesti, että suuri kansainvälinen megaevankelista on tulossa käymään kahden viikon kuluttua. Alkaa kauhea tohina ja pohdinta, kuka tämä on? Lähistöllä on saari, jossa asuu kalastajapariskunta. Heidän luokseen saapuu tuntematon mies, joka toivottaa rauhaa taloon. Hän

Tampereen osaston teatteriryhmä: näyttelijät Päivi Antila ja Marianne Rosvall, äänivastaava, pelastussotilas Matias Kumpulainen, näytelijät Lahja Leppäkorpi

jää vieraaksi ja paljastaa myöhemmin itsensä Pietariksi niin kalastajille kuin seurakunnallekin.

Neljäs näytelmä oli ”Kristuksen kirkkaus”.

– Halusin siihen naisille tasa-arvoiset roolit. Näytelmässä kolme naista: rikostoimittaja, poliitikko ja taiteilijapappi ovat ystäviä keskenään ja tapaavat viikoittaisilla kahvikekkereillä. Yhtenä kertana naiset pohtivat, ovatko ihmiset pohjimmiltaan hyviä vai pahoja. Heidän luokseen ilmestyvät kolme apostolia: Paavali, Pietari ja Johannes. He kuljettavat näitä naisia, tutustuttaen heitä ihmisyyden synkempiin puoliin. Lopussa naiset kohtaavat Jeesuksen.

Viides näytelmä on ”Jeesus kaikki kaikessa”. Tämä sai inspiraationsa maailman pysäyttäneestä koronapandemiasta keväällä 2020.

– Se oli niin epätodellista aikaa. Tarina kertoo kolmesta huippututkijanaisesta, jotka saavat Globaalilta Tiedekeskus Utopialta haasteen luoda uusi uljas maailma. He luovat tietoverkon, joka yhdistää maailman kaikki ihmiset. Kaikki ymmärtävät toisiaan, terveysteknologia tunnistaa ja poistaa sairaudet, ja maailmanhallitus hallitsee. Apostolit saapuvat tutkijoille ja näyttävät, miten ihmisten ahneus on pilannut maailman ja

Jumala on ainoa, joka voi luoda täydellisen maailman.

Lavastaja Riitta Purola nostelee hyvältä tuoksuvia leipiä esille. Lasse huomauttaa, että Riitta teki tässä näytelmässä upeaa työtä.

– Tietoverkossa on laatikoita, jotka symboloivat meidän ihmisten luomia asioita, kuten koulutusta, hallintoa ja uskontoa. Apostolit yksi kerrallaan hävittävät nämä laatikot, sillä kun Jumalan valtakunta tulee täydelliseksi, niin emme tarvitse enää näitä ihmisten tekemiä laatikoita.

– Itse tietoverkon loin vanhasta sateenvarjosta, kankaasta ja led-valoista. Sateenvarjon avautuessa tietoverkko avautui ja valot syttyivät, ja sulkiessa sulkeutui, Riitta kertoo hymyillen.

– Riitalla on upeita ideoita ja taitavat kädet! Lasse sanoo.

Viisikko kirjan kansien väliin ”Vihasta rakkauteen – viisi apostolista näytelmää” -kirja kokoaa viisi edellä mainittua näytelmää samoihin kansiin. Kirjan takakansi tiivistää asian hienosti: ”Kirja sisältää viisi voimakasta näytelmää, joissa mukana ovat apostolit Paavali, Pietari ja Johannes sekä tietysti kaiken keskus, Jeesus. Näytelmät eivät kuitenkaan tyydy vain kuvittamaan Raamatun kertomuksia, vaan tuovat Raamatun henkilöt

tämän ajan ihmisten ja heidän elämänmenonsa keskelle. Tämä kahden maailman välinen dialogi avaa oivaltavia ja syvällisiä näkökulmia Raamattuun ja nostaa esiin ajatuksia ja totuuksia, jotka ovat yhtä ajankohtaisia tänä päivänä kuin apostolien aikana.”

Tiedustelen Lasselta, mikä inspiroi hänet tähän projektiin.

– Olemme tehneet näitä näytelmiä vuosia, ja on mahdollisesti toisia seurakuntia tai teattereita, jotka voisivat tehdä omannäköisiä versioita näistä näytelmistä. Olisi hienoa, jos kristillinen teatteri leviäisi laajemmallekin.

– Kun kapteenit Riku ja Kaisu Leino aloittivat täällä johtajina, puhuin heille asiasta, ja he innostuivat tästä. Kiitos heille työstä, jota ovat tehneet. Olen todella ylpeä siitä, että Pelastusarmeija suostui kirjan julkaisuun. Näytelmäkirjoja kun julkaistaan harvoin, Lasse iloitsee. Taivaallinen verkosto

Uusin näytelmä ”Taivaallinen verkosto” on jatkoa edelliselle näytelmälle ”Jeesus kaikki kaikessa”. Edellisessä näytelmässä tiedenaisten elämäntyö tuhottiin. Nyt tarina kertoo siitä, mitä heille tämän jälkeen tapahtuu. Mitä tapahtuu, kun elämältä lähtee tarkoitus? Luoko se tilaa uudelle?

Leppäkorpi ja Jarno Puusniekka, ohjaaja-käsikirjoittaja, kersanttimajuri Lasse Mattsson, näyttelijät Asko Peltonen ja Kimmo Hongisto sekä lavastaja Riitta Purola.

Vas. Taivaallinen verkosto -näytelmän tiedenaiset Jeesusmarssilla. Näyttelijöinä Marianne Rosvall, Päivi Antila ja Lahja Leppäkorpi.

Oik. ylh. Jarno Puusniekka eläytyy rooliinsa.

Oik. alh. Kimmo Hongisto, Jarno Puusniekka ja Asko Peltonen veneilemässä rooleissaan poliitikkona, elokuvaohjaajana ja psykologina.

– Ajattelen, että tässä maailmassa on paljon ihmisiä, joilta voi elämän pohja pudota. Terveys ja työ voi mennä, perhe ja ihmissuhteet pettää. Kaikki, johon ihminen on rakentanut turvallisuutensa, voi sortua. Mitä sen jälkeen? Uskon, että moni ihminen voi samaistua näihin meidän tieteilijöihimme, Lasse toteaa.

Edellisiä näytelmiä on esitetty Pelastusarmeijan Tampereen osaston lisäksi muissa kirkoissa ja paikoissa. Tämäkin näytelmä on jo esitetty Hämeenlinnan osastossa, ja maaliskuussa on luvassa esimerkiksi näytös Kulttuurikeskus Laikussa Tampereella.

