Sotahuuto 21/09

2€ n

Syyskuu 2021 n

Sotahuuto

Sivut 6–11

Kirjailija Irja Sinivaara:

Vaikka minne maailmassa

Sivut 12–16

Pelastusarmeijan upseerikoulutus:

Täysin sydämin Jumalan asialla SOTAHUUTO

1

2

SOTAHUUTO

Sotahuuto

n

Krigsropet

n

Pelastusarmeijan lehti

Tässä

n

Syyskuu 2021

n

2€

numerossa

04

Tässä kuussa

05

Ajatuksia elämästä

06

Vaikka minne maailmassa

12

Pelastusarmeijan upseerikoulutus: Täysin sydämin Jumalan asialla

18

Punaista kilpeä arvostaen

22

Nuoret riveissämme

24

Minä & Pelastusarmeija

26

Lidelsen är fostran, vilken garanterar oss liv

28

Armeijassa tapahtuu

30

Museon aarteet

12

SOTAHUUTO

3

Tässä kuussa

KILVEN SUOJASSA Saga Lippo majuri ylisihteeri

Tiedätkö sen tunteen, kun olet löytänyt kirjan, jota et pysty laskemaan kädestäsi, vaikka pitäisi tehdä jotain muuta?

Tiedätkö sen tunteen, kun olet löytänyt kirjan, jota et pysty laskemaan kädestäsi, vaikka pitäisi tehdä jotain muuta. Petät itseäsi ajattelemalla: ”Yksi sivu vielä, ja sen jälkeen...” – kunnes huomaat, että olet lukenut koko kirjan. Minulla oli pitkästä aikaa tällainen lukukokemus Irja Sinivaaran uusimman kirjan äärellä. Kirjan nimi on Vaikka minne maailmassa, ja sen kannessa on kuva naisesta ja kolmesta pienestä tytöstä, jotka aikanaan tultiin tuntemaan nimellä Harmony Sisters. Jos haluat lukea kirjan, joka kertoo laulajasisarusten elämästä, tämä kirja ei ole oikea valinta. Kirjan päähenkilö on nimittäin sisarusten äiti, Ester Valtonen. Mutta jos haluat saada kuvan siitä, millaista oli yksinhuoltajaäidin elämä sisällissodan jälkeen suomalaisessa satamakaupungissa ja mikä rooli Pelastusarmeijalla oli perheen elämässä, suosittelen kirjaa sinulle. Voit lu4

SOTAHUUTO

kea Irja Sinivaaran ainutlaatuisen kirjailijahaastattelun sivuilta 6–11.

Pelastusarmeija syntyi 1800-luvun puolivälissä Englannissa ja levisi nopeasti ympäri maailmaa. Suomeen Pelastusarmeija tuli 1889, ja Ester Valtosen kotikaupunkiin Kotkaan avattiin osasto jo vuonna 1894. Näinä päivinä voit nähdä Pelastusarmeijan punaisen kyltin 132 maassa mitä erilaisimmin kirjaimin koristeltuna. Vaikka et osaisikaan paikallista kieltä, olen varma, että tunnistaisit punaisen merkin sen kilpimäisestä muodosta. Punainen on vahva väri, jota monet liikkeet ja aatteet ovat aikojen kulussa käyttäneet omassa viestinnässään. Meitä kristittyjä punainen väri muistuttaa siitä suurimmasta rakkauden teosta, joka huipentui Golgatan ristillä.

Joissakin kirkoissa punainen on myös Pyhän Hengen väri.

Kilvellä ei nykyaikana ole enää samaa merkitystä, mikä sillä oli Raamatun aikaisessa sodankäynnissä. Ymmärrämme kuitenkin edelleen sen vertauskuvallisen merkityksen. ”Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet”, kirjoitti Paavali efesolaisille. ”Herra on uskollinen suojelijani, hän on linnani, hän on turvani ja pelastajani, kilpi, jonka taakse suojaudun”, runoili puolestaan kuningas Daavid psalmia kirjoittaessaan.

Kaikkialla, missä Pelastusarmeijan punainen kilpi näkyy, se julistaa vahvaa sanomaa armosta, rakkaudesta ja sellaisesta turvallisuudesta, jonka vain Jumala voi antaa. Tähän sanomaan turvasi myös kotkalainen Ester Valtonen kasvattaessaan yksin kolmea tytärtään.

Kilven alla on tilaa sinullekin.

Ajatuksia elämästä ​Kirjoittajamme pohtivat elämää, uskoa ja sydämellään olevia asioita.

Yritä kuulla, mitä en sano Sain muutama päivä sitten ystävältäni kirjeen, jossa oli kopioituna tuntemattoman kirjoittajan kirjoittama teksti. Sen otsikko oli: Yritä kuulla, mitä en sano. Jäin miettimään tätä kehotusta. Se, että joku ihminen on hyvin puhelias, ei tarkoita välttämättä sitä, että hän uskaltaa puhua siitä, mikä on hänelle todella tärkeää, mikä saattaa vaivata tai ahdistaa hänen mieltään. Toisaalta vähemmän puheliailla ihmisillä on usein paljon mielenkiintoisia ajatuksia, joita he syystä tai toisesta eivät halua tuoda julki. Runsastai vähäsanaisuuden perusteella ei voi tehdä välttämättä oikeita päätelmiä siitä, mitä henkilö todella ajattelee tai toivoo.

ti maahan ja luulimme, että etana oli kuullut lorumme.

Muistan, miten lapsena kesällä maaseudulla olevan kotimme pihalla tai metsässä leikkiessämme saatoimme ottaa varovasti etanan sormenpäähän ja osittain laulaen sanoa: etana, etana, nosta sarvesi pystyyn, onko huomenna poutaa vai sadetta. Ihmeeksemme etana alkoi liikkua, ja sen sarvet tulivat esiin.

Sen jälkeen laitoimme etanan varovas-

Koska Jeesus kuulee, näkee ja tuntee meidät oikein, hänen edessään ei tarvita mitään naamaria, jolla yrittäisimme peittää sisimpämme ja ajatuksemme.

Minun mielestäni on hyvin vapauttavaa ja ihanaa, että on joku, joka tuntee minut läpikotaisin, joku, joka kuulee myös sen, mitä en sano. Se on myös todellista ja syvää ystävyyttä. Tällaista kuulemis-

Tarvitsemme toistemme kuulemisessa ja ymmärtämisessä oikeita ja herkkiä tuntosarvia, jotka auttavat meitä näkemään lähimmäisemme oikealla tavalla.

Siinä tarvitaan aikaa, luottamusta, kärsivällisyyttä, kiinnostusta ja halua oppia tuntemaan se ihminen, joka kulloinkin on kyseessä.

Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumissa jotakin hyvin tärkeää: ”Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut.” (Joh. 10:14)

ta ja tuntemista saamme olla opettelemassa niiden lähimmäistemme kanssa, jotka ovat lähellämme. Väärinkäsityksiä tulee varmasti, ehkä myös loukkaantumisia ja pahaa mieltä. Jeesuksen avulla ne voivat kuitenkin olla viemässä meitä eteenpäin niin, että opimme hyväksymään toisemme ja elämään ja työskentelemään yhdessä virheistämme ja erilaisista katsantokannoista huolimatta. ”Minä (Jeesus) olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.” (Joh. 10: 10b) Kiitos Jeesus elämästä ja kaikesta siitä, mitä voi sisältyä yltäkylläiseen elämään.

Mitään todellisen tärkeää ei meiltä puutu sinun lapsinasi. Kiitos, että autat meitä tänään elämän haasteissa ja koettelemuksissa.

Aino Muikku everstiluutnantti, eläkeupseeri Kuva: Thorsten Frenzel

SOTAHUUTO

5

Vaikka minne maailmassa Kotkalainen kirjailija Irja Sinivaara on kirjoittanut elämäkertaromaanin Ester Valtosesta, joka oli tunnetun suomalaisen laulutrio Harmony Sistersin Vera, Maire ja Raija Valtosen äiti – ja Pelastusarmeijan Kotkan osaston sotilas. Pelastusarmeijan historia ja pelastuksen tematiikka kiehtoi kirjailijaa niin, että tarina rakentuu Esterin pelastusarmeijalaisuuden ympärille. Äidin hengelliset pohdinnat ja tyttärien maallisen elämän kaipuu synnyttävät kirjan kantavan teeman. Sitä täydentävät aiheet, jotka ovat tänä päivänäkin hyvin ajankohtaisia, kuten yksinhuoltajuus ja poliittiset näkökannat.

Tapaan kirjailija Irja Sinivaaran Merikeskus Vellamossa Kotkassa. Istumme galleriatilan tuoleilla, ja lämmin aurinko valaisee satama-aluetta. Alue on myllerryksessä, sillä Kaakkois-Suomen ammattikoulun kampus on nousemassa Merikeskuksen kupeeseen. Kotka on Irja Sinivaaralle rakas, eräänlainen ankkuri omassa juurettomuudessa.

– Synnyin 73 vuotta sitten Sysmässä.

Minut adoptoitiin Valkealaan Jokelan kylään. Kävin oppikoulua Kouvolassa, mutta jätin sen kesken, sillä olin vihainen koko maailmalle. Saavuin Kotkaan ja sain täältä töitä – sillä tiellä olen edelleen, Irja kertoo. – Minulle on merkittävää, että olen adoptiolapsi. Elämääni on seurannut sellainen juurettomuuden eetos, mitä olen käynyt kirjoissani lävitse. Sitä kodittomuutta olen myös kirjoittanut Esteriin.

Kirjoittamisen purskahduksia Irja Sinivaara kuvailee, että hän on kulkenut pitkän matkan kirjoittajaksi. Ensimmäinen kosketus tapahtui rippikouluikäisenä.

6

SOTAHUUTO

– Kirjoittaminen tuli purskahduksina elämääni. Asuimme joen varrella, jossa uitettiin tukkeja, lapsuuden maisemissani oli sellaista Suomi-Filmien romantiikkaa. Kerran meillä oli kesävieraita, ja minulla oli lupa olla myöhään nuotiotulilla. Tukkilaisia saapui paikalle, ja kuuntelin salaa heidän juttujaan. Niissä oli jotain hyvin jännittävää. Seuraavana päivänä päätin, että haluan kirjoittaa suuren tukkilaisromaanin. Kirjoitin muutaman liuskan äitini antamalla matkakirjoituskoneella, Irja muistelee hymyillen.

Kirjoittaminen unohtui moneksi vuodeksi. Nuorena aikuisena Irja innostui uudestaan ja kirjoitti maakuntalehteen pakinoita ja novelleja. Tuli jälleen tauko, kunnes vuonna 85 Irja haki ja pääsi Pekkas-akatemian kirjoittajakoulutukseen.

Hän työskenteli hotelli- ja ravintola-alalla ja 80–90-luvun taitteessa Kotkan seurahuoneen myyntisihteerinä, kunnes tuli aika isolle päätökselle.

– Tein rohkean päätöksen ja jäin ansiotyöstäni pois voidakseni kirjoittaa täyspäiväisesti. Kävelin esimieheni luo

ja ilmoitin lähteväni. Hän otti minusta ystävällisesti harteista kiinni, käänsi minut ympäri ja käski palaamaan töihin ja tulemaan huomenna uudestaan, jos olen edelleen samaa mieltä. Aamulla irtisanouduin uudelleen. Jäin siitä vapaaseen pudotukseen. Se oli niukkaa elämää – mutta elämää, jota halusin.

Irja kirjoitti kolumneja, pakinoita ja kritiikkejä. Hän toimi myös kirjoittajaohjaajana. Varsinaisen kirjailijan statuksen hän sai vuonna 2004, kun esikoiskirja Sun onnes tähden julkaistiin. Kaikkiaan Irja Sinivaara on julkaissut kuusi romaania ja lukuisia novelleja. Irja muistelee esikoisromaanin julkaisuun liittyviä tunnekuohuja: – Totta kai olin tavattoman onnellinen. Mutta sitten nousi tunne, että miksi vasta nyt? Miksi en kirjoittanut tätä aiemmin? Miksi annoin maailman viedä itseäni? Sitten havahduin, että miksi olen itselleni näin ankara, olenhan elänyt täyttä elämää töineen ja lapsineen.

Me ihmiset olemme välillä kummallisia 8 olentoja, Irja naurahtaa.

Kirjailija Irja Sinivaara Kotkan merellisissä maisemissa.

Myös Vaikka minne maailmassa -kirjan päähenkilö Ester Valtonen viihtyy kirjassa meren äärellä.

SOTAHUUTO

7

”William Boothin toteamus ’soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa’ pitäisi olla tänä päivänäkin kirkkaana mielessä kaikilla niillä yhteiskunnan toimijoilla, jotka pitävät huolta toisista ihmisistä.”

8

Puhumme hetken inspiraatiosta. – Minua, kuten monia muitakin, inspiroi menneisyys. Täyttymättömät toiveet ja ongelmakohdat. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kirjoittaakseen pitäisi omata hurja ja tapahtumarikas menneisyys. Kirjoittajaohjaajana olen kokenut, että kaikki kirjoittajat käyvät läpi omia kipupisteitään tai toisaalta niin sykähdyttävää riemua, että siitä voidaan jalostaa jotain laajemmin koskettavaa.

Itse kirjoittamiseen Irja suhtautuu innoittavana työnä.

– Mielelläni kirjoitan aamuisin. Päivällä teen kotiaskareita ja ulkoilen, ja iltaisin luen. Koen itselleni tärkeäksi, että pyrin kirjoittamaan joka päivä tai ainakin viitenä päivänä viikossa. En koskaan jätä kirjoittamista kesken siksi, ettei minua huvittaisi – inspiraatio tulee työtä tehdessä. Jos uutta tekstiä ei synny, palaan aiempaan ja teen korjauksia ja lisäyksiä. Olen väleihin kirjoittaja. Aloitan niukasti ja sitten lisään lihaa luiden ympärille.

– Luen myös paljon. Monet kirjoittajat sanovat, etteivät uskalla lukea silloin, kun on kirjoittaminen päällä, etteivät saisi vaikutteita. Minä toimin aivan päinvastoin! Ahmin hyvää kirjallisuutta ja tietokirjoja ja ammennan niistä vaikutteita ja inspiraatiota.

Vaikka minne maailmassa Irja Sinivaaralta on tämän vuoden alussa ilmestynyt Vaikka minne maailmassa, elämäkertaromaani Ester Valtosesta. Hän oli laulutrio Harmony Sistersin Vera, Maire ja Raija Valtosen äiti ja Pelastusarmeijan Kotkan osaston sotilas.

Tiedustelen Irjalta, mikä häntä inspiroi tämän aihepiirin äärelle.

– Se oli onnellista sattumaa! Olin kirjoittamassa edellistä romaaniani Tuulen alla, joka kertoo 93-vuotiaasta, palvelutalossa asuvasta Sannista. Etsin netis8

SOTAHUUTO

tä vanhaa iskelmämusiikkia, jonka lyriikoita Sanni voisi romaanissa muistella.

Eteeni ilmestyi Harmony Sistersien saksaksi laulama An der Donau Steht Marika, Marika Tonavan rannalla. Heidän svengaavuutensa, nykyaikaisuutensa ja äänten harmonia teki minuun suuren vaikutuksen. Ihastuin heihin niin kovasti, että päätin haluavani kirjoittaa heistä.

Menin kirjastoon ja lainasin Maarit Niiniluodon kirjan Sulle salaisuuden kertoa mä voisin, jossa Maarit haastattelee siskoksia heidän vanhoilla päivillään.

Se on hyvin ilmeikäs kirja.

– Jäin kuitenkin pohtimaan, että Harmony Sistersistä on jo kerrottu paljon.

Kirjassa huomioni kiinnittyi siihen, miten sisarukset puhuivat äidistään Ester Valtosesta ja Pelastusarmeijasta, siitä hengellisestä perinnöstä, jonka he saivat nuorina. Tytöt olivat Esterin mukana laulamassa Pelastusarmeijan kokouksissa. Haastattelussa he kertoivat, etteivät koskaan elämässään unohtaneet iltarukousta, jonka äiti heille opetti. Havahduin, että minun kannattaisikin kirjoittaa hänestä. Koin syvän kiintymyksen Esteriin, kun aloin muokata hänestä kirjallista hahmoa.

Miten päädyit tähän formaattiin – fiktiolla maustettuun elämäkertaan?

– En ole tietokirjailija, joten minulle oli selviö, että kirjoittaisin sen elämäkertaromaanin muotoon. Kirja kertoo todellisesta henkilöstä ja tapahtumista, mutta aukkokohtia on väritetty ja täydennetty fiktion keinoin. Kirja on niin totta kuin mahdollista, ja loppu kuviteltua, Irja toteaa hymyillen. – Ja sen mitä kuvitellaan, on oltava mahdollista. Se oli kirjoittaessa sekä kiehtovaa että vaikeaa.

– Kirja käsittelee henkilökohtaista aihetta, uskoa, joten aina oli pidettävä mielessä, voisiko Ester toimia näin. Voi-

ko hän ajatella tällä tavoin Jumalasta, uskosta ja Pelastusarmeijasta? Tutkiessani asioita ihastuin pelastusarmeijalaisuuteen, jota tuohon aikaan harjoitettiin. Se oli laupeudentyötä. Sana ”laupeudentyö” on jo niin ihana, että se suorastaan nostattaa kyyneleet silmiini. William Boothin toteamus ”soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa” pitäisi olla tänä päivänäkin kirkkaana mielessä kaikilla niillä yhteiskunnan toimijoilla, jotka pitävät huolta toisista ihmisistä.

– Olin myös Pelastusarmeijan historiasta hyvin vaikuttunut, miten syvällisistä lähtökohdista työ oli alkanut. Samoin se, miten Pelastusarmeija eli ajassa – ja usein vähän edelläkin – oli hyvin vaikuttavaa. Miten naiset saarnasivat, matkustivat maailman ääriin ja Suomen suurruhtinaskunnassakin uhmasivat keisarinvaltaa. He tekivät tavattoman rohkeita tekoja, Irja nyökkää hymyillen.

Irja otti kirjoittaessaan kirjallisia vapauksia. Yksi merkittävä asia oli Esterin suhtautuminen sielujen pelastamiseen.

– Minulle on esitetty epäilyjä, että Ester olisi liittynyt Pelastusarmeijaan vain saadakseen laulaa ja soittaa. Hänellä on kuvailtu olevan sulokas lauluääni, kuten tyttärillään. Minähän suorastaan loukkaannuin siitä, Irja naurahtaa. – Pelastusarmeijalaisuus oli kodin perintöä Esterille.

Hänen äitinsä Stina oli hyvin uskovainen ja palavasieluinen pelastusarmeijalainen. Kukaan ei tiedä tarkkaan, miten syvästi Ester oli mukana. Romaanissa en laittanut häntä riisumaan univormua, vaan pitämään sen yllä kaikista epäilyksistään huolimatta.

Tytöt saivat kritiikkiä meikkaamisesta, naisellisista vaatteistaan ja kauneuden korostamisesta. He olivat maallisia ja maailmallisia.

– Tästä joku on varmaankin antanut kritiikkiä Esterille, ja kipakkana rouvana hän on suuttunut ja leijonaemon tavoin

Kirjailija Irja Sinivaara selailemassa sotilaan ohjekirjaa vuodelta 1930. Hän sai sen lahjaksi Pelastusarmeijan Kotkan osastolta.

– Jännitin, miten Pelastusarmeijassa suhtauduttaisiin projektiini, mutta sain heiltä lämpimän vastaanoton. Ohjekirjasta löysin silloisia tapoja ja käytäntöjä.

suojellut tyttäriään. Tämä on kaikki spekulaatiota, mutta tuntien hänen luonteensa ja tarinansa, se voi olla hyvin mahdollista, Irja toteaa hymyillen. – Otin näitä vapauksia hyvällä omallatunnolla, sillä tyttöjen kertomasta on välittynyt, millainen hengellinen esimerkki äitinsä heille oli. Se kantoi tyttöjä läpi elämän.

Irja kertoo, että kirjan nimi on tytär Maire Valtosen (avioitumisen jälkeen Ojonen) levyttämä hidas valssi. Kirjalla oli myös nimivaihtoehto Sinistä villaa, valkeaa silkkiä, joka olisi viitannut Pelastusarmeijan univormuissa käytettävään villaan ja tyttöjen esiintymisleninkien hienoon silkkiin. Ester oli hyvin esteettinen, hän piti kauniista vaatteista ja asioista. Kirjoitusprosessin Irja aloitti vuonna 2018.

– Olen hidas kirjoittaja. Kirja vuodessa olisi minulle aivan liian reipas tahti, helpommin pääsisin siinä ajassa kuuhun, Irja naurahtaa.

Elämäkerrallisessa romaanissa taustatyö on ensisijaisen tärkeää. Esterin oma suku, Adolfsen, on kotoisin Norjasta.

Adolfsenien jälkeläisillä oli Kotkassa sukukokous, ja Irja oli kutsuttu kertomaan projektista.

– Se olikin erinomainen asia, sillä sitä kautta sain paljon uutta tietoa ja sisältöä. Lauseen sieltä, toisen täältä.

Pelastusarmeijasta hän etsi tietoa kirjallisuudesta ja Sotahuudoista. Kotkan osastolla hän tapasi silloisen osaston johtajan, kapteeni Maarit Vuolletin. Lisäksi hän sai arvokasta tietoa Anna Härköseltä ja Marja-Liisa Toivoselta.

– Jännitin, miten Pelastusarmeijassa suhtauduttaisiin projektiini, mutta sain heiltä lämpimän vastaanoton. Sain myös sotilaan ohjekirjan vuodelta 1930. Siitä löysin silloisia tapoja ja käytäntöjä, jotkin kuulostivat välillä tavattoman ankarilta. Siksi kirjassa laitoinkin Esterin kapinoimaan tiettyjä asioita vastaan.

Sotahuudon toimittajana kiinnostaa, löytyikö lehdistä arvokasta tietoa?

– Niistä ei noussut mitään yksittäistä anekdoottia, mutta ne auttoivat luomaan ajankuvaa ja eetosta. Eräs lehtileike on

jäänyt mieleeni. Siinä kerrotaan, että Kotka oli niin hurja paikka, etteivät keisarin santarmitkaan saaneet kuriin juoppoja ja rähinöitsijöitä. Kun Helsingistä tuli kaksi naisupseeria pitämään komentoa, moni teki itkien parannuksen, Irja naurahtaa.

Moderneja teemoja Vaikka minne maailmassa -romaania täydentävät muutamat hyvinkin modernit teemat, joita kirjailija Irja Sinivaara ripottelee tarinan mausteeksi. Leskiäidin kohtaamat yksinhuoltajuuden ja vähävaraisuuden haasteet varmasti resonoivat monessa lukijassa.

Kirja sijoittuu pääosin vuosiin 1918– 1939. Kirjan alussa kansalaissota on juuri loppunut, ja Ester palaa lapsineen Kotkaan. Sodan ja veljesvihan arvet ovat vielä tuoreita.

– Kotkahan oli punaisista punaisin.

Ester oli saanut oikeistolaisen kasvatuksen. Esterin norjalaiset vanhemmat olivat niin sanottua ”parempaa väkeä”, ja 8 heillä oli oma kielensä ja kulttuurinsa.

SOTAHUUTO

9

8

– Oikeistolaisuus saattoi olla Esterille turva, sillä hän oli joutunut harhaan tästä omasta sosioekonomisesta lokerostaan. Ester ja tytöt olivat samanaikaisesti ”parempaa väkeä” ja hyvin köyhiä.

Kirjassa on sivuhenkilönä Inkerin evakko, pakolainen Mandi Mäki. Mandin ja Esterin edesmenneen miehen välillä oli kemiaa. Tämä nostatti Esterissä mustasukkaisuutta. Myöhemmin kirjassa Mandin elämä Kyminlinnan pakolaisleirillä kuvataan vaikeaksi, ja aistin viitteitä seksuaalisesta väkivallasta. Tiedustelen Irjalta, ovatko tuntemukseni oikeansuuntaisia.

– Kyllä, mutta tahdoin kertoa aiheesta tulkinnanvaraisesti. Kirjoitin hahmon ajatuksella, että hän oli kokenut seksuaalista väkivaltaa. Miehet olivat tehneet hänelle pahaa. Tähän vaikutti se, että kirjoitushetkellä Me too -liike, joka toi naisten kokemaa seksuaalista häirintää ja väkivaltaa maailmanlaajuisesti esiin, oli hyvin vahvasti esillä. Koin, että haluan nostaa tämän teeman mukaan, naiset kun ovat kautta aikojen kokeneet väkivaltaa ja nöyryytystä.

– Peilasin myös Esterin suhtautumista tähän aiheeseen ja siihen, olisiko tuohon maailmanaikaan tilanteeseen osannut suhtautua oikeanlaisella myötätunnolla.

Laitoin Esterin omien mustasukkaisuuden tuntojensa valtaan ja sivuuttamaan asian.

Tämä jää Esterin omalletunnolle vuosiksi.

Rakkaus Kotkaan, kirjoittamiseen ja elämään

Ester Valtonen löytyy Kotkan osaston sotilaskirjasta. Yllä: osaston johtaja, luutnantti Kirill Burunov pitelemässä sotilaskirjaa. Alla: Ester Valtonen löytyy riviltä 42.

10

SOTAHUUTO

Aurinko paistaa edelleen kirkkaalta taivaalta. Irja kertoo iloitsevansa siitä, että Kotkan kaupunki on elinvoimainen.

Merikeskus Vellamo on tuonut turismia kaupunkiin, ja viereen nouseva kampus tuo nuorta väkeä keskustaan. Kotkalla on erityinen paikka Irjan sydämessä, ja se välittyy myös hänen kirjoistaan, joista moni sijoittuu rakkaaseen kaupunkiin. – Vuosi vuodelta ihastun kaupunkiin enemmän.

Irja paljastaa, että tämän kirjan jälkeen hänellä oli tarkoitus jättää paikalliskuvaukset sikseen, mutta nyt on työn alla uusi novellikokoelma, joka sijoittuu jälleen näihin tuttuihin maisemiin.

Kirjailija Irja Sinivaara Kotkan kaupungintalon edustalla.

Kirjassa Ester työskentelee rakennuksessa kaupungin puhelinkeskuksessa.

– Tulevan tarinan keskiössä ovat äiti ja hänen neljä tytärtään. Ajatuksena on kirjoittaa mahdollisimman autofiktiivisesti, otan teemoja ja aiheita omasta elämästäni. Aihe lähtee läheltä, mutta toivon sen koskettavan monia.

Millaisen vinkin tarjoaisit nuorelle tai vähän vanhemmallekin ihmiselle, joka unelmoi kirjoittamisesta?

Miten unelmaan kannattaisi tarttua?

– Ei muuta kuin kirjoittamaan. Tämä on osittain sukupolvikysymys. Vanhemmat kirjoittajat kirjoittivat koulussa aineita, ja erheisiin tartuttiin. Varttuneet kirjoittajat pelkäävät virheitä, ja siitä kannattaa päästää irti. Kirjoittamiseen ei kannata suhtautua liiallisella vakavuudella.

Nuoret puolestaan kirjoittavat paljon sosiaalisessa mediassa ja viestimissä. Heille suosittelen pysähtymistä tekstin ja aiheen ääreen, pohtimaan mitä haluaa sanoa. Kirjoittaja saa sanoa mielipiteensä, mutta siinä on oltava ulottuvuuksia.

Vaikka minne maailmassa -romaanin punaisena lankana on usko. Kysyn Irjalta, millaisena hän kokee oman hengellisyytensä.

– Olen etsijä. Minulla on kaikenlaisia ystäviä hartaista uskovaisista tiukan tieteellisesti ajatteleviin, ja olen siitä hyvin iloinen. Itse haluan ajatella, että on jotain, joka tukee hetkinä, jolloin omat voimavarat eivät riitä.

Irja on sairastanut aivokasvaimen. Viime vuodet hän on saanut elää terveenä, ja sitä hän toivoo niin itselleen, lähimmäisille kuin muillekin.

– Toivon, että terveyttä riittää niin, että jaksan kirjoittaa. Toivon näkeväni Milanossa asuvat lapsenlapseni pian.

Tämän ajan vuoksi en ole nähnyt heitä pariin vuoteen, paitsi verkon välityksellä, mutta se ei vastaa oikeaa näkemistä ja kosketusta. Onneksi olemme menossa kohti parempia aikoja.

Toni Kaarttinen Kuvat: Toni Kaarttinen Kirjan kannen kuva: Kymenlaakson maakuntamuseo

Kirja on saatavilla kustantajan sivuilta reunalla.fi sekä hyvin varustetuista kirjakaupoista.

SOTAHUUTO

11

Pelastusarmeijan upseerikoulutus

Täysin sydämin Jumalan asialla Kuluneen vuoden aikana olemme esitelleet kadettejamme. Mitä ovat kadetit ja upseerit?

Mitä opiskelu upseerikoulussa sisältää? Mikä on opintojen tavoite? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin vastaa Suomen ja Viron territorion koulutus- ja opintosektorin päällikkö ja upseerikoulun johtaja, majuri Gerry Lindholm.

Jos voimme aloittaa kuvaamalla lyhyesti, mitä ovat upseeri ja kadetti?

– Upseeri on Pelastusarmeijan jäsen, joka on saanut Jumalan kutsun kokoaikaiseen palvelukseen Pelastusarmeijassa. Hän on henkilö, joka on hakeutunut ja hyväksytty koulutukseen, ja hän on käynyt läpi koulutusprosessin. Upseerikoulun opiskelijat ovat kadetteja. Kadetit opiskelevat joustavassa koulutuksessa 2–3 vuotta, josta puolet on opetusta ja puolet harjoittelua osastossa tai sosiaalisessa toimipisteessä.

Kuka voi opiskella upseeriksi?

Mitä halukkaalta vaaditaan?

– Kun katsotaan vaatimuksia, niin koulutukseen pyrkivän pitää olla vähintään vuoden palvellut pelastussotilas, joka on aktiivisesti mukana osastonsa toiminnassa ja on saanut suosituksen osastonjohtajaltaan ja hengellisen huolenpidon lautakunnalta. Sukupuolella, siviilisäädyllä tai iällä ei ole väliä, kunhan on täysi-ikäi12

SOTAHUUTO

nen. On tiettyjä rajoituksia, joita henkilö on jo luvannut noudattaa tullessaan sotilaaksi, kuten tupakasta ja alkoholista kieltäytyminen. Toki on myös oltava valmis allekirjoittamaan Pelastusarmeijan opinkappaleet ja sitoutumaan upseerin vastuutehtäviin. Ne selventävät, mitä upseerilta odotetaan ja mitä hänelle tarjotaan.

Vaaditaanko aiempaa koulutusta?

– Ainoastaan peruskoulutus. Upseerikoulussa on ollut sekä suoraan peruskoulusta tulleita että maisterin tutkinnon tehneitä kadetteja. Nykyisin monella on takana opiskelut ja ura maallisessa maailmassa, joka ei ole kuitenkaan tyydyttänyt, vaan kadetti on nyt halunnut antaa elämänsä Jumalalle.

Miten upseerikouluun haetaan?

– Ensin kiinnostuksesta tulee ilmoittaa omalle osastonjohtajalle. Hän ilmoittaa asiasta kokelassihteerille, joka yhdessä kokelaslautakunnan kanssa käy läpi

hakupaperit. Prosessiin kuuluu haastatteluja. Niiden myötä hakija hyväksytään kokelaaksi, ja sitten hän suorittaa kuuden kuukauden mittaisen harjoittelun. Jos kaikki sujuu hyvin, tämän jälkeen hän on valmis aloittamaan upseerikoulussa.

Mitä upseerikoulun opintoihin kuuluu?

– Koska Pelastusarmeija on hyvin monipuolinen kristillinen yhteisö ja sosiaalinen organisaatio, käsittelemme koulutuksessa muun muassa raamattutietoutta, kristillistä oppia, kirkkohistoriaa, sielunhoitoa ja psykologiaa, puhetta ja viestintää, johtajuutta, etiikkaa ja sosiaalipolitiikkaa. Monipuolisesti kaikkea, myös käytännön taitoja, joita kadetti tulee tarvitsemaan upseerina, kuten kokouksen johtamista ja saarnan kirjoitusta.

Minkä muotoista koulutus on ja kauanko se kestää?

– Yleensä kaksi kolme vuotta. Se on paitsi joustavaa koulutusta, niin myös

PELASTUSARMEIJAA VASTA-ALKAJILLE Tästä lyhyestä tietoiskusta on sinulle apua, kun luet oheista artikkelia.

Luettuasi tämän puhut jo sujuvasti pelastusarmeijaa.

Osasto on Pelastusarmeijan paikallisseurakunta. Ilmaisu tulee englannin kielestä, jossa ”corps” tarkoittaa joukko-osastoa, mutta viittaa myös sanoihin Corpus Christi eli Kristuksen ruumis.

Sotilas on Pelastusarmeijan jäsen eli henkilö, joka on liittynyt Pelastusarmeija-seurakuntaan.

Upseeri on sotilas, joka on kokenut kutsun kokoaikaiseen hengelliseen työhön ja jonka Pelastusarmeija on kouluttanut, vihkinyt ja asettanut tähän tehtävään. Ei voi olla upseeri olematta sotilas. Upseerit toimivat usein osastojen johtajina, mutta saattavat palvella myös sosiaalisessa työssä tai hallinnollisissa tehtävissä.

Kapteenin punainen epoletti tähtikuvioineen lähikuvassa

kullekin opiskelijalle räätälöityä. On kursseja, joita kaikkien ei tarvitse käydä, koska he jo omaavat kyseiset tiedot ja taidot. Myös yhteiskunnalliset tapahtumat vaikuttavat koulutuksen sisältöön.

Nyt koronapandemian aikana olemme lisänneet kriisikoulutusta. Opetussuunnitelmamme pohjautuu Pelastusarmeijan kansainväliseen opetussuunnitelmaan. Näin kadetit kautta maailman saavat samantasoista opetusta. Kussakin territoriossa opetuksessa huomioidaan paikalliset yhteiskunnalliset ja kulttuuriset tarpeet.

Tapahtuuko opetus lähiopetuksessa vai etäkoulutuksena?

– Normaalisti kadetit kokoontuvat upseerikoululle kolmena päivänä kuussa. Näihin kolmeen päivään liittyy myös

valmistavia ja opintopäivien jälkeisiä tehtäviä, joten se on useamman päivän tiiviimpi opiskelujakso.

Koronapandemian vuoksi koulutuspäiviä on viimeisen vuoden aikana pidetty videokokouksina Teams-yhteistyöalustan kautta. Tämä ei ole ollut ongelmatonta.

– Olemme saaneet pidettyä kiinni tavoitteistamme, ja olen siitä hyvin tyytyväinen. Tilanne on kuitenkin vaikeuttanut ihmissuhteiden kehitystä. Yksi upseerikoulutuksen ihanimmista puolista on kadettirenkaat, eli samana vuonna valmistuvien kadettien ryhmät. Ryhmät on nimetty samoin kautta maailman.

Valmistuvat upseerit tapaavat vuosien saatossa monia ihmisiä, jotka kuuluvat samaan kadettirenkaaseen. Se luo suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta. 8

Hengellisen huolenpidon lautakunta (HHL) on osastossa toimiva ryhmä, johon kuuluu kokeneita ja luotettavia sotilaita ja joka toimii osaston johtajan apuna ja neuvonantajana monissa kysymyksissä.

Kokelas on sotilas, joka on hakeutunut upseerikoulutukseen ja hyväksytty aloittamaan kokelasharjoittelu. Harjoittelun aikana hän näkee käytännössä sen, mitä upseerin työ tulee olemaan.

Kokelassihteeri on tehtävään nimetty kokenut upseeri, joka yhdessä toisten kokeneiden upseereiden eli kokelaslautakunnan kanssa käsittelee upseerikouluhakemukset ja toimii kokelaiden tukena läpi koko kokelasharjoitteluajan.

Kadetti kokelaasta tulee, kun hän aloittaa upseerikoulutuksen.

Territorio on Pelastusarmeijan hallintoalue, johon kuuluu yksi tai useampi maa. Suomi ja Viro muodostavat yhdessä territorion.

SOTAHUUTO

13

Majuri Gerry Lindholm toimii Suomen ja Viron territorion koulutus- ja opintosektorin päällikkönä ja upseerikoulun johtajana. Gerry itse valmistui upseerikoulusta 16 vuotta sitten Kanadassa.

Gerry muistelee rakkaudella opiskeluaikaansa upseerikoulussa.

– Se oli parasta aikaa! Kahdeksi vuodeksi sain jättää maalliset asiat takaalalle ja keskittyä täysin Jumalaan.

14

SOTAHUUTO

8 Parhaillaan opiskelevien kadettiemme haasteena on tutustua toisiinsa yhtä syvällisesti kuin jos se tapahtuisi luontevasti fyysisesti läsnä olemalla.

Opintoihin kuuluu myös harjoittelu osastossa tai sosiaalisen työn pisteessä?

– Luomastamme listasta käy ilmi, mitä käytännön taitoja kadetti tarvitsee. Joka lukukausi kadetti valitsee, mihin taitoihin hän haluaa keskittyä. Siitä tulee hänen opetussuunnitelmansa harjoittelulle.

Ajan kuluessa lista lyhenee, ja valmistumisen lähetessä kadetti on omaksunut tarvitsemansa tiedot ja taidot. Yleensä harjoittelu käydään yhdessä osastossa tai toimipisteessä. Jossain tapauksissa kadetit johtavat osastoa Pelastusarmeijan kokeman tarpeen vuoksi ja siksi, että heillä on jo osaston johtamiseen riittävät taidot. Usein he jatkavat valmistuttuaan saman osaston johdossa.

Valmistumiseen liittyy upseerivihkimys.

Voitko kertoa tästä juhlallisesta seremoniasta?

– Se on yksi Pelastusarmeijan suurimmista juhlista! Kun kadetti on suorittanut kaikki opetussuunnitelman vaatimukset, on upseerivihkimyksen aika.

Vaatimuksissa ei ole kyse vain suoritetuista tehtävistä, vaan hengellisestä kasvusta. Kyse on päästä, sydämestä ja käsistä, kuten asian ilmaisemme, Gerry toteaa hymyillen.

– Upseerivihkimys tapahtuu juhlakokouksessa, jonka aikana todetaan opintojen tulleen suoritetuiksi, heidät esitellään territorion johtajalle, joka suorittaa juhlallisen nimeämisen ja vihkimisen.

Jos juhlassa on kansainvälinen vierailija, hän usein suorittaa vihkimyksen.

Meillä on ollut onnekkaita ja erityisiä upseerivihkimyksiä, jotka on suorittanut kenraali – koko kansainvälisen Pelastusarmeijan johtaja.

Hopeatähdistö on osa upseerivihkimystä. Mikä se on?

– Hopeatähdistössä valmistuvan upseerin vanhemmat saavat huomionosoituksen kasvatustyöstä ja siitä, että he luovuttavat lapsensa Armeijan työhön Jumalan valtakunnan hyväksi. He saavat muistoksi kunniakirjan ja pinssin, juhlaviikonlopun aikana on hopeatähdistön lounas, ja jatkossa he saavat materiaalia ja tietoa Pelastusarmeijan tapahtumista.

Hopeatähti voidaan luovuttaa myös valmistuvan upseerin hengelliselle men-

torille silloin, kun vanhemmat ovat jo poistuneet keskuudestamme.

Suomi edelläkävijänä

Mitä ovat upseeriuteen kuuluvat määräykset?

– Upseereina hyväksymme määräysjärjestelmän. Se tarkoittaa, ettemme voi valita palveluspaikkaamme, vaan se osoitetaan meille. Ennen uutta määräystä toki keskustellaan. Upseeriksi valmistuvan tulee hyväksyä tulevat muutokset.

Erityisen tärkeää tämä on silloin, kun upseeriksi valmistuvan puoliso ei ole upseeri. Meidän on varmistettava, että puoliso ymmärtää ja hyväksyy asian.

– Olen itse oppinut jo varhain sen, ettei tehtävä ole välttämättä se, minkä olisi itse valinnut, mutta Jumala käyttää siinä tehtävässä, johon on määrätty.

Katsahdamme vielä upseerikoulutuksen menneisyyteen ja tulevaisuuteen.

Millaisia jatkokoulutusmahdollisuuksia löytyy? Voiko saada kansainvälistä koulutusta?

– Ehdottomasti. Pelastusarmeija rohkaisee kouluttautumaan, se tekee upseereista työssään entistä parempia. Pelastusarmeija kunnioittaa Sanaa, joka kertoo, että meidän on rakastettava Herraa koko sielullamme, voimallamme ja mielellämme. Upseerit ovat elinikäisiä oppijoita. On mahdollista jatkaa opintoja esimerkiksi paikallisissa yliopistoissa. Kansainvälinen Pelastusarmeija on kehittänyt johtajuuskursseja, joihin voi osallistua.

Voiko Pelastusarmeijassa palvella kansainvälisesti?

– Upseeriksi valmistuvasta tulee viideksi vuodeksi luutnantti. Seuraavana on upseeriuden vahvistamiseksi kutsuttu prosessi. Ajatuksena on antaa niin upseerille kuin Pelastusarmeijallekin aikaa pohtia tekemäänsä valintaa. Onko se vastannut kutsumusta? Haluaako toteuttaa tätä tehtävää? Sen jälkeen upseeri saa harkita myös kansainvälistä palvelusta. Suomessa on kautta aikojen ollut lukuisia kansainvälisesti palvelleita upseereita. Nykyisin Suomen ja Viron Pelastusarmeija ei ole kovin suuri, joten territoriossamme on kova tarve upseereille. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei kansainvälistä palvelusta saisi miettiä.

Olenhan itsekin kansainvälinen upseeri palvelemassa Suomessa, Gerry sanoo hymyillen. – Armeijan dna:han kuuluu auttaa ystäviämme toisissa territorioissa.

Millainen on upseerikoulutuksen historia?

– Se alkoi Pelastusarmeijan alkuvuosina 1860-luvun loppupuolella. Pelastusarmeijan perustajat William ja Catherine Booth havaitsivat, että koulutukselle olisi tarvetta. Vuosien varrella koulutus muuttui ”sotakoulusta” muodollisemmaksi opetukseksi. Myöhemmin päätettiin, että upseereiden olisi hyvä saada yliopistotason koulutus. Sellainen siitä tulikin monessa maassa. Koulutus oli kokopäiväistä, sisäoppilaitos-tyyppistä koulutusta.

– Suomessa sotakoulu aloitti toimintansa hyvin nopeasti sen jälkeen kun Armeija oli tullut maahan. Kadettikoulu sijaitsi nyt päämajana toimivassa rakennuksessa. On ollut hauska kuulla vanhemmilta upseereiltamme, että ”tämä toimisto oli ennen minun makuuhuoneeni”, Gerry naurahtaa.

Vuosien saatossa Suomen ja Viron territoriosta on valmistunut yli 1 850 upseeria. Parikymmentä vuotta sitten kansainvälisessä Pelastusarmeijassa huomattiin, että joillakin territorioilla oli vaikeuksia pitää yllä sisäoppilaitosmaista koulutusta. Näin oli myös Suomessa.

– Joustava koulutus tehtiin mahdolliseksi. Minulle se on ollut erityisen mielenkiintoista, sillä olen juuri viimeistelemässä tohtorintutkintoa, ja aiheenani on joustava koulutus Suomen ja Viron territoriossa. Olenkin mielenkiinnolla seurannut, että moni territorio on alkanut kiinnostua joustavasta koulutuksesta. Näin esimerkiksi Kanadassa, jossa ensimmäiset joustavan koulutuksen kadetit ovat menossa osastoharjoitteluun tänä vuonna. Olemme Suomessa olleet edelläkävijöitä. Erityisen hienoa on ollut, että koulutuksesta on pidetty kiinni läpi haastavienkin aikojen. Vaikka hetkittäin vuosikurssilla on ollut vain yksi oppilas, opetus on jatkunut katkeamatta, Gerry nyökkää tyytyväisenä.

Miten näet upseerikoulutuksen kehittyvän tulevaisuudessa?

– Pelastusarmeijan upseerina olon kohokohtia on nähdä, miten meillä on menneisyyden tuoma tuki, mutta katseemme on vahvasti kohti tulevaisuutta. 8 SOTAHUUTO

15

Kadetit lähiopetuksessa syksyllä 2020. Kuvassa vasemmalta kadetit Kimmo Nordblom, Benjamin Hursti, Ruth ja Pasi Marttinen. Kuvan oikeassa laidassa luutnantit Ari ja Eija Kulmala, jotka valmistuivat upseereiksi viime marraskuussa ja johtavat nyt Pelastusarmeijan Vaasan osastoa.

8 – Osaamme kohdata tarpeet, ja jos jokin tarve poistuu, meillä on kyky siirtyä ratkaisemaan seuraavaa ongelmaa ja tarvetta. Siksi mielestäni upseerit on koulutettava joustaviksi, vahvasti Raamattuun sitoutuneiksi ja sitoutuneiksi palvelukseen – olemaan hengen verta ja tulta.

– Ennen kirkko oli kaiken keskus, mutta se ei ole totta nykyään. Kirkko on monen ihmisen elämänpiirin laitamilla, ei enää keskiössä. Pelastusarmeija on valmistautuneempi tähän muuttuneeseen tilanteeseen kuin monet muut yhteisöt. Olemme aina palvelleet yksinäisiä ja syrjäytyneitä – ymmärrämme, että

olemme kaikki Jumalan luomia. Siksi meillä on kyky loistaa muuttuvassa maailmassa.

Tällä hetkellä suomalaisen upseerikoulutuksen tilanne on lupaava. Upseerikoulussa on yksi kohta valmistuva toisen vuosikurssin opiskelija, kolme ensimmäisen vuoden opiskelijaa ja kaksi hyväksyttyä kokelasta. Uusimmat upseerit valmistuivat viime syksynä.

– Se on erittäin hyvin tämän kokoiselle territoriolle. Viime vuosina määrä on ollut kasvussa, ja se on huikeaa, sillä uusia upseereita todella tarvitaan! Meillä on myös muutamia, jotka ovat osoit-

taneet kiinnostusta koulutusta kohtaan.

Tulevaisuus näyttää valoisalta, Gerry toteaa hymyillen.

Gerry paljastaa, että työ upseerikoulussa on haastavaa, mutta myös äärimmäisen antoisaa: – Koen saavani enemmän kuin annan. On ilo nähdä nuoria, jotka ovat innokkaita ja sitoutuneita. Olen innostunut nähdessäni, miten hyvissä käsissä tulevaisuuden Armeija on. Yksi johtajuuden päämääristä on tehdä itsensä tarpeettomaksi. Valmistamme seuraavan sukupolven ottamaan viestikapulan vastaan. Kutsumukseni on nähdä toisten kasvavan johtajuuteen ja tekevän, mitä Jumala heiltä odottaa.

Mitä viimeisiä kannustuksen sanoja haluaisit sanoa upseeriksi hakemista pohtiville?

– Jos Jumalaa kutsuu sinua, niin ei ole mitään, mikä seisoo päätöksesi tiellä. Tämä ei ole helppo työ. Tämä ei ole työ laisinkaan, vaan kutsumus. Voit myös olla varma, että päivät eivät tule koskaan olemaan toistensa kaltaisia, se on Pelastusarmeijan monipuolisen työn rikkautta.

Toni Kaarttinen Upseerikoulun tuoreimmat oppilaat. Kokelas Enni Kulmala Vaasan osastosta, kokelas Taina Kaikkonen Lahden osastosta ja kokelas Robert Becker Helsingin osastosta aloittavat upseerikoulutuksensa syyskuussa 2021. Robertin elämäntarinan voit lukea jo ilmestyneestä kesälehdestä (6–7/21). Tainan tarinaan pääset tutustumaan numerossa 10/21 ja Ennin numerossa 1/22.

16

SOTAHUUTO

Pelastusarmeijaa vasta-alkajile: Saga Lippo Kuvat: OMM Productions / The Salvation Army, Toni Kaarttinen ja upseerikoulun kuva-arkisto

KESKIVIIKON PYHITYSKOKOUKSET Internetissä klo 18–19

”Pyhitys ja missio” Everstit Patrick ja Anne-Dore Naud

&

kapteeni Kati Kivestö Kokoussarjan ensimmäinen tilaisuus on 1.9. ja viimeinen 8.12.

Kokoukset järjestetään Microsoft Teams-ohjelmassa.

Osallistuaksesi kirjoita internet-selaimeesi: www.pelastusarmeija.fi/keskiviikonpyhityskokous Tämä osoite ohjaa sinut Teams-sovellukseen.

Kaikkia osallistujia pyydetään kirjautumaan kokoukseen 10 min ennen tilaisuuden alkua, jotta pääsemme aloittamaan ajoissa. Pidäthän oman mikrofonisi ja mielellään myös kamerasi suljettuna tilaisuuden aikana. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

”Pyhitys on Jeesuksen kaltaisuutta.

Opetuslapseus on toimimista Jeesuksen tavoin.

Toinen ei ole mahdollinen ilman toista.

Sen lisäksi meidän tulee olla Jeesus toinen toisellemme.”

SOTAHUUTO

17

Pelastusarmeijan kilpi ei ole uusi tunnus. Pelastusarmeijan jäsenet käyttivät metallikilpiä merkkeinä ja rintakoruina alusta lähtien. Vuonna 1891 annetuissa määräyksissä ja ohjeissa osastoupseereille kannustettiin jokaista sotilasta käyttämään univormua, ”vaikkei se tarkoittaisi muuta kuin kilpeä”, jotta heidät voitaisiin tunnistaa pelastusarmeijalaisiksi.

18

SOTAHUUTO

Punaista kilpeä arvostaen Pelastusarmeijan tunnuksia ovat sekä punainen kilpi että vaakuna. Punainen kilpi kertoo maailmalle sosiaalisesta työstämme, mutta sillä on myös arvokasta teologista merkitystä. Kansainvälisen päämajan viestintäsihteeri, everstiluutnantti Dean Pallant rohkaisee Pelastusarmeijan jäseniä käyttämään kilpeä ja kertomaan sen merkityksestä.

Olin Ison-Britannian Salvationist-lehden päätoimittaja yli kymmenen vuotta sitten. Punaisen kilven käytöstä on erilaisia mielipiteitä, ja olen kiitollinen mahdollisuudesta osallistua keskusteluun.

Ensinnäkin kannattaa muistaa, että keskustelu Pelastusarmeijan tunnuksista ei ole uutta. Kun olin Salvationist-lehden päätoimittaja, kävimme kiihkeitä keskusteluja vaakunan ja punaisen kilven käytöstä. Päätimme sisällyttää molemmat jokaiseen lehden numeroon. Pelastusarmeija on hämmästyttävä, monipuolinen Jumalan luomus. Rakasta liikettämme ei voi helposti määritellä. Seurakuntaelämämme, työmme, ohjelmiemme ja palveluidemme moninaisuus on Jumalan lahjaa. Kaikella toiminnallamme voimme vaikuttaa Jumalan valtakunnan rakentumiseen. Jokainen Pelastusarmeijassa mukana oleva voi osallistua: vapaaehtoinen, työntekijä, ystävä, siviilijäsen, sotilas, upseeri... aivan jokainen!

Jotkut ovat olleet sitä mieltä, että punainen kilpi kuuluu vain sosiaalipalveluiden yhteyteen. Eräs Salvationist-lehteen palautetta lähettänyt väitti, että sosiaalipalvelut ovat ”todelliseen työhömme eli sielujen pelastamiseen nähden toissijaisia”. Tämän ajattelun juu-

ret ovat gnostilaisuudessa, harhaopissa, joka on vaivannut kristillistä kirkkoa Uuden testamentin ajoista lähtien. Professori Tom Wright, johtava evankelinen raamatuntutkija ja anglikaanisen kirkon eläkkeellä oleva piispa, on sanonut: ”Jako sielujen pelastamiseen ja maailmassa hyvän tekemiseen ei ole peräisin Raamatusta tai evankeliumista, vaan kyse on länsimaisen kulttuurimme orjuuttavasta vaikutuksesta.” Tämä lainaus on kirjasta Surprised by hope, jota suosittelen lämpimästi.

Pelastusarmeijan ja muiden kristillisen kirkon osien on ”toivuttava pitkäaikaisesta skitsofreniasta”, kuten Wright sanoo. Meillä ei ole kahta tehtävää, meillä on yksi tehtävä: liittyä Jumalan antamaan tehtävään pelastaa maailma. Sen mahdollistavat Jeesuksen Kristuksen elämä, kuolema ja ylösnousemus. Hän palaa ja tulee vahvistamaan rauhan kaiken kanssa, mitä on maan päällä ja taivaissa (ks. Kol. 1:19–20).

Kaiken tekemämme tulee olla Jumalan antaman tehtävän innoittamaa. Meidän on varottava ylenkatsomasta Armeijan työmuotoja, joiden ajattelemme olevan vähemmän merkityksellisiä (ks.

1. Kor. 12).

Kirkko ja hyväntekeväisyysjärjestö Joku kysyi, onko Pelastusarmeija kirkko vai hyväntekeväisyysjärjestö. Olemme sekä kirkko että hyväntekeväisyysjärjestö. Meidän täytyy ensisijaisesti olla uskollisia Jumalalle: siksi kirkko-opillisesti katsoen kaikki mitä teemme on ”kirkkoa”. Isossa-Britanniassa Pelastusarmeija toimii hyväntekeväisyysjärjestöjä koskevan sääntelyn alaisena ja valvonnassa.

Me voimme ottaa vastaan lahjoituksia suurelta yleisöltä, yrityksiltä, ​​rahastoilta ja hallituksilta – näiden varojen ansiosta voimme toteuttaa Jumalan tehtävää laajemmin kuin jos olisimme vain jäsentemme tuen varassa.

Ymmärrän, että monet suhtautuvat epäillen yhteiskunnalliseen säätelyyn.

Jaan nämä huolenaiheet, ja kirjoitin väitöskirjani tästä aiheesta (julkaistu nimellä Keeping Faith In Faith-Based Organizations, 2012). Maalliset viranomaiset eivät voi muokata ja määritellä Armeijaa, ellemme anna heidän tehdä niin.

Olemalla sekä kirkko että hyväntekeväisyysjärjestö Pelastusarmeijan on helpompi uskollisesti osallistua Jumalan mis8 sioon maailmassa.

SOTAHUUTO

19

”Punainen kilpi voi olla toivon ja turvan kristillinen symboli, jos käytämme sitä kaikkialla ja kerromme sen edustamasta evankeliumin totuudesta.”

8

Risti ja kilpi Tästä pääsemme seuraavaan esille tulleeseen asiaan. Miksi emme korvaisi punaista kilpeä ristillä? On hyviä syitä olla tekemättä niin. Risti on paljon enemmän kuin pelkkä logo. Se on yleismaailmallinen, syvästi merkittävä kristillisen uskon symboli, joka on kaikille kristillisille kirkoille ja yhteisöille yhteinen. Ristin on aina oltava Pelastusarmeijan elämän keskipiste. Ilman Kristuksen uhrautuvaa ristikuolemaa meillä ei ole syytä olla olemassa. Risti ei vain muistuta historiallisesta tapahtumasta, vaan kutsuu meitä kaikkia joka päivä seuraamaan Jeesusta ja syntymään uudelleen.

Se, miten elämme, kertoo kaiken! Pelastusarmeijan esikuvana ovat Jeesuksen opetuslapset, jotka todistivat teoillaan ja asenteillaan. Hengen voimassa jokainen pelastusarmeijalainen voi osallistua Jumalan tehtävään maailmassa.

Myös ristin ja punaisen kilven yhdistämistä yhdeksi tunnukseksi on ehdotettu. Sitä pohdimme täällä Ison-Britannian ja Irlannin territoriossa yli kymmenen vuotta sitten. Johtajat päättivät, että ristin ja punaisen kilven on pysyttävä erillisinä, ja kiinteistöissämme suositellaan käytettävän sekä kilpeä että ristiä. Ristin syvää merkitystä tulee kuitenkin kunnioittaa antamalla sen esiintyä erillään.

Punaista kilpeä ei tule koristella. Näin annamme kahdelle voimakkaalle symbolille tilaa viestiä yksittäin ja suhteessa toisiinsa.

Maailmanlaajuisesti tunnistettava tunnus Mennään tämän keskustelun ytimeen.

Miksi punaisen kilven käyttö tuntuu joistakin jäsenistämme kiusalliselta? Muiden maiden pelastusarmeijalaiset eivät ymmärrä, miksi aiheesta keskustellaan Briteissä niin vilkkaasti. Kansainvälisen päämajan teettämät tutkimukset kertovat, että punainen kilpi on Ison-Britannian tunnetuimpia symboleita. Se on tunnus, jota 20 SOTAHUUTO

ihmiset kunnioittavat ja johon he luottavat.

Punainen kilpi on symboli, joka kertoo yksinkertaisesti ja selvästi, keitä olemme ja missä olemme. Se toimii majakkana pimeässä maailmassa. Euroopan pakolaiskriisin aikana punaista kilpeä käyttävät pelastusarmeijalaiset tervehtivät lämpimästi Ruotsiin saapuvia syyrialaispakolaisia, jotka olivat oppineet luottamaan punaista kilpeä kantaviin ihmisiin matkansa aikana. Miten ihmeellisen etuoikeutettua on olla tunnistettava osa maailmanlaajuista Armeijaa! Punainen kilpi symboloi suojan tarjoamista.

Kilven teologinen merkitys Punainen kilpi ei ole mikään uusi tunnus.

Pelastusarmeijan jäsenet käyttivät metallisia kilpiä rintamerkkeinä ja -koruina jo alkuaikoina. Vuonna 1891 osastoupseereille annetuissa määräyksissä ja ohjeissa kannustettiin kaikkia sotilaita käyttämään univormua ”vaikkei se tarkoittaisi muuta kuin kilpeä”, jotta heidät tunnistettaisiin pelastusarmeijalaisiksi. Boothit ymmärsivät kuvien ja symbolien voiman. Nykyaikaiset asetakit eivät kerro kenellekään, keitä me olemme, joten käytän takissani punaista kilpineulaa sekä pientä ristiä.

Punaisella kilvellä oli varhaisille pelastusarmeijalaisille teologinen merkitys, ja nuo totuudet pätevät edelleen. Kun valmistauduin kirjoittamaan tätä artikkelia, innostuin lainauksesta kesäkuun 1917 All The World -lehdessä: ”Kilpi kertoo elämän pituisesta hengellisestä taistelusta ja siitä, kuinka Jumala Jeesuksen kautta on kilpi, joka pelastaa meidät ja suojaa meitä.”

Muistan, että minulle opetettiin Pelastusarmeijan vaakunan merkitys lapsena, mutta en muista kenenkään puhuneen kilven merkityksestä. Olen oivaltanut, että punaisella kilvellä on runsaasti teologista merkitystä. ”Kilpeen” viitataan usein Raamatussa. Mooseksen kirjassa 15:1 Herran ääni käyttää kilven kuvaa

luvatessaan suojaa Abramille ja hänen jälkeläisilleen. Efesolaiskirjeen 6. luvussa kilpi on osa Jumalan taisteluvarustusta: ”Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet.” (16. jae).

Ehkä tämän opetuksen puutteen takia jotkut pelastussotilaat yhdistävät punaisen kilven Pelastusarmeijan maallistumiseen. Maallistuminen tapahtuu, kun ihmiset unohtavat, että Jeesus on maailman Vapahtaja. Kaikki on mahdollista sekularisoida. Jotkut jopa näkevät ristin ennemmin muodikkaana koruna kuin uhrin ja toivon symbolina. Etenkin länsimaissa tämä on Armeijan ongelma.

Ihmiset näkevät sotilaiden määrän vähenevän ja pelkäävät, että maallinen sosiaalityömme jättää varjoonsa Armeijan ytimessä olevan Jumalan palvelemisen.

Voit olla varma siitä, että nämä aiheet ovat Pelastusarmeijan johtajien sydämissä ja mielissä. Asia on kuitenkin tunnuksen käyttöä monimutkaisempi.

Emme saa olla omahyväisiä. Jokaisen sukupolven on kuultava viestistämme, tehtävästämme ja palvelutyöstämme.

Kilpi antaa meille mahdollisuuden puhua sen teologisesta merkityksestä. Jumalan tahtoa toteuttava Pelastusarmeija tulee aina olemaan merkityksellinen, elinvoimainen ja kasvava. Tarvitsemme enemmän rohkeutta ja vähemmän epätervettä itsetutkistelua. Punainen kilpi voi olla toivon ja turvan kristillinen symboli, jos käytämme sitä kaikkialla ja kerromme sen edustamasta evankeliumin totuudesta.

Dean Pallant everstiluutnantti, viestintäsihteeri kansainvälinen päämaja Lyhennetty Ison-Britannian ja Irlannin territorion Salvationist-lehden numerossa 1710 (29.6.2019) ilmestyneestä kirjoituksesta.

Kuva: Heikki Tahvanainen, Helsingin kaupunginmuseo

PIMEYDESTÄ VALOON RUKOUSPÄIVÄ IHMISKAUPAN UHRIEN PUOLESTA Sunnuntaina 26.9.2021 1. Piet. 2: 9–10

SOTAHUUTO

21

Nuoret riveissämme

Sarjassa tutustumme Pelastusarmeijan toiminnassa mukana oleviin lapsiin ja nuoriin ja heitä koskettaviin teemoihin.

Aino Kulmala, 15 vuotta:

Aikaa unelmille Pelastussotilas Aino Kulmala on aktiivisesti mukana Vaasan osaston toiminnoissa.

Hän kertoo, että kristittynä nuorena saa kokea kritisointia ja kyseenalaistusta, mutta Jumalan rakkaus kantaa.

Aino Ku

22

SOTAHUUTO

as

il ton sot

an osas

n Vaas lmala o

Aino Kulmalalla on pian syntymäpäivä, hän täyttää 16 vuotta. Se on yksi syistä, miksi syksy on mieluisaa aikaa, Aino paljastaa hymyillen.

– Pidän myös syksyisestä luonnosta ja sen väreistä. Puiden muuttuvat lehdet ovat niin kauniita. Syksy on myös aina uuden alkua, kun koulut alkavat ja ihmiset kokoontuvat jälleen yhteen.

Aino on juuri aloittanut yhdeksännen luokan. Vajaassa vuodessa peruskoulu on ohi, ja nuorelle naiselle tulee eteen tulevaisuuden suuntaviivojen valinta.

Asia pohdituttaa.

– Koen, että ammattikoulussa olisi mielekästä, mutta minulla ei ole vielä toiveammattia, joten olen ajatellut mennä lukioon. Samalla saan lisää aikaa pohtia. Mutta en ole huolissani, varmasti jotain tulee vastaan. Tässä on vielä aikaa unelmille, Aino toteaa hymyillen.

Viimeiset puolitoista vuotta ovat olleet poikkeuksellisia. Kysyn, miten vallitseva tilanne on näkynyt heillä koulussa.

– Muutamaan kertaa olemme olleet etäopetuksessa. Ensimmäinen etäopetusjakso viime vuoden keväällä tuntui

rankalta, kun kellään ei ollut siitä aiempaa kokemusta. Myöhäisemmät etäopetukset ovatkin menneet sujuvasti.

Kysyn Ainolta, onko näinä kuukausina ollut asioita, mitä hän on kaivannut.

– Ei sinänsä. Ei ole ollut suurempia asioita, joista olisi joutunut luopumaan.

Tietenkin olisi kiva, kun voisi taas vapaammin liikkua. Mutta ei tämä tilanne ole kauheasti rajoittanut esimerkiksi kavereiden tapaamista.

Perheenä Pelastusarmeijan perheessä Aino, hänen vanhempansa, isosiskot ja pikkuveli ovat asuneet viime vuodet Vaasassa.

Aino on viihtynyt kaupungissa mainiosti.

– Täällä on hyvä asua. Ympäristö on tosi kiva. Pelastusarmeijan Vaasan osasto on myös todella mukava paikka.

Mainitsen, että mielestäni Vaasan osastorakennus on yksi Suomen kauneimmista – kahdeksankulmainen sali on harvinainen ja kutsuva. Aino on samaa mieltä.

– Tunnen täällä oloni hyvin kotoisaksi.

Ainon vanhemmat, luutnantit Eija ja Ari Kulmala toimivat Vaasan osaston

Ainon a lokaspä ivän yh äiti Eija teiskuv , isosisk assa o Enni, Aino ja isosisko Iin

a.

Aino vihittiin sotilaaksi viime vuoden elokuussa.

johtajina, ja Ainon isosiskot ovat pelastussotilaita. Koko perheen Armeija-tarina alkoi muutama vuosi sitten.

– Asuimme tuolloin Närpiössä. Vanhempani kaipaisivat seurakuntayhteyttä ja he pohtivat, minne voisimme mennä. Äitini ajatteli Pelastusarmeijaa, jossa oli sotilaana, ja kävimme täällä Vaasassa kokouksessa. Vierailuista tuli säännöllisiä. Ajan kanssa vanhempani saivat vastuuta osastosta, joten muutimme tänne.

Ainosta itsestään tuli sotilas viime vuoden elokuussa. Hän kertoo, että hän kokee sen tärkeänä päätöksenä.

– Haluan olla täällä sotilaana. Tehdä sitä, mitä Jumala minulta toivoo.

Aino onkin ollut mukana jo monenlaisessa toiminnassa. – Sellaisia pieniä, mutta tärkeitä töitä, Aino toteaa hymyillen. Hän on ollut mukana kokouksien ja pienryhmien järjestämisessä, osallistunut leireille ja ollut mukana Vaasan osaston nuorten illoissa. – Kokoontumisissa olemme pitäneet hartauden ja keskustelleet Raamatusta.

Ainon vanhemmat ovat upseereita.

Tiedustelen Ainolta, saattaisiko se olla sellaista, mikä kiinnostaisi aikuisena.

Aino ja Iina joulupadalla.

– Minulla ei ole ainakaan vielä kutsua siihen, ja en voi tietää, tuleeko sitä.

Olen vielä hyvin nuori. Kaikki on toki mahdollista – jos Jumala sitä haluaa, niin tietenkin toimin kutsun mukaan.

Nuoret käyttävät paljon sosiaalista mediaa, ovat niin sanottuja somenatiiveja. Aino kannustaakin Pelastusarmeijaa pitämään tämän mielessä.

– Koska nuoret ovat somessa, niin asioita kannattaa somettaa. Kertoa tapahtumista ja kutsua mukaan, ja kehottaa nuoria myös kertomaan tapahtumista kavereilleen.

Ainon isosisko Enni vastaa Vaasan osaston sosiaalisen median tileistä. Ainokin on ollut mukana auttamassa.

– Vuonna 2019 olimme mukana eräällä kesäleirillä Isossa-Britanniassa. Siellä olin tiiviisti mukana kuvaamisessa ja somettamisessa.

Lopuksi Aino haluaa jakaa erään hänelle hyvin merkityksellisen raamatunpaikan. Hän kertoo, että monet kristityt nuoret kokevat erityisesti somessa kritisointia. Monet eivät ymmärrä ja kyseenalaistavat Jumalan.

– Raamatunpaikka on Joh. 15:18–21: ”Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut minua. Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä. Muistakaa, mitä teille sanoin: ei palvelija ole herraansa suurempi. Jos minua on vainottu, vainotaan teitäkin. Jos minun sanaani on kuultu, kuullaan myös teidän sanaanne. Kaiken tämän ihmiset tekevät teille minun nimeni tähden, siksi etteivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt.” Tämä kohta kertoo minulle, että vaikka meitä kristittyjä ja tekemäämme työtä joskus halveksitaan, niin kaikki lähtee Jumalan rakkaudesta, ja päämääränä on pelastaa ihmisiä Kristuksen luo. Se antaa voimaa vastoinkäymisistä ja vastustuksesta huolimatta. Tämä kohta on aina koskettanut minua, ja kannan sitä sydämessäni.

Toni Kaarttinen Kuvat: Aino Kulmalan kuva-albumi

SOTAHUUTO 23

Minä & Pelastusarmeija Työntekijöitä, ystäviä, upseereita, sotilaita, siviilijäseniä, vapaaehtoisia – olemme kaikki osa Armeijaa! Sarjassa esitämme enemmän tai vähemmän kiperiä kysymyksiä. Tässä kuussa niihin vastaa:

Leena-Maria Häsä

Kotkan päiväkoti Merimajan johtaja

Leena-Maria 1-vuotiaana tuttisuuna Kuopion osaston sa lasten joulujuhlas .

86 19 vuonna

Milloin tutustuit Armeijaan ensi kerran?

– Tuntuman Armeijaan olen saanut jo äidinmaidosta, sillä synnyin upseeriperheeseen. Vanhempani ja isovanhempani ovat olleet Pelastusarmeijan upseereita.

Entä turhauttavinta?

– Riittämättömyyden tunne.

Kun olit lapsi, miksi halusit tulla isona?

– En ihan tarkalleen muista, oliko mitään tiettyä ammattia, mutta äidiksi halusin tulla ainakin.

Mikä on lempitapasi lomailla?

– Yhdessä perheeni kanssa.

Jos voisit näytellä elokuvassa, mikä roolihahmo olisit?

– Soturiprinsessa.

Kuka on sankarisi?

– Puolisoni.

Miten tulit Armeijan yhteyteen?

– Varhaislapsuuden kasvoin Armeijan yhteydessä, kun vanhempani tekivät upseerityötään. Merimajaan löysin vuonna 2004, jolloin tulin tänne vuodeksi harjoittelemaan päiväkotityötä.

Opiskelin välissä sosionomi-lastentarhanopettajaksi, ja valmistuttuani sain täältä vakituisen työn.

Mikä on elämäsi tunnuslause?

– ”Päivä vain ja hetki kerrallansa” vanhan hengellisen laulun mukaisesti.

Mikä on tehtäväsi?

– Olen päiväkodin johtaja sekä varhaiskasvatuksen opettaja, eli minulla on myös oma lapsiryhmä.

Mikä on ensimmäinen levy, jonka ostit?

– En ole ihan varma, mutta muistaakseni bändin nimeltä DC Talk ja heidän albuminsa ”Jesus Freak”.

Mikä on työssäsi mielenkiintoisinta?

– Lapset ja heidän kanssaan tekeminen ja touhuaminen, sillä lapsen maailma on hyvin rikas maailma. Me aikuiset kun vain maltamme pysähtyä ja kuunnella lapsia, voimme oppia paljon heiltä.

24

SOTAHUUTO

Mitä teet vapaa-ajalla?

– Vapaa-aika hurahtaa hyvin kotona kolmen lapseni (Hilla 10 v., Väinö 4 v. ja Oiva 1 v.) kanssa. Kun hetki sallii, lähden ulos lenkkipolulle.

Jos voisit poistaa maailmasta yhden asian, mikä se olisi?

– Viha.

Mitä pelkäät?

– Hämähäkkejä ja muita pikku ötököitä.

Sinut on lukittu huoneeseen yhdeksi päiväksi. Kenen kanssa haluaisit viettää sen?

– Rakkaan aviomieheni.

Minkä kirjan ottaisit autiolle saarelle?

– Hmm… en osaa nimetä yhtä. Minulla on aika monta kirjaa lukujonossa odottamassa vähän rauhallisempaa elämänvaihetta. Pikkulapsiarjessa tulee lukeneeksi vain lapsille.

Kuvittele, että sinulla on tunnusbiisi, joka lähtee soimaan, kun astut huoneeseen. Mikä tämä biisi on?

– Apua… se voisi olla edellä mainitun levyn biisi nimeltä ”In the light”.

Mikä on paras neuvo, mikä sinulle on koskaan annettu?

– Se tulee Raamatusta. ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.” Fil. 4:6–7 Mitä rakastat itsessäsi eniten?

– Herkkyyttä.

Mikä on ollut elämäsi paras hetki?

– Omien lasten syntymät.

Mikä on tärkeintä elämässäsi?

– Perheeni.

Kerro jotain mielenkiintoista, mitä muut eivät ehkä tiedä sinusta: – Olen hypännyt benjihypyn tandemina ystäväni kanssa.

SOTAHUUTO 25

Krigsropet

Lidelsen är fostran, vilken garanterar oss liv Paulus beskriver en lidelse som fostran, vilken garanterar oss liv. Paulus t.o.m. gladde sig när han fick lida.

Vi bemöter svåra tider och prövningar, så att vår tro skulle prövas och vi skulle växa i Kristus likhet.

Tämä kirjoitus julkaistaan syyskuussa suomeksi kotisivullamme.

Vad är dessa prövningars mening för vårt liv?

Vad är alltså den här tävlingen, som vi kallas till?

dem. Skall vi då inte så mycket mer böja oss för andarnas fader, så att vi får leva?

”Därför kan ni jubla, även om ni just nu en kort tid skulle få utstå prövningar av olika slag, för att det som är äkta i er tro — och detta är långt dyrbarare än det förgängliga guldet, som dock måste prövas i eld — skall ge pris, härlighet och ära när Jesus Kristus uppenbaras.”

(1 Petrusbrevet 1:6-7)

Kämpa trons goda kamp, sök vinna det eviga livet, som du har kallats till och för vars skull du har avlagt den rätta bekännelsen inför många vittnen.

Förtrösta på Herren av hela ditt hjärta och lita inte till ditt eget förstånd.Tänk på honom var du än går, så skall han jämna vägen för dig. Jesus är vägen, sanningen och livet. Låt oss gå denna väg.

Paulus ändamål är att förkunna om Kristus, så att vi kunde lära känna vår frälsare. Såsom Paulus säger: ”Honom förkunnar vi genom att vägleda alla människor och undervisa dem alla med all vishet för att kunna föra fram alla som fullvuxna i Kristus”.

Hemför segern i livslånga loppet Ni vet ju att alla löparna i en tävling springer men att bara en får priset. Löp då för att vinna det. Var och en som tävlar måste försaka allt — löparen gör det för en krans som vissnar, vi för en som aldrig vissnar. Jag har målet i sikte när jag löper, och jag slår inte i luften när jag boxas. Jag går hårt åt min kropp och tvingar den till lydnad, för jag vill inte predika för andra och själv komma till korta.

26

SOTAHUUTO

När vi nu är omgivna av en sådan sky av vittnen, låt oss då, även vi, befria oss från allt som tynger, all synd som ansätter oss, och hålla ut i det lopp vi har framför oss. Låt oss ha blicken fäst vid Jesus, trons upphovsman och fullkomnare. För att vinna den glädje som väntade honom uthärdade han korset utan att bry sig om skammen och sitter nu till höger om Guds tron.

Uppmaning till hållbarhet Han ger den trötte kraft, den svage får ny styrka. Unga män kan bli trötta och mattas, ynglingar snava och falla, men de som litar till Herren får ny kraft, de får vingar som örnar. De springer utan att bli trötta, vandrar utan att mattas.

Det är för att fostras ni får lida. Gud behandlar er som söner. Var finns den son som inte tuktas av sin far? Våra jordiska fäder tuktade oss, och vi fogade oss efter

För stunden tycks väl varje tuktan vara mera till sorg än till glädje, men för dem som har fostrats genom den är frukten till slut frid och rättfärdighet.

Helgandet är en livslång process Specifikt för det livslånga loppet är arbetet som Den Helige Anden gör i vårt liv. Att förbli räddad kräver också kontinuerlig lydnad. Men vi är inte ensamma och löper. Fastän vi faller, stiger vi upp, gång på gång!

Under färden behöver vi medtävlare: bröder och systrar i tro Det är ju därför som vi är här, för att tillsammans bli byggda och bära varandras bördor.

Låt oss inte tröttna på att göra det som är rätt. När tiden är inne får vi skör-

da, bara vi inte ger upp. Bär varandras bördor, så uppfyller ni Kristi lag.

Så länge det finns tid skall vi därför göra gott mot alla människor, framför allt mot våra trosfränder.

Och kasta alla era bekymmer på honom, ty han sörjer för er. Var nyktra och vaksamma. Er fiende djävulen går omkring som ett rytande lejon och söker efter någon att sluka. Håll stånd mot honom, orubbliga i tron. Kom ihåg att ni får utstå detsamma som alla era bröder här i världen. Men om ni nu får lida en kort tid skall Gud, som skänker all nåd och har kallat er till sin eviga härlighet genom Kristus, upprätta er, stödja er och ge er fasthet.

Apostel Paulus betjänar församlingen Nu gläder jag mig över att få lida för er.

Vad som ännu fattas i Kristi lidanden, det lider jag i mitt eget kött, för hans kropp, som är kyrkan. Dess tjänare har jag blivit, enligt det uppdrag som Gud har gett mig för er skull: att låta Guds ord nå sin fullbordan. Detta är den hemlighet som har varit fördold i alla tider och släktled men nu har uppenbarats för hans heliga. Gud ville låta dem veta vilken härlig skatt hedningarna har i denna hemlighet: Kristus finns hos er, hop-

pet om härligheten. Honom förkunnar vi genom att vägleda alla människor och undervisa dem alla med all vishet för att kunna föra fram alla som fullvuxna i Kristus. Det är för detta jag strävar och kämpar med den kraft som han så mäktigt låter verka i mig.

Kämpan och lidelse för evangeliets skull Apostel Paulus sade: ”Jag vill att männen på varje ort skall be med renade, lyfta händer, utan vrede och utan förbehåll. Likaså skall kvinnornas prydnad vara ett anständigt, blygsamt och återhållsamt uppträdande, inte konstfulla håruppsättningar och guld eller pärlor eller dyrbara kläder, utan goda gärningar, som det anstår kvinnor som vill gälla för att vara gudfruktiga. Kvinnan skall ta emot undervisning i stillhet och alltid underordna sig. Att själv undervisa til�låter jag henne inte och inte heller att bestämma över mannen, utan hon skall hålla sig tyst och stilla.”

Paulus var helt engagerad och bunden till uppdraget till vilken Herren hade kallat honom.

Stå därför fasta och orubbliga, mina kära bröder, och ge ut er helt i arbetet

för Herren. Ni vet ju att han inte låter er möda vara förspilld.

Lidelsen är fostran, vilken slutligen garanterar evigt liv Gud uppfostrar och utrustar oss, så att vi kunde hjälpa andra människor genom våra erfarenheter och det vi lärt därav.

Kanske är det också grunden till att Paulus gladde sig över all sin lidelse då han fick betjäna församlingen, så att de troende skulle växa och bli myndiga i att känna Kristus som vår frälsare, som garanterar oss evigt liv.

Så våra bröder och systrar i Kristus, låt oss löpa uthålliga, glatt göra Herrens arbete och sträva efter det som finns framför oss.

Jag springer mot målet för att uppnå priset för vinnaren, inträde till himlen. Gud kallar Jesus egna dit.

Vid porten till himlen kan vi säga: ”Jag har kämpat den goda kampen, jag har fullbordat loppet, jag har bevarat tron.”

Christian Karlsson frälsningssoldat, Borgå avdelning Foto: Kinkate

SOTAHUUTO

27

a l a m u J o Kutsuuk

a u n i s

upseeriksi ? n a a j i e m r Pelastusa Ota yhteyttä kokelassihteeriin: kokelas.osasto@pelastusarmeija.fi

Uusia jäseniä

Radio & TV Aamuhartaus YLE Radio 1 pe 24.9. klo 6.15 ja 7.15 majuri Toni Penttinen Iltahartaus YLE Radio 1 ti 28.9. klo 18.50 ja 23.00 kapteeni Esa Nenonen

28

SOTAHUUTO

Rauman osastossa vihittiin sunnuntaina 13.6. sotilaaksi Susanne Vainio.

Vaasassa vihittiin neljä uutta nuorta sotilasta 20.6. Halleluja!

Toivotamme hänelle armoa ja rauhaa Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Kuvassa vasemmalta oikealle Joosua Mäkelä, Mirella Vuorinen, Iisakki Kulmala ja Maria Ahvonen.

29

Uskomme rukouksen voi­­maan!

viikonloppu

aikuis- ja perHetyö

”Arvokas”

17.–19.9.2021 Silokallion kurssikeskuksessa Puhujavieraana majuri Saga Lippo Hinta: 70 € / osallistuja Ilmoittautumiset osastojen kautta 30.8. mennessä.

Tämän jälkeen voit kysyä mahdollisia vapaita paikkoja: aikuis.perhetyo@pelastusarmeija.fi Seuraamme tarkasti koronatilannetta ja on mahdollista, että viikonloppu joudutaan perumaan.

Opin käsikirja Miten uskomme?

Kirjassa on 362 sivua hyvää luettavaa kristillisestä uskostamme.

Kannattava hankinta jokaiselle sotilaalle, siviilijäsenelle ja muuten Pelastusarmeijan kristillisistä arvoista kiinnostuneelle.

Hinta: 8 € ja postikulut Tilaukset: kauppaosasto@pelastusarmeija.fi ja (09) 681 2300 / kauppaosasto

Rukoilemme jokaisena arkipäivänä aamuhartauksissamme.

Lähetä esirukouspyyntösi meille: pelastusarmeija.fi/esirukous, sähköpostitse rukous@pelastusarmeija.fi tai kirjeitse Pelastusarmeija, PL 161, 00121 Helsinki, kuoreen merkintä ”Esirukous”

Kuinka tulla uskoon?

Ei ole yhtä ainoaa oikeaa valmista kaavaa, jonka mukaan ihminen tulee uskoon.

Monet ovat kuitenkin kokeneet, että tämä rukous on ollut hyvä ensimmäinen askel henkilökohtaiseen suhteeseen Jumalan kanssa.

Herra Jeesus Kristus, Olen todella pahoillani niistä asioista, joissa olen tehnyt väärin elämässäni. Anna minulle anteeksi.

Luovun nyt kaikesta, minkä tiedän vääräksi.

Kiitos siitä, että kuolit puolestani ristillä, jotta voin saada anteeksi ja tulla vapaaksi.

Kiitos siitä, että tarjoat minulle anteeksiantamuksen ja Pyhän Hengen lahjaksi.

Tule elämääni Pyhän Henkesi kautta ja ole kanssani ikuisesti.

Kiitos, Herra Jeesus.

Aamen.

SOTAHUUTO 29

Käännetty Alfa-materiaalista Alfa Suomen luvalla.

Naisten

Museon aarteet

Museonäyttelyn kiehtovat esineet kertovat Pelastusarmeijan 130-vuotisesta taipaleesta Suomessa.

Tässä englantilaisessa kirjoituskoneessa on kyrilliset aakkoset. Laite oli käytössä vuosina 1913–1923. Kone oli Pelastusarmeijan Pietarin päämajassa ja sitä käytti työssään eversti Karl Larssonin sihteeri Adam Pieschewsky, joka oli tulkki ja ensimmäinen Sotahuudon toimittaja Venäjällä.

Kapteenit Heikki Juutilainen ja Hilja Oikkonen vihittiin avioliittoon Jaavan saarella 1935.

Juutilaiset ja heidän kolme lastaan olivat toisen maailmansodan ajan eristettynä Japanin miehittäessä maata. Perhe joutui siirtymään paikasta toiseen, ja kaikki yhteydet kotimaahan katkesivat. He taistelivat toimeentulonsa puolesta ja sairauksia vastaan useiden vuosien ajan.

Perhe selvisi koettelemuksista ja palasi kotimaahan 1948.

Heikki Juutilaiselta varastettu kirjoituskone oli löytynyt maakuopasta Kalawaran kaupungista samana vuonna. Se löytyy nyt puisen suojakotelonsa kera museon kokoelmista.

Lisää aarteita Pelastusarmeijan museossa Uudenmaankatu 40, Helsinki (sisäänkäynti pihan puolella) Vuonna 2019 uusitussa museonäyttelyssä esitellään Pelastusarmeijan historiaa sekä kansainvälisestä että kansallisesta näkökulmasta.

Pääset tutustumaan kiehtovien esineiden kautta järjestön tarinaan ja toimintaan Suomessa aina alkuaikojen hankaluuksista nykypäivään saakka.

Koronarajoitusten takia tarkista museon tämänhetkiset aukioloajat kotisivuiltamme: pelastusarmeija.fi/museo 30 SOTAHUUTO

2€ n

Syyskuu 2021

n

Catherine Booth, Pelastusarmeijan äiti

Sotahuuto

jos haluamme parempaa tulevaisuutta, meidän täytyy muuttaa nykypäivää.

Sotahuuto on Pelastusarmeijan lehti, joka ilmestyy 11 kertaa vuodessa Se kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

KRIGSROPET

Frälsningsarméns tidning i Finland Tilaukset: puh. (09) 681 2300 sotahuuto@pelastusarmeija.fi pelastusarmeija.fi/sotahuuto Tilaushinnat: Suomeen ja Viroon vuosikerta 25 €, muihin maihin 50 € Pelastusarmeijan virallinen äänenkannattaja Suomessa 131. vuosikerta Kansallinen päämaja ja toimitus: Uudenmaankatu 40, Helsinki Postiosoite: PL 161, 00121 Helsinki Puhelinvaihde: (09) 681 2300 Sähköposti: sotahuuto@pelastusarmeija.fi Kotisivut: pelastusarmeija.fi facebook.com/pelastusarmeija Kansallinen johtaja: Eversti Patrick Naud Vastaava toimittaja: Esa Nenonen Toimitussihteeri ja ulkoasu: Toni Kaarttinen Toimituskunta: Patrick Naud, Esa Nenonen, Toni Kaarttinen, Saara Ertamo, Heidi Vuorenoja Perustaja: William Booth Kansainvälinen johtaja: Kenraali Brian Peddle Kansainvälinen päämaja: The Salvation Army, IHQ, 101 Queen Victoria Street, London EC4P 4EP, UK Toimitus ei vastaa pyytämättömistä kirjoituksista

Auta meitä auttamaan www.pelastusarmeija.fi

Painopaikka: Savion Kirjapaino Oy, Kerava 2021 ISSN 0356-3340 (painettu) ISSN 2489-5814 (verkkojulkaisu)

Kansikuva: Toni Kaarttinen

SOTAHUUTO

31

KOHTI SYKSYÄ hyvällä sanomalla!

Haluan tilata Sotahuudon Tilaamalla tuet Pelastusarmeijan työtä kotimaan vähävaraisten hyväksi.

Tilaushinnat: Suomi ja Viro, vuosikerta, 25 €, Muut maat, vuosikerta, 50 € Nyt on mahdollista tilata myös digilehti paperisen sijasta!

Tilaan itselleni

Tilaan ystävälleni. Ystäväni nimi ja osoite (tai sähköpostiosoite, jos digitilaus):

Tilaan digilehden

Nimeni: Osoitteeni: Sähköpostini: Puhelinnumeroni:

Vastaanottaja maksaa postimaksun

Suomen Pelastusarmeijan Säätiö Tunnus 5007467 00003 Vastauslähetys