Sivut 6–11
Haaparannan osasto – kahden maan ja kielen siunattu koti
Sidorna 26–27 Min längtan har två språk
Sivut 18–23
Rauhallisia
Tässä numerossa
kahden maan ja kielen siunattu koti
”Vilkutus täältä pohjoisesta. Monesti asiat tuntuvat tapahtuvan etelässä. Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että Jumala toimii vahvasti täällä pohjoisessakin, ja ihmisiä tulee uskoon. Meillä on syvä rakkaus pohjoisen ihmisiä kohtaan.”
Haaparannan osaston johtaja, luutnantti Marjo Maikkunen, sivut 18–23
YliTse kaikkien rajojen
Helmikuun lehdessämme teemme matkaa yli monenlaisten rajojen. Pelastusarmeijan järjestyksessä toinen kenraali, Bramwell Booth, toimi johtajana ensimmäisen maailmansodan aikoihin ja näki, miten rajat erottivat ihmisiä –kristittyjäkin – toisistaan. Jouluna 1915 hän kiteytti näkemyksensä sanomalla: “Jokainen maa on isänmaani, koska kaikki maat kuuluvat Isälleni.” Meidän tulisi rohkeasti etsiä yhteyttä yli rajojen.
Tutuimmat rajat ovat valtioiden välillä. Haaparannan osastoa johtavat luutnantit Marjo ja Pasi Maikkunen ovat kotoisin eri puolilta rajaa – Marjo Rovaniemeltä ja Pasi Haaparannasta. He johtavat osastoa, jossa käy sekä suomalaisia että ruotsalaisia. Monet osaston väestä ovat tulleet vielä paljon kauempaakin. Erilaisten rajojen ylittäminen on siellä yhtä luontevaa kuin valtionrajan ylittäminen Tornion ja Haaparannan välillä – sitä ei edes aina huomaa.
Toisenlaisia rajoja ylittää työssään lentoasemapappi Hanna Similä. Hänen ”seurakuntaansa” ovat sekä lentoaseman henkilökunta että jokainen Helsinki-Vantaan lentokentän kautta kulkeva, elämänkatsomuksesta riippumatta. Päivittäiset työtehtävät voivat sisältää mitä tahansa vihkitoimituksista kadonneiden matkalaukkujen etsimiseen, hengellisistä keskusteluista kriisitilanteissa tukemiseen. Hän on valmis kohtaamaan jokaisen, joka hänen puoleensa kääntyy.
Koko olemassaolonsa ajan Pelastusarmeija on ylittänyt erilaisia rajoja – sekä valtioiden että erilaisten kulttuurien välisiä. Majuri Anna Kotrikadze muistuttaa kirjoituksessaan, että Jumalan silmissä ihmisten välillä ei ole rajoja – Galatalaiskirjeen sanoin ”...Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi”.
Meidät kristityt on kutsuttu viemään evankeliumia sanoin ja teoin kaikkeen maailmaan. Tehdäkseen sen ei tarvitse matkustaa kauas, sillä ”kaikki maailma” alkaa jo kotimme ulko-ovelta – tai kenties jopa lähempää.
Siunattua matkaa tämän päivän poluillesi!
Kati Kivestö majuri vastaava toimittaja
miten olemme onnisTuneet?
Olemme kiinnostuneita kuulemaan, mitä mieltä olet lukemastasi lehdestä. Voit myös tehdä ehdotuksia aiheista, joista haluaisit tulevaisuudessa lukea.
Lähetä palautteesi osoitteeseen: sotahuuto@ pelastusarmeija.fi
tässä kuussa
Pelastusarmeijan johtajat nostavat tärkeitä ja ajankohtaisia asioita valokeilaan
Paras mahdollinen passi
Anna Kotrikadze majuri naistyön sihteeri
Vartuin Neuvostoliitossa. Matkustaminen maan ulkopuolelle oli poliittisista syistä hankalaa. Moniin maihin vaadittiin viisumi. Kun olin lukiolainen, olin lähdössä Skotlantiin opiskelijavaihtoon. Olin 16-vuotias, ja kyseessä oli ensimmäinen ulkomaanmatkani. Olin hyvin innoissani, mutta minun oli hankittava Ison-Britannian viisumi. Menettely oli pitkä ja työläs: piti täyttää erilaisia papereita ja jonottaa maahanmuuttotoimistossa, maksaa maksuja, eikä viisumin saamisesta silti ollut takeita. Matkani Skotlantiin onnistui, mutta pelko ja ahdistus sekoittuivat epävarmuuteen siitä, pääsisinkö lähtemään vai en.
Vuosia myöhemmin sain eurooppalaisen passin. Matkustamisesta tuli paljon helpompaa erityisesti Euroopan sisällä. Ei tarvittu viisumeita, vaan pelkästään aikaa ja rahaa. Kuitenkin minun piti hankkia viisumi, kun useita kuukausia sitten olin menossa Balille. Vaikka matkustaminen tuntuu nykyisin helpolta, passeja on yhä ja maita, joihin tarvitaan viisumia. Planeettamme on vuo-
sisatojen ajan ollut jaettu valtioiksi. On myös näkymättömiä rajoja, joita emme osaa ylittää: kulttuurisia, sukupuolta koskevia, kielellisiä, ihonväriin liittyviä. Usko Jumalaan tarjoaa ratkaisun elämään yli rajojen. Kuka tahansa voi tulla Jumalan luo uskossa ja hänet hyväksytään. Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.” (Gal. 3:28). Heprealaiskirjeen luvussa 11 sanotaan, että olemme ”vieraita ja muukalaisia maan päällä” (Hepr. 11:13), ja että parempi, taivaallinen isänmaa odottaa kaikkia (Hepr. 11:16). Osittain siitä tulee mahdollista jo nyt! Kun hyväksymme ihmiset heidän kielestään tai kansallisuudestaan riippumatta, koska Jumala tekee samoin meille, voimme alkaa elää Jumalan maassa poliittisista rajoista välittämättä. Uskovilla on hallussaan taivaallinen passi, joka kattaa kaikki rajat, näkyvät ja näkymättömät. Minulla on sellainen. Toivon, että sinäkin valitset sen ja elät elämääsi yli rajojen!
Kun hyväksymme ihmiset heidän kielestään tai kansallisuudestaan riippumatta, koska Jumala tekee samoin meille, voimme alkaa elää Jumalan maassa poliittisista rajoista välittämättä.
Rauhallisia kohTaamisia lenToaseman kiiReessä
Helsinki-Vantaan lentoasemalla on toiminut kahden vuoden ajan lentoasemapappi. Lentoasemapappina
Hanna Similä kohtaa matkustajia ja kentän henkilökuntaa uskontoon ja elämänkatsomukseen katsomatta.
Kohtaamisten aiheet voivat olla kaikkea maan ja taivaan väliltä kadonneista matkatavaroista elämää suurempiin kysymyksiin.
Lentoasemalla käy kuhina. Niinhän siellä aina, mutta erityisesti näin lomaviikon kynnyksellä. Tapaan lämpimästi hymyilevän lentoasemapapin, Hanna Similän, sisäänkirjautumisaulassa. Tällä kerralla tarkastuskortille ei ole tarvetta: – Korkeimman lennonjohdon alaisuudessa taivaallisen matkustushenkilökunnan kapteenina minä annan nousuluvan tälle lennolle, Hanna naurahtaa.
Menemme henkilökunnan turvatarkastuksen läpi, ja porttialueella saan heti pilkahduksen Hannan työnkuvasta. Ranskasta lentänyt nuori perhe on etsimässä jatkoyhteyttä ja on huolissaan matkatavaroiden kohtalosta. Hanna ohjaa ystävällisesti perheen oikeaan passintarkastukseen ja antaa ohjeet, miten toimia portilla. Perhe kiittää ja heidän kasvoiltaan paistaa helpottunut hymy.
Lentoasemapappi Hanna Similä lentoaseman hiljaisessa huoneessa.
– Tämä on auttamistyötä, kaikissa muodoissaan.
Yhteinen hiljainen huone
Ennen kuin syvennymme haastatteluun, Hanna on luvannut näyttää yhden hyvin tärkeän tilan. Kansainvälisellä puolella portin 52 läheisyydessä sijaitsee Olohuone Maja . Se on tila, jossa voi rentoutua, hiljentyä ja verrytellä ennen
Lentoasemapappi Hanna Similä lentoaseman sisäänkirjautumisaulassa. Sisäänmeno johtaa kaikille porteille. Tämä inspiroi Hannaa siteeraamaan Ilmestyksen kohtaa 21:25: ”Eikä sen portteja suljeta päivällä, ja yötä ei siellä ole.” – Se kuvaa tätä todellisuutta, mutta myös sitä aikaa, jota emme vielä tunne. Toisella puolen ei ole kiirettä enää millekään portille. Kaikilla on tarkastuskortti sille lennolle.
lentomatkaa. Se koostuu kolmesta tilasta: aulasta, josta löytyy nojatuolit ja säkkituolit rentoutumista ja lepäämistä varten, fyysisen rentoutumisen huoneesta, jossa on puolapuut ja pehmennetty lattia verryttelyä, joogaa tai jumppahetkeä ajatellen, sekä hiljaisesta huoneesta, joka on rauhoitettu rukoiluun, meditoimiseen ja hiljentymiseen. Aulatilasta löytyy lentojen infotaulu, minkä voisi kuvitella estävän rentoutumista, mutta se päinvastoin edistää sitä. Matkustaja pystyy seuraamaan lennon tilannetta ja samalla hiljentymään ja rentoutumaan.
Aivan erityisesti hiljainen huone henkii ihanaa rauhallisuutta ja valoa. Se on ollut toiminnassa tammikuusta 2023. Hanna oli hankkeen suunnittelussa mukana.
– Käytimme suunnittelun lähtökohtana pariakymmentä hiljaista huonetta maailmalta ja kotimaasta. Kaikissa onnistuneissa toistui runsas puumateriaalin käyttö, siivilöitynyt valo ja neutraalit värit. Olemme saaneet palautetta, että tämä on tosi kaunis, valoisa ja ihana tila. Tässä näkyvät myös kentän tärkeät arvot: suomalaisuus ja luonnonläheisyys.
Tilan tärkein periaate on se, että se on kaikille avoin uskonnosta tai maailmankatsomuksesta riippumatta.
– Tämä on rakennettu ajatuksella, ettei se sulje ketään ulos. Hiljaisessa huoneessa ei ole minkään uskonnon tunnuksia. Ihmiset tuovat ja vievät mukanaan omat uskonnolliset esineistönsä.
– Tilassa on tärkeää, että siinä voi rukoilla niin seisten kuin istuen tai lattialla. Bahai-uskonnon edustajille on tyynyjä, muslimeille korissa rukousmattoja ja juutalaiset huomioiden tilassa on penkki, johon kymmenen miestä mahtuu vierekkäin rukoilemaan. Hiukan tiiviisti tosin, Hanna sanoo sydämellisesti. Tilasta löytyy myös kenkäteline ja kompassi.
– Me suomalaiset koemme rukoilun yksityisasiana, niin tämä tila on rakennettu tavalla, jolla hiljaiseen huoneeseen voi häiritsemättä kurkistaa, että onko siellä jo joku.
Hanna kertoo, että parhaimmillaan tämä on arkipäivän katsomusdialogia.
– Eräänä päivänä täällä oli henkilö odottamassa minua. Rukoillessamme yhdessä tilaan tuli toinen henkilö, joka
levitti rukousmaton ja aloitti rukoushetken. Samaan aikaan fyysisen rentoutumisen huoneessa henkilö joogasi. Se oli todella liikuttavaa. Se oli juuri sitä, mitä tämän kuuluu olla, kokoonnutaan rauhanomaisesti yhteen. Pääasiallisesti hiljaisia huoneita hallinnoivat kristityt ja käyttäjät ovat muslimeja, sillä heille on tärkeää päivän rukousrytmi. Se, että huomioidaan eri katsomuksia julkisessa tilassa tutkitusti parantaa yhteiskuntarauhaa ja vähentää radikalisoitumista. Kaikki, mikä on vierasta, jännittää ja pelottaa. Koen, että lentoasemapappina tehtävääni kuuluu pitää katsomustietoutta esillä ja tarjota mahdollisuus oman katsomuksensa harjoittamiseen. Hiljaisessa huoneessa on vietetty kaste- ja vihkitilaisuuksia. Vihkimisistä parit ovat yleensä jatkaneet suoraan häämatkalle. Matkalle siunaamisia myös tapahtuu.
– Erityisesti kansainvälisten matkustajien parissa, sillä meillä Suomessa ei ole tähän vahvaa perinnettä. Tosin pyhiinvaellukset ovat nouseva trendi. Lentopelko on yksi asia, jonka kanssa työskentelen.
– Monet kokevat saavansa helpotusta matkaan siunaamisella.
Matkustajien kohtaamista, henkilökunnan tukemista
Siirrymme juttelemaan kahvikupin äärelle monelle matkailijalle tuttuun Nordic Kitcheniin. – Kahvi on meille suomalaisille suoranainen sakramentti, Hanna hymähtää.
Maailmalla lentoasemakappalaisuus on pitkäaikainen työmuoto. Maailman ensimmäinen lentoasemakappeli avautui jo 1950-luvulla Bostoniin. Euroopassa muun muassa Frankfurtin kentällä on tehty tätä työtä jo viisikymmentä vuotta. Vuonna 2021 Vantaan seurakunnat käynnisti selvityskartoituksen työn mahdollisuuksista.
– Vantaan seurakuntien johto kävi tutustumassa työhön Manchesterin kentällä, ja he olivat siitä hyvin vaikuttuneita. Yhteiselle seurakuntatyölle annettiin tehtäväksi tutkia yhteistyön mahdollisuuksia lentoaseman kanssa. Minut palkattiin siihen selvittämään ja rakentamaan tätä yhteistyötä, Hanna kertaa tehtävänsä alkua.
– Maaliskuussa 2023 tämä alkoi kokeiluna, ja toimin siinä hanketyöntekijänä. Kokeilu koettiin onnistuneeksi ja tarpeelliseksi, ja kesällä 2023 Vantaan seurakunnat perusti tähän viran.
Hannan työ jakautuu kolmeen osaan: lentoaseman henkilökunnan tukemiseen työpaikkapappina, matkustajien kohtaamiseen sekä hiljaisesta huoneesta vastaamiseen. Iltapäivisin Hanna on matkustajien saatavilla. Hän liikkuu ympäri asemaa eikä päivystä hiljaisessa huoneessa.
– Vuorokaudessa askelia kertyy helposti 20 000. Joskus täytyy hiukan himmailla, Hanna toteaa.
Kysyn Hannalta, miten kohtaamiset jakautuvat henkilökunnan ja matkustajien kesken.
– Viime vuonna minulla oli ammatillisia kohtaamisia yli 1 200. Silloin arvioin, että se olisi puolet ja puolet. Nyt näyttää siltä, että se kallistuu henkilöstön puolelle. Kaikki kuitenkin tapahtuu tässä samassa tilassa. Kohtaan jokaisen, joka haluaa minut kohdata.
Hanna pitää henkilöstölle koulutuksia ja kriisien jälkihoitoa pyydettäes -
Helsinki-Vantaan lentoaseman Olohuone Maja sisältää levähdysaulan, fyysisen rentoutumisen huoneen ja hiljaisen huoneen. Hiljaisen huoneen suunnittelussa on huomioitu eri uskonnot ja elämänkatsomukset. Alla Hanna selvittämässä rukousmattokoria.
sä. Hän on tehnyt henkilöstölle myös toimituksia. – Usein asiat liittyvät tähän toimintaympäristöön. Lisäksi kanssani keskustellaan henkilökohtaisen elämän suruista, kriiseistä ja huolista.
Matkustajien parissa asiat voivat olla kaikkea maan ja taivaan väliltä.
– Aivan kaikkea auringon alla. Enkä tee mitään erottelua, kaikki auttamistyö on tärkeää. Koko elämänkirjo on läsnä, sillä kentän läpi kulkee noin 40 000 ihmistä päivässä. Kaikki eivät ole menossa lomalle. Monet kohtaamiset lähtevät hyvin käytännönläheisistä asioista, mutta saattavat johtaa keskusteluihin elämän iloista ja suruista. Lentoasema on liminaalitila: et ole enää lähtöpisteessä, muttet myöskään määränpäässä. Ihmiset ovat täällä erityisellä tavalla avoimina. Työni lisäarvona ovat yhdessä rukoilemiset ja matkaan siunaamiset. Ne ovat aina liikuttavia tilanteita. Minulle ei ole koskaan toivotettu niin paljon siunausta kuin täällä, Hanna sanoo säteillen.
Mielenpainuvia kohtaamisia on ollut useita. – Ne liittyvät tilanteisiin, joissa ihminen on kokenut henkilökohtaisen menetyksen. Olen näissä hetkissä mukana kulkija ja yritän keventää henkilön taakkaa.
Kansainväliset matkustajat ovat löytäneet lentoasemapapin. He ovat tottuneet omilla kentillään hengellisen työn tekijöihin.
– Suomalaiset ovat jännittyneen uteliaita. Joskus joku näyttää peukkua. Monelle on tärkeää, että hengelliset yhteisöt ovat olemassa, vaikka he eivät itse niihin kuuluisi. Se tuo turvaa.
Lentoasemapappi palvelee kaikkia lentoasemalla työskenteleviä ja matkustavia vakaumuksesta riippumatta. Jos henkilöllä on tarve keskustella oman uskontonsa edustajan kanssa, Hannalta löytyy tarvittaessa yhteystiedot.
– Tällaisia tilanteita ei ole ollut. Usein ajatellaan, että eri katsomusten omaavien olisi vaikea kohdata toisiaan, muttei se näin ole. Minä olen kelvannut, Han-
na sanoo hymyillen. – Minun ideaalimaailmassani kohtaisimme lapsesta asti kaikkia katsomuksia ja tutustuisimme toistemme tapoihin, se madaltaisi ennakkoluuloja ja toisi toisiamme lähemmäksi.
Mahdollisissa kriisitilanteissa lentoasemapapilla on omat vastuualueensa.
– Olen tehnyt kriisityötä jo pitkään, ja minulla kriisityön perustutkinto. Olen debriefing-ohjaaja, ja olen juuri kouluttautunut TRE-ohjaajaksi, joka käsittelee stressi- ja traumatilanteissa kehollisia rentoutumisen keinoja. Käytän kriisitilanteissa paljon kehollisia menetelmiä. Täällä se on entistä tärkeämpää, koska aina ei ole yhteistä kieltä. Työssäni olen pääasiassa kohdannut yksilötason kriisejä. Suuronnettomuustilanteissa työskentelisin yhdessä lentoaseman muiden kriisitoimijoiden kanssa. Yksi isompi tilanne oli Israelin evakuointilennot vuonna 2023. Globaalit tilanteet heijastuvat tänne Euroopan laidalle.
8
”Tässä työssä täytyy rakastaa ihmisiä ja olla kiinnostunut heidän
Hiljaisen huoneen materiaalivalinnoissa on panostettu kentälle tärkeisiin arvoihin: suomalaisuuteen ja luonnonläheisyyteen.
Hiljainen huone löytyy lentokentän kansainväliseltä puolelta, portti 52 läheisyydestä.
lentoasemakappalaisten kansainvälisessä konferenssissa.
Kansainvälisen yhteistyön siivin
Lentoasemakappalaisuus on laajaa, kansainvälistä toimintaa. Tällä hetkellä toimintaa on noin sadalla kentällä viidessä maanosassa. Erityisesti Saksassa, IsossaBritanniassa, Australiassa ja Yhdysvalloissa työ on erittäin järjestäytynyttä ja toimintaa löytyy usealta kentältä.
Lentoasemakappalaiset kuuluvat The International Association of Civil Aviation Chaplains (IACAC) -järjestöön. Järjestössä sitoudutaan moniuskonnollisuuteen.
– Esimerkiksi virkaveljeni Heathrow’lla ovat aidosti moniuskonnollinen porukka, jotka työskentelevät rinta rinnan. Maailmalla lentoasematehtävissä on lukuisia vapaaehtoisia. Esimerkiksi Frankfurtin lentoasemalla työskentelee protestanttisen papin kanssa 25 vapaaehtoista ja katolisen papin kanssa 11.
Kappalaiset tapaavat vuosittain kansainvälisissä konferensseissa. Hanna on
juuri palannut Frankfurtista, jossa koolla oli kappalaisia 24 kentältä.
– Nämä kokoontumiset ovat hengellisesti hyvin ravitsevia. Ihmiset tekevät tätä työtä pienillä resursseilla, mutta aivan valtavalla kutsumuksella. Omien kollegoiden näkeminen on todella tärkeää. Jokainen tekee hyvin omannäköistä työtä. Heathrow’lta on jäänyt mieleen pelastusarmeijalaisten tekemä tärkeä työ ihmiskaupan uhrien parissa. Saimme heiltä hyvää koulutusta tähän aiheeseen. Arvostan suuresti Pelastusarmeijan tekemää työtä lentokentillä.
Kansainvälistä yhteistyötä on myös arjessa.
– Lähetämme joskus matkustajia toisillemme. Jos tuen täällä henkilöä, niin voin vinkata matkustajan kohdekentän kappalaisen heille avuksi.
Elämän läpäisevä voima
Kahvikupit ovat melkein tyhjät, ja Hannan seuraava tapaaminen alkaa pian. Meillä on kuitenkin hetki aikaa selvit-
tää, kuka Hanna Similä (44) on naisiaan. Hän on kotoisin Oulusta Kellon kylästä. Pappeus ei ollut itsestäänselvyys, vaikka usko olikin.
– Minulla oli ihan muut suunnitelmat, mutta yläkerralla toiset, Hanna naurahtaa. – Minulla ei ole uskoon tulemisen kokemusta, vaan niin kauan kuin muistan, olen ristinyt käteni ja rukoillut. Aina on korkeampi voima kantanut minua. Se, että minusta tuli pappi, tuli varmasti perheelleni pienenä yllätyksenä.
Ennen lentoasemapapin virkaa Hanna toimi oppilaitospappina Laureassa, Metropoliassa ja Taideyliopistossa yhteensä kahdentoista vuoden ajan.
– Olen koko urani palvellut yhteisöjä, niin siitä on ollut aivan valtavasti hyötyä. Kykyni tulevat tällaisilla ”kentillä” paremmin käyttöön. Yhteisölähtöinen työote ja palvelu ”arkikirkon” alttarilla ovat sopineet minulle.
Lentoasema tuntuu Hannasta kotoisalta: – Olen aina rakastanut lentokenttiä! Näissä on sellainen selittämätön
Myös pelastusarmeijalaisia lentoasemakappalaisia löytyy. Esimerkiksi Linda Perkin palvelee Lontoon Gatwickin ja Christine ja Stephen Perkins Lontoon Heathrow’n lentokentällä. Hanna tapaa heitä vuosittain
tunnelma, ja lisäksi täällä on aivan mielettömän ihania ihmisiä töissä. Vastaanotto on ollut uskomattoman lämmin. Jos jokainen saisi töissään kuulla olevansa näin toivottu ja odotettu, niin työhyvinvointi olisi aivan eri tasolla, Hanna toteaa hymyillen.
– Olen aina ollut lähtijä. Vaikkei me lapsena matkusteltu, niin tein aina omia retkiä… Päätin muun muassa yöpyä kilometrien mittaisen kotitiemme jokaisessa talossa, Hanna naurahtaa. –Luulen, että matkailuun liittyy loputon uteliaisuus, kuten tähän työhönkin. Tässä työssä täytyy rakastaa ihmisiä ja olla kiinnostunut heidän tarinoistaan. Palkitsevinta ovat juuri ihmiset ja se, että voi
olla heille avuksi. Se tekee itsellekin hyvää.
Hengellisyys on Hannalle koko elämän läpäisevä todellisuus.
– Ammennan voimaa luonnosta ja hiljaisuuden kulttuurista, pyrin käymään retriiteissä. Kehollisuus on tärkeää. Koen, että keho on hengellisyyden temppeli, ja siitä on pidettävä huolta. Hengellisyys on myös konkreettisia tekoja – ei vain abstrakti voima. Hengellisyyden elämistä arjen hetkissä.
Toni Kaarttinen
Kuvat: Toni Kaarttinen ja Hanna Similän kuva-albumi
Hanna kuvaa työtään: – Perusarvo on se, että kohtelen kaikkia tasavertaisesti. Haluan olla turvallinen tila aivan kaikille. Evankeliointi tapahtuu täällä teoin.
Näiltä eurooppalaisilta lentoasemilta löydät lentoasemakappalaisten palveluita:
Aberdeen, Iso-Britannia (ABZ)
Amsterdam, Alankomaat (AMS)
Belfast, Iso-Britannia (BFS)
Bergamo, Italia (BGY)
Berliinin kolme kenttää, Saksa (BER, SXF, TXL)
Birmingham, Iso-Britannia (BHX)
Blackpool, Iso-Britannia (BLK) Bournemouth, Iso-Britannia (BOH)
Bremen, Saksa (BRE)
Brighton Shoreham, Iso-Britannia (ESH)
Brysseli, Belgia (BRU)
Budapest, Unkari (BUD)
Catania, Italia (CTA)
Cornwall Newquay, Iso-Britannia (NQY)
Dresden, Saksa (DRS)
Doncaster Sheffied, iso-Britannia (DSA)
Dublin, Irlanti (DUB)
Düsseldorf, Saksa (DUS)
East Midlands, Iso-Britannia (EMA)
Edinburgh, Iso-Britannia (EDI)
Frankfurt, Saksa (FRA)
Gdansk, Puola (GDN)
Geneve, Sveitsi (GVA)
Genova, Italia (GOA)
Hampuri, Saksa (HAM)
Hannover, Saksa (HAJ)
Helsinki, Suomi (HEL)
Guernsey, Iso-Britannia (GCI)
Göteborg, Ruotsi (GOT)
Jersey (JER), Iso-Britannia
Katowice, Puola (KTW)
Krakova, Puola (KRK)
Leipzig, Saksa (LEJ)
Lissabon, Portugali (LIS)
Lodz, Puola (LCJ)
Lontoon kentät: Gatwick, Heathrow, Luton ja Stansted, Iso-Britannia (LGW, LHR, LTN, STN)
Lyon, Ranska (LYS)
Madrid, Espanja (MAD)
Malta (MLA)
Manchester, Iso-Britannia (MAN)
Milano, kaksi kenttää, Italia (LIN, MXP)
Moskova, kaksi kenttää, Venäjä (DME, SVO)
Munchen, Saksa (MUC)
Münster Osnabrück (FMO)
Newcastle (NCL)
Nizza, Ranska (NCE)
Olsztyn, Puola (SZY)
Oslo, Norja (OSL)
Pariisi Charles-de-Gaulle, Ranska (CDG)
Pariisi, Orly, Ranska (ORY)
Parma, Italia (PMF)
Pietari, Venäjä (LED)
Poznan, Puola (POZ)
Riika, Latvia (RSC)
Stuttgart, Saksa (STR)
Torino, Italia (TRN)
Tukholma, Ruotsi (ARN)
Varna, Bulgaria (VAR)
Varsova, Puola (WAW)
Venetsia, Italia (VCE)
Verona, Italia (VRN)
Wien, Itävalta (VIE)
Wroclaw, Puola (WRO)
Zurich, Sveitsi (ZRH)
Lisäksi palveluita löytyy lukuisilta lentokentiltä Aasiassa, Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Afrikassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.
Kahdeksan Pelastusarmeijan toimipistettä eri puolilla Ukrainaa tarjoaa käytännön, henkistä ja hengellistä tukea yhteisöissään ja tuhansille maan sisäisille pakolaisille.
Jatkuvaa tukea ukrainan pakolaisille
Tähän mennessä Pelastusarmeijan Itä-Euroopan territorion johtamat hankkeet, joita maailmanlaajuinen
Pelastusarmeija on tukenut, ovat auttaneet yli puolta miljoonaa ukrainalaista pakolaista sekä Ukrainassa että sitä ympäröivissä maissa.
Pelastusarmeija tarjoaa pakolaisille käytännön, henkistä ja hengellistä tukea sekä jakaa ruokaa, hygieniapakkauksia ja lahjakortteja. Humanitaarisen avun lisäksi Pelastusarmeija majoittaa pakolaisia joko omissa tiloissaan tai koordinoimalla paikkoja kumppanijärjestöjen kanssa.
Välittömän avuntarpeen lisäksi vastassa on jatkuvia haasteita, joita ovat muun muassa asumiseen myönnettävän valtiontuen väheneminen, koulutarvikkeiden puute ja psykologisen tuen tarve. Pelastusarmeija tarttuu näihin ongelmiin antamalla psykososiaalista tukea, sielunhoitoa ja lisäämällä tietoisuutta ihmiskaupan riskeistä.
Kansainvälisen Pelastusarmeijan ja monien yksityisten lahjoittajien poik-
keuksellinen anteliaisuus on mahdollistanut yli 100 lyhyen ja pitkän aikavälin hanketta. Yhteistyö muiden järjestöjen kanssa ja eri kirkkojen vapaaehtoisten tuki on saanut aikaan vielä enemmän.
Tukea heikoimmassa asemassa oleville
Vanhukset, lapset ja muut haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset kohtaavat monia lisähaasteita ylittäessään rajoja. Puolassa Pelastusarmeija toteuttaa useita hankkeita, jotka on suunnattu erityisesti vanhuksille, naisille ja nuorille.
Harkovasta kotoisin olevan iäkkään Vera n suku ja ystävät olivat hajallaan eri puolilla maailmaa, joten hän päät-
ti muuttaa yksin Puolaan. Vera kertoo, että Pelastusarmeija auttoi häntä pysymään hengissä synkkinä aikoina. Kun hallituksen tuki pakolaisten auttamiseksi vuokrakustannusten kattamisessa loppui viime heinäkuussa, Veran oli etsittävä halvempaa majoitusta. – Olen kiitollinen Pelastusarmeijalle, joka antoi minulle ruokapaketteja ja vaatteita, ja rukoili puolestani, hän sanoo. Pelastusarmeijan avustustoiminnassa keskitytään ihmisten yksilöllisiin tarpeisiin ja kohdellaan avunsaajia arvokkaasti. Lahjakortit ruokakauppoihin ovat tärkeä osa apua monissa maissa. Tämä avustusmuoto antaa pakolaisille mahdollisuuden valita tuotteita, jotka vastaavat heidän yk-
silöllisiä tarpeitaan. Kaikkiaan Pelastusarmeijan Itä-Euroopan territorio on jakanut yli 400 000 etuseteliä.*
Erityisenä huolena lasten hyvinvointi
Ukrainalaislapsia tuetaan koulutarvikkeilla ja koulun jälkeisillä ohjelmilla. Pelastusarmeija on järjestänyt partioleirejä ja työpajoja, jotka auttavat lapsia ja vanhempia selviytymään sodan aiheuttamasta stressistä.
Georgiassa eräs ukrainalaislapsille suunnattu koulun jälkeinen hanke on ollut käynnissä kaksi vuotta. Lapset hyötyvät lisätunneista, ravitsevista aterioista ja turvallisesta ympäristöstä, kun heidän vanhempansa ovat töissä. Koulujen loma-aikoina keskitytään talvi- ja kesäleireihin sekä museo- ja teatterivierailuihin.
Pakolaislapset otetaan mukaan Pelastusarmeijan ohjelmiin. Projektipäällikkö Artiom Porojniuc Moldovasta sanoo: – Ukrainasta tulleet lapset on otettu partiolaisten joukkoon, ja he osallistuvat usein lasten, nuorten ja partiolaisten leireille.
Uutta normaaliutta haastavina aikoina
Säännöllisistä ilmahyökkäyksistä johtuvasta stressistä, unenpuutteesta ja jatkuvista ongelmista kotitalouksien sähkö- ja vesihuollossa on tullut Ukrainassa eräänlainen uusi normaalitila. Inflaatio ja elinkustannusten nousu ovat vielä akuutimpia sodan koettelemassa maassa, ja arviolta yli puolet työssäkäyvistä ukrainalaisista on menettänyt työpaikkansa sodan alkamisen jälkeen. Monet ovat käyttäneet säästönsä loppuun. Elämä voi olla erityisen vaikeaa 3,7 miljoonalle maan sisällä siirtymään joutuneelle ihmiselle.
Kahdeksan Pelastusarmeijan toimipistettä eri puolilla Ukrainaa tarjoaa käytännön, henkistä ja hengellistä tukea yhteisöissään ja tuhansille maan sisäisille pakolaisille.
– Tarjoamme pakolaisille kaiken, minkä voimme, selittää Kropyvnytskyin kaupungissa asuva kapteeni Daria Bessmolnaya. –Merkittävin apu on ruokapakettien, taloustavaroiden, kuten pyyhkeiden, jakaminen, ja myös lahjakorttien jakaminen, jotta he voivat ostaa tarvitsemansa. He ovat tulleet tänne tyhjin käsin. Kansainvälisen Pelastusarmeijan tuen ansiosta olemme sodan alkamisen jälkeen pystyneet jakamaan 55 000 ateriaa, 48 665 ruokapakettia, 39 301 etuseteliä ja 18 908 hygieniapakkausta.*
Pelastusarmeijan upseerit elävät maanmiestensä rinnalla ja pitävät kiinni vahvasta uskosta. Sodan jatkuessa Pelastusar-
meija on valmis tarjoamaan pitkäaikaista apua ja varmistamaan, että ihmiset tuntevat olonsa turvalliseksi, rakastetuksi ja arvostetuksi. Pakolaiset ovat saattaneet menettää pitkäaikaisen kotinsa tai läheisen ihmisen. Heidän tarinansa kuunteleminen on jo arvokasta apua.
Natalia Rak, avustava kadetti Lvivin osastosta, kertoo eräästä paikallisesta hankkeesta: – Annamme pakolaisille paikan, jossa he voivat tuntea olonsa turvalliseksi. He tietävät, että me välitämme ja että heidän elämällään on merkitystä.
Hankkeita tukevat paikalliset vapaaehtoiset, jotka auttavat avun jakamisessa. Ensimmäisen kohtaamisen jälkeen vapaaehtoiset liittyvät usein Pelastusarmeijan jäseniksi.
Katse tulevaisuuteen
Infrastruktuuriin kohdistuvista hyökkäyksistä johtuvat sähkökatkokset vaikeuttavat työntekoa ja hidastavat avun toimittamista. Pelastusarmeijan toimiin kuuluu muun muassa varavirtalähteiden hankkiminen työpisteisiin, jotta apua voitaisiin
jakaa ilman keskeytyksiä. Näistä haasteista huolimatta työ jatkuu.
Kun sota vihdoin loppuu, Ukrainan kansa tarvitsee edelleen tukea. Jälleenrakentaminen tulee viemään vuosikymmeniä. Pelastusarmeija on jatkossakin läsnä niille, jotka tarvitsevat apua.
Kiovassa asuvalla kadetti Diana Dyachenkolla on viesti meille kaikille: – Älkää unohtako Ukrainaa ja meitä, jotka jäämme tänne ja palvelemme täällä levittääksemme Jumalan rakkautta.
Toimituksen käännös ja tiivistelmä Pelastusarmeijan kansainvälisen päämajan tiedotteista.
*Luvut syyskuulta 2024.
Suomen ja Viron territorio on mukana ukrainalaisten auttamisessa tukemalla taloudellisesti eri projekteja.
Voit halutessasi osallistua lahjoittamalla katastrofityön rahastoomme: pelastusarmeija.fi/auta/keraykset/ katastrofikerays
Lahjakortit ruokakauppoihin ovat tärkeä osa Pelastusarmeijan tarjoamaa apua.
Ukrainalaisia nuoria nuortenleirillä Bulgariassa
Matkalla kohti tunteMatonta
Kirjahyllyni päällä kunniapaikalla on pieni puinen kanootti ja kaksi melojaa. Se on muisto ajalta, jolloin suuri kaipaukseni oli päästä mahdollisimman kauas ja nähdä mahdollisimman monta eri maata ja kulttuuria. Nykyään tällaisia matkoja elämässäni on enää hyvin harvoin, mutta yhä edelleen minua kiehtoo se valtava kulttuurien ja kielien rikkaus, mikä ihmiskuntaan mahtuu, puhumattakaan monimuotoisesta luonnosta.
Kanootti tarttui matkaani Ugandasta, jossa sain olla mukana katastrofityössä vuonna 2007. Joka kerta katsoessani sitä se tuo kuitenkin mieleeni toisen Afrikan maan, Malin, jossa vierailin samanlaisissa merkeissä muutama vuosi myöhemmin. Tuhannet ihmiset olivat joutuneet pakenemaan kotiseuduiltaan hyvin lyhyellä varoitusajalla tietämättä pääsevätkö koskaan enää palaamaan. Eräs kohtaamamme leskiäiti oli paennut pienten lastensa kanssa ensin jalan ja sitten melomalla kanootilla usean vuorokauden matkan. Nuorin lapsista oli vielä sylivauva. Mukaansa he olivat pystyneet ottamaan ainoastaan sen, mitä pystyivät kantamaan, eli päällänsä olevat vaatteet sekä vesipullot. Hän oli
luopunut kaikesta saadakseen itsensä ja perheensä turvaan.
Samalla kun hän oli matkustanut tuon satojen kilometrien matkan vanhasta elämästä uuteen, vielä tuntemattomaan, hän oli myös tehnyt henkisesti pitkän matkan, jättänyt taakseen kaiken entisen. Puhuessamme hänen kanssaan muistan pohtineeni, kumpi näistä kahdesta matkasta mahtoi olla vaikeampi: kuljetut kilometrit vai täydellinen elämänmuutos. Siinä lyhyessä hetkessä, jolloin ymmärtää, että on lähdettävä, mikä olisi ollut minulle se tärkein mukaan otettava?
Haastankin jokaisen tekemään todellisen ”lähialuematkan”, jossa ei tarvitse poistua edes omasta kodistaan – matkan omaan sisimpäänsä. Jos joutuisin valitsemaan, mikä minun elämässäni olisi kaikkein tärkein mukaan otettava? Mikä on minun elämässäni tärkeintä? Jos katson peiliin, mitä ja kenet näen? Joskus voi olla helpompaa tähyillä kaukaisuuteen, jotta ei tarvitse katsoa aivan lähelle.
Puuttuiko kohtaamaltani leskiäidiltä jotakin? Varmasti hänellä olisi ollut käyttöä monellekin asialle, mutta hän iloitsi
siitä, että tärkein oli mukana – lapset ja usko. Usko Jumalaan, joka johdatti hänet perheineen turvaan läpi koko tuon vaarallisen pakomatkan. Tärkeimmät asiat eivät ole pelkästään aineellisia. Hän ei keskittynyt suremaan sitä, mikä oli jäänyt taakse, vaan suunnitteli jo uuden elämän seuraavaa askelta. Me saimme tarjota hänelle siihen avuksi uuden taidon ja välineet valmistaa saippuaa, ja sillä elättää itsensä ja perheensä uudessa elämäntilanteessa. Muistan jopa hieman kadehtineeni sitä vankkaa, horjumatonta uskoa, joka suurimmalla osalla kohtaamistamme ihmisistä oli siihen, että käy miten käy, Jumala pitää huolta, ettei heiltä mitään puutu.
Riippumatta siitä, mitä rajoja sinä elämässäsi tänään ylität – joko maantieteellisiä tai sisimmässäsi, Raamatun psalmi 73 muistuttaa siitä, mikä on kaikkein tärkeintä: ”Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä turvaan Herraan, Jumalaani, ja kerron kaikista hänen teoistaan.” (Ps. 73:28). Turvallista matkaa!
Kati Kivestö majuri
Kuvat: Kati Kivestö
unelmia kohDen
Pienet ja suuret asiat maailmanhistoriassa
ovat saaneet alkunsa siitä, että jollakulla on ollut unelma.
Unelmointi on jokaisen ihmisen oikeus, ja kyky unelmoida on elämää kannatteleva voima. Unelmointi ei ole haihattelua, sillä unelmilla on yllättävän usein tapana toteutua. Kun ihmiset, jotka kantavat samaa unelmaa, löytävät toisensa, voi tapahtua mullistavia asioita.
Unelmoijat eivät ole koskaan perillä, sillä kun he ovat saavuttaneet unelmansa, he katsovat jo kohden seuraavaa unelmaa. Jotta unelmat pysyisivät elossa sukupolvesta toiseen, tarvitaan uusia unelman kantajia, jotka kuljettavat soihtua seuraavan vuoren laelle, josta avautuu jälleen uudenlainen maisema.
Kun lähdemme kulkemaan kohti unelmiamme, kohtaamme väistämättä monenlaisia esteitä. On hyvää tarkoittavia ihmisiä, jotka yrittävät pysäyttää kulkumme, koska he eivät ymmärrä meitä. Mutta saatamme törmätä myös häikäilemättömiin vastustajiin, joilla on toisenlaiset motiivit. On monia käytännöllisiä esteitä, jotka tuntuvat ylitsepääsemättömiltä, mutta jos pidämme kiinni unelmastamme, löydämme yleensä myös keinot esteiden poistamiseen. Matkalla kohden unelmaamme joudumme teke-
mään monenlaisia valintoja. On tarkkaan mietittävä, mitä kannamme mukanamme ja mitä jätämme pois, mitä meiltä kenties puuttuu, ja kuinka saisimme sen hankituksi.
Yksi Armeija – yhteinen suunta Tämän lehden keskiaukeamalla esitellään Pelastusarmeijan Suomen ja Viron territorion missio ja visio vuosille 2025–2029 sekä niiden perustana oleva arvomaailma. Jokaisella organisaatiolla on missio eli jokin tehtävä, joka kertoo, miksi organisaatio on olemassa. Pelastusarmeijan missio on määritelty sen kansainvälisessä toimintaperiaatteessa. Visio puolestaan kertoo, mistä organisaatio unelmoi eli missä se tahtoo olla määrätyn ajan kuluttua.
Perille päästäksemme joudumme tekemään monia strategisia valintoja, poistamaan esteitä ja luomaan uusia toimintatapoja. Tärkeintä on se, että kaikki ratkaisumme palvelevat päämääräämme.
Kompassin tavoin visio näyttää meille suunnan, jota kohden kulkea. Pelastusarmeija kutsuu kaikkia sen toiminnassa mukana olevia tälle yhteiselle matkalle kulkemaan kohti suuria unelmia ja unelmoimaan uusia unelmia.
Saga Lippo everstiluutnantti territorion komentaja
Seuraavalla aukeamalla
Pelastusarmeijan Suomen ja Viron territorion visio vuosille 2025–2029 8
armeija
armeija h
Pelastusarmeija on kansainvälinen liike ja evankelinen yhteisö maailmanlaajuisessa kristillisessä kirkossa. Sen sanoma perustuu Raamattuun. Sen työtä motivoi Jumalan rakkaus. Sen tehtävä on julistaa evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta ja kohdata ihmisten tarpeet hänen nimessään ilman mitään erottelua.
Olemme Kristus-keskeinen liike ja arvomme perustuvat Raamattuun. Meitä ohjaavat rakkauden kaksoiskäsky ja kultainen sääntö:
Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. (Matt. 7:12)
haaPaRannan osasto – kahden maan ja kielen siunaTtu koti
Suomen rajan tuntumassa, Ruotsin Haaparannassa, toimii Pelastusarmeijan osasto. Sotahuuto sai vihiä, että osastoa johtavat suomalaiset Pasi ja Marjo Maikkunen. Päätimme lähteä tutustumaan tähän pohjoiseen osastoon, joka palvelee niin haaparantalaisia kuin torniolaisiakin. Millaista on tällainen rajat ylittävä yhteys? Haaparannan osaston työ todistaa siitä, ettei Jumalan valtakunnalla ole rajoja.
Haaparanta-Tornio on oikea kaksoiskaupunki.
Haaparannan osasto on nuori vanha osasto. Se perustettiin alkujaan jo yli 130 vuotta sitten vuonna 1893. Osasto suljettiin vuonna 1968 rakennuksen huonon kunnon vuoksi. Vuonna 2010 Pelastusarmeijan jäsenet saivat rukousnäyn Haaparannan työn puolesta. Upseerit muilta paikkakunnilta kävivät tekemässä rukouskävelyjä. Upseeri Birgitta Ekmanin johdolla Luulajan osasto alkoi
vuonna 2010 pitää kokouksia ensin Betel-kirkossa ja vuotta myöhemmin nykyisessä, omassa tilassa.
Haaparannan osastolla on ollut yhteistyötä suomalaisten osastojen kanssa. Tästä on muistoja kapteeni Teija Heikinheimolla , joka toimi miehensä kanssa Rovaniemen osaston johtajana.
– Vierailimme vuorokuukausin toistemme luona. Koin tämän yhteyden oikein ihanana. Se toi paljon siunausta, innostusta ja piristystä omaankin elämään, Teija kertoo puhelimitse.
Teija vinkkaa, että pelastussotilas Arvo Pirttijärvi vaimonsa Raijan kanssa kävi myös itsenäisesti vierailuilla. Arvo muistelee ilahtuen: – Muistan silloisen johtajan, majuri Maud Fennvikin hyvin. Hän oli iloinen ja pirskahteleva ihminen. En osannut ruotsia, mutta kyllä me toisiamme ymmärsimme, Arvo naurahtaa. – Paras muistoni Haaparannasta on siitä, kun vappuvierailulla pääsin lipunkantajaksi Jeesus-marssille. Todistimme uskostamme monella vierailulla.
Vierailut jatkuivat myöhemminkin, joskaan eivät yhtä tiiviisti. Kajaanin osaston johtaja, majuri Pirjo Mikkonen muistaa parit vierailut Rovaniemen vuosiltaan.
Nykyään yhteistyötä tapahtuu Oulun osaston kanssa. – Toissa syksynä kävimme vierailulla, ja Haaparannasta oli ryh-
mä täällä viime keväänä. Tänä keväänä he ovat tulossa uudelleen, osaston johtaja, majuri Ave Kalme kertoo. – Tällainen yhteys on oikein hyvää. On mielenkiintoista, miten paljon Haaparannassa on suomenkielisiä kävijöitä. Se on erityistä. Olemme puhelin- ja rukousyhteydessä, kannamme toisiamme esirukouksissa.
Soittokierros on päätettävä edellä mainittuun majuri Maud Fennvikiin, joka toimi Haaparannan osastonjohtajana vuodesta 2012 vuoteen 2019. Hän oli toissa ja viime vuonna Helsingin Temppelin osaston johtajana, mutta on nyt palannut Ruotsiin. Sieltä hän vastaa hymyillen videopuheluun. Haaparannan vuodet olivat hänelle onnellisia, ja hän tuntee nykyiset osastonjohtajat, luutnantit Marjo ja Pasi Maikkusen oikein hyvin.
– Opin tuntemaan Marjon saman kehitysyhteistyöhankkeen työryhmässä. Aloitimme kuukausittaiset lounaat, joilla tutustuimme perusteellisemmin. Huomasin, että hän ja Pasi ovat musikaalisesti lahjakkaita. He tulivat soittamaan ja kertoivat olevansa hyvin kiinnostuneita Armeijasta. Se polku on johdattanut heidät nyt upseereiksi. Miten ihastuttavaa! Olemme niin onnellisia, että he ovat osa armeijaperhettä, Maud sanoo säteilevästi.
Ruska-ajan kauneutta Haaparannan vanhan keskustan torilla, Tornionjoen rannassa ja Tornion kirkon kupeessa. ”Tahdotko tehdä jotakin suurta”, kysyy kortti haaparantalaisen talon ikkunassa.
Maud muistelee työn olleen aluksi pientä, mutta sitten vuonna 2015 Eurooppaan tuli paljon pakolaisia. Haaparantaankin saapui lukuisia maahanmuuttajia, jotka löysivät Pelastusarmeijan.
– Se oli hienoa, intensiivistä ja haasteellista aikaa. Monet pakolaiset tulivat luoksemme, ja pystyimme tarjoamaan heille vaatteita sekä kahvia ja voileipiä. Aloimme pitää avoimia ovia maanantaista perjantaihin. Yhä useampi otti osaa jumalanpalvelukseen, ja moni antoi elämänsä Herralle. Monet keskenään sotivista maista tulleet ystävystyivät. Se oli suoranainen ihme! Olimme hyvin siunattuja.
Hyviä uutisia
Olen matkannut etelästä pohjoiseen. Vierailuhetkellä olemme talven kynnyksellä. Ruska kaunistaa vielä puita, mut-
ta öinen myrsky toi mukanaan aavistuksen lunta. Matkalla majapaikalta ylitän maan rajan. Vierailun aikana tulenkin oppimaan, että tässä kaksoiskaupungissa raja on vain ”veteen piirretty viiva”. Lähestyessäni Ruotsin puolella osastoa eräs ikkuna kiinnittää huomioni. Ikkunalle on asetettu kortti, jossa lukee “Vill du göra något stort?” (Tahdotko tehdä jotakin suurta?) Se on aina hyvä kysymys. Saavun osastolle, jossa on kohta alkamassa ”Goda Nyheter” (Hyviä uutisia) -hartaushetki. Väki on saapunut jo hyvissä ajoin, ja pöytäseurueista kuuluu iloinen puheensorina. Osaston johtajat, luutnantit Pasi ja Marjo Maikkunen tulevat tervehtimään. Hetken ennen hartautta käytän katselemalla ympärilleni. Osaston tilat hehkuvat kodikkuutta: intiimi sali, raikas lasten huone ja viihtyisä kahvittelutila.
Haaparannan osastonnjohtajat Marjo ja Pasi Maikkunen säestämässä ja laulamassa keskiviikon Goda Nyheter / Hyviä uutisia -hartaushetkessä. Osaston seinää koristaa tietenkin Armeijan vaakuna. Kahvittelutila on lämmin ja kutsuva. Kitarat odottamassa seuraavaa soittokertaa.
Kello tulee Ruotsin aikaa yksitoista. Pikaisesti laskettuna meitä on kokoontunut yhteen parikymmentä. Hartaushetki alkaa.
– Täällä Haaparannassa me tykkäämme laulaa, joten aloitetaanpa kahdella laululla, Marjo ohjeistaa.
Pasi pitää hartauden suomeksi, ja Marjo simultaanitulkkaa, sillä tänään enemmistö kävijöistä on suomenkielisiä. Hartaudessa Pasi muistuttaa Jeesuksen sanoneen ”Minä olen tosi viinipuu ja Isäni on viinitarhuri” (Joh.15:1). Ku-
ten puut, meidätkin on oksastettava, jotta voimme kantaa Hengen hedelmiä.
– Meidän tulee olla kiinnittyneinä Jeesukseen. Näin Hengen hedelmät virtaavat meissä.
Tilaisuus loppuu Marjon rukoukseen: – Kiitos, että saamme olla Jumalan rakastamaa ja Jumalaa rakastavaa uskon perheväkeä.
Lämmin hengen koti
Ulkona myrskyää, mutta sisällä on seesteinen tunnelma. Vuorossa on maistu-
va lounas, jonka haaparantalaiset Taina, Anneli ja Helena ovat valmistaneet. Itse rakkaudella valmistettu kaalilaatikko tuoksuu taivaalliselle. Taina ja Helena ovat pelastussotilaita ja Anneli on siviilijäsen.
– Muutin kolme vuotta sitten Helsingborgista Etelä-Ruotsista. Löysin tämän paikan, ja vastaanotto oli ihana, Anneli kertoo. – Meillä on täällä pieni kuoro. Kerran kuukaudessa käymme paikallisessa vanhainkodissa pitämässä musiikkihartautta, se on aivan ihanaa!
– Minä muutin Itä-Suomesta tänne 16 vuotta sitten, Taina sanoo. – Uskossa olen ollut yhdeksän vuotta, Armeijassa kolme. Tänne on ihana tulla. Marjo ja Pasi saarnaavat ymmärrettävällä tavalla, mitä arvostan. Kun Marjo ja Pasi pitävät jumalanpalveluksen joka toinen sunnuntai Luulajassa, tuolloin mieheni kanssa vastaamme puolestamme Haaparannasta.
Helena on ollut mukana osaston alkuajoista lähtien. – Lisää väkeä saa aina tulla, joten tervetuloa kaikki piipahtamaan!
Pelastussotilas Erkki Torniosta soitti kitaraa hartaudessa. – Olen kuusi vuotta asunut täällä, ja olen huomannut, ettei rajalla ole mitään merkitystä. Olemme yhtä, Erkki sanoo.
Haaparantalainen Marko todisti hartauden yhteydessä. Myös hän kiittää ilmapiiriä: – Tämä on kotoisa paikka ja saan täältä hyväksyntää. Täällä saa olla oma itsensä.
Istuudun syömään torniolaisten Markun ja Aleksin seuraksi. He ovat molemmat paikalla ystävien kutsumana, Aleksi ensi kertaa: – Täällähän laskeutui lämmin rukouksen henki.
Aleksi lähettää kiitokset keittiön suuntaan: – Nämä tytöt ovat tehneet oikein hyvää ruokaa!
Markku on vastaanotosta samaa mieltä: – Tänne on aina tervetullut. Täällä ei maan ja seurakunnan rajat pidättele. Iltapäivän keskustelupiiri on alkamassa. Odotellessamme juttelen Vladimirin kanssa. Hänellä on ollut mielenkiintoinen elämä. Vladimir on syntynyt Virossa, asunut Venäjällä, Ukrainassa ja
Tadžikistanissa, ja asuu nyt viidettä vuotta Haaparannassa: – Minulle oli vaikeaa olla kommunistisessa yhteiskunnassa, sillä en koskaan kokenut olevani ateisti. Jumala on aina ollut läsnä. Täällä osastolla saan kaiken, mitä tarvitsen hengellisesti. Monen sukupolven osasto Keskustelupiiriin jää lounaalta kymmenkunta jäsentä ja ystävää. Päivän aiheena on armo. Aihe herättää vilkasta keskustelua. Kahdesta asiasta kaikki ovat samaa mieltä: armoa ei voi olla ilman rakkautta ja armoa ei voi ansaita, se on Jumalan lahja. – Ihmisten armo toimii Jumalan kautta, Vladimir toteaa.
Piirin lopuksi Marjo muistuttaa, että armo ei ole uskovien etuoikeus. Juma-
Iltapäivän keskustelupiirissä pohditaan armoa. 8
lan armo on kaiken elävän yllä. Osasto hiljenee, ja vetäydymme Marjon ja Pasin kanssa lasten huoneeseen haastatteluhetkeen. Mukana on heidän puolitoistavuotias lapsenlapsensa Veeti, joka tulee tervehtimään toimittajaa ja vetämään sormesta. Marjoa ja Pasi naurattaa; nuorimies on yleensä huomattavasti ujompi.
Pasi menee Veetin kanssa lattialle leikkimään ja Marjo ottaa päävastuun haastattelusta. Ihastelen lasten huoneen raikkaita värejä ja kodikkuutta.
– Viime keväänä meillä tapahtui iso remontti: keittiö ja saniteettitilat uusittiin täysin, ja tämä lasten huone rakennettiin. Tästä huoneesta saamme kiittää Ikeaa.
Marko kertoo, että osastolla saa olla täysin oma itsensä.
Aleksi on ensi kertaa Haaparannan osastolla, ja antaa sille ison peukun!
Markku nauttimassa Tainan, Annelin ja Helenan valmistamaa makoisaa kaalilaatikkoa.
– Heillä on sisäinen sosiaalinen projekti, jossa myymälät haluavat tukea paikallisten lasten hyvinvointia. Haaparannassa he valitsivat kumppaneikseen meidät. Pelastakaa lapset ry käyttää tätä huonetta myös toimintoihinsa, Marjo paljastaa.
Marjo kertoo, että heidän osastonsa ideologia on olla ”fler generations kår”, monen sukupolven osasto. – Sitä kohti työskentelemme, Marjo toteaa hymyillen.
Haaparannan viikko-ohjelma on täynnä toimintaa: maanantaisin on raamatturyhmä, leipäkirkko ja kuoroharjoitukset. Kerran kuukaudessa osasto käy kuoron kanssa pitämässä musiikkihartauden paikallisessa vanhainkodissa. Tiistai on sosiaalisen työn avustuspäivä. Keskiviikkona on hartaus, lounas ja keskusteluryhmä. Sunnuntaisin on jumalanpalvelus. Vuoroviikoin kokouksesta vastaavat Maikkuset ja osaston sotilaat. Joka toinen viikko Maikkuset pitävät jumalanpalveluksen Luulajassa. Lapsille on pyhäkoulu joka toinen sunnuntai.
– Nämä kaikki toiminnat olemme mieltäneet tärkeänä yksinäisyyden vastavoimana ja eristäytymisen ennaltaehkäisynä.
– Maanantain raamattupiiri on suosituin ryhmämme. Siinä tarkoituksena on kasvaa uskossa ja juurtua Raamattuun, Marjo sanoo, ja Pasi täydentää: – Monet palaavat kerta kerran jälkeen, ja monet ensikertalaisetkin uskaltautuvat mukaan.
Osaston sosiaalisen työn päivinä asiakkaita otetaan vastaan ajanvarauksella. – Teemme myös kotikäyntejä. Avustuksena saa tapauskohtaisesti ruokakassin, lahjakortin tai esimerkiksi vaatteita. Saamme paikallisista vaateliikkeistä ylijäämää. Välillä meillä on laajempia vaatejakoja paikallisille Ukrainan pakolaisille. Ikealle täytyy antaa jälleen kiitosta, sillä joulunaikaan he antavat meille ravintolasta jäävän jouluruoan. Jaamme sitä lapsiperheille. Avustuksissa emme myöskään katsele maan rajoja, torniolaisetkin ovat oikeutettuja apuun.
Kahden maan osasto
Kaksi maata ja kieltä näkyy Haaparannan identiteetissä selkeänä.
– Olemme todellinen rajatapaus, Marjo naurahtaa. – Haaparanta-Tornio on pitkään mieltänyt itsensä kaksoiskaupunkina. Raja on veteen piirretty viiva – rajan yli tapahtuvaa toimintaa on aivan kai-
kessa. Olemme kaksikielinen osasto, tosin suomi on usein hallitsevana kielenä kävijöidemme parissa. Suurin osa kävijöistämme on suomalaisia, jotka asuvat Haaparannan puolella. Kaikkia yhdistelmiä tosin löytyy, joten tarjoamme tarvittaessa simultaanitulkkausta.
Pohjoinen ulottuvuus näkyy osastossa.
– Lappilaista ihmistä ei kohdata niin, että tullaan henkseleitä paukutellen kertomaan, miten asiat kuuluisi hoitaa. Lappilaiset tarvitsevat tilaa ja aikaa. Itse olemme Lapissa syntyneitä, joten meille tämä on luontaista.
Artikkelin alussa kerroimme Suomen pohjoisten osastojen yhteydestä. Maikkuset arvostavat sitä.
– Vastavuoroisuuden periaate, käymme virkistäytymässä toistemme luona. Vierailuilla olemme toteuttaneet jumalanpalveluksen yhdessä, se on ollut ihanaa. Nyt keväällä on tarkoitus vierailla Oulussa ja nähdä osaston remontoidut tilat.
Maikkuset ovat Haaparannan ohella vastuussa Luulajan osastosta, ja tähän on tulossa painopisteen muutos kesällä.
– Jatkamme molempien osastojen johtajina, mutta perheenä muutamme Luula-
jaan. Haaparannan osasto seisoo jo jaloillaan, ja voimme antaa aktiivisille sotilaille enemmän vastuuta. Luulajassa on uudelleenstarttauksen vaihe. Vaatii paljon työtä, että saamme osaston uuteen nousuun. Herran haltuun
Marjo (51) on syntyjään Rovaniemeltä ja Pasi (50) Haaparannasta. Heillä on poika Juuso, jolla on jo oma perhe, avovaimo ja puolitoistavuotias Veeti-poika. He asuvat Torniossa. Maikkusilla on myös 15-vuotias tytär Ella, joka on innoissaan Luulajaan muuttamisesta. – Hän on kaivannut isompaan kaupunkiin lukiovuosiksi, Marjo mainitsee. Ennen muuttoa Haaparantaan vuonna 2002 he asuivat Rovaniemellä. Pasi työskenteli tanssibändin muusikkona ja Haaparantaan muuton aikaan Tornion kalkkitehtaan valvomossa. Siellä Pasi työskenteli upseerivihkimykseen saakka, hän tosin oli opintovapaalla upseerikoulutuksen ajan. Marjo puolestaan työskenteli hoitoalalla, viimeisimpänä henkilöstöpäällikkönä, kunnes siirtyi Helluntaisäätiön kehitysyhteistyöhankkeen PMU Second Hand Haaparannan myymälän johtajaksi, ja siitä Pelastusarmeijaan.
Pasi tuli uskoon vuonna 2012, kun hän sai helluntaiseurakunnalta kutsun tulla
Ikea on lahjoittanut ja suunnitellut Haaparannan osaston lastenhuoneen sisustuksen.
soittamaan. Marjo koki uskoontulon huomattavasti aiemmin, vuonna 1997.
– Siihen tarinaan liittyy Pasin äiti. Nuoruusvuoteni menivät rajoja testaten ja virheitä tehden. Kun esikoisemme eli tämän pikkumiehen isä oli yksivuotias, Pasin äiti todisti minulle paljon tuoreesta uskostaan, ja se sytytti minussa etsikkoajan. Hänen ruokapöytänsä äärellä sain jättää elämäni Jeesukselle.
Pasi ja Marjo olivat pitkään Finska Filadelfia -helluntaiseurakunnan jäseniä. PMU Second Handin hallituksessa Marjo tapasi Haaparannan osaston silloisen johtajan, majuri Maud Fennvikin.
– PMU Second Hand tarjosi työmahdollisuuksia työkuntoutujille ja maahanmuuttajille. Moni vuonna 2015 saapuneista pakolaisista tuli uskoon, ja tuolloin meillä alkoi diakoniayhteistyö Pelastusarmeijan kanssa. Tulimme maahanmuuttajaystäviemme kanssa Armeijan kokouksiin. Armeijan ideologia ja tapa olla kirkko tässä ajassa alkoi valtavasti puhuttelemaan meitä. Jumalan johdatuksella vaihdoimme jäsenyytemme tänne vuonna 2018, ja siitä hyvin nopein askelin saimme sotilasnäyn ja upseerikutsumuksen. Saimme siihen paljon kannustusta, tukea ja profetioita ympäröiviltä ihmisiltä, Marjo muistelee lämmöllä.
Marjo ja Pasi valmistuivat upseereiksi viime kesänä. Vaikka upseerikutsumus oli molemmille selvä, Marjolla oli sisäistä taistelua:
– Olen kasvanut perinteisessä pohjoisen seurakunnassa, jossa paimentehtävä nähdään miehen työnä. Heti uskoon tultuani koin, etten halua elää uskossa vain itselleni, vaan haluan antaa itseni Jumalan käyttöön, niin että hän voi käyttää minua muita varten. Vuosikausia koin siitä kipuilua. Pelastusarmeijassa suomut lähtivät silmiltä, näin ettei Jumala katso siihen, olenko mies vai nainen.
– Oli myös silmiä avaavaa, että Armeijassa pariskunnilla on usein yhteinen kutsu, ja he työskentelevät yhdessä. Se tuntui meistä oikealta, Pasi lisää. Tiedustelen, millaiset asiat ovat heille merkityksellisiä työn ja uskon ohella:
– Tämä pieni mies tässä, Marjo sanoo katsoen Veetiä isoäidin ylpeydellä.
– Patikointi on meille tärkeää, mahdollisuus olla luonnon hiljaisuudessa, Pasi sanoo, ja Marjo jatkaa: – Luonnossa ovat syntyneet monet hyvät saarnat. Eräälläkin patikkaretkellä syntyi spontaani 20-minuuttinen videohartaus. Luon-
Luutnantit Marjo ja Pasi Maikkunen toimivat Haaparannan ja Luulajan osaston johtajina. Kesällä he muuttavat Luulajaan. – Haaparannan osasto seisoo jo jaloillaan, ja voimme antaa aktiivisille sotilaille enemmän vastuuta. Luulajassa on uudelleenstarttauksen vaihe.
nossa pystyy kohtaamaan Jumalan aivan eri tavalla.
Suomalaisuus on Maikkusille tärkeä osa omaa identiteettiä.
– Ei se lähde meistä koskaan pois. Se on vuosien saatossa muotoutunut tällaiseksi kahden maan ja kielen kansalaisuudeksi. Olen kuitenkin sydämeltäni suomalainen – suomi on se kieli, jolla keskustelen Jumalan kanssa, Marjo paljastaa.
– Lapsuudessa ja nuoruudessa rajalla asumisessa oli hankaluutensakin. Kun asuin Haaparannassa ja menin Tornioon, sain kuulla olevani ”hurri”. Kun palasin kotiin, tyypit huutelivat ”finnjävel!” Pasi hymähtää. – Vaikka olen Haaparannassa syntynyt, koen itseni enemmän suomalaiseksi.
Tehdessäni lähtöä Marjo lähettää vielä terveiset: – Vilkutus täältä pohjoises-
ta. Monesti asiat tuntuvat tapahtuvan etelässä. Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että Jumala toimii vahvasti täällä pohjoisessakin, ja ihmisiä tulee uskoon. Meillä on syvä rakkaus pohjoisen ihmisiä kohtaan.
Lähtiessäni osastolta ja lähestyessäni maiden rajaa, samainen näkemäni kortti kylpee jalkalampun valossa. ”Tahdotko tehdä jotain suurta?” Haaparannan osastolla ehdottomasti tehdään. Eikä vain yhden, vaan kahden maan yhteydessä.
Toni Kaarttinen
Kuvat: Toni Kaarttinen
Tämä artikkeli on luettavissa helmikuussa myös ruotsiksi kotisivuillamme pelastusarmeija.fi
minä & PelasTusaRmeiJa
Työntekijöitä, ystäviä, upseereita, sotilaita, siviilijäseniä, vapaaehtoisia – olemme kaikki
osa Armeijaa! Sarjassa esitämme enemmän tai vähemmän kiperiä kysymyksiä.
Tässä kuussa niihin vastaa:
hilkka PelTonen
majuri eläkeupseeri
Milloin tutustuit Armeijaan ensi kerran?
– Kesällä vuonna 1976.
Miksi halusit liittyä Armeijaan?
– Halusin kokoaikaiseen hengelliseen työhön.
Mikä oli Armeija-urallasi mielenkiintoisinta?
– Varmaankin vuodet Keniassa.
Kun olit lapsi, miksi halusit tulla isona?
– Viihdyin koulussa ja halusin olla opettaja.
Mikä on lempiruokasi?
– Itse tekemäni pyttipannu.
Rakkain harrastuksesi?
– Ulkoilu.
Millaiset asiat inspiroivat sinua?
– Se, että voi elää, liikkua ja ihmetellä elämää.
Kuka on sankarisi?
– Heitä on monia, esimerkiksi rovasti Kalevi Lehtinen
Saat yhden supervoiman.
Mikä se olisi – ja miksi?
– Auttaisin ihmisiä löytämään turvan Jumalassa – koska Jumala on hyvä.
Mikä kirja Raamatun ohella on tehnyt sinuun suurimman vaikutuksen?
– Pelastusarmeijan Opin käsikirja.
Ketä Raamatun hahmoa ihailet?
– Moniakin – Daavidia, Mariaa ja Paavalia.
Kuvittele, että sinulla on tunnusbiisi, joka lähtee soimaan, kun astut huoneeseen. Mikä tämä biisi on?
– ”Siunattu varmuus Jeesus on mun”.
Voisit matkustaa minne vain. Mihin matkustaisit?
– En liioin halua matkustaa, mutta Peru olisi mielenkiintoinen.
Mitä pelkäät?
– Ukkosta ja sotaa.
7. Koulun oppilaita. 3. 1. 2. 4. 6. 5. 7.
Kuvia Hilkka Peltosen vuosilta Keniassa. Hän työskenteli paikallisessa koulussa:
1. Koulun partiolaisia, joihin Hilkkakin liittyi mukaan.
2. Hilkalle tehdään afrikkalaisia lettejä.
3. Koulun oppilaat mukana ulkoilmakokouksessa.
4. Hilkka vierailulla erään oppilaan kotona.
5. Koulun johtokunnan jäseniä.
6. Työmies David, vasikka ja Hilkka.
Mikä lohduttaa sinua, kun olet surullinen?
– Tieto, että huomenna voi olla parempi päivä. Jumala tietää.
Usko, toivo, rakkaus –mitä lisäisit neljänneksi?
– Kärsivällisyys ja toisten ymmärtäminen.
Mitä teet, kun muut eivät ole näkemässä?
– Usein voimistelen.
Hullunkurisin kommellus, jonka kehtaat myöntää?
– Eräänä aamuna päätin mennä uimahalliin aamu-uinnille. Kassia pakatessa vilkaisin seinäkelloa ja huomasin, että se oli yöllä pysähtynyt. Mikä noita kelloja vaivaa, ajattelin katsoessani toista ajannäyttäjää, joka myös oli pysähtynyt. Menin sitten tarkistamaan aikaa kännykästä, ja se näytti 2.09. Olisi ollut liian aikaista lähteä aamu-uinnille.
Paras sinulle annettu neuvo?
– Parempi katsoa kuin katua.
Mikä on ollut elämäsi paras hetki?
– Kun pyysin, että Jeesus tulisi johdattamaan elämääni.
Kerro jotain mielenkiintoista, mitä muut eivät ehkä tiedä sinusta: – Välttelen hissiä, koska tykkään nousta portaita. Olen myös nuorena ollut mukana teurastamassa nautaeläimiä.
kRigsRoPeT
Frälsningsarmén har svenskspråkiga aktiviteter i Finland, t.ex i Helsingfors, Borgå och Vasa. På de här sidorna har vi material på svenska från Frälsningsarmén i Finland, Sverige och andra delar av världen.
min längtan har två sPråk
Tämä kirjoitus julkaistaan suomeksi kotisivuillamme helmikuun aikana.
Jag tycker om att komma hem. Det spelar egentligen ingen roll hur länge och hur långt borta jag har varit. Det är underbart att komma hem. Hur roligt jag än kan tycka att det ibland är att vara på en semesterresa eller utflykt så är det så skönt att komma hem. Eller att efter en helt vanlig arbetsdag öppna sin dörr och stiga in är ljuvligt. Det är ingen märkvärdig eller speciell design utan ett helt vanligt hem, mitt hem. Och det är just detta alldeles vanliga som gör det så stort.
Jag är så tacksam att jag har ett hem, en plats på jorden som är min. Att jag dessutom kan dela platsen med en annan människa är något som ger mig trygghet och glädje. Det är mysigt helt enkelt att vara hemma.
För en tid sedan landade jag på Arlanda när jag kom hem från Helsingfors där jag besökt min mamma och några goda vänner. Jag kom hem och jag kom hemifrån. Den där dubbla känslan bär jag alltid med mig. Jag har bott hela mitt vuxna liv i Sverige, jag har studerat här, jag arbetar här, har vänner och min församling här. Jag känner mig mer svensk än finsk ibland, eller ofta. Men Finlan-
diahymnen och en och annan vemodig finsk sång berör mitt hjärta mer än trallvänliga svenska visor.
Även psalmisten talar om vikten att ha ett hem. I psalm 23 kan vi läsa att ”Din godhet och nåd skall följa mig varje dag i mitt liv, och Herrens hus skall vara mitt hem så länge jag lever”. Ett hem för hjärtat eller varför inte tänka att min själ får bo i Gud. Ett sammanhang där jag är trygg, kan slappna av och vila.
Det som bidrog till att jag fastnade och kände mig välkommen till ett nytt liv i ett annat land var att jag hade en plats som blev min. Som författaren Tomas Sjödin säger ”Den som finner sin plats tar ingen annans”. Så blev det för mig. Jag uppskattar kanske mest den välkomnande och toleranta atmosfären i Stockholm. Det är oftast möjligt att säga sin mening, tycka och tänka, man får dessutom vara glad utan anledning. Men jag kan sakna den raka kommunikationen från Finland (dock inte den ibland lite opolerade rakheten som egentligen bara är ofint och inte särskilt klädsamt för någon). Jag längtar också till ett samhälle som fortfarande tycks värna om kulturen och värderingar. Så ser det åt-
minstone ut när jag tittar på Finland från mitt svenska perspektiv.
Jag kan egentligen inte jämföra dessa länder. Det finns så många skillnader men också väldigt mycket likheter. Finland gav mig barndomen och rötterna. Barndomshemmet i Rödsö, Karleby är för alltid platsen som gav förutsättningarna för mitt liv. Sverige och särskilt Stockholm har gett mig min familj och sammanhanget som gör mig trygg som människa.
Jag känner mig hemma här, hittar fram i staden och sällan längtar jag till något annat än livet här. Och ändå kan jag känna mig som en främling ibland. Jag talar lite annorlunda, det hörs att jag har mina rötter på andra sidan Bottenviken. Det finns något i själen som är väldigt finskt fast jag inte kan riktigt ens säga vad det skulle vara. Jag är stolt över mina finska rötter och blandar gärna in lite blått och vitt när tillfälle ges.
Min längtan har två språk.
Mia-Lisa Dahlqvist major, Sverige
Illustration: Lexica
aRmeiJassa tapahTuu
Ida Elina & Pelastusarmeijan soittokunta
HYVÄNTEKEVÄISYYSKONSERTTI
P R aY for u kraine
sunnuntaina 23.2.2025 klo 18.30 Temppeliaukion kirkossa, Helsingissä
24.2.2025 tulee kuluneeksi kolme vuotta Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan.
Haluamme osoittaa tukeamme sodasta kärsiville ja kerätä varoja
Pelastusarmeijan työlle Ukrainassa. Konsertissa esiintyy Pelastusarmeijan yhdistetty soittokunta ja kantele- & laulutaiteilija Ida Elina. Konserttiin lipunmyynti.
Lisätietoa lähempänä konserttia osoitteessa: pelastusarmeija.fi
harJannosTaJaiset
keskuskorTtelissa
Tiistaina 3.12. oli aihetta juhlaan Pelastusarmeijan Keskuskorttelissa, kun Castréninkadun julkisivusaneerausprojekti oli valmistunut ja Helsingin osastolla pidettiin harjannostajaisia.
Juhlassa kiitettiin erityisesti Etelä-Suomen Julkisivupalvelu Oy:ta, joka toimi projektin pääurakoitsijana ja Premico Consulting Oy:ta, joka toimi konsulttina. Pelastusarmeijan kiinteistöpäällikkö Petra Lamminkarilla oli erityisen iloisia uutisia jaettavana, sillä projekti oli valmistunut kolme viikkoa etuajassa ja noin 200 000 euroa alle budjetin. Sanee-
rausprojekti oli ollut laaja ja oli sisältänyt Castréninkadun julkisivun lisäksi katon, ikkunoiden, ovien, porraskäytävien ja parvekkeiden saneerauksen. Territorion komentaja, everstiluutnantti Saga Lippo piti puheen, juhlassa kuultiin jouluista musiikkia ja yleisölle tarjottiin Keskustalossa valmistettua maistuvaa hernekeittoa ja kermakakkua.
Radio & TV
Iltahartaus
YLE Radio , tiistaina 11.2. klo 18.50
Radiojumalanpalvelus
Yle Radio 1, sunnuntaina 23.2. klo 20.00
Everstiluutnantti Saga Lippo
Radio YLE 1 hartaudet ja jumalanpalvelukset kuunneltavissa
YLE Areenassa 30 päivän ajan julkaisuajankohdasta.
Ylennetty kirkkauteen
Irja Soini majuri 5.1.2025
Majuri Irja Soini ylennettiin kirkkauteen Tampereella 5.1.2025 92 vuoden iässä.
Majuri Irja oli syntynyt 5.9.1932 Kirvussa Karjalankannaksella. Upseeriksi hänet vihittiin vuonna 1952, ja hän ehti palvella 34 vuotta ennen eläkkeelle jäämistään. Majuri Irja palveli useissa sosiaalisen työn yksiköissä eri puolilla Suomea upseeriuransa aikana.
Majuri Irja haudataan läheisten läsnä ollessa.
Olemme kiitollisia majuri Irjan elämästä ja palvelusta ja muistamme rukouksin hänen läheisiään. Vierailemme Grönlannin
seuRaavassa numerossa:
Välähdyksiä menneisyydestä
Hyvää sanomaa vuodesta 1890 lähtien. 135-vuotias Sotahuuto on yksi Suomen pitkäikäisimmistä tauotta julkaistuista aikakauslehdistä. Tässä sarjassa historioitsija Eija Jämbäck kertoo lehdistä löytyvistä mielenkiintoisista teemoista.
TYö venäjällä
Kongressi Venäjällä 1918
Suomen Pelastusarmeijan alkuaikojen innokkain vastustaja piispa Johansson arveli 1890, että maailmanvalloitusta kaavailevan kansainvälisen Pelastusarmeijan päämäärä oli päästä Suomen kautta Venäjälle. Myöhemmin Suomen Pelastusarmeijassa laskettiin asiasta leikkiä, sillä 1908 Pelastusarmeija todella teki ensimmäiset tunnustelut työn laajentamiseksi Venäjälle. Eräät Venäjän johtomiehet ja aateliset suhtautuivat asiaan myötämielisesti.
Suomen Pelastusarmeijan tarkoitus oli aloittaa työ Venäjällä 1910, mutta asian käsittely kesti, ja kahden vuoden kuluttua tuli kielteinen päätös. Vaikka Pelastusarmeijan virallinen toiminta maassa ei ollut sallittua, yksityisiä kokouksia saatiin pitää. Kesällä 1912 tehtiin uusi yritys. Suomen Pelastusarmeija sai Venäjän valtakunnallisen terveysnäyttelyn Suomen osastolta oman huoneen, jossa esiteltiin sen sosiaalista työtä. Armeijan näyttely herätti huomiota ja sai ensimmäisen palkinnon. Sen jälkeen Pelastusarmeijan lehti Pelastuksen viesti sai ilmestymisluvan, ja Suomesta lähetettiin pieni etujoukko, kaksi upseeria, raivaamaan tietä Armeijalle. Maaliskuun 1917 vallankumouksen jälkeen iloittiin, kun ovet Pelastusarmeijan viralliselle toiminnalle Venäjällä avautuivat selkoselälleen. Toiveikkaasti aloitettu työ uudella työkentällä vaikeutui lokakuun vallankumouksen seurauksena, mutta urhoollisesti sitä jatkettiin 1923 asti, jolloin kaikki ulkomaiset avustusjärjestöt karkotettiin Venäjältä.
Eija Jämbäck historioitsija
Pelastusarmeija on kansainvälinen liike ja evankelinen yhteisö maailmanlaajuisessa kristillisessä kirkossa.
Sen sanoma perustuu Raamattuun.
Sen työtä motivoi Jumalan rakkaus.
Sen tehtävä on julistaa evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta ja kohdata ihmisten tarpeet hänen nimessään ilman mitään erottelua.
Sotahuuto on Pelastusarmeijan lehti, joka ilmestyy 11 kertaa vuodessa Se kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.
KRIGSROPET
Frälsningsarméns tidning i Finland
Tilaukset: puh. (09) 681 2300 sotahuuto@pelastusarmeija.fi pelastusarmeija.fi/sotahuuto
Tilaushinnat: Suomeen ja Viroon vuosikerta 25 €, muihin maihin 50 €
Pelastusarmeijan virallinen äänenkannattaja Suomessa 135. vuosikerta
Kansallinen päämaja ja toimitus: Uudenmaankatu 40, Helsinki
Postiosoite: PL 161, 00121 Helsinki
Puhelinvaihde: (09) 681 2300
Sähköposti: sotahuuto@pelastusarmeija.fi Kotisivut: pelastusarmeija.fi facebook.com/pelastusarmeija
Kansallinen johtaja: everstiluutnantti Saga Lippo Vastaava toimittaja: majuri Kati Kivestö
Toimitussihteeri ja ulkoasu: Toni Kaarttinen
Toimituskunta: Anna Kotrikadze, Kati Kivestö, Kaisu Leino, Mira Vuorenpää, Saara Ertamo, Heidi Vuorenoja, Toni Kaarttinen
Perustaja: William Booth
Kansainvälinen johtaja: kenraali Lyndon Buckingham
Kansainvälinen päämaja: The Salvation Army, IHQ, 101 Queen Victoria Street, London EC4P 4EP, UK
Toimitus ei vastaa pyytämättä lähetetyistä aineistoista.
Painopaikka: PunaMusta Oy, Tampere 2025 ISSN 0356-3340 (painettu) ISSN 2489-5814 (verkkojulkaisu)
Kansikuva: Toni Kaarttinen
Sotahuuto n Helmikuu
uskomme rukouksen voimaan!
Rukoilemme aamuhartauksissamme. Lähetä esirukouspyyntösi meille: pelastusarmeija.fi/esirukous, sähköpostitse rukous@pelastusarmeija.fi tai kirjeitse
Pelastusarmeija, PL 161, 00121 Helsinki, kuoreen merkintä ”Esirukous”
kuinka tulla uskoon?
Ei ole yhtä ainoaa oikeaa valmista kaavaa, jonka mukaan ihminen tulee uskoon.
Voit ottaa ensimmäisen askeleen henkilökohtaiseen suhteeseen Jumalan kanssa rukoilemalla esimerkiksi näin:
Hyvä Jumala, olen niin yksin.
Olen kuullut, että sinä kutsut ystäviksesi myös epäonnistujat. Anna minulle anteeksi, etten pysty olemaan sellainen kuin minun tulisi olla.
Auta minua muuttumaan. Auta minua tulemaan hyväksi ystäväksi ja lähimmäiseksi toisille.
Kiitos siitä, että maksoit kaikki minun syntivelkani ristillä ja kuolemasi kautta vapautit minut.
Kiitos siitä, että voin saada anteeksi ja saan jatkaa elämää yhdessä sinun kanssasi ja sinun Pyhän Henkesi ohjauksessa. Aamen.
Pelastusarmeijan laulun Idän mailta he käy sanat kuvaavat kauniisti sitä, miten jokainen voi uskoa Jumalaan ja olla yhteydessä Häneen:
Idän mailta he käy, lännen mailta he käy, eteen istuutuvat Karitsan.
Varakkaat tulla saa, köyhimmät tulla saa, eteen istuutuvat Karitsan.
Ei menneisyyttä kysytä, jos vaatteet vain on pestyinä.
Idän mailta he käy, lännen mailta he käy, eteen istuutuvat Karitsan.
Idän mailta he käy, lännen mailta he käy, eteen istuutuvat Karitsan.
Isän tervehdyksen kuulla saa jokainen, eteen istuimen kun astuvat.
On musta-, valkoihoinen yhdessä luona Jeesuksen.
Idän mailta he käy, lännen mailta he käy, eteen istuutuvat Karitsan.
Jumalan valtakunta on ihmeellinen ajatus. Jumalalle ei ole merkitystä sillä, missä elää, minkä värinen iho tai millainen menneisyys ihmisellä on, vain uskolla on merkitystä. ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. 3:16). Raamatussa sanotaan, että Jumalan valtakunta on kahden maailman todellisuutta, sillä ihminen voi elää Jumalan kanssa nyt ja ruumiin kuoleman jälkeen. Jokainen saa olla osa sitä uskomalla Jeesukseen.
Anna Kotrikadze majuri
Laulu: Idän mailta he käy, Pelastusarmeijan laulukirja 358 (sanat John Gowans, suomennos Maj-Lis Airio, uud. työryhmä 2013)
Kuva: Ajay Kumar Singh
Jumalan valtakunta – valtakunta ilman rajoja
hYvää sanomaa ystävällesi
Haluan tilata Sotahuudon
Tilaamalla tuet Pelastusarmeijan työtä kotimaan vähävaraisten hyväksi.
Tilaushinnat: Suomi ja Viro, vuosikerta 25 €, Muut maat, vuosikerta 50 € Nyt on mahdollista tilata myös digilehti paperisen sijasta.
Tilaan itselleni Tilaan ystävälleni. Ystäväni nimi ja osoite (tai sähköpostiosoite, jos digitilaus): Tilaan digilehden
Nimeni:
Osoitteeni:
Sähköpostini:
Puhelinnumeroni:
Vastaanottaja maksaa postimaksun
Suomen
Pelastusarmeijan Säätiö Tunnus 5007467
00003
Vastauslähetys