Ensi-iltaan on enää tunti, ja näytelmäryhmä on kerääntynyt nauttimaan pöydän antimista. Nyt meillä on mahdollisuus tutustua tähän hyvähenkiseen harrastajateatteriryhmään.

Pisimpään mukana on ollut Jarno Puusniekka, jolla on ollut Lassen kanssa yhteistyötä jo Pelastusarmeijan teatteriryhmää edeltävältä ajalta yhteisessä draamaryhmä Hiilloksessa.

– Yhteydessämme oli kymmenisen vuotta hiljaiseloa, kunnes Lasse ottikin yhteyttä ja kysyi minua nuoren Paavalin rooliin. Siitä lähtien olen ollut mukana kaikissa. Nämä ovat mielekkäitä projekteja, sillä näissä on suuria tunteita. Saa antaa itsestään paljon.

Jarno arvostaa sitä, etteivät näytelmät ole liian selitettyjä.

– Mielestäni näytelmät eivät saa olla liian läpipureskeltuja, vaan katsojalla pitää olla vapaus miettiä ja tulkita asioita. Katsojat puolestaan tekevät jokaisesta näytelmästä erilaisen, he antavat meille tekijöille tarvitsemamme energian.

Asko Peltonen on tuntenut Lassen myös pitkään. Hän toimi 40 vuotta Tampereen Tuomiokirkossa pappina.

– Lasse pyysi minua mukaan ensimmäiseen apostoliseen näytelmään, ja siitä asti olen roikkunut porukassa mukana, Asko sanoo hymyillen. Hän toimii Lasselle myös ”kriitikkona”: – Lasse on aina lähettänyt käsikirjoituksensa minulle, ja sitten kommentoin sitä. Ne ovat kyllä niin hyvin tehtyjä, ettei niitä tarvitse pahemmin peukaloida. Lasse on selkeästi systemaatikko, hän tekee nämä hyvin valmiiksi päässään.

Kimmo Hongisto esittää näytelmässä poliitikkoa. Näytelmä on hänelle kolmas. – Olen käynyt Pelastusarmeijalla kymmenisen vuotta. Lasse kyseli mukaan, ja suostuin. Itse suhtaudun tähän huumorilla, sillä tämä on niin erilaista kuin arkielämäni rakennushommissa. Ei tästä minulle leipätyötä tule, kunnioitan näyttelijöitä ja annan arvostusta heille, Kimmo naurahtaa.

Aiemmin mainittu Riitta Purola on vastannut lavastuksesta. Riitta säteilee iloa ja intoa: – Olen saanut vapaat kädet. On aivan ihanaa keksiä lavastusratkaisuja. Lavasteiden on oltava helposti siirrettäviä ja kuljetettavia, niin se on tuonut oman mielenkiintoisen haasteensa. Tämä on ollut huisin hauska juttu!

Riitalle Pelastusarmeija on tuttu juttu jo lapsuudesta: – Asuin lapsena Riihimäellä. Siellä oli keltainen Pelastusarmeijan rakennus. Kuulimme ystävättäreni kanssa tästä talosta kovin iloista rummunpärinää ja laulua! Pujahdimme salaa salin takaosaan katselemaan. Joku tädeistä huomasi meidät ja sanoi: ”Oi kuulkaas tytöt, kun tulitte noin reippaasti sisälle, niin tulkaa tänne.” Saimme tädiltä kiiltokuvia, ja olimme aivan otettuja.

Nyt viimeisen seitsemän vuoden ajan Riitta on ollut apuna Tampereen osaston keittiössä.

– Kaksi kertaa viikossa puuroaamiaisella ja sen lisäksi on erinäisiä kahvituksia. Oli myös mukavaa, että sain tälle ahkeralle ryhmälle tehdä vähän purtavaa. Viihdyn täällä.

Pelastussotilas Matias Kumpulainen hoitaa tekniikan, johon kuuluvat musiikki ja valaistus. Tekninen puoli on hyvin tärkeä, koska se elävöittää esityksiä.

– Olin myös ensimmäisessä näytelmässä joukkokohtauksessa mukana. Kivitettävänä, Matias heittää ja saa koko ryhmän nauramaan.

– On ollut mukava katsoa, kun muut näyttelevät. Äänipuolella on haasteensa silloin, kun esitämme tätä muualla. Jokaiseen paikkaan pitää keksiä omat ratkaisunsa.

Viimeisinä, muttei vähäisimpinä ovat uuden näytelmän keskiössä olevat huippututkijanaiset. Heitä näyttelevät Päivi Antila, Marianne Rosvall ja Lahja Leppäkorpi. Päivi on ryhmän ”untuvikko”.

– Tulin uutena mukaan. Tämä on ollut todella antoisa projekti. Meillä on ollut mahtava yhteishenki. Yhtään en kadu, että lähdin mukaan, Päivi naurahtaa. – Tämä on herättänyt jälleen intohimoni näyttelemiseen.

Mariannelle tämä on Lassen näytelmistä kolmas.

– Tämä on ollut huiman hieno retki ja olen nauttinut tästä matkasta. Olen ollut harrastajateatterilainen pitkään, ja tämä ryhmä on sopinut minulle kuin nenä päähän. Täällä saa haastaa itseään ja kaivaa itsestään asioita, joita ei välttämättä kohtaa normaalielämässä. Täällä saa tulkita vahvalla tunteen palolla. Lasse on myös erinomainen ohjaaja, hän osaa lempeästi ohjata oikeaan suuntaan kuitenkin samalla antaen näyttelijöille

tilaa olla omia persooniaan. Tämä on meidän tapamme palvella ihmisiä, Marianne toteaa ja jatkaa: – Toivon, että katselijat löytävät tästä näytelmästä valoa ja toivoa paremmasta. Ja voihan sitä löytää vaikka Jeesuksen, ken tietää!

Lahja on ollut kaikissa apostolisissa näytelmissä mukana. Lasse bongasi hänet mukaansa eräästä torstaitapahtumasta hänen lausuessaan runoja.

– Yhdyn Mariannen ajatukseen näytelmän tavoitteesta. Vaikka maailma romahtaisi, niin aina voi löytää uusia reittejä elämään. Aina on toivoa.

Tarina jatkuu

Tampereen osastoon on saapunut mukava joukko katselijoita paikalle. Yleisö hiljenee, kun näyttelijät nousevat lavalle. Kohtaus alkaa hautausmaalta… hyvästinä päähenkilöiden uudelle uljaalle maailmalle. Taustalla soi Chopinin Kevätvalssi. Paljastamatta juonesta enempää näytelmässä seurataan huippututkijakolmikon matkaa läpi häpeän, surun, sovituksen ja riemun. Tämä kannattaa tulla itse kokemaan!

Lähtiessäni kysyn Lasselta, että muhiiko maestron mielessä jo jatkoa.

– Oi kyllä! Viime kesänä syntyi jo ajatusta seuraavalle näytelmälle. Vuosikelloni toimii niin, että kesällä ja syksyllä pohdin teemoja ja työstän kokonaisuutta

päässäni. Kirjoitusvaihe on alkukeväästä, ja useasti se kestää vain kolmisen viikkoa. Voin paljastaa, että seuraava näytelmä jatkuu jälleen siitä, mihin tämä päättyi. Joten tule katsomaan tämä ja ensi vuonna seuraava! Lasse huikkaa ovelta.

Toni Kaarttinen

Kuvat: Toni Kaarttinen Kirjan kansi: Riku Leino

Vihasta rakkauteen

– viisi apostolista näytelmää

Kirjaa voi tiedustella Tampereen osastolta: osasto.tampere@pelastusarmeija.fi

Taivaallinen verkosto – tulevia näytöksiä:

3.3. Kulttuurikeskus Laikku, Tampere Muita näytöksiä myös tulossa, seuraa Pelastusarmeijan Tampereen osaston ilmoittelua ajankohdista.

Tampereen osasto:

Pelastusarmeija.fi/tampere facebook.com/PATampere

Ohjaaja-käsikirjoittaja Lasse Mattsson vastaanotti kukkia lavastaja Riitta Purolalta. ”Kukat” ovat Riitan itse valmistamia.

kitaravirTuoosi ja oman taivastien kulkija jukka Tolonen

Jukka Tolonen on suomalaisen rock- ja jazzmusiikin kitaralegenda. Hän saavutti suurta kotimaista ja kansainvälistä menestystä ja arvostusta progressiivista rockia soittavassa Tasavallan Presidentissä ja omalla soolomateriaalilla. Lisäksi hän on soittanut monissa muissa nimekkäissä kokoonpanoissa.

Menestyksellä on kuitenkin ollut kääntöpuolensa, ja jo teininä päihteet veivät nuorta miestä.

Huumekierre eskaloitui psykooseihin, puukotukseen ja vankilatuomioon. Noina elämän synkimpinä hetkinä

Herra näytti kuitenkin valonpilkahduksen. Tänä päivänä Jukka iloitsee eheytyneestä elämästä vailla päihteitä ja täynnä Jumalan rakkautta.

– Kotiani en voi harhapoluistani ja päihdeongelmistani syyttää, Jukka Tolonen aloittaa haastattelun. Legendaarisen muusikon äänestä ja olemuksesta välittyy nyt rauha.

Jukan lapsuus oli hyvää ja onnellista. Perhe asui Etelä-Helsingissä. Jukan isä oli toimitusjohtajana Suomen Matkailuyhdistyksessä, ja hänen äitinsä oli kotiäiti ja Uuden Suomen pakinoitsija. Jukalla oli kolme isosiskoa. – Minä olin kuopus, hiukan piloille hemmoteltukin, Jukka sanoo hymyillen.

Perhe oli musikaalinen, ja Jukka sai kosketuksen pianoon jo kuusivuotiaana.

– Kolme siskoani olivat kaikki käyneet pianotunneilla, ja niin jouduin minäkin. En silloin oikein pitänyt siitä, Jukka myöntää. – Nyt olen kiitollinen noista tunneista. Nivelreuman estäessä kitaransoiton pystyn palvelemaan seurakunnassa pianistina.

Jukan ensimmäisiä muistikuvia musiikin lumovoimasta oli pieni soittorasia, joka soitti Mozartin menuettia. Hän ihastui melodiaan. Musiikkivaikutteita nuori Jukka sai niin äidiltään kuin siskoiltaankin.

– Äitini lauloi minulle amerikkalaisia ikivihreitä, ja siskoni kuuntelivat huoneissaan Elvistä, Paul Ankaa ja Tommy Steeleä. Paul Ankan Diana ja Elviksen I want you, I need you, I love you ovat jääneet erityisesti mieleen.

Beatlesit löivät läpi. Televisiosta tuli samoihin aikoihin Ricky Nelson Show, missä Nelson soitti teräskielistä akustista kitaraa. Nämä molemmat tekivät kymmenvuotiaaseen lähtemättömän vaikutuksen.

– Mielestäni se instrumentti oli niin jännän näköinen! Beatleseista kolmella oli kitarat. Tykästyin heihin valtavasti. Yhdestoista syntymäpäiväni lähestyi, ja kinusin isältäni kitaraa lahjaksi. Sain ruotsalaisen teräskielisen, akustisen Levinin, Jukka muistelee.

– Siitä alkoi pohjaton, innokas opettelu. Yhden kerran kävin kitaratunnilla. Sen tunnin aikana keskityttiin lähinnä kitaran virittämiseen. Muutoin opettelin itsekseni. Katselin Beatlesin valokuvista, miten he pitivät sormia soittaessaan. Sain myös ensimmäisen oman levyn, joka oli Beatlesien Twist and Shout

Opettelin soittamaan nuo kolme sointua, Jukka naurahtaa.

Nopea menestys ja kattava ura

Jukan syntymäpäivä oli ollut huhtikuussa, niin ensimmäinen bändi oli pystyssä jo kesällä. Yhtyeen nimi oli The Cousins (Serkukset), ja sen muodostivat Jukan lisäksi hänen serkkunsa Heikki ja Pirkko Virtanen

– Minulla oli jo sävellyksiä, jotka olin muutaman nuotin tiedoillani tehnyt. Pirkko teki sanat. Pidimme kesällä konsertin mökin pihalla. Kävimme syksyllä myös Electrovoxin Vihreällä oksalla -tilaisuudessa, jossa etsittiin uusia, nuoria kykyjä. Tilaisuutta johti kapellimestari, tuottaja Ossi Runne. Hän kannusti meitä kovasti, muttei kuitenkaan tehnyt kanssamme sopimusta. Olimme todella nuoria, mutta meillä oli kova halu ja yritys.

Seuraavana vuonna Pirkko j äi syrjään, kolmanneksi soittajaksi tuli Sakari Lohi. Hän soitti rumpuja, ja Heikki vaihtoi kitaran bassoon. Bändin nimeksi tuli Dust.

– Meillä oli ensimmäinen oikea keikka, kävimme soittamassa ranskalaisessa koulussa.

Jo viisitoistavuotiaana Jukka Tolonen pääsi oikeaan keikkabändiin Arto Sotavalta & The Rogues. Heidän kanssaan hän pääsi levyttämään ensi kertaa. Aika yhtyeessä jäi kuitenkin ly -

hyeksi, kun seuraavana vuonna Jukka keksittiin Kirkan Trioon. Tätä seurasivat lyhytaikaisesti Kirka’s Okolana River Bottom Band ja Eero Raittisen Eero & The Help. Jälkimmäisessä Jukka tutustui rumpali Vesa Aaltoseen , jonka kanssa hän perusti Tasavallan Presidentin.

– Pyysimme Måns Groundstroemin basistiksi, ja hänen ehdotuksestaan kutsuimme Frank Robsonin Englannista solistiksi. Juhani Aaltonen toimi saksofonistina. Halusimme yhdistää musiikissamme rockia ja jazzia.

Soittamisen ohella Jukka suoritti keskikoulun ja lukion loppuun.

Jukka Tolonen sai ensimmäisen kitaransa 11-vuotiaana. Siitä alkoi kattava, elämänmittainen ura.

– Itseäni kiinnosti vain musiikkihommat, mutta tein sen äitini vuoksi. Hän piti opiskelua tärkeänä. Olin myös hetken aikaa Sibelius-Akatemiassa, mutta en ottanut sitä niin tosissani, kun siihen aikaan meillä oli jo Tasavallan Presidentti ja olimme saavuttaneet jo menestystä.

Tasavallan Presidentti perustettiin 1969, ja jo saman vuoden syksyllä yhtye julkaisi ensimmäisen levyn. Yhtye keräsi nopeasti huomiota niin Suomessa kuin kansainvälisestikin.

– Olimme ensimmäinen suomalainen bändi, joka oli päässyt Englantiin kiertueelle.

Samoihin aikoihin Jukka menestyi myös sooloartistina. 1971 hän julkaisi ensimmäisen soololevynsä Tolonen! Yleisradio valitsi sen vuoden levyksi, ja Jukka sai levystä myös valtion tunnustuspalkinnon.

– Tämä kaikki nousi salakavalasti päähän. Tämä oli varmasti yksi syy elämäni myöhemmille vaiheille... Ylpeys käy lankeemuksen edellä, sanotaan Raamatussakin. Tänä päivänä rukoilen, että Jeesus suojelisi ylpistymiseltä. Hengellinen ylpistyminen on yksi paholaisen keinoista.

Tasavallan Presidentti hajosi 1975, ja vuotta myöhemmin perustettiin Jukka Tolonen Band. Yhtyeeseen kuului ruotsalainen Coste Apetrea, jonka kanssa Jukka teki ohessa musiikkia akustisena kitaraduona. Hänellä oli toinenkin akustinen kitaraduo tanskalaisen Christian Sievertin kanssa.

80-luvulla huumeet alkoivat ottaa valtaa Jukan elämässä, mutta hän kykeni soittamaan ja esiintymään. 80-luvulla hän soitti kansanmusiikkia, jazzia ja progressiivista rockia yhdistävässä Piirpaukessa ja ruotsalaisessa Bill’s Boogie Bandissa. Jukka asui parikymmentä vuotta Ruotsissa, ja noihin vuosiin

sisältyivät myös kokoonpanot Jukka Tolonen Trio ja Indians of Justice. Suomeen palattuaan Jukka esitti akustista kitaramusiikkia Raul Mannolan ja Timo Lehdon kanssa Quitarras Del Norte -yhtyeessä sekä tulkintoja John Coltranen musiikista oman kokoonpanonsa Cooltrainin kera.

Elämän pohjakosketus

Jukan ura oli menestyksekäs, mutta tummia sävyjä elämäntarinaan toivat päihteet. Askel kerrallaan ne valtasivat elämän yhä pahemmin. Päihteidenkäytön juuret ulottuivat jo teini-ikään.

– Ensimmäiset huumekokeilut minulla oli jo kolmetoistavuotiaana, poltettiin pilveä ystävän kanssa jossain kellarissa. Minua myös kiehtoi, kun ihmiset joivat. Meillä oli kotona komero, joka toimi baarikaappina. Kävin sieltä salaa ottamassa naukkuja.

Kun Jukka oli viisitoistavuotias, hänen isänsä kuoli. Samoihin aikoihin siskot olivat muuttamassa pois kotoa.

– Kukaan ei ollut pitämässä minua kurissa. Alkoholi alkoi ottaa minusta valtaa. Väärennetyn henkkarin ja musiikkikeikoista saatujen omien tulojen myötä kävin läheisessä pubissa kaljalla.

Hippiaika valtasi maailmaa, kuten myös Tasavallan Presidentti.

– Hippiajassa oli hyvääkin – rauhaa ja rakkautta – mutta kääntöpuolena olivat huumeet ja vapaa seksi. Ystäväpiirissä oli ihmisiä, jotka tutustuttivat minut pilven ohella LSD:hen ja muihin vahvempiin huumeisiin.

Jukka avioitui Tanjan kanssa ja parille syntyi lapsi, Dimitri. Musiikillista menestystä satoi, ja asiat pysyivät hallinnassa kolmekymppiseksi. Sen jälkeen asiat alkoivat riistäytyä käsistä. Jukalle tuli avioero vuonna 1985, ja hänen äitinsä kuoli samana vuonna.

– Silloin aloin käyttää amfetamiinia.

Jukka teki huumepäissään taloudellisesti huonon päätöksen ja takasi Piirpaukesta kertovan dokumenttielokuvan. Hän menetti yksiönsä ja säästönsä. Jukka tutustui toiseen vaimoonsa Liisaan. He muuttivat Kööpenhaminaan. Parille syntyi tytär Helmi. Sieltä perhe muutti Ruotsiin, jossa syntyivät Toivo ja Onni

– Noina vuosina retkahdin huumeisiin entistä pahemmin, olin uskoton, ja yhden illan jutun myötä sain aviottoman lapsen, Simon in. Olen saanut häneen nyt myöhemm ällä iällä kontaktin. Jumala on paljon eheyttänyt rikkinäisiä asioita elämässäni. Herra on hyvä ja armollinen.

Syrjähyppyä seurasi avioero, ja huumeiden käyttö vain lisääntyi. Jukka menetti asuntonsa maksamattomien vuokrien takia. Hän vietti öitä kavereiden nurkissa ja taivasalla. Musiikkikeikat toivat hänet Suomeen, ja hän palasi lahden tälle puolelle.

– Pystyin vielä Suomessakin keikkailemaan, mutta olin täysin amfetamiinin orja. Valvoin, ja hermoni olivat aivan riekaleina.

– Olin enemmän tai vähemmän jatkuvassa psykoosissa nämä vuodet. Jouduin useammankin kerran pidätetyksi ja viedyksi Urheiluhallin juoppoputkaan, kun olin psykoosissa kuvitellut, että ihmiset vainoavat minua. Koin heidät uhkana ja ”ammuin” heitä kännykällä, jotta menisivät pois. Oli viiden viikon jakson Hesperian suljetulla osastollakin, Jukka muistelee näitä elämänsä synkimpiä aikoja.

Kaikki eskaloitui vuonna 2006 törkeään pahoinpitelyyn ja sitä seuranneeseen vankilatuomioon. Ensimmäisen kerran hän oli ollut vankilassa kolme vuotta aiemmin Ruotsissa. Hän istui rattijuopumuksesta kuukauden.

Jukka Tolonen Tasavallan Presidentin kitaristina esiintymässä vuoden1971 Ruisrockissa.

– Meillä oli Tasavallan Presidentin paluukiertue ja levy. Keikan jälkeen meille tuli naisystävän kanssa erimielisyyttä, ja puukotin häntä. Se oli minun täydellinen pohjakosketukseni. Ollessani poliisivankilassa pidätettynä rukoilin ensimmäistä kertaa kunnolla Jumalaa. Pyysin apua ylhäältä… mutten itselleni, vaan puukottamalleni naiselle. Tunsin, että vaikka olin menossa kadotukseen, Herra kuitenkin kuuli minut.

Herralla on tekijänoikeus

Tämä rukous oli se käänteentekevä hetki, kun Jukan matka pimeydestä valoon alkoi. Usko ja kristillisyys eivät olleet hänelle kuitenkaan vieraita konsepteja.

– Kotimme oli kristillinen, vaikkakin kirkossa käynti rajoittui jouluun ja pääsiäiseen. Äitini opetti myös iltarukoilemaan. Muistan jo lapsena, etten voinut ymmärtää sitä, että tietoisuus loppuisi. Enkä sitä vieläkään pysty hyväksymään. Pidin lapsena myös Bachin musiikista, ja vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, että Bach on omistanut koko tuotantonsa Jumalalle. Hänen musiikissaan kuuluu Jumalan majesteetillisuus ja rauha.

Aikuisena Jukan ajatusmaailmaan sekoittui intialaisia filosofioita.

– Olin Beatles-fani, ja Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Bandiin he olivat tehneet intialaisen biisin Within You, Without You. Sen myötä innostuin intialaisesta musiikista. Olin viehtynyt hindulaisuudesta, Krishna-liikkeestä ja buddhismista. Myös ajatus jälleensyntymästä kiehtoi.

Tasavallan Presidentin hajotessa 1975 Jukka oli henkisesti kovilla, sillä tehdyt synnit painoivat mieltä, vaikkei hän pystynytkään kieltäytymään kiusauksista.

– En ymmärtänyt sellaisia perusasioita, miten tärkeää on olla rehellinen ja uskollinen. Viimeisellä Tasavallan Presidentin kiertueella petin vaimoani. Koin, että olin erkaantunut Jumalasta. Synti oli erottanut minut Jumalasta. Vasta nyt uskossa olen ymmärtänyt rehellisyyden ja uskollisuuden täyden arvon. Siksi minua ei saa lupaamaan helpolla mitään, sillä haluan pitää lupauksista kiinni.

Palataan kuitenkin hetkeen, jolloin Jukka kääntyi rukouksessa Herran puoleen. Jukka sai kahden vuoden ja kolmen kuukauden tuomion törkeästä pahoinpitelystä. Siitä hän istui kahdeksantoista kuukautta. Puukotuksen ja vankilatuomion välillä ehti kulua melkein kaksi vuotta.

– Vankilassa annoin elämäni täysin Jeesukselle. Vankeutta odottaessa käytin huumeita, mutta taivasasiat olivat jatkuvasti mielessäni. Vankilassa jätin päihteet pois. Sain olla Herran tiukassa, mutta rakkaudellisessa puhuttelussa. Olin niin huonossa kunnossa, ettei minua kelpuutettu edes töihin. Vierailulle tuli vankilalähetti Väinö ”Väiski” Ahola, ja hän näki minut tällaisena yksinäisenä kalpeana haamuna. Hän pyysi minut Raamattupiiriin. Heti ensimmäisellä kerralla hän kysyi, haluanko antaa elämäni Jeesukselle. Hetken arastelun jälkeen rohkaistuin, sillä ollessani itse oman elämäni herra asiat olivat menneet aina vaan huonommin. Ajattelin, että luojana Herralla on minuun tekijänoikeus. Vastasin kyllä, ja se oli elämäni mullistavin asia. Siitä lähti minun todellinen toipumiseni ja parantumiseni.

Jumalan

eheyttävä voima

– Vankilasta vapauduttuani Väiski ajoi minut suoraan vankilasta Myyrmäen helluntaiseurakuntaan, Jukka kertoo.

”Ajattelin, että luojana Herralla on minuun tekijänoikeus.

Vastasin kyllä, ja se oli elämäni mullistavin asia. Siitä lähti minun todellinen toipumiseni ja parantumiseni.”

Tavallinen arki tuo Jukalle tänä päivänä rauhaa. – Olen eheytynyt elämässäni ja ihmissuhteissani. Saan elää normaalia, hyvää elämää.

8

– Liityin sinne ja kävin kasteellakin. Vahdoin kuitenkin melko pian Helsingin Siion-seurakuntaan, koska minulle avautui mahdollisuus palvella musiikin voimalla. Siellä olen ollut yli kymmenen vuotta.

Jukka on tehnyt katuevankeliointia yhdessä Ali Niemelä n kanssa. Ali on entinen rikollinen ja huumeidenkäyttäjä. Jukka on tehnyt myös vankilalähetystä sekä päihdetyötä.

– Olen käynyt jakamassa tarinaani ja todistamassa Herran voimasta.

Vuonna 2014 Lasse Keso teki Jukka Tolosesta dokumenttielokuvan ”Tolonen”, joka kertoi Jukan musiikista ja elämästä, unelmista ja niiden romahtamisesta, luopumisesta ja uuden löytämisestä.

– Ajatus oli aluksi kauhistus. Olin niin häpeissäni tapahtuneesta, en halunnut näyttää naamaani enää missään. Pohdin jo tosissani Valamon luostariin munkiksi lähtemistä. Herra puhui minut kuitenkin ympäri. Huumeiden käyttäjänä olin ollut huono esimerkki nuorille ja nyt dokumentin kautta voisin näyttää, mitä siitä seuraa. Nyt myöhemmin olen ymmärtänyt myös, miten olen ollut esimerkki Jumalan korjaavasta ja eheyttävästä voimasta.

Musiikki on pysynyt Jukan elämän kantavana voimana myös uskoontulon jälkeen. Hän on julkaissut kaksi virsialbumia: Juudaan Leijona (2011) ja Valmistu Herran kansa (2014). Jukka esiintyi poikansa Dimitrin ja hänen vaimonsa kanssa Juudaan Leijona -kokoonpanossa.

– Vankilassa sain mukavalta naispastorilta virsikirjan selliini. Kävin sen läpi pariin kertaan hyräillen kaikki säkeistöt läpi. Sain niistä hengen ravintoa. Herra puhui minulle, että minun olisi tehtävä virsilevy.

– Minulla ei ole ollut paljon näkyjä, mutta näin, että olen soittamassa virsiä Tavastian lavalla. Se toteutui. Toinen näky oli, että laulan ortodoksisia liturgialauluja Uspenskin katedraalissa, ja sekin toteutui toisen virsilevyn myötä. Valmistu Herran kansa -levyn päärunko koostuu näistä liturgialauluista. Siinä on myös kolme omaa sävellystäni: Psalmi 93, Marian kiitosvirsi ja Jeesus, Jumalan karitsa.

Tänä päivänä Jukka on mukana seurakuntansa Nardus-kuorossa. Lisäksi kahden uskonsisaren, Anjan ja Anjun kanssa Jukalla on Jaa Trio. He ovat esiintyneet seurakunnissa, ruoanjakotilaisuuksissa ja päihdehoitoloissa. Jukka soittaa myös bassoa Jukka Leppilammen Armon Combo -kokoonpanossa.

Maallinenkaan musiikki ei ole täysin unohtunut: – Meillä on jazzkvartetti kitaristi Lasse Keson, rumpali Vesa Lapinkeron ja pianisti Antti Utriaisen kanssa. Soitamme jazzklubeilla. Sen lisäksi olen vierailevana basistina Vesa Aaltonen Prog Bandissa. Esitämme muun muassa Tasavallan Presidentin vanhoja kappaleita. Esiinnyimme juuri toissa päivänä Tavastialla, Jukka sanoo hymyillen ja jatkaa: – Minulle hyvä rock ja jazzmusiikki on taidetta. Se ei riitele uskon kanssa. Jumalan lahjaahan kaikki taide on.

Ilta tummenee, ja on aika lopetella mielenkiintoista ja vaikuttavaa haastatteluhetkeä. Tiedustelen Jukalta, millaiset asiat tuovat hänelle tänä päivänä iloa ja rauhaa.

– Se, että olen eheytynyt elämässäni ja ihmissuhteissani. Minulla on hyvät välit molempiin ex-vaimoihini ja lapsiini. Minulla on viisi ihanaa lastenlasta. Saan elää normaalia, hyvää elämää. – Jumala kantaa minua. Koen tärkeäksi rukoilla ja lukea hiukan Raamattua joka aamu. Palvelutehtäväni seurakunnassa on mielekästä, siellä saan olla uskovien yhteydessä. Näin pysyn oikealla tiellä. Paholainen hämmentää maailmaa monella eri tavalla. Jumala kuitenkin rakastaa meitä kaikkia. Siksi on tärkeää rukoilla, että yhä useammat löytävät Kristuksen äärelle.

Erotessamme Jukka kertoo vielä, miksi antoi mielellään haastattelun Pelastusarmeijan lehdelle:

– Arvostan, miten evankelioimisen ohessa teette myös konkreettista hyvää. Nuorena aikuisena näin kerran Stockan kulmalla pelastussisaria soittamassa kitaraa ja laulamassa ihmisten kulkiessa ohitse. Muistan pohtineeni: ”Mitä jos nuo ovatkin oikeassa?” Jukka naurahtaa. – Nyt tiedän, että he olivat. Siunausta työhönne ja elämäänne!

Toni Kaarttinen

Kuvat: Toni Kaarttinen, Museovirasto: Heikki Innanen

minä & pelasTusarmeija

Työntekijöitä, ystäviä, upseereita, sotilaita, siviilijäseniä, vapaaehtoisia – olemme kaikki osa Armeijaa! Sarjassa esitämme enemmän tai vähemmän kiperiä kysymyksiä.

Tässä kuussa niihin vastaa:

Tero ahola

Online-projektien kehittäjä

Miten tutustuit Armeijaan ensi kerran? – Tuttavan kautta.

Mikä on työssäsi mielenkiintoisinta? – Uudet haasteet.

Entä turhauttavinta?

– Teknologian takkuileminen.

Kun olit lapsi, miksi halusit tulla isona?

– Urheilijaksi.

Mikä on lempiruokasi?

– Tortillat.

Rakkain harrastuksesi?

– Liikunta, kitaransoitto ja kalastus.

Kuka on sankarisi?

– Kaikki hyväntahtoiset ihmiset.

Saat yhden supervoiman.

Mikä se olisi – ja miksi?

– Teleporttaus. Välillä matkustaminen on liian aikaa vievää ja raskasta.

Mikä kirja on tehnyt sinuun suurimman vaikutuksen?

– Aki Hintsa: Voittamisen anatomia.

Kuvittele, että sinulla on tunnusbiisi, joka lähtee soimaan, kun astut huoneeseen. Mikä tämä biisi on?

– J. Karjalaisen Mä meen

Voisit matkustaa minne vain. Mihin matkustaisit? – Kesämökille.

Mitä pelkäät?

– Merta myrskyllä ja haita.

Mikä lohduttaa sinua, kun olet surullinen?

– Puoliso.

Usko, toivo, rakkaus – mitä lisäisit neljänneksi? – Luottamus.

Mitä teet, kun muut eivät ole näkemässä? – Laulan.

Tero kisaa brasilialaisessa jujutsussa maailmanmestaruustasolla ja on voittanut useita mitaleja. Kalastus ja kitaransoitto ovat myös lähellä Teron sydäntä.

jonka kehtaat myöntää?

– Airon tiputtaminen veteen keskellä järveä.

Mikä on paras neuvo, mikä sinulle on koskaan annettu? – Älä murehdi liikaa elämän varrella.

Mikä on ollut elämäsi paras hetki? – Kaikki rauhalliset hetket.

Kerro jotain mielenkiintoista, mitä muut eivät ehkä tiedä sinusta: – En ole koskaan käynyt parturissa, leikkaan itse hiukseni.

Kuva: Helene Vanninen

krigsropeT

Frälsningsarmén har svenskspråkiga aktiviteter i Finland, t.ex i Helsingfors, Borgå och Vasa. På de här sidorna har vi material på svenska från Frälsningsarmén i Finland, Sverige och andra delar av världen.

musik kan riva murar

Gud har skapat himmel och jord, allt levande och Gud har skapat musiken.

I C. S. Lewis bok ”Min morbror trollkarlen” får två barn vara med om när landet Narnia skapas.

Aslan som är ett stort lejon och som symboliserar Jesus går runt och sjunger på den först tomma och mörka planeten. Allt eftersom lejonet sjunger, på de mest varierande sätt, skapas mer och mer och till sist står ett underbart land framför barnens ögon.

Tämä kirjoitus julkaistaan suomeksi kotisivuillamme helmikuun aikana.

Nu är C. S. Lewis berättelse om skapelsen av Narnia en berättelse men jag tycker om att föreställa mig att skapelsen av vår jord också gick till ungefär så. I Bibeln står det ”Gud sa” då han skapade men kanske hans tal lät som sång. Vem vet?

Om Gud sa eller sjöng spelar kanske inte så stor roll, men faktum är att Gud använder musiken flera gånger i Bibeln för sina syften. När israeliterna skulle inta Jeriko efter att de återvänt till Israel efter fångenskapen i Egypten bad Gud

dem vandra runt Jerikos murar i sju dagar och på sjunde dagen då de vandrade sju varv runt stadsmuren ville Gud att de skulle blåsa i basuner. Jag tror det är första, men inte sista gången Gud använt ett brassband för något stort. Stadsmurarna rasade vid basunernas ljud och israeliterna kunde inta staden. När kung Saul hade svår ångest skickades herdepojken David till Saul för att spela för honom på sin harpa. David, som senare blev Israels största kung genom tiderna och stamfar till Jesus, hade lärt sig spela harpa medan han valla-

de sin pappas får. Han har också skrivit största delen av sångerna i Bibelns sångbok Psaltaren där det finns sånger för alla sinnesstämningar. Även idag kan ångest lindras av musik. När t.ex. ungdomar får ångest rekommenderas de att lyssna på sin älsklingslåt.

Förutom att musik är ångestdämpande kan musik uttrycka flera känslor. När Maria fick veta att hon skulle bli mor till Guds son sjöng hon av glädje och förundran. När Jesus föddes sjöng änglarna en hyllningssång och herdarna av

I foton Frälsningsarméns nationella brassband spelar i Frälsningsarmens 130-årsjumbileum i Tempelplatsens kyrka.

glädje. Även på Bibelns tid sjöngs sorgesånger då någon dött. När Jesus red in i Jerusalem på en åsna hyllades han som kung och man sjöng en hyllningssång av förväntning. När Paulus och Silas satt i fängelse sjöng de lovsånger till Gud och Gud räddade dem på ett underbart sätt. Även vid tidens slut kommer Gud att använda sig av musik. I Uppenbarelseboken står om trumpetstötar som kommer att ljuda före stora katastrofer. Det står också om lovsång till Gud i himlen.

Jag har fått ha glädje av musik i mitt liv och redan som litet barn lärde min pappa mig spela kornett. Senare tog jag musiklektioner och fick spela med i ett brassband på Frälsningsarmén. Musiken har gett mig många vänner och fört mig till många musikläger i flera länder. Det var också på ett musikläger som jag sa ”ja” till Jesus när han bad mig följa honom. Musik kan uttrycka alla känslor och musik är samma på alla språk. Visst

finns det olika musikstilar och musiken skiljer sig mellan länder men musiken är ändå förståelig över gränser på ett helt annat sätt än språk. Idag spelar jag med i Frälsningsarméns nationella brassband som övar en till två helger per termin. Med i brassbandet finns både sådana jag spelat med sedan barnsben men också många nya. Flera länder är också representerade tack vare nyfinländare. Vi har roligt och vi skapar musik tillsammans. Det finaste är ändå när vi går ut på stan och spelar. När vi spelar på järnvägsstationen i Helsingfors stannar många för att lyssna. Många nationaliteter är samlade. Vi kan långt ifrån alla språk som är representerade i publiken men musiken förenar. I vissa stycken vi spelar finns flera internationellt kända kristna sånger inbakade. I andra får musiken tala för sig själv. Jag hoppas vår brassmusik om Jesu nåd och Guds kärlek kan riva murar hos dem som lyssnar, kanske inte stora och synliga som Jerikos, men murar i hjärtat.

Katarina Nordström Frälsningssoldat Nykarleby

Foto: Toni Kaarttinen

Uusia jäseniä

Hämeenlinnan osasto sai uusia jäseniä osaston vahvuuteen sunnuntaina 3.12.2023.

Kuvassa vasemmalta oikealle sotilas Anu Wallin, siviilijäsen Kari Oinonen, sotilas Pirjo Pirttiniemi, sotilas Aimo Välimaa, siviilijäsen Veikko Välimaa sekä osaston musiikkikersantiksi siunattu Jarmo Hautamäki Osaston johtaja Seppo J. Takala hoiti toimituksen.

Jumalan siunausta uusille jäsenille!

Radio & TV

Iltahartaus YLE Radio 1 tiistaina 13.2. klo 18.50, sotilas Iina Kulmala.

Radio YLE 1 hartaudet kuunneltavissa YLE Areenassa 30 päivän ajan julkaisuajankohdasta.

muistathan ekologisen vaihtoehdon – sotahuudon digilehden!

Sotahuudon voi tilata myös digilehtenä paperisen lehden sijasta.

Tilaamalla elektronisen version saat tuoreen Sotahuudon aina kuunvaihteessa sähköpostiisi PDF-tiedostona, jonka voit lukea silloin kun sinulle sopii.

Lehtitilauksen voit tehdä takasivumme kupongilla tai kotisivullamme: pelastusarmeija.fi/sotahuuto

Sotahuudon arkistoon lehdet ilmestyvät kuukauden viipeellä: issuu.com/sotahuuto

Tilaamalla tueT hyvää työtä.

Tamburiiniryhmä soittamassa Temppeliaukion kirkossa 2018.

pelasTusarmeijan termiT tutuksi

Tamburiini

Olet saattanut joskus nähdä tamburiiniryhmän esiintymässä Pelastusarmeijan ulkoilma- tai juhlakokouksissa. Tiesitkö, että tamburiininsoittajiin saattaa törmätä kaikkialla maailmassa, missä Pelastusarmeija toimii? Esityksiin liittyy oleellisena osana taidokas koreografia, joka saa ohikulkijat pysähtymään – ja ehkäpä myös jäämään kuuntelemaan itse sanomaa.

Miksi juuri tamburiinista on tullut niin tärkeä soitin Pelastusarmeijassa, sitä ei tarkalleen tiedetä. Kerrotaan, että 1800-luvulla eräässä pienessä lontoolaisteatterissa oli kassanhoitajana Lizzie-niminen tyttö, joka ihastui teatterissa vierailevan mustalaisryhmän taidokkaaseen tamburiiniesitykseen. Esityksen innoittamana Lizzie opetteli itsekin samanlaisen soittotyylin.

Kun Lizziestä tuli myöhemmin Pelastusarmeijan sotilas, häntä pyydettiin soittokuntaan. Pian hänet nähtiinkin Pelastusarmeijan kulkueissa soittamassa tamburiinia sellaisella antaumuksella ”kuin koko hänen elämänsä riippuisi siitä”.

Ehkä oli juuri Lizzien ansiota, että tamburiinista tuli Pelastusarmeijassa niin suosittu. Esimerkiksi vuonna 1882 kerrottiin englantilaisessa Sotahuudossa, että viikossa oli myyty 1 600 tamburiinia. Vuotta myöhemmin William Goddard suunnitteli erityisen Pelastusarmeijan tarpeisiin sopivan tamburiinin. Tätä samaa mallia käytetään edelleenkin ympäri maailman.

Englantilaisessa maailmassa Pelastusarmeijan tamburiinista käytetään Raamatusta peräisin olevaa sanaa ”timbrel”, joka meillä usein suomennetaan rummuksi. Seuraava psalmin teksti soveltuisi hyvin Pelastusarmeijan tamburiiniryhmän motoksi: Halleluja! Laulakaa Herralle uusi laulu, kokoontukaa ja ylistäkää häntä, te Herran omat! Iloitkoon Israel Luojastaan, riemuitkoot Siionin asukkaat kuninkaastaan, ylistäkööt tanssien hänen nimeään, soittakoot hänen kiitostaan rummuin ja harpuin! (Psalmi 149:1–3)

Saga Lippo everstiluutnantti

Sotahuuto on Pelastusarmeijan lehti, joka ilmestyy 11 kertaa vuodessa

Se kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

KRIGSROPET

Frälsningsarméns tidning i Finland

Tilaukset: puh. (09) 681 2300 sotahuuto@pelastusarmeija.fi pelastusarmeija.fi/sotahuuto

Tilaushinnat: Suomeen ja Viroon vuosikerta 25 €, muihin maihin 50 €

Pelastusarmeijan virallinen äänenkannattaja Suomessa 134. vuosikerta

Kansallinen päämaja ja toimitus: Uudenmaankatu 40, Helsinki

Postiosoite: PL 161, 00121 Helsinki

Puhelinvaihde: (09) 681 2300

Sähköposti: sotahuuto@pelastusarmeija.fi

Kotisivut: pelastusarmeija.fi

facebook.com/pelastusarmeija

Kansallinen johtaja: everstiluutnantti Saga Lippo

Vastaava toimittaja: kapteeni Kati Kivestö

Toimitussihteeri ja ulkoasu: Toni Kaarttinen

Toimituskunta: Saga Lippo, Kati Kivestö, Kaisu Leino, Mira Vuorenpää, Saara Ertamo, Krista Nenonen, Heidi Vuorenoja, Toni Kaarttinen

Perustaja: William Booth

Kansainvälinen johtaja: kenraali Lyndon Buckingham

Kansainvälinen päämaja: The Salvation Army, IHQ, 101 Queen Victoria Street, London EC4P 4EP, UK

Toimitus ei vastaa pyytämättä lähetetyistä aineistoista.

Painopaikka: Lehtisepät Oy, Lahti 2024

ISSN 0356-3340 (painettu)

ISSN 2489-5814 (verkkojulkaisu)

Kansikuva: Toni Kaarttinen

Sotahuuto

uskomme rukouksen voimaan!

Rukoilemme aamuhartauksissamme.

Lähetä esirukouspyyntösi meille: pelastusarmeija.fi/esirukous, sähköpostitse rukous@pelastusarmeija.fi tai kirjeitse:

Pelastusarmeija, PL 161, 00121 Helsinki, kuoreen merkintä ”Esirukous”.

kuinka tulla uskoon?

Ei ole yhtä ainoaa oikeaa valmista kaavaa, jonka mukaan ihminen tulee uskoon.

Voit ottaa ensimmäisen askeleen henkilökohtaiseen suhteeseen Jumalan kanssa rukoilemalla esimerkiksi näin:

Hyvä Jumala, olen niin yksin.

Olen kuullut, että sinä kutsut ystäviksesi myös epäonnistujat.

Anna minulle anteeksi, etten pysty olemaan sellainen kuin minun tulisi olla. Auta minua muuttumaan. Auta minua tulemaan hyväksi ystäväksi ja lähimmäiseksi toisille.

Kiitos siitä, että maksoit kaikki minun syntivelkani ristillä ja kuolemasi kautta vapautit minut.

Kiitos siitä, että voin saada anteeksi ja saan jatkaa elämää yhdessä sinun kanssasi ja sinun Pyhän Henkesi ohjauksessa.

Aamen.

Taivaan Isä, tahtoisin olla ystävä.

Saisin toista ihmistä pitää kädestä. Saisin korvaan kuiskata monta asiaa. Saisin hiljaa kuunnella, mikä harmittaa.

Taivaan Isä, tahtoisin oman ystävän.

Sinä tiedät parhaiten, missä nyt on hän.

Sinä tunnet jokaisen, meitä johdata, että toinen toisemme saamme kohdata.

Anna-Mari Kaskinen

Pelastusarmeijan laulukirja, laulu 303, säkeet 2–3

Kuva: Luza Studios

Taivaan Isä, tahtoisin

Pelastusarmeijan laulukirjan 2. painos on ilmestynyt. Jos olet kiinnostunut ostamaan kirjan itsellesi, se on tilattavissa hintaan 25 € + postikulut kauppaosastosta: kauppaosasto@pelastusarmeija.fi tai (09) 681 2300 / kauppaosasto.

hyvää sanomaa ystävällesi

Haluan tilata Sotahuudon

Tilaamalla tuet Pelastusarmeijan työtä kotimaan vähävaraisten hyväksi.

Tilaushinnat: Suomi ja Viro, vuosikerta, 25 €, Muut maat, vuosikerta, 50 € Nyt on mahdollista tilata myös digilehti paperisen sijasta.

Tilaan itselleni Tilaan ystävälleni. Ystäväni nimi ja osoite (tai sähköpostiosoite, jos digitilaus):

Tilaan digilehden

Nimeni:

Osoitteeni:

Sähköpostini:

Puhelinnumeroni:

Vastaanottaja maksaa postimaksun

Suomen

Pelastusarmeijan Säätiö

Tunnus 5007467

00003

Vastauslähetys